Tehokas rakkaus? Oppitunteja hidastamisesta

Kuulin hiljattain, että nunnat, jotka työskentelevät Äiti Teresan järjestössä, viettävät päivittäin kolme tuntia rukouksessa ja Jumalan läsnäolossa.  Tämä on se aika, jonka he tarvitsevat henkilökohtaisesti pystyäkseen rakastamaan köyhiä ja sairaita ihmisiä, joiden parissa he tekevät työtään.  Jos he eivät täytä itseään Jumalan rakkaudella, heiltä ei riitä sitä jaettavaksi niille, joiden palvelemiseen he ovat elämänsä omistaneet. 

Tämä oli haastavaa kuultavaa.  Rukous on toki osa elämääni.  Joskus rukoilen kotona omassa rauhassa, joskus autolla ajaessa, joskus kaupungilla kävellessäni, tai muiden kanssa.  Mutta en ole kiinnittänyt huomiota siihen, kuinka syvällisesti tarvitsen kokemusta Jumalan rakkaudesta, ennen kuin pystyn rakastamaan muita. 

Kykeneekö tämän päivän ihminen varaamaan useita tunteja hiljaiselle olemiselle jaksaakseen arjen haasteissa?  Aika harvassa ovat ne ihmiset, joiden voin ajatella käyttävän aikaansa näin.  

Me kristityt emme ole immuuneja kulttuurimme rauhattomuudelle.  Tarve tehdä ja suorittaa on niin läpitunkeutunut elämäämme, että hengellisessä elämässäkin keskitymme seuraamaan tekemisiämme.  Luenko Raamattua, rukoilenko, käynkö Jumalanpalveluksissa, osallistunko pienryhmiin, autanko lahjoillani seurakunnassa?  

Aktiivisuus hengellisessä elämässä ei ole väärin, onhan usko ilman tekoja kuollutta uskoa.  Hengelliset harjoitukset ovat osa kristityn elämää ja kasvua.  Niiden heikkous on vain siinä, että ne eivät riitä pitämään meitä sisäisesti elossa. 

Syvään juurtuneet käytöstavat tai opitut tunnereaktiot eivät tule muuttumaan ilman syvällistä muutosta, jonka vain Kristus saa aikaan sisimmässämme.  Jos yritämme saada muutosta aikaan olemalla reippaita uskovia, jotka tekevät kaiken oikein, päädymme ajautumaan kauemmaksi Kristuksesta.   Voimme jopa syyllistää itseämme, jos epäonnistumme uskonelämän vaatimuksissa.
 

Kristillisen elämän päämäärä on rakkaus.  Vastaanotan Jumalan rakkauden, jotta voin rakastaa Jumalaa, muita ihmisiä, itseäni.  Rakkaus vastaanotetaan yksityisesti, olemalla kahden kesken rakastetun kanssa.  Osaanko olla hiljaa, keskittyä kuuntelemaan Jumalaa?  

Raamatussa kerrotaan kahdesta sisaruksesta, joiden kotiin Jeesus tuli vieraisille.  Jeesuksen seurassa olivat opetuslapset ja muitakin kiinnostuneita oli liittynyt seurueeseen.  Toinen sisarista huolehti tarjoilusta ja vieraiden hyvinvoinnista.  Toinen sisar sen sijaan istui Jeesuksen jalkojen juuressa kuuntelemassa Hänen sanojaan. 

”Ja heidän vaeltaessaan hän meni muutamaan kylään. Niin eräs nainen, nimeltä Martta, otti hänet kotiinsa.  Ja hänellä oli sisar, Maria niminen, joka asettui istumaan Herran jalkojen juureen ja kuunteli hänen puhettansa.  Mutta Martta puuhasi monissa palvelustoimissa; ja hän tuli ja sanoi: "Herra, etkö sinä välitä mitään siitä, että sisareni on jättänyt minut yksinäni palvelemaan? Sano siis hänelle, että hän minua auttaisi."  Herra vastasi ja sanoi hänelle: "Martta, Martta, moninaisista sinä huolehdit ja hätäilet,  mutta tarpeellisia on vähän, tahi yksi ainoa. Maria on valinnut hyvän osan, jota ei häneltä oteta pois." Luukas 10.

Martta ja Maria kuvaavat kristityn elämän kahta lähestymistapaa.  Martta palvelee aktiivisesti Jeesusta, mutta menettää suhteensa Jeesuksen kanssa.  Hän on kiireinen elämän suorittamisessa.  Martan elämä on täynnä ”pitäisi” ja ”täytyy”-alkuisia lauseita.  Sen lisäksi hänen elämänsä on pirstaloitunut, täynnä paineita ja häiriöitä.  Hänen velvollisuutensa ovat erottaneet hänet Jeesuksen rakkaudesta. 

”Martan ongelmat eivät liity vain kiireeseen.  Hänen elämänsä keskuspiste on väärässä paikassa ja hän elää jakautunutta elämää. Epäilen, että vaikka Martta istuisi Jeesuksen jalkojen juuressa, hänen mielessään olevat asiat häiritsisivät yhä hänen keskittymistään.  Hänen sisäinen persoonansa on arkatunteinen, ärtyisä ja ahdistunut.  Yksi hänen elämänsä epäjärjestyksen varmimmista merkeistä on se, että hän kertoo Jumalalle, mitä tehdä!

Maria, toisaalta, istuu Jeesuksen jalkojen juuressa kuunnellen häntä.  Hän ”on” Jeesuksen kanssa, nauttii läheisyydestä hänen kanssaan, rakastaa häntä, kiinnittää huomiota, on avoin, hiljaa ja nauttii Jeesuksen läsnäolosta.  Hän harjoittaa ns. kontemplaatista (mietiskelevää) hengellisyyttä.

Maria ei yritä hallita Jumalaa.  Hänen elämässään on yksi keskuspiste – Jeesus.  Epäilen, että jos Maria auttaisi kotitöissä, hän ei olisi huolissaan ja hermostunut.  Miksi?  Hänen sisäinen persoonansa on hidastanut vauhtia keskittyäkseen Jeesukseen ja keskittääkseen elämänsä hänen ympärilleen.”

Pete Scazzero: Emotionally Healthy Spirituality.  (Käännös minun).  

Intian köyhien parissa työskentelevät nunnat, jotka imevät Jumalan läsnäoloa ja rakkautta sisimpäänsä, ovat työssään ”tehokkaampia” kuin ne, jotka käyttävät kaiken aikansa kokouksiin, käytännön työhön tai muiden opettamiseen.  Heidän palveltavanaan olevat ihmiset huomaavat eron.  

Tarvitsen elämääni tasapainoa: aikaa mietiskelevään oleskeluun Jeesuksen läsnäolossa ja aikaa aktiiviseen toimintaan.  Maria-tehtäviä ja Martta-tehtäviä.  Tälle tasapainolle ei ole kaavaa, olemme kaikki erilaisia.  Mutta kolme tuntia päivässä?  En tiedä mitä sanoa.

Haluanko elämäni huokuvan rauhaa, iloa, rakkautta ja toivoa?  Näitä saa täydennettyä vain Jumalan läsnäolossa.  Eikö tämän pitäisi olla suurimpia päämääriäni?  Olenko valmis tekemään muutoksia elämässäni, jotta voin sanoa olevani syvästi juurtuneena Jumalaan?

Hidastaminen Jumalan läsnäoloon on osa emotionaalisesti tervettä hengellisyyttä.  Sen seurauksena prioriteeteissa tapahtuu radikaali muutos.  Kotona keskityn olemaan läsnä miehen ja lasten kanssa.  Työpaikalla on aikaa kuunnella, tehdä hyviä päätöksiä ja pitää huoli siitä, että kaikilla on hyvä olla.  

Ja henkilökohtaisessa elämässä? 

Uskallanko tunnistaa ja hyväksyä vaikeatkin tunteet, jotka ovat arjessa helppo piilottaa tekemisen alle? 

Olen opetellut kiinnittämään tunteisiini suurempaa huomiota.  Jos olen vihainen, surullinen tai pelkään, pysähdyn pohtimaan tunteen juurta ja syitä.  En halua vältellä sisäisen elämän kipujen ja pettymyksien kohtaamista.  Kirjoitan joskus ylös tunteitani ja vietän aikaa selvittäen, mikä olisi Jumalan tahto kussakin tilanteessa.  Opettelen omien rajoitusteni tunnistamista ja olen sanonut rohkeasti ei asioille, joista olisin ehkä ennen tuntenut, että minun ”pitäisi” tehdä niitä.    

En ehkä näytä tehokkaalta, mutta tiedän kokemuksesta, miten hidastaminen kirkastaa näkökykyä tarttua juuri oikeisiin tehtäviin.   Ja rakkauden kohteena oleminen on hyvin hoitavaa sielulle.  Se on vaikeaa, mutta se on elämäni suurimpia oppitunteja.  Kolme tuntia alkaa kuulostaa ihan tarpeelliselta tätä varten.  

Onko sinulla kokemuksia hidastamisesta ja Jumalan läsnäolossa olemisesta?