8.3.2022

Naiseus kriisissä


Tämän päivän naiseus on kriisissä. 

Kristillinen naiseus on kriisitilassa. 

Ja se on hyvä asia. 

?

Wikipedian mukaan “Kriisi on ihmisen tai organisaation kohtaama uusi tilanne, jossa aiemmin opitut ongelmanratkaisukeinot eivät välttämättä toimi.” 

Kristittynä elät jatkuvasti kriisissä, tilanteessa, jossa aiemmin opittu ei toimi, ei tule toimimaan. 

Kristittynä naiseutesi perustuu Kristukseen, hänen sanoihinsa, hänen tekoihinsa, hänen opetukseensa. Kristus Jeesus ei ollut “tästä maailmasta” (Joh 8:23). On siis ihan normaalia, että tämä maailma ei ymmärrä, ei hyväksy, ei noudata hänen esimerkkiään. 

Kristuksen seuraajana me naisetkin olemme tässä maailmassa “vieraita ja muukalaisia” (Hepr. 11:23). On hyvä olotila kokea itsensä oudoksi, erilaiseksi ja tuntemattomaksi tämän maailman keskuudessa. Meillä on uusi kotimaa, olemme “syntyneet uudesti ylhäältä” (Joh 3:7), olemme Jumalan valtakunnan kansalaisia.

Tärkeää on ymmärtää, että meidät on lähetetty maailmaan. Elämämme erilaisuuden tulee julistaa jotain suurempaa kuin mitä itse olemme. Meitä ei ole lähetetty vetäytymään turvallisiin suojapaikkoihin, joissa piileskellä kavalan maailman juonilta eikä myöskään sopeutumaan ja sulautumaan, nyökyttelemään maailman laulujen tahdissa. Kristitty nainen elää niin kuin “lammas susien keskellä” (Matt 10:16), ollen maailmalle suola ja valo. Kristityn naisen valinnat ja arvot loukkaavat ja tuovat jännitettä. Jos elämämme menettää suolaisen makunsa, jos alamme sopia hienosti yhteen maailman arvojen kanssa, olemme menettäneet alkuperämme ja tehtävämme. 

Mikäli pysymme uskollisina, kriisi on normaalitila. Olet kokenut tämän kriisin eri tavoin arjessasi. Olet ehkä välillä väsynyt jännitteisiin, joita Kristuksen seuraaminen tuo elämääsi. Maailman paine voi tuntua murtavan sinua. Ehkä kaipaat nähdä toisiakin naisia, jotka ovat valinneet Kristuksen seuraamisen ja antautuneet elämään Jumalan tahdon mukaan, koska ympärilläsi esittäytyy maailma niin vahvana ja varmana,  näennäisen menetyksellisenä. 

Kriisi jumalallisen naiseuden ja maailman naiseuden välillä tulee aina pysymään. Tämä kriisi on kuitenkin ulkoinen. Sisäisesti meillä on rauha, toivo ja ilo. Me emme lannistu. Sisäinen tasapaino ja tietoisuus Jumalan hyväksynnästä antaa voimaa kriisien puristuksissa. Kristillinen naiseus on jotain uskomatonta, voitokasta, inspiroivaa.


Lannistumaton usko

Me julkituomme totuuden, pidämme esillä evankeliumia. Kristillinen naiseus ei julista itseään, vaan Kristusta Jeesusta, hänen Herrauttaan elämässään. Kantamamme valkeus on lähtöisin Jumalasta, asetettu saviastiaan, jotta sen voima ymmärrettäisiin olevan Jumalan eikä meidän. 

Kaikin tavoin olemme ahdingossa ja neuvottomat, mutta emme umpikujassa tai toivottomia. 

Olemme vainottuja ja maahan kukistettuja, mutta emme hylättyjä tai tuhottuja. 

Kannamme Jeesuksen kuolemaa ruumiissamme, jotta hänen elämänsä saisi tulla meissä näkyviin. Koska uskomme, me puhumme, tietäen Jumalalla olevan viimeisen sanan jopa kuoleman ylitse. Jumalan armo kasvaa päivä päivältä, tuoden ylenpalttista kiitosta hänen kunniakseen.

Sen tähden emme lannistu maailman paineissa ja elämän jännitteissä, vaikka ulkoisesti heikennymme, koska sisäisesti uudistumme joka päivä. Ahdistukset ja paineet kestävät hetkisen verran ja ovat keveitä verrattuna siihen uskomattoman hienoon, ikuisesti kestävään kirkkauteen, joka ei koskaan lopu kesken tai jää vajaaksi. 

Tämän saavutamme kristittyinä naisina, kun emme katsele näkyväistä maailmaa, vaan kiinnitämme päämäärämme Jumalan iankaikkisiin, näkymättömiin totuuksiin. 


Naiseus on kriisissä, on aina ollut kriisissä, se on luonut jännitteitä ja paineita miesten ja naisten, ihmisten ja yhteisöjen välille. Ensimmäisestä naisesta lähtein pimeys on aina yrittänyt tuhota naiseuden, sen elämääsynnyttävän voiman ja sieluja vangitsevan toivon kauneuden. Kristillinen naiseus ei vastusta maailmaa tuomitakseen ihmistä, vaan pelastaakseen heidän ikuiset sielunsa. 

Niinpä tänään nainen, kun juhlimme naistenpäivää, suorista selkäsi, selkeytä mielesi ja kohdista katseesi Kristukseen. Monella on mielipide siitä miten sinun pitäisi elää naiseuttasi todeksi. Selviät näissä paineissa vain luovuttamalla elämäsi Herrauden hänelle, tietäen, että tämä taistelu, tämä kriisi on jo voitettu.   


Hyvää kansainvälistä naistenpäivää!


Tekstin alkuosa sai inspiraationsa Osmo Tiililän "Kirkon kriisi" -kirjan tekstilainauksesta, joka oli uusimassa Perusta-lehdessä.

Tekstin loppuosa sai inspiraationsa Paavalin toisesta kirjeestä korinttolaisille, luvusta 4. Lue se tänään voittolauluna kristilliselle naiseudelle. 


kuva: pixabay KELLEPICS


Aikaisempia Naistenpäivän kirjoituksiani: 

Mihin kaikkeen nainen pystyy 

Haaveiden maailma

Hyvää Naistenpäivää

Ketä Raamatun naista ihailet? 

Minna Canth - kristityt vaikuttajat maailmaa parantamassa (ei suoranaisesti naistenpäivälle kirjoitettu, mutta vaikuttava suomalainen nainen) 







Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...