Vihainen ja vastahakoinen profeetta sekä inspiroivia ihmisiä

Tarvitsen inspiraatiota, me kaikki tarvitsemme.  Kertomuksia ihmisistä, jotka vastustuksesta tai vaikeuksista huolimatta saavuttivat uskomattomia.  Miehistä ja naisista, jotka muuttivat maailmaa paremmaksi.  Jotka jäivät mieleen, koska he saavuttivat mahdottomina pidettyjä.  Jotka eivät välitä naurunalaisena olemisesta, koska heillä on uskoa  päämääränsä saavuttamiseen.  Ihmisiä, jotka eivät tee vaikutusta ensitapaamisella, mutta joiden teot vaikuttavat vuosienkin jälkeen. 

Eilen luin Ann Voskampin erinomaisesta blogista inspiroivan postauksen iäkkäästä maanviljelijästä, joka saapui maailman pisimmän maratonin lähtöviivoille työhaalarit ja työsaappaat yllään.  Hän poistaa tekohampaansa, jotteivat ne tärisisi juoksun aikana.  Kun lähtölaukaus kajahtaa, hän jää nuorten ja treenattujen juoksijoiden pölypilveen.  Moni huolehtii haparoivasti juoksevan 61-vuotiaan miehen terveydestä.  Eihän hän  voi jaksaa seitsemän päivän juoksukilpailua.

Juoksija Cliff Young

875 km myöhemmin maaliviivan ylittävä maanviljelijä on koko kansakunnan tuntema julkkis; hän rikkoi maratonennätyksen Sydneysta Melbourneen kahdella kokonaisella päivällä.  Hän juoksi nukkumatta  5 päivää, 15 tuntia ja neljä minuuttia, pysähtyen vain syömään, juomaan ja vessatauoille.  Kun muut juoksijat noudattivat 18 tuntia juoksua- 6 tuntia unta - aikataulua, suunnitelmista tietämätön tervaskanto juoksi kuten hän oli maatilallaan oppinut; kunnes saapui tavoitteeseensa. Toisena maaliin tullut treenattu, sponsoroitu ja uskottu juoksija saapuu perille 9 tuntia Cliff Youngin jälkeen.

Kun Cliff Youngille annettiin ensimmäinen palkinto, $ 10 000, hän jakeli sen muille juoksuun osallistuneille.  "En tiennyt, että kilpailussa oli rahapalkinto.  En tullut juoksemaan rahan tähden." hän sanoi yksinkertaisesti.  

Kertomuksessa ei tarvita hengellisiä elementtejä, jotta se voisi olla hengellisesti rikas.  Jumalan koulua ei käydä muistikirja kädessä, vaan elävässä elämässä, jossa suurimmat opetukset opitaan mahdottomien tapahtumien kautta.  

Raamatussa on monia sankareita, jotka uskoivat ja tottelivat ja joiden kautta Jumala toimi.  Mutta Joona?  Jolle tuli Jumalan sana ja joka kieltäytyi tekemästä sen mukaan?  Jonka pakomatka on jäänyt kansakuntien legendoihin uskomattomien käänteidensä vuoksi?

Ei tämän tarinan sankari.

Joona, vihainen ja vastahakoinen profeetta. 

Minä en halua.  En halua kertoa evankeliumia näille ihmisille.  En halua heidän saavan kaikkia syntejä anteeksi (sillä niitä on liikaa).  He eivät ansaitse kutsua Jumalaa Isäksi.  He eivät kuulu valittujen joukkoon.  On ihan oikein, että heidän tuomitaan.  Heidän kuuluu saada tekojensa mukaan. 

Mietiskelen Joonan nurinkurista asennetta ja kuvittelen itseni hänen asemaansa. 

Kuka on minun elämäni niiniveläinen?  Kuka ansaitsee minun mielestäni tuhoutumisen tulessa? Kenen luokse menemistä minä välttelen?  Lähetä joku muu.  Minä menen mahdollisimman kauas. 

Olen ollut tilanteessa, jossa olen kuullut niin uskomattomia kertomuksia vääryydenteoista, että muutuin Joonaksi.  Tämä ihminen ei ansaitse rakkautta.  En halua olla missään tekemisissä näiden kanssa.  Miten voi toisen elämän rikkoa ja saada sen sitten anteeksi?  Miten välit voivat jälleen eheytyä?  Minä en pysty tähän.  Kovetan sydämeni. 

Hinta on liian kova. 

Hinta on todellakin liian kova.

Mutta minä en joudu sitä maksamaan.

Kyllä, maksan siitä osan, sillä anteeksiantamisella on hinta.  Se sattuu.  Se haavoittaa.  Mutta viimeisen, katkerimman hinnan maksaa joku muu, kun velkakirja naulataan julkisesti näytille.  Se on täytetty. 

Joonan kirjan inspiroiva sankari ei ole profeetta itse.   Niiniven kaupungin pelastussuunnitelma on Jumalan aikaansaannosta.  Hän haluaa, että Niiniven julkijumalaton kansa saa kuulla tuomion (1:2), Jumalan puheen (3:2, 4).  Kansalle, joka on väkivaltainen, vihaa Jumalaa, nauttii julmuudesta ja sodasta, joka on täynnä prostituutiota ja noituutta ja joka riistää ja käyttää hyväksi muita, pitää julistaa Jumalan Sana. 

Jotta he saisivat kuulla.  Jotta he saisivat mahdollisuuden.  Jotta he saisivat elää.

 

Joonan kirjan inspiroivin sanoma on sen viimeisimmässä jakeessa. 

”Enkö siis minä armahtaisi Niiniveä, sitä suurta kaupunkia, jossa on enemmän kuin sata kaksikymmentä tuhatta ihmistä, jotka eivät vielä tiedä, kumpi käsi on oikea, kumpi vasen, niin myös paljon eläimiä?”

Jumala halusi pelastaa niiniveläiset.  Joonan kirja on suuri rakkauskertomus.  Jumalan rakkaus ulottuu kaikenlaisiin ihmisryhmiin.  Kun Joonan kömpelöt yritykset unohtaa Jumalan käsky saa minut löytämään kiusallisia yhtymäkohtia omaan vastahakoiseen mieleeni, tuo Jumalan armon syvyys todellista inspiraatiota sydämeeni.   

”He 

eivät 

tiedä 

mitä 

he 

tekevät”.

Voinko löytää armon silmälasit, joiden läpi katsottuna me olemme kaikki eksyksissä ja emme tiedä mitä me teemme, ellemme kuule Jumalan Sanoja?  Ellemme kohtaa Sanaa itseään?  Voinko nähdä pahantekijät tekojensa orjina, jotka eivät ole vapaita valitsemaan hyvää?  Joilla ei ole voimaa tehdä hyvää? 

Jumalan hyvyys vetää minuakin parannukseen.  "Enkö minä armahtaisi...?".  Muistan Jeesuksen sanat Getsemanessa: "Enkö minä joisi sitä maljaa, jonka Isä on minulle antanut?".  Pietari ei ymmärrä.  Joona ei ymmärrä.  Ansioton rakkaus ja armahdus, pystynkö koskaan ymmärtämään niiden syvyyksiä?  Taivunko nöyrtymään Isän suunnitelmiin ilman että ymmärtäisin?  

Corrie Ten Boom oli yksi näistä inspiroivista uskon sankareista, joka oli löytänyt Jumalan mielenlaadun.  Ten Boomin perhe pelasti satoja juutalaisia joutumasta keskitysleirille, mutta joutui sinne lopulta itse.  Corrie pelastui "sattuman" kaupalla keskitysleiriltä, jonne hänen siskonsa oli juuri menehtynyt.  Sodan jälkeen Corrie saa mahdollisuuden kertoa uskon ja anteeksiantamuksen sanomaa sadoille ja tuhansille ihmisille.  Erään tilaisuuden jälkeen Corrie kohtaa uskoon tulleen keskitysleirin vanginvartijan.  Veri jähmettyy Corrien suonissa, kun tämä hirvittävän julmalla tavalla Corrieta ja hänen siskoaan kohdellut vanhentunut mies tulee pyytämään häneltä anteeksi.  "Minä en pysty tähän", Corrien mielessä välähtää.  Vaikka hän puhui muille anteeksiantamuksesta ja tiesi, että se ei ole tunne vaan teko.  Mikä taistelu käytiinkään Corrien sydämessä.  Ikuisuudelta tuntuvan hetken jälkeen Corrie ojentaa mekaanisesti miehelle kätensä ja samassa tapahtuu jotain, jota hän kuvailee myöhemmin näin:

"Kun tein niin, uskomaton asia tapahtui.  Virtaus alkoi olkapäästäni, juoksi käsivarttani pitkin, hyppäsi yhteenliitettyihin käsiimme.  Ja sitten parantava lämpö näytti tulvivan koko olemukseeni, tuoden kyyneleet silmiini.  "Minä annan sinulle anteeksi, veli!"  Itkin. "Koko sydämestäni!" Pitkän aikaa pitelimme toisiamme kädestä, entinen vartija ja entinen vanki. En ollut koskaan ennen tuntenut Jumalan rakkautta niin intensiivisesti kuin silloin sen koin. " 

Anteeksiantamus on Jumalan teko.

Eivät kaikki Jumalan miehet ja naiset ole ensitapaamisella esimerkillisiä tai inspiroivia henkilöitä.  He eivät aloittaneet elämäänsä tuhansien ihailevien silmäparien seuraamana.  Mutta kohtaamiset Jumalan kanssa muuttivat heitä.  Ja heidän kauttaan ne muuttivat muitakin.  Joona sai kohdata Jumalan ja ymmärtää, kuinka suuri Jumalan armo on muitakin kuin valittua kansaa kohtaan.  Joonan jälkeen tuhannet ja sadattuhannet ihmiset ovat saaneet olla inspiroimassa meitä parempiin tekoihin, uskon tekoihin, Jumalan tekoihin.  Näissä teoissa ihmisen maine kalpenee Jumalan suuruuden rinnalla.

Soli Deo Gloria!


Innostuin Vanhan Testamentin ns. pienistä profeetoista luettuani Juhani Kuosmasen kirjan “Pienten profeettojen suuri sanoma” (Aikamedia Oy).  Vaikka nämä 12 profeettaa julistivat sanomaansa yli tuhat vuotta sitten sen ajan ihmisille ja sen ajan ongelmiin, löytyy sieltä ajankohtaisuutta vielä tämänkin päivän ihmiselle.  Käytän kirjoituksissani lähteenä pikku profeettoja, Kuosmasen kirjaa, NIV Study Bible:a ja Eugene Petersonin Message-Raamatunkäännöstä sekä netistä löytyviä kommentaareja, artikkeleita ja kirjoituksia, mm. Bible.org.