27.12.2013

Arkihuolesi kaikki heitä eli Me käymme joulun viettohon eli Sydämeeni joulun teen

Hyvää Joulua teille kaikille! 

Kuten otsikosta käy ilmi, kuuluu ihanat, kauneimmat ja rakkaimmat joululaulut minun "Täydellinen Joulu"-listallani hyvin korkealle.  Heti sinne samoille sijoille rauhaisan ja siistin kodin, pestyjen ja kammattujen lasten ja lemmikkien sekä valmiiksi paketoitujen, omin käsin askarreltujen lahjojen kanssa.  Hah!  Ei siis tänä(kään) vuonna ylletty sinne Avotakan kansikuvakotien ylhäiseen joukkoon :)  

Kodin koristelun lomassa aloin ajatella, että tämä on vain näyttämön valmistelua sille kaikkein tärkeimmälle.  Oma perhe ja tänä vuonna jouluvieraat, nämä rakkaat ihmiset ovat tärkeämpiä kuin se, että lattialla ei vyöry muoviastioita, Polly Pocketteja, nukenvaatteita, lelusotilaita ja hiuspampuloita.  Kun niitä vyöryy kuitenkin.  Joulukuusenkoristelu oli niin vilkasta touhua että kuusikin kaatui kunnes mies huomasi, että olin unohtanut kiinnittää muovikuusen tukijalat.  Ja kuopus on koko joulun käynyt kiskomassa pöydän päälle turvaan laitetun kuusen alimmilta oksilta koristeita ja neulasia irti ja roikkunut heiluttamassa kaikkien mahdollisten jouluvalojen johtoja.
   
Mehuja kaatuu, perunamuusia lentää seinälle, pipareita murskaantuu lattialle ja jalkapohjista raavitaan irti rusinoita.  Tositapauksia kaikki.  Meidän Joulu.  

Pipareita koristelemassa - kyllä, lattialla.
Nämä asiat, jotka estävät minun "täydellisen" Joulutunnelman tavoittelua ovatkin se tärkein asia joulunvietossa.  Joulukoristeita villinä ympäri taloa kuljettavat lapset ja unohtuneet lahjaostokset ja juuri ja juuri palamiselta pelastetut joulukakut ja glögin kesken loppuminen ja sairastuneet jouluvieraat ja kaikki muut hulluudet ovat juuri niitä asioita, joiden vuoksi juhlin Joulua.  Maailman Vapahtaja saapuu juuri tähän keskeneräisyyteen ja riittämättömyyden tunteeseen ja pettymyksiin ja haasteisiin.   

Tätä hurjaa ilon kokemista oman ja muidenkin keskeneräisyyden keskellä ei olisi ilman Joulua.  Olisi vain kireää yrittämistä ja ahdistava näyttelemistä ja masentavaa vertailemista.  Mutta Joulu.  Se taika, se tunnelma.  Ei se tule virheettömästä elämästä ja kodista, vaan siitä, että virheetön lapsi syntyi meidän keskellemme.  Immanuel, Jumala kanssamme, on totta. 

Kaikki se, mikä elämässä on kaunista ja hyvää, alkoi Jouluna.  Pyhyys, armo, ilo, rakkaus, anteeksianto.  Kaikki se, mitä minä tarvitsen arkielämässä, on tarjolla Joulun sanomassa.  Minä unohdan paketoida sen liian hyvin piilotetun viimeisen lahjan ja Maria käärii vastasyntyneen poikansa kapaloon.  Talliin tupsahtaa hikisiä paimenia ihmettelemään Maailman Vapahtajaa ja minä otan vastaan yllätysvieraan, jolle Joulunvietto on ihan uusi asia.  Emme laula joululauluja, mutta taivaan täyttää enkelit, jotka laulavat sydämensä pohjasta ylistystä Jumalalle.  

Arkihuolet ovat osa tätä elämää, tätä ihanaa, täyttä elämää.  Sen vuoksi Joulunlapsen saapuminen sydämeen onkin suloista; kun siellä on rauha niin maassa on rauha.  Kun on otettu vastaan Suuri Ilo, ei muuta tarvita.   

Iloista ja Armorikasta Joulunaikaa!  
   

p.s. Sillä eihän tämäkään postaus ole myöhässä, eihän? 


15.12.2013

Toivo ~ kolmas adventti

Pikkujoulujuhlien jälkimainingeissa, suussa maistuu herkut ja hymyilyttää hyvien ystävien kanssa vietetyn päivän muisto. Mikä ihana siunaus yhteys onkaan; että on ihmisiä, joihin voi luottaa täydellisesti ja joiden edessä voi avautua ja olla omana itsenään, jakaa iloja ja suruja, rukoilla yhdessä.

Ja hiljentyä yhdessä adventtiajan hartaaseen tunnelmaan.  Sillä onhan joulun alla monenmoista puuhaa ja tehtävää ja jos niistä ei osaa ottaa aikaa hiljentymiseen, jää tekeminen tyhjäksi.  Kolmen kynttilän äärellä vietetty hetki oli minusta juhlan paras hetki.  Ei vain kolmen lapsen keskittyneiden kynttilänsytytyksien seuraaminen, vaikka olihan sekin hellyyttävää, vaan niiden hentojen liekkien tuoma sanoma: meillä on toivo.

Muutamilla lauseilla saimme jakaa, mitä toivo meille merkitsee, millaista toivoa meillä on.  Minulla on mahdollisuus olla vapaa synnin siteistä ja kahleista.  Jos olet ollut pitkään uskossa, ehkä tämän lauseen kuvaama suunnaton vapaus on elämässäsi niin läsnä, että olet unohtanut sen ahtauden, jonka synti tuo.  Kuten Raamattu kuvaa, synti kietoo ja kahlitsee.  Joulunsanomassa saa vanki kuulla aivan mahtavia uutisia: sinulle on syntynyt Vapahtaja, isolla veellä!   Jos ennen näkymättömät kahleet estivät vapautta olla, tehdä, rakastaa ja kokea, nyt Vapahtajan seurassa saa mahdollisuuden elää kokonaisvaltaisessa hyvinvoinnissa ja vapaudessa.

Eräs ystävä mainitsi, että meillä on iankaikkisen elämän toivo.  Kun jaoin innolla odottaville lapsille pienet lahjat, mainitsin suurimmasta lahjasta, jonka Jumala on meille antanut.  Usein puhumme Jeesuksesta lahjana, mutta olen tämän vuoden aikana pysähtynyt usein tämän jakeen äärelle: Sillä synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme (Roomalaiskirje 6:23).  Meillä on ikuisen elämän toivo.  Kun olemme Kristuksessa Jeesuksessa, emme ikinä kuole.  -Uskotko sen? kysyi Jeesus Martalta.

Koen tämän jakeen erittäin vahvana juuri sen ystävän vuoksi, joka mainitsi iankaikkisen elämän toivon.  Kun hän tuli nuorena tuntemaan Jeesuksen ja halusi seurata Vapahtajaa koko sydämestään, nousi vastustus niin kovana, että siirto ikuiseen elämään ei ollut vain jokin kaukainen tulevaisuudessa odottava asia.  Hänen piti valita elämän ja kuoleman välillä...ja valitessaan elämän Herran, Jeesuksen, hän valitsi fyysisen kuoleman.  Mitä tapahtuu ihmissydämessä, kun suurin toivo onkin olla yhdessä Jeesuksen kanssa, nähdä kasvoista kasvoihin?  Maalliset haasteet ja vaikeudet haalistuvat ja jäävät taka-alalle ja näkymättömät vahvistuvat näkyväksi todellisuudeksi.  

Jim Elliot, joka sai kohdata marttyyrikuoleman nuorena lähetystyöntekijänä, aviomiehenä ja isänä, sanoi:
   He is no fool who gives what he cannot keep to gain that which he cannot lose.    

Ei se, joka valitsee pysyvän, ole hullu. Ei tämä ystäväni, joka valitsi Jeesuksen kaiken uhkailun kohdatessaankin, ollut hullu.  Hän oli saanut vapauden; hän oli löytänyt todellisen, ikuisen elämän! Hulluutta on takertua tämän maailmaan tarjoamiin, näkyviin lahjoihin, jotka kuitenkin yksi toisensa jälkeen katoavat kuin savu ilmaan.  Suurin lahja on iankaikkinen elämä, jonka Jeesus tarjoaa.  Sen antamaa toivoa ei voi kukaan sinulta viedä.  Sen mukana tulevaa elämää ei voi ymmärtää se, joka jää kiinni näkyväisiin, maanpäällisiin.

Joulunaikana on erityisen ihanaa muistuttaa itseä tästä iankaikkisen elämän toivosta.  Ilman Jeesusta ei meillä sitä olisi.  Jeesus tuo toivon, ja kolmannen adventin kynttilän lepatus muistuttaa tästä ikuisesta toivosta.

8.12.2013

Toinen adventti - synnytysmietiskelyä

Ensimmäisenä adventtina kirjoitin siitä, että haluan valmistautua Joulun juhlimiseen hengellisesti.  Olen lukenut Desiring God-sivustolta löytyvää Adventti-ajan hartauskirjasta ja nauttinut sen Joulukeskeisistä ajatuksista.  Viimeksi kirjoitin, että kehittelin jo paineita siitä, miten luoda lapsille muistorikasta joulua.  Mutta onkin ollut yllättävän helppoa puhua lasten kanssa eri teemoista, joita Joulukertomuksista löytyy.  Yhden lapsen kanssa olen lukenut lasten adventtikalenteria, jossa on 25 pikku kirjasta, jotka kertovat Jouluevankeliumin.  Toisten kanssa olen jakanut ajatuksia, jotka nousevat hyvin luonnollisesti jokapäiväisestä elämästä. 

Tänä aamuna eräs lapsista halusi juuri samanlaisen lelun kuin eräällä ystävällä on.  Siitä nousi hienot mahdollisuudet puhua halusta (esikoinen muisti, miten kymmenessä käskyssä kielletään himoitsemasta toisen omaa), löysimme monta esimerkkiä Raamatusta, jossa jonkin asian haluaminen ei ollutkaan lopussa hyvä asia.  Lopuksi muistelimme Jeesuksen syntymää; taivaan rikkauksien joukosta Hän suostui syntymään köyhään talliin, ensimmäisenä kehtonaan eläinten kuolaama ruokakaukalo, jota heinät pehmustivat.   Jeesus valitsi köyhyyden meidän takiamme.  Se ei ollut sattumaa, niinkuin ei mikään muukaan yksityiskohta Jumalan orkestroimassa synnytyskertomuksessa.   

Olen muutenkin mietiskellyt Mariaa ja sitä, miten ensisynnyttäjän kokemus oli hyvin erilainen tämän päivän länsimaalaisten naisten synnytyssuunnitelmista.  Ensinnäkin Marian piti matkustaa hyvin kauas kotikaupungistaan, koska keisari päätti pitää väenlaskennan juuri ennen vauvan syntymän laskettua aikaa.  Ahdistikohan Mariaa ajatus siitä, että nyt hän ei voisikaan synnyttää oman äitinsä, anoppinsa tai suvun muiden naisten ollessa apuna?  Mukana ei ollut muita tuttuja kuin oma mies, Joosef.  Mitä apua Maria pystyi suunnittelmaan esikoisensa syntymää varten, vieraassa kaupungissa?

Eikö majatalon isäntä, joka Beetlehemissä antoi tallistaan yöpaikan nuorelle pariskunnalle, huomannut Marian olevan viimeisillään raskaana?  Eikö majatalon työntekijöillä käynyt mielessä käydä katsomassa, kuinka Maria voi?  Kaikki kiireissään palvelemassa majatalon täyttäneitä asiakkaita. Eikö ollut ketään naista, joka olisi voinut olla lähellä kun synnytyspoltot kävivät vaativiksi ja päättäväisiksi; kun tajuttiin, että tositoimissa oltiin?  Kyllä kai Beetlemehissäkin olisi löytynyt kotisynnyttäjiä avustava kätilö? 

Maria ja Joosef selvisivät Jeesuksen syntymästä keskenään, vain taivaan joukkojen ja ehkä tallin eläinten todistaessa Pelastajan saapumista maailmaan.  

Jouluevankeliumissa toistuu uudelleen ja uudelleen sanat ”Älä pelkää”.  Jumala tietää miten me helposti pelkäämme.  Mutta kun Immanuel, Jumala meidän keskuudessamme, on saapumassa maailmaan, tapahtumaa ympäröi rauhoittavat sanat: ”Älä pelkää”.  Se oli varmasti tärkeä muistutus Marialle, kun hän tajuaa tallissa ollessaan, että tähän on syntymässä hänen esikoisensa, Jumalan lupaama maailman Vapahtaja.  Jumalan oli kohdannut myös Joosef, joka rohkeasti valitsi osansa Marian rinnalla...ennen häitä raskaaksi tulleen tytön kanssa avioitumisen ja isänä oleminen pojalle, joka ei ollut hänen.  Mikä vastuu olla isänä Jumalan Pojalle!  Siinä varmasti tarvittiin sanoja "Älä pelkää". 

Monesti meidän valintamme eivät ole yhtä monimutkaisia, mutta tarvitsemme silti rohkeutta.  Tällä hetkellä tiedän erään naisen ja hänen poikansa, jotka ovat sairaina tuossa ihan meidän lähellä.  Aion käydä heitä tervehtimässä ja kysymässä mitä apua he tarvitsevat.  Ehkä he eivät tarvitse mitään.  Haluan olla kuitenkin valmis auttamaan ja olemaan läsnä, tarvittaessa.  Onhan niitä omiakin kiireitä, mutta muistan kultaisen käskyn, joka käskee tekemään muille niinkuin haluaisin heidän tekevän minulle.  Eihän mikään ole tärkeämpää kuin ihmisen kohtaaminen, huomaaminen.  Adventtiajan hengellisen valmistautumisen lisäksi käytännöllinen luonteeni haluaa olla arjessa avuksi, tuomassa Immanuelia kohtaamisiini.  Tule, Herra Jeesus!    



1.12.2013

Ensimmäinen Adventti

Joulun odotusta.
Monia valmisteluja.
Kun tänään sytytimme ensimmäisen Adventtikynttilän ystävien seurassa, esille nousi ajatus valmistautumisesta.  Joulua varten on monia valmisteluja; siivotaan, koristellaan, leivotaan, laitetaan ruokaa, ostetaan lahjoja, lähetetään joulukortteja.

Mutta voimme myös valmistautua Joulunviettoon hengellisesti.
Jouluna meille syntyi Vapahtaja.
Minä tarvitsen Vapahtajaa.
Siksi Joulu on minulle tärkeä juhla.

Olen tänä vuonna opiskellut läpi pikku profeettoja.  Jokainen profeetta toi esiin jonkin näkökulman tulevasta Messiaasta.  Syntymäpaikasta lähtien Messiaasta on ennustettu useita asioita.  Sen ajan ihmiset valmistautuivat Hänen tuloonsa omilla tavoillaan.

Messiaan tuloa odotettiin, ja Hän saapui, mutta ihan odottamattomalla tavalla.  Jopa niin käsittämättömällä, että monet Häntä odottavat eivät voi uskoa sen jo tapahtuneen.  Jeesus syntyi köyhänä talliin ja kuoli rikollisen kuoleman ristillä.  Messiaan piti tulla loistossa ja kunniassa ja vapauttaa kansa Rooman vallasta.

Koen monia paineita Jouluun valmistautumisen kanssa.  Hullua, eikö?  Juuri päinvastaista, mitä Jumala meille haluaa antaa; levon. Mutta nämä paineet tulevat ehkä siitä, että haluan lasteni kokevan Joulun ihanana juhlana ja iloisena yhdessäolona.  Vaikka aion itse painottaa hengellistä valmistautumista, Jouluun liittyy monia muitakin ihania valmisteluja...tunnelmanluomista koristeluin, pikku salaisuuksia paketoiden, kutisevaa mielihyvää kun saa ostaa sopivan lahjan läheiselle, herkkuja, joita nautimme vain Jouluisin...

Naimisiinmenon jälkeen vietimme muutaman Joulun yhdessä vanhempien kanssa.  Mutta kun ensimmäinen oma perhejoulu oli tulossa, valkeni se tosiasia, että Joulutunnelman luominen on nyt minun käsissäni.  Minä olen nyt äiti, joka laittaa kystä kyllä ja osaa piparit, tortut, kinkut ja rosollit.  Se Jouluaatto olikin kiireinen; tein sinappia vielä iltapäivällä kattiloiden puhistessa ja uunin käydessä kuumana, jotta illalla olisi Jouluateria valmiina.  Onneksi lapsi oli niin pieni, ettei olisi huomannut mitään "puutteita"...

Nyt me luomme omia Jouluperinteitä; sekoittelemme perheidemme, sukujemme ja kulttuuriemme mausteista meille sopivanmakuisen Joulun.  Erityisesti toiveissani on, että voimme joka päivä lukea osia Joulun tapahtumista Raamatusta ja puhua lapsille Jeesuksen syntymän todellisesta merkityksestä.  Että kun Adventtiajan odotus ja valmistautuminen ja tuleminen vihdoin on täytetty, me saamme kaikki iloita Vapahtajan syntymisestä maailmaan.

Ihanaa valmistautumisaikaa ja hyvää ensimmäistä Adventtia!

Täältä voit lukea, mitä kirjoitin viime vuonna ensimmäisestä Adventista.
  




Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...