30.5.2012

Älä tuhlaa elämääsi

Havahduin kerran siihen, kuinka kuulumisten kyselemiseen on muodostunut vakiovastaus:


kiire on.  

Sillä voi summata kaikenlaiset kuulumiset.  Opiskelu, työssäkäynti, kotiäitinä oleminen, vauvat,  koululaiset, teinit, seurakunnassa aktiivisesti osallistuminen.  Mikään elämäntilanne ei sulje pois kiirettä.

Ja jotta kiire riittäisi loppuun saakka, harrastetaan ja huvitellaan niin, ettei viikkokalenteriin jää montakaan hiljaista hetkeä.  Kiirettä pitää! Kiireestä on tehty muodikasta. Ja monta kertaa tuntuu hyvälle olla niin kiireinen: olen tärkeä. Saan aikaan. Minua tarvitaan. Eikö se niin pidä ollakin? 





Illalla, jo pitkään lasten (ja puolison) nukkumaanmenon jälkeen, kun televisio tai tietokone on napsautettu kiinni ja harjataan hampaita, mielessä käy syyllisyyden siivittämä ajatuksia.  Milloin olen viimeksi lukenut lapsille kirjan?  Emme ole viettäneet puolison kanssa laatuaikaa yhdessä moneen viikkoon.  Halusin käydä sen tietyn ystävän tai sukulaisen luona, mutta kun aika ei riitä.  Eräs työkaveri tuntuu mukavalta, jos vain olisi aikaa tutustua paremmin vapaa-ajalla.  Voisin olla seurakunnan työssä mukana, mutta taas se jäi tältä lukuvuodelta.  Päivän ainut rukous huokaistaan hammastahnan mukana pesualtaaseen ja sitten nukkumaan.  


Kiireen läheinen kumppani on väsymys. Kiireinen tahti väsyttää, mutta ei voi levätä kun on niin paljon tekemistä. Noidankehä kietoutuu pikkuhiljaa ja siitä on vaikea kiemurrella ulos.


Tärkeysjärjestyksien laittaminen omaan elämään voi olla käytännössä todella vaikeaa.  En nyt puhu niistä avioliittoleirin listoista, joihin kirjoitetaan elämän tärkeimmät asiat järjestykseen.  Tottakai minä kristitty listaan ensimmäiseksi Jumalan/uskon, sitten puolison, lapset, kodin ja työn.  Tarkoitan nyt tätä käytännön arkielämän viikkokalenteria:  näkyykö siinä sinun tärkeysjärjestyksesi?  Tiedätkö edes mikä on sinulle kaikkein tärkeintä elämässä? Ovatko prioriteetit selvillä?  

“Opeta meitä laskemaan päivämme oikein, että me saisimme viisaan sydämen.”  Psalmi 90:12

Olen kirjoittanut tämän kirjan mukaan eri aiheista, joissa kristityt naiset uskovat valheita. Kirjailija Nancy Leigh DeMoss paljastaa, että monet naisista uskovat, ihme kyllä, valheita myös tällä elämänalueella. Tärkeysjärjestyksiin liittyvät valheet ovat hänen mukaansa seuraavat:  


  • Minulla ei ole aikaa tehdä kaikkea sitä, mitä minun pitäisi tehdä.  
  • Pärjään ilman säännöllistä aikaa rukouksessa ja Raamatun luvussa.  
  • Kodin ulkopuolinen ura on arvokkaampaa ja tyydyttävämpää kuin vaimona ja äitinä oleminen.

Mitä sinun pitäisi tehdä?

Kyseletkö sinä päivittäin Jumalalta mitä sinun tehtäviisi kuuluu?  Se on vaikeaa ilman säännöllistä rukoilemista ja Raamatun lukua.  Jokaisella ihmisellä on samat 24 tuntia vuorokaudessa...jopa Jeesus oli tämän maallisen aikarajoituksen alaisena maapäällisen elämänsä aikana.  Silti Jeesus pystyi sanomaan: “Minä olen kirkastanut sinut maan päällä: minä olen täyttänyt sen työn, jonka sinä annoit minun tehtäväkseni.” (Johanneksen evankeliumi 17:4).  Nancy huomautti, että Jeesus ei tehnyt kaikkea sitä, mitä opetuslapset häneltä odottivat (Rooman valtakunnan kukistaminen) tai mitä muut ihmiset häneltä odottivat (vielä oli paljon sairaita, yksinäisiä ja kuolevia)...Hän keskittyi Jumalan tahdon tekemiseen.  Hän käytti aikaa yksin olemiseen, rukoilemiseen, Jumalan äänen kuulemiseen. 


Monta kertaa kuulemani “good thing vs. God thing”- vastakkainasetelma on muistutus siitä, että asiat voivat olla hyviä (good), mutta ovatko ne siltikään Jumalalta sinulle annettu (God)?  Monet naiset ovat päätyneet sanomaan ei todella hyviltä kuulostaville projekteille, työtehtäville tai vastuualueille, koska sillä hetkellä se olisi ollut huonompi valinta perheen kannalta.  Vaimona ja äitinä perhe ja koti ovat sinun ensimmäiset velvollisuutesi.  



Tämä asioiden tärkeysjärjestykseen laittaminen on hyvin vapauttavaa.  Enää ei tarvi käyttä aikaa toisarvoisiin asioihin, vaan saat paneutua sydämesi kyllyydestä hoitamaan asioita, joihin Jumala on sinut kutsunut.  Joskus täytyy opetella sanan ei käyttöä ja olla valmiina siihen, että joku pettyy, kun kieltäydyn ehdotuksista.  Mutta me emme voi miellyttää kaikkia...ensisijaisesti kristittynä haluan miellyttää Jumalaa ajankäytöllänikin.    

“En minä kuitenkaan pidä henkeäni itselleni minkään arvoisena, kunhan vain täytän juoksuni ja sen viran, jonka minä Herralta Jeesukselta olen saanut: Jumalan armon evankeliumin todistamisen.”  Apostolien teot 20:24.

Nancy antoi pohdittavaksi kysymyksen: Miksi nainen luotiin? Mitä tehtäviä Jumala hänelle antoi? Genesiksestä löytyy vastaus:Ja Herra Jumala sanoi: "Ei ole ihmisen hyvä olla yksinänsä, minä teen hänelle avun, joka on hänelle sopiva". (1 Moos 2:18).  Siinä on vastaus: Jumala loi naisen olemaan avuksi miehelle, täydentämään häntä, olemaan sopiva apu miehen tarpeita varten.  Avioliitossa nainen on luotu miestä varten; miestä ei ole luotu naista varten.  Miehen vastuulla on perheen toimeentulo, nainen on perheen sydän, palvellen, luoden ja hoitaen uutta elämää.  

Kun Kirjoituksissa kuvaillaan naisen tehtäviä ja roolia, käy selvästi ilmi, että kodin ja perheen hoitaminen on tärkeää.  Esimerkiksi Paavali kirjoittaa Timoteukselle:
 
“Luetteloon otettakoon ainoastaan semmoinen leski, joka ei ole kuuttakymmentä vuotta nuorempi ja joka on ollut yhden miehen vaimo,  josta on todistettu, että hän on tehnyt hyviä töitä, on lapsia kasvattanut, vieraita holhonnut, pyhien jalkoja pessyt, ahdistettuja auttanut ja kaiken hyvän tekemistä harrastanut.” 1 Tim 5:9-10


Tässä kuten monissa muissakin naisista puhuvissa Raamatunpaikoissa käy ilmi se, että raamatullisesti on normaalia, että nainen on naimisissa.  Mutta myös sinkkunaisille on annettu tehtävä:  



“Toivoisin, ettei teillä olisi huolia. Naimaton mies kantaa huolta siitä, mikä koskee Herraa, siitä, miten olisi Herralle mieliksi. Naimisissa oleva taas huolehtii maallisista asioista, siitä, miten olisi vaimolleen mieliksi.  Näin hän on jakautunut kahtaalle. Samoin naimaton nainen ja nuori neito kantavat huolta siitä, mikä koskee Herraa, jotta olisivat niin ruumiiltaan kuin hengeltäänkin pyhiä. Naimisissa oleva nainen taas huolehtii maallisista asioista, siitä, miten olisi miehelleen mieliksi. Tämän sanon teidän parastanne ajatellen, en sitoakseni teitä vaan auttaakseni teitä elämään kunniallisesti ja pysymään lujasti ja häiriintymättä Herran yhteydessä.” 1 Kor 7:32-35



Olin kiitollinen ohjeista, joita Nancy antaa naimattomille naisille.  Hän on itsekin naimaton, joten hänen antamanaan niissä tuntuu olevan erityistä painoarvoa.  Tottakai Jumalan Sanalla on aina painoarvoa, mutta Nancyn esimerkki on innoittava: hän on naimaton, mutta “kantaa huolta siitä, mikä koskee Herraa”, eli hän palvelee Jeesusta palvelemalla seurakuntaa...meitä muita.  Miten siunattuja ovatkaan tällaiset naiset, jotka eivät käytä aikaansa ja energiaansa vain oman itsensä ja elämänsä rakentamiseen, vaan laittavat lahjansa käyttöön seurakunnan ja evankeliumin hyväksi.  


Nuorena ja naimattomana minulla oli paljon aikaa; rukouksessa vierähti helposti tunti ja seurakunnassa palvelin kaikenlaisissa mahdollisissa tehtävissä. Naimisiin mentyä ja opiskelujen alkaessa aika tuntui häviävän...hyvä kun lenkille ehti. Joskus koin syyllisyyttäkin siitä, että en ollut enää yhtä "hengellinen" kuin ennen avioliittoa. Nyt ymmärrän sen, että ei hengellisyyttä mitata tekemisellä ja tuottamisella. Kun Jeesus kutsui opetuslapset, Hän "asetti heidät olemaan kanssansa..." (Markuksen evankelimi 3:14). Se oli ensimmäinen velvollisuus: viettää aikaa Jeesuksen kanssa. Vasta kakkosensa tuli "...ja lähettääksensä heidät saarnaamaan". Tässäkin tehtävässä Jeesus on se, joka lähettää.


Äidiksi tultuani olen pikkuhiljaa ymmärtänyt sen, että vaimona ja äitinä oleminen on minun tärkein tehtäväni. Ei se tarkoita sitä, ettenkö tekisi mitään muuta työtä. Mutta perhe ja koti tulee tärkeysjärjestyksessä ensimmäisenä, koska se on Jumalan antama prioriteetti vaimoille ja äideille. Tämä asia voi aiheuttaa syyllisyyttä...myönnän sen itsekin kokeneeni monta kertaa. Miksi minun pitäisi pyöriä vain perheeni ja heidän tarpeidensa ympärillä!? Mutta kristityn ei pitäisi pyöriä minkään muun asian ympärillä kuin Jumalan ja Hänen tahtonsa. Sen pitäisi olla meidän elämässämme keskipisteenä.



Kun siis mietit elämäsi tärkeysjärjestyksiä, pidä Raamattu auki ja rukoile paljon.  Jumalalla on sinua varten ainutlaatuinen, juuri sinulle räätälöity suunnitelma.  Onko se sitä, mitä teet jo nyt?  Ehkä se on jotain uutta tai erilaista?  Elämässämme on erilaisia kausia ja on ihan normaalia, että teet nuorena eri asioita kuin nelikymppisenä ja jälleen vanhempana.  Mutta älä anna pelon ja arkailun ottaa valtaa Jumalan kutsuun vastatessasi. Älä tuhlaa elämääsi asioihin, jotka eivät ole Jumalan sinulle antamia ja jotka eivät tuo Jumalalle kunniaa!  

“Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme.” Efesolaiskirje 2:10.  


(Kuvat)

22.5.2012

Miten tuot esille naisellisuuttasi pukeutumisen kautta?

Jos luet tätä blogia, olet melko suurella todennäköisyydellä nainen.

Naiseutta voi kuitenkin olla vaikea määrittää tyhjentävästi.

Joillekin naiseus voi olla kipeä ja vaikea asia.

Raamattua lukevina ja siihen uskovina meille aukeaa Jumalan hieno ja samalla salaperäinen suunnitelma naisia (ja miehiä) kohtaan.  Naiseus ja miehisyys ovat ytimeltään hyvin erilaisia, mutta toisiaan täydentäviä.  Jumala tarkoitti niin, että noin puolet maapallon väestöstä on miehiä ja toinen puoli naisia; henkilökohtainen sukupuolisuus määrittyy hedelmöittymishetkellä.  

Jumala tarkoitti sinut naiseksi.  Kun Hän loi sinut, "kutoi sinut kokoon äitisi kohdussa" (Psalmi 139), Hän valitsi sinulle sukupuolen ja kaiken sen mitä naiseus mukanaan tuo.  Koska kaikki, mitä Jumala tekee, on hyvää, myös naiseus on hyvä asia.  Voit sanoa tyytyväisenä: olen nainen jokaista soluani myöten ja se on hyvä!  Sinun feminiiniset, naiselliset ominaisuutesi ovat Luojan luomia ominaisuuksia ja niitä ei ole tarpeen hävetä, piilotella tai muunnella.

Olen kirjoittanut naisten ja miesten eroista ja rooleista jo aiemminkin, joten en sukella tämän syvemmälle raamatullisiin näkökulmiin. Sanon vain yhden ajatuksen, jonka luin tänään Efesolaiskirjeen viidennestä luvusta: naiseus ja miehisyys, seksuaalisuus ja sukupuolisuus ja avioliitto ovat mysteeri, salaisuus, joka kuvaa hyvin syvällisesti Kristuksen ja seurakunnan yhteyttä.  Me voimme ymmärtää siitä monia asioita, mutta se on silti salaperäinen ja ehkä ei niin helposti aukeava aihe.

Noniih.

Minua alkoi kiinnostaa se, miten me tuomme esille naisellisuuttamme ulkonäkömme kautta.  Erityisesti se, miten me kristittyinä, yksin ja seurakuntayhteisössä olemme naisia ja naisellisia pukeutumisessa ja hiuksissa ja sen sellaisissa ulkonäköön liittyvissä aiheissa.

Olen itse sitä mieltä, että nainen, jonka päivittäinen uniformu on farkut, lenkkarit, tavallinen t-paita ja tukka ponnarilla, voisi yrittää vähän enemmän.  En siis tarkoita sitä, etteikö koskaan voisi pukeutua näin.  Tarkoitan sitä, että jos nainen ei koskaan pukeudu mitenkään muuten, hänen naisellisuutensa on jotenkin uinahtanut, piilossa.  Tietenkään naisellisuus ei ole vaatteista kiinni.  Eivätkä kaikki ole kiinnostuneita viimeisimmistä muotivirroista.  Mutta välillä kun näkee tällaisia itsensä unohtaneita naisia, tulee mieleen, että omasta itsestään huolehtiminen on osa kristittyä ihmiskuvaa: me viestitämme aina jotan pukeutumisellamme.  Jos viesti on se, että en välitä ulkonäöstäni pätkän vertaa, on se minusta kuin halveksisi Jumalan meille antamaa vartaloa ja ulkonäköä, naisellisuutta.

Vanhempani tulivat uskoon 80-luvun taitteessa.  Monet naiset pukeutuivat hameisiin ja laittoivat tukan nutturalle uskoon tultuaan.  Meikit ja korvakorut jäivät pois tai ainakin hyvin vähäiselle käytölle.  Äitini näytti, kuinka korvakorujen reiät kasvoivat umpeen ja kertoi, ettei oikein osannut pitää pyhäkoulua, jos ei ollut hame päällä!  Onko tämä sitten uskovan naisen tavaramerkki: meikitön, koruton, hiukset tiukalle nutturalle vedettynä?  Tunnen muuten monia aivan ihania, kauniita uskovia naisia, jotka näyttävät juuri tältä,  mutta tämä ei ole mikään pakko tämän päivän seurakuntaelämässä.

Kristitty nainen saa olla kiinnostunut muodista ja huolehtia ulkonäöstään.  Mutta monta kertaa keskusteluun vedetään Pietarin seuraavat sanat:
"Älköön teidän kaunistuksenne olko ulkonaista, ei hiusten palmikoimista eikä kultien ympärillenne ripustamista eikä koreihin vaatteisiin pukeutumista,
vaan se olkoon salassa oleva sydämen ihminen, hiljaisen ja rauhaisan hengen katoamattomuudessa; tämä on Jumalan silmissä kallis." (1 Piet 3:3-4). 
ja näihin vedoten sanotaan, että koruja ei saa olla eikä mitään muutakaan ulkonaista kaunistautumista.  Uskon kuitenkin, että pääpaino näissä jakeissa täytyy olla sydämessä:  todellinen kauneus tulee hiljaisesta, rauhallisesta ja luottavaisesta sydämen asenteesta ja suhteesta, joka on kunnossa Jumalan kanssa. Motiivit pukeutumiselle nousevat sydämestä.  Jos siellä on ylpeyttä, halua olla vaikuttava ja tärkeä tai tarvetta herättää huomiota, niin pukeutuminenkin on sen mukaista.

Mutta jos sydämessä on hiljainen rauha ja tietoisuus siitä, että olen kaunis ja hyväksytty Jumalan silmissä, pukeutuminen on toisenlaista.  Silloin pukeutumisessa voi ilmaista itseään ja omaa kauneutta; sitä ei yritetä käyttää huomionherättämiseen, toisten ihmisten manipulointiin ja omien päämäärien saavuttamiseen.

Millaista on sitten naisellinen pukeutuminen ja ulkonäkö?

Kiinnitin äskettäin huomiota anoppini kynsiin.  Hän on iäkäs mutta se ei hidasta häntä käymästä säännöllisesti manikyyrissä; hyvin huolletut kynnet ovat useimmiten vaaleanpunaiset.  Minulla on kynsitrauma.  Se sai alkunsa joskus alakouluiässä.  Leikin ystäväni kanssa ja jostain syystä meidän piti painaa peukalot vierekkäin.  Siinä ne olivat; hänellä täydellisesti muotoutunut, kapea peukalo ja minun iso ja ihmeellisen pyöreä peukalonkynsi.  Jostain syystä oikean käteni peukalonkynsi on iso ja ruma.  Nauroimme ääneen, koska peukalot olivat niin erilaiset, mutta sen jälkeen minulla on ollut trauma.  En käyttänyt koskaan kynsilakkaa.  Kun ostin vanhojen päiviä varten meikkiä, myyjä sai suostuteltua ostamaan pullollisen kynsikiillettä, jossa oli vaaleanpunainen vivahde.  Käytin vuosia vain tällaisia kiiltoja, en mitään voimakkaita värejä sormien kynsissä, koska en halunnut huomiota kynsiini.

Olen päässyt jo asiasta yli, mutta en ole mikään kynsienviilaaja luonteeltani; kävin ensimmäisessä manikyyrissä vasta tänä vuonna!  Nykyään tosiaan lakkojen käyttämättömyys johtuu siitä, että kädet on koko ajan jotain pesemässä ja puuhaamassa, joten lakat halkeilisivat heti kättelyssä!  Mutta meillä naisilla voi olla tällaisia muistoja, hetkiä lapsuudesta tai nuoruudesta, jolloin 'huomaamme', että jokin osa minusta ei ole täydellinen tai niin kaunis kuin muilla.  Onko sinulla jokin alue vartalossa tai kasvoissa, jonka uskot olevan vähemmän kaunis ja jota piilottelet tai muuntelet?

Useimmat naiset rakastavat koruja.  Pikku-tytöt leikkivät hienoa rouvaa tai prinsessaa ja koristautuvat äidin korulaatikolla.  Jotkut jatkavat korujen käyttämistä luonnollisena osana naisellista pukeutumista.  Mutta voi olla, että perheenjäsenen, seurakuntayhteisön jäsenen tai ystävän kommentit Pietarin kirjeestä, joulukuusityylistä tai yleensäkin korujen turhamaisuudesta halveksuvasti puhuminen voi aiheuttaa sen,että nainen jää kihla-ja vihkisormusasteelle.

Luin Shari Branedelin muotikirjan.  Shari on kristitty fashionista, joka työssään haluaa yhdistää uskon ja muodin.  Shari muistuttaa 16-pisteen säännöstä.  Jokainen vaatekappale, koru ja asuste saa pisteen. Sinulla pitäisi olla 16 pistettä päällä, jotta olisit tyylikkäästi valmis.  Tuleeko sinulla pisteet täyteen kun valmistaudut päivään? Se voikin vaatia vähän enemmän laittamista aamuisin, mutta jos opit käyttämään koruja, huiveja yms. pukeutumisessasi, eroat positiivisesti arkisemmin pukeutuneista.

Täällä on kuva plain Jane tyyppisestä naisesta.  Hän on kaunis, meikannut ja laittanut hiukset, mutta vaatteet ovat tylsät ja mitään sanomattomat (en laittanut kuvaa tänne koska en halunnut ostaa sitä, siksi tuo linkki).  Huivi, rannekorut tai erikoisempi pusero saisivat hänet näyttämään mielenkiintoiselta ja naiselliselta.

Vaikka et käyttäisikään vaaleanpunaista, olet silti nainen!
Tietenkään naiseutta ei määritellä korujen, meikkien ja pukeutumisen mukaan.  Jos olet rempseä ja reipas metsänhengetär etkä tykkää laittautumisesta, olet silti nainen.  Naisellisuus on muutakin kuin koruja, meikkejä, ulkonäköä.  Mutta halusin tässä mietiskellä kristityn naisellisuutta juuri ulkonäön kautta.  Ja rohkaista kristittyjä naisia nauttimaan naisellisuudestaan ja kaikesta kivasta, mitä voimme vaatteiden ja asusteiden avulla lisätä päiväämme!  Kauneuden kaipaaminen ei ole synnillistä, vaan Jumalan meihin asettama luonnollinen kaipuu.  Onhan luomakuntakin henkeäsalpaavan kaunis!

14.5.2012

Maailman kaunein sana

Kuuntelin kerran kauan sitten kuntosalilla (sen täytyy olla todella kauan sitten) radio-ohjelmaa, jossa pyydettiin kuuntelijoita ehdottamaan suomen kielen kauneinta sanaa.  En enää muista muita ehdotuksia, mutta kisailun voitti mies-kuuntelijan ehdottama 'Äitee'.  

Mietiskelin ja maistelin hetken.  Onhan niitä kauniita sanoja muitakin? Mutta sanassa äiti on niin paljon tunnetta ja kokemusta mukana, että se on todella ihmisen suussa se kaikista kaunein sana.  Äiti. Äiti. Äiti.  



Jumalanpalveluksessa oli sunnuntaina teemana palveleminen.  Se ei ollut varsinaisesti äitienpäivän jumalanpalvelus, vaan kyseessä oli monenlainen palveleminen ja meitä rohkaistiin käyttämään juuri tällä hetkellä omistamiamme lahjoja ja kykyjä toisten ihmisten palvelemiseen.  Eräs aviomies ja isä kertoi hauskasti ja avoimesti siitä, miten hän oli ennen usein vihainen perheenjäseniään kohtaan.   Vihaisuus nousi usein siitä, että toiset perheenjäsenet eivät tehneet mitä hän 'odotti' heidän tekevän.  Pienet arkipäivän jutut, kuten tyhjän vessapaperirullan jättäminen telineeseen alkoivat rassata, ja tästä seurasi se, että perheen keskeinen kommunikaatio oli yli 90 prosenttisesti negatiivista: et tehnyt sitä, miksi teit näin, etkö voi jo uskoa, jne.  Asian ratkaisi palvelijan asenne: teen kotona sen, minkä näen tarpeelliseksi tehdä ja teen sen rakkaudesta muita perheenjäseniä kohtaan.  

Miltä kuulostaa palvelijana tai jopa orjana oleminen?  Raamatussahan meitä kehoitetaan olemaan niinkuin Jeesus, joka päätti ottaa orjan muodon ja olla kaikkien palvelija.  Monet kauhistuvat ajatusta; menetät mahdollisuuden toteuttaa itseäsi ja tehdä mitä oikeasti haluat!  Mutta Jumalan valtakunnassa palvelijan kutsumus on kaikista korkein kutsu.  Siinä vastataan Kaikkivaltiaan Jumalan kutsuun: oletko valmis unohtamaan omat toiveesi ja suunnitelmasi elämääsi varten ja lähtemään palvelemaan minua siellä, minne sinut kutsun? Uskon, että jokaisen kristityn elämässä tulee hetki, jolloin on vastattava tähän kutsuun.  Se tulee tavalla tai toisella, mutta se tulee vahvana ja selkeänä.  Kutsu heittäytymään tuntemattomaan.  Kutsu luottamaan näkemättä.  Kutsu kuolemaan.

Erinomaisessa blogipostauksessaan Motherhood Is a Calling (And Where Your Children Rank) Rachel Jankovic kirjoittaa, että äitiys ei ole harrastus, se on kutsumus.  Kristitty äiti arvostaa ja rakastaa lapsia, koska Jumala arvostaa ja rakastaa lapsia.  Se voi aiheuttaa voimakkaita reaktioita ympäristössä.  Hän jatkaa:
"Sinä edustat kaikkea, mitä kulttuurimme vihaa, koska edustat oman elämäsi antamista toisten hyväksi - ja oman elämän antaminen toisten hyväksi edustaa evankeliumia.  Kulttuurimme yksinkertaisesti pelkää kuolemaa.  Oman elämänsä antaminen, millään tavalla, on kauhistuttavaa.  Omituista kyllä, tämä on se pelko, joka ohjaa abortteja: pelko, että unelmasi kuolevat, tulevaisuutesi kuolee, vapautesi kuolee - ja yrittäessään paeta tätä kuolemaa juostaan kuoleman käsivarsille."  

Mutta kristityn elämä on kuolemaa.  Laitamme ristin juureen toiveemme, tulevaisuuden suunnitelmamme, halumme olla tärkeitä ja tunnettuja.  Äitinä uhraamme kaipuumme hiljaiseen, siistiin kotiin, omaan rauhaan ja moitteettomasti käyttäytyviin lapsiin.  Arkielämä on täynnä pyyntöjä ja tarpeita; pieniä ääniä, jotka huutelevat  Äitiii, Äitiii, Äitiii  joka asiaan.  Tule katsomaan! Tule auttamaan! Tule pyyhkimään! Tule! 

Äitinä sinä uhraat paljon, ja monia näistä uhrauksista ei näe kukaan muu kuin sinä.  Olet luopunut omasta elämästäsi näiden lasten tähden.  Kun Jumalanpalveluksen lopussa pyydettiin äitejä nousemaan ylös ja meidän puolestamme rukoiltiin, esirukoilija sanoi, että äitiys on varmaan maailman vaikein tehtävä.  Samalla hän kiitti jokaista äitiä kaikesta työstä ja monesta uhrauksesta.  Tämä rukous oli minulle hyvin koskettava ja arvokas.  Jo se, että siitä annettiin julkinen tunnustus ja sitä julkisesti arvostettiin oli tärkeää. 

Kävin lukemassa Mannerheimin Lastensuojeluliiton sivuilta tämän vuoden palkittujen äitien pienoiselämänkerrat.  Presidenttihän antaa vuosittain Valkoisen Ruusun Ritarikunnan mitalin äideille, jotka ovat ansioituneet lasten ja nuorten esimerkillisenä kasvattajana, kantaneet yhteisvastuuta sekä tukeneet perhe-elämää ja vanhemmuutta.  Äitejä oli ympäri Suomea ja monenlaisista perheistä ja elämäntilanteista.  Yksi tuttu nimikin oli mukana: Paula Ranssi, joka miehensä Heikin kanssa on tehnyt vuosia avioliitto-ja perhetyötä HNMKYn piirissä.  Hyvin moni palkituista äideistä oli huolehtinut sairaasta tai vammaisesta perheenjäsenestä ja tehnyt kovasti työtä kotona, esimerkiksi maatilan emäntinä.  Muutama oli adoptoinut tai hoitanut sijaislapsia kodissaan.  Tehneet niitä ihan tavallisia äiti-töitä.   

Antaessaan nämä 33 mitalia yhteiskunta julistaa arvostavansa äitien merkittävää työtä, ainakin äitienpäivänä.  Vaikka et koskaan saisikaan tätä mitalia, tiedä, että sinun työsi on merkittävää ja maailmaa muuttavaa.  Lapsesi tulevat muistamaan sinut.  Äidinrakkautta kalliimpaa asiaa ei voi lapselle antaa. 

 Onnea jokaiselle Äidille!   



Kuva
Freedigitalphotos.net
David Castillo Dominici

7.5.2012

Feminismi kristinuskon näkökulmasta

Naiseus Vedenjakajalla – Kristillinen näkökulma feminismiin.

Koska kirjoitan ja pohdin raamatullista naiskuvaa tämä Pirjo Alajoen kirja oli oikein tervetullut lukemistooni. Pirjo (voinko käyttää etunimeä? :) ) on filosofian ja psykologian maisteri, sielunhoitotyön konkari, lähetystyöntekijä, kirjailija ja kouluttaja.  Elämänsä aikana Pirjo on viettäny lähes 16 vuotta kotiäitinä.  


Kirja alkaa vertailemalla naiseuden määritelmää ’ennen’ eli ennen 60-lukua ja nykyaikana, kun feminismin aloitteesta perinteinen naiskuva on haastettu ja hylätty. Naisten elämä on totisesti muuttunut hurjasti tässä viimeisen 50-vuoden aikana. Oma Mummuni eli puulla lämmitettävässä rintamamiestalossa, hoiti 8 lasta, kasvimaan ja navetan, vesi tuli kaivosta ja talon takana oli huussi. Pappa toi leivän pöytään, jos ei ollut työttömänä ja paljon tehtiin kotoisin avuin. Isäni jakoi sisaruksineen pienet huoneet ja yhden pyörän. Siihen verrattuna minun elämäni on todella helppoa, jopa tylsää. Silti ihailen naisia, jotka ovat eläneet tällaisissa haasteissa ja selvinneet. Jopa jollain oudolla tavalla kadehdin tällaista rauhallista ja yksinkertaista elämäntyyliä, äitiemona, kodin haltijattarena olemista.

Nykyajan naiseus on kaikesta vapauden vakuuttelusta huolimatta tiukassa muotissa. Pirjo kirjoittaa kirjassaan hyvin monipuolisesti siitä, että vaikka feminismi ajaa naisten oikeuksia, keskustelu jumii tasa-arvo-asiassa – feminismi ei ole osannut pohtia syvällisesti naisten ja miesten biologista ja emotionaalista erilaisuutta, naisellisuuden sisältöä, merkitystä ja ilmenemismuotoja eikä naisen velvollisuuksia. Feminismin tavoitteena näkyy olevan miehinen nainen, joka kieltää naiseutensa ja muuttuu androgyyniseksi, sukupuolettomaksi (kirjassa mainitaan usein tämä androgyyninen nainen). Tällä tavoin nainen siis todistaa olevansa tasa-arvoinen, miehen veroinen...hylkäämällä naiselliset ominaisuutensa ja piirteensä, jopa häveten niitä. Älä ole nainen – ole miehen veroinen! 

Pirjo kuvailee raamatullista naiskuvaa ja Jumalan luomisessa esiintuomia valintoja miehen ja naisen roolien osalle. Luin tyytyväisenä Genesiksen analysointia, koska kuten olen jo monta kertaa sanonut, se on minusta yksi mielenkiintoisimmista Raamatun kirjoista. Läpi kirjan verrataan feminististä maailmankuvaa ja raamatullista maailmakuvaa naiseuden eri osa-alueilla. 

Päinvastoin kuin feministit, Pirjo keskittyy selittämään naiseuden olemusta. Niiltä sivuilta löytyi tuttujen asioiden joukosta minulle uusi oivallus: ihmissuhteet ovat naiselle tärkeitä, jopa niin tärkeitä, että nainen usein esittelee itsensä ja kuvailee identiteettiään suhteessa toisiin ihmisiin: tuleva äiti, nykyinen vaimo, adoptoitu lapsi, entinen rakastettu – kaikki suhteessa johonkin toiseen ihmiseen. Mieleeni tuli naisten pitämien blogien esittelylaatikot: miltei jokainen nainen mainitsee siellä olevansa tytär, vaimo, äiti, sisar...ihmissuhteet ovat meille tärkeitä! Miehet toisaalta voivat helposti esitellä itsensä puhtaasti koulutuksen, työn ja saavutusten kuvailemana, ja ehkä sitten lopussa heittää ”Niin ja meinasi unohtua, onhan sitä vaimo ja lapsikin”. Jopa korkeasti koulutetut ja urallaan menestyneet naiset jättivät meriittien kuvailut pois kun he määrittelivät itseään. ”He jopa arvelivat ammatillisen toimintansa vaarantavan heidän itsensä tiedostamista.” (s.55) Työpaikallakin nainen astuu ihmissuhdeverkostoon, ei niinkään saavuttamaan jotain merkittävää.

Koska en ole itse feministi enkä ole feministien kirjoittamia kirjoja lukenut, luvut, joissa selitettiin feminismin juuret (humanismi) ja tavoitteet oli avartava kokemus. Siellä myös kerrottiin kahden suuren uranuurtajafeministin, Simone de Beauvoirin ja Betty Friedanin elämänkerrat. Ei voi kun todeta, että hedelmistään puu tunnetaan.

Kun Pirjo kuvaili naisten välistä ’sanatonta sopimusta’ ja sen rikkoontumista, tarkkaavaisuuteni heräsi. Hän sanoo, että aikaisemmin naisten erilaisten elämäntapavalintojen perusteella heidät voitiin jakaa tiettyihin ryhmiin. ”Näiden ryhmien välillä vallitsi sanaton sopimus, minkä sisällön ’jokainen nainen tiesi’. Se tarkoitti sitä, että kukin ryhmä antoi toisensa elää rauhassa arvostelematta toistensa päätöksiä valitsemastaan elämäntavasta...naiset olivat pidättäytyneet julkisesti ja yksitysesti arvostelemasta toistensa ratkaisuja. Vaikka sanaton sopimus herätti joskus kiusaantuneisuutta, sitä ei ravisteltu voimaperäisesti ennen kuin 1960-luvulla, jolloin Betty Friedan rikkoi sen ottaessaan kotiäitiyden hyökkäyksen kohteekseen.” (s.135-137). Kirjassa paljastetaan miten systemaattisesti feminismin kannattajat ovat tehneet parhaansa, jotta kotiäitiys elämäurana ja naisen valintana on poljettu lattianrakoon; se kuvaillaan laiskojen, tyhmien ja alistettujen naisten loiselämisenä ja lahjojen ja koulutuksen haaskaamisena. Niinpä kotiäitien piti hyökkäyksen kohteena ollessaan valita joko feminismin riveihin siirtyminen tai kotiäityden puolustaminen, minkä jälkeen ei olekaan ollut rauhallista hetkeä minkäänlaisessa naiskeskustelussa kun erilaisen elämänvalinnan tehneet naiset joutuvat julkisesti puolustamaan omaansa ja mollaamaan vastaajansa valintaa. Naisten välinen sanaton sopimus oli tuulen viemää.

Hätkähdyttävää kyllä, feministit eivät niinkään sotineet miehiä vastaan: miehisyys ja miehiset ominaisuudet, maskuliinisuus oli ihailtavaa. "Miehiseen maailmaan kuuluvat valinnat ovat tavoiteltavia, kuten yhteiskunnallinen valta ja osallistuminen päätöksentekoon, aggressiivinen pyrkiminen eteenpäin uralla ja muissa suorituksissa" (s. 138). Mutta kotiäitejä vastaan on käyty kamppailua kaikin mahdollisin tavoin...ja valitettavasti menestys on ollut suurta. Kuinka moni tämän päivän nuorista naisista tietoisesti valitsee kotiäitinä olemisen? Paineet ovat suuria, pitäisi tähdätä korkealle, saavuttaa paljon.

Pirjo käyttää ilahduttavan paljon tilaa raamatullisen naiseuden pohtimiseen ja käsittelyyn. Raamatusta on valittu useita naisia, mm. Eeva, Abigail, Raahab, Maria, joiden elämästä voimme oppia paljon naiseudesta. Päinvastoin kuin feminismi, Raamattu opettaa, että mies ja nainen ovat erilaisia, ei sen vuoksi, että yhteiskunta ja kulttuuri ovat muokanneet heidät erilaisiksi, vaan koska heidät on luotu erilaisiksi. Kromosomeista ja hormoneista lähtien miehet ja naiset ovat erilaisia ja sekin on vasta alkua. ”Raamattu nostaa esiin naisen arvon naisena, elämän synnyttäjänä, ylläpitäjänä ja kannattelijana sekä miehen tasavertaisena kumppanina” (s.203). Oli oikein virkistävää lukea, että on ihan normaalia, että nainen haluaa saada miehen, lapsia, hoitaa niitä ja pitää huolta kodistaan. Feministit ovat uskotelleet meille, että teemme niin, koska meillä ei ole vaihtoehtoja. Että meitä halutaan estää löytämästä jotain merkityksellistä, joka löytyy vain kodin ulkopuolelta. Todellisuudessa moni nainen tekee näitä hyvin naisellisia töitä, koska haluaa tehdä niitä ja jopa nauttii saadessaan ilmaista itseään kotiäidin roolissa. 

Feminismissä on monia haaroja, jotka kiistelevät keskenään eri asioista, ollen jopa ristiriidassa keskenään. Mutta mikään suunta ei ole luopunut näistä tavoitteista: tasa-arvo miesten kanssa, kotiäitiyden marginalisointi elämänurana, vapaa seksuaalisuus, vapaa abortti ja juridisesti helppo ja syyllisyyden poistava avioero. Feminismi on autoritaarinen näkemys, joka julistaa ainoana tietävänsä mikä parasta kaikille naisille ja myös miehille. Kirjassa kuvataan kuinka näiden tavotteiden nimissä on muutettu yhteiskunnallisia säännöksiä ja lakeja seuraamaan feminismin tavotteita, naisten etujen nimessä. Kaiken keskuksena on nainen, jonka pitää olla täysin vapaa ja itsellinen, miehestä riippumaton.
Täältä

Kirjan viimeisen osan nimi on 'Naisellisuus kunniaan'. Olin juuri lukenut tätä kirjaa monen päivän aikana kun menimme eräänä iltana syömään jäätelöä puistoon. Oli kaunis ilma, puistossa oli paljon ihmisiä viettämässä leppoisaa lauantai-iltaa. Kiinnitin kirjan erään kommentin perusteella huomiota naisten pukeutumiseen. Joka ikisellä naisella oli joko farkut ja pusero tai shortsit ja t-paita päällä. Minun lisäkseni mekkoon oli pukeutunut vain yksi selkeästi ulkomaalaistaustainen nainen. Ja mikä vielä silmiinpistävämpää, hyvin usean naisen, nuorista lähtien, tiukahko paita paljasti vyötärörenkaan. Nykyajan länsimaalaiset naiset ovat tasapaksuja, tanakoita. Naiselliset muodot (kapea vyötärö) ja naisellinen pukeutuminen ovat kadonneet. Olen jostain lukenut, että suomalaiset naiset ovat sellaisia tarjahalosia: lyhyt (punasävyiseksi) värjätty tukka, voimakkaat silmälasit ja matalakantaiset kengät. Naiselliset kutrit ja korkeat korot vaihtuvat lasten synnyttyä helppoon lyhyeen tukkaan ja käytännöllisiin kenkiin. Tässä on suuri ero ns. kolmannen maailman naisiin ja heidän pukeutumiseensa. Siellä korostuu värit, koristeet ja kimalteet; naisten ja miesten pukeutumisen välillä on huimaava ero ja pientenkin lasten äidit meikkaavat ja pukeutuvat huolellisesti. 
 
Kirjassa puhutaan myös siitä, miten feminismin aallon vaikutuksen myötä miehisyys on pehmentynyt ja naisellistunut, mutta ei siitä sen enempää tällä kerralla. Miinuspuolena mainitsen sen, että olisin joissakin asioissa toivonut vieläkin syvällisempää kirjoittamista...esimerkiksi Pirjo mainitsee pari kertaa särön tai halkeaman naisen psyykessä, mutta ei selitä sitä sen tarkemmin. Muutamassa muussakin kohdassa jäin kaipaamaan lisäselvitystä ja asiaan paremmin pureutumista. Mutta hyvin nousi esille naiskeskustelun monet puolet ja jäi se tunne, että tästä tulee oppia lisää! Suosittelen niille, jotka haluavat ymmärtää feminismiä ja miten se eroaa kristinuskon naisopista. 
 
Pirjo Alajoen oman luennon aiheesta voit lukea täältä

Täältä löytyi myös yksi kirja-arvostelu.

Täällä on englanninkielellä useita artikkeleita feminismistä kristillisestä näkökulmasta. Mm. eräs entinen feministi Carolyn McCulley kirjoittaa omasta elämästään, ja hänen bloginsa Radical Womanhood löytyy myös tuolta blogini sivupalkista.

3.5.2012

Sieltä täältä ajatuksia

Viime päivien vilskeessä en ole ehtinyt muodostelemaan syvällisiä postauksia, mutta monia kepeämpiä ajatuksia on käynyt mielessä.

Olen keräillyt sivupalkissa olevaan blogilistaan omasta mielestäni hyviä blogeja.  Sieltä käyn lukemassa postauksia ja artikkeleita...esimerkiksi Desiring God sivun blogissa oli hyvin perusteltu kanta eronneiden uudelleenavioitumiseen. Ja Practical Theology for Women blogin kirjoittaja Wendy on niin taitava teologisten aiheiden kanssa, että joskus tuntuu ihan turhan kepeältä tämä oma kirjoittelu!

Olen hiljattain palvellut paljon perhettäni käytännön avulla.  Ja olen ollut todella iloinen, kun saan tehdä sitä! Laitan ruokaa, siivoan, hoidan lapsia, vietän aikaa perheen vanhusten kanssa, vaihdan vaippoja pikkulapsille ja mummoille...Ja olen onnellinen! Tunnen oloni tärkeäksi ja tarpeelliseksi.  Saan tuhlata rakkautta perheenjäseniin.  Perheeni saa terveellisempää ruokaa, kun laitan sen alusta asti itse emmekä turvaudu valmiseineksiin.  Kotona on aina aikuinen, jonka kanssa lapset voi jutella tai jolle kertoa huolia.  Huoneet tulevat siivottua tarkemmin, kun on aikaa tehdä muutakin kuin viikonlopun pikasiivoukset.  Saan palvella vanhempia sukupolvia, jotka ovat palvelleet meitä silloin kun olimme syötettäviä vaippaikäisiä.  Tänään pianon ääressä viettämä lauluhetki oli todella ihanaa: sylissä makasi väsynyt kaksivuotias ja me lauloimme mummon kanssa yhdessä ylistyslauluja ---matalanpuoleisia, molemmilla on lauluääni ruosteessa.  :)

Omaa aikaa ei ole ollut, ja jotenkin tuntuu, että en ole sitä kaivannutkaan.  Sen vuoksi blogissakin on ollut hiljaisempaa.  Saa nähdä milloin tulee tarve vetäytyä kirjoittamaan pitemmäksi aikaa.  Ei ole myöskään tehnyt mieli lähteä ihmisten ilmoille, shoppailemaan tai kiertelemään.  Nyt on ollut kotona olon aika.  Nautin kun saan katsoa ulos ikkunasta ja ihailla naapurin laiduntavia hevosia lasten kanssa ja juoda teetä aurinkoläikässä keittiön pöydän äärellä.

Olen saanut Pirjo Alajoen kirjan melkein loppuun.  Se herätti monia ajatuksia ja olen jo pyöritellyt mielessäni postausaiheita.  Kirjassahan käsitellään feminismiä ja oteaan siihen kantaa kristillisestä näkökulmasta.  Totean sen, mitä jo au pairina Saksassa huomasin, että kyllä ne Jumalan meille antamat elämänohjeet ovat niitä kaikkein parhaita.  Hyvääkin tarkoittavat ihmiset voivat mennä päätelmissään ihan metsään, kun hylätään Jumalan Sana ja sen opetukset.    

"Joka Korkeimman suojassa istuu ja Kaikkivaltiaan varjossa yöpyy, se sanoo: "Herra on minun turvani ja linnani, hän on minun Jumalani, johon minä turvaan". Psalmi 91:1-2
Tähän Raamatunpaikkaan liitty minun mielessä aina Pekka Salmisen laulama laulu Korkeimman suojelus.  En osaa lukea tuota Psalmia ilman, että alkaa tämä laulu soida mielessä.  Tässä se teillekin iloksi ja rohkaisuksi!


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...