28.8.2018

Vanhemmuudesta



Päivän parhaita hetkiä on iltapäivän rauha.  Otan kupposen kuumaa ja vetäydyn huoneeseeni.  Koska meillä ei ole enää päiväuni-ikäisiä, olen opettanut lapsia viettämään lepoaikaa.  Tänään oli “tylsää”, mutta tarjoamani väritys- ja puuhakirjat, joita ei ole käytetty pitkään aikaan, otettiin mielenkiinnolla vastaan. 

Halusin viettää aikaa vanhemmuutta pohdiskellen, jatkaen kasvatusteeman parissa.  Olen ominut yhdeksi vanhemmuusteesikseni sanonnan: lapset eivät ole sinua varten - sinä olet lapsia varten.  Tästä lauseesta on minulle ollut paljon apua vanhempana.     

Lapsi tarvitsee kasvatusta, muokkaajaa, muotoilijaa.  Hänestä ei kasva onnellista aikuista ilman vanhemman huomattavaa panostusta.  On vanhempia, jotka vilpittömästi luulevat, että vapaa kasvatus on tyytyväisen perheen salaisuus, mutta asia on juuri päinvastoin.  Sekä vanhemmat että lapset tulevat kärsimään rajojen puutteesta.  

Seurasin hiljattain nuoren äidin kasvatuspyrkimyksiä.  Äiti oli tehnyt lähtöä jo tunnin ajan, jääden aina kuitenkin juttelemaan muiden aikuisten kanssa.  Hän oli ponnettomasti toistanut noin puolitoistavuotiaalle lapselleen “nyt lähdetään” ja lapsen kiemurreltua syvemmälle sohvatyynyihin, äiti palasi aikuisten seuraan.  Viimein äiti keräsi laukkunsa ja lapsen kengät ja kävi seisomassa lapsen edessä, muttei tälläkään kertaa tehnyt mitä oli sanonut aikovansa tehdä: lähtenyt.   

Mieleni teki ottaa lapsi, kantaa hänet ovelle ja vilkuttaa iloisesti heipparallaa.  

En tiedä mitä äiti odotti tapahtuvan, kun hän kertoi lähtösunnitelmista lapselle.  Ehkä sitä, että lapsi hyppää innostuneena sohvalta, laittaa kengät jalkaan ja juoksee ovelle?  Sen sijaan lapsen reaktio oli ennalta-arvattava.  Hän vastusti vanhemman laittamaa rajaa nähdäkseen mitä tapahtuu, tyypilliseen lasten tapaan.  Eikä tällä äidillä näyttänyt olevan suunnitelmaa.       

Tällaisilla tilanteilla on vaikutus sekä lapseen että vanhempaan.  Lapsi oppii, että äidin puheista ei kannata välittää, koska äiti ei kuitenkaan tee mitä sanoo.  Hän myös oppii, että jos vastustaa äidin suunnitelmaa, äiti antaa periksi.  Kasvamassa on pikku despootti, joka oppii dominoimaan äitiä (naisia).  

Mitä tapahtuu vanhemmalle?  Ei väliä sillä kuinka hyvää tarkoittava olisit tai kuinka huokuisit lempeyttä ja kärsivällisyyttä, tahtojen taistelussa suhteenne tulee heikentymään.  Pikkuhiljaa närkästys kasvaa paheksunnaksi.  

Kristinusko ei peittele ihmismielen raadollisuutta: olemme syntisiä, taipuvaisia pahaan ja täysin kykeneviä loukkaamaan jopa rakkaiksi väittämiämme ihmisiä.  Vanhempina olemme valta-asemassa ja meidän tulee ymmärtää kykymme kostonhimoon, ylimielisyyteen, vihaan ja petollisuuteen. 

Hyvin harva ihminen päättää tietoisesti olla hirvittävä vanhempi, mutta silti hirveitä vanhempia on olemassa.  Ihmisillä on suuri kyky pahaan, aivan kuten hyväänkin, ja he ovat kauhistuttavan sokeita tämän suhteen. Ihmiset ovat ystävällisiä ja vihamielisiä, ajattelevaisia ja itsekkäitä.   

Koston hetki lyö.  

Kun taaperosi on saanut huutopotkuraivarin julkisella paikalla etkä ole saanut häntä kuriin, sisimpääsi on kertynyt negatiivisia tunteita häntä kohtaan.  Saavutte kotiin.  Lapsi viettää hetken huoneessaan piirtäen ja juoksee sitten näyttämään sinulle tekelettään.  Sen sijaan, että ihastelisit hänen taidettaan, kuten aikuisen kypsä vanhempi tekisi, jätät hänet huomiotta tai sanot jotain kärkevää.  Paheksunta vuotaa esiin ja se tulee vaikuttamaan suhteeseenne.  

Olisi ollut pitkällä tähtäimellä parempi ottaa ohjat käteen itkupotkuraivarin aikana.  Huolellisesti suunnattu ongelmanratkaisu olisi vienyt minuutin verran aikaasi.    

Jos lapsesi häpäisee sinut, on tottelematon ja yrittää dominoida sinua, asenteesi häntä kohtaan muuttuu.  Ja siitä alkaa todellinen rangaistus.  Vähemmän rakkauden osoituksia - tälle löytyy aina joku järkevä syy. Lapselle tarjotaan vähemmän henkilökohtaisia kehitysmahdollisuuksia.  Henkinen poispäin kääntyminen alkaa vaivihkaa.  Rakkauden ja normaaliuden pinnan alla ollaan menossa kohti täyttä sotaa.  

On paljon parempi välttää tälle polulle joutumista.  Ymmärrä rajoittunut sietokykysi lapsen huonon käytöksen suhteen ja tee suunnitelma näitä hetkiä varten, ennen kuin asiat hajoavat niin, että alat tuntea vihaa lastasi kohtaan, että räjähdät odottamattomasti.  Sovi puolisosi kanssa yhteisistä säännöistä ja auttakaa toisianne vaikeiden hetkien keskellä.  

Sinä olet olemassa lapsiasi varten.  Olet vanhempi, et ystävä.  Teet asioita, jotka suututtavat lapsiasi.  He voivat huutaa, haukkua, mököttää, ja väittää vihaavansa sinua.  Ja silti jatkat järkähtämättä, pidät kiinni säännöistä, odotat tottelevaisuutta ja hyvää käytöstä, luot turvallisen elämän raamit.  Tätä on vanhemmuus. 

Millaisia sääntöjä lasten pitäisi sitten oppia?  Eräs psykologi sanoo, että sääntöjä pitää olla mahdollisimman vähän ja ehdottaa seuraavaa listaa esimerkiksi:

“Älä pure, potki tai lyö, ellet ole puolustamassa itseäsi.  Älä kiduta ja kiusaa toisia lapsia, jotta et päädy vankilaan.  Syö sivistyneesti ja kiitollisesti, jotta ihmisistä on kiva kutsua sinut kotiisi ja halu antaa sinulle ruokaa.  Opi jakamaan, jotta muut lapset leikkivät kanssasi.  Kiinnitä huomiota siihen, mitä aikuiset sanovat, jotta he eivät vihaisi sinua ja voisivat suostua opettamaan sinulle jotakin.  Mene nukkumaan kunnolla, ja rauhallisesti, jotta vanhempasi saavat yksityiselämää eivätkä paheksu olemassaoloasi.  Pidä huolta tavaroistasi, koska sinun pitää oppia pitämään niistä huolta ja koska olet onnekas, että sinulla on tavaroita.  Ole hyvää seuraa kun jotain hauskaa on tapahtumassa, jotta sinut kutsutaan mukaan hauskanpitoon.  Käyttäydy tavalla, joka saa muut pitämään seurastasi, ja haluamaan olla kanssasi.” 

En tiedä millainen kotimatka puolitoistavuotiaalla oli äitinsä kanssa.  Meillä kotona rauhaisa iltapäivähetki keskeytyi pari kertaa, kun yksi lapsi väsyi puuhakirjoihin ja toinen olisi halunnut jutella.  Muistutin heitä, että haluan viettää lepohetkeni rauhassa loppuun, he pystyvät odottamaan.  Olen olemassa heitä varten: muokkaan heitä hyväksymään toisten ihmisten rajoja, viihdyttämään itseään tylsien hetkien koittaessa, rauhoittumaan päivän puuhien lomassa.  Lapset löysivät tekemistä ja ovenraosta näin hauskoja leikkejä.  Ja sitten lähdimme yhdessä välipalalle.  




Viisaat ajatukset:
Psykologi ja professori Jordan B. Peterson: 12 Rules for Life. An Antidote to Chaos.

Kuva:
FreeDigitalPhotos.net. “Woman Drinking Tea At Home Covered With Blanket” by marin

18.8.2018

Kasvatuksesta

Sain lukijakysymyksen lasten fyysisestä kurittamisesta ja Raamatun opetuksista. Näen kysymyksen osana suurempaa aihetta; lasten kasvattaminen.  
Miksi ja miten lapsia pitää kasvattaa? Mikä on Raamatun näkemys aiheesta?  Kuuluuko siihen fyysinen kuritus? 

Vanhemman tehtävä


Vanhempien tehtävä on kasvattaa lastaan eli opettaa heidät “ihmisten tavoille” Sinkkosta lainatakseni.  Vanhempien tärkein tehtävä on tehdä lapsistaan sosiaalisesti toivottuja. Päämäärä on lapset, jotka ovat tervetulleita minne vain ja joiden kanssa sekä muut lapset että aikuiset haluavat olla.  

Raamatun ohje lapsille on: “Lapset, olkaa vanhemmillenne kuuliaiset Herrassa, sillä se on oikein.  "Kunnioita isääsi ja äitiäsi" - tämä on ensimmäinen käsky, jota seuraa lupaus - "että menestyisit ja kauan eläisit maan päällä".  Ef 6:1-3.

Ensimmäinen askel sosiaalistumisessa on vanhempien totteleminen ja kunnioittaminen, ovathan vanhemmat lapsen ensimmäinen sosiaalinen piiri.  Ihminen, joka ei tottele auktoriteetteja eikä kunnioita muita ihmisiä, on epämiellyttävää seuraa. Jo pieni lapsi voi olla epämiellyttävää seuraa.  Jokaisen vanhemman tehtävä on estää lastaan joutumasta tähän kategoriaan.

Sosiaalisen kanssakäynnin perustana ovat rajat.  Yksi tärkeimmistä sanoista, joita lapsen täytyy oppia vanhemmiltaan, on “ei”.  Lapsi testaa jokaista rajaa nähdäkseen, onko vanhempi tosissaan asian kanssa ja nähdäkseen mitä tapahtuu, kun raja rikotaan.  

Rajat luovat turvallisuutta, vaikka lapsi joutuukin käymään läpi hetkellisen pettymyksen tai turhautumisen niihin törmätessään.  Sosiaaliset rajat estävät monta vahingollista käytöstapaa ja toisaalta edistävät montaa hyvää tapaa.

Jos rajoja ei ole, lapsi kohtaa pelottavan ja kaaosmaisen vapauden.  On väärin kuvitella, että salliva kasvatus ja sääntöjen poissaolo tuottaisi esim. rajattoman luovia lapsia.  Tieteellisesti on todistettu, että asia on juuri päinvastoin: tiukat rajoitukset johtavat luovuuteen.

Vastuullinen huomion anto


Kaikki tietävät, että fyysinen tai henkinen väkivalta on vahingollista lapselle.  Mutta yhtä lailla lasta vahingoittaa tarkoituksenmukainen huomion puute. Lapsen kasvattaminen on vastuun ottamista, pitkän tähtäimen vaivannäköä, oman lapsen ymmärtämistä.  Vanhemman on kiinnitettävä huomiota lapseen.

Lapsia vahingoittaa se, kun “lempeät” vanhemmat välttelevät heidän muovaamistaan teräviksi, huomioiviksi, hereilläoleviksi, jättäen heidät tiedostomattomaan ja  erilaistumattomaan tilaan. Lapsia vahingoittaa se, kun ihmiset, joiden pitäisi huolehtia heistä, riidan tai hermostumisen pelossa eivät enää korjaa heidän käytöstään ja jättävät heidät ilman ohjausta.  

Eräs psykologi väittää, että tällaiset lapset voi tunnistaa jo ulkonäöltä; he ovat taikinamaisia, keskittymättömiä, epämääräisiä. He ovat tylsiä ja harmaita sen sijaan että olisivat kirkkaita ja kultaisia. He ovat kuin veistämättömiä pölkkyjä, ikuisesti vangittuja odotuksen tilaan.

Lapset eivät voi kukoistaa ilman opetusta ja muovaamista. Se näkyy heidän käytöksessään: lapset kaipaavat huomiota ikätovereiltaan ja aikuisilta, koska huomio, joka tekee heidät tehokkaiksi ja sivistyneiksi yhteisöllisiksi osallistujiksi, on elintärkeää.  

Tarvitsemme huomiota myös kasvaessamme hengellisesti, kristityn vaelluksessa.  Uudessa Testamentissa verrataan hengellistä kasvua fyysiseen kasvuun. Siellä myös verrataan Jumalaa kasvattajana, Isänä, maallisiin vanhempiin.  

Hebr. 12:10-11 “Sillä nuo kurittivat meitä vain muutamia päiviä varten, oman ymmärryksensä mukaan, mutta tämä kurittaa meitä tosi parhaaksemme, että me pääsisimme osallisiksi häen pyhyydestään. Mikään kuritus ei tosin sillä kertaa näytä olevan iloksi, vaan murheeksi, mutta jälkeenpäin se antaa vanhurskauden rauhanhedelmän niille, jotka sen kautta ovat harjoitetut.”

Jumala asettaa meille rajoja, ja niiden sisällä on turvallista elää.  Ne suojelevat meitä vahingoittamasta itseämme ja toisiamme. Hän myös huomioi jokaista ihmistä henkilökohtaisesti.  Jumala kohtaa jokaisen uniikit tarpeet ainutlaatuisilla vastauksillaan. Hänen päämääränään on meidän parhaamme. Tämä on hyvää vanhemmuutta.  

Mitä kuritus tarkoittaa?


Edellisissä jakeissa käytettiin sanaa kuritus.  Myös useissa sananlaskuissa puhutaan lasten kurittamisesta:

San 13:24  Joka vitsaa säästää, se vihaa lastaan; mutta joka häntä rakastaa, se häntä ajoissa kurittaa.

San. 22:15  Hulluus on kiertynyt kiinni poikasen sydämeen, mutta kurituksen vitsa sen hänestä kauas karkoittaa.

San 29:15  Vitsa ja nuhde antavat viisautta, mutta kuriton poika on äitinsä häpeä.

Millaisia tunteita sinulla nousee esiin sanasta kuritus?  Todennäköisesti negatiivisia. Nettisanakirjassa se määritellään: “Rangaista (ruumiillisesti) varsinkin lasta kasvatustarkoituksessa, ojentaa”.  Synonyymeiksi tarjotaan “lannistaa, alistaa, kepittää, piestä, antaa keppiä, pamputtaa, pieksää, rangaista, ojentaa”.

Aika synkkää, mutta huomaatko miten monitasoista se voi myös olla?  Onhan ojentaminen ihan eri asia kuin pieksäminen.

Päätin tutkia tätä sanaa selvittääkseni mistä jakeissa puhutaan.  Heprean kielen sana muwcar, joka näissä jakeissa on käännetty sanalla kuritus, esiintyy Raamatussa 50 kertaa.  Kolmekymmentä kertaa se on käännetty englannin kielen sanalle instruction, joka tarkoittaa sanallista neuvomista. Esim.

San 6:23: “Sillä käsky on lamppu, opetus on valo, ja kurittava nuhde on elämän tie”  
San. 13: 1: “Viisas poika kuulee isänsä kuritusta, mutta pilkkaaja ei ota nuhdetta kuullaksensa”.

Muwcar on käännetty 8 kertaa sanaksi correction, joka tarkoittaa korjaamista, ohjaamista, nuhtelua tai ojennusta ja 7 kertaa sanaksi chasten tai chastisement, joka tarkoittaa ojentaa, nuhdella, rangaista tai kurittaa.

Raamatun mukaan kasvatuksessa tärkein työkalu näyttää olevan ohjeet ja neuvot, asioiden selittäminen, nuhtelu ja korjaaminen.  Lapsilla on luontainen halua oppia asioita. Kyselyiässä perheissä kaikuu väsymykseen asti mikä? ja miksi? Vastuullinen vanhempi ymmärtää asioiden selittämisen tärkeyden.  Lapsi haluaa oppia, vanhemman tehtävä on opettaa.

Sanan kuri etymologia näyttää viittaavan kapeikkoon, solaan tai oikeaan suuntaan.  Voisi siis sanoa, että kurittaminen on lapsen pitämistä oikealla, kaidalla tiellä.  Ehkä nykyaikana oikeampi sana on juuri kasvatus, johon ei automaattisesti liity mielikuvaa fyysisestä rangaistuksesta.  

Pitääkö piiskata?


Entäpä jakeissa esiintynyt vitsa?  Käskeekö Raamattu piiskata lapsia?  

San 13:24  Joka vitsaa säästää, se vihaa lastaan; mutta joka häntä rakastaa, se häntä ajoissa kurittaa.

Vaikka huomio kiinnittyy vitsaan, jakeessa painotetaan ajoissa tapahtuvaa kuritusta.  Se ei tarkoita sitä, että lasta pitää piiskata, vaan siinä korostetaan, että lasta pitää kasvattaa eli opettaa, ohjata, korjata ja rakastaa ajoissa, pienestä alkaen.  

Vitsa ja sauva olivat Raamatun aikojen paimenten työkaluja.  He kuljettivat lampaita laitumelta toiselle ja suojelivat niitä petoeläimiltä.  Sauva ohjasi lampaita pysymään oikealla polulla, sillä tönittiin tai vedettiin väärälle polulle lähtevä takaisin oikeaan suuntaan.  On vaikeaa kuvitella, että paimen löisi sauvallansa lammasta harha-askeleen jälkeen. Sauva oli ohjausta varten.

Vitsa viuhahti vakavissa tilanteissa, joissa lammas ei kerta kaikkiaan totellut tai oli suuressa vaarassa ja tilanteeseen piti reagoida nopeasti.  Daavid sanoo psalmissaan, että paimenen vitsa ja sauva ovat meille lohdutukseksi (Ps 23:4).

Mainitsin alussa, miten tärkeä osa kuritusta eli kasvatusta on rajojen asettaminen.  Rajat lohduttavat lapsia, jotka yrittävät ymmärtää maailmaa ja testaavat rajoituksia ja auktoriteetteja.  Vanhempina olemme kuin paimenia, ohjaamme lapsia oikeille poluille ja suojelemme heitä vaaroilta.

Vanhemmilla on valinta. Voit kasvattaa lapsesi pienestä pitäen sosiaalisesti miellyttäväksi seuraksi, jolloin tarjoat ohjausta ja rajoituksia aina kun sellainen tilanne nousee eli päivittäin. Tai voit valita sallivan asenteen, olla vanhempi joka suvaitsee, suvaitsee, suvaitsee ja yhtäkkiä rankaisee lasta yllättävällä tavalla yllättävässä tilanteessa.  Silloin helposti sortuu ylilyönteihin sekä omassa reaktiossa että rangaistuksen muodossa.

Jos harrastat suvaitsemista ja yllättäviä ylilyöntejä, voit ottaa mallia hyvältä paimenelta, joka korjaa ja rohkaisee jatkuvasti, päästämättä tilannetta käsistä.  Alusta saakka kurissa kasvaneet lapset tarvitsevat hyvin vähän kuritusta isompana. Ulkoapäin tullut ohjaus on muuttunut sisäiseksi itsekuriksi.

Sananl. 22:6  Totuta poikanen tiensä suuntaan, niin hän ei vanhanakaan siitä poikkea.

Rangaistuksen merkitys


Rangaistus ei ole koskaan kasvatustyön päämäärä.  Se on yksi tapa opettaa lapsia, ja rangaistus tulee aina valita lapsen ja tilanteen mukaan.  Valitse pienin mahdollinen rangaistus, joka lapsellesi sopii. Meillä on esimerkiksi herkkä tyttö, joka luonnostaan haluaa miellyttää ja tehdä oikein.  Joskus hän on purskahtanut itkuun jo siitä, että olen katsonut häntä vihaisesti. Ei siinä tilanteessa tarvitse miettiä sen suurempia rangaistuksia.

Moni käyttää ns. jäähypenkkiä, jossa lapsi erotetaan muiden seurasta rauhoittumaan.  Tämä voi sopia lapselle, joka tarvitsee tilaa rauhoittuakseen, mutta voi olla hyvin traumatisoiva kokemus herkälle lapselle.  Senkin vuoksi vanhempien, jotka haluavat puuttua huonoon käytökseen ja tottelemattomuuteen, on ensisijassa tunnettava oma lapsi.

Kasvatustyö on herkkää tasapainoa armollisuuden ja jämäkkyyden välillä.  Lapsi arvostaa rajoista kiinni pitävää vanhempaa ja kunnioittaa sitä, kun vanhemmat pitävät sanansa (esim. Jos epäkunnioittava käytöksesi ei lopu, menetät uintireissun).  Toisaalta mistä he oppisivat armon ymmärtämisen elleivät saisi anteeksi väärinteon jälkeen, rangaistuksetta jääminen voi olla joskus paras oppitunti.

Raamattu varoittaa isiä ajamasta omalla käytöksellään lasta tilanteeseen, jossa hän on vihastuu.  Epäreilu, nöyryyttävä, nolaava, epäkunnioittava käytös ei ole sopivaa lapsiakaan kohtaan, emmehän käytä sitä aikuistenkaan kanssa.  

Ef. 6:4  Ja te isät, älkää kiihoittako lapsianne vihaan, vaan kasvattakaa heitä Herran kurissa ja nuhteessa.

Kol. 3:21  Isät, älkää kiihoittako lapsianne, etteivät he kävisi aroiksi.

Käytämme omassa kasvatustyössämme usein sanaa seuraamus.  Olemme kertoneet lapsille, että heidän käytöksellään on aina seuraamuksia.  Huonosta käytöksestä tulee huonoja seuraamuksia. Voi menettää kivoja juttuja tai joutuu jäämään kotiin kun muut pääsevät kylään tms.  Joskus he menettävät rahaa, joskus yökylävierailuja.
 
Toisaalta hyvästä käytöksestä ja tottelevaisuudesta seuraa hyviä juttuja.  Lapset pääsevät mukaan kyläpaikkoihin, heitä on ilo viedä kodin ulkopuolelle, ihmisten ilmoille.  Kotona on rauhallista ja hyvä olla, kun kaikki käyttäytyvät oikein. Selkeistä säännöistä ja järjestyksestä hyötyy lapsi, perhe, koko yhteisö ja yhteiskunta. Mutta kaikki alkaa kotona, vanhempien viitseliäisyydestä.


Postaus on jo pitkä, joten laitetaan stoppi tähän. Voin jatkaa seuraavalla kerralla ja paneutua kasvattajaan, vanhempaan eli meihin, jotka tätä blogia luemme. Me taidamme olla siinä kasvatustyössä se heikko lenkki. Itse tiedän, että olen kasvanut vanhempana jokaisen lapsen myötä.


Lähteet:

Jari Sinkkosen haastatteluja eri lehdissä

Kuva:


“Family Of Chickens” by supakitmod.  FreeDigitalPhotos.net
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...