28.12.2014

Joulu - lapsellisten juhla


Joulunkylläinen olo, istun koristellussa olohuoneessa, suussa maistuu vielä jouluherkut.  Nuorimmainen nukkuu päikkäreitä, isommat lapset saavat käyttää ruutuaikaa isän kanssa.  Haluan lähteä kävelylenkille selvittämään mökkihöperöä päätä ja nauttimaan raikkaasta ilmasta.  Juhlittu on ensin suuremmalla joukolla, nyt ihan vain oman perheen kesken.

Joulu on lapsellisten juhla.

Jos perhepiiristä ei löydy pieniä lapsia, eikä joulun sanoma ole henkilökohtainen vakaumus sydämessä, moni ei oikein osaa aikuisena alkaa joulunviettoon.  Joku pakenee kaukomaille, toinen ottaa ylimääräisiä työvuoroja.  Joulua ei omillaan jaksa hössöttää, mutta kun juhlaan liittyy lapset - omat tai muiden - "pitää" laittaa kuusta, kinkkua, tonttuaskartelua ja joululauluja.  Muistoissa on oman lapsuuden joulut ja sen kaltaista tunnelmaa halutaan välittää seuraavalle sukupolvelle tekemällä niitä perinteisiä jouluisia juttuja.

Tämä voinee olla totta myös niiden lapsettomien elämässä, jotka kipeästi kaipaavat omaa lasta jouluunsa.  Joulukoti tuntuu tyhjältä ilman pikku jalkojen tepsutusta ja lapsen naurua.  Lasten juhla, eikö sitä ole myöskin näin mainostettu?  Aikuinen ei aina osaa heittäytyä joulun lapsellisuuteen ilman ihan oikeaa lasta.  Tuntuu, että me tarvitsemme lapsia, jotta osaisimme ihmetellä joulun taikaa.

Eivät kaikki kristitytkään juhli joulua - tai omi sen kaikkia kultturellisia perinteitä itselleen.  Meillä tämän joulun viettänyt sinkku ystävä kertoi, ettei heillä ollut koskaan kotona joulukuusta.  Vanhemmat kokivat sen viittaavan pakanallisiin perinteisiin eivätkä laittaneet puuta koreaksi.  Joulua kyllä muuten vietettiin.  Häpeilemättä me silti koristelimme kuusemme ja nautimme sen värikkäistä valoista ja kimmeltävistä koristeista eikä ystävämmekään kuusta kaihtanut.  Jouluna on mukava olla lähellä muita, lähellä perheitä, lähellä lapsia.

Lapset ovat aidosti riemuissaan kaikesta jouluun liittyvästä.  Lapsenkaltaisuus on heille uskomista, vastaanottamista, ihmettelemistä, kiitollisuutta.  He eivät yritä selittää kaikkea jouluun liittyvää loogisesti ja todistaa joulunkertomusta tieteellisesti.  En toki estele, jos joku kokee haluavansa tähtitieteellisen selityksen Beetlehemiin johdattaneen tähden käyttäytymisestä, mutta en halua takertua siihen, en laittaa sitä uskoni esteeksi tai lähteeksi.  Tähti oli, se liikkui, se johdatti.  Laitan joulukuusen latvaan tähden siitä muistuttamaan.



Uskon samalla tavoin sen, että Jumala voi puhua unissa ihmisille ja että enkelikuoro täyttää taivaan upealla laulullaan, yleisönään likaiset ja hämillään olevat lammaspaimenet.  Laulamme joululauluja, ylistystä Jumalalle Hänen pelastusuunnitelmansa täytäntöönpanosta ja askartelemme valkoisesta ja kultaisesta paperista enkeleitä.  Olivatkohan kuorolaiset miesenkeleitä vai naisenkeleitä?  Onko naisenkeleitä olemassa?   Nautin joulujuhlassa mies-ja naisäänten harmoniasta.  Yhdessä laulaminen on kaunista, miesten basson luomalla perustalla leijuvat kauniisti naisten heleämmät ja korkeammat äänet.  Kuusenkoristeena roikkuvat enkelit muistuttavat minua monista Joulukertomuksen vierailuista - enkelit toivat sanoman Jumalalta ja kukin kertomuksen henkilö vastaanotti sanoman omalla tavallaan.

Nappasin Facebookista Tommy Hellstenin Ihminen tavattavissa-sivulta ajatuksen "Mitä pienempi olet, sitä suuremmaksi joulu tulee."  Mieleeni tulee Johannes Kastajan sanat Jeesuksesta: "Hänen tulee kasvaa ja minun vähetä" (Joh 3:30).  Onkohan niin, että mitä pienemmäksi minä uskallaudun, sitä suuremmaksi Jeesus kasvaa?  Ja Joulu, Jeesuksen syntymäjuhla, kasvaa merkityksessään, kun tajuan, että olen täysin avuton, täysin kykenemätön pelastamaan itseni.  Tarvin apua itseni ulkopuolelta, tarvitsen elämääni itseäni suuremman.

Tim Kellerin sanoin evankeliumin ihmeellinen sanoma on se, että olen syntisempi ja virheellisempi kuin uskallan uskoa, mutta hyväksytympi ja rakastetumpi kuin koskaan uskallan toivoa.

Suuregon omaavan elämässä ei ole tilaa Kaikkivaltiaalle Vapahtajalle.  Jeesuslapsi jätetään seimeen Joulun saduksi, eikä koskaan kohdata käärmeen voittanutta Leijonaa, vihollisensa lyönyttä kuningasta.

Oman pienuuden tunnustaminen on kasvun tulosta.  Kaksivuotiaan usko omiin kykyihin aiheuttaa vanhemmille monia huvituksen hetkiä.  "Minä itte"- mentaliteetillä pääsee aika pitkälle, mutta viisauden kasvaessa ihminen osaa myös myöntää tarvitsevansa apua.  

Joulunsanoma on ihmeellinen: uskaltautuessani myöntämään, että olen väärässä, olen syntinen, ei putoakaan lattia jalkojen alta pois, vaan sinne nousee peruskallio kannattamaan heikkoudesta tärisevää.  Minun ei tarvitsekaan olla vahva, tietävä, pystyvä ja kykenevä.  On itse asiassa parempi, kun myönnän vajavaisuuteni, tarpeeni, epäonnistumiseni ja virheeni.  Kuka jaksaa elää täydellisen, vahvan tammen varjossa?  Ei sieltä löydy kuin kitukasvuisia yrityksiä, muut siirtyvät paremmille maille, jossa maaperää ja valoa riittää muillekin kasvamaan.

Joulu muistuttaa, että Jumalan mielettömän suuri suunnitelma alkoi hyvin haavoittuvasti.  Mikä on avuttomampaa kuin vastasyntynyt lapsi?  Ja tässä pienuudessa ja heikkoudessa kytee jumalisuuden suuret ihmeet.  Maailman Pelastaja - joka väitti, ettei ilman lapsenkaltaiseksi tulemista ole toivoakaan paremmasta.

Joulu on todellakin lapsellisten juhla.  

Sanan kaikissa merkityksissä.



Kuvat:
FreeDigitalPhotos.net
David Castillo Dominici 
Stuart Miles

21.12.2014

Adventtiajatuksia ja Alzheimerin tauti



Viime vuosina olen kirjoittanut blogissani Adventtiajatuksia ja meidän Adventtiperinteistä.  Vietämme tänäkin vuonna Adventtisunnuntait yhdessä ystävien kanssa.  Kokoonnumme kodissa, laulamme joululauluja, syömme tai kahvittelemme ja tottakai vietämme hetken avoimen Raamatun ääressä kun sytytämme kynttilät.  Tänään vietimme ihanan illan yhdessä.  Voi sanoa, että tästä on tullut meille tärkeä perinne, kun odotamme Messiaan tulemusta pimeän ja hyisen talven keskellä.

Jouluun kuuluu muutenkin perinteet.  Haluan koristella kotia aina jollakin uudella tavalla, mutta silti nostan vanhatkin koristeet esiin.  Joululaatikoita avatessa mieleen tulvahtaa ihanat muistot meneiltä jouluilta.  Ostin tuoreena aviovaimona kaksi virkattua enkeliä.  Saimme lahjaksi anopilta lasten nimillä koristellut puiset joulukuusenkoristeet.  Ostin joulumarkkinoilta ihanat helmistä tehdyt kuusenkoristeet.  Lapsetkin rakastavat perinteitä ja kaivavat innokkaasti esiin muistamiaan joulutavaroita.  

Teen joulunaikaan ruokia, jotka liittyvät vain tähän juhlaan.  Osa juhla-ateriasta on hyvin perinteistä suomalaista, mutta haluamme tehdä myös aivan omia, meidän perheen perinteitä.  Leivon yleensä joulupullaa, vaikka en ole pullaleipuri muuten.  Mutta haluan myös lapsuudesta tuttua suklaapähkinäkakkua ja kiisseleitä tarjolle.  Meillä jokaisella on jokin erityinen herkku, joka on osa jouluperinteitä.

Uskoon liittyy perinteet.  Miten vietitte lapsuuden sunnuntait?  Kuuluiko kesään ehdottomasti leirit?  Joku tietty laulu tai virsi voi tuoda mukanaan muistot, tietty Raamatunpaikka jää elämään mieleen kun sen on hädän hetkellä rohkaisuksi saanut.  Jumalanpalveluksien perinteet ovat rauhaisa muistutus siitä, että Jumala on sama eilen, tänään, iankaikkisesti.

Uskoon liittyy muistaminen.  Adventtiaikana muistelemme Jumalan lupauksia ja Messiaan saapumista maailmaan.  Iloinen, ihmeellinen saapuminen; enkelit, tähti, ylistys.  Pääsiäisenä käymme läpi Jeesuksen elämän viimeistä viikkoa, hänen kuolemaansa ja ylösnousemustaan.  Ehtoollisella muistelemme Jeesusta, Hänen kehoituksensa mukaan:  "Tehkää tämä minun muistokseni".  Muistamme mitä Jeesus on tehnyt meidän hyväksemme, miten Jumala on henkilökohtaisesti minua kohdannut.

 Mutta miten käy, kun vanhuuden päivillä ei enää muista?

Anoppini sairastaa Alzheimerin tautia.  Sitä ei voi pysäyttää eikä parantaa.  Vuosi vuodelta ja nykyään jo kuukausi kuukaudelta hän muistaa vähemmän, haparoi enemmän, etsii sanoja, hakee muistoja.  Hän on kristitty.  Monet laulut ja Raamatunpaikat nousevat vielä helposti esiin ja hän on aina valmis rukoilemaan.  Mutta muistaako hän lopulta enää uskoaankaan, elämänsä tärkeintä asiaa?  

Miten me perheenä voimme olla vetämässä dementian pimeydestä Jumalan valkeuteen, muistamaan Hänen uskollisuuttaan, Hänen lupauksiaan, Hänen rakkauttaan?  Miten voimme osoittaa rakkautta henkilölle, joka ei pysty enää kommunikoimaan tarpeitaan ja toiveitaan?  Aika tulee näyttämään.



Jotkut Alzheimerin tautiin sairastuneet pitävät kiinni uskostaan ja jatkavat sen harjoittamista uskollisesti.  Rukoukset, vierailut, lauluhetket, Jumalanpalvelukset... Vaikka mieli ei enää muista matkaa kirkosta kotiin, sielusta löytyy uskon rikkautta muillekin jaettavaksi.  Toiset menettävät muistojen lahjan.   

Eräs vanhusten psykologi ja paikallisen seurakuntansa vanhin, Dr. Benjamin Mast,  kirjoitti vanhuksista, muistista ja uskosta kirjan.  Se mitä hän näki työnsä kautta, sai hänet päättämään, että perinteet ovat tärkeitä.  Muistiin Alzhemierin taudinkin jälkeen näyttivät jäävän emotionaaliset muistot, jotka ovat hyvin vahvasti, aikaisin elämässä opittuja asioita.  


Sanoin aiemmin, että ihmisillä on suuri ongelma unohtamisen kanssa, eli uuden tiedon unohtaminen.  Mutta muistissamme on osia, jotka ovat niin hyvin käytettyjä, niin tapoihin piintyneitä, että ne ovat osa niin kutsuttua proseduraalista muistia.  Eli ei ole tavatonta, että näemme jonkun, vanhainkodin lukitulla muistiosastolla, olevan täysin tietämätön siitä, mitä hänen ympärillään tapahtuu.  Mutta kun he kuulevat vanhan virren, jonka he tuntevat ja jota he rakastavat, he valaistuvat ja laulavat mukana jokaisen sanan. Se on kaunis kuva siitä, miten heillä on tämä virsi, tämä totuus, syvällä sisäistettynä ja he ovat voivat päästä siihen käsiksi, kun heitä johdatetaan sen ääreen.  
Eli mitä ajattelen uskon harjoittamisesta, yksi näkökohta on siinä, millaisia rytmejä meillä on elämässämme uskon harjoittamisen suhteen - Kirjoitusten lukeminen, rukous, laulut, virret.  Mutta myös, keitä meillä on elämässämme?  On tärkeää antaa elämän tärkeille ihmisille tietoa näistä meidän tavoistamme, jotka ovat osa päivittäisiä kuvioitamme, joten jos minä liukuisin Alzheimerin tautiin, eivät vain nämä tavat olisi muodostuneet, mutta minulla olisi elämässäni ihmisiä, jotka ovat tietoisia tavoistani, ja he voisivat ohjata minua takaisin niihin, jos tarpeen.   


Usein appi kertoo, että he viettävät anopin kanssa paljon aikaa muistoissa kulkemiseen.  Heillä on ollut pitkä ja rikas elämä yhdessä.  Yhteiset muistot lämmittävät, yhdessä koetut tapahtumat ilahduttavat vuosienkin jälkeen.  

Haluan luoda muistoja, joissa vieraileminen tulee olemaan vuosien jälkeen lämmin ja herkkä tapahtuma.  Haluan muistoja yhdessä mieheni kanssa.  Haluan lisää yhteisiä kokemuksia, yhteisiä tapoja.  Haluan, että elämäni kasvaa lujemmin yhteen hänen elämänsä kanssa.    

Haluan luoda muistoja lapsille, elää elämää niin, että siitä jää mieleen hyvät muistot, turvallinen maaperä kasvuun.  Kokemuksia perheen kesken, kaikki yhdessä.  Toivon, että vanhempien lämmin yhteys saa olla auttamassa heitä suunnistamaan elämän merillä turvallisesti ja aina kotisatamaan löytäen.  

Ennen kaikkea haluan noudattaa elämässäni tiettyjä perinteitä, päivittäisiä rutiineita, hyviä tapoja.  Ei kai sitä turhaan sanota, että minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa.  Haluan näin vielä suht nuorena pitää kiinni hyvistä uskon harjoituksista: rukoilen, luen Raamattua, laulan, kokoonnun yhteen muiden kanssa, palvelen lahjoillani.  Elää elämääni niin, että kun riistuaan pois kaikki muu, kaikki "turha", jäljellä oleva kannattelee minua loppuun saakka.  Että sumentuneen muistinkin keskellä mielen kirkas hetki tulee tärkeiden totuuksien äärellä.  

Niinpä tässä juuri ennen joulua haluan keskittyä joulun todelliseen perintöön.  Suurin lahja, jonka voin elämääni koskaan saada, saakoon olla joulussamme tänä vuonna kirkkaasti esillä.  Perinteet olkoon sellaisia, joita mielelläni pidän elämäni jouluissa aina esillä.  

Kun Joulu On-laulun viimeisen säkeistön sanoilla: 

 3. On äiti laittanut kystä kyllä,
hän lahjat antaa ja lahjat saa.
Vaan seimi, pahnat ja tähti yllä
ne silmiin kalleina kangastaa!
Siks mieli hellä on kristityllä,
kun joulu on, kun joulu on.


San. Alpo Noponen


"Nativity Set" by digidreamgrafix
"Elderly Woman On The Couch" by Ambro

10.12.2014

Lastensynnyttäminen pelastaa osa 2


Ihmettelen seuraavaa jaetta:


Mutta hän on pelastuva lastensynnyttämisen kautta, jos hän pysyy uskossa ja rakkaudessa ja pyhityksessä ynnä siveydessä.  1 Tim 2:15. 
Nämä ovat Paavalin sanoja ja hän puhuu (tietenkin) naisista.  

Kirjoitin viimeksi siitä, mitä nämä jakeet luultavasti eivät tarkoita:  että nainen pelastuisi tai varjeltuisi synnytyksen fyysisiltä vaaroilta,  nainen pelastuisi eli varjeltuisi kadotustuomiolta lapsen synnytettyään, tai nainen (Eeva) pelastuu, koska nainen (Maria) on synnyttänyt Jeesuksen, josta meillä on lupaus 1 Moos 3:15.

En myöskään usko siihen tulkintaan, että Paavali puhui nämä sanansa Efeson seurakunnan senhetkiseen tilanteeseen, jossa monet naiset olivat joutuneet väärien opettajien harhauttamaksi ja sen vuoksi heidän seurakunnassa opettamisen sijasta piti keskittyä äidillisiin tehtäviinsä.  Aion käsitellä tätä ajatusta laajemmin, kun seuraavan kerran kirjoitan 1 Tim 2:8-15 paikasta.  Uskon, että kun Paavali antoi nämä ohjeensa ja käskynsä, ne eivät ole sidottuja tiettyyn kulttuurin tai tiettyyn historian hetkeen, vaan ne ovat ikuisia totuuksia, jotka ovat voimassa vielä tänäkin päivänä.  Muutenhan voisi miltei minkä vain Raamatun käskyn selittää olleen Raamatun aikaisen kulttuurin keskelle annettuja eikä siten olevan enää tänä päivänä voimassa.

Olen siis tulossa siihen johtopäätökseen, että tämä paikka puhuu pelastuksesta hengellisessä mielessä, (mutta ei kadotustuomiosta pelastumisesta) ja että uskolla ja lastensynnyttämisellä on suuri yhteys kristityn naisen elämässä.  


Mitä on pelastus?  


Onko se vain yksi hetki historiassa, kun päätin uskoa Jeesuksen täydelliseen sovitustyöhön minun osaltani, kaduin syntejäni ja tulin Jumalan lapseksi?  

Olen sitä mieltä, että Raamatussa pelastus on tätä laajempi käsite.  

Pelastuin (lahjavanhurskaus, Room 3:24).  Pelastun koko ajan (pyhittäytyminen 1 Tess 4:7, Ef 2:10).  Tulen pelastumaan tästä maallisesta majastani (1 Kor 15:51-53).

Pelastus, uskoontulo on vain ensimmäinen askel tässä koko elämän kestävässä prosessissa.  Kun pelastuin synnin ja kuoleman vallasta, Jumala teki minut vanhurskaaksi (julisti minut syyttömäksi).  Mutta en muutu yhdessä yössä synnittömäksi ja Jumalaa kaikin tavoin miellyttäväksi ihmiseksi; kamppailen syntisten halujen ja synninteon kanssa päivittäin.  Silti tavoitteenani on koko elämälläni, kaikilla tavoillani tuoda kunniaa Jumalalle ja elää Hänelle mieliksi.  Jumala on kutsunut minut pyhitykseen, elämään pyhää elämää, mutta en ole pikapyhimys.  Pyhittäytyminen eli pyhäksi tulemisen prosessi kestää uskovan koko maanpäällisen elämän ajan.  

Pyhittäytymisen prosessi on Pyhän Hengen aikaansaamaa muutosta meidän elämässsämme.   Pyhä Henki tekee työtään minussa ja vuosien varrella, toivottavasti, muutun enemmän ja enemmän Jeesuksen kaltaiseksi.  Olen kuullut monia vertauksia tästä prosessista: synnin juuria kaivetaan ylös, orpo oppii luottamaan lapsen tavoin Isän täydelliseen huolenpitoon, kivikkoinen maa muuttuu hedelmälliseksi pelloksi, villiintynyt puu karsitaan ja se tuottaa paljon hedelmää, kulkukoira oppii sylikoiran tavoille.  Se on kasvun prosessi.  

Tämän pyhitysprosessin aikana tulen osaksi tätä kreikan kielen sanaa teknogonia, joka ei tarkoita vain synnytyshetkeä, vaan kaikkea sitä, mikä liittyy lasten saamiseen ja vanhempana olemiseen.


Sinkut ja lapsettomat


Mitä tämä jae voi antaa niille naisille, jotka eivät ole naimisissa?  Jos jumalallinen naiseus on lastensaamista, mikä on sinkun osa?  Wendy Alsup toi esille muutamia ajatuksia lapsettomuudesta kirjoittaessaan tästä Raamatunpaikasta.  Hän oli aina ajatellut, että kristilliseen naiseutuun kuului avioliitto ja vanhemmuus.  Kun vaatekaappi alkoi täyttyä kaason mekoista, mutta hääpukua ei näyttänyt olevan tarve hankkia, esille nousi mm.  pelko siitä, että hän ei koskaan menisi naimisiin tai saisi lapsia.  Jumala pyhitti häntä näiden pelkojen kautta. 

Kun joutuu sanomaan hyvästit aviomiehelle tai lapsille, joita ei koskaan voi saada, se on hengellisesti suuri kamppailu, jopa uskoa järisyttävä tapahtuma.  Jumala voi käyttää tätä tilannetta paljastaakseen naisen sydämessä olevaa pelkoa ja väärää ajattelua ja epäuskoa.  Jumala voi käyttää lastensaannin kysymyksiä pyhitystyössään, koska nämä kysymykset ovat suuria naisen elämässä.  Suostunko prosessiin, uskallanko luottaa, olenko hyväksytty, vaikka osani olisi naimattomuus tai lapsettomuus?  Isoja kysymyksia ja ne vaikuttavat hengelliseen elämään.  

Tiedän monia naisia, joille lapsettomuuden kysymykset ovat hyvin ajankohtaisia ja kipeitä.  Eräs ystäväni on avoimesti jakanut kaikesta siitä pettymyksestä ja kysymyksistä, joita mahdollinen lapseton elämä nostaa hänen elämässään esiin.  Lapsensaantiin liittyvät asiat ovat olleet Jumalan mahdollisuuksia pyhittää häntä, vaikka hän ei olekaan äiti.  


Nainen Timoteuskirjeessä


Hannah Anderson huomioi kirjoituksessaan, että tätä jaetta käsittelevissä keskusteluissa yllättävän poissaolevaa on ollut ensimmäisen Timoteuskirjeen koko konteksti, erityisesti jakeet, joissa puhutaan oikeista leskistä (1 Tim 5:3-16).

1 Tim 2:9-10 puhuu siitä, miten naisen tulee kaunistaa itseään hyvillä teoilla.  Luvussa Paavali luettelee näitä naisten hyviä tekoja:  lasten kasvatus, vieraanvaraisuus, pyhien jalkojen peseminen, ahdistettujen auttaminen ja kaiken hyvän tekemisen harrastaminen.

Anderson jatkaa huomioitaan:
Kyseessä on luultavasti vain se, ettei näe metsää puilta, mutta 1 Timoteus 2:9-15 ja 1 Timoteus 5:3-16 paikkojen yhteneväisyydet ovat varteenotettavia.  Molemmissa puhutaan jumalallisen naisen luonteenpiirteistä, molemmat viittaavat lastenkasvatukseen ja kodinhoidon rooleihin, molemmat varoittavat kielen väärinkäytöstä ja molemmissa varoitetaan Saatanan pettävästä luonteesta.  Ehkä Paavali tekee, mitä hän usein tekee yhdistäessään käytännön ohjeet (5:3-16) periaatteeseen, jonka hän on aiemmin asettanut (2:15).   Jos tämä on kyseessä, voimme oppia enemmän alkuperäisestä periaatteesta kun katsomme miten se otetaan käytäntöön.    
Kun verrataan näitä kahta ensimmäisen Timoteuskirjeen kohtaan, voidaan huomata, että viidennen luvun naispuoliset iäkkäät lesket ovat hengellisesti kypsiä, täynnä uskoa, rukouksessa pysyviä ja itsensä uhraavia.  He ovat pysyneet "uskossa ja rakkaudessa ja pyhityksessä ynnä siveydessä".  Nuoret lesket sen sijaan ovat himojensa johdettavissa, laiskistuvat, juoruileivat ja sekaantuvat toisten asioihin.  Paavali varoittaa ottamasta heitä seurakunnan avustuslistalle ja kehoittaa heitä tavoittelemaan perhe-elämää - naimisiin menoa, lasten saamista ja kodin hoitamista.  Kysy keneltä äidiltä vain, niin hän kertoo, että jos haluat hoitaa nämä alueet hyvin, ei sinulle jää paljoakaan joutoaikaa turhanpäiväisyyksiin.

Voiko uskoa yhdistää lastensynnyttämiseen?  Voiko naisen hengellistä tilaa yhdistää fyysiseen synnyttämiseen ja lasten hoitamiseen?  Paavali näyttää sanovan näiden jakeidensa kautta, että kyllä voi.

Jos nämä olisivat ainoat jakeet Raamatussa, jossa yhdistetään lastensaaminen ja usko, ehkä tämä tulkinta ei olisi niin varmalla pohjalla.  Mutta Anderson nostaa esiin useita esimerkkejä Vanhasta Testamentista, jossa usko näyttää liittyvän perhe-elämään:  Eeva, Saara, Rebekka, Raakel, Hanna ja jopa Jookebed, Mooseksen äiti.  Heidän kaikkien usko oli yhteydessä raskaaksi tulemiseen ja lasten kasvattamiseen.  

Paavali ei tässä varmastikaan huolehdi seurakunnan kutistumisesta, jos lisääntyminen vähenee.  Ei, vaan Paavali huolehtii siitä, että Saatana voi pettää nuoret naiset ja vetää heidät pois Kristuksesta.  Yksi tapa, jolla petos tulee esiin on se, että naiset suhtautuvat välinpitämättömästi ja laiminlyövät Jumalan naisille luottamaa tehtävää, lastensaamista ja kasvattamista.  Puhuuhan Paavali edellisisssä lauseissa miten Saatana petti Eevan, joten voidaan päätellä, että Paavalin päähuolenaihe on suojella naisia Saatanan tempuilta ja vahvistaa naisen välttämätöntä työtä uuden elämän synnyttäjänä.

Nykyaikana olemme niin imeneet itseemme maailman arvot, että tällaisesta puhuminenkin jo aiheuttaa närää: et sinä voi käskeä naisia naimisiin ja lasten tekoon!  Niin, olet oikeassa.  En minä voikaan.  Mutta Jumala näyttää arvostavan naisten kotona tehtäviä töitä: lastenhoitoa, lastenkasvatusta, kodin hoitoa, vieraanvaraisuutta, ahdistettujen auttamista ja toisten palvelemista hyvin korkealle.  

Naisen perinteiset tehtävät täyttävät jumalallisen työnkuvan merkit, eikö vain;  maailma pilkkaa niitä voimakkaasti, ne eivät käy ihmisten mieleen ja niiden mukaan toimiminen on kuin itsensä uhraamista. 


Kirous ja siunaus


Juuri ennen tätä ihmeellistä lausettaan Paavali on puhunut siitä, miten Eeva petettiin ja joutui rikkomukseen.  Ensimmäisestä Mooseksen kirjasta voit lukea, miten tätä syntiinlankeemusta seurasi Jumalan antamat kiroukset, jotka naisella liittyvät raskauteen, synnytykseen ja aviomieheen ja miehellä työn tekemiseen.

Wuestin kreikan kielen eksegeesi tästä tekstistä selittää asian näin:
The penalty for transgression, so far as woman is concerned, was expressed in the words, 'I will greatly multiply thy sorrow and thy conception; in sorrow thou shalt bring forth children' (Gen 3:16).  But just as in the case of man, the world being as it is, the sentence has proved a blessing, so it is in the case of woman.  'In the sweat of thy face shalt thou eat bread' expresses man's necessity, duty, privilege, dignity.  If the necessity of work be a stumbling block, man can 'make it a stepping-stone'.  Nay, it is the only stepping-stone available to him.  If St. Paul's argument had led him to emphasize the man's part in the first transgression, he might have said, 'He shall be saved in his toil', his overcoming the obstacles of nature.    
Samoilla poluilla on myös John Piper, kun hän siteeraa 1800-luvulla vaikuttanutta Henry Alfordia. Jokainen synnyttänyt nainen tietää synnytyksen fyysisen hinnan.  Se on kivulias tapahtuma, vaikka se sujuisi miten hyvin ja se voi jättää pysyviä haavoja ja vaikeuksia naisen elämään.  Nämä olivat Jumalan antaman kirouksen hedelmiä.  Mutta Jumalan viimeinen sana naisille ei ole kirous, vaan toivo.  Jumalan suunnitelma naisia kohtaan ei ole tuho vaan pelastus.

Lauserakenne dia tes teknogonias eli lastensynnyttämisen kautta on täsmälleen sama kuin 1 Kor 3:15 "mutta hän itse on pelastuva , kuitenkin ikään kuin tulen läpi".   Mies sai kirouksen seurauksena tehdä työtä, jonka olisi pitänyt olla iloa ja tyydytystä tuova asia, vaivaa nähden ja otsa hiessä.  Samoin naiset saavat kirouksen seurauksena kärsiä vaivaa raskaudessa ja synnytyksessä, vaikka lasten saaminen olisi pitänyt olla iloa ja riemua tuottava asia.  Wuest sanookin, että jos Paavali olisi puhunut tässä miehille, hän olisi voinut sanoa, että "Mies pelastuu työntekemisen kautta...".  Näiden vaikeiden ja kivuliaiden tehtävien kautta löytyykin siunaus.  




Pelastus ei ole vain asia, jonka hoidamme kerralla pois päiväjärjestyksestä.  Uuden Testamentin mukaan siihen liittyy myös teot.  Paavali kehoittaa filippiläisiä: "Ahkeroikaaa...että pelastuisitte" (Fil 2:12).  Pelastukseen polku lastenkasvatuksessa löytyy kaikille naisille, kun me pysymme uskossa,  rakkaudessa ja pyhityksessä ynnä siveydessä.  Ilman näissä pysymistä ei lasten maailmaan saattamisessa ja heidän kasvattamisessaan ole mitään pyhittävää tekijää.  Maailmassa on tuhansia naisia, jotka jumalattomina kasvattavat lapsensa.  Mutta jos olen halukas pysymään uskossa, rakkaudessa, pyhityksessä ja siveydessä,  olen tekemässä pelastavaa työtä itseni kohdalla.  Olen sallimassa Jumalan muutostyön hengellisessä elämässäni.  

Avioon astuttuaan moni huomaa, että ei olekaan se kiva ja antelias ja ystävällinen olento, joksi itseään on koko elämänsä ajan luullut.  Aviopuoliso ei olekaan aina ihastunut käytökseeni tai sanoihini, mutta hän on aikuinen.  Hän osaa antaa minulle tilaa ja aikaa.  Lapsi ei osaa.  Minulla ei ole tilaa eikä aikaa ja niinpä olen vastakkain syvälle juurtuneen itsekkyyteni kanssa kymmeniä kertoja päivässä.  En saa nukkua, en saa syödä, en saa lukea, en saa käydä suihkussa, en saa puhua puhelimessa ilman, että jonkun toiseen tarpeet eivät keskeyttäisi omia suunnitelmiani jatkuvasti.  Mitä tämä nostattaa esiin sydämestäni?  Voin sanoa, että olen oppinut omasta vajavaisuudestani suuria oppitunteja äitiyden myötä.  Huomaan, kuinka itsekeskeinen olen, kun lapset tarvitsevat huomiotani ja apuani.  Olen kärsimätön ja kiukustun.  Tällaisissa hetkissä minulla on valinta: haluanko todella kasvaa pyhityksessä vai haluanko elää elämääni omien halujeni mukaan?   Valintoja saan tehdä useita kertoja tunnissa päivässä.  Ne ovat uskon valintoja.  Uskonko todella, tässä lastenkasvatuksen myllyssä, ne monet asiat, jotta ennen niin helposti huuliltani sujahtivat?  Ja uskonko lapseni Jumalan käsiin tässä pahassa maailmassa, epävarmassa tulevaisuudessa?  

Ihan niinkuin mikä muu hyvä työ tahansa, jumalallinen lastenkasvattaminen on syvän uskon esilletuomista.  Tämä usko näkyy tekoina.  Jumalan sisimmässä tekemä työ on nyt julkista ja kaikille näkyvissä olevaa.   

Martha Hartogilla on jakeesta vielä samankaltainen, mutta kuitenkin erilainen tulkinta.  Asia, josta nainen pelastuu on hänen opiskelujensa tuloksen mukaan edellisissä jakeissa mainittu auktoriteettin ottaminen seurakunnassa.  Muistin virkistämiseksi tässä ovat edeltävät jakeet:  
8. Minä tahdon siis, että miehet rukoilevat, joka paikassa kohottaen pyhät kädet ilman vihaa ja epäilystä;9. niin myös, että naiset ovat säädyllisessä puvussa, kaunistavat itseään kainosti ja siveästi, ei palmikoiduilla hiuksilla, ei kullalla, ei helmillä eikä kallisarvoisilla vaatteilla,10. vaan hyvillä teoilla, niinkuin sopii naisille, jotka tunnustautuvat jumalaapelkääviksi.11. Oppikoon nainen hiljaisuudessa, kaikin puolin alistuvaisena;12. mutta minä en salli, että vaimo opettaa, enkä että hän vallitsee miestänsä, vaan eläköön hän hiljaisuudessa.13. Sillä Aadam luotiin ensin, sitten Eeva;14. eikä Aadamia petetty, vaan nainen petettiin ja joutui rikkomukseen.15. Mutta hän on pelastuva lastensynnyttämisen kautta, jos hän pysyy uskossa ja rakkaudessa ja pyhityksessä ynnä siveydessä.

Lainaus hänen artikkelistaan:

Kristitty nainen "pelastuu"  tai  "vapautuu" seurakunnassa auktoriteetin ottamisen synniltä (tarkemmin, miehen opettamiselta), jos hän on uskollinen Jumalan hänelle antamassa lapsensynnyttämisen ja -kasvattamisen roolissaan.  Sen lisäksi, hänen asemansa Jumalan kokonaisvaltaisessa pelastussuunnitelmassa (johon viitattu 1 Moos 3), "säilyy" tämän roolin kautta.  Paavali valitsi lastensynnyttämisen, koska se mainitaan 1 Moos 3:ssa, ja koska painotus oli väärissä opettajissa, jotka vähättelivät avioliittoa ja naisen äidillistä roolia.  ...  Äitiyden kautta tulevalla vapautumisella on ehto: jumalallinen luonne.  Vaikka tämä paikka käsittelee naisen seurakuntaelämää, uskollisuus äitiydelle vaikuttaa hänen koko elämäänsä.  

Nainen siis vapautuu kiusaukselta hakeutua auktoriteettiasemaan miesten suhteen seurakunnan keskellä keskittymällä hoitamaan ja kasvattamaan lapsensa hyvin.  Näin Jumalan Sana eroaa jyrkästi kulttuurimme asenteesta, joka on hyvin vähättelevä äidin roolin suhteen.  Naisia oikein ajetaan saavuttamaan merkitystä työn kautta ja luomaan uraa ja hakeutumaan korkeisiin asemiin.   Lapset ehtii joku muukin hoitamaan.  Jumala kutsuu kristittyjä naisia kasvattamaan jumalallisia lapsia.  Onko tämä vähäpätöinen ja merkityksetön tehtävä?

Anderson myöntää artikkelinsa lopussa, että tämä käsky naisille pelastamaan itsensä sitoutumalla äitiyden ja kodinhoidon työhön on vaikea pala nieltäväksi.  Mutta se on kääritty kauniiseen muistutukseen siitä, miten vaikuttavaa voi olla jumalallinen äitiys.  Timoteus, nuori mies, jonka Paavali oli ikäänkuin adoptoinut omaksi pojakseen uskossa (1 Tim 1:2), oli seurakunnan paimenena tehtävässä, jonka vaikutukset ylsivät vuosisatojen päähän.  Timoteus oli perinyt uskonsa kahdelta naiselta; isoäidiltään Looikselta ja äidiltään Eunikelta.  Timoteuksen kreikkalainen isä (Apt. 16:1) ei ollut tässä perheessä uskon välittäjä.  Sen tekivät uskolliset äidit, jotka kasvattivat poikansa tuntemaan Jumalan, jotka muovasivat hänen luonnettaan ja valmistivat hänet sydäntään vastaanottamaan evankeliumin.

Uskovaisesta äidistä moni aikuinen lapsi kiittää Jumalaa.



Lähteet:

Douglas Moo: What Does It Mean Not to Teach or Have Authority Over Men? 1 Timothy 2:11-15, kirjassa Recovering Biblical Manhood & Womanhood, A Response to Evangelical Feminism.  Toim. John Piper ja Wayne Grudem

Kenneth S. Wuest: Wuest's Word Studies From the Greek New Testament For the English Reader Vol II

D. Guthrie ja J.A. Motyer (toim.):  The New Bible Commentary

The NIV StudyBible

Hannah Anderson: Faith and Babies: Reflections on 1 Timothy 2:15
Martha Hartog: Mothers Saved in Childbearing? Part 1
Martha Hartog: Mothers Saved in Childbearing? Part 2
Wendy Alsup: Women Saved Through Childbearing?!
John Piper: How Are Women Saved Through Childbearing?
Mary Kassian: Women, Typology, and 1 Timothy 2:15
Tim Challies: Saved Through Childbearing?

Artikkeleiden kommenteista voi myös löytää lisävaloa asiaan tai sitten vain bensaa liekkeihin.



Kuvat:
FreeDigitalPhotos.net
Newborn Baby Sleeping by papaija2008
Mother Running With Children by photostock

3.12.2014

Lastensynnyttäminen pelastaa?


Lähestymme juhlaa, jossa pääasia on lapsen syntyminen.  Niinpä siihen sopii mukavasti tämän seuraavan jakeen ihmetteleminen.  Käytän sanaa ihmetteleminen ihan tarkoituksella, sillä tämä on todella ihmetystä herättävä jae.  Ehkä kaikkein vaikein jae selittää Raamatussa, mutta ei anneta sen hidastaa meitä!  Ja tämä liittyy vahvasti blogini teemaan eli Raamatusta löytyvien nais-jakeiden opiskelemiseen, joten koen ihan velvollisuudekseni kaivautua tämän kohdan sanomaan syvemmin:

Mutta hän (nainen) on pelastuva lastensynnyttämisen kautta, jos hän pysyy uskossa ja rakkaudessa ja pyhityksessä ynnä siveydessä.  1 Tim 2:15. 

Mitä tämä voi tarkoittaa?

Aivan ensimmäinen potkureaktio tähän on se, että pelastusta ei voi ansaita millään teoilla, ei edes lastensynnyttämisellä.  Pelastus saadaan yksin uskon kautta.  Jos joku opettaa, että vaakakuppia voi painavoittaa lasten synnyttämisellä, jätä tällaiset opettajat.  Ei ole olemassa mitään vaakakuppia.  On vain armo ja usko, joka pelastaa.  Tämä ei siis voi olla pelastuskysymys.  Eihän?

Toinen reaktio on peruuttaa vähän ja katsella jakeen yhteyksiä: mitä Paavali on kirjoittanut Timoteukselle juuri ennen tätä jaetta?  Entä mikä on yleisesti koko Timoteuskirjeen päämäärä?  Raamatun jakeitahan ei yleensäkään pitäisi lukea irtonaisina mannalappuina, vaan yrittää mahdollisuuksien mukaan saada kokonaiskuva aiheesta.  Kirjailija Wendy Alsup, joka kirjoittaa myös blogia Practical Theology for Women, sanoo usein, että Raamattu on paras kommentaattori itsestään.  Tärkeät asiat ovat Raamatussa punaisena lankana ja yhtenäisesti selitettyinä ja Raamattu pitääkin tuntea Genesiksestä Ilmestyskirjaan.

Kolmanneksi haluan selvittää, että en ole teologi.  Olen opiskellut Raamattua joidenkin opintoviikkojen verran, mutta en ole suorittanut mitään tutkintoja.  En ole opiskellut kreikkaa.   Minua viisaammat ja lukeneemmat ja Jumalan Hengen opettajan lahjoilla varustamat ihmiset ovat käsitelleet tätä Raamatunpaikkaa ja siitä on siltikin olemassa monta eri selitystä.

Mutta olen vakaasti sitä mieltä, että jokaisella naisella on kykyä ymmärtää Jumalan sanaa ja että meitä kehoitetaan opiskelemaan sitä.  "Tietoa hankkii ymmärtäväisen sydän, tietoa etsii viisasten korva."  San 18:15.  Jos osaat lukea ja sinulla on Raamattu, et voi olla kristitty nainen ja jättää tätä suurta kirjaa pölyttymään hyllyllesi.  Sinun täytyy lukea sitä ja kun et ymmärrä jotain kohtaa, etsit siitä tietoa kyselemällä ja lukemalla lisää.  Opetuslapsi tarkoittaa oppijaa.  Oppiminen ei lopu koskaan.   Näin olen siis toiminut tämän Timoteuskirjeen kohdalla.  Ja miksi se on täällä blogissa?  Kirjoitan, jotta oppisin.  Näin minä omaksun tietoa parhaiten, jäsentelen ajatuksiani selvimmin.  Tässä siis luento Timoteuskirjeen lastensynnyttämisen pelastustehtävästä itselleni.

Paavalin ensimmäinen kirje Timoteukselle


Katsahdus Timoteuskirjeen sanomaan tuo selvyyttä aihepiiriin.  Timoteuskirjeet 1 ja 2 ovat Tiituskirjeen kera Uuden Testamentin pastoraalikirjeitä;  ne on kirjoitettu paikallisten seurakuntien pastoreille.  Kirjeissä toistuu kolme pääaihetta: väärä opetus, ohjeet seurakunnan hallintoon ja uskollisuus seurakunnan perinteisiin oppeihin.   Koska Paavali käyttää kirjeissä itsestään virallista titteliä "apostoli", voidaan päätellä, että pastoraalikirjeet eivät ole vain yksityisiä kirjeitä, vaan hän odotti Timoteuksen ja Tiituksen lukevan ne myös seurakunnilleen.  

Paavali kehoitti Timoteusta jäämään Efesoon "...käskeäksesi eräitä kavahtamaan, etteivät vieraita oppeja opettaisi eivätkä puuttuisi taruihin ja loppumattomiin sukuluetteloiin, jotka pikemminkin edistävät turhaa mietiskelyä kuin Jumalan armotaloutta, joka perustuu uskoon, niin kehoitan nytkin." 

Paavali toivoi pääsevänsä vierailemaan Efesoon, mutta summaa kirjeen tarkoituksen: "Vaikka toivon pian pääseväni sinun tykösi, kirjoitan sinulle tämän, että, jos viivyn, tietäisit, miten tulee olla Jumalan huoneessa, joka on elävän Jumalan seurakunta, totuuden pylväs ja perustus." (3:14-15). 

Paavali kirjoittaa ohjeita koskien seurakunnan paikallisia johtajia, heidän tehtäviään ja pätevyysvaatimuksiaan sekä seurakuntakuriin liittyvistä asioista.  Kun Paavali lähetti nämä ohjeet, hän tarkoitti että ei vain Timoteuksen henkilökohtaisesti pitäisi tietää miten käyttäytyä, vaan myös jokaisen seurakunnan jäsenen tulisi tietää, miten tulee olla Jumalan huoneessa, joka on totuuden perustus ja pylväs.

Kirje loppuu sanoihin: "Oi Timoteus, talleta se, mikä sinulle on uskottu, ja vältä tiedon nimellä kulkevan valhetiedon epäpyhiä ja tyhjiä puheita ja vastaväitteitä, johon tunnustautuen muutamat ovat uskosta hairahtuneet."


Väärä oppi


On tärkeää ymmärtää, että Paavali kiinnittää merkittävän vähän huomiota siihen, millaista tämä seurakunnan keskellä julistettu väärä opetus oli, olettaen Timoteuksen olevan hyvin tietoinen asiasta.  Vääristä opettajista löytyy seuraavia huomioita (lähde 1):

  1. Väärät opettajat kylvivät erimielisyyttä ja antoivat vähäpätöisten asioiden vallata ajatuksensa. 
  2. Väärät opettajat painottivat askeettisuuden merkitystä hengellisyyden tavoittelemisessa.  He opettivat pidättäytymään tietyistä ruoista, avioliitosta ja luultavasti seksistä yleensäkin.  He ehkä myös korostivat fyysisen harjoittelun merkitystä hengellisyydessä.  
  3. Väärät opettajat olivat saneet monet naiset kääntymään ja seuraamaan heidän oppiaan.  
  4. Väärät opettajat kehoittivat naisia hylkäämään ns. perinteiset naiselliset tehtävät ja suosivat tasa-arvoista lähestymistapaa naisten ja miesten roolisuhteisiin.  Tätä ajatusta ei löydä suoraan tekstistä, mutta sitä tukevat seuraavat ajatukset:  Ensinnäkin rohkaisu pidättäytymään avioliitosta, joka oli osa väärää oppia, todennäköisesti sisälsi myös muuta perinteisten naisten roolien mustamaalausta.  Toiseksi, jakeessa 5:14 Paavalin ohjeet nuorille leskille "Tahdon, että...menevät naimisiin, synnyttävät lapsia, hoitavat kotiansa..." eli perinteisten naisten tehtävien hoitaminen ovat annettu, koska "muutamat ovat jo kääntyneet pois seuraamaan saatanaa." (5:15).  Koska Paavali nimittää vääriä opettajia riivaajiksi (4:1), on todennäköistä, että saatanan seuraaminen on väärien opettajien seuraamista ja että he opettivat päinvastaista mitä Paavali jakeessa 5:14. Kolmanneksi Efeson seurakunnan väärien opettajien esiintulo kuulostaa samalta kuin ensimmäisen Korinttolaiskirjeen ongelmat.  Lyhyesti, mm. avioliitto, seksi ja naisten sopivat roolit olivat sielläkin aiheina.  Ehkä ongelman juuressa oli se uskomus, että Kristuksen seuraajat olivat jo ylennetty hengellisyyksiin, joten avioliitto, nais/mies-erot, syöminen ja seksi eivät ole enää relevantteja.  Onhan tähän mahdollista saada tukea Paavalin omista kirjoituksista siitä, että Jumala on meidät "yhdessä hänen kanssaan herättänyt...ja asettanut taivaallisiin" ja että Kristuksessa "ei ole miestä eikä naista".  Korinttolaiskirjeessä ja pastoraalikirjeissä Paavali tasapainottaa asiaa selkeyttämällä luomisjärjestystä ja sen tärkeyttä miesten ja naisten roolierojen suhteen.  Niinpä on mahdollista, että seurakunnan kokoontumiseen liittyvät jakeet liittyvät väärien opettajien vastustamiseen.  

Ohjeita seurakunnalle


Sitten jakeisiin, jotka kokonaisuutena edeltävät tätä lastensynnyttämisjaetta:

8. Minä tahdon siis, että miehet rukoilevat, joka paikassa kohottaen pyhät kädet ilman vihaa ja epäilystä;
9. niin myös, että naiset ovat säädyllisessä puvussa, kaunistavat itseään kainosti ja siveästi, ei palmikoiduilla hiuksilla, ei kullalla, ei helmillä eikä kallisarvoisilla vaatteilla,
10. vaan hyvillä teoilla, niinkuin sopii naisille, jotka tunnustautuvat jumalaapelkääviksi.
11. Oppikoon nainen hiljaisuudessa, kaikin puolin alistuvaisena;
12. mutta minä en salli, että vaimo opettaa, enkä että hän vallitsee miestänsä, vaan eläköön hän hiljaisuudessa.
13. Sillä Aadam luotiin ensin, sitten Eeva;
14. eikä Aadamia petetty, vaan nainen petettiin ja joutui rikkomukseen.
15. Mutta hän on pelastuva lastensynnyttämisen kautta, jos hän pysyy uskossa ja rakkaudessa ja pyhityksessä ynnä siveydessä. 

Jakeet 8-11 liittyvät miesten ja naisten käyttäytymiseen seurakunnan kokoontumisissa.  Erityisesti kiinnitin huomiota siihen, että ulkoisesti muillekin näkyvät ja kuuluvat asiat (rukoukset, ulkonäkö) kumpuavat esiin sydämen asenteista.   Huomioi se, että naisen odotetaan oppivan (Oppikoon, jae 11) eli Paavali ei kiellä sitä, etteikö nainen kykenisi täysin oppimaan ja omaksumaan jumalallisia totuuksia.  

Jakeessa 12 on monta mahdollisuutta naiselle kyseenalaistaa Paavalin sanoja.  Tarkoittiko Paavali ettei salli (epitrepo) opettamista tällä tietyllä historian hetkellä, Efeson seurakunnan tietyssä tilanteessa vuonna 63-65 jKr vai onko se jatkuva kielto?  Mitä opettaminen (didaskein) tarkoittaa?  Miksi vaimo ei saa opettaa tai liittyykö tämä oman miehen opettamiseen vai yleisesti miesten (andros) opettamiseen?  Miksi ei saa vallita eli olla auktoriteettiasemassa (authentein)?  Liittyvätkö opettaminen ja auktoriteettiasema yhteen ('enkä että' oude)?  Onko tämä vain aviopuolisoiden välinen rooliodotus vai kaikkien miesten ja naisten välille annettu sääntö (gyne ja aner)? Näitä kysymyksiä en käy tässä postauksessa käsittelemään, herättelen vain mielenkiintoa asioita kohtaan!

Jakeissa 13-14 tyypilliseen rabbiiniseen tapaan Paavali perustelee ohjeensa luomiskertomuksella (ennen syntiinlankeemusta) ja syntiinlankeemuskertomuksella.  Tässäkin on aineksia kokonaiseen omaan postaukseen, mutta kirjoitan niistä nyt vain sen verran kun on tarpeen ymmärtääkseen tätä aiheena olevaa jaetta.

Jae 15 päättää luvun 2.  Mutta hän on pelastuva lastensynnyttämisen kautta, jos hän pysyy uskossa ja rakkaudessa ja pyhityksessä ynnä siveydessä.  1 Tim 2:15. 


Lastensynnyttäminen ja pelastus


Mitä tarkoittaa "Mutta hän on pelastuva..."?  Kreikan sana sozo, 'pelastus', esiintyy useissa tarkoituksissa.  Sanaa sozo on käytetty parantumisen yhteydessä eli pelastumista sairaudelta ja kuolemalta (Mark 5:34), haaksirikosta pelastumisesta (Ap.t. 27:20) ja pelastumista väärään oppiin kietoutumisesta (1 Tim 4:16).  Paavalin teksteissä sana sozo on aina viitannut pelastukseen teologisessa mielessä, joten on epätodennäköistä että se tässä tarkottaisi fyysistä pelastumista lastensynnyttämisen vaaroilta.  Ovathan monet jumalalliset naiset menehtyneet lastensynnytyksessä.  Myöskin jakeen toinen osa yhdistyy luonnollisesti hengelliseen pelastukseen vaatimuksenaan usko, rakkaus, pyhitys ja siveys.

Mutta tässä kohdassa Paavali puhuu jo uskossa oleville naisille, joten kyseessä ei ole pelastus siinä mielessä, että syntinen laittaa toivonsa Jeesukseen, pelastuu synnistä ja tulee Jumalan lapseksi.  Paavali puhuu uskossa, rakkaudessa, pyhityksessä ja siveydessä pysymisestä.

Lastensynnyttäminen pelastavana tekijänä on myös haastava, koska onhan monia naisia, jotka eivät synnytä lapsia.  Naisten pelastusta ei siis voi sitoa asiaan, joka ei ehkä koskaan materialisoidu joidenkin naisten elämässä.

Jotkut vanhat tekstintulkinnat selittävät jakeen tarkoittavan Jeesuksen Kristuksen syntymää.  Nainen siis pelastuisi Messiaan syntymän seurauksena (Marian kautta).  Viittaus on Ensimmäisen Mooseksen kirjan kolmanteen lukuun, jossa syntiinlankeemuksen jälkeen annetaan ensimmäinen profetia Kristuksesta:  naisen siemen polkee rikki käärmeen pään.  Täyttymys tälle profetialle tuli Kristuksen syntymässä.  Tämä tulkinta ei ole kuitenkaan mielekäs tässä kontekstissa.  Ja eivätkö miehet samalla lailla pelastu, jos sanan tarkoitus tässä olisi Kristuslapsen syntymä?

Kristuksen syntymästä ei myöskään käytetä missään tätä sanaa teknogonia (tähän pohdintaan liittyy myös monen kreikan kielen oppineen tulkinta sanan artikkelista: onko se yksikössä vai monikossa) vaan tämä sana löytyy ainoastaan 1 Tim 5:14, jossa puhutaan ihan tavallisesti lasten synnyttämisestä.

Jotkut selittävät viittauksen Ensimmäiseen Mooseksen kirjaan ja Eevaan.  Siispä jae tarkoittasi sitä, että Eevassa itsessään on maailman ja hänen oman pelastuksensa välineet.

Joku on selittänyt jakeen tarkoittavan, että nainen pelastuu väärältä opetukselta, joka on laajemminkin aiheena Paavalin kirjeessä.

Vielä joku voi ymmärtää sanan "hän" edustavan Efeson seurakunnan naisia.  Eli ei puhuta Eevan pelastuksesta vaan Efeson seurakunnan "naisen" pelastuksesta.  Hän edustaa kaikkia kristittyjä naisia, jotka osoittavat uskoa, rakkautta, pyhyyttä ja siveyttä (itsehillintää, kirjoitin sanojen erosta täällä).

Kun useat tahot ovat runsain mitoin keskustelleet jakeen yksityiskohdista kuten kreikan sanoista, yksikön ja monikon artikkeleista, synekdokeesta, typologiasta ja alluusioista, yleinen mielipide näyttää olevan, että jae ei opeta pelastuksen saapuvan synnytysopin, fyysisen synnyttämisen kautta.

No mitä se sitten tarkoittaa?

Jatkan pohdintoja seuraavassa postauksessa, koska tämäkin on jo yli 1500 sanaa!

Nyt minua kiinnostaa miten sinä tulkitset tätä jaetta!  Oletko kuullut siitä opetusta?  Oletko kenties opiskellut sitä kreikan kielellä?  Kerro meille muillekin ajatuksiasi!



Lähteet:  

Douglas Moo: What Does It Mean Not to Teach or Have Authority Over Men? 1 Timothy 2:11-15, kirjassa Recovering Biblical Manhood & Womanhood, A Response to Evangelical Feminism.  Toim. John Piper ja Wayne Grudem

Kenneth S. Wuest: Wuest's Word Studies From the Greek New Testament For the English Reader Vol II

D. Guthrie ja J.A. Motyer (toim.):  The New Bible Commentary

The NIV StudyBible

Hannah Anderson: Faith and Babies: Reflections on 1 Timothy 2:15
Martha Hartog: Mothers Saved in Childbearing? Part 1
Martha Hartog: Mothers Saved in Childbearing? Part 2
Wendy Alsup: Women Saved Through Childbearing?!
John Piper: How Are Women Saved Through Childbearing?
Mary Kassian: Women, Typology, and 1 Timothy 2:15
Tim Challies: Saved Through Childbearing?

Artikkeleiden kommenteista voi myös löytää lisävaloa asiaan tai sitten vain bensaa liekkeihin.

Kuva:
FreeDigitalPhotos.net
Husband And Pregnant Wife by David Castillo Dominici
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...