Toivo ~ kolmas adventti

Pikkujoulujuhlien jälkimainingeissa, suussa maistuu herkut ja hymyilyttää hyvien ystävien kanssa vietetyn päivän muisto. Mikä ihana siunaus yhteys onkaan; että on ihmisiä, joihin voi luottaa täydellisesti ja joiden edessä voi avautua ja olla omana itsenään, jakaa iloja ja suruja, rukoilla yhdessä.

Ja hiljentyä yhdessä adventtiajan hartaaseen tunnelmaan.  Sillä onhan joulun alla monenmoista puuhaa ja tehtävää ja jos niistä ei osaa ottaa aikaa hiljentymiseen, jää tekeminen tyhjäksi.  Kolmen kynttilän äärellä vietetty hetki oli minusta juhlan paras hetki.  Ei vain kolmen lapsen keskittyneiden kynttilänsytytyksien seuraaminen, vaikka olihan sekin hellyyttävää, vaan niiden hentojen liekkien tuoma sanoma: meillä on toivo.

Muutamilla lauseilla saimme jakaa, mitä toivo meille merkitsee, millaista toivoa meillä on.  Minulla on mahdollisuus olla vapaa synnin siteistä ja kahleista.  Jos olet ollut pitkään uskossa, ehkä tämän lauseen kuvaama suunnaton vapaus on elämässäsi niin läsnä, että olet unohtanut sen ahtauden, jonka synti tuo.  Kuten Raamattu kuvaa, synti kietoo ja kahlitsee.  Joulunsanomassa saa vanki kuulla aivan mahtavia uutisia: sinulle on syntynyt Vapahtaja, isolla veellä!   Jos ennen näkymättömät kahleet estivät vapautta olla, tehdä, rakastaa ja kokea, nyt Vapahtajan seurassa saa mahdollisuuden elää kokonaisvaltaisessa hyvinvoinnissa ja vapaudessa.

Eräs ystävä mainitsi, että meillä on iankaikkisen elämän toivo.  Kun jaoin innolla odottaville lapsille pienet lahjat, mainitsin suurimmasta lahjasta, jonka Jumala on meille antanut.  Usein puhumme Jeesuksesta lahjana, mutta olen tämän vuoden aikana pysähtynyt usein tämän jakeen äärelle: Sillä synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme (Roomalaiskirje 6:23).  Meillä on ikuisen elämän toivo.  Kun olemme Kristuksessa Jeesuksessa, emme ikinä kuole.  -Uskotko sen? kysyi Jeesus Martalta.

Koen tämän jakeen erittäin vahvana juuri sen ystävän vuoksi, joka mainitsi iankaikkisen elämän toivon.  Kun hän tuli nuorena tuntemaan Jeesuksen ja halusi seurata Vapahtajaa koko sydämestään, nousi vastustus niin kovana, että siirto ikuiseen elämään ei ollut vain jokin kaukainen tulevaisuudessa odottava asia.  Hänen piti valita elämän ja kuoleman välillä...ja valitessaan elämän Herran, Jeesuksen, hän valitsi fyysisen kuoleman.  Mitä tapahtuu ihmissydämessä, kun suurin toivo onkin olla yhdessä Jeesuksen kanssa, nähdä kasvoista kasvoihin?  Maalliset haasteet ja vaikeudet haalistuvat ja jäävät taka-alalle ja näkymättömät vahvistuvat näkyväksi todellisuudeksi.  

Jim Elliot, joka sai kohdata marttyyrikuoleman nuorena lähetystyöntekijänä, aviomiehenä ja isänä, sanoi:

   He is no fool who gives what he cannot keep to gain that which he cannot lose.    

Ei se, joka valitsee pysyvän, ole hullu. Ei tämä ystäväni, joka valitsi Jeesuksen kaiken uhkailun kohdatessaankin, ollut hullu.  Hän oli saanut vapauden; hän oli löytänyt todellisen, ikuisen elämän! Hulluutta on takertua tämän maailmaan tarjoamiin, näkyviin lahjoihin, jotka kuitenkin yksi toisensa jälkeen katoavat kuin savu ilmaan.  Suurin lahja on iankaikkinen elämä, jonka Jeesus tarjoaa.  Sen antamaa toivoa ei voi kukaan sinulta viedä.  Sen mukana tulevaa elämää ei voi ymmärtää se, joka jää kiinni näkyväisiin, maanpäällisiin.

Joulunaikana on erityisen ihanaa muistuttaa itseä tästä iankaikkisen elämän toivosta.  Ilman Jeesusta ei meillä sitä olisi.  Jeesus tuo toivon, ja kolmannen adventin kynttilän lepatus muistuttaa tästä ikuisesta toivosta.