28.8.2012

Muista



Tämä kirjoitetaan nyt todella hyvän Jumalanpalveluksen innoittamana.  Ja sellaisia minusta Jumalanpalvelusten pitäisi ollakin, joka kerta.    

Kun menen Jumalanpalvelukseen, odotan kaikista eniten saarna-osuutta; Raamattuun perustuvaa opetusta.  Ei väliä onko opetus hyvin teologista tai rouhean maanläheistä, rakastan oppia lisää Jumalasta ja Hänen tahdostaan.  

Tällä kertaa meitä muistutettiin muistelemaan.  Kun Mooses oli valmis luovuttamaan Israelin kansan johtajuuden Joosualle Luvattuun Maahan saavuttaessa, hän piti pitkiä puheita kerraten Jumalan ihmetekoja ja kansan erämaavaelluksen eri vaiheita.  Mooses itse asiassa käski israelilaisia muistelemaan näitä neljääkymmentä vuotta, jotka he olivat kulkeneet erämaassa.  
(Puhe löytyy viidennestä Mooseksen kirjasta.)

Miltä mahtoi tuntua israelilaisista Luvatun Maan kynnyksellä kun heitä kehoitettiin muistelemaan hankalia ja pitkiä vuosia kuivassa erämaassa?  

Muisteletko sinä mielelläsi vaikeita elämänvaiheita ja tapahtumia?  

Eikö ole totta, että mieluummin unohtaisimme hankalat päivät ja keskittyisimme (toivottavasti) parempaan tulevaan?  Kuka haluaa märehtiä epäonnistumisia ja elää traagisissa elämäntapahtumissa?  Monesti saamme neuvojakin, että kyllä se siitä, älä enää mieti menneitä.  

Mutta Jumala käskee meitä muistelemaan.  “Ja muista kaikki, mitä on tapahtunut sillä tiellä, jota Herra, sinun Jumalasi, näinä neljänäkymmenenä vuotena on sinua kuljettanut erämaassa nöyryyttääksensä sinua ja koetellaksensa sinua ja tietääksensä, mitä sinun sydämessäsi on: tahdotko noudattaa hänen käskyjänsä vai etkö.”  (5 Moos 8:2)

Vaikeuksilla on tehtävänsä Jumalan ekonomiassa, jossa mitään ei heitetä hukkaan.  Jumala käytti Israelin kansan erämaavaellusta nöyryyttääkseen ja koetellakseen heitä  ja paljastaakseen mitä heidän sydämessään oli.   Kyllä Jumala jo tiesi, mitä heidän sydämessään oli.  Mutta me ihmiset emme ole aina tietoisia kaikesta mitä siellä sisikunnassa liikkuu; tarvitsemme vaikeuksia nostamaan sydämen ajatukset ja asenteet esille.  

Olen huomannut tämän omassa elämässäni.  Ne kaikkein vaikeimmat hetket ja suurimmat haasteet ovat nöyryyttäneet minut Jumalan edessä.  Muistan esimerkiksi parikymppisenä, kun erään unelman murskaannuttua sain luovuttaa ne viimeisetkin omat suunnitelmat Jumalan käsiin ja antautua ottamaan vastaan Hänen tahtonsa ja suunnitelmansa elämääni kohtaan.  Eikä se ollut helppo, pieni huokaus Jumalan puoleen jostain kirkonpenkistä.  Siihen liittyi viikkojen ajan käytävää omaa suruprosessia, itkua ja rukousta, mutta lopulta Jumalan Sanasta nouseva lupaus vahvisti sen, että Jumala näkee.  Ja tietää.  Ja ymmärtää.  Mutta siltikin Hänen tahtonsa on paras.    

Tällaisia uskoa kasvattavia ja elämälle suuntaa antavia haasteita ja vaikeuksia tulee varmasti jokaisen elämässä esiin.  Jotkut ovat pienempiä, jotkut erittäin suuria.  Teini-iässä kuuntelin eräässä nuorisotapahtumassa puhujan kuvauksia elämän vaikeuksista.  Taisi hän retorisesti kysyäkin, että kuka on kokenut suuria haasteita elämässään.  Muistan miettineeni, että tähän asti olen selvinnyt ihan perushelpolla elämällä, ei mitään suurempia vaikeuksia ole tarvinnut läpi käydä.  Puhuja kuitenkin “lupasi” vaikeuksia jokaisen elämänmatkalle...ja oli ihan oikeassa.   

Ron Mehl kirjassaan “Surprise Endings” kirjoittaa listan asioista, joita me opimme elämän myrskyissä.  Ei väliä mikä tai kuka on myrskyn aiheuttanut, ne kaikki paljastavat

  • uskoni luonteen
  • sitoutumiseni vahvuuden
  • kypsyyteni asteen
  • asenteideni terveyden
  • opetettavuuteni mitan.

Hän jatkaa kertomalla, että Jumala käyttää hyvin erilaisia tapoja ja asioita opettaakseen ihmisille elämän oppitunteja, kehittääkseen heidän uskoaan, rohkaistaakseen heidän sydäntään ja näyttääkseen oman voimansa.  Myrskyjenkin keskellä meille voi paljastua hyviä asioita.  Itse asiassa myrsyt ovat välttämättömiä uskon kasvamiselle.  Kuulemma kasvimaailmassa tämä näkyy niin, että juuri myrskyisellä säällä kasvien juuret kasvavat ja vahvistuvat...asia, joka ei tapahdu, jos aina on leppeä ja miellyttävä ilma.  





Kun nyt itse muistelen elämän haasteellisia aikoja, en väitä, että muistot olisivat helpompia näin jälkikäteen.  Kipeät kokemukset olivat kipeitä ja sain haavoja.  Se ei ollut nautinnollista aikaa, enkä jälkeenkäänpäin voi sanoa, että läpi käytiin harmeitta.  Mutta kun katson elämääni myrskyn jälkeen, huomaan kasvua joissain asioissa, nöyryyden ilmestymistä joissain toisissa ja ennenkaikkea uskon vahvistumista.   Tiedän, että Jumala on uskollinen ja pitää aina lupauksensa.  Olen ihan varma siitä, että jokaisella asialla on aikansa ja Jumalan aikataulu on täydellinen.  Olen vakuuttunut myös siitä tosiasiasta, että “tutkimattomia ovat Herran tiet”; Hän toimii tavoin jotka monesti ihmetyttävät minua, mutta jotka ovat aina oikeita. Jumala on myös aina puhunut erityisellä tavalla vaikeuksien keskellä, usein Sanansa kautta. Tällaiset Raamatunpaikat ovatkin erityisen rakkaita ja painuvat mieleen unohtumattomasti.  

Jotta voisit ajatella elämän myrskyjä positiivisena asiana, sinun täytyy muuttaa asennettasi tietyissä kohdissa.  Ron Mehl kirjoittaa ajatuksensa seuraavasti:


1.  Myrskyistä oppiminen vaatii päätöstä.  Voit jo etukäteen päättää sydämessäsi, että Jumala käyttää elämäntilanteita synnin paljastamiseen, kasvun mahdollistamiseen tai parannuksen tekoon johdattamiseen.  Siihen tarvitaan luottamusta Jumalaan.


2. Myrskyistä oppiminen vaatii sitoutumista.  Jumalalla on suunnitelma ja aikataulu, jonka mukaan Hän toimii.  Siihen uskominen vaatii sitoutumista silloinkin, kun muut jo luovuttavat.  Kykenetkö ottamaan vastaan opetusta, oletko kärsivällinen, luottavainen, tottelevainen ja kiitollinen? 


3. Myrskyistä oppiminen vaatii nöyryyttä.  Me emme voi tehdä kaikkea itse, jokaisella on rajansa.  Nöyrtymistä ei voi vastaanottaa muilta, se täytyy itse tehdä; se on sinun valintasi.


4. Myrskyistä oppiminen vaatii sallimuksen eli suuremman suunnitelman tietoisuudessa elämistä.  Myrskyt ovat vain yksi osa tätä elämää.  Niitä tulee ja menee, mutta jos olet tietoinen Jumalan sinulle antamasta tehtävästä ja tarkoituksesta, vaikeudet ja ongelmat eivät suista sinua väärille raiteille ja tuhoa sinua.  Toden totta, ne ovat vain hetkellisiä, ja haalistuvat ajattoman ikuisuuden valossa.  


5.  Myrskyistä oppiminen vaatii pyhien rukouksia ja Hengen täyteyttä.  Myrskyn keskellä ollessasi tietoisuus siitä, että toiset rukoilevat puolestasi on arvokas voimavara.  Paavali kirjoitti Filippiläisille: Minulla on vastedeskin aihetta iloita, sillä tiedän, että teidän rukoustenne tähden ja Jeesuksen Kristuksen Hengen avulla tämä kaikki kääntyy parhaakseni.” (1:18b-19).  Jumala kuulee rukouksia ja antaa rukousvastauksia.  





Niinpä älä hautaa elämän tuomia vaikeuksia ja myrskyjä täysin menneisyyteen. Jos ne nousevat mieleen, hyväksy se kipu ja tuska, jota kävit silloin läpi. Muistele myös Jumalan uskollisuutta elämäsi vaikeiden hetkien aikana. Pidä mielessä mitä opit tämän elämänkokemuksen myötä ja kiitä Jumalaa siitä, että Hän antoi sinulle mahdollisuuden kasvuun ja kypsyyteen. Ehkäpä sinun läpikäymät kokemukset voivat olla rohkaisevia niille, jotka kamppailevat vaikeuksien kanssa juuri nyt.

(kuvat)

 

21.8.2012

Puolisoni ei jaa uskoani

Jos maailma olisi täydellinen, jokainen ihminen näkisi Jeesuksen kaikkein tärkeimpänä asiana elämässään.  I think :)  Mutta maailma on kaukana täydellisestä.  Meillä kaikilla on läheisiä, ystäviä, perheenjäseniä, vanhempia tai lapsia, jotka eivät ole kiinnostuneita hengellisistä asioista tai jotka jopa halveksivat minkäänlaista uskoa.



Entä jos puolisosi on tällainen henkilö?

Miten noudattaa Raamatun kehoituksia olla alamainen miehelle, joka ei etsi Jumalan tahtoa omaansa tai perheensä elämään?  Miten rohkaista miestä johtamaan ja tekemään päätöksiä perheen puolesta....nehän voivat olla Jumalan Sanan vastaisia päätöksiä?  Miten keskustella perheeseen toimivat periaatteet esimerkiksi rahankäytön suhteen, kun oman elämän periaatteet ovat Raamatussa ja miehen periaatteet jossain muualla?

Minulla ei ole henkilökohtaista kokemusta tällaisesta tilanteesta.  Mutta löysin tänään hyvän  postauksen vaimolta, jonka aviomies ei ollut kristitty blogista Women Living Well.  Vaikka se on englannin kielellä, rohkaisen lukemaan sen.  Googlella on myös käännösohjelma, joka kääntää tekstin...vaikka se olisikin vähän hoono soomi, saa siitä varmasti rohkaisua!

Avioliittosi voi olla onnellinen ja tyydyttävä, vaikka miehesi ei jakaisikaan uskoasi.  Kuten kirjoitin viimeksi, todellinen onni ei tule puolisolta, vaan Isältämme Jumalalta, joka on todellisen Elämän lähde!

16.8.2012

Onni ei löydy puolisosta




Muutaman kerran tämän kesän aikana olen huomannut artikkelin eri sanomalehdissä, joissa todetaan avioerojen hakemisessa piikki kesäloman ja joululoman jälkeen.  Niinpä ajattelin tänä elokuisena päivänä kirjoittaa avioliitosta.  Olen pikkuhiljaa kirjoittanut Nancy Leigh DeMossin kirjaan perustuen valheista, joita kristityt naiset uskovat.  Kirjassa on niin paljon hyviä silmiäaukaisevia oivalluksia, että halusin kirjoittaa siitä täällä blogissakin.  Aiemmat postaukset aiheesta löytyvät täältä, klik.

Kuten joka aiheessa, aloitan tässäkin valheilla, joita naiset uskovat avioliitosta:

  • Minulla täytyy olla aviomies, jotta olisin onnellinen.
  • Minulla on vastuu muuttaa puolisoani.
  • Aviomieheni pitäisi palvella minua.
  • Jos alistun miehelleni, tulen olemaan onneton.
  • Jos mieheni on passiivinen, minun täytyy tehdä aloite tai mitään ei tule tehtyä. 
  • Joskus ero on parempi vaihtoehto kuin huonossa avioliitossa pysyminen.  


Minusta jokaisen näiden väitteen läpikäyminen Jumalan Sanan, Raamatun kanssa, on elintärkeää, jos haluat onnistua avioliitossasi.  Kaikki eivät ole pelkkiä valheita, esimerkiksi ensimmäinen väite on osittain totta siinä mielessä, että avioliitto voi tuoda paljon onnea ja tyytyväisyyttä elämään.  Jumalan siunaama hyvä avioliitto voi olla kuin taivas maan päällä.  Mies ja avioliitto ei kuitenkaan voi ainoana olla onnellisuuden lähde.  

Minun mielestäni me olemme menettäneet kyvyn nähdä avioliitto pyhänä ja elinikäisenä sitoumuksena, jolla on muukin tarkoitus kuin tuottaa ihmisille onnea.  Jopa kristityt voivat astella alttarille hyvin kevein perustein ja täysin valmistautumattomana olemaan aviovaimo ja aviomies.  Harva seurakunta järjestää “avioliittokurssin”, jonka suorittaminen on vaatimuksena ennenkuin luvataan ikuista yhteiselämää.  Ja kuinka moni on tarpeeksi kypsä kysymään kokeneiden kristittyjen mielipidettä omasta seurustelustaan ja mahdollisesta avioliitosta?  Ihastumiset, rakastumiset ja seurustelut koetaan yksityisasioina, joihin ei haluta muiden mielipiteitä, varsinkaan jos ne poikkeavat omasta.  

Alunperin päätin kirjoittaa ensimmäisestä valheesta; mutta haluan myös käsitellä avioeroa.  Niinpä taidan jakaa postauksen kahteen osaan ja aloitan kertomalla totuuden:  Sinulla ei tarvitse olla aviomiestä ollaksesi onnellinen ja löytääksesi oman paikkasi maailmassa.  Vaikka Raamatun aikoina avioliitto oli normaali tila aikuisen ihmisen elämässä, sitä ei missään tapauksessa nosteta päämääräksi, jonne pitäisi päästä hinnalla millä hyvänsä.  Naisen arvo ei määrity aviosuhteen mukaan.  Et ole yhtään vähempi ihmisenä, naisena ja kristittynä, vaikka olisitkin sinkku vielä nelikymppisenä.  Myöskään elämän onnellisuus ei riipu kenestäkään ihmisestä, edes aviopuolisosta.  

On kuitenkin totta, että mielekkäiden ihmissuhteiden olemassaolo on tärkeää.  Kukapa ei tarvitse ystäviä, perhettä, seurakuntaa?  Harva on oikeasti yksinäinen erakkoluonne, joka tyytyväisenä asustaa metsämökissään susirajalla.  Meidän tulee kuitenkin havahtua siihen, että parhainkaan ihmissuhde ei kykene täyttämään kaikkia sinun sisäisiä kaipauksiasi.  Ne voi täyttää vain Jumala.    

“Odota yksin Jumalaa hiljaisuudessa, minun sieluni, sillä häneltä tulee minun toivoni.  Hän yksin on minun kallioni, minun apuni ja turvani: en minä horju.  Jumalassa on minun apuni ja kunniani. Minun väkevyyteni kallio, minun turvani on Jumala.  Turvatkaa häneen joka aika, te kansa; vuodattakaa hänen eteensä sydämenne. Jumala on meidän turvamme. Sela.”  (Psalmi 62:6-9)

Olen parin viime vuoden aikana lukenut paljon siitä, miten me voimme löytää ja miten meidän pitäisi löytää todellinen ilo vain Jumalassa.  Monet sekoittavat Jumalan ja Hänen antamansa siunaukset keskenään ja kokevat iloa ja kiitollisuutta kaikesta siitä, mitä Hän on antanut.  Onhan toki hyvä olla kiitollinen, ja se on Raamatun kehoituskin.  Syvin tyytyväisyys löytyy kuitenkin vain jumaluuden persoonassa, siinä ikuisessa rakkaudessa, joka Jumala itsessään on.  Kun usko, toivo ja rakkaus on ankkuroitunut Jumalaan itseensä, ei ole väliä sillä mitä siunauksia saat tai menetät.  Jos onnesi perustuu johonkin Jumalan antamaan siunaukseen (aviomies, lapset, työpaikka, terveys), mitä tapahtuu jos ne otetaan pois?  Romahtaako elämäsi? Vaivutko masennukseen ja epätoivoon?  Oletko vihainen, mentätkö uskosi?  

Jos uskot onnesi perustan olevan avioliitossa, ja avioliiton tarkoituksen olevan henkilökohtainen onnellisuus, mitä tapahtuu kun olet naimisissa?  Nancy kirjoittaa, että silloin on vaarana, että odotat miehesi tekevän sinut onnelliseksi.  Alat odottamaan häneltä asioita, joita hän ihmisenä, miehenä, ei ole kykeneväinen tuottamaan.  Elisabeth Elliot kirjoitti kihloissa olevalle tyttärelleen mainion ohjenuoran odotusten suhteen:  

“Ensinnäkin, kenen kanssa sinä menet naimisiin? Sinä menet naimisiin syntisen kanssa.  Ei ole muita, joiden kanssa voisit mennä naimisiin.  Tämän pitäisi olla itsestäänselvää, mutta kun olet rakastunut mieheen niinkuin sinä olet rakastunut, se on helppo unohtaa.  Unohdat sen joksikin aikaa ja sitten kun tapahtuu jotain, jonka pitäisi muistuttaa sinua, löydät itsesi ihmettelemässä mikä meni vikaan.  Asiat menivät vikaan Eedenin Puutarhassa.  Selvitä tämä kerralla itsellesi, aviomiehesi on Aadamin poika.  Hänen hyväksymiseensä - kokonaisvaltaiseen hyväksymiseen- kuuluu hänen syntisyytensä hyväksyminen.  Hän on langennut olento, samanlaisen lunastuksen tarpeessa kuin me kaikki muutkin olemme, ja altis kaikille kiusauksille jotka ovat "yleisiä ihmisille"." kirjasta Let Me Be a Woman, s. 78
Armahda siis miestäsi äläkä odota hänen täyttävän kaikkia tarpeitasi, olemaan sinun vapahtajasi.  Ripustamalla koko elämäsi hänen valtaan tukahdutat hänet - ja hän voi alkaa pyrkiä pois tästä liian ahtaaksi käyneestä suhteesta.  Sen sijaan kun ripustat elämäsi Jumalan varaan,  löydät todellisen ilon, mutta pystyt myös suomaan miehellesi vapauden kasvaa ja kehittyä siihen suuntaan, mihin Jumala hänen haluaa menevän.  

Avioliiton perimmäinen tarkoitus ei ole tehdä meitä onnelliseksi, vaan tuoda kunniaa Jumalalle.  Tämä valhe, tarvitsen miehen ollakseni onnellinen, asettaa sinut paikkaan, jossa et jaksa odottaa Jumalan aikataulua ja Hänen suunnitelmaansa, joka on paras.  Ei; sinä kiirehdit, huolehdit ja hätäilet, ja voi olla, että menet naimisiin miehen kanssa, joka ei ollut Jumalan tahto sinun elämällesi.  Nancyn kirjassa on monia esimerkkejä tästä:

"Lukiovuosien aikana poikaystävän, sulhasen ja viimein ei-uskovaisen aviomiehen saaminen oli minulle tärkeämpää kuin odottaa Jumalaa tuomaan vahvan uskovan miehen elämääni, jonka kanssa voisin mennä naimisiin.  Tämän seurauksena me emme ole kyenneet kasvamaan Kristuksessa yhdessä.  28n avioliittovuoden jälkeen me emme tee montakaan asiaa yhdessä.  Minun ystäväni ovat kristittyjä, hänen ystävänä ovat oluenjuojia.  Minulle ovat tärkeitä lapsemme, hänelle on tärkeää työ."  

Tämä nainen uskoi valheen ja sen seurauksena hän sai kyllä mitä halusi (miehen), mutta jäi sielussaan nälkäiseksi (Psalmi 106:15).  Jumalan Sana opettaa hyvin selvästi, että uskovien tulee valita puolisokseen uskova. 



Jumala on luvannut antaa meille kaiken mitä me tarvitsemme.  Uskotko sinä sen?  Jos olet vielä sinkku, pystytkö luottamaan, että Jumala johdattaa elämääsi Hänen tahtonsa mukaisen miehen, jos se on Hänen suunnitelmansa?    Totuus on, että voit valita tyytyväisyyden juuri siinä elämäntilanteessa missä olet ja mitä Jumala on sinulle antanut.  Et tarvitse kaikkea sitä, mitä haluat.   Totuus on myöskin se, että ne, jotka itsepintaisesti pitävät kiinni omasta tahdostaan usein löytävät itsensä tarpeettomasti sydänsurujen vallasta, kun taas ne, jotka odottavat Herraa, saavat aina parasta.


 Free image courtesy of FreeDigitalPhotos.net

9.8.2012

Siveät ja säädyttömät uimarannoilla

Jos olet lukenut postauksen Vaatteet ja Usko, tiedät jo millaisia periaatteita kristityn naisen pitäisi pukeutumisessa noudattaa.  Raamatussa ei ole yksityiskohtaisia ohjeita siihen miten kristityn pitää pukeutua.  Toisaalta Raamattu on täynnä periaatteita myös ihmisen pukeutumisen suhteen.  

Välität viestejä pukeutumisellasi, vaikka et sitä tietoisesti tekisikään.  Millaisia viestejä haluat välittää ympäristöösi kristittynä naisena?  Periaate, joka minusta antaa hienon ohjeen pukeutumiseen, löytyy Roomalaiskirjeestä:  ”...Hyvä on karttaa sitä, mistä veljesi loukkaantuu tai joutuu lankeemukseen tai heikoksi tulee” Room 14:21b.  Tähän liittyy seksikkyys, mutta myös monenlainen muu toisen ihmisen huomioiminen. Muistan kuinka nuoruudessani vältin suurien korvakorujen laittamista Jumalanpalveluksiin, koska tiesin istuvani samassa huoneessa ihmisten kanssa, jotka eivät ikinä yhdistäisi korvakoruja ja uskoa.    

Sitten on tämä otsikossa mainitsemani aihe, josta olen aina silloin tällöin lukenut: uimapuvut.  En ikinä pukeutuisi kauppaan lähtiessä samalla tavoin kuin uimarannalla ollessani.  Bikinit ovat samankokoisia kuin alusvaatteet ja joskus jopa pienempiä.  Onko alusvaatteissa toisten edessä käveleminen siveetöntä?  Onko paljastavien uima-asujen käyttö moraalitonta?  Miksi? Miksi ei?

Virikettä uima-asujen pohtimiseen löysin Seurakuntalainen-verkkolehden artikkelista, jossa esiteltiin säädyllisiä uima-asuja valmistava yhtiö.  Siveä uimapuku näyttää lyhythihaiselta tyköistuvalta mekolta ja sen alla ovat polvipituiset legginsit. Onko tämä tarpeen?


Sun_Protection.png 

Olen itse siirtynyt pikkuhiljaa nuoruuden bikineistä kokouimapukuun.  Yksi syistä on kyllä säädyllisyys: bikinit keräävät enemmän (ei-haluttua) huomiota kuin seksittömät, peittävät uimapuvut.   Itsestäni on mukavampaa uittaa taaperoa matalassa rantavedessä kun ei tarvitse varoa etumuksen tai takamuksen turhaa vilkkumista.  Usein uitankin pikkulapsia kesämekko uimapuvun päällä.  Siveä uimapuku ajaisi saman asian.

Uimarannalle tullaan uimaan ja jokainen tietää, että uima-asut ovat tyköistuvia ja paljastavia.  En tuijottele muiden vartaloita, vaan pikemminkin välttelen paljaan pinnan katsomista.  Olisin kuitenkin itse rennompi, jos minulla olisi vähän peittävämpää uima-asua päällä.  Vaikka olenkin kasvanut sauna-suomen naturellissa kulttuurissa, kuuluu minusta alastomuus ja paljas pinta juuri sinne saunan hämärään.  

Seksikkyys tuntuu kuitenkin olevan paine, jota meille tyrkytetään jatkuvasti: miten pukeutua seksikkäästi, miten olla seksikäs, paljasta seksikkäät sääresi ja muut tämänkaltaiset otsikot ovat ihan nykynormaalia.  Uimarannallakin pitäisi olla seksikäs.  Muuten ei kelpaa, muuten on outo.  

Olympialaisissa kiinnitin huomiota rantalentopallon pukeutumiseroihin: naisilla pikkuruiset bikinit, miehillä t-paita ja shortsit.  Eräs suomalainen pelaaja jopa totesi, ettei välttämättä halua pelata julkisesti näin pienillä asusteilla, mutta “katsojia on saatava hinnalla millä hyvänsä”.  Millaisia katsojia kysyn vaan!  Mediakin juhlisti “seksikkäitä olympialajeja” kuten rantalentopalloa ja uintia.  Eikö mitään voi enää harrastaa ilman, että täytyy olla seksikäs ja houkuttelevan näköinen?  


Image 1 

Peittävän uima-asun muita hyviä puolia ovat aurinkosuoja ja mahdollisuus peittää arvet.  Pohdin tässä vain, että onkohan tämä nyt liiallista siveellisyyttä.  En osaa sanoa.  Siveellisyys ja vaatimattomuus lähtee sydämestä ja se näkyy pukeutumisessa.  Uimapuvut ovat kuitenkin aina olleet poikkeus pukeutumisessa.   Toisaalta on varmasti naisia, jotka ovat välttäneet uimista juuri tämän paljastavuuden vuoksi.  Ja ehkäpä tämän ajan seksikkyyttä ylistävässä kulttuurissa olisi ihan hyvä olla täysin erilainen siellä uimarannalla: nauttia vedestä ja auringosta ilman huolia siitä millaisia reaktioita oma vartalo saa muissa aikaan.  

Voisin harkita Simple Modest-tyylisen uima-asun hankkimista...mutta kerääköhän se kuitenkin enemmän huomiota kuin tavis uimapuvut?  

Tässä tällaisia vähän matti-myöhäinen pohdiskeluja kesän uimakelejä ajatellen, jotka ovat pikkuhiljaa jo mennyttä.  Miten pukeuduit uimarannalle tänä kesänä?  Olisitko toivonut siveämpää uima-asua?    

p.s. 
En puhu miesten rantapukeutumisesta seuraavista syistä:

  • kirjoitan naisena naisille
  • naiset ja miehet reagoivat eri tavoin alastomaan ihmisvartaloon.  Naiselle ei miehen alastomuus/paljas pinta ole välttämättä suuri kiusaus, kun taas miehet kiihottuvat visuaalisesti.
  • uimashortsit, joita miehet yleensä käyttävät, peittävät ihan tarpeeksi strategisia paikkoja.  

4.8.2012

Vuodenajat, aikaiset aamut ja kiitollinen elämänasenne



Olen yrittänyt kirjoittaa blogipostausta...ja se ei vain onnistu.  Ehkä se aihe jätetään nyt muhimaan ja sitten se joskus tulee ulos oikeassa muodossa.  Tai jää arkistoihin.  Joskus on tosi vaikeaa pukea ajatuksia ja tunteita sanoiksi. Äh.

Sen sijaan innostuin kirjoittamaan tulevasta syksystä.  Kaikki se kiva ja kiire mikä lomien jälkeen alkaa.  Vuodenajat tuovat ihanasti vaihtelua elämään.  Olikohan se C.S.Lewis, joka kirjoitti vuodenajoista ja ihmisen tarpeesta sekä vaihteluun että rutiineihin.  Me kaipaamme rutiineita: tietyssä järjestyksessä esiintulevia tapahtumia.  Meille on tärkeää osata odottaa muutosta.  Ei suurempia yllätyksiä.  Niinkuin vuodenajat.  Kesän jälkeen tulee syksy, sitten talvi, kevät ja jälleen kesä.  Järjestys pysyy samana vuodesta toiseen...ehkä syksystä tulee aurinkoinen, äkkikylmä tai myrskyinen, mutta se on silti syksy ja lehtien lakastuminen ja maahan putoaminen on yhtä väistämätöntä kuin muuttolintujen lähtö.  



Toisaalta kaipaamme muutosta ja rakastamme vuodenaikojen vaihtumista. Uutuus piristää ja innostaa.  Tuomme uuden ajanjakson näkyville kodeissa asti: kesäkukkakimput ja aina auki olevat verhot vaihtuvat syksyllä kynttilöiden ja vilttien välittämään pesämäiseen tunnelmaan  Tämä neljän kuukauden välein tuleva muutos on meille sopiva. Ehdimme nauttia uudesta ja kun alamme kaipaamaan jotain muuta, voikin kääntää jo kalenterissa uusia sivuja esiin.  (En tiedä miten sitten maissa, joissa on vain kaksi tai yksi vuodenaikaa!  Kai sielläkin on luonnossa ja eläinmaailmassa tietyt vaihtelut ja ajankohdat.)

Onhan elokuu vielä kesää, mutta pikkuhiljaa tulee syksyisempi olo.  Koulujen alun lähestyminen edesauttaa kesän loppumisen haikeutta.  

Syksyllä tekee mieli taas aloittaa jotain uutta.  Jos ei harrastusta niin ainakin elämäntapamuutoksia.  Itse olen mietiskellyt päivärutiineita ja mitä kaikkea haluaisin saada aikaiseksi tulevien päivien ja viikkojen aikana. Kirjoitin aiemmin rutiineista ja vinkkejä siihen, miten saat tehtyä päivän aikana kaiken tarpeellisen niin että aikaa jää mukavillekin asioille täällä.  Olen taas törmännyt pariin vinkkiin ja ajattelin jakaa ne täälläkin.

Eräs ärsyttävä haastava aihe pompahtaa vähän väliä esiin blogeissa ja nyt jopa kirjoinakin.   Kirjailija Laura Vanderkam on uutuuskirjasessaan selvittänyt miksi aamun aikaiset tunnit ovat niin tehokkaita ja miten saat paljon aikaan kun muut vielä kuorsaavat vuoteissaan.  Minulla on lista asioita, jotka haluaisin saada tehtyä päivän aikana.  Ehkäpä niiden sijoittaminen aikaiseen aamuun takaa sen, että saan ne tehtyä.  Tämähän tietysti vaatii sitä herätyskellon käyttöönottoa,  mutta loppukesä on hyvä aika sen harjoitteluun kun lähestyy ne syksyiset rutiinit muutenkin.  

Toinen tapa, joka voi parantaa elämänlaatua on aloittaa kirjaaman ylös aiheita, joista on kiitollinen.  Tavoitteena voi olla esimerkiksi 365 kiitosaihetta vihkoon kirjattuna vuoden ajalta.  Tutkimusten mukaan kiitollisuus vähentää stressiä ja masennusta.  Kiitollisuuden avulla voi saavuttaa tärkeitä henkilökohtaisia tavotteita.  Kiitollisuus tuottaa suurempaa määrätietoisuutta ja energiaa.  Kiitollinen ihminen tuntee syvempää läheisyyttä ihmissuhteissaan ja halua rakentaa vahvempia ihmissuhteita.  Kiitollisuus parantaa onnellisuutta jopa 25%!  Hyviä syitä harjoittaa kiitollisuutta.

Onhan se myös raamatullinen kehoitus.  “Kiittäkää joka tilassa.  Sillä se on Jumalan tahto teihin nähden Kristuksessa Jeesuksessa.” (1 Tess 5:18).  “...kiittäen aina Jumalaa ja Isää kaikesta meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä.” (Efesolaisille 5:20).  “Joka kiitosta uhraa, se kunnioittaa minua...” (Psalmi 50:23).

Tässäpä haasteita loppua kohti taittuvalle kesälle.  Kiitollisuus ei ole aina helppoa eikä automaattista. Joskus siihen täytyy keskittyä ja alkaa oikein hakemaan aiheita, mistä voi olla kiitollinen. Viime viikot ovat olleet minulle tällaisia haasteita. En melkein haluaisi alkaa listaamaan kiitosaiheita, koska vaikeudet eivät ole poistuneet mihinkään. Mutta jos haluan olla Jeesuksen seuraaja vaihtoehtona on kuuliaisuus. Jeesus sanoo itse opetuslapsilleen, että jos te olette minua rakastatte, niin te pidätte minun käskyni. (Johanneksen evankeliumi 14:15, 21, 23).  



Tämä on yksi niistä tilanteista, joissa uskon, että kuuliaisuus tulee ensin ja tunteet seuraavat. En tunne itseäni kiitolliseksi (vaikeuksista), mutta tiedän, että Jumala voi antaa minulle ilon vaikeuksien keskelläkin. Se on valinnan paikka...valitsenko kiitollisuuden....vai jäänkö murehtimaan ja märehtimään asioita, joiden toivoisin vain menevän pois. Vaihtoehtona on tyytymättömyys ja sen hapantamaa elämää en toivo itselleni enkä läheisilleni! Taidanpa laittaa jotain inspiroivaa ylistysmusiikkia soimaan ja alkaa listata kiitosaiheita. 

kuva

     
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...