Tuleeko paha saamaan palkkansa?

Jatkan kaksi vuotta sitten, krhmmm, kesken jäänyttä pienten profeettojen opiskelua.  Tällä kertaa kirjoitan Habakukin kirjasta.

Habakuk – Profeetta, joka ei profetoinut. Profeetta, joka valitti ääneen Jumalalle.
Profeetta, joka oli eri mieltä Jumalan kanssa.  Selvästi Jeremian aikalainen Habakuk on mielenkiintonen persoona.   Tästä pienestä kirjasta löytyy myös Uuden Testamentin pelastusopin perusta.





Kun elämä sujuu hyvin ja kaikki on niin kuin pitääkin, on helppoa uskoa ja luottaa Jumalan hyvyyteen ja huolenpitoon.  Sitten tapahtuu jotain, joka saa minut kyseenalaistamaan Jumalan hyvyyden ja huolenpidon.  Eikö Jumala varjelekaan minua kaikelta pahalta?

Samoin huolettaa, kun paha kukoistaa ja viattomat kärsivät, kuten viime vuosien sotaisat uutiset erityisesti Syyrian alueelta.  Mutta ei tarvitse mennä edes näin äärimmäisiin esimerkkeihin, vaan vilkaista ihan ympäröivää yhteiskuntaa.  Tuntuu, että julkijumalattomat menestyvät, on hyväksyttyä valehdella, varastaa ja unohtaa köyhien oikeudet, elää täysin omaa hyvää etsien.  Miksi tällaiset ihmiset saavat elää helppoa elämää?  Kannattaako nipottaa Jumalan käskyjen äärellä ja joutua sen tähden kärsimään?

Raamatussa on esimerkkejä ihmisistä, jotka ovat kokeneet samoin.

Habakuk on yksi heistä.  Habakukin kirja on kirjoitettu kuudennella vuosisadalla eKr. (arviot vaihtelevat 620-605 eKr välillä).  Vaikka Habakuk on profeetta, kirjaan ei ole kirjoitettu sanomaa Jumalalta Habakukin aikalaisille.  Sen sijaan Habakuk nostaa esiin ikivanhan kysymyksen: Miksi hyvä Jumala voi sallia niin paljon pahaa?

”Kuinka kauan, Herra, minun täytyy apua huutaa, ja sinä et kuule, parkua sinulle: ”Väkivaltaa!” ja sinä et auta? Minkätähden sinä annat minun nähdä vääryyttä ja itse katselet turmiota?  Minun edessäni on hävitys ja väkivalta; on syntynyt riita, ja on noussut tora.  Sen tähden on laki heikko, ja oikeus ei tule milloinkaan voimaan. Sillä jumalaton saartaa vanhurskaan; sentähden oikeus vääristetään.”

Tarina ei ole uusi: kuningas Joosian uudistuksen jälkeen kansa on pikkuhiljaa lipsunut törkeään syntielämään.  Habakuk nostaa valituksessaan esiin kuusi erilaista ongelmaa: synti, pahuus, tuho ja väkivalta, epäoikeudenmukaisuus tuomioistuimissa, ja väärien lukumäärän kasvaminen niin, että heitä on enemmän kuin vanhurskaita.  Miksi Jumala ei tee mitään?

Habakuk on rukoillut, hän on varoittanut ihmisiä. Hän on etsinyt Jumalan kasvoja. Nyt hän epäilee Jumalan kuuntelevan, tai jos Hän kuuntelee, Hän on välinpitämätön.  Habakuk on hyvä esimerkki siitä, että uskon miehilläkin on aikoja, jolloin he kyseenalaistavat Jumalan.  Elämä on vaikeaa, ongelmia riittää omista ympyröistä maailmanlaajuisiin katastrofeihin.  Uskovat voivat esittää vaikeita kysymyksiä.  Onko Jumala hyljännyt meidät?

Jumala vastaa Habakukille.  Kyllä, Habakuk, olen kuullut ja nähnyt kaiken, ja oikeus on tulossa.  Olen jo nostattamassa kaldealaisia teitä vastaan.  Ongelmanne ei ole se, että en tee mitään, vaan se, että se mitä aion tehdä on niin uskomatonta, että jos ette sitä omin silmin näkisi, ette uskoisi.  Aion käyttää julkijumalatonta, ylpeää ja väkivaltaista Babylonin sotajoukkoa tuomaan tuomion Juudalle, joka on hylännyt Jumalan käskyt:

”Katsokaa kansoja, katsokaa, kauhistukaa ja ihmetelkää,
sillä minä teen teidän päivinänne teon, jota ette uskoisi, jos ette itse näkisi.
Minä kutsun kaldealaiset, rajun ja pelottavan kansan,
joka kulkee maan ääriin ja ottaa haltuunsa toisten asuinsijat.
Se on julma ja armoton kansa. Itse se päättää, mikä on oikein
ja mitä se saa tehdä.
Nopeampia kuin pantterit ovat heidän hevosensa, ne juoksevat nopeammin
kuin hämärässä saalistavat sudet.
Heidän ratsunsa kiitävät, ne tulevat kaukaa, ne lentävät.
Niin kuin kotka syöksyy saaliin kimppuun, niin kaldealaiset rientävät ryöstämään.
Heidän joukkonsa vyöryvät suoraan eteenpäin, heillä on vankeja kuin meressä hiekkaa.
Kuninkaita he pitävät pilkkanaan, ruhtinaita he ilkkuvat.
He nauravat linnoituksille, kasaavat vallin ja valtaavat ne.
Sitten he kiitävät eteenpäin kuin tuuli, rientävät kohti uusia rikoksia. Omaa voimaansa he pitävät jumalana.”

Jumalan vastaus ei ole Habakukin odotusten mukainen ja hän ei pelkää valittaa ääneen.  Hän esittää kolme vasta-argumenttia Jumalalle.  Tässä Habakukin Miksi Jumalan Ei Tule Käyttää Kaldealaisia Rankaisemaan Juudaa:

1. Koska Jumala on ikuinen, Hänen valittu kansansa on tuhoutumaton. Habakuk muistuttaa Jumalaa Hänen lupauksistaan kansaansa kohtaan (1 Moos 12:1-3, 2 Sam 7:14). Juudaa ei sen tähden voida pyyhkäistä olemattomiin.  Habakuk unohtaa, että Jumala on luvannut säästää kansastaan osan (Jes 1:9, 10:20-22, Jer 23:3, Miika 2:12, Sef 2:7).

2. Koska Jumala on vanhurskas, ja vihaa pahaa, Hän ei voi antaa pahan ja jumalattoman kansan tuhota omaa kansaansa.  Babylonian käyttäminen on Habakukin mielestä ristiriidassa Jumalan luonteen kanssa.  Habakukin logiikka on väärä.  Jumala oli kertonut jo Mooseksen aikoina tulevansa käyttämään vieraita kansoja opetuksena (5 Moos 28:36-37, 49-50, Tuom 2:13-14, Ps 76:10, Room 9:17).   Sen lisäksi Habakuk väittää, että Juuda on vanhurskaampi kuin kaldealaiset. Tämä on vaarallinen asenne, joka on tuonut tuomion Jumalan kansalle aikaisemminkin.  Synti on syntiä ja väärin tekeminen on väärin tekemistä.  Jumalan kansan vastuu on suurempi, koska he tiesivät paremmin ja silti rikkoivat Jumalan käskyjä vastaan (2 Kun 21:7-12).

3. Koska Jumala vihaa epäjumalanpalvelusta, Hänen ei missään nimessä pitäisi sallia epäjumalia palvovan kansan hyökätä Juudaa vastaan, voittaa ja uhrata kiitosta omille jumalilleen menestyksen johdosta.  Habakuk jättää mainitsematta, että Juuda on ollut ihan yhtä julma ja palvonut epäjumalia kuten Babyloniakin.  Israel on jo joutunut pakkosiirtolaisuuteen syntiensä vuoksi. Jos Babylonian kansa voidaan tuomita pahuudesta ja julmuudesta, niin voidaan Juudakin (Miika 3:1-4, 9-12).
     
Habakuk jää odottamaan vastausta:

”Profeetta sanoi:
-- Minä seison vartiopaikallani,
asetun tähystämään, saadakseni tietää, mitä Herra puhuu minulle,
mitä hän vastaa valituksiini.” (2:1) 

Nyt tulee tunnustusta jakeen asiayhteydestä irrottamisesta. Olen aina tykännyt näistä seuraavista jakeista:

"Herra vastasi minulle:
-- Kirjoita näky niin selvästi tauluihin,
että sen voi vaivatta lukea.
Näky odottaa vielä toteutumistaan,
mutta määräaika lähestyy joka hetki,
se hetki tulee vääjäämättä.
Jos se viipyy, odota,
näky toteutuu varmasti ja ajallaan." (2:4-5)

Olen yhdistänyt sen mielessäni siihen, että esim. seurakunnan näyn tulisi olla selkeästi mielessä kaikkea toimintaa suunnitellessa (eli jos näkynä on tehdä opetuslapsia, niin ei käytetä kaikkia varoja eläkeläiskuoron toimintaan), tai lähetystyössä näkyyn pohjautuvassa lähettämisessä ja työssä.  Siis bisnes-tyylillä näky seinään ja kaikki näkyä toteuttamaan.

Mutta kun lukee jakeet asiayhteydessään (niin kuin Raamattua lukiessa pitäisi!) nämä ”näky-jakeet” näyttävät tarkoittavan seuraavaa:

Habakuk, protesteistasi huolimatta minä teen mitä olen sanonut tekeväni. Babylonialaiset tulevat tuomitsemaan Juudan ja se ei ole kaunis näky.  Aika on täysi, tuomio on tulossa ja siltä ei pääse pakoon. Kun Babylonia on tehnyt tehtävänsä, minä tulen rankaisemaan heitä heidän jumalattomista ja pahoista teoistaan.  Julista tätä suuren ääneen, laita isot mainokset tienvarsiin.

Jumalalla on vielä viimeinen sana sanomatta.  Vaikka Jumala käytti kaldealaisia rangaistakseen Juudaa, he eivät voi paeta omaa rangaistustaan.  Kaldealaiset eivät nöyrtyneet taivaan Jumalalle, vaan luulivat olevansa voittamattomia.  Jakeessa 2:11 sanotaan, että heidän oma voimansa oli heidän jumalansa. Tällainen asenne ei tule jäämään ilman tuomiota. Seuraavassa jakeessa tulee ilmi kaksi ihmistyyppiä:

”Katso, sen kansan sielu on kopea eikä ole suora;
mutta vanhurskas on elävä uskostansa.” (2:4). 

On ihmisiä, jotka ovat ylpeitä, ja joiden sielu on väärä. Ja on ihmisiä, jotka ovat vanhurskaita ja jotka elävät uskosta.  Loppujen lopuksi tässä ovat ne kaksi joukkoa, joihin maailman kaikki ihmiset voidaan lukea.

Ylpeät ja vääräsieluiset luottavat pelastukseen omien tekojen kautta. Heille armo on turhia armopaloja, joita he eivät tarvitse eivätkä halua.  Uskosta elävät sen sijaan eivät luota itseensä, omaan hyvyyteensä ja tai hyviin töihinsä. He luottavat Jumalaan, he tietävät, että vain Jumala voi pelastaa heidät synneistänsä. He hyväksyvät nöyrästi Jumalan pelastuslahjan ja elävät luottaen Häneen ja totellen Hänen sanaansa. He pelastuvat uskon kautta ja siinä uskollisesti pysyen.

Tämä jae on Uuden Testamentin pelastusopin perusta (Room 1:17, Gal 3:11, Heb 10:37-39).  Kukaan ei pelastu yhden yhdelläkään oikealla teolla.  Ihminen pelastuu synneistänsä ja niiden palkasta, kuolemasta, uskomalla Jeesukseen Kristukseen, synnittömään Jumalan Poikaan, joka kärsi syntisten rangaistuksen kuolemalla Golgatan ristillä ja nousi kuolleista.

Kirjoitukset ovat jännä juttu.  Toisaalta ne puhuvat historiallisista tapahtumista ja tarjoavat vastauksen sen ajan ongelmiin.  Toisaalta sen sanoma on aina ajankohtainen ja tämän päivän ihmisille varteenotettava.

Jumala varoitti kansaansa rangaistuksesta, joka kohtaisi heitä, jos he unohtavat Jumalan sanan ja lain. Ja tämä varoitus/rangaistus toteutui monta kertaa Vanhan Testamentin kuvaamissa historian tapahtumissa.  Samalla aikaa varoitus on voimassa vielä tänäkin päivänä: jos et noudata Jumalan sanaa ja lakia, olet Jumalan vihan alainen, Hänen rangaistuksensa kohteena.  Synnillä on seuraamuksia jo elämän aikana, mutta suurin rangaistus on kadotustuomio, joka on niille, jotka kieltäytyvät uskomasta Jumalaa. Jokainen kirjoitus on sanoma sekä omalle ajalleen, että meille tänä päivänä:

”Jokainen kirjoitus, joka on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta, on myös hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi, kasvatukseksi vanhurskaudessa, että Jumalan ihminen olisi täydellinen, kaikkiin hyviin tekoihin valmistunut.” (2 Tim 3:16)

Kuosmanen kirjoittaa: Vanhassa Testamentissa puhutaan näystä, mutta Uusi Testamentti osoittaa, että näky sisälsi persoonan tulemisen. Heprealaiskirje lainaa Habakukia tulkiten samalla: ”Niin tulee hän, joka tuleva on”. Kun asetetaan rinnakkain Habakukin ja Heprealaiskirjeen tekstit, saadaan parempi kuva:

Habakuk 2:3                                        Heprealaiskirje 10:37-38
”Näky odottaa vielä aikaansa”        ”Vähän, aivan vähän aikaa vielä”
”Mutta se rientää määränsä päähän”     ”Niin tulee hän, joka tuleva on”
”Jos se viipyy, odota sitä;
sillä varmasti se toteutuu,
eikä myöhästy”.                                ”Niin tulee hän, joka tuleva on, eikä viivyttele”.

Maailmassa on paljon pahaa ja vääryyttä ja joskus tuntuu siltä, että kukaan ei laita sille rajoja, ei edes Jumala.  Mutta suurin vääryys on ihmissydän, joka kieltäytyy nöyrtymästä ja tunnustamasta, että tarvitsee Jumalan tarjoamaa pelastusta.  On helppoa osoitella muiden syntejä ja vaatia kovaan ääneen oikeutta. On ihan eri asia huomata itse olevansa syntinen ja etsiä armoa oikeudesta. Ongelma ei ole niinkään se, että mitä Jumala tulee tekemään pahoille, vaan mitä Hän tulee tekemään minulle ja minun pahuudelleni.

Näky rientää määränsä päähän.  Jeesus on tuleva ja tuomitseva kansat.

Mitkä ovat Jumalan rangaistuksen alaisia tekoja?  Luvussa 2 kuvaillaan kuutta tekoa:

• Voi sille, joka on ylpeä (2:4-5).
• Voi sille, joka on ahne (2:6-8).
• Voi sille, joka on epärehellinen (2:9-11).
• Voi sille, joka on väkivaltainen (2:12-14).
• Voi sille, joka on sensuelli (15-17).
• Voi, sille, joka palvoo epäjumalia (18-19).  

Ajatteletko sinä, että ansaitset parempaa? Oletko itsesäälin vallassa? Silloin olet ylpeä ja se on vakava synti. 

Haluatko enemmän?  Käytätkö lahjojasi saamaan lisää materiaa, vaurautta ja hyötyä? Olet ahne ja se on vakava synti.

Valkoiset valheet, puolitotuudet, liioittelu, vähättely, mielistely ja imartelu ovat kaikki valheita. Jos käytät kieltäsi väärin, olet epärehellinen ja se on synti.

Viha ja väkivalta nousevat sydämestä. Se voi olla pelon tai jonkun muun tunteen naamiontia, mutta sen tarkoitus on satuttaa toista ihmistä.  Jopa pelkkä vihaaminen ilman näkyviä väkivallan tekoja on synti.

Sensuelli etsii täyttymystä lihallisten kokemusten, erityisesti seksuaalisten kokemusten kautta. Voit olla sensuelli myös ajatusmaailmassasi ja näin ollen tehdä syntiä.

Epäjumala ei välttämättä ole pikku patsas olohuoneessa. Onko elämässäsi jotain, jonka menetys romahduttaisi sinut? Arvostatko terveyttä, omaisuutta, perhettä, matkoja, mainetta enemmän kuin Jumalaa? Mikä on yleisin puheenaiheesi, minkä ajatteluun käytät eniten aikaa? Minkä varaan perustat identiteettisi? Se voi olla elämäsi epäjumala.

Nämä teot ovat sydänsairauden merkkejä. Sydän, joka on keskittynyt kaikkeen muuhun paitsi Jumalaan on synnistä sairas.

Habakuk aloitti kirjansa masentuneena.  Pahuus oli vallannut hänen kansansa.  Toisessa luvussa Habakuk odottaa Jumalan vastausta hänen vastalauseisiinsa.  Kolmannessa luvussa on ihan eri tunnelma: se on kaunis laulu Jumalan kunniaksi.  Mikä muuttui?

”Herra on pyhässä temppelissään, hänen edessään vaietkoon koko maa!” (2:20). 

Habakuk näkee Jumalan pyhyyden.  Se muuttaa hänen asenteensa, vaikka olosuhteet säilyvät samana.  Habakukin reaktio Jumalan pyhyyteen ja valtasuuruuteen on samankaltainen kuin Jobilla (Ps 73:15-24), Jesajalla (Jes 6:1-5) ja Nebukadnessarilla (Dan 4:29-37), kun he kohtasivat Jumalan.

Ympäristössä ei välttämättä muutu mikään, mutta kun näen Jumalan valtasuuruuden, hyvyyden ja kauneuden, en voi olla ylistämättä häntä.  Habakuk sai painia vaikeuden kysymysten äärellä, sai vastauksen Jumalalta ja sai nousta hengellisesti olosuhteiden yläpuolelle.  Jumalalla on kaikki valta, Hän on hyvä ja oikeudenmukainen.

Habakukin kirja päättyy sanoihin:

"Vielä ei viikunapuu ole kukassa,
viiniköynnöksissä ei ole rypäleitä,
vielä ei oliivipuu kanna hedelmää
eikä pelloilla kypsy vilja,
vielä ei aitauksessa ole lampaita
eikä karjaa tarhassa.
Mutta jo nyt minä riemuitsen Herrasta,
iloitsen Jumalastani, joka pelastaa.
Herra, minun Jumalani, on voimani.  Hän tekee jalkani nopeiksi kuin kauriin jalat ja ohjaa kulkuni kukkuloille." (3:17-19).  

Voiko Habakukin kokemus auttaa sinua elämään vaikeiden elämäntilanteiden läpi seurakunnassa, avioliitossa, ihmissuhteissa, työpaikalla?  Jumala kunnioittaa uskollisuutta.  Mikään epäoikeudenmukaisuus ei jää Häneltä näkemättä eikä rankaisematta. Nämä totuudet auttavat minua olemaan kärsivällinen.  Mutta rukoilen itselleni asennetta, joka kavahtaa ennenkaikkea syntiä ja vääryyttä omassa sydämessäni sen sijaan, että keskittyisin toisten tekemiin vääryyksiin.  Samalla voin lohduttautua Kaikkivaltiaan lupauksilla ja viettää aikani kutsuen muitakin olemaan Jumalan puolella, kun tuomion aika tulee.  

Innostuin Vanhan Testamentin ns. pienistä profeetoista luettuani Juhani Kuosmasen kirjan “Pienten profeettojen suuri sanoma” (Aikamedia Oy).  Vaikka nämä 12 profeettaa julistivat sanomaansa yli tuhat vuotta sitten sen ajan ihmisille ja sen ajan ongelmiin, löytyy sieltä ajankohtaisuutta vielä tämänkin päivän ihmiselle.  Käytän kirjoituksissani lähteenä pikku profeettoja, Kuosmasen kirjaa, NIV Study Bible:a ja Eugene Petersonin Message-Raamatunkäännöstä sekä netistä löytyviä kommentaareja, artikkeleita ja kirjoituksia, mm. www.Bible.org.  

Lohduttaja

Matka jatkuu Vanhan Testamentin pienten profeettojen maailmoja tutkaillessa.  Näistä satoja vuosia vanhoista kirjoituksista löytyy sanomaa tämänkin päivän kristityille.  Kirjoitan erityisesti naisena, vaimona ja vanhempana niistä löydöistä, joita pienten profeettojen parissa olen saanut tehdä.  Täältä (kliks) löytyvät aiemmat postaukset.  

Naahum - lohdutuksen profeetta

Nimellä on merkitystä.  Profeettojen omat nimet usein kuvastivat heidän ominaisuuksiansa tai sanomaansa: Hoosea merkitsee pelastusta ja Hoosean kirjan yksi pääsanomista on Jumalan tarjoama pelastus.   Jooel merkitsee ”Herra on Jumala” ja kaksi kertaa lause mainitaan Jooelin kirjassa (2:27, 3:17).  Uskon, että profeettojen vanhemmat saivat olla Jumalan johdatuksessa, kun he valitsivat nimiä pojilleen, joille Jumala oli jo valinnut elämäntehtävän. 

Vuorossa on Naahum, joka tarkoittaa lohduttajaa.   Kirjassaan ”Pienten profeettojen suuri sanoma” Juhani Kuosmanen kertoo, että Naahum esittelee aikalaisilleen profetioidensa kautta Jumalan ominaisuuksia ja luonnetta.  Jumala on pyhä ja vanhurskas.  Hänen täytyy tuomita jumalattomuus ja synti pyhyytensä vuoksi ja Hän on aina oikeudenmukainen tuomioissaan.  Kukaan ei tule tuomituksi väärin perustein tai saa vääriä rangaistuksia Jumalan tuomioistuimessa.  Hän ei tee virheitä.  Hän ei ole puolueellinen.  

Naahumin kirjassa esitellään myös Jumalan hyvä, laupias ja armahtavainen puoli.  Hän on hyvä kansalleen ja Naahumin lohduttava sanoma Israelille olikin se, että pakanoiden heille tekemät vääryydet on nähty ja paha, tässä tapauksessa Assyria, tulee saamaan palkkansa.   

Naahumin kirja näyttää meille, kuinka Jumala voi ja saa yksinvaltiaasti käyttää kansoja, hallitsijoita sekä luonnonvoimia omien tarkoitusperiensä toteuttamiseen.  Hänhän on Kaikkivaltias ja suvereeni teoissaan.  Niin oli myös Assyrian kansan kohdalla.  Profeetta Jesaja oli aikoinaan ilmoittanut, että Jumala käytti Assyriaa vihansa vitsana rangaistakseen kansoja, mutta hävitysvimmassaan Assyria kääntyikin käyttäjäänsä vastaan (Jes 10:5-16).  Sen vuoksi Jumalan piti sallia Assyrian rankaiseminen (Jes 30:32). 

Assyrian pääkaupunki oli Niinive, joka 150 vuotta aikaisemmin säästyi tuholta katumuksensa tähden (Joonan kirja).  Mutta pian oli pahoilta teiltä kääntyminen unohdettu.  Naahumin aikana Assyria oli turmeltunut uudestaan.  Sitä kutsuttiin raatelevaksi leijonaksi, portoksi ja ovelaksi velhoksi.  Niinive oli ryöstösaalista täynnä oleva verivelkojen kaupunki.  Naahumin profetia toi tuhon Niinivelle, mutta lohdutuksen kansoille, joita assyrialaiset olivat riistäneet.  

Rangaistuksia ja lohdutuksia

Kun mietin Jumalan ilmoitusta itsestään Naahumin kirjan kautta, en voinut olla ajattelematta meidän vanhempien merkitystä lastemme elämässä ja kasvatuksessa.  Rangaistus ja lohdutus.  Pikaisesti ajateltuna nämä sanat tuntuvat kuuluvan hyvin erilaisiin kategorioihin. Voivatko nämä sanat kuulua yhteen lasten kasvatuksessa?  Kristityn elämässä?    

Lohdutan lapsiani monta kertaa päivässä.  Lohdutan heitä, kun he satuttavat itseään leikin temmellyksessä.  Lohdutan heitä, kun heillä on riitaa ja tulee paha mieli sisarusten tai ystävien kanssa kinastellessa.  Lohdutan heitä, kun joku toinen loukkaa heitä.  Kun osoitan lastani kohtaan lempeyttä, hyvyyttä ja armahtavaisuutta, opetan häntä myös samalla näistä Jumalan ominaisuuksista. 

Lohdutan heitä myös silloin, kun he ovat valinneet tottelemattomuuden asiassa, jonka tietävät vääräksi ja meidän on täytynyt rangaista heitä.  Rankaiseminen ei ole pahan ja julman vanhemman merkki.  Se on merkki siitä, että tiedän mikä on oikein ja väärin ja välitän siitä, millaiseksi ihmiseksi lapseni kasvaa.  Jumala rankaisee, koska oikealla ja väärällä on merkitystä, koska oikean ja väärän ero on ero elämän ja kuoleman välillä.  Vanhempana tehtäväni on muistuttaa lapsiani siitä, että heillä on iankaikkinen sielu, jonka on opittava valitsemaan oikein.      

Vanhempi: auktoriteetista kanssamatkaajaksi

Vanhemman työkuva muuttuu lapsen kasvaessa.  Erityisesti pienen, vastasyntyneen vauvan elämässä olen miltei Jumalan asemassa: olen elämän antaja ja ylläpitäjä ensin raskausajan, sitten imetysajan.  Olen turvallinen kasvupaikka syntymättömälle, ruokin ja suojelen vauvaa ruumiillani ja teoillani synnytyksen jälkeen.  Vauvan silmissä olen kaikkivaltias, hyvä ja aina läsnä.     

Taaperon kanssa opetellaan tottelevaisuutta.  Meillä on yksivuotias, joka on oppinut sanan ”ei!” merkityksen esimerkiksi keittiön hellan äärellä; lieden nappuloihin ei saa koskea.  Syitä ja seuraamuksia yksivuotiaalle ei kuitenkaan vielä pysty selittämään ja sanaa ”ei” seuraava tottelevaisuus on sekin paljolti vanhempien vastuulla; usein hänet kannetaan pois hellan luota.  Nyt olen raja ja este taaperon elämässä. 

Leikki-ikäinen osallistuu perheenjäsenenä perheen yhteiseen elämään, johon kuuluu yhteiset säännöt.  Leikki-ikäinen pystyy jo tekemään päätöksiä oikean ja väärän välillä.  Häntä opetetaan tuntemaan myös Jumalan Sanassaan antamia käskyjä ja ohjeita.  Leikki-ikäisen vanhempana selitän sääntöjä uudelleen ja uudelleen; ihan kaikkeen ei tämänikäisen logiikka vielä riitä, mutta tottelevaisuutta häneltäkin odotetaan. 

Kouluikäinen ymmärtää valinnat ja seuraamukset; vääristä valinnoista johtuu huonot seuraamukset, oikeat valinnat tuovat hyviä seuraamuksia.   Vaihe vaiheelta lapsen silmissä vanhempi siirtyy erehtymättömästä auktoriteetista kohti kanssamatkaajaa.  Vanhempi on opetuslapsi, esimerkki vajavaisesta ihmisestä, joka tekee virheitä ja lankeaa syntiin, mutta joka on löytänyt hyväksynnän ja anteeksiannon Ristin juurelta.  Erehtymätön auktoriteetti löytyykin vanhemman ulkopuolelta, Kaikkivaltiaasta.    

Rakkaus ensin, rangaistus sitten

Kaikissa näissä vaiheissa vanhemmuuden punaisena lankana on rakkauden, armon ja lohdutuksen osoittaminen lapselle.  Vauva lukee minua ja muodostaa minäkuvaansa katsomalla kasvojeni peiliin; pehmeä kosketus, hymy ja lohduttava ääni hädän keskellä asettaa tasapainon loppuelämälle.  Kun kannan kiukusta kirkuvan yksivuotiaan pois hellan luota, suukottelen pehmeitä poskia ja juttelen hänelle innostuneella äänellä jostain muusta, johon hän saa koko yksivuotiaan olemuksensa loppumattomalla uteliaisuudella  ja tarmolla turvallisesti tutustua.  Leikki-ikäisen pettymyksen kyyneleet kuivataan ja kerrotaan lempeästi, että äiti ei ilkeyttään kiellä tämän asian tekemistä, mutta nyt häneltä odotetaan tottelevaisuutta.  Koululainen voi päättää valita väärin ja silloin minun vanhempana täytyy antaa seuraamuksia.  

Jos vääräksi opetetusta asiasta ei seuraa rangaistusta, olen vanhempana unohtanut yhden tärkeimmistä oppitunneista, joita minun tulee lapsilleni opettaa: kylvön ja niiton laki, syiden ja seurausten maailma.  Välinpitämättömyys ei ole välittämistä!  Haluan opettaa, että samoin kun vanhempina odotamme tietynlaista käytöstä lapsiltamme, myös Jumala odottaa meidän noudattavan Hänen ohjeitaan ja Hänen täytyy antaa meille rangaistus, jos me valitsemme väärin.    

Vanhempana olen opetellut Jumalan Isänsydämen taipuneisuutta hellyyteen, rakkauteen ja anteeksiantoon.  Jumala ei odota silmä kovana jotta Hän pääsisi rankaisemaan virheistäni.  Ei, Taivaallinen Isä, saadakseen meidät kuuntelemaan ja katumaan, käyttää ensin rakkautta, sanotaanhan Raamatussa Jumalan hyvyyden vetävän meitä parannukseen (Room 2:4).  Pyhä Henki vaikuttaa sydämessämme syyllisyyttä, ystävät voivat nuhdella, papin saarna herättää, Kirjoitukset puhua ja luonnonkin kautta Jumala puhuu.  Sitten kun vastustamme tällaista puhetta ja varoitusta, me saamme kokea kuritusta.    

Samalla tavoin opettelemme vanhempina rakkaudella pyytäen lapsiamme valitsemaan oikein.  Mutta jos pieni sydän päättää kovana valita väärin, ehkä testaten vanhempien sanaa, on rangaistus annettava.  Rangaistuksen pitää sopia rikokseen; vahingosta ei voi lasta rangaista, toisin kuin tahallisesta tottelemattomuudesta ja väärinteosta.  Useimmissa tapauksissa meillä on jo valmiina sääntönä tietty seuraamus tietyistä teoista.  Jos näin ei ole, lasta varoitetaan hyvin selkeästi ennenkuin tuomio langetetaan.  Rangaistuksen antaminen ei ole vanhemman kiva tehtävä, mutta niin välttämätön elämän koulussa.  Sitten tuo tärkeä lohdutus; sinä olet rakas ja tärkeä meille.  Vanhempana joudun antamaan rangaistuksen sinulle, jos päätät tehdä väärin, mutta saat aina myös lohdutusta.  

Kuka rankaisee vanhempia? 

Tänään koululainen totesi, että eihän vanhemmille kukaan anna rangaistuksia.  Siitä aukesi erinomaiset keskustelut perheenjäsenten välille.  Rankaiseeko kukaan minua, aikuista, jos teen väärin, jos rikon Jumalan tahtoa vastaan?

Tässä paikkoja Raamatussa, joissa verrataan myös kristityn elämässä kokemia rangaistuksia isän lapselleen antamiin rangaistuksiin:  

Älä torju, poikani, Herran kuritusta, älä katkeroidu, kun hän ojentaa sinua -- jota Herra rakastaa, sitä hän kurittaa niin kuin isä omaa lastaan. (Sananlaskut 3:11-12)

Vielä te ette ole joutuneet vuodattamaan vertanne taistelussa syntiä vastaan.  Te olette unohtaneet tämän sanan, joka rohkaisee teitä kuin isä poikiaan: -- Älä väheksy, poikani, Herran kuritusta, älä masennu, kun hän ojentaa sinua --  jota Herra rakastaa, sitä hän kurittaa, hän lyö jokaista, jonka pojakseen ottaa.  Teidän kärsimyksenne on kasvatusta: Jumala kohtelee teitä omina poikinaan. Onko sellaista poikaa, jota isä ei kurittaisi?  Jos te siis olette jääneet vaille kuritusta, josta kaikki muut ovat osansa saaneet, te olette äpäriä, ette laillisia lapsia. Kun maalliset isämme kurittivat meitä, me emme tohtineet vastustaa. Vielä paljon suurempi syy meillä on alistua taivaallisen Isämme tahtoon, sillä se takaa meille elämän.  Isämme kurittivat meitä vain lyhyttä aikaa varten ja niin kuin heistä näytti hyvältä, mutta Jumalan kuritus koituu meidän todelliseksi parhaaksemme: me pääsemme osallisiksi hänen pyhyydestään.  Vaikka kuritus ei sitä vastaan otettaessa koskaan tunnu iloiselta vaan ikävältä asialta, se lopulta antaa näin valmennetuille hedelmänsä: rauhan ja vanhurskauden. (Hebr 12:4-11) 

Jumala on kuin hyvä isä, joka välittää lapsistaan.  Kasvatustyöhön kuuluu myös lasten rankaiseminen.  Taivaan Isän tavoitteena on antaa meille elämä ja siitä pääsee nauttimaan kun alistuu Isän tahtoon.  Tämä on huono uutinen vain tottelemattomille; kun valitsen vastoin Jumalan tahtoa, siitä seuraa kuritus.  Aikuisen ihmisen valintoihin eivät vanhemmat enää ole vaikuttamassa.  Silloin on siirrytty Jumalan tuomiopiiriin ja Hebrealaiskirjeen kirjoittajan sanat muistuttavat, että kenenkään teot tässä maailmassa eivät jää huomiotta.  

Hirmuista on langeta elävän Jumalan käsiin (Hebr. 10:31).

Jumalan käsiin joutuminen on lohdutuksen viesti niille, jotka tottelevat Jumalaa.  Kärsiessäni toisten pahojen tekojen tähden tuo lohdutusta se tosiasia, että Jumala näkee ja Hän tulee toimimaan oikeudenmukaisen luonteensa vuoksi.  Ehkä joudun syyttömänä kärsimään, mutta se ei tapahdu Jumalan huomaamatta eikä se tapahdu ilman, että syylliset saavat rangaistuksensa.    

Jumala antaa rangaistuksia, mutta Hän myös lohduttaa.  Toivon, että kasvatustapani saa olla oikeudenmukainen lasta kohtaan.  Ennen kaikkea toivon kuitenkin, että lapseni saavat vastaanottaa lohdutusta, rakkautta ja lempeyttä...myös silloin, kun olemme joutuneet antamaan heille rangaistuksen.  Niin että päällimmäinen muisto ja kokemus lapsuudesta saa olla armollinen rajojen asettaminen ja aidon opetuslapsen esimerkin välittäminen.  Ei kuritus koskaan tunnu iloiselta asialta tietää hebrealaiskirjeen kirjoittajakin, mutta sen hedelmä on rauha ja vanhurskaus.  Ihan tavoittelemisen arvoisia asioita!  

Ja ihan lopuksi vielä kiehtova taulukko, jossa verrataan Niiniven kaupungin saamia ennustuksia keskenään:  

Joona	Naahum
Jumalan armo	Jumalan tuomio
Profetoi n. 760 eKr.	Profetoi noin 660 eKr.
Painottaa profeettaa – kirjassa vain yksi profetia.	Painottaa profetiaa – profeetasta tiedetään vain kotikaupunki.
Profeetan tottelemattomuus	Profeetan kuuliaisuus
Kansan kuuliaisuus	Kansan tottelemattomuus
Vedestä pelastuminen	Veden kautta tuho
Kertoo Niiniven parannuksesta	Kertoo Niiniven kapinasta
Suuri kala	Suuri täyttymys

Itseäni kiinnosti tällainen vertailu.  Tämä löytyi Kuosmasen kirjasta, mutta myös lyhyempänä versiona Bible.org-sivuilta.  

Myös mielenkiintoinen historiallinen fakta on se, että liberaaliteologit aikoinaan epäilivät koko Niiniven kaupungin olemassaoloa, koska siitä ei vuosisatojen kuluessa löytynyt kivenmurikkaakaan.  Vasta vuonna 1842 löytyi sattumalta osia tästä ennen niin valtavan suuresta kaupungista ja nyt Niiniven historiallinen olemassaolo on tosiasia.  Naahumin profetoima tuho oli täydellinen eikä Niinive koskaan toipunut tästä hyökkäyksestä.  

Innostuin Vanhan Testamentin ns. pienistä profeetoista luettuani Juhani Kuosmasen kirjan “Pienten profeettojen suuri sanoma” (Aikamedia Oy).  Vaikka nämä 12 profeettaa julistivat sanomaansa yli tuhat vuotta sitten sen ajan ihmisille ja sen ajan ongelmiin, löytyy sieltä ajankohtaisuutta vielä tämänkin päivän ihmiselle.  Käytän kirjoituksissani lähteenä pikku profeettoja, Kuosmasen kirjaa, NIV Study Bible:a ja Eugene Petersonin Message-Raamatunkäännöstä sekä netistä löytyviä kommentaareja, artikkeleita ja kirjoituksia, mm. Bible.org.  

kuva: 

Freedigitalphotos.net

Phaitoon

Tee oikein

Kun sukellan Miikan kirjan syövereihin, ajelehdin kielikuvien – vanhanaikaisten! - ja luonnonilmiöiden ja maantieteellisten paikkojen pyörittelemässä aallokossa.  Ennenkuin nielen liikaa vettä ja hukun, pitää muistuttaa itseäni siitä, että tässä kirjoituksessa on ankkuriketju, joka tömähtää pohjaan saakka ja pitää. Punainen lanka on löydettävissä.

Miika oli profeetta ja hän sai Herralta sanoman jaettavaksi kansalleen.  Heitä piti muistuttaa siitä, että jos kansalla oli suhde Jumalaan, niin kuin he väittivät, sen tulisi näkyä oikeudenmukaisena ja pyhänä elämänä.  Mutta kun Miika Herran Sanan avaamin silmin katseli ympärilleen, hän näki riistoa ja saastuneisuutta.

Valitun kansan piti olla ylpeyden aihe, ei ylpeä.  
Valitun kansan piti olla ilon aihe, ei ilotteleva.  
Valitun kansan piti levittää ympärilleen elämää, ei alkaa elostelemaan.  
Valitun kansan piti jakaa oikeutta kaikille, ei ryöstää sitä rikkailleen. 
Valitun kansan piti nostaa sorretut, ei alistaa ja riistää heikoimpiaan.     

Miika ei korottanut ääntään tuomioon vahingoniloisena tai synkeän tyytyväisenä; nytpä näette.  Ei, tuomio sai hänet valittamaan ääneen.  Hän oli osa tätä kansaa, nämä ihmiset olivat hänen veljiään, naapureitaan, sukulaisiaan, hänen omiaan.  Profeetta oli kansan miesten keskellä kasvanut, heidän kanssaan yhdessä kirjoituksia lukenut, yhteistä historiaa opiskellut.  Ei ole helppoa asettua vastustamaan yhteisöä, joka on antanut sinulle elämän sekä biologisessa että sosiaalisessa mielessä.  Ei ole helppoa nähdä vääryyden tekoja, kun muut pitävät niitä ansaittuina oikeuksina.  Ei ole helppoa nähdä tulevaisuuteen, kun siellä odottaa orjuus, pakkosiirtolaisuus, hävitys.  Tuomion sanoman tuominen mursi Miikan sydämen. 

Kun Miika itki ja valitti sanomaansa, hän itki ja valitti oikeiden ihmisten todellisia valintoja ja niiden seuraamuksia.  Hän itki parantumatonta haavaa, jonka olivat saanet aikaan ihmisten välinpitämättömyys ja itsekeskeisyys.  Hänen sydämensä särkyi kun hän katseli vuosien, vuosikymmenten pahojen tekojen seuraamuksia.  Hän murehti kauneuden, hyvyyden ja arvokkuden murenemista häpeäksi, petokseksi ja pakenemiseksi.   

Miika joutui näkemään kotikylänsä vihollisten valtaamana, naapurinsa tapettuina, veljensä orjuuteen raahattuna.  

Samarian ja Juudan piti olla ilo...ja nyt heitä surtiin kuin kuollutta lasta. 

Tuomion sanomalla oli selkeät kohderyhmät.  Syylliset olivat Jumalan tiedossa.  Ahneet ihmiset.  Epäoikeudenmukaiset hallitsijat.  Väärät profeetat.  Jerusalemin hierarkkinen järjestys, jossa päämiehet, heimojen johtajat, papit ja profeetat tekivät työtään vain rahasta.  Kaikessa määräävänä tekijänä on rahanahneus.  Ei ihme, että Paavali myöhemmin nimeää rahanhimon kaiken pahan aluksi ja juureksi (1 Tim. 6:10).    

Jumala tuomitsi ahneet, jotka eivät ehtineet nukkumaankaan kun he suunnittelivat seuraavan päivän ryöstö- ja riistoretkiään (luku 2).   Ahneet eivät halunneet kuulla profeetta Miikan sanoja.   He kuuntelivat hyvinvoinnin evankeliumia, jonka voitelemina he saisivat jatkaa omaisuuden keräämistä.  Rahaa, terveyttä,  valtaa, parantumista, tunteiden paapomista.  He halusivat profeetan, joka saarnaa heille mukavaa elämää.  He eivät pystyneet näkemään itseään väärintekijän paikalla.  Mutta siellä he olivat ja saisivat kohta samalla mitalla takaisin,  kun joku vahvempi tulee ja ryöstää ja riistää heidät.

Eräs jae oikein hyppäsi esiin tästä kohtaa:

Minun kansani naiset te ajatte pois heidän kodeistansa, jotka ovat heidän ilonsa; heidän pieniltä lapsiltansa te otatte minun kunniani ainiaaksi  (2:9). 

Olen kirjoittanutnaiseudesta ja kodista täällä blogissani monta kertaa.  Näen Raamatussa johdonmukaisesti sen periaatteen, että koti on naisen pääasiallinen vaikutusalue (huom: ei ainoa).  Kun nainen hoitaa kotinsa hyvin, se tuo kunniaa Jumalalle (Tiitus 2:5).  Tämän voi joku ottaa kahlitsevana taakkana, joka riistää naiselta vapauden ”toteuttaa itseään” kodin ulkopuolella.  Itse näen tässä kuitenkin niin, että koti ja sen hoitaminen voi tuoda meille naisille hyvin suurta iloa ja tyydytystä elämään.  Vielä enemmän: koti tulee hoitaa hyvin, jottei Jumalan sana tule pilkatuksi.  Kyseessä on suuremmat totuudet. 

Nainen, sisko, kun luet tätä, älä ajattele niin, että yritän kahlita sinut jonnekin keskiajan henkeen.  Pystytkö näkemään kotisi, sinun perheesi tärkeimmän fyysisen paikan, siunattuna palvelutehtävänä, jonka luovat mahdollisuudet ja vapaus tuovat sinulle suunnatonta iloa?  Jonka kautta pystyt rikastuttamaan ei vain omaasi, mutta myös monien muiden elämää?  Jonka kautta voit julistaa evankeliumia ja tuoda kunniaa Jumalan Sanalle?

Miikan kirjan mukaan koti on siis paikka, joka tuo iloa naisille. 

Herra tuomitsi ja tulee tuomitsemaan vallanpitäjät, joiden riiston kohteina ovat kodeissa olevat naiset ja pienet lapset.  Eikö jokaisessa sodassa suojella ensimmäiseksi naisia ja lapsia?  Tässä Miikan kirjan vääristyneessä yhteiskuntakuvassa heidät viedään eturintamaan, heidät uhrataan ensimmäisenä.  Henkilöt, joiden pitäisi suojella haavoittuvassa asemassa ja iässä olevia, käyttävät heitä oman rikastumisensa astinalautana.  Koti, perhe on myös sielunvihollisen ensimmäinen hyökkäyksen kohde.   

Lainaus Kuosmasen kirjasta:  

”Koti on ihmiselle ilo, ehkä vielä naiselle enemmän kuin miehelle.  Jos tänä aikana kansamme naisilta riistetään kodit, vieköön ne sitten yhteiskunnallinen vääryys tai markkinavoimat, se vetää kirousta kansan ylle.  Johtajien pitäisi nimenomaan ottaa huomioon kotien tarpeet.  Muutoin kylvöstä tulee katkera sato.”

Miika reagoi kurjina aikoina tasapainoisella tavalla yhteiskunnan ongelmiin:  hän kertoi kansalle selvin sanoin mitä he tekevät väärin.  Hän pelkäämättä nimeää vaikutusvaltaisetkin ihmiset syntisiksi ja riistäjiksi ja köyhien sortajiksi.  Samalla hän säilyttää nöyrän asenteen ja itkee alasvajonneen kansa asemaa.  Hän tietää mitä se voisi parhaimmillaan olla, siksi ympäröivä todellisuus tekee kipeää.  Mutta hän kirjassaan myös tuo esille oikean elämän siunauksen ja toivon valon.  Vain seuraamalla Kaikkivaltiaan sääntöjä voimme löytää oikeudenmukaisen tavan elää yhdessä.   

Elämäni yksi tärkeimmistä asioista on, että voin elää tätä oikeudenmukaisuutta todeksi joka päivä.  Kohtelenko ihmisiä rakkaudella ja kunnioituksella heidän statuksestaan, mielipiteistään, asemastaan huolimatta?  Miikan kirjan lempijakeeni on kuudennen luvun kahdeksas jae:

”Hän on ilmoittanut sinulle, ihminen, mikä hyvä on; ja mitä muuta Herra sinulta vaatii, kuin että teet sitä, mikä oikein on, rakastat laupeutta ja vaellat nöyrästi Jumalasi edessä?”

Miika 6:8

Jumala kertoi Miikan kautta mitä hän oikein haluaa.  Hän haluaa oikeutta ja laupeutta kanssaihmisiä kohtaan ja uskollisuutta Jumalaa kohtaan. 

Eräs toinen jae kiinnitti huomiotani kohdassa, jossa Herra käy oikeutta kansansa kanssa ja kertoo heille suurista teoistaan ja johdatuksestaan: ”Minähän olen johdattanut sinut Egyptin maasta, vapahtanut sinut orjuuden pesästä ja minä lähetin Mooseksen, Aaronin ja Mirjamin käymään sinun edelläsi.” (6:4).  

Mooses, Aaron ja Mirjam, sisarukset.  Kaksi veljeä ja sisko, joilla oli ratkaiseva osa Jumalan kansan vapauttamisessa Egyptin orjuudesta.  Jumala valitsi tämän sisarusparven käymään kansan edellä, kun he kokivat historiansa suurimpia hetkiä.  Tässäpä on perhe, jonka elämää olisin halunnut olla seuraamassa!  Millainen onkaan ollut se hengellinen perintö, jonka he vanhemmiltaan olivat saaneet.  Mieltäylentävä muistutus perheen voimasta, erityisesti rohkeasta äidistä, joka onnistui välittämään lapsilleen urhean uskon ja lujan luottamukseen taivaan ja maan Luojaan, Israelin Jumalaan.  

Miikan kirjasta löytyy toivon sanoja, valoa tunnelin päässä.  Viidennen luvun alussa Beetlehemille annetaan lupaus: sinusta tulee Israelille hallitsija, olet Pelastajan syntymäpaikka.  Juudan suvulle annetaan lupaus:  sinusta tulee rauhanruhtinas.  Kun Herodes kyselee  itämaan tietäjien etsimän kuninkaan syntymäkaupunkia, sen ajan viisaat tietävät heti, että Messiaan piti syntymän Juudean Beetlehemissä.  Tämä Miikan antama ennustus on vain yksi Vanhan Testamentin Messiasprofetioiden joukossa.  Jumala on vuosisatojen ajan valmistanut kansaansa Messiaan syntymään. 

Kirja loppuu Jumalan pelastuksen ylistykseen:

 "Kuka on Jumala, niinkuin sinä olet, joka annat pahat teot anteeksi ja käyt ohitse perintösi jäännöksen rikosten? Ei hän pidä vihaa iäti, sillä hänellä on halu laupeuteen. Hän armahtaa meitä jälleen, polkee maahan meidän pahat tekomme. Kaikki heidän syntinsä sinä heität meren syvyyteen.  Sinä osoitat Jaakobille uskollisuutta, Aabrahamille armoa, niinkuin olet vannonut meidän isillemme muinaisista päivistä asti."

Pakkosiirtolaisuuden kurituksen keskelläkin kansa saa nähdä, että Jumala on uskollinen, Jumala rakastaa heitä.  Jumala haluaa pelastaa heidät ja antaa anteeksi heidän syntinsä.  Tämä totuus ei ole muuttunut vuosisatojenkaan kuluessa.  

p.s. Miikan kirjan alussa luetellaan useita paikkakuntia ja niiden tuomioita.  Alkukielellä kaupunkien nimet muistuttavat  tiettyjä hebreankielisiä sanoja.  Niinpä jokainen kaupunki saa mittatilaustyönä annetun tuomion näiden sanojen mukaan.  Esim. jakeen 10 kaupunki Beet-Leafra ( B=b?t l=u^p=r*h u*p*r)  tarkoittaa tuhkan/pölyn taloa ja he saavat vieriskellä tuhkassa – osa sen ajan suruprosessia.  Profeetta sanoo, että teidän on paras alkaa suremaan, sillä teidät viedään vankeudessa pois.  Näin alkukielen ymmärtäessä profeetan käyttämien sanojen rikkaus syvenee ja hänen kielellinen nokkeluutensa tulee esiin.  Täällä *kliks* on taulukko jokaisesta kaupungista ja sen tuomiosta.  

p.s.2 Miika oli profeetta Jesajan aikalainen.  Heidän taustansa oli erilainen, mutta sanomansa hyvin samankaltainen.  Jesajan profetioiden kohteena oli kuninkaallinen perhekunta ja Jerusalemin asukkaat.  Miika keskittyi puhumaan maan tavallisille tallaajille.  

Innostuin Vanhan Testamentin ns. pienistä profeetoista luettuani Juhani Kuosmasen kirjan “Pienten profeettojen suuri sanoma” (Aikamedia Oy).  Vaikka nämä 12 profeettaa julistivat sanomaansa yli tuhat vuotta sitten sen ajan ihmisille ja sen ajan ongelmiin, löytyy sieltä ajankohtaisuutta vielä tämänkin päivän ihmiselle.  Käytän kirjoituksissani lähteenä pikku profeettoja, Kuosmasen kirjaa, NIV Study Bible:a ja Eugene Petersonin Message-Raamatunkäännöstä sekä netistä löytyviä kommentaareja, artikkeleita ja kirjoituksia, mm. Bible.org.  

Vihainen ja vastahakoinen profeetta sekä inspiroivia ihmisiä

Tarvitsen inspiraatiota, me kaikki tarvitsemme.  Kertomuksia ihmisistä, jotka vastustuksesta tai vaikeuksista huolimatta saavuttivat uskomattomia.  Miehistä ja naisista, jotka muuttivat maailmaa paremmaksi.  Jotka jäivät mieleen, koska he saavuttivat mahdottomina pidettyjä.  Jotka eivät välitä naurunalaisena olemisesta, koska heillä on uskoa  päämääränsä saavuttamiseen.  Ihmisiä, jotka eivät tee vaikutusta ensitapaamisella, mutta joiden teot vaikuttavat vuosienkin jälkeen. 

Eilen luin Ann Voskampin erinomaisesta blogista inspiroivan postauksen iäkkäästä maanviljelijästä, joka saapui maailman pisimmän maratonin lähtöviivoille työhaalarit ja työsaappaat yllään.  Hän poistaa tekohampaansa, jotteivat ne tärisisi juoksun aikana.  Kun lähtölaukaus kajahtaa, hän jää nuorten ja treenattujen juoksijoiden pölypilveen.  Moni huolehtii haparoivasti juoksevan 61-vuotiaan miehen terveydestä.  Eihän hän  voi jaksaa seitsemän päivän juoksukilpailua.

Juoksija Cliff Young

875 km myöhemmin maaliviivan ylittävä maanviljelijä on koko kansakunnan tuntema julkkis; hän rikkoi maratonennätyksen Sydneysta Melbourneen kahdella kokonaisella päivällä.  Hän juoksi nukkumatta  5 päivää, 15 tuntia ja neljä minuuttia, pysähtyen vain syömään, juomaan ja vessatauoille.  Kun muut juoksijat noudattivat 18 tuntia juoksua- 6 tuntia unta - aikataulua, suunnitelmista tietämätön tervaskanto juoksi kuten hän oli maatilallaan oppinut; kunnes saapui tavoitteeseensa. Toisena maaliin tullut treenattu, sponsoroitu ja uskottu juoksija saapuu perille 9 tuntia Cliff Youngin jälkeen.

Kun Cliff Youngille annettiin ensimmäinen palkinto, $ 10 000, hän jakeli sen muille juoksuun osallistuneille.  "En tiennyt, että kilpailussa oli rahapalkinto.  En tullut juoksemaan rahan tähden." hän sanoi yksinkertaisesti.  

Kertomuksessa ei tarvita hengellisiä elementtejä, jotta se voisi olla hengellisesti rikas.  Jumalan koulua ei käydä muistikirja kädessä, vaan elävässä elämässä, jossa suurimmat opetukset opitaan mahdottomien tapahtumien kautta.  

Raamatussa on monia sankareita, jotka uskoivat ja tottelivat ja joiden kautta Jumala toimi.  Mutta Joona?  Jolle tuli Jumalan sana ja joka kieltäytyi tekemästä sen mukaan?  Jonka pakomatka on jäänyt kansakuntien legendoihin uskomattomien käänteidensä vuoksi?

Ei tämän tarinan sankari.

Joona, vihainen ja vastahakoinen profeetta. 

Minä en halua.  En halua kertoa evankeliumia näille ihmisille.  En halua heidän saavan kaikkia syntejä anteeksi (sillä niitä on liikaa).  He eivät ansaitse kutsua Jumalaa Isäksi.  He eivät kuulu valittujen joukkoon.  On ihan oikein, että heidän tuomitaan.  Heidän kuuluu saada tekojensa mukaan. 

Mietiskelen Joonan nurinkurista asennetta ja kuvittelen itseni hänen asemaansa. 

Kuka on minun elämäni niiniveläinen?  Kuka ansaitsee minun mielestäni tuhoutumisen tulessa? Kenen luokse menemistä minä välttelen?  Lähetä joku muu.  Minä menen mahdollisimman kauas. 

Olen ollut tilanteessa, jossa olen kuullut niin uskomattomia kertomuksia vääryydenteoista, että muutuin Joonaksi.  Tämä ihminen ei ansaitse rakkautta.  En halua olla missään tekemisissä näiden kanssa.  Miten voi toisen elämän rikkoa ja saada sen sitten anteeksi?  Miten välit voivat jälleen eheytyä?  Minä en pysty tähän.  Kovetan sydämeni. 

Hinta on liian kova. 

Hinta on todellakin liian kova.

Mutta minä en joudu sitä maksamaan.

Kyllä, maksan siitä osan, sillä anteeksiantamisella on hinta.  Se sattuu.  Se haavoittaa.  Mutta viimeisen, katkerimman hinnan maksaa joku muu, kun velkakirja naulataan julkisesti näytille.  Se on täytetty. 

Joonan kirjan inspiroiva sankari ei ole profeetta itse.   Niiniven kaupungin pelastussuunnitelma on Jumalan aikaansaannosta.  Hän haluaa, että Niiniven julkijumalaton kansa saa kuulla tuomion (1:2), Jumalan puheen (3:2, 4).  Kansalle, joka on väkivaltainen, vihaa Jumalaa, nauttii julmuudesta ja sodasta, joka on täynnä prostituutiota ja noituutta ja joka riistää ja käyttää hyväksi muita, pitää julistaa Jumalan Sana. 

Jotta he saisivat kuulla.  Jotta he saisivat mahdollisuuden.  Jotta he saisivat elää.

 

Joonan kirjan inspiroivin sanoma on sen viimeisimmässä jakeessa. 

”Enkö siis minä armahtaisi Niiniveä, sitä suurta kaupunkia, jossa on enemmän kuin sata kaksikymmentä tuhatta ihmistä, jotka eivät vielä tiedä, kumpi käsi on oikea, kumpi vasen, niin myös paljon eläimiä?”

Jumala halusi pelastaa niiniveläiset.  Joonan kirja on suuri rakkauskertomus.  Jumalan rakkaus ulottuu kaikenlaisiin ihmisryhmiin.  Kun Joonan kömpelöt yritykset unohtaa Jumalan käsky saa minut löytämään kiusallisia yhtymäkohtia omaan vastahakoiseen mieleeni, tuo Jumalan armon syvyys todellista inspiraatiota sydämeeni.   

”He 

eivät 

tiedä 

mitä 

he 

tekevät”.

Voinko löytää armon silmälasit, joiden läpi katsottuna me olemme kaikki eksyksissä ja emme tiedä mitä me teemme, ellemme kuule Jumalan Sanoja?  Ellemme kohtaa Sanaa itseään?  Voinko nähdä pahantekijät tekojensa orjina, jotka eivät ole vapaita valitsemaan hyvää?  Joilla ei ole voimaa tehdä hyvää? 

Jumalan hyvyys vetää minuakin parannukseen.  "Enkö minä armahtaisi...?".  Muistan Jeesuksen sanat Getsemanessa: "Enkö minä joisi sitä maljaa, jonka Isä on minulle antanut?".  Pietari ei ymmärrä.  Joona ei ymmärrä.  Ansioton rakkaus ja armahdus, pystynkö koskaan ymmärtämään niiden syvyyksiä?  Taivunko nöyrtymään Isän suunnitelmiin ilman että ymmärtäisin?  

Corrie Ten Boom oli yksi näistä inspiroivista uskon sankareista, joka oli löytänyt Jumalan mielenlaadun.  Ten Boomin perhe pelasti satoja juutalaisia joutumasta keskitysleirille, mutta joutui sinne lopulta itse.  Corrie pelastui "sattuman" kaupalla keskitysleiriltä, jonne hänen siskonsa oli juuri menehtynyt.  Sodan jälkeen Corrie saa mahdollisuuden kertoa uskon ja anteeksiantamuksen sanomaa sadoille ja tuhansille ihmisille.  Erään tilaisuuden jälkeen Corrie kohtaa uskoon tulleen keskitysleirin vanginvartijan.  Veri jähmettyy Corrien suonissa, kun tämä hirvittävän julmalla tavalla Corrieta ja hänen siskoaan kohdellut vanhentunut mies tulee pyytämään häneltä anteeksi.  "Minä en pysty tähän", Corrien mielessä välähtää.  Vaikka hän puhui muille anteeksiantamuksesta ja tiesi, että se ei ole tunne vaan teko.  Mikä taistelu käytiinkään Corrien sydämessä.  Ikuisuudelta tuntuvan hetken jälkeen Corrie ojentaa mekaanisesti miehelle kätensä ja samassa tapahtuu jotain, jota hän kuvailee myöhemmin näin:

"Kun tein niin, uskomaton asia tapahtui.  Virtaus alkoi olkapäästäni, juoksi käsivarttani pitkin, hyppäsi yhteenliitettyihin käsiimme.  Ja sitten parantava lämpö näytti tulvivan koko olemukseeni, tuoden kyyneleet silmiini.  "Minä annan sinulle anteeksi, veli!"  Itkin. "Koko sydämestäni!" Pitkän aikaa pitelimme toisiamme kädestä, entinen vartija ja entinen vanki. En ollut koskaan ennen tuntenut Jumalan rakkautta niin intensiivisesti kuin silloin sen koin. " 

Anteeksiantamus on Jumalan teko.

Eivät kaikki Jumalan miehet ja naiset ole ensitapaamisella esimerkillisiä tai inspiroivia henkilöitä.  He eivät aloittaneet elämäänsä tuhansien ihailevien silmäparien seuraamana.  Mutta kohtaamiset Jumalan kanssa muuttivat heitä.  Ja heidän kauttaan ne muuttivat muitakin.  Joona sai kohdata Jumalan ja ymmärtää, kuinka suuri Jumalan armo on muitakin kuin valittua kansaa kohtaan.  Joonan jälkeen tuhannet ja sadattuhannet ihmiset ovat saaneet olla inspiroimassa meitä parempiin tekoihin, uskon tekoihin, Jumalan tekoihin.  Näissä teoissa ihmisen maine kalpenee Jumalan suuruuden rinnalla.

Soli Deo Gloria!


Innostuin Vanhan Testamentin ns. pienistä profeetoista luettuani Juhani Kuosmasen kirjan “Pienten profeettojen suuri sanoma” (Aikamedia Oy).  Vaikka nämä 12 profeettaa julistivat sanomaansa yli tuhat vuotta sitten sen ajan ihmisille ja sen ajan ongelmiin, löytyy sieltä ajankohtaisuutta vielä tämänkin päivän ihmiselle.  Käytän kirjoituksissani lähteenä pikku profeettoja, Kuosmasen kirjaa, NIV Study Bible:a ja Eugene Petersonin Message-Raamatunkäännöstä sekä netistä löytyviä kommentaareja, artikkeleita ja kirjoituksia, mm. Bible.org.  

Pieni ja pippurinen

Oletko ollut tilanteessa, jossa sinun epäonnistumisestasi on iloinnut henkilö, jonka luulit olevan läheinen, jonka olit kuvitellut tulevan apuun?  Onko sinut pettänyt oman perheen jäsen?  Tällaisen petoksen tai ilkkumisen kohteena oleminen on raskas paikka.  Profeetta Obadja toi viestin tällaiselle pettäjäveljelle ja vieressä ilkkujalle.  Jumala ei ollut kääntänyt katsettaan pois.  Hän ei ollut unohtanut.  Hän oli nähnyt kaiken ja nyt oli tuomion aika.   

Obadjan kirja on pieni mutta pippurinen.  Siinä on vain 21 jaetta.  Kuten muidenkin profeettojen kirjoja, Kuosmanen valaisee Obadjan kirjan profetaalis-kirjaimellista sanomaa sekä historiallisen toteutumisen että eskatologisen toteutumisen kannalta.   Vaikka sekin on mielenkiintoista, sain kaikista eniten ajateltavaa Obadjan sanoman symbolis-hengellisestä tulkinnasta. 

Obadja

Ennen siihen siirtymistä haluan viivähtää hetken profeetaalisen sanoman kirjallisessa toteutumisessa.  Jokainen Raamatun profetia toteutuu.   Tässä vaiheessa muistutan itseäni, että profeetat antoivat tuomionsa kansalle, koska he epäonnistuivat Jumalan Mooseksen kautta selkeästi antamien käskyjen ja säädösten noudattamisessa.  Tuomio tuli siis aina väärän tekemisen seurauksena ja se oli usein ns. välitön tuomio, joka toteutui lähitulevaisuudessa.  Valitun kansan olisi pitänyt pystyä noudattamaan Jumalan heille antamia ohjeita ja olemaan esimerkkinä muille kansoille. 

Edom ja Israel.

Esau ja Jaakob.  

Nämä viholliskansat, jotka taistelivat keskenään, olivat kaksoispoikien Jaakobin ja Esaun jälkeläiset (lue kaksosten syntymästä 1 Moos 25).  Hehän riitelivät aikoinaan jo esikoisoikeudestaan, mutta erään lähteen mukaan Obadjan ajan ongelmat koskivat kauppareittejä.  Edomin virhe ja raskauttava rikos oli veljeskansan jättäminen vihollisten hyökkäyksen kohteeksi ilman avun tarjontaa, ja pariin kertaan kansa jopa liittyi vihollisten puolelle Israelia ja Jerusalemia vastaan.  Edom oli iloinnut vierestä katsoen kun Jerusalemia valloitettiin ja luovuttanut jopa pakoonpäässeitä juutalaisia vihollisen käsiin.  Jumala ilmoitti Obadjan kautta, että Hän aikoi tuomita Edomin tämän veljesvihan perusteella; kansa ei rakastanut lähimmäistään. 

Obadja aloittaa sanomansa maalaamalla Edomin kansan asuinpaikan ja mielenlaadun näkyville.  He asuvat korkealla vuorella katsellen Israelin suuntaan yli 1,5 kilometrin korkeudesta ja myös mieleltään he ovat ylpeää kansaa.  Kansan sydän oli Jumalaa kohtaan piittaamattoman uhmakas, ihmisiin nähden ylpeä, ylhäältä katseleva.  He kuvittelivat asuinpaikkansa olevan saavuttamaton. 

Profeetta Obadja ennustaa heille maahansyöksemistä; ja viidenkymmenen vuoden kuluttua Amasja valloittaa ja syöksee kallion laelta 10 000 miestä alas (2 Kun 14:7).  Myös Assur ja Uusbabylonia valloittivat Edomin vuosien aikana, joten se tuli todellakin Obadjan sanojen mukaan läpikotaisin etsityksi ja tyhjennetyksi (1:5-7). 

Edomilaiset jatkoivat Israelin vastustamista historian aikana ja valloittavat Juudan eteläosan.   Julius Caesar nosti edomilaisen Antipaterin koko Juudean maaherraksi.  Hänen poikansa, Herodes Suuri, nimitettiin vuonna 40 eKr. koko Juudan kuninkaaksi.  Muistatte varmaan, miten Herodes Suuri halusi tappaa vastasyntyneen Jeesuksen ja murhautti koko kaupungin poikalapset tässä murhanhimossaan.   Herodeksen poika  surmautti  Johannes Kastajan (Mark 6:14-16).  Herodeksen pojanpoika Herodes Agrippa mestautti Jaakobin miekalla; edomilaiset olivat juutalaisia vastaan ja vainosivat kristittyjä alusta loppuun saakka.   Vuoden 70 jälkeen idumealaiset eli edomilaiset katoavat historiasta ikään kuin heitä ei olisi koskaan ollut (vrt. Ob 16).

Herran päivänä Edomin osa on kova.  Se johtuu tästä veljesvihasta, josta he eivät luopuneet koskaan (Obadja 1:15, Matteus 25:31-46).  Ylpeä, uhmakas kansa kukistuu ja häviää. 

Sitten tähän symbolis-hengelliseen tulkintaan, joista taitavien opettajien selittämänä nautin kovasti!  

Obadja kuvailee kirjassaan kahta vuorta, joista löytyy vertauskuvallinen hengellinen sovellus. 

 Tähän pitäisi melkein vetää kaksiosainen taulukko, jossa voitaisiin verrata Eesaun vuoren ja Siionin vuoren edustamia taustavoimia, mielenlaatua ja hengellistä ilmapiiriä.  Kuosmanen perustelee symbolisen tulkinnan käyttöä Raamatulla:  mm. Hebrealaiskirje puhuu Siinain vuoresta hengellisessä mielessä.  Mooses ja Daavid molemmat puhuvat kukkuloista hengellisen siunauksen lähteinä ja vapauden paikkoina (5. Moos 33:15; 2. Sam 22:34). 

Eesaun vuori

Luonteenpiirre, josta Eedom oli tunnettu, koitui lopulta hänen kohtalokseen.  Ylpeys.  Ylpeä ei kiinnitä huomiota Kaikkivaltiaan kohtaloita ohjaavaan sormeen eikä ymmärrä ympärillä olevia vaaroja.  Eedom kysyi ylpeänä ”Kuka voi syöstä minut maahan?”.  Saman kysymyksen oli aikoinaan esittänyt Faarao ja hän sai kokea totaalisen maahansyöksymisen (2 Moos 5:2).  Kuka muka?   Israel esitti kysymyksen ja sai 40 vuotta lisäaikaa erämaassa (Ap.t. 7:35).  Kuka?   Ylpeä elää itsepetoksessa, väärän varmuuden tunnossa ja syyttää huonosta menestyksestään toisia. 

Eesaun jälkeläiset eivät olleet tyhmiä.  He olivat maallisesti viisaita ja taitavia, tunnettujakin siitä (Jer 49:7).  Jobin ystävistä Elifas oli edomilainen.  Mutta Edom käytti viisauttaan rikastumiseen toisen ihmisen kustannuksella.  Viisautta käytettiin väärin.  Ilman lähimmäisenrakkautta viisas on vain älykäs peto, jolle omat päämäärät ovat kaikkein tärkeimpiä.  Suurinkin viisaus päättyy aikanaan, taito katoaa, jos Jumala sen päättää poistaa (jae 8).

Eesaun jälkeläiset olivat rohkeita sankareita, mutta siihen liittyi väkivalta.  Urheutta käytettiin veljen sortamiseen, koska taustalla oli anteeksiantamattomuutta ja ikuinen vihanpito.  Eesaun vuorella vanhat asiat kaivettiin jatkuvasti esiin ja pyrittiin niillä sitomaan veli.  He ilkkuivat veljeään hänen hätäpäivänään.  

Tällaisessa ilmapiirissä elivät edomilaiset.  Ylpeys ja mahtailu.  Viisaus ja tieto.  Sankaruus ja väkivalta.  Pilkkaaminen ja kovasydämisyys.  

Siionin vuori

”Siionin vuorella saavat olla pelastuneet, ja se on oleva pyhä” (jae 17). 

Siionin vuorella asuvia kuvastaa sana pelastuneet.  Ylpeä ei ”tarvitse” pelastamista, koska hän ylimielisesti ajatelee olevansa minkäänlaisen avuntarpeen yläpuolella.  Mutta pelastuneet ovat myöntäneet tarvitsevansa apua, tarvitsevansa Pelastajaa.  He ovat heikkoja, Pelastaja on vahva.   He olivat avuttomia, Pelastaja antoi avun.  Ylpeyden vastakohtana on Herran edessä murtunut, särjetty ja nöyrä sydän. 

Siionin vuorella on pyhyys, taivaallisen armon suoma turva.  Pyhyys tarkoittaa ”Jumalalle erotettu”.  Pyhä ei ole itsessään pyhä, arvonimeä ei anneta maallisten suoritusten ja meriittien ansiosta, ei erinomaisen ja esimerkillisen elämän seurauksena.  Pyhä on pyhä, koska Jumala on erottanut Hänet itselleen, elämään Hänen yhteydessään, elämään erilaista elämää. 

Kuosmanen sanoo, että armo ei ole pahuuden verho, vaan voima pahuutta vastaan.  Siionin vuorella Jumalaa palvellaan pyhällä arkuudella ja pelolla (Hebr 12:28).  Pyhää kunnioitusta, ei kauhua, ei ahdistusta.  Kaikkivaltiaalle annetaan Hänelle kuuluva arvostus, ylistys ja kunnia.  Tunnustetaan, että Pelastus hädän päivään tulee yksin Herralta. 

Siionin vuorella koroitetaan Herraa.  Omasta mielestään viisaat ja taitavat eivät kunnioita ketään, koska he ajattelevat olevansa muita älykkäämpiä.  Mutta pelastuneet ymmärtävät, että kaikki kunnia kuuluu Jumalalle.  Se on edelleenkin Jumalan kansan päämäärä.  Kaikki kunnia Jumalalle.  Heille on annettu lupaus: joka kunnioittaa Herraa nyt, se koroitetaan kerran kirkkaudessa. 

Siionin vuoren pelastuneet voivat pelastaa muita.  Joka tunnustaa Herran kuninkuuden, se pystyy palvelemaan toisten pelastajana.  Se, joka tuo toisia Jumalan yhteyteen, on itse kokenut pelastuksen ja tunnustaa suullaan ja elämällään Herran kuninkuuden ja käytännön johtajuuden.   Pelastuksen itse kokenut ymmärtää toisia, kun he käyvät hädän päiviänsä läpi; sairautta, menetystä, työttömyyttä, köyhyyttä, kuolemaa.  Herran antama armo tulvii yli muidenkin elämiä koskettaen.  Ei katsota sivusta ja ajatella salaa, että saivatpahan ansionsa mukaan.  Siionin pelastuneet ovat antaneet tuomiovallan Hänelle, jolle se kuuluu, Jeesukselle Kristukselle.   Obadjan julistama kuninkuus kuuluu tälle juutalaiselle puusepälle.  Pelastus on yksin Hänessä.  

Symbolisesti mekin voimme mietiskellä millaisella vuorella asumme.  

Missä hengessä vaellamme? 

Anteeksiantamattomuus ja ylpeys ihmissuhteissa, väkivalta perheessä, alistaminen seurakunnassa, kiusaaminen työpaikalla?  

Vai nöyryys, armo, pelastuksen avun tarjoaminen lähimäisillemme,  Pelastajan tunnetuksi tekeminen elämämme kautta?  

Innostuin Vanhan Testamentin ns. pienistä profeetoista luettuani Juhani Kuosmasen kirjan “Pienten profeettojen suuri sanoma” (Aikamedia Oy).  Vaikka nämä 12 profeettaa julistivat sanomaansa yli tuhat vuotta sitten sen ajan ihmisille ja sen ajan ongelmiin, löytyy sieltä ajankohtaisuutta vielä tämänkin päivän ihmiselle.  Käytän kirjoituksissani lähteenä pikku profeettoja, Kuosmasen kirjaa, NIV Study Bible:a ja Message-Raamatunkäännöstä sekä netistä löytyviä kommentaareja, artikkeleita ja kirjoituksia, mm. Bible.org.  

Kuinka naisia verrataan lehmiin ja muita hauskoja hetkiä Sanan äärellä

Lukiessani Aamoksen kirjaa löysin jakeen luvusta neljä, joka aiheutti pientä hilpeyttä mielessäni.

Aamos puhuu Israelin kansalle epäkohdista, jotka ovat jääneet ylenkatsotuiksi liian kauan.  Kansan olisi pitänyt tietää paremmin ja nyt heitä odottaa tuomio. Erityisen kovaa puhuttelua saavat rikkaat, jotka eivät huolineet rahantavoittelussaan pitää laista kiinni.  Rahalla on usein sellainen voima.

Nyt tulevat suomituiksi rikkaat, ylhäiset naiset.

Kuulkaa tämä sana, te Baasanin lehmät, jotka olette Samarian vuorella, jotka sorratte vaivaisia ja runtelette köyhiä, jotka sanotte herroillenne: "Tuokaa meille juomista". 

Kuosmanen osasi kirjassaan kertoa, että Baasanin lehmät olivat hyvin ruokittua ja syötettyä karjaa, hyvinvoivia nautaeläimiä siis.  Kansan yläluokan hyvinvointi, syömingit ja juomingit, perustuivat toisaalta riistoon, väkivaltaan ja epäoikeudenmukaisuuteen.  Ylhäiset hemmotellut naiset ylellisine elämäntapoineen ja musiikkijuhlineen vaativat luksusta miehiltään eivätkä välittäneet, jos muutamaa köyhää sorrettiin siinä sivussa.

Minun piti ihan pyrskähtää tuon viimeisen lauseen kohdalla "Tuokaa meille juomista".  Nimittäin avioliittomme alusta asti mieheni on tuonut minulle aamuisin juotavaa, usein kun vielä makoilen sängyssä (aamuisin sängystä nouseminen on minulle aina hankalaa).  Yleensä teetä...en osaa päivää aloittaakaan, jos en juo kupillista teetä.  Ja kyllä, olen joskus huudellut teen perään, jos sitä ei ole kuulunut.  Nauratti siis tuo juomien huutelu, osui lähelle :)

Mutta sitten mietin tuota kuvaa, jonka Aamos tässä antaa meille naisista, joka ei selvästikään ole mitenkään imarteleva.  Lehmät, laiskurit, vaativat mieheltään rikkauksia ja odottavat heiltä myös kotona palveluksia.  Tässä on kaksi asiaa, joita olen "märehtinyt" (hih hih) siitä asti.

Onko minulla asenne, että mieheni pitäisi pitää yllä tietynlaista elintasoa?  Vaadinko häntä tekemään työssään päätöksiä, jotka perustuvat rahanhimoon vs. rohkaisenko häntä aina ottamaan huomioon huonommassa asemassa olevat?  Annanko vihjeitä, että voihan sitä vähän oikaista siellä täällä, jotta palkkapussi olisi vähän painavampi? Tai ajaako tarpeeni ylellisyyksiin häntä ylitöihin ja stressiin työn kanssa?  Painostanko häntä toisenlaiseen, paremmin palkattuun työhön?

Itselläni vastaus on tähän ei, en usko, että olen koskaan tällaista viestiä miehelleni lähettänyt.  En ole kasvanut ylellisyyden keskellä enkä koe jääväni mistään paitsi jos minulla ei ole tiettyjä merkkivaatteita, kallista kosmetiikkaa tai sisäfilepihvejä illalliseksi.  Päinvastoin rakastan kirpputorilöytöjä ja hyviä tarjouksia.  En tarvitse ravintolailtoja, viikonloppumatkoja Eurooppaan tai design-laukkuja ollakseni elämään tyytyväinen.

Mutta uskon, että meillä vaimoilla on suuri vaikutus miestemme työmoraaliin.  Vaikutuksemme voi olla hyvä tai huono, mutta miehemme kuuntelevat meitä.  Toivon, että oma mieheni voisi tiukassa työtilanteessa muistaa, että tuen ja toivon häntä aina tekemään Jumalalle kunniaa tuovia päätöksiä, vaikka se merkitsisi niukempaa toimeentuloa omalle perheelle. Samoin kuin mielummin elän vähemmällä rahalla, jos me perheenä ja avioparina voimme viettää enemmän aikaa yhdessä.  Ylitöitä ehtii tehdä sittenkin kun lapset ovat kasvaneet aikuisiksi.

Toinen asia, joka jakeessa kiinnitti huomiotani, oli se, että nämä "lehmät" olivat tehneet miehistään pieniä palvelupoikia.  He kyllä kutsuivat heitä herroiksi, mutta se oli sarkastinen kutsumanimi.  En voinut olla vertaamatta tätä kohtaa Genesiksen paikkaan, jossa Herra Jumala sanoo: "Ei ole ihmisen hyvä olla yksinänsä, minä teen hänelle avun, joka on hänelle sopiva."  (2:18).

Olen miettinyt paljon tätä asiaa siitä lähtien kuin luin Aamoksen kirjan.  Minut on luotu olemaan avuksi miehelleni.  Vaikka tämä ei tarkoita sitä, etteikö mieheni ikinä auttaisi minua missään, on kuitenkin avioliiton asetelma se, että vaimo on apuna miehelleen.  Tämä lause voi kuulostaa huutavalta vääryydeltä joidenkin korvissa, mutta itse otan sen etuoikeutena ja vastuuna.  Minua tarvitaan.  Teenkö parhaani, että mieheni voi toteuttaa Jumalan hänelle antamaa kutsua ja tehtävää?  Tuenko häntä hänen työssään ja unelmissaan?

Olen huomannut, että omat lahjani ja kykyni ovat usein ne, joita hän kipeästi tarvitsee voidakseen tehdä työnsä hyvin.  Me täydennämme toisiamme mahtavasti ja olen iloinen, että voin auttaa häntä monissa asioissa.  Teen sen hyvin ja se tuo minulle tyydytystä; olemme tosiaankin toisillemme luodut!  Aamoksen varoittava esimerkki hemmotellusta ylhäisnaisesta on hyvä muistutus siitä, että ei jokainen vaimo näe tehtäväänsä Jumalan antamaksi siunaukseksi, vaan kääntää sen päälaelleen ja alkaa väärinkäyttää avioliittoaan.  Mutta tällainen lehmä joutuukin seuraavassa jakeessa lihakoukkuun roikkumaan...  

Vielä yksi huomio tästä apuna olemisesta: jokainen aviopari ja avioliitto on ainutlaatuinen.  Tavat, joilla minä autan miestäni ovat hyvin erilaisia niistä tavoista, joilla joku muu auttaa miestään.  En halua edes listata mitään, mitä teen, koska nämä ovat hyvin henkilökohtaisia asioita.  Mutta haluan rohkaista jokaista vaimoa löytämään ne tavat, joilla he voivat auttaa omaa miestään hänen omassa työssään ja palvelutehtävässään.  Ei kai kukaan halua vaimoa, joka vastustaa jokaista päätöstä ja vaikeuttaa elämää joka käänteessä?

Tällaisia ajatuksia vielä Aamoksen kirjasta, jotka eivät mahtuneet edelliseen tekstiin.  Sitten seuraavan kirjan kimppuun!

                                                                  ****

Innostuin Vanhan Testamentin ns. pienistä profeetoista luettuani Juhani Kuosmasen kirjan “Pienten profeettojen suuri sanoma” (Aikamedia Oy).  Vaikka nämä 12 profeettaa julistivat sanomaansa yli tuhat vuotta sitten sen ajan ihmisille ja sen ajan ongelmiin, löytyy sieltä ajankohtaisuutta vielä tämänkin päivän ihmiselle.  Käytän kirjoituksissani lähteenä pikku profeettoja, Kuosmasen kirjaa, NIV Study Bible:a ja Message-Raamatunkäännöstä sekä netistä löytyviä artikkeleita ja kirjoituksia.  

kuva: Free Digital Photos/ Tina Phillips