21.6.2018

Kauniit kädet



Tuore ranskalainen manikyyri kynsissä, ihailen käsiäni.  Kynnet ovat kauniit, kynsinauhat siistit ja en piilottele käsiäni niinkuin yleensä arkipäivän puuhien jäljiltä.  Olen viime aikoina siirtynyt geelilakkojen faniksi, ne kun pysyvät kauan kauniina.  Erityisesti jos jonnekin on menoa tai matkaa, on kiva aloittaa huolitelluilla käsillä ja kynsilakalla, joka ei heti raapiudu rumaksi.  Lapsiperheessä ei kun voi oikein välttyä asioilta, jotka pilaavat kynsilakat...

Kauniit kynnet käsissäni olen melkein kuin eri ihminen, joku vähän hienompi, vähän parempi :)

Ulkonaisesti kauniit kädet saavat hyvän mielen, mutta kauneimmillaan kädet eivät ole manikyyrin jäljiltä.

Kirjoitin muutama viikko sitten päiväkirjaani pohdintoja kauneudesta.  Kun kerran mietiskelen näitä naisasioita blogissani, kauneus osana naiseutta saa pähkäilemään tätäkin puolta feminiinisyydestämme.

Olin pohtinut naisten sisäistä tarvetta tulla huomatuksi ihan vain ulkonäön vuoksi.  Tämä voi kuulostaa todella pinnalliselta: että haluaisimme posiitivista palautetta ulkonäkömme perusteella.  Mutta minusta se on päinvastoin syvällistä kaipuuta - naiset haluavat olla kauniita ja tulla huomatuksi kauneudestaan.  Miksi muuten kauneusbisnes olisi niin miljoonaluokkaa ympäri maailmaa?

Haluan olla kaunis mieheni silmissä.  Ja ennen kuin olin naimisissa ja olin ihastunut, halusin, että ulkonäköni miellyttäisi.  Ei se tietenkään ainoa asia ole, joka ihmisessä viehättää, mutta aika iso juttu tutustuttaessa.

Pohtiessani tätä kauniina olemisen kaipuuta ja huomatuksi tulemisen tarvetta, kirjoitin seuraavaa päiväkirjaani:

Todellinen kauneus ja puoleensavetävät asiat ovat ihan jotain muuta kuin fyysinen täydellisyys, ulkonäkö tms.  
Viisaus on kauneutta.  Nöyryys on kauneutta.  Ilo ja rauha on kauneutta.  Toisten palveleminen on kauneutta.  Epäitsekkyys ja uhrautuminen on kauneutta.   
Uskon, että naisen sydämessä on aina halu olla kaunis.  Emme vain ymmärrä millaista todellinen, puhdas kauneus on.  Haluamme vaikuttaa miehissä, mutta emme osaa vaikuttaa niin, että haastaisimme heitä olemaan parempia miehiä, rohkeita, epäitsekkäitä, suojelemaan heikompia, hillitsemään itsensä, taistelemaan pahaa vastaan.  Osaisinpa olla tällainen nainen.   
Sankaritar.  

Kauneus on kommunikointia.  Kauniiksi luotu maailmamme kertoo meille sen, että elämässä ei ole kysymys vain eloonjäämisestä, selviytymisestä, vaan osa ihmisyyttä on estetiikkaa, kauneuden ja wow-tunteen arvostamista.  Kauneus tuo esille olemuksemme herkän ja haavoituvan puolen. 

Meillä naisilla on paljon vaikutusvaltaa miehiin.  Jokaisen tytön elämässä tulee tilanne, jossa sen ymmärtää.  Jokainen meistä osaa vaikuttaa, tavalla tai toisella, mutta moni ei pohdi loppuun saakka vaikutusvaltaansa.  Jäämme kiinni pinnallisiin, vetoamme heikkouksiin, käytämme hyväksi. Muistelen posket hehkuen montaa kypsymätöntä päätöstä, jonka olen tehnyt tällä elämän alueella.

Sillä kuten moni muukin luonnollinen asia, kauneudella vaikuttaminen on vääristyneissä mittasuhteissa viemässä naisia kahteen ääripäähän.  On niitä, jotka panostavat paljon aikaa, rahaa ja energiaa ulkonäköön ja antavat sen vaikuttaa mielialaansa.  Sitten on niitä, jotka jättävät kauneuden täysin huomiotta, koska kokevat vastenmielisyyttä pinnallista kulttuuriamme kohtaan.

Samoin käytöksessämme muita ihmisiä kohtaan on kahden ääripään ihmisiä.  On niitä, jotka pyrkivät vain ulkoisesti miellyttävien seuraan ja sitten niitä, jotka syrjivät kauniita ihmisiä, tuomiten heidät mielessään pinnallisiksi.

Ääripäistä en halua itseäni löytää, mutten myöskään tarjoa tilalle kultaista keskitietä.

Sen sijaan yritän kaivautua Raamatusta löytämään Jumalan arvomaailman kauneuden suhteen.  Haluan olla avoin Pyhän Hengen ohjaukselle, kun Hän tönii minua todellista kauneutta kohti.  Hyväksymään ihmisyyteni ja kurkottumaan taivaallista kohti.  Sellaiseen kauneuteen, joka herättää toisia elämään paremmin, rakastamaan syvemmin, tekemään oikeita valintoja.

Kauniit kädet tarttuvat ystävän käteen.  Ne valmistavat ruokaa. Ne ruopsuttavat kasvimaalla ja kukkapenkissä. Ne silittävät hiuksia ja taputtavat aplodeja.  Kauniit kädet tarttuvat imuriin tai autonrattiin tai lapioon tai virkkuukoukkuun.  Ne pyyhkivät kyyneleitä, kantavat arkkua, heittävät multaa.

Kauniit kädet ovat aktiivisia, mutta ne myös menevät ristiin, avaavat Raamatun ja osaavat odottaa.

Kauniit kädet seuraavat Kristuksen käsien esimerkkiä.  Kristuksen kädet rakensivat, paransivat, siunasivat, kutsuivat, palvelivat, ja lopulta antautuivat naulojen alle.

Ihana laulu kauneudesta on Twila Parisin How Beautiful.
...


Photo by Valeria Boltneva from Pexels

Valokuvassa toinen lakkasuosikkini: vaaleanpunainen!  Vierastan jotenkin kirkkaita värejä sormien kynsissä, vaikka niitä varpaisiin laitankin.  Sormiin valitsen näiden kahden lisäksi myös kullanhohtoisia lakkoja, mutta enpä juuri muita värejä. Tällä hetkellä varpaissa on mintunvihreää.

Entäs sinä, oletko manikyyrien tai lakkojen ystävä? Mitkä värit ovat suosikkisi?

Hyvää juhannusta!!!

7.6.2018

Miksi Sapatti on välttämätöntä nykyaikana

The Difference Between Rest and Relaxation

- Mitkä ovat tunne-elämältään tasapainoisen henkilön tuntomerkkejä? kysyin kerran eräässä koulutuksessa. 

Henkilö ottaa vastuuta omista tunteistaan ja teoistaan.  Ei syytä toisia omista ongelmistaan.  Kestää pettymyksiä ja vastoinkäymisiä.    

Vastauksia oli varmasti muitakin.  Itselleni tuli kuitenkin mieleen eräs tärkeä asia, jota ei niin helposti yhdistetä emotionaaliseen terveyteen. 

Tunne-elämältään tasapainoinen ihminen osaa pysähtyä ja viettää lepopäivää. 

Kristityt kutsuvat viikottaista vapaapäivää Sapatiksi.  Sana tulee Vanhasta Testamentista ja se tarkoittaa lepoa.  Sapattipäivä eli lepopäivä on siis tuhansia vuosia vanha perinne.  

Raamatun ensimmäisissä luvuissa kerrotaan, kuinka Jumala luo maailman kuudessa päivässä, ja lepää seitsemäntenä päivänä. 

"Ja Jumala päätti seitsemäntenä päivänä työnsä, jonka hän oli tehnyt, ja lepäsi seitsemäntenä päivänä kaikesta työstänsä, jonka hän oli tehnyt. Ja Jumala siunasi seitsemännen päivän ja pyhitti sen, koska hän sinä päivänä lepäsi kaikesta luomistyöstänsä, jonka hän oli tehnyt." 1 Moos 2:2,3.

Moni muistaa, että Sapatinvietto on osa kymmentä käskyä. 

"Muista pyhittää lepopäivä. Kuusi päivää tee työtä ja toimita kaikki askareesi; mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti; silloin älä mitään askaretta toimita, älä sinä älköönkä sinun poikasi tai tyttäresi, sinun palvelijasi tai palvelijattaresi tai juhtasi älköönkä muukalaisesi,  joka sinun porteissasi on. Sillä kuutena päivänä Herra teki taivaan ja maan ja meren ja kaikki, mitä niissä on, mutta seitsemäntenä päivänä hän lepäsi; sentähden Herra siunasi lepopäivän ja pyhitti sen." 2 Moos 20:1-17.

On huomionarvoista, että Jumala asetti lepopäivän satoja vuosia ennen kymmenen käskyn antamista.  Lepopäivä on olennainen osa Jumalan luomistyötä, asetettu rytmittämään viikkoamme ja työntekoamme.  

Sapatti on Vanhan Testamentin tarkimmin määritelty käsky.  Israelin kansalla oli kymmeniä sääntöjä siitä, mitä sapattina sai tehdä, tai pikemminkin mitä sapattina ei saa tehdä.  Sen tuli olla päivä, jolloin ihmiset jättivät normaalit arkipäivän askareet tekemättä 24 tunnin ajaksi. 

Emme noudata juutalaisten sapatinkäskyjä, joissa on useita perinnäissääntöjä mukana, mutta on selvää, että Sapattina levätään työnteosta.    

En yritä tehdä perinpohjaista selvitystä Sapatista ja sen merkityksestä.  Sapatin vietosta on kirjoitettu kirjoja ja pidetty seminaareja.  Osallistuin kerran retriittiin, jonka aiheena oli Sapatti.  Siitä riitti asiaa koko viikonlopuksi.  Haluan vain nostaa esille perusteluja sille, miksi Sapattipäivä on tärkeä edelleenkin kristittyjen keskuudessa, vaikka moni mieltääkin sen Vanhan Testamentin eli siten vanhentuneeksi käskyksi.  

Miksi vietämme Sapattia? 


Tärkein peruste Sapatille on se, että Jumala vietti lepopäivää.  Hän ei tarvinnut sitä, koska väsyi tai tuli rajojensa loppuun.  Uskon, että Jumala lepäsi työstänsä, koska Hän halusi nauttia luomastaan maailmasta.  Meille ei kerrota mitä Jumala teki seitsemäntenä päivänä luomisen jälkeen, mutta voin kuvitella Hänen viettäneen aikaa Aadamin ja Eevan kanssa, kun he ihastelivat paratiisia, jonne Jumala oli heidät asettanut. 

Jumala tuntee luomansa ihmisen rajoitukset ja tietää meidän tarvitsevan lepoa.  Niinpä Hän hyvyydessään antoi meille luvan levätä joka viikko.  Sapattina on tärkeää pysähtyä arjesta.  Me tarvitsemme sitä, fyysisesti, henkisesti, hengellisesti.  

Sapatti ei ole pelastuskysymys.  Mutta vaikka sen vietto ei pelastakaan sieluasi, se voi pelastaa henkesi.  Ihminen, joka osaa levätä, pysyy paremmassa kunnossa kuin jatkuvasti työtä tekevä.

Viisas osaa tiedostaa oman rajoittuneisuutensa ja oppii nauttimaan tarpeesta levätä. 

Sapattina levätään sekä palkatusta että palkattomasta työstä.  Vaatii luottamusta pystyä unohtamaan tekeminen yhden päivän ajaksi. Se on terveellinen muistutus siitä, että maailma jatkaa pyörimistään, vaikken olisikaan sitä pyörittämässä.  Jumala pitää ohjakset käsissään, vaikka viettäisin päivän leväten ja nauttien. 

On pysähdyttävää ajatella, että työpaikalla meidät korvataan viikon sisällä, kun kuolemme.  Emme ole kukaan niin ainutlaatuisia, etteikö työtämme pystyisi kukaan muu tekemään.  Työ voi toki tuoda sisältöä elämään, mutta meitä ei ole luotu vain työntekoa varten. 

Moni liittää ihmisarvonsa suorittamiseen.  Sapatinvietto katkaisee tehokkaasti riippuvaisuudet tekemiseen ja aikaansaamiseen.  Viikottainen pysähtyminen tehokkuudesta muistuttaa siitä, että Jumala hyväksyy meidät silloinkin kun lepäämme ja nautimme elämästä, silloinkin kun emme ole hyödyllisiä.

Jotta voimme todella levätä työnteosta kerran viikossa, meidän tulee suunnitella se hyvin.  Huolehdi kaikki mahdollinen kuutena muuna päivänä.  Laske laskut, siivoa, pese pyykkiä, käy kaupassa, ja tee vaikka ruoka valmiiksi, jotta voit todella levätä vapaapäivänä. 

Lupa nauttia


Sapattina voi nauttia elämästä.  Itse nautin siitä, että saan vain ihailla jotain kaunista.  Maisemaa, musiikkia, ihmisiä, Jumalaa.  Se ei ole hyödytöntä ajanhukkaa, vaan se ruokkii sieluani ja mieltäni tavalla, jota tarvitsen voidakseni kaikin puolin hyvin.  Jumalan maailma on todella hyvä ja Hän kutsuu meitä nauttimaan siitä.  Maailman kauneus on esimakua tulevasta, jonka ihmeellisyyttä voimme täällä vain kuvitella.  

Kun valmistut Sapattiin, mieti millaiset asiat tuovat sinulle iloa.  Ota nämä asiat osaksi Sapatinviettoasi.  Joku haluaa laitaa erityisen hienoa ruokaa.  Toinen haluaa mennä kirjakauppaan.  Joku muu taas lähtee vaeltamaan metsään.  Saamme iloita elämästä kaikilla aisteillamme. 

Nautinnosta on lyhyt matka ylistämiseen.  Kiitollisuus hyvästä Jumalasta, joka antaa runsaasti, ilman taka-ajatuksia.  Kiitollisuus rakkaudesta.  Kiitollisuus mahdollisuudesta levätä.  Sapatti on pyhä ja sen aikana voimme keskittää ajatuksiamme Jumalan pyhyyteen ja viettää aikaa Hänen läsnäolossaan.  Emme lepää Sapattina Jumalasta, vaan keskitymme Häneen. 

Vietä aikaa rukouksessa, kuunnelleen ylistysmusiikkia, laulaen, tai lukien kirjoja, jotka tuovat sinua lähemmäksi Jumalaa.  Koko Sapattia ei tarvitse viettää polvirukouksessa, mutta ota hengellinen ravinto osaksi Sapatinviettoasi. 

Todistus maailmalle


Lepopäivän vietto on ihme ja merkki maailmalle, joka saa heidän huomionsa kiinnittymään Jeesukseen.  Kun kieltäydymme menoista ja työtehtävistä, koska pyhitämme lepopäivän, julistamme evankeliumia, olemme esimerkkinä toisenlaisesta elämäntavasta.  

Maailma ei voi hyväksyä levollista ajatusmallia.  Se yrittää pitää meidät kiireisenä joka päivä, aina olisi jotain tärkeää hoidettavaa, jos vielä tämän tekisin alta pois.  Jatkuva oranvanpyörässä juokseminen on saatanallinen juoni rääkätä meidät näännyksiin saakka.  

Vaatii koko arvojärjestyksen uudeksi oppimista, että osaa pyhittää viikostaan yhden päivän lepoon.  Että osaa sanoa ei ihmisille, hyvillekin tarjouksille.  Voin aiheuttaa pettymyksiä jonkun toisen odotuksille.  Sen kanssa on opittava elämään. 

Israelin kansa oli elänyt 400 vuotta orjuudessa, jossa he tekivät työtä aamusta iltaan, 7 päivää viikossa.  Vaati ihan uudenlaista opettelua olla paikoillaan ja hiljaa yhden päivän ajan joka viikko.  Lepopäivä oli käsky, koska muuten he eivät olisi levänneet.  On aina joku, joka itsepäisesti ajattelee, että vielä tämä yksi juttu, ja eihän tämän nyt niin vakavaa ole, jos vähän tässä näin...  Lepopäivän rikkomisen rangaistus oli kova: kuolemantuomio.  

Nykyaikana emme tuomitse lepopäivän rikkomisesta, mutta sillä on edelleenkin seurauksensa.  Ruumiimme kärsii, ihmissuhteet kärsivät, jopa suuresti rakastamamme työnteon taso alkaa laskea, kun ei koskaan lepää.  Rauhaton ihminen on emotionaalisesti epätasapainossa ja se vaikuttaa negatiivisesti moniin elämänalueisiin.     

Omien rajojen tunnistaminen tuo tasapainoa elämän kaikille osa-alueille.  Raamatun lupaus lepoon on kutsu olla Jumalan lapsi.  Moni kokee olevansa Jumalan työntekijä, palvelija, jopa orja.  Mutta meitä kutsutaan perhesuhteeseen Isän kanssa, luottamaan Hänen huolenpitoonsa ja kykyihinsä kantaa koko elämäämme Hänen käsissään.  



14.5.2018

Vaikeat tunteet: Pelko

In God, whose word I praise— in God I trust and am not afraid. What can mere mortals do to me?  Psalm 56:4 NIV  http://bible.com/111/psa.56.4.NIV

Vaikeat tunteet: viha (osa 1), suru (osa 2) ja pelko (osa 3).

Kun Pete Scazzeron ystävä kertoi sukulaiselleen pastorin kirjoittavan kirjaa tunne-elämän tasapainosta ja hengellisyydestä, sukulainen nauroi ääneen: ”Eivätkö nämä kaksi ole toisiaan poissulkevia asioita?!”

Jumala on luonut meidät kokonaisuudeksi, ja ihmisyyden pakettiin kuuluu erottamattomana osana myös tunteet.  Kun haluamme kasvaa ihmisenä, kasvun tulee tapahtua myös tunnetaidoissa. 

Harmillisesti osa kristityistä luulee, että viha, suru tai pelko ovat syntiä ja siten vältettäviä asioita.  He uskovat, että nämä vaikeat tunteet ovat merkkejä siitä, että jotain on vialla heidän hengellisessä elämässään.  

Kristillisissä yhteisöissä ei välttämättä ole turvallista paikkaa puhua vaikeista tunteista.  Tilan puute pitää esillä myyttiä, että näitä tunteita ei pitäisi olla kristityn elämässä.   

Raamatussa kaikista useimmiten esiintyvä käsky on ”Älä pelkää”.  Ei siis ole ihmekään, että pelkäävä voi luulla olevansa epähengellinen tai heikko uskossaan.  Ehkä jos hän tekisi kaiken oikein, hän ei pelkäisi mitään?  On siis aika tutkia pelkoa ja sen juuria sekä mitä tarkoittaa Raamatun kehoitus olla pelkäämättä. 

Pelkäätkö pelkoa?


Uskallatko myöntää virheesi tai vikasi?  Pelkäätkö haavoittuneisuutta? 

On inhimillistä pelätä oman itsensä paljastamista.  Jos ihmiset näkevät todellisen minuuteni, he huomaavat, että en ole täydellinen.  He voivat hylätä minut tai nauraa minulle. 

Pelkojen juurien etsiminen on tärkeää hengellistä työstä.  Haluamme olla toisten silmissä arvokkaita ja rakastettavia.  Mutta on tärkeää ymmärtää, että kun joku osoittaa sinussa jonkin virheen, tai synnin, tai asian, joka on epämiellyttävää, he tekevät sinulle palveluksen.  Kun sinua haastetaan, ota se vastaan lahjana. 

Ystävän lyönnit ovat luotettavat, mutta vihamiehen suutelot ylenpalttiset.
Sananlaskut 27:6

Sinä et ”kuole” tai ”hajoa”, jos joku tuo esille epätäydellisyyttäsi.  Päinvastoin, ole helpottunut! Nyt ei tarvitse esittää täydellistä, mikä on liian vaikea rooli ihmiselle. 

Jumala haluaa antaa sinulle vapauden.  Kun käsittelet pelkojasi, jotka ovat kietoutuneita arvoosi ja rakastettavuuteesi, sallit Jumalan muuttavan voiman astua sisimpääsi. Ilman tätä muutosta et pysty rakastamaan itseäsi tai muita ihmisiä.

Pelkojen kohtaaminen


Raamatun käsky ”Älä pelkää” ei tarkoita sitä, että meidän tulee tukahduttaa tai kieltää pelkomme.  Aivan kuten muidenkin tunteiden kanssa, pelko kieltäytyy kuolemasta vain siksi, että emme halua sitä elämäämme.  Se tulee kolkuttamaan ovella niin kauan, kunnes avaamme sen ja päästämme sen sisään. 

Tunteet pitää hyväksyä ja tunnustaa.  ”Minä pelkään” on rehellinen, Raamatunmukainen lause silloin kun pelkää.  Meidän tulee tuntea sydämemme ja tutkia pelon ja ahdistuksen juuria.

Tutki minua, Jumala, ja tunne minun sydämeni, koettele minua ja tunne minun ajatukseni.  Ja katso: jos minun tieni on vaivaan vievä, niin johdata minut iankaikkiselle tielle. 
Psalmi 139:23-24

Pelolla on aina jokin viesti mukanaan.  Millaisia asioita löydät pelkosi juuresta?  Jumalalla on voima ja halu koskettaa pelkojesi lähteitä ja auttaa sinua ymmärtämään itseäsi paremmin.  


Mitä pelko on


Pelko on luonnollinen reaktio uhkaan ja vaaraan.  On hyvä pelätä tulta tai vihaista koiraa tai nopeasti ajavaa autoa.  On myös aika luonnollista pelätä uusia tilanteita, ihmisten edessä puhumista, uuden ihmissuhteen aloittamista. Pelko valmistaa meitä fyysisesti uhkaavalta tuntuvaan tilanteeseen.

Normaalisti, kun huomaamme, että tilanne ei olekaan niin uhkaava kuin luulimme ja selvisimme hengissä esitelmästä tai ensitreffeiltä, opimme kohtaamaan jännittäviä tilanteita paremmin. 

Pelon kategoriat


Pohjimmiltaan pelot voidaan jakaa kolmeen eri kategoriaan.  Mistä sinä löydät itsesi? 

Virheiden tekemisen pelko.  Tämä perustuu täydellisyyden tavoittelemiseen.  Pelkona on kritisoinnin kohteena oleminen, ja tämä pelko voi ajaa laittamaan itselle epätodellisia tavoitteita.

Hylkäämisen kohteena olemisen pelko. Tämä estää meitä liittymästä ryhmiin, aloittamasta keskusteluita, viittaamasta ja kysymästä kysymyksiä, jotta emme paljastuisi riittämättömiksi ja vaillinaisiksi.  Ihmisten mielipiteet ohjaavat päätösten tekoa.

Rentoutumisen seurauksien pelko. Tällaiset ihmiset ovat jatkuvasti varuillaan ja puolustuskannalla.  He eivät pysty rentoutumaan.  He pelkäävät, että joku tai jokin tulee satuttamaan heitä tai heidän perhettään.  He pitävät varansa kaikenlaisia mahdollisia tilanteita varten.


Eteenpäin


Kun pelot on tunnistettu, on aika liikkua niitä kohti.  Tätä ei tarvitse tehdä yksin.  Ystävän läsnäolo tuo rohkeutta ja tukea.  

Pohjimmiltaan kyseessä on usko.  Uskonko minä olevani rakastettu, vaikka teen virheitä?  Uskonko, että Jumala ei koskaan hylkää minua, vaikka en pääse sisään uuteen ryhmään?  Uskonko, että Jumala sallii asioiden tapahtua tai olla tapahtumatta, kun minä päästän irti ohjaksista?  

Raamatussa on useita henkilöitä, jotka päättivät tehdä pelkäämänsä asian.  Mooses saapui faaraon valtaistuimen eteen haastamaan häntä, Daavid kävi taistelemaan Goljatia vastaan,  Ester lähestyi kuolemanrangaistuksen uhalla miestään kuningasta, Joosef sanoi "kyllä" raskaana olevalle Marialle... 


Kuvittele elämäsi mahdollisuuksia, jos tietäisit, että voit tehdä virheitä, olla epätäydellinen ja silti rakastettu.  

Millaisia asioita yrittäisit tehdä, jos rakastettuna oleminen ei olisi kytkettynä suorituksiisi?  

Miten käyttäisit lahjojasi ja kykyjäsi Jumalalle, jos tietäsit, että epäonnistuminenkin on hyväksyttyä?

Mitä tekisit, jos olisit niin turvassa Jumalan rakkaudessa, että olisit vapaa muiden hyväksynnästä ja mielipiteistä?  

Mitä tekisit, jos olisit vapaa puhumaan totuutta läheistesi kanssa?

Pelot ovat mahdollisuuksia kasvuun.  Kun uskomme tämän, pääsemme liikkumaan eteenpäin ja saamme huomata, että pelkojen kohtaaminen ei tuhoakaan meitä.  Päinvastoin, ne avaavat mahdollisuuksia entistä tasapainoisempaan elämään.  
  
Oletko sinä kohdannut pelkojasi?  Miten kävi? 



13.5.2018

Hyvää äitienpäivää

Tänä äitienpäivänä julkaisen viiden vuoden takaisia kuulumisia, jossa uuden vauvan kanssa muistelin äitiyteni alkutaipaleita...

--- --- ---


Viime aikoina äitiys on ollut kovasti mielessäni.  Luonnollisestikin, koska uuden vauvan kanssa äidin tehtävät korostuvat.  Raskaus, synnytys, imetys; kaikki tehtäviä, jotka kuuluvat yksinomaan äidille.  Sitten kaikki muu pikkulapsen kanssa tehtävä...suuri osa tästä työstä on äidin harteilla.  

Äitiys on hiljaista ja tavallaan näkymätöntä työtä.  Se tapahtuu kodin seinien sisäpuolella.  Mutta sen vaikutukset ulottuvat syvälle yhteiskuntaan.

Kun istuin synnytyssairaalassa valmistautumassa kotiinlähtöön, mieleni valtasi epätoivo.  Mieheni huomasi sen:  "Mikä hätänä?".  En osannut selittää asiaa paremmin kuin näillä sanoilla: "Minulla ei ole kontrollia elämäni suhteen."  Sylissäni vastasyntynyt, sairaalahuoneessa pomppiva leikki-ikäinen ja koulussa olevat isommat lapset - miten minusta on tähän?  Elämäni ei ole enää minun! 

“Mother and Child” by Charles James Lewis
Ja todellakin, äidin elämä on monella tapaa uhraamista ja uhrautumista.  Huomaa:  en halua olla mikään äiti-marttyyri, enkä mitenkään kaipaa sääliä tai sympatiaa lasteni hoitamisen vuoksi.  En puhu uhraamisesta koska hampaat irvessä hoidan perhettäni.  Rakastan äitinä olemista ja hoidan mielelläni siihen liittyviä käytännön asioita.  Mutta elämäni on muuttunut.
  
täältä
Minulle on uskottu näiden pienten ihmisten elämän alku, heidän huolenpitonsa ja opettamisensa ja tämä on kokopäivätyötä.  Kun lapsi on saanut alkunsa, kasvua ei voi pysäyttää.  Kun lapsi on tullut maailmaan, hänellä on jatkuvasti tarpeita, joita hän ei voi itse tyydyttää.  Äidin vastuu on suuri.  

Katselen vastasyntynyttä silmiin.  Pieni ihminen, joka tarvii minun apuani tullakseen ihmiseksi.  Ei ainoastaan hengissä pysymiseen ja fyysiseen kehitykseen.  Vauva tarvitsee minun läheisyyttäni, kosketustani, katsettani.  Hän tarvii minulta vastauksia elämän suuriin kysymyksiin: kuka minä olen? kelpaanko minä? rakastetaanko minua? huolehditaanko minusta? olenko minä tärkeä?  Ja näitä vastauksia ei anneta yhden kerran, sanallisesti: "Joo, joo, tottakai".  Ne löytyvät viikkojen ja vuosien kuluessa äidin olemuksesta, äänensävystä, toimista ja sanoista kun hän viettää aikaa lapsensa kanssa. 

Joskus tämä äidin tärkeys tuntuu niin hirvittävän suurelta vastuulta.  Mutta samalla rakastan sitä tunnetta, joka tästä vastuusta tulee...olen tärkeä, elintärkeä.  Kerron pienelle ihmisalulle kuinka ihana hän on, ja kuinka iloinen olen, että saan olla hänen äitinsä!  Pienet sormet puristuvat etusormeni ympärille ja olen niin onnellinen.  Kun silmät menevät kiinni ja maitotipat jäävät suun ympärille todisteeksi makeaa mahan täydeltä-olotilasta, tekee mieli nauraa ääneen.  Ihana vauva! 

Täältä
Entä se uhrautuminen?  Mielessäni on pyörinyt pitkään eräs esimerkki, jonka huomasin kun esikoiseni oli vauva.  Olimme jossain konferenssissa tai tapahtumassa kolmikuukautisen vauvan kanssa.  Vauvahan ei odota äidille sopivia hetkiä tarpeidensa esilletuomiseen, ja jouduin tuon tuostakin häipymään takavasemmalle ruokkimaan tai vaippaa vaihtamaan tai muuten vaan hytkyttämään aktiivista lasta.  Ja tiedätkö mikä oli päällimmäinen tunteeni kun istuin käytävälle raahaamassani tuolissa kurotellen, että edes jotakin kuulisin salin tapahtumista?  Itsesääli! 

Olen aina rakastanut tällaisia suurempia kokoontumisia, opetusta, ihmisten parissa olemista, mukana olemista.  Ja nyt minulla oli este: pikkuvauva.  En voikaan olla ja nauttia konferenssin annista samoin kuin muut.  En voinut jäädä juttelemaan ihmisten kanssa, en kirjoittaa muistiinpanoja, en nauttia häiriintymättä musiikista.  Minun elämääni määräsi tämä pikkuinen.  

Tuoreena äitinä en ollut ehkä vielä "hyväksynyt" tätä tosiasiaa, että en voikaan välttämättä jatkaa elämääni niin kuin ennen.  En ole enää tapahtumien keskipisteessä...olen siellä takavasemmalla, parrasvalojen ulottumattomissa, olen äiti. Lapsi oli muuttanut elämäni...ja äidiksi kasvamisen prosessi ei kuulostakaan enää miltään kliseeltä.  

Ihan äskettäin törmäsin termiin fomo.  The Fear Of Missing Out.  

the fear of missing out on something or someone more interesting, exciting or better than what we’re currently doing. (lähde)
Pelkäämme, että jossain tapahtuu jotain kiinnostavamapaa, jännitävämpää tai parempaa kuin mitä olemme itse juuri nyt tekemässä.  Tämä ajaa monia ihmisiä tänä päivänä tarkistamaan facebookin, twitterin, kännykän, blogin, sähköpostin, younameit:in kymmeniä kertoja päivässä.  

Fomo ajaa monia juhliin, tapahtumiin ja tilaisuuksiin, vaikka oikeasti ei jaksaisi tai edes todella haluaisi.  Se aiheuttaa epävarmuutta, ahdistusta, katkeruutta.  Mitä jos muualla tapahtuu jotain ihmeellistä - ja minä jään siitä paitsi

Diagnosoin itseni nuorempana esikoistyttären äitinä: täysi fomo päällä.  Pelkäsin, että jään paitsi jostain hauskasta ja hyvästä, muiden yhteisestä kokemuksesta.  Pelkäsin, että muualla on kiinnostavampaa kuin minulla tässä kolmekuukautisen vaippoja vaihtaessa on.  Pelkäsin olevani ulkopuolinen kun muut saavat nauraa hyville jutuille tai itkeä koskettavien kertomuksien ääressä.     

Oi, miten tyhmä voikaan olla ihminen.  

:)

Jos saan rohkaista sinua äiti tänään:  älä välitä siitä mitä muussa maailmassa juuri tällä hetkellä tapahtuu.  Tämä hetki lastesi kanssa on tärkeämpää kuin mikään muu.  Lapsesi kasvavat nopeasti ja pian he ovat lennähtäneet kuka minnekin, omaan elämään.  Vietä aikaa heidän kanssaan juuri tänään.  Kysele ja juttele, lue ja leiki, pidä hauskaa ja hulluttele.  Tai käy se vaikea keskustelu, kohtaa se hankala asenne.  Et tule katumaan lastesi kanssa vietettyä aikaa!  Ihastele häntä, nauti hänestä, kerro hänelle miten tärkeä hän on!  Opeta hänelle tämä totuus:  

"Minä olen ihme, suuri ihme!" Psalmi 139:14
Kyllä, äitinä jäät paitsi monesta tapahtumasta ja aktiviteetista.  Mutta tilalle saat pienet käsivarret kaulasi ympärille ja kuiskauksen: "Minä rakastan sinua äiti!".  Silloin tietää, että ei tässä elämässä muuta tunnustusta kaipaakaan.  Olen tärkeä, elintärkeä, vaikka sitä ei kukaan muu huomaisikaan.  

" Hänen poikansa kiittävät häntä,hänen miehensä puhkeaa ylistämään:Monet naiset ovat uutteria ja taitavia,mutta sinä olet ylitse kaikkien muiden."  Sananlaskut 31:28-29

12.5.2018

Vaikeat tunteet: Suru



Vaikeat tunteet: viha (osa 1), suru (osa 2) ja pelko (osa 3).

Oletko koskaan kieltänyt itseäsi tuntemasta surua?

Image result for Grief william shakespeare

  
Suru on yksinäisyyden, kivun, lannistumisen, masennuksen ja apeuden lähisukulainen.  

Suru on kimppu ristiriitaisia tunteita, jota koemme menetettyämme jotain meille tärkeää ja tuttua.  

Suremme läheisen kuolemaa, terveyden menettämistä, ystävän pettämistä, seurustelusuhteen loppumista, erilaisia lähtöjä, unelmien särkymistä ja pettymyksiä.  

Sureminen on osa tasapainoista tunnemaailmaa.  Ihan niin kuin vihankin kanssa, suru pitää myöntää ja hyväksyä, mutta sen ei tule antaa hallita elämää.  


Suru opitaan kotona


Opimme ilmaisemaan ja käsittelemään tunteita lapsuudenkodissamme.  Jokaisessa perheessä on sääntöjä, joita noudatamme myös surun suhteen.  Onko sinulla ääneen lausumattomia sääntöjä surusta?

Jotkut oppivat, että surun kokeminen on heikkoutta ja heikkous on pahaa.  Toiset oppivat tsemppaamaan itseänsä Raamatunlauseilla, koska onnellisuus tarkoittaa vahvaa uskoa ja siten hyväksyntää ja ihailua.  Joku ei opi puhumaan surusta, vaan pitää itsensä kiireisenä eri tavoin.  


Suru on osa elämää


Elämme langenneessa maailmassa ja siis koemme monenlaisia menetyksiä ja suruja.  Raskaiden asioiden kieltäminen ei auta, kukaan ei voi olla onnellinen koko ajan.  Jokainen suree ja kärsii eri asioiden vuoksi.  Tämä rikkinäisyytemme sitoo meidät yhteen.  Ihminen, joka kieltää surunsa, ei pysty kokemaan yhteyttä muiden kanssa.  

Suru pyytää sinua kiinnittämään huomiota sisäiseen kipuusi.  Raamatussa on esimerkkejä ihmisistä, jotka surivat.  He eivät kieltäneet pettymystään tai kyyneleitään, vaan elivät läpi menetyksiään.  Menetysten sureminen on keskeinen osa hengellistä kasvua. 

Jeesusta kuvailtiin sanoilla ”ylenkatsottu, ihmisten hylkäämä, kipujen mies ja sairauden tuttava”.  Hebreankielen sana mak'ob tarkoittaa fyysistä tai henkistä kipua, surua ja murhetta.  (Jesaja 53:3).  Jeesus itki ystävänsä haudalla.  Hän suri kovasydämistä kansaansa.  Surut ovat osa myös meidän elämäämme eri aikoina.   


Suru yhdistää


Osamme surusta ja murheesta tekee meistä ihmisiä, jotka voivat lohduttaa ja ymmärtää niitä, jotka kärsivät.  Oman kivun kokeminen tuo meidät sisälle toisen ihmisten kipuun.  Kipu on lahja, jonka kautta koemme yhteyttä syvemmin kuin ilon ja onnen kautta. 

Kun käymme läpi omia menetyksiämme ja surujamme ja puhumme niistä avoimesti, avaamme ovet niille, jotka ovat keskellä suurta kipua ja murhetta.  He uskaltavat avautua läsnäolossamme, koska kieltäydymme elämästä pinnallisen kepeää elämää.  

Jeesus toi esille surunsa ja antoi muiden nähdä hänen kyyneleensä.  Sureminen ei ole häpeällistä eikä heikkouden merkki.  


Salli suru


Jos et ole täysin rehellinen todellisista tunteistasi, et tule kasvamaan hengellisesti ja rajoitat suhteitasi muiden ihmisten kanssa.  Tunteiden hyväksyminen tuo rauhan, kun et joudu sisäiseen kamppailuun todellisten tunteiden ja erilaisten sääntöjen välillä. "Minun ei pitäisi tuntea näitä tunteita!" on liian raskas taakka kannettavaksi.  

Salli itsesi kokea myös surua.  Älä hätistele sitä pois, vaan pysähdy kokemaan se.  Sinulla on lupa kokea surua ja murheita, kun olet menettänyt itsellesi jotain tärkeää.  Sinulla on myös lupa surra asioita, joita et koskaan saanut, kuten vanhemman läsnäolo, hyväksyntä tai rakkaus.  

”Suru on se tunne, kun ojennat kätesi kohti ihmistä, joka on aina ollut siellä, vain huomataksesi, että kun tarvitset häntä vielä yhden kerran, häntä ei enää ole.” 


Suru vs. itsesääli


Suru on eri asia kuin itsesääli. Itsesäälissä kieriskelevä ajattelee, että voi minua raukkaa, kun elämä on näin kohdellut.  Itsesääliin valtaan antautunut luulee tietävänsä, miten asioiden olisi pitänyt mennä.  Itseään säälivä ei hyväksy, että Jumala salli tämän vaikean asian tapahtuvan.

Itsesääliin voi jumittua.  Aikuinen ihminen hyväksyy, että elämä on epäoikeudenmukaista ja ottaa vastuun elämästään.  Uhriutuminen voi tuntua mukavalta sen hetken ajan, kun toiset tulevat säälimään, mutta se ei tule viemään surutyössä eteenpäin.  

Lapsille on luonnollista syytellä toisia, syyttää tilannetta, syyttää olosuhteita, tai syyttää itseään.  Vaatii tunne-elämässä kasvamista, että syyttäminen loppuu ja hyväksyminen saapuu tilalle.  



Kirjoita surusi


Löysin sivun nimeltä http://www.griefinsixwords.com. Sinne on koottu kuuden sanan surukertomuksia eri ihmisiltä.  


gisw-1

Kirjoittaminen voi auttaa käsittelemään surua silloin, kun sanoja ei löydy ääneen sanottavaksi.  Daavid kirjoitti suruistaan, pettymyksistään ja menetyksistään Psalmeja, jotka koskettavat ihmisiä vielä satojenkin vuosien jälkeen.  Myös muut taiteen muodot voivat auttaa surua purkautumaan.  

                                                               *** *** ***

Olemme kokeneet perheenä menetyksen tänä keväänä.  Anoppini siirtyi ajasta ikuisuuteen.  Vaikka lohtua tuo se tietoisuus, että hän on nyt rakastamansa Jeesuksen käsivarsilla, me suremme eroa rakkaastamme.  

Olen miettinyt myös sitä, että tämä murhe, jota tunnemme kuoleman jälkeen, ei ole sitä, mitä Jumala meille loi.  Hän halusi ikuista yhteyttä keskenämme ja Hänen kanssaan. Kuolema on vihollinen.  

Samalla kun suren anoppiani, suren myös ihmiskunnan tilaa, joka vie meitä pois Jumalan luota.  

Mutta mikä toivo meille onkaan tarjolla Jeesuksen tähden.  Jälleennäkeminen, kaiken täydelliseksi tekeminen, uusi maailma.  Vihollinen on voitettu!  

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...