Filosofian ja kirkkohistorian kautta naisten asemasta keskustelemaan

Platon, 427–347 eKr. 

Mainitsin kesälomapostauksessa, että odottelin kirjaa postissa. Nyt se on saapunut ja luettukin jo. Kyllä kesälomalla kelpaa.

Kirja on Soili Haverisen ja Mailis Janatuisen Paimenuus, ihmisarvo ja sukupuoli.  Kirjassa pohditaan vastauksia seuraavin kysymyksiin: ”Mitä Raamattu opettaa naisen arvosta, asemasta ja seurakunnan paimenen tehtävästä? Mitkä ovat naisen pastoriviran ideologiset juuret?”  

Molemmat kirjailijat ovat teologian maistereita. Mailis Janatuinen on tunnettu lähetystyöntekijä ja Raamattupiirien perustaja. Mailis on taitava Raamatun opettaja, jonka opetuksia löytyy netistä ja toivon, että saan joskus mahdollisuuden kuulla häntä livenä.  Soili Haverinen on opiskelijatyöntekijä, raamattuopettaja ja poliittisesti aktiivinen Kristillisdemokraattien riveissä. 

Blogissani kirjoittamien pohdiskelujen valossa on ihme, etten ole törmännyt tähän kirjaan aiemmin. Se on nimittäin julkaistu jo vuonna 2009, jolloin Suomen evankelis-luterilaisen kirkon naispappeuden hyväksymisestä oli kulunut jo 20 vuotta. Kirjailijat ovat siis molemmat luterilaisen kirkon piiristä, joten siinäkin mielessä oli mielenkiintoista lukea heidän ajatuksistaan ja opistaan.

Kirja on jaettu kahteen osaan. Mailis Janatuinen käy läpi naisen asemaa, tehtävää ja arvoa Genesiksestä Uuteen Testamenttiin.  Soili Haverinen kirjoittaa ideologioista, jotka löytyvät naispappeuden takaa.

Paimenuus, ihmisarvo ja sukupuoli käy läpi juuri niitä asioita ja Raamatun jakeita, joita itsekin täällä blogissani olen pohtinut. Se pohtii erityisesti kiihkeää keskustelua, jota evankelis-luterialisessa kirkossa yhä käydään naispappeudesta.  Miksi niin moni vieläkin vastustaa paimenviran avaamista naisille?   

Kirja aloittaa alusta, ensimmäisestä Mooseksen kirjasta. Heti Raamatun alkulehdiltä käy selväksi, että mies ja nainen ovat molemmat luotu yhtä arvokkaiksi ihmisyytensä suhteen ja yhtä taidollisiksi huolehtimaan Jumalan luomakunnasta. Syntiin langenneessa maailmassa tämä totuus kuitenkin unohtui.

Jeesuksen saapuessa kaikkein koskettavinta on ehkä naisten mielestä se, miten Jeesus jatkuvasti kohteli naisia juutalaisen kulttuurin vastaisesti antamalle heille mahdollisuuden kuunnella Hänen opetuksiaan, kysyä ja keskustella sekä palvella Häntä miesten joukossa. Jeesus kohteli naisia ihmisinä, joilla on hengellisiä, henkisiä ja fyysisiä tarpeita.  Postaukseni "Jeesus ja naiset" onkin yksi suosikkitekstini. Uuden Testamentin sivuilla tuleekin ilmi, miten naisten asema parani huomattavasti kristillisen seurakunnan piirissä, sen vaikutuksia saamme Suomessakin naisena nauttia. 

Soili Haverisen kirjoittamassa osassa itselleni uusi mutta ajankohtainen kysymys on, miksi monet ajavat naispappeutta/naisvanhemmuutta seurakunnissa.  Mitkä ovat ne ideologiset taustat tälle liikkeelle? Tämä on aihe, johon en ole itse vielä tutustunut, joten keskityn kirjoittamaan siitä. 

Kirjoitan aiheesta kaksi postausta. Tässä käyn läpi kristillisen naiskäsityksen historiaa ja filosofian vaikutuksia varhaiseen kirkko-oppiin ja seuraavassa kirjoitan feministiteologiasta ja siitä, millaista ideologiaa seurakunnalle syötetään naisten oikeuksien varjolla.  (Nojaan asiaa opiskelleen Haverisen tekstiin, suorat lainaukset ovat lainausmerkeissä.)

Kristillisen naiskäsityksen historiaa

Alkuseurakunnassa naisten osallisuus oli itsestäänselvyys. Jeesuksen antama esimerkki siitä, miten miehen tulee kohdella naista nosti naiset arvoon, jota senaikainen kulttuuri ei olisi heille antanut.  Mailis Janatuinen kirjoittaa kirjan ensimmäisessä osassa yksityiskohtaisesti Uudessa Testamentissa mainituista seurakunnan aktiivinaisista.  

  

Kun apostolien sukupolvi oli kuollut, kirjoitusten painoarvo alkoi kasvaa ja oikean opin siirtäminen tuleville sukupolville tuli yhä keskeisemmäksi. Harhaoppeja on ollut aina seuraamassa apostolien oppia ja niiden torjumiseksi seurakunnalla piti olla yhtenäinen käsitys siitä, mikä on Jumalan sanaa ja apostolien opetusta.  

Kirkkoisät loivat pohjan kristilliselle teologialle 100-500-luvulla nopeasti muuttuvassa yhteiskunnassa kun kristittyjen ja kristinuskon asema nousi vainotusta ryhmästä valtionuskonnoksi. Keskiaika olikin jo synkempää naisnäkökulmasta katsottuna.  Kristillinen oppi itsessään ei sisällä sorron aineksia, mutta tästä huolimatta kirkkohistoria on myös naisten sorron historiaa.  

Naisen aseman historiallinen tutkiminen objektiivisesti on vaikeaa. Asioiden todellisen tilan selvittämistä vaikeuttaa se, että naisista on kirjoitettu hyvin vähän. Suuri osa teksteistä on selibaattiin sitoutuneiden kirkonmiesten kynästä ja siksi naisten arkielämästä vieraantunutta.  Moni teksti onkin vihamielistä tai halveksiva naisia kohtaan.  

Naisten omaa ääntä ei kuule, sillä he eivät ole olleet yhteiskunnallisesti eivätkä kirkollisesti näkyvissä asemissa. Emme siis tiedä kokivatko he itsenä alistetuiksi. On toisaalta hyvin mahdollista, että he kokivat roolinsa perheyhteisöissä vaimoina ja äiteinä mielekkäinä ja merkityksellisinä. Objektiivista näkökulmaa, kuten kaikessa historiantutkimuksessa ymmärretään, ei ole.

Kun kristinusko muuttui valtionuskonnoksi, kirkon jäsenmäärä kasvoi. Kirkon johtomiehet halusivat turvata kirkon valta-aseman ja kohentaa sen yhteiskunnallista uskottavuutta. Uusilla jäsenillä ei ollut välttämättä tietoa kristinuskon keskeisestä sanomasta, joten tarvittiin enemmän pappeja. Alkuseurakunnassa yleinen maallikkovastuu väistyi ja papisto hengellisinä virkamiehinä nousi keskeiselle sijalle.  Yhteiskuntakelpoisuuden paine vaikutti kirkkoon, ihan niin kuin se vaikuttaa tänäkin päivänä. Oppiin on aina tullut vaikutteita kunkin ajan ajatusvirtauksista, kun kirkko on hakenut uskottavuutta yhteiskunnassa. 

Filosofian vaikutukset ja ihmiskuva

Rooman valtakunnassa vaikutti kaksi meillekin tuttua filosofiaa: Kreikkalaisen hellennistisen kulttuurin perintö, Platon (427-347 eKr) ja uusplatonismi sekä Aristoteles (384-322 eKr). Platonismi (uusplatonismi) vaikutti kristilliseen kirkkoon 200-luvulta lähtien Augustinuksen kautta ja Aristoteles tuli tunnetuksi vasta 1200-luvulla Tuomas Akvinolaisen vaikutuksesta.

Koska halusin ymmärtää Haverisen tekstiä syvemmin, kävin lukemassa Platonin elämästä ja filosofiasta. Tässä Wikipedia kertoo sen vaikutuksista kristinuskoon: 

”Keski- ja uusplatonismi vaikuttivat edelleen varhaisten kirkkoisien, kuten Justinos Marttyyrin ja Augustinuksen, ajatteluun ja sitä kautta kristinuskon teologiaan ja skolastiseen filosofiaan koko varhaiskeskiajaksi. Erityisesti Augustinuksen kautta Platonin ajattelu vaikutti läntisen kirkon käsityksiin ajasta ja ikuisuudesta, ja hänet voidaan nähdä platonilaisen perinteen vakiinnuttajana lännen filosofiassa ja teologiassa. 500-luvulla eläneen Pseudo-Dionysios Areopagitan teoksia voidaan pitää ensimmäisenä varsinaisena yrityksenä muodostaa synteesi platonismista ja kristinuskosta.”

Molempien filosofien naiskäsitys edusti sen ajan kreikkalaista sukupuolikäsitystä, joka laittoi naisen aseman miehen alapuolelle. Nainen oli miehen omaisuutta, eikä tasavertoinen kumppani, siksi miesten välinen homoseksuaalisuus nähtiin henkisempänä parisuhteen muotona. 

Kristilliseen teologiaan vaikutti merkittäväksi Platonin dualistinen ihmiskuva, ei niinkään hänen naiskuvansa. Dualismi kuvaa, miten ruumiillisina olentoina olemme sidottuja näkyväiseen, mutta sielumme kautta olemme tekemisissä ideatodellisuuden kanssa.  Tässä ihmiskuvassa sielu henkimaailmaan kuuluvana on ikuisesti hyvä ja ruumis maailmaan kuuluvana paha ja saastainen. Teologit tulkitsivat sukupuolisuuden niin, että nainen edustaa ruumista, koska hän herättää miehessä seksuaalisia haluja ja synnyttää lapsia ja mies puolestaan edustaa henkeä. 

Platonin oppilaan Aristoteleen filosofiassa todellisuus on myös kahdessa osassa, vaikka hän ei irrottanutkaan ideamaailmaa materiaalisesta maailmasta.  ”Hänen mukaansa maailma muodostuu muodosta eli formasta (vrt. Platonin ideat) ja aineesta eli materiasta, joista edellinen on ensisijaista ja korkeampaa. Aristoteleen mukaan lapsen syntymässä miehen osuus on tärkeämpi, koska ihmisen forma tulee lapseen miehen siemennesteestä, joka antaa muodon naiselta tulevalle materialle. Jos tässä yhdistymisessä kaikki onnistuu, ja forma hallitsee materiaa asiaan kuuluvalla tavalla, syntyy poikalapsi. Jos jokin menee pieleen, syntyy tyttö, vajaamielinen tai epämuodostunut lapsi. Nainen on Aristoteleen mukaan lähtökohtaisesti epäonnistumisen tuotos eikä Jumalan ainutlaatuista ja hyvää luomistyötä ja suunnitelmaa. Hänessä ihmisyys toteutuu vajaasti, ja feminiinisyys nähdään pelkkänä maskuliinisuuden puutteena, eikä minään itsessään hyvänä.”

Aristoteleen naiskuva on siis ajautunut hyvin kauas siitä ihastuneesta huudahduksesta, kun Adam näki naisen ensimmäistä kertaa: ”Tämä se on! Tämä on luu minun luustani ja liha minun lihastani. Naiseksi häntä sanottakoon: miehestä hänet on otettu” (1 Moos 2:23).  Aristoteleen näkemykset kuitenkin kummittelevat tänäkin päivänä ja ovat vaikuttaneet kristillisyydessäkin pitkään.

Kun kirkon elämässä korostui papiston asema ja uusplatoniset käsitykset yleistyivät, naiset joutuivat syrjään seurakuntaelämässä.  Myös platoninen ruumiillisuudenhalveksunta siirtyi ihanteeksi kristittyjen parissa, ja koska naista pidettiin ruumiillisempana kuin miestä, häntä pidettiin alempiarvoisena. 

Haverinen kirjoittaa, että usein kuuluu väitteitä, että kristillisessä kirkossa nainen sai sielun vasta 300-luvulla. Hän väittää vastaan ja sanoo, että vasta 300-luvulla naisen sielu haluttiin kiistää. Emme voi sivuuttaa Raamatun todistusaineistoa siitä, että naisella on sielu ja että hän on myös Jumalan kuva. Raamatun ja kristillisen opin ansiosta nainen sai siis pitää edes sielunsa. 

Augustinus, 354-430

Haverinen käy läpi myös kirkkoisien omaksumaa platonista ruumiinvieroksuntaa, asketismin ihannoimista ja selibaattia. Merkittävin näistä oli kirkkoisä Augustinus (354-430), jonka kautta Jumala on myös siunannut kirkkoa.  Augustinuksen ihannoiman uusplatonismin kautta kuitenkin naiskäsitys muuttui kirkossa ikävään suuntaan.  Ruumiillisuus oli pahasta, seksuaalisuus oli ruumiillista ja siten pahaa, naiset synnyttävät miehissä seksuaalista halua, joten naiset ovat pahoja.  Ideaaliksi nousi seksitön, haluton avioliitto.

Keskiajalla alamäkeen, reformaatio pelastaa

Keskiajalla (500-1500-l.) naiskäsitys oli kaksijakoinen. Toisaalta naisia halveksittiin (koska seksuaalisten halujen herättäminen miehissä), mutta toisaalta palvottiin Neitsyt Mariaa Ikuisena Neitsyenä.  Monet nykyajan feministiteologit innostuvat Neitsyt Marian palvonnasta patriarkaalisen uskonnon keskuudessa, huomaamatta, että tavallinen juutalaistyttö muutettiin ikuisesti viattomana pysyväksi neitsyeksi ja jumalalliseksi Äidiksi, jolla ei ole enää mitään yhteistä meidän tavallisten naisten kanssa. Tästä näkökulmasta katsottuna Neitsyt Marian palvonta on tavallisten naisten halveksuntaa.

Marian palvonta loppui reformaation vaikutusalueilla 1500-luvun jälkeen. Reformaatiossa myös naiskäsitys ja avioliittokuva palasi raamatullisiin juuriinsa ja naisten asema parani Sola Scriptura eli Yksin Raamattu-periaatteella. 

Haverinen kirjoittaa, että on totta, että kirkon historiassa monet miehet ovat halveksineet naisia ja kohdelleet heitä väärin. Monia epäkohtia on korjattu viimeisen kahdensadan vuoden aikana. 

Feministiteologia on toisaalta aktiivisesti tutkinut kirkkohistoriaa varustettuna selkeällä missiolla: nostaa esiin naissorto ja naisten kärsimys. ”Näiden historiassa eläneiden ja kauan sitten kuolleiden naisten kärsimyksellä yritetään oikeuttaa tietyt länsimaisten nykynaisten valtapyrkimykset, vaikka nämä eivät ole sitä sortoa koskaan itse kokeneetkaan.” Keinotekoisesti luodaan myös asetelma, jossa nykymiehet laitetaan katumaan asioita, joita he eivät ole koskaan tehneet eivätkä koskaan tekisi. Nykynaisen säälipisteiden keruu historian tapahtumien vuoksi on osa samaa asetelmaa. 

Naistutkimuksessa on myös ohitettu jatkuvasti se merkitys, joka naisilla on ollut historian äiteinä, lasten kasvattajina ja vaimoina. ”Jokaisella merkittävällä kirkonmiehellä on ollut äiti, joka on vaikuttanut merkittävästi siihen, millainen aikuinen hänestä on tullut. Äiteinä naisilla on ollut suuri vaikutus kristilliseen kirkkoon, vaikka heidän nimensä ei olekaan tallentunut historiankirjoihin. Tätä vaikutusta ei ole syytä väheksyä.”

Haverinen sanoo myös, että historian väärintekoihin keskittyminen kiinnittää ihmisten huomion pois nykyajan epäkohdista, kuten yksinhuoltajaäitien taakat, vastuuttomat ja poissaolevat isät, pornografia ja prostituutio naisen alistajina ja syntymättömien lasten surmaaminen abortissa, jotka kaikki ovat feminismin hedelmää.  On helppoa kauhistella historian vääryyksiä ja unohtaa oman aikakauden vääryyksiin puuttuminen. 

Historian ja filosofian opiskelu avartaa

Naiskuvan historiasta lukeminen avasi itselleni sitä taustaa, josta moni feministiteologi ponnistaa. Ei ole kauankaan siitä, kun näin Facebookissa linkin, jossa ”paljastettiin” yksikin historiassa tapahtunut miesten salaliitto, kun naisia yritettiin ja yritetään alistaa kristinuskossa toisen luokan kansalaiseksi. 

En kiellä, etteikö historiassa olisi surkeita esimerkkejä halveksuvasta suhtautumisesta naisiin ja naisten aseman irvikuvasta, kun Jeesus teki niin paljon naisten aseman parantamiseksi. Mutta se, että historiasta etsimällä etsitään kauhutarinoita ja tehdään nykyajan seurakunnan miehistä sovinistihirviöitä ei kuulosta oikein vakuuttavalta historiantutkimukselta.

Törmäsin myös ensimmäistä kertaa kreikkalaisten filosofioiden vaikutukseen kristinuskossa. Onkin hyvä pitää silmät auki ja ymmärtää, että yhteiskunnassa osallisena oleva kirkko imee omiin oppeihinsa ylimääräistä, jopa vaarallista. Asiasta lukiessani löysin artikkeliin, josta otettuun lainaukseen on hyvä lopettaa tämä postaus:

 “The Galilean Gospel, as it proceeded from the lips of Jesus, was doubtless unaffected by Greek philosophy . . . . But [early Christianity] from its very beginning was formed by a confluence of Jewish and Hellenic religious ideas.” Dean Inge, Professor of Divinity

Jeesuksen sanoihin ei koskaan vaikuttaneet mitkään filosofiat. Ne olivat ja ovat yhä puhdasta Jumalan sanaa, korruptoimatonta ja täysin luotettavaa, joiden varaan voi rakentaa sekä oman elämänsä että nykyajan seurakuntaelämän.  

Kirkkohistoriasta voi oppia, mutta eikö olisikin ihmeellistä, jos ottaisimme oppimme vain Jeesukselta itseltään?   

Miten kirkkohistoriaan ja filosofiaan tutustuminen on muuttanut tai avartanut käsityksiäsi naisten asemasta seurakunnassa?