Minna Canth - kristityt vaikuttajat maailmaa parantamassa

 

Minna ja Johan Ferdinand Canth

Minna Canthin päivää juhlitaan tänään 19.3., hänen syntymäpäivänään.  Canth eli Ulrika Wilhelmina Johnson syntyi Tampereella vuonna 1844, jolloin Suomi oli osa Venäjää suurruhtinaskuntana.  Canthilla oli suuri jano opiskella, ja hän päätti lukea kansakoulunopettajaksi, koska silloin hän voisi elättää itsensä menemättä naimisiin.  

Canth pääsi opiskelemaan seminaariin Jyväskylään 1863. Seminaari oli ensimmäinen suomenkielinen ja naisille avoin opisto. Hän jatkoi opiskelujaan vuoteen 1865, jolloin hän suostui opettajansa Johan Ferdinand Canthin kolmanteen kosintaan ja meni naimisiin jätten opiskelunsa kesken.   

Perheeseen syntyi seitsemän lasta. Vaimon ja äidin roolien lisäksi Canth harjoitti hyväntekeväisyyttä köyhien keskuudessa ja kirjoitti miehensä toimittamiin Keski-Suomi- ja Päijänne-sanomalehtiin.  Hänen aiheensa olivat yhteiskunnallisia.  Hänen ensimmäinen kirjoituksensa  "Tyttäriemme kasvatus" kiinnitti huomiota tyttöjen mitättömään koulutukseen. Se julkaistiin sanomalehti Keski-Suomessa vuonna 1874.

Canth jatkoi kirjoittamalla lisää naisten oikeuksista ja raittiudesta. Kirjoitukset eivät aluksi saaneet vastakaikua. Canth epäilikin myöhemmin, ettei aika ollut vielä kypsä. Myöhemmin hänen kirjoituksensa kyllä huomattiin, mutta negatiivisessa mielessä; hän menetti miehensä kanssa työn lehden toimituksessa.

Canth jatkoi kirjoittamista, ja julkaisi novelleja, kirjoja, näytelmiä ja artikkeleita koko elämänsä ajan.  Hän oli yhteiskunnallinen vaikuttaja, joka kohtasi epäluuloja, arvosteluja, mutta myös kiitosta ja ansiota kirjoituksillaan.  

Hänen pyrkimyksensä oli parantaa köyhien, heikompiosaisten sekä tyttöjen ja naisten asemaa. Monet hänen kaunokirjallisista teoksistaan ovat suomalaisen kirjallisuuden klassikoita.

Kristinusko oli tärkeä osa Minna Canthin elämää, vaikka hän kritisoikin kirkkoa.  Moni kirkonmies paheksui hänen kirjoittamisiaan, eikä pitänyt häntä kristittynä. Henkilökohtainen usko oli hänelle kuitenkin tärkeä, eikä se ollut esteenä kiinnostukselle tieteeseen ja menestykseen kauppiaana hänen miehensä kuoleman jälkeen.   

Vankka perusta

Miten köyhästä taustasta tuleva tehdastyöläisen tytär pääsi kouluun 1850-luvulla Suomessa, jolloin ei vielä ollut koko kansalle tarkoitettuja kouluja?  Pikku-Minnan käymä koulu on itsessään todistus kristittyjen yhteiskunnallisen vaikutuksen merkityksestä. 

Tampereen Finlaysonin tehtaan kristityt johtajat perustivat 1839 “pikkukoulun” puuvillakehräämön työläisten lapsille.  Se toimi aluksi ruotsin kielellä.  Koulu oli avoin kaikille, sekä tytöille että pojille, ja varattomille maksuton. 

Tehtaan johtajat harrastivat paljon hyväntekeväisyyttä ja huolehtivat työntekijöistään.  Kuri oli tiukkaa, mikä teki tehtaasta turvallisen työpaikan.  Moni olikin siellä työssä koko ikänsä. Johtajat olivat uskossaan aktiivisia, lähetyshenkisiä, ja rakennuttivat koulun lisäksi alueelle myös kirkon ja palkkasivat sinne pastorin.  

Jussi Hietala on tehnyt tehtaan koulusta mielenkiintoisen historian pro gradu-tutkielman: Maria Charlotta Hyden - Finlaysonin pikkulastenkoulun opettaja ja lähetyksen suuri persoona.  Tässä kaksi lainausta aloituksesta:

“Finlaysonin pikkulastenkoulu syntyi johtaja Ferdinand Uhden kristillisestä näkemyksestä. Koulu oli myös osa sitä yhteiskunnallista rakennelmaa, jonka Finlaysonin tehdas tarjosi Tampereella. Koulussa vieraili jopa keisari Aleksanteri II. Koulusta tuli nopeasti alueen tärkein alkeisopetusta tarjoava koulu. Sitä kävi vähintään kaksi sukupolvea – sadat ja kenties tuhannet tamperelaiset lapset oppivat siellä lukemaan ja kirjoittamaan.”

“Koulu antoi opetusta lukemisen ja kirjoittamisen lisäksi jonkin verran matematiikassa, piirustuksessa ja tytöille erityisesti käsitöissä. Tunnetuksi koulu ja sen opettaja tulivat hartaasta uskonnollisesta otteesta, lähetysinnostuksesta, juhlista ja aivan erityisesti kasvatuksesta. Kertomukset ja kasvatus piirsivät lähtemättömän jäljen koulua käyneiden sydämiin. Opettaja sai kansalaisten keskuudessa suorastaan pyhimysmäisiä piirteitä.”

Minna Canthin elämään tutustuminen on silmiä avaavaa.  Tämä merkittävä vaikuttaja ei syntynyt vakuumissa, vaan hän sai hurjasti mahdollisuuksia. Moni asia loksahti juuri oikealle paikalle, jotta Minna Canthista tulisi se vaikuttaja, jona me hänet tänään muistamme. Useat ihmiset olivat oikealla paikalla oikeaan aikaan.    

Tampereella asuvan kristityn tehtaanjohtajan Ferdinand Uhteen näky maksuttomasta koulusta, johon saa tulla kuka vain.  Maria Hyden, joka opetti koulussa kuolemaansa saakka. Isä Gustaf Vilhelm Johnson, jonka menestyksekkäiden liiketoimien vuoksi tytär sai paikan sivistyneiden perheiden lapsille tarkoitetusta mamsellikoulusta Kuopiossa.  Pappi Uno Cygnauksen näky koululaitoksesta ja Jyväskylän seminaarin päätös ottaa opiskelijoiksi myös naisia.  Canthin miehen toimittamien lehtien suostumus julkaista myös hänen artikkeleitaan.   

Toki Canthilla oli omiakin kykyjä.  Hän harrasti hyväntekeväisyyttä, kasvatti seitsemän lastaan yksinhuoltajana, ja pelasti edesmenneen isänsä lankakaupan sekä myöhemmin veljensä sekatavarakaupan.  Hän oli taitava kirjoittaja.  Elämä oli varmasti ollut henkisesti ja fyysisesti rankkaa eri tavoin.  Silti hänen intonsa ei sammunut. 

Minna Canth tuo mieleeni Sananlaskujen luvun 31 naisen.  Hän on ahkera, huolehtii perheestään, auttaa vähävaraisia, on taitava liikenainen ja luottaa kaikessa Jumalaan.  

Omassa mielessäni siis yhdistän Minna Canthin ja tasa-arvon päivän Sananlaskujen kelpo vaimoon.  Olen vakaasti sitä mieltä, että naiset, jotka luottavat Jumalaan ja käyttävät Jumalan heille antamia lahjoja muiden hyväksi, ovat tämän maailman parantajia edelleen tänäkin päivänä!    

Kovasti lainattu onkin yksi Minna Canthin huudahduksista: "Kaikkea muuta, kunhan ei vaan nukkuvaa, puolikuollutta elämää".  Jumalan kanssa emme koskaan joudu nuokkumaan Ruususen uneen, vaan saamme elää jännittäviä, liikuttavia ja ikimuistoisia elämän hetkiä.  

Vaikutusvaltaisia naisia ~ osa 1

Tervetuloa lukemaan kolmesta vaikutusvaltaisesta naisesta, joista kerrotaan Vanhan Testamentin Esterin kirjassa! Linkki seuraavaan postaukseen löytyy jokaisen jutun lopusta.  

Esterin kirja on kiehtova monella tapaa:

Ester ja Ruut ovat ainoat Raamatun kirjat, jotka on nimetty naisen mukaan.

Esterin kirjan sivuilla ei mainita Jumalan nimeä yhtään kertaa.

Uuden Testamentin sivuilta ei löydy yhtään viittausta Esterin kirjaan (tässä kategoriassa ovat myös Korkea Veisu, Obadja sekä Naahum).


Esterin kirjan kuuluisat tapahtumat alkavat vuonna 483 eKr Persian valtakunnassa.  Ennenkuin syvennymme opiskelemaan kirjalle nimensä antanutta Esteriä, kirjan ensimmäisessä luvussa esiintyy eräs toinen, hyvin vaikutusvaltainen nainen.

Kuningatar Vasti

Kuningatar Vasti on jumalaisen kaunis.  Hänen miehensä, kuningas Kserkses I eli Ahasveros, hallitsee suunnattoman suurta valtakuntaa Intiasta Etiopiaan, sataa kahtakymmentä seitsemää maakuntaa. Hän on todellakin kuningasten kuningas.

Tällaisen kuninkaan vaimoksi ei valita ihan ketä tahansa nättiä tyttöä.  Vasti on todennäköisesti arvokkaasta, mahtavasta suvusta, jossa häntä on valmisteltu korkea-arvoiseen avioliittoon pienestä saakka.  Joidenkin lähteiden mukaan Vasti on Babylonian Kuninkaan Nebukadnessar II:n lapsenlapsenlapsi. Niinpä Vasti on kasvanut oman arvonsa tuntien ja asemastaan varmana.

   
Luku yksi alkaa kuvailemalla, kuinka kolme vuotta hallinnut ja muutamia kapinoita kukistanut kuningas Ahasveros kestitsee arvovieraita talvipalatsissaan Suusanissa kuuden kuukauden ajan.

Kuningas Ahasveros esittelee rikkauksiaan ja mahtiaan, valmistellen isänsä kuningas Darius I:n aloittamaa Kreikan valloitusta mahtavan armeijansa voimalla (Darius I hävisi ratkaisevasti Marathonin taistelun, josta jäi kuuluisa juoksumatka meillekin muistoksi).

Kestityksen huipennukseksi palatsissa järjestetään kaikille seitsemän päivää kestävä juhla.  Esterin kirjassa kuvaillaan sisäpihan marmorilattioita, kultaisia ja hopeisia lepotuoleja, upeita verhoja ja kultaisia juomapikareita. Samaan aikaan kuningatar Vasti laittaa pidot naisille palatsissa.

Ulkoapäin Ahasveros ja Vasti näyttävät julkisuuden kultaparilta: mies on mittaamattoman rikas ja nainen mittaamattoman kaunis.  Nämä ovat aina olleet maailman arvoja, niitä avuja, joita yhteiskunta ihailee ja juhlii.  Rahalla, vallalla ja ulkonäöllä pääsee pitkälle, ja tämä kuninkaallinen pari on sen aikaisen maailman huipulla.

Mutta kun opimme tuntemaan heitä, kultaisuus karisee.

Ahasveros on julma, äkkipikainen ja itsekäs.  Vasti ei varmastikaan jää kauas miehensä jälkeen, sillä sen ajan vallan huipulla on juonitteluita, kaappausyrityksiä ja murhanhimoista kilpailua, jopa perheenjäsenten kesken.  Sen lisäksi kuninkaalla on useita sivuvaimoja, joten Vastin asema ei ole turvattu, hän ei ole ainoa rakastettu.  Kuningattaren asemassa olevan naisen pitää olla piinkova, juonikas ja aina selustaansa tarkkaileva. 

Eräässä artikkelissa sanotaankin, että Vasti järjesti pidot ylhäisille naisille samaan aikaan, kun kuningas kestitsi miehiä, jotta hänellä olisi nopeasti arvovaltainen panttivankijoukko, jos kuninkaan juhlissa jokin menisi pieleen.   

Juhlien lopulla kuningas Ahasveros on humalassa ja silloin hän keksii mielestään hyvän idean: Vasti pitää kutsuttaman miesten eteen kultainen kruunu päässään, jotta kaikki vieraat saisivat nähdä, miten kaunis hän on (eräässä lähteessä sanotaan, että ylhäiset olivat kiistelleet siitä, kenellä on kaunein vaimo).

Mutta eunukit, jotka lähetetään hakemaan kuningatar Vastia, saavat palata tyhjin käsin takaisin.  Vasti kieltäytyy tulemasta kuninkaan luo.

“10 Seitsemäntenä päivänä, kun kuninkaan sydän oli viinistä iloinen, käski hän Mehumanin, Bistan, Harbonan, Bigtan, Abagtan, Seetarin ja Karkaan, niiden seitsemän hoviherran, jotka toimittivat palvelusta kuningas Ahasveroksen luona, 11 tuoda kuningatar Vastin, kuninkaallinen kruunu päässä, kuninkaan eteen, että hän saisi näyttää kansoille ja ruhtinaille hänen kauneutensa, sillä hän oli näöltään ihana. 12 Mutta kuningatar Vasti kieltäytyi tulemasta, vaikka kuningas hoviherrojen kautta oli käskenyt. Silloin kuningas suuttui kovin, ja hänessä syttyi viha.”

Vasti ei loukkaa kuningasta vain henkilökohtaisesti, vaan häpäisee hänet kaikkien ylhäisten vieraiden silmien edessä.  On ennen kuulumatonta, että joku ei tottelisi kuninkaan käskyä, varsinkaan nainen.  Niinpä Ahasveroksen pitää kysyä viisailta miehiltään mitä tehdä tässä tilanteessa.

Kiireesti he laativat suunnitelman, koska

“17 Kun kuningattaren teko tulee kaikkien vaimojen tietoon, saattaa se heidät halveksimaan aviomiehiänsä, he kun voivat sanoa: 'Kuningas Ahasveros käski tuoda kuningatar Vastin eteensä, mutta tämä ei tullut'. 18 Jo tänä päivänä voivat Persian ja Meedian ruhtinattaret, jotka kuulevat kuningattaren teon, puhua siitä kaikille kuninkaan ruhtinaille, ja siitä tulee halveksimista ja suuttumusta riittämään asti.”

Seuraamuksista kaksi tulee heti voimaan.

Vasti ei enää koskaan saa tulla kuninkaan silmien eteen.  Hän menettää asemansa kuningattarena, mutta jää luultavasti asumaan palatsin haaremin takahuoneisiin.  Todennäköisesti hän on nyt sivuvaimojakin alempana, koska nämä ainakin silloin tällöin kutsutaan viettämään yötä kuninkaan kanssa.  Vasti on hylätty yksinäisyyteen.

Toinen seuraamus on, että koko valtavan suuren valtakunnan alueella annetaan seuraava määräys:

“20 Kuninkaan antama säädös tulee tunnetuksi koko hänen valtakunnassansa, vaikka se onkin suuri, ja kaikki vaimot, niin suuret kuin pienetkin, antavat kunnian aviomiehillensä."

Tämä säädös miellyttää kuningasta ja ruhtinaita.  Mies saa lain mukaan olla herra talossaan ja puhua omaa kieltään.  Tämä säädös koskettaa nykyisen Turkin, Irakin, Iranin, Pakistanin, Jordanin, Lebanonin, Israelin sekä Egyptin, Sudanin, Libyan ja Arabian alueita.

Tästä lähtien miljoonilla naisilla ei ole mitään turvaa, jos he uskaltautuvat vastustamaan miehensä tahtoa ja käskyjä.  Laki sallii heidän rankaisemisensa, jopa hylkäämisensä.

Juhlat on nyt juhlittu.  Palvelijat siivoavat hovia, Vasti on poistettu kuninkaallisista kammioista, ja kuningas Ahasveros lähtee valloittamaan Kreikkaa.

Kolmas seuraamus Vastin tottelemattomuudesta ei ole vielä paljastunut.  Mutta se selviää, kun kuningas palaa sodastaan neljä vuotta myöhemmin.

Mitä voimme oppia Vastilta?

Vasti on saavuttanut jännän aseman raamatullista naiskuvaa pohtivien parissa.  Feministiset kristityt (sekä feministiset juutalaiset) juhlivat Vastin omapäisyyttä, sitä, että hän kieltäytyy menemästä humalaisten miesten tuijotettavaksi vain, koska hänen miehensä (kuningas) käskee.  Feministit juhlivat Vastia ensimmäisenä naisena, joka uskaltaa puolustaa naisten oikeuksia.

Osa tulkitsee kertomusta jopa niin, että kuningas olisi käskenyt Vastin esittäytyä vierailleen ilkialasti, vain kruunu päässään.  En itse löydä tekstistä mitään tähän viittaavaa.

Konservatiivien puheissa korostuu Vastin tottelemattomuuden seuraamukset: Näin käy naisille, jotka eivät kunnioita miehiään.  He sitovat ensimmäisen luvun opetukset Uuden Testamentin käskyyn, jossa vaimon tulee alistua omalle miehelleen.  Vasti on varoittava esimerkki epäkunnioittavan käytöksen seuraamuksista.

Me emme tietenkään voi tietää todellista syytä sille, miksi kuningatar Vasti kieltäytyy tulemasta kuninkaan ja hänen vieraidensa silmien eteen.  Moninaisia syitä arvuutellaan eri lähteissä.  

Halusiko hän varjella siveyttään, kuten Midrash:ssa ehdotetaan.  Vai oliko hän tyytymätön ulkonäköönsä juuri sinä päivänä, kuten Babylonian Talmud kirjoittaa (Pitaali? Taianomaisesti ilmestynyt häntä? Molempia versioita spekuloidaan em. kirjassa).  Oliko hän oikukas, kapinallinen, väsynyt? Oliko hän feministisen liikkeen ensimmäisiä edustajia, taistellen itsenäisyytensä ja arvokkuutensa puolesta?

Oli miten oli, Vastin tottelemattomuus tuhoaa silmänräpäyksessä hänen uransa kuningattarena ja hänen kohtalonsa on tarkoituksella annettu oppitunniksi kaikille naisille.  Hänen vaikutusvaltansa loppui tähän yhteen tapahtumaan.

Vastia ei mainita enää ensimmäisen luvun jälkeen, mutta hänen varjonsa lankeaa myös Esterin ylle, kuten seuraavassa postauksessa tulen pohtimaan. 

Mutta ennen selvitämme  Kuka on Esterin kirjan todellinen päähenkilö?

Millaista opetusta sinä olet kuullut kuningatar Vastista?  

Filosofian ja kirkkohistorian kautta naisten asemasta keskustelemaan

Platon, 427–347 eKr. 

Mainitsin kesälomapostauksessa, että odottelin kirjaa postissa. Nyt se on saapunut ja luettukin jo. Kyllä kesälomalla kelpaa.

Kirja on Soili Haverisen ja Mailis Janatuisen Paimenuus, ihmisarvo ja sukupuoli.  Kirjassa pohditaan vastauksia seuraavin kysymyksiin: ”Mitä Raamattu opettaa naisen arvosta, asemasta ja seurakunnan paimenen tehtävästä? Mitkä ovat naisen pastoriviran ideologiset juuret?”  

Molemmat kirjailijat ovat teologian maistereita. Mailis Janatuinen on tunnettu lähetystyöntekijä ja Raamattupiirien perustaja. Mailis on taitava Raamatun opettaja, jonka opetuksia löytyy netistä ja toivon, että saan joskus mahdollisuuden kuulla häntä livenä.  Soili Haverinen on opiskelijatyöntekijä, raamattuopettaja ja poliittisesti aktiivinen Kristillisdemokraattien riveissä. 

Blogissani kirjoittamien pohdiskelujen valossa on ihme, etten ole törmännyt tähän kirjaan aiemmin. Se on nimittäin julkaistu jo vuonna 2009, jolloin Suomen evankelis-luterilaisen kirkon naispappeuden hyväksymisestä oli kulunut jo 20 vuotta. Kirjailijat ovat siis molemmat luterilaisen kirkon piiristä, joten siinäkin mielessä oli mielenkiintoista lukea heidän ajatuksistaan ja opistaan.

Kirja on jaettu kahteen osaan. Mailis Janatuinen käy läpi naisen asemaa, tehtävää ja arvoa Genesiksestä Uuteen Testamenttiin.  Soili Haverinen kirjoittaa ideologioista, jotka löytyvät naispappeuden takaa.

Paimenuus, ihmisarvo ja sukupuoli käy läpi juuri niitä asioita ja Raamatun jakeita, joita itsekin täällä blogissani olen pohtinut. Se pohtii erityisesti kiihkeää keskustelua, jota evankelis-luterialisessa kirkossa yhä käydään naispappeudesta.  Miksi niin moni vieläkin vastustaa paimenviran avaamista naisille?   

Kirja aloittaa alusta, ensimmäisestä Mooseksen kirjasta. Heti Raamatun alkulehdiltä käy selväksi, että mies ja nainen ovat molemmat luotu yhtä arvokkaiksi ihmisyytensä suhteen ja yhtä taidollisiksi huolehtimaan Jumalan luomakunnasta. Syntiin langenneessa maailmassa tämä totuus kuitenkin unohtui.

Jeesuksen saapuessa kaikkein koskettavinta on ehkä naisten mielestä se, miten Jeesus jatkuvasti kohteli naisia juutalaisen kulttuurin vastaisesti antamalle heille mahdollisuuden kuunnella Hänen opetuksiaan, kysyä ja keskustella sekä palvella Häntä miesten joukossa. Jeesus kohteli naisia ihmisinä, joilla on hengellisiä, henkisiä ja fyysisiä tarpeita.  Postaukseni "Jeesus ja naiset" onkin yksi suosikkitekstini. Uuden Testamentin sivuilla tuleekin ilmi, miten naisten asema parani huomattavasti kristillisen seurakunnan piirissä, sen vaikutuksia saamme Suomessakin naisena nauttia. 

Soili Haverisen kirjoittamassa osassa itselleni uusi mutta ajankohtainen kysymys on, miksi monet ajavat naispappeutta/naisvanhemmuutta seurakunnissa.  Mitkä ovat ne ideologiset taustat tälle liikkeelle? Tämä on aihe, johon en ole itse vielä tutustunut, joten keskityn kirjoittamaan siitä. 

Kirjoitan aiheesta kaksi postausta. Tässä käyn läpi kristillisen naiskäsityksen historiaa ja filosofian vaikutuksia varhaiseen kirkko-oppiin ja seuraavassa kirjoitan feministiteologiasta ja siitä, millaista ideologiaa seurakunnalle syötetään naisten oikeuksien varjolla.  (Nojaan asiaa opiskelleen Haverisen tekstiin, suorat lainaukset ovat lainausmerkeissä.)

Kristillisen naiskäsityksen historiaa

Alkuseurakunnassa naisten osallisuus oli itsestäänselvyys. Jeesuksen antama esimerkki siitä, miten miehen tulee kohdella naista nosti naiset arvoon, jota senaikainen kulttuuri ei olisi heille antanut.  Mailis Janatuinen kirjoittaa kirjan ensimmäisessä osassa yksityiskohtaisesti Uudessa Testamentissa mainituista seurakunnan aktiivinaisista.  

  

Kun apostolien sukupolvi oli kuollut, kirjoitusten painoarvo alkoi kasvaa ja oikean opin siirtäminen tuleville sukupolville tuli yhä keskeisemmäksi. Harhaoppeja on ollut aina seuraamassa apostolien oppia ja niiden torjumiseksi seurakunnalla piti olla yhtenäinen käsitys siitä, mikä on Jumalan sanaa ja apostolien opetusta.  

Kirkkoisät loivat pohjan kristilliselle teologialle 100-500-luvulla nopeasti muuttuvassa yhteiskunnassa kun kristittyjen ja kristinuskon asema nousi vainotusta ryhmästä valtionuskonnoksi. Keskiaika olikin jo synkempää naisnäkökulmasta katsottuna.  Kristillinen oppi itsessään ei sisällä sorron aineksia, mutta tästä huolimatta kirkkohistoria on myös naisten sorron historiaa.  

Naisen aseman historiallinen tutkiminen objektiivisesti on vaikeaa. Asioiden todellisen tilan selvittämistä vaikeuttaa se, että naisista on kirjoitettu hyvin vähän. Suuri osa teksteistä on selibaattiin sitoutuneiden kirkonmiesten kynästä ja siksi naisten arkielämästä vieraantunutta.  Moni teksti onkin vihamielistä tai halveksiva naisia kohtaan.  

Naisten omaa ääntä ei kuule, sillä he eivät ole olleet yhteiskunnallisesti eivätkä kirkollisesti näkyvissä asemissa. Emme siis tiedä kokivatko he itsenä alistetuiksi. On toisaalta hyvin mahdollista, että he kokivat roolinsa perheyhteisöissä vaimoina ja äiteinä mielekkäinä ja merkityksellisinä. Objektiivista näkökulmaa, kuten kaikessa historiantutkimuksessa ymmärretään, ei ole.

Kun kristinusko muuttui valtionuskonnoksi, kirkon jäsenmäärä kasvoi. Kirkon johtomiehet halusivat turvata kirkon valta-aseman ja kohentaa sen yhteiskunnallista uskottavuutta. Uusilla jäsenillä ei ollut välttämättä tietoa kristinuskon keskeisestä sanomasta, joten tarvittiin enemmän pappeja. Alkuseurakunnassa yleinen maallikkovastuu väistyi ja papisto hengellisinä virkamiehinä nousi keskeiselle sijalle.  Yhteiskuntakelpoisuuden paine vaikutti kirkkoon, ihan niin kuin se vaikuttaa tänäkin päivänä. Oppiin on aina tullut vaikutteita kunkin ajan ajatusvirtauksista, kun kirkko on hakenut uskottavuutta yhteiskunnassa. 

Filosofian vaikutukset ja ihmiskuva

Rooman valtakunnassa vaikutti kaksi meillekin tuttua filosofiaa: Kreikkalaisen hellennistisen kulttuurin perintö, Platon (427-347 eKr) ja uusplatonismi sekä Aristoteles (384-322 eKr). Platonismi (uusplatonismi) vaikutti kristilliseen kirkkoon 200-luvulta lähtien Augustinuksen kautta ja Aristoteles tuli tunnetuksi vasta 1200-luvulla Tuomas Akvinolaisen vaikutuksesta.

Koska halusin ymmärtää Haverisen tekstiä syvemmin, kävin lukemassa Platonin elämästä ja filosofiasta. Tässä Wikipedia kertoo sen vaikutuksista kristinuskoon: 

”Keski- ja uusplatonismi vaikuttivat edelleen varhaisten kirkkoisien, kuten Justinos Marttyyrin ja Augustinuksen, ajatteluun ja sitä kautta kristinuskon teologiaan ja skolastiseen filosofiaan koko varhaiskeskiajaksi. Erityisesti Augustinuksen kautta Platonin ajattelu vaikutti läntisen kirkon käsityksiin ajasta ja ikuisuudesta, ja hänet voidaan nähdä platonilaisen perinteen vakiinnuttajana lännen filosofiassa ja teologiassa. 500-luvulla eläneen Pseudo-Dionysios Areopagitan teoksia voidaan pitää ensimmäisenä varsinaisena yrityksenä muodostaa synteesi platonismista ja kristinuskosta.”

Molempien filosofien naiskäsitys edusti sen ajan kreikkalaista sukupuolikäsitystä, joka laittoi naisen aseman miehen alapuolelle. Nainen oli miehen omaisuutta, eikä tasavertoinen kumppani, siksi miesten välinen homoseksuaalisuus nähtiin henkisempänä parisuhteen muotona. 

Kristilliseen teologiaan vaikutti merkittäväksi Platonin dualistinen ihmiskuva, ei niinkään hänen naiskuvansa. Dualismi kuvaa, miten ruumiillisina olentoina olemme sidottuja näkyväiseen, mutta sielumme kautta olemme tekemisissä ideatodellisuuden kanssa.  Tässä ihmiskuvassa sielu henkimaailmaan kuuluvana on ikuisesti hyvä ja ruumis maailmaan kuuluvana paha ja saastainen. Teologit tulkitsivat sukupuolisuuden niin, että nainen edustaa ruumista, koska hän herättää miehessä seksuaalisia haluja ja synnyttää lapsia ja mies puolestaan edustaa henkeä. 

Platonin oppilaan Aristoteleen filosofiassa todellisuus on myös kahdessa osassa, vaikka hän ei irrottanutkaan ideamaailmaa materiaalisesta maailmasta.  ”Hänen mukaansa maailma muodostuu muodosta eli formasta (vrt. Platonin ideat) ja aineesta eli materiasta, joista edellinen on ensisijaista ja korkeampaa. Aristoteleen mukaan lapsen syntymässä miehen osuus on tärkeämpi, koska ihmisen forma tulee lapseen miehen siemennesteestä, joka antaa muodon naiselta tulevalle materialle. Jos tässä yhdistymisessä kaikki onnistuu, ja forma hallitsee materiaa asiaan kuuluvalla tavalla, syntyy poikalapsi. Jos jokin menee pieleen, syntyy tyttö, vajaamielinen tai epämuodostunut lapsi. Nainen on Aristoteleen mukaan lähtökohtaisesti epäonnistumisen tuotos eikä Jumalan ainutlaatuista ja hyvää luomistyötä ja suunnitelmaa. Hänessä ihmisyys toteutuu vajaasti, ja feminiinisyys nähdään pelkkänä maskuliinisuuden puutteena, eikä minään itsessään hyvänä.”

Aristoteleen naiskuva on siis ajautunut hyvin kauas siitä ihastuneesta huudahduksesta, kun Adam näki naisen ensimmäistä kertaa: ”Tämä se on! Tämä on luu minun luustani ja liha minun lihastani. Naiseksi häntä sanottakoon: miehestä hänet on otettu” (1 Moos 2:23).  Aristoteleen näkemykset kuitenkin kummittelevat tänäkin päivänä ja ovat vaikuttaneet kristillisyydessäkin pitkään.

Kun kirkon elämässä korostui papiston asema ja uusplatoniset käsitykset yleistyivät, naiset joutuivat syrjään seurakuntaelämässä.  Myös platoninen ruumiillisuudenhalveksunta siirtyi ihanteeksi kristittyjen parissa, ja koska naista pidettiin ruumiillisempana kuin miestä, häntä pidettiin alempiarvoisena. 

Haverinen kirjoittaa, että usein kuuluu väitteitä, että kristillisessä kirkossa nainen sai sielun vasta 300-luvulla. Hän väittää vastaan ja sanoo, että vasta 300-luvulla naisen sielu haluttiin kiistää. Emme voi sivuuttaa Raamatun todistusaineistoa siitä, että naisella on sielu ja että hän on myös Jumalan kuva. Raamatun ja kristillisen opin ansiosta nainen sai siis pitää edes sielunsa. 

Augustinus, 354-430

Haverinen käy läpi myös kirkkoisien omaksumaa platonista ruumiinvieroksuntaa, asketismin ihannoimista ja selibaattia. Merkittävin näistä oli kirkkoisä Augustinus (354-430), jonka kautta Jumala on myös siunannut kirkkoa.  Augustinuksen ihannoiman uusplatonismin kautta kuitenkin naiskäsitys muuttui kirkossa ikävään suuntaan.  Ruumiillisuus oli pahasta, seksuaalisuus oli ruumiillista ja siten pahaa, naiset synnyttävät miehissä seksuaalista halua, joten naiset ovat pahoja.  Ideaaliksi nousi seksitön, haluton avioliitto.

Keskiajalla alamäkeen, reformaatio pelastaa

Keskiajalla (500-1500-l.) naiskäsitys oli kaksijakoinen. Toisaalta naisia halveksittiin (koska seksuaalisten halujen herättäminen miehissä), mutta toisaalta palvottiin Neitsyt Mariaa Ikuisena Neitsyenä.  Monet nykyajan feministiteologit innostuvat Neitsyt Marian palvonnasta patriarkaalisen uskonnon keskuudessa, huomaamatta, että tavallinen juutalaistyttö muutettiin ikuisesti viattomana pysyväksi neitsyeksi ja jumalalliseksi Äidiksi, jolla ei ole enää mitään yhteistä meidän tavallisten naisten kanssa. Tästä näkökulmasta katsottuna Neitsyt Marian palvonta on tavallisten naisten halveksuntaa.

Marian palvonta loppui reformaation vaikutusalueilla 1500-luvun jälkeen. Reformaatiossa myös naiskäsitys ja avioliittokuva palasi raamatullisiin juuriinsa ja naisten asema parani Sola Scriptura eli Yksin Raamattu-periaatteella. 

Haverinen kirjoittaa, että on totta, että kirkon historiassa monet miehet ovat halveksineet naisia ja kohdelleet heitä väärin. Monia epäkohtia on korjattu viimeisen kahdensadan vuoden aikana. 

Feministiteologia on toisaalta aktiivisesti tutkinut kirkkohistoriaa varustettuna selkeällä missiolla: nostaa esiin naissorto ja naisten kärsimys. ”Näiden historiassa eläneiden ja kauan sitten kuolleiden naisten kärsimyksellä yritetään oikeuttaa tietyt länsimaisten nykynaisten valtapyrkimykset, vaikka nämä eivät ole sitä sortoa koskaan itse kokeneetkaan.” Keinotekoisesti luodaan myös asetelma, jossa nykymiehet laitetaan katumaan asioita, joita he eivät ole koskaan tehneet eivätkä koskaan tekisi. Nykynaisen säälipisteiden keruu historian tapahtumien vuoksi on osa samaa asetelmaa. 

Naistutkimuksessa on myös ohitettu jatkuvasti se merkitys, joka naisilla on ollut historian äiteinä, lasten kasvattajina ja vaimoina. ”Jokaisella merkittävällä kirkonmiehellä on ollut äiti, joka on vaikuttanut merkittävästi siihen, millainen aikuinen hänestä on tullut. Äiteinä naisilla on ollut suuri vaikutus kristilliseen kirkkoon, vaikka heidän nimensä ei olekaan tallentunut historiankirjoihin. Tätä vaikutusta ei ole syytä väheksyä.”

Haverinen sanoo myös, että historian väärintekoihin keskittyminen kiinnittää ihmisten huomion pois nykyajan epäkohdista, kuten yksinhuoltajaäitien taakat, vastuuttomat ja poissaolevat isät, pornografia ja prostituutio naisen alistajina ja syntymättömien lasten surmaaminen abortissa, jotka kaikki ovat feminismin hedelmää.  On helppoa kauhistella historian vääryyksiä ja unohtaa oman aikakauden vääryyksiin puuttuminen. 

Historian ja filosofian opiskelu avartaa

Naiskuvan historiasta lukeminen avasi itselleni sitä taustaa, josta moni feministiteologi ponnistaa. Ei ole kauankaan siitä, kun näin Facebookissa linkin, jossa ”paljastettiin” yksikin historiassa tapahtunut miesten salaliitto, kun naisia yritettiin ja yritetään alistaa kristinuskossa toisen luokan kansalaiseksi. 

En kiellä, etteikö historiassa olisi surkeita esimerkkejä halveksuvasta suhtautumisesta naisiin ja naisten aseman irvikuvasta, kun Jeesus teki niin paljon naisten aseman parantamiseksi. Mutta se, että historiasta etsimällä etsitään kauhutarinoita ja tehdään nykyajan seurakunnan miehistä sovinistihirviöitä ei kuulosta oikein vakuuttavalta historiantutkimukselta.

Törmäsin myös ensimmäistä kertaa kreikkalaisten filosofioiden vaikutukseen kristinuskossa. Onkin hyvä pitää silmät auki ja ymmärtää, että yhteiskunnassa osallisena oleva kirkko imee omiin oppeihinsa ylimääräistä, jopa vaarallista. Asiasta lukiessani löysin artikkeliin, josta otettuun lainaukseen on hyvä lopettaa tämä postaus:

 “The Galilean Gospel, as it proceeded from the lips of Jesus, was doubtless unaffected by Greek philosophy . . . . But [early Christianity] from its very beginning was formed by a confluence of Jewish and Hellenic religious ideas.” Dean Inge, Professor of Divinity

Jeesuksen sanoihin ei koskaan vaikuttaneet mitkään filosofiat. Ne olivat ja ovat yhä puhdasta Jumalan sanaa, korruptoimatonta ja täysin luotettavaa, joiden varaan voi rakentaa sekä oman elämänsä että nykyajan seurakuntaelämän.  

Kirkkohistoriasta voi oppia, mutta eikö olisikin ihmeellistä, jos ottaisimme oppimme vain Jeesukselta itseltään?   

Miten kirkkohistoriaan ja filosofiaan tutustuminen on muuttanut tai avartanut käsityksiäsi naisten asemasta seurakunnassa? 

Jeesus ja naiset

"Miehen sydän ja luonne paljastuu hänen teoissaan - ja vielä enemmän hänen teoissaan naisia kohtaan", väittää Bruce Marchiano kirjassaan.

Tammikuussa aloin kerätä muistikirjaani Uuden Testamentin jakeita, joissa Jeesus kohtaa naisia tai joissa Hän puhuu naisista.  Kaksi tuhatta vuotta sitten Jeesus kohtasi naisia jokapäiväisessä elämässään.  Miten Jeesus kohteli heitä?



Jeesus kohteli naisia niinkuin tosi mies, maskuliinisuuden ruumiillistuma,  kohtelisi heitä.  Jeesus rakasti naisia, enkä tarkoita nyt sitä romanttista rakkauden vääristymää, joka tulee mieleemme kun käytämme verbiä rakastaa.  Hänen rakkautensa oli jumalallista, puhdasta, elämää-antavaa rakkautta.  Jeesus näki jokaisen naisen Jumalan silmillä: rakas, arvokas, kuninkaallinen tytär.

Jeesus ei puhunut yhdellekään naiselle törkeyksiä, ei vihjaillut sanoillaan, ei antanut katseensa vaeltaa, ei etsinyt naisten suosiota eikä oman arvonsa pönkittämistä naisten ihailun kautta.  Hän ei alistanut, uhkaillut tai pelotellut naisia käytöksellään tai sanoillaan.  Tosi miehen halu on kunnioittaa ja suojella naisia, ei käyttäytyä niin, että naiset tarvitsisivat suojelua häneltä.

Jeesus kohteli naisia aina ihmisarvon omaavina, Jumalalle tärkeinä henkilöinä.  Hän haastoi sen aikaiset kultturelliset käsitykset naisen paikasta ja naisen oikeuksista.  Hän otti naisia vertauksiensa esimerkeiksi ja hänen seurassaan, opetuslasten joukossa, kulki useita naisia.  Hän paransi naisia ja nosti heidän uskonsa muille esimerkiksi.  Jeesus kunnioitti naisia.

Jeesuksen kunnioitus naisia kohtaan ei horjunut sen aikaisten kulttuurikäsitysten mukaan.  Hän ei pelännyt tehdä kulttuurin vastaisia, uskonnon vastaisia tai sen ajan moraalin vastaisia huomautuksia tai tekoja, jos kyseessä oli oikea, jumalallinen huomautus ja teko.  Juutalainen kulttuuri ei saanut koskaan nousta Jumalan Sanan yläpuolelle.  Hän hyökkäsi voimakkaasti tekopyhyyttä ja kaksinaamaisuutta vastaan.  Jeesus ei mielistellyt johtoasemassa olevia, miehiä, vaikka se merkitsi asettumista naisen puolelle.

Jeesus arvosti naisia erittäin paljon.

Tämä näkyi siinä, että hän tunnusti heidän sisäisen arvonsa, ihmisarvonsa.  Jeesus kertaa Luomiskertomuksen sanat: "Jumala loi heidät mieheksi ja naiseksi."  Aivan kuin mieskin, nainen on Jumalan kuva.  Naisella on vapaus valinnoissaan ja vastuu elämästään, aivan kuten miehelläkin.  Jeesus näki naiset henkilöinä, ei vain miesten halun kohteena.  Jeesus ei ollut niinkään huolissaan kohtaamiensa naisten sukupuolesta, iästä tai aviosuhteesta, vaan heidän Jumalasuhteestaan (tai sen puuttumisesta).

Aikana, jolloin juutalainen mies ei julkisesti puhunut naisten kanssa, Jeesus vastasi naisten kysymyksiin ja keskusteli heidän kanssaan.  Samarialainen nainen kaivolla, aviorikoksesta kiinni saatu nainen, Nainin leski, verenvuototautia sairastava nainen ja nainen, joka korotti äänensä ihmisjoukossa ja puhui Jeesukselle.  Kaikki ihmisten ympäröimänä, julkisesti: Jeesus ei ollut sidottu juutalaisten perinnäissääntöihin, vaan puhuu naisten kanssa.

Miten Jeesus puhui naisille?  Vähätellenkö (voi näitä yksinkertaisia alempiarvoisia naisparkoja)?  Epäkunnioittavastiko (mikä sinä nainen luulet olevasi)?  Kärsimättömästikö (mitä se nainen sieltä huutelee)?

Jeesus kuuntelee, puhuu huomaavaisesti, lempeästi: "tyttäreni", "Aabrahamin tytär".   Sinä olet tärkeä.  Sinulla on väliä.  Sinun uskosi on esimerkillistä.  Sinun hengellisyytesi on arvokas.

Voin vain kuvitella, miten sen ajan naiset olivat kokeneet itsensä äänettömiksi, näkymättömiksi, toisen luokan kansalaisiksi, joita miehet välttelivät katsomasta, koskemasta ja kuuntelemasta.  Aivan kuin naiseus olisi jotain väärää, vältettävää, ylenkatsottavaa.  Ja nyt täällä on Jeesus, korkeassa arvossa oleva juutalainen mies, rabbi, joka kuunteli heitä, katsoi heitä silmiin, rohkaisi heitä hengellisesti ja keskusteli heidän kanssaan.

Mutta huomaa, Jeesus ei lakaise maton alle joka naisen tarvetta ottaa vastuu vääristä teoistaan, tehdä parannusta.  Jeesus käy pitkän, uskomattoman kauniin keskustelun kaivolla ja tarjoaa samarialaiselle naiselle mahdollisuutta valita oikein.  Hän korottaa äänensä kun väkijoukko seisoo kivet kourissaan aviorikoksesta kiinnijoutuneen naisen ympärillä.  Hän pystyy tähän, koska on väittänyt, että "Joka katsoo naista himoiten häntä, on jo sydämessään tehnyt huorin hänen kanssansa."

Juutalaiset miehet ja naiset eivät voineet viettää aikaa yhdessä sosiaalisissa tilanteissa, koska kiusausten välttämiseksi rabbit määräsivät heidät erikseen.  Mutta Jeesus tuli opettamaan paremman tavan elää, paremman tavan kohdella vastakkaista sukupuolta, paremman tavan tuoda esiin Jumalan kunniaa miehinä ja naisina.  Opetuslasten vanhurskauden tuli olla suurempaa kuin kirjanoppineiden ja fariseusten (Matt. 5:20).  Jeesuksen seurassa oli sekä miehiä että naisia, jotka osasivat elää puhtaasti yhdessä.  Hän opetti heitä hillitsemään himonsa, ei ruokkimaan niitä.  Sen vuoksi seurakunnassakin voimme vapaasti palvella Jumalaa yhdessä; Jeesus halusi niin.

Jeesus arvosti naisia erittäin paljon.

Se näkyy siinä, miten hän palveli heitä.

Jeesus paransi Pietarin anopin kuumeesta, herätti kuolleista Nainin lesken ainoan pojan, paransi sapattina synagoogassa naisen, joka oli kärsinyt 18 vuotta koukkuselästä.  Matkalla parantamaan Jairuksen 12-vuotiasta, kuolemansairasta tytärtä Talitaa, Jeesusta koskettaa juutalaisten säännösten mukaan epäpuhdas nainen; epätoivoinen yritys löytää parantuminen salaa, Jeesuksen huomaamatta.

Miten Jeesus reagoi?  Voin vain kuvitella miten senaikaiset kirjanoppineet ja lainopettajat olisivat käyttäytyneet tällaisessa tilanteessa.  Hypähtäen inhoten kauemmaksi, syyttäen naista heidän saastuttamisestaan, julkinen läksytys ja muistutus perinnäissäännöistä ja pesulle hankaamaan pois tämä epäpuhdas kosketus.

Mutta Jeesus puhuu hänelle lempeästi, julkisesti vahvistaa hänen uskoaan, antaa hänen mennä Jumalan rauhaa toivottaen.  Terveenä.  Sairaan naisen ja kuolleen tytön koskettaminen ei hätkähdytä Jeesusta, joka varmasti juutalaisena tiesi, miten suuri rikkomus se uskonnollisissa puhtaussäännöissä oli.

Rabbiinisissa kirjoituksissa naista harvoin kuvattiin positiivisesti, heidän uskoaan esimerkillisesti tai heidän teologiaansa terävä-älyiseksi.  Mutta kun kanaanilainen nainen, kreikkalainen, kerjää Jeesusta parantamaan hänen pienen tyttärensä, joka on riivaajan vaivaama, Uuteen Testamenttiin kirjoitetusta keskustelusta käy ilmi, että tämä nainen on periksiantamaton, älykäs, sukkelasanainen ja omaa suuren uskon.

Nainen oli epäpuhdas vierasheimolainen, jonka kanssa juutalaisilla ei ollut lupa seurustella.  Jeesus tekee hänestä uskon esimerkin, koettelee hänen hengellistä sitkeyttään, laajentaa hänen ymmärrystään hengellisten totuuksien suhteen ja antaa hänelle mitä nainen pyytää: hänen tytärensä vapautuu riivaajasta.

Jeesus kohtasi myös naisten hengellisiä tarpeita.  Juutalaisen tavan mukaan tytöille ei opetettu kirjoituksia, mutta kaikki pojat aloittivat lain opiskelun viisi-vuotiaina.  Jeesus selitti hengellisiä asioita naisille ja oletti, että he ovat kykeneväisiä ymmärtämään Jumalan Sanaa.  Hän kohtasi naisten tarpeen tulla kuulluksi, keskusteli heidän kanssaan, paransi heitä ja näytti heitä kohtaan samaa huolenpitoa ja välittämistä kuin miehiäkin kohtaan.

Jeesus arvosti naisia erittäin paljon. 

Se näkyy siitä, miten hän antoi heille osuuden omassa työssään.

Olipa se sitten esimerkkinä vertauksissa (nainen ja leipätaikina, nainen ja kadonnut kolikko), esimerkkinä vierasheimolaisista, jotka saavat pelastuksen (Sarpatin leski), kestävän rukouksen esimerkkinä (sitkeä leskivaimo) tai suuren uskon esimerkkinä (köyhän lesken rovot), Jeesus, yhteiskunnassa, jossa puhujan pitää pyytää anteeksi, jos joutuu keskustelussa käyttämään sanaa "nainen", laittaa naisen puheidensa päähenkilöksi.

K.E. Bailey kirjoittaa Luukkaan evankeliumien vertausten analyysissaan :

"Ensimmäisen vuosisadan Palestiinan kulttuurimaailmassa jo se, että käyttää naista esimerkkinä vertauksessa, vaatii kertojalta moraalista päätöstä.  Jeesus jälleen kerran hylkää fariseusten asenteen yhteiskunnan ihmisryhmiä kohtaan.  Ensimmäinen oli syrjäytetyt, eristetyt paimenet, nyt alempiarvoinen nainen."

Evankeliumeissa on useita kohtia, joissa kerrotaan naisten seuranneen ja palvelleen Jeesusta hänen matkoillaan.  Martta otti Jeesuksen kotiinsa ja ruokki koko seurueen, useammin kuin kerran.  Maria Magdaleena, Johanna, Susanna, Maria ja Salome olivat naisia, jotka palvelivat Jeesusta varoillaan.

Maria sai olla esimerkkinä siitä, että myöskin naiset saivat istua kuuntelemassa Jeesusta ja oppia häneltä.  Hänen sisarensa Martta sai vastaanottaa Jeesuksen opetuksia myöhemmin, veljensä haudalla, kun Maria jäi kotiin.  Matkalla ristille Jeesus antaa ryhmälle itkeviä naisia sananlaskun selityksineen.

Jeesus antoi kahden naisen palvella häntä voitelemalla hänet voiteilla.  Syntinen nainen ja Maria, jolla oli erityistä hengellistä ymmärrystä ja joka voiteli Jeesuksen hänen hautaamistansa varten.

Ehkä suurin esimerkki Jeesuksen naisille antamasta arvosta on ylösnousemuksesta todistaminen.  Juutalaiset eivät ottaneet naisen tuomaan todistusta vastaan, koska sen ei katsottu olevan luotettavaa.  Mutta Jumala valitsi naiset ensimmäisiksi todistajiksi Jeesuksen ylösnousemuksesta.  Se on kunnia-asema ja se osoittaa, että naisilla tulee olla suurempi osa seurakuntaelämässä kuin mitä sen aikaisessa perinteissä oli ollut.



Naiset olivat ensimmäisiä evankeliumin levittäjiä: Jeesus kuoli syntiemme tähden, haudattiin, mutta hänet nostettiin kuolemasta kolmantena päivänä.  Heidän esimerkkinsä mukaan kaikilla Jeesukseen uskovilla on etuoikeus todistaa Kristuksesta, sekä miehillä että naisilla.

Kun tarkastelen Jeesuksen käyttäytymistä naisten seurassa ja tapaa, jolla hän kohteli heitä, en voi sanoa muuta kuin että Jeesus kohteli naisia aina arvokkaasti, kunnioittavasti ja rakkaudella.  Hän puolusti heitä, keskusteli heidän kanssaan, paransi heidän sairauksiaan, itki heidän kanssaan ja antoi naisten palvella itseään.

Kristinusko ei ole niinkään uskonnollisten sääntöjen ja määräysten noudattamista, vaan halukkuutta elää, toimia ja kohdella toisia niinkuin Jeesus.  Halua tulla Jeesuksen kaltaiseksi.  Olla pikku-Kristus.  Tämän vuoksi evankeliumi Jeesuksesta Kristuksesta todellakin on ilosanoma, erityisesti naisille.

Jäljelle jää kysymys:  tunnustiko Jeesus naisten ja miesten roolieroja?

Tästä kirjoitan ensi kerralla.  

***

Lähteet:

Uuden testamentin neljä evankeliumia: Matteus, Markus, Luukas ja Johannes.

The Character of a Man - Reflecting the Image of Jesus, Bruce Marchiano.

Poet & Peasant and Through Peasant Eyes - A Literary-Cultural Approach to the Parables in Luke, Kenneth E. Bailey

Women in the Life and Teachings of Jesus, James A. Borland.  Artikkeli löytyy kirjassa Recovering Biblical Manhood & Womanhood - A Response to Evangelical Feminism, toim. John Piper ja Wayne Grudem



LISÄYS: Tämä kirjoitus oli pohjana Ruut-lehteen kirjoittamalleni artikkelille.

Kotihoidon tuki

Muistatteko viime vuonna suuren hälinän, jonka aiheutti ehdotus lapsen kotihoidon tuen pakkojakamisesta?   Kun ennen perheet saisivat valita kumpi jää kotiin hoitamaan lasta hoitovapaan ajan, uuden ehdotuksen mukaan sekä äidin että isän täytyy vuorollaan jäädä kotiin hoitamaan lasta äitiysvapaan jälkeen.  Jos äiti tai isä päättää, että vapaita ei jaeta ja toinen vanhempi jää kotiin koko ajaksi, perhe menettää puolet kotihoidon tuesta.

Ehdotus herätti vahvoja mielipiteitä puolesta toiseen.  Opposition mielestä perheet osaavat kyllä itse päättää, miten jakavat hoitovapaansa, ovathan ne niitä jakaneet ennenkin.  Hallituksen tai yhteiskunnan ei pitäisi uskotella, että se tietää perheitä paremmin miten sovitella työtä ja perhe-elämää.   Monissa perheissä toinen vanhemmista ei voi jäädä pois töistä perheen taloudellisen tilanteen vuoksi.  Tai entä jos toinen vanhemmista on yrittäjä?  Sulkeeko yritys ovensa sen aikaa, kun vanhempi viettää pakkovapaatansa?  Entä jos toinen vanhemmista on työtön?  Mihin työhön sitä palata ja työssäkäyvä puolisoko joutuu jäämään kotiin?  Uudistusta moitittiin myös budjettileikkaukseksi, silkaksi säästötoimeksi.  Mannerheimin Lastensuojeluliitto ja Väestöliitto kehoittivat luopumaan kotihoidon tuen ja lapsilisän leikkauksista.  Heidän pitkät ja hyvät perustelunsa voit lukea täältä ja täältä, joissa tulee esiin myös lasten etu, joka näytti tässä keskustelussa täysin unohtuvan.

Uudistusta perusteltiin tasa-arvolla: on tasa-arvoista, että nainen menee töihin ja saa tasa-arvoiset mahdollisuudet selvitä työmarkkinoilla.  On tasa-arvoista, että hoivavastuu jakautuu tasan äidin ja isän välillä.  On tasa-arvoista vanhemmuutta, että isä ja äiti tekevät samoja asioita samalla tavalla yhtä pitkän aikaa.  Sd:n kansanedustaja Jouni Backman sanoi, että perinteisiin roolimalleihin vetoaminen ja naisen kotiin jääminen lastensa kanssa on naisen alistamista ja että siihen pitää lainsäädännöllä puuttua.

Seurailin mielenkiinnolla uutisia aiheesta.  Uutisartikkeleita löytyi useita ja moni bloggari kirjoitti oman mielipiteensä kotihoidon tuesta.  Tämä hälinä kuitenkin laantui pikkuhiljaa eikä siitä äitiblogeissakaan enää kukaan kirjoittele.  Nyt täytyi oikein etsiä tietoa mitä kotihoidontuen jakamiselle kuuluu.  Sosiaali- ja terveysministeriön sivuilta löytyi faktat: tavoitteena on edelleen jakaa kotihoidon tuki tasan vanhempien kesken, perusteina on tasa-arvo ja naisten työllisyys.  Tavoitteena on siis saada äidit pois kotoa, pois lastensa luota, tekemään "oikeita" (verotettavia) töitä, koska isätkin saavat.  

Hallitus päätti esittää 29.11.2013, että uusi lainsäädäntö kotihoidon tuen muuttamisesta annetaan ja se tulee voimaan 1.8.2015.  Aihe on siis erityisen ajankohtainen niille, jotka juuri nyt ovat raskaana tai toivovat raskaaksi tulemista.

Mielessäni on kaksi asiaa, joista haluan kirjoittaa niille, joiden elämään tämä lakimuutos tulee vaikuttamaan.  Ei kai ole teille yllätys, että mielipiteeni ovat pitkälti opposition kanssa samoilla linjoilla.  Opposition kommenteissa ei kuitenkaan tullut esiin lapsen paras ja olen itse pitkälti perustanut oman mielipiteeni juuri lapsia ajatellen.  Oman ymmärrykseni mukaan on hyvää ja luonnollista, että äiti on kotona pienten kanssa - imetysajan jälkeenkin äidin syli on korvaamaton paikka pienelle lapselle ja vaikka isä on tärkeä lasten arkipäivässä, on äidin kiireetön läsnäolo tuikitärkeä pikkulapsen kehitykselle.  Mietin siis asiaa lähinnä pienten lasten tarpeiden kannalta - aikuinen pystyy odottamaan omien haaveidensa toteutumista, mutta pieni lapsi on pieni vain ohikiitävän hetken verran ja tarvitsee äitiä juuri silloin.  Ymmärrän myös niin, että rauhallinen kotiympäristö on pikkulapselle parempi hoitopaikka kuin suuret ryhmät vieraissa paikoissa.  Ja eikö ole koululaisenkin mukavampaa tulla kotiin, jossa odottaa äiti ja pienemmät sisarukset, kuin jäädä viettämään pitkää päivää iltapäivähoidossa tai tulla tyhjään kotiin odottelemaan muita perheenjäseniä?

Nämä kaksi asiaa siis, joista aion kirjoittaa:  ensimmäiseksi haluan miettiä sitä, mistä tulee todellinen tuki oman lapsen kotihoitoon.   Sitten tästä poiki suunnittelemattomia ajatuksia siitä, miten omien lasten kanssa vietetty aika on saanut muuttaa minua.  Toisekseen haluan kirjoittaa siitä, miten käytännössä valmistautua hoitamaan omaa lasta kotona vaikka siihen ei tukia heruisi eli miten perhe pärjää yhdellä palkalla tämän päivän maailmassa.

Todellinen kotihoidon tuki

Ymmärrän pienten lasten äitinä sen, miten sitä joskus kaipaa tukea ja rohkaisua olemaan äiti, rakastamaan lapsia ja tekemään kotitöitä.  On  luonnollista haluta rohkaisua ja arvostusta lastensa kotona hoitamiseen, koska se on kovaa työtä.  Arvostusta on ehkä saanut kokea valtion puolelta, kun tilille on kilahtanut lapsen kotona hoitamiseen tukirahaa.  Nyt kun valtio päättää leikata arvostusaikansa puoleen, paljastuu, että äidin tekemää työpanosta ei arvostetakaan ellei se ole juuri samanlaista kuin lapsen isän tekemä työpanos.  Silloin on hyvä miettiä sitä, kenen arvostus ja tuki minulle on merkittävin.

Kenen silmissä halua päteä?  Kenen sanat tekevät minuun suurimman vaikutuksen?  Ketä haluan miellyttää?  Kenen kiitos merkitsee minulle kaikkein eniten?

Todellinen tuki oman lapsen kotihoitoon tulee sinulle kahdesta suunnasta:  omalta puolisolta ja Jumalalta.  Kun olette yhdessä tehneet päätöksen siitä, että lapset hoidetaan kotona ja aiotte pärjätä yhdellä palkalla, voitte rohkaista toinen toisianne oman osuutenne tekemisessä.  Sinä voit kannustaa miestäsi, joka ehkä kokee paineita perheen toimeentulosta ja hän voi rohkaista sinua silloin kun tuntuu, että teet vain samoja kotihommia päivästä toiseen ja istut neljän seinän sisällä lapsen kanssa. Helposti voi ruoho näyttää vihreämmältä aidan toisella puolen, mutta kumpikaan työ ei ole helppoa; sekä kokopäivätyössä käyvä että kotona lapsia hoitava tarvitsee apua ja rohkaisua.  Jos ette ole puolisoina samalla sivulla tässä asiassa, tiukkojen aikojen tullessa on helppo alkaa syytellä toista.  Lasten hoitaminen kotona tulee olla molempen visio, muuten raskaiden aikojen koittaessa ei jaksa.

Minulle on todella tärkeää, että mieheni arvostaa työpanostani kotona ja lasten parissa.  Joskus murehdin sitä, että en voi tehdä enemmän kodin ulkopuolella, mutta hän muistuttaa aina minua siitä, miten tärkeitä nämä vuodet ovat lapsillemme.  Ja tiedänhän sen itsekin, mutta tarvin hänen muistutustaan ja kannustustaan.  Ja yritän antaa miehelleni kiitosta ja postiviista palautetta kaikesta siitä, mitä hän tekee perheemme eteen.  Hän tekee erilaisia asioita kuin minä, mutta ne ovat silti meidän perhe-elämän toimivuuden kannalta tärkeitä.

En halua laittaa meidän perhe-elämää mitenkään malliksi kenellekään, mutta omista kokemuksista on helppo ottaa esimerkkejä.  Me puhuimme jo ennen kihlautumista siitä, miten me näemme perhe-elämän sujuvan ja millaisia toiveita meillä oli sen suhteen.  Minä halusin olla kotona pienten lasten kanssa ja mieheni halusi käydä töissä.  Edelleenkin minä haluan olla paljon kotona pienten lasten kanssa ja mieheni haluaa käydä töissä.  Olemme ottaneet nämä toiveet huomioon kaikkia perheen päätöksiä tehtäessä.  Olemme siis molemmat tyytyväisiä tämän hetkisiin perhe-järjestelyihimme.  Jotta osaisitte tukea toinen toisianne lasten kotihoidossa, teidän tulee löytää yhteinen sävel asiassa, mitä aiemmin, sitä parempi - ja ratkaisut voivat olla hyvinkin luovia!

On myös hyvä muistaa, että yleensä perhe-elämä ei pysy samanlaisena kovinkaan kauan: lapset kasvavat, työkuviot vaihtuvat, haasteet muuttuvat, tarpeet vaihtuvat ja vanhemmilta tarvitaan tänään erilaisia panoksia kuin kaksi vuotta sitten.

Tukea kotihoitoon löytyy myös Jumalalta ja Hänen Sanastaan.  Minusta on aina ihmeellistä lukea Tiitus-kirjeen toisesta luvusta tämä paikka:

4. Heidän tulee kehottaa nuoria naisia rakastamaan miestään ja lapsiaan, 5 olemaan puhtaita ja siveitä, hoitamaan hyvin kotinsa ja mukautumaan miehensä tahtoon, jottei Jumalan sana joutuisi pilkan kohteeksi. 

Myös Ensimmäisen Timoteuskirjeen viidennessä luvussa on ohjeita naisille, jotka ovat täysin tämän päivän kulttuurin vastaisia.  Naimisiin meneminen, lasten synnyttäminen ja kodin hoitaminen ovat asioita, jotka vievät vastustajilta aiheet solvauksiin.  Nuorten naisten jumalanpalvelukseen kuuluu omien perheenjäsenten rakastaminen ja palveleminen ja kodin hyvä hoitaminen.  Se on niin kulttuurin vastaista ja erikoista, että se kiinnittää ihmisten huomion.  Olkoon tämä huomio tuomassa esille Jumalan ikuista Sanaa, joka ei muutu aikojen ja tapojen muuttuessa eikä mukaudu maailman paineisiin ja painostuksiin.  

Haluan aina korostaa sitä, että Raamatussa ei ole annettu ranskalaisin viivoin koristeltua listaa, josta viivataan yli päivittäin tehdyt työt.  Kehoituksessa hoitaa omaa kotia hyvin on tilaa monennäköisille ratkaisuille.  Älä ala vertailemaan miten muut hoitavat kotinsa ja lapsensa; vertailu johtaa vain masennukseen (jos et tee mielestäsi yhtä paljon/hyvin kuin muut)  tai ylpeyteen (jos teet mielestäsi paremmin/enemmän kuin muut).  Sen sijaan keskity tekemään asioita, joista puolisosi kanssa olette sopineet ja jotka koet Jumalan antaneen sinulle tehtäväksi.  Itselleni tärkeää motivaatiota tuo se, että Jumala antaa lasten rakastamiselle ja kodin hoitamiselle suuren arvon.  Sen sijaan että naista piiskataan saavuttamaan palkkatöissä ja tekemään uraa itselleen, saan levätä siinä tietoisuudessa, että kun laitan perheeni ja kotini ykkössijalle, se riittää.

Se riittää.

Mutta yhteiskunnan ja maailman arvojen mukaan elävien ihmisten mielestä se ei riitä.  Elämässäsi voi olla monta ääntä, jotka joko kiertoteitse "ihmettelevät" tai suorin sanoin arvostelevat päätöstänne pitää lapsi kotihoidossa.  Heillä on monenlaisia motiiveita saada molemmat vanhemmat töihin, eikä päällimmäisenä ole mielessä perheiden hyvinvointi.

Kun perhe-asiat on kunnossa puolisoiden ja Jumalan välillä, ei muiden sanomisille kannata antaa niin suurta valtaa.  Suomen valtio voi ihan rauhassa päättää kenelle maksaa tukia, tai maksaako niitä ollenkaan.  Se ei voi kuitenkaan tehdä päätöksiä perheiden puolesta.  Päätökset ovat perheiden omia, Jumalan antaman viisauden ja uskon mukaan tehtyjä.

Yllätyksiä vanhemmalle

Otan vakavasti vastuuni lapsen kasvattajana.  Minun tehtäväni on opettaa hänelle...niin, kaikki mikä elämässä on tärkeää.  Ja ei-tärkeää.  Vaikka olisi joskus helpompaa sälyttää kasvatustehtävä jonkun toisen ihmisen harteille (itkupotkuraivareita ei vaan jaksaisi selvitellä ennen aamupalaa), olen vastuussa omista lapsistani.  Haluan opettaa heitä omalla tavallani, pitäen esillä asioita, jotka ovat minulle tärkeitä.  Nämä eivät ole vain Raamatun opetuksia, vaan mm. näkökulmia, joistapäin katselen ja tarkkailen maailmaa ja tapoja, miten vietän aikaani ja asioita, joista nautin.  Loppujen lopuksi lapsuus on lyhyt aika, joten en halua tuhlata kalliita vuosia työpaikalla silloin kun lapseni tarvitsevat minua enemmän kuin työnantaja.  Tykkään siitä, että saan tuoda omaa persoonallisuuttani ja huumorintajuani esiin myös äitinä!  Nyt minulla on aikaa olla äiti ja saan olla rauhassa omanlaiseni muumimamma.  

Olen oppinut myös itsestäni todella paljon, kun olen joutunut kohtaamaan omia rajoja, pelkoja tai syntejä lasten kanssa.  En ole päässyt pakenemaan kärsimättömyyttäni (miksi se on aina niin hidas!) tai itsekkyyttäni (olkaa nyt joskus hiljaa!) tai pakkomielteitäni (taas joka huoneessa sotku!) tai ihmispelkoa (mitähän nuo muut ajattelevat minusta äitinä?) kodin ulkopuolelle.  Ne nousevat esiin tuskaisen usein ja saavat minut huomaamaan vajavaisuuteni.  Ihan tervettä.  En ole yli-ihminen.

Olen joutunut viettämään paljon aikaa kovapäisen vahvaluonteisen lapsen kanssa ja ilokseni olen löytänyt tapoja opettaa häntä käyttämään vahvoja mielipiteitään ja tunteitaan tavoilla, jotka eivät satuta muita ihmisiä.  Tähän en ehkä olisi jaksanut paneutua, jos olisin antanut kokopäivätyössä kodin ulkopuolella kaikkeni.   Ja olisiko joku muu, ammattilainenkaan, osannut sydämestään rakastaa lasta juuri niillä vaikeilla hetkillä, jolloin rakkautta ja hyväksyntää tarvittiin eniten?

Minä olen lasteni kohdalla rakkauden ammattilainen.

Ihan niinkuin muutkin ovat huomanneet: lapsi on saanut kasvattaa vanhempaa.    


Lue tästä toinen osa: Käytännön elämää yhdellä palkalla ja vinkkaa meille muillekin miten kotiäitinä pärjää. 

Kuvat:

FreeDigitalPhotos.net
David Castillo Dominici
Jomphong
Jomphong

Lainattu Helsingin Sanomien artikkeleista mielipiteitä kotihoidon tuesta.  

Feminismi ja muut ismit ja naisen suurin pelko

Aloitin blogini, koska pohdin paljon naiseutta.  Mitä on todellinen ja eheä naiseus, naisellisuus?  Millaista on Jumalan mielen mukainen naiseus?

Sen jälkeen kun aloitin blogini, olen miettinyt paljon myös feminismiä.  Sana putkahtelee esiin säännöllisesti julkisissa ja yksityisissä keskusteluissa, uutisissa ja mielipiteissä.  Luin reilu kaksi vuotta sitten Pirjo Alajoen kirjan Naiseus Vedenjakajalla, jossa hän selvitti feminismin juuria ja tavoitteita ja vertasi feminismin tarjoamaa naiskuvaa raamatulliseen naiskuvaan.  Kirjoitin kirjasta esittelyn täällä.

Jos olet nainen, joka välittää naisasioista, sinun täytyy selvittää mitä feminismi on ja mikä kannanottosi siihen on.




Muodostaessani käsitystä asioista teen sitä usein parhaiten lukemisen ja kirjoittamisen kautta.  Olen lukenut feminismistä eri näkökulmista, lähinnä netistä löytyvistä lähteistä.  Keskustelen myös mielelläni aiheesta, mutten ole löytänyt liikaa keskustelukumppaneita :)

Sivusimme feminismiä erään ei-kristityn ystävämme kanssa.  Hän, korkeasti koulutettu mies, kertoi olevansa feministi (vai pitäisikö miehestä käyttää sanaa profeministi?).  Kiinnostuin ja nostin puheeksi erään feminismin toisen aallon keulahahmoista, Yhdysvalloissa 1960-luvulla vaikuttaneen Betty Friedanin.  Yllätyksekseni tämä profeministi ei tiennyt Friedanista mitään.  Päätin, että minulla ainakaan ei voi olla mielipidettä feminismistä, ellen ymmärrä sitä paremmin.

Aion tällä kertaa kirjoittaa feminismin perustuksesta ja sen eri suuntauksista, jättäen kristillisen feminismin pois tästä pohdinnasta.  Mutta tarkastelen feminismin aaltoja kristinuskon vinkkelistä, koska uskoni Jeesukseen ja Raamatun auktoriteettiin sävyttää kaikkea ajatteluani.

Muistan Pirjo Alajoen kertovan kirjassaan, että feminismi kasvaa humanismin juurista.  Niinpä päätin pistäytyä humanismin talossa ja katsella millaiset perustukset ja rakenteet sieltä löytyvät ja onko siitä suojaa myrskyn tullessa.

Välihuomautus: monet feministit irrottautuvat humanismista väittäen humanismin perustajien, miesten, aloittaneen ja pitävän yllä patriarkaalista järjestelmää, joka sortaa naisia.  Monet humanistit vastustavat feminismin ahdistavaa orjuutta ja syyttävät feministejä uhrimentaliteetista ja miesten sortamisesta sekä kieltävät minkäänlaisen patriarkaalisen järjestelmän olemassaolon, väittäen sitä feminismin harhaksi.  Toiset taas ilmoittavat olevansa sekä humanisteja että feministejä.  Mitä enemmän asiaa opiskelen, sitä sekavammalta se näyttää :)

Humanismista löytyy netistä riittäväsi tietoa, joten en ala selittämään sen filosofiaa tässä juurta jaksain, enkä todellakaan ole mikään asiantuntija aiheesta.  Sen mainitsen, että humanismi on muuttunut aikojen kuluessa ja jopa humanistit sanovat, että sitä on vaikea määritellä (tämä on näköjään aika yleistä monen ismin elinkaaressa, myös feminismin).  Muutama humanismin periaate, jotta saat pilkahduksen sen ytimeen:

• Ihminen on kaiken mitta.   Protagoras (485-410 eKr)
• Humanismi vaalii "ihmisen hyvää" ja kaikki valta mitä yhteiskunnassa käytetään pitää käyttää tähän perustuen.
• Ihminen ja ihmisen hyvinvointi on tärkeämpää kuin aate ja aatteen hyvinvointi. 
• Asenteena on sitoutumattomuus (Goethe). Humanismissa uskotaan järjestykseen, mutta vain siinä mielessä että se on muuttuvaa järjestystä.  Kaikesta, mikä kahlehtii tai rajoittaa ihmisen vapautta sanoudutaan irti, jotta voidaan toteuttaa kulloinkin vallitsevan ihmisarvon mukaisen elämän mahdollisuuksia.  
• Humanismi ei etsi vastauksia yliluonnollisesta, Jumalalta tai mistään muualtakaan ihmisen ulkopuolelta.  Vastauksia antaa ihminen, joka myös kysymyksetkin muotoilee.  
• Humanismi vastustaa kaikenlaista auktoriteettia ja asemaa, joka käskee ihmistä ja hänen vapaata tahtoaan.  Ihmisellä on oikeus itse määritellä mikä on oikea ja paras vaihtoehto kussakin tilanteessa.  

Kristittynä arvostan ihmistä; miestä, naista, lasta ja vanhusta, Jumalan kuvana, jonka Hän on luonut olemaan ja elämään yhteydessä itseensä.  Ihminen on tärkeä.  Jokaisella elämällä on tarkoitus, kukaan ei ole tässä maailmassa sattumalta, kukaan ei ole vahinko.

Kristittynä en voi kuitenkaan omaksua humanismin ihmiskuvaa, josssa ihminen kaiken keskus ja määrittelijä, oman elämänsä jumala, itsevaltias.  Tämä on mielestäni humanismin suuri harha: ihmisenä voit tehdä vapaasti mitä tahansa haluat, jos se tuntuu sinusta oikealta, ja jos jokin asia ei miellytä, jos se kahlehtii, rajoittaa tai haastaa sinua, voit jättää sen huomiotta.  

Kristittynä tiedän, että elämäni on lahja Jumalalta, sitä ei saa viettää oma onnellisuus tähtäimessä ja se mitä teen elämälläni ei ole vain yksityisasiani.  Tarkoitan sitä, että olen ensikädessä vastuussa Jumalalle siitä, miten käytän päiväni ja elämäni ja Jumalalla on oikeus laittaa rajat ja säännöt ihmiskunnalle.    

Humanistit kerskuvat olevansa rationaalisia, loogisia ja kriittisiä ajattelijoita, jotka vapaan ajattelutapansa vuoksi ovat kykeneviä parantamaan elinolojaan.  Humanismissa järki ja todistusaineisto kertoo, että usko, ilmestykset ja uskonnolliset kokemukset eivät käy elämän perustaksi.  Jos jokin asia tai tapahtuma ei ole mielekäs tai järkevä ihmiselle, sen ei pitäisi olla perusta päätöksille tai toiminoille.

Samaan hengenvetoon humanisti paljastaa, että ihmisjärki ei ole virheetön eikä täydellinen.  Sen vuoksi mihinkään ei pidä luottaa, ellei sitä ole tutkimuksilla todistettu päteväksi ja kestäväksi totuudeksi.

Välihuomautuksena pitää sanoa, että huomiota herätti tämä ristiriita humanistin elämässä: vain ihmisjärjellä selitettävissä olevat asiat ovat totta, mutta ihmisjärki ei ole täydellinen eli se tekee virheitä ja erehtyy... Humanistin elämässä mikään ei ole koskaan täysin varmaa.  Humanisti kuitenkin väittää, että koska hän käyttää järkeään ja älyään rehellisesti, hän voi rakentaa humanismin perustalle luottavaisin mielin.

Feminismi ponnistaa humanismin maaperästä ja maailmankuvasta keskittyen naiseen, erityisesti naisen eriarvoisuuteen mieheen verrattuna.  Voisi miltei korvata humanismin määritelmistä sanan ihminen paikalle nainen:  nainen on kaiken mitta, feminismi vaalii naisen hyvää, nainen ja naisen hyvinvointi on tärkeämpi kuin yhteisö ja yhteisön hyvinvointi jne.

Feminismissä on monta määritelmää, mutta erään netistä löytyneen sanakirjan mukaan se on naisen yhteiskunnallisen aseman parantamiseen ja sukupuoliroolien muuttamiseen tähtäävä radikaali liike, nais(asia)liike.   Oxford English Dictionary määrittelee feministin näin: "an advocate or supporter of the rights and equality of women" eli naisten oikeuksien ja tasa-arvon asianajaja tai tukija.

Feminismin tavoite on, että naiset ja miehet ovat tasa-arvoisia samoine oikeuksineen ja mahdollisuuksineen.  Feministit keskittyvät täysin naisten oikeuksien ajamiseen, erityisesti yhteiskunnallisissa, valtaapitävissä, asemissa ja tarkastelevat kriittisesti yhteiskunnallisia rakenteita, jotka kahlitsevat sukupuolet epätasa-arvoisiin rooleihin.

Feminismin aallot

Feminismin historiassa katsotaan yleisesti ottaen olevan kolme eri kautta eli aaltoa, jotka käsitelevät samojen asioiden eri puolia.  Ensimmäinen feminismin aalto kerrotaan alkaneen 1700-luvulla eurooppalaisen aatevirtauksen, valistuksen eli järjen aikakauden, noustessa korostamaan järjen ja tiedon merkitystä.  Tiivistetysti valistuksen arvoja olivat järki (vs. mystiikka), tiede ja edistys (vs. uskomukset ja vanhaan takertuminen), markkinatalous (vs. merkantilismi),  ihmisoikeudet (vs. valtion mielivalta) sekä tasa-arvo lain edessä (vs. säätyerioikeudet).   Valistuksen aikakautena syntyivät monet yhteiskunnalliset uudistukset, joille nykyajan länsimaiset yhteiskunnat ovat rakennettu.

Valistusajattelijat vaativat mm. naisille tasa-arvoa, äänioikeutta ja ehdokkuusoikeutta, perintöoikeuksia sekä naisten koulutuksen tason nostamista akateemiseksi.  He korostivat miehen ja naisen samanlaisuutta ja sanoivat, että naisille kuuluvat ihmisenä samat oikeudet kuin miehillekin.  Tämän ajan feminismiä kutsutaan nimeltä liberaalifeminismi eli tasa-arvofeminismi.  

Feminismin historiassa mainitaan ensimmäisen aallon yhteydessä usein brittiläisen Mary Wollstonecraftin kirja Naisten oikeuksien julistus (1792), englantilaisen utilitaristin Jeremy Benthamin sekä hänen kummipoikansa John Stuart Millin vaikutus sekä ranskalainen markiisi Nicolas de Concordet, joka vaati yhtäläisiä oikeuksia naisille ja kaikille etnisille ryhmille.

Feminismin ensimmäinen aalto oli suhteellisen pitkä, kantaen toistasataa vuotta vaikkakin sana feminismi otettiin käyttöön vasta 1800-luvun lopulla.  1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa feminismin kannattajat taistelivat naisten rajattoman äänioikeuden ja vaaliehdokkuuden puolesta.  Suomalaiset olivat tässä Euroopan polunraivaajia äänestäen ensimmäiset naiset parlamenttiin vuonna 1907, jolloin äänioikeus oli ensimmäistä kertaa sekä miehillä että naisilla.

Feminismin toinen aalto alkoi 1960-luvulla Yhdysvalloista.  Sitä kutsutaan naisten vapautusliikkeeksi ja se alkoi käyttämään politiikkaa tukemaan naisten työmaailmaan astumista ja sukupuolten tasa-arvoa.  Toinen aalto korosti naisten ja miesten eroja, osa feministeistä jopa naisten paremmuutta.

Feministit väittivät, että politiikka ja seksistiset valta-asetelmat (partiarkaalinen yhteiskuntarakennelma) vaikuttivat naisten henkilökohtaiseen elämään ja kahlitsivat naisen kotiin hoitamaan lapsia ja palvelemaan miestä.  Sen ajan iskulause olikin The Personal is Political (Carol Hanisch) eli henkilökohtainen on poliittista.

Toisen aallon keulakuva oli mm. Simone de Beauvoirin kirjasta The Second Sex vaikutteita saanut Betty Friedan.  Epäoikeudenmukaisuus oli suuri teema ja feministit ajoivat naisten oikeutta saada helppo avioero ja abortti ja olla taloudellisesti miehestä riippumattomia ja seksuaalisesti vapaita.  Ydinperhe oli erityisesti naisten vapautusliikkeen hyökkäyksen kohteena.        





Feminismin toinen aalto lainehtii edelleen maailmassa, mutta 1990-luvulta alkaen on syntynyt ristiaallokkoa, kun feminismin kolmas aalto nousi kuohuamaan.  Kolmannen aallon eli postmodernin feminismin  sanotaan syntyneen osittain vastalauseena toiselle aallolle, pettymyksenä sen saavutuksiin.

Kolmannen aallon feminismissä keskitytään naisten välisiin eroihin, määritellään uudelleen sosiaalinen ja biologinen sukupuoli  (sex and gender), sekä suunnataan katsetta myös länsimaiden ulkopuolelle.  Kun toisen aallot naisasianajajat ovat saaneet aikaan useita lakimuutoksia naisten hyväksi, alkoivat kolmannen aallon edustajat keskittymään naisstereotyyppeihin, median naiskuvauksiin ja siihen miten kieli määrittelee naisia.  Puheenaiheina ovat myös rotujen väliset suhteet, prostituutio, ihmiskauppa ja seksuaalisuus.  Yleisesti kolmatta aaltoa kutsutaan sirpaleiseksi ja hajanaiseksi, kun naiset ovat keskenään eri mieltä mutta ovat silti kaikki feministejä.

Nykyajan feminismissä on edellisten lisäksi useita erilaisia suuntauksia esim.  queer-feminismi, joka kyseenalaistaa heteronormatiivisuuden,  marxilainen feminismi,  kyberfeminismi,  anarkofeminismi,  ekofeminismi  jne.

Löysin myös hieman puhetta feminismin neljännestä aallosta, mutta katsotaan ensin miten se rantautuu ihmiskunnan rannoille ennenkuin uskallan sitä alkaa määritellä.

Feminismiä tarkastellessani olen muistuttanut itseäni siitä, että tämä naisasialiike ei ole itsessään hyvä eikä paha.  Se ei ole ongelma, mutta ei se ole ratkaisukaan.  Se on liikehdintä, jonka joistakin saavutuksista voin olla kristittynä täysin tyytyväinen ja samaa mieltä (naiset ja miehet ovat samanarvoisia, naisilla on kykyä ja älyä päättää itse ketä äänestää ja kenen kanssa menee naimisiin, tyttölapsilla on kyky oppia ja opiskella ihan niinkuin pojillakin),  mutta jonka ajamista asioista en voi Jumalaan uskovana olla aina samaa mieltä (abortti, seksuaalinen vapaus, avioliiton ja äitiyden halveksuminen).

Esimerkkinä mieleeni on jäänyt muutama kohta naisasialiikkeen historiassa.

Valistusajalla vaikuttanut Jeremy Bentham kritisoi sitä, että naisilta vaadittiin paljon tiukempaa seksuaalimoraalia kuin miehiltä.  Tämä ajattelutapa ei ole vaipunut unholaan vielä tänäkään päivänä.  Kävin itse keskustelua erään nuoren tytön kanssa eräässä muslimimaassa.  Keskusteluumme liittyen kerroin hänelle Raamatunlauseen "Paetkaa haureutta" (1 Kor 6:18).  Nopeasti hän sanoi: "Niin, sehän on vain naisille kirjoitettu."

Hämmästyksestäni huolimatta sain painotettua, että ei, kun Raamatussa kehoitetaan pakenemaan haureutta ja seksuaalisia kiusauksia, käsky kuuluu sekä miehille että naisille.

Vieläkin tilannetta muistellessani en voi olla ihmettelemättä yhteiskunnan moraalisia retkahduksia; miehille sallitaan suhteet ja irstailu, naisen pitää pukeutua siveäsi ja käyttäytyä moitteettomasti ja olla hääyönä neitsyt.  Kuten valistusajan ajattelijatkin, vastustan kaksinaismoralismia, mutta sen sijaan että lähtisin naisena samaan riettauden rapakkoon rypemään, kutsun miehiä puhtaaseen ja Jumalaa miellyttävään käytökseen myös seksuaalielämän piirissä.

Toinen mieleeni jäänyt tapahtuma.

Ensimmäisen aallon 1900-luvun alussa käymä taistelu naisten oikeuksien puolesta kävi lopulta hyvin fyysiseksi, kun naiset kokivat, että esittelylehtisen kirjoittaminen kotona ei riitä saadakseen asiat kuulluksi ja muutokset aikaan.

Suffragettien mielenosoituksiin sisältyi väkivaltainen ja agressiivinen käytös: kahliutuminen aitoihin, häiritsevä huuteleminen puheiden aikana, ja mieleenpainuvimpana esimerkkinä Emily Davidsonin, erään aktivistin, heittäytyminen kuninkaan hevosen jalkoihin kilpailun aikana kohtalokkain seurauksin.  Vaikka asia olisi hyvä, hyökkäävän ja epäkunnioittavan ja itsetuhoisen käytöksen avulla sen esiintuominen ei ole kristinuskon arvojen mukaista.

Kolmas mieleenpainunut tapaus.

1967 ryhmä naisia, joilla oli workshop National Conference of New Politics konferenssissa Chicagossa, toivoi voivansa esittää ajatuksiaan ääneen jäsenkokouksessa.  Naisille kuitenkin kerrottiin, että heidän esityksensä ei ollut tarpeeksi tärkeä julkiseen keskusteluun.  Naisryhmä uhkasi konferenssin järjestämistä kunnes heille annettiin session viimeinen hetki; aikaa keskusteluun ei kuitenkaan jätetty.

Kun konferenssin johtaja kieltäytyi kutsumasta naisia lavalle, he ryntäsivät sinne kutsumatta kysymään miksi.  Konferenssin johtaja William F. Pepper taputti Shulamith Firestonea, naisryhmän johtajaa, päähän ja sanoi: "Siirryhän tieltä pois, pikku tyttö.  Meillä on tärkeämpiäkin asioita keskusteltavana kuin naisten ongelmat."   Firestone ja Jo Freeman aloittivat pian Chicagossa ensimmäisen naisten vapautusryhmän, joka kokoontui alkuun Freemanin asunnossa.  Monet naiset tästä ryhmästä aloittivat muita feministisiä järjestöjä.

Voin hyvin kuvitella, miten nöyryyttävältä ja väheksyttävältä Pepperin päähäntaputtaminen tuntui.  Jos hän olisi ollut viisas, hän olisi kohdellut naisia kunnioittavasti, alentuva päähäntaputtaminen ei toimi aikuisten kesken.

Voin vain miettiä, miten tämä teko vaikutti Firestonen ja Freemanin mielessä, ehkä siitä saatin sytykettä aloittaa vapautusliike tällaisesta patriarkaalisesta asenteesta.  Kaksi vuotta myöhemmin Freeman kirjoitti kuuluisan BITCH Manifeston, jossa hän kuvailee uudenlaista naistyyppiä - bitchiä, joka on arvonimi.  Freeman käyttää huoleti vulgaaria kieltä ja kirosanoja esitellessään naista, joka ei sitoudu keneenkään eikä mihinkään, vaan joka tekee "mitä hemmettiä itse tahtoo".


Taistelu ja pelko

Ismit, sekä humanismi että feminismi ovat taistelevia aatteita, ne käyvät sotaa.  Olen itsekin taistelun puolella.  Meillä kristityillä on Raamatussa jopa kehoitus taistelemaan.  Meitä muistutetaan, että me olemme sodassa ja käsketään vetämään taisteluvarusteet ylle ja olemaan aina valmiina torjumaan ympärillä kiertävän vihollisen iskut.

Tärkeä ero moneen ismiin on kuitenkin se, että kristityt eivät milloinkaan taistele ihmistä vastaan.  Meillä ei ole siihen lupaa.  Efesolaiskirjeessä Paavali sanoo hyvin selvästi, että meidän taistelumme ei ole lihaa ja verta - ihmistä - vastaan.  Taistelu on henkivaltoja vastaan (luku 6).

Tällainen yliluonnollisen tunnustaminen tee ihmisestä heikkoa luonnonvoimien armoilla ajelehtivaa toivottelijaa ja voivottelijaa.  Se ei poista meiltä velvollisuuttamme tulla heikoimpien ja sorretuimpien puolelle; Jumala on sanonut kymmeniä kertoja Sanassaan, että Hänen kansansa tulee pitää "leskien, orpojen, köyhien ja muukalaisten" puolta (esim. Sak 7:10).  Jos tämän päivän heikoimpia ovat tytöt ja naiset, kristityillä on velvollisuus olla heidän puolellaan, antaa heille ääni, avata heille mahdollisuuksia, puhua heille totuutta.

Wendy Alsup kirjoitti mielestäni hyvin feminismistä ja miten suhtautua siihen kristittynä:

Feminismin ongelma on se, että se on riittämätön ratkaisu sielun syvyiseen ongelmaan.  Feminismi ei tule pelastamaan naisia.  Vain Kristus ja Hänen elämästään, kuolemastaan ja ylösnousemuksestaan kertova Ilosanoma voi pelastaa miehen tai naisen kaikesta kivusta ja kärsimyksestä, jonka syntiinlankeemus on tuonut maailmaan.  Feminismi on selviytymismekanismi, ja siinä epätäydellinen.  Se ei ole ongelman juuri sukupuolten välillä, eikä se ole sen ratkaisukaan.    

En ihmettele sitä, miten moni nainen turvautuu feminismiin saadakseen äänenstä kuulumaan.  Uskon, että moni valitsee tällaisen varsin uhmakkaan ja sotaisan liikkeen hukuttaakseen pelkonsa, selviytyäkseen.  

Moni nainen, taistellessaan naisen oikeuksien puolesta kieltää naiseutensa ja naiselliset piirteensä, koska niiden mukaan eläminen on liian riskialtista.  Kun elät sydän avoimena, tarjoat naisellisuuttasi ja kykyäsi ravita, ruokkia ja elättää toivoa, kun elät kutsuen, on vaarana joutua torjutuksi, voit tulla hylätyksi, voit joutua naurunalaiseksi.

Pelko nostaa rumaa päätään:  onko minulla mitään arvoa?  Onko minulla mitään tarjottavaa?  Olenko minä haluttava, rakastettava?  Näkeekö kukaan minua?  Näihin kauhistuttaviin kysymyksiin nainen vastaa tekemällä.  Kovettuu, torjuu, protestoi, hyökkää.        

Dr. Larry Crabb kuvaa naisen suurinta pelkoa seuraavasti:

Kukaan nainen ei tunne luonnollista vetovoimaa näkymättömänä naisena elämistä kohtaan.  Yksikään nainen ei halua elämänkertansa otsikoksi Ei Näkyvää Kauneutta: Näkymättömän Naisen Tarina.  Jokainen nainen kaipaa tulleensa kuulluksi, otetuksi huomioon, ei epäolennaisena sivuutettuna, olevansa haluttu ja arvostettu ja nautittava ja kunnioitettu.  Näkymättömyys on naisen ydinpelko - laitan näytille jotain jota kukaan ei näe, tarjoan jotain, mitä kukaan ei halua.  

Pelon takia nainen sulkee sydämensä ja alkaa suojella sitä.  Haavojen hoitaminen on raskasta, on parempi turruttaa sydän ja rakentaa sen ympärille kuori. Sen sijaan, että pystyisi ruokkimaan elämää muissa, pelokas nainen alkaa etsiä asemaa itselleen.  Hänen elämänsä mottona on vältellä sitä, mitä hän eniten pelkää.  Teen itsestäni näkyvän!  Kun elämää kontrolloi se, mitä joku toinen voi minulle tehdä, nainen on ansassa.  Luottaessaan omaan viisauteensa ja omiin resursseihensa päästäkseen tästä ansasta pois ja voittaakseen pelkonsa, hän elää kituen niinkuin piikkipensas aavikolla (Jer 17:5-6).

"Näin sanoo Herra:
Kirottu on se mies,
joka turvaa ihmisiin,
katoavaisten ihmisten voimaan,
mies, jonka sydän luopuu Herrasta!
Hän on kuin piikkipensas,
joka yksin kituu aavikolla,
kasvaa kivierämaassa,
suolaisella kamaralla,
missa kukaan ei asu."

Nainen jää yksin, todella yksin.  Moni feministi tietää, että hän ei voi luottaa edes toisiin naisiin.  Hän ei löydä todellista yhteyttä, todellista iloa minkäänlaisesta ihmissuhteesta.  Yhteyttä ei ole, mutta nainen selviytyy.  Se onkin parasta, mihin hän pystyy; yltäkylläisestä elämästä ei ole tietoakaan.

Tällainen nainen alkaa löytää kauneutta vallasta ja ylemmyyden tunnosta; voimaa tuo kyky kontrolloida ympäristöä.  Jos joku vastustaa häntä ja hänen ajattelutapaansa, vastaan sataa vihaa, katkeruutta ja pilkkaa.  Kovettunut sydän turruttaa yksinäisyyden kivun ja nainen täyttää onton sisikuntansa valtasuhteilla ja kontrolloimalla turvallisesti muita.

Mutta on olemassa vaihtoehto.  On olemassa paikka, jossa näkymättömyyden pelon voi antaa pois ja uskoa siihen, että turvallinen ja voimakas Isä näkee minut ja hyväksyy minut, sellaisena kuin olen.  On olemassa paikka, jossa haavoja ei jätetä märkimään.  On olemassa parantaja, joka tietää tarkkaan miten hoitaa minua.   On olemassa paikka, jossa ei tarvitse taistella oman asemansa puolesta, ei käyttää energiaansa muiden kontrolloimiseen.

Voittaaksemme näkymättömyyden pelkomme me naiset voimme valita toisenlaisen tien.

"Siunattu on se mies,
joka luottaa Herraan
ja panee turvansa häneen!
Hän on kuin puron partaalle istutettu puu,
joka kurottaa juurensa veteen.
Ei se pelkää helteen tuloa,
sen lehvät pysyvät aina vihreinä.
Vaikka tulee kuiva vuosi,
ei sillä ole mitään hätää,
silloinkin se kantaa hedelmää." (Jer17:7-8)

Jumalaan luottava ei pelkää ihmistä.

Meillä on tarjottavaa kun pysymme Herrassa.  Juuret, jotka etsivät vettä feminismin aalloista huomaavat, että vastassa on suolainen kamara.  Katkera maa tappaa kasvun.  Mutta joka turvaa Jumalaan saa ottaa huoleti vastaan kaikenlaiset kuivat kaudet ja auringon paahteet.

En ole feministi.

En ota otsaani minkään muunkaan ismin leimaa.

Ne eivät koskaan tule tyydyttävästi kattamaan kaikkea sitä, mihin uskon ja millaisia arvoja ja näkökulmia minulla on.  Ismit voivat pyyhkäistä lähempää tai kauempaa, mutta pysyviä vastauksia en niistä löydä.

Niistä ei ole elämän perustaksi.

Ismien perustukset ovat liian kapeita, liian kepeitä kannattelemaan suuremmoisen elämän laajoja rakenteita.  Ne eivät yksinpuolisuudessaan pysty tarpeeksi syvälliseen käsitykseen elämästä ja sen tarkoituksesta.  Kasvatan mielummin juuret syvälle elävän veden virran partaalle ja nautin huolettomasti ikivihreydestä.

Lähteitä:

The Humanist Philosophy in Perspective by Fred Edwords (artikkeli).

Feminism: Neither the Problem or the Solution by Wendy Alsup (artikkeli).

Fully Alive - A Biblical Vision of Gender That Frees Men and Women to Live Beyond Stereotypes by Dr. Larry Crabb (kirja).

Why I'm not a Feminist by Erin Davis (artikkeli).

Wikipedia

Uuden vuoden aatoksia ja naisen asemasta

Hei siellä langan (langattoman yhteyden?) toisessa päässä!

Uusi vuosi on pyörähtänyt käyntiin.  Teetkö uuden vuoden lupauksia?  Pitävätkö ne?  Itse mietin aina joitain pieniä ikuisuusprojekteja kuten terveellinen syöminen, mutta en tee mitään lupauslistoja.  Tälle vuodelle olen kyllä miettinyt hengellistä teemaa, johon haluan sukeltaa syvemmälle, mutta siitä sitten myöhemmin.

Terveellistä ruokailua pitäisi kyllä harrastaa, sillä verensokerit olivat kohollaan kun kävin raskausajan sokerirasitustestissä.  Harmi, että liikunta alkaa olla jo vaivalloista, sillä liikunnallahan verensokereita saa laskemaan hyvin.  Nyt täytyy olla tarkkana syömisten kanssa...mutta Joululta on vielä konvehtirasioita kaapissa ja posti toi vielä tänään tosi hienon konvehtirasian myöhästyneenä Joululahjana.  Itsehillintää, itsehillintää... Laskettuun aikaan on vajaa kuukausi ja minulla on vielä vauvanvaatteet pesemättä!  Iik!  Muuten kyllä häärään kuin lintuemo pesänrakentamisen parissa.

Sain muutamia kysymyksiä blogiarvontapostauksen kommenteissa, ja tässä on yksi vastaus.  Leena kyseli mielipidettäni naisen asemasta seurakunnassa.  Tämä on aihe, joka on minuakin mietityttänyt teinivuosista asti.  Miksi monissa seurakunnissa opetetaan, että nainen ei voi olla pastori eikä vanhimmiston jäsen?  Myös monien (tietämättömien) seurakuntien jäsenten kommentit naisista, heidän asemastaan ja tehtävistään voi olla hyvin haavoittavaa, jopa siihen asti, että siihen jää kirkossa käynti.

Kristittynä me olemme kaikki samalla viivalla Jumalan edessä:  "Te kaikki olette Jumalan lapsia, kun uskotte Kristukseen Jeesukseen. Kaikki te, jotka olette Kristukseen kastettuja, olette pukeneet Kristuksen yllenne.  Yhdentekevää, oletko juutalainen vai kreikkalainen, orja vai vapaa, mies vai nainen, sillä Kristuksessa Jeesuksessa te kaikki olette yksi. Ja jos te kerran olette Kristuksen omia, te olette Abrahamin jälkeläisiä ja saatte periä sen, mikä hänelle oli luvattu." (Galatalaiskirje 3:28) 

Jumala ei kohtele sinua erikseen naisena, vaan omana lapsenaan, kun uskot Jeesukseen.  Samoin on miesten kohdalla.  Kaikki olemme syntiä tehneet, kaikki tarvitsemme Jumalan pelastavaa kosketusta.  Mutta samoin kuin avioliitossa, myös seurakunnassa on miehillä ja naisilla toisistaan eroavat roolit ja tehtävät.  Nämä eivät siis mitenkään liity paremmuuteen ja arvoasemaan...nämä liittyvät Jumalan meille asettamaan järjestykseen.   

Sen sijaan, että kirjoittaisin pitkästi omia mietteitäni, lainaan muutamaa hyvää kirjaa ja artikkelia, jotka antavat paljon pureskeltavaa aiheeseen.  

Suomeksi löysin jo jonkin aikaa sitten Mikko Sataman kirjoittaman artikkelin  Naispappeus ja uuden liiton seurakunta.  Siinä on minusta raamatullisesti ja perusteellisesti käsitelty aihetta nainen seurakunnassa.  Suosittelen sen lukemista!  

Luin teinivuosina Alvar Blomgrenin kirjan "Seurakunta ja sen virat".  Se vaikutti pitkälti siihen, miten uskon virkojen olevan jaetut seurakunnassa.  Nyt täytyy sanoa, että luin kirjan tosiaan teini-iässä, eli parikymmentä vuotta sitten, joten ihan tuoretta tuntumaa minulla ei sen sanomaan ole.  Se on kuitenkin tuolla kirjahyllyssä ja jos sen luen uudestaan ja olen nyt jyrkästi eri mieltä sen sanoman kanssa, mainitsen sen sitten täälläkin! 

Kirja, jota käytän paljon lähdeteoksena kun jään pohtimaan naiseutta ja kristillisyyttä, on John Piperin ja Wayne Grudemin toimittama kirja "RECOVERING BIBLICAL MANHOOD AND WOMANHOOD - 
A Response to Evangelical Feminism".  Se löytyy netistä tuon linkin kautta.  Kirja on todella paksu, siinä on useiden kirjoittajien artikkeleita, mutta siinä käsitelläänkin joka ikinen kysymys ja Raamatunpaikka, joka naiseuteen voidaan liittää.  Suosittelen tätä todella asiasta kiinnostuneille! 

No, tässä siis tällaista teoriaa aiheeseen naisen asema seurakunnassa.  Minua kuitenkin aina mietityttää teorioiden ja teologisten kysymysten käytännöllisyys.  Miten voin naisena palvella seurakunnassa?  Palveleminenhan on annettu tehtäväksi jokaiselle kristitylle; kukin kyvyillään ja armoituksillaan.  Älä nyt kuitenkaan ajattele, että palvelet hyväksyttävällä tavalla vain, jos sinut on tehtävään siunattu koko kirkkokansan edessä.  Silloinhan 90% jäsenistä odottelisivat lähtökäskyä vielä vuosikymmenten jälkeenkin, jääden jopa kokonaan pois tästä tärkeästä osasta seurakunnan rakentamisessa.  

Sinulla, nainen, on paljon annettavaa omaa seurakuntasi keskellä.  Se voi alkaa ihan pienistä eleistä ja askeleista.  Mutta päämääränä on rohkaista ja rakentaan kanssasisaria ja -veljiä kasvamaan uskossa.  Kun menet Jumalanpalvelukseen, millaisiin asioihin kiinnität huomiota?  Voisiko sinulla olla annettavaa tällä saralla?  Aloita rukoileminen tämän asian puolesta, Jumala on luvannut johdattaa niitä, jotka kulkevat rukoillen!  

Desiring God-sivuston saarnoissa oli aivan todella hyvä haaste naisille.  Haaveena olisi sen suomennus...kun vain aika riittäisi!  Aiheita voisin ainakin täällä blogissa käsitellä. 

Haasteiden lopussa oli pitkä lista palvelutehtävistä, joissa voit olla mukana.  Tässä siitä pääkohdat:  

Vammaistyö 
Työ sairaiden parissa
Sosiaalisesti haasteellisten parissa tehtävä työ 
Vankilatyö
Nuorisotyö
Urheilun parissa tehtävä työ
Terapia ja sielunhoito
Radio ja TV-työ
Kirjoittaminen
Opettaminen
Musiikkityö
Evankelioivat työmuodot
Teatteri ja Draamatyö
Sosiaalityö (mm.lukutaito/suomen kielen taito)
Pastoraalityön avustaja (vierailut, tervetuloryhmä, vieraanvaraisuus, käytännön apu, ruoka, vaatteet, kuljetukset) 
Rukous
Lähetystyö (kaikki yllämainittu vieraassa kulttuurissa) 
Kaikenlaisten suurten työmuotojen tukeminen eri tavoin 

Uskon, että jokainen voi löytää palvelupaikan oman seurakuntansa keskellä, jos sitä alkaa avoimin sydämin Jumalalta pyytää.  Toivoisinkin luovuutta, kekseliäisyyttä ja uhraavaisuutta jokaisen kristityn naisen palvelutehtävän suhteen tälle vuodelle!  Onko sinulla jokin turha tapa tai harrastus, jonka jättämällä voisit käyttää enemmän aikaa muiden hyväksi?  Elämä on rajallinen ja hyvin lyhyt.  Haluatko käyttää sen oman "valtakuntasi" rakentamiseen...oma vartalo, oma koti, oma työ, oma perhe, omat harrastukset...Vai haluatko palvella Jumalan valtakunnan hyväksi tänä vuonna?  

"Vaan etsikää ensin Jumalan valtakuntaa 

ja hänen vanhurskauttansa, 

niin myös kaikki tämä teille annetaan." 

Jeesus

Rukoilen Jumalan johdatusta jokaisen lukijan elämään.  Saakoon vuosi 2013 olla sellainen, jolloin uskosi saa kasvaa ja venyä aivan uudella tavalla syvemmäksi ja suuremmaksi!