2.11.2021

Kävikö Jeesus läpi kasvuprosessin kuten kuka tahansa lapsi?


Olen keskellä kasvatustyötä. Lapsia on alakoululaisista lukiolaiseen, ja jokaisella on tarpeita, toiveita ja tahtoa. Haluan keskittää vanhemmuutta asioihin, joissa lapsen pitää nyt kasvaa, kun hän on vielä saman katon alla ja auktoriteettimme alla. Löysin Raamatusta upean muistutuksen lapsen kasvunalueista. Aloitetaan lukemalla Jeesuksen elämästä Luukkaan evankeliumista luvusta 2:

41 Ja hänen vanhempansa matkustivat joka vuosi Jerusalemiin pääsiäisjuhlille. 42 Hänen ollessaan kaksitoistavuotias he niinikään vaelsivat ylös sinne juhlan tavan mukaan. 43 Ja kun ne päivät olivat kuluneet ja he lähtivät kotiin, jäi poikanen Jeesus Jerusalemiin, eivätkä hänen vanhempansa sitä huomanneet. 44 He luulivat hänen olevan matkaseurueessa ja kulkivat päivänmatkan ja etsivät häntä sukulaisten ja tuttavien joukosta; 45 mutta kun eivät löytäneet, palasivat he Jerusalemiin etsien häntä. 46 Ja kolmen päivän kuluttua he löysivät hänet pyhäköstä, jossa hän istui opettajain keskellä kuunnellen heitä ja kysellen heiltä. 47 Ja kaikki, jotka häntä kuulivat, ihmettelivät hänen ymmärrystänsä ja vastauksiansa. 48 Ja hänet nähdessään hänen vanhempansa hämmästyivät, ja hänen äitinsä sanoi hänelle: "Poikani, miksi meille näin teit? Katso, sinun isäsi ja minä olemme huolestuneina etsineet sinua." 49 Niin hän sanoi heille: "Mitä te minua etsitte? Ettekö tienneet, että minun pitää niissä oleman, mitkä minun Isäni ovat?" 50 Mutta he eivät ymmärtäneet sitä sanaa, jonka hän heille puhui. 51 Ja hän lähti heidän kanssansa ja tuli Nasaretiin ja oli heille alamainen. Ja hänen äitinsä kätki kaikki nämä sanat sydämeensä. 52 Ja Jeesus varttui viisaudessa ja iässä ja armossa Jumalan ja ihmisten edessä.

Luvussa on harvinainen kuvaus Jeesuksen kasvuvuosista. Tiedämme hänen syntymästään ja ensimmäisistä vuosistaan paljon yksityiskohtia, mutta nuoruudesta on vain tämä yksi kertomus. 

Ihan ensimmäisenä huomioin Jeesuksen perhekulttuurin. Yhteen tuleminen muiden uskovien kanssa oli Marialle ja Joosefille tärkeää - niin tärkeää, että he matkasivat jalkaisin Nasaretista Jerusalemiin joka vuosi pääsiäisjuhlille. Lapset otettiin mukaan kun he olivat tarpeeksi isoja matkan haasteisiin. Matka oli reilusti yli 100 kilometriä ja reitistä riippuen matkanteko kesti useita päiviä. Kun aikuisena Jeesus meni tapansa mukaan synagogaan (Luuk 4:16), tiedämme, että heidän perheessään oli tapana käydä myös synagogassa. Heillä oli tapana nähdä vaivaa sen suhteen, että lapset otetaan mukaan hengellisiin tilaisuuksiin ja juhliin.

Monesti vanhemmat kokevat helpommaksi pitää lapset kotona, ja käyvät itse eri juhlissa ja tapahtumissa. Mutta pitkällä tähtäimellä, kristilliseen kasvatukseen kuuluu lasten mukaan ottaminen ja vaivan näkeminen sen suhteen, että he ovat osa perheen kokemuksia, varsinkin hengellisiä kokemuksia. Kyllä, päiväunet voivat mennä sekaisin, varusteita täytyy ottaa mukaan joskus kassikaupalla, ja lapset väsyvät tai tylsistyvät, mutta loppujen lopuksi perheen yhteinen kulku hengellisellä pyhiinvaellusmatkalla on tärkeä osa lapsen kasvamista uskoon. Tapansa mukaan he sitten aikuistuttuaan tekevät mitä ovat aina tehneet.  

Kun Maria ja Joosef huomaavat, että Jeesus ei olekaan paluumatkan matkaseurueessa, he palasivat päivämatkan päässä olevaan Jerusalemiin. Siellä he joutuivat etsimään vielä kolme päivää, ennen kuin löysivät lapsensa. 

Voin kuvitella vanhempien, erityisesti äidin huolen näiden päivien aikana. Vaikka Jeesus-poika oli varmastikin järkevä lapsi, joka ei aiheuttanut vanhemmilleen turhia murheita, sitä aina voi miettiä kaikkein pahimpia skenaarioita - ja olihan jo yksi murhanhimoinen kuningas tappanut kokonaisen kylän pikkupojat kun vainosi Jeesusta. Kaikki oli siis mahdollista. Oliko sielunvihollinen keksinyt tavan vahingoittaa heidän nuorta poikansa? Äidin mielikuvitus ehti kuvitella varmasti kaikenmaailman kauhuja. 

Muistan erään kerran, kun etsin alle 10-vuotiasta lastani. Hänen piti olla mennä pianotunnille parin korttelin päähän, mutta sain soittotunnilta palaavalta toiselta lapselta sen käsityksen, että hän ei koskaan päässyt opettajan luo. Vietin seuraavat hetket juosten sinne tänne kadulla, kysellen ohikulkijoilta ja naapureilta, viestitellen ystäville ja stressaten aivan älyttömästi sitä, että lapseni oli hukassa. Viimein päätin käydä piano-opettajan luona, ja siellähän lapsi istui soittamassa. Kauhuskenaariot eivät olleet toteutuneet. 

Maria koki maailman jokaisen vanhemman huolen ja se purkautui niin tutulla tavalla. Huolesta suunniltaan ollut vanhempi ilmaisee helpotuksensa turhautumisella: “Poikani (Hei haloo: olet vielä lapsi!), miksi meille näin teit (etkö ajatellut meitä ollenkaan?!)”. 

Ajatteliko Jeesus vanhempiaan, kun hän teki päätöksen jäädä Jerusalemiin? Tähän väliin pitää pohtia Jeesuksen jumaluutta ja ihmisyyttä. Hän on todellinen Jumala, joka tuli maailmaan todellisena ihmisenä. Jeesuksen kautta Jumala otti erityisellä tavalla yhteyden ihmiskuntaan. Hän tyhjensi itsensä, eli ihmisyyden rajoituksiin sidottuna, tuli ihmiseksi. Jossain vaihetta kirkkohistoriaa Jeesus kuvattiin lapsi-aikuisena, kokonsa puolesta lapsena, joka kuitenkin ajatteli kuin aikuinen. En usko sen olevan todenmukainen kuvaus Jeesuksen kasvusta. Hän eli niin kuin kuka tahansa poika, vaikkakin ilman syntiä. Mutta jos lapsen kehitysvaiheeseen kuuluu jokin asia, se kuului myös Jeesuksen kehitysvaiheisiin.  

Nuoreen ikään kuuluu, että ei oikein ajatella tekemisten seuraamuksia. Sille on fyysinen selitys. Nuoren ihmisen aivojen etuotsalohko, joka kontrolloi toimintaa, säätelee tunteita ja hillitsee impulsiivisuutta, ei ole vielä täysin kehittynyt. Toisaalta limbinen järjestelmä eli mantelitumake ja mielihyväkeskus ovat kypsyneet. Kuka vanhempi ei ole joskus kysynyt lapseltaan jonkun käsittämättömän tempauksen jälkeen “Mitä ihmettä oikein ajattelit!?” ja saanut vastaukseksi “En tiedä, en mitään”? On hankala kuvitella Jeesuksesta, että hän ei olisi ajatellut tekojensa seurauksia, mutta hän oli oikea ihmislapsi, rajoitettu kuten muutkin ihmiset, joka joutui käymään läpi pitkän kypsymisprosessin.

Ehkäpä Jeesuksen suunnitelma jäädä Jerusalemiin ja mennä temppeliin kuuntelemaan ja kyselemään oli äkillinen, hyvältä tuntuva päätös, ja normaalilta tuntuva jatkumo pääsiäisen juhlan aiheuttamien tunteiden ja ajatusten perään. Hengellinen jano ja nälkä löysi tyydytyksensä oppineiden kanssa keskustellessa. Ei siinä ehtinyt miettimään miltä tämä saattaisi vanhemmista tuntua.

Vaikka Jeesuksella oli suurta ymmärrystä ja viisautta tuossa iässä, hän silti valitsi kuuliaisuuden ja alamaisuuden vanhempiaan kohtaan. Hän ei kohdellut vanhempiaan, jotka eivät ymmärtäneet hänen puheitaan (jae 50), ylimielisesti tai kärsimättömästi. Ei ihmekään, että hän teki vaikutuksen myös Nasaretin asukkaisiin. Hänen kasvuaan oli varmasti ihmeellistä seurata. Joskus mietin omaa kasvuprosessiani seurakunnan keskellä. Ihmiset oppivat tuntemaan minut keskeneräisyydessäni, ja silti sain vastuuta ja mahdollisuuksia palvella. Meillä kaikilla on lupa kasvaa ja kypsyä. 

Kolme asiaa, joissa Jeesus kasvoi olivat viisaus (sofia), ikä eli kypsyys (helikia) ja armo (charis). Näissä minunkin pitää auttaa lapsiani kasvamaan. Viisaus eli sofia sisältää tiedon, älyn, oppimisen. Se voi myös sisältää jumalallisen, yliluonnollisen viisauden. Helikia on kasvua iässä, kypsyydessä ja valmiuksissa. Ja viimeisimpänä charis; armo, suosio, miellyttävyys, suloisuus, hyvä tahto, puheen suloisuus. Charis kuulostaa hyvin vastustamattomalta. 

Pelkkä viisaus ja kypsyys ilman rakkaudellista ihmisten kohtaamista voisi tuntua kolkolta. Jeesuksella oli myöhemminkin suuri kyky tuntea myötätuntoa ihmisiä kohtaan ja se houkutteli hänen seuraansa myös niitä, jotka eivät ehkä etsineet tietoa, älyä ja kokemusta, vaan tarvitsivat rakkautta. Jeesus oli tasapainoisesti kasvanut kaikilla näillä tärkeillä elämän osa-alueilla. 

Mitä mieltä sinä olet siitä, että Jeesus poikana kävi läpi inhimillisen kasvuprosessin, ihmisyyden rajoituksineen kaikkineen? Minusta tuntuu, että kun puhun tästä lapsilleni he saavat rohkaisua hyväksymään oman kasvamisensa ja keskeneräisyytensä. Silloin he näkevät sen, mitä merkitsee olla ihminen ja pystyvät hyväksymään omia rajoituksiaan. Jeesuksen elämää tutkaillessa opimme myös, millainen Jumala on, ja sekin on tärkeä osa minuuden ja itsetunnon kasvamista.  


Kreikankielen sanat blueletterbible.org

Kuva: Pixabay Jeff Klugiewicz


9.9.2021

Matkakumppanit pyhiinvaelluksella


Elämä pyhiinvaellusmatkana. Kädessä tukeva sauva, sandaalit läpsyen nostatan tomupilven jälkeeni, pellavaisen viittani liepeet liehuvat kun nousen jälleen yhden mäen päälle… Sanasta pyhiinvaellus voi nousta hassujakin mielikuvia, mutta käsitteenä se on auttanut minua pohtimaan tätä maallista matkaa. 

Pyhiinvaellus on hidasta. Se on kova totuus jos mielellään kiiruhtaa ja tempoilee aina kohti jotain uutta. Itseään ei voi pyhiinvaelluksella kuitenkaan paeta. Eikä apostolinkyydillä matkustaessa ole matkakumppaneitakaan helppo karistaa kannoiltaan. 

Olet varmasti kuullut hyvää tarkoittavia kehoituksia jättää taakse tylsät, toksiset tai draamahakuiset ihmissuhteet, ja keskittyä ihmisiin, joiden kanssa sinulla on helppoa ja mukavaa, jotka hyväksyvät sinut ja kannustavat sinua. Viimeksi kirjoitin, miten Raamatun tulee ohjata pyhiinvaeltajaa eri päätösten kohdalla. Onko hankalien ihmissuhteiden jättäminen raamatullinen ajatus?  

(Huom. keskityn tässä aikuisten välisiin suhteisiin, jotka eivät ole avioliitto tai sen kaltainen sitoumus. Kuten ystävyydet, työtoveruudet, naapurit, suhteet seurakunnassa…)

Jo Raamatun alkulehdiltä luemme, että ihmisen ei ole hyvä olla yksin. Jumala loi meidät yhteyteen toisten kanssa. Pieni lapsi jää kehityksessään jälkeen, jos hän ei saa ihmiskosketusta. Läheiset perhesuhteet vahvistavat nuoria henkisesti ja sosiaalisesti. Tutkimuksissa todetaan, että ne joilla on hyvät naapuruussuhteet, voivat paremmin. 

Jeesus kerää seuraajansa yhteisöön, jota kutsutaan seurakunnaksi. On selvää, että hän ei tarkoittanut seuraajiaan rukoilemaan tai ylistämään Jumalaa yksin metsässä tai vain oman perheen kesken kotona. Hän haluaa meidät yhteen, haasteista huolimatta.  

Raamatussa on useita jakeita koskien suhteita toisiin ihmisiin. Uudessa Testamentissa on kymmeniä kehoituksia “toinen toisia” kohtaan. Rakastakaa, palvelkaa, kunnioittakaa, kärsikää, auttakaa, rohkaiskaa, rakentakaa… Ne ovat hyvin aktiivisia kehoituksia panostaa toiseen ihmiseen ja hänen hyvinvointiinsa.

"kärsikää toinen toistanne ja antakaa toisillenne anteeksi, jos kenellä on moitetta toista vastaan. Niinkuin Herrakin on antanut teille anteeksi, niin myös te antakaa." Kol 3:13

Yhteinen matkavaellus maan päällä alkaa perheen keskellä, ja jatkuu ystävyyksien, sukulaisten, työtovereiden ja seurakunnan keskuudessa. Mutta mitä jos jokin näistä suhteista muuttuu kuormittavaksi?    

Tätä asiaa pohtiessani päädyin emotionaalisen ja hengellisen terveyden äärelle. Aikuinen ihminen, joka on emotionaalisesti tasapainoinen ja hengellisesti kypsä, pystyy viettämään aikaa monenlaisten ihmisten kanssa. Hän pystyy olemaan objektiivinen, eikä ota kaikkea henkilökohtaisesti. Ajattele vaikka ammattilaista, joka työskentelee haastavien ihmisten kanssa. Hän pystyy keskustelemaan, koska ei etsi suhteesta itselleen mitään.

Mutta yleensä ystävyyssuhteissa tai työkavereidenkin kanssa haluamme myös saada jotain. Haluamme kokea arvostusta, kehuja hyvin menneistä tekemisistä ja mielihyvää yhdessäolosta. Nämä ovat hyvin luonnollisia tunteita. Mutta se ei ole raamatullinen asenne ihmissuhteisiin. 

Tämä voi tuntua nurinkuriselta. Miksi en saisi kokea ja saada positiivisia tunteita toisten ihmisten kanssa olemisesta? Miksi en jättäisi ja torjuisi ihmisiä, joiden kanssa on kitkaa, joiden kanssa on vaikea olla? 

Kun olet henkisesti kypsä, emotionaalisesti terve ja hengellisesti kasvava, pystyt näkemään toisen ihmisen rakkauden kohteena - ei jonakuna, jonka pitää täyttää sinun tarpeesi. Aivan kuten vanhempi ymmärtää lasta, joka potkii, sylkee ja kiukuttelee, voimme katsella aikuista ihmistä joka piikittelee, hymähtelee tai töksäyttää. Piikkikuoren alla on hellyyttä kaipaava, Jumalan luoma ihminen. 

Voin kuulla vastaväitteitä. Eikö ole parempi vetäytyä sellaisen ihmisen luota, joka saa sinut tuntemaan olosi pahaksi? 

Yritän sanoa tämän varovasti, koska en tietenkään toivo, että sinulla on vuosikausia vaikeaa olla jonkun ihmisen kanssa. Tällaisessa tilanteessa matka, joka sinun pitää tehdä, on lyhyt ja pitkä - sinun pitää mennä itseesi ja löytää juuret tunteillesi. Mitä sinä uskot itsestäsi, mitä sinä uskot toisista ihmisistä, mitä sinä uskot Jumalasta. Matka on pitkä, koska emme luonnollisesti halua tutkistella itseämme. On helpompaa löytää syy muista. 


"Tutki minua, Jumala, ja tunne minun sydämeni, koettele minua ja tunne minun ajatukseni. Ja katso: jos minun tieni on vaivaan vievä, niin johdata minut iankaikkiselle tielle." Ps 139:23-24.


Jokaisella on elämän aikana ollut vaikeita ihmisiä, joiden kanssa on yrittänyt tulla toimeen, minullakin. Olen jälkeenpäin pystynyt hyväksymään, että heidän kohtaaminen oli minulle tarpeen. He tarvitsivat minua, minä tarvitsin heitä. Jeesuksen seuraajana päämääräni ei ole hankkia itselleni kunniaa ja kiitosta, vaan Jeesukselle. 

Jumalan tahto on, että hänen omansa muuttuvat Jeesuksen kaltaiseksi. Jeesus oli lempeä, hyvä ja viisas. Hän oli tarvittaessa myös luja, haastava ja suora.  

Sillä ihmissuhteissa ei ole tarkoitus, että otamme vastaan mitä vain. Meidän pitää olla rehellisiä ja puhua totta. Jos jonkun käytös vaivaa, se pitää pystyä sanomaan. Naisille on hämmentävän vaikeaa sanoa totuutta toisille, jos ajattelemme sen loukkaavan heitä. Etsipä Youtubesta video, jossa 5-vuotiaita lapsia pyydetään sanomaan mielipiteensä mehusta, jossa on suolaa. Mehun antaja kertoo sen olevan hänen lempimehuaan ja hän haluaa jakaa sitä kaikille:  

These Kids Do NOT Like This Lemonade | The Secret Life Of 5 Year Olds

Pojat sanovat suoraan, että se on kauheaa. Tytöt hymyilevät ja sanovat “Ihanaa, mutta juon mielummin vettä”. Psykologit ovat huomanneet, että jo 3-4 kuukauden iässä tyttöjen ja poikien empatiakyvyissä ja kyvyssä tunnistaa toisten ihmisten tunteita, on suuria eroja. Me naiset olemme yleensä hyvin empaattisia. Emme halua loukata toisten tunteita. Se voi olla vahingollista meille itsellemme. 

Tämä vaatii tietenkin henkisen kypsyyden lisäksi viisautta. Ei totuuden töksäyttely tee ihmissuhteille hyvää, jos se ei tule rakkaudesta. Yhteiskunnassa on myös kanavia, joita käyttää jos naapuruussuhde tai työtoveri ei ole asiallista. Näissäkin on aina hyvä pysähtyä, vetää syvään henkeä ja erottaa tunteet asioista. 

Palaan pyhiinvaelluspolulleni. Horisontissa näkyy toinen pyhiinvaeltaja. Hän näyttää kulkevan hitaasti ja kun pääsen lähemmäksi, huomaan hänen ontuvan. Hidastan vauhtia, jotta voin kulkea hänen rinnallaan ja kysyn kuinka voisin auttaa. “Ei tässä mitään, tämä on vain vanha vamma joka tekee kulusta hidasta. Mutta voidaan toki turista hetki jos maltat kävellä hitaampaa”. 

Toisista pyhiinvaeltajista ei aina huomaa, mitä heille kuuluu. Nälkä tai jano eväiden loputtua ei näy heti päällepäin, mutta kun tarjoat eväitäsi kahvitauolla, voi kyyneleet kohota silmiin. Nyt siihen nuotion ääreen liittyi joku, joka ei tiedä missä on. Kun selviää, minne hän haluaa mennä, voi näyttää polun, jolla jatkaa. 

Toiset ihmiset kohtamme hetkeksi, mutta nekin hetket ovat tärkeitä. Toiset ovat olleet samalla matkalla jo vuosien ajan, ja suhteesta on karissut vieraskoreus. Näkyykö pinnan alta vanhaa aatua, omaa haisevaa lihaa, vai kiiltääkö siellä Jumalan tulessa puhdistama kulta?  

Jumala näkee jokaisen ihmisen, joka on sinulle vaikea. Hän antaa voimaa ja viisautta omilleen suhtautua kaikenlaisiin ihmisiin. Hän on myös armollinen, ja poistaa viereltämme ihmiset, kun Hänen tarkoitusperänsä ovat saavuttaneet täyttymyksensä. 


Kuva: Pixabay MaBraS

 


31.8.2021

Millaiset ovat pyhiinvaellusmatkasi varusteet?

 


Viimeksi kirjoitin pyhiinvaelluksesta. Elämän matkalla etsimme tarkoitusta elämään, kokeilemme omia kykyjä, etsimme merkityksellisiä ihmissuhteita. Emme voi valita osallistumistamme tai lähtöpaikkaamme, mutta matkan varrella on useita tienhaaroja, joissa meillä on valinnanvastuu. 

Suuria valintoja kuten ammatin tai työpaikan tai puolison valintaa varten valmistaudumme ehkä paljonkin. Päivissä on kuitenkin satoja pieniä valintoja, ja usein tilanteet heittäytyvät eteen varoituksetta. Millä perusteella teen valintani, ja mistä voin tietää, että se on oikea? 

Olosuhteet pyhiinvaellusmatkalla vaihtelevat. On aurinkoisia, keveitä päiviä, jolloin matkanteko on ihanaa ja mieliala huipussaan. Mutta myös kuiva erämaa, myrskyävä meri ja jäiset vuorenhuiput ovat osa matkaa aivan kuten vihreät niityt ja sinitaivaskin. Elämässämme on koettelemuksia, kasvun hetkiä, ristiriitoja, kamppailuja sekä rauhan, mukavuuden ja ymmärryksen ajanjaksoja. Paras tapa valmistautua matkaa uskovana on juurtua Jumalan Sanaan.  


Jokainen pyhä, Jumalan Hengestä syntynyt kirjoitus on hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi ja kasvatukseksi Jumalan tahdon mukaiseen elämään. Näin Jumalan ihmisestä tulee täydellinen ja kaikkeen hyvään kykenevä. 2 Tim 3:16-17.


Kaikki, jotka ovat käyneet pitkillä vaelluksilla tai urheilleet tosissaan tai tehneet yhtään mitään rankkaa ja vaikeaa, tietävät, että kyseessä ei ole pelkästään fyysinen valmistautuminen. Ei epäonnistumisten takana ole pelkkä kropan pettäminen. Iso osa suorittamista ja selviytymistä on sisäiset prosessit. Ajatukset, arvot, usko, tunteet ohjaavat meitä ja joko saa meidät saavuttamaan suuria tai jättämään kesken.  

Kaikki tarvitsevat varustamista. Syy miksi valheoppia löytyy kaikkialta on se, että sille on kovaa kysyntää. Ihmiset etsivät apua matkaansa. Kristityt sortuvat uskomaan valheita ja jäljitelmiä, koska eivät pysy Jumalan Sanassa. Kysymys ei ole siitä, että tarvitsetko apua tai varustamista. Kysymys on siitä, mistä haet apua, koulutusta, viisautta, jota sinulla ei ole. Tien varrella on kaikenlaisia info-ja virkistäytymispisteitä sekä ruokakojuja. Kuka sinulle tarjoilee ruokaa tai karttaa: Jumalan vihaajat vai Hän itse?  

Sinun säädöksesi antavat minulle ymmärrystä. Sen tähden minä vihaan kaikkia valheen teitä! Psalmi 119:104

 

Jos et pysy Sanassa, olet sisällä jossain muussa. Mitä se on? Miten käyt läpi vaikeuksiasi? Mitä kohti käännyt, kun ihmissuhdevaikeudet tai kipeät tunteet tai vakavat päätökset odottavat? Tarjontaa löytyy. Inspiroivia lauseita. Ystävät sanovat jotain, joka kuulosta hyvältä. Elokuvista tai musiikista voi jäädä mieleen tarttuvia lauseita. Jokin muokkaa ja valmistelee sinua. Onko se täydellinen Jumalan Sana joka pystyy täydellisesti valmistamaan sinua hyviin tekoihin. Vai onko se jotain muuta?

Olet jo matkalla, ehkä ehtinyt pitkällekin. Et voi estää vaikeuksien saapumista elämääsi tai lastesi elämään. Mutta voit varustautua oikein, jotta kestät hyisen myrskyn vuoristossa tai pysyt pinnalla tulvien keskellä. Jeesus Kristus on ainoa matkaopas, joka on jo kulkenut tämän matkan, ja palannut ohjaamaan meitä oikealle polulle. Hän haluaa viedä meidät kotiin. 

 

Sillä myös Kristus kärsi kerran kuoleman syntien tähden, vanhurskas vääräin puolesta, johdattaaksensa meidät Jumalan tykö… 1 Pietari 3:18 

 

Tämä viimeinen jae on Pietarin kirjeestä, jota luen parhaillaan läpi. Missä kirjassa, luvussa tai jakeessa sinä olet viimeksi viettänyt aikaa? Liity mukaan lukemaan maailman parasta kirjaa, parhaita uutisia, parhaasta päämäärästä! Ei ole sen parempaa tapaa varustautua elämän mittaiselle pyhiinvaellukselle. 


Kuva: Pixabay by Walter Frehner


31.7.2021

Inspiroiva muutos - uskaltaudutko pyhiinvaellukselle?

 


Muutoksen seuraaminen on jännittävää. Vanhempana olen ihastuksissani kun vastasyntynyt hymyilee ensimmäisen kerran, vauva oppii ryömimään, kävelemään, syömään. Vaikka välillä kaihoan avuttoman vauvan nuuskuttamista, on upeaa nähdä muutos, jonka kasvu tuo. 

Muutos on innostavaa nuorella iällä, moni odottaa lapsuudenkodin jättämistä, uusia opiskeluja ja ystäviä toiveikkaasti. Kasvu tuo myös realiteettia. Muistelin 21-vuotiaana, kuinka lapsellinen olinkaan ollut vielä vuosi tai kaksi sitten. Hyvä etten tiennyt, että tämä tunne voi jatkua aika pitkään.

Aikuisiällä helposti jumittuu. Rutiinit pelastavat arjen ja käytännöt tulevat jäädäkseen. Jo kesälomamatka voi sekoittaa tottumukset. Unohdan ottaa vitamiinit, en käy kävelyllä ja juon liian vähän vettä. Loman lopussa kaipaan oman kodin järjestyksen uomaa, jossa voi kulkea tarvitsematta miettiä jokaista hommaa ja päivää erikseen.   

Rutinoituneena käytän aikaa muiden muutostarinoiden seuraamiseen somessa: kapinen katukoira muuttuu rakastavaksi lemmikiksi, sohvaperunasta kuoriutuu triathlonharrastaja, köyhyysrajalla elänyt sijoittaa nyt tuhansia. Oma suosikkini muutostarinoissa on autiotalon palauttaminen entiseen loistoonsa, kodiksi. 

Kyynisellä hetkellä epäilen muutosten pysyvyyttä, olenhan itsekin aloittanut muutoksia jotka ovat jääneet kesken. Silti jokainen muutostarina inspiroi ja jättää jotain jälkeensä. Muutoksessa ahdistava, rajoittava kotelo murtuu, vapaus tuo kyyneleet silmiin. Voisinkohan minäkin?

Ulkoinen muutos on toteutettavissa. Voit jopa palkata valmentajan ohjaaman sinut muutoksen läpi. Vertaistukiryhmät tarjoavat apua, neuvoa ja inspiraatiota. Muutos on näkyvää ja se antaa motivaatiota uudella polulla jatkamisessa. 

Sisäinen muutos on paljon, paljon vaikeampaa. Se on taistelu, jonka rankkuus ei näy aina päällepäin, ja jonka valtavuus voi masentaa ensimmäisten takapakkien äärellä. Muutostarpeen on oltava kristallinkirkas ennen kuin prosessiin ryhtyy, koska muuten se jää.   

Raamatussa puhutaan paljon muutoksesta. Ihmiselämän suurin muutos on muutos suhteessa Jumalaan. Kun ennen tärkeintä oli oma tahto, nyt etsitään Jumalan tahtoa. Oman valtakunnan rakentamisen sijaan keskitytään Jumalan valtakuntaan. Tämä muutos järisyttää entisen maailman murskaksi. Uudelle perustukselle rakennetaan erilaisista materiaaleista.

Kyynelehdin usein uskoontulokertomusten äärellä. Miten hyvä Jumalan onkaan! Mahdollisuus muutokseen on lahja, koska siihen ei kukaan pysty yksin. Tässä kohtaa nostan kädet ylös ja kuoppaan kyynisyyteni. Muutos on mahdollista, se on ihme, se voi olla totta. 

Jumalasuhteen muutos saa lumipalloefektin aikaan koko elämässä. Rahankäyttö, ajankäyttö, se miten kohtelen ihmisiä, se miten kohtelen itseäni - kaikki muuttuu kun elämän Herrana on Jeesus. Uskoontulo ei ole vain yksi hetki elämässä, vaan päivittäin tulee tilanteita, joissa uusi kansalaisuus ohjaa valintoja. 


Pyhiinvaeltaja

Kristitty on vieras ja muukalainen maailmassa, omituinen tämän päivän yhteiskunnassa. Hän vaeltaa eri polulla, hänen päämääränsä ovat erit. Hän on pyhiinvaeltaja. Henkinen ja hengellinen on tärkeää, ajaton ja ikuinen todellista. 

Fyysinen pyhiinvaellus on matka, usein tuntemattoman paikkaan, jossa pyhiinvaeltaja etsii kokemuksen kautta merkitystä itselleen ja toisia ihmisiä kohtaa. Se eroaa matkustelusta, koska sillä on sisäinen merkitys, sisäinen suunta. Pyhiinvaelluksella ihminen etsii Jumalaa hengen, sielun ja ruumiin yhteistyössä. 

Eräs ystäväni teki Camino de Santiagon pyhiinvaellusmatkan Espanjassa. Kokemus oli upea ja hän teki muutoksia elämäänsä sen jälkeen. Uskon, että jokaiselle tekee hyvää välillä jättää tuttu arki, koti ja ihmiset, jotta saa kokea Jumalan puhuvan eri tavoin. Näen omassa elämässäni eri maiden ja kaupunkien annin tärkeänä osana uskossa kasvamisessani. 

Pyhiinvaellukseen ei kuitenkaan tarvita fyysistä matkaa (joka näinä korona-aikoina on erityisen haasteellista). Sisäinen pyhiinvaellus on mahdollista omassa kodissa. Voimme ottaa harteillemme pyhiinvaeltajan viitan, ja kulkea hitaasti katsellen ja elämäämme arvioiden.  

Joskus pyhiinvaellusmatka on hiljainen rukoushetki, jossa kuuntelemme enemmän kuin puhumme. Minulle tärkeitä hetkiä ovat syvällisten kirjojen lukeminen ja niiden rauhaisasta hengestä nauttiminen. Raamatun Sanan äärellä vietetty aika muuttaa meitä sisäisesti, kun omaksumme sen opetuksia. Käsin kirjoittaminen tai luonnossa vietetty aika voi antaa mahdollisuuksia sisäiseen uudelleen orientoitumiseen. 

Pyhiinvallellus on henkilökohtainen matka, mutta monet opetukset kirkastuvat, kun polut risteävät muiden pyhiinvaeltajien kanssa. Haasteellisissa elämäntilanteissa erityisen tärkeää on toisten tuki; pastori, terapeutti tai mentori osoittaa polkua kun juutun rämeikköön. Edesmenneiden pyhien uskon esimerkki antaa voimaa olla luovuttamatta.

Pyhiinvaeltajuuden fyysiset haasteet voi ottaa omaksi hengellisessä mielessä. Yksinkertaiset, mutta kestävät varustelut ovat tärkeämpiä kuin muoti ja trendit. Kaikki ylimääräinen pitää jättää pois, jotta jaksaa kulkea eteenpäin. Lepo ja ruoka on tärkeää. Muiden apu ja tuki on olennainen osa matkaa. Hitauden ei pidä antaa hermostuttaa, ja kaikki näyttämisen halu karisee kun matkakilometrejä kertyy. Oma haavoittuvuus, kipeytyvät jäsenet, menetykset, hiki ja kyyneleet ovat uskollisia seuralaisia. Sitkeys, kärsivällisyys ja nöyryys ovat hyviä asenteita pyhiinvaellusmatkalla.

Matkan päättänyt pyhiinvaeltaja on helpottunut, mutta voin kuvitella miten hän pehmeässä vuoteessa maatessaan voi kaivata tähtikirkkaan yön ja hiljaisuuden seuraa. Ehkäpä hän suunnittelee jo uutta matkaa. 

Pyhiinvaellushetket omassa arjessa voivat tuntua haasteellisilta juuri siinä hetkessä, mutta niiden arvon huomaa jälkeenpäin, kun peilistä katsoo muuttunut mies (nainen). Tiedän, että nämä sydämen hiljaiset vaellushetket muuttavat meitä, ja läheiset ihmiset huomaavat sen. Pyhiinvaeltaja näkee asioita, joita muut eivät huomaa, pysähtyy sellaisten asioiden äärelle, jotka muut ohittavat. 

Uskallatko alkaa pyhiinvaeltajaksi? 


kuva: pixabay


   


31.5.2021

Aviopari luo oman maailmansa


Korona-aika on tuonut paljon uutta. Osaamme pitää etäisyyttä, tehdä töitä kotoa päin samalla kun lapset opiskelevat etänä, ja käytämme uusia sanoja ja käsitteitä. Yksi näistä käsitteistä on “kupla” jota esimerkiksi Britanniassa käytetään kun määritellään kenen kanssa saa viettää aikaa jopa sulun aikana. Jos joku on osa sinun kuplaasi, saat vierailla ja viettää aikaa yhdessä. Muita ei hyväksytä. 

Kupla tuli mieleeni, kun mietin avioliittoa. Kun kaksi itsenäistä elämää sulautuu yhdeksi avioliitossa, he luovat oman kuplansa. Kuplassa on uusi maailma, joka on suljettu ulkopuolisilta.

Raamatussa mielenkiintoisesti ei ole kovinkaan monta sääntöä siitä, miltä avioliiton tulee näyttää. Siellä toki on joitakin sääntöjä, mutta joskus toivoisi, että Jumala olisi hieman selkeämmin kertonut, miten siinä avioliitossa oikein elellään. Toisaalta nämä jo annetut kuvaukset ja ohjeet ovat niin haastavia, että niiden opettelussa kestää sen ihmiselämän ajan.

Aivan ensimmäinen kuvaus avioliiton omasta maailmasta, kuplasta, löytyy jo Eedenin puutarhasta, kun ensimmäinen mies Aadam tapaa ensimmäisen naisen Eevan.  

“Niin Herra Jumala vaivutti ihmisen raskaaseen uneen, ja kun hän nukkui, otti hän yhden hänen kylkiluistaan ja täytti sen paikan lihalla. Ja Herra Jumala rakensi vaimon siitä kylkiluusta, jonka hän oli ottanut miehestä, ja toi hänet miehen luo. Ja mies sanoi:

"Tämä on nyt luu minun luistani ja liha minun lihastani;

hän kutsuttakoon miehettäreksi,

sillä hän on miehestä otettu".

Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja he tulevat yhdeksi lihaksi. Ja he olivat molemmat, mies ja hänen vaimonsa, alasti eivätkä hävenneet toisiansa.” 1 Moos 2:21-25

Havaintoni maailman ensimmäisestä ihmissuhteesta.


Miehet ja naiset tarvitsevat toisiaan

Aiemmin luvussa Jumala sanoi: “Ei ole ihmisen hyvä olla yksinänsä, minä teen hänelle avun, joka on hänelle sopiva.”(2:18) Aadam aloitti eläinten nimeämisen ja huomasi eläimet läpikäytyään, että  “Aadamille ei löytynyt apua, joka olisi hänelle sopinut”. (2:20)

Eläimet, lemmikit voivat olla mahtavaa seuraa ja tärkeitä suhteita, mutta ne eivät pysty olemaan se apu, jonka ihminen tarvitsee elämässään, eivätkä ne pysty täyttämään kaikkia niitä tarpeita, joita ihmisellä on. Ihminen siis tarvitsee ihmistä, mutta huomionarvoista on, että erityisesti mies ja nainen tarvitsevat toisiaan.

Tekstini teema on avioliitto, joka raamatullisen käsityksen mukaan on miehen ja naisen välinen liitto, mutta tämä kristillinen näkökulma ei tarkoita sitä, että saavuttaakseen tyydyttäviä ihmissuhteita elämässään jokaisen pitää mennä naimisiin. Myös ystävyydet ovat tärkeitä, ja olenkin kirjoittanut miesten ja naisten välisten ystävyyksien tärkeydestä aiemmin

Miehet ja naiset ovat erilaisia. Tarvitsemme kummankin näkökulmaa, jotta voimme kaikki hyvin ja jotta osaamme hoitaa maailmaamme viisaasti. Miehillä on annettavaa ja naisilla on annettavaa, emme pärjää ilman toisen sukupuolen oivalluksia (vaikka ymmärryksen kanssa pitääkin tehdä työtä!). Paras maailma syntyy, kun siellä asuvat sekä miehet että naiset, joiden panostus on aktiivista ja yhteistyöhaluista. 


Mies liittyy vaimoonsa

Mies luopuu isästänsä ja äidistänsä. Hänen elämänsä tärkein ihmissuhde on nyt oma vaimo. Tämä on hirmuisen tärkeä periaate, koska se annettiin tilanteessa jossa miehellä, eli Aadamilla, ei ollut vanhempia. Jumala ei siis halunnut aviomiehen irrottautuvan tietynlaisista vanhemmista, tietyissä tilantessa, kuten jumalattomista vanhemmista, ylihuolehtivista vanhemmista, toisten elämään sekaantuvista vanhemmista, hölmöistä vanhemmista. Miehen pitää päästää irti vanhemmistaan olivatpa ne millaisia tahansa, missä tahansa ja keskittää huomionsa vaimoonsa. 

Verbi liittyä on alkukielellä dāḇaq. Se voidaan kääntää mm. sanoilla tarttua, takertua, liittyä yhteen, tarrautua, pysyä lähellä, pysyä, säilyttää, seurata läheisesti, saavuttaa, saada kiinni, napata. 

Yhteen liittyminen on dynaaminen, jatkuva prosessi. Se on ehkä monella vahvimmillaan kihla-aikana ja avioliiton alussa, kun tutustutaan toiseen ja halutaan tietää toisesta kaikki. Mutta liittyminen yhteen ei oikeastaan koskaan pääty, se kestää elämän ajan. Toisen ihmisen läheisyydessä pysymiseen ja häneen kiinnittymiseen pitää panostaa vuosien avioliiton jälkeenkin. Aviopuolisot jatkavat toisen ajatusten ja mielipiteiden tutkimista ja ymmärtämistä.

Ymmärrän tämän jakeen tärkeyden, koska olen asunut kulttuurissa, jossa vaimo muuttaa miehen vanhempien luokse asumaan. Odotuksia on monia ja anopilla on suuri valta uuden avioparin välisessä suhteessa. Aviomieheltä vaaditaan valtavaa lujuutta ja kypsyyttä osata elää kahden naisen välillä. Oma äiti on rakas, ja vanhempia pitää kunnioittaa. Toisaalta Jumalan neuvossa ei ole mitään sovellettavaa: mies jättää vanhempansa ja liittyy vaimoonsa. Nuoren vaimon ihmisarvon kunnioittaminen uudessa perheessä alkaa aviomiehen asenteesta ja käytöksestä.   

Kulttuuri, joka on evankeliumin vastainen, ei ymmärrä eikä tue avioliiton luomaa omaa maailmaa. Mainitsemassani kulttuurissa lapsen saaminen on tärkeämpää kuin avioliitto, ja miehellä voi olla useita suhteita ja avioliittoja. Anopin mustasukkaisuus nousee pettymyksistä omassa avioliitossa, jonka seurauksena poika on joutunut ottamaan etäiseksi jääneen aviomiehen paikan, ja joutunut emotionaaliseksi tukihenkilöksi äidilleen. Joku käytti sanaa “emotionaalinen insesti” puhuessaan vääristyneestä äiti-poika-suhteesta. Tämä jatkuu sukupolvelta toiselle, kun aviopuolisot eivät osaa tai kykene liittymään toinen toisiinsa.

Suomalaisessa kulttuurissa Jumalan tarkoittaman yhteenliittymisen vastaisuus tulee esiin eri tavoin. Avioliittoa ei välttämättä sidota, vaan katsotaan kuinka kauan rakkauden tunnetta kestää. Jos puolisoiden yhteen liittyminen emotionaalisella tasolla ei ole onnistunut, väliin voi tulla uusi ihminen ja liiton rikkominen alkaa tuntua helpolta, jopa hyväksyttävältä. Moni jopa astuu avioliittoon ajatuksella, että tämä ei välttämättä tule kestämään.  

Joillakin ei ole vähäisintäkään kunnioitusta toisen avioliittoa kohtaan, vaan jos himo iskee, ei kaihdeta edes naimisissa olevan vikittelyä. Heprealaiskirjeen opetus on silti selkeä: “Avioliitto pidettäköön kunniassa kaikkien kesken, ja aviovuode saastuttamatonna; sillä haureelliset ja avionrikkojat Jumala tuomitsee.” (13:4)

Avioeron rikkirepivää vaikutusta ei usein huomata ennenkuin on liian myöhäistä. Juuri eilen kuulin erään nuoren ihmisen kertovan, miten vanhempien avioero oli hänelle suuren kriisin paikka. Lähimpien ihmisten valinnat saivat hänet epäilemaan Jumalan hyvyyttä, koska jos ihmiset olivat niin pahoja, miten Jumala joka heidät loi, voi olla hyvä. 

Aviopuolisoiden yhteyden säilyttäminen suojelee sekä puolisoita että lapsia haavoilta ja rikkinäisyydeltä, jotka voivat vaikuttaa läpi elämän. Jumalan mielen mukainen avioliittokuva on todellakin paras elämääsuojaava malli.


He tulevat yhdeksi lihaksi

Yhdeksi lihaksi tuleminen on kuvaannollista ja kirjaimellista. Kenenkään muun kanssa ei olla niin intiimisti lähekkäin. Alastomuus on sielun ja mielen paljastamista toiselle - omien tunteiden sanoittamista, haaveiden jakamista, kahden elämän yhdeksi tulemista. Alastomuus on myös fyysistä, vain sinun kanssani koen seksuaalisuuden ja toteutan sitä kanssasi yhdessä. 

Yhdeksi lihaksi tuleminen on elämän yhteen nitoutumista, alamme kulkea samaa jalkaa, samaan suuntaan. Se on myös lasten saamista. Lapsi syntyy miehen ja naisen yhteentulemisesta, heidän solujensa sulautumisesta, fyysisestä läheisyydestä. Lapsi on “yksi liha”, hän on osa sinua, ja osa minua, hän on oma itsensä, mutta hän on osa meitä. Meidän luomamme elämä. 

“Eivätkä hävenneet toisiansa”. Moni voi luulla, että kristityt häpeävät seksuaalisuutta, koska he eivät heittäydy kokemaan sitä useiden eri henkilöiden kanssa. Mutta asia on juuri päinvastoin. Seksuaalisuuden lahja on niin syvällistä, niin ihmisen sisintä paljastavaa, että se halutaan jakaa vain uskollisuuden lupauksen antaneen puolison kanssa. Tietoisuus siitä, että meidän välillämme tapahtuva ei joudu toisten korviin, eikä toisten kanssa jaettavaksi luo turvalliset muurit rakkauden puutarhan ympärille. Omassa maailmassa uskaltaa antautua nautinnolle ja kokemuksille. 

Alkukielen sana bûš, joka jakeessa esiintyy,  tarkoittaa häpeää, hämmennystä tai pettymystä. Jumalan suunnitelmissa alasti oleminen ei aiheuta häpeää, ei hämmennystä eikä pettymystä. Tässä onkin rikkinäisen maailman kasvateilla opettelemista. Luottamus ja turvallisuus, joka syntyy kun opettelemme luottamaan ja turvaamaan Jumalaan, luo perustan aviopuolisoiden omalle maailmalle, jossa molemmat uskaltavat olla alasti, paljastettuja, haavoittuvia ja keskittyvät tuomaan toiselle iloa. 

Avioliitto siis luo uutta. Se luo kahdesta itsenäisestä, erillisestä yksilöstä yhden lihan, toisiinsa tarrautuneen parin, joka viettää loppuelämänsä toisiaan tutkien, ihmetellen ja opetellen. Avioliitto luo myös perheen, jos Jumala siunaa heitä lapsilla. Vanhempien luomassa maailmassa, perhekuplassa on lastenkin turvallista kasvaa ja kehittyä. Toisiinsa sitoutunut pari on myös turvallinen muille ihmisille; ei tarvitse pelätä kenenkään houkuttelevan muita rikkomaan aviolupausta, vaan voi nauttia ystävyydestä ja yhteydestä Jumalan perheen jäseninä. 

Kun Jeesus puhui Genesiksen jakeista, hän sanoi aviopuolisoista: 

“Niin eivät he enää ole kaksi, vaan yksi liha. Minkä siis Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako." Matteus 19:6

Sitoutukaamme kaikki kunnioittamaan avioliiton kuplaa, sitä uutta maailmaa jonka puolisot keskenään luovat. Se on Jumalan suunnitelma, ja paras tapa elää yhdessä, ja siunatuin tapa kasvattaa lapsia. Elämäätuovassa liitossa kasvaa vahvoja yksilöitä, ja se on meidän kaikkien etu. 



Kuva: Pixabay, OlsayErtem


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...