30.9.2013

Kuinka naisia verrataan lehmiin ja muita hauskoja hetkiä Sanan äärellä

Lukiessani Aamoksen kirjaa löysin jakeen luvusta neljä, joka aiheutti pientä hilpeyttä mielessäni.



Aamos puhuu Israelin kansalle epäkohdista, jotka ovat jääneet ylenkatsotuiksi liian kauan.  Kansan olisi pitänyt tietää paremmin ja nyt heitä odottaa tuomio. Erityisen kovaa puhuttelua saavat rikkaat, jotka eivät huolineet rahantavoittelussaan pitää laista kiinni.  Rahalla on usein sellainen voima.

Nyt tulevat suomituiksi rikkaat, ylhäiset naiset.

Kuulkaa tämä sana, te Baasanin lehmät, jotka olette Samarian vuorella, jotka sorratte vaivaisia ja runtelette köyhiä, jotka sanotte herroillenne: "Tuokaa meille juomista". 

Kuosmanen osasi kirjassaan kertoa, että Baasanin lehmät olivat hyvin ruokittua ja syötettyä karjaa, hyvinvoivia nautaeläimiä siis.  Kansan yläluokan hyvinvointi, syömingit ja juomingit, perustuivat toisaalta riistoon, väkivaltaan ja epäoikeudenmukaisuuteen.  Ylhäiset hemmotellut naiset ylellisine elämäntapoineen ja musiikkijuhlineen vaativat luksusta miehiltään eivätkä välittäneet, jos muutamaa köyhää sorrettiin siinä sivussa.

Minun piti ihan pyrskähtää tuon viimeisen lauseen kohdalla "Tuokaa meille juomista".  Nimittäin avioliittomme alusta asti mieheni on tuonut minulle aamuisin juotavaa, usein kun vielä makoilen sängyssä (aamuisin sängystä nouseminen on minulle aina hankalaa).  Yleensä teetä...en osaa päivää aloittaakaan, jos en juo kupillista teetä.  Ja kyllä, olen joskus huudellut teen perään, jos sitä ei ole kuulunut.  Nauratti siis tuo juomien huutelu, osui lähelle :)

Mutta sitten mietin tuota kuvaa, jonka Aamos tässä antaa meille naisista, joka ei selvästikään ole mitenkään imarteleva.  Lehmät, laiskurit, vaativat mieheltään rikkauksia ja odottavat heiltä myös kotona palveluksia.  Tässä on kaksi asiaa, joita olen "märehtinyt" (hih hih) siitä asti.

Onko minulla asenne, että mieheni pitäisi pitää yllä tietynlaista elintasoa?  Vaadinko häntä tekemään työssään päätöksiä, jotka perustuvat rahanhimoon vs. rohkaisenko häntä aina ottamaan huomioon huonommassa asemassa olevat?  Annanko vihjeitä, että voihan sitä vähän oikaista siellä täällä, jotta palkkapussi olisi vähän painavampi? Tai ajaako tarpeeni ylellisyyksiin häntä ylitöihin ja stressiin työn kanssa?  Painostanko häntä toisenlaiseen, paremmin palkattuun työhön?

Itselläni vastaus on tähän ei, en usko, että olen koskaan tällaista viestiä miehelleni lähettänyt.  En ole kasvanut ylellisyyden keskellä enkä koe jääväni mistään paitsi jos minulla ei ole tiettyjä merkkivaatteita, kallista kosmetiikkaa tai sisäfilepihvejä illalliseksi.  Päinvastoin rakastan kirpputorilöytöjä ja hyviä tarjouksia.  En tarvitse ravintolailtoja, viikonloppumatkoja Eurooppaan tai design-laukkuja ollakseni elämään tyytyväinen.

Mutta uskon, että meillä vaimoilla on suuri vaikutus miestemme työmoraaliin.  Vaikutuksemme voi olla hyvä tai huono, mutta miehemme kuuntelevat meitä.  Toivon, että oma mieheni voisi tiukassa työtilanteessa muistaa, että tuen ja toivon häntä aina tekemään Jumalalle kunniaa tuovia päätöksiä, vaikka se merkitsisi niukempaa toimeentuloa omalle perheelle. Samoin kuin mielummin elän vähemmällä rahalla, jos me perheenä ja avioparina voimme viettää enemmän aikaa yhdessä.  Ylitöitä ehtii tehdä sittenkin kun lapset ovat kasvaneet aikuisiksi.

Toinen asia, joka jakeessa kiinnitti huomiotani, oli se, että nämä "lehmät" olivat tehneet miehistään pieniä palvelupoikia.  He kyllä kutsuivat heitä herroiksi, mutta se oli sarkastinen kutsumanimi.  En voinut olla vertaamatta tätä kohtaa Genesiksen paikkaan, jossa Herra Jumala sanoo: "Ei ole ihmisen hyvä olla yksinänsä, minä teen hänelle avun, joka on hänelle sopiva."  (2:18).

Olen miettinyt paljon tätä asiaa siitä lähtien kuin luin Aamoksen kirjan.  Minut on luotu olemaan avuksi miehelleni.  Vaikka tämä ei tarkoita sitä, etteikö mieheni ikinä auttaisi minua missään, on kuitenkin avioliiton asetelma se, että vaimo on apuna miehelleen.  Tämä lause voi kuulostaa huutavalta vääryydeltä joidenkin korvissa, mutta itse otan sen etuoikeutena ja vastuuna.  Minua tarvitaan.  Teenkö parhaani, että mieheni voi toteuttaa Jumalan hänelle antamaa kutsua ja tehtävää?  Tuenko häntä hänen työssään ja unelmissaan?

Olen huomannut, että omat lahjani ja kykyni ovat usein ne, joita hän kipeästi tarvitsee voidakseen tehdä työnsä hyvin.  Me täydennämme toisiamme mahtavasti ja olen iloinen, että voin auttaa häntä monissa asioissa.  Teen sen hyvin ja se tuo minulle tyydytystä; olemme tosiaankin toisillemme luodut!  Aamoksen varoittava esimerkki hemmotellusta ylhäisnaisesta on hyvä muistutus siitä, että ei jokainen vaimo näe tehtäväänsä Jumalan antamaksi siunaukseksi, vaan kääntää sen päälaelleen ja alkaa väärinkäyttää avioliittoaan.  Mutta tällainen lehmä joutuukin seuraavassa jakeessa lihakoukkuun roikkumaan...  

Vielä yksi huomio tästä apuna olemisesta: jokainen aviopari ja avioliitto on ainutlaatuinen.  Tavat, joilla minä autan miestäni ovat hyvin erilaisia niistä tavoista, joilla joku muu auttaa miestään.  En halua edes listata mitään, mitä teen, koska nämä ovat hyvin henkilökohtaisia asioita.  Mutta haluan rohkaista jokaista vaimoa löytämään ne tavat, joilla he voivat auttaa omaa miestään hänen omassa työssään ja palvelutehtävässään.  Ei kai kukaan halua vaimoa, joka vastustaa jokaista päätöstä ja vaikeuttaa elämää joka käänteessä?

Tällaisia ajatuksia vielä Aamoksen kirjasta, jotka eivät mahtuneet edelliseen tekstiin.  Sitten seuraavan kirjan kimppuun!

                                                                  ****
Innostuin Vanhan Testamentin ns. pienistä profeetoista luettuani Juhani Kuosmasen kirjan “Pienten profeettojen suuri sanoma” (Aikamedia Oy).  Vaikka nämä 12 profeettaa julistivat sanomaansa yli tuhat vuotta sitten sen ajan ihmisille ja sen ajan ongelmiin, löytyy sieltä ajankohtaisuutta vielä tämänkin päivän ihmiselle.  Käytän kirjoituksissani lähteenä pikku profeettoja, Kuosmasen kirjaa, NIV Study Bible:a ja Message-Raamatunkäännöstä sekä netistä löytyviä artikkeleita ja kirjoituksia.  


kuva: Free Digital Photos/ Tina Phillips

25.9.2013

Aamos ei silittele päätä


Aamos on kiehtova kirja lukea, kirjalliselta tyyliltään, mutta myös sanomaltaan.  Aamoksen kirjaa opiskellessa mieleen on tullut parikin teemaa, jotka toistuvat usein Raamatussa.  Ensinnäkin on olemassa kylvön ja niiton laki.  Jos kylvät pellollesi mansikkaa, et voi odottaa niittäväsi sieltä vehnää.  Sama periaate toimii myös ihmissuhteissa ja elämässä yleensäkin.  Jos avioliitossasi kylvät itsekeskeisyyttä, manipulointia ja armottomuutta, et tule niittämään rakkaudellista, anteeksiantavaa ja molempia tyydyttävää ystävyys-ja rakkaussuhdetta.   Jos lapsia kasvattaessasi  kylvät lempeitä sanoja, ymmärtämistä ja johdonmukaisuutta, niin niität empaattisia ja rajoja kunnioittavia nuoria ja aikuisia.  Aamoksen aikaan Israelin kansa joutui kohtaamaan tämän luonnonlain jälleen kerran. He olivat eläneet itsekästä, synnillistä elämää ja olivat nyt kasvokkain seuraamuksien kanssa.  Huono kylvö tuottaa huonon sadon.

Toinen teema on ”Sille jolle on paljon annettu, siltä paljon vaaditaan”.  Suomalaisittain: Jos on lusikalla annettu, ei voi kauhalla vaatia.  Mutta jos sinulle on annettu kauhoittain, niin sinulta vaaditaan myös paljon.  Kolmas toistuva aihe on oikeudenmukaisuus.  

Aamoksen ensimmäisen ja toisen luvun kuvaamat rangaistukset ympäröiviä kansoja, Juudaa ja Israelia varten ovat väkivaltaisia: tulta, hävitystä, pakkosiirtolaisuutta, tappamista.  Nämä kai ovat niitä raamatunpaikkoja, jotka ovat saanet monet skeptisesti kyselemään, miten kristityt voivat väittää Jumalansa olevan rakkaus (1 Joh 4:8).  Vanhan testamentin kirjoja lukiessa Jumala näytää olevan sodan Jumala.

Aamosta lukiessa tulee kuitenkin selväksi, että rangaistukset eivät ole vain jotain kosmisia uhmakohtauksia, jossa heitellään kiukkupäissä mitä sattuu, minne sattuu.  Jumala ei yhtäkkiä suutu ja pudota yllättäen rangaistusta viattoman sivullisen päälle.  Ei, päinvastoin.  Jumala on erittäin kärsivällinen eli pitkämielinen (2 Moos 34:6,  4 Moos 14:18, Nehemia 9:17, Psalmi 86:15, Psalmi 103:8, Psalmi 145:8, Jooel 2:13, Joona 4:2.).  Raamatussa puhutaan syntivelan kasvamisesta tuomioiden mittaan.  On siis olemassa Jumalan mitta, joka täyttyessään saa aikaan tuomion, ja sen täyttymiseen menee kymmeniä, jopa satoja vuosia (1 Moos 15:16). Tänäkin päivänä ihminen voi kartuttaa päällensä Jumalan tuomion kovuudella ja katumattomalla sydämellä (Room 2:5).

Jumala oli tuonut hyvin selväksi odotuksensa ja lakinsa kansalleen.  Useat profeetat olivat nousseet historian aikana muistuttamaan kansaa Jumalan laista ja seuraamuksista, jotka tulisivat kansan osaksi jos he unohtaisivat ne.  Oli kulunut vain 100 vuotta siitä, kun tuli oli langennut profeetta Elian rakentamalla alttarille Karmelin vuorella.  Kansa oli saanut nähdä ja kokea hyvin dramaattisesti sen, miten Luoja Jumala oli elävä ja todellinen ja että Hän vastasi Elian rukoukseen.  Ja Israelissa olikin parantunut paljon sekä uskonnollisesti että moraalisesti.

Mutta Jumalan täytyi kutsua Israelia (taas) parannuksen paikalle.  Kansalaiset olivat vaipuneet syvälle epäjumalanpalvelukseen, tuhlailevaan ja mahtailevaan ylenpalttisuudessa elämiseen, moraalittomuuteen, korruptioon ja köyhien sortamiseen.  Tuomioita synneistä ei kuitenkaan lähetetty ilmoittamatta siitä ensin kansalle: ”Sillä ei Herra, Herra, tee mitään ilmoittamatta salaisuuttaan palvelijoillensa profeetoille” (Aamos 3:7).  Tätä tuomiota ilmoittamaan Jumala  oli kutsunut paimenen ja puutarhurin:  Aamos Juudan Tekoasta.

Vaikka Aamos ei ollutkaan saanut virallista profeetankoulutusta, hän osasi puhua erittäin taitavasti saaden vihamielisen kansan kuuntelemaan puhettaan (sillä kuka nyt haluaisi kuulla tuomiopäivän saarnaajaa?).  Luin erään artikkelin, jossa analysoitiin Aamoksen kirjan ensimmäisissä luvuissa olevia tuomiopuheita.  Kirjoittaja osoittaa Aamoksen käyttävän puheessaan juutalaisille tuttua kaavaa, jonka käyttö julkisessa puheessa oli yleistä.  Aamos kuitenkin käyttää kaavaa ”väärin” eli odottamattomalla tavalla hätkäyttääkseen Israelin tajuamaan, että tuomion lopullisena kohteena eivät ole Israelin naapurikansat tai Juuda (kuten Aamoksen kirjan alusta voisi päätellä), vaan Israel itse.

Tuomiota kyllä  julistetaan myös muille kansoille.  Vaikka juutalaiset olivat Jumalan valittu kansa, Jumala ei ollut vain heidän Jumalansa.  Hän hallitsee kaikkia kansoja, on mukana kansakuntien synnyssä ja vaatii niitä tilille teoistaan.  Hän käytää kansoja tahtonsa toteutumisen välikappaleena.  Jumala on koko universumin Kuningas.  Koska Hän on kaikkivaltias, Israelin Jumalan käsissä on kaikkien kansojen sekä koko maailman historia ja kohtalo.  Israelin tulee ymmärtää, että Herra ei ole vain heidän Herransa, vaan että Herra Jumalalla on tarkoituksensa myös Israelin rajojen ulkopuolella.  Israelilla on ainutlaatuinen, mutta ei yksinomainen suhde Jumalaan.  Sen vuoksi Jumalalla oli oikeus vaatia lakinsa noudattamista myös muilta kansoilta.

Mitkä olivat tuomion kohteena olevien kansojen synnit, joista sai näin vakavat seuraukset?  Damasko: julmuus taisteluissa Gileadia vastaan.  Gassa: Laajamittainen orjakauppa.  Tyyro: veljeskansan myyminen orjuuteen.  Edom: veljesvaino miekalla.  Ammon: kansan sotaisat laajenemispyrkimykset erittäin julmin keinoin (esimerkkinä raskaana olevien naisten halkaiseminen).  Mooab: kuninkaan haudan häpäiseminen.  Juuda: epäjumalanpalvelus korvasi elävän Jumalan lakien noudattamisen.

Ja viimeisenä huipentuma: Israel.

Aamoksen viesti on, että Israel on pahempi kuin mikään muu maa.  Pahempi kuin vanhat vihollisensa aramealaiset tai filistealaiset.  Pahempi kuin Eesaun jälkeläiset edomilaiset.  Pahempi kuin Lootin tyttäristä polveutuvat kansat, sukulaiskansat, Ammon ja Moab. Pahempi kuin sisarkansa Juuda.  Israelin kansan synnit ovat moninaiset, mutta niitä lukiessa mikään niistä ei tunnu yhtä julmalta ja ihmisyyttä rikkovalta kuin edellä mainitut teurastamiset ja orjuuttamiset.  Miksi sitten Jumala väitti Israelin syntien olevan muiden kansojen syntejä pahempia?  Tässä tullaan Aamoksen kirjan pääsanomaan.

PÄÄSISÄLTÖ: Jumala vaatii enemmän niiltä, joille Hän on antanut enemmän.  Luuk. 12:48.

Juutalaisilla oli Jumalan laki.  He tiesivät paremmin.  Juuda oli myös hylännyt lain.  Mutta Aamos korostaa Israelin syntejä, koska Israel on tuomion kohteena ja Jumala haluaa heidän todella ymmärtävän syntiensä vakavuuden.  Raha oli korvannut Jumalan palvelemisen ja ihmisten rakastamisen.  Rikastuminen oli tärkeämpää kuin rakastaminen.  Vaikka he eivät murhanneet toisia, repineet auki raskaana olevia naisia tai aloittaneet sotia, heidän syntinsä oli pahempi Jumalan silmissä koska he tiesivät paremmin. He olivat tekopyhiä.  He palvelivat Jumalaa rituaalein, mutta heidän sydämensä oli rahan ja vallan pauloissa.  Rahalla sai ostaa oikeutta, rikkaan väärintekoja katsottiin läpi sormien.  Jos oli kahisevaa ei tarvinnut enää noudattaa sääntöjä, olihan yleinen ymmärrys se, että Jumala hyväksyi  heidän tekonsa ja oli sen vuoksi siunannut heitä mammonalla.

Israelin syntejä lukiessa ei tarvitse kovin kaukaa hakea yhtymäkohtia tämän päivän maailmaan.  Köyhien sortaminen, ihmiskauppa, korruptio, epäoikeudenmukaisuus  ja rahan valta ovat jokapäiväisiä uutisia.  Minua puhututtaakin sen vuoksi tämä Aamoksen kirjan pääviesti: jolle on paljon annettu, siltä paljon vaaditaan.  Suomalaisena kristittynä en voi edes teeskennellä, etteikö minulle olisi annettu ylenpalttisesti mahdollisuuksia tuntea Jumala,  ymmärtää Hänen tahtonsa, lukea Hänen sanaansa.  Olen saanut elää hämmästyttävän hyvinvoinnin maassa.  Huippuhyvät koulut, ilmaiset rokotukset, turvallinen juomavesi, aina sähköä, tietotaitoa vaikka muille jakaa.  Käytänkö minä näitä mahdollisuuksiani tuomaan oikeutta ja hyvyyttä maailmaan?  Vai kiemurtelenko epämukavasti kun näen naapuruston juopot, yksinäiset lapset, väsyneet yksinhuoltajat ja unohdetut vanhukset?  Kaikuuko ajatuksissani puolusteleva miten minä...miksi minä...en minä... ja muu minä-keskeinen soopa?

Jumala, joka välittää koko maailmasta, kaikista kansoista, on antanut aika selvät käskyt Jeesuksen seuraajille.  On silkkaa tekopyhyyttä väittää olevansa Kristuksen seuraaja, jos ei kiinnosta ollenkaan yhteiskunnan epäkohdat ja oman elinyhteisön tarpeet.  Seurakunnilla ei ole varaa hymistellä saleissaan Jumalan rakkaudesta ihmisiä kohtaan, jos se rakkaus ei näy käytännön tasolla seurakunnan, kristittyjen elämän kautta.   Silloin se on pelkkää ulkokultaisuutta, valkoiseksi kalkittua hautakumpua, joka on sisältä täynnä kuolleita luita.

Verrattuna Aamoksen ajan Israeliin meille on annettu itse asiassa paljon enemmän.  Meillä on ylösnoussut Kristus ja Pyhä Henki.  Sillä Jumala ei ole antanut meille pelkuruuden henkeä, vaan voiman ja rakkauden ja raittiuden hengen. (1 Tim 2:7).  Meillä on Isä, joka on siunannut meitä taivaallisissa kaikella hengellisellä siunauksella Kristuksessa (Ef 1:3).  Me emme tarvitse yhtään enempää pumppausta tai tsemppausta vaan uskon todeksinäyttämistä teoillamme.  Joka siis ymmärtää tehdä sitä, mikä on hyvää, mutta ei tee, hänelle se on synniksi (Jaak. 4:17).  Minun haaveenani on, että Jeesuksen seuraajat muuttavat yhteiskuntaa oikeudenmukaiseksi ja tarttuvat epäkohtiin pelkäämättä ja epäröimättä.  Se alkaa ihan sieltä kotoa, ja kotioven ulkopuolelta.  Jotkut vaikuttavat yhteiskunnan korkeimmilla paikoilla.  Mutta joka tasolla on tarpeita.  Maailman muuttamiseen tarvitaan vain altis sydän ja ahkerat kädet.

Aamoksen kirjan lopussa puhutaan Herran sanojen kuulemisen nälästä.  Kuinka nuoret hoippuvat kuolemaisillaan etsimässä Herran sanaa.  Löytävätkö sinun elämässäsi olevat lapset ja nuoret todellista ruokaa, elämän leipää, vai hoipertelevatko he sitä etsimässä kaduilta ja vieraista sängyistä?  Sinulle on annettu Kristuksessa niin paljon.  Älä luule, etteikö Jumala tule vaatimaan sinulta myös paljon.

Mutta oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus niinkuin ehtymätön puro. 
(Aamos 5:24)

Saakoon meidän elämämme ja tekomme olla kuin raikasta vettä janoiselle tämän päivän yhteiskunnassa.



Innostuin Vanhan Testamentin ns. pienistä profeetoista luettuani Juhani Kuosmasen kirjan “Pienten profeettojen suuri sanoma” (Aikamedia Oy).  Vaikka nämä 12 profeettaa julistivat sanomaansa yli tuhat vuotta sitten sen ajan ihmisille ja sen ajan ongelmiin, löytyy sieltä ajankohtaisuutta vielä tämänkin päivän ihmiselle.  Käytän kirjoituksissani lähteenä pikku profeettoja, Kuosmasen kirjaa, NIV Study Bible:a ja Message-Raamatunkäännöstä sekä netistä löytyviä artikkeleita ja kirjoituksia.  

17.9.2013

Jooelin kehoitus vanhemmille


Valtava katastrofi oli iskenyt maahan.  Kaikki oli tuhoutunut.  Maa oli raastettu putipuhtaaksi.  Ei ollut ruokaa.  Ihmisten kohtalo oli epätoivoinen.  Tällaisissa tilanteissa ihmiset, jotka eivät ole uhranneet ajatustakaan Jumalalle vuosikymmeniin löytävät yhtäkkiä itsestään tarpeen selittää Jumalaa ja Hänen tekojaan.  Miksi tämä tapahtui?  Millainen Jumala oikein on?!  Olisimmeko voineet estää tämän jotenkin?  Eräässä tällaisessa tilanteessa Israelin kansan historiassa nousi puhumaan Jooel, profeetta.  Hän ilmoitti,  että Jumala ei ole irrallinen meidän päivittäisestä elämästämme.  Hän on aina läsnä ja olemme aina tekemisissä Hänen kanssaan.  Mutta huomaammeko päivittäisen kiiruhtamisen keskeltä Häntä?  

 Kun onnettomuus, tässä tapauksessa kuivuus ja kaiken kasvavan tuhonnut heinäsirkkavitsaus,  järistyttää ennen niin vakaalta vaikuttavaa elämää, paljastuu totuus ihmisen moraalisesta ja hengellisestä tilasta.   Ihmiset olivat nyt kasvokkain päätöstensä, valintojensa, sanojensa ja ajatustensa kanssa, kun ne aiemmin olivat peittyneet päivittäisten rutiinien, kiireen ja touhuamisen alle.  Ne olivat Jumalan tuomion paljastavan valon alla.  Jooel tulkitsi katastrofia oikein.  Hän ymmärsi vitsauksen olevan Jumalan lähettämä.  Juhani Kuosmanen selventää kirjassaan Pienten profeettojen suuri sanoma, että  tavallisesti heinäsirkat saapuivat etelästä tai kaakosta.  Jooel kertoo tämän lauman tulleen epätavallisesta ilmansuunnasta, pohjoisesta (2:20), Jumalan käden ohjaamana.  Profeetta tiesi, että katastrofi voi auttaa Israelin kansaa tutkimaan sydäntään, huomaamaan syntinsä ja katumaan niitä. 

Jooel sai kutsua kansaa parannuksen tekoon.  Nämä seuraavat jakeet Jooelin kirjasta ovat aina koskettaneet minua:   ”Mutta vielä nytkin, sanoo Herra, kääntykää minun tyköni kaikesta sydämestänne, paastoten, itkien ja valittaen.  Reväiskää rikki sydämenne, älkää vaatteitanne, ja kääntykää Herran, teidän Jumalanne, tykö; sillä hän on armahtavainen ja laupias, pitkämielinen ja armosta rikas, ja hän katuu pahaa.” (2:12-13).  Tässä on pureskeltavaa niille, jotka letkauttavat kristinuskon olevan nii-iin helppo uskonto; tee syntiä ja sitten vaan kirkonpenkissa kadut ja saat anteeksi kertaa ääretön.  Vai että helppoa?  Kristillinen katuminenko helppoa? Millaista on todellinen parannuksen teko?  Paastoamista.  Itkemistä. Valittamista.  Sydämen rikki repimistä.  Jumalan puoleen kääntymistä.  Omien syntiensä tunnustamista, joskus julkisestikin?  No, jotkut voivat kokea sen helpoksi mutta minulle ei katumuksen teko tule niin luontevasti, lonkalta heittäen ...vaikka sitä usein toivonkin. 

Mutta jakeen loppuosa on huikea muistutus siitä, millainen Jumala meillä on: armahtavainen ja laupias, pitkämielinen ja armosta rikas, ja hän katuu pahaa.  Ja Hän antoi anteeksi katuvan kansan synnit ja ajoi heinäsirkkalauman eri tuulien mukana pois.  Viime talvena omin oikein omakseni Jooelin kirjan jakeen ”Ja minä korvaan teille ne vuodentulot, jotka heinäsirkka, syöjäsirkka, tuhosirkka ja kalvajasirkka söivät, minun suuri sotajoukkoni, jonka minä lähetin teitä vastaan.” (2:25).   Minä KORVAAN.  Jumala antaa takaisin ne menetykset, jotka sirkkalauman ahdistaessa tapahtui.  Hän hyvittää, Hän maksaa takaisin.  Jumalan ei tarvitsisi niin tehdä.  Loppujen lopuksi sirkat tulivat tuhojansa tekemään kansan väärien valintojen, kapinallisen sydämen ja synninteon tuloksena.  Ei kuuliaista kansaa olisi tarvinnut ravistella nälkäkuoleman uhalla.  Mutta Jumala, armosta rikas, haluaa korvata ne menetykset, jotka meidän väärien tekojen seurauksena olemme kokeneet.  Eikö ole aika hieno lupaus, ihan ansaitsematonta rakkautta ja hyvyyttä!  Ja jotenkin uskoni yltää näkemään sen, että Jumalan antama korvaus on paljon hienompaa kuin mitä sirkkojen suihin joutui...eikö se olisi ihan Jumalan kaltaista?

Äitinä korviini jäi kuitenkin Jooelin kirjasta kaikumaan ensimmäisen luvun jakeet 2-3. Meillä kotona kuuluu usein pyyntö: "Kerro tarinoita siitä kun sinä olit pieni!”.  Tarinoita meidän lapsuudesta.  Mitä me teimme, mitä tapahtui, missä me olimme, miltä meistä tuntui.  He ovat kuulleet kymmenen kertaa ”en halunnut syödä vihreitä papuja ja mitä sitten tapahtuikaan” ja ”olisin halunnut katsoa sen tv-sarjan loppuun, mutta äiti kutsui ja en halunnut totella...” ja muita kertomuksia meidän elämästämme.  Usein kerromme heille hauskoja tapahtumia, on niin mukava saada lapset nauramaan.  Mutta kun aika on sopiva, haluan olla kertomassa lapsillemme todellisista kamppailuista ja todellisista valinnoista, joita olen kokenut.  Virheistä, vääristä valinnoista, syntiinlankeamisesta.  Ja mitä sitten tapahtuikaan?  Miten elin uskoani todeksi kouluiässä, murrosiässä, nuorena aikuisena?  Mitä vaikeuksia koin?  Miten Jumala tuli avuksi?  Miten uskoni sai kasvaa?  Juuri tätä Jooel haluaa vanhemmille kertoa: älkää antako lastenne unohtaa näitä tapahtumia, näitä muistomerkkejä.  




On helppoa kertoa hauskoja kokemuksia lapsuudesta ja nuoruudesta.  Uskon kuitenkin, että rehelliset kertomukset kamppailuista, jopa ”katastrofeista” ja miten niihin reagoimme auttavat lapsiamme ymmärtämään uskoa ja hengellisiä totuuksia paremmin kuin ajan kultaamat muistot, joissa kaikki on vain koko ajan ihanaa ja vaivatonta.  Olen kasvattaja, ja ymmärrän sanan niin, että minun tehtäväni on auttaa lapsiani kasvamaan.  Ei vain fyysisesti ja henkisesti aikuiseksi, vaan myöskin hengellisesti kypsäksi.  Sellaiseksi, jolla on tarkkaa hengellistä näkö-ja arvostelukykyä.  Jooelin kirjassa tämä perimätieto kuivuudesta ja heinäsirkoista sai olla varoituksena ja muistutuksena tuleville sukupolville.  Valinnoillamme on aina seuraamuksia.  Raamatulliset periaatteet ja lainalaisuudet ovat todellisia.  Lastemme tulee oppia erottamaan hyvä ja paha ja synnin seuraukset.  Tämä auttaa heitä olemaan viisaita tulevaisuuden vaikeinakin päivinä. 

Kuulkaa tämä, te vanhimmat, ja ottakaa korviinne, kaikki maan asukkaat. Onko tällaista tapahtunut teidän päivinänne taikka teidän isienne päivinä?  Kertokaa tämä lapsillenne, ja teidän lapsenne kertokoot sen lapsillensa ja heidän lapsensa tulevalle polvelle... Jooel 1:2-3 

Meillä on koko Raamatun rikkaat kertomukset ja sen ajan ihmisten elämän esimerkit käsissämme ja väsymättä me kerrommekin näiden uskon esi-isien kokemuksista jälkeläisillemme.  Mutta uskon, että meidänkin stoorit, kertomukset omasta kokemuksestamme voivat olla herättelemässä heitä ikuisen Jumalan olemassaoloon ja henkilökohtaiseen läsnäoloon ihan tässä meidän ajassamme.  Ja se, samoin kuin Raamatun uskon isien ja äitien esimerkit, on osa heidän omaa historiaansa, heidän sukuaan, heidän kertomustaan.  Olemme ihmisiä, eri aikakausilla, mutta tarinamme on samaa jatkumoa Jumalan suuressa rakkaustarinassa.   



Innostuin Vanhan Testamentin ns. pienistä profeetoista luettuani Juhani Kuosmasen kirjan “Pienten profeettojen suuri sanoma” (Aikamedia Oy).  Vaikka nämä 12 profeettaa julistivat sanomaansa yli tuhat vuotta sitten sen ajan ihmisille ja sen ajan ongelmiin, löytyy sieltä ajankohtaisuutta vielä tämänkin päivän ihmiselle.  Käytän kirjoituksissani lähteenä pikku profeettoja, Kuosmasen kirjaa, NIV Study Bible:a ja Message-Raamatunkäännöstä sekä netistä löytyviä artikkeleita ja kirjoituksia.  

 Kuva: Free Digital Photos/Ambro

14.9.2013

Viikonlopun lukemista

Tervetuloa uudet lukijat!  

Kirjoitan tällä hetkellä pienistä profeetoista ja olen yrittänyt tänään saada Jooelin kirjasta nousseita ajatuksia naputeltua koneelle.  Sain kaksi ensimmäistä kappaletta valmiiksi, mutta kirjoittaminen on todella hidasta neljän pienen ihmisen vaatiessa hoivaa ja huomiota.  Ja ne vielä haluavat syödäkin, jopa monta kertaa päivässä!  :D 

Jossain näin ajatuksen "täydennä seuraava lause"-leikistä ja olen huvitellut sen parissa. "Tiedät olevasi äiti, kun...

  • toivot saavasi nukkua aamulla pitkään, ainakin kello 7 saakka!
  • vaatteista löytyy jauhelihakastiketta selkäpuolelta, jonka huomaat tottakai vasta kun olet jo asioilla ihmisten ilmoilla.  Tai itseasiassa ystäväsi huomaa.  Eikä puhuta nyt ollenkaan nuha-aikaan löytyvistä kiiltävistä raidoista.
  • pilkot oman ruokasi pikku palasiksi ennenkuin alat syödä ja havahdut tähän vasta kun toiset seurassasi istuvat naiset vilkuilevat lautastasi ihmettelevä ilme kasvoillaan.
  • värikkäät Ikean muovimukit ovat osa normaalia pöytäkattausta.
  • haaveilet, että voisit joskus lähteä matkalle vain yhden pienen matkalaukun kanssa. 
  • haaveilet, että voisit joskus lähteä kauppaan yksin.  Yksin! :D
  • jatka kommenteissa! 

Mutta olen ehtinyt kuitenkin lukemaan...lempiharrastukseni!

Tässä on muutama linkki ajatuksia herättäviin, ihastuttaviin tai vihastuttaviin artikkeleihin.  Laitoin jokaiseen pikku palasen tekstiä maistiaisiksi, enkä jaksanut alkaa suomentamaan... :) 

Uusin blogi-ihastukseni on The Matt Walsh Blog.  Matt kirjoittaa rohkeasti ja erinomaisen sujuvasti tämän päivän kuumista aiheista.  Tässä esimerkkipostaus pojasta, jonka vanhemmat kohtelevat häntä tyttönä, koska heidän mielestään silloin 3-vuotias poikansa sai valita sukupuolensa ja hän valitsi tyttönä olemisen.  ??? !!! Sitä minäkin! 


The Colorado civil rights division has ruled that a school district in the state discriminated against a first grade boy when they refused to let him use the girl’s bathroom. The news reports refer to him as a “her” because, according to his parents, he is “transgendered.” I, on the other hand, call him a “boy” only because he is scientifically, biologically, physically, genetically, chromosomally, actually, really, indivisibly, indisputably male. He is a boy. 

Pyromaniacs, setting the world on fire kirjoitti naisen siveästä pukeutumisesta miehen näkökulmasta.  


Consider the questions again. "Is it pretty?" Fine question, no evil in it. "Is it comfortable, is it complimentary, is it fun?" No problem. I'd just suggest you add one more question"Is it helpful, or is it hurtful, to my brothers in Christ? Will this unintentionally contribute to their having a focus that is harmful to their holy walk?"

Jonathan Last on kirjoittanut kirjan "What to Expect When No One’s Expecting", jossa käsitellään lapsettomuutta.  Ei siitä näkökulmasta, että pariskunta kärsisi lapsettomuudesta, vaan siitä miten yhteiskunnan laskeva syntyvyys monien pariskuntien valitessa lapsettomuuden on tulevaisuuden suuri ongelma.     


"A powerful argument that the only thing worse than having children is not having them." —P.J. O'Rourke  For years, we have been warned about the looming danger of overpopulation: people jostling for space on a planet that’s busting at the seams and running out of oil and food and land and everything else. It’s all bunk. The "population bomb" never exploded. What to Expect When No One’s Expecting explains why the population implosion happened and how it is remaking culture, the economy, and politics both at home and around the world.
Päivi Räsänen jakoi Helsingin Sanomien sivuilla minun mielestäni aika yllättäen, että on luonnotonta kökkiä pienen lapsen kanssa yksin kotona.  Koska en ole lukenut koko haastattelua Iiris-lehdestä, voi olla, että lause on asiayhteydestään irroitettu niinkuin kävi viimeksi Räsäs-kohun kanssa.  Vastalauseena sanon, että koti on se luonnollisin ja monelle pienelle lapselle rakkain paikka. Minä olen ainakin mielummin kotona pienen lapsen kanssa kuin a) raahaan pientä lasta paikasta toiseen, jotta voisin itse virkistäytyä b) laitan pienen lapsen päiväkotitätien hoitoon ja lähden töihin.  Lapsen kannalta koti on jees ja siellä on luonnollista kökkiä!

Ja lopuksi hauska sarjakuva, löytyy täältä. Kaikkia ei voi miellyttää!  Tai voi yrittää :)

Hyvää viikonloppua!


5.9.2013

Hoosea – tosi laupeus, tosi rakkaus ja tosi siunaus


Hoosea profetoi neljänkymmenen vuoden ajan.  Hän aloitti jakautuneen kuningaskunnan pohjois-osassa, Israelissa, sen ollessa suurimmillaan.  Tänä aikana hän meni naimisiin, sai lapsia ja näki useiden kuninkaiden tulevan ja menevän Juudan ja Israelin alueilla.  Hän näki kansan valitettavan rappeutumisen ja syvälle syntiin vajoamisen kaikilla yhteiskunnan osilla.  Hoosean tehtävänä oli varoittaa kansaa; jollei se muuta teitään, se joutuu muiden kansojen valloittamaksi.  Kuosmanen antaa kirjassaan Hoosealle alaotsikon ”laupeuden astia”.  Kirjassa esiintyy toistuvana teemana laupeus.

Minua on aina haastanut tämä Jeesuksen Hoosealta lainaama lause ”Sillä laupeutta minä haluan enkä uhria, ja Jumalan tuntemista enemmän kuin polttouhreja.”  (Hoosea 6:6, Matt 9:13, 12:7).  Jeesus mainitsee tämän jakeen kun fariseukset, lain asiantuntijat,  moittivat Jeesusta lain rikkomisesta  ”Näin ei ole lupa tehdä!”.  Laupeuden laittaminen lain eteen haastaa minua, koska luonnostani olen sääntöjä noudattava ja lakia seuraava.  On kiva kun tietää just tarkalleen mitä tehdä; mitä vaaditaan, mitä  odotetaan.  Siitä seuraa se, että kun tiedän tehneeni ”oikein”, voin tuntea tyytyväisyyttä ja onnistumista.  Olen aika hyvä kristitty!  Olen noudattanut Jumalan antamia sääntöjä ja elänyt elämää niin miten kirjoituksissa on käsketty.  

Tämä oikeassa olemisen tarve, oikealta näyttämisen tarve, toisten silmissä kunnioitettavan elämän elämisen tarve on erittäin voimakas vietti.  Käytän sanaa vietti, koska se on meissä niin sisäsyntyisenä, se on meissä niin automaattisena.  Niin, en usko, että tämä on vain minun heikkouteni.  Uskon, että jokaisessa ihmisessä on tämä vietti: tarve olla oikeassa ja todistaa muille oma oikeassa oleminen.  Todistaa Jumalalle, että olen noudattanut Hänen sääntöjään ja uhrannut uhrit päivälleen.  Siitä seuraa se, että olen helposti kovasydäminen muita ihmisiä ja jopa Luojaani kohtaan.  

Eräs uskonsisar kertoi näin: ”Rakastan kontrolloimista.  Olen riippuvainen velvollisuuksista, järjestyksestä, omista oikeuksistani, omista teistäni ja ulkosesta suorittamisesta.  Olen ulkoisesti moraalinen, mutta sisälläni olen täynnä huolia, pelkoja ja syyllisyyttä.  Vuosien ajan kuulin evankeliumin sanat, mutten koskaan kuullut musiikkia.”  (Sonship Manual, s.25)

Pelottavan usein huomaan tämän taipuisuuden kääntyä kaikenmaailman suorittamiseen, tekemiseen ja miellyttämiseen.  Mutta siinä sääntöjen ja odotusten täyttämisessä unohtuu se, että kristinusko onkin ensisijaisesti suhde ja yhteys Jumalaan.   Mitä Jumala haluaa?  Mikä on Jumalan sydämen kaipuu?  Soiko korvissani evankeliumin kaunis musiikki vai kovat vaatimukset ja lakipykälät?

Hoosean kirjassa Jumala kertoo, että Hän haluaa laupeutta eli myötätuntoa, sääliä, armoa, armeliaisuutta, lempeyttä, lauhkeutta, leppeyttä.  Hän haluaa Jumalan tuntemista, henkilökohtaista suhdetta.  Vaikka laki antaa ohjeita ja sääntöjä, vieläkin enemmän Jumala haluaa nähdä armollisen asenteen toisia ihmisiä – ja itseämme – kohtaan, Hän kaipaa rakkaussuhdetta kanssamme.  

Sana laupeus ei kulje käsi kädessä suorittamisen kanssa.  Kuinka voisin suorittaa laupeuden tekoja, säälin antamista vähäosaisille, armon osoittamista epäonnistuneille, lempeää vastausta riidanhaluiselle?  Laupeutta ei voi tehdä tekemisen pakosta.  Laupeus on jumalallinen luonteenlaatu, jonka voin oppia vain kun opin tuntemaan Jumalaa.  Laupeus ilman Jumalan tuntemista on Kuosmasen mukaan vain kaiken salliva hyväksyntä; ollaan päähäntaputtelemassa kaikenlaista käytöstä ja elämäntapaa.  Mutta kun siihen tuodaan Pyhän Jumalan tunteminen, on mahdollista tunnistaa synti synniksi ja siten auttaa syntistä.  Fariseukset eivät kyenneet kohtaamaan ihmistä, koska heillä ei ollut laupeutta heitä kohtaan.  Oli antaa vain lakia lain päälle, he kykenivät vain kasaamaan raskaita henkisiä suorituksen kuormia epätoivoisten sielujen niskaan.  
 
Hoosean lakitalouskautena kirjoittamassa kirjassa saamme oppia tuntemaan Jumalasta ihmeellisen hellän ja armollisen puolen.  Hoosea profeettana sai havainnollistaa Jumalan ikuista rakkautta ja uskollisuutta omaa kansaansa kohtaan mahdottoman avioliiton kautta.  Jumala käski häntä ottamaan vaimokseen prostituoidun; naisen, joka petti miestään jatkuvasti avioliiton aikana.   Vaimon uskottomuus ja rakastajien perässä juokseminen kuvasi Israelin kansan jatkuvaa vetoa epäjumalien puoleen; he unohtivat Jumalansa ja juoksivat epäjumalia palvomassa ja synnillistä elämää viettämässä.  Se kuvaa sinua ja minua, kun me rakastamme jotain tai jotakuta enemmän kuin Jumalaa.  Se kuvaa meitä, kun me saamme tyydytystä elämäämme jostain muualta kuin todelliselta elämän lähteeltä. 

Tämä vertauskuva Jumalan rakkaudesta meitä kohtaan on Hoosean hämmästyttävä rakkauskertomus.  Jumala rakastaa minua jo silloin kun ryven pohjamudissa eikä minulla ole mitään suoritustiliä omasta hyvyydestäni.  Hän jatkaa minun tavoitteluani vaikka käännän katseeni kerta kerran jälkeen etsimään tyydytystä muista lähteistä.  Hän havainnollistaa tosi rakkautta ihmiselle, joka ei tiedä mitään todellisesta rakkaudesta.  Hoosean viesti on hyvä lääke tälle sukupolvelle, joka on tehnyt rakkaudesta sentimentaalisen ja neuroottisen hyvänolontuottajan.  Todellinen rakkaus on kasvanut ulos tällaisesta itsekeskeisyydestä ja omien tarpeiden täyttämisestä.  Todellinen rakkaus on uskollista, sitoutunutta ja saa voimansa Jumalasta itsestään.  Löytyykö minusta tällaista rakkautta?

Luvussa yhdeksän minut pysäytti  seuraava kohta: ”Efraim – lintuna lentää pois heidän kunniansa; ei synnyttämistä, ei raskautta, ei sikiämistä enää.   Ja vaikka he saisivat lapsensa isoiksi, teen minä heidät lapsettomiksi, niin ettei ihmisiä jää. Voi heitä itseänsäkin, kun minä heistä luovun!  Efraim on, kun minä sitä katson Tyyroon päin, istutettu laidunmaalle; mutta Efraimin täytyy viedä lapsensa surmaajalle.  Anna heille, Herra - mitä antaisitkaan? - anna heille hedelmätön kohtu ja kuivettuneet rinnat.”

Lasten saaminen avioliitossa on Jumalan silmissä kunniallista ja tuo ihmiselle, kansalle, kunniaa.  Avioliitossa tapahtuva yhteentuleminen saa aikaan lapsia, jälkeläisiä.  Prostituutio ei tuota jälkeläisiä, kansa käy hidasta kuolemaa sukupuuttoon.  Hoosean kirjassa kuvataan Israelin kansan moraalin rappeutumista: ”Vannotaan ja valhetellaan, murhataan, varastetaan ja rikotaan aviot...” (4:2). Jumalattoman elämän seurauksena väkivalta kasvaa ja rangaistuksien tuleminen on väistämätöntä.  Ihan kuin Hoosean päivinä, tänäkin päivänä haureus ja juoppous vievät järjen (4:11).  Sen seurauksena syntyvyys laskee.  Omin jaloin kuljetamme lapsemme surmaajille (itselleni tuli tästä kielikuvasta vahvasti mieleen abortti).  Lapset kärsivät; sijoitettujen lasten määrä näyttää vuosi vuodelta kasvavan vanhempien riippuvuuksien ja väkivallan takia.  Jäljelle jää hedelmätön kohtu ja kuivettuneet rinnat.  Hedelmällisyys loppuu – kohtalona on hedelmättömyys, joka Raamatussa on kirouksen kuva.   Onko kasvava elintaso saanut meidät unohtamaan Jumalan – niinkuin kävi Hoosean päivän Israelille ”He tulivat kylläisiksi ja heidän sydämensä tuli ylpeäksi; sentähden he unhottivat minut” (13:6)?



Nämä kolme teemaa jatkavat puhuttelua sydämessäni Hoosean kirjan lukemisen jälkeen.  Millaista on tosi laupeus, jota Jeesus meiltä pyytää?  Millaista on todellinen rakkaus, sen heijastuminen sekä Jumalsuhteessa että avioliitossa? Ja synnyttäminen, raskaus, sikiäminen, imettäminen, lapset...todellista kunniaa, todellinen siunaus!  


Innostuin Vanhan Testamentin ns. pienistä profeetoista luettuani Juhani Kuosmasen kirjan “Pienten profeettojen suuri sanoma” (Aikamedia Oy).  Vaikka nämä 12 profeettaa julistivat sanomaansa yli tuhat vuotta sitten sen ajan ihmisille ja sen ajan ongelmiin, löytyy sieltä ajankohtaisuutta vielä tämänkin päivän ihmiselle.  Käytän kirjoituksissani lähteenä pikku profeettoja, Kuosmasen kirjaa, NIV Study Bible:a ja Message-Raamatunkäännöstä sekä netistä löytyviä artikkeleita ja kirjoituksia.  

Kuva: Free Digital Photos/photostock

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...