23.7.2014

Armoa

Ostin tänään kirpputorilta Brennan Manningin kirjan The Ragamuffin Gospel - Kerjäläisen evankeliumi.  En ole avannut sitä vielä, mutta takakannesta jäi mieleen sana armo.

Armo: ansaitsematon rakkaus, jota Jumala osoittaa ihmisiä kohtaan.

Ajatus armosta, jota Jumala halukkaasti minuun tuhlaa, on kuin illalla avattu ikkuna keskikesän iltapäivälämmössä hautuneessa asunnossa.  Tuulen henkäys kulkee läpi huoneiden vapaana, virkistävänä ja hallitsemattomana.  Se tuntuu hyvältä.  

Ansioton
 Rakkaus
  Minun
   Osakseni.

Armo on keskeinen sanoma kristinuskossa.  Armo on ainutlaatuinen sanoma.  




Kun luet armosta, niinkuin noissa edellisissä lauseissa, napsahtavatko aivot automaattiselle hengellisen käsitteiden vaihteelle?  Joo joo, olen jo kuullut tämän.  Asiasta luetaan, mutta sitä ei sisäistetä. 

Armo on sitä, että olen hyväksytty ja rakastettu ihan tällaisena kuin nyt olen.  Minun ei tarvitse muuttua, parantua, kehittyä tai edistyä.  Kelpaan jo nyt.  Olen riittävä.  

Armon vastaanottaminen voi olla vuosienkin uskomisen jälkeen vaikeaa.  

Sen sijaan, että antautuisin, hyväksyisin ja nauttisin, jään nenä paperissa viilaamaan elämäni pilkkuja.


Sisäsyntyinen pätemisen tarve.  

Täydellisyyden tavoittelu.

Odotuksiin vastaaminen.

Haasteista selviäminen.  

Näyttäminen. 

Vaikutuksen tekeminen.  


Kun kuvittelet Isän taivaassa katselevan sinua, millainen ilme Hänellä on kasvoillaan?

Tämä voi olla pelottava kysymys.

Uskallanko sulkea silmäni, kuvitella mielessäni Taivaan Isän kasvot ja miten Hän minua katselee?  

Mitä Hän minulle sanoo?  

Luen Sanasta anteeksiantamuksesta, rakkaudesta, armosta ja hyväksynnästä, jota Hän minua kohtaan säteilee.  Mutta kun mietin Jumalaa persoonana, jonka kanssa minulla on henkilökohtainen suhde, en olekaan niin varma, että Hän pitää minusta.  Ja hyväksyy minut tällaisena kuin olen?  Että en ole virhe, vahinko, sekundaa?  

Että minä tuotan Hänelle mielihyvää ja iloa, vain olemalla oma itseni?  

Uskomatonta. 

Armossa eläminen on nöyrää elämistä.  

Sen tunnustamista, että minussa on parannettavaa, että en voi parantaa itseäni, että kelpaan tällaisena kuin olen.  Että todellinen Parantaja tekee hidasta, mutta varmaa työtään minussa.  Uskon aloittaja tuo työnsä myös täydelliseen päätökseen.  

Lapsen rakastaminen ja kasvattaminen on oppituntia armosta.  Rakkaus ja hyväksyminen, jota tunnen omaa lasta kohtaan heijastaa sitä rakkautta ja hyväksyntää, jota saan Abba-isältäni.  Mutta tehtäväni on kasvattaa ja opettaa lasta.  Vaikka hän on hyväksytty sellaisenaan, en halua jättää häntä "luonnontilaan". Samoin Taivaan Isä riipii rikkaruohoja, karsii oksia ja kaivaa kiviä sydämeni puutarhassa.

Jo pitkään olen roikkunut Roomalaiskirjeen kahdeksannen luvun aloitusjakeessa.  Edellisessä luvussa Paavali kävi keskustelua itsensä kanssa.
En tee sitä, mitä tahdon, vaan toteutan sitä, mitä vihaan!
En tee sitä hyvää, mitä minä tahdon, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo.
Ja vielä kolmannen kerran:
Tahdon tehdä hyvää, mutta paha riippuu minussa kiinni.
Epätoivon huudahdus:
"Kuka pelastaa minut???"

Mistä löytyy armo ja pelastus hyväätahtovan, mutta pahaa tekevän ihmisen kohdalle?

"Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta!...Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat."

Armo on Kristuksessa.

Kun kaipaan armoa, kaipaan Kristusta.

Joka lupasi:  Sitä, joka minun tyköni tulee, minä en heitä ulos. (Joh 6:37).

Ja mitä Taivaan Isä tekeekään, kun Hän katselee minua?  Mitä Hänen mielessään liikkuu?

Hän laulaa rakkauslauluja.

Sefanja 3:17


kuva:
FreeDigitalPhotos.net
anankkml

3.7.2014

Pukukoodi

(Kiitos kommentoijille! Jostain syystä en pysty vastaamaan kommentteihinne.  Toivottavasti tämä vika korjaantuu pian!)

Yllätän itseni inspiroitumalla aiheista, joista en olisi arvannut riittävän lisää mielipiteitä blogiin asti! Ihmeekseni löydän taas itseni kirjoittamasta vaatteista.  Luulin, että olen käsitellyt asiaa tarpeeksi täällä naisblogissani, mutta milloinkas naisblogit voivat väittää puhuneensa tarpeeksi vaatteista ja pukeutumisesta?



Viime maanantaina vein lapset harrastukseen.  Laitoin päälle yksivärisen, tummansinisen mekon, jossa oli alle polven ylettyvä kellomainen helma, korostettu vyötärö, v-kaula-aukko, joka ei kuitenkaan ollut liian avonainen sekä olkapäiltä hieman käsivarrelle laskeutuvaa hihaa.  Valitsin kultaiset sandaalit, joissa on korkkikiilakorot; ei liian korkeat tällaiseen mami-menoon, mutta silti paremmat kuin luovutusta huokuvat muovicrocsit.  

Olin tyytyväinen ja iloinen siitä, että olen saanut pudotettua painoa ja että voin taas hyvillä mielin katsella itseäni peilistä.  Itsetyytyväisenä huomioin harrastuspaikalla, että vain yksi toinen äiti oli laittanut mekon päällle, muut naiset olivat pukeutuneet kuumana päivänä shortseihin ja t-paitoihin.  Nautin mekon tuomasta naisellisuuden julistamisesta.  Onhan sentään raamatullista pukeutua niinkuin nainen.

Sitten luin tämän blogipostauksen.

Ja tunnistin itseni.

Olin langennut.

Kaduin, tunnustin ja tein parannusta.

Miten huomaamatta se taas tapahtui, salakavalasti sai sijaa sydämessäni.

Kun haluamme ulkonaisen olemuksemme olevan samalla linjalla sisäisen uskomme kanssa, ei vaatteiden siveellisyys ja peittävyys ole ainoa kysymys, johon kristityn naisen pitää vastata. Usein kuitenkin hameenhelmaa mitatessa unohtuu vaikeiden kysymysten esittäminen.

Yksi tärkeimmistä kysymyksistä joita voit esittää itsellesi kun seisot alusvaatteisillasi kaivamassa vaatekaappiasi ja hylättyjen asukokonaisuuksien pino sängyllä kasvaa on tämä:

Mikä minun motiivini on?

Miksi minä haluan laittaa nämä tietyt vaatteet päälle?

Olen kunnon kristitty.  En halua vetää miesten huomiota itseeni pukeutumalla viettelevästi tai houkuttelevasti.  Tiedän tarpeeksi ollakseni julkisesti, näkyvästi väärässä.  Mutta kunnon kristitty nainen voi helposti langeta pukeutumaan tavalla, joka saa huomiota toisilta naisilta.  "Miltä minä näytän?" kaipaa vastauksekseen vertauskohteen.  "Keneen verrattuna?"  Keneen minä vertaan itseäni?  Halu näyttää paremmalta kuin muut  oman verrokkiryhmän ihmiset on voimakkaampi kuin halu näyttää houkuttelevalta miehen silmissä.  Haluan olla ihailtu - jopa kadehdittu-  toisten naisten silmissä.  Tämä halu nostaa päätään aikaisin, jo ennen kuin tytöt alkavat haaveilla ensimmäisestä poikaystävästä.  Paineet näyttää ainakin yhtä hyvältä, ellei paremmalta kuin toiset tytöt, ovat todellisia.

Liian paljastavasti pukeutuneet kanssasisaret on helppo tuomita.

Mutta entäs tummansininen mekkoni ja kultaiset kiilakorkosandaalini?  Olin järjestänyt pukukilpailun, jossa sain tuoda itseäni esille.  Kenen kanssa minä kilpailin?  Keneen minä halusin tehdä vaikutuksen?  Olen ihan rehellinen ja sanon, että halusin näyttää yhtä hyvältä - tai paremmalta - kuin toiset äidit.  Halusin, että he huomaavat miten olin panostanut enemmän kuin vain  onnistumalla saamaan kaikki neljä lasta hengissä ja ajoissa harrastuspaikkaan.  En ollut niinkään halukas tutustumaan heihin ja huomioimaan heitä henkilökohtaisesti ja välittämään Kristuksen rakkautta lähimmäisilleni...halusin olla joku.  Vaikkakin vain se äiti,  joka jää mieleen, koska näytti hyvältä mekossaan.

Tätä ei kuitenkaan olisi voinut nähdä ulospäin.  Tiukanpinkeät minihameet ja navan paljastavat t-paidat julistavat jo kaukaa mitä haluan saavuttaa.  Mutta viime maanantain asukokonaisuus ei paljastanut muille äideille millaisia haluja ja motivaatioita sydämessäni pesi.

Jen kysyy postauksessaan hyviä kysymyksiä niiltä, jotka kilpailevat pukeutumisellaan toisten kanssa.  Mitä minä haluan? Haluanko olla trendikkäin?  Varakkain?  Laihin?  Hyväkuntoisin?  Omituisin?  Entäpä puhtain?  Sillä voimme kilpailla joissakin piireissä jopa sillä, kuka on kaikkein vaatimattomin ja siveellisin pukeutuja.

Eivät ylös asti napitetut kauluspaidat ole automaattisesti pyhyyden merkki, ihan niinkuin piikkikorkkaritkaan eivät ole itsessään synnilliset jalkineet.

Kyseessä ei siis ole helman pituus, kaula-aukkojen ahtaus tai mikään muukaan istuvuus-kysymys.  Kyseessä on haluni olla "kaikkein ______in".  Millä vaate- tai tyylivalinnalla yritän olla jotain parempaa tai enemmän kuin mitä muut naiset ovat?  Miten pukeutumiseni tuo esiin sydämessäni pesivää halua olla toisten yläpuolella?

Nämä ovat paljastavia kysymyksiä (heh)!  Mutta eikö olekin joskus helpompaa paljastaa vähän reittä ihmisten edessä kuin olla sisimmältään täysin alasti Jumalan röngtenkatseen alla?

Jumalallinen naisellisuus tarkoittaa sitä, että en halua olla toisten yläpuolella tai ihailun kohteena pukeutumiseni vuoksi.  Jumalallinen nainen ei provosoi miesten himoa mutta ei myöskään naisten kateutta.  Jumalallinen nainen pitää huomion pois itsestään - vaatimaton pukeutuminen ei tarkoita sitä, että päällä on harmaa puuvillamekko ja tukka on vedettu nutturalle.  Vaatimattomuus on sydämen asenne, jossa itsestä ei ajatella liikoja.  Vaatimaton nainen on nöyrä ja nöyrä ihminen tietää miten paljon hän tarvitsee Jumalaa ja hän myös tietää miten paljon Jumalalla on annettavaa.  Vaatimattomuus auttaa lähimmäisiäni kääntämään katseensa Jeesukseen, koska jättimäinen tarpeeni olla "kaikkein _____in" ei haittaa näkyvyttä.

Kolossalaiskirjeessä luvussa 3 puhutaan kristityn pukeutumisesta:

Pukeutukaa siis te, jotka olette Jumalan valituita, pyhiä ja rakkaita, sydämelliseen armahtavaisuuteen, ystävällisyyteen, nöyryyteen, sävyisyyteen, pitkämielisyyteen,
kärsikää toinen toistanne ja antakaa toisillenne anteeksi, jos kenellä on moitetta toista vastaan. Niinkuin Herrakin on antanut teille anteeksi, niin myös te antakaa.
Mutta kaiken tämän lisäksi pukeutukaa rakkauteen, mikä on täydellisyyden side.

Sen sijaan, että pukukoodinani on olla muita parempi, minua haastetaan pukemaan ylleni armoa, ystävällisyyttä, nöyryyttä, hyväntahtoisuutta, anteeksiantoa ja rakkautta.  Voin kuvastaa Jumalan rikkauksia pukeutumisellani, elämälläni.  Miten voin kiinnittää kanssasisarten mielenkiinnon Jumalaan, jota palvon sen sijaan että houkuttelisin heitä palvomaan minua?   Kun valmistaudun kohtaamaan muita ihmisiä, on tärkeämpää tarkistaa, että sydämestä löytyvät nämä Hengen antamat hedelmät, kasvuni näkyvät tulokset, kuin että ulkonainen olemukseni olisi moitteeton ja "kaikkein ____in".

Näin pukeutuneen naisen vieressä istuisin minäkin mielelläni kun seuraan lasten harrastuksia.


kuva
FreeDigitalPhotos.net
photostock

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...