Intersektionaalisuus ja Raamattu

 

Kesällä moni hieraisi silmiään kun näki hallituksen uuden tasa-arvo-ohjelman. Ohjelman valmistelua johti pohjoismaisen yhteistyön ja tasa-arvon ministeri Thomas Blomqvist (r.). Häntä ei kuitenkaan otsikoissa näkynyt, vaan lehdistö keskittyi sisäministeri Maria Ohisalon (vihr.) lausuntoon, jossa hän nimesi ohjelman kantavaksi näkökulmaksi intersektionaalisen feminismin.

Vaikka asiaan perehtyneet voivatkin huomauttaa, että hallituksen ohjelmasta ei löydy käsitettä intersektionaalinen feminismi, (ohjelmassa puhutaan intersektionaalisesta näkökulmasta) on selvää, että intersektionaalisuus on feministinen käsite.   

Mutta mitä tämä intersektionaalisuus tarkoittaa?  En varmastikaan ollut ainoa, jonka piti etsiä lisätietoa termistä. 

Mitä intersektionaalisuus on?

Intersektionaalisuus on ollut esillä erityisesti Yhdysvalloissa 70-ja 80-luvulta lähtien.  Kimberlé Crenshaw esitteli intersektionaalisuuden teorian 1989 ilmestyneessä julkaisussaan University of Chicago Legal Forum:ssa "Demarginalizing the Intersection of Race and Sex: A Black Feminist Critique of Antidiscrimination Doctrine, Feminist Theory and Antiracist Politics"

Pääargumentti on, että emme voi ymmärtää mustaihoisen naisen kokemuksia diskriminaatiosta keskittymällä erikseen naiseuteen ja ihonväriin, vaan meidän pitää yhdistää näiden kahden todellisuuden kohtaamiset. Hänen mukaansa rodusta puhuttaessa pitää katsoa myös sukupuolta, ja feminismistä puhuttaessa sitä pitää katsoa rodullisen linssin läpi.

Suomalaisissa uutisissa intersektionaalisuus selitetään niin, että se tarkastelee yhteiskunnassa vallitsevia päällekkäisiä ja läpileikkaavia syrjintämuotoja.  Sen mukaan yksilön yhteiskunnalliseen asemaan vaikuttavat moninaiset taustatekijät, asiat, joille henkilöt muodostavat identiteettinsä. Eriarvoisuutta kitkettäessä pitää kiinnittää huomiota pitkään listaan asioita.

Tarkastelutavassa otetaan huomioon sukupuolen lisäksi esimerkiksi sosioekonominen tausta, asuinpaikka, alkuperä, perhetausta, koulutus, ikä, vammaisuus, seksuaalinen suuntautuminen, sukupuoli-identiteetti ja sukupuolen ilmaisun vaikutus, jotta voidaan selvittää yksilön asemoituminen yhteiskunnassa.  

Uudet aatteet ja termit ovat aina kiinnostavia.  Intersektionaalisuuteen kannattaa paneutua, jotta ymmärrämme kristittynä, mistä se kumpuaa ja millaisiin asioihin se haluaa tänä päivänä vaikuttaa.  

Hyvää tässä aatteessa on, että me kristittyinä osaamme tunnistaa ja käsitellä monimutkaisia asioita, joita seuraa siitä, että elämme syntisessä maailmassa.  Niinpä intersektionaalisuuden pitäisi rohkaista meitä ymmärtämään ja kokemaan myötätuntoa niitä lähimmäisiä kohtaan, jotka ovat kiinni risteävissä rakenteissa.  

Mahdolliset ongelmat

Aatteen negatiiviset puolet tulevat esiin, kun se lakkaa olemasta ymmärtämistä ja siitä tulee (poliittinen) ideologia.  Niin kuin voi käydä monen hyvän ajatuksen kanssa.  Ne voivat auttaa ihmiskuntaa kukoistamaan, tai niiden avulla voidaan luoda rakenteita, jotka ovat syntiä.

Intersektionaalisuus on salaliitto-teoria: sen mukaan yhteiskunta väittää olevansa vapaa ja antavansa kaikille mahdollisuuksia, mutta pinnan alla ovat tiukat etuoikeuksien ja dominoinnin vallat.  Vallan huipulla ovat valkoiset heteromiehet, joten heidät pitää syöstä sieltä pois.  Sen mukaan ne, jotka ovat kaikkein sorretuimpia, ovat niitä, joilla on syvin ymmärrys elämästä ja yhteiskunnasta ja sen vuoksi heidän ääntään pitäisi kuulla eniten.  Niinpä marginaaliryhmien ääntä pitää kuunnella kaikkein tarkimmin - ja tämän huomaa katsellen monia poliittisia päätöksiä viime aikojen Suomessakin. 

Jos kyseenalaistat teoriaa, osoitat, että et ymmärrä sitä, eikä sinulla voi olla siitä mielipidettä.  Se on siten immuuni kritiikille.  Intersektionaalisuutta selittävissä tekstikirjoissa on harvoin sitä epäileviä lähteitä.   (Kuten oppikirjassa Patricia Hill Collins and Margaret Andersen (ed): Race, Class and Gender: An Anthology)

Intersektionaalisuutta voidaan käyttää rakentamaan erimielisyyttä, joka ei jää vain “sortajan” ja sorretun välille, vaan jako tapahtuu uhreiksi arvelluiden ryhmien välillä.  Eri uhriryhmiä on jo todella paljon, koska aina löytyy jokin eriyttävä asia.  

Ongelma onkin siinä, että ihmisiä on niin moneen lähtöön...kukaan sorrettu ei voi puhua “valkoisten lesbojen” tai “vammaisten mustaihoisten” tai “köyhien saamelaisten” äänellä, koska näistäkin ryhmistä löytyy poliittisten mielipiteiden, sosiaalisten asemien ja ruokavalioiden koko kirjo.  Niin eri ryhmät pirstaloituvat aina pienemmiksi sorrettujen yhteisöiksi. 

Intersektionaalisuus on myös tuonut esiin ruman puolensa.  Se syyttää etuoikeutettuja vallan väärinkäytöstä, ja lopettaakseen sen, se on alkanut itse kiusaajaksi.  Sen seuraajat stereotypisoivat, demonisoivat, häpäisevät ja hiljentävät ihmisiä.  Tämä ei tietenkään kohdistu vain “sortajiin”, vaan myös kaikkiin muihinkin sorrettujen ryhmiin, jotka eivät ole heidän kanssaan samaa mieltä tai jotka tekevät jotain, jota he eivät hyväksy.  

Mitä enemmän luen aiheesta, sitä skeptisemmäksi tulen.  Mutta kuten kirjoitin täällä jo vuosia sitten, en suostu ottamaan minkäänlaista ihmisteorian rakennelmaa omakseni. Voin oppia niistä.  Mutta ne eivät tule koskaan riittämään ihmiskunnan ongelmien ratkaisemiseksi.  

Raamatun malli

Raamatussa Jumala on jo antanut meille ratkaisun kaikkien näiden erottavien väliseinien varalle.  Seurakunta on ainutlaatuinen konsepti.  Siinä on sidottu yhdeksi ruumiiksi kaikki, jotka uskovat Jeesukseen.  “Mutta te olette ‘valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, omaisuuskansa, julistaakseenne sen jaloja tekoja’, joka on pimeydestä kutsunut teidät ihmeelliseen valkeuteensa.” (1 Piet 2:9).  

Kun ihminen siirtyy pimeydestä Jumalan ihmeelliseen valkeuteen, hän ei luovu rodustaan tai sukupuolestaan.  Mutta hänen identiteettinsä kristittynä alkaa rakentumaan Jeesuksen ympärille.  

Valittu kansa ei ole musta tai valkoinen tai punainen… Siihen kuuluu ihmisiä kaikista kansoista ja heimoista, kulttuureista ja maista.  Valittu kansa on erilainen, Raamattu kutsuu meitä vieraiksi ja muukalaisiksi.  Identiteettimme ei tule taustastamme, vaan valittuna ja kutsuttuna olemisesta. 

Raamattu on suorasukainen:  “Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet.  Ei ole tässä juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista, sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa.  Mutta jos te olette Kristuksen omat, niin te siis olette Aabrahamin siementä, perillisiä lupauksen mukaan.” (Gal 3:27-29).  

Seurakunnassa emme jakaudu rodun, aseman tai sukupuolen mukaan.  Olemme kaikki yhtä.  Seurakunnassa voi nähdä ihmisiä eri taustasta kokoontuvan yhteisen asian ääreen: Jeesus.  Hän tuo meidät yhteen. Sen sijaan, että keskittyisimme eroihin ja väliseiniin, meitä kutsutaan keskittymään yhteyteen ja keskinäiseen rakkauteen, jotta voisimme tuoda kunniaa Jumalalle.

Kuulin hiljattain esimerkin erän maan seurakuntien yhteisestä foorumista.  Sen johtoryhmään kuuluvat tulevat kaikki eri heimotaustoista.  Näiden eri ryhmien välillä tässä maassa on jatkuvaa kiistaa ja kahnausta, syrjintää ja pelkoa.  Mutta kun seurakunnat, Jeesukseen uskovat, haluavat hoitaa asioita yhdessä, he valitsivat juuri nämä henkilöt...miten kaunis osoitus Jumalan suunnitelman toteutumisesta!  

Jumala ei myöskään valitse ihmisiä, jotka ovat hierarkioiden huipuilla.  Hän ei suosi tiettyä rotua, sukupuolta, perhetaustaa, koulutusta tai asemaa.  Raamatussa on monta esimerkkiä moninaisista taustoista tulevista ihmisistä, joita Jumala käyttää suunnitelmiensa toteutumisessa.  Pikaisesti kirjoitin muistilistaan seuraavat esimerkit:  

Ester - vähemmistö, orja, orpo, nainen

Ruut - leski, väärästä kansasta, nuori nainen

Daavid - perheen nuorin poika, paimen

Jeesuksen seurassa kulkeneet naiset, monet ylhäisiä

Jeesus rikkoi monia sääntöjä naisten suhteen - samarialainen nainen kaivolla!

Maria - liian nuori, naimaton nainen, avioton lapsi

Opetuslapset olivat kouluja käymättömiä ja suhteellisen nuoria. 

Timoteus oli “väärää rotua” seurakuntatyöhön

Lapset - Jeesus asetti lapsen esimerkiksi vallanhimoisille aikuisille (Luuk 9: 46-) 

Intersektionaalisuuteen toivonsa laittaneet etsivät vastauksia todellisiin kysymyksiin. Rotupuhdistukset tai naisten alistaminen ovat todellisia ongelmia maailmassa, ja oikeudenmukaisuuden ja rauhan puolestapuhujia tarvitaan aina.  

Ongelma siitä tulee, jos pääasiaksi tulee oma uhriasema, jos omaa ajattelumallia ei voida haastaa,  ja jos vastapuolen kanssa ei edes haluta löytää yhteyttä tai ymmärrystä.  Silloin ollaan tekemisissä kultin kanssa, jonka viitoittama pelastuksen tie eksyttää tuhansia.  

Aion olla entistä tarkempi, kun seuraan politiikkaa ja sen käyttämiä termejä.  Monenlaista asiaa paljastuu, kun vaivautuu tutkimaan asioita.  

Tässä on erinomainen analyysi intersektionaalisuudesta ja miten sitä voi verrata uskontoon:

Elizabeth C. Corey: First Church of Intersectionality   

No, miten olen mielestäsi ymmärtänyt intersektionaalisuuden?  Voivatko kristityt sinun mielestäsi tukea tällaista politiikkaa? 

Feministiteologian harha

(Tämä teksti  käsittelee feministiteologiaa ja seurakuntajärjestystä. Jos sinua kiinnostaa, mitä mieltä olen sekuläärifeminismistä ja miten tulkitsen feminismin kolmea aaltoa, klikkaa tänne.)

Viimeksi totesin,että tutkin historiassa vaikuttaneita filosofioita ja naisten asemaa ymmärtääkseni seurakunnissa käytävää naiskeskustelua. Seurakunta ei elä umpiossa ja se kohtaa aina ajatusvirtauksia, jotka imeytyvät sen oppiin. Kreikkalaisten filosofien Platonin ja Aristoteleen ihmiskuva on vaikuttanut suuresti sekä maailmanhistoriassa että kirkkohistoriassa.  Historiasta ymmärrän sen, että kukin seurakunta on tehnyt ratkaisujaan sen ajan yhteiskunnan paineiden vaikutuksesta. Onko olemassa seurakuntaa, joka pitäytyy täysin Jeesuksen ja apostolien opille ja osaa vastustaa kunkin yhteiskuntakauden ideologisia painotuksia?

Itselleni on toki tärkeää, että evankeliumi on ymmärrettävä jokaisessa kulttuurissa ja siksi sen esilletuominen on erilaista eri aikakausilla. On kuitenkin olemassa ikuiset totuudet, joiden ei tarvitse olla ajankohtaisia, suosittuja tai ymmärrettäviä. Ne ovat Jumalan aina kestäviä säädöksiä ja toimivat jokaisessa kulttuurissa ja historiankohdassa.     

Nykyajassa meidän on ymmärrettävä feministiteologiaa. Feministiteologia on yhteinen nimitys hyvin laajalle joukolle ideologioita ja tutkimusmetodeja.  Määritelmä Soili Haverisen artikkelista Feminismi, ihminen ja Jumala:  

”Feministiteologian nousukausi alkoi 1960-luvulla jolloin Yhdysvalloissa jalansijaa saanut naisliike kohdisti kritiikkinsä kirkossa ja sen traditiossa näkemäänsä patriarkaalisuutta vastaan. Feministiteologia on alkuperältään lähempänä feminismiä kuin teologiaa, koska sen tavoitteena on yhteiskunnallisen muutoksen aikaansaaminen teologian ja kirkollisen vaikuttamisen kautta. Suppeasti määriteltynä feministiteologia on yhteiskunnallisista ja kirkkopoliittisista syistä ja naisnäkökulmasta tehtävää kristillisen perinteen kritiikkiä ja uudelleentulkintaa, jonka tavoitteena on muuttaa uskon sisältöä ja kirkollisia valtarakenteita naisnäkökulmasta käsin.”

”Feministiteologialla on monia suuntauksia. Kirkon sisällä vaikuttavaa feministiteologiaa kutsutaan reformismiksi, joka jakautuu maltilliseen ja radikaaliin suuntaukseen.  Feministiteologian vanhin muoto, maltillinen reformismi, pyrkii korjaamaan naisvihamielisiä väärintulkintoja teologiassa ja kirkon rakenteissa, tunnustaen kuitenkin Raamatun ja kirkon opin auktoriteetin. Radikaalireformismi ei pidä Raamatun auktoriteettia koskemattomana, vaan ulottaa uudistushalunsa myös siihen ja kirkon oppiin. Raamattu ja oppi nähdään tiettyjen ihmisten jumalakokemuksen tuotteena ja tulkintana Jumalasta, ei Jumalan ilmoituksena itsestään. Suuntaus nostaa feministisen ideologian auktoriteetiksi, jonka valossa Raamattua ja kirkon oppia ja valtarakenteita arvioidaan. Radikaalireformismi on feministiteologian valtavirta ja siksi viittaan käsitteellä feministiteologia tässä artikkelissa aina siihen, ellen toisin mainitse.”

Muistan tervetulosanat Raamattukoulussa: meitä kehotettiin nöyrästi hyväksymään se, että todennäköisesti emme keksi mitään suurta totuutta ja seurakuntaa muuttavaa oppia, jos sitä ei meitä kokeneemmat ja viisaammat kirkkoisät ja uskonsankarit ole edeltävinä 1900 vuotena vielä keksineet.  Moni innokas uskoo löytävänsä jotain aivan uutta ja ihmeellistä Raamatusta ja kokee pystyvänsä muuttamaan satojen vuosien opin muutaman vuoden Raamatunopiskelullaan.

Soili Haverinen kirjoittaa kirjassa Paimenuus, ihmisarvo ja sukupuoli, että suomalaisessa pastorinvirkakeskustelussa on jätetty yksi aivan oleellisimmista kysymyksistä kysymättä. Tämä kysymys olisi paljastanut, millaista ideologiaa kirkkoon ollaan syöttämässä naisten oikeuksien varjolla. Se on yksinkertainen ja perustavanlaatuinen kysymys.  

Onko kukaan kysynyt: Miksi?

Miksi seurakuntien pitäisi avata paimenen ja vanhinten virka naisille? Jos tätä vaatimusta ei ole esitetty kristillisen uskon 1900 vuoden historian aikana, miksi se nousee esiin nyt? Mihin epäkohtaan vaaditaan korjauksia? Mikä on sen taustaideologia? Miten muuten epäkohtaa voisi korjata?

Feministiteologian keskustelu on täysin keskittynyt siihen, miten Raamattua voitaisiin tulkita niin, että naispappeus/paimenvirka voitaisiin hyväksyä. Se avaa Raamatun varustettuina omalla agendallaan: naiset pastoriksi. Jakeen merkitys on jo päätetty, etsinnässä ovat tavat, joilla näihin merkityksiin voidaan päätyä.

Ja feministiteologian kanssa keskusteluun alkaneet ovat unohtaneet kyseenalaistaa näiden vaatimusten taustahengen ja seuraamukset kristilliselle kirkolle. 

Kristillinen arvomaailma ei ole feministiteologiassa enää tärkeää. Tärkeää on oman agendan esiintuominen. Länsimainen ajattelu on ollut feministisesti värittynyttä jo yli 50 vuotta. Sen vaikutuksia teologiseen ajatteluun ja seurakuntien elämään ei tule vähätellä.  Haverinen sanoo, että feministinen teologia esittää useimmiten edustavansa aitoa ja väärentämätöntä kristinuskoa, jollaiseksi Jeesus sen alun perin tarkoitti. Se mieltää itsensä vapautusliikkeeksi, jossa se vapauttaa todellisen uskonnollisuuden ja naiset patriarkaalisuuden kahleista.

Kannattaa muistaa, miten uusplatoninen ajattelu vaikutti kristilliseen kirkkoon ja kirkon naiskuvaan voimakkaasti 200-luvulla ja uudelleen 1200-luvulla. Samoin feministinen ajattelu vaikuttaa tänä päivänä seurakuntien elämässä ja ajattelussa. Miten muuten voisi ollakaan, kun sen vapautussanomaa julistetaan joka tuutista  Seurakunnan jäsenet voivat alkaa sydämestään uskoa, että näinhän Raamattua tuleekin tulkita, huomaamatta itsessään ristiriitaisen feministiteologian ideologian vaikutuksia.  

Uskottavuutta nykyajassa haetaan uskon tulevaisuuden kustannuksella. 

Feministiteologia on esittänyt useita syytöksiä kristillistä uskoa, kirkkoa tai Raamattua vastaan, jotka Haverinen käy läpi kirjassa Paimenuus, ihmisarvo ja sukupuoli:

Syytös 1: Raamattu on miesten kirja miehille.

Syytös 2: Kristinusko on dualistinen ja asettaa naisen siksi miestä alempaan asemaan

Syytös 3: Kristillinen usko mies-Jumalaan tekee naisista vähemmän arvokkaita.

Syytös 4: Kristinusko on myöntänyt naiselle saman arvon kuin miehelle vasta sitten, kun naiset saavat toimia pappeina ja heidän pappeutensa hyväksytään kiistatta.

Syytös 5: Kaikki hierarkiat ovat alistavia ja kristinusko on hierarkkinen, joten kristinusko alistaa.

Keskityn syytökseen 4, feministiteologian ihmiskuvaan pohtimalla, miksi naisen ihmisarvo on riippuvainen hänen asemastaan seurakunnassa.  Tällä syytöksellään feministiteologit nimittäin paljastavat, että heidän maailmassaan kristinusko määrittelee ihmisen arvon sen mukaan, missä tehtävissä tämä toimii seurakunnassa.  Niiden, jotka kannattavat perinteistä paimenuutta, nähdään olevan uhka naisen ihmisarvolle.

Väite on ristiriidassa raamatullisen ihmiskäsityksen kanssa, jossa jokainen ihminen on Jumalan luomana arvokas, riippumatta tehtävistään ja töistään. Ne, jotka ajattelevat tehtävän seurakunnassa olevan sidoksissa ihmisarvoon kannattavat hyvin korkeakirkollista näkemystä, jossa pastori on välittäjä ihmisen ja Jumalan välillä ja lähempänä Jumalaa kuin muut ihmiset. Feministiteologian näkemys ei ota huomioon kristittyjen yhteistä pappeutta ja jokaisen ihmisen mahdollisuutta lähestyä Jumalaa Jeesuksen Kristuksen kautta.  

Feministiteologiassa ihmisarvon määrittelee ihminen itse.  Se ei enää usko siihen, että ihmisen arvon voi määrittää jokin hänen ulkopuolellaan oleva.  Niinpä feministinen teologia ei voi uskoa siihen, että kaikki ihmiset ovat yhtä arvokkaita ominaisuuksistaan riippumatta.  Feminismissä on paine todeta kaikki ihmiset pohjimmiltaan samanlaisiksi ja antaa kaikille yhtä suuri valta, jos ne haluavat pitää kiinni ihmisten yhtäläisestä arvosta.  Haverinen kirjoittaa, että kristinuskossa tätä painetta ei ole, koska ihmisten yhtäläinen arvo ei perustu ihmisten samanlaisuuteen tai yhtä suureen valtaan, vaan Jumalan tahtoon. 

Feminismissä suuri uhka tasa-arvolle on sukupuolten erilaisuus. Sillä ei ole ideologista pohjaa, joka kestäisi ihmisten erilaisuuden ja pystyisi silti pitämään kiinni yhtäläisestä arvosta. Se ei voi yhdistää sitä, että miehellä ja naisella on erilaiset roolit ja tehtävät ja silti he olisivat tasa-arvoisia. Siksi kritiikki, jota feministiteologia nostaa kristillistä ihmisarvoa kohtaan nouseekin sen omista ideologisesta heikkoudesta. 

Jos kuulet seurakuntaa kritisoitavan siitä, että sen paimenina ja vanhimpina on vain miehiä, on hyvä kysyä kritisoijalta, onko kyse ihmisarvokysymyksestä. Jos on, puhuu toinen aidasta ja toinen aidanseipäistä.  Kristillisen seurakunnan päätös noudattaa raamatullista johtamismallia ei ole ihmisarvokysymys eikä kyse ole naisten halventamisesta tai naissorrosta. Päätöksen perusteena on alistuminen Jumalan luomisessa asettamaan järjestykseen ja sen hyväksyminen, että naisella ja miehellä voi olla erilaiset roolit ja tehtävät elämässä ja seurakunnassa, ilman että kenenkään ihmisarvoa poljetaan.   

Ehkä asia ei ole vielä selvä kaikille. Feminismin vaikutus ihmiskäsitykseen sivuutetaan helposti, koska sillä ei nähdä olevan kosketusta asioiden todelliseen laitaan.  Tai ehkä annetaan femismin jyllätä, koska muuten naisten asioita ei saataisi kuntoon.  Haverinen huomauttaa, että kristittyjen olisi syytä kiinnittää huomiota feminismiin ja sen ajamiin asioihin. Vaikka se esiintyy mielellään ihmisoikeuksien esitaistelijana, on yksi sen suurimpia saavutuksia tuhansien syntymättömien lasten surmaaminen.  Suomessa on tapettu jo yli puoli miljoonaa vauvaa äitinsä kohtuun, kaikki naisten oikeuksien varjolla.  Kiinnostaako sinua millainen ideologia sallii äidille oikeuden tappaa oman lapsensa? Antaisitko sille vallan johtaa seurakuntaasi tai yhteiskuntaa?

Yksi feminismin silmiinpistävä piirre on, että se ei aja kaikkien naisten asemaa. Se keskittyy niihin, jotka haluavat päästä naiseudestaan eroon ja tulla kohdelluiksi samalla tavoin kuin miehet. Feministiteologiassa ei arvosteta naisen tehtävää äitinä ja uuden sukupolven kasvattajana, vaan avioliittoon ja äitiyteen suhtaudutaan halveksivasti, jopa vihamielisesti. Martti Nissinen kirjoittaa artikkelissaan ”Oliko kaikki Eevan syytä”, että synnyttäjänä eli äitinä toimiminen oli Jumalan rangaistus syntiinlankeemuksesta naiselle.  Raamatusta voi lukea, että todellisuudessa rangaistus oli vaivat ja kivut, jotka liittyvät raskauteen ja synnytykseen.

Feministiteologit holhoavat naisia kertomalla heille, että todellista täyttymystä voi nainen kokea vain ollessaan miehen paikalla ja isänä – kuten seurakunnan isänä.  Naisen oikeuksia ajaessaan feminismi hyökkää naiseuden ytimen, äitiyteen ja kasvattajana toimimiseen.  Se jättää huomiotta monen naisen toiveen saada olla vaimo ja äiti ja vähättelee heidän kokemuksiaan olla onnellinen näissä rooleissaan.

Haverinen kirjoittaa, että feminismin suurin ongelma onkin naiset, jotka eivät halua noudattaa feminismin ihannoimaa sukupuoletonta elämää, vaan arvostavat itseänsä ja tehtäväänsä naisena.   

Raamattu pitää avata nöyrästi. Se on Jumalan Sana, Pyhä ja jokainen jae on Pyhän Hengen innoittamaa. En voi etsiä sieltä perusteluja omalle mielipiteelleni tai todisteita rakastamalleni ideologialle.  On inhimillistä nousta puolustuskannalle kun koen identiteettiäni tai vakaumustani kritisoitavan. Mutta Kristuksessa Jeesuksessa meitä kutsutaan nousemaan korottamaan vain Häntä ja hänen sanaansa.  On nöyrästi todettava, että mieltäni korruptoi tämä maailma ja tämän maailman hallitsija. Sanan opiskelun prosessissa rukoilen, että mieleni saa uudistua tutkiessani ”mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä.” (Room 12:1).

Naiselle Raamatussa annettu arvo on ollut jatkuvasti hyökkäyksen kohteena. Tänä päivänä hyökkäys on naamioitunut lupaavalta ja vapauttavalta kuulostavaan valheeseen: sinun ei tarvitse alistua olemaan nainen. Voit olla niinkuin mies ja tehdä kaikkea mitä miehetkin. Onhan sinulla oikeus toteuttaa itseäsi! Naisten rynnätessä innoissaan kuulemaan tällaista vapautussanomaa jalkoihin jää heidän ainutlaatuinen tehtävänsä olla vaimo ja äiti, uuden sukupolven kasvattaja ja monen hyvän työn tekijä kodeissa, kouluissa ja yhteiskunnassa.

Raamatun todellinen vapautussanoma on vapaus synnistä, häpeästä ja iankaikkisesta kadotuksesta. Se on vapaus olla juuri sitä, miksi Jumala on sinut luonut: mies tai nainen, Jumalan kuva, ainutlaatuisen arvokas ja tärkeä ja hyväksytty omana itsenään. Tarve tällaiselle ilosanomalle ei koskaan lopu, ja me tarvitsemme sitä tänä päivänä enemmän kuin koskaan.


Lisätty: lisäsin postauksen alkuun linkin, jossa käsittelen feminismiä. Lue se, jos sinua askarruttaa naisten äänioikeus ja mahdollisuus kouluttautua ammattiin. 

Filosofian ja kirkkohistorian kautta naisten asemasta keskustelemaan

Platon, 427–347 eKr. 

Mainitsin kesälomapostauksessa, että odottelin kirjaa postissa. Nyt se on saapunut ja luettukin jo. Kyllä kesälomalla kelpaa.

Kirja on Soili Haverisen ja Mailis Janatuisen Paimenuus, ihmisarvo ja sukupuoli.  Kirjassa pohditaan vastauksia seuraavin kysymyksiin: ”Mitä Raamattu opettaa naisen arvosta, asemasta ja seurakunnan paimenen tehtävästä? Mitkä ovat naisen pastoriviran ideologiset juuret?”  

Molemmat kirjailijat ovat teologian maistereita. Mailis Janatuinen on tunnettu lähetystyöntekijä ja Raamattupiirien perustaja. Mailis on taitava Raamatun opettaja, jonka opetuksia löytyy netistä ja toivon, että saan joskus mahdollisuuden kuulla häntä livenä.  Soili Haverinen on opiskelijatyöntekijä, raamattuopettaja ja poliittisesti aktiivinen Kristillisdemokraattien riveissä. 

Blogissani kirjoittamien pohdiskelujen valossa on ihme, etten ole törmännyt tähän kirjaan aiemmin. Se on nimittäin julkaistu jo vuonna 2009, jolloin Suomen evankelis-luterilaisen kirkon naispappeuden hyväksymisestä oli kulunut jo 20 vuotta. Kirjailijat ovat siis molemmat luterilaisen kirkon piiristä, joten siinäkin mielessä oli mielenkiintoista lukea heidän ajatuksistaan ja opistaan.

Kirja on jaettu kahteen osaan. Mailis Janatuinen käy läpi naisen asemaa, tehtävää ja arvoa Genesiksestä Uuteen Testamenttiin.  Soili Haverinen kirjoittaa ideologioista, jotka löytyvät naispappeuden takaa.

Paimenuus, ihmisarvo ja sukupuoli käy läpi juuri niitä asioita ja Raamatun jakeita, joita itsekin täällä blogissani olen pohtinut. Se pohtii erityisesti kiihkeää keskustelua, jota evankelis-luterialisessa kirkossa yhä käydään naispappeudesta.  Miksi niin moni vieläkin vastustaa paimenviran avaamista naisille?   

Kirja aloittaa alusta, ensimmäisestä Mooseksen kirjasta. Heti Raamatun alkulehdiltä käy selväksi, että mies ja nainen ovat molemmat luotu yhtä arvokkaiksi ihmisyytensä suhteen ja yhtä taidollisiksi huolehtimaan Jumalan luomakunnasta. Syntiin langenneessa maailmassa tämä totuus kuitenkin unohtui.

Jeesuksen saapuessa kaikkein koskettavinta on ehkä naisten mielestä se, miten Jeesus jatkuvasti kohteli naisia juutalaisen kulttuurin vastaisesti antamalle heille mahdollisuuden kuunnella Hänen opetuksiaan, kysyä ja keskustella sekä palvella Häntä miesten joukossa. Jeesus kohteli naisia ihmisinä, joilla on hengellisiä, henkisiä ja fyysisiä tarpeita.  Postaukseni "Jeesus ja naiset" onkin yksi suosikkitekstini. Uuden Testamentin sivuilla tuleekin ilmi, miten naisten asema parani huomattavasti kristillisen seurakunnan piirissä, sen vaikutuksia saamme Suomessakin naisena nauttia. 

Soili Haverisen kirjoittamassa osassa itselleni uusi mutta ajankohtainen kysymys on, miksi monet ajavat naispappeutta/naisvanhemmuutta seurakunnissa.  Mitkä ovat ne ideologiset taustat tälle liikkeelle? Tämä on aihe, johon en ole itse vielä tutustunut, joten keskityn kirjoittamaan siitä. 

Kirjoitan aiheesta kaksi postausta. Tässä käyn läpi kristillisen naiskäsityksen historiaa ja filosofian vaikutuksia varhaiseen kirkko-oppiin ja seuraavassa kirjoitan feministiteologiasta ja siitä, millaista ideologiaa seurakunnalle syötetään naisten oikeuksien varjolla.  (Nojaan asiaa opiskelleen Haverisen tekstiin, suorat lainaukset ovat lainausmerkeissä.)

Kristillisen naiskäsityksen historiaa

Alkuseurakunnassa naisten osallisuus oli itsestäänselvyys. Jeesuksen antama esimerkki siitä, miten miehen tulee kohdella naista nosti naiset arvoon, jota senaikainen kulttuuri ei olisi heille antanut.  Mailis Janatuinen kirjoittaa kirjan ensimmäisessä osassa yksityiskohtaisesti Uudessa Testamentissa mainituista seurakunnan aktiivinaisista.  

  

Kun apostolien sukupolvi oli kuollut, kirjoitusten painoarvo alkoi kasvaa ja oikean opin siirtäminen tuleville sukupolville tuli yhä keskeisemmäksi. Harhaoppeja on ollut aina seuraamassa apostolien oppia ja niiden torjumiseksi seurakunnalla piti olla yhtenäinen käsitys siitä, mikä on Jumalan sanaa ja apostolien opetusta.  

Kirkkoisät loivat pohjan kristilliselle teologialle 100-500-luvulla nopeasti muuttuvassa yhteiskunnassa kun kristittyjen ja kristinuskon asema nousi vainotusta ryhmästä valtionuskonnoksi. Keskiaika olikin jo synkempää naisnäkökulmasta katsottuna.  Kristillinen oppi itsessään ei sisällä sorron aineksia, mutta tästä huolimatta kirkkohistoria on myös naisten sorron historiaa.  

Naisen aseman historiallinen tutkiminen objektiivisesti on vaikeaa. Asioiden todellisen tilan selvittämistä vaikeuttaa se, että naisista on kirjoitettu hyvin vähän. Suuri osa teksteistä on selibaattiin sitoutuneiden kirkonmiesten kynästä ja siksi naisten arkielämästä vieraantunutta.  Moni teksti onkin vihamielistä tai halveksiva naisia kohtaan.  

Naisten omaa ääntä ei kuule, sillä he eivät ole olleet yhteiskunnallisesti eivätkä kirkollisesti näkyvissä asemissa. Emme siis tiedä kokivatko he itsenä alistetuiksi. On toisaalta hyvin mahdollista, että he kokivat roolinsa perheyhteisöissä vaimoina ja äiteinä mielekkäinä ja merkityksellisinä. Objektiivista näkökulmaa, kuten kaikessa historiantutkimuksessa ymmärretään, ei ole.

Kun kristinusko muuttui valtionuskonnoksi, kirkon jäsenmäärä kasvoi. Kirkon johtomiehet halusivat turvata kirkon valta-aseman ja kohentaa sen yhteiskunnallista uskottavuutta. Uusilla jäsenillä ei ollut välttämättä tietoa kristinuskon keskeisestä sanomasta, joten tarvittiin enemmän pappeja. Alkuseurakunnassa yleinen maallikkovastuu väistyi ja papisto hengellisinä virkamiehinä nousi keskeiselle sijalle.  Yhteiskuntakelpoisuuden paine vaikutti kirkkoon, ihan niin kuin se vaikuttaa tänäkin päivänä. Oppiin on aina tullut vaikutteita kunkin ajan ajatusvirtauksista, kun kirkko on hakenut uskottavuutta yhteiskunnassa. 

Filosofian vaikutukset ja ihmiskuva

Rooman valtakunnassa vaikutti kaksi meillekin tuttua filosofiaa: Kreikkalaisen hellennistisen kulttuurin perintö, Platon (427-347 eKr) ja uusplatonismi sekä Aristoteles (384-322 eKr). Platonismi (uusplatonismi) vaikutti kristilliseen kirkkoon 200-luvulta lähtien Augustinuksen kautta ja Aristoteles tuli tunnetuksi vasta 1200-luvulla Tuomas Akvinolaisen vaikutuksesta.

Koska halusin ymmärtää Haverisen tekstiä syvemmin, kävin lukemassa Platonin elämästä ja filosofiasta. Tässä Wikipedia kertoo sen vaikutuksista kristinuskoon: 

”Keski- ja uusplatonismi vaikuttivat edelleen varhaisten kirkkoisien, kuten Justinos Marttyyrin ja Augustinuksen, ajatteluun ja sitä kautta kristinuskon teologiaan ja skolastiseen filosofiaan koko varhaiskeskiajaksi. Erityisesti Augustinuksen kautta Platonin ajattelu vaikutti läntisen kirkon käsityksiin ajasta ja ikuisuudesta, ja hänet voidaan nähdä platonilaisen perinteen vakiinnuttajana lännen filosofiassa ja teologiassa. 500-luvulla eläneen Pseudo-Dionysios Areopagitan teoksia voidaan pitää ensimmäisenä varsinaisena yrityksenä muodostaa synteesi platonismista ja kristinuskosta.”

Molempien filosofien naiskäsitys edusti sen ajan kreikkalaista sukupuolikäsitystä, joka laittoi naisen aseman miehen alapuolelle. Nainen oli miehen omaisuutta, eikä tasavertoinen kumppani, siksi miesten välinen homoseksuaalisuus nähtiin henkisempänä parisuhteen muotona. 

Kristilliseen teologiaan vaikutti merkittäväksi Platonin dualistinen ihmiskuva, ei niinkään hänen naiskuvansa. Dualismi kuvaa, miten ruumiillisina olentoina olemme sidottuja näkyväiseen, mutta sielumme kautta olemme tekemisissä ideatodellisuuden kanssa.  Tässä ihmiskuvassa sielu henkimaailmaan kuuluvana on ikuisesti hyvä ja ruumis maailmaan kuuluvana paha ja saastainen. Teologit tulkitsivat sukupuolisuuden niin, että nainen edustaa ruumista, koska hän herättää miehessä seksuaalisia haluja ja synnyttää lapsia ja mies puolestaan edustaa henkeä. 

Platonin oppilaan Aristoteleen filosofiassa todellisuus on myös kahdessa osassa, vaikka hän ei irrottanutkaan ideamaailmaa materiaalisesta maailmasta.  ”Hänen mukaansa maailma muodostuu muodosta eli formasta (vrt. Platonin ideat) ja aineesta eli materiasta, joista edellinen on ensisijaista ja korkeampaa. Aristoteleen mukaan lapsen syntymässä miehen osuus on tärkeämpi, koska ihmisen forma tulee lapseen miehen siemennesteestä, joka antaa muodon naiselta tulevalle materialle. Jos tässä yhdistymisessä kaikki onnistuu, ja forma hallitsee materiaa asiaan kuuluvalla tavalla, syntyy poikalapsi. Jos jokin menee pieleen, syntyy tyttö, vajaamielinen tai epämuodostunut lapsi. Nainen on Aristoteleen mukaan lähtökohtaisesti epäonnistumisen tuotos eikä Jumalan ainutlaatuista ja hyvää luomistyötä ja suunnitelmaa. Hänessä ihmisyys toteutuu vajaasti, ja feminiinisyys nähdään pelkkänä maskuliinisuuden puutteena, eikä minään itsessään hyvänä.”

Aristoteleen naiskuva on siis ajautunut hyvin kauas siitä ihastuneesta huudahduksesta, kun Adam näki naisen ensimmäistä kertaa: ”Tämä se on! Tämä on luu minun luustani ja liha minun lihastani. Naiseksi häntä sanottakoon: miehestä hänet on otettu” (1 Moos 2:23).  Aristoteleen näkemykset kuitenkin kummittelevat tänäkin päivänä ja ovat vaikuttaneet kristillisyydessäkin pitkään.

Kun kirkon elämässä korostui papiston asema ja uusplatoniset käsitykset yleistyivät, naiset joutuivat syrjään seurakuntaelämässä.  Myös platoninen ruumiillisuudenhalveksunta siirtyi ihanteeksi kristittyjen parissa, ja koska naista pidettiin ruumiillisempana kuin miestä, häntä pidettiin alempiarvoisena. 

Haverinen kirjoittaa, että usein kuuluu väitteitä, että kristillisessä kirkossa nainen sai sielun vasta 300-luvulla. Hän väittää vastaan ja sanoo, että vasta 300-luvulla naisen sielu haluttiin kiistää. Emme voi sivuuttaa Raamatun todistusaineistoa siitä, että naisella on sielu ja että hän on myös Jumalan kuva. Raamatun ja kristillisen opin ansiosta nainen sai siis pitää edes sielunsa. 

Augustinus, 354-430

Haverinen käy läpi myös kirkkoisien omaksumaa platonista ruumiinvieroksuntaa, asketismin ihannoimista ja selibaattia. Merkittävin näistä oli kirkkoisä Augustinus (354-430), jonka kautta Jumala on myös siunannut kirkkoa.  Augustinuksen ihannoiman uusplatonismin kautta kuitenkin naiskäsitys muuttui kirkossa ikävään suuntaan.  Ruumiillisuus oli pahasta, seksuaalisuus oli ruumiillista ja siten pahaa, naiset synnyttävät miehissä seksuaalista halua, joten naiset ovat pahoja.  Ideaaliksi nousi seksitön, haluton avioliitto.

Keskiajalla alamäkeen, reformaatio pelastaa

Keskiajalla (500-1500-l.) naiskäsitys oli kaksijakoinen. Toisaalta naisia halveksittiin (koska seksuaalisten halujen herättäminen miehissä), mutta toisaalta palvottiin Neitsyt Mariaa Ikuisena Neitsyenä.  Monet nykyajan feministiteologit innostuvat Neitsyt Marian palvonnasta patriarkaalisen uskonnon keskuudessa, huomaamatta, että tavallinen juutalaistyttö muutettiin ikuisesti viattomana pysyväksi neitsyeksi ja jumalalliseksi Äidiksi, jolla ei ole enää mitään yhteistä meidän tavallisten naisten kanssa. Tästä näkökulmasta katsottuna Neitsyt Marian palvonta on tavallisten naisten halveksuntaa.

Marian palvonta loppui reformaation vaikutusalueilla 1500-luvun jälkeen. Reformaatiossa myös naiskäsitys ja avioliittokuva palasi raamatullisiin juuriinsa ja naisten asema parani Sola Scriptura eli Yksin Raamattu-periaatteella. 

Haverinen kirjoittaa, että on totta, että kirkon historiassa monet miehet ovat halveksineet naisia ja kohdelleet heitä väärin. Monia epäkohtia on korjattu viimeisen kahdensadan vuoden aikana. 

Feministiteologia on toisaalta aktiivisesti tutkinut kirkkohistoriaa varustettuna selkeällä missiolla: nostaa esiin naissorto ja naisten kärsimys. ”Näiden historiassa eläneiden ja kauan sitten kuolleiden naisten kärsimyksellä yritetään oikeuttaa tietyt länsimaisten nykynaisten valtapyrkimykset, vaikka nämä eivät ole sitä sortoa koskaan itse kokeneetkaan.” Keinotekoisesti luodaan myös asetelma, jossa nykymiehet laitetaan katumaan asioita, joita he eivät ole koskaan tehneet eivätkä koskaan tekisi. Nykynaisen säälipisteiden keruu historian tapahtumien vuoksi on osa samaa asetelmaa. 

Naistutkimuksessa on myös ohitettu jatkuvasti se merkitys, joka naisilla on ollut historian äiteinä, lasten kasvattajina ja vaimoina. ”Jokaisella merkittävällä kirkonmiehellä on ollut äiti, joka on vaikuttanut merkittävästi siihen, millainen aikuinen hänestä on tullut. Äiteinä naisilla on ollut suuri vaikutus kristilliseen kirkkoon, vaikka heidän nimensä ei olekaan tallentunut historiankirjoihin. Tätä vaikutusta ei ole syytä väheksyä.”

Haverinen sanoo myös, että historian väärintekoihin keskittyminen kiinnittää ihmisten huomion pois nykyajan epäkohdista, kuten yksinhuoltajaäitien taakat, vastuuttomat ja poissaolevat isät, pornografia ja prostituutio naisen alistajina ja syntymättömien lasten surmaaminen abortissa, jotka kaikki ovat feminismin hedelmää.  On helppoa kauhistella historian vääryyksiä ja unohtaa oman aikakauden vääryyksiin puuttuminen. 

Historian ja filosofian opiskelu avartaa

Naiskuvan historiasta lukeminen avasi itselleni sitä taustaa, josta moni feministiteologi ponnistaa. Ei ole kauankaan siitä, kun näin Facebookissa linkin, jossa ”paljastettiin” yksikin historiassa tapahtunut miesten salaliitto, kun naisia yritettiin ja yritetään alistaa kristinuskossa toisen luokan kansalaiseksi. 

En kiellä, etteikö historiassa olisi surkeita esimerkkejä halveksuvasta suhtautumisesta naisiin ja naisten aseman irvikuvasta, kun Jeesus teki niin paljon naisten aseman parantamiseksi. Mutta se, että historiasta etsimällä etsitään kauhutarinoita ja tehdään nykyajan seurakunnan miehistä sovinistihirviöitä ei kuulosta oikein vakuuttavalta historiantutkimukselta.

Törmäsin myös ensimmäistä kertaa kreikkalaisten filosofioiden vaikutukseen kristinuskossa. Onkin hyvä pitää silmät auki ja ymmärtää, että yhteiskunnassa osallisena oleva kirkko imee omiin oppeihinsa ylimääräistä, jopa vaarallista. Asiasta lukiessani löysin artikkeliin, josta otettuun lainaukseen on hyvä lopettaa tämä postaus:

 “The Galilean Gospel, as it proceeded from the lips of Jesus, was doubtless unaffected by Greek philosophy . . . . But [early Christianity] from its very beginning was formed by a confluence of Jewish and Hellenic religious ideas.” Dean Inge, Professor of Divinity

Jeesuksen sanoihin ei koskaan vaikuttaneet mitkään filosofiat. Ne olivat ja ovat yhä puhdasta Jumalan sanaa, korruptoimatonta ja täysin luotettavaa, joiden varaan voi rakentaa sekä oman elämänsä että nykyajan seurakuntaelämän.  

Kirkkohistoriasta voi oppia, mutta eikö olisikin ihmeellistä, jos ottaisimme oppimme vain Jeesukselta itseltään?   

Miten kirkkohistoriaan ja filosofiaan tutustuminen on muuttanut tai avartanut käsityksiäsi naisten asemasta seurakunnassa? 

Feminismi ja muut ismit ja naisen suurin pelko

Aloitin blogini, koska pohdin paljon naiseutta.  Mitä on todellinen ja eheä naiseus, naisellisuus?  Millaista on Jumalan mielen mukainen naiseus?

Sen jälkeen kun aloitin blogini, olen miettinyt paljon myös feminismiä.  Sana putkahtelee esiin säännöllisesti julkisissa ja yksityisissä keskusteluissa, uutisissa ja mielipiteissä.  Luin reilu kaksi vuotta sitten Pirjo Alajoen kirjan Naiseus Vedenjakajalla, jossa hän selvitti feminismin juuria ja tavoitteita ja vertasi feminismin tarjoamaa naiskuvaa raamatulliseen naiskuvaan.  Kirjoitin kirjasta esittelyn täällä.

Jos olet nainen, joka välittää naisasioista, sinun täytyy selvittää mitä feminismi on ja mikä kannanottosi siihen on.




Muodostaessani käsitystä asioista teen sitä usein parhaiten lukemisen ja kirjoittamisen kautta.  Olen lukenut feminismistä eri näkökulmista, lähinnä netistä löytyvistä lähteistä.  Keskustelen myös mielelläni aiheesta, mutten ole löytänyt liikaa keskustelukumppaneita :)

Sivusimme feminismiä erään ei-kristityn ystävämme kanssa.  Hän, korkeasti koulutettu mies, kertoi olevansa feministi (vai pitäisikö miehestä käyttää sanaa profeministi?).  Kiinnostuin ja nostin puheeksi erään feminismin toisen aallon keulahahmoista, Yhdysvalloissa 1960-luvulla vaikuttaneen Betty Friedanin.  Yllätyksekseni tämä profeministi ei tiennyt Friedanista mitään.  Päätin, että minulla ainakaan ei voi olla mielipidettä feminismistä, ellen ymmärrä sitä paremmin.

Aion tällä kertaa kirjoittaa feminismin perustuksesta ja sen eri suuntauksista, jättäen kristillisen feminismin pois tästä pohdinnasta.  Mutta tarkastelen feminismin aaltoja kristinuskon vinkkelistä, koska uskoni Jeesukseen ja Raamatun auktoriteettiin sävyttää kaikkea ajatteluani.

Muistan Pirjo Alajoen kertovan kirjassaan, että feminismi kasvaa humanismin juurista.  Niinpä päätin pistäytyä humanismin talossa ja katsella millaiset perustukset ja rakenteet sieltä löytyvät ja onko siitä suojaa myrskyn tullessa.

Välihuomautus: monet feministit irrottautuvat humanismista väittäen humanismin perustajien, miesten, aloittaneen ja pitävän yllä patriarkaalista järjestelmää, joka sortaa naisia.  Monet humanistit vastustavat feminismin ahdistavaa orjuutta ja syyttävät feministejä uhrimentaliteetista ja miesten sortamisesta sekä kieltävät minkäänlaisen patriarkaalisen järjestelmän olemassaolon, väittäen sitä feminismin harhaksi.  Toiset taas ilmoittavat olevansa sekä humanisteja että feministejä.  Mitä enemmän asiaa opiskelen, sitä sekavammalta se näyttää :)

Humanismista löytyy netistä riittäväsi tietoa, joten en ala selittämään sen filosofiaa tässä juurta jaksain, enkä todellakaan ole mikään asiantuntija aiheesta.  Sen mainitsen, että humanismi on muuttunut aikojen kuluessa ja jopa humanistit sanovat, että sitä on vaikea määritellä (tämä on näköjään aika yleistä monen ismin elinkaaressa, myös feminismin).  Muutama humanismin periaate, jotta saat pilkahduksen sen ytimeen:

• Ihminen on kaiken mitta.   Protagoras (485-410 eKr)
• Humanismi vaalii "ihmisen hyvää" ja kaikki valta mitä yhteiskunnassa käytetään pitää käyttää tähän perustuen.
• Ihminen ja ihmisen hyvinvointi on tärkeämpää kuin aate ja aatteen hyvinvointi. 
• Asenteena on sitoutumattomuus (Goethe). Humanismissa uskotaan järjestykseen, mutta vain siinä mielessä että se on muuttuvaa järjestystä.  Kaikesta, mikä kahlehtii tai rajoittaa ihmisen vapautta sanoudutaan irti, jotta voidaan toteuttaa kulloinkin vallitsevan ihmisarvon mukaisen elämän mahdollisuuksia.  
• Humanismi ei etsi vastauksia yliluonnollisesta, Jumalalta tai mistään muualtakaan ihmisen ulkopuolelta.  Vastauksia antaa ihminen, joka myös kysymyksetkin muotoilee.  
• Humanismi vastustaa kaikenlaista auktoriteettia ja asemaa, joka käskee ihmistä ja hänen vapaata tahtoaan.  Ihmisellä on oikeus itse määritellä mikä on oikea ja paras vaihtoehto kussakin tilanteessa.  

Kristittynä arvostan ihmistä; miestä, naista, lasta ja vanhusta, Jumalan kuvana, jonka Hän on luonut olemaan ja elämään yhteydessä itseensä.  Ihminen on tärkeä.  Jokaisella elämällä on tarkoitus, kukaan ei ole tässä maailmassa sattumalta, kukaan ei ole vahinko.

Kristittynä en voi kuitenkaan omaksua humanismin ihmiskuvaa, josssa ihminen kaiken keskus ja määrittelijä, oman elämänsä jumala, itsevaltias.  Tämä on mielestäni humanismin suuri harha: ihmisenä voit tehdä vapaasti mitä tahansa haluat, jos se tuntuu sinusta oikealta, ja jos jokin asia ei miellytä, jos se kahlehtii, rajoittaa tai haastaa sinua, voit jättää sen huomiotta.  

Kristittynä tiedän, että elämäni on lahja Jumalalta, sitä ei saa viettää oma onnellisuus tähtäimessä ja se mitä teen elämälläni ei ole vain yksityisasiani.  Tarkoitan sitä, että olen ensikädessä vastuussa Jumalalle siitä, miten käytän päiväni ja elämäni ja Jumalalla on oikeus laittaa rajat ja säännöt ihmiskunnalle.    

Humanistit kerskuvat olevansa rationaalisia, loogisia ja kriittisiä ajattelijoita, jotka vapaan ajattelutapansa vuoksi ovat kykeneviä parantamaan elinolojaan.  Humanismissa järki ja todistusaineisto kertoo, että usko, ilmestykset ja uskonnolliset kokemukset eivät käy elämän perustaksi.  Jos jokin asia tai tapahtuma ei ole mielekäs tai järkevä ihmiselle, sen ei pitäisi olla perusta päätöksille tai toiminoille.

Samaan hengenvetoon humanisti paljastaa, että ihmisjärki ei ole virheetön eikä täydellinen.  Sen vuoksi mihinkään ei pidä luottaa, ellei sitä ole tutkimuksilla todistettu päteväksi ja kestäväksi totuudeksi.

Välihuomautuksena pitää sanoa, että huomiota herätti tämä ristiriita humanistin elämässä: vain ihmisjärjellä selitettävissä olevat asiat ovat totta, mutta ihmisjärki ei ole täydellinen eli se tekee virheitä ja erehtyy... Humanistin elämässä mikään ei ole koskaan täysin varmaa.  Humanisti kuitenkin väittää, että koska hän käyttää järkeään ja älyään rehellisesti, hän voi rakentaa humanismin perustalle luottavaisin mielin.

Feminismi ponnistaa humanismin maaperästä ja maailmankuvasta keskittyen naiseen, erityisesti naisen eriarvoisuuteen mieheen verrattuna.  Voisi miltei korvata humanismin määritelmistä sanan ihminen paikalle nainen:  nainen on kaiken mitta, feminismi vaalii naisen hyvää, nainen ja naisen hyvinvointi on tärkeämpi kuin yhteisö ja yhteisön hyvinvointi jne.

Feminismissä on monta määritelmää, mutta erään netistä löytyneen sanakirjan mukaan se on naisen yhteiskunnallisen aseman parantamiseen ja sukupuoliroolien muuttamiseen tähtäävä radikaali liike, nais(asia)liike.   Oxford English Dictionary määrittelee feministin näin: "an advocate or supporter of the rights and equality of women" eli naisten oikeuksien ja tasa-arvon asianajaja tai tukija.

Feminismin tavoite on, että naiset ja miehet ovat tasa-arvoisia samoine oikeuksineen ja mahdollisuuksineen.  Feministit keskittyvät täysin naisten oikeuksien ajamiseen, erityisesti yhteiskunnallisissa, valtaapitävissä, asemissa ja tarkastelevat kriittisesti yhteiskunnallisia rakenteita, jotka kahlitsevat sukupuolet epätasa-arvoisiin rooleihin.

Feminismin aallot

Feminismin historiassa katsotaan yleisesti ottaen olevan kolme eri kautta eli aaltoa, jotka käsitelevät samojen asioiden eri puolia.  Ensimmäinen feminismin aalto kerrotaan alkaneen 1700-luvulla eurooppalaisen aatevirtauksen, valistuksen eli järjen aikakauden, noustessa korostamaan järjen ja tiedon merkitystä.  Tiivistetysti valistuksen arvoja olivat järki (vs. mystiikka), tiede ja edistys (vs. uskomukset ja vanhaan takertuminen), markkinatalous (vs. merkantilismi),  ihmisoikeudet (vs. valtion mielivalta) sekä tasa-arvo lain edessä (vs. säätyerioikeudet).   Valistuksen aikakautena syntyivät monet yhteiskunnalliset uudistukset, joille nykyajan länsimaiset yhteiskunnat ovat rakennettu.

Valistusajattelijat vaativat mm. naisille tasa-arvoa, äänioikeutta ja ehdokkuusoikeutta, perintöoikeuksia sekä naisten koulutuksen tason nostamista akateemiseksi.  He korostivat miehen ja naisen samanlaisuutta ja sanoivat, että naisille kuuluvat ihmisenä samat oikeudet kuin miehillekin.  Tämän ajan feminismiä kutsutaan nimeltä liberaalifeminismi eli tasa-arvofeminismi.  

Feminismin historiassa mainitaan ensimmäisen aallon yhteydessä usein brittiläisen Mary Wollstonecraftin kirja Naisten oikeuksien julistus (1792), englantilaisen utilitaristin Jeremy Benthamin sekä hänen kummipoikansa John Stuart Millin vaikutus sekä ranskalainen markiisi Nicolas de Concordet, joka vaati yhtäläisiä oikeuksia naisille ja kaikille etnisille ryhmille.

Feminismin ensimmäinen aalto oli suhteellisen pitkä, kantaen toistasataa vuotta vaikkakin sana feminismi otettiin käyttöön vasta 1800-luvun lopulla.  1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa feminismin kannattajat taistelivat naisten rajattoman äänioikeuden ja vaaliehdokkuuden puolesta.  Suomalaiset olivat tässä Euroopan polunraivaajia äänestäen ensimmäiset naiset parlamenttiin vuonna 1907, jolloin äänioikeus oli ensimmäistä kertaa sekä miehillä että naisilla.

Feminismin toinen aalto alkoi 1960-luvulla Yhdysvalloista.  Sitä kutsutaan naisten vapautusliikkeeksi ja se alkoi käyttämään politiikkaa tukemaan naisten työmaailmaan astumista ja sukupuolten tasa-arvoa.  Toinen aalto korosti naisten ja miesten eroja, osa feministeistä jopa naisten paremmuutta.

Feministit väittivät, että politiikka ja seksistiset valta-asetelmat (partiarkaalinen yhteiskuntarakennelma) vaikuttivat naisten henkilökohtaiseen elämään ja kahlitsivat naisen kotiin hoitamaan lapsia ja palvelemaan miestä.  Sen ajan iskulause olikin The Personal is Political (Carol Hanisch) eli henkilökohtainen on poliittista.

Toisen aallon keulakuva oli mm. Simone de Beauvoirin kirjasta The Second Sex vaikutteita saanut Betty Friedan.  Epäoikeudenmukaisuus oli suuri teema ja feministit ajoivat naisten oikeutta saada helppo avioero ja abortti ja olla taloudellisesti miehestä riippumattomia ja seksuaalisesti vapaita.  Ydinperhe oli erityisesti naisten vapautusliikkeen hyökkäyksen kohteena.        





Feminismin toinen aalto lainehtii edelleen maailmassa, mutta 1990-luvulta alkaen on syntynyt ristiaallokkoa, kun feminismin kolmas aalto nousi kuohuamaan.  Kolmannen aallon eli postmodernin feminismin  sanotaan syntyneen osittain vastalauseena toiselle aallolle, pettymyksenä sen saavutuksiin.

Kolmannen aallon feminismissä keskitytään naisten välisiin eroihin, määritellään uudelleen sosiaalinen ja biologinen sukupuoli  (sex and gender), sekä suunnataan katsetta myös länsimaiden ulkopuolelle.  Kun toisen aallot naisasianajajat ovat saaneet aikaan useita lakimuutoksia naisten hyväksi, alkoivat kolmannen aallon edustajat keskittymään naisstereotyyppeihin, median naiskuvauksiin ja siihen miten kieli määrittelee naisia.  Puheenaiheina ovat myös rotujen väliset suhteet, prostituutio, ihmiskauppa ja seksuaalisuus.  Yleisesti kolmatta aaltoa kutsutaan sirpaleiseksi ja hajanaiseksi, kun naiset ovat keskenään eri mieltä mutta ovat silti kaikki feministejä.

Nykyajan feminismissä on edellisten lisäksi useita erilaisia suuntauksia esim.  queer-feminismi, joka kyseenalaistaa heteronormatiivisuuden,  marxilainen feminismi,  kyberfeminismi,  anarkofeminismi,  ekofeminismi  jne.

Löysin myös hieman puhetta feminismin neljännestä aallosta, mutta katsotaan ensin miten se rantautuu ihmiskunnan rannoille ennenkuin uskallan sitä alkaa määritellä.

Feminismiä tarkastellessani olen muistuttanut itseäni siitä, että tämä naisasialiike ei ole itsessään hyvä eikä paha.  Se ei ole ongelma, mutta ei se ole ratkaisukaan.  Se on liikehdintä, jonka joistakin saavutuksista voin olla kristittynä täysin tyytyväinen ja samaa mieltä (naiset ja miehet ovat samanarvoisia, naisilla on kykyä ja älyä päättää itse ketä äänestää ja kenen kanssa menee naimisiin, tyttölapsilla on kyky oppia ja opiskella ihan niinkuin pojillakin),  mutta jonka ajamista asioista en voi Jumalaan uskovana olla aina samaa mieltä (abortti, seksuaalinen vapaus, avioliiton ja äitiyden halveksuminen).

Esimerkkinä mieleeni on jäänyt muutama kohta naisasialiikkeen historiassa.

Valistusajalla vaikuttanut Jeremy Bentham kritisoi sitä, että naisilta vaadittiin paljon tiukempaa seksuaalimoraalia kuin miehiltä.  Tämä ajattelutapa ei ole vaipunut unholaan vielä tänäkään päivänä.  Kävin itse keskustelua erään nuoren tytön kanssa eräässä muslimimaassa.  Keskusteluumme liittyen kerroin hänelle Raamatunlauseen "Paetkaa haureutta" (1 Kor 6:18).  Nopeasti hän sanoi: "Niin, sehän on vain naisille kirjoitettu."

Hämmästyksestäni huolimatta sain painotettua, että ei, kun Raamatussa kehoitetaan pakenemaan haureutta ja seksuaalisia kiusauksia, käsky kuuluu sekä miehille että naisille.

Vieläkin tilannetta muistellessani en voi olla ihmettelemättä yhteiskunnan moraalisia retkahduksia; miehille sallitaan suhteet ja irstailu, naisen pitää pukeutua siveäsi ja käyttäytyä moitteettomasti ja olla hääyönä neitsyt.  Kuten valistusajan ajattelijatkin, vastustan kaksinaismoralismia, mutta sen sijaan että lähtisin naisena samaan riettauden rapakkoon rypemään, kutsun miehiä puhtaaseen ja Jumalaa miellyttävään käytökseen myös seksuaalielämän piirissä.

Toinen mieleeni jäänyt tapahtuma.

Ensimmäisen aallon 1900-luvun alussa käymä taistelu naisten oikeuksien puolesta kävi lopulta hyvin fyysiseksi, kun naiset kokivat, että esittelylehtisen kirjoittaminen kotona ei riitä saadakseen asiat kuulluksi ja muutokset aikaan.

Suffragettien mielenosoituksiin sisältyi väkivaltainen ja agressiivinen käytös: kahliutuminen aitoihin, häiritsevä huuteleminen puheiden aikana, ja mieleenpainuvimpana esimerkkinä Emily Davidsonin, erään aktivistin, heittäytyminen kuninkaan hevosen jalkoihin kilpailun aikana kohtalokkain seurauksin.  Vaikka asia olisi hyvä, hyökkäävän ja epäkunnioittavan ja itsetuhoisen käytöksen avulla sen esiintuominen ei ole kristinuskon arvojen mukaista.

Kolmas mieleenpainunut tapaus.

1967 ryhmä naisia, joilla oli workshop National Conference of New Politics konferenssissa Chicagossa, toivoi voivansa esittää ajatuksiaan ääneen jäsenkokouksessa.  Naisille kuitenkin kerrottiin, että heidän esityksensä ei ollut tarpeeksi tärkeä julkiseen keskusteluun.  Naisryhmä uhkasi konferenssin järjestämistä kunnes heille annettiin session viimeinen hetki; aikaa keskusteluun ei kuitenkaan jätetty.

Kun konferenssin johtaja kieltäytyi kutsumasta naisia lavalle, he ryntäsivät sinne kutsumatta kysymään miksi.  Konferenssin johtaja William F. Pepper taputti Shulamith Firestonea, naisryhmän johtajaa, päähän ja sanoi: "Siirryhän tieltä pois, pikku tyttö.  Meillä on tärkeämpiäkin asioita keskusteltavana kuin naisten ongelmat."   Firestone ja Jo Freeman aloittivat pian Chicagossa ensimmäisen naisten vapautusryhmän, joka kokoontui alkuun Freemanin asunnossa.  Monet naiset tästä ryhmästä aloittivat muita feministisiä järjestöjä.

Voin hyvin kuvitella, miten nöyryyttävältä ja väheksyttävältä Pepperin päähäntaputtaminen tuntui.  Jos hän olisi ollut viisas, hän olisi kohdellut naisia kunnioittavasti, alentuva päähäntaputtaminen ei toimi aikuisten kesken.

Voin vain miettiä, miten tämä teko vaikutti Firestonen ja Freemanin mielessä, ehkä siitä saatin sytykettä aloittaa vapautusliike tällaisesta patriarkaalisesta asenteesta.  Kaksi vuotta myöhemmin Freeman kirjoitti kuuluisan BITCH Manifeston, jossa hän kuvailee uudenlaista naistyyppiä - bitchiä, joka on arvonimi.  Freeman käyttää huoleti vulgaaria kieltä ja kirosanoja esitellessään naista, joka ei sitoudu keneenkään eikä mihinkään, vaan joka tekee "mitä hemmettiä itse tahtoo".


Taistelu ja pelko

Ismit, sekä humanismi että feminismi ovat taistelevia aatteita, ne käyvät sotaa.  Olen itsekin taistelun puolella.  Meillä kristityillä on Raamatussa jopa kehoitus taistelemaan.  Meitä muistutetaan, että me olemme sodassa ja käsketään vetämään taisteluvarusteet ylle ja olemaan aina valmiina torjumaan ympärillä kiertävän vihollisen iskut.

Tärkeä ero moneen ismiin on kuitenkin se, että kristityt eivät milloinkaan taistele ihmistä vastaan.  Meillä ei ole siihen lupaa.  Efesolaiskirjeessä Paavali sanoo hyvin selvästi, että meidän taistelumme ei ole lihaa ja verta - ihmistä - vastaan.  Taistelu on henkivaltoja vastaan (luku 6).

Tällainen yliluonnollisen tunnustaminen tee ihmisestä heikkoa luonnonvoimien armoilla ajelehtivaa toivottelijaa ja voivottelijaa.  Se ei poista meiltä velvollisuuttamme tulla heikoimpien ja sorretuimpien puolelle; Jumala on sanonut kymmeniä kertoja Sanassaan, että Hänen kansansa tulee pitää "leskien, orpojen, köyhien ja muukalaisten" puolta (esim. Sak 7:10).  Jos tämän päivän heikoimpia ovat tytöt ja naiset, kristityillä on velvollisuus olla heidän puolellaan, antaa heille ääni, avata heille mahdollisuuksia, puhua heille totuutta.

Wendy Alsup kirjoitti mielestäni hyvin feminismistä ja miten suhtautua siihen kristittynä:

Feminismin ongelma on se, että se on riittämätön ratkaisu sielun syvyiseen ongelmaan.  Feminismi ei tule pelastamaan naisia.  Vain Kristus ja Hänen elämästään, kuolemastaan ja ylösnousemuksestaan kertova Ilosanoma voi pelastaa miehen tai naisen kaikesta kivusta ja kärsimyksestä, jonka syntiinlankeemus on tuonut maailmaan.  Feminismi on selviytymismekanismi, ja siinä epätäydellinen.  Se ei ole ongelman juuri sukupuolten välillä, eikä se ole sen ratkaisukaan.    

En ihmettele sitä, miten moni nainen turvautuu feminismiin saadakseen äänenstä kuulumaan.  Uskon, että moni valitsee tällaisen varsin uhmakkaan ja sotaisan liikkeen hukuttaakseen pelkonsa, selviytyäkseen.  

Moni nainen, taistellessaan naisen oikeuksien puolesta kieltää naiseutensa ja naiselliset piirteensä, koska niiden mukaan eläminen on liian riskialtista.  Kun elät sydän avoimena, tarjoat naisellisuuttasi ja kykyäsi ravita, ruokkia ja elättää toivoa, kun elät kutsuen, on vaarana joutua torjutuksi, voit tulla hylätyksi, voit joutua naurunalaiseksi.

Pelko nostaa rumaa päätään:  onko minulla mitään arvoa?  Onko minulla mitään tarjottavaa?  Olenko minä haluttava, rakastettava?  Näkeekö kukaan minua?  Näihin kauhistuttaviin kysymyksiin nainen vastaa tekemällä.  Kovettuu, torjuu, protestoi, hyökkää.        

Dr. Larry Crabb kuvaa naisen suurinta pelkoa seuraavasti:

Kukaan nainen ei tunne luonnollista vetovoimaa näkymättömänä naisena elämistä kohtaan.  Yksikään nainen ei halua elämänkertansa otsikoksi Ei Näkyvää Kauneutta: Näkymättömän Naisen Tarina.  Jokainen nainen kaipaa tulleensa kuulluksi, otetuksi huomioon, ei epäolennaisena sivuutettuna, olevansa haluttu ja arvostettu ja nautittava ja kunnioitettu.  Näkymättömyys on naisen ydinpelko - laitan näytille jotain jota kukaan ei näe, tarjoan jotain, mitä kukaan ei halua.  

Pelon takia nainen sulkee sydämensä ja alkaa suojella sitä.  Haavojen hoitaminen on raskasta, on parempi turruttaa sydän ja rakentaa sen ympärille kuori. Sen sijaan, että pystyisi ruokkimaan elämää muissa, pelokas nainen alkaa etsiä asemaa itselleen.  Hänen elämänsä mottona on vältellä sitä, mitä hän eniten pelkää.  Teen itsestäni näkyvän!  Kun elämää kontrolloi se, mitä joku toinen voi minulle tehdä, nainen on ansassa.  Luottaessaan omaan viisauteensa ja omiin resursseihensa päästäkseen tästä ansasta pois ja voittaakseen pelkonsa, hän elää kituen niinkuin piikkipensas aavikolla (Jer 17:5-6).

"Näin sanoo Herra:
Kirottu on se mies,
joka turvaa ihmisiin,
katoavaisten ihmisten voimaan,
mies, jonka sydän luopuu Herrasta!
Hän on kuin piikkipensas,
joka yksin kituu aavikolla,
kasvaa kivierämaassa,
suolaisella kamaralla,
missa kukaan ei asu."

Nainen jää yksin, todella yksin.  Moni feministi tietää, että hän ei voi luottaa edes toisiin naisiin.  Hän ei löydä todellista yhteyttä, todellista iloa minkäänlaisesta ihmissuhteesta.  Yhteyttä ei ole, mutta nainen selviytyy.  Se onkin parasta, mihin hän pystyy; yltäkylläisestä elämästä ei ole tietoakaan.

Tällainen nainen alkaa löytää kauneutta vallasta ja ylemmyyden tunnosta; voimaa tuo kyky kontrolloida ympäristöä.  Jos joku vastustaa häntä ja hänen ajattelutapaansa, vastaan sataa vihaa, katkeruutta ja pilkkaa.  Kovettunut sydän turruttaa yksinäisyyden kivun ja nainen täyttää onton sisikuntansa valtasuhteilla ja kontrolloimalla turvallisesti muita.

Mutta on olemassa vaihtoehto.  On olemassa paikka, jossa näkymättömyyden pelon voi antaa pois ja uskoa siihen, että turvallinen ja voimakas Isä näkee minut ja hyväksyy minut, sellaisena kuin olen.  On olemassa paikka, jossa haavoja ei jätetä märkimään.  On olemassa parantaja, joka tietää tarkkaan miten hoitaa minua.   On olemassa paikka, jossa ei tarvitse taistella oman asemansa puolesta, ei käyttää energiaansa muiden kontrolloimiseen.

Voittaaksemme näkymättömyyden pelkomme me naiset voimme valita toisenlaisen tien.

"Siunattu on se mies,
joka luottaa Herraan
ja panee turvansa häneen!
Hän on kuin puron partaalle istutettu puu,
joka kurottaa juurensa veteen.
Ei se pelkää helteen tuloa,
sen lehvät pysyvät aina vihreinä.
Vaikka tulee kuiva vuosi,
ei sillä ole mitään hätää,
silloinkin se kantaa hedelmää." (Jer17:7-8)

Jumalaan luottava ei pelkää ihmistä.

Meillä on tarjottavaa kun pysymme Herrassa.  Juuret, jotka etsivät vettä feminismin aalloista huomaavat, että vastassa on suolainen kamara.  Katkera maa tappaa kasvun.  Mutta joka turvaa Jumalaan saa ottaa huoleti vastaan kaikenlaiset kuivat kaudet ja auringon paahteet.

En ole feministi.

En ota otsaani minkään muunkaan ismin leimaa.

Ne eivät koskaan tule tyydyttävästi kattamaan kaikkea sitä, mihin uskon ja millaisia arvoja ja näkökulmia minulla on.  Ismit voivat pyyhkäistä lähempää tai kauempaa, mutta pysyviä vastauksia en niistä löydä.

Niistä ei ole elämän perustaksi.

Ismien perustukset ovat liian kapeita, liian kepeitä kannattelemaan suuremmoisen elämän laajoja rakenteita.  Ne eivät yksinpuolisuudessaan pysty tarpeeksi syvälliseen käsitykseen elämästä ja sen tarkoituksesta.  Kasvatan mielummin juuret syvälle elävän veden virran partaalle ja nautin huolettomasti ikivihreydestä.

Lähteitä:

The Humanist Philosophy in Perspective by Fred Edwords (artikkeli).

Feminism: Neither the Problem or the Solution by Wendy Alsup (artikkeli).

Fully Alive - A Biblical Vision of Gender That Frees Men and Women to Live Beyond Stereotypes by Dr. Larry Crabb (kirja).

Why I'm not a Feminist by Erin Davis (artikkeli).

Wikipedia

Feminismi kristinuskon näkökulmasta

Naiseus Vedenjakajalla – Kristillinen näkökulma feminismiin.

Koska kirjoitan ja pohdin raamatullista naiskuvaa tämä Pirjo Alajoen kirja oli oikein tervetullut lukemistooni. Pirjo (voinko käyttää etunimeä? :) ) on filosofian ja psykologian maisteri, sielunhoitotyön konkari, lähetystyöntekijä, kirjailija ja kouluttaja.  Elämänsä aikana Pirjo on viettäny lähes 16 vuotta kotiäitinä.  

Kirja alkaa vertailemalla naiseuden määritelmää ’ennen’ eli ennen 60-lukua ja nykyaikana, kun feminismin aloitteesta perinteinen naiskuva on haastettu ja hylätty. Naisten elämä on totisesti muuttunut hurjasti tässä viimeisen 50-vuoden aikana.

Oma Mummuni eli puulla lämmitettävässä rintamamiestalossa, hoiti 8 lasta, kasvimaan ja navetan, vesi tuli kaivosta ja talon takana oli huussi. Pappa toi leivän pöytään, jos ei ollut työttömänä ja paljon tehtiin kotoisin avuin. Isäni jakoi sisaruksineen pienet huoneet ja yhden pyörän. Siihen verrattuna minun elämäni on todella helppoa, jopa tylsää. Silti ihailen naisia, jotka ovat eläneet tällaisissa haasteissa ja selvinneet. Jopa jollain oudolla tavalla kadehdin tällaista rauhallista ja yksinkertaista elämäntyyliä, äitiemona, kodin haltijattarena olemista.

Nykyajan naiseus on kaikesta vapauden vakuuttelusta huolimatta tiukassa muotissa. Pirjo kirjoittaa kirjassaan hyvin monipuolisesti siitä, että vaikka feminismi ajaa naisten oikeuksia, keskustelu jumii tasa-arvo-asiassa – feminismi ei ole osannut pohtia syvällisesti naisten ja miesten biologista ja emotionaalista erilaisuutta, naisellisuuden sisältöä, merkitystä ja ilmenemismuotoja eikä naisen velvollisuuksia. Feminismin tavoitteena näkyy olevan miehinen nainen, joka kieltää naiseutensa ja muuttuu androgyyniseksi, sukupuolettomaksi (kirjassa mainitaan usein tämä androgyyninen nainen). Tällä tavoin nainen siis todistaa olevansa tasa-arvoinen, miehen veroinen...hylkäämällä naiselliset ominaisuutensa ja piirteensä, jopa häveten niitä. Älä ole nainen – ole miehen veroinen! 

Pirjo kuvailee raamatullista naiskuvaa ja Jumalan luomisessa esiintuomia valintoja miehen ja naisen roolien osalle. Luin tyytyväisenä Genesiksen analysointia, koska kuten olen jo monta kertaa sanonut, se on minusta yksi mielenkiintoisimmista Raamatun kirjoista. Läpi kirjan verrataan feminististä maailmankuvaa ja raamatullista maailmakuvaa naiseuden eri osa-alueilla. 

Päinvastoin kuin feministit, Pirjo keskittyy selittämään naiseuden olemusta. Niiltä sivuilta löytyi tuttujen asioiden joukosta minulle uusi oivallus: ihmissuhteet ovat naiselle tärkeitä, jopa niin tärkeitä, että nainen usein esittelee itsensä ja kuvailee identiteettiään suhteessa toisiin ihmisiin: tuleva äiti, nykyinen vaimo, adoptoitu lapsi, entinen rakastettu – kaikki suhteessa johonkin toiseen ihmiseen.

Mieleeni tuli naisten pitämien blogien esittelylaatikot: miltei jokainen nainen mainitsee siellä olevansa tytär, vaimo, äiti, sisar...ihmissuhteet ovat meille tärkeitä! Miehet toisaalta voivat helposti esitellä itsensä puhtaasti koulutuksen, työn ja saavutusten kuvailemana, ja ehkä sitten lopussa heittää ”Niin ja meinasi unohtua, onhan sitä vaimo ja lapsikin”. Jopa korkeasti koulutetut ja urallaan menestyneet naiset jättivät meriittien kuvailut pois kun he määrittelivät itseään. ”He jopa arvelivat ammatillisen toimintansa vaarantavan heidän itsensä tiedostamista.” (s.55) Työpaikallakin nainen astuu ihmissuhdeverkostoon, ei niinkään saavuttamaan jotain merkittävää.

Koska en ole itse feministi enkä ole feministien kirjoittamia kirjoja lukenut, luvut, joissa selitettiin feminismin juuret (humanismi) ja tavoitteet oli avartava kokemus. Siellä myös kerrottiin kahden suuren uranuurtajafeministin, Simone de Beauvoirin ja Betty Friedanin elämänkerrat. Ei voi kun todeta, että hedelmistään puu tunnetaan.

Kun Pirjo kuvaili naisten välistä ’sanatonta sopimusta’ ja sen rikkoontumista, tarkkaavaisuuteni heräsi. Hän sanoo, että aikaisemmin naisten erilaisten elämäntapavalintojen perusteella heidät voitiin jakaa tiettyihin ryhmiin. ”Näiden ryhmien välillä vallitsi sanaton sopimus, minkä sisällön ’jokainen nainen tiesi’. Se tarkoitti sitä, että kukin ryhmä antoi toisensa elää rauhassa arvostelematta toistensa päätöksiä valitsemastaan elämäntavasta...naiset olivat pidättäytyneet julkisesti ja yksitysesti arvostelemasta toistensa ratkaisuja. Vaikka sanaton sopimus herätti joskus kiusaantuneisuutta, sitä ei ravisteltu voimaperäisesti ennen kuin 1960-luvulla, jolloin Betty Friedan rikkoi sen ottaessaan kotiäitiyden hyökkäyksen kohteekseen.” (s.135-137).

Kirjassa paljastetaan miten systemaattisesti feminismin kannattajat ovat tehneet parhaansa, jotta kotiäitiys elämäurana ja naisen valintana on poljettu lattianrakoon; se kuvaillaan laiskojen, tyhmien ja alistettujen naisten loiselämisenä ja lahjojen ja koulutuksen haaskaamisena. Niinpä kotiäitien piti hyökkäyksen kohteena ollessaan valita joko feminismin riveihin siirtyminen tai kotiäityden puolustaminen, minkä jälkeen ei olekaan ollut rauhallista hetkeä minkäänlaisessa naiskeskustelussa kun erilaisen elämänvalinnan tehneet naiset joutuvat julkisesti puolustamaan omaansa ja mollaamaan vastaajansa valintaa. Naisten välinen sanaton sopimus oli tuulen viemää.

Hätkähdyttävää kyllä, feministit eivät niinkään sotineet miehiä vastaan: miehisyys ja miehiset ominaisuudet, maskuliinisuus oli ihailtavaa. "Miehiseen maailmaan kuuluvat valinnat ovat tavoiteltavia, kuten yhteiskunnallinen valta ja osallistuminen päätöksentekoon, aggressiivinen pyrkiminen eteenpäin uralla ja muissa suorituksissa" (s. 138). Mutta kotiäitejä vastaan on käyty kamppailua kaikin mahdollisin tavoin...ja valitettavasti menestys on ollut suurta. Kuinka moni tämän päivän nuorista naisista tietoisesti valitsee kotiäitinä olemisen? Paineet ovat suuria, pitäisi tähdätä korkealle, saavuttaa paljon.

Pirjo käyttää ilahduttavan paljon tilaa raamatullisen naiseuden pohtimiseen ja käsittelyyn. Raamatusta on valittu useita naisia, mm. Eeva, Abigail, Raahab, Maria, joiden elämästä voimme oppia paljon naiseudesta.

Päinvastoin kuin feminismi, Raamattu opettaa, että mies ja nainen ovat erilaisia, ei sen vuoksi, että yhteiskunta ja kulttuuri ovat muokanneet heidät erilaisiksi, vaan koska heidät on luotu erilaisiksi. Kromosomeista ja hormoneista lähtien miehet ja naiset ovat erilaisia ja sekin on vasta alkua. ”Raamattu nostaa esiin naisen arvon naisena, elämän synnyttäjänä, ylläpitäjänä ja kannattelijana sekä miehen tasavertaisena kumppanina” (s.203).

Oli oikein virkistävää lukea, että on ihan normaalia, että nainen haluaa saada miehen, lapsia, hoitaa niitä ja pitää huolta kodistaan. Feministit ovat uskotelleet meille, että teemme niin, koska meillä ei ole vaihtoehtoja. Että meitä halutaan estää löytämästä jotain merkityksellistä, joka löytyy vain kodin ulkopuolelta. Todellisuudessa moni nainen tekee näitä hyvin naisellisia töitä, koska haluaa tehdä niitä ja jopa nauttii saadessaan ilmaista itseään kotiäidin roolissa. 

Feminismissä on monia haaroja, jotka kiistelevät keskenään eri asioista, ollen jopa ristiriidassa keskenään. Mutta mikään suunta ei ole luopunut näistä tavoitteista: tasa-arvo miesten kanssa, kotiäitiyden marginalisointi elämänurana, vapaa seksuaalisuus, vapaa abortti ja juridisesti helppo ja syyllisyyden poistava avioero.

Feminismi on autoritaarinen näkemys, joka julistaa ainoana tietävänsä mikä parasta kaikille naisille ja myös miehille. Kirjassa kuvataan kuinka näiden tavotteiden nimissä on muutettu yhteiskunnallisia säännöksiä ja lakeja seuraamaan feminismin tavotteita, naisten etujen nimessä. Kaiken keskuksena on nainen, jonka pitää olla täysin vapaa ja itsellinen, miehestä riippumaton.

Täältä

Kirjan viimeisen osan nimi on 'Naisellisuus kunniaan'. Olin juuri lukenut tätä kirjaa monen päivän aikana kun menimme eräänä iltana syömään jäätelöä puistoon. Oli kaunis ilma, puistossa oli paljon ihmisiä viettämässä leppoisaa lauantai-iltaa. Kiinnitin kirjan erään kommentin perusteella huomiota naisten pukeutumiseen. Joka ikisellä naisella oli joko farkut ja pusero tai shortsit ja t-paita päällä. Minun lisäkseni mekkoon oli pukeutunut vain yksi selkeästi ulkomaalaistaustainen nainen. Ja mikä vielä silmiinpistävämpää, hyvin usean naisen, nuorista lähtien, tiukahko paita paljasti vyötärörenkaan.

Nykyajan länsimaalaiset naiset ovat tasapaksuja, tanakoita. Naiselliset muodot (kapea vyötärö) ja naisellinen pukeutuminen ovat kadonneet. Olen jostain lukenut, että suomalaiset naiset ovat sellaisia tarjahalosia: lyhyt (punasävyiseksi) värjätty tukka, voimakkaat silmälasit ja matalakantaiset kengät. Naiselliset kutrit ja korkeat korot vaihtuvat lasten synnyttyä helppoon lyhyeen tukkaan ja käytännöllisiin kenkiin. Tässä on suuri ero ns. kolmannen maailman naisiin ja heidän pukeutumiseensa. Siellä korostuu värit, koristeet ja kimalteet; naisten ja miesten pukeutumisen välillä on huimaava ero ja pientenkin lasten äidit meikkaavat ja pukeutuvat huolellisesti. 

 
Kirjassa puhutaan myös siitä, miten feminismin aallon vaikutuksen myötä miehisyys on pehmentynyt ja naisellistunut, mutta ei siitä sen enempää tällä kerralla. Miinuspuolena mainitsen sen, että olisin joissakin asioissa toivonut vieläkin syvällisempää kirjoittamista...esimerkiksi Pirjo mainitsee pari kertaa särön tai halkeaman naisen psyykessä, mutta ei selitä sitä sen tarkemmin. Muutamassa muussakin kohdassa jäin kaipaamaan lisäselvitystä ja asiaan paremmin pureutumista. Mutta hyvin nousi esille naiskeskustelun monet puolet ja jäi se tunne, että tästä tulee oppia lisää! Suosittelen niille, jotka haluavat ymmärtää feminismiä ja miten se eroaa kristinuskon naisopista. 

 
Pirjo Alajoen oman luennon aiheesta voit lukea täältä

Et voi muodostaa mielipidettä mistään asiasta, ellet tutustu siihen tarkasti.  Niinpä päätin tutustua feminismiin, sen taustaan ja maailmankuvaan.  Lue Feminismi ja muut ismit ja naisen suurin pelko täältä.