Inspiroiva muutos - uskaltaudutko pyhiinvaellukselle?

 

Muutoksen seuraaminen on jännittävää. Vanhempana olen ihastuksissani kun vastasyntynyt hymyilee ensimmäisen kerran, vauva oppii ryömimään, kävelemään, syömään. Vaikka välillä kaihoan avuttoman vauvan nuuskuttamista, on upeaa nähdä muutos, jonka kasvu tuo. 

Muutos on innostavaa nuorella iällä, moni odottaa lapsuudenkodin jättämistä, uusia opiskeluja ja ystäviä toiveikkaasti. Kasvu tuo myös realiteettia. Muistelin 21-vuotiaana, kuinka lapsellinen olinkaan ollut vielä vuosi tai kaksi sitten. Hyvä etten tiennyt, että tämä tunne voi jatkua aika pitkään.

Aikuisiällä helposti jumittuu. Rutiinit pelastavat arjen ja käytännöt tulevat jäädäkseen. Jo kesälomamatka voi sekoittaa tottumukset. Unohdan ottaa vitamiinit, en käy kävelyllä ja juon liian vähän vettä. Loman lopussa kaipaan oman kodin järjestyksen uomaa, jossa voi kulkea tarvitsematta miettiä jokaista hommaa ja päivää erikseen.   

Rutinoituneena käytän aikaa muiden muutostarinoiden seuraamiseen somessa: kapinen katukoira muuttuu rakastavaksi lemmikiksi, sohvaperunasta kuoriutuu triathlonharrastaja, köyhyysrajalla elänyt sijoittaa nyt tuhansia. Oma suosikkini muutostarinoissa on autiotalon palauttaminen entiseen loistoonsa, kodiksi. 

Kyynisellä hetkellä epäilen muutosten pysyvyyttä, olenhan itsekin aloittanut muutoksia jotka ovat jääneet kesken. Silti jokainen muutostarina inspiroi ja jättää jotain jälkeensä. Muutoksessa ahdistava, rajoittava kotelo murtuu, vapaus tuo kyyneleet silmiin. Voisinkohan minäkin?

Ulkoinen muutos on toteutettavissa. Voit jopa palkata valmentajan ohjaaman sinut muutoksen läpi. Vertaistukiryhmät tarjoavat apua, neuvoa ja inspiraatiota. Muutos on näkyvää ja se antaa motivaatiota uudella polulla jatkamisessa. 

Sisäinen muutos on paljon, paljon vaikeampaa. Se on taistelu, jonka rankkuus ei näy aina päällepäin, ja jonka valtavuus voi masentaa ensimmäisten takapakkien äärellä. Muutostarpeen on oltava kristallinkirkas ennen kuin prosessiin ryhtyy, koska muuten se jää.   

Raamatussa puhutaan paljon muutoksesta. Ihmiselämän suurin muutos on muutos suhteessa Jumalaan. Kun ennen tärkeintä oli oma tahto, nyt etsitään Jumalan tahtoa. Oman valtakunnan rakentamisen sijaan keskitytään Jumalan valtakuntaan. Tämä muutos järisyttää entisen maailman murskaksi. Uudelle perustukselle rakennetaan erilaisista materiaaleista.

Kyynelehdin usein uskoontulokertomusten äärellä. Miten hyvä Jumalan onkaan! Mahdollisuus muutokseen on lahja, koska siihen ei kukaan pysty yksin. Tässä kohtaa nostan kädet ylös ja kuoppaan kyynisyyteni. Muutos on mahdollista, se on ihme, se voi olla totta. 

Jumalasuhteen muutos saa lumipalloefektin aikaan koko elämässä. Rahankäyttö, ajankäyttö, se miten kohtelen ihmisiä, se miten kohtelen itseäni - kaikki muuttuu kun elämän Herrana on Jeesus. Uskoontulo ei ole vain yksi hetki elämässä, vaan päivittäin tulee tilanteita, joissa uusi kansalaisuus ohjaa valintoja. 

Pyhiinvaeltaja

Kristitty on vieras ja muukalainen maailmassa, omituinen tämän päivän yhteiskunnassa. Hän vaeltaa eri polulla, hänen päämääränsä ovat erit. Hän on pyhiinvaeltaja. Henkinen ja hengellinen on tärkeää, ajaton ja ikuinen todellista. 

Fyysinen pyhiinvaellus on matka, usein tuntemattoman paikkaan, jossa pyhiinvaeltaja etsii kokemuksen kautta merkitystä itselleen ja toisia ihmisiä kohtaa. Se eroaa matkustelusta, koska sillä on sisäinen merkitys, sisäinen suunta. Pyhiinvaelluksella ihminen etsii Jumalaa hengen, sielun ja ruumiin yhteistyössä. 

Eräs ystäväni teki Camino de Santiagon pyhiinvaellusmatkan Espanjassa. Kokemus oli upea ja hän teki muutoksia elämäänsä sen jälkeen. Uskon, että jokaiselle tekee hyvää välillä jättää tuttu arki, koti ja ihmiset, jotta saa kokea Jumalan puhuvan eri tavoin. Näen omassa elämässäni eri maiden ja kaupunkien annin tärkeänä osana uskossa kasvamisessani. 

Pyhiinvaellukseen ei kuitenkaan tarvita fyysistä matkaa (joka näinä korona-aikoina on erityisen haasteellista). Sisäinen pyhiinvaellus on mahdollista omassa kodissa. Voimme ottaa harteillemme pyhiinvaeltajan viitan, ja kulkea hitaasti katsellen ja elämäämme arvioiden.  

Joskus pyhiinvaellusmatka on hiljainen rukoushetki, jossa kuuntelemme enemmän kuin puhumme. Minulle tärkeitä hetkiä ovat syvällisten kirjojen lukeminen ja niiden rauhaisasta hengestä nauttiminen. Raamatun Sanan äärellä vietetty aika muuttaa meitä sisäisesti, kun omaksumme sen opetuksia. Käsin kirjoittaminen tai luonnossa vietetty aika voi antaa mahdollisuuksia sisäiseen uudelleen orientoitumiseen. 

Pyhiinvallellus on henkilökohtainen matka, mutta monet opetukset kirkastuvat, kun polut risteävät muiden pyhiinvaeltajien kanssa. Haasteellisissa elämäntilanteissa erityisen tärkeää on toisten tuki; pastori, terapeutti tai mentori osoittaa polkua kun juutun rämeikköön. Edesmenneiden pyhien uskon esimerkki antaa voimaa olla luovuttamatta.

Pyhiinvaeltajuuden fyysiset haasteet voi ottaa omaksi hengellisessä mielessä. Yksinkertaiset, mutta kestävät varustelut ovat tärkeämpiä kuin muoti ja trendit. Kaikki ylimääräinen pitää jättää pois, jotta jaksaa kulkea eteenpäin. Lepo ja ruoka on tärkeää. Muiden apu ja tuki on olennainen osa matkaa. Hitauden ei pidä antaa hermostuttaa, ja kaikki näyttämisen halu karisee kun matkakilometrejä kertyy. Oma haavoittuvuus, kipeytyvät jäsenet, menetykset, hiki ja kyyneleet ovat uskollisia seuralaisia. Sitkeys, kärsivällisyys ja nöyryys ovat hyviä asenteita pyhiinvaellusmatkalla.

Matkan päättänyt pyhiinvaeltaja on helpottunut, mutta voin kuvitella miten hän pehmeässä vuoteessa maatessaan voi kaivata tähtikirkkaan yön ja hiljaisuuden seuraa. Ehkäpä hän suunnittelee jo uutta matkaa. 

Pyhiinvaellushetket omassa arjessa voivat tuntua haasteellisilta juuri siinä hetkessä, mutta niiden arvon huomaa jälkeenpäin, kun peilistä katsoo muuttunut mies (nainen). Tiedän, että nämä sydämen hiljaiset vaellushetket muuttavat meitä, ja läheiset ihmiset huomaavat sen. Pyhiinvaeltaja näkee asioita, joita muut eivät huomaa, pysähtyy sellaisten asioiden äärelle, jotka muut ohittavat. 

Uskallatko alkaa pyhiinvaeltajaksi? 

kuva: pixabay

   

Älä sano näin lapsellesi

 Sinä saat minut surulliseksi…. Sinä saat minut vihastumaan… Sinä saat minut huolestumaan…

Oletko sanonut näin lapsellesi?  Ei kannata, sillä nämä tunnepitoiset, syyllistävät “sinä saat minut” -sanomiset saavat aikaan pitkäaikaisia ongelmia.  

Koen tärkeänä opettaa lapsille tunteista - ne ovat normaali osa elämää, eivät itsessään hyviä tai pahoja.  Myös tunteiden säätely on tärkeä taito kypsyyteen kasvamisessa.  

Haluan opettaa lapsille myös empatiaa.  Se tarkoittaa kykyä osallistua toisen ihmisen maailmaan, kykyä ymmärtää, mitä toinen ihminen kokee tämän näkökulmasta.  Empatia on itsensä asettamista toisen henkilön asemaan.  Empatia-sanan perusmerkitys viittaa myötätuntoiseen eläytymiseen.  Upeita tavoitteita ihmissuhteissa!

Pieni lapsi tarvitsee vanhempaa selittämään tunteitaan. “Olet nyt väsynyt ja siksi sinua kiukuttaa”.  “Oletko pettynyt, kun joudumme lähtemään leikkipuistosta kotiin?”.  “Pikkuveli itkee, koska hänellä on nälkä, onko sinullakin paha mieli?”

Mutta missä menee raja?  Kuinka paljon käyttää tunnekieltä lasta kasvattaessa, ja milloin ottaa vähän neutraalimpi rooli? 

Mielestäni löytyy kasvatustilanteita, joissa tunteista puhuminen onkin lapselle taakka, ei helpotus.

Olen törmännyt tällaiseen puheeseen.  Hyvää tarkoittava vanhempi haluaa lapsen olevan tietoinen tunteista, haluaa lapsensa oppivan empatiaa ja haluaa olla esimerkkinä tunteista puhumisen tärkeydestä.  Nämä lauseet eivät kuitenkaan saa mitään näistä aikaan, vaan voivat ladata lapsen niskaan syyllisyyttä, suorittamista ja itsensä hylkäämistä.  

Tässä esimerkkejä tilanteista, joissa vanhemman tunteiden ääneen sanominen ei ole hyvä kasvatustapa:

“Äiti on surullinen, jos sinä lyöt toisia”

“Sinä saat minut huolestumaan näillä koenumeroilla”

“Sun huono käytös on niin hävettävää, että en kehtaa enää mennä sinne!”

“Kun saat hyviä numeroita, teet minut todella iloiseksi”

“Käytöksesi tekee minut todella vihaiseksi”

“Olen huolissani, että jos jatkat narun pyörittämistä, niin osut pikkusiskoosi”

Jokainen varmaan käyttää vastaavia lauseita jälkikasvun kanssa.  Lapsi ja hänen käytöksensä saa tottakai reaktioita aikaan.  Mutta miksi näin ei pitäisi sanoa lapselle? 

Ehkä näin kertoessaan omista tunteista vanhempi ajattelee opettavansa lapselle empatiaa.  Äiti on surullinen, koska käyttäydyt näin.  Ole hyvä, ymmärrä hänen tunteitaan ja muuta käytöstäsi. 

Ongelma on, että tällaisessa puhetavassa pääasiassa on äiti ja äidin tunteet.  

Ei ole hyväksi lapselle laittaa vanhempiensa tunteet omien tunteidensa edelle.  Ei ole myöskään hyväksi lapselle olla vastuussa vanhempien tunteista - olivatpa ne sitten positiivisia tai negatiivisia.  

Lapsi voi alkaa ajatella “Minusta on vaivaa.  Minä olen ongelma.  Minusta riippuu miltä äidistä tuntuu.  Minä päätän miten isäni reagoi maailmaan.” 

Lapsi haluaa luonnostaan miellyttää vanhempaa, ja oppii muuttamaan käytöstään vanhemman mielialan mukaan.  Siitä muodostuu kuitenkin pienen hartioille liian raskasta kannettavaa, syyllistävä tunnetaakka.  

Jos lapsi elää tällaisten taakkojen kanssa, hän vie ne mukanaan aikuisuuteen, ottaen aina vastuuta muiden ihmisten tunteista - ja hyljäten omansa.  Se pilaa mahdollisuudet tasapainoisiin, terveisiin ihmissuhteisiin.   

Tottakai lyöminen on väärin.  Tämä pitää opettaa lapselle.  Mutta siihen ei tarvitse kietoa äidin tunteita - riittää, että selkeästi sanoo “Lyöminen on väärin, sinä et saa lyödä toisia” ja kertoa lapselle millainen rangaistus hänelle tulee, jos hän jatkaa lyömistä (esim. Jos hän lyö leikkitoveriaan, hän itse joutuu leikistä pois määräajaksi).  

Ja kyllä, olen minäkin kokenut huolta, kun lapsi on saanut huonomman numeron kun toivoimme.  Mutta en voi sitoa omia tunteitani lapsen opiskeluun.  Hänen pitää ottaa vastuuta ja kantaa läksyjen luvun tai niiden puutteen seuraukset itse. Hyvien arvosanojen tavoitteleminen omien päämäärien vuoksi ei tuo lapselle sitä taakkaa, jota äidin iloisena pitäminen tuo.   

Viimeksi eilen suutuin eräälle lapselleni hänen käytöksensä vuoksi.  Jälkeenpäin analysoimalla olisin voinut ottaa tilanteen hallintaan kertomalla mikä hänen käytöksessään oli väärää ja mitä ei meillä sallita sekä antaa esimerkkejä tilanteeseen sopivasta käytöksestä.  Oma kiihtyminen ei varmastikaan auttanut ketään siinä tilanteessa.  En halua hyvää käytöstä, koska se pitää minut onnellisena.  Haluan lapsen omaksuvan käytöksen, joka on oikein, tunteista riippumatta.  

Nuori erityisesti voi käyttää vanhempien tunteita hyväksi kapinoidessaan.  Hän tietää mistä iskä suuttuu ja mistä äiti itkee, ja voi tieten tahtoen yrittää saada tunnereaktioita aikaan.  

En sano, etteikö meidän vanhempina tulisi koskaan antaa lasten tietää, miten heidän käytöksensä vaikuttaa meihin.  Mutta pitäisi kiinnittää huomiota siihen puheeseen, jossa lapsen käytös saa meidät tuntemaan asioita.  Lapsi ei pysty kantamaan näin suurta valtaa.  Jos hän joutuu sitä pienestä saakka kantamaan, se tulee murskaamaan hänen omat tunteensa.  Silloin saamme juuri päinvastaisen tuloksen aikaan.  

Vanhempina yksi tärkeimmistä asioista kasvatuksessa on opettaa syyn ja seurauksen suhde.  Tästä on Raamatussa kymmeniä esimerkkejä ja paljon opetusta.

“Ja niinkuin te tahdotte ihmisten teille tekevän, niin tehkää tekin heille.” Luuk 6:31

“Joka vääryyttä kylvää, se turmiota niittää, ja hänen vihansa vitsa häviää.” San 22:8

“Älköö eksykö, Jumala ei salli itseänsä pilkata; sillä mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää” Gal 6:7

“Katso, minä tulen pian, ja minun palkkani on minun kanssani, antaakseni kullekin hänen tekojensa mukaan.” Ilm 22:12

Lapsi voi oppia oikean ja väärän käytöksen eron, ja pystymme kannustamaan häntä hyvään eri tavoin.  Mutta kannustimena ei voi käyttää vanhemman omia tunteita, vaan se tarvitsee jotain kestävämpää, ikuista. Me vanhemmat voimme käsitellä omia tunteitamme aikuisten kesken, Jumalan kanssa, ehkä jopa terapeutin seurassa.  Ei antamalla niitä lapsiemme kannettavaksi. 

Vanhemmuudessa suuri haaste onkin omien tunteiden kasvattaminen.  Joudumme kohtaamaan omaa keskeneräisyyttä kun lapsi peilaa käytöstämme.  Vanhemmuus onkin yksi Jumalan antamista hienoista mahdollisuuksista “joutua” kasvamaan henkisesti, emotionaalisesti ja hengellisestikin. 

Oletko sinä kiinnittänyt huomiota näihin lauseisiin lasten kanssa puhuessasi?  Tai kuulitko tällaista viestintää omassa lapsuudenkodissasi?  Sitä ei ehkä ole ensin helppo huomata, mutta kun korva harjaantuu, niin yhtäkkiä joutuukin pitämään kieltä keskellä suuta monessa tilanteessa.   

Kuva: Pixabay/Denise Perrier

Mitä meidän tulee tietää henkisestä väkivallasta avioliitossa

Jaoin somessa artikkelin avioliitossa tapahtuvasta henkisestä väkivallasta.  Eräs ystävä otti yksityisesti yhteyttä.  “Minulle oli erittäin tärkeää, että jaoit tämän artikkelin emotionaalisesti tuhoavista avioliitoista”, hän aloitti.  Hän kertoi omasta avioliitostaan, joka oli päättynyt, pettymyksestä ja surusta, Jumalan huolenpidosta.  Lopuksi hän sanoi: “Minua auttaa todella paljon se, että tiedän muiden ihmisten olevan tietoisia siitä, että tällaisia tilanteita on olemassa.”

Ystäväni ei ole ainoa, joka kärsii avioliitossa.  Kyseessä ei ole välttämättä fyysinen väkivalta, vaan henkistä kiusaamista ja toisen ihmisen tarpeiden huomiotta jättämisestä.  Tällaisessa suhteessa normaalit parisuhdeohjeet ja -neuvot eivät toimi.  Niinpä haluan puhua aiheesta tässä blogissakin.

Tämä ei välttämättä ole sinun avioliittosi tilanne, eikä se ole minunkaan, mutta kun osaat tunnistaa tuhoavia asenteita ja käytöstä, pystyt auttamaan niitä läheisiäsi, jotka kärsivät parisuhteessa.

Suurin osa avioliitoista ei ole emotionaalisesti tuhoavia.  Suurin osa puolisoista haluaa aidosti parasta omalle miehelleen tai vaimolleen.  Vaikka itse kukanenkin voi suuttuessaan huutaa tai sanoa asioita, joita katuu, nämä tilanteet eivät ole tyypillisiä terveessä suhteessa. 

Tervettä, tasapainoista avioliittoa kuvaa vapaus, vastavuoroisuus ja molemminpuolisuus. Molemmat haluavat tehdä avioliitosta paremman. Jos jokin sääntö koskee toista puolisoa, se koskee molempia (esimerkiksi, jos toisen täytyy kertoa, miten kuluttaa rahansa, molemmat tekevät samoin. Väkivaltaisessa liitossa toinen voi pakottaa toisen noudattamaan sääntöjä, jotka eivät koske häntä).  Molemmat puolisot kokevat olevansa vapaita ilmaisemaan mielipiteitään, tekemään päätöksiä ja valitsemaan miten toimivat.

Mutta on olemassa suhteita, joissa toinen osapuoli käyttää henkistä väkivaltaa.  Nämä suhteet noudattavat tiettyä kaavaa, joka on hyvä tunnistaa. 

Tunne-elämän tuhoava suhde on sellainen, jossa toisen ihmisen persoona, arvo ja vapaus tehdä valintoja on jatkuvasti kielletty, kritisoinnin alla tai jopa murskattu.  Tämä voi tapahtua käyttämällä sanoja, käyttäytymällä tietyllä tavalla, taloudellisesti, asenteellisesti, Raamatun Sanaa väärinkäyttämällä. 

Vahingollisessa avioliitossa toinen puoliso jatkuvasti käyttäytymisellään ja asenteellaan repii toista rikki tai estää hänen kasvuaan.  Näin käyttäytyvä henkilö ei ota vastuuta, eikä muutu. 

Henkistä väkivaltaa käyttävä systemaattisesti vähättelee, halventaa ja voi lopulta tuhota kohteensa ihmisyyden.  Lopulta puoliso ei enää koe olevansa oma itsensä, hänellä ei enää ole minuutta (väkivaltaa käyttävä tai kohde voi olla sekä mies tai nainen). 


Fyysiset seuraukset

Henkistä väkivaltaa kokeva voi reagoida fyysisesti.  Stressillä on hintansa.  Meidän kehomme lähettää merkkejä tilanteista, jotka eivät ole hyväksi.  Vatsassa velloo, hampaat kiristelevät, kädet menevät nyrkkiin, leuka tiukkenee, päässä takoo, jalat tärisevät ja verenpaine nousee.

Itket, et saa vedettyä henkeä, oksennat. 

Kun väkivaltainen puoliso on lähellä, kehosi alkaa täristä. Yrität olla reagoimatta, peläten vastareaktiota. Miltei kaikki henkistä väkivaltaa kokeneet naiset kuvailevat fyysisiä oireita: vatsahaava, suolisto-oireita, migreeni.  Ja tämä on vasta alkua. 


Tulet hulluksi

Henkisesti pahoinpitelevät puolisot pyrkivät kontrolloimaan manipuloimalla, vihalla, raivolla ja petoksella.  He pelaavat pelejä mielelläsi.  Ja sitten, aina silloin tällöin, he ovat todella ystävällisiä, jotta uhriksi joutunut puoliso ei vain päättäisi lähteä. 

Mutta kun ihmisyys järjestelmällisesti kielletään, ja sinun ei anneta ilmaista tunteita tai edes omistaa tunteita, koet tulevasi hulluksi. 

Tunteilla on aina jokin tarkoitus.  Ne ovat kuin varoitusvalo autossa.  Ne eivät häviä vaikka jättäisit ne huomiotta, ja usein tunteiden huomioimatta jättäminen tekee ongelmista pahempia. 


Kristittyjen huonot neuvot

Tyypillinen kristillinen avioliittoneuvo on täysin päinvastaista kuin mitä väkivaltaisessa suhteessa olevan tulee kuulla.  Tämä on erittäin tärkeää ottaa huomioon. 

Olen kirjoittanut alamaisuudesta avioliitossa monta kertaa.  Joka kerta, kun Uudessa Testamentissa puhutaan miehen ja vaimon välisestä suhteesta, siellä käsketään vaimoja olemaan alamaisia omalle miehelleen.  

Raamatullinen alamaisuus on kuitenkin jotain muuta kuin täydellistä oman tahdon unohtamista ja oman minuuden hylkäämistä.  Raamatullinen alamaisuus on pelotonta, kaunista ja elämää antavaa asennetta.  

Jos aviopuolisosi vahingoittaa sinua, tyypillinen alamainen käyttäytyminen saa asiat menemään vain pahempaan suuntaan.  Ei ole totta, että vaimolla ei ole mitään muuta keinoa kuin alistua täysin miehensä tahdon alle.  Jos joku väittää näin, hän jättää huomioimatta koko Sananlaskujen kirjan, Paavalin kirjeet ja sen, miten Jeesus suhtautui epäoikeudenmukaisuuteen. 

Monissa emotionaalisesti tuhoavissa liitoissa vaimo on käyttänyt vuosia avioliittokirjoja lukien, yrittäen parantaa avioliittoaan.  Hän on lukenut kaiken, mitä on käsiinsä saanut, mutta mikään ei toimi, ja itse asiassa tilanne on vain pahentunut, koska tyypilliset ohjeet eivät toimi. 

Leslie Vernick, sielunhoitaja ja puhuja, kertoo kirjassaan The Emotionally Destructive Marriage:

Olemme antaneet väärän diagnoosin syövästä kärsivälle avioliitolle ja hoidamme sitä flunssalääkkeillä.  Olemme antaneet liikaa vastuuta avioliiton säilymisen kannalta vaimon harteille käskemällä ylläpitämään lämmintä ja rakastavaa suhdetta silloin, kun aviomies kohtelee häntä julmasti, epäkunnioittavasti, pettäen ja täysin välinpitämättömästi.  Se ei ole mahdollista eikä se ole raamatullista... 

Kun sinä olet avioliitossasi ainoa, joka välittää, katuu, käyttäytyy kunnioittavasti ja rehellisesti, uhraa ja pyrkii olemaan parempi puoliso, olet kyllä jumalallinen vaimo, mutta sinun avioliittosi ei ole terve eikä raamatullinen…

Joissain avioliitoissa kovempi yrittäminen ei saa aikaan molemminpuolista reaktiota.  Sillä on päinvastainen vaikutus.  Se ruokkii sitä fantasiaa, että elämäsi ainoa tarkoitus on palvella miestäsi, tehdä hänet onnelliseksi ja kohdata hänen jokainen tarpeensa.  Se ruokkii miehen uskoa siihen, että se on hänen oikeutensa, ja se ruokkii hänen itsekkyyttään, ja se vahvistaa hänen itsepetostaan sen suhteen, että avioliitossa on kyse vain hänestä. 


Ole hyvä, älä ole kiva

Jos olet emotionaalisesti tuhoavassa avioliitossa, ole hyvä, mutta älä ole kiva tai kiltti.  Jokaisen avioliiton päämäärä pitäisi olla jumalisuudessa kasvamisen rohkaiseminen.  Vaimona sinulla on tärkeä tehtävä olla “sopiva apu” miehellesi.  Jos käyttäydyt tavalla, joka rohkaisee häntä itsekkyyteen, et ole hyvä etkä rakastava. 

Eräs nainen kertoi, että hän teki avioliittonsa pahemmaksi, koska ei koskaan nostanut esille miehen väärinkäytöksiä, ei koskaan sanonut mielipidettään, ja antoi miehen tehdä mitä halusi omalla kustannuksellaan.  Hän teki näin kuvitellen, että tämä oli hänen roolinsa Jumalan mielen mukaisena, alamaisena, raamatullisena apuna.


Rakkaus välittää ihmisen hyvinvoinnista

Tällaisessakin avioliitossa voit rakastaa miestäsi.  Rakkaus tarkoittaa, että huolehdit hänen hyvinvoinnistaan ja hänen sielustaan.  Raamatullinen rakastaminen ei tarkoita sitä, että sallit hänen jatkavan sinun satuttamistasi.  Se on jotain paljon vapauttavampaa…

Mies tarvitsee vaimon, joka rakastaa häntä tarpeeksi puhuakseen totuuden.  Vaimon, joka voi kunnioittavasti haastaa miehen itsekkyyden, itsekeskeisyyden ja itsepetoksen.

Mitä voit tehdä auttaaksesi miestäsi kasvamaan ihmisenä?  Voit kieltäytyä hyväksymästä käytöstä, joka on tuhoavaa ja vahingoittavaa.   Kun pysähdyt ja sanot “Minä en salli itseni tai lasteni olla tällaisen käytöksen kohteena.  Se tuhoaa minut, heidät ja meidän avioliittomme”, et tee väärin Jumalan silmissä.  Puhut totuutta rakkaudessa.  Haluat hyvyyttä, totuutta ja avioliiton parantumista ja peruskorjausta. 

Emotionaalisesti tuhoavassa avioliitossa sinun on opittava sanomaan ei. 

Raamatussa sanotaan, että jos olet naimisissa tyhmän kanssa, kiltti tottelevaisuus tekee hänestä pahemman.  Jos vieläkin epäilet, onko naisilla “oikeutta” uhata miestään, opiskele Sananlaskujen kirjaa.  Miten Jumala käskee meidän kohdella tyhmiä ihmisiä?

Vanhassa Testamentissa on esimerkki naisesta, jonka aviomies oli tyly ja karkea: Abigail ja Naabal (1 Samuel 25). Miehen käytös uhkaa koko perheen henkeä.  Abigail tekee vastoin miehensä tahtoa, koska hän välittää totuudesta ja hyvyydestä, ja estää tilannetta eskaloitumasta.

Mitä sinä voit tehdä auttaaksesi miestäsi kasvamaan?  Kieltäydyt hyväksymästä tuhoavaa ja vahingollista käytöstä.  


Ketä sinun pitää totella?

Kristittyjen tulee totella Jumalaa, ei miestä - erityisesti ei henkistä väkivaltaa käyttävää miestä (tai naista). Miehen seuraaminen syntiin voi olla alistumista, mutta se ei ole raamatullista alistumista.  Antaessasi hänen vähätellä sinua tai lapsiasi voi olla alistumista, mutta se ei ole raamatullista alistumista. 

Pietari sanoo Apostolien teossa, Ananiaksen ja Safiiran kohtalokkaan esimerkin jälkeen, ollessaan kansan uskonnollisien johtajien syyttämänä: "Enemmän tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä.” Apt 5:29



Sinä olet tärkeä

Jumala välittää perheessäsi olevista yksilöistä enemmän kuin avioliitostasi.  Jos olet avioliitossa, jossa on henkistä väkivaltaa ja emotionaalista pahoinpitelyä, tiedä se, että Jumala näkee sinut ja suree sinun puolestasi.  Jumala välittää siitä, kun hänen lapsensa ovat fyysisesti tai henkisesti haavoittuneita. 

Raamatun jae, jossa Jumala sanoo vihaavansa avioeroa, on usein väärinkäytetty.  Sillä voi painostaa vaimoa pysymään väkivaltaisessa suhteessa, sen sijaan, että sitä käytettäisiin haastamaan miestä, joka on aiheuttanut railon puolisoiden välille vahingollisella käytöksellään! 

Ei ole totta, että Jumala välittää enemmän avioliiton säilymisestä kuin sinun tai lastesi hyvinvoinnista.  Älä tee avioliitosta epäjumalaa, joka menee Jumalan ja hänen tahtonsa edelle.  Vaimo ei ole keho tai omaisuutta, jota saa hyväksikäyttää, vaan henkilö, jota tulee rakastaa.



Useimmat tätä lukevat eivät ole avioliitossa henkistä väkivaltaa käyttävän kanssa - mutta jotkut ovat.  Haluan sinun tietävän, että Jumala välittää.  Sinä et ole yksin.  Sinä saat hakea apua.  Netissä on monia sivuja, joilta löytyy apua henkisestä väkivallasta kärsiville.  Sivujen vinkkien avulla voit oppia tunnistamaan henkisen väkivallan merkit ja arvioimaan tulisiko sinun hakea apua.  Älä jää elämään pelossa ja häpeässä, vaan pyydä apua.  Sinä olet arvokas.



Lähteenä Sheila Gregoiren blogipostaus ja Leslie Vernickin nettisivut, vapaasti suomennettuna. 
Kuva: Pixabay

3 ydintaitoa, joilla romanttinen suhde onnistuu

Aina välillä luen jotain todella hyvää ja mietin "Tästä pitää kirjoittaa blogissa!"

Jaan miellelläni hyviä resursseja, kirjoja, artikkeleita, blogeja.  Olen itse saanut niin paljon hyötyä muiden oivalluksista ja ihan tutkimuksista.  Tässäpä siis yksi kohtaamani hieno juttu ihmissuhteista ja avioliitosta.

Eräässä tutkimuksessa selvitettiin, mitkä ovat niitä taitoja, joita ihminen tarvitsee löytääkseen terveen romanttisen suhteen.  (Romantic competence, healthy relationship functioning, and well-being in emerging adults, linkki postauksen lopussa.)

Psykologi ja tutkija Joanne Davila kertoo, että ollakseen pätevä tai taitava rakkaudessa ja ihmissuhteissa, ihminen tarvitsee kolmea ydintaitoa: oivaltamiskykyä, vastavuoroisuutta ja kykyä säädellä tunteitaan.  

Lyhyesti, oivaltamiskyky on tietoisuutta, ymmärtämistä ja oppimista.  Kun tunnet itsesi, mitä tarvitset ja mitä haluat, pystyt kommunikoimaan tarpeitasi.  Mutta osaat myös tunnistaa tunteitasi, stressipisteitäsi ja pitää huolta, että purat niitä terveellä tavalla, syyttämättä partneriasi esim. sen hetken työstressistä. 

Oivaltamiskykyinen ihminen osaa ottaa huomioon toisen tarpeet, ja osoittaa kiitollisuutta esimerkiksi, kun partneri tuo sinulle kupin kahvia juuri oikealla määrällä sokeria ja maitoa.  Tällainen ihminen myös tiedostaa, että jos hän ei kiitä kumppaniaan huomavaisuuksista, tämä todennäköisesti tuntee olonsa loukatuksi tai ärsyyntyy. 

Oivaltava ihminen oppii tuntemaan partenrinsa ja ymmärtää tämän käytöksen perustalla olevia syitä.  Esimerkiksi, jos kumppani on myöhässä, se voi johtua siitä, että hän on kroonisesti aina myöhässä, joka paikasta.  Se ei siis liity sinuun tai suhteeseenne.  Hän vain on sellainen. 

Toinen taito on vastavuoroisuus.  Kummallakin teillä on tarpeita, ja kummankin tarpeet ovat tärkeitä.  Kun vastavuoroisuus on toimivaa, molemmat saavat ilmaista tarpeitaan selkeällä tavalla, ja se lisää todennäköisyyttä, että tarpeet tulevat täytetyksi. 

Vastavuoroisessa suhteessa saat pyytää partneriltasi apua ja samoin olet valmis auttamaan häntä eri tilanteissa.  Molempien tarpeet vaikuttavat päätösten tekoon.  Esimerkiksi, jos saat työtarjouksen, joka lisää työtuntien määrää, mutta tarkoittaa sitä, että teillä on vähemmän aikaa yhdessä, keskustelette asiasta molempien kannalta.  "Haluaisin kovasti tämän työn, se olisi minulle todella tärkeää, mutta minua myös huolestuttaa se, että meidän yhteinen aikamme vähenee.  Jos lupaan varata tarpeeksi aikaa meille, sopisiko sinulle, että hyväksyn tämän tarjouksen?"

Kolmas taito on tunteiden säätely.  Se tarkoittaa, että kun jotain tapahtuu suhteessa, osaat säätää tunteitasi sopivaan reaktioon.  Pysyt rauhallisena ja näet asiat oikeassa perspektiivissä. 

Kaikilla on hetkiä, jolloin on helppo huolestua tai äksyillä.  Näissä tilanteissa tärkeä taito on rauhoittua, ja olla kärsivällinen.  Esimerkiksi partnerisi ei vastaa heti tekstiviestiin.  Huolestutko, tarkistatko puhelinta parin sekunnin välein?  Vai pystytkö rauhoittamaan itseäsi ja kertomaan itsellesi, että vastaus kyllä tulee ilman, että tuijotan puhelinta.  Pystyt laittamana puhelimen pois ja keskittymään johonkin muuhun tekemiseen. 

Tunteiden säätely on tärkeä taito kaikissa ihmissuhteissa, koska sen avulla kestät epämukavia tunteita, samalla kun säilytät itsekunnioituksesi ja sitoutumisesi omien tarpeiden täyttämiseen. 

Tutkimuksessa huomattiin, että nämä taidot ovat tarpeellisia jo ihan nuorillekin.  Esimerkiksi 13- ja 14-vuotiaat, joilla oli oivaltamiskykyä, vastavuoroisuustaitoja ja jotka kykenivät säätelemään tunteitaan, raportoivat miellyttävämpiä ystävyyssuhteita, huolehtivat vähemmin hylkäämisestä, ja kokivat parempaa mielenterveyttä.

Teini-ikäisten vanhempana minusta on hienoa tietää, että on mahdollista oppia taitoja, jotka auttavat ystävyys- ja seurustelusuhteissa.  Nämä taidot ovat myös hyvä mittapuu oman avioliiton tilaa tarkastaessa.  Olenko osannut kommunikoida tarpeitani?  Miten olen ottanut puolisoni huomioon eri tilanteissa?  Kuinka hyvin osaan säädellä tunteitani eri tilanteissa? 

Oletko huomannut näiden taitojen olemassaolon parantavan avioliittoasi?  Ja toisaalta, oletko huomannut puutteita näissä taidoissa ja miten se on syövyttänyt suhdettasi? 

Toivon sinulle entistä parempaa uutta vuotta itsetuntemuksen ja ihmissuhteiden parantumisen merkeissä!

Täältä löytyy koko tutkimus: Romantic competence, healthy relationship functioning, and well-being in emerging adults
Ja tässä Joanne Davilan TED-talk aiheesta 

Miten kasvattaa vahvoja lapsia?

Koska olen kristitty vanhempi ja kasvatan kristittyjä lapsia, kohtaamme päivittäin ihmisiä, jotka eivät ymmärrä tai hyväksy arvojamme ja maailmankuvaamme.

Olen aikuinen, ja rankkakaan vastustaminen ei murenna uskoani Raamatun Jumalaan.  Lauman mukana kulkeminen vain seuran tai hyväksynnän vuoksi ei ole ollut minulle koskaan erityisen tavoitteellista.

Mutta entäpä lapseni?  Miten kasvattaa heistä sisäisesti vahvoja nuoria, jotka pystyvät tekemään omia valintojaan silloinkin, kun ikätoverit laumautuvat muille teille tai opettaja tai muu tärkeä aikuinen haastaa heidän mielipiteensä?

Päätimme aloittaa apologetiikan opiskelemisen perheenä, jotta voimme olla valmiita antamaan vastauksia ensinnäkin itsellemme, ja myös perustelemaan uskoa muille.  Mutta aina ei nouse tilaisuutta kysymyksille ja vastauksille eikä asioista keskustelemiselle, vaan sekulaari maailma vain kuuluu, näkyy ja tuntuu eri tavoin arjessa.

Tässä muutamia ajatuksia siitä, miten vanhempana voin vahvistaa lasta sisäisesti ja yleensäkin rohkaista nuorta kristittyä navigoimaan tämän päivän maailmassa.

Perustus

Perustus on kaikkein tärkein osa mitä tahansa rakennelmaa.  Usko perustuu Jumalan Sanaan, se on meidän kompassimme.  Jokainen ihminen rakentaa elämäänsä tietyille arvoille ja maailmankuvalle.  Kristityn maailmankuva muokkautuu tietenkin Raamatun opetusten mukaan.

Opetan lapsille, että Jumalan Sanan opetusten perustalle voi rakentaa elämän.  Se on kestänyt tuhansia vuosia, ja se tulee kestämään tuhansia vuosia.  Itse asiassa, opetan heille, että mikään muu perustus ei tule kestämään. 

Opetan lapsen etsimään Raamatusta vastauksia kysymyksiin ja haasteisiin.  Voi olla myös silmiäavaavaa tutkia yhdessä, millaisille eri perustoille ihmiset rakentavat elämänsä.  Esimerkkejä löytyy sekä Raamatun henkilökuvista, historiasta että tämän päivän elävästä elämästä.

Loppu mielessä

Jos matkan loppupiste on selkeästi merkittynä karttaan, ei pienet tai isotkaan mutkat tai hidasteet matkassa anna aihetta huoleen.  Ilman päämäärää vaeltavat sen sijaan eksyvät pahasti.

En noudata Raamattua, koska se on helppoa tai kivaa.  Noudatan sitä, koska elämässäni on pitkän tähtäimen suunnitelma. Ajattelen sen loppua.

Moni päätös voi tuntua oikealta juuri siinä hetkessä, mutta kaikella tekemisellämme on pitkäkantoisia seuraamuksia.  Niistä kannamme itse vastuun. 

Viikottain saamme lukea julkisuuden henkilöistä, joiden menneisyydestä paljastuu aika karmeitakin tekoja.  “Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää” on käypä sananlasku kaikille. Raamatusta löytyy sama periaate: “Makea on miehelle petoksella saatu leipä, mutta perästäpäin hän saa suunsa täyteen soraa.” (San 20:17).

Nuori voi tehdä valintoja hetkessä, koska ei näe tulevaisuutta.  Tämänhetkiset koulukaverit ovat suuri osa päivittäistä elämää - mutta harva aikuinen pitää lopun elämäänsä yhteyttä koulukavereittensa kanssa.  On suuri harmi, jos elämälle suuntaa antavat päätökset on tehty kavereiden mukaan, jotka eivät ole koskaan edes näkemässä minne nämä päätökset johtavat.

Epämukavuus, menetykset, jopa kärsiminen päätöksen teon hetkellä on sen arvoista, jos valitsemme Jumalan arvot ja totuuden.  Pitkällä tähtäimellä, viimeistään sillä kuuluisalla kuolinvuoteella, emme tule katumaan.

Esimerkit omasta elämästä tai muiden kristittyjen elämästä kuvittavat tätä periaatetta mieleenpainuvalla tavalla, kun keskustelemme nuortemme kanssa.  Heistä on mielenkiintoista kuulla kertomuksia vanhempien elämästä.  Käytä nämä hetket hyväksi kertomalla, miten sinä olet tehnyt päätöksiä. 

Tunteet vs logiikka

Ihmisyyteen kuuluu fyysinen, hengellinen, emotionaalinen, älyllinen ja sosiaalinen ulottuvuus.  Lapsi tarvitsee apua kehittyäkseen jokaisella osa-alueella.  Vanhemman oma sisäinen kasvu auttaa tukemaan nuoren sisäistä aikuistumista.  Oppiakseen tekemään emotionaalisesti tasapainoisia valintoja, lapsi tarvitsee vierelleen emotionaalisesti terveen aikuisen.

Edellisessä kohtaan kirjoitin “Moni päätös voi tuntua oikealta…”  Nuoret ovat kuuluisia käsittämättömistä tekemisistään.  Oletko koskaan kovistellut teinin tekemisiä sanoilla “Mitä ihmettä sinä ajattelit?!”   Yleensä vastaus on totuudenmukainen: “No, en mitään”.  Tapaamme usein aikuisiakin, jotka tekevät päätöksiä tunteiden mukaan, seuraamuksista huolimatta, ajattelemaan pysähtymättä.

Nuoren kohdalla tämä ei ole ihmeteltävää.  Aivojen etuotsalohko, jonka pääasiallinen tehtävä on toiminnan ohjaus ja tunnetilojen säätely, ei ole vielä valmis. Lapsi tarvitsee hyvin kauan aikuisen apua toimintansa ohjaukseen ja tunnetilojensa hallintaan.  Emotionaalinen tasapaino ei voi olla täydellistä ennenkuin siihen on fyysiset mahdollisuudet.

Vanhempi, älä ala-arvioi lapsen ja nuoren tarvetta sinun ohjauksellesi!  Nuoret eivät ole “valmiita” vielä parikymppisenäkään, itse asiassa naisten aivot kehittyvät 26-vuotiaaksi ja miesten 29-vuotiaaksi saakka.    (Lue aivojen kehityksestä täällä.)

Vanhempien tukea tunteiden hallinnassa ja impulsiivisen käytöksen hillinnässä tarvitaan kauan.  Älä vaadi liikaa nuorelta kanssakulkijaltasi.  Lue karttaa nuoren kanssa yhdessä ja etsi paras polku kohti päämäärää.

Hyväksyntä

Vanhempien rakkaus ja hyväksyntä vahvistaa lasta kasvamaan omaksi itsekseen.  Asioiden syvällinen pohtiminen yhdessä vanhempien kanssa antaa nuorelle hyvät eväät kestämään matkan vaikeuksia.  Se vahvistaa tietoisuutta, että hän ei ole yksin vaikeidenkaan ajatusten tai kokemusten kanssa.

Maailman hyväksyntä on hyvin häilyväistä.  Yleensä se hyväksyy ne, jotka ajattelevat juuri niin kuin heitä käsketään.  Toisinajattelijat jätetään julmasti ulkopuolelle.

On nurinkurista, että kristillisiä arvoja ja uskoa vähätellään niitä naurunalaiseksi tekemällä.  Nurinkurista se on siksi, että sitä tekevät ne, jotka väittävät olevansa tieteen, argumenttien ja loogisuuden puolella.  Eikö silloin mieluummin esitellä niitä argumentteja, heittäytymättä lapselliseen käytökseen?   

Valmistan nuorta kohtaamaan ihmisiä, jotka haluavat häpäistä ja pilkata, ilman, että he osaavat perustella omaa maailmankuvaansa.  Useinhan pilkkaajat ovat vain ajelehtineet sekulaarivirran mukana, sen suuremmin asioita ajattelematta tai maailmankuvansa perusteita ja elämän todellisia arvoja miettimättä.

Älä sysää lasta liian nopeasti omalle matkalleen, vaan ole turvallinen vierelläkulkija kunnes hän itse on valmis lähtemään omiin seikkailuihinsa.  Luja perustus ja pitkän tähtäimen suunnitelma sekä vanhempien vankka tuki auttaa kestämään hetkelliset heilutukset.

Nöyryys

Kaiken tämän lisäksi kaikkein tärkein sisäisen vahvuuden rakennusaine on nöyryys.  Sen tunnustaminen, että tarvitsen muita.  Tarvitsen Jumalaa ja Hänen Sanaansa.  Tarvitsen muita ihmisiä.  Olen oppimassa, teen virheitä, ihan niin kuin muutkin.

Jos nöyryys ei tunnut luonnolliselta osalta tätä listaa, sen vastakohta ehkä auttaa ymmärtämään sen arvon.  Ylpeä ihminen ei ole sisäisesti vahva, vaan hän on rakentanut kiiltävän kovan kuoren itseään tukemaan.  Hän ei tarvitse mitään eikä ketään, hän on aina oikeassa.  Hän ei koskaan pyydä apua.

Sisäisesti vahva on haavoittuva.  Mutta hän ei ole heikko.  Hän osaa rakastaa ja palvella, jopa niitä, jotka pilkkaavat ja halveksuvat häntä ja hänen mielipiteitään.

Sisäistä vahvuutta ei heti huomaa.  Mutta myrskyn keskellä tällainen ihminen on kullan arvoinen.  Hänen lähellään on hyvä olla, ja häneen voi nojautua, koska hän kestää.

Joskus vanhempana pelottaa lähettää nuorta ihmistä tuntemattomalle matkalle.  Mitä vain voi tapahtua!  Miten hän tulee selviytymään?  Löytääkö hän luotettavia kanssamatkaajia?

Sanasta löytyy lohdutus: "Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon". (Jaak 4:6)

Jumala julistaa olevansa nöyrien puolella.  Siitä tietoisena on nuoren ja vanhempien turvallista katsoa tulevaisuuteen.   


Millaisia asioita sinä lisäisit?  Miten sinua kasvatettiin olemaan sisäisesti vahva?


kuvat:Pixabay

Turvaudutko viiniin äitiyden ahdistaessa? On parempiakin tapoja

Eräässä kristillisessä Facebook-vanhemmuusryhmässä nostettiin esiin se, miten nykyajan trendinä on se, että äidit vitsailevat viininkäytöstään.  On kuulemma hyväksyttävää julkisesti laskea leikkiä siitä, että lapsia ei kestä juomatta viiniä ja viini on “äidin mehua”.



Seuraan myös erästä kristillistä Facebook-sivua, ja vaikka heidän sivun aiheeseen liittyvät postaukset on todella hyviä, usein siellä on myös “En selviä tästä päivästä ilman kahvia”-tyylisiä huumorikuvia.

Instagramissa muutama sisustuslehti postaa upeita kuvia huoneista, taloista ja maisemista (minkä vuoksi niitä seuraan), mutta niissä on aina kuvateksti, jossa kaivataan jonnekin muualle.  “Kunpa saisin viettää aikaa täällä/tämän haluan omakseni/olen kateellinen”. Samoilla sivuilla huokaillaan viikonlopun perään ja maanantaina ankeillaan työviikon alkamisesta.   

Kaikista näistä, ehkä harmittomasti esitetyistä sanoista huokuu yksi tämän ajan ongelmista. 

En ole tyytyväinen siihen mitä minulla on.  En kestä arkea ilman piristeitä. 

Minäkin haluan elämän olevan kaunista ja haluan nauttia päivittäin piristävistä hetkistä.  Mutta se asenne, että arki ja lapset ovat jotain tylsää ja hädin tuskin kestettävää ei ole raamatullinen mielentila.

On huolestuttavaa, jos kristitty nainen ei ymmärrä, että perhe, arki ja työn tekeminen on lahja Jumalalta.  Jokainen kaipaa mielekästä tekemistä, ja perheestä huolehtimisen mielekkyys pitäisi olla itsestään selvää jokaiselle Raamattunsa tuntevalle naiselle. 

Mieti millainen vaikutus omalla lapsuudenkodillasi oli sinuun.  Se ei ole vain marginaalinen vivahde, vaan syvältäluotaava, sinua loppuelämäksi muokkaava ajanjakso.  Lapset, naiset ja miehet, joita näet päivän aikana työpaikalla, opiskelupaikalla ja kaupungilla kulkiessasi, ovat jokainen aamulla sulkeneet kotioven, ja iltaisin he palaavat kotiin.  Koti on yhteiskunnan ydin.

Lasten kasvattaminen on tärkeää työtä, jolla on iankaikkista merkitystä. Se ei tarkoita sitä, etteikö vanhemmuus voi olla vaikeaa.  Jokainen vanhempi käy läpi aikoja, jolloin oma lapsi ja kasvatusvastuu nostattaa esiin paljon tunteita ja sisäisiä prosesseja.  Ehkä siksi moni turvautuu turrukkeisiin, jotta selviäisi päivästä läpi. 

Vaatii paljon rohkeutta kohdata epämiellyttävät ajatukset ja tunteet ja alkaa käsitellä niitä totuuden mittapuu kädessä.  On helpompaa ojentaa kättä herkkukaappiin ja tyydyttää sisäistä onttoutta täyttämällä suu ja vatsa mukavilla jutuilla. 

Mutta fyysinen tyydytys on juuri sellainen tapa, jolla sylivauva ja pikkulapsi tyynnytetään: imurefleksi kun saa työtä ja masu on täynnä, olokin tyyntyy.  Aikuisella ihmisellä pitäisi olla muunlaiset keinot vaikeiden olojen käsittelyyn. 

Tämän vuoksi kirjoitan usein tunne-elämän kypsyydestä ja kristittynä kasvamisen tärkeydestä.  Me emme selviydy lapsuuden eväillä aikuisuuden maailmassa. 

Henkisesti aikuinen kristitty äiti tietää, että hän selviää ihan mistä vain eteensä tulevasta (jopa vauvasta ja taaperosta aamukuudelta), koska Jumalan apu on todellista. 

Kypsä kristitty äiti pyytää apua eli rukoilee päivän mittaan, ja tuo kaikki asiansa Jeesukselle, jopa välipalatappelut ja päiväuniraivarit. 

Tunneterve kristitty äiti ei anna negatiivisten ajatusten ja tunteiden viedä häntä syövereihin, vaan taistelee vastaan Raamatun sanalla (en ole maailman huonoin äiti, vaan kasvatan ja ohjaan tulevaa sukupolvea tuntemaan Jumalan ja Hänen käskynsä). 

Kristitty äiti pystyy selviämään jokaisesta päivästä, koska Jumala on hänen vierellään, joka hetki.  Kristitty äiti iloitsee lapsistaan ja pitää kasvatustehtävää etuoikeutena vaikuttaa tulevaan sukupolveen.  Kristitty äiti ei ole riippuvainen mistään ylimääräisestä, vaikka hän saakin nauttia kupillisesta kahvia ja lasillisesta viiniä, hän ei ole niiden orja, ja pärjää hyvin ilman niiden apua. 

Mitä tehdä?

Kiinnitä huomiota seuraaviin asioihin, jos tuntuu, että et pärjää lasten kanssa ilman jotain piristettä.

Nukutko tarpeeksi?  Unen puutteella on suuri vaikutus päivän kulkuun.

Miten syöt? Sokeri ja liian hiilihydraattipitoinen ruokailu väsyttää ja tekee olosta raskaan.

Juotko tarpeeksi vettä?  Vesi on paras nesteyttäjä ja erityisesti kesän helteillä uhkaavan nestevajauksen yksi oireista on suorituskyvyn lasku (huom: kahvi ja viini kuivattaa). 

Vietätkö lepopäivää?  Jumala on antanut meille lahjan: joka viikko yksi päivä, jonka aikana ei tehdä mitään työtä (palkallista tai palkatonta). Panosta silloin elämäätuoviin ihmissuhteisiin, Jumalaan ja harrastuksiin.

Vietätkö leppoisaa yhdessäoloa lastesi kanssa?  Jos kanssakäyminen on pelkää käskemistä tai kieltämistä, se nakertaa suhteesta ilon ja rauhan.


Jos nämä perusasiat ovat kunnossa ja arki tuntuu edelleen raskaalta, on aika kurkistaa pintaa syvemmälle: tunteisiin, ajatuksiin ja menneisyyden tapahtumiin.  Joskus asioita on hyvä käydä läpi luotettavan ystävän, seurakunnan sielunhoitajan tai kristityn terapeutin kanssa.  Mutta meillä on myös upea mahdollisuus turvautua Jeesuksen apuun, ja Hänellä on aikaa sinulle juuri nyt. 

Mikä saa sinut selviytymään pitkistä päivistä lasten kanssa?  Syötkö suklaata, juotko kahvia tai katsotko iltaisin tv-sarjoja?  Mikään näistä asioista ei ole itsessään väärin...mutta jos niistä tulee päiviemme perusta, on aika pysähtyä tutkimaan millaisia tunteita sydämessä todella liikkuu. 
   

Uusi rakkaus, uusi elämä?

Eräs tuttava ilmoitti yllättäen jättävänsä puolisonsa, koska oli rakastunut työkaveriinsa.  Kommenttikenttään ilmestyi onnitteluja ja sydämenkuvia, mutta minun sydämeni jysähti vatsaan.

Itkin.  Hän oli kristitty, ja useimmat kommentoijat olivat kristittyjä.  Miten olemme päätyneet pisteeseen, jossa avioliiton ja perheen hajoaminen on onnittelujen paikka?

Ainutlaatuinen tilanne?

Onko toiseen ihmiseen rakastuminen asia, jota vastaan ei voi tai ei pidä taistella?  Usein kannustetaan: “Elämä on niin lyhyt, tee mitä tuntuu hyvältä!” ja “Tällaisen rakkauden löytää niin harvoin, että anna palaa vain, jos se tulee kohdalle!”

Kristittynä tiedämme, että avioliitto on tarkoitettu elämän kestäväksi liitoksi.  Silti moni kristitty tekee vastaavanlaisia ratkaisuja.  He tapaavat kivan ihmisen, rakastuvat, jättävät puolisonsa.

“En voinut sille mitään.  Tämän uuden ihmisen kanssa oli niin hyvä olla.  Kukaan ei ole rakastanut minua niin kuin hän.  Tätä tunteiden paloa ei voi verrata mihinkään.  Kukaan ei ymmärrä minua niinkuin hän ymmärtää.  Hän hyväksyy minut juuri sellaisena kuin olen, kukaan muu ei ole koskaan antanut minulle tällaista huomiota.  Tämä on se ihminen, jonka kanssa minun olisi pitänyt mennä naimisiin!”

Rakastunut elää ainutlaatuisuuden harhassa.  Hän luulee, että kukaan muu ei ole koskaan kokenut vastaavia tunteita, eivätkä siten voi ymmärtää tilannetta.  Hän on huumaantunut uudesta ihmisestä, heränneistä tunteista, jännittävästä tilanteesta.

Oma avioliitto jää sivulauseeseen.  Kyllä siellä aikanaan oli syitä, jonka vuoksi hän meni naimisiin tämän henkilön kanssa.  Mutta se oli ennen kuin hän oli kohdannut tämän uuden rakkauden!  Jos hän vain olisi tavannut hänet silloin, koska tässä on se henkilö, jonka kanssa hänen todella pitää viettää loppuelämä! Hän ei edes osaa selittää asiaa muille, koska kukaan ei ole koskaan kokenut tällaista ainutlaatuista tunnekokemusta.

Ihastuminen tai rakastuminen tuntuu niin hyvältä, että ihminen on valmis unohtamaan ennen niin tärkeät arvot, perheen, uskon ja moraaliset periaatteet.  Hän on jopa valmis tekemään syntiä.

Mutta ainutlaatuisuus?  Tuskinpa vain.  Tällaisia tapauksia on tuhansia, joka vuosi.

Seuraukset

Moni voi tehdä voimakkaan tunteen varassa ratkaisuja, jotka tuntuvat tänään hyvältä.  Mutta lyhytnäköisyydessä tapahtuu kohtalokas virhe: he eivät kiinnitä huomiota tekojensa pitkälle vaikuttaviin seurauksiin. 

Rakastunut ei mieti pitkän tähtäimen seurauksia aviopuolisolleen, lapsilleen, edes uudelle rakastetulleen.  Hänen ajatuksensa pyörivät omien, ihastuneiden tunteiden kokemisen ympärillä.  Hänestä tuntuu hyvälle, joten hän on valmis tekemään ratkaisuja, jotka muuttavat radikaalisti toisten ihmisten elämän.

Huuman vallassa ei haluta miettiä vastuuta.  Meillä jokaisella on silti vastuu teoistamme ja niiden seurauksista.  Vastuu muille ihmisille, yhteisöille, Jumalalle.  Tulemme kantamaan tekojemme seuraukset ikuisesti harteillamme. 

Seuraamukset ovat raskaita myös rakastuneelle itselleen.  Tunteiden varaan antautuminen, suhde, aviorikos, avioero, vahingoittaa elämän perustaa, rikkoo uskoa.  Avioliittovala, joka on lausuttu julkisesti todistajien ympäröimänä, on enemmän kuin muutama sana.  Se on sitova sopimus, jolla on vaikutuksia hengellisessä maailmassa.  Sen rikkoutuminen rikkoo myös hengellisyyttämme.

"Paetkaa haureutta. Kaikki muu synti, mitä ikinä ihminen tekee, on ruumiin ulkopuolella; mutta haureuden harjoittaja tekee syntiä omaa ruumistansa vastaan. 

Vai ettekö tiedä, että teidän ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli, joka Henki teissä on ja jonka te olette saaneet Jumalalta, ja ettette ole itsenne omat? 

Sillä te olette kalliisti ostetut. Kirkastakaa siis Jumala ruumissanne." 

(1 Kor 6:18-20)

Avioliiton ulkopuolisista suhteista ja avioerosta on tullut niin tavallisia asioita, että olemme turtuneet niiden vakavuuteen.  Ymmärtäisimmepä, että erossa tuhoutuu paljon, paljon enemmän kuin vain kahden ihmisen välinen lupaus.  Usein jälkiä korjaillaan vuosikymmeniä ja sukupolvia eron jälkeen.

Psalmin kirjoittaja kipuilee jumalattomien menestyksen ja vanhurskauden kärsimyksen aiheuttaman ristiriidan kanssa.  Miksi syntiä tekevillä ei näytä olevan seuraamuksia teoistaan?  Mutta sitten hän ymmärtää: 

“Minä mietin päästäkseni tästä selvyyteen; mutta se oli minulle ylen vaikeata, 

kunnes minä pääsin sisälle Jumalan pyhiin salaisuuksiin ja käsitin, mikä heidän loppunsa on oleva.”

Ps 73:16-17.

Loppu ei tule olemaan kaunis.

Mikä neuvoksi?

Voiko voimakkaita rakkauden tunteita edes estää?  Tai kieltää? Tai häivyttää pois?

Vastaus on kyllä.  Kyllä.  Kyllä. 

Totuus on, että kukaan ei ole oikeasti tunteittensa vallassa.  Meillä on täydellinen mahdollisuus kohdata vahvatkin tunteet ja ottaa niistä ylivalta.  Se vaatii kyllä itsehillintää ja itsekuria, minkä oppiminen on voinut jäädä monelle vajaaksi.  Se ei ole kuitenkaan tekosyy hillittömälle ja kurittomalle käytökselle. 

Jos olet ihastunut tai rakastunut toiseen ihmiseen, mutta olet päättänyt sitoutua omaan avioliittoosi, on asioita, jotka auttavat laimentamaan huumaavat tunteet.

Kysy itseltäsi: Mitä minä oikeasti haluan?  Mikä on minulle tärkeintä?

Kristittynä tiedät suurimman lain ja käskyn:

"Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, 
kaikesta sydämestäsi 
ja kaikesta sielustasi 
ja kaikesta voimastasi 
ja kaikesta mielestäsi, 
ja lähimmäistäsi niinkuin itseäsi".

Luuk 10:27.

Kun sanomme rakastavamme Jumalaa, sitoudumme samalla noudattamaan Hänen käskyjään.  Et voi väittää kunnioittavasi Jumalaa, jos jätät huomiotta Hänen lakinsa.

Jumalan tahto on, että aviopuolisot kunnioittavat lupaustaan sitoutua yhteen ihmiseen loppuelämäkseen.  Avioliitto on puolisoiden ympärille piirretty raja, jonka ulkopuolelle jäävät kaikki muut ihmiset.  Heillä ei ole lupaa täyttää syvimpiä tarpeitasi.

Avioliiton raja on kuin puutarhan muuri.  Sen sisäpuolella saa estottomasti etsiä syvää yhteyttä toisen ihmisen kanssa loppuelämän ajan ja nauttia vapaasti puutarhan hedelmistä.  Se on turvallinen paikka kasvaa ja käydä läpi kaikkea mitä elämä tuo tullessaan.  Puutarhassa on Jumalan siunaus ja läsnäolo.

Psalmissa 15 kuvaillaan ihmistä, joka saa olla yhteydessä Jumalaan.  Yksi hänen ominaisuuksistaan on: “...joka ei valaansa riko, vaikka on vannonut vahingokseen.”  Aviolupausta harvoin voi kutsua vahingolliseksi lupaukseksi, mutta periaate on, että Jumalan mielen mukainen ihminen pitää lupauksensa, vaikka se tuntuisi vaikealta, jopa mahdottomalta.

Länsimaiden helpossa elämässä on vallalla yleinen harha, että elämän ja ihmissuhteiden pitäisi olla helppoa.  Vaikeudet ja ongelmat saavat ihmiset suunniltaan.  Itsensä kieltämiselle tai uhrautumiselle nauretaan.  Päätösten oikeus mitataan niiden helppoudella ja miellyttävyydellä.  "Tämä tuntuu kivalta, joten sen on pakko olla oikein".   

Avioliitto ei ole helppoa.  Elämässä tulee esiin vaikeuksia.  Uskoa koetellaan.  Kipu ja kärsimys ja kuolema ovat asioita, joita jokainen tulee kohtaamaan.  Jeesus sanoo: 

"Tämän minä olen teille puhunut, että teillä olisi minussa rauha. 
Maailmassa teillä on ahdistus; 
mutta olkaa turvallisella mielellä: minä olen voittanut maailman." 

Joh 16:33.

Rakastumisen tunteiden kuolettaminen kestää aikansa, mutta se on mahdollista.  Muistuta itseäsi totuudesta. 

Ehkä kukaan muu ei tiedä sisimmässäsi käydystä kamppailusta.  Ehkä ihastumisen kohdekaan ei ole tietoinen tunteistasi.  Mutta Jumala on nähnyt mitä olet käynyt läpi viime aikoina.  Hän iloitsee siitä, että valitset Hänet.  Jumala lupaa tulla lähelle niitä, jotka etsivät Häntä.  Hänellä on myötätuntoa ja ymmärrystä heikkouksiamme kohtaan, kun ne tunnustaen etsiydymme jälleen oikealle tielle.   

Sitoutuminen omaan puolisoon tuo kunniaa Jumalalle.  Se on todistus maailmalle siitä, että on täysin mahdollista noudattaa Jumalan käskyjä ja elää yksiavioisena koko elämän ajan.  Uskollisuus avioliitossa tuo julki Jumalan uskollisuutta:  Hän ei koskaan jätä eikä hylkää meitä.

Kanavoi tunteet

Mitä tehdä uuden rakkauden herättämille voimakkaille tunteille, kun päätät sitoutua omaan avioliittoosi?  Kanavoi ne omaan puolisoon ja perheeseen. 

Jos oma puutarha tuntuu näivettyneeltä ja kitukasvuiselta, ala hoitamaan sitä.  Kitke pois asioita, jotka ovat tukahduttaneet läheisyyttänne.  Karsi pois kohtia, jotka vievät energiaa ja elinvoimaa.  Lannoita ja kastele hyviä asioita, ihastele kauneutta omassa suhteessasi. 

Sitoudu tekemään työtä avioliittosi hyväksi.  Keskustele luotettavan ihmisen kanssa ja pyydä häntä pitämään sinua tilivelvollisena.  Ilmottaudu kesän avioliittoleirille.  Aloita yhteinen harrastus puolisosi kanssa.  Hankkikaa lastenvahti ja nauttikaa rauhallisesta yhteisolosta. 

Rakkaus ja yhteys, jota ennen halusit kokea suhteessa, on mahdollista käyttää omassa avioliitossa. Elpyminen on täysin mahdollista, mutta se ei tapahdu ilman, että päätät nähdä vaivaa sen eteen. 

Kiitollisuus?!

Huumaavia tunteita laimentaessa voi esiin nousta vihaa, syytöksiä, häpeää ja katumusta.  Mutta oikeastaan päinvastainen tunne voi olla terveempi tapa käsitellä asiaa: Kiitollisuus.  Ole kiitollinen siitä, että olet tavannut näin hienon ihmisen.  Älä syytä itseäsi tai häntä, älä ole vihainen itsellesi tai hänelle.  Valitse kiitollisuus.

Joskus houkutuksena on maalata ihastumisen kohde mustaksi, jotta olisi helpompi irtautua tunteista.  Mutta sekään ei ole oikein.  Hän voi oikeasti olla todella hieno tyyppi, mutta hän ei vain ole sallittu ihmissuhde sinulle.  Hän on sinun puutarhasi muurien ulkopuolella.  Ja sinä tulet pärjäämään ilman häntä.

Kiitollisuuteen voi liittyä ymmärrys.  Moni nelikymppinen nainen sortuu avioliiton ulkopuoliseen suhteeseen.  Se on myös ikä, jolloin voidaan hankkia se iltatähti.  40-vuotiaana nainen on pisteessä, jossa tajuaa, että nyt, jos koskaan (ei aina viisas valinta, mutta ymmärrettävä).  Teini-ikä ei ole ainoa aika, jolloin hormonien voiman voi nähdä. 

Samoin keski-iässä rakastuva mies on jo klisee, jota on kuvailtu monessa kirjassa tai elokuvassa.  Mies tulee pisteeseen, jossa hän joutuu kohtaamaan sisäisen tyhjyytensä, jossa hän havahtuu löytämään tyydytystä elämäänsä, jossa hän etsii itseään.  Moni luulee löytävänsä sen nuoren naisen rakkaudesta. 

Todellinen vastaus 

Ehkä tärkein tapa käsitellä rakastumista on Jumalan läsnäoloon etsiytyminen.  Rakastuminen oli kenties tapa, jolla käsittelit syvempiä haavoja ja ongelmia omassa elämässäsi tai sisimmässäsi, koska se toi jotain uutta, positiivisuutta ja toiveikkuutta elämääsi.  Mutta tiedät jo, että se ei ole oikea tapa.

Ole kasvokkain omien kipukohtiesi kanssa.  Jokaisella on elämässä haavoja.  Jokainen hakee parannusta sisimpäänsä.  Ehkä tämä on aika hakeutua sielunhoitajan tai terapeutin puheille.  Ota vastuu omasta käytöksestäsi.  Voit muuttaa vain itseäsi. 

Luonnollinen reaktio on vetäytyä pois kivun läheisyydestä ja etsiä helpotusta.  Mutta joskus kipu on syndrooma vakavammasta ongelmasta, joka ei poistu vetäytymällä. Sitä kohti pitää käydä, jotta se voi parantua.  Kivun hetkellä suojaa tuo avioliiton lupaus: myötä-ja vastoinkäymisessä sitoudumme käsittelemään asioita yhdessä ja tukemaan toista, kun hän kamppailee kipujensa kanssa. 

Ehkä etsit uudesta ihmissuhteesta arvostusta, ihailua, hyväksyntää, tyydytystä.  Mutta ellet löydä tätä kaikkea Jumalan läheisyydestä, et tule löytämään sitä mistään muualtakaan.  Uppoudu löytämään Jumalan Sanasta lupauksia sinulle, vietä aikaa opetellen nauttimaan Hänen läsnäolostaan.  Tuo tunteesi Hänelle; itke ja sure menetyksiä, löydä ilo Hänestä.

Jumalasuhde on ainoa suhde, joka kestää läpi elämäsi täydellisen rakkauden suhteena.  Mitä vahvempi Jumalasuhteesi on, sitä vahvempia tulevat kaikki elämäsi ihmissuhteet olemaan.  Panosta siis siihen, samalla kun vahvistat suhdetta aviopuolisosi kanssa.  Hän on Jumalan lahja sinulle. 

Uusi rakkaus ei tuo uutta elämää tavalla, joka siunaa sinua.  Mutta Jeesuksessa meillä on lupaus yltäkylläisestä elämästä, ikuisesta elämästä.  Elämä, joka herättää sinun aviopuutarhasi henkiin voi olla siunaukseksi lukemattomille muille.  Mutta ennen kaikkea avioliittosi on elämäätuova ihmissuhde sinulle, puolisollesi ja lapsillesi. 


Lisälukemista tai -katsomista:

Työpaikkaromanssi

Kun naimisissa oleva ihastuu

Wendy Alsup: Covenant Vows 

Jason Lepojärvi, Rakkauden ammattilainen, kotisivu

Marriagehelper: Married But In Love With Someone Else - Pt. 1  (Youtube)


HUOM:

En käsittele tässä tilannetta, jossa avioliitossa on väkivaltaa tai hyväksikäyttöä.  Jos sinä tai lapsesi ette ole turvassa, mikään ihmissuhde ei tule kukoistamaan.  Hakeudu välittömästi turvaan.  



Kuva:
FreeDigitalPhotos.net
“Relationship Difficulties Or Couple Problem” by Jolee G

Jos opit lapsuudessa vääriä tapoja rakastaa, ei ole liian myöhäistä

Mitä enemmän olen oppinut avioliitosta, sitä selkeämmin muutama asia nousee esiin.

Lapsuudella on suuri merkitys...

...ja hoitava yhteys puolison kanssa voi parantaa lapsuuden haavoja ja puutteita.

Viime vuonna lukemani kirja How We Love teki minuun vaikutuksen.  Pastori- ja terapeuttipariskunta Milan ja Kay Yerkovich kuvaa kirjassa, miten me jokainen olemme oppineet tapoja rakastaa lapsuudenkodissamme ja lapsuuden kokemuksissa.  Valitettavasti useat meistä ovat oppineet epätäydellisiä, jopa harmillisia tapoja käyttäytyä läheisimmissä ihmissuhteissamme.

Kirjassa kuvaillaan viisi mallia, jotka olemme lapsuuden kokemuksista oppineet.  Näitä viittä Rakkauden Tyyliä kuvaillaan seuraavasti:


Välttelijä tulee kodista, jossa on niukasti kiintymystä, ja jossa arvostetaan itsenäisyyttä ja itseriippuvuutta.  Välttelijät kasvavat pitämään huolta vain itsestään.  Koska he saivat niin vähän kiintymystä ja huolenpitoa vanhemmiltaan, he käsittelevät siitä johtuvaa ahdistusta rajoittamalla tunteitaan ja tukahduttamalla tarpeitaan.  Aikuisena Välttelijät tuntuvat etäisiltä ja kaukaisilta.

Miellyttäjät kasvavat yleensä kodissa, jossa on ylisuojeleva, vihainen ja/tai kriittinen vanhempi.  Miellyttäjä-lapset tekevät kaikkensa, jotta he olisivat "hyviä" ja välttävät vaivaamasta nopeasti reagoivaa vanhempaansa.  He oppivat käyttämään energiaansa vanhemman lohduttamiseen tai lepyttelemiseen, sen sijaan, että saisivat itse lohdutusta.  Aikuisena Miellyttäjät pitävät tuntosarvet pystyssä toisten mielialoja tulkiten ja yrittävät pitää kaikki tyytyväisenä.  Tämä voi johtaa katkeruuteen, joka voi rikkoa suhteet tai ajaa Miellyttäjän lähtemään suhteesta.

Ailahtelijat kasvoivat arvaamattoman vanhemman kanssa, joten heidän omat tarpeensa eivät olleet tärkeitä.  Ilman säännöllistä vanhempien antamaa välittämistä he kokivat itsensä hylätyiksi, ja kun vanhempi oli taas valmis antamaan huomiota, lapsi oli väsynyt odottamiseen ja liian vihainen vastaanottamaan.  Aikuisena Ailahtelijat etsivät pysyvää, kestävää rakkautta, jota he eivät koskaan saaneet lapsena kokea.  He idolisoivat uusia ihmissuhteita, mutta väsyvät niihin, kun elämä (ja suhde) ei olekaan täydellistä. 

Kontrolloijien on pakko kontrolloida varmistaakseen, että haavoittuvaiset, negatiiviset tunteet, joita he kokivat lapsuudessa, eivät koskaan pääse pinnalle aikuisuudessa.  Kyky kontrolloida tarkoittaa suojelua pelolta, nöyryyttämiseltä ja avuttomuudelta.  Viha on ainoa tunne, joka ei ole haavoittuva, joten he käyttävät vihaa ja pelottelua kontrollin säilyttämiseen.  Kontrolli voi olla joko todella periinantamatonta tai satunnaista ja arvaamatonta, mutta Kontrolloijat eivät yleensä ymmärrä todellista syytä siihen, miksi heidän pitää hallita muita.

Uhriutujat.  Lapset selviävät kaaottisesta kotiympäristöstä pysymällä piilossa, ja tekeytymällä mahdollisimman näkymättömäksi.  He piileskelevät ja lepyttelevät, ja oppivat pakenemaan omiin ajatuksiinsa turruttaakseen vihaisten, väkivaltaisten, kaaottisten vanhempien aiheuttaman kivun.  Uhreilta puuttuu kokemusta heidän omasta ihmisarvostaan tai persoonastaan ja he ovat usein ahdistuneita ja masentuneita.  He eivät halua etsiä yhteyttä, vaan selviävät käyttäytymällä mekaanisesti odotusten mukaan. Uhrit voivat luoda uudestaan lapsuuden kotiympäristön hakeutumalla suhteeseen Kontrolloijan kanssa.  Jos tällaisessa suhteessa on lapsia, Uhri voi jopa suunnata tukahdetun vihansa lapsiin kun Kontrolloija ei ole läsnä. 


Nämä Rakkaustyylit kukin edustavat erilaisia tunne-elämän haavoja.  Mutta on olemassa ihmisiä, jotka ovat saaneet hyvät ja terveet lähtökohdat ihmissuhteisiin.  Heitä kutsutaan kirjassa nimellä Secure Connectors.  Vapaa, ei niin sujuva käännös voisi olla vaikka Turvallisuudentuntoinen Yhteydenottaja.

Turvallisuudentuntoiset Yhteydenottajat eivät pelkää vastavuoroisuutta eivätkä suhteisiin liittyvää antamista ja vastaanottamista.  He osaavat kuvailla vahvuuksiaan ja heikkouksiaan itsessään ja toisissa ilman, että he idolisoivat tai väheksyvät muita.  He osaavat kertoa tunteistaan ja tarpeistaan, koska ovat oppineet tunnistamaan niitä.  Heille on lapsuudessa opetettu ristiriitojen sopimista, joten he tietävät olevansa epätäydellisiä ja osaavat pyytää anteeksi, kun ovat väärässä.

Rajojen asettaminen ja "Ei:n" sanominen ei myöskään ole ongelma Turvallisuudentuntoisille Yhteydenottajille.  He kokevat uudet tilanteet mukavina, pystyvät ottamaan riskejä ja siirtämään tyydytyksen saantia.  Kun heillä on paha mieli, avun ja lohdutuksen hakeminen toisilta on heille helppoa.   

Lapsuusajan merkitys on kauaskantava.  Sitä ei välttämättä huomaa, ennenkuin olemme läheisessä suhteessa puolisomme kanssa.  Kun ristiriitoja ja stressiä tai muita vaikeita tunteita nousee esiin, taannumme varhain opittujen keinojen tasolla niitä ratkaisemaan.  Ongelmana on, että harva meistä on oppinut kypsiä ja turvallisuuteen perustuvia tapoja ratkaista vaikeita tunteita tai oppinut miten hakea yhteyttä toisen ihmisen kanssa, kun itsellä on paha olla.

Lapsuudessa tärkeintä on saada turvallinen kiintymyssuhde edes yhden aikuisen kanssa.  Jos vauvalla on ihminen, joka vastaa hänen tarpeisiinsa, lohduttaa kun vauvalla on hätä ja vauva saa oppia, että hän voi luottaa siihen, että hänestä pidetään huolta, hänelle muodostuu turvallinen kiintymyssuhde.  Tämä on perusta koko elämän ihmissuhteille.

Tarve turvalliseen kiintymyssuhteeseen ei häviä vauvan kasvaessa.  Lapsi tarvitsee koko lapsuutensa ajan varmistusta siitä, että hän on tärkeä, hänen tunteensa ovat tärkeitä, ja että ympärillä on luotettavia aikuisia, jotka pitävät hänestä huolta.  Tunteiden tasolla tapahtuva yhteys, lohduttaminen ja sitoutuminen toisiin ovat tulevaisuuden ihmissuhteiden perusta.

Lapsuuden turvallisten kokemusten kautta voimme oppia, että

• Ihmissuhteet tuovat minulle helpotusta, kun olen stressaantunut.
• Haen apua, lohdutusta, tukea tai viisautta ihmisiltä asioiden sijasta. (vrt. riippuvuudet).
• Voin pyytää apua, jos olen epävarma. 
• Osaan käyttää useita eri sanoja kuvaillakseni kokemiani tunteita.
• Minulla on lupa kertoa tunteistani puolisolleni ja lapsilleni.
• Käytän tunteitani tunnistamaan tarpeitani, pystyn puhumaan tarpeistani ja pyytämään, mitä tarvitsen ilman, että toiset joutuvat arvaamaan. 

Omien kykyjen tunnistaminen näissä asioissa on tärkeä askel kohti tasapainoisuutta ja onnistuneita ihmissuhteita.  Jos jäätte puolisosi kanssa jumiin samoihin riitoihin ja käyttäydytte haastavissa tilanteissa ennalta-arvattavasti, voi olla aika tutkia, miten lapsuuden kokemukset ovat muokanneet teitä toimimaan näiden viiden tyypin tavoin ihmissuhteissa.

Välttelijät, mielistelijät, ailahtelijat, kontrolloivat ja uhrit kaikki käyttäytyvät tyyppinsä mukaisesta esimerkiksi stressaantuneina ollessaan.

Välttelijät vetäytyvät ja pitävät itsensä kiireisenä tekemällä jotain.

Miellyttäjät yrittävät saada ajatukset pois stressaavasta asiasta pitämällä muista huolta.

Ailahtelijat suuttuvat sille, joka on tuonut heille pettymyksiä ja aiheuttanut stressiä.

Kontrolloivat pomottelevat ja vaativat.

Uhrit pakenevat omaan maailmaansa.

Nämä ovat vahingollisia tapoja toimia suhteissa, eivätkä ihmiset, jotka seuraavat näitä harmillisia tapoja suhtautua stressiin osaa pyytää apua tai lohdutusta. Tämä ei ole heidän vikansa.  He ovat lapsuudessa oppineet selviytymään.  Ehkä heidän tarpeensa on jätetty huomiotta, tai heille on suututtu, kun he ovat ilmaisseet tarvetta lohdutukseen ja ymmärtämiseen.  Väkivalta ja laiminlyönti opettaa nopeasti lapsille, että ihmisistä on turha hakea yhteyttä ja turvaa. 

Tasapainoinen ja turvallinen tapa suhtautua stressiin on opetella itse tunnistamaan asioita, jotka tuovat minulle stressiä, ja miten alan käyttäytyä stressaantuneena.  Kun omia tapoja osaa tunnistaa, sitten voi siirtyä kertomaan omista tunteistaan (lista tunnesanoista voi olla avuksi) ja tarpeistaan.

Esimerkiksi: Minua ahdistaa työssä oleva ongelma ja tarvitsen halauksen ja rukousta.

Esimerkiksi:  Olen surullinen, kun sinä tulit myöhään kotiin.  Tarvitsen halauksen ja vakuutuksen siitä, että olen tärkeä ja sinä arvostat yrityksiäni valmistaa hyvä ilta-ateria. 

On mahdollista oppia aikuisenakin hyviä tapoja ratkaista ristiriitoja ja paikata turvattomuuden tunteita.  Rakastava aviopuoliso, joka uskollisesti on rinnalla vaikeiden hetkien läpi, voi luoda suhteeseen ilmapiirin, jonka hoidossa voi uskaltautua murtamaan lapsuudessa opittuja malleja.

Kirjoitin muutama vuosi sitten tutkimuksesta, jossa todettiin, että puolison avulla on mahdollista kasvaa ja löytää hyviä tapoja ratkaista ristiriitoja.  Näin on myös silloin, kun turvaton lapsuus on antanut siihen huonot valmiudet:  Miten lapsuus vaikuttaa pariskunnan riitojen ratkaisukykyyn.

Samaa ajatusta löytyi myös Seurakuntalainen-lehden haastattelussa, jossa psykiatri Jari Sinkkonen kertoi rakastavan puolison tärkeydestä.

 – Mentalisoinnissa sukellamme toisen nahkoihin ja eläydymme hänen tunteisiinsa ja ajatuksiinsa. Parisuhteessa runsas ja avoin kommunikointi, hyväksyntä ja ymmärretyksi tuleminen eheyttää. Kaikesta mielessä liikkuvasta on hyvä puhua, hienotunteisuutta unohtamatta, Sinkkonen sanoo.

Uskollisuus, sitoutuminen ja todellinen välittäminen ovat siis meille tärkeitä koko elämämme ajan.

Äitinä koen kasvatustehtäväni vastuutyönä, jossa opetan lapsilleni, että heitä rakastetaan ja heidät hyväksytään kaikkinen tunteineen ja ajatuksineen, täydellisesti.  Lasten saattaminen maailmaan, aikuisuuteen, on suuri tehtävä.  Siksikin haluan tässä blogissakin rohkaista äitejä ottamaan vanhemmuuden Jumalalta saatuna lahjana ja suurena mahdollisuutena vaikuttaa.  Mikään ei ole elämässä tärkeämpää kuin omat lapset.

Ja puolisona iloitsen elinikäisestä lupauksesta, jonka olemme mieheni kanssa toisillemme antaneet. Olen täällä sinua varten. Se on suuri kiitosaihe ja ihme.  Minulla on tärkeä rooli luoda lempeä ilmapiiri, jonka turvissa puolisoni voi kasvaa ja muuttua, ja minun on otettava myös vastuu omasta kasvustani.

Kristittyinä meillä on myös vielä yksi, todella vaikuttava voimavara, joka paikkaa lapsuuden puutteita.  Jumala, joka on meidät luonut, kykenee parantamaan toisten ihmisten puutteista ja laiminlyönneistä tulleet haavat.  Jumala on se täydellinen isä, aina läsnä oleva vanhempi, joka on suunnattoman ylpeä ja iloinen olemassaolostamme.

Luin erään kerran, että kaikki ihmiskunnan kokemat ongelmat ovat lähtöisin isättömyydestä.  Tämä on hurja väite, mutta mitä enemmän sitä kääntelen ja tutkin, sitä oikeammalta se alkaa tuntua.  Miten paljon tuskaa ja pettymystä onkaan perheissä, jossa ei syystä tai toisesta ole rakastava isää.  Ja miten paljon kurjuutta ja pahuutta pääsee nuorten elämään sisään ilman vahvan isän suojaa ja puolustusta.

Kristinuskon Jumala on Isä.  Ja Hänen aktiivinen läsnäolonsa tuo mahdollisuuden muutokseen, jota me niin kipeästi elämäämme ja ihmissuhteisiimme kaipaamme. 



Image courtesy of IndypendenZ at FreeDigitalPhotos.net

Kirjoita käsin ~ Adventtiajatuksia

Käsillä kirjoittamisen hyödyt ovat selkeitä:

Käsin kirjoittaminen on yhteydessä luovuuteen, kriittisen ajattelun ja ongelmanratkaisujen kykyihin.  Kirjoittamisprosessi stimuloi aivoissa eri kohtia kuin näppäimistöllä kirjoittaminen.

....miltä paperi tuntuu, miten kynää pidellään, miten ajattelu ohjaa kynän kulkua...

Kirjoittaminen parantaa oppimista ja muistamista.  Se vaatii hiljentämistä, koska se on hitaampaa kuin näppäily, mutta se ei ole sidottuna tiettyyn paikkaan ja tiettyihin aikoihin.  Muistivihkon ja kynän voi ottaa esiin missä tahansa.

Käsin kirjoittaessa olemme luovempia ja osaamme yhdistellä konsepteja sekä nähdä erilaisia ratkaisuja ongelmiin kuin koneen ääressä.  Aivoriihet ja ajatuskartat sekä tavoitteiden kartoittaminen toimivat paremmin paperilla. Uskon, että juuri kirjoittamisen hitaus antaa aivoillemme mahdollisuuden käyttää luovia sanoja ja keksiä uusia ajatuskokonaisuuksia.

Kirjoitusten uskolliset kopioijat

Raamattu oli alunperin kirjoitettu käsin.  Ja satojen vuosien ajan sen tekstiä on kopioutu säilytettäväksi tuleville sukupolville.  Munkkien käsin kopioidut Raamatun tekstit ovat taidonnäytteitä itsessään.



Keskiajan Euroopassa luostareissa oli omat huoneet, Scriptoriumit, jotka olivat pyhitetty käsin kirjottamiselle, kopioimisella ja kuvittamiselle.

Voin kuvitella miten Raamatun teksti tulee ihan eri tavalla eläväksi henkilölle, joka sitä käsin kopioi.  Kirjoitin tämän postauksen kuvituskuvaksi jouluevankeliumin.  Se on nopeasti kirjoitettu, käsialaa mitenkään kaunistelematta.  Mutta jos pyhittäisin pari tuntia saadakseni kauniin tekstin aikaan...?

Tällaisessa prosessissa jakeet oppii varmasti ulkoa, koska niitä makustelee ajatuksen kanssa - lukiessa, muistellessa ja kirjoittaessa toistoa tulee paljon.  Käsialaankin alkaa kiinnittämään huomiota ihan eri lailla kun päättää kirjoittaa hitaasti.

Alkuperäiset kirjailijat

Entäpä Raamatun tekstien ensimmäisenä paperille kirjoittavat?  He kokivat Pyhän Hengen innoittaneen sanansa, jotka he jäljensivät paperikääröihin.  Voin kuvitella heidät kumartuneena innoissaan kirjakäärön ylle, joskus pysähtyen kuuntelemaan, jatkaen jälleen Jumalan ajatusten tallentamista... 

 "Ja tietäkää ennen kaikkea se, ettei yksikään Raamatun profetia ole kenenkään omin neuvoin selitettävissä; sillä ei koskaan ole mitään profetiaa tuotu esiin ihmisen tahdosta, vaan Pyhän Hengen johtamina ihmiset ovat puhuneet sen, minkä saivat Jumalalta."

2 Pietarin kirje 1:20-21

Raamattu on Jumalan Hengen aikaansaamaa tekstiä.  Sen sanoma koskettaa ihmisiä satojen ja tuhansien vuosien jälkeen, koska se ei ole aikaan ja paikkaan sidottujen ihmisten ajatusten ja aivoitusten tuloksena syntynyttä.  Se on ajattoman, ikuisen Jumalan lahja, juuri tälle päivälle ajankohtainen.  Miten siunattuja nuo muinaiset kirjoittajat olivatkaan! 

Parantava prosessi

Kirjoittaminen auttaa meitä ei vain ajatusten, vaan myös tunteiden esille tuomisessa.  Luova kirjoittaminen on usein osa terapiaa ja sielunhoitoprosessia.

Keskustelin kesällä erään terapeutin kanssa.  Hän suositteli kirjoittamaan kirjeitä ihmisille, joiden teot tai tekojen puutteet ovat vaikuttaneet elämäämme.  Hän sanoi, että näitä kirjeitä ei ole tarkoitettu lähetettäväksi, vaan ne ovat kirjoittajaa varten.  Kirjeessä todellakin sanomme asioita eri tavoin kuin silloin, kun vaan ahdistuneena kääntelemme tapahtumia mielessämme.

Kirjoitin heti käsin kirjeitä elämäni ihmisille, jotka olivat aiheuttaneet minulle kipua tai hämmennystä.  Jotkut poltin, osan säästin. Joitain kirjeitä en ole vielä uskaltanut kirjoittaa, vaikka ne ovatkin vain minua varten.  En kai ole vielä valmis kohtaamaan näitä kipupisteitä ja tunteita.

Mutta kirjoittamisen prosessissa oli osana luovuus, uskallanko sanoa jopa niin, että Jumalan Pyhä Henki oli ohjaamassa ajatuksiani ja sanojani. Kirjoittaminen voi olla parantava kokemus.  Painavien ajatusten syntyminen, fyysinen esiintuleminen, on prosessi, joka voi tehdä kipeää.  Mutta tuloksen jälkeenpäin lukeminen on voimauttavaa.  Osasin sanoa tuonkin asian noin hyvin ja selkeästi!

Itse asiassa olen viime viikkoina keskittynyt kirjoittamaan käsin enemmän kuin koneella.  Kirjoitan hartaushetkiäni ylös, joskus kopioin hartauskirjojen tekstiä tai Raamatun jakeita.  Kannustan itseäni ilmaisemaan tunteita vihkooni ja löytämään niiden juuria ja syntyperiä.

Kirjoitan ylös myös ihan tavallisia päivien tapahtumia ja viime viikon kirjoitin ylös syömisiäni, jotta näkisin, missä kohtaa voin vielä parantaa tapojani. 

Kirjoitushetkistä on tullut päivän parhaita hetkiä.  Siinä on jotain pyhää.  Hidastan paperin äärellä ilmaisemaan ajatuksiani ja tuntojani Jumalan läsnäolossa.  Kynän hiljainen rapina paperia vasten on nautinnollinen ääni.  Joskus kynä pysähtyy kun etsin juuri oikeaa tapaa ilmaista tämän ajatuksen.  Ei ole kiire minnekään. 

Hidastamisen hyvyys

Käsillä kirjoittaminen on kai osa harrastamaani hidastamista. Kuukausi kuukauden jälkeen, vuosi vuoden jälkeen janoan hitaampaa ja yksinkertaisempaa elämää.  Viikottainen Sapatti on kohokohta, ja jos se jää välistä, se vaikuttaa negatiivisesti olemukseeni ja tulevaan viikkoon.

Kuuntelin erästä podcastia, jossa kirjailija ja runoilija Malcolm Guite kertoi menneiden päivien Adventinvietosta.  Adventti oli hiljentymisen aikaa, jolloin hidastuttiin odottamaan suuren juhlan saapumista.  Aivan kuin Pääsiäistä edeltävä paasto.

Adventtina oltiin enemmän kotona, syötiin yksinkertaisemmin ja vältettiin tekemästä vaikutusta toisiin.  Mikä vastakohta nykyajan pikkujoulujen ja muun jouluhössötyksen maailmassa!  Minuun vetosi ajatus odottaa joulun tuloa itsetutkistelussa ja sydämen valmistautumisessa.

Adventti on tulemisen ajankohtaa.  Odotamme maailman Vapahtajan tulemista.  Hän on jo saapunut ensimmäisen kerran.  Ensimmäinen saapuminen oli hiljainen, intiimi ja harras hetki.  Läsnä on synnyttävä äiti, isä ja muutama vaatimaton vieras.

Toinen tuleminen on julkinen, loistokas ja äänekäs, jossa koko maailma tulee notkistamaan polvensa voitokkaan kuninkaan saapuessa esiin. 

Adventtiajan pyhittäminen Jumalan salaiselle, hitaalle työlle sismmässämme antaa pohjaa joulun juhlalle ja ylenpalttisuudesta nauttimiselle.  Juhlimme Jumalan lahjaa, ikuista elämää, samalla kun odotamme sen toteutumista.

Miten sinun adventtiaikasi on sujunut?


Pari vuotta sitten kirjoitin "4 tapaa pilata adventtiaika - ja neljä tapaa löytää joulurauha".  Tekstistä kuultaa stressiä, jota tänä vuonna en ole oikeastaan kokenut.  Pikkuhiljaa opin...

Miksi Sapatti on välttämätöntä nykyaikana

- Mitkä ovat tunne-elämältään tasapainoisen henkilön tuntomerkkejä? kysyin kerran eräässä koulutuksessa. 

Henkilö ottaa vastuuta omista tunteistaan ja teoistaan.  Ei syytä toisia omista ongelmistaan.  Kestää pettymyksiä ja vastoinkäymisiä.    

Vastauksia oli varmasti muitakin.  Itselleni tuli kuitenkin mieleen eräs tärkeä asia, jota ei niin helposti yhdistetä emotionaaliseen terveyteen. 

Tunne-elämältään tasapainoinen ihminen osaa pysähtyä ja viettää lepopäivää. 

Kristityt kutsuvat viikottaista vapaapäivää Sapatiksi.  Sana tulee Vanhasta Testamentista ja se tarkoittaa lepoa.  Sapattipäivä eli lepopäivä on siis tuhansia vuosia vanha perinne.  

Raamatun ensimmäisissä luvuissa kerrotaan, kuinka Jumala luo maailman kuudessa päivässä, ja lepää seitsemäntenä päivänä. 

"Ja Jumala päätti seitsemäntenä päivänä työnsä, jonka hän oli tehnyt, ja lepäsi seitsemäntenä päivänä kaikesta työstänsä, jonka hän oli tehnyt. Ja Jumala siunasi seitsemännen päivän ja pyhitti sen, koska hän sinä päivänä lepäsi kaikesta luomistyöstänsä, jonka hän oli tehnyt." 1 Moos 2:2,3.

Moni muistaa, että Sapatinvietto on osa kymmentä käskyä. 

"Muista pyhittää lepopäivä. Kuusi päivää tee työtä ja toimita kaikki askareesi; mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti; silloin älä mitään askaretta toimita, älä sinä älköönkä sinun poikasi tai tyttäresi, sinun palvelijasi tai palvelijattaresi tai juhtasi älköönkä muukalaisesi,  joka sinun porteissasi on. Sillä kuutena päivänä Herra teki taivaan ja maan ja meren ja kaikki, mitä niissä on, mutta seitsemäntenä päivänä hän lepäsi; sentähden Herra siunasi lepopäivän ja pyhitti sen." 2 Moos 20:1-17.

On huomionarvoista, että Jumala asetti lepopäivän satoja vuosia ennen kymmenen käskyn antamista.  Lepopäivä on olennainen osa Jumalan luomistyötä, asetettu rytmittämään viikkoamme ja työntekoamme.  

Sapatti on Vanhan Testamentin tarkimmin määritelty käsky.  Israelin kansalla oli kymmeniä sääntöjä siitä, mitä sapattina sai tehdä, tai pikemminkin mitä sapattina ei saa tehdä.  Sen tuli olla päivä, jolloin ihmiset jättivät normaalit arkipäivän askareet tekemättä 24 tunnin ajaksi. 

Emme noudata juutalaisten sapatinkäskyjä, joissa on useita perinnäissääntöjä mukana, mutta on selvää, että Sapattina levätään työnteosta.    

En yritä tehdä perinpohjaista selvitystä Sapatista ja sen merkityksestä.  Sapatin vietosta on kirjoitettu kirjoja ja pidetty seminaareja.  Osallistuin kerran retriittiin, jonka aiheena oli Sapatti.  Siitä riitti asiaa koko viikonlopuksi.  Haluan vain nostaa esille perusteluja sille, miksi Sapattipäivä on tärkeä edelleenkin kristittyjen keskuudessa, vaikka moni mieltääkin sen Vanhan Testamentin eli siten vanhentuneeksi käskyksi.  

Miksi vietämme Sapattia? 

Tärkein peruste Sapatille on se, että Jumala vietti lepopäivää.  Hän ei tarvinnut sitä, koska väsyi tai tuli rajojensa loppuun.  Uskon, että Jumala lepäsi työstänsä, koska Hän halusi nauttia luomastaan maailmasta.  Meille ei kerrota mitä Jumala teki seitsemäntenä päivänä luomisen jälkeen, mutta voin kuvitella Hänen viettäneen aikaa Aadamin ja Eevan kanssa, kun he ihastelivat paratiisia, jonne Jumala oli heidät asettanut. 

Jumala tuntee luomansa ihmisen rajoitukset ja tietää meidän tarvitsevan lepoa.  Niinpä Hän hyvyydessään antoi meille luvan levätä joka viikko.  Sapattina on tärkeää pysähtyä arjesta.  Me tarvitsemme sitä, fyysisesti, henkisesti, hengellisesti.  

Sapatti ei ole pelastuskysymys.  Mutta vaikka sen vietto ei pelastakaan sieluasi, se voi pelastaa henkesi.  Ihminen, joka osaa levätä, pysyy paremmassa kunnossa kuin jatkuvasti työtä tekevä.

Viisas osaa tiedostaa oman rajoittuneisuutensa ja oppii nauttimaan tarpeesta levätä. 

Sapattina levätään sekä palkatusta että palkattomasta työstä.  Vaatii luottamusta pystyä unohtamaan tekeminen yhden päivän ajaksi. Se on terveellinen muistutus siitä, että maailma jatkaa pyörimistään, vaikken olisikaan sitä pyörittämässä.  Jumala pitää ohjakset käsissään, vaikka viettäisin päivän leväten ja nauttien. 

On pysähdyttävää ajatella, että työpaikalla meidät korvataan viikon sisällä, kun kuolemme.  Emme ole kukaan niin ainutlaatuisia, etteikö työtämme pystyisi kukaan muu tekemään.  Työ voi toki tuoda sisältöä elämään, mutta meitä ei ole luotu vain työntekoa varten. 

Moni liittää ihmisarvonsa suorittamiseen.  Sapatinvietto katkaisee tehokkaasti riippuvaisuudet tekemiseen ja aikaansaamiseen.  Viikottainen pysähtyminen tehokkuudesta muistuttaa siitä, että Jumala hyväksyy meidät silloinkin kun lepäämme ja nautimme elämästä, silloinkin kun emme ole hyödyllisiä.

Jotta voimme todella levätä työnteosta kerran viikossa, meidän tulee suunnitella se hyvin.  Huolehdi kaikki mahdollinen kuutena muuna päivänä.  Laske laskut, siivoa, pese pyykkiä, käy kaupassa, ja tee vaikka ruoka valmiiksi, jotta voit todella levätä vapaapäivänä. 

Lupa nauttia

Sapattina voi nauttia elämästä.  Itse nautin siitä, että saan vain ihailla jotain kaunista.  Maisemaa, musiikkia, ihmisiä, Jumalaa.  Se ei ole hyödytöntä ajanhukkaa, vaan se ruokkii sieluani ja mieltäni tavalla, jota tarvitsen voidakseni kaikin puolin hyvin.  Jumalan maailma on todella hyvä ja Hän kutsuu meitä nauttimaan siitä.  Maailman kauneus on esimakua tulevasta, jonka ihmeellisyyttä voimme täällä vain kuvitella.  

Kun valmistut Sapattiin, mieti millaiset asiat tuovat sinulle iloa.  Ota nämä asiat osaksi Sapatinviettoasi.  Joku haluaa laitaa erityisen hienoa ruokaa.  Toinen haluaa mennä kirjakauppaan.  Joku muu taas lähtee vaeltamaan metsään.  Saamme iloita elämästä kaikilla aisteillamme. 

Nautinnosta on lyhyt matka ylistämiseen.  Kiitollisuus hyvästä Jumalasta, joka antaa runsaasti, ilman taka-ajatuksia.  Kiitollisuus rakkaudesta.  Kiitollisuus mahdollisuudesta levätä.  Sapatti on pyhä ja sen aikana voimme keskittää ajatuksiamme Jumalan pyhyyteen ja viettää aikaa Hänen läsnäolossaan.  Emme lepää Sapattina Jumalasta, vaan keskitymme Häneen. 

Vietä aikaa rukouksessa, kuunnelleen ylistysmusiikkia, laulaen, tai lukien kirjoja, jotka tuovat sinua lähemmäksi Jumalaa.  Koko Sapattia ei tarvitse viettää polvirukouksessa, mutta ota hengellinen ravinto osaksi Sapatinviettoasi. 

Todistus maailmalle

Lepopäivän vietto on ihme ja merkki maailmalle, joka saa heidän huomionsa kiinnittymään Jeesukseen.  Kun kieltäydymme menoista ja työtehtävistä, koska pyhitämme lepopäivän, julistamme evankeliumia, olemme esimerkkinä toisenlaisesta elämäntavasta.  

Maailma ei voi hyväksyä levollista ajatusmallia.  Se yrittää pitää meidät kiireisenä joka päivä, aina olisi jotain tärkeää hoidettavaa, jos vielä tämän tekisin alta pois.  Jatkuva oranvanpyörässä juokseminen on saatanallinen juoni rääkätä meidät näännyksiin saakka.  

Vaatii koko arvojärjestyksen uudeksi oppimista, että osaa pyhittää viikostaan yhden päivän lepoon.  Että osaa sanoa ei ihmisille, hyvillekin tarjouksille.  Voin aiheuttaa pettymyksiä jonkun toisen odotuksille.  Sen kanssa on opittava elämään. 

Israelin kansa oli elänyt 400 vuotta orjuudessa, jossa he tekivät työtä aamusta iltaan, 7 päivää viikossa.  Vaati ihan uudenlaista opettelua olla paikoillaan ja hiljaa yhden päivän ajan joka viikko.  Lepopäivä oli käsky, koska muuten he eivät olisi levänneet.  On aina joku, joka itsepäisesti ajattelee, että vielä tämä yksi juttu, ja eihän tämän nyt niin vakavaa ole, jos vähän tässä näin...  Lepopäivän rikkomisen rangaistus oli kova: kuolemantuomio.  

Nykyaikana emme tuomitse lepopäivän rikkomisesta, mutta sillä on edelleenkin seurauksensa.  Ruumiimme kärsii, ihmissuhteet kärsivät, jopa suuresti rakastamamme työnteon taso alkaa laskea, kun ei koskaan lepää.  Rauhaton ihminen on emotionaalisesti epätasapainossa ja se vaikuttaa negatiivisesti moniin elämänalueisiin.     

Omien rajojen tunnistaminen tuo tasapainoa elämän kaikille osa-alueille.  Raamatun lupaus lepoon on kutsu olla Jumalan lapsi.  Moni kokee olevansa Jumalan työntekijä, palvelija, jopa orja.  Mutta meitä kutsutaan perhesuhteeseen Isän kanssa, luottamaan Hänen huolenpitoonsa ja kykyihinsä kantaa koko elämäämme Hänen käsissään.