Jooelin kehoitus vanhemmille

Valtava katastrofi oli iskenyt maahan.  Kaikki oli tuhoutunut.  Maa oli raastettu putipuhtaaksi.  Ei ollut ruokaa.  Ihmisten kohtalo oli epätoivoinen.  Tällaisissa tilanteissa ihmiset, jotka eivät ole uhranneet ajatustakaan Jumalalle vuosikymmeniin löytävät yhtäkkiä itsestään tarpeen selittää Jumalaa ja Hänen tekojaan.  Miksi tämä tapahtui?  Millainen Jumala oikein on?!  Olisimmeko voineet estää tämän jotenkin?  Eräässä tällaisessa tilanteessa Israelin kansan historiassa nousi puhumaan Jooel, profeetta.  Hän ilmoitti,  että Jumala ei ole irrallinen meidän päivittäisestä elämästämme.  Hän on aina läsnä ja olemme aina tekemisissä Hänen kanssaan.  Mutta huomaammeko päivittäisen kiiruhtamisen keskeltä Häntä?  

 Kun onnettomuus, tässä tapauksessa kuivuus ja kaiken kasvavan tuhonnut heinäsirkkavitsaus,  järistyttää ennen niin vakaalta vaikuttavaa elämää, paljastuu totuus ihmisen moraalisesta ja hengellisestä tilasta.   Ihmiset olivat nyt kasvokkain päätöstensä, valintojensa, sanojensa ja ajatustensa kanssa, kun ne aiemmin olivat peittyneet päivittäisten rutiinien, kiireen ja touhuamisen alle.  Ne olivat Jumalan tuomion paljastavan valon alla.  Jooel tulkitsi katastrofia oikein.  Hän ymmärsi vitsauksen olevan Jumalan lähettämä.  Juhani Kuosmanen selventää kirjassaan Pienten profeettojen suuri sanoma, että  tavallisesti heinäsirkat saapuivat etelästä tai kaakosta.  Jooel kertoo tämän lauman tulleen epätavallisesta ilmansuunnasta, pohjoisesta (2:20), Jumalan käden ohjaamana.  Profeetta tiesi, että katastrofi voi auttaa Israelin kansaa tutkimaan sydäntään, huomaamaan syntinsä ja katumaan niitä. 

Jooel sai kutsua kansaa parannuksen tekoon.  Nämä seuraavat jakeet Jooelin kirjasta ovat aina koskettaneet minua:   ”Mutta vielä nytkin, sanoo Herra, kääntykää minun tyköni kaikesta sydämestänne, paastoten, itkien ja valittaen.  Reväiskää rikki sydämenne, älkää vaatteitanne, ja kääntykää Herran, teidän Jumalanne, tykö; sillä hän on armahtavainen ja laupias, pitkämielinen ja armosta rikas, ja hän katuu pahaa.” (2:12-13).  Tässä on pureskeltavaa niille, jotka letkauttavat kristinuskon olevan nii-iin helppo uskonto; tee syntiä ja sitten vaan kirkonpenkissa kadut ja saat anteeksi kertaa ääretön.  Vai että helppoa?  Kristillinen katuminenko helppoa? Millaista on todellinen parannuksen teko?  Paastoamista.  Itkemistä. Valittamista.  Sydämen rikki repimistä.  Jumalan puoleen kääntymistä.  Omien syntiensä tunnustamista, joskus julkisestikin?  No, jotkut voivat kokea sen helpoksi mutta minulle ei katumuksen teko tule niin luontevasti, lonkalta heittäen ...vaikka sitä usein toivonkin. 

Mutta jakeen loppuosa on huikea muistutus siitä, millainen Jumala meillä on: armahtavainen ja laupias, pitkämielinen ja armosta rikas, ja hän katuu pahaa.  Ja Hän antoi anteeksi katuvan kansan synnit ja ajoi heinäsirkkalauman eri tuulien mukana pois.  Viime talvena omin oikein omakseni Jooelin kirjan jakeen ”Ja minä korvaan teille ne vuodentulot, jotka heinäsirkka, syöjäsirkka, tuhosirkka ja kalvajasirkka söivät, minun suuri sotajoukkoni, jonka minä lähetin teitä vastaan.” (2:25).   Minä KORVAAN.  Jumala antaa takaisin ne menetykset, jotka sirkkalauman ahdistaessa tapahtui.  Hän hyvittää, Hän maksaa takaisin.  Jumalan ei tarvitsisi niin tehdä.  Loppujen lopuksi sirkat tulivat tuhojansa tekemään kansan väärien valintojen, kapinallisen sydämen ja synninteon tuloksena.  Ei kuuliaista kansaa olisi tarvinnut ravistella nälkäkuoleman uhalla.  Mutta Jumala, armosta rikas, haluaa korvata ne menetykset, jotka meidän väärien tekojen seurauksena olemme kokeneet.  Eikö ole aika hieno lupaus, ihan ansaitsematonta rakkautta ja hyvyyttä!  Ja jotenkin uskoni yltää näkemään sen, että Jumalan antama korvaus on paljon hienompaa kuin mitä sirkkojen suihin joutui...eikö se olisi ihan Jumalan kaltaista?

Äitinä korviini jäi kuitenkin Jooelin kirjasta kaikumaan ensimmäisen luvun jakeet 2-3. Meillä kotona kuuluu usein pyyntö: "Kerro tarinoita siitä kun sinä olit pieni!”.  Tarinoita meidän lapsuudesta.  Mitä me teimme, mitä tapahtui, missä me olimme, miltä meistä tuntui.  He ovat kuulleet kymmenen kertaa ”en halunnut syödä vihreitä papuja ja mitä sitten tapahtuikaan” ja ”olisin halunnut katsoa sen tv-sarjan loppuun, mutta äiti kutsui ja en halunnut totella...” ja muita kertomuksia meidän elämästämme.  Usein kerromme heille hauskoja tapahtumia, on niin mukava saada lapset nauramaan.  Mutta kun aika on sopiva, haluan olla kertomassa lapsillemme todellisista kamppailuista ja todellisista valinnoista, joita olen kokenut.  Virheistä, vääristä valinnoista, syntiinlankeamisesta.  Ja mitä sitten tapahtuikaan?  Miten elin uskoani todeksi kouluiässä, murrosiässä, nuorena aikuisena?  Mitä vaikeuksia koin?  Miten Jumala tuli avuksi?  Miten uskoni sai kasvaa?  Juuri tätä Jooel haluaa vanhemmille kertoa: älkää antako lastenne unohtaa näitä tapahtumia, näitä muistomerkkejä.  

On helppoa kertoa hauskoja kokemuksia lapsuudesta ja nuoruudesta.  Uskon kuitenkin, että rehelliset kertomukset kamppailuista, jopa ”katastrofeista” ja miten niihin reagoimme auttavat lapsiamme ymmärtämään uskoa ja hengellisiä totuuksia paremmin kuin ajan kultaamat muistot, joissa kaikki on vain koko ajan ihanaa ja vaivatonta.  Olen kasvattaja, ja ymmärrän sanan niin, että minun tehtäväni on auttaa lapsiani kasvamaan.  Ei vain fyysisesti ja henkisesti aikuiseksi, vaan myöskin hengellisesti kypsäksi.  Sellaiseksi, jolla on tarkkaa hengellistä näkö-ja arvostelukykyä.  Jooelin kirjassa tämä perimätieto kuivuudesta ja heinäsirkoista sai olla varoituksena ja muistutuksena tuleville sukupolville.  Valinnoillamme on aina seuraamuksia.  Raamatulliset periaatteet ja lainalaisuudet ovat todellisia.  Lastemme tulee oppia erottamaan hyvä ja paha ja synnin seuraukset.  Tämä auttaa heitä olemaan viisaita tulevaisuuden vaikeinakin päivinä. 

Kuulkaa tämä, te vanhimmat, ja ottakaa korviinne, kaikki maan asukkaat. Onko tällaista tapahtunut teidän päivinänne taikka teidän isienne päivinä?  Kertokaa tämä lapsillenne, ja teidän lapsenne kertokoot sen lapsillensa ja heidän lapsensa tulevalle polvelle... Jooel 1:2-3 

Meillä on koko Raamatun rikkaat kertomukset ja sen ajan ihmisten elämän esimerkit käsissämme ja väsymättä me kerrommekin näiden uskon esi-isien kokemuksista jälkeläisillemme.  Mutta uskon, että meidänkin stoorit, kertomukset omasta kokemuksestamme voivat olla herättelemässä heitä ikuisen Jumalan olemassaoloon ja henkilökohtaiseen läsnäoloon ihan tässä meidän ajassamme.  Ja se, samoin kuin Raamatun uskon isien ja äitien esimerkit, on osa heidän omaa historiaansa, heidän sukuaan, heidän kertomustaan.  Olemme ihmisiä, eri aikakausilla, mutta tarinamme on samaa jatkumoa Jumalan suuressa rakkaustarinassa.   

Innostuin Vanhan Testamentin ns. pienistä profeetoista luettuani Juhani Kuosmasen kirjan “Pienten profeettojen suuri sanoma” (Aikamedia Oy).  Vaikka nämä 12 profeettaa julistivat sanomaansa yli tuhat vuotta sitten sen ajan ihmisille ja sen ajan ongelmiin, löytyy sieltä ajankohtaisuutta vielä tämänkin päivän ihmiselle.  Käytän kirjoituksissani lähteenä pikku profeettoja, Kuosmasen kirjaa, NIV Study Bible:a ja Message-Raamatunkäännöstä sekä netistä löytyviä artikkeleita ja kirjoituksia.  

 Kuva: Free Digital Photos/Ambro