30.5.2023

Naisvihaa kitkemässä

 


Olemme kuulleet jo vuosien, ehkä jo vuosikymmenten ajan, miten maailmassa on paljon naisvihaa. Kirjoitin nettihakuun “maailma vihaa naisia” ja sain 765 000 tulosta 0.33 sekunnissa. Onko se sitten sisäsyntyistä vai myöhemmin opittua, naisvihaa tai kokemuksia vihamielisestä käytöksestä naisia kohtaan löytyy monenmoista. 

Minäkin olen sitä mieltä, että maailma vihaa naisia. Mutta näkökulmani poikkeaa yleisestä näkökulmasta. Kyllä, maailmassa on paljon väkivaltaa, vähättelyä ja naisten epäreilua kohtelemista. Kristinuskon näkökulmasta naisvihalla on tunnistettavat juuret, ja toisaalta kristinusko on ollut tuomassa naisille ihmisarvoa, ääntä ja mahdollisuuksia.  

Minä tiedän, kuka vihaa naisia kaikista eniten. Tämä vihollisuus leimahti liekkeihin kun Jumala antoi maailman ensimmäiselle naiselle, Eevalle, erityisen tehtävän: Eevan jälkeläinen tulee murskaamaan vihollisen pään. Siitä lähtien vihollinen on tarmokkaasti iskenyt naiseuden sydämeen, päämääränään valehdella, tappaa ja tuhota.  

Mikä on todellista naisvihaa?    

Maailma kirkuu naisvihaa tilanteissa, joissa naisten ei anneta olla miehiä. Minä väitän, että suurinta naisvihaa on se, että naisten ei anneta olla naisia. Tämä on blogini nimi ja tarkoitus - olen nainen, haluan olla nainen, anna minun olla nainen. Mitä on todellinen naiseus ja mitä Jumala siitä sanoo? Nainen ei eroa miehestä vain fysiikaltaan, vaan syvälliset persoonaan liittyvät näkyvät toimintamuodot ja sisäiset kokemukset ovat erilaisia naisten ja miesten välillä. Naisvihaa on se, että kieltäydytään näkemästä naiselliset ominaisuudet ja taipumukset hyvinä ja haluttavina. 

Vihollinen pelkää kuollakseen naisia ja siksi naiset ovat hänen hyökkäyksensä ensimmäinen kohde. Tämä ei ole ylidramatisointia tai pelon lietsontaa. Minusta kristityn naisen on oltava realisti ja ymmärrettävä maailma, jossa hän elää. Maailma ei halua sinun oleva nainen, Jumalan mielen mukainen nainen. Se haluaa sinun olevan naiseuden irvikuva, oman muottinsa mukaan kokoonpuristettu. Sielunvihollinen ei halua sinun olevan vahva, kypsä, tasapainoinen nainen, joka hyväksyy itsensä naisena. Se haluaa huijata ja pelotella sinut epätoivoiseksi ja riippuvaiseksi, naiseksi, joka toivoo olevansa mies.

Naisvihasta puhuttaessa nostetaan usein esille valta-asemat: miehet ovat vallassa, naiset alistettuja. Raamatussa tunnistetaan, että on olemassa eri asemassa olevia ihmisiä. Valtaan liittyy vastuu: asemaa pitää käyttää muiden hyväksi. Vallassa oleville annetaan erityisesti käskyjä olla heikompien puolella, hankkia oikeutta niille, jotka eivät sitä muuten saa, puolustaa avuttomia. Jeesus on upea esimerkki miehestä, joka rikkoi sen ajan kulttuurin sääntöjä antaakseen naisille arvon ja kunnioituksen.    

Kun maailma puhuu miesten ja naisten valta-asemasta, se unohtaa erään ihmisryhmän, joka on erityisen haavoittuva ja heikko. Naisvihasta puhuttaessa heitä ei nosteta esiin, vaikka juuri naisilla on suuri valta heidän elämässään. Tämä ryhmä on lapset. Silloin kuin naisvihan varjolla taistellaan naisten oikeuksista olla niinkuin mies ja tehdä täsmälleen samoja asioita kuin mies, ovat lapset jääneet jo jalkoihin. Maailmasta puuttuu syvällinen analyysi siitä, miten aikuisten väliset vallanjakotaistelut vaikuttavat lapsiin, joiden pitäisi olla sekä miesten että naisten erityisen suojelun kohteena.   

Naisilla on ainutlaatuinen asema lasten suhteen. Äitiys on luonnollinen osa naiseutta. Nainen on fyysisesti luotu olemaan äiti. Tämä tosiasia on niin päivänselvää, että se on miltei kiusallista. Nainen herättää miehessä seksuaalisen halun, pystyy hedelmöittymään, valmistaa kohdussaan uuden ihmisen ilman yrittämistä, hänellä on rinnat, jotka ruokkivat vauvaa, äidinvaistot, jotka ylläpitävät elämää. Ja vihollinen tekee kaikkensa, jotta saa riistettyä äitiyden lahjan pois naisilta. 


Raamattussa äitiys ja kodinhoito on 

normaali, haluttava ja jopa 

ylevä elämäntehtävä naiselle.


Olen kuullut useamman naisen sanovan, että heidän unelmansa on olla äiti. Kuinka moni äitiydestä haaveileva oppii keksimään jonkun yleisesti hyväksytyn unelma-ammatin ääneen sanottavaksi? Kun eihän kenenkään nyt pitäisi niin matalalle tähdätä, että haluaa vain hoitaa lapsia kotonaan. Minusta on niin ihanaa lukea Raamattua, jossa äitiys ja kodinhoito on normaali, haluttava ja jopa ylevä elämäntehtävä naiselle.  

Jos vihollinen ei saa estettyä naista tulemaan äidiksi, se taistelee loppuun saakka, jotta lapset eivät olisi äidille tärkein asia maailmassa. Nykyajan naisvihaa on se, että naiset patistellaan pois kodistaan. Naisille luodaan paineita puhumalla potentiaalin käyttämättä jättämisestä ja tärkeiden tehtävien hoitamisesta. Tärkeitä tehtäviä ovat siis kaikki muu mahdollinen paitsi omien lasten kasvattaminen. Lapset ovat maailman silmissä vähiten tärkeitä ihmisiä, sorretuin osa yhteiskuntaa.

Meille väitetään, että lasten pitää olla “ammattilaisten” hoidossa. Päiväkotien pelokkaat, kohtaloonsa alistuneet ja turvattomat pikkulapset eivät pääse otsikoihin muuten kuin silloin kun heille vaaditaan lisää hoitajia - joka on kuka tahansa muu kuin oma äiti. On tutkimuksin todistettu, että kun vanhempien läsnäolo lasten elämässä vähenee, ikätovereiden merkitys kasvaa. Niitämme nyt hedelmiä, joita kasvaa kun nuoret keskenään luovat säännöt ja elämisen mallin, torjuen sen vähäisenkin panostuksen vanhempiensa puolelta.

Jopa oma mies voi olla hätistelemässä vaimoaan töihin kodin ulkopuolelle. Joskus syynä on tiukka rahatilanne, tai halu elää tietyn elintason elämää. Joskus syynä on pelkästään ajatus reiluudesta: molempien pitää käydä töissä, ei voi elää miehen “siivellä”, kumpikin saa käyttää harrastuksiinsa tai vaatteisiinsa tai ruokavalioonsa vain itse ansaittua rahaa. Tällainen asenne voi alkaa jo lapsuudessa, jos kasvatustavoitteena on, että naisen on pärjättävä omillaan, ei saa olla riippuvainen muista. Se, että nainen ei saa luoda perhettä yhteistyössä miehensä kanssa, toteuttaa itseään kotona ja panostaa omien lastensa hyvinvointiin, on naisvihaa. 

Naiset ovat joskus hurjimpia naisvihan advokaatteja. He hypettävät toisiaan kaipaamaan elämältä jotain muuta (“parempaa”) kuin lapsia ja kotia. Minua säälittää kuulla valituksia siitä, miten äiti ei jaksa omia lapsiaan tai ei kestä kotiin liittyviä töitä. Säälin lapsia, jotka kasvavat tällaisessa ilmapiirissä, jossa äiti hammasta purren tekee juuri sen pakollisen, aina katsellen ympärilleen etsien jotain parempaa. Säälin naisia, jotka eivät ymmärrä miten suuri kaipuu lapsella on olla tärkeä omalle äidilleen, ja jotka eivät ymmärrä miten äitiydestä voi löytää maailman suurimman ilon ja tarkoituksen elämään. Säälin kristittyjä naisia, jotka eivät huomaa, miten Jumalan sana pysyy kunniassa kun naiset rakastavat lapsiaan ja hoitavat hyvin kotinsa. 

Lasten kasvattaminen on vastuullinen asema. Kodeissa kasvaa tulevaisuuden miehiä ja naisia. Millaisin eväin heidät lähetetään maailmaan kohtaamaan muita ihmisiä? Kristittynä vastuu on suuri, koska he eivät ole vain minun lapsiani, vaan he ovat Jumalan luomia ihmisiä, joilla on iankaikkinen sielu. He tulevat elämään iankaikkisesti. En ole panostanut heihin vain tätä elämää varten, vaan ikuisuutta varten. Kun lapsi kasvatetaan ikuisuutta ajatellen, heidät opetetaan tekemään pitkällä tähtäimellä hyviä ja oikeita valintoja, huomioimaan toisia ja ottamaan omat lahjansa käyttöön.

Maailman mukaista naisvihaa vastaan taistelevat eivät ymmärrä, että kun häivytetään kaikki rajat ja erot miesten ja naisten väliltä, molemmat menettävät. Naiset eivät saa olla naisia, eivätkä miehet saa olla miehiä. Eroavaisuudet ovat rikkauksia ja vahvistavat yhteiskuntaa. Tietynlaista luovuttamista on jo nähtävissä miesten keskuudessa: annetaan naisten hoitaa asiat, kun kerran haluavat. Mehän pääsemme tässä helpommalla, he ajattelevat. Miehet eivät “ihme kyllä” kiirehdikään ottamaan naisen osaa harteilleen, vaan taantuvat teineiksi, jotka voivat huvitella miten haluavat, koska “kyllä äiti hoitaa”. Väliinputoajia ovat perheet, ja lapset.  

Jumalan näkökulmasta naisvihaa on se, että naiselta riistetään ne roolit ja tehtävät, joita vain he voivat hoitaa: raskaus, vauvan hoito, kodeissa tapahtuvan elämän suojeleminen ja hoitaminen. Sitä vastaan voi taistella valitsemalla itsepäisesti ja hiljaa todellisen naiseuden. Luomalla koteja, joissa nauru raikaa ja luovat projektit valtaavat keittiönpöydät, joissa opitaan, väitellään ja kasvetaan ajattelemaan ja kunnioittamaan. Koteja, joissa on hyvä olla ja jonne halutaan tulla, koteja joissa välitetään ja rohkaistaan ja uskalletaan. Koteja, joissa on aikaa lapsille ja lasten tärkeille kysymyksille. 

Naisilla ja miehillä on molemmilla oma tärkeä roolinsa maailmassa - miten paljosta jäämmekään paitsi kun niistä kieltäydymme ja niitä vähättelemme.      



Kuva: Pixabay - sasint

9.4.2023

Keskeneräisyys - pääsiäisen sanoma

Kolme vuotta sitten pääsiäisenä kirjoitin keskeneräisyydestä. Luin tekstini läpi tänä aamuna ja se edelleen puhuttelee minua. Haluni olla täydellisen valmis ja varustautunut ennenkuin suostun lähtemään liikkeelle on edelleen vahva. Kun tämän tiedostan, pystyn lempeästi haastamaan itseäni. 

'Näen sinut kolkuttamassa ovelle, joka avautuu. Mutta kun astut siitä sisään, se myös menee takanasi kiinni. Entinen jää taakse'. Nämä rohkaisevat sanat johtajalta myös aiheuttivat levottomuutta sisimmässäni. Kyllä, kolkuttelen uusilla ovilla, mutta haluanko todella, että vanha jää taakse? Jaoin ajatuksia ystävälle. 'Miksi pelkäisit muutosta, sehän voi olla hyväkin asia?' hän haastoi. 

Asiat, jotka tällä hetkellä ovat niin mukavia ja lohduttavia, ovat ehkä riippoja, jotka estävät minua kulkemasta eteenpäin. Estävät seuraamasta Jumalan tahtoa. Mutta aivan kuten opetuslapset, jotka pääsiäisenä surivat mennyttä ja pelkäsivät tulevaa, voin löytää aivan uudenlaisen polun, joka tuo elämääni suurta iloa ja tarkoitusta. Kuvan alla alkuperäinen teksti. Siunattua pääsiäistä!    





Tykkään tehdä asiat hyvin.  Haluan valmistautua, en esimerkiksi pidä spontaaneista puheiden pitämisestä tai muista ex tempore-esiintymisjutuista.  Ehkäpä tämän vuoksi suosin ajatusten esille tuomista kirjoittamalla, mutta takaisin aiheeseen.  

Ensimmäinen pääsiäinen.  Yhdeksän vitsausta nähnyt Egyptin faarao ei suostu päästämään orjakansaansa vapauteen.  Mutta nyt on tullut lähdön hetki.  Ei faaraon päätöksen perusteella, ei kansan toiveiden mukaan, vaan Jumalan aikataulun mukaan.  

Jumala ilmoittaa aikeensa Moosekselle, ja kansa osaa varustautua loppuhuipennukseen, viimeisimpään vitsaukseen.  Israelin kansassa jokainen perhe uhraa karitsan, ja sen veri sivellään huolellisesti ovenpieliin suojelemaan esikoisia kuoleman enkelin vierailulta. Israelilaiset valmistautuvat viettämään ensimmäistä pääsiäisjuhlaa syöden ateriansa kengät jalassa ja matkavaatteet yllä.   

Sinä yönä faarao, jonka sydän oli kovettunut kerta toisensa jälkeen vitsausten runnellessa hänen maataan ja kansaansa, nöyrtyy viimeinkin.  Faarao käskee orjakansaa poistumaan välittömästi maastaan. 

Kansa lähtee pitkälle vaellukselleen taikinakulhot kainalossa, nyytit olalla ja karjaa edellään ajaen. On keskiyö.  

Minua koskettaa taikinakulhojen symboloima keskeneräisyys.  He eivät ehtineet paistaa happamatonta leipäänsä matkaevääksi.  Lähtö tuli keskellä yötä, kukaan ei saanut nukkua täysiä yöunia.  

Jos minä olisin suunnitellut matkan, täydellisesti, olisi leivät ollut paistettuina, kansa hyvin levänneenä pitkää matkaa varten, ja lähtö erämaahan tapahtuisi päivänvalon aikaan. Parhaat mahdolliset olosuhteet, jotta voimat säästyisivät niitä todellisia koitoksia varten.  

Keskeneräisyys on minulle hankalaa, se etten ole ihan valmis.  

Pitää osata oppia sietämään keskeneräisyyttä, luen remonttiblogeista. Siitä, että asiat valmistuvat hitaammin kuin suunnittelee ja paikat repsottavat pidempään kuin oma kärsivällisyys kestäisi.  

Aika suuri osa raskauksista syntyy yllättäen, suunnittelematta, kertoi eräs terapeutti.  Jopa avioliitoissa, onnellisen perhe-elämän keskellä.  

Uusi elämä ei saavu vasta sitten, kun olosuhteet ovat optimaaliset.  Kristittynä pitää muotoilla tämä lause uudelleen.  Jumala ei luo uutta elämää vasta sitten, kun vanhempien elinolot ovat täydellisen järjestyksessä. 

Jumala, joka päättää ja joka säätää.  


Tuhannet asiat saapuvat elämäämme yllättäen, kutsumatta, ilman ennakkovaroitusta. Se ei tarkoita sitä, etteivätkö ne olisi Jumalan aikataulussa.


Tuhannet asiat saapuvat elämäämme yllättäen, kutsumatta, ilman ennakkovaroitusta.  Se ei tarkoita sitä, etteikö olisi oikea hetki.  Etteikö olisi hyvä aika.  Etteikö asiat olisi Jumalan aikatauluttama.  

Mutta se voi silti olla vaikeaa.  Ehkä se riippuu luonteesta, kokemuksista, kypsyydestä, että pystyy toimimaan silloinkin, kun asiat eivät mene suunnitelmien mukaan.  Ja tämä on toisille vaikeaa, ja joillekin tosi vaikeaa.  

Raamattussa on useita kertomuksia, joissa tapahtumat eivät etene täydellisesti.  Itse asiassa Jumala näyttää nauttivan mahdottomien, keskeneräisten, heikkojen ja osaamattomien asioiden keskellä toimimisesta.  

Pääsiäinen on äärimmäinen esimerkki siitä, miten meidän ajatuksemme eroavat Jumalan suunnitelmista.  Ihmismielen täydellisessä suunnitelmassa Jeesuksen olisi pitänyt jatkaa työtänsä maan päällä, nousta hallitsemaan juutalaisia ja tuoda oikeus ja rauha maan kansoille.  Jumalan olisi pitänyt säästää hänen henkensä!  Eihän Jeesus tehnyt kenellekään pahaa, ja ne, jotka häntä siitä syyttivät, olivat itse joutuneet nolosti paljastetuksi ahneudestaan, vallanhimostaan, ylpeydestään. 

Opetuslapset, joita Jeesus oli valmistanut kolmen tiiviin vuoden ajan, eivät olleet valmiita.  Pääsiäisen jälkeen he istuivat peloissaan lukittujen ovien takana. Kun asiat eivät sujuneet niinkuin he olivat visioineet, he lamautuivat. 

Tässä opetuslasten reaktiossa tiivistyykin se stressi, joka nostaa päätään kun menetämme kontrollin, suunnitelmat muuttuvat tai estyvät, kun menetämme jotain meille tärkeää.  

Silloin kun emme koe olevamme valmiita, silloin kun hidastelemme, kiertelemme ja mietimme miten sanoa nätisti “ei!” siihen, mihin Jumala meitä kutsuu, voi olla tervettä myöntää, että optimaalista tilannetta odotellessa sydämessä vallitsee vahva tunne.  Meitä pelottaa. 

Muutokset ovat vaikeita.  Uuteen astumisen innostus pitää sisällään myös luopumisen vanhasta, se tuo surua ja menetyksen tunteita.  Muutoksessa on astuttava tuntemattomaan, valmistautua odottamattomiin tapahtumiin ja tunteisiin.  Se haastaa vanhaan tottunutta sydäntä ja sielua.

Usein Jumala kutsuu meitä muutokseen “taikinakulhot kainalossa”, ilman, että koemme olevamme täysin valmiita uuteen.  Se on pelottavaa.  Mutta mitä enemmän opimme tuntemaan Jumalaa, sitä suuremmaksi voi luottamuksemmekin kasvaa.  

Israelin kansan vapautuminen neljänsadan vuoden orjuudesta ja Jumalan huolenpito neljänkymmenen vuoden ajan erämaassa on yksi esimerkki siitä, että Jumalaan voi luottaa.  Jeesuksen kuolema näytti opetuslasten silmin suurelta epäonnistumiselta, mutta sitä seurasikin historiamme vaikutusvaltaisin tapahtuma.  Jeesus voitti kuoleman vallan. Opetuslapset astuivat rohkeasti ulos lukitusta huoneestaan ja muuttivat maailman.      

Jos olet uuden edessä, jos kyseenalaistat Jumalan aikataulua, jos mentät yöuniasi muutosten keskellä, et ole yksin.  Halusi paistaa taikinat leiväksi ennen matkaanlähtöä voi olla täysin looginen ja ymmärrettävä osa valmistautumista.  Mutta muista, että Jumala on jo valmis näyttämään voimansa.  Hänen aikatauluunsa voi luottaa.  Hänellä on sinulle jo eväät valmistettuna.  Ei kun matkaan!   

8.3.2022

Naiseus kriisissä


Tämän päivän naiseus on kriisissä. 

Kristillinen naiseus on kriisitilassa. 

Ja se on hyvä asia. 

?

Wikipedian mukaan “Kriisi on ihmisen tai organisaation kohtaama uusi tilanne, jossa aiemmin opitut ongelmanratkaisukeinot eivät välttämättä toimi.” 

Kristittynä elät jatkuvasti kriisissä, tilanteessa, jossa aiemmin opittu ei toimi, ei tule toimimaan. 

Kristittynä naiseutesi perustuu Kristukseen, hänen sanoihinsa, hänen tekoihinsa, hänen opetukseensa. Kristus Jeesus ei ollut “tästä maailmasta” (Joh 8:23). On siis ihan normaalia, että tämä maailma ei ymmärrä, ei hyväksy, ei noudata hänen esimerkkiään. 

Kristuksen seuraajana me naisetkin olemme tässä maailmassa “vieraita ja muukalaisia” (Hepr. 11:23). On hyvä olotila kokea itsensä oudoksi, erilaiseksi ja tuntemattomaksi tämän maailman keskuudessa. Meillä on uusi kotimaa, olemme “syntyneet uudesti ylhäältä” (Joh 3:7), olemme Jumalan valtakunnan kansalaisia.

Tärkeää on ymmärtää, että meidät on lähetetty maailmaan. Elämämme erilaisuuden tulee julistaa jotain suurempaa kuin mitä itse olemme. Meitä ei ole lähetetty vetäytymään turvallisiin suojapaikkoihin, joissa piileskellä kavalan maailman juonilta eikä myöskään sopeutumaan ja sulautumaan, nyökyttelemään maailman laulujen tahdissa. Kristitty nainen elää niin kuin “lammas susien keskellä” (Matt 10:16), ollen maailmalle suola ja valo. Kristityn naisen valinnat ja arvot loukkaavat ja tuovat jännitettä. Jos elämämme menettää suolaisen makunsa, jos alamme sopia hienosti yhteen maailman arvojen kanssa, olemme menettäneet alkuperämme ja tehtävämme. 

Mikäli pysymme uskollisina, kriisi on normaalitila. Olet kokenut tämän kriisin eri tavoin arjessasi. Olet ehkä välillä väsynyt jännitteisiin, joita Kristuksen seuraaminen tuo elämääsi. Maailman paine voi tuntua murtavan sinua. Ehkä kaipaat nähdä toisiakin naisia, jotka ovat valinneet Kristuksen seuraamisen ja antautuneet elämään Jumalan tahdon mukaan, koska ympärilläsi esittäytyy maailma niin vahvana ja varmana,  näennäisen menetyksellisenä. 

Kriisi jumalallisen naiseuden ja maailman naiseuden välillä tulee aina pysymään. Tämä kriisi on kuitenkin ulkoinen. Sisäisesti meillä on rauha, toivo ja ilo. Me emme lannistu. Sisäinen tasapaino ja tietoisuus Jumalan hyväksynnästä antaa voimaa kriisien puristuksissa. Kristillinen naiseus on jotain uskomatonta, voitokasta, inspiroivaa.


Lannistumaton usko

Me julkituomme totuuden, pidämme esillä evankeliumia. Kristillinen naiseus ei julista itseään, vaan Kristusta Jeesusta, hänen Herrauttaan elämässään. Kantamamme valkeus on lähtöisin Jumalasta, asetettu saviastiaan, jotta sen voima ymmärrettäisiin olevan Jumalan eikä meidän. 

Kaikin tavoin olemme ahdingossa ja neuvottomat, mutta emme umpikujassa tai toivottomia. 

Olemme vainottuja ja maahan kukistettuja, mutta emme hylättyjä tai tuhottuja. 

Kannamme Jeesuksen kuolemaa ruumiissamme, jotta hänen elämänsä saisi tulla meissä näkyviin. Koska uskomme, me puhumme, tietäen Jumalalla olevan viimeisen sanan jopa kuoleman ylitse. Jumalan armo kasvaa päivä päivältä, tuoden ylenpalttista kiitosta hänen kunniakseen.

Sen tähden emme lannistu maailman paineissa ja elämän jännitteissä, vaikka ulkoisesti heikennymme, koska sisäisesti uudistumme joka päivä. Ahdistukset ja paineet kestävät hetkisen verran ja ovat keveitä verrattuna siihen uskomattoman hienoon, ikuisesti kestävään kirkkauteen, joka ei koskaan lopu kesken tai jää vajaaksi. 

Tämän saavutamme kristittyinä naisina, kun emme katsele näkyväistä maailmaa, vaan kiinnitämme päämäärämme Jumalan iankaikkisiin, näkymättömiin totuuksiin. 


Naiseus on kriisissä, on aina ollut kriisissä, se on luonut jännitteitä ja paineita miesten ja naisten, ihmisten ja yhteisöjen välille. Ensimmäisestä naisesta lähtein pimeys on aina yrittänyt tuhota naiseuden, sen elämääsynnyttävän voiman ja sieluja vangitsevan toivon kauneuden. Kristillinen naiseus ei vastusta maailmaa tuomitakseen ihmistä, vaan pelastaakseen heidän ikuiset sielunsa. 

Niinpä tänään nainen, kun juhlimme naistenpäivää, suorista selkäsi, selkeytä mielesi ja kohdista katseesi Kristukseen. Monella on mielipide siitä miten sinun pitäisi elää naiseuttasi todeksi. Selviät näissä paineissa vain luovuttamalla elämäsi Herrauden hänelle, tietäen, että tämä taistelu, tämä kriisi on jo voitettu.   


Hyvää kansainvälistä naistenpäivää!


Tekstin alkuosa sai inspiraationsa Osmo Tiililän "Kirkon kriisi" -kirjan tekstilainauksesta, joka oli uusimassa Perusta-lehdessä.

Tekstin loppuosa sai inspiraationsa Paavalin toisesta kirjeestä korinttolaisille, luvusta 4. Lue se tänään voittolauluna kristilliselle naiseudelle. 


kuva: pixabay KELLEPICS


Aikaisempia Naistenpäivän kirjoituksiani: 

Mihin kaikkeen nainen pystyy 

Haaveiden maailma

Hyvää Naistenpäivää

Ketä Raamatun naista ihailet? 

Minna Canth - kristityt vaikuttajat maailmaa parantamassa (ei suoranaisesti naistenpäivälle kirjoitettu, mutta vaikuttava suomalainen nainen) 







2.11.2021

Kävikö Jeesus läpi kasvuprosessin kuten kuka tahansa lapsi?


Olen keskellä kasvatustyötä. Lapsia on alakoululaisista lukiolaiseen, ja jokaisella on tarpeita, toiveita ja tahtoa. Haluan keskittää vanhemmuutta asioihin, joissa lapsen pitää nyt kasvaa, kun hän on vielä saman katon alla ja auktoriteettimme alla. Löysin Raamatusta upean muistutuksen lapsen kasvunalueista. Aloitetaan lukemalla Jeesuksen elämästä Luukkaan evankeliumista luvusta 2:

41 Ja hänen vanhempansa matkustivat joka vuosi Jerusalemiin pääsiäisjuhlille. 42 Hänen ollessaan kaksitoistavuotias he niinikään vaelsivat ylös sinne juhlan tavan mukaan. 43 Ja kun ne päivät olivat kuluneet ja he lähtivät kotiin, jäi poikanen Jeesus Jerusalemiin, eivätkä hänen vanhempansa sitä huomanneet. 44 He luulivat hänen olevan matkaseurueessa ja kulkivat päivänmatkan ja etsivät häntä sukulaisten ja tuttavien joukosta; 45 mutta kun eivät löytäneet, palasivat he Jerusalemiin etsien häntä. 46 Ja kolmen päivän kuluttua he löysivät hänet pyhäköstä, jossa hän istui opettajain keskellä kuunnellen heitä ja kysellen heiltä. 47 Ja kaikki, jotka häntä kuulivat, ihmettelivät hänen ymmärrystänsä ja vastauksiansa. 48 Ja hänet nähdessään hänen vanhempansa hämmästyivät, ja hänen äitinsä sanoi hänelle: "Poikani, miksi meille näin teit? Katso, sinun isäsi ja minä olemme huolestuneina etsineet sinua." 49 Niin hän sanoi heille: "Mitä te minua etsitte? Ettekö tienneet, että minun pitää niissä oleman, mitkä minun Isäni ovat?" 50 Mutta he eivät ymmärtäneet sitä sanaa, jonka hän heille puhui. 51 Ja hän lähti heidän kanssansa ja tuli Nasaretiin ja oli heille alamainen. Ja hänen äitinsä kätki kaikki nämä sanat sydämeensä. 52 Ja Jeesus varttui viisaudessa ja iässä ja armossa Jumalan ja ihmisten edessä.

Luvussa on harvinainen kuvaus Jeesuksen kasvuvuosista. Tiedämme hänen syntymästään ja ensimmäisistä vuosistaan paljon yksityiskohtia, mutta nuoruudesta on vain tämä yksi kertomus. 

Ihan ensimmäisenä huomioin Jeesuksen perhekulttuurin. Yhteen tuleminen muiden uskovien kanssa oli Marialle ja Joosefille tärkeää - niin tärkeää, että he matkasivat jalkaisin Nasaretista Jerusalemiin joka vuosi pääsiäisjuhlille. Lapset otettiin mukaan kun he olivat tarpeeksi isoja matkan haasteisiin. Matka oli reilusti yli 100 kilometriä ja reitistä riippuen matkanteko kesti useita päiviä. Kun aikuisena Jeesus meni tapansa mukaan synagogaan (Luuk 4:16), tiedämme, että heidän perheessään oli tapana käydä myös synagogassa. Heillä oli tapana nähdä vaivaa sen suhteen, että lapset otetaan mukaan hengellisiin tilaisuuksiin ja juhliin.

Monesti vanhemmat kokevat helpommaksi pitää lapset kotona, ja käyvät itse eri juhlissa ja tapahtumissa. Mutta pitkällä tähtäimellä, kristilliseen kasvatukseen kuuluu lasten mukaan ottaminen ja vaivan näkeminen sen suhteen, että he ovat osa perheen kokemuksia, varsinkin hengellisiä kokemuksia. Kyllä, päiväunet voivat mennä sekaisin, varusteita täytyy ottaa mukaan joskus kassikaupalla, ja lapset väsyvät tai tylsistyvät, mutta loppujen lopuksi perheen yhteinen kulku hengellisellä pyhiinvaellusmatkalla on tärkeä osa lapsen kasvamista uskoon. Tapansa mukaan he sitten aikuistuttuaan tekevät mitä ovat aina tehneet.  

Kun Maria ja Joosef huomaavat, että Jeesus ei olekaan paluumatkan matkaseurueessa, he palasivat päivämatkan päässä olevaan Jerusalemiin. Siellä he joutuivat etsimään vielä kolme päivää, ennen kuin löysivät lapsensa. 

Voin kuvitella vanhempien, erityisesti äidin huolen näiden päivien aikana. Vaikka Jeesus-poika oli varmastikin järkevä lapsi, joka ei aiheuttanut vanhemmilleen turhia murheita, sitä aina voi miettiä kaikkein pahimpia skenaarioita - ja olihan jo yksi murhanhimoinen kuningas tappanut kokonaisen kylän pikkupojat kun vainosi Jeesusta. Kaikki oli siis mahdollista. Oliko sielunvihollinen keksinyt tavan vahingoittaa heidän nuorta poikansa? Äidin mielikuvitus ehti kuvitella varmasti kaikenmaailman kauhuja. 

Muistan erään kerran, kun etsin alle 10-vuotiasta lastani. Hänen piti olla mennä pianotunnille parin korttelin päähän, mutta sain soittotunnilta palaavalta toiselta lapselta sen käsityksen, että hän ei koskaan päässyt opettajan luo. Vietin seuraavat hetket juosten sinne tänne kadulla, kysellen ohikulkijoilta ja naapureilta, viestitellen ystäville ja stressaten aivan älyttömästi sitä, että lapseni oli hukassa. Viimein päätin käydä piano-opettajan luona, ja siellähän lapsi istui soittamassa. Kauhuskenaariot eivät olleet toteutuneet. 

Maria koki maailman jokaisen vanhemman huolen ja se purkautui niin tutulla tavalla. Huolesta suunniltaan ollut vanhempi ilmaisee helpotuksensa turhautumisella: “Poikani (Hei haloo: olet vielä lapsi!), miksi meille näin teit (etkö ajatellut meitä ollenkaan?!)”. 

Ajatteliko Jeesus vanhempiaan, kun hän teki päätöksen jäädä Jerusalemiin? Tähän väliin pitää pohtia Jeesuksen jumaluutta ja ihmisyyttä. Hän on todellinen Jumala, joka tuli maailmaan todellisena ihmisenä. Jeesuksen kautta Jumala otti erityisellä tavalla yhteyden ihmiskuntaan. Hän tyhjensi itsensä, eli ihmisyyden rajoituksiin sidottuna, tuli ihmiseksi. Jossain vaihetta kirkkohistoriaa Jeesus kuvattiin lapsi-aikuisena, kokonsa puolesta lapsena, joka kuitenkin ajatteli kuin aikuinen. En usko sen olevan todenmukainen kuvaus Jeesuksen kasvusta. Hän eli niin kuin kuka tahansa poika, vaikkakin ilman syntiä. Mutta jos lapsen kehitysvaiheeseen kuuluu jokin asia, se kuului myös Jeesuksen kehitysvaiheisiin.  

Nuoreen ikään kuuluu, että ei oikein ajatella tekemisten seuraamuksia. Sille on fyysinen selitys. Nuoren ihmisen aivojen etuotsalohko, joka kontrolloi toimintaa, säätelee tunteita ja hillitsee impulsiivisuutta, ei ole vielä täysin kehittynyt. Toisaalta limbinen järjestelmä eli mantelitumake ja mielihyväkeskus ovat kypsyneet. Kuka vanhempi ei ole joskus kysynyt lapseltaan jonkun käsittämättömän tempauksen jälkeen “Mitä ihmettä oikein ajattelit!?” ja saanut vastaukseksi “En tiedä, en mitään”? On hankala kuvitella Jeesuksesta, että hän ei olisi ajatellut tekojensa seurauksia, mutta hän oli oikea ihmislapsi, rajoitettu kuten muutkin ihmiset, joka joutui käymään läpi pitkän kypsymisprosessin.

Ehkäpä Jeesuksen suunnitelma jäädä Jerusalemiin ja mennä temppeliin kuuntelemaan ja kyselemään oli äkillinen, hyvältä tuntuva päätös, ja normaalilta tuntuva jatkumo pääsiäisen juhlan aiheuttamien tunteiden ja ajatusten perään. Hengellinen jano ja nälkä löysi tyydytyksensä oppineiden kanssa keskustellessa. Ei siinä ehtinyt miettimään miltä tämä saattaisi vanhemmista tuntua.

Vaikka Jeesuksella oli suurta ymmärrystä ja viisautta tuossa iässä, hän silti valitsi kuuliaisuuden ja alamaisuuden vanhempiaan kohtaan. Hän ei kohdellut vanhempiaan, jotka eivät ymmärtäneet hänen puheitaan (jae 50), ylimielisesti tai kärsimättömästi. Ei ihmekään, että hän teki vaikutuksen myös Nasaretin asukkaisiin. Hänen kasvuaan oli varmasti ihmeellistä seurata. Joskus mietin omaa kasvuprosessiani seurakunnan keskellä. Ihmiset oppivat tuntemaan minut keskeneräisyydessäni, ja silti sain vastuuta ja mahdollisuuksia palvella. Meillä kaikilla on lupa kasvaa ja kypsyä. 

Kolme asiaa, joissa Jeesus kasvoi olivat viisaus (sofia), ikä eli kypsyys (helikia) ja armo (charis). Näissä minunkin pitää auttaa lapsiani kasvamaan. Viisaus eli sofia sisältää tiedon, älyn, oppimisen. Se voi myös sisältää jumalallisen, yliluonnollisen viisauden. Helikia on kasvua iässä, kypsyydessä ja valmiuksissa. Ja viimeisimpänä charis; armo, suosio, miellyttävyys, suloisuus, hyvä tahto, puheen suloisuus. Charis kuulostaa hyvin vastustamattomalta. 

Pelkkä viisaus ja kypsyys ilman rakkaudellista ihmisten kohtaamista voisi tuntua kolkolta. Jeesuksella oli myöhemminkin suuri kyky tuntea myötätuntoa ihmisiä kohtaan ja se houkutteli hänen seuraansa myös niitä, jotka eivät ehkä etsineet tietoa, älyä ja kokemusta, vaan tarvitsivat rakkautta. Jeesus oli tasapainoisesti kasvanut kaikilla näillä tärkeillä elämän osa-alueilla. 

Mitä mieltä sinä olet siitä, että Jeesus poikana kävi läpi inhimillisen kasvuprosessin, ihmisyyden rajoituksineen kaikkineen? Minusta tuntuu, että kun puhun tästä lapsilleni he saavat rohkaisua hyväksymään oman kasvamisensa ja keskeneräisyytensä. Silloin he näkevät sen, mitä merkitsee olla ihminen ja pystyvät hyväksymään omia rajoituksiaan. Jeesuksen elämää tutkaillessa opimme myös, millainen Jumala on, ja sekin on tärkeä osa minuuden ja itsetunnon kasvamista.  


Kreikankielen sanat blueletterbible.org

Kuva: Pixabay Jeff Klugiewicz


9.9.2021

Matkakumppanit pyhiinvaelluksella


Elämä pyhiinvaellusmatkana. Kädessä tukeva sauva, sandaalit läpsyen nostatan tomupilven jälkeeni, pellavaisen viittani liepeet liehuvat kun nousen jälleen yhden mäen päälle… Sanasta pyhiinvaellus voi nousta hassujakin mielikuvia, mutta käsitteenä se on auttanut minua pohtimaan tätä maallista matkaa. 

Pyhiinvaellus on hidasta. Se on kova totuus jos mielellään kiiruhtaa ja tempoilee aina kohti jotain uutta. Itseään ei voi pyhiinvaelluksella kuitenkaan paeta. Eikä apostolinkyydillä matkustaessa ole matkakumppaneitakaan helppo karistaa kannoiltaan. 

Olet varmasti kuullut hyvää tarkoittavia kehoituksia jättää taakse tylsät, toksiset tai draamahakuiset ihmissuhteet, ja keskittyä ihmisiin, joiden kanssa sinulla on helppoa ja mukavaa, jotka hyväksyvät sinut ja kannustavat sinua. Viimeksi kirjoitin, miten Raamatun tulee ohjata pyhiinvaeltajaa eri päätösten kohdalla. Onko hankalien ihmissuhteiden jättäminen raamatullinen ajatus?  

(Huom. keskityn tässä aikuisten välisiin suhteisiin, jotka eivät ole avioliitto tai sen kaltainen sitoumus. Kuten ystävyydet, työtoveruudet, naapurit, suhteet seurakunnassa…)

Jo Raamatun alkulehdiltä luemme, että ihmisen ei ole hyvä olla yksin. Jumala loi meidät yhteyteen toisten kanssa. Pieni lapsi jää kehityksessään jälkeen, jos hän ei saa ihmiskosketusta. Läheiset perhesuhteet vahvistavat nuoria henkisesti ja sosiaalisesti. Tutkimuksissa todetaan, että ne joilla on hyvät naapuruussuhteet, voivat paremmin. 

Jeesus kerää seuraajansa yhteisöön, jota kutsutaan seurakunnaksi. On selvää, että hän ei tarkoittanut seuraajiaan rukoilemaan tai ylistämään Jumalaa yksin metsässä tai vain oman perheen kesken kotona. Hän haluaa meidät yhteen, haasteista huolimatta.  

Raamatussa on useita jakeita koskien suhteita toisiin ihmisiin. Uudessa Testamentissa on kymmeniä kehoituksia “toinen toisia” kohtaan. Rakastakaa, palvelkaa, kunnioittakaa, kärsikää, auttakaa, rohkaiskaa, rakentakaa… Ne ovat hyvin aktiivisia kehoituksia panostaa toiseen ihmiseen ja hänen hyvinvointiinsa.

"kärsikää toinen toistanne ja antakaa toisillenne anteeksi, jos kenellä on moitetta toista vastaan. Niinkuin Herrakin on antanut teille anteeksi, niin myös te antakaa." Kol 3:13

Yhteinen matkavaellus maan päällä alkaa perheen keskellä, ja jatkuu ystävyyksien, sukulaisten, työtovereiden ja seurakunnan keskuudessa. Mutta mitä jos jokin näistä suhteista muuttuu kuormittavaksi?    

Tätä asiaa pohtiessani päädyin emotionaalisen ja hengellisen terveyden äärelle. Aikuinen ihminen, joka on emotionaalisesti tasapainoinen ja hengellisesti kypsä, pystyy viettämään aikaa monenlaisten ihmisten kanssa. Hän pystyy olemaan objektiivinen, eikä ota kaikkea henkilökohtaisesti. Ajattele vaikka ammattilaista, joka työskentelee haastavien ihmisten kanssa. Hän pystyy keskustelemaan, koska ei etsi suhteesta itselleen mitään.

Mutta yleensä ystävyyssuhteissa tai työkavereidenkin kanssa haluamme myös saada jotain. Haluamme kokea arvostusta, kehuja hyvin menneistä tekemisistä ja mielihyvää yhdessäolosta. Nämä ovat hyvin luonnollisia tunteita. Mutta se ei ole raamatullinen asenne ihmissuhteisiin. 

Tämä voi tuntua nurinkuriselta. Miksi en saisi kokea ja saada positiivisia tunteita toisten ihmisten kanssa olemisesta? Miksi en jättäisi ja torjuisi ihmisiä, joiden kanssa on kitkaa, joiden kanssa on vaikea olla? 

Kun olet henkisesti kypsä, emotionaalisesti terve ja hengellisesti kasvava, pystyt näkemään toisen ihmisen rakkauden kohteena - ei jonakuna, jonka pitää täyttää sinun tarpeesi. Aivan kuten vanhempi ymmärtää lasta, joka potkii, sylkee ja kiukuttelee, voimme katsella aikuista ihmistä joka piikittelee, hymähtelee tai töksäyttää. Piikkikuoren alla on hellyyttä kaipaava, Jumalan luoma ihminen. 

Voin kuulla vastaväitteitä. Eikö ole parempi vetäytyä sellaisen ihmisen luota, joka saa sinut tuntemaan olosi pahaksi? 

Yritän sanoa tämän varovasti, koska en tietenkään toivo, että sinulla on vuosikausia vaikeaa olla jonkun ihmisen kanssa. Tällaisessa tilanteessa matka, joka sinun pitää tehdä, on lyhyt ja pitkä - sinun pitää mennä itseesi ja löytää juuret tunteillesi. Mitä sinä uskot itsestäsi, mitä sinä uskot toisista ihmisistä, mitä sinä uskot Jumalasta. Matka on pitkä, koska emme luonnollisesti halua tutkistella itseämme. On helpompaa löytää syy muista. 


"Tutki minua, Jumala, ja tunne minun sydämeni, koettele minua ja tunne minun ajatukseni. Ja katso: jos minun tieni on vaivaan vievä, niin johdata minut iankaikkiselle tielle." Ps 139:23-24.


Jokaisella on elämän aikana ollut vaikeita ihmisiä, joiden kanssa on yrittänyt tulla toimeen, minullakin. Olen jälkeenpäin pystynyt hyväksymään, että heidän kohtaaminen oli minulle tarpeen. He tarvitsivat minua, minä tarvitsin heitä. Jeesuksen seuraajana päämääräni ei ole hankkia itselleni kunniaa ja kiitosta, vaan Jeesukselle. 

Jumalan tahto on, että hänen omansa muuttuvat Jeesuksen kaltaiseksi. Jeesus oli lempeä, hyvä ja viisas. Hän oli tarvittaessa myös luja, haastava ja suora.  

Sillä ihmissuhteissa ei ole tarkoitus, että otamme vastaan mitä vain. Meidän pitää olla rehellisiä ja puhua totta. Jos jonkun käytös vaivaa, se pitää pystyä sanomaan. Naisille on hämmentävän vaikeaa sanoa totuutta toisille, jos ajattelemme sen loukkaavan heitä. Etsipä Youtubesta video, jossa 5-vuotiaita lapsia pyydetään sanomaan mielipiteensä mehusta, jossa on suolaa. Mehun antaja kertoo sen olevan hänen lempimehuaan ja hän haluaa jakaa sitä kaikille:  

These Kids Do NOT Like This Lemonade | The Secret Life Of 5 Year Olds

Pojat sanovat suoraan, että se on kauheaa. Tytöt hymyilevät ja sanovat “Ihanaa, mutta juon mielummin vettä”. Psykologit ovat huomanneet, että jo 3-4 kuukauden iässä tyttöjen ja poikien empatiakyvyissä ja kyvyssä tunnistaa toisten ihmisten tunteita, on suuria eroja. Me naiset olemme yleensä hyvin empaattisia. Emme halua loukata toisten tunteita. Se voi olla vahingollista meille itsellemme. 

Tämä vaatii tietenkin henkisen kypsyyden lisäksi viisautta. Ei totuuden töksäyttely tee ihmissuhteille hyvää, jos se ei tule rakkaudesta. Yhteiskunnassa on myös kanavia, joita käyttää jos naapuruussuhde tai työtoveri ei ole asiallista. Näissäkin on aina hyvä pysähtyä, vetää syvään henkeä ja erottaa tunteet asioista. 

Palaan pyhiinvaelluspolulleni. Horisontissa näkyy toinen pyhiinvaeltaja. Hän näyttää kulkevan hitaasti ja kun pääsen lähemmäksi, huomaan hänen ontuvan. Hidastan vauhtia, jotta voin kulkea hänen rinnallaan ja kysyn kuinka voisin auttaa. “Ei tässä mitään, tämä on vain vanha vamma joka tekee kulusta hidasta. Mutta voidaan toki turista hetki jos maltat kävellä hitaampaa”. 

Toisista pyhiinvaeltajista ei aina huomaa, mitä heille kuuluu. Nälkä tai jano eväiden loputtua ei näy heti päällepäin, mutta kun tarjoat eväitäsi kahvitauolla, voi kyyneleet kohota silmiin. Nyt siihen nuotion ääreen liittyi joku, joka ei tiedä missä on. Kun selviää, minne hän haluaa mennä, voi näyttää polun, jolla jatkaa. 

Toiset ihmiset kohtamme hetkeksi, mutta nekin hetket ovat tärkeitä. Toiset ovat olleet samalla matkalla jo vuosien ajan, ja suhteesta on karissut vieraskoreus. Näkyykö pinnan alta vanhaa aatua, omaa haisevaa lihaa, vai kiiltääkö siellä Jumalan tulessa puhdistama kulta?  

Jumala näkee jokaisen ihmisen, joka on sinulle vaikea. Hän antaa voimaa ja viisautta omilleen suhtautua kaikenlaisiin ihmisiin. Hän on myös armollinen, ja poistaa viereltämme ihmiset, kun Hänen tarkoitusperänsä ovat saavuttaneet täyttymyksensä. 


Kuva: Pixabay MaBraS

 


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...