Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kodin juhlat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kodin juhlat. Näytä kaikki tekstit

12.12.2017

10 parasta ei-leluisaa-lahjaideaa lapselle


Rakastan joululahjojen ostamista lapsillemme! Mikään ei ole hauskempaa kuin katsella heidän iloaan jouluaattona paketteja avatessa.

Olemme viettäneet jo 13 joulua lapsiperheenä.  Lisäksi syntymäpäivät ja tuliaiset ja muuten vain ostetut lelut...voit arvata että lelulaatikot eivät kolise tyhjyyttään!  Viime aikoina olen alkanut sanomaan, että entäpä jos ei ostettaisikaan enää leluja syntymäpäiväksi tai jouluksi.

Olemme ostaneet aikaa kestäviä ja lapsien suosimia leluja - mutta kun on jo Legoja, Play Mobile-settejä, nukkeja, astioita yms. mistä kirjoitin joululahjalistan pari vuotta sitten, mitä sitten?  On ehkä aika siirtyä kohti lahjoja, jotka eivät ole leluja.

On myös tosiasia, että maailmamme alkaa hukkua muovijätteeseen ja nykyään lapsemmekin osaavat kertoa lelusta "mutta se on muovia" eli äiti ei todennäköisesti sitä osta.  Silmääni myös viehättää enemmän puiset, metalliset tai kankaiset esineet kuin muoviset.

Näitä miettiessäni päätin tehdä listan ei-leluista, joita voi ostaa lahjaksi ja joista lapset todennäköisesti silti ilahtuvat.

1. Kirjat ja lehdet


En olisi minä, jos en ostaisi tai suosittelisi kirjoja.  Kuvakirjat, runokirjat, seikkailukirjat, klassikot, sarjakuvat - kaikki käy.  Lapset lukemaan!  Kirjoissa on niin paljon hyviä puolia.  Ei vain se lukukokemus ja ajanviete, joka toki on hyvä itsessään.  Jos kirjaa luetaan yhdessä, läheisyys ja tarinan yhdessä kokeminen lähentää ja tekee lapselle, miksei aikuisellekin, fyysisesti hyvää.

Kirjoista opitaan asioita, esim. poikamme rakastaa solmukirjaa, jonka ostin hänelle kirpputorilta.  Hyvin kirjoitetuista kirjoista oppii lisäksi hyvää kieltä.  Huomaan tämän merkityksen aina, kun luen huonosti kirjoitetun kirjan.  Tässä listassa kuvailin muutamaa vähän erikoisempaa kirjalahjaa  ja  täällä mietin pitäisikö vanhemman päättää, mitä lapsi saa lukea

2. Pelit


Pöytäpelit, palapelit, tietokonepelit... Pelit ovat mukava ajanviete ja erinomainen lahjaidea.  Jos ostat pelin, sitoudu myös pelaamaan lapsen kanssa.  Pelien kautta lapsi oppii monia asioita.  Oman vuoron odottaminen, häviäminen ja voittaminen, tiimityö, siirtojen suunnittelu, vastuun ottaminen huonoista päätöksistä.  Peleistä voi oppia myös faktoja tai kieliä.

Osa jouluperinteitämme on suurien palapelien kokoaminen koko perheen voimin.  Kuuntelemme äänikirjaa tai musiikkia ja istumme näpertämässä.  Se on myös mukavaa parisuhdeaikaa, kun lapset ovat menneet nukkumaan.  Emme tee isoja palapelejä muulloin, koska meillä ei oikein ole tilaa pitää niitä esillä (siskoni piti jättipalapeliä maton alla, mikä voi toimia!), mutta jouluun ne kuuluvat. 


3.  Vaatteet ja asusteet


Vaatteet ovat aina tervetullut lahja - kunhan kaikki paketit eivät ole pehmeitä.  Moni lapsi tietää tarkalleen millaisista vaatteista tykkää, joten jos koko on selvillä, eivät vaateostokset ole vaikeita.   

Villasukat sekä muut itseneulotut & ommellut jutut ovat minun mielestäni aivan upea lahja. Lämpimät sukat ovat meillä perinteinen joululahja.

Lippalakit, hatut, huivit, korut yms. ovat myös tällä listalla.

4.  Huoneen tekstiilit


En halunnut listata vain petivaatteita... vaikka tänä jouluna kaikki lapsemme saavat uudet lakanasetit.  Omat pyyhkeet, sängynpeitto, koristetyynyt, torkkupeitto, kaunis liina oman huoneen pöydälle - tekstiilit ovat persoonallinen tapa muistaa lasta.

Olen itse saanut lapsena lahjaksi suomalaisen taiteilijan painaman tyynyliinan ja se on vieläkin huippukunnossa ja mieluinen minulle.  Itsekudottu räsymatto kuulostaa ihanalta lahjalta! Siskoni osaa kehrätä villasta lankaa, ja kyllä siitä neulottu lahja olisi ihan ainutlaatuinen ajatus.

5. Liikunta- ja ulkoiluvälineitä


Jos lapsi harrastaa jo jotain lajia, toivelistalla voi olla jo tarvittavia välineitä.  Mutta ihan jokainen voi nauttia sulkapallosetistä, rullaluistimista, uimalaseista tai jumppamatosta.  Vesipullot, liikuntavaatteet, urheilukassit, heijastinliivit tai erilaiset jalkineet ovat myös liikkuessa tarpeen.

Talven leikkeihin vauhtia antavat liukurit, perinteiset pulkat, puhallettavat pulkat ja kelkat. Lumikengät ovat hauska tapa saada hiki pintaan. Onko teidän lapsella jo potkuri?  Oletko kuullut Beardon eläinaiheisista hiihtomaskeista? Upeita ja hauskoja!

Kesään kuuluu mukavat pelit kuten mölkky tai kroketti, frisbee tai bumerangi sekä uimapatjat ja sukelluslelut. Tästä sarjasta löytyy myös tramboliini, pyörät ja potkuautot pienimmille.  Telttailuun ja vaellukseen liittyvät tarvikkeet aktiiviselle perheelle ovat tarpeellinen lahja.

Entäpä olisiko teillä seinää, johon saa kiipeilyotteet tai puolapuut kiinni? Tai saisitteko kattoon renkaat, trapetsin tai keinun?  Riippumatto pihalla on kesän tunnusmerrki.

6.  Askartelu ja taide


Jos et osta omalle lapselle, tarkista lapsen vanhemmilta mitä kotoa jo löytyy.  Meille on kertynyt vuosien varrella erilaisia askartelutarvikkeita ja lapset tekevät innolla kaikenmaailman ihania luomuksia.  Jos et tiedä mistä aloittaa, osta laadukkaat puuvärit, paperia ja kuviosakset, joilla saa leikattua erilaisia kuvioillisia reunoja.  Teippi on ehdoton, mieheni osti juuri kotiin kuusi isoa rullaa teippiä, kun lapset käyttävät sitä metrikaupalla.

Kaupoista löytyy myös valmiita settejä, joista lapsi voi tehdä laukun, auton, koruja, tyynyjä, saippuaa tms. Tähän sarjaan kuuluu myös värityskirjat, joita löytyy aikuisillekin.  Löysin myös hiljattain vaativat pisteestä-pisteeseen- kirjat, joiden parissa viihtyy isompikin lapsi.  Piirtämisestä tai maalaamisesta tai puutöistä pitävä lapsi ilahtuu kirjoista, joissa opetetaan erilaisia tekniikoita ja eri materiaalien käyttöä.

7. Huonekalut


Alle kouluikäiselle voi ostaa pienen pöydän ja tuolit omaan huoneeseen.  Pikku jakkara auttaa yltämään.  Lapsenkokoinen nojatuoli tai säkkituoli olohuoneessa on kiva tapa huomioida lasta.  Keinuhevonen, puinen leluarkku tai taiteilijan maalausteline ovat melkein leluja!

Isommalle lapselle voi ostaa huonekaluja jo oma asunto mielessä.  Laadukas sänky, työpöytä tai kirjahylly on tarpeen pitkään.  Muotoilusta kiinnostunut nuori arvostaa suosikkimuotoilijoiden lamppuja, maljakoita, ja muita kodin käyttö-ja koriste-esineitä. 

8.  Musiikki-instrumentit


Osta oikeita instrumentteja, ei muovisia leluja.  Nokkahuilu, huuliharppu, xylofoni tai tamburiini sopivat käteen kuin käteen.  Kantele, kitara tai kosketinsoitin on jo isompi investointi musiikkia harrastavalle lapselle.  Nuottiteline on kätevä sekä laulajalle että soittajalle.  Musiikkiliikkeistä ja kirjakaupoista löytyy nuotteja ja nuottikirjoja, joiden avulla lapsi voi harjoitella mielimusiikkiaan. Ja tottakai mielimusiikki - ostaako kukaan muu enää cd-levyjä toisille? 

9.  Tieteen maailma


Kiikarit, kamera, suurennuslasi, mikroskooppi, laskin, kompassi, otsalamppu... (Nuorimmaisemme laittoi syksyllä otsalampun vilkkumaan punaiselle ja juoksi ympäri pihaa huutaen: olen paloauto, olen paloauto!).  Kaupoista voi löytyä myös luontoon, kemiaan, fysiikkaan tai matematiikkaan liittyviä pelejä, aktiviteettisettejä tai kirjoja.

Ostin viimeksi tuliaiseksi muoviset (argh!) planeetat, jotka voi ripustaa kattoon, koska lapset ovat juuri opettelemassa planeettojen nimiä ja ominaisuuksia. 

Koko perhettä voi ilahduttaa ikkunaan kiinnitettävä lintulauta tai linnunpönttö kameralla. Kotiin voi myös tilata muuraihaispesän lasiastiassa tai toukkia, jotka muuttuvat perhosiksi.

10.  Elämykset


On kivaa saada tavaroita, mutta elämysten antaminen lapselle on myös ihanaa.  Se voi olla pienempi juttu kuten uimahallikäynnit tai elokuva, perinteiset kuten kesän huvipuistomatka tai jotain erikoista kuten karting-ajelu, paikallinen risteily tai jokin muu erityinen tapahtuma.  Osa lahjaa on yhteinen odottaminen ja suunnittelu.

PLUS!


Suu makeaksi.  Jouluna saa herkutella.  Omia lapsuuden joulumuistoja ovat kilon karkkirasiat jokaiselle lapselle sekä suuret puolen kilon suklaarasiat - jokaiselle ihan oma!  Aion tänä jouluna antaa jokaiselle lapselle oman Nutella-purkin ja kokoamme herkkupussin, josta löytyy kaikkea hyvää.


Mitä teillä annetaan lahjaksi?  Onko ideoita ei-leluille?



27.8.2017

Kesäisiä terveisiä ja synttärikokemuksia



Olemme viettäneet kesälomaa miehen vanhempien luona Yhdysvalloissa.  Pikku maatilalla on aina jotain tekemistä, ja olemme käyneet luontoretkillä upeissa maisemissa.  Koti on muuttunut, nyt molemmat vanhemmat tarvitsevat pyörätuolia ja apua käytännön asioissa.  Osa lomaa on siis ihan kotihommia perheen parissa.   

Olen myös lukenut hirmuisia määriä!  Otin tänä aamuna kuvan kesän lukupinosta.  Siinä ei näy Game of Thrones-sarjaa, jota luen elektronisena versiona, mutta muut tämänhetkiset lukukokemukset kyllä.  Luen aina useaa kirjaa kerralla, osa näistä on vähän raskaampaa tai aivotyötä vaativaa luettavaa, joten välillä pitää kadota seitsemän valtakunnan uumeniin.  



Kesän lämpimiin päiviin osuu myös syntymäpäiviä.  Meillä on muodostunut perinteitä synttäripäiville, joita lapset aina toivovat uudelleen.  Usein toiveet toteututetaan :)  Minusta on aina kiinnostavaa tietää, miten muut perheet juhlivat syntymäpäiviä, joten tässä vähän näistä meidän juhlapäivistä.  

Aamu alkaa päivänsankarin herättämisellä.  Tätä ei tehty minun lapsuudenkodissa, mutta otin sen osaksi meidän perheen traditioita.  Kannamme sankarille aamiaistarjottimen ja laulamme hänet hereille.  Vähän vahingossa päädyimme keräämään tarjottimelle hiukan aamupalaa, karkkia ja pikku lahjoja ja nyt lapset odottavat sitä joka kerta.  Kesän sankareille siinä on aina kaunis kukka puutarhasta.  


Synttärikattaus aamupalalle
Synttäriaamupala on erityinen.  Jos arkipäivänä emme ehdi istumaan pitempään pöydässä, siirrämme sen lähimpään viikonloppuun.  Minusta on ihanaa kattaa pöytää ja synttäripäivänä siinä on kaunis pöytäliina, erityiset astiat, kukkia maljakossa, kynttilöitä, kauniit lautasliinat ja ruoat valmiiksi pöydässä, jotta saamme istua syömään yhdessä (ylläoleva kuva on otettu ennenkuin pöytä oli täysin valmis).  

Tänä vuonna sain käyttää anopin astia-aarteita ja apen puutarhasta löytyi upeita ruusuja.  Olen ollut nuorena kiireapulaisena kukkakaupassa ja tykkään sommitella kimppuja.  

Pöydän antimiin kuuluu:

- Amerikkalaisia pannukakkuja tai vohveleita, päälle siirappia, kermaa, hilloja
- Pikku jogurtteja
- Hedelmiä tai marjoja
- Mehua
- Aamiaismakkaroita tai pekonia ja/tai munia 
- Kahvia ja teetä, myös lapsille

On ihanaa syödä yhdessä hidas aamupala, ja erityisen mukavaa oli olla yhdessä sukulaisten kanssa.  Jopa aamu-uninen teiniserkku jaksoi nousta ja ajaa tänne aamiaiselle! 

Rohkaisemme sisaruksia ostamaan omilla rahoilla jonkin lahjan päivänsankarille.  No, minä ostin 4-vuotiaan puolesta lahjan, koska hänellä ei ole vielä omaa rahaa.  Usein perheen antamat lahjat avataan aamiaisen yhteydessä ja juhlavieraiden lahjat sitten juhlissa.  Ostamme usein yhden isomman lahjan ja muutaman pikkutavaran.  Tykkään siitä, että lahjoja on useita ja jokainen kääritty omaan pakettiin tai pussukkaan.  Osa lapsista käyttää paljon aikaa lahjapaketin tekemiseen ja koristelee sen huolella.  Osa nakkaa lahjansa lahjapussiin ja laittaa sen koristenauhalla kiinni.  

Usein juhlat ajoitetaan viikonloppuun, jotta ystävät varmasti pääsevät mukaan.  Lapset ovat ihastuneet yökyläsynttäreihin ja usein sellaiset sitten vietetään kouluiästä lähtien.  Meillä on usein joku kiva yhteinen tekeminen juhlia varten.  Lapsuudenkodissani usein koristelimme huoneen yhdessä vieraiden kanssa serpentiinillä ja ilmapalloilla tai jouduimme etsimään puolen litran Jaffa-limpparipullot puutarhasta (kesän juhlien etuja).  

Meidän synttäreillä on leivottu yhdessä pikkuleipiä, tehty pizzoja tai askarreltu.  Tänä vuonna tytöt saivat koristella yhdessä kakun.  Annoin heille tehtäväksi poimia puutarhasta kukan, yksi per vieras.  He ihastuivat tehtävään niin, että poimivat ylimääräisiä ruusun terälehtiä ja minikukkia ja koristelivat koko kakun yltäpäältä kukilla ja nompparilleillä.  Tuli upea kakku ja vähän säälitti syödä noin kaunis taideteos.  


Lasten koristelema kakku
En ole onnekas kakkureseptien suhteen.  Saan aikaan lättyjä suomalaisilla kakkuresepteillä, joten olen aina hakemassa reseptiä, jolla saa aikaan kunnon, korkean kakun.  Tänä vuonna taisin löytää sen, sillä esikoisen toive oli, että hän saisi juuri samanlaisen kakun omiin juhliinsa.  

Linkki reseptiin löytyy täältä, ja tässä on suomennos:


Vaalea täytekakku

n. 7,5 dl jauhoja
1 rkl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa
0,5 tl karkeaa suolaa
230 gr suolatonta voita
5 dl sokeria
4 suurta munaa, huoneenlämpöisiä
1,5 tl nestemäistä vanilijaa tai vanilijasokeria
3 dl piimää

1. Laita uuni lämpeämään 180 C asteeseen ja voitele kaksi 20 cm kakkuvuokaa (pyöreää tai neliskanttista).  Pienellä vuoalla saa korkeamman kakun.

2. Sekoita jauhot, leivinjauhe, ruokasooda ja suola omaan kulhoon.

3. Sekoita voi sähkövatkaimella keskinopeudella, noin 2 minuutin ajan.  Lisää sokeri ja sekoita kunnes vaaleaa ja kuohkeaa, noin 4 minuuttia.  Lisää munat yksi kerrallaan, vatkaa jokaisen munan jälkeen.  Lisää vanilija.

4.  Sekoita taikinaan hitaasti jauhoseos ja piimä, vuorotellen.  Vatkaa vain kunnes taikina on sekoittunut, älä liikaa. 

5.  Jaa taikina kahteen vuokaan ja paista kunnes kakut ovat kullanruskeita tai kun hammastikkuun ei tartu enää taikinaa, noin 30-35 minuuttia.  Jäähdytä vuoat ritilällä noin 15 minuutin ajan.  Ota kakut jäähtymään ritilälle, kunnes ne ovat täysin jäähtyneitä. 


Päätin täyttää kakun suomalaiseen tyyliin eli kostutin sen ennen täytteitä ja laiton päälle kermaa tomusokerikuorrutteen sijasta.  Käytän nestemäistä vanilijaa amerikkalaiseen tyyliin, mutta sen voi korvata vanilijasokerilla.  Jos laitat leivinpaperipalat vuokien pohjalle, on kakun irroittaminen vuoasta helpompaa (en laittanut ja vähän kaduin sitä).  



Olen itse perinyt vanhemmilta erilaisten leikkien leikkimisen syntymäpäiväjuhlissa ja usein meillä myös laulettiin ja askarreltiin.  En ole ihan niin hyvä leikittäjä kuin äitini, mutta onneksi lapset osaavat itse vetää jo leikkejä.  Joskus teen vieraille lahjapussit, mutta en joka kerralla.  Koristeiden värit saa sankari itse valita ja ilmapallot ovat aina hyvin suosittuja.  

Olen joskus vienyt lapsia syntymäpäiville, jotka järjestetään jossain muualla kuin kotona, mutta tykkään itse eniten kotona järjestetyistä juhlista.  Toisaalta poika toivoi pääsevänsä uimaan ystävien kanssa, joten lähetin heidät kakun ja muutaman aikuisen miehen kanssa matkaan. Helppoa, mutta jotenkin on mukavaa juhlia yhdessä kotona.  

Miten teillä juhlitaan synttäreitä?  Onko muodostunut perinteitä?  Ovatko omien lasten synttärit erilaisia sinun lapsuuden juhliin verrattuna?  Sattuuko lasten syntymäpäivät kesäloman ajalle?  


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...