Junia - Raamatun kiistellyin henkilö?

Kuka olisi uskonut, että Vanhan Testamentin Daavidin elämästä lukiessani löysin mielenkiintoisen yhtymäkohdan Juniaan, tuohon kiisteltyyn Uuden Testamentin henkilöön, joka mainitaan yhdessä ainoassa jakeessa.

Olen systemaattisesti lukenut Raamattua läpi kokonaisuutena.  Uskon, että meille on annettu koko Kirja tarkoituksella ja jokainen osa siitä on tärkeä. Kokonaisuutena Raamatusta löytyy tärkeät periaatteet ja sen punainen lanka; ilmoitus siitä, miten suhteemme Jumalaan rikkoutui synnin vuoksi ja miten voimme saada syntimme anteeksi ja löytää jälleen läheisen suhteen Häneen.

Raamatun sivuilta opin tuntemaan Jumalaa, kaiken Luojaa, Hänen luonnettaan ja Hänen suunnitelmaansa luomakuntaa ja ihmiskuntaa kohtaan.  Mikään ei ole mielenkiintoisempaa kuin näiden vanhojen kertomusten tutkiminen, historiallisten ihmisten elämään tutustuminen ja heiltä oppiminen.

Taustaa: Kuka on Junia?  

Junia mainitaan Roomalaiskirjeen viimeisessä luvussa, jossa Paavali lähettää terveisiä Roomassa asuville kristityille.  Luvussa Paavali mainitsee nimeltä 27 kristittyä, jotka ovat hänelle rakkaita monin eri tavoin, vaikka hän ei ole itse käynyt vielä Roomassa.

Tässä on jae, jossa mainitaan Junia:

7 Tervehdys Andronikukselle ja Juniaalle, heimolaisilleni ja vankeustovereilleni, joilla on suuri arvo apostolien joukossa ja jotka jo ennen minua ovat olleet Kristuksessa.

Jakeen perusteella voimme tietää varmasti seuraavat neljä asiaa:

Junia (Ἰουνιᾶς Iounias)

on juutalainen (Paavalin sukulainen tai samaa heimoa),
hän on ollut vangittuna uskonsa tähden Paavalin kanssa,
hän on arvostettu,
hän on seurannut Jeesusta kauemmin kuin Paavali.

Miksi Juniasta kiistellään?

Paavalin mainitsema Junia on aiheuttanut Raamatuntutkijoiden välillä kiistelyitä vuosikymmenten ajan.  Kukaan muu luvun 16 henkilö ei ole saanut aikaan tällaista huomiota.  Miksi ihmeessä?  Erimielisyyksiin on seuraavia syitä.

Ei ole täysin selvää, viittaako nimi Junia mieheen vai naiseen.  Molemmille löytyy perusteita, joita mainitsen kohta.

Kiistoja aiheuttaa Junian sukupuolen lisäksi myös se, oliko hän itse apostoli, apostolin vaimo vai tunnettu apostolien joukossa (olematta itse apostoli).

On myös epäselvyyttä siitä, oliko Junialla auktoriteettiasema alkuseurakunnan parissa.

Feministikristityt ovat ottaneet Juniasta kertovan jakeen lempipaikakseen, jolla he perustelevat naisten yhtäläisen mahdollisuuden olla seurakunnan johtajia miesten rinnalla.  Syyksi he sanovat, että koska Juniakin (nainen) oli apostoli ja tärkeässä asemassa alkuseurakunnan keskuudessa, meidän ei pitäisi laittaa minkäänlaisia rajoituksia seurakunnan tehtäviin - naisetkin voivat olla seurakunnan pastoreita, pappeja, vanhimpia, opettajia jne.

Kaikilla näillä kohdilla on teologista merkitystä ja ne vaikuttavat tämän päivän seurakunnan käytäntöihin.  Siksi on hyvä opiskella Juniaan liittyvää Raamatun jaetta.  Ja koska Juniasta löytyy maininta vain yhdessä Raamatun jakeessa, on elintärkeää ymmärtää myös Raamatun yleinen opetus em. teologisiin kohtiin.

Asenne Raamatuntutkisteluun

Olen maininnut aiemmin, että lähestyn kinkkisiä Raamatun jakeita avoimin mielin.  Minulla ei ole ennaltamäärättyä mielipidettä, jolle vimmaisesti etsin Raamatusta tai Raamatunopettajilta perustelut.  Tiedän, kuinka helposti kulttuuri muokkaa Raamatuntulkintaamme.  Yritän välttää tulkitsemasta Raamatun opetuksia nykyajasta ja nykyajan trendeistä käsin.

Sen sijaan tutkin Raamattua kokonaisuutena ja usein vietän tiettyjen Raamatun jakeiden tai ajatusten parissa vuosia, jolloin tutkailen asiaa monesta eri näkökulmasta.  Juniasta en ole aiemmin kirjoittanut, mutta nyt ajatukseni saivat sysäyksen Vanhan Testamentin lehdiltä, joten päätin yrittää ymmärtää tämän jakeen merkitystä tämän päivän uskoville.

Käytän Raamatun sanojen opiskelussa Blue Letter Bible-sivustoa, jossa Raamatun sanoja voi tutkia alkukielillä ja niiden alkuperäistarkoituksessa.

Mies vai nainen?

Andronikus ja Junia voivat olla aviopari, kuten luvussa aiemmin mainitut Priska ja Akylas.  (Minusta on mielenkiintoista, että jos Andronikus ja Junia ovat aviopuolisot, miksi jakeessa 3 mainitut Priska ja Akylas esitellään naisen nimi ensin, mutta jakeessa 7 Andronikus ja Junia-tapauksessa miehen nimi on ensin, jos siis Junia on naisen nimi. Minulla ei ole vastausta tähän.)

He voivat myös olla kaksi miespuolista työtoveria, jotka mainitaan yhdessä aivan kuten naispuoliset työtoverit Tryfaina ja Tryfosa samassa luvussa jakeessa 12.

He voivat myös olla veli ja sisko, ottaen huomioon sanan heimolainen merkityksen. Sana heimolainen on alkukielessä syggenēs.  Se löytyy Raamatusta 12 kertaa, kuudessa eri muodossa tarkoittaen (veri)sukulaista.

Tässä jakeessa se on monikon maskuliinimuodossa, viitaten sekä Andronikukseen että Juniaan.  Kun sama sana viittaa Elisabetiin, Marian serkkuun, se on yksikön feminiinimuodossa (συγγενής) ja suomeksi käännetty serkuksi. 

Sana syggenes voidaan kääntää myös samaa heimoa olevaksi ihmiseksi, kuten Paavali puhuessaan juutalaisista “jotka ovat sukulaisiani lihan puolesta, ovat israelilaisia...”  Room 9:3.  Mutta luvussa 16 Paavali käyttää sanaa heimolainen vain kolmesta henkiöstä, vaikka mainitseekin nimeltä muitakin juutalaisia. 

Niinpä Andronikus, Junia (συγγενεῖς, maskuliininen monikko) ja jakessa 11 mainittu Herodion, hänkin heimolainen (συγγενῆ, maskuliininen yksikkö) voivat olla Paavalin (miespuolisia) serkkuja, verisukulaisia, kuten muutama kommentaari asian selittää.

Junia kreikkalaisena nimenä

Kreikankielisiä tekstejä tutkiessa löytyy sekä mies- että naispuolisia Iounia(s)-nimisiä henkilöitä.  (Iounias on kreikankielinen muoto nimestä Junia/Junias.) Joka tapauksessa se on harvinainen nimi, josta koko kreikankielisestä kirjallisuudessa löytyy vain 3 mainintaa Uuden Testamentin ulkopuolelta.  Näistä kolmesta kahdessa puhutaan naisesta ja yhdessä miehestä.


1. Plutarch (n. AD 50–n. 120), kirjassaan Life of Marcus Brutus: ...Kassiuksen vaimo Junia, Brutuksen sisko… [Iounia gar adelphe Broutou sunoikei Kassios]

2. Epiphanius (AD 315–403), Kirjassaan Index of Disciples: “Iounias, of whom Paul makes mention, became bishop of Apameia of Syria.” Kreikan kielessä “of whom” on maskuliininen (hou) ja näyttää, että Epiphanus ajatteli Iounias-nimen kuuluneen miehelle.

3. John Chrysostom (AD 347–407), saarnatessaan Roomalaiskirje 16:7sta, sanoi Juniaksesta puhuessaan “Oh! how great is the devotion of this woman, that she should be even counted worthy of the appellation of apostle!”


Kirkkoisät olivat siis eri mieltä siitä, oliko Junia mies vai nainen.  Epiphanuksella näytti olevan enemmänkin tietoa Juniasta, sillä hän tiesi Junian olleen Syyrian Apameian piispa eli vanhin. Chrysostom ei sanonut muuta Juniasta kuin mitä hän Paavalin jakeesta löysi. Toisaalta Epiphanus oli kääntänyt Priska-nimen miehen nimeksi, joten tekikö hän samoin Junialle?

Tärkein viittaus jakeeseen löytyy arvostetun kirkkoisän Origenin kynästä vuodelta 252jKr, joka Roomalaiskirjeen kommentaarissaan sanoo:   [Andronicus, et Junias, et Herodion, quos omnes et cognatos suos, et concaptivos appellat].  

Latinan kielioppia ymmärtävät huomaavat, että Junias on tässä latinankielinen maskuliininen yksikön nominatiivi, joka viittaa siihen, että Junia(s) on mies, kuten kaksi muutakin nimeltä mainittua Paavalin “sukulaista ja vankitoveria”.

Lähteitä vertaillessa vaaka kallistuu miespuolisen nimen puoleen, mutta kuten sanoin, tätä ei voi todistaa 100% kaikkia tyydyttäen. On heitäkin, jotka vilpittömästi uskovat, että Junia on nainen.

Törmäsin myös ajatukseen, että nimet Junia ja Julia ovat sama nimi, jotka vain kirjoitetaan eri tavalla.  Koska Room 16:15 mainitsee myös Julian (Ἰουλία, Ioulia), on selvää, että ainakin Paavalin kirjeessä Roomalaisille Junia ja Julia ovat kaksi eri nimeä. 

Apostoli vai ei? 

7 Tervehdys Andronikukselle ja Juniaalle, heimolaisilleni ja vankeustovereilleni, joilla on suuri arvo apostolien joukossa ja jotka jo ennen minua ovat olleet Kristuksessa.


Kaikella todennäköisyydellä Junia ei ole itse apostoli.  Kieliopillisesti sana episēmos, “of note”, ja suomeksi “suuri arvo apostolien joukossa” tarkoittaa, että apostolit pitävät Andronikusta ja Juniaa suuressa arvossa.  Siksi se voidaan myös kääntää sanoilla “tunnettuja apostolien joukossa” eli apostolit tunsivat heidät/heidän maineensa.

Sekä Andronikus että Junia olivat olleet kristittyjä ennen kuin Paavali kävi läpi oman kääntymiskokemuksensa.  Kirjoittaessaan Roomalaiskirjettä Paavali oli ollut Jeesuksen seuraaja jo 25 vuoden ajan. Senkin vuoksi Paavali pystyy sanomaan, että Andronikus ja Junia ovat hyvin tunnettuja, koska he ovat olleet kristitttyjä niin kauan, kauemmin kuin hän itse.

Sanoin alussa, että innostuin tutkailemaan Juniaa lukiessani Daavidin elämästä.  Tässä ovat jakeet, jotka toivat mieleeni jakeen Juniasta.

2 Samuel 23:18-19 “Abisai, Jooabin veli, Serujan poika, oli niiden kolmen päällikkö; hän heilutti keihästään kolmensadan kaatuneen yli. Ja hän oli kuulu niiden kolmen joukossa. Hän oli arvossa pidetty niiden kolmen joukossa ja oli heidän päämiehensä, mutta ei hän vetänyt vertoja niille kolmelle.”

Luvussa luetellaan Daavidin sankareita.  Erityismaininnan saavat kolme rohkeaa miestä, jotka tekivät uskomattoman uroteon Daavidin hyväksi.

Huomasitko näissä jakeissa sanat, jotka ovat hyvin samankaltaisia Room 16:7 kanssa? Abisai “oli kuulu” eli tunnettu näiden kolmen sotaurhon parissa.  Hän oli arvossa pidetty niiden kolmen joukossa (itse asiassa hän oli heidän johtajansa), mutta hän ei ollut osa tätä kolmen miehen kuuluisaa joukkoa.

Kun luin näitä jakeita, mieleeni tuli Junia, jolla on “suuri arvo apostolien joukossa”.  Tunnettavuus tai arvo ei välttämättä tarkoita sitä, että Junia oli itse apostoli.

Auktoriteettiasema?

Oliko Junialla auktoriteettiasema alkuseurakunnan keskuudessa?  Tämäkin on kysymys, joka nousee esiin, kun hänestä puhutaan.  Jos Junia on nainen ja on apostoli, kuinka tärkeä asema hänellä oli seurakunnassa?

Sana apostolos ἀπόστολος tarkoittaa edustajaa, viestinviejää (2 Kor 8:23 ja Fil 2:25), tai henkilöä joka on lähetetty käskyjen kanssa, eli lähettilästä (Joh 13:16).  Uudessa Testamentissa sana löytyy 81 kertaa 7ssä eri muodossa (ja aina maskuliinimuodossa), joista 78 kertaa se on käännetty sanaksi apostoli.   

Keitä olivat apostolit, apostolos?  Raamatussa sanaa käytetään kuvaamaan monessa eri asemassa olevia Jumalan palvelijoita.

Tunnetuimmat ovat Jeesuksen valitsemat kaksitoista opetuslasta, joihin Ilmestyskirja 21:14 viittaa:

“Ja kaupungin muurilla oli kaksitoista perustusta, ja niissä Karitsan kahdentoista apostolin kaksitoista nimeä.”

Näillä kahdellatoista oli ainutlaatuinen tehtävä olla Jeesuksen ylösnousemuksen todistajia.  Paavali laski itsensä tähän joukkoon väittäessään nähneensä ja tulevansa ylösnousseen Kristuksen kutsumaksi (1 Kor 9:1-2; Gal 1:1,12).

Hyvin läheisesti näiden ainutlaatuisten apostolien kanssa työtä tekivät Paavalin lähetysmatkojen seuralaiset Barnabas (Apt 14:14) ja Silvanus ja Timoteus (1 Tess 2:6) sekä Jaakob, Herran veli (Gal 1:19) sekä ehkä muitakin (1 Kor 15:7).

Näiden lisäksi sanaa apostoli voidaan käyttää laajemmassa mielessä viestinviejänä (lähetti, sanansaattaja, kuriiri, viestinviejä, airut).  Esim. Fil 2:25 Epafroditus, “lähettinne” ja 2 Kor 8:23 “meidän veljemme taas ovat seurakuntien lähettiläitä”.

Tietyssä mielessä lähetystyöntekijät ovat Kristuksen lähettämiä, Hänen edustajiaan ja heidän pitäisi voida sanoa “Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta, antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa.” 2 Kor 5:20.  Aidot lähetystyöntekijät ovat “lähetettyjä”. “Ja kuinka kukaan voi julistaa, ellei ketään lähetetä?” Room 10:15.

Niinpä lähetystyöntekijät ovat ylösnousseen Kristuksen lähettämiä, mutta heillä ei ole sitä auktoriteettiasemaa, jonka Jeesus antoi alkuperäisille apostoleille, joiden opetus on Uuden Testamentin perusta.  Nykyajan lähetettyjen, lähetystyöntekijöiden, auktoriteetti on jatkuvasti alistettu Uuden Testamentin opetusten, eli 12 opetuslapsen ja Paavalin opetusten alaisuuteen.

Selvyyden vuoksi emme kutsu nykyajan lähetystyöntekijöitä apostoleiksi. 

Jos siis Andronikus ja Junia olivat apostoleita, sanan jossakin merkityksessä, he olivat todennäköisesti osa kolmatta apostoliryhmää, seurakunnan lähettämiä, palvelleen kiertävänä työntekijänä.

Jos Junia on nainen, hän sopisi samaan kategoriaan Priskan kanssa, joka palveli miehensä kanssa ja matkusti ainakin jonkin verran apostoli Paavalin seurueessa (Apt 18:18).  Tämä on tärkeää työtä, mutta ei välttämättä samassa kategoriassa kuin Paavali, joka on seurakuntien auktoriteetti,  jolle Jeesus oli antanut vallan hallita:

“Ja vaikka minä jonkun verran enemmänkin kerskaisin siitä vallastamme, jonka Herra on antanut teitä rakentaaksemme eikä kukistaaksemme, en ole häpeään joutuva” 2 Kor 10:8.

“Sen tähden minä kirjoitan tämän poissaollessani, ettei minun teidän luonanne ollessani tarvitsisi käyttää ankaruutta sen vallan nojalla, minkä Herra on minulle antanut rakentamiseksi, ei kukistamiseksi.” 2 Kor 13:10.

Päätelmiä

Eri argumentteja tutkiessani nojaudun suuntaan, jossa Junia olisi mies.  Hän oli luultavasti Paavalin serkku ja ahkeroi antaumuksellisesti evankeliumin hyväksi.  Hänellä ei ollut erityistä apostolista auktoriteettiasemaa alkukirkon yhteydessä, vaan tälle paikalle oli asetettu hyvin rajoitettu joukko miehiä.  Jos häntä kutsuttiin apostoliksi, se oli seurakunnan lähettämän työntekijän merkityksessä.  

Mutta ehkäpä taivaaseen saapuessani tulen kohtaamaan Junia-nimisen naisen, joka miehensä Andronikuksen kanssa oli antautunut evankeliumin eteenpäin viemiseen niin, että seurakunta oli päättänyt lähetttää heidät tekemään Herran työtä.  Kuten jokainen lähetyskentällä palvellut tietää, kristillisen perheen malli on yksi tärkeimmistä esimerkeistä, joilla evankeliumi saa muuttaa ihmisiä, perheitä ja yhteisöjä Jumalan Valtakunnan mukaisiksi uusiksi luomuksiksi.

Tavat, joilla aviomies rakastaa vaimoaan itsensä uhraten, ja tapa, jolla aviovaimo kunnioittaa ja alistuu miehelleen, ovat molemmat hätkähdyttävän kulttuurinvastaisia käytöstapoja ympäri maailmaa.  Se onnistuu vain, jos avioparin Herra on Jeesus, jonka tahtoon molemmat iloiten alistuvat.  

Naiset voivat olla osa seurakunnan työtä ja elämää ihan siinä missä miehetkin.  Heillä voi olla jopa johtajuuden tai opettamisen lahja, sillä hengellisiä lahjoja ei ole sidottu sukupuoleen.  Mutta Jumalan kansan/seurakunnan auktoriteettisen johdon asema on läpi Raamatun, Jeesuksen asettaman esimerkin mukaan varattu miehille.  Kokonaisuus huomioon ottaen naispuolinen Junia ei voi olla auktoriteettiasemassa oleva apostoli.    

Huomaatko myös sen, että yhtä jaetta ymmärtääkseni jouduin tutkimaan usean sanan merkitystä sekä asettaa niitä koko Raamatun esille tuomaan kontekstiin?  Tässä raapaisin vain pintaa monen sanan kohdalla.  Raamatun tutkiminen on todellakin elämänikäinen prosessi.  

Monen eri kulttuurin temmellyksessä asuvana voin myös sanoa, että Raamatun sanoman vain rikastuu, kun tarkastelen sitä erilaisten maailmankuvien ja arvojen ymmärtäjänä.  Totuus kestää kaiken tutkailun ja tarkastelun! 

Lähteet:

Perusteltuja vastauksia naiskysymyksiin
Apostolien tehtävistä 
Blue Letter Bible

Image by cocoparisienne from Pixabay 

Voiko naisen kutsua pastoriksi haastaa?

Yksi suuri argumentti naispappeuden ja naispastoriuden puolesta on: ”Minulla on kutsu Jumalalta olla pappi/seurakunnan vanhin/yhteisömme hengellinen johtaja”.  

Tätä vastaan on vaikea sanoa mitään. Mikä minä olen toisen kutsua epäilemään? Jumalahan on vuosisatoja kutsunut erilaisia ihmisiä hyvin yllättäviin paikkoihin, asemiin, jonne muut ihmiset eivät olisi heitä suositelleet.  

Voiko toisen ihmisen kutsua asettaa kyseenalaiseksi?

Väitän, että tässä tapauksessa, kun nainen kokee kutsun seurakunnan hengellisen isän ja johtajan virkaan, voi. Perustelen väitteeni Raamatulla.   

Peruste 1: Henkilökohtainen kutsu ei ole henkilökohtainen

Jumalan kutsu koetaan hyvin henkilökohtaisesti.  Kutsuprosessi seurakunnassa ei kuitenkaan ole henkilökohtainen. Hengellistä lahjaa ei voi käyttää seurakunnassa miten itse haluaa, vaan se alistetaan Jumalan Sanan alle (vrt. kielilläpuhumisen ja profetoimisen lahja, 1 Kor 14:28-30). Osa raamatullista kutsun vahvistamisprosessia on, että kutsuttu kysyy neuvoa ja ohjeita muilta kristityiltä. ”Hankkeet sortuvat, missä neuvonpito puuttuu; mutta ne toteutuvat, missä on runsaasti neuvonantajia.” (San 15:22).  Oma puoliso, seurakunnan johto ja lopulta seurakunta ovat yhdessä vahvistamassa sisäistä kutsua ulkoisesti. 

Seurakunnan kaitsijan virkaan ei riitä se, että on sisäinen kutsu.  Asema on julkinen ja siinä olevia sekä arvostetaan korkealle että arvostellaan ankarasti. ”Veljeni, älkööt aivan monet teistä pyrkikö opettajiksi, sillä te tiedätte, että me saamme sitä kovemman tuomion.” Jaak 3:1. Sen vuoksi kutsun on myös oltava julkinen. Hengellisessä johtajuudessa palvelevalta vaaditaan paljon, koska he johdattavat muita. 

Seurakunnan kaitsijan ja vanhimman yksi tehtävistä on seurakuntalaisten uskonelämän arvioiminen ja heidän hengellisen kasvunsa tukeminen.  Samalla pastori on koko yhteisön hengellinen johtaja.  Hänen elämänsä tulee olla niin esimerkillistä, että ulkopuolisetkin antavat hänestä hyvän todistuksen (1 Tim 3:7).  Kukaan ei pysty tähän yksin, kaitsijoilla tulee aina olla elämässään ihmisiä, joilla on oikeus kysyä häneltä suoria kysymyksiä, ja joiden kanssa hän on täysin rehellinen elämänsä asioista. 

Toisilla on oikeus, ei, vaan velvollisuus haastaa saamaasi kutsua ja kysyä sinulta tiukkoja kysymyksiä.

Toinen perusteeni liittyy suoraan tähän. Sinun pitää kestää se, että kutsusi koetellaan Raamatun opetuksella. Mikään kutsu, joka ei ole yhteneväinen Jumalan Sanan mukaan, ei ole Jumalalta.

Peruste 2: Avioliittojärjestys ja seurakuntajärjestys liittyvät yhteen

Raamatussa avioliitolla ja seurakunnalla on yhteys. Paavali kirjoittaa ohjeita vaimoille ja miehille Efesolaiskirjeessä luvussa 5 ja vertaa avioliittojärjestystä seurakuntajärjestykseen.

Vaimo on miehelleen alamainen, niin kuin seurakunta on Kristukselle alamainen.  

Mies rakastaa vaimoaan, niin kuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi itsensä sen puolesta.

Mies on vaimon pää, niin kuin Kristus on seurakunnan pää ja ruumiin vapahtaja.

Mies rakastaa vaimoaan kuin omaa ruumistaan, vaalii ja ravitsee, niin kuin Kristus vaalii ja ravitsee seurakuntaa. 

Paavali myöntää, että tämä on salaisuus. Mysteeri, arvoitus. Hän tarkoittaa Kristusta ja seurakuntaa. 

Ja samalla hän vahvistaa avioliittoa, tätä pyhää suhdetta, jossa mies jättää vanhempansa, liittyy vaimoonsa ja he tulevat yhdeksi lihaksi. Paavali sanoo vielä kerran, aivan kuin se ei olisi jo selvää, että miehen tulee rakastaa vaimoaan niin kuin itseään, vaimon tulee kunnioittaa miestään. 

Aivan niin kuin avioliitossa on järjestys, myös seurakunnassa on järjestys. Kun vaimo alistuu miehelleen, hän tukee miehensä asemaa, roolia, jonka Jumala on hänelle antanut perheen johtajana. Tässä ei ole kysymys ihmisarvosta, ihmisoikeuksista tai ihmisviisaudesta. Kyseessä on Jumalan asettama järjestys, asema, rooli, hierarkia. 

Mies todistaa kotielämällään kykenevänsä olemaan seurakunnan vanhin. ”Hänen tulee hallita hyvin oma kotinsa ja kaikella arvokkuudella pitää lapsensa kuuliaisena. Jos joku ei pysty hallitsemaan omaa kotiaan, kuinka hän voi pitää huolta Jumalan seurakunnasta?” (1 Tim 3:4-5). Totuus tulee esiin kotielämässä läheisimmissä ihmissuhteissa: oletko kykeneväinen johtamaan perhettäsi? Rakastatko vaimoasi? Miten kasvatat lapsiasi?

Vanhassa Testamentissa Ylipappia kutsuttiin Jumalan temppelin esimieheksi (1 Aikak. 9:11, Neh 11:11). Kreikan kielen verbi ”hallita” tarkoittaa johtaa, hallita, opastaa, neuvoa, ylläpitää, pitää yllä järjestystä, huoltaa, pysyttää, kiinnittää huomiota ja harjoittaa ahkerasti, tunnollisesti ja huolellisesti.  Seurakunnan johtaminen ei ole keveä tehtävä, eikä se ole ura, jonne valitaan papereiden perusteella koulutetuin hakija. Seurakunnan kaitsijan kotielämä, moraali ja henkilökohtaiset ominaisuudet kertovat, onko hän kykenevä pitämään huolta Jumalan seurakunnasta.   

Jumala on asettanut miehen johtamaan avioliitossa, ja Hän on asettanut miehet johtamaan seurakunnassa. Vaimo, joka johtaa avioliitossa ja nainen, joka johtaa seurakunnassa, toimii vastoin Jumalan Sanaa. 

En ole tavannut yhtäkään vaimoa, joka toivoisi, että hänen miehensä olisi enemmän tossun alla, vähemmän aktiivinen ja vähemmän kiinnostunut avioliittonsa hyvinvoinnista ja lastensa kasvatuksesta.  Perheet ja avioliitot voivat hyvin, kun mies ottaa vastuuta ja pitää huolta vaimostaan ja lapsistaan.

Samalla tavalla koko Raamatun sanoma huomioiden, Jumala uskoo, että on seurakunnalle on hyväksi, jos miehet ottavat asemansa Kristuksen kaltaisina, nöyrinä, huolehtivina palvelijoina ja naiset tukevat heidän johtajuuttaan omilla lahjoillaan.  Raamatussa ei ole yhtään historianjaksoa, jossa naisille olisi annettu asema seurakunnan hengellisinä johtajina.  Jumala valitsi ylipapiksi Aaronin, vaikka Mirjam oli veljiensä kanssa Israelin kansan johtaja (Miika 6:4) ja leeviläisten joukosta vain miehet hoitivat temppelipalveluksia. 

Paavali myös selvästi kieltää naisen opettavan ja hallitsevan seurakunnassa, eli hän kieltää juuri ne tehtävät, jotka ovat seurakunnan kaitsijoiden ja vanhinten tehtävät. ”Minä en salli, että nainen opettaa ja hallitsee miestä…” (1 Tim 2:12).  

(Paavali ei kiellä kaikkea opettamista naisilta, esim. Tiitus 2:3-4 hän käskee vanhempia naisia opettamaan nuorempia naisia. Naisten ei kuitenkaan tule opettaa auktoriteettiasemassa seurakunnassa eli pastorina tai vanhimpana.)

Lue tästä erään naispapin kutsuprosessi: Miksi jätin pappisviran? Kirjoittanut Ulla Hindbeck

Kolmas peruste: Jumala on kutsunut sinut, mutta olet erehtynyt siitä, miten kutsu toimii käytännössä

Tein hiljattain hengellisten lahjojen testin, ja tuloksissa kolmen vahvimman lahjan joukossa oli paimenuus.  Testin tulosanalyysissa näytettiin kaikkien testiin osallistuneiden prosenttiosuudet ja mainittiin, että naiset yleensä saavat paljon paimenuuspisteitä, koska paimenen lahja on hyvin lähellä Jumalan naisille antamia äidillisiä vaistoja, jotka useimmilla naisilla ovat luonnollisia. 

Kutsun testaamisessa tärkeää on tutkiskella omaa sydäntään ja motivaatiota. ”Petollinen on sydän ylitse kaiken ja pahanilkinen; kuka taitaa sen tuntea?” (Jer 17:9).  Onko kutsu todella Jumalalta, vai onko se oma toivetta?  Yritätkö täyttää toisten ihmisten odotuksia? Onko motivaationa ylpeys tai ihmisten miellyttäminen? Tunnetko olosi ”kutsutuksi”, koska mielestäsi kaikista kristityimmät kristityt valitsevat kokopäiväsen palvelustehtävän? Hakeudutko johtamaan seurakuntaa naisena, jotta voisit todistaa jotain?

Mailis Janatuinen ja Soili Haverinen kirjoittavat kirjassaan tutkimuksesta, jossa selvisi, että suurin osa teologianopiskelijanaisista ei koe pappeutta houkuttelevana. Vain joka neljäs tähtäsi opintojensa alussa papiksi seurakuntaan, ja vain 10% naispuolisista teologian opiskelijoista koki seurakuntapapin työn erittäin kiinnostavana. Naisia kiinnosti enemmän lukion uskonnonopettajan, tutkijan, perheneuvojan, sairaalateologin, toimittajan ja lähetystyöntekijän ammatti sekä järjestöjen ei-papilliset tehtävät.   

Voiko olla niin, että seurakunnassa ei ole tarjolla palvelutehtäviä, joissa Raamatun opiskelua rakastava, paimenen ja evankelistan lahjoilla varustettu nainen voisi toteuttaa kutsuaan?  Onko seurakuntatilanteemme se, että tällainen nainen ei löydä muuta paikkaa lahjoilleen kuin pyrkiä vanhimman tai kaitsijan virkaan? 

Jumala kutsuu naisia työhönsä!  Hän sanoo: seuraa minua, palvele minua, anna itsesi kokonaan minulle. Tulen käyttämään sinua voimallisesti maan päällä tuomaan minulle kunniaa, pelastamaan syntisiä ja rakentamaan pyhiä. Tulen käyttämään sinua!

Ja naiset, jotka kuulevat tämän kutsun ja vilpittömästi etsivät paikkaansa seurakunnassa ajattelevat, että tämähän tarkoittaa pastorin paikkaa. Ehkä he toteavat, että ei ole muuta mahdollista virkaa käyttää lahjojani kuin olla auktoriteettiasemassa.  

Jos olet kamppaillut näiden asioiden kanssa, voi olla, että et erehtynyt Jumalan kutsusta, vaan erehdyit sen käytäntöön laittamisessa.  Seurakunnassasi on paljon tarpeita. Kotikaupungissasi on suuria tarpeita naisille, jotka rakastavat Jumalaa, tuntevat teologiansa ja haluavat palvella.  On saavuttamattomia kaupunginosia, kansanryhmiä, läänejä ja kaupunkeja, joissa kukaan ei ole todistamassa Jeesuksesta, puhumattakaan lähetystyön tarpeista.  Suomeen on tulvinut tuhansia pakolaisia, joilla on loputtomasti tarpeita. Suomessa on tuhansia lapsia, jotka ovat vanhempiensa laiminlyömiä. On tuhansia yksinäisiä vanhuksia. On erityislasten perheitä, jotka kaipaavat arjen apua. On kodittomia, alkoholisteja, yksinhuoltajia, narkomaaneja, vankeja, sairaita ja köyhiä. Maailmassa on yli 7,4 miljardia ihmistä.  Näistä 4,5 miljardia on alle 15-vuotiaita ja naisia. Voit tehdä mitä vain kohdataksesi heidän loputtomat tarpeensa. 

Miljoonat kristityt palvelevat Jumalaa ja ovat todistuksena työpaikoillaan ja ammateissaan. Ehkä meillä on jonkinlainen vääristynyt ajatus siitä, että ollakseni todella Jumalan käytössä, minun pitää olla kokoaikaisessa Jumalan valtakunnan työssä.  Ei ole väärin eikä maailmallista hankkia ammatti, josta nauttii ja tehdä työtä, jossa saa laittaa lahjansa likoon ja olla samalla tuomassa toivoa hukkuvalle maailmalle. 

Ja vielä viimeiseksi haluan kannustaa naisia ottamaan Jumalallisen palvelustehtävän olemalla vaimoja ja äitejä. Se on paikka, jota yksikään mies ei voi täyttää sinun puolestasi.  Maailma tarvitsee nähdä kristityn perheen esimerkin kaikkien hajonneiden avioliittojen ja rikkirevittyjen perheiden keskellä.  Maailma kaipaa nähdä vanhempia, jotka rakastavat lapsiaan ja panostavat kasvatustyöhön. Maailma kaipaa nähdä avioliittoja, jossa puolisot ovat uskollisesti sitoutuneita toisiinsa ja Jumalan Sanaan.  Ehkä perheesi voi tulla uudeksi perheeksi kodittomille, yksinäisille, orvoille ja hyljätyille.

Perhe on yhä se ydinyksikkö, johon Jumalakin vertaa seurakuntaansa. 

Lisäluettavaa ja lähteet:

Naispappeus ja uuden liiton seurakunta, Mikko Satama

Naispappeus ja kristillinen perhekäsitys, Mikko Satama

Should Women Become Pastors? Interview by John Piper

Leadership Qualifications, 1 Tim 3, Bible Gateway

Paimenuus, ihmisarvo ja sukupuoli, Mailis Janatuinen ja Soili Haverinen

http://biblehub.com/greek/4291.htm

Feministiteologian harha

(Tämä teksti  käsittelee feministiteologiaa ja seurakuntajärjestystä. Jos sinua kiinnostaa, mitä mieltä olen sekuläärifeminismistä ja miten tulkitsen feminismin kolmea aaltoa, klikkaa tänne.)

Viimeksi totesin,että tutkin historiassa vaikuttaneita filosofioita ja naisten asemaa ymmärtääkseni seurakunnissa käytävää naiskeskustelua. Seurakunta ei elä umpiossa ja se kohtaa aina ajatusvirtauksia, jotka imeytyvät sen oppiin. Kreikkalaisten filosofien Platonin ja Aristoteleen ihmiskuva on vaikuttanut suuresti sekä maailmanhistoriassa että kirkkohistoriassa.  Historiasta ymmärrän sen, että kukin seurakunta on tehnyt ratkaisujaan sen ajan yhteiskunnan paineiden vaikutuksesta. Onko olemassa seurakuntaa, joka pitäytyy täysin Jeesuksen ja apostolien opille ja osaa vastustaa kunkin yhteiskuntakauden ideologisia painotuksia?

Itselleni on toki tärkeää, että evankeliumi on ymmärrettävä jokaisessa kulttuurissa ja siksi sen esilletuominen on erilaista eri aikakausilla. On kuitenkin olemassa ikuiset totuudet, joiden ei tarvitse olla ajankohtaisia, suosittuja tai ymmärrettäviä. Ne ovat Jumalan aina kestäviä säädöksiä ja toimivat jokaisessa kulttuurissa ja historiankohdassa.     

Nykyajassa meidän on ymmärrettävä feministiteologiaa. Feministiteologia on yhteinen nimitys hyvin laajalle joukolle ideologioita ja tutkimusmetodeja.  Määritelmä Soili Haverisen artikkelista Feminismi, ihminen ja Jumala:  

”Feministiteologian nousukausi alkoi 1960-luvulla jolloin Yhdysvalloissa jalansijaa saanut naisliike kohdisti kritiikkinsä kirkossa ja sen traditiossa näkemäänsä patriarkaalisuutta vastaan. Feministiteologia on alkuperältään lähempänä feminismiä kuin teologiaa, koska sen tavoitteena on yhteiskunnallisen muutoksen aikaansaaminen teologian ja kirkollisen vaikuttamisen kautta. Suppeasti määriteltynä feministiteologia on yhteiskunnallisista ja kirkkopoliittisista syistä ja naisnäkökulmasta tehtävää kristillisen perinteen kritiikkiä ja uudelleentulkintaa, jonka tavoitteena on muuttaa uskon sisältöä ja kirkollisia valtarakenteita naisnäkökulmasta käsin.”

”Feministiteologialla on monia suuntauksia. Kirkon sisällä vaikuttavaa feministiteologiaa kutsutaan reformismiksi, joka jakautuu maltilliseen ja radikaaliin suuntaukseen.  Feministiteologian vanhin muoto, maltillinen reformismi, pyrkii korjaamaan naisvihamielisiä väärintulkintoja teologiassa ja kirkon rakenteissa, tunnustaen kuitenkin Raamatun ja kirkon opin auktoriteetin. Radikaalireformismi ei pidä Raamatun auktoriteettia koskemattomana, vaan ulottaa uudistushalunsa myös siihen ja kirkon oppiin. Raamattu ja oppi nähdään tiettyjen ihmisten jumalakokemuksen tuotteena ja tulkintana Jumalasta, ei Jumalan ilmoituksena itsestään. Suuntaus nostaa feministisen ideologian auktoriteetiksi, jonka valossa Raamattua ja kirkon oppia ja valtarakenteita arvioidaan. Radikaalireformismi on feministiteologian valtavirta ja siksi viittaan käsitteellä feministiteologia tässä artikkelissa aina siihen, ellen toisin mainitse.”

Muistan tervetulosanat Raamattukoulussa: meitä kehotettiin nöyrästi hyväksymään se, että todennäköisesti emme keksi mitään suurta totuutta ja seurakuntaa muuttavaa oppia, jos sitä ei meitä kokeneemmat ja viisaammat kirkkoisät ja uskonsankarit ole edeltävinä 1900 vuotena vielä keksineet.  Moni innokas uskoo löytävänsä jotain aivan uutta ja ihmeellistä Raamatusta ja kokee pystyvänsä muuttamaan satojen vuosien opin muutaman vuoden Raamatunopiskelullaan.

Soili Haverinen kirjoittaa kirjassa Paimenuus, ihmisarvo ja sukupuoli, että suomalaisessa pastorinvirkakeskustelussa on jätetty yksi aivan oleellisimmista kysymyksistä kysymättä. Tämä kysymys olisi paljastanut, millaista ideologiaa kirkkoon ollaan syöttämässä naisten oikeuksien varjolla. Se on yksinkertainen ja perustavanlaatuinen kysymys.  

Onko kukaan kysynyt: Miksi?

Miksi seurakuntien pitäisi avata paimenen ja vanhinten virka naisille? Jos tätä vaatimusta ei ole esitetty kristillisen uskon 1900 vuoden historian aikana, miksi se nousee esiin nyt? Mihin epäkohtaan vaaditaan korjauksia? Mikä on sen taustaideologia? Miten muuten epäkohtaa voisi korjata?

Feministiteologian keskustelu on täysin keskittynyt siihen, miten Raamattua voitaisiin tulkita niin, että naispappeus/paimenvirka voitaisiin hyväksyä. Se avaa Raamatun varustettuina omalla agendallaan: naiset pastoriksi. Jakeen merkitys on jo päätetty, etsinnässä ovat tavat, joilla näihin merkityksiin voidaan päätyä.

Ja feministiteologian kanssa keskusteluun alkaneet ovat unohtaneet kyseenalaistaa näiden vaatimusten taustahengen ja seuraamukset kristilliselle kirkolle. 

Kristillinen arvomaailma ei ole feministiteologiassa enää tärkeää. Tärkeää on oman agendan esiintuominen. Länsimainen ajattelu on ollut feministisesti värittynyttä jo yli 50 vuotta. Sen vaikutuksia teologiseen ajatteluun ja seurakuntien elämään ei tule vähätellä.  Haverinen sanoo, että feministinen teologia esittää useimmiten edustavansa aitoa ja väärentämätöntä kristinuskoa, jollaiseksi Jeesus sen alun perin tarkoitti. Se mieltää itsensä vapautusliikkeeksi, jossa se vapauttaa todellisen uskonnollisuuden ja naiset patriarkaalisuuden kahleista.

Kannattaa muistaa, miten uusplatoninen ajattelu vaikutti kristilliseen kirkkoon ja kirkon naiskuvaan voimakkaasti 200-luvulla ja uudelleen 1200-luvulla. Samoin feministinen ajattelu vaikuttaa tänä päivänä seurakuntien elämässä ja ajattelussa. Miten muuten voisi ollakaan, kun sen vapautussanomaa julistetaan joka tuutista  Seurakunnan jäsenet voivat alkaa sydämestään uskoa, että näinhän Raamattua tuleekin tulkita, huomaamatta itsessään ristiriitaisen feministiteologian ideologian vaikutuksia.  

Uskottavuutta nykyajassa haetaan uskon tulevaisuuden kustannuksella. 

Feministiteologia on esittänyt useita syytöksiä kristillistä uskoa, kirkkoa tai Raamattua vastaan, jotka Haverinen käy läpi kirjassa Paimenuus, ihmisarvo ja sukupuoli:

Syytös 1: Raamattu on miesten kirja miehille.

Syytös 2: Kristinusko on dualistinen ja asettaa naisen siksi miestä alempaan asemaan

Syytös 3: Kristillinen usko mies-Jumalaan tekee naisista vähemmän arvokkaita.

Syytös 4: Kristinusko on myöntänyt naiselle saman arvon kuin miehelle vasta sitten, kun naiset saavat toimia pappeina ja heidän pappeutensa hyväksytään kiistatta.

Syytös 5: Kaikki hierarkiat ovat alistavia ja kristinusko on hierarkkinen, joten kristinusko alistaa.

Keskityn syytökseen 4, feministiteologian ihmiskuvaan pohtimalla, miksi naisen ihmisarvo on riippuvainen hänen asemastaan seurakunnassa.  Tällä syytöksellään feministiteologit nimittäin paljastavat, että heidän maailmassaan kristinusko määrittelee ihmisen arvon sen mukaan, missä tehtävissä tämä toimii seurakunnassa.  Niiden, jotka kannattavat perinteistä paimenuutta, nähdään olevan uhka naisen ihmisarvolle.

Väite on ristiriidassa raamatullisen ihmiskäsityksen kanssa, jossa jokainen ihminen on Jumalan luomana arvokas, riippumatta tehtävistään ja töistään. Ne, jotka ajattelevat tehtävän seurakunnassa olevan sidoksissa ihmisarvoon kannattavat hyvin korkeakirkollista näkemystä, jossa pastori on välittäjä ihmisen ja Jumalan välillä ja lähempänä Jumalaa kuin muut ihmiset. Feministiteologian näkemys ei ota huomioon kristittyjen yhteistä pappeutta ja jokaisen ihmisen mahdollisuutta lähestyä Jumalaa Jeesuksen Kristuksen kautta.  

Feministiteologiassa ihmisarvon määrittelee ihminen itse.  Se ei enää usko siihen, että ihmisen arvon voi määrittää jokin hänen ulkopuolellaan oleva.  Niinpä feministinen teologia ei voi uskoa siihen, että kaikki ihmiset ovat yhtä arvokkaita ominaisuuksistaan riippumatta.  Feminismissä on paine todeta kaikki ihmiset pohjimmiltaan samanlaisiksi ja antaa kaikille yhtä suuri valta, jos ne haluavat pitää kiinni ihmisten yhtäläisestä arvosta.  Haverinen kirjoittaa, että kristinuskossa tätä painetta ei ole, koska ihmisten yhtäläinen arvo ei perustu ihmisten samanlaisuuteen tai yhtä suureen valtaan, vaan Jumalan tahtoon. 

Feminismissä suuri uhka tasa-arvolle on sukupuolten erilaisuus. Sillä ei ole ideologista pohjaa, joka kestäisi ihmisten erilaisuuden ja pystyisi silti pitämään kiinni yhtäläisestä arvosta. Se ei voi yhdistää sitä, että miehellä ja naisella on erilaiset roolit ja tehtävät ja silti he olisivat tasa-arvoisia. Siksi kritiikki, jota feministiteologia nostaa kristillistä ihmisarvoa kohtaan nouseekin sen omista ideologisesta heikkoudesta. 

Jos kuulet seurakuntaa kritisoitavan siitä, että sen paimenina ja vanhimpina on vain miehiä, on hyvä kysyä kritisoijalta, onko kyse ihmisarvokysymyksestä. Jos on, puhuu toinen aidasta ja toinen aidanseipäistä.  Kristillisen seurakunnan päätös noudattaa raamatullista johtamismallia ei ole ihmisarvokysymys eikä kyse ole naisten halventamisesta tai naissorrosta. Päätöksen perusteena on alistuminen Jumalan luomisessa asettamaan järjestykseen ja sen hyväksyminen, että naisella ja miehellä voi olla erilaiset roolit ja tehtävät elämässä ja seurakunnassa, ilman että kenenkään ihmisarvoa poljetaan.   

Ehkä asia ei ole vielä selvä kaikille. Feminismin vaikutus ihmiskäsitykseen sivuutetaan helposti, koska sillä ei nähdä olevan kosketusta asioiden todelliseen laitaan.  Tai ehkä annetaan femismin jyllätä, koska muuten naisten asioita ei saataisi kuntoon.  Haverinen huomauttaa, että kristittyjen olisi syytä kiinnittää huomiota feminismiin ja sen ajamiin asioihin. Vaikka se esiintyy mielellään ihmisoikeuksien esitaistelijana, on yksi sen suurimpia saavutuksia tuhansien syntymättömien lasten surmaaminen.  Suomessa on tapettu jo yli puoli miljoonaa vauvaa äitinsä kohtuun, kaikki naisten oikeuksien varjolla.  Kiinnostaako sinua millainen ideologia sallii äidille oikeuden tappaa oman lapsensa? Antaisitko sille vallan johtaa seurakuntaasi tai yhteiskuntaa?

Yksi feminismin silmiinpistävä piirre on, että se ei aja kaikkien naisten asemaa. Se keskittyy niihin, jotka haluavat päästä naiseudestaan eroon ja tulla kohdelluiksi samalla tavoin kuin miehet. Feministiteologiassa ei arvosteta naisen tehtävää äitinä ja uuden sukupolven kasvattajana, vaan avioliittoon ja äitiyteen suhtaudutaan halveksivasti, jopa vihamielisesti. Martti Nissinen kirjoittaa artikkelissaan ”Oliko kaikki Eevan syytä”, että synnyttäjänä eli äitinä toimiminen oli Jumalan rangaistus syntiinlankeemuksesta naiselle.  Raamatusta voi lukea, että todellisuudessa rangaistus oli vaivat ja kivut, jotka liittyvät raskauteen ja synnytykseen.

Feministiteologit holhoavat naisia kertomalla heille, että todellista täyttymystä voi nainen kokea vain ollessaan miehen paikalla ja isänä – kuten seurakunnan isänä.  Naisen oikeuksia ajaessaan feminismi hyökkää naiseuden ytimen, äitiyteen ja kasvattajana toimimiseen.  Se jättää huomiotta monen naisen toiveen saada olla vaimo ja äiti ja vähättelee heidän kokemuksiaan olla onnellinen näissä rooleissaan.

Haverinen kirjoittaa, että feminismin suurin ongelma onkin naiset, jotka eivät halua noudattaa feminismin ihannoimaa sukupuoletonta elämää, vaan arvostavat itseänsä ja tehtäväänsä naisena.   

Raamattu pitää avata nöyrästi. Se on Jumalan Sana, Pyhä ja jokainen jae on Pyhän Hengen innoittamaa. En voi etsiä sieltä perusteluja omalle mielipiteelleni tai todisteita rakastamalleni ideologialle.  On inhimillistä nousta puolustuskannalle kun koen identiteettiäni tai vakaumustani kritisoitavan. Mutta Kristuksessa Jeesuksessa meitä kutsutaan nousemaan korottamaan vain Häntä ja hänen sanaansa.  On nöyrästi todettava, että mieltäni korruptoi tämä maailma ja tämän maailman hallitsija. Sanan opiskelun prosessissa rukoilen, että mieleni saa uudistua tutkiessani ”mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä.” (Room 12:1).

Naiselle Raamatussa annettu arvo on ollut jatkuvasti hyökkäyksen kohteena. Tänä päivänä hyökkäys on naamioitunut lupaavalta ja vapauttavalta kuulostavaan valheeseen: sinun ei tarvitse alistua olemaan nainen. Voit olla niinkuin mies ja tehdä kaikkea mitä miehetkin. Onhan sinulla oikeus toteuttaa itseäsi! Naisten rynnätessä innoissaan kuulemaan tällaista vapautussanomaa jalkoihin jää heidän ainutlaatuinen tehtävänsä olla vaimo ja äiti, uuden sukupolven kasvattaja ja monen hyvän työn tekijä kodeissa, kouluissa ja yhteiskunnassa.

Raamatun todellinen vapautussanoma on vapaus synnistä, häpeästä ja iankaikkisesta kadotuksesta. Se on vapaus olla juuri sitä, miksi Jumala on sinut luonut: mies tai nainen, Jumalan kuva, ainutlaatuisen arvokas ja tärkeä ja hyväksytty omana itsenään. Tarve tällaiselle ilosanomalle ei koskaan lopu, ja me tarvitsemme sitä tänä päivänä enemmän kuin koskaan.


Lisätty: lisäsin postauksen alkuun linkin, jossa käsittelen feminismiä. Lue se, jos sinua askarruttaa naisten äänioikeus ja mahdollisuus kouluttautua ammattiin.