25.3.2020

Mitä minun pitäisi tehdä?

Kun en näe, mitä kulman takana odottaa...



Vuoden alussa meidän perheellä oli selkeä suunnitelma vuodelle 2020.  Keskustelimme päivämääristä.  Suunnittelimme seuraavia askeleita, tein yksityiskohtaiset listat, varasimme lennot.

Moni asia loksahti paikoilleen.  Olemme menossa oikeaan suuntaan!

Voit jo arvata mitä tapahtui maaliskuun alussa.

Kun suunnitelmat joutuvat paussille ja tulevaisuus on epävarmaa, syke alkaa nousta stressitason kanssa.  Niin moni asia jää suljettujen rajojen vuoksi toteutumatta.  Nyt on vaan pakko hyväksyä, että asiat ovat tauolla.  Meidän pitää yhä tehdä päätöksiä, muuttuvia tekijöitä vain on liikaa ja tilanteet vaativat pikaista reagointia.

Stressinsietokykyä mitataan ja aloin löytää omaa rajaani. 

Mutta kaikista pahinta on epävarmuus: Mitä minun pitäisi tehdä?

Tämä kysymys on ollut kaikkein ensimmäisenä mielessä, monessa tilanteessa, viimeisten viikkojen aikana.

(Toivon, että kesän aikana voin selittää tätä hieman salamyhkäistä viestintää paljon tarkemmin!)

Keneltä voisi kysyä neuvoa?  Kenen puoleen kääntyä?  Kuka kertoisi meille, mitä tehdä?

Epävarmuuden, pelkojen ja pettymysten tunteiden pyyhkiessä yli, ja suurten päätösten odottaessa tekijää, olen löytänyt pettämättömän tavan löytää rauha sydämeen ja selkeys ajatuksiin.

Vietän aikaa lukien Raamattua.

Vanhat tutut kertomukset heräävät puhuttelemaan ihan eri tavalla.  Psalmien lohdutus on juuri sitä, mitä eniten tarvitsin.  Jeesuksen sanat, apostolien rohkeus ja uskovien kokemat vaikeudet ovat yhtäkkiä todella ajankohtaisia.

Juuri tämä ajankohtaisuus onkin niin ihmeellistä Raamatun äärellä.  Satoja ja tuhansia vuosia sitten kirjoitetut sanat kohdistuvat juuri minun tilanteeseeni ällistyttävällä tarkkuudella.

Raamattua luettuamme olemme pystyneet tekemään suuria päätöksiä ihan rauhassa, vaikka ne eivät ehkä ihan logiikan tai muiden neuvojen mukaan menekään.  Mutta koemme olevamme juuri nyt oikealla paikalla, olemme rauhallisia, iloisiakin!  Jumala näkee ihan jokaisen tilanteen, ja puhuu meille ajatuksiaan, jotka auttavat juuri tällä hetkellä.

Kirjoitin jo jonkin aikaa sitten juttua Raamatun lukemisesta, ja tämä hetki näyttää olevan juuri oikea hetki julkistaa se.  Nyt, kun sinulla on ehkä enemmän aikaa kun arki on rajoitettua, tartu Raamattuun.  Ne hetket kantavat kaikenlaisien tilanteiden läpi.

(p.s. Kyllä muutkin asiat auttoivat, niistä suurimpana puhuminen muiden kanssa ja rukoileminen eli puhuminen Jumalan kanssa!  Puhuin hiljattain mm. hyvän ystävän kanssa, joka rohkaisi minua eteenpäin uskossa ja luottamuksessa.  Se puhelu oli todella virkistävää monien stressaantuneiden ihmisten kanssa käytyjen keskustelujen jälkeen.  Ja puhumme mieheni kanssa paljon...mutta Raamatun kautta saatu rohkaisu on ollut hyvin tärkeää.)

Miten lukea Raamattua?


Raamatun lukeminen on tärkeä osa kristityn elämää ja moni lukeekin sitä joka päivä.  Mutta jos et ole tottunut lukemaan Raamattua, voi sen aloittaminen tuntua ylivoimaiselta.  Raamatun kansien välissä on nimittäin 66 eri kirjaa!

Monesti Raamatun Sanaa verrataan ruokaan; se ruokkii sieluamme ja mieltämme.  Ihan kuin ruokailussakin, myös Raamatun luvussa säännöllisyys on hyväksi. Usein kristityt kertovat Raamatun sanojen virkistäneen ja vahvistaneen heitä - aivan kuin ruoka. 

Ja aivan kuten ruoankin suhteen, emme täysin ymmärrä, miten ruoka-aineet vahvistavat ja pitävät meidät kunnossa...mutta luotamme siihen, että kun syömme monipuolisesti ja säännöllisesti, kehomme pysyy toimintakunnossa.

Meidän ei tarvitse ymmärtää tai pystyä selittämään kaikkea Raamatusta lukemaamme, vaan voimme luottaa siihen, että säännöllisesti nautittuna sisäistämme sen mitä tarvitsemme, jotta pysymme toimintakuntoisina henkisesti ja emotionaalisesti.  Jokainen luettu Sana on meille hyödyksi!

Tässä jutussa on ideoita ja ehdotuksia, miten Raamattua voi lukea. 

Vuodessa läpi


Jos haluat lukea Raamatun vuodessa läpi, täältä löytyy tulostettava lista.  Joka päivälle on neljä tekstiä, kaksi Uudesta Testamentista ja kaksi Vanhan Testamentin puolelta.  Tämä on se suunnitelma, jonka kanssa luin Raamatun läpi viime vuonna.  Suunnitelman voi aloitta milloin vain, vaikkapa huhtikuun alusta.


Aakkosjärjestyksessä läpi


Eräs ystäväni lukee Raamattua läpi kirja kerrallaan aakkosjärjestyksessä.  Silloin vaihtelua tulee Vanhan ja Uuden Testamentin kirjojen välillä, eikä ole vaaraa hyytyä jo Mooseksen kirjojen kohdalla.  Tässä tavassa ei ole aikarajaa - kiinnostavassa kirjassa voi viipyä kauemmin.

Täältä löytyy lista Raamatun kirjojen nimien lyhenteistä aakkojärjestyksessä.  Milloin luit viimeksi Aamoksen kirjaa?!


Teemoittain


Valitsen usein jonkin teeman, tai etsin vastausta tiettyyn kysymykseen, kuten “avioliitto” tai “rukous” tai “mitä Raamatussa kerrotaan seurakunnasta”.  Haen tietoa Raamatun alaviitteistä, kirjoista ja netistä ja opiskelen jopa alkukielen sanojen merkitystä.  Tällä tavoin pääsen sukeltamaan syvälle aiheeseen.

Joskus valitsen Raamatun henkilön, jonka elämää tutkin.  Raamatun ihmiset elivät tuhansia vuosia sitten.  Silti voin oppia paljon heidän elämästään, valinnoistaan ja sanoistaan.


Päiväkirjan kanssa


Luen muutamia jaekokonaisuuksia, Psalmin tai jonkin Raamatun kertomuksen ja sitten avaan päiväkirjan.  Kirjoitan jakeiden herättämistä ajatuksista ja tunteista.  Joskus tekstiä syntyy paljon, joskus muutama rivi riittää.  Usein kirjoitan myös rukouksia ylös. Näitä on jälkeenpäinkin kiva lukea, olisin unohtanut monta hienoa oivallusta, jos en olisi kirjoittanut niitä päiväkirjaani!


Eri kielillä


Olen lukenut Raamattua eri kielillä jo vuosien ajan. Usein tuttu jae herää henkiin uudella tavalla, kun luen sitä esimerkiksi englanniksi. Esimerkiksi sana “autuas” on “happy” ja saan siitä aivan erilaisen tunteen mieleeni.  Raamatun lukeminen on myös oiva apu uutta kieltä oppiessa, koska monet kertomukset ovat tuttuja ja pystyn seuraamaan niitä vähemmälläkin kielitaidolla.


Lasten kanssa


Raamattumaraton on lapsiperheiden oma raamatunlukuohjelma. Se on matka, jolla aikuiset ja lapset tutustuvat yhdessä Raamattuun. Nopeudessa ja taidoissa ei tällä maratonilla kilpailla; pienimmätkin pysyvät vauhdissa mukana.

Lukuohjelmia, jotka voi ladata Raamattumaratonin kotisivuilta, löytyy kuuteen lastenraamattuun ja Kirkkoraamattuun. Värikäs juliste, jossa lapset voivat värittää maratonilla edetyt askeleet on kiva visuaali Raamatunlukuprojektista.

Jippii, Luetaan Raamattua on Outi Rossin kirjoittama värikäs ja innostava Raamatun lukuopas lapsille ja varhaisnuorille. Siinä esitellään kaikki Raamatun kirjat ja annetaan lukijoille vinkkejä Raamatun lukemiseen ja tutkimiseen.  Kirjasen mukana tulee 4 kirjanmerkin muotoista evankeliumien lukulistaa, joista pallon voi värittää aina yhden luvun luettua.


Toivottavasti tästä löytyy joku innostava tapa tarttua Raamatuun!  Miten muuten olet viettänyt aikaa nyt kun minnekään ei voi mennä? 

17.3.2020

Johtajuustyhjiö - ja Raamatun haastava malli johtajuuteen



Viime aikoina johtajuuden tarve on tullut esille mediassa, kun kansalaiset kyselevät ohjeita pandemian pyyhkiessä yli maailman.  Vaikeudet ja kriisit ovat todellakin aikoja, jolloin hyvän johtajan tarpeen huomaa ja arvon ymmärtää.

Hiljattain pidin hartauden johtajuustiimille, jossa olen osana.  Sain valita aiheen itse, ja päädyin puhumaan...johtajuudesta.  Se ei yleensä tule mieleeni kun pohdin hartaustekstiä, mutta kristittynä myös johtaminen on harras, pyhä tehtävä. Se mainitaan yhtenä armolahjoista:

“Meillä on erilaisia armolahjoja, sen armon mukaan, joka meille on annettu...Joka johtaa, johtakoon tarmokkaasti.” Room 12:6,8. 

Kun mietin johtajuusmalleja kristitylle, päädyin pohtimaan Jeesuksen johtajuustapoja.  Jeesuksen johtajuus on palvelevaa johtajuutta, ja sitä kuvailemaan löysin Raamatussa usein toistuvan kielikuvan.  Johtajuutta verrataan paimenen työhön ja asenteeseen laumaansa kohtaan.

Paimenuusteema löytyy sekä Vanhassa että Uudessa Testamentissa.  Raamatussa Jumalan ja ihmisten välistä suhdetta kuvataan usein paimenen ja lampaiden välisenä suhteena.

"Sillä hän on meidän Jumalamme, ja me olemme kansa, jota hän paimentaa, lauma, jota hänen kätensä kaitsee." Psalmi 95:7

"Me vaelsimme kaikki eksyksissä niinkuin lampaat, kukin meistä poikkesi omalle tielleen." Jesaja 53:6

Jeesuksen vertaus kadonneesta lampaasta on kuuluisa kuvaus paimenen (Jumalan) rakkaudesta juuri sitä yhtä eksynyttä lammasta (syntistä) kohtaan. Luukas 15:1-7.

Raamatullinen johtajuusmalli on paimenen työtehtävä.  Vaikka et olisikaan seurakunnan pastori tai osa vanhinten ryhmää, eli rooleissa, jotka yleensä käsitetään paimen-tehtäviksi, olet kristittynä johtajana silti "paimen" seuraajillesi.  Hengellinen johtajuus on paimenuutta. Tämä on pysäyttävä ajatus. 

On merkittävää, että kaksi Vanhan Testamentin suurta johtajaa olivat molemmat kirjaimellisesti paimenessa, kun Jumala valitsi heidät johtajuustehtävään.

Mooses oli paimentamassa appensa Jetron lampaita, kun Jumala puhui hänelle kansansa vapauttamisesta orjuudesta.  2 Moos 3:1-. Myöhemmin Mooses johti kymmeniä tuhansia ihmisiä vapauteen ja vuosikymmenten ajan haastavissa olosuhteissa kohti Luvattua Maata. 

Nuori Daavid oli paimentamassa isänsä lampaita, kun profeetta Samuel tuli voitelemaan hänet kuninkaaksi. 1 Samuel 16:11. Daavidin polku johtajuuteen oli mutkainen, mutta viimein hänestä tuli Jumalan kansan tunnetuin ja suosituin kuningas sekä Messiaan esi-isä.

Hengelliselle johtajalle paimenen malli on uudenlainen tapa olla johtaja.  Jos et johda paimenen lailla, et johda Raamatun esimerkin mukaan.  Uuden Testamentin seurakunnan johtaja Pietari esittää kirjeessään haasteen johtajille.  Mikä on sinun motiivisi johtaa?  Jos se ei käy yksiin Jumalan antaman mallin mukaan, et johda oikein.

"Vanhimpia teidän joukossanne minä siis kehoitan, minä, joka myös olen vanhin ja Kristuksen kärsimysten todistaja ja osallinen myös siihen kirkkauteen, joka vastedes on ilmestyvä...

1.  Kun johdat, muistatko Kristuksen kärsimisen esimerkin? 

...kaitkaa teille uskottua Jumalan laumaa, ei pakosta, vaan vapaaehtoisesti, Jumalan tahdon mukaan, ei häpeällisen voiton tähden, vaan sydämen halusta...

2. Kun paimennat, teetkö sen pakosta tai velvollisuudesta, vai onko se sinulle etuoikeus?
3. Kun palvelet, motivoiko sinua Jumalan vai ihmisten tahto?
4. Kun huolehdit Jumalan laumasta, ajaako sinua henkilökohtainen etu vai jumalallinen intohimo?

...ei herroina halliten niitä, jotka ovat teidän osallenne tulleet, vaan ollen laumalle esikuvina...

5. Kun käytät vaikutusvaltaa, antaako elämäsi selvän esimerkin?
6. Kun uhraat, pystytkö odottamaan lopullista palkkiota, vai täytyykö sinun saada välittömästi palkinto teoistasi?

Pietari haastaa johtajia johtamaan oikein ja hyvin tämän aivan uudenlaisen johtajuusesimerkin mukaan.  Kristus, jota me seuraamme on sekä kärsivä Pelastajamme että esimerkillinen johtajamme.

Johtajuuden kutsu on Pietarin mukaan kutsu...

Huolehtia ihmisistä.  Paimen huolehtii lampaista ja palvelee niitä.  Paimen ei odota lampailtaan palveluksia ja huolenpitoa.  Paimen suojelee lampaita, ei itseään.

Mentoroida seuraajia.  Pietari pyytää johtajia investoimaan itsensä innokkaasti lauman johtajana, ei herrana halliten, vaan täydestä sydämestään esimerkin antaen.

Kaitsea laumaa ja huolehtia, että asiat sujuvat.  Ihmiset ovat uskottu johtajan huolenpidon alaisuuteen. Paimen tuntee jokaisen seuraajansa tarpeet.

Olla malli seuraajille, demonstroiden miten elää omalla esimerkillään.

...niin te, ylipaimenen ilmestyessä, saatte kirkkauden kuihtumattoman seppeleen.  1 Pietari 5:1-4.

Jeesuksen omat sanat olivat varmasti Pietarin mielessä, kun hän kirjoitti nämä jakeet hengellisille johtajille Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen jälkeen. Jeesus sanoi olevansa Hyvä Paimen, joka oli valmis jopa antamaan henkensä lampaiden puolesta.  Johannes 10:1-18. 

Hengellisenä johtajana harjoitamme paimenuutta tietäen, että ylipaimen, lampaiden todellinen omistaja, on tulossa ja aikoo arvioida johtajuutemme seuraukset.  Olenko minä niin sitoutunut ihmisiin ja heidän hyvinvointiinsa, että olen valmis jopa kuolemaan heidän puolestaan (kuvaannollisesti: uhraamaan urani, maineeni, tms.). 

Pietari kirjoittaa miten olla hyvä johtaja.  Mutta entäpä vastakohta?  Mistä tunnistaa huonon johtajan?

Vanhan Testamentin sivuilta löytyy luku, jossa kuvaillaan tarkasti huonoja johtajia ja heidän tekojaan.  Huonot johtajat ovat kelvottomia paimenia, ja Jumala varoittaa heitä nousten tiukasti heitä ja heidän tekojaan vastaan.

Hesekiel 34:1-6
“Minulle tuli tämä Herran sana: Ihmislapsi, ennusta Israelin paimenia vastaan, ennusta ja sano heille - paimenille: Näin sanoo Herra, Herra: Voi Israelin paimena, jotka ovat itseänsä kainneet! Eikö paimenten ole kaittava lampaita?  Te olette syöneet rasvat, pukeneet päällenne villat, teurastaneet lihavat; mutta ette ole kainneet laumaa, ette ole vahvistaneet heikkoja, ette ole parantaneet sairaita, sitoneet haavoittuneita, tuoneet takaisin eksyneitä, etsineet kadonneita, vaan te olette vallinneet niitä tylysti ja väkivaltaisesti. 
Ja niin ne ovat hajantuneet paimenta vailla ja joutuneet kaikkien metsän petojen syötäviksi - hajantuneet ne ovat. Minun lampaani harhailevat kaikilla vuorilla ja kaikilla korkeilla kukkuloilla; pitkin koko maata ovat minun lampaani hajallaan, eikä kenkään niistä välitä eikä niitä etsi.”  

Pahat paimenet eli huonot johtajat ovat unohtaneet, että heidän tehtävänsä on huolehtia muista.  He ovat huolehtineet vain itsestään.  He ovat ottaneet kaiken hyödyn irti lampaistaan ja jättäneet heidän tarpeensa täysin huomiotta. Lampaat ovat heikkoja, sairaita, eksyneitä tai jopa tuhoutuneita paimenen tylyn ja väkivaltaisen kohtelun jäljiltä. 

Pahan paimenen käytös on käsittämätöntä.  Jos hän huolehtisi hyvin laumastaan, eläimet olisivat terveitä, lisääntyisivät ja tuottaisivat hyvin.  Miksi paimen ei pidä hyvää huolta haltuunsa annetuista eläimistä?

Huono johtaja elää vain tätä päivää.  Huono paimen kahmii itselleen hyötyä tässä ja nyt.  Ei hän mieti tulevaisuutta, ei edes sitä, että lampaiden omistaja tulee vaatimaan hänen kädestään jokaisen menehtyneen lampaan hinnan.  Hän haluaa hyötyä. mainetta, kunniaa, valtaa, ja hän haluaa ne heti. 

Huono johtaja ei mieti tekojensa seuraamuksia seuraajilleen.  Hän ei välitä siitä, että toiset vahingoittuvat ja kärsivät.  Hän ei välitä jos joku eksyy tai joutuu vihollisen käsiin.  Hän ei käytä aikaansa eikä energiaansa toisten miettimiseen.  Huono johtaja miettii vain omaa hyötyään, eikä epäröi käyttäytyä tylysti, jopa väkivaltaisesti seuraajiaan kohtaan. 

Hyvä johtajuus toisaalta on itsensä unohtamista ja pitkän tähtäimen työtä. Se vaatii itsensä uhraamista, myöhään valvomista, etsintäpartioita ja vihollista vastaan taistelemista.  Pahalla paimenella ei riitä kiinnostus tällaisia vaikeita asioita kohtaan. 

Paha, itsekeskeinen ja laiska paimen tuo vakavia seurauksia laumalle.  Mutta hän tuo myös onnettomuuden oman päänsä ylle.

“Sentähden paimenet, kuulkaa Herran sana: Näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä käyn paimenten kimppuun, vaadin lampaani heidän kädestänsä ja teen lopun heidän lammasten-kaitsennastaan, eivätkä paimenet saa enää kaita itseänsä.  Minä pelastan lampaani heidän kidastansa, eivätkä ne sitten enää ole heidän syötävinänsä.”
Hesekiel 34:9-10

Teoillamme on aina seurauksia.  Ne johtajat, jotka hoitavat hengellisen johtajan tehtävänsä huonosti, joutuvat sivuun.  Jumala pitää siitä huolen. Kuulostaa vakavalta, kun Jumala sanoo käyvänsä heidän kimppuunsa. 

Jumala on kuin lammasten omistaja, joka suuttuu, kun paimeneksi asetettu on pahoinpidellyt ja hyväksikäyttänyt hänelle uskottua laumaa itse siitä hyötyen.  Jumala lopettaa tällaisen itsensä kaitsimisen ja vaatii lampaansa kelvottoman paimenen kädestä.

Johtajuuden väärinkäyttöä on ollut niin kauan kuin johtajuuttakin.  Huonon johtajan alaisuudessa kärsitään, ja sillä on negatiivisia vaikutuksia moneen asiaan, työelämään ja henkilökohtaiseen hyvinvointiin, jopa terveyteen.

Jumala ei ole sokea tällaiselle väärinkäytölle ja tulee poistamaan kelvottomat johtajat asemistaan.  Meillä on vastuu puhua johtajuudesta hengellisessä työssä raamatullisia periaatteita noudattaen. 

Raamatun sivuilta löytyy toivo.  Se ulottuu niille, jotka ovat joutuneet tehtäviinsä kelpaamattomien johtajien riepoteltaviksi, sitä tarjotaan jokaiselle, joka tulee Jumalan luo. 

Jumalalla on lupaus kelvottomien johtajien kynsiin joutuneille:

“Sillä näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä itse etsin lampaani ja pidän niistä huolen.  Niinkuin paimen pitää huolen laumastaan, kun hän on lampaittensa keskellä ja ne ovat hajallaan, niin minä pidän huolen lampaistani, ja minä pelastan ne joka paikasta, minne ne ovat hajaantuneet pilvisenä ja pimeänä päivänä… 

Minä itse kaitsen lampaani ja vien itse ne lepäämään, sanoo Herra, Herra.  Kadonneet minä tahdon etsiä, eksyneet tuoda takaisin, haavoittuneet sitoa, heikkoja vahvistaa; mutta lihavat ja väkevät minä hävitän. Minä kaitsen niitä niin, kuin oikein on...Ja minä herätän heille yhden paimenen heitä kaitsemaan, palvelijani Daavidin; hän on kaitseva heitä ja oleva heidän paimenensa”
Hesekiel 34:11-12, 15-16, 23.

Jumala tarjoaa huolenpitoa, pelastusta, lepoa ja parannusta.  Hänen alaisuudessaan on hyvä olla.  Häntä rakastavien johtajien alaisuudessa on hyvä olla.

Kaikkien tuntemat aloitussanat Psalmista 23 ovat ikuinen lohdutus jokaiselle väsyneelle, hyväksikäytetylle ja haavoittuneelle:

“Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Viheriäisille niityille hän vie minut lepäämään, virvoittavien vetten tykö hän minut johdattaa...”  

Jos haluat viettää aikaa Jumalan paimenuutta mietiskellen, tässä on ehdotus:

Kirjoita Psalmi 23 ylös paperille, käsin.  Kirjoita hitaasti, sanoja makustellen.  Ja sitten kirjoita oma vastauksesi Psalmin jokaiselle riville. Pura ajatuksia, tunteita ja oivalluksia, jota Psalmin 23 lupaukset nostavat esiin.  Pue pettymykset sanoiksi, runoile kiitosaiheet Jumalalle luettavaksi. Vietä aikaa Hyvän Paimenen seurassa.  Hän on vierelläsi vihreillä niityillä, kuoleman varjojen maassa, ja kaikissa mahdollisissa paikoissa niiden välillä.

Tein tämän erään toisen Psalmin kanssa (kuva alla. Kirjoitin Psalmin sanoja punaisella ja omaia ajatuksiani mustalla), ja samana päivänä sain uutisia, jotka olisivat musertaneet minut, jos en olisi aamulla viettänyt aikaa pohtien Psalmin sanomaa ja kirjoittaen ylös omaa reaktiotani sen sanomaan.  Jumalan Sana on todellaki meille voimaksi annettu.  Vietä aikaa sen parissa, niin voit selvitä ihan mistä vain.   








28.2.2020

Mitä meidän tulee tietää henkisestä väkivallasta avioliitossa



Jaoin somessa artikkelin avioliitossa tapahtuvasta henkisestä väkivallasta.  Eräs ystävä otti yksityisesti yhteyttä.  “Minulle oli erittäin tärkeää, että jaoit tämän artikkelin emotionaalisesti tuhoavista avioliitoista”, hän aloitti.  Hän kertoi omasta avioliitostaan, joka oli päättynyt, pettymyksestä ja surusta, Jumalan huolenpidosta.  Lopuksi hän sanoi: “Minua auttaa todella paljon se, että tiedän muiden ihmisten olevan tietoisia siitä, että tällaisia tilanteita on olemassa.”

Ystäväni ei ole ainoa, joka kärsii avioliitossa.  Kyseessä ei ole välttämättä fyysinen väkivalta, vaan henkistä kiusaamista ja toisen ihmisen tarpeiden huomiotta jättämisestä.  Tällaisessa suhteessa normaalit parisuhdeohjeet ja -neuvot eivät toimi.  Niinpä haluan puhua aiheesta tässä blogissakin.

Tämä ei välttämättä ole sinun avioliittosi tilanne, eikä se ole minunkaan, mutta kun osaat tunnistaa tuhoavia asenteita ja käytöstä, pystyt auttamaan niitä läheisiäsi, jotka kärsivät parisuhteessa.

Suurin osa avioliitoista ei ole emotionaalisesti tuhoavia.  Suurin osa puolisoista haluaa aidosti parasta omalle miehelleen tai vaimolleen.  Vaikka itse kukanenkin voi suuttuessaan huutaa tai sanoa asioita, joita katuu, nämä tilanteet eivät ole tyypillisiä terveessä suhteessa. 

Tervettä, tasapainoista avioliittoa kuvaa vapaus, vastavuoroisuus ja molemminpuolisuus. Molemmat haluavat tehdä avioliitosta paremman. Jos jokin sääntö koskee toista puolisoa, se koskee molempia (esimerkiksi, jos toisen täytyy kertoa, miten kuluttaa rahansa, molemmat tekevät samoin. Väkivaltaisessa liitossa toinen voi pakottaa toisen noudattamaan sääntöjä, jotka eivät koske häntä).  Molemmat puolisot kokevat olevansa vapaita ilmaisemaan mielipiteitään, tekemään päätöksiä ja valitsemaan miten toimivat.

Mutta on olemassa suhteita, joissa toinen osapuoli käyttää henkistä väkivaltaa.  Nämä suhteet noudattavat tiettyä kaavaa, joka on hyvä tunnistaa. 

Tunne-elämän tuhoava suhde on sellainen, jossa toisen ihmisen persoona, arvo ja vapaus tehdä valintoja on jatkuvasti kielletty, kritisoinnin alla tai jopa murskattu.  Tämä voi tapahtua käyttämällä sanoja, käyttäytymällä tietyllä tavalla, taloudellisesti, asenteellisesti, Raamatun Sanaa väärinkäyttämällä. 

Vahingollisessa avioliitossa toinen puoliso jatkuvasti käyttäytymisellään ja asenteellaan repii toista rikki tai estää hänen kasvuaan.  Näin käyttäytyvä henkilö ei ota vastuuta, eikä muutu. 

Henkistä väkivaltaa käyttävä systemaattisesti vähättelee, halventaa ja voi lopulta tuhota kohteensa ihmisyyden.  Lopulta puoliso ei enää koe olevansa oma itsensä, hänellä ei enää ole minuutta (väkivaltaa käyttävä tai kohde voi olla sekä mies tai nainen). 


Fyysiset seuraukset

Henkistä väkivaltaa kokeva voi reagoida fyysisesti.  Stressillä on hintansa.  Meidän kehomme lähettää merkkejä tilanteista, jotka eivät ole hyväksi.  Vatsassa velloo, hampaat kiristelevät, kädet menevät nyrkkiin, leuka tiukkenee, päässä takoo, jalat tärisevät ja verenpaine nousee.

Itket, et saa vedettyä henkeä, oksennat. 

Kun väkivaltainen puoliso on lähellä, kehosi alkaa täristä. Yrität olla reagoimatta, peläten vastareaktiota. Miltei kaikki henkistä väkivaltaa kokeneet naiset kuvailevat fyysisiä oireita: vatsahaava, suolisto-oireita, migreeni.  Ja tämä on vasta alkua. 


Tulet hulluksi

Henkisesti pahoinpitelevät puolisot pyrkivät kontrolloimaan manipuloimalla, vihalla, raivolla ja petoksella.  He pelaavat pelejä mielelläsi.  Ja sitten, aina silloin tällöin, he ovat todella ystävällisiä, jotta uhriksi joutunut puoliso ei vain päättäisi lähteä. 

Mutta kun ihmisyys järjestelmällisesti kielletään, ja sinun ei anneta ilmaista tunteita tai edes omistaa tunteita, koet tulevasi hulluksi. 

Tunteilla on aina jokin tarkoitus.  Ne ovat kuin varoitusvalo autossa.  Ne eivät häviä vaikka jättäisit ne huomiotta, ja usein tunteiden huomioimatta jättäminen tekee ongelmista pahempia. 


Kristittyjen huonot neuvot

Tyypillinen kristillinen avioliittoneuvo on täysin päinvastaista kuin mitä väkivaltaisessa suhteessa olevan tulee kuulla.  Tämä on erittäin tärkeää ottaa huomioon. 

Olen kirjoittanut alamaisuudesta avioliitossa monta kertaa.  Joka kerta, kun Uudessa Testamentissa puhutaan miehen ja vaimon välisestä suhteesta, siellä käsketään vaimoja olemaan alamaisia omalle miehelleen.  

Raamatullinen alamaisuus on kuitenkin jotain muuta kuin täydellistä oman tahdon unohtamista ja oman minuuden hylkäämistä.  Raamatullinen alamaisuus on pelotonta, kaunista ja elämää antavaa asennetta.  

Jos aviopuolisosi vahingoittaa sinua, tyypillinen alamainen käyttäytyminen saa asiat menemään vain pahempaan suuntaan.  Ei ole totta, että vaimolla ei ole mitään muuta keinoa kuin alistua täysin miehensä tahdon alle.  Jos joku väittää näin, hän jättää huomioimatta koko Sananlaskujen kirjan, Paavalin kirjeet ja sen, miten Jeesus suhtautui epäoikeudenmukaisuuteen. 

Monissa emotionaalisesti tuhoavissa liitoissa vaimo on käyttänyt vuosia avioliittokirjoja lukien, yrittäen parantaa avioliittoaan.  Hän on lukenut kaiken, mitä on käsiinsä saanut, mutta mikään ei toimi, ja itse asiassa tilanne on vain pahentunut, koska tyypilliset ohjeet eivät toimi. 

Leslie Vernick, sielunhoitaja ja puhuja, kertoo kirjassaan The Emotionally Destructive Marriage:

Olemme antaneet väärän diagnoosin syövästä kärsivälle avioliitolle ja hoidamme sitä flunssalääkkeillä.  Olemme antaneet liikaa vastuuta avioliiton säilymisen kannalta vaimon harteille käskemällä ylläpitämään lämmintä ja rakastavaa suhdetta silloin, kun aviomies kohtelee häntä julmasti, epäkunnioittavasti, pettäen ja täysin välinpitämättömästi.  Se ei ole mahdollista eikä se ole raamatullista... 

Kun sinä olet avioliitossasi ainoa, joka välittää, katuu, käyttäytyy kunnioittavasti ja rehellisesti, uhraa ja pyrkii olemaan parempi puoliso, olet kyllä jumalallinen vaimo, mutta sinun avioliittosi ei ole terve eikä raamatullinen…

Joissain avioliitoissa kovempi yrittäminen ei saa aikaan molemminpuolista reaktiota.  Sillä on päinvastainen vaikutus.  Se ruokkii sitä fantasiaa, että elämäsi ainoa tarkoitus on palvella miestäsi, tehdä hänet onnelliseksi ja kohdata hänen jokainen tarpeensa.  Se ruokkii miehen uskoa siihen, että se on hänen oikeutensa, ja se ruokkii hänen itsekkyyttään, ja se vahvistaa hänen itsepetostaan sen suhteen, että avioliitossa on kyse vain hänestä. 


Ole hyvä, älä ole kiva

Jos olet emotionaalisesti tuhoavassa avioliitossa, ole hyvä, mutta älä ole kiva tai kiltti.  Jokaisen avioliiton päämäärä pitäisi olla jumalisuudessa kasvamisen rohkaiseminen.  Vaimona sinulla on tärkeä tehtävä olla “sopiva apu” miehellesi.  Jos käyttäydyt tavalla, joka rohkaisee häntä itsekkyyteen, et ole hyvä etkä rakastava. 

Eräs nainen kertoi, että hän teki avioliittonsa pahemmaksi, koska ei koskaan nostanut esille miehen väärinkäytöksiä, ei koskaan sanonut mielipidettään, ja antoi miehen tehdä mitä halusi omalla kustannuksellaan.  Hän teki näin kuvitellen, että tämä oli hänen roolinsa Jumalan mielen mukaisena, alamaisena, raamatullisena apuna.


Rakkaus välittää ihmisen hyvinvoinnista

Tällaisessakin avioliitossa voit rakastaa miestäsi.  Rakkaus tarkoittaa, että huolehdit hänen hyvinvoinnistaan ja hänen sielustaan.  Raamatullinen rakastaminen ei tarkoita sitä, että sallit hänen jatkavan sinun satuttamistasi.  Se on jotain paljon vapauttavampaa…

Mies tarvitsee vaimon, joka rakastaa häntä tarpeeksi puhuakseen totuuden.  Vaimon, joka voi kunnioittavasti haastaa miehen itsekkyyden, itsekeskeisyyden ja itsepetoksen.

Mitä voit tehdä auttaaksesi miestäsi kasvamaan ihmisenä?  Voit kieltäytyä hyväksymästä käytöstä, joka on tuhoavaa ja vahingoittavaa.   Kun pysähdyt ja sanot “Minä en salli itseni tai lasteni olla tällaisen käytöksen kohteena.  Se tuhoaa minut, heidät ja meidän avioliittomme”, et tee väärin Jumalan silmissä.  Puhut totuutta rakkaudessa.  Haluat hyvyyttä, totuutta ja avioliiton parantumista ja peruskorjausta. 

Emotionaalisesti tuhoavassa avioliitossa sinun on opittava sanomaan ei. 

Raamatussa sanotaan, että jos olet naimisissa tyhmän kanssa, kiltti tottelevaisuus tekee hänestä pahemman.  Jos vieläkin epäilet, onko naisilla “oikeutta” uhata miestään, opiskele Sananlaskujen kirjaa.  Miten Jumala käskee meidän kohdella tyhmiä ihmisiä?

Vanhassa Testamentissa on esimerkki naisesta, jonka aviomies oli tyly ja karkea: Abigail ja Naabal (1 Samuel 25). Miehen käytös uhkaa koko perheen henkeä.  Abigail tekee vastoin miehensä tahtoa, koska hän välittää totuudesta ja hyvyydestä, ja estää tilannetta eskaloitumasta.

Mitä sinä voit tehdä auttaaksesi miestäsi kasvamaan?  Kieltäydyt hyväksymästä tuhoavaa ja vahingollista käytöstä.  


Ketä sinun pitää totella?

Kristittyjen tulee totella Jumalaa, ei miestä - erityisesti ei henkistä väkivaltaa käyttävää miestä (tai naista). Miehen seuraaminen syntiin voi olla alistumista, mutta se ei ole raamatullista alistumista.  Antaessasi hänen vähätellä sinua tai lapsiasi voi olla alistumista, mutta se ei ole raamatullista alistumista. 

Pietari sanoo Apostolien teossa, Ananiaksen ja Safiiran kohtalokkaan esimerkin jälkeen, ollessaan kansan uskonnollisien johtajien syyttämänä: "Enemmän tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä.” Apt 5:29



Sinä olet tärkeä

Jumala välittää perheessäsi olevista yksilöistä enemmän kuin avioliitostasi.  Jos olet avioliitossa, jossa on henkistä väkivaltaa ja emotionaalista pahoinpitelyä, tiedä se, että Jumala näkee sinut ja suree sinun puolestasi.  Jumala välittää siitä, kun hänen lapsensa ovat fyysisesti tai henkisesti haavoittuneita. 

Raamatun jae, jossa Jumala sanoo vihaavansa avioeroa, on usein väärinkäytetty.  Sillä voi painostaa vaimoa pysymään väkivaltaisessa suhteessa, sen sijaan, että sitä käytettäisiin haastamaan miestä, joka on aiheuttanut railon puolisoiden välille vahingollisella käytöksellään! 

Ei ole totta, että Jumala välittää enemmän avioliiton säilymisestä kuin sinun tai lastesi hyvinvoinnista.  Älä tee avioliitosta epäjumalaa, joka menee Jumalan ja hänen tahtonsa edelle.  Vaimo ei ole keho tai omaisuutta, jota saa hyväksikäyttää, vaan henkilö, jota tulee rakastaa.



Useimmat tätä lukevat eivät ole avioliitossa henkistä väkivaltaa käyttävän kanssa - mutta jotkut ovat.  Haluan sinun tietävän, että Jumala välittää.  Sinä et ole yksin.  Sinä saat hakea apua.  Netissä on monia sivuja, joilta löytyy apua henkisestä väkivallasta kärsiville.  Sivujen vinkkien avulla voit oppia tunnistamaan henkisen väkivallan merkit ja arvioimaan tulisiko sinun hakea apua.  Älä jää elämään pelossa ja häpeässä, vaan pyydä apua.  Sinä olet arvokas.



Lähteenä Sheila Gregoiren blogipostaus ja Leslie Vernickin nettisivut, vapaasti suomennettuna. 
Kuva: Pixabay

11.2.2020

Safiira ja hänen surkea loppunsa


Luen tällä hetkellä läpi Apostolien tekoja.  Etsiessäni kirjasta naista, josta kirjoittaa, pysähdyin aina Safiiran kohdalle (luku 5).  Hän ei ole tyypillinen Raamattutuntien kohde.  Kukaan nainen ei tietenkään ole täydellinen eikä aina tee hyviä valintoja, eikä Raamatussakaan anneta mitään kiiltokuvaversiota naisten elämästä.

Mutta Safiiran elämästä saamme valitettavasti tietää vain hänen suurimman epäonnistumisensa ja surkean lopun. Kaunista tarkoittava nimi jää todellakin vain nimeksi. Silti Safiirasta kertovat jakeet ovat täynnä tärkeitä periaatteita seurakunnan elämästä ja avioliitosta, ja haluan kiinnittää niihin tässä huomiota. 

Ananias ja Safiira ovat aviopari.  He olivat ehkä osa uskovien joukkoa, jotka mainitaan jo Apostolien tekojen luvuissa 1 ja 2: “[Apostolit] pysyivät yksimielisesti rukouksessa vaimojen kanssa ja Marian, Jeesuksen äidin kanssa ja Jeesuksen veljien kanssa...kun väkeä oli koolla noin sata kaksikymmentä henkeä....Ja kun helluntaipäivä oli tullut, olivat he kaikki yhdessä koolla…”

Tai ehkä he olivat osa niitä kolmeatuhatta, jotka tulivat uskoon ja kastettiin Helluntaina Pietarin puheen jälkeen (Apt. 2:41).  Tai ehkä Ananias ja Safiira olivat osa niitä, jotka liittyivät uskovien joukkoon Helluntaita seuraavina päivinä, sillä “Herra lisäsi heidän yhteyteensä joka päivä niitä, jotka saivat pelastuksen” (Apt. 2:47). Oli miten oli, he ovat osa alkuseurakuntaa.

Jerusalemin uskovien joukossa merkittävää oli, että “he olivat yhdessä ja pitivät kaikkea yhteisenä, ja he myivät maansa ja tavaransa ja jakelivat kaikille, sen mukaan kuin kukin tarvitsi.” (Apt 2:44-45).

Luku 4, joka luo pohjan Ananiaasta ja Safiirasta kertoville jakeille, loppuu näin:

“34 Kukaan ei kärsinyt puutetta. Ne, jotka omistivat tilan tai talon, myivät sen ja luovuttivat kauppasumman 35 apostolien haltuun, ja näiltä jokainen sai rahaa tarpeensa mukaan. 36 Myös Joosef, Kyproksesta kotoisin oleva leeviläinen, jota apostolit kutsuivat Barnabakseksi – nimi merkitsee: rohkaisija – 37 myi omistamansa pellon ja toi rahat apostolien jaettavaksi.”

On tärkeää ymmärtää muutamia periaatteita Jerusalemin uskovien omaisuuden jakamisesta.  Uudet uskovat kokoontuivat päivittäin yhteen ja pitivät huolta toisistaan.  He, saatuaan kokea Jumalan anteliaisuuden elämässään, halusivat jakaa omansa muiden hyväksi.

Seurakunta oli tunnettu yhteydestään; mutta sen jäsenten sydänten ja sielujen yhteys ei ollut jotain, jonka voi organisoida tai ohjelmoida.  Se oli Jumalan lahja.  He kuuluivat toinen toisilleen, kuten perheenjäsenet.

Jerusalemin seurakunnan jäsenet tiesivät olevansa samalla viivalla kaikessa: he kaikki ovat syntisiä, heillä kaikilla on Pelastaja, sama Henki asuu heissä ja he kuuluvat samaan seurakuntaan, joka on Kristuksen ruumis.  Kaikki tämä tuli esiin heidän avokätisyydessään.  Koska kaikki kuuluu Jumalalle, ja kaikki heidän omansa tuli Jumalalta, ja he olivat kaikki sitoutuneet toisiinsa, he antoivat kaiken niiden ulottuville, joilla oli tarpeita.

Jeesuksen omien tunnusmerkkejä onkin, että tavara menettää merkitystään ja ihmiset tulevat tärkeämmäksi.  Jerusalemilaiset eivät uskoon tultuaan vain lopettaneet väärän tekemistä, vaan he myös todella rakastivat toinen toisiaan.  He ottivat todesta Jeesuksen sanat, jotka Luukas oli kirjoittanut muistiin vain vähän aikaisemmin:

»Älä pelkää, pieni laumani. Teidän Isänne on päättänyt antaa teille valtakunnan. »Myykää, mitä teillä on, ja antakaa köyhille. Hankkikaa kukkarot, jotka eivät tyhjene, kootkaa taivaisiin aarre, joka ei ehdy. Siellä ei varas pääse siihen käsiksi eikä koi tee tuhojaan. Missä on aarteenne, siellä on myös sydämenne.” (Luuk 12:32-34)

Jerusalemin seurakunnan omaisuuden jakaminen ei ole kommunismia.  Hallitus ei ollut osallinen rahan ja tavaran jakamisessa, ja antaminen oli vapaaehtoista.  He luottivat Jeesuksen lupaukseen Isän valtakunnasta, jonka rinnalla maallisen omaisuuden kerääminen tuli vain esteeksi sydämelle, joka halusi olla täysin sitoutunut Jeesukseen.

On hyvä myös huomioida, että jakeiden mainitsemana aikana Pietari ja Johannes olivat juuri viettäneet yön vankilassa (luku 4), koska kansan johtajia ei miellyttänyt heidän sanomansa.  Ei lienee liikaa päätellä, että vaikka seurakuntaan liittyikin päivittäin uusia ihmisiä, valtaapitävien keskuudessa uskovia ei katsottu hyvällä.  Menettikö joku työpaikkansa Jeesuksen tähden?  Heitettiinkö joku ulos perheyhteydestä, koska halusi seurata Jeesusta?  Kiellettiinkö joltain hänen oikeutensa, koska hän valitsi Jeesuksen? Tällaisissa ilmapiireissä ja tilanteissa seurakunnan merkitys uutena perheenä korostuu. 

Barnabas oli yksi näistä rakkauden täyttämistä, anteliaista ja huolehtivista seurakunnan jäsenistä.  Hän myi omistamansa pellon ja toin rahat apostolien jaettavaksi. Kun luemme hänen elämästään myöhemmin Apostolien teoissa, huomaamme, miten täydellisesti Barnabas oli sitoutunut Jeesukseen ja evankeliumin levittämiseen.  Olen sitä mieltä, että ilman Barnabasta meillä ei olisi Paavalia, eli hänen roolinsa oli erittäin merkittävä tulevien vuosien ja vuosikymmenten aikana!   

Tällaista yhteyden, anteliaisuuden ja rakkauden täyttämää taustaa vasten meille esitellään Ananias ja Safiira:

5:1 Mutta eräs mies, nimeltä Ananias, ja hänen vaimonsa Safiira myivät maatilan...

Huomioi sana, jolla luku alkaa.  Mutta.  Alkukielen sana “de” luo kontrastin edellä mainitun ja seuraavaksi tulevan välille.  Seurakunnassa vallitsee pyhyys ja puhtaus, epäitsekkyys ja uhrautuva huolenpito on todellista.  Mutta…! Eipä liene seurakuntaa, josta ei tällaisia muttaa aiheuttavaa henkilöä löytyisi jopa parhaimpina aikoina.  On olemassa Barnabas-uskovia, ja Ananias ja Safiira-uskovia.

5:1 “Mutta eräs mies, nimeltä Ananias, ja hänen vaimonsa Safiira myivät maatilan, 2 ja mies kätki vaimonsa tieten osan hinnasta, ja osan hän toi ja pani apostolien jalkojen eteen. 

3 Mutta Pietari sanoi: "Ananias, miksi on saatana täyttänyt sinun sydämesi, niin että koetit pettää Pyhää Henkeä ja kätkit osan maatilan hinnasta? 4 Eikö se myymätönnä ollut sinun omasi, ja eikö myynnin jälkeenkin sen hinta ollut sinun? Miksi päätit sydämessäsi tämän tehdä? Et sinä ole valhetellut ihmisille, vaan Jumalalle." 5 Kun Ananias kuuli nämä sanat, kaatui hän maahan ja heitti henkensä. Ja suuri pelko valtasi kaikki, jotka sen kuulivat. 6 Ja nuoret miehet nousivat ja korjasivat hänet ja kantoivat hänet pois ja hautasivat. 

7 Noin kolmen hetken kuluttua hänen vaimonsa tuli sisään eikä tiennyt, mitä oli tapahtunut. 8 Niin Pietari kysyi häneltä: "Sano minulle: siihenkö hintaan te myitte maatilan?" Hän vastasi: "Kyllä, juuri siihen hintaan". 9 Mutta Pietari sanoi hänelle: "Miksi olette yksissä neuvoin käyneet kiusaamaan Herran Henkeä? Katso, niiden jalat, jotka hautasivat sinun miehesi, ovat oven takana, ja he kantavat sinutkin pois." 10 Niin hän heti kaatui hänen jalkojensa eteen ja heitti henkensä; ja kun nuorukaiset tulivat sisään, tapasivat he hänet kuolleena, kantoivat pois ja hautasivat hänet hänen miehensä viereen. 11 Ja suuri pelko valtasi koko seurakunnan ja kaikki ne, jotka tämän kuulivat.”


Motiivilla on väliä


Safiira myi maatilan miehensä kanssa.  Itse asiassa alkukielessä he myivät omaisuutta "ktēma", joka voi tarkoittaa taloa tai maata.  Heillä oli siis omaisuutta, he olivat hyvin toimeentulevia. Emme voi tietää heidän todellista motiiviaan omaisuuden myymiseen, mutta heidän tekonsa ja sanansa paljastavat heidän ajatuksiaan ja arvojaan.

Safiira oli todennäköisesti nähnyt miehensä kanssa, miten seurakuntalaiset myivät omaisuuttaan ja toivat rahat julkisesti, kaikkien nähden, apostolien jalkojen juureen.  Ehkäpä hänkin halusi tehdä hyvää, olla siunaukseksi köyhille, auttaa tarvitsevia.  Meillä on omaisuutta, hän ajattelee.  Voimme jakaa sen uskovien kesken! hän ehdottaa miehelleen.

Ehkäpä alunperin heidän halunsa auttaa oli todellista, heidän rakkautensa aitoa.

Mutta kun omaisuus on myyty ja he katselevat rahoja, epäilys alkaa hiipiä heidän mieleensä.  Jos annamme tämän kaiken seurakunnalle, meille ei jää mitään, he ehkä keskustelevat.  Mutta miltä se näyttää muiden silmissä, he epäilevät.  On niin hienoa nähdä muita, jotka antavat kaiken, kyselemättä. Heidän uhraustaan arvostetaan, heidän uskoaan ihaillaan, ihmiset kiittävät heitä.  He ovat tunnettuja ja kunnioitettuja, heistä tulee johtajia.   

Safiirakin haluaa näyttää hyvältä muiden silmissä.  Hänkin haluaa tunnustusta hyvistä teoistaan.  Hän haluaa miehensä kanssa olla seurakunnan tunnettujen ihmisten joukossa.  Mutta hän ei halua luopua kaikista rahoistaan. 

Miksi Safiira miehensä kanssa ei yksinkertaisesti ollut avoin siitä, että he antavat vain osan maatilan myynnistä saaduista rahoista apostoleille?  Tämä on sen kysymys, jonka Pietari kysyi Ananiaalta.

Koska he halusivat ihmisten ajattelevan, että he olivat täydellisen anteliaita, eivätkä pitäneet mitään itsellään.  Ihmisten mielipide oli tärkeämpää kuin avoimuus ja rehellisyys. Tietyn kuvan, brändin luominen, tuli ennen totuutta.  ‘Safiira, antelias seurakuntalainen’.  ‘Pariskunta, joka antoi kaikkensa’.  He halusivat näyttää paremmalta kuin he todella olivat.

Ananias ja Safiira olivat tekopyhiä.

Onko vaimo vastuussa miehen tehdessä syntiä?


“ja mies kätki vaimonsa tieten osan hinnasta, ja osan hän toi ja pani apostolien jalkojen eteen.”(5:2) 

Ananias oli se, joka kätki osan rahoista.  Hän teki päätöksen, hän oli aktiivinen osapuoli petosyrityksessä.  Miksi myös Safiiraa rangaistiin?  Koska hän oli tietoinen miehensä päätöksestä, ja päätti olla osallinen teosta hiljaisella hyväksymisellä.

Vaimo ei voi nauttia miehen vääryydellä saamasta hyödystä väittämällä, että ei hän itse ole tehnyt mitään väärin.  Sama pätee myös toisinpäin.  Ensimmäisessä Kuningasten kirjassa on kertomus kuningas Ahabista ja hänen vaimostaan Iisebelistä.  Vaimo hankkii miehelle hänen haluamansa maatilan murhauttamalla ja varastamalla.  Mutta kun profeetta Elia saa Jumalalta kuulla asiasta, hän menee kuninkaan luo:

“Oletko sinä sekä tappanut että anastanut perinnön?” (1 Kun 21:19).  Kuningas oli tietoinen vaimonsa hirveistä töistä, mutta nautti niiden hedelmistä häpeämättä.  Jumala otti hänet vastuuseen, ja molemmat saivat rangaistuksen. 

Safiira oli vastuussa rahojen kätkemisestä yhtä paljon kuin miehensäkin, se tulee selväksi kertomuksesta. "Miksi olette yksissä neuvoin käyneet kiusaamaan Herran Henkeä?" (5:9) kysyy Pietari häneltä.

Vaimona hänen tehtävänsä on olla miehelleen avuksi (1 Moos 2:18), mutta Safiira antoi miehensä tehdä syntiä, eikä tehnyt mitään sen estämiseksi.  Hän päätti nauttia synnin tuomista etuuksista ja nautinnoista.  Hän ei auttanut miestään syvemmälle hyvyyteen tai totuuteen, vaan rohkaisi hyväksynnällään petosyrityksen.

Sana “kätki” on mielenkiintoinen sana.  Kreikankielen sana “nosphizō” esiintyy vain muutaman kerran Raamatussa.  Joosuan kirjassa luvussa 7 kerrotaan Aakanista, joka “otti itselleen” sitä, minkä Jumala oli käskenyt vihkiä tuhon omaksi. Sana tarkoittaa itselle syrjään laittamista varastamalla, kavaltamalla, salaa.

Molemmissa tilanteissa kavallus ja varastaminen hidastaa Jumalan kansan voitokasta etenemistä! Jerusalemin seurakunta oli kasvuvaiheessa, kansan suosiossa.  Uskovien yhteys oli käsittämättömän uhrautuvaista, rakkaus käsinkosketeltavaa.  Pyhä Henki oli saanut hämmästyttäviä muutoksia aikaan.  Ja vihollinen aloitti vastahyökkäyksen... etsien niitä, jotka voisi pettää ja niellä...

Ananias vie yksin rahat apostolien luo.  Olen miettinyt, miksi pariskunta ei mennyt yhdessä.  Olisi luullut, että Safiira olisi halunnut olla siellä nähtävän yhdessä miehensä kanssa, kun heidän tuomansa rahat lasketaan apostolien eteen.  Kun Ananias saa kiitosta ja huomiota lahjan antamisesta, Safira haluaa olla siellä yhtä lailla julkisesti kiitettävänä.

Voin spekuloida eri syitä.  Ehkä hänelle tuli yllätysvieras, jota piti viihdyttää.  Ehkäpä lapset tarvitsivat häntä.  Ehkä hän ei osannut päättää, mitä pukisi päälleen!

Itse uskon, että olipa todellinen syy mikä tahansa, Jumala antoi sen tapahtua näin, jotta Safiiralla olisi henkilökohtaisesti mahdollisuus ottaa vastuu teostaan, tunnustaa, olla rehellinen.  Jumalan armoa on, että hänelle annettiin tilaisuus yksilönä tehdä tilit selviksi Jumalan kanssa, seurakunnan edessä.

Raamatussa on selvää, että sekä miehet että naiset ovat yhtä lailla kykeneviä tekemään valintoja ja kantamaan niistä vastuun.  He voivat valita oikein tai he voivat valita väärin, mutta jokainen tuomitaan omista teoistaan.  Vaimon ei tule automaattisesti seurata miehen jokaista päätöstä. Aviopari on “yhtä lihaa”, kyllä, mutta Jumalan edessä ei pelastuskysymyksessä ole miestä eikä naista (Gal 3:23-29), vaan kaikki ovat samalla viivalla.

Tämä mahdollisuus on myös Safiiralla.

Kun Ananias astuu apostolien eteen, Pietari saa yliluonnollisen tiedon sanat.  Sen sijaan, että Ananias saisi osakseen kiitosta ja kunniaa, Pietari haastaa häntä suoraan: "Ananias, miksi on saatana täyttänyt sinun sydämesi, niin että koetit pettää Pyhää Henkeä ja kätkit osan maatilan hinnasta?” Tavoittelemansa julkisen kunnian sijaan Ananias sai julkista nuhtelua. Mikä järkytys!

Lahjan antaminen tai rahan määrä ei ollut Pietarille tärkeää. Lahjoitukset olivat vapaaehtoisia, ja jäsenet saivat itse päättää kuinka paljon rahaa he antoivat.  Tärkeää oli se, millä mielellä ja sydämen asenteella se annettiin, millaisen hengen vaikutuksesta seurakuntalainen toimi.

Ananias oli päättänyt valehdella ja pettää apostoleita teeskentelemällä antavansa kaiken maatilan myymisestä saavansa rahan.  Ylpeys, ahneus ja kuvitelma, että Jumalaa ja seurakuntaa voi pettää, koituivat Ananiaan kohtaloksi. Hän ei toiminut Pyhän Hengen alaisuudessa, ei pelännyt Jumalaa, ja oli sen sijaan antanut valheiden isän täyttää sydämensä.

Ananias ja Safiira lankesivat vihollisen asettamaan ansaan. He tavoittelivat valtaa ja asemaa, ja se ei koskaan saa olla päämääränä, kun palvelee Jumalaa ja elää seurakuntayhteydessä. He eivät uskoneet, että Jumala voi täyttää kaikki heidän tarpeensa, vaan näkivät tarpeelliseksi pitää itse itsestään huolen.  He eivät odottaneet Jumalan nostavan heitä johto- tai vastuuasemaan, vaan hakeutuivat sinne itse...hinnalla millä hyvänsä.

Ananias on kohtalonsa kokenut, ja Safiira tulee apostolien eteen.  Pietari ja muut paikalla olevat antavat Safiiralle mahdollisuuden tunnustaa rehellisesti juonittelunsa.  Pietari olisi voinut selittää mitä Ananiaalle oli tapahtunut, olisi voinut varoittaa Safiiraa Jumalan rangaistuksesta. Mutta hän tarjoaa Safiiralle vain yhden mahdollisuuden tunnustaa: "Sano minulle: siihenkö hintaan te myitte maatilan?"

Me tiedämme mikä Safiiran vastaus oli.

Safiira päättää pitäytyä valheessa, jonka he yhdessä Ananiaan kanssa olivat sepittäneet, ja sinetöi oman kohtalonsa Jumalan ja seurakunnan edessä.

Mutta mitä muuta hän olisi voinut vastata? Jos hän olisi valinnut toisin, mitä hän olisi tehnyt?

Ja mitä Safiiran vastaus kertoo hänestä?


Oppitunteja Safiiran elämästä


Tulisiko meidän edelleen jakaa omaisuutemme seurakuntalaisten kesken?

Missään muualla Uudessa Testamentissa ei puhuta seurakuntalaisten myyvän omaisuuttaan puutteellisten jäsenten auttamiseksi sääntönä. Auttaa toki saa, ja kehoitus on omasta jakamiseen.

Kun myöhemmin tehdään keräystä köyhille seurakunnille, nimenomaan Jerusalemin seurakunta saa apua muilta seurakunnilta.  Niinpä tämä alussa tapahtunut omaisuuden myyminen ja jakaminen ei näyttänyt pitkällä tähtäimellä tuovan omavaraisuutta seurakunnan keskuuteen.   Se näyttää olevan paikallinen tilanne, joka tapahtui tietyllä hetkellä seurakunnan kasvutilanteessa.

Antamisen motiivista puhutaan Raamatussa myöhemminkin: “Kukin antakoon sen mukaan kuin on mielessään päättänyt, ei vastahakoisesti eikä pakosta, sillä iloista antajaa Jumala rakastaa.” (2 Kor 9:7)  “... jotta et tekisi sitä hyvää, minkä teet, pakosta vaan vapaaehtoisesti.” (Fil 14). 

Ananiaan ja Safiiran elämä paljastaa, miten vaikeaa on tehdä hyvää.  Kristittyinä tiedämme, että Jumala haluaa meidän tekevän niin.  Kun olemme tilanteessa, jossa todella haluamme puhtaasta sydämestä tehdä hyvää, olemme vaarassa ylpistyä hyvän tekemisestämme!

Kuten Lutheri kirjoitti ensimmäisessä teesissään: “1. Kun Herramme ja Mestarimme Jeesus Kristus sanoo: Tehkää parannus jne., niin hän tahtoo, että uskovaisen koko elämä on oleva parannusta.” 

Kristityn pitää tehdä parannusta pahoista teoistaan, mutta erityisen tärkeää kristityn on tehdä parannusta hyvistä teoistaan!  Ihmisluonnolle on niin helppoa alkaa ajatella, että minäpä olen nyt niin hyvä ja tottelevainen kristitty.  Ylpeys on erittäin salakavala asenne, ja mitä kypsempi kristitty on uskossaan, sitä tarkempi hän on sydämensä suhteen silloin, kun onnistuu tekemään oikein Jumalan silmien edessä.

Siksikin tämän päivän vaivihkaa annettu kolehtiraha tai muiden näkemättä annetut lahjoitukset seurakunnalle ovat turvallisempi tapa olla antelias kuin julkinen rahojen esiintuominen.

Toinen oppitunti Safiiran elämästä liittyy avioliittoon.  On upeaa, kun aviopari tekee yhdessä päätöksiä!  Moni uskollinen pariskunta on saanut paljon hyvää aikaan jakaen yhteisistä varoistaan muiden hyväksi.

Mutta varoituksen sana on tarpeen, kun luemme aviopareista, joissa toisen tai molempien “sydämen on saatana täyttänyt”.  Silloin pitää muistaa, että jokainen tuomitaan omista teoistaan.  Vaimo ei voi syyttää miestään, jos itse lankeaa syntiin, tai päinvastoin.

Mutta puolisoilla on vastuuasema toinen toistensa suhteen.  Avioliitto on ainutlaatuinen yhteys, jossa oma elämä jaetaan täysin toisen ihmisen kanssa. Siinä näkee toisen hyvät ja huonot päivät. Jos puolisosi tekee väärin, sinun täytyy nostaa asia esille ja haastaa hänet täyskäännökseen eli parannuksen tekoon.

Ja jos puolisosi kieltäytyy kuuntelemasta ja jatkaa vääryyden tiellä, sinun ei tule seurata häntä syntiin.  Safiira olisi voinut säästyä kohtaloltaan, jos hän olisi henkilökohtaisesti päättänyt olla rehellinen Pietarin kysyessä asiasta.

Kolmas varteenotettava opetus liittyy seurakuntaelämään.

Jeesus varoitti ihmisiä siitä, että paha tekee tekojaan sekä maailmassa että seurakunnassa.  Vihollinen kylvää lustetta nisun sekaan ja se saa vapaasti kasvaa siellä elonkorjuuseen saakka (Matt 13:24-43).  Eivät kaikki, jotka sanovat Jeesukselle “Herra, Herra!” pääse taivasten valtakuntaan (Matt 7:21). Yksi hänen omista opetuslapsistaan kavalsi Hänet.

Pietarikin kirjoitti myöhemmin: “Olkaa raittiit, valvokaa.  Teidän vastustajanne, perkele, käy ympäri niinkuin kiljuva jalopeura, etsien, kenen hän saisi niellä.” (1 Piet 5:8).  Olikohan Pietarilla mielessä Ananias ja Safiira, kun hän kirjoitti näitä sanoja? Pietari kirjoitti kirjeensä kristityille! Kuka vain voi olla seuraava uhri, jopa sinä itse, jos et valvo itseäsi ja sitä, miten kuljet.

Tämä kertomus antaa realistisen kuvan seurakuntaelämästä.  Joskus asiat ovat hienosti, ja uskovat kokevat yhteyttä, kasvua ja menestystä.  Mutta usein seurakuntaelämään liittyy vaikeuksia, vastustusta ja ongelmia, joiden juuret ovat seurakuntalaisissa itsessään.  Ja näihin täytyy aina puuttua.

Eivät kaikki, jotka näennäisesti tekevät hyvää seurakunnassa, tee sitä oikealla motiivilla.  Loppujen lopuksi Jumala tuomitsee jokaisen sydämen motiivit.  Sen vuoksi ketään ei pitäisi nostaa jalustalle, vaan katsoa, millaista hedelmää itse kenenkin työstä ja elämästä kasvaa.  Siihen voi mennä kauan aikaa.

Miksi Ananiaan ja Safiiran piti kuolla?  Eikö jokin lievempi rangaistus olisi ollut riittävä?  Tähän en osaa antaa tyhjentävää selitystä.  Jumala otti hyvin vakavasti tekopyhän asenteen, valheet ja petosyrityksen alkuseurakunnan keskuudessa. 

Mutta tapahtumalla oli myös yhteiskunnallisia seurauksia:

“Ja suuri pelko valtasi koko seurakunnan ja kaikki ne, jotka tämän kuulivat. Ja apostolien kätten kautta tapahtui kansassa monta tunnustekoa ja ihmettä; ja he olivat kaikki yksimielisesti koolla Salomon pylväskäytävässä. Eikä muista kukaan uskaltanut heihin liittyä, mutta kansa piti heitä suuressa kunniassa. Ja yhä enemmän karttui niitä, jotka uskoivat Herraan, sekä miehiä että naisia suuret joukot.” (Apt. 5: 11-14).

On hyvä muistaa, että me kaikki ansaitsemme kuoleman.  On vain Jumalan armoa, että saamme elää ja palvella Häntä, vajavaisina, virheitä tekevinä ja syntiinkin lankeavina kristittyinä.  Oman sydämen motiivien tutkailu on tarpeellinen harjoitus jokaiselle kristitylle.

Safiiran elämä saakoon muistuttaa meitä siitä, että meiltä vaaditaan sydäntä, joka on täydellisesti antautunut Jumalalle, ilman taka-ajatuksia ja valtapyrkimyksiä.  Ja, siitä, että emme voi vierittää vastuuta omista valinnoista edes aviopuolison harteille.

Millaisia ajatuksia tämä kertomus herättää sinussa?

   


5.1.2020

Tärkein tavoite uudelle vuodelle - painonkasvu



Maailman surullisin näky on ihminen, joka elää puoliunessa.  Hänellä ei ole tavoitteita, ei intohimoa, ei vakavuutta.  Ei mitään, minkä puolesta elää - tai kuolla.  Väsynyt elämä, joka liukuu pois jälkiä jättämättä.

Erityisesti sydäntä särkevää se on, jos tällainen ihminen sanoo olevansa kristitty.

Miten selittyy Jeesuksen seuraaja, jonka elämä on kuin meren vaahto rantahiekalla?  Nätti katsella, hetkessä poissa.  Ei painavuutta, ei vakavuutta, ei syvyyttä.  Hän on tuulten ja aaltojen kuljetettava, auringon paahteessa haihtuva.  Helppo unohtaa.

Eikö hän ole kohdannut elämän syvyyden poimuja, tuskaillut vakavien kysymysten äärellä? Eikö hän ole ymmärtänyt ikuisuuden rannikolla, että olemme kuolemattomia sieluja? Eikä hän tiedä, että on olemassa vain kaksi polkua ja loppu voi olla mutkan takana?   

Rakastan innostavia elokuvia tai kirjoja.  Kuinka monta hienoa seikkailua onkaan maailmassa saatu kokea, kun puoliunessa oleva herää taistelemaan jonkin hänelle tärkeän asian puolesta.  Ennen hän ei välittänyt, nyt kaikki muu saa jäädä.  Ennen hän ei viitsinyt, nyt mikään ei pysäytä häntä.

Köykäinen kissimirri muuttuu pelottavaksi leijonaksi.

Usein heräämisen saa aikaan jokin väkevä kokemus, sellainen, joka ravistelee väkisin hereille ja vaatii katsomaan tosiasioita silmiin.  Uhka, jota ei voi paeta, ei vältellä, ei siirtää.  Sairaus, onnettomuus, kuolema, epäoikeudenmukaisuus.

Viime vuoden aikana lähipiirimme nuori joutui vakavaan onnettomuuteen.  Kolmen päivän ajan ei tiedetty, millainen hänen tulevaisuutensa tulee olemaan.  Tai onko tulevaisuutta.

Tuhannet tunteet ja ajatukset syöksyivät mieleeni.  Epätietoisuutta, surua ja huolta.  Ja kaiken sen epätietoisuuden ja surun keskellä kirkastui ydinajatus, jonka varaan ripustin kaiken, millä on väliä.  Olisi ehkä modernimpikin ilmaisutapa, mutta selvempää en löydä:  Mikä on hänen sielunsa tila?

Vakavat tilanteet kirkastavat arvoja ja selkeyttävät maailmaa.

Tajusin tuossa tilanteessa, että tämän nuoren elämässä on vain yksi tärkeä kysymys.  Ja taas vakuutuin siitä, että ei ole tärkeämpää tehtävää, kuin taata jokaiselle mahdollisuus kohdata tämä kysymys ennen kuin on liian myöhäistä.

Millään muulla ei ole väliä.  Mihinkään turhanpäiväiseen en halua aikaani tuhlata.  Haluan antaa taitoni ja osaamiseni Jumalan käyttöön, että jokaisella olisi mahdollisuus kuulla hyviä uutisia.

Kirjoitin viime keväänä tekstin Uskaltaudu seikkailuun.  Väitän, että jokainen ihminen tarvitsee seikkailua, jolla on merkitystä, ja joka vaatii kaikki hänen lahjansa, taitonsa ja älynsä, joka venyttää häntä uskomattomiin suorituksiin.

Tekstin kommenteissa kysyttiin, että miltä tämä näyttäisi konkreettisesti.  Se oli hyvä kysymys, ja olen varma, että moni muukin miettii, miten voisi olla osa mielekästä seikkailua, tekemässä maailmaa paremmaksi paikaksi, tuomassa ihmisiä Jeesuksen yhteyteen.

Muistan, kun nuorena lähetyskonferensseissa puhujat haastoivat kuulijoita olemaan osana Lähetyskäskyn toteuttamista.  Muutaman kerran kun kuuntelimme haasteita, aloimme ystävien kanssa kritisoida jatkuvaa "haastamista".  Me olimme jo ottaneet haasteen vastaan! Mitä nyt?

Millaisia ohjeita antaa niille, jotka ovat valmiita astumaan seikkailuun?  Nille, jotka haluavat kasvattaa painoaan ja jättää jälkensä maailmaan?  En tiedä sinun lopullista paikkaasi, mutta tässä muutamia oppimiani asioita.


~ Jos harmittelet oikeiden suhteiden puutetta, vaali ja kultivoi lapsenkaltaista suhdetta Taivaan Isään.  Hän avaa kaikki oikeat ovet omilleen. 

~ Opettele tunnistamaan neuvovien äänten joukosta Hyvän Paimenen ääni ja seuraa sitä.

~ Silloin kun et osaa vielä mitään, ole valmis tekemään kaikkea.

~ Täytä mielesi Jumalan Sanalla, niin sinulla on aina jotain painavaa sanottavaa.

~ Silloin, kun et ole vielä valmis johtamaan muita, ole lojaali seuraaja.

~ Tee mitä lupaat viimeisen päälle hienosti.

~ Sinulla on lahjakkuutta ja kykyjä.  Kun löydät ne, käytä niitä muiden hyväksi.

~ Lähellä olevat ihmiset ovat kaikkein tärkeimpiä.  He eivät ole siinä sattumalta, vaan sinut on kutsuttu palvelemaan heitä, antamaan elämäsi heidän hyväkseen.

~ Vietä aikaa sellaisten ihmisten kanssa, jotka ovat seuranneet Jeesusta pidemmälle kuin sinä.

~ Älä seuraa sydäntäsi, vaan julista sille evankeliumia, pidä sille saarnoja ja taivuta se alistumaan Jumalan Sanan alle.

~ Opettele kysymään kysymyksiä, ja kuuntelemaan vastauksia.

~ Älä pakene vaikeita hetkiä, tunteita, ajatuksia, tehtäviä, ihmisiä.  Käy kohti ja huomaa kasvavasi.

~ Et voi palvella Jumalaa ja rahaa.  Sinun täytyy valita. 

~ Ennen kaikkea:  All you need is love.  Rakkaus voittaa ja rakkaus kestää.


Painava elämä näyttää aina erilaiselta, henkilöstä riippuen.  Mutta ihminen, joka on löytänyt tarkoituksensa, oman paikkansa seikkailussa, on erilainen. Hän kiinnittää huomiota.   

Hän voi olla liikuntarajoitteinen eläkeläinen, pienten lasten äiti, työtä tekevä, vapaaehtoinen, lapseton tai pitkäaikaistyötön... mutta hänen sanansa, ryhtinsä ja tekonsa muistuttavat enemmän leijonaa kuin kissanpentua. 

Hän ei tuhlaa aikaansa, vaan ahkeroi saamansa kutsumuksen parissa.  Hän rakastaa elämäänsä, hän rakastaa Jumalaa, hän rakastaa ihmisiä. Hänen viereellään on lämmin, koska hän on täynnä tulta. Häneen voi nojata, koska hänellä on selkärankaa.  Hänen kanssaan virkistyy, koska hän ammentaa loputtomasta lähteestä itselleen ja muille jaettavaksi. 

Hän jättää hyvän jälkensä ihmisiin ja maailma on hänen vuokseen parempi paikka. 

Minä haluan tänä vuonna kerätä painoa.  Haluan ottaa elämäni vakavasti ja haluan nauttia siitä.  Haluan viettää aikaa läheisteni kanssa ja olla yksin.  Haluan täyttää itseäni Jumalan Sanalla ja läsnäololla ja käyttää uutta massaani tuomaan hyvyyttä, kauneutta ja luovuutta maailmaan. 

Tämän vuoden sanani on Rohkeus.  Rohkea kuin leijona.  :) 








Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...