28.1.2015

10 asiaa, joita miehesi vihaa



Tämä teksti on alunperin julkaistu viime syksynä True Woman-nimisellä sivustolla.  Siinä on 10 ajatusta herättävää väitettä vaimoille.  Kirjoittaja on Kimberly Wagner:  

Aviomieheni ja minä vietimme monta vuotta onnettomassa tilassa.  Minua hävettää kertoa, että tämä lista on osittain tuloksena asioista, joita tein.  Useiden tekemieni asioiden tulos, itse asiassa.  Minusta olisi upeaa, jos voisit oppia virheistä, joita minä tein vuosien varrella.  


Hän vihaa sitä, että julkisesti hyökkäät häntä vastaan.

Kun osoittelet muille hänen vikojaan, kritisoit tai korjaat häntä, saat hänet tuntemaan itsensä idiootiksi muiden edessä – ja se on alentavaa.  Älä nolaa häntä millään tavalla (erityisesti lastenne edessä).  Haluaisitko hänen tekevän näin sinulle? 


Hän vihaa sitä, kun muistutat häntä menneistä epäonnistumisista.

On asia, joka on sovittu aikoja sitten (tai vaikkapa vasta viime viikolla), ja sinä et voi päästää irti.  Me kaikki olemme epäonnistuneet.  Anna niiden asioiden, jotka on selvitetty ja sovittu, mennä.  Jos välillänne on asioita, joita ei ole raamatullisesti käsitelty, älä tuo niitä esiin kiusataksesi häntä, vaan ota askeleita armollisen sovinnonteon suuntaan ja sitten anna asian olla!  


Hän vihaa sitä, kun purkaudut hänelle heti kun hän astuu ovesta sisään.

Yksi asia, jota en voi painottaa vaimoille tarpeeksi: HALAA miestäsi kun hän saapuu työstä! Tervehdi häntä suukolla ja osoita rakkautta.  Rohkaise häntä ja pidättäydy kertomasta miten vaikea päivä sinulla on ollut.  Hänellä on ollut pitkä päivä (tiedän, että niin on sinullakin, mutta en puhu miehellesi.  Puhun sinulle).  Hän on kohdannut haasteita, joita sinä et ole kohdannut ja ehkäpä hän kohtasi taisteluita, joista sinä et tiedä mitään.  Anna hänelle syy odottaa kotiin tulemista.  


Hän vihaa sitä, että odotat hänen olevan samanlainen kuin tyttökaverisi.  

Hän ei todennäköisesti ole askartelija, skräppääjä tai halua viettää viisi tuntia ostarilla. Iltapäivä kynsihoitolassa ei todennäköisesti ole hänen mielestään kivaa.  Hän ei tule kommunikoimaan kanssasi bestiksesi tavoin eikä hän halua tietää asiaa, jonka sinä haluat kertoa. Viimeiseen. Yksityiskohtaan. Saakka.  Arvosta sitä, että hän on mies ja jätä tyttöjen jutut tytöille.


Hän vihaa sitä, että odotat hänen lukevan ajatuksiasi.

Kerro hänelle.  Älä leiki niitä ajatusleikkejä, joissa ajattelet:  Jos hän todella rakastaisi minua, hän tietäisi, että haluan …(fill in the blank).  Minun ei pitäisi joutua kertomaan hänelle!  Miehesi tulee olemaan niin kiitollinen, jos jätät ajatustenlukemisleikit ja aloitat rehellisen ja armollisen keskustelun.    


Hän vihaa sitä, kun kohtelet häntä niin kuin lasta.

Miehet tietävät, että he eivät ajattele niin kuin me ajattelemme.  He tietävät, että voi olla haasteellista vastata odotuksiimme tai haluihimme.  Kun he unohtavat sulkea vessanpöntön kannen, se ei ole siksi, että he haluavat ärsyttää meitä.  Kun he ajavat ylimääräisen matkan, koska unohtivat oikean risteyksen, he eivät tee sitä, jotta saisivat kuluttaa ylimääräistä bensaa.  Kun me puhumme miehillemme samalla äänensävyllä kuin lapsillemme, se on epäkunnioittavaa.  Ja se on synti.  


Hän vihaa sitä, että aloitat tärkeän keskustelun klo 23.00.

Älä odota nukkumaanmenoaikaa, ennen kuin aloitat keskustelun, joka mahdollisesti voi aloittaa aamuun saakka kestävän sodan.  Jos sinun täytyy aloittaa keskustelu, jossa on mahdollisuus suuriin ristiriitoihin tai tunteisiin, tee se alkuillasta (tai odota aamua, jolloin hän on kotona).  Kunnioita hänen tarvettaan lepoon.  


Hän vihaa sitä, miten vertailet häntä siihen ”täydelliseen tyyppiin” seurakunnassa. 

Miehesi ei ehkä näytä yhtä ”hengelliseltä”, ei kohtele sinua samoin kuin tämä ”täydellinen tyyppi” kohtelee vaimoaan, ei ehkä kuulosta yhtä tietäväiseltä tai näytä olevan yhtä kiinnostunut saarnasta.  Mutta miehelläsi todennäköisesti on joitain arvokkaita ominaisuuksia, jotka sinä missaat täysillä, koska keskityt asioihin, joita hän ei ole.  Lopeta vertaileminen – mitä hyvää siitä voi seurata?  Miksi et pyytäisi Jumalaa avaamaan silmiäsi näkemään asioita, joita et vielä ole arvostanut hänessä?  


Hän vihaa sitä, kun aloitat mykkäkoulun.

Kun käytät mykkäkoulua manipuloidaksesi häntä, vahingoitat teitä molempia.  Mykkäkoulu on vihamielinen rankaisuväline.  Älä tee asioita vaikeammaksi napsauttamalla suutasi kiinni ja patoamalla vihasi.  Jos olet loukkaantunut tai vihainen, mene ensin Jumalan eteen ja pyydä Häntä tutkimaan sydäntäsi nähdäksesi, jos vihasi on oikeutettua tai jos siellä on jokin loukkaus, josta pitää keskustella.  Puhu sitten miehesi kanssa.  Ole rehellinen ja nöyrä keskustellessasi ja muista – hän ei ole sinun vihollisesi! 


Hän vihaa sitä, kun käytät seksiä aseena. 

Seksuaalisen läheisyyden lahjan tulee olla epäitsekkään rakkauden ilmaisuväline. Se on hengellisen yhteyden fyysinen ilmaisukeino.  Älä vetäydy pois rangaistaaksesi miestäsi, äläkä käytä läheisyyttä lahjontakeinona.  Kunnioita aviovuodettanne pyhänä, ja rakasta miestäsi hyvin.  


Kuulostinko tylyltä?  Toivottavasti en, tiedän vain kuinka helppo on luisua epäkunnioittavaan asenteeseen, joka ilmenee vääränä käytöksenä rakkaitamme kohtaan.  Haastan meitä tänään jättämään pois nämä yleiset, mutta tuhoavat asenteet avioliitossamme.  Ne eivät tuo kunniaa Jumalalle.  

Näetkö itsesi jossain kohdassa?    Jos näet, toivon, että vietät jonkin aikaa etsien Jumalaa.  Pyydä Häntä nostamaan esiin asioita, joita sinun pitää pyytää anteeksi mieheltäsi ja jaa ne sitten miehesi kanssa. 


Kuva: FreeDigitalPhotos.net
stockimages

3 kommenttia:

  1. Hei Rede, kiitos ajatuksistasi. On tosi hyvä huomio tuo, että voin kohdella kaikkia miehiä kunnioittavasti, ja näitä neuvoja voi noudattaa myös veljien ja isien kohdalla. Rakkaus ja kunnioitus on hyvä asenne kaikenlaisiin ihmissuhteisiin!

    VastaaPoista

Tervetuloa keskustelemaan!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...