Voivatko miehet ja naiset olla ystäviä?

Voivatko naiset ja miehet olla ystäviä, ja vain ystäviä?

Perinteisesti tammikuun viimeisenä päivänä esittelen jonkin tutkimuksen mielenkiintoisesta aiheesta.  Tämä on ensimmäinen kerta, jolloin olen eri mieltä esittelemäni tieteellisen tutkimuksen kanssa.

Naisen ja miehen välisestä ystävyydestä tehdyt tutkimukset ovat yksimielisiä: ystävyys ei onnistu, koska miehillä on taka-ajatuksia.

Scientific American kertoo tutkimuksesta, jossa 88 mies-nainen-ystävää vastasivat kysymyksiin ystävyydestä.  Tutkimuksen tuloksena selvisi, että vaikka ystävyys näyttäisi olevan vain ystävyyttä, pinnan alla kuplii.  Erityisesti miehet olivat usein ihastuneita naispuolisiin ystäviinsä ja toivoivat ystävyysuhteen johtavan peiton alle.  He myös usein luulivat naisten tuntevan vetovoimaa miespuolisiin ystäviinsä.  Onneksi kyselyt tehtiin tutkimuksen kohteille erikseen ja ystävyksiltä vaadittiin lupaus siitä, että he eivät keskustelisi vastauksistaan keskenään.  Aika monta ystävyyttä olisi voinut loppua, kun miehet olisivat oppineet, että heidän naispuoliset ystävät todellakin halusivat olla "vain" ystäviä.

Evolutionary Psychology kertoo Norjassa tehdystä tutkimuksesta, jossa 308 heteroseksuaalia 18-30- vuotiasta kertoi ystävyyssuhteistaan, seksuaalisesta kiinnostuksesta ja väärin ymmärretyistä sosiaalisista signaaleista.  Tuloksissa selvisi, että miehet yleensä lukivat väärin naisten osoittamaa kiinnostusta ja luulivat sen olevan seksuaalista luonteeltaan.  Naiset kertoivat, miten miehet olivat ymmärtäneet väärin heidän ystävälliset aikeensa, mutta toisaalta he eivät olleet tajunneet miesten osoittavan seksuaalista kiinnostusta.

Psychology Today-lehden The Attraction Doctor Jeremy Nicholson tutkii miesten ja naisten välistä ystävyyttä ja on tullut tulokseen, että vaikka miesten ja naisten välinen ystävyys ei yleensä tule toimimaan, se voi olla mahdollista tilanteessa, jossa ystävät ovat tehneet odotuksensa selväksi toisilleen, tai jossa toinen ystävistä on jo naimisissa.  Doctorin mielestä ystävyydessä miehet hakevat naiselta romanttista suhdetta ja naiset hakevat miehestä turvaa ja maksumiestä.  Kunhan molemmat ymmärtävät toisensa tarpeet, ystävyys voi ehkä onnistua.

Luettuani nämä tieteelliset tutkimukset, päätin lukea, mitä Raamatussa sanotaan aiheesta.  Samaan aikaan törmäsin kirjaan, jonka aiheena on ystävyydet kristittyjen miesten ja naisten välillä.  Miesten ja naisten välisen ystävyyden tarpeellisuudesta lukeminen oli vapauttavaa.

Risti yhdistää

Maailman tunnetuin symboli on Jeesuksen risti.  Alunperin sen symbolisoima häpäisykuolema on nyt kristityille ilosanoman merkki: olimme ennen Jumalan vihollisia, mutta Jeesuksen kuolema kautta tulimme sovitetuiksi (Room 5:10).  Ristin vuoksi meillä on rauha Jumalan kanssa, olemme osa Hänen perhettään ja saamme nauttia yhteydestä Jumalan kanssa.  Jeesus kutsuu meitä veljikseen, sisarikseen ja ystävikseen.

Yhteys, jonka Jeesus on antanut meille ei pääty yhteyteen Jumalan ja ihmisen välillä.  Meillä on nyt yhteys toisten ihmisten kanssa.  Olemme "yhtä" (Joh 17:21).  Paavali kirjoittaa historiallisista rotuun perustuvista rajoista, jotka Jeesus omalla ruumillaan "teki molemmat yhdeksi ja purki erottavan väliseinän, nimittäin vihollisuuden" (Ef 2). Olimme ennen muukalaisia ja vihollisia.  Nyt olemme saman perheen jäseniä.

Kristuksen sovitustyö muuttaa kaikki ihmissuhteet läpikotaisin, rotuun, luokkaan, ikään ja sukupuoleen katsomatta.  Seurakunnassa rikas ja köyhä, umpisuomalainen ja maahanmuuttaja, mies ja nainen, nuori ja vanha, ovat yhtä.  "Ei ole juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole  orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista; sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa" (Gal 3).

Jeesuksen sovituskuolema ristillä on teologisesti pätevä peruste hyväksyä jokainen ihminen kristittyjen yhteyteen.  Mutta Jeesuksen elämän käytännön esimerkit avaavat ystävyyskäsitettä entistä enemmän.  Jeesus vietti vapaasti aikaa sekä miesten että naisten kanssa.  He matkustivat, aterioivat, keskustelivat ja palvelivat yhdessä.  Jeesus ei nähnyt tarpeelliseksi rajoittaa kanssakäymisiä miesten ja naisten välillä ulkoisin säännöin, kuten juutalainen yhteiskunta teki.

Jeesus tiesi kyllä heikkoutemme ihmisinä.  Sen sijaan, että Hän olisi välttänyt ongelmia miesten ja naisten välillä estämällä heitä viettämästä aikaa yhdessä, Hän opetti ihmisiä hillitsemään synnillisiä halujaan ja ajatuksiaan.  Jeesus odotti jokaisen seuraajansa kunnioittavan toinen toisiaan Jumalan luomina, lahjakkaina ihmisinä, joita ei tarvitse vältellä edes maineen menettämisen pelossa.  Keskustelihan Jeesus itse kahden kesken naisten kanssa ja puolusti julkisesti prostituoituja.  Kerta toisensa jälkeen naiset hakeutuivat Jeesuksen luo, mikä osoittaa suurta luottamusta Häneen miehenä.

Osana yhteiskuntaa

Emme kristittyinä elä vakuumissa, olemme osa ympäröivää yhteiskuntaa ja sen vaikutuksille alttiita.  Jokainen sukupolvi tarvitsee kohdalleen ristin tuomaa vapautusta synnistä ja häpeästä.  Vasta kun ymmärrämme väärät ajatusmallimme, voimme katua niitä ja päästä vapauteen.  Viimeisten vuosikymmenten muutoksista suurimmat liittyvät sukupuoleen ja seksiin, ja muutosten nostattamat kysymykset vaativat käsittelyä.

Sata vuotta sitten yhteiskunnassa seksuaalielämän ajateltiin kuuluvan yhden naisen ja yhden miehen välille elinikäiseen avioliittoon. Nykyään rajoja ei ole.  Sänkyyn voi mennä miltei kenen kanssa vain ja jokaisessa ihmissuhteessa on mahdollisuus kipinöintiin.  Ennen häpeällisinä tai syntinä pidettyjä asioita juhlitaan tämän päivän yhteiskunnassa.

1900-luvun alusta lähtien olemme uskoneet freudilaista psykoanalyysia, jonka mukaan ihmistä motivoi libido.  Sen mukaan koko elämämme yritämme tukahduttaa seksuaaliviettiä, usein siinä onnistumatta.  Seksualisoituminen on vääristänyt ajatusmaailmaamme ymmärtämään jokaisen syvän välittämisen kahden ihmisen välillä olevan seksuaalisesti motivoitunutta ja johtavan automaattisesti fyysiseen suhteeseen.

Kristittynä haluamme kunnioittaa Jumalaa elämällä moraalisesti puhdasta elämää.  Haluamme välttää väärinkäsityksiä, haluamme olla hyvä todistus ei-kristityille.  Emme halua elää viettien orjana.  Uuden elämän suuntaviivoja etsiessä voimme vilpittömyydessämme kuitenkin helposti siirtyä ääripäästä toiseen.  Haluamme suojella itseämme ja toisia lankeemuksilta, mutta millaiset keinot ovat tarpeen? Millaisia sääntöjä sukupuolten välille oikein tarvitaan?

Toimivatko tiukat käyttäytymissäännöt? 

Henkilökohtaiset rajat ovat viisaita.  Jos sinulla on ongelmia alkoholin kanssa, on viisasta välttää ensimmäistä drinkkiä.  Jos koet vetoa sellaista henkilöä kohtaan, jota et voi saada, on viisasta välttää tiettyjä sosiaalisia tilanteita hänen kanssaan.

Puhtaan elämän toivossa seurakunta, kristillinen koulu tai oppilaitos voi vetää tiukkoja linjauksia miesten ja naisten välisen kanssakäymisen välille.  Se ei kuitenkaan toimi.  Näemme ehkä enemmän kuin koskaan moraalisia lankeemuksia kristittyjen joukossa.  Henkilökohtaisesta ei voi tehdä kaikkia koskevaa sääntöä, vaikka joku ihailemasi hengellinen johtaja noudattaisikin tiettyjä rajoja vastakkaisen sukupuolen suhteen.

Usein voimakkaat linjaukset ovat enemmän pelon ajamia kuin Raamatun opetuksiin perustuvia.  Tiukat käyttäytymissäännöt miesten ja naisten välille luovat ennemminkin vain epäluuloa sukupuolien välille.  Voivatko naiset luottaa siihen, että miehellä ei ole taka-ajatuksia? Voivatko miehet luottaa siihen, että naiset eivät yritä vietellä heitä?  Voivatko miehet luottaa siihen, että ystävyys miesten välillä ei ole tukahdettua homoseksuaalista vetovoimaa?

Kun seurakunta säännöstelee miesten ja naisten välistä kanssakäymistä, sillä on negatiivisia vaikutuksia seurakuntaan perheenä.  Se ei vain ole tehoton välinen moraalittomuuden poistamiseen, vaan se nakertaa seurakunnalta mahdollisuuden rakentaa luottamukseen, arvostukseen ja ystävyyteen perustuvia ihmissuhteita.    

Raamatulliset ihmissuhteet

Freud julisti seksuaalisen vietin olevan kaiken tekemisemme perustalla ja sen pelossa typistämme luonnolliset ystävyyden tarpeet miesten ja naisten välillä.  Hyväksymme ystävyyden nuorten välillä tai sinkkujen kesken, koska sanomaton tavoite on saada ihmiset pariutumaan mahdollisimman pian.  Uskomme avioliiton olevan ainoa vastaus yksinäisyyteen ja ainoa mahdollisuus ilmaista syvää yhteenkuuluvuuden tunnetta miehen ja naisen välillä.

Raamatullinen seurakunta ei kuitenkaan rakennu psykoanalyysin periaatteille eikä edes ydinperheiden ympärille.  Raamatun opetuksessa avioliitto ei ole ihmiselämän suurin päämäärä.  Raamattu ei väitä, että ihmisyys jää vajaaksi ilman seksuaalista täyttymystä.  Se ei palvo romanttisia tunteita ja niiden ilmaisua kaikkein hienoimpana ihmiskokemuksena.

Seurakunta tarjoaa meille uuden perheen, uuden yhteisön, jossa ihmiset löytävät täyttymyksensä palvomalla Jumalaa ja palvelemalla ihmisiä.  Suurin päämäärä on Jumalan tunteminen henkilökohtaisesti.  Täyttymys löytyy läheisestä suhteesta Jumalan kanssa.  Tunneskaala laajenee ja romanttinen rakkaus eros löytää paikkansa agape, phileo ja storge-rakkauden joukossa, ei korkeampana, ei alhaisempana kuin muut rakkauden muodot.

Seurakunnan jäsenet ovat toisilleen sisaruksia, saman Isän lapsia.  Uudessa Testamentissa neuvotaan kohtamaan vanhemmat miehet niin kuin isänä, nuoremmat niin kuin veljenä.  Vanhemmat naiset ovat äitejä, nuoremmat sisaria, kaikessa puhtaudessa.  (1 Tim 5).  Seurakunnassa on yksinäisenkin mahdollista saada laaja suku setineen, tätineen ja serkkuineen.

Vaikka kristityt elävät yhdessä sisarusten tavoin, neutrius ja sukupuolten unohtaminen ei ole päämäärä.  Kristityt miehet ovat miehiä ja heillä on ja saa olla normaalien miesten halut ja tunteet.  Kristityt naiset ovat naisia ja heillä on ja saa olla normaalien naisten halut ja tunteet.  Tavoitteena on alistaa nämä inhimilliset halut ja tunteet Jumalan tahdon alaisuuteen ja tuoda esille miehisyyttä ja naiseutta Jumalan antamia rajoituksia kunnioittaen.

Paavali palveli seurakunnissa ja matkoillaan kymmenien miesten ja naisten kanssa.  Hän mainitsee kirjeissään vapaasti nimeltä naisia, joiden työtoveruutta hän arvosti.  Hän ei koskaan mennyt naimisiin, vaikka voimme olla varmoja, että hän tunsi sinkkunaisia, jotka halusivat palvella Jumalaa yhtä täydellisesti kuin Paavalikin ja olisivat voineet olla erinomaista vaimomateriaalia.  Paavali oli tyytyväinen sinkkuelämäänsä ja sen antamiin mahdollisuuksiin.  Ystävyys, työtoveruus ja sisaruus naisten ja miesten kanssa täyttivät hänen sosiaaliset tarpeensa.

Käytännön kysymyksiä

Ystävyydet kristittyjen miesten ja naisten välillä ovat luvallisia ja mahdollisia.  Miten se voi toimia käytännössä?  Veljinä ja siskoina eläminen voi kuulostaa utopialta ja naiivilta maailmankatsomukselta.  Onhan realistista, että ystävyydessä voi herätä odottamattomia romanttisia tunteita.  Se voi johtaa seurusteluun ja avioliittoon, kun molemmat ovat naimattomia, mutta se voi aiheuttaa epämukavia kohtauksia, jos ystävät ovat varattuja tahoillaan.

Vaatii taitoa osata käsitellä tunteita ystävää kohtaan.  Taitojen puute ja haasteiden mahdollisuus eivät ole kuitenkaan syitä vältellä vastakkaista sukupuolta ystävänä.  Paavali kutsui ystäviään ilokseen ja kruunukseen.  Selvästikin ystävyyksillä miesten ja naisten kanssa oli suuri merkitys Paavalille.

Toki on ihmisiä, jotka käyttävät vapautta tekosyynä täyttää lihallisia halujaan.  Ystävyyssuhde ei ole keino päästä ihastumisen kohdetta lähelle, etenkään jos toinen on jo naimisissa.  Luottamus ja ihmisen todellinen arvostaminen ja hänen parhaansa etsiminen on rehellinen perusta ystävyydelle.

Miksi avautuminen ystävyydelle miesten ja naisten kanssa on väärinkäsityksistä ja haasteista ja kiusauksista huolimatta kuitenkin sen arvoista?  Onko jotain, jota voimme ainoastaan saada ystävyydestä vastakkaisen sukupuolen kanssa?

Lue seuraavasta postauksesta miksi tarvitsen sukupuolirajoja ylittäviä ystävyyksiä ja millaisia (tänä päivänä shokeraavia) esimerkkejä ystävyydestä Raamatusta löytyy!

Onko sinulla vastakkaista sukupuolta olevia ystäviä?  Millaisia kokemuksia se on tuonut?


Kirjalähde: Joshua D. Jones: Can Christian Men and Women Be Friends.


Kuva:
FreeDigitalPhotos.net by tiramisustudio

Filosofian ja kirkkohistorian kautta naisten asemasta keskustelemaan

Platon, 427–347 eKr. 

Mainitsin kesälomapostauksessa, että odottelin kirjaa postissa. Nyt se on saapunut ja luettukin jo. Kyllä kesälomalla kelpaa.

Kirja on Soili Haverisen ja Mailis Janatuisen Paimenuus, ihmisarvo ja sukupuoli.  Kirjassa pohditaan vastauksia seuraavin kysymyksiin: ”Mitä Raamattu opettaa naisen arvosta, asemasta ja seurakunnan paimenen tehtävästä? Mitkä ovat naisen pastoriviran ideologiset juuret?”  

Molemmat kirjailijat ovat teologian maistereita. Mailis Janatuinen on tunnettu lähetystyöntekijä ja Raamattupiirien perustaja. Mailis on taitava Raamatun opettaja, jonka opetuksia löytyy netistä ja toivon, että saan joskus mahdollisuuden kuulla häntä livenä.  Soili Haverinen on opiskelijatyöntekijä, raamattuopettaja ja poliittisesti aktiivinen Kristillisdemokraattien riveissä. 

Blogissani kirjoittamien pohdiskelujen valossa on ihme, etten ole törmännyt tähän kirjaan aiemmin. Se on nimittäin julkaistu jo vuonna 2009, jolloin Suomen evankelis-luterilaisen kirkon naispappeuden hyväksymisestä oli kulunut jo 20 vuotta. Kirjailijat ovat siis molemmat luterilaisen kirkon piiristä, joten siinäkin mielessä oli mielenkiintoista lukea heidän ajatuksistaan ja opistaan.

Kirja on jaettu kahteen osaan. Mailis Janatuinen käy läpi naisen asemaa, tehtävää ja arvoa Genesiksestä Uuteen Testamenttiin.  Soili Haverinen kirjoittaa ideologioista, jotka löytyvät naispappeuden takaa.

Paimenuus, ihmisarvo ja sukupuoli käy läpi juuri niitä asioita ja Raamatun jakeita, joita itsekin täällä blogissani olen pohtinut. Se pohtii erityisesti kiihkeää keskustelua, jota evankelis-luterialisessa kirkossa yhä käydään naispappeudesta.  Miksi niin moni vieläkin vastustaa paimenviran avaamista naisille?   

Kirja aloittaa alusta, ensimmäisestä Mooseksen kirjasta. Heti Raamatun alkulehdiltä käy selväksi, että mies ja nainen ovat molemmat luotu yhtä arvokkaiksi ihmisyytensä suhteen ja yhtä taidollisiksi huolehtimaan Jumalan luomakunnasta. Syntiin langenneessa maailmassa tämä totuus kuitenkin unohtui.

Jeesuksen saapuessa kaikkein koskettavinta on ehkä naisten mielestä se, miten Jeesus jatkuvasti kohteli naisia juutalaisen kulttuurin vastaisesti antamalle heille mahdollisuuden kuunnella Hänen opetuksiaan, kysyä ja keskustella sekä palvella Häntä miesten joukossa. Jeesus kohteli naisia ihmisinä, joilla on hengellisiä, henkisiä ja fyysisiä tarpeita.  Postaukseni "Jeesus ja naiset" onkin yksi suosikkitekstini. Uuden Testamentin sivuilla tuleekin ilmi, miten naisten asema parani huomattavasti kristillisen seurakunnan piirissä, sen vaikutuksia saamme Suomessakin naisena nauttia. 

Soili Haverisen kirjoittamassa osassa itselleni uusi mutta ajankohtainen kysymys on, miksi monet ajavat naispappeutta/naisvanhemmuutta seurakunnissa.  Mitkä ovat ne ideologiset taustat tälle liikkeelle? Tämä on aihe, johon en ole itse vielä tutustunut, joten keskityn kirjoittamaan siitä. 

Kirjoitan aiheesta kaksi postausta. Tässä käyn läpi kristillisen naiskäsityksen historiaa ja filosofian vaikutuksia varhaiseen kirkko-oppiin ja seuraavassa kirjoitan feministiteologiasta ja siitä, millaista ideologiaa seurakunnalle syötetään naisten oikeuksien varjolla.  (Nojaan asiaa opiskelleen Haverisen tekstiin, suorat lainaukset ovat lainausmerkeissä.)

Kristillisen naiskäsityksen historiaa

Alkuseurakunnassa naisten osallisuus oli itsestäänselvyys. Jeesuksen antama esimerkki siitä, miten miehen tulee kohdella naista nosti naiset arvoon, jota senaikainen kulttuuri ei olisi heille antanut.  Mailis Janatuinen kirjoittaa kirjan ensimmäisessä osassa yksityiskohtaisesti Uudessa Testamentissa mainituista seurakunnan aktiivinaisista.  

  

Kun apostolien sukupolvi oli kuollut, kirjoitusten painoarvo alkoi kasvaa ja oikean opin siirtäminen tuleville sukupolville tuli yhä keskeisemmäksi. Harhaoppeja on ollut aina seuraamassa apostolien oppia ja niiden torjumiseksi seurakunnalla piti olla yhtenäinen käsitys siitä, mikä on Jumalan sanaa ja apostolien opetusta.  

Kirkkoisät loivat pohjan kristilliselle teologialle 100-500-luvulla nopeasti muuttuvassa yhteiskunnassa kun kristittyjen ja kristinuskon asema nousi vainotusta ryhmästä valtionuskonnoksi. Keskiaika olikin jo synkempää naisnäkökulmasta katsottuna.  Kristillinen oppi itsessään ei sisällä sorron aineksia, mutta tästä huolimatta kirkkohistoria on myös naisten sorron historiaa.  

Naisen aseman historiallinen tutkiminen objektiivisesti on vaikeaa. Asioiden todellisen tilan selvittämistä vaikeuttaa se, että naisista on kirjoitettu hyvin vähän. Suuri osa teksteistä on selibaattiin sitoutuneiden kirkonmiesten kynästä ja siksi naisten arkielämästä vieraantunutta.  Moni teksti onkin vihamielistä tai halveksiva naisia kohtaan.  

Naisten omaa ääntä ei kuule, sillä he eivät ole olleet yhteiskunnallisesti eivätkä kirkollisesti näkyvissä asemissa. Emme siis tiedä kokivatko he itsenä alistetuiksi. On toisaalta hyvin mahdollista, että he kokivat roolinsa perheyhteisöissä vaimoina ja äiteinä mielekkäinä ja merkityksellisinä. Objektiivista näkökulmaa, kuten kaikessa historiantutkimuksessa ymmärretään, ei ole.

Kun kristinusko muuttui valtionuskonnoksi, kirkon jäsenmäärä kasvoi. Kirkon johtomiehet halusivat turvata kirkon valta-aseman ja kohentaa sen yhteiskunnallista uskottavuutta. Uusilla jäsenillä ei ollut välttämättä tietoa kristinuskon keskeisestä sanomasta, joten tarvittiin enemmän pappeja. Alkuseurakunnassa yleinen maallikkovastuu väistyi ja papisto hengellisinä virkamiehinä nousi keskeiselle sijalle.  Yhteiskuntakelpoisuuden paine vaikutti kirkkoon, ihan niin kuin se vaikuttaa tänäkin päivänä. Oppiin on aina tullut vaikutteita kunkin ajan ajatusvirtauksista, kun kirkko on hakenut uskottavuutta yhteiskunnassa. 

Filosofian vaikutukset ja ihmiskuva

Rooman valtakunnassa vaikutti kaksi meillekin tuttua filosofiaa: Kreikkalaisen hellennistisen kulttuurin perintö, Platon (427-347 eKr) ja uusplatonismi sekä Aristoteles (384-322 eKr). Platonismi (uusplatonismi) vaikutti kristilliseen kirkkoon 200-luvulta lähtien Augustinuksen kautta ja Aristoteles tuli tunnetuksi vasta 1200-luvulla Tuomas Akvinolaisen vaikutuksesta.

Koska halusin ymmärtää Haverisen tekstiä syvemmin, kävin lukemassa Platonin elämästä ja filosofiasta. Tässä Wikipedia kertoo sen vaikutuksista kristinuskoon: 

”Keski- ja uusplatonismi vaikuttivat edelleen varhaisten kirkkoisien, kuten Justinos Marttyyrin ja Augustinuksen, ajatteluun ja sitä kautta kristinuskon teologiaan ja skolastiseen filosofiaan koko varhaiskeskiajaksi. Erityisesti Augustinuksen kautta Platonin ajattelu vaikutti läntisen kirkon käsityksiin ajasta ja ikuisuudesta, ja hänet voidaan nähdä platonilaisen perinteen vakiinnuttajana lännen filosofiassa ja teologiassa. 500-luvulla eläneen Pseudo-Dionysios Areopagitan teoksia voidaan pitää ensimmäisenä varsinaisena yrityksenä muodostaa synteesi platonismista ja kristinuskosta.”

Molempien filosofien naiskäsitys edusti sen ajan kreikkalaista sukupuolikäsitystä, joka laittoi naisen aseman miehen alapuolelle. Nainen oli miehen omaisuutta, eikä tasavertoinen kumppani, siksi miesten välinen homoseksuaalisuus nähtiin henkisempänä parisuhteen muotona. 

Kristilliseen teologiaan vaikutti merkittäväksi Platonin dualistinen ihmiskuva, ei niinkään hänen naiskuvansa. Dualismi kuvaa, miten ruumiillisina olentoina olemme sidottuja näkyväiseen, mutta sielumme kautta olemme tekemisissä ideatodellisuuden kanssa.  Tässä ihmiskuvassa sielu henkimaailmaan kuuluvana on ikuisesti hyvä ja ruumis maailmaan kuuluvana paha ja saastainen. Teologit tulkitsivat sukupuolisuuden niin, että nainen edustaa ruumista, koska hän herättää miehessä seksuaalisia haluja ja synnyttää lapsia ja mies puolestaan edustaa henkeä. 

Platonin oppilaan Aristoteleen filosofiassa todellisuus on myös kahdessa osassa, vaikka hän ei irrottanutkaan ideamaailmaa materiaalisesta maailmasta.  ”Hänen mukaansa maailma muodostuu muodosta eli formasta (vrt. Platonin ideat) ja aineesta eli materiasta, joista edellinen on ensisijaista ja korkeampaa. Aristoteleen mukaan lapsen syntymässä miehen osuus on tärkeämpi, koska ihmisen forma tulee lapseen miehen siemennesteestä, joka antaa muodon naiselta tulevalle materialle. Jos tässä yhdistymisessä kaikki onnistuu, ja forma hallitsee materiaa asiaan kuuluvalla tavalla, syntyy poikalapsi. Jos jokin menee pieleen, syntyy tyttö, vajaamielinen tai epämuodostunut lapsi. Nainen on Aristoteleen mukaan lähtökohtaisesti epäonnistumisen tuotos eikä Jumalan ainutlaatuista ja hyvää luomistyötä ja suunnitelmaa. Hänessä ihmisyys toteutuu vajaasti, ja feminiinisyys nähdään pelkkänä maskuliinisuuden puutteena, eikä minään itsessään hyvänä.”

Aristoteleen naiskuva on siis ajautunut hyvin kauas siitä ihastuneesta huudahduksesta, kun Adam näki naisen ensimmäistä kertaa: ”Tämä se on! Tämä on luu minun luustani ja liha minun lihastani. Naiseksi häntä sanottakoon: miehestä hänet on otettu” (1 Moos 2:23).  Aristoteleen näkemykset kuitenkin kummittelevat tänäkin päivänä ja ovat vaikuttaneet kristillisyydessäkin pitkään.

Kun kirkon elämässä korostui papiston asema ja uusplatoniset käsitykset yleistyivät, naiset joutuivat syrjään seurakuntaelämässä.  Myös platoninen ruumiillisuudenhalveksunta siirtyi ihanteeksi kristittyjen parissa, ja koska naista pidettiin ruumiillisempana kuin miestä, häntä pidettiin alempiarvoisena. 

Haverinen kirjoittaa, että usein kuuluu väitteitä, että kristillisessä kirkossa nainen sai sielun vasta 300-luvulla. Hän väittää vastaan ja sanoo, että vasta 300-luvulla naisen sielu haluttiin kiistää. Emme voi sivuuttaa Raamatun todistusaineistoa siitä, että naisella on sielu ja että hän on myös Jumalan kuva. Raamatun ja kristillisen opin ansiosta nainen sai siis pitää edes sielunsa. 

Augustinus, 354-430

Haverinen käy läpi myös kirkkoisien omaksumaa platonista ruumiinvieroksuntaa, asketismin ihannoimista ja selibaattia. Merkittävin näistä oli kirkkoisä Augustinus (354-430), jonka kautta Jumala on myös siunannut kirkkoa.  Augustinuksen ihannoiman uusplatonismin kautta kuitenkin naiskäsitys muuttui kirkossa ikävään suuntaan.  Ruumiillisuus oli pahasta, seksuaalisuus oli ruumiillista ja siten pahaa, naiset synnyttävät miehissä seksuaalista halua, joten naiset ovat pahoja.  Ideaaliksi nousi seksitön, haluton avioliitto.

Keskiajalla alamäkeen, reformaatio pelastaa

Keskiajalla (500-1500-l.) naiskäsitys oli kaksijakoinen. Toisaalta naisia halveksittiin (koska seksuaalisten halujen herättäminen miehissä), mutta toisaalta palvottiin Neitsyt Mariaa Ikuisena Neitsyenä.  Monet nykyajan feministiteologit innostuvat Neitsyt Marian palvonnasta patriarkaalisen uskonnon keskuudessa, huomaamatta, että tavallinen juutalaistyttö muutettiin ikuisesti viattomana pysyväksi neitsyeksi ja jumalalliseksi Äidiksi, jolla ei ole enää mitään yhteistä meidän tavallisten naisten kanssa. Tästä näkökulmasta katsottuna Neitsyt Marian palvonta on tavallisten naisten halveksuntaa.

Marian palvonta loppui reformaation vaikutusalueilla 1500-luvun jälkeen. Reformaatiossa myös naiskäsitys ja avioliittokuva palasi raamatullisiin juuriinsa ja naisten asema parani Sola Scriptura eli Yksin Raamattu-periaatteella. 

Haverinen kirjoittaa, että on totta, että kirkon historiassa monet miehet ovat halveksineet naisia ja kohdelleet heitä väärin. Monia epäkohtia on korjattu viimeisen kahdensadan vuoden aikana. 

Feministiteologia on toisaalta aktiivisesti tutkinut kirkkohistoriaa varustettuna selkeällä missiolla: nostaa esiin naissorto ja naisten kärsimys. ”Näiden historiassa eläneiden ja kauan sitten kuolleiden naisten kärsimyksellä yritetään oikeuttaa tietyt länsimaisten nykynaisten valtapyrkimykset, vaikka nämä eivät ole sitä sortoa koskaan itse kokeneetkaan.” Keinotekoisesti luodaan myös asetelma, jossa nykymiehet laitetaan katumaan asioita, joita he eivät ole koskaan tehneet eivätkä koskaan tekisi. Nykynaisen säälipisteiden keruu historian tapahtumien vuoksi on osa samaa asetelmaa. 

Naistutkimuksessa on myös ohitettu jatkuvasti se merkitys, joka naisilla on ollut historian äiteinä, lasten kasvattajina ja vaimoina. ”Jokaisella merkittävällä kirkonmiehellä on ollut äiti, joka on vaikuttanut merkittävästi siihen, millainen aikuinen hänestä on tullut. Äiteinä naisilla on ollut suuri vaikutus kristilliseen kirkkoon, vaikka heidän nimensä ei olekaan tallentunut historiankirjoihin. Tätä vaikutusta ei ole syytä väheksyä.”

Haverinen sanoo myös, että historian väärintekoihin keskittyminen kiinnittää ihmisten huomion pois nykyajan epäkohdista, kuten yksinhuoltajaäitien taakat, vastuuttomat ja poissaolevat isät, pornografia ja prostituutio naisen alistajina ja syntymättömien lasten surmaaminen abortissa, jotka kaikki ovat feminismin hedelmää.  On helppoa kauhistella historian vääryyksiä ja unohtaa oman aikakauden vääryyksiin puuttuminen. 

Historian ja filosofian opiskelu avartaa

Naiskuvan historiasta lukeminen avasi itselleni sitä taustaa, josta moni feministiteologi ponnistaa. Ei ole kauankaan siitä, kun näin Facebookissa linkin, jossa ”paljastettiin” yksikin historiassa tapahtunut miesten salaliitto, kun naisia yritettiin ja yritetään alistaa kristinuskossa toisen luokan kansalaiseksi. 

En kiellä, etteikö historiassa olisi surkeita esimerkkejä halveksuvasta suhtautumisesta naisiin ja naisten aseman irvikuvasta, kun Jeesus teki niin paljon naisten aseman parantamiseksi. Mutta se, että historiasta etsimällä etsitään kauhutarinoita ja tehdään nykyajan seurakunnan miehistä sovinistihirviöitä ei kuulosta oikein vakuuttavalta historiantutkimukselta.

Törmäsin myös ensimmäistä kertaa kreikkalaisten filosofioiden vaikutukseen kristinuskossa. Onkin hyvä pitää silmät auki ja ymmärtää, että yhteiskunnassa osallisena oleva kirkko imee omiin oppeihinsa ylimääräistä, jopa vaarallista. Asiasta lukiessani löysin artikkeliin, josta otettuun lainaukseen on hyvä lopettaa tämä postaus:

 “The Galilean Gospel, as it proceeded from the lips of Jesus, was doubtless unaffected by Greek philosophy . . . . But [early Christianity] from its very beginning was formed by a confluence of Jewish and Hellenic religious ideas.” Dean Inge, Professor of Divinity

Jeesuksen sanoihin ei koskaan vaikuttaneet mitkään filosofiat. Ne olivat ja ovat yhä puhdasta Jumalan sanaa, korruptoimatonta ja täysin luotettavaa, joiden varaan voi rakentaa sekä oman elämänsä että nykyajan seurakuntaelämän.  

Kirkkohistoriasta voi oppia, mutta eikö olisikin ihmeellistä, jos ottaisimme oppimme vain Jeesukselta itseltään?   

Miten kirkkohistoriaan ja filosofiaan tutustuminen on muuttanut tai avartanut käsityksiäsi naisten asemasta seurakunnassa? 

Jeesus, naiset ja miehet

Tämä on jatkoa viime kirjoitukselle...lue osa yksi täältä.

Tänä päivänä keskustelunaiheena on usein naisen roolit ja oikeudet.  Näitä keskusteluja käydään myös seurakunnassa.  Olen itsekin opiskellut Uuden Testamentin kirjeistä näitä kuuluisia naisjakeita ja yrittänyt nähdä, mikä on se näky avioliitosta ja seurakuntajärjestyksestä, jonka Jumala eri kirjeiden kirjoittajien kautta on meille antanut.

Mutta halusin nyt keskittyä katsomaan miten Jeesus, jota seuraan, suhtautui naisiin.  Miten hän kohteli heitä, miten hän puhui heille, millaisia sääntöjä tai rajoituksia Jeesus asetti naisille tai miten hän rikkoi sen ajan sääntöjä ja rajoituksia kuin oli tekemisissä naisten kanssa.

Olen itse tullut näihin päätöksiin Raamatun opiskelun ja rukouksen kautta.  Rohkaisen sinuakin, kun mietit näitä asioita, painiskelemaan itse Raamatun äärellä näiden kysymysten kanssa.  Omatuntoni mukaan uskon näin, mutta se ei tarkoita sitä, että sinun pitää uskoa juuri samoin. 

Niin kuin kirjoitin viimeksi, huomiota herättävää Raamatussa on se, että Jeesus ei koskaan alistunut juutalaisuuden tai sen ajan kulttuurin sääntöjen alle, jos säännöt tarkoittivat Jumalan näkökulmasta väärää suhtautumista naisia kohtaan.  Hän rikkoi määräyksiä, joiden mukaan naisen kanssa ei saanut julkisesti keskustella tai seurustella.  Hän rikkoi käskyjä, joiden mukaan rabbit eli uskonnolliset opettajat eivät opettaneet naisia eivätkä selittäneet heille hengellisiä totuuksia.  Hän rikkoi lakeja, joiden mukaan vääräuskoisten tai julkisyntisten kuten prostituoitujen kanssa ei saanut viettää aikaa.  Hän rikkoi sääntöjä, joiden mukaan sanaa ”nainen” ei voinut edes mainita julkisessa puheessa.  Hän rikkoi lakeja, joiden mukaan naisen todistus ei kelvannut oikeudessa.

Jeesuksen suhtautuminen naisiin oli rajoja ylittävää, jopa vallankumouksellista.  Miksi hän haastoi näin räikeästi naisiin kohdistuvat rajoitukset? 

Koska kaikki, mitä Jeesus teki, hän teki Jumalan tahdon mukaan, voimme ymmärtää sen, että Jumala rakastaa naisia ja miehiä aivan yhtä lailla, kutsuu heitä molempia henkilökohtaisesti yhteyteensä, antaa heille synnit anteeksi ja iankaikkisen elämän lahjan ihan samoilla perusteilla.  Kaikenlaiset ihmiskäskyt ja tekopyhyyttä hohkaavat säännöt saivat Jeesukselta rankkaa palautetta.  Hän ei pelännyt ihmisten mielipiteitä eikä reaktioita, vaan huolehti ainoastaan siitä, että taivaallisen Isän tahto sai tulla julki ja toimimaan maan päällä, niin kuin se taivaassa jo on ja toimii.  Miesten ja naisten ja lasten kohdalla. 

Yksi suuri kysymys on kuitenkin vielä vastaamatta. 

Eikö tämä vapaa suhtautuminen naisiin tarkoita myös sitä, että Jeesus halusi räjäyttää hierarkkiset perinteet ja mahdollistaa naisille vapaasti kaikenlaiset roolit ja palvelustehtävät seurakunnassa?  

Tähän kysymykseen vastausta etsiessäni eräs Jeesuksen valinta kiinnittää huomioni.   

Miksi Jeesus valitsi opetuslapsikseen vain miehiä?  Miksi nämä kaksitoista apostolia?

Hetki, jolloin Jeesus valitsee johtajia, hetki jota varten hän on valmistautunut koko yön rukouksessa, hetki, jossa hän valitsee kaksitoista olemaan kanssaan…tämä hetki on hyvin maskuliininen. 

He olivat kaikki miehiä. 

Miksi?

Oliko syynä se monen kriitikon väite, että Jeesus valitsi opetuslapsikseen vain miehiä sosiaalisesta paineesta tai sen ajan kulttuurin mallin mukaan?  Tätä väitettä vastaan sotii Jeesuksen elämä; siellä ei ole yhden yhtäkään tekoa, jonka hän tekisi sosiaalisesta tai kulttuurin painostuksesta.  Tätä väitettä vastaan sotii Jeesuksen sanat.  Hän itse sanoi tekevänsä vain sen, minkä Jumala lähetti hänet tekemään.  Jeesus väitti toteuttaneensa Jumalan tahdon maan päällä. 

Toiset sanovat, että naiset eivät voineet vaeltaa ympäri maata siihen aikaan tai että yhteiskunta oli miesten dominoima, joten Jeesus ei voinut valita naisia.  Oliko tässä syy?  Että Jeesus halusi suojella naisten mainetta?  Tai alistua toimimaan sen ajan yhteiskuntamallin mukaan, toivoen asioiden joskus myöhemmin muuttuvan parempaan suuntaan?  

Mutta eikö Jeesus olisi voinut valita kuusi miestä vaimoineen johtajiksi, jolloin naisjohtajat olisivat voineet luonnollisesti kulkea Jeesuksen seurassa miestensä kanssa?  Ja eikö Jeesus taistellut juuri tällaisia yhteiskuntamalleja vastaan, jotka pitivät naiset hengellisen elämän avautumisen ja avartumisen ulkopuolella?  Eikö Jeesus kutsunut naisia Aabrahamin tyttäriksi, laittanut heidät sanoillaan samalle viivalle miesten kanssa uskossaan?   

Ajatus siitä, että siihen aikaan nainen ei yksinkertaisesti ollut johtoasemassa ei ole totta.  Itse asiassa juutalaisessa kulttuurissa oli useita esimerkkejä naisjohtajista.  Juuri ennen Herodes Suuren hallintokautta Israelia hallitsi kuningatar Alexandra.  Vanhassa Testamentissa mainitaan naisprofeetta Hulda (2 Kun 22:14) ja Debora, joka toimi myös tuomarina (Tuom 4-5) ja hallitsijatar Atalia (2 Kun 11:3).  Mirjam johti Israelin kansaa veljiensä Mooseksen ja Aaronin rinnalla (Miika 6:4).

Naisilla voi olla erinomaisia johtajuustaitoja.   

Onko olemassa johtajuutta, jossa sukupuolella on väliä? 

Vanhassa Testamentissa nainen löytyy kuningattarena, profeettana, kansan johtajana.  Mutta löytyy yksi asema, jossa nainen ei koskaan täyttänyt johtajuustehtävää. 

Joka ikinen pappi Vanhassa Testamentissa oli mies.  Naiset kykenivät johtamaan ja he johtivat.  Mutta hengellinen johtajuus oli miesten käsissä. 

Mitä on tämä hengellinen johtajuus?  Onko se Vanhan Testamentin peruja?  Miten Uudessa Testamentissa?  Mikä oli apostolien tehtävä?  Kenen vastuulla oli seurakunnan johto silloin?  Kenen vastuulla on seurakunnan johto nyt?    

Vanhan testamentin aikoina Israelia ympäröivillä kansoilla oli omat uskonnolliset menonsa ja niiden parissa esiintyi sekä papittaria että jumalattaria.  Naisen johtoasema uskonnossa ei siis ollut ennenkuulumatonta.  Israelin kansan Jumala, joka ilmoitti itsensä Luojana ja Kaikkivaltiaana, puhui kuitenkin itsestään aina maskuliini-pronominilla.  Jumala asetti kansansa uskonnollisiksi johtajiksi vain miehiä.

Jumala valitsi leeviläisten sukukunnan palvelemaan Jumalaa (5 Moos. 10:8-9).  Heidän joukostaan Jumala valitsi Aaronin olemaan ylipappi.  Aaron ja hänen miespuoliset jälkeläisensä saivat tehtäväkseen olla Israelin kansan pappeja.  Kun ylipappi kuoli, uusi ylipappi valittiin pappien joukosta.  Aaronin jälkeläisten eli pappien tärkein tehtävä oli olla välimies kansan ja Jumalan välillä.  Siihen liittyi monta tehtävää:

·        Kansan tuomien uhrien uhraaminen Jumalalle (3 Moos 4:20, 26, 31, Hebr. 8:4).

·        Kansan edustaminen Jumalan edessä, erityisesti ylipapin tehtävä (2 Moos 28:12.  Hebr 5:1).

·        Kansan puolesta rukoileminen (4 Moos 9:22-24).

·        Jumalan tahdon etsiminen kansan puolesta (2 Moos 28:30). 

·        Jos pappi teki syntiä, syyllisyys ei ollut vain hänen yllään, vaan koko kansan yllä (3 Moos 4:3). 

Muut leeviläiset hoitivat kaikenlaisia temppeliin, jumalanpalvelukseen ja uhraamiseen liittyviä tehtäviä.  He olivat myös kansan opettajia, kirjureita, tuomareita ja tarkastajia. 

Uuden Testamentin puolella, Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen jälkeen Vanhan Testamentin papillinen virka ei ollut enää tarpeen (Hebrealaiskirje on kauniisti kirjoitettu selitys tästä).  Mooseksen asettama pappisjärjestys oli tulevan taivaallisen järjestyksen kuva ja varjo.  Nyt olemme Uuden liiton alaisuudessa; jokainen voi lähestyä Jumalaa itse, henkilökohtaisesti, koska Jeesus on ottanut välimiehen paikan.  Enää emme uhraa eläinuhreja, koska Jeesuksen uhri syntiemme puolesta oli täydellinen.  Me saamme rukoilla Jumalaa, etsiä Hänen tahtoaan ja voimme kuulla Hänen ääntään, jokainen henkilökohtaisesti.  Me voimme jokainen tuntea Jumalan!  Meidän ylipappimme Jeesus ei koskaan tehnyt syntiä, ja hänen täydellisyydestään olemme mekin osallisia, olemme puhtaita, olemme hyväksyttyjä, olemme pyhiä. 

Mikä on siis johtajien tehtävä Uuden Testamentin esimerkin mukaan perustettujen seurakuntien keskellä?  Mikä oli apostolien virka? 

Jeesuksen valitsemat 12 opetuslasta, joita kutsuttiin apostoleiksi, oli erityisasema.  Heidän ensimmäinen tehtävänään oli olla Kristuksen kanssa, hänen opissaan (Mark 3:14-15).  He olivat myös ensimmäisen seurakunnan johtajia (Ap.t. 2:14, 5:12, 18, 40, 42; 6:2-4; 9:29; 15:2 ja Gal. 1:17).  Kristus antoi heille erityisaseman luvatessaan ”…saatte tekin, jotka olette minua seuranneet, istua kahdellatoista valtaistuimella ja tuomita Israelin kahtatoista sukukuntaa” (Matt. 19:29).  Kristus myös lupasi, että he saisivat vastaanottaa erityisen ilmestyksen (Joh 16:12-15).   Kahdentoista apostolin nimet on kirjoitettu taivaallisen Jerusalemin perustuskiviin (Ilmestyskirja 21:14).  Kukaan muu heidän jälkeensä ei ole saanut samaa asemaa.  He olivat seurakunnan perusta ja Kristus oli kulmakivi.   

Kun Juudaksen petoksen ja itsemurhan jälkeen piti valita uusi apostoli hänen tilalleen, kerrotaan tilanteesta näin: ”Niin pitää siis yhden niistä miehistä, jotka ovat vaeltaneet meidän kanssamme kaiken sen ajan, jona Herra Jeesus kävi sisälle ja ulos meidän tykönämme, Johanneksen kasteesta alkaen hamaan siihen päivään, jona hänet meiltä otettiin ylös, tulemaan hänen ylösnousemisensa todistajiksi meidän kanssamme.  Ja he asettivat ehdolle kaksi, Joosefin, jota kutsuttiin Barsabbaaksi, lisänimeltä Justukseksi, ja Mattiaan.” (Ap.t. 1: 15-26). 

Yksi valintakriteeri muiden joukossa oli sukupuoli; uuden apostolin piti olla mies. 

Opetuslasten valintaa katsottaessa täytyy kiinnittää huomio myös erääseen toiseen valintakriteerin. Opetuslapset olivat kaikki miehiä, mutta he olivat kaikki myös juutalaisia.  Moni raamatuntulkitsija tekee tästä seuraavat johtopäätökset:

1.     Jeesus valitsi vain miehiä.

2.     Jeesus valitsi vain juutalaisia.

3.     Seurakunnan johtajien tulee olla sekä miehiä että juutalaisia. 

Tällaisen tulkinnan tarkoitus on näyttää, että koska juutalaisuus ei ole enää kriteerinä johtajuuteen, ei sukupuolellakaan pitäisi olla väliä. 

Jumalalla oli erityinen suunnitelma tuoda Hänen tahtonsa julki juutalaisten kautta. Jeesus syntyi tehtävänään olla ”hallitsija, joka kaitsee minun kansaani Israelia” (Matt 2:6).  Jeesus nimettiin ”Israelin lohdutukseksi” (Luuk 2:25) ja hän julisti ”Minua ei ole lähetetty muitten kuin Israelin huoneen kadonneiden lammasten tykö” (Matt 15:24).  Jeesus ilmoitti pian saapuvan Jumalan valtakunnan (Mark 1:15) ja lähetti apostolinsa ensin juutalaisten pariin (Matt 10:6), luvaten heille aseman Israelin kahdentoista sukukunnan vallitsijoina.  Opetuslapsetkin totesivat, että Jeesuksen työn tarkoituksena oli Israelin lunastus (Luuk 24:21), joten ei ole ihme, että alkuperäiset 12 apostolia olivat kaikki juutalaisia.  Jumalan suunnitelmissa oli tuoda pelastus maailmaan juutalaisten kautta, joten hänen työssään ensimmäiset johtajat olivat juutalaisia. 

Ylösnousemuksen jälkeen Jeesuksen työ laajeni kaikkien kansojen keskuuteen (Matt 28:19). Pakanoita pelastui ja heitä valittiin johtamaan työtä paikallisissa seurakunnissa.  Pakana (Luukas) kirjoitti kaksi kirjaa Uuteen Testamenttiin  ja useita pakanakristittyjä kuten Tiitus ja Epafroditus olivat Paavalin apuna ja työtovereina.  Juutalaiset olivat siis ainutlaatuisessa asemassa työn perustamisvaiheessa, mutta pakanat olivat pian seurakunnan johdossa heidän kanssaan. 

Jos siis seurakunnan johdossa ei enää täydy olla juutalainen, onko samalla tavoin unohdettava sukupuolikin?  

Asetelma on selkeästi erilainen.  Ensinnäkin, seurakunta oli alusta alkaen sekä naisista että miehistä koostuva yhteisö.  Se ei alkanut ensin miesten keskuudesta ja levinnyt sitten naistenkin keskuuteen.  Helluntaina, kun uskovat olivat kaikki yhdessä koolla, huoneessa oli kokoontuneena sekä miehiä että naisia (Ap.t. 1:14). 

Toisekseen, miesten valinta johtotehtäviin tehtiin niiden kautta, joita Kristus alun perin opetti, valmisti ja joille hän antoi tulevan seurakuntansa johtajuuden.  Apostolien teot jatkuvasti kertovat siitä, miten Kristuksen ja Pyhän Hengen johtajuus oli läsnä seurakunnan ja sen johtajien toimissa, joten voi olettaa, että myös johtajuusvalinnat tehtiin näin Kristuksen ja Pyhän Hengen johdossa. 

Yksi esimerkki varhaisseurakunnan toiminnasta löytyy Apostolien teoista.  Kun opetuslasten luku lisääntyi, kreikkalaiset valittivat, että heidän leskivaimojaan syrjäytettiin päivittäisessä avunannossa.  Seurakunnan keskuudessa oli paljon naisia (Ap.t. 1:14, 5:1 ja 5:14).  Kaksitoista apostolia kutsuivat kaikki koolle ja kehoittivat valitsemaan seitsemän miestä, jotka asetettaisiin pitämään huolta käytännön avuista, jotta apostolit voisivat pysyä rukouksessa ja sanan palvelemisessa.  Tämä käsky kelpasi kaikelle joukolle ja seitsemän miestä valittiin ja siunattiin työhön apostolien rukousten ja kätten päälle panemisen kautta.   (Ap.t. 6:1-7).  Jos apostolit olisivat käskeneet valitsemaan seitsemän ihmistä (anthropous), ja vain miehiä olisi valittu, voisimme päätellä, että valinta tehtiin kulttuurin tai ehkäpä sattuman kautta.  Mutta alunperinkin valittiin vain miehiä (andras). 

Jeesuksen ihmeellisen –taivaallisen - avoin suhtautuminen naisiin ei tarkoittanut sitä, että hän vähätteli luomisjärjestyksen merkitystä, jonka mukaan mies on kutsuttu johtamaan, suojelemaan ja pitämään huolta.  Se ei tarkoittanut sitä, että hän vastusti aviomiesten rakastavaa johtajuutta avioliitossa.  Se ei myöskään tarkoittanut sitä, että hän olisi kumonnut hengellisesti kypsien miesten pääasiallisen vastuun seurakunnan johtamisessa ja opettamisessa.

Mutta kaikessa mitä hän teki, Jeesus hyökkäsi miehissä ja naisissa olevaa ylpeyttä vastaan, joka saa heidät vähättelemään toinen toisiaan.  Kaikki mitä Jeesus opetti ja teki, korostaa nöyryyttä ja rakkautta.  Hänen esimerkkinsä johtajuudesta tuo palvelemisen itsensä koroittamisen sijalle.  Hänen esimerkkinsä alamaisuudesta tuo kuuliaisuuden nöyristelemisen sijalle.     

Jeesuksen maanpäällisen elämän aikana naisilla oli hyvin erityinen, uudenlainen tehtävä.  He saivat kulkea opetuslasten mukana, he palvelivat Jeesusta varoillaan, he tekivät hänelle ruokaa ja avasivat kotinsa kokoontumisille.  He saivat kysyä ja he saivat vastauksia.  Naiset palvelivat, ylistivät, rukoilivat ja todistivat aivan niinkuin miehetkin.  Heillä oli hengellistä näkökykyä ja viisautta ja uskoa niin, että Jeesus teki heistä esimerkkejä muille.  He tekivät kaiken palveluksensa arvostettuina, rakastettuina ja kunnioitettuina.  

Siltikin Raamattua tutkiessani olen tullut siihen tulokseen, että hengellisissä asioissa miehille on annettu auktoriteetti, johtamisen vastuu ja naisille tämän johtajuuden tukemisen.  Yhtäkään naista ei valittu niiden kahdentoista joukkoon.  Mutta he tukivat apostolien työtä lahjoineen ja taitoineen, eivät he jääneet kotiin istumaan.  Vaikka opetuslasten valinta ei ole ainoana syynä siihen, että uskon Jeesuksen tarkoittaneen miehille johtajuusroolin, ei Jeesuksen opetuksissa ole mitään, mikä puhuisi sitä vastaankaan.  Tämä tehtävänanto selkenee Uuden Testamentin kirjeissä.  Naisilla on ollut ja on vieläkin korvaamaton rooli kristinuskossa, mutta se on erilainen kuin miesten rooli.  


Lähteet:

Women in the Life and Teachings of Jesus, James A. Borland.  Artikkeli löytyy kirjassa Recovering Biblical Manhood & Womanhood - A Response to Evangelical Feminism, toim. John Piper ja Wayne Grudem

Pappien ja leeviläisten tehtävistä. 

Jeesus ja naiset

"Miehen sydän ja luonne paljastuu hänen teoissaan - ja vielä enemmän hänen teoissaan naisia kohtaan", väittää Bruce Marchiano kirjassaan.

Tammikuussa aloin kerätä muistikirjaani Uuden Testamentin jakeita, joissa Jeesus kohtaa naisia tai joissa Hän puhuu naisista.  Kaksi tuhatta vuotta sitten Jeesus kohtasi naisia jokapäiväisessä elämässään.  Miten Jeesus kohteli heitä?



Jeesus kohteli naisia niinkuin tosi mies, maskuliinisuuden ruumiillistuma,  kohtelisi heitä.  Jeesus rakasti naisia, enkä tarkoita nyt sitä romanttista rakkauden vääristymää, joka tulee mieleemme kun käytämme verbiä rakastaa.  Hänen rakkautensa oli jumalallista, puhdasta, elämää-antavaa rakkautta.  Jeesus näki jokaisen naisen Jumalan silmillä: rakas, arvokas, kuninkaallinen tytär.

Jeesus ei puhunut yhdellekään naiselle törkeyksiä, ei vihjaillut sanoillaan, ei antanut katseensa vaeltaa, ei etsinyt naisten suosiota eikä oman arvonsa pönkittämistä naisten ihailun kautta.  Hän ei alistanut, uhkaillut tai pelotellut naisia käytöksellään tai sanoillaan.  Tosi miehen halu on kunnioittaa ja suojella naisia, ei käyttäytyä niin, että naiset tarvitsisivat suojelua häneltä.

Jeesus kohteli naisia aina ihmisarvon omaavina, Jumalalle tärkeinä henkilöinä.  Hän haastoi sen aikaiset kultturelliset käsitykset naisen paikasta ja naisen oikeuksista.  Hän otti naisia vertauksiensa esimerkeiksi ja hänen seurassaan, opetuslasten joukossa, kulki useita naisia.  Hän paransi naisia ja nosti heidän uskonsa muille esimerkiksi.  Jeesus kunnioitti naisia.

Jeesuksen kunnioitus naisia kohtaan ei horjunut sen aikaisten kulttuurikäsitysten mukaan.  Hän ei pelännyt tehdä kulttuurin vastaisia, uskonnon vastaisia tai sen ajan moraalin vastaisia huomautuksia tai tekoja, jos kyseessä oli oikea, jumalallinen huomautus ja teko.  Juutalainen kulttuuri ei saanut koskaan nousta Jumalan Sanan yläpuolelle.  Hän hyökkäsi voimakkaasti tekopyhyyttä ja kaksinaamaisuutta vastaan.  Jeesus ei mielistellyt johtoasemassa olevia, miehiä, vaikka se merkitsi asettumista naisen puolelle.

Jeesus arvosti naisia erittäin paljon.

Tämä näkyi siinä, että hän tunnusti heidän sisäisen arvonsa, ihmisarvonsa.  Jeesus kertaa Luomiskertomuksen sanat: "Jumala loi heidät mieheksi ja naiseksi."  Aivan kuin mieskin, nainen on Jumalan kuva.  Naisella on vapaus valinnoissaan ja vastuu elämästään, aivan kuten miehelläkin.  Jeesus näki naiset henkilöinä, ei vain miesten halun kohteena.  Jeesus ei ollut niinkään huolissaan kohtaamiensa naisten sukupuolesta, iästä tai aviosuhteesta, vaan heidän Jumalasuhteestaan (tai sen puuttumisesta).

Aikana, jolloin juutalainen mies ei julkisesti puhunut naisten kanssa, Jeesus vastasi naisten kysymyksiin ja keskusteli heidän kanssaan.  Samarialainen nainen kaivolla, aviorikoksesta kiinni saatu nainen, Nainin leski, verenvuototautia sairastava nainen ja nainen, joka korotti äänensä ihmisjoukossa ja puhui Jeesukselle.  Kaikki ihmisten ympäröimänä, julkisesti: Jeesus ei ollut sidottu juutalaisten perinnäissääntöihin, vaan puhuu naisten kanssa.

Miten Jeesus puhui naisille?  Vähätellenkö (voi näitä yksinkertaisia alempiarvoisia naisparkoja)?  Epäkunnioittavastiko (mikä sinä nainen luulet olevasi)?  Kärsimättömästikö (mitä se nainen sieltä huutelee)?

Jeesus kuuntelee, puhuu huomaavaisesti, lempeästi: "tyttäreni", "Aabrahamin tytär".   Sinä olet tärkeä.  Sinulla on väliä.  Sinun uskosi on esimerkillistä.  Sinun hengellisyytesi on arvokas.

Voin vain kuvitella, miten sen ajan naiset olivat kokeneet itsensä äänettömiksi, näkymättömiksi, toisen luokan kansalaisiksi, joita miehet välttelivät katsomasta, koskemasta ja kuuntelemasta.  Aivan kuin naiseus olisi jotain väärää, vältettävää, ylenkatsottavaa.  Ja nyt täällä on Jeesus, korkeassa arvossa oleva juutalainen mies, rabbi, joka kuunteli heitä, katsoi heitä silmiin, rohkaisi heitä hengellisesti ja keskusteli heidän kanssaan.

Mutta huomaa, Jeesus ei lakaise maton alle joka naisen tarvetta ottaa vastuu vääristä teoistaan, tehdä parannusta.  Jeesus käy pitkän, uskomattoman kauniin keskustelun kaivolla ja tarjoaa samarialaiselle naiselle mahdollisuutta valita oikein.  Hän korottaa äänensä kun väkijoukko seisoo kivet kourissaan aviorikoksesta kiinnijoutuneen naisen ympärillä.  Hän pystyy tähän, koska on väittänyt, että "Joka katsoo naista himoiten häntä, on jo sydämessään tehnyt huorin hänen kanssansa."

Juutalaiset miehet ja naiset eivät voineet viettää aikaa yhdessä sosiaalisissa tilanteissa, koska kiusausten välttämiseksi rabbit määräsivät heidät erikseen.  Mutta Jeesus tuli opettamaan paremman tavan elää, paremman tavan kohdella vastakkaista sukupuolta, paremman tavan tuoda esiin Jumalan kunniaa miehinä ja naisina.  Opetuslasten vanhurskauden tuli olla suurempaa kuin kirjanoppineiden ja fariseusten (Matt. 5:20).  Jeesuksen seurassa oli sekä miehiä että naisia, jotka osasivat elää puhtaasti yhdessä.  Hän opetti heitä hillitsemään himonsa, ei ruokkimaan niitä.  Sen vuoksi seurakunnassakin voimme vapaasti palvella Jumalaa yhdessä; Jeesus halusi niin.

Jeesus arvosti naisia erittäin paljon.

Se näkyy siinä, miten hän palveli heitä.

Jeesus paransi Pietarin anopin kuumeesta, herätti kuolleista Nainin lesken ainoan pojan, paransi sapattina synagoogassa naisen, joka oli kärsinyt 18 vuotta koukkuselästä.  Matkalla parantamaan Jairuksen 12-vuotiasta, kuolemansairasta tytärtä Talitaa, Jeesusta koskettaa juutalaisten säännösten mukaan epäpuhdas nainen; epätoivoinen yritys löytää parantuminen salaa, Jeesuksen huomaamatta.

Miten Jeesus reagoi?  Voin vain kuvitella miten senaikaiset kirjanoppineet ja lainopettajat olisivat käyttäytyneet tällaisessa tilanteessa.  Hypähtäen inhoten kauemmaksi, syyttäen naista heidän saastuttamisestaan, julkinen läksytys ja muistutus perinnäissäännöistä ja pesulle hankaamaan pois tämä epäpuhdas kosketus.

Mutta Jeesus puhuu hänelle lempeästi, julkisesti vahvistaa hänen uskoaan, antaa hänen mennä Jumalan rauhaa toivottaen.  Terveenä.  Sairaan naisen ja kuolleen tytön koskettaminen ei hätkähdytä Jeesusta, joka varmasti juutalaisena tiesi, miten suuri rikkomus se uskonnollisissa puhtaussäännöissä oli.

Rabbiinisissa kirjoituksissa naista harvoin kuvattiin positiivisesti, heidän uskoaan esimerkillisesti tai heidän teologiaansa terävä-älyiseksi.  Mutta kun kanaanilainen nainen, kreikkalainen, kerjää Jeesusta parantamaan hänen pienen tyttärensä, joka on riivaajan vaivaama, Uuteen Testamenttiin kirjoitetusta keskustelusta käy ilmi, että tämä nainen on periksiantamaton, älykäs, sukkelasanainen ja omaa suuren uskon.

Nainen oli epäpuhdas vierasheimolainen, jonka kanssa juutalaisilla ei ollut lupa seurustella.  Jeesus tekee hänestä uskon esimerkin, koettelee hänen hengellistä sitkeyttään, laajentaa hänen ymmärrystään hengellisten totuuksien suhteen ja antaa hänelle mitä nainen pyytää: hänen tytärensä vapautuu riivaajasta.

Jeesus kohtasi myös naisten hengellisiä tarpeita.  Juutalaisen tavan mukaan tytöille ei opetettu kirjoituksia, mutta kaikki pojat aloittivat lain opiskelun viisi-vuotiaina.  Jeesus selitti hengellisiä asioita naisille ja oletti, että he ovat kykeneväisiä ymmärtämään Jumalan Sanaa.  Hän kohtasi naisten tarpeen tulla kuulluksi, keskusteli heidän kanssaan, paransi heitä ja näytti heitä kohtaan samaa huolenpitoa ja välittämistä kuin miehiäkin kohtaan.

Jeesus arvosti naisia erittäin paljon. 

Se näkyy siitä, miten hän antoi heille osuuden omassa työssään.

Olipa se sitten esimerkkinä vertauksissa (nainen ja leipätaikina, nainen ja kadonnut kolikko), esimerkkinä vierasheimolaisista, jotka saavat pelastuksen (Sarpatin leski), kestävän rukouksen esimerkkinä (sitkeä leskivaimo) tai suuren uskon esimerkkinä (köyhän lesken rovot), Jeesus, yhteiskunnassa, jossa puhujan pitää pyytää anteeksi, jos joutuu keskustelussa käyttämään sanaa "nainen", laittaa naisen puheidensa päähenkilöksi.

K.E. Bailey kirjoittaa Luukkaan evankeliumien vertausten analyysissaan :

"Ensimmäisen vuosisadan Palestiinan kulttuurimaailmassa jo se, että käyttää naista esimerkkinä vertauksessa, vaatii kertojalta moraalista päätöstä.  Jeesus jälleen kerran hylkää fariseusten asenteen yhteiskunnan ihmisryhmiä kohtaan.  Ensimmäinen oli syrjäytetyt, eristetyt paimenet, nyt alempiarvoinen nainen."

Evankeliumeissa on useita kohtia, joissa kerrotaan naisten seuranneen ja palvelleen Jeesusta hänen matkoillaan.  Martta otti Jeesuksen kotiinsa ja ruokki koko seurueen, useammin kuin kerran.  Maria Magdaleena, Johanna, Susanna, Maria ja Salome olivat naisia, jotka palvelivat Jeesusta varoillaan.

Maria sai olla esimerkkinä siitä, että myöskin naiset saivat istua kuuntelemassa Jeesusta ja oppia häneltä.  Hänen sisarensa Martta sai vastaanottaa Jeesuksen opetuksia myöhemmin, veljensä haudalla, kun Maria jäi kotiin.  Matkalla ristille Jeesus antaa ryhmälle itkeviä naisia sananlaskun selityksineen.

Jeesus antoi kahden naisen palvella häntä voitelemalla hänet voiteilla.  Syntinen nainen ja Maria, jolla oli erityistä hengellistä ymmärrystä ja joka voiteli Jeesuksen hänen hautaamistansa varten.

Ehkä suurin esimerkki Jeesuksen naisille antamasta arvosta on ylösnousemuksesta todistaminen.  Juutalaiset eivät ottaneet naisen tuomaan todistusta vastaan, koska sen ei katsottu olevan luotettavaa.  Mutta Jumala valitsi naiset ensimmäisiksi todistajiksi Jeesuksen ylösnousemuksesta.  Se on kunnia-asema ja se osoittaa, että naisilla tulee olla suurempi osa seurakuntaelämässä kuin mitä sen aikaisessa perinteissä oli ollut.



Naiset olivat ensimmäisiä evankeliumin levittäjiä: Jeesus kuoli syntiemme tähden, haudattiin, mutta hänet nostettiin kuolemasta kolmantena päivänä.  Heidän esimerkkinsä mukaan kaikilla Jeesukseen uskovilla on etuoikeus todistaa Kristuksesta, sekä miehillä että naisilla.

Kun tarkastelen Jeesuksen käyttäytymistä naisten seurassa ja tapaa, jolla hän kohteli heitä, en voi sanoa muuta kuin että Jeesus kohteli naisia aina arvokkaasti, kunnioittavasti ja rakkaudella.  Hän puolusti heitä, keskusteli heidän kanssaan, paransi heidän sairauksiaan, itki heidän kanssaan ja antoi naisten palvella itseään.

Kristinusko ei ole niinkään uskonnollisten sääntöjen ja määräysten noudattamista, vaan halukkuutta elää, toimia ja kohdella toisia niinkuin Jeesus.  Halua tulla Jeesuksen kaltaiseksi.  Olla pikku-Kristus.  Tämän vuoksi evankeliumi Jeesuksesta Kristuksesta todellakin on ilosanoma, erityisesti naisille.

Jäljelle jää kysymys:  tunnustiko Jeesus naisten ja miesten roolieroja?

Tästä kirjoitan ensi kerralla.  

***

Lähteet:

Uuden testamentin neljä evankeliumia: Matteus, Markus, Luukas ja Johannes.

The Character of a Man - Reflecting the Image of Jesus, Bruce Marchiano.

Poet & Peasant and Through Peasant Eyes - A Literary-Cultural Approach to the Parables in Luke, Kenneth E. Bailey

Women in the Life and Teachings of Jesus, James A. Borland.  Artikkeli löytyy kirjassa Recovering Biblical Manhood & Womanhood - A Response to Evangelical Feminism, toim. John Piper ja Wayne Grudem



LISÄYS: Tämä kirjoitus oli pohjana Ruut-lehteen kirjoittamalleni artikkelille.