27.2.2013

Yllätysraskaus?

Tehy-lehdessä oli artikkeli "Raskaus voi olla kriisi".  Kaikki raskaudet eivät ole suunnitelmissa eivätkä edes toiveissa.  Yllättäen raskaaksi tulleella voi olla vaikeuksia löytää vertaistukea ja keskusteluapua.  Entä jos yksi vaihtoehdoista on abortti; kenen kanssa käydä ajatuksiaan ja pohdintojaan läpi?  Henkisen tuen ja kuuntelijan tarve on varmasti suuri tällaisissa tilanteissa.  




Artikkelissa esiteltiin Itu-projektia, neuvontapistettä, joka tarjoaa keskusteluapua yllättäen raskaaksi tulleille ja abortin läpikäyneille.  Keskustelemassa voi käydä monta kertaa ammattihenkilöiden kanssa ja neuvonta on aina asiakaslähtöistä.  Vaikka Itu on NNKY:n eli Nuorten naisten kristillisen yhdistyksen ylläpitämää, hengellisiä asioita ei oteta esille, jos asiakas ei sitä itse toivo.  Toiveena on, että raskaana olevan naisen päätös saa olla loppuun asti harkittu.  Artikkelissa haastateltu sairaanhoitaja Satu Pitkänen kertoo, että he tukevat aborttia harkitsevaa naista päätöksenteossa, mutta he eivät tee ratkaisuja kenenkään puolesta.  

Tavallisimmat syyt aborttiin ovat artikkelin mukaan puolison tai poikaystävän tuen puute, kesken olevat opinnot ja pelko yksin jäämisestä lapsen kanssa.  Vaikeissa tilanteissa mukana on muitakin ongelmia; päihteitä, mielenterveyden ongelmia, teiniraskauksia ja raiskauksesta alkunsa saaneita raskauksia.  

Abortin läpikäyneiden kanssa kokoonnutaan ryhmiin, joissa voi käydä läpi tunteitaan vertaistuen kanssa.  Mahdollisuus on myös kahdenkeskiseen keskusteluun.  Tehty abortti voi herättää naisessa voimakkaita tunteita ja reaktioita vuosien, jopa vuosikymmenten jälkeen.  Surulle annetaan tilaa turvallisessa ympäristössä.   

lehti
Itu-projekti
Projektissa tarjotaan myös vaihtoehtoja abortille: lapsen pitämistä tai adoptiota.  Odottaville äideille ja yksinhuoltajille on vertaistukea ja käytännön apua tarjolla. 

Itu sai alkunsa kristittyjen naisten kiinnittäessä huomiota siihen, ettei Suomessa ole hyvää abortin jälkihoitoa.  Mallia on otettu mm. englantilaiselta Care Confidential-järjestöltä.   Yhteistyö Suomen terveydenhuollon kanssa on hyvä.  Itu-projekteja on Tampereella, Helsingissä, Kuopiossa, Sastamalassa ja Seinäjoella.  Projektilla on myös valtakunnallinen puhelinpäivystys.  

Suosittelen tutustumaan Itu-projektiin ja harkitsemaan sen tukemista eri tavoin.  Heidän tarjoamansa palvelut ovat maksuttomia ja toimintaa pyöritetään pitkälti lahjoitusvaroin.  On mahtavaa, että kristityillä on mahdollisuus olla palvelemassa vaikeassa elämäntilanteessa olevia ihmisiä!  Nimensä projekti on saanut seuraavasta Raamatunpaikasta:    

Sinun silmäsi näkivät minut jo idussani. Minun päiväni olivat määrätyt ja kirjoitetut kaikki sinun kirjaasi, ennenkuin ainoakaan niistä oli tullut (Psalmi 139:16) 



Kuva:  Image courtesy of Michal Marcol /FreeDigitalPhotos.net

26.2.2013

Elämäsi hallitsija - tunteet vai totuus?

Tunteet...nuo tärkeät värit, joita ilman elämä olisi hyvin tasapaksuharmaata.

Viime postauksessa pohdin tunteisiin suhtautumista ja kirjoitin, että tunteet itsessään eivät ole väärin eivätkä syntiä.  Jumala on luonut meihin kyvyn kokea tunteita. Ne ovat lahja!  Raamatussa kerrotaan useassa paikassa Jumalan ilmaisemista erilaisista tunteista.  Olemme Jumalan kuva, myös tunteiden kokemisen suhteen.  

Jo ihan pienet vauvat ilmaisevat tunteita ja lapsiltahan saa tunnetusti näkyviin aidot tunteet; ilo tahi pettymys, he osaavat ilmaista sen äänekkäästi ja nopeasti.  Vanhempana koenkin haasteena sen, että osaisin antaa lasteni ilmaista erilaisia tunteita.  He saavat olla iloisia, tyytyväisiä, mutta myös pettyneitä, vihaisia.  Jos he kokevat tulleensa torjutuiksi kavereiden taholta, haluan, että heillä on mahdollisuus käydä läpi tätä hylkäämisen kokemusta ja ilmaista haavoittuneisuuttaan.  Jos he ovat onnellisia hyvästä menestyksestä koulussa tai harrastuksessa, haluan että he saavat vapaasti ilmaista iloa, tyytyväisyyttä, ylpeyttä ja kaikkea sitä positiivista mitä heidän sydämessään sillä hetkellä on.  Jos he pettyvät kun eivät saa tahtoaan läpi, senkin saa ilmaista.  


 Image courtesy of David Castillo Dominici/FreeDigitalPhotos.net

En siis aio tukahduttaa tunteita.  Monen elämässä tunteiden tukahduttamista on vaadittu lapsuudessa - ehkä tunteellisuus on nähty heikkoutena tai tunteiden ilmaiseminen on häirinnyt aikuista niin, että tunteet on pitänyt piilottaa.  Leena muistutti minua kommentissaan Anna-Liisa Valtavaaran kirjasta Kiltteydestä kipeät, jossa käydään läpi kiltin ihmisen "kipeää, kapeaa ja kireää" elämää.  Kiltti on oppinut peittämään omat tarpeensa ja tunteensa...huonoin tuloksin.  Vaikka tunteet olisivatkin syvälle haudatut, ne on haudattu elävinä - siitä ei hyvää seuraa, niinkuin jokainen jännityselokuvia seurannut tietää!  Suosittelen kirjaa niille, jotka kokevat olevansa vihaisia, pettyneitä ja surullisia siitä, että omia tunteita ei ole saanut ilmaista eikä omaa elämää elää muiden vaatimusten vuoksi.  Että on aina pitänyt olla Kiltti.  Ei ole myöhäistä päästää tunteitaan näkyville, elämään. 

Tunteet siis tuovat väriä elämään.  Niitä ei saa väärällä tavalla tukahduttaa.  Silti haluan olla opastamassa lapsiani totuudellisuuteen myös tunteiden käytössä ja näytössä.  Ja tottakai haluan itsekin elää tunteiden kanssa totuudellisesti, Jumalan tahdon mukaan.  Kuten kaikessa muussakin elämään ja ihmisyyteen liittyvässä, myös tunteiden ilmaisemisessa voimme tuoda kunniaa Jumalalle.

Tuo ensimmäinen valhe, jonka Nancy Leigh DeMoss tuo esiin kirjassaan, on yllättävän yleinen.  "Jos jokin asia tuntuu joltakin, sen täytyy olla totta."  Uskon, että vihollinen valehtelee meille naisille käyttäen hyväksi tunteitamme, jotka ovat meille niin kovin tärkeitä.  

"Kukaan ei rakasta minua, ei minulla ole mitään merkitystä".  Voinko sanoa, että moni nainen käy läpi tätä tunnetta ainakin kerran kuukaudessa?  Huono itsetunto, oman huonouden kokeminen ja oman itsensä mollaaminen on yllättävän yleistä naisten keskuudessa.  Elämässä ei tarvitse edes tapahtua mitään järisyttävää.  Ehkä housut ovat aamulla tiukemmat kuin olisimme toivoneet.  Ehkä nukuimme huonosti.  Ehkä takana on rankka työpäivä.  Ehkä toivomamme asia ei toteudukaan.  Tunteet alkavat liukua alamäkeä ja pian kyseenalaistamme koko elämämme mielekkyyden! 

Tunteet eivät ole kuitenkaan luotettava mittari todellisuudelle.  Ne eivät ole totuus.  Sinusta voi tuntua, että kukaan ei rakasta sinua.  Tai että et selviä jostain tilanteesta, paine on liikaa.  Voi tuntua, että tilanne on toivoton, Jumala on liian kaukana tai toimii epäoikeudenmukaisesti.  

Nämä ovat tunteita.  Älä kiellä niitä, älä piilota niitä, älä hautaa niitä elävältä.  Mutta älä anna niiden hallita sinua.  Älä annan niiden sanella miten elämäsi tulee sujumaan.         

Tietäisitpä miten suuria vaikeita tapahtumia käyn läpi tällä hetkellä, voit sanoa.  Avioliitossa ahdistaa.  Lapsettomuus.  Tai suuren perheen haasteet.  Sinkkuelämä, jota en toivonut.  Työttömyys.  Liikaa työtä.  Vanhempien menetys.  Sairaudet, onnettomuudet.  Tunteet tuntuvat hallitsemattomilta. 
 "Me...vangitsemme jokaisen ajatuksen kuuliaiseksi Kristukselle." 2 Kor 10:5
Kypsään kristillisyyteen kuuluu, että sinä olet aikuinen myös tunteittesi kanssa.  Sinä päätät kuka elämääsi vie ja ohjaa: tunteet vai Totuus.  Vain sinä voit "vangita" omat villinä laukkaavat tunteesi Jumalan Sanalle kuuliaisiksi.  Sinun on muistutettava itseäsi Totuudesta.  Jumala on hyvä, tuntuipa siltä tai ei.  Jumala rakastaa minua,  tuntuipa siltä tai ei.  Jumala ei hylkää minua, tuntuipa siltä tai ei. 

Yksi lapsistani tuli pettyneenä koulusta kotiin ystävänpäivän jälkeen.  Eräs luokkatoveri oli antanut ystävänpäiväkortit kolmelle kaverille, mutta hän ei ollut näiden valittujen joukossa.  Pettymys.  Äidin sydäntäni puristi.  Ajatuksiani: "Lapseni on jätetty joukon ulkopuolelle!  Selviääkö hän?!"  Teki mieli lailla kieltää koko ystävänpäiväkortit, ettei vain lapseni kokisi ikinä enää tällaisia pettymyksiä (heh)!  Sain kuitenkin selville, että hän oli kyllä saanut muilta kavereilta kortteja, mutta ei tältä yhdeltä tietyltä.  Pettymys oli kuitenkin todellinen ja onneksi hän uskalsi sen jakaa minulle.    

Muistin siinä tilanteessa Jeesuksen sanat, jotka hän puhui opetuslapsilleen jäähyväispuheessaan:  


13. Sen suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään, kuin että hän antaa henkensä ystäväinsä edestä. 
14. Te olette minun ystäväni, jos teette, mitä minä käsken teidän tehdä. 
15. En minä enää sano teitä palvelijoiksi, sillä palvelija ei tiedä, mitä hänen herransa tekee; vaan ystäviksi minä sanon teitä, sillä minä olen ilmoittanut teille kaikki, mitä minä olen kuullut Isältäni. 
16. Te ette valinneet minua, vaan minä valitsin teidät ja asetin teidät, että te menisitte ja kantaisitte hedelmää ja että teidän hedelmänne pysyisi: että mitä ikinä te anotte Isältä minun nimessäni, hän sen teille antaisi. (Joh 15)
Miten lohduttavia Totuuksia:  Jeesus on minun ystäväni.  Hän on valmis jopa luopumaan hengestään, koska rakastaa minua, ystäväänsä, niin paljon.  Hän valitsi minut ystäväkseen!  Jeesus jakaa kaiken minun kanssani, niinkuin tosi ystävä.  Minun elämälläni on suuri merkitys, kun Jeesus on asettanut minut oikealle paikalle.  Minulla on Taivaan Isä, joka antaa sen, mitä anon ystäväni Jeesuksen nimessä.  

Lapsikin voi ymmärtää näitä Totuuksia.  

On varmasti olemassa ihmisiä, joilla ei ole yhtään ystävää.  Yksinäisyys voi olla kiduttavan todellista.  Voit kokea itsesi hyljätyksi ystäviksi luulemiesi taholta.  Mutta Jumalan Sana on ihmeellinen; se puhuu suoraan meidän tarpeisiimme.  Pystyn kertomaan Maailman Parhaasta Ystävästä lapsilleni ja vakuuttamaan, että heillä on aina ainakin yksi ystävä, joka ei koskaan petä eikä jätä.  Joka lähettää aina helmikuun 14. päivä ystävänpäiväkortin, jossa ei ole siirappisia mairitteluja tai koristeellisia runoja, vaan Totuuksia:  

facebookista napattu
        
Jumala ilmoitti nimekseen "Minä Olen".  Pari viikkoa sitten istuin Jumalanpalveluksessa ja kuulin, kuinka puhuja toi tämän Totuuden hyvin konkreettisesti käytännön tasolle.  

Jumala on.  

Ja mitä tarpeita sinun elämässäsi onkaan, Hänellä on siihen vastaus.  Hän on siihen vastaus.  

Oletko yksinäinen?

Minä olen aina sinun kanssasi.   

Suretko?

Minä olen sinun lohduttajasi.

Pelottaako?

Minä olen sinun turvasi.

Ahdistaako?

Minä olen sinun Vapahtajasi.

Syyllinen?

Minä olen ottanut vastaan rangaistuksen.

Häpeää?

Minä olen kantanut kaiken häpeän ristin puulle.  

Epäiletkö elämäsi tarkoituksellisuutta?

Minä olen luonut sinut tekemään hyviä tekoja, jotka olen etukäteen valmistanut.  

Minä olen.

Jos luet Raamattuasi etsien vastauksia myllertäviin tunteisiin, voit löytää sieltä satoja, ellei tuhansia tapoja, joilla Jumala vastaa meidän tarpeisiimme.    Hän on.  Hän riittää.  Hän tietää.  Hän vastaa.  

Luvussa Nancy Leigh DeMoss muistuttaa Raamatunpaikasta, jota hän kutsuu mielenterveyden ja tunteiden tasapainon reseptiksi:


Iloitkaa aina Herrassa! Vieläkin minä sanon: iloitkaa! Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi,  Ja vielä, veljet, kaikki, mikä on totta...sitä ajatelkaa.
Ja siitä seuraa:  
 ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa.
 (Fil 4:4, 6-9) 
Sinulla on valinta.  Voit antaa tunteiden kontrolloida elämääsi - tai voit keskittyä Totuuteen ja antaa sen kontrolloida elämääsi.  




18.2.2013

Tunteiden viemää

Tunteet ovat naisten hommaa.  Me osaamme nimetä tunteitamme ja päivän aikana voimme käydä läpi monia eri tunteita - jopa ääripäästä toiseen.  Me myös analysoimme mielellämme tunteita, "vatvomme" ihmissuhteita ja kokemiamme tunnereaktioita.  

Image courtesy of mikumistock /FreeDigitalPhotos.net

Joskus tunteiden voimakkuus yllättää, toiset tukahduttavat tunteita.  Toiset antavat kaiken tulla ulos, ovat temperamenttisia ja ylpeitä siitä.  Toiset luottavat tunteisiinsa ja fiiliksiin, toiset torjuvat tunteet minkään päätöksen perusteena.  

Mikä olisi oikea tapa suhtautua tunteisiin?  Pitääkö niitä yrittää kontrolloida?  Voiko tunteisiin luottaa?  Puhutaanko Raamatussa tunteista? 

Olen käynyt blogissani läpi Nancy Leigh DeMossin kirjaa "Lies Women Believe and the Truth That Sets Them Free".  Kirja käy läpi eri elämänalueita, joilla naiset voivat uskoa valheita.  Olemme puhuneet valheista, joita naiset uskovat Jumalasta, itsestään, synnistä, prioriteeteistä, avioliitosta ja lapsista.  Jäljellä on vielä kaksi aihetta: tunteet ja olosuhteet.  

Nancy aloittaa tunteista puhumisen sanomalla, että joskus me ajattelemme, että koska tunteet voivat olla kontrolloimattomia ja hankalia käsitellä, ne ovat syntiä tai väärin.  Voimme myös kokea, että tunteita pitäisi tukahduttaa, että niiden ilmaiseminen ainakin mitenkään voimakkaasti olisi väärin.  Mutta meidän tulisi muistaa, että Jumalan kuvana meillä on kyky kokea ja ilmaista erilaisia tunteita; ilmaiseehan Jumalakin Sanassaan iloa, mielihyvää, vihaa, mustasukkaisuutta ja murhetta.  Jumala on asettanut meihin kyvyn kokea tunteita ja ilmaista niitä tavalla, jotka kuvastavat Hänen sydäntään ja tuovat kunniaa Hänelle.  

Tunteet itsessään eivät siis ole ongelma.  Ei ole väärin kokea erilaisia tunteita!  Nehän rikastavat elämää aivan mahtavalla tavalla! Mutta syntiinlankeemus on myös vaikuttanut meidän tunteisiimme.  Haasteenamme on oppia ilmaisemaan tunteita niin, että ne ovat sopusoinnussa Jumalan meille antamien ohjeiden kanssa.  

Nancy sanoo, että vihollinen käyttää erityisesti tunteita saadakseen naiset vangittua valheisiin.  Nämä ovat valheita, joita uskomme tunteista Nancyn mukaan:

  • Jos tunnen jotain, sen täytyy olla totta (esim. "Kukaan ei rakasta minua").
  • En voi kontrolloida tunteitani.
  • En voi auttaa sitä, miten reagoin kun hormonit jylläävät (on ymmärrettävää käyttäytyä kuin äkäpussi tiettyinä aikoina).
  • Masennukseen on ensin haettava apua lääkkeistä ja/tai psykoterapiasta. 

 Image courtesy of Stuart Miles /FreeDigitalPhotos.net
Kirjoitan ensi enemmän kerralla yhdestä näistä valheista.  Mikä yllä olevista kiinnostaisi sinua eniten? 


p.s. kyllä miehetkin kokevat tunteita, vaikka se on joskus tasolla "tuntuu hyvältä tai tuntuu pahalta".  Näin mainoksen tästä kirjasta ja olisi mielenkiintoista lukea se ja ymmärtää miten miehet ja naiset kokevat ja ilmaisevat tunteita eri tavalla.  

14.2.2013

Hilja Aaltonen: nainen, runoilija, evankelista


Kootut teokset - Jumalan sateenkaasen alla, Vahvista siipeni, Elotulet, Suuremmassa kädessä, Sydämeni virsi


Ystävänpäivän aattona Jumalaa pitkään palvellut 105-vuotias Hilja Aaltonen sai siirtyä uskosta näkemiseen.  

Olen aina pitänyt ilmaisusta uskosta näkemiseen...tai ajasta ikuisuuteen... Näissä sanonnoissa korostuu se, että kuolema ei ole kaiken loppu, vaan portti ikuisuuteen, jossa vihdoin näemme kasvoista kasvoihin (1 Kor 13:12).  

Meillä on iankaikkinen sielu.  Tämä tosiasia mielessämme suhtaudumme maanpäälliseen elämän ihan uudella tavalla.  Mikään ei kestä ikuisesti täällä ajassa; ei hyvä eikä paha.  Mutta teoillamme ja sanoillamme on aina ikuisuusnäkökulma.


Yksi lohduttavimmista paikoista Raamatussa on Ilmestyskirja 21:3-5

Ja minä kuulin suuren äänen valtaistuimelta sanovan: "Katso, Jumalan maja ihmisten keskellä! Ja hän on asuva heidän keskellänsä, ja he ovat hänen kansansa, ja Jumala itse on oleva heidän kanssaan, heidän Jumalansa; ja hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt." Ja valtaistuimella istuva sanoi: "Katso, uudeksi minä teen kaikki". Ja hän sanoi: "Kirjoita, sillä nämä sanat ovat vakaat ja todet". 
Hilja Aaltonen odotti herätyksen aikaa Suomeen.  Sellaista aikaa, jolloin julistetaan Jeesuksen ristintyön suuruutta ja hänen sovintoverensä riittävyyttä; aikaa, jolloin ihmiset saavat itkeä kipunsa ja katumuksensa Jeesuksen sylissä ja vastaanottaa anteeksiannon ja parantumisen.  Oi, miten tarpeellinen muistutus minulle tämä oli!  Me emme tarvitse viihdytystä.  Me tarvitsemme Jumalaa.  Pyhän kosketusta.

En ole oikein koskaan lukenut runoja, mutta nyt tuli mieleen, että haluaisin tutustua Hilja Aaltosen teoksiin.


Loppukevennys:

Eräässä Hilja Aaltosen poismenosta kertovassa artikkelissa Olavi Rintala muistelee näin:

  - Olimme vaimon kanssa vierailemassa. Hilja lepäili petissä, rukoilimme ja halasimme. Lopuksi Hilja kuiskasi vaimolleni, että hankipa yksiväriset helmet noiden punavalkoisten tilalle. Hän oli tyylitajuinen nainen vielä 103-vuotiaanakin, Olavi Rintala muistelee.- Hiljan vihjeestä lähdimme siitä heti iloisella mielellä tamperelaiseen tavarataloon ostamaan yksiväriset helmet, Aija Rintala hymyilee.
Minua ilahdutti se, että Jumalaa uskollisesti palvellut nainen voi vielä yli 100-vuotiaana kiinnittää huomiota helmiin!  Uskovainen nainen voi ja saa olla kiinnostunut puketumisesta ja tyyleistä...mummonakin.

Tässä on yksi Hilja Aaltosen sanoihin tehty laulu:





Kysytkö Palvelushintaa

Kysytkö palvelushintaa, kysytkö kuinka kannattaa. 
Nousetko vastarintaan, ellet ajassa arvoa saa. 
Riittääkö että saat olla Jumalan vainiolla. 
Riittääkö että saat olla Jumalan vainiolla. 

Mikä on tuonut sun tähän, mikä on vaikutin lähtöösi sun, 
riittääkö ajassa vähän, askeleet unohdetun. 
Riittääkö riemuksi Jumalan tie, vaikka se itkuihin vie.
Riittääkö riemuksi Jumalan tie, vaikka se itkuihin vie.

Suurta on kutsumusvyötä kantaa, suurta on hengessä palaa.
Armoa kaikkensa antaa, itkeä itkunsa salaa.
Kerran kerran taivaan kodissa kyynel kyynel on poissa,
Kerran kerran taivaan kodissa kyynel kyynel on poissa.

Riemuiten astukaa työhön, varisee vaipuvat tähkäpäät.
Päivä jo painuupi yöhön, illan hämyssä vielä näät
korottaa kortta arasti hiljaa, korjata Jumalan viljaa,
korottaa kortta arasti hiljaa, korjata Jumalan viljaa.


Jukka Leppilampi ja Hilja Aaltonen

Hilja Aaltosen muistoa kunnioittaen.


11.2.2013

Äitinä olo ja FOMO

Viime aikoina äitiys on ollut kovasti mielessäni.  Luonnollisestikin, koska uuden vauvan kanssa äidin tehtävät korostuvat.  Raskaus, synnytys, imetys; kaikki tehtäviä, jotka kuuluvat yksinomaan äidille.  Sitten kaikki muu pikkulapsen kanssa tehtävä...suuri osa tästä työstä on äidin harteilla.  

Äitiys on hiljaista ja tavallaan näkymätöntä työtä.  Se tapahtuu kodin seinien sisäpuolella.  Mutta sen vaikutukset ulottuvat syvälle yhteiskuntaan.

Kun istuin synnytyssairaalassa valmistautumassa kotiinlähtöön, mieleni valtasi epätoivo.  Mieheni huomasi sen:  "Mikä hätänä?".  En osannut selittää asiaa paremmin kuin näillä sanoilla: "Minulla ei ole kontrollia elämäni suhteen."  Sylissäni vastasyntynyt, sairaalahuoneessa pomppiva leikki-ikäinen ja koulussa olevat isommat lapset - miten minusta on tähän?  Elämäni ei ole enää minun! 


“Mother and Child” by Charles James Lewis
Ja todellakin, äidin elämä on monella tapaa uhraamista ja uhrautumista.  Huomaa:  en halua olla mikään äiti-marttyyri, enkä mitenkään kaipaa sääliä tai sympatiaa lasteni hoitamisen vuoksi.  En puhu uhraamisesta koska hampaat irvessä hoidan perhettäni.  Rakastan äitinä olemista ja hoidan mielelläni siihen liittyviä käytännön asioita.  Mutta elämäni on muuttunut.
  
täältä
Minulle on uskottu näiden pienten ihmisten elämän alku, heidän huolenpitonsa ja opettamisensa ja tämä on kokopäivätyötä.  Kun lapsi on saanut alkunsa, kasvua ei voi pysäyttää.  Kun lapsi on tullut maailmaan, hänellä on jatkuvasti tarpeita, joita hän ei voi itse tyydyttää.  Äidin vastuu on suuri.  

Katselen vastasyntynyttä silmiin.  Pieni ihminen, joka tarvii minun apuani tullakseen ihmiseksi.  Ei ainoastaan hengissä pysymiseen ja fyysiseen kehitykseen.  Vauva tarvitsee minun läheisyyttäni, kosketustani, katsettani.  Hän tarvii minulta vastauksia elämän suuriin kysymyksiin: kuka minä olen? kelpaanko minä? rakastetaanko minua? huolehditaanko minusta? olenko minä tärkeä?  Ja näitä vastauksia ei anneta yhden kerran, sanallisesti: "Joo, joo, tottakai".  Ne löytyvät viikkojen ja vuosien kuluessa äidin olemuksesta, äänensävystä, toimista ja sanoista kun hän viettää aikaa lapsensa kanssa. 

Joskus tämä äidin tärkeys tuntuu niin hirvittävän suurelta vastuulta.  Mutta samalla rakastan sitä tunnetta, joka tästä vastuusta tulee...olen tärkeä, elintärkeä.  Kerron pienelle ihmisalulle kuinka ihana hän on, ja kuinka iloinen olen, että saan olla hänen äitinsä!  Pienet sormet puristuvat etusormeni ympärille ja olen niin onnellinen.  Kun silmät menevät kiinni ja maitotipat jäävät suun ympärille todisteeksi makeaa mahan täydeltä-olotilasta, tekee mieli nauraa ääneen.  Ihana vauva! 


Täältä
Entä se uhrautuminen?  Mielessäni on pyörinyt pitkään eräs esimerkki, jonka huomasin kun esikoiseni oli vauva.  Olimme jossain konferenssissa tai tapahtumassa kolmikuukautisen vauvan kanssa.  Vauvahan ei odota äidille sopivia hetkiä tarpeidensa esilletuomiseen, ja jouduin tuon tuostakin häipymään takavasemmalle ruokkimaan tai vaippaa vaihtamaan tai muuten vaan hytkyttämään aktiivista lasta.  Ja tiedätkö mikä oli päällimmäinen tunteeni kun istuin käytävälle raahaamassani tuolissa kurotellen, että edes jotakin kuulisin salin tapahtumista?  Itsesääli! 

Olen aina rakastanut tällaisia suurempia kokoontumisia, opetusta, ihmisten parissa olemista, mukana olemista.  Ja nyt minulla oli este: pikkuvauva.  En voikaan olla ja nauttia konferenssin annista samoin kuin muut.  En voinut jäädä juttelemaan ihmisten kanssa, en kirjoittaa muistiinpanoja, en nauttia häiriintymättä musiikista.  Minun elämääni määräsi tämä pikkuinen.  

Tuoreena äitinä en ollut ehkä vielä "hyväksynyt" tätä tosiasiaa, että en voikaan välttämättä jatkaa elämääni niin kuin ennen.  En ole enää tapahtumien keskipisteessä...olen siellä takavasemmalla, parrasvalojen ulottumattomissa, olen äiti. Lapsi oli muuttanut elämäni...ja äidiksi kasvamisen prosessi ei kuulostakaan enää miltään kliseeltä.  

Ihan äskettäin törmäsin termiin FOMO.  The Fear Of Missing Out.  

the fear of missing out on something or someone more interesting, exciting or better than what we’re currently doing. (lähde)
Pelkäämme, että jossain tapahtuu jotain kiinnostavamapaa, jännitävämpää tai parempaa kuin mitä olemme itse juuri nyt tekemässä.  Tämä ajaa monia ihmisiä tänä päivänä tarkistamaan facebookin, twitterin, kännykän, blogin, sähköpostin, younameit:in kymmeniä kertoja päivässä.  Se ajaa monia juhliin, tapahtumiin ja tilaisuuksiin vaikka oikeasti ei jaksaisi tai edes todella haluaisi.  Se aiheuttaa epävarmuutta, ahdistusta, katkeruutta.  Mitä jos muualla tapahtuu jotain ihmeellistä - ja minä jään siitä paitsi

Diagnosoin itseni nuorempana esikoistyttären äitinä: täysi fomo päällä.  Pelkäsin, että jään paitsi jostain hauskasta ja hyvästä, muiden yhteisestä kokemuksesta.  Pelkäsin, että muualla on kiinnostavampaa kuin minulla tässä kolmekuukautisen vaippoja vaihtaessa on.  Pelkäsin olevani ulkopuolinen kun muut saavat nauraa hyville jutuille tai itkeä koskettavien kertomuksien ääressä.     

Oi, miten tyhmä voikaan olla ihminen.  

:)

Jos saan rohkaista sinua äiti tänään:  älä välitä siitä mitä muussa maailmassa juuri tällä hetkellä tapahtuu.  Tämä hetki lastesi kanssa on tärkeämpää kuin mikään muu.  Lapsesi kasvavat nopeasti ja pian he ovat lennähtäneet kuka minnekin, omaan elämään.  Vietä aikaa heidän kanssaan juuri tänään.  Kysele ja juttele, lue ja leiki, pidä hauskaa ja hulluttele.  Tai käy se vaikea keskustelu, kohtaa se hankala asenne.  Et tule katumaan lastesi kanssa vietettyä aikaa!  Ihastele häntä, nauti hänestä, kerro hänelle miten tärkeä hän on!  Opeta hänelle tämä totuus:  

"Minä olen ihme, suuri ihme!" Psalmi 139:14
Kyllä, äitinä jäät paitsi monesta tapahtumasta ja aktiviteetista.  Mutta tilalle saat pienet käsivarret kaulasi ympärille ja kuiskauksen: "Minä rakastan sinua äiti!".  Silloin tietää, että ei tässä elämässä muuta tunnustusta kaipaakaan.  Olen tärkeä, elintärkeä, vaikka sitä ei kukaan muu huomaisikaan.  


" Hänen poikansa kiittävät häntä,hänen miehensä puhkeaa ylistämään:Monet naiset ovat uutteria ja taitavia,mutta sinä olet ylitse kaikkien muiden."  Sananlaskut 31:28-29

6.2.2013

Blogihaaste

Sain haasteen viime viikolla blogista Kultainen Sydän ja Palava Mieli. Kiitos haasteesta!  
Oma haasteensa oli löytää aikaa siihen vastaamiseen...mutta viime viikonloppuna sitä oli aina muutama kymmenminuuttinen kerrallaan :)


Tämän pienen palkinnon tarkoitus on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä, joilla on alle 200 lukijaa.

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän pitää valita 11 bloggaaja, jolla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.



1. Kerro 11 asiaa itsestäsi:

1.    Tykkään pitää pieniä projekteja yllä, koko ajan pitäisi olla jotain tekemistä.  Tällä hetkellä meillä tehdään vessaremppaa (koska vastasyntyneen kanssahan on suorastaan  tekemisen puute!), johon olen haeskellut alennusmyynneistä, kierrätyskeskuksesta ja kirppiksiltä tarvikkeita ja kalusteita ja somisteita.  Ihanaa puuhaa!

2.    Juon harvoin kahvia, minulle kelpaa myös ”murukahvi”...paras kahvi on laihaa ja makeaa maitokahvia ehkä kanelilla maustettuna.  Juon paljon teetä, sen pitää olla vahvaa ja mustaa (uusi suosikkini on Assam) ja tottakai sokerin ja maidon kera. 

3.    Kaipaan ystäviäni, olemme kaikki lennähtäneet ympäri Suomea ja maailmaa.  Onneksi on Facebook!

4.    Tykkään eläimistä ja teininä haaveilinkin eläinlääkärin ammatista tai maatilan emännän urasta.  Minulla on melkein aina ollut kissoja.    

5.    Olen asunut ulkomailla monessa eri maassa, monia eri mittaisia jaksoja.

6.    Syön Nutellaa lusikalla suoraan purkista.

7.    Käytän pukeutumisessa usein huiveja mutta harvoin näyttäviä kaulakoruja. 

8.    Kotihommeleista korjaamista vaativat ompelutyöt ovat sellaiset, jotka jäävät aina roikkumaan.  Lasten repeytyneet vaatteet jäävät pieniksi ennenkuin saan ne tehtyä.  Mies vie nykyään korjaamista tarvitsevat vaatteensa ompelijalle.

9.    Rakastan valokuvaamista ja opettelen järjestelmäkameran käyttöä.

10.  Olen oppimassa sitä, että minulla ei tarvitse olla kaikkia vastauksia, koska tunnen Jumalan, jolla on aina oikeat vastaukset joka kysymykseen.  Se on vapauttavaa.

11.   Luomisen halu ja kauneuden kaipuu tuo suloisenkatkeran sävyn elämääni.  Odottaminen on vaikeaa!


11 kysymystä haastetuille:


1. Miksi pidät blogia?
Vastasin tähän täällä näin:
Naiseus, vaimona oleminen ja äitiys kristillisestä näkökulmasta ovat aiheita, joita kohtaan kiinnostukseni on herännyt ja kasvanut viimeisen viiden vuoden aikana todella suureksi.  Ensimmäisessä postauksessani kerronkin vähän siitä.  Löysin Raamatunpaikkoja, joissa puhutaan suoraan naisille.  Löysin myös muutaman hyvän kirjan kristillisestä naiseudesta ja siitä alkoi oppiminen aiheesta. 
Kirjoitan blogiani kahdesta syystä, enkä tiedä kumpi olisi parempi tai ensimmäinen syy. 

  1. Huomasin miten usein julkisuudessa puhutaan naiseudesta ja siihen liittyvistä teemoista.  Harmi kyllä puheet ja mielipiteet ovat kaukana Raamatun opetuksista.  Tuntuu, että kristillisissä lähteissäkin aihetta käsitellään hyvin harvoin.  Vihdoin erään sanomalehden feministikolumnistin sanat osuivat suoraan hermoon ja vastalauseena päätin kirjoittaa julkisesti siitä, mitä Raamattu opettaa naiseudesta, naisen rooleista ja tehtävistä. 
  2.  Olen nauttinut erilaisten aiheiden pohdinnasta ja niiden ”paperille” laittaminen on itselleni luontainen tapa jäsentää ajatuksia.  Huomasin jopa että joskus iltaisin valitsen mielummin kotona kirjapinon ääressä opiskelemisen ja ajatusteni tietokoneelle naputtamisen kuin muut riennot tai rentoutumiset.  Huvinsa siis kullakin! 
2. Lempivuodenaikasi?
Suomen kesä, ehdottomasti.

3. Missä olet hyvä?
Käytännön asioissa ja järjestelyssä.

4. Mikä on luonteenvahvuutesi?
En joudu paniikkiin, eli siis rauhallisuus ja hyvä stressinsietokyky.

5. Suurin intohimosi?
Luominen ja kauneuden löytäminen.

6. Paheesi?
Herkuttelu.  Suklaa ja leivokset. Ja juusto.

7. Mikä on tärkeintä elämässäsi?
Että voisin olla täysin Jumalan käytettävissä. 

8. Jos voisit muuttaa yhden asian arjessasi, niin mikä se olisi?
Olisin aamuvirkku.

9. Mikä on suurin unelmasi?
Oma koti.

10. Mitä voisit tehdä päästäksesi lähemmäs sen toteutumista?
Odottelen :) Tällä hetkellä se ei ole ajankohtaista, mutta joskus tulevaisuudessa, kunhan kaikki asiat loksahtavat paikoilleen.

11. Mitä teet työksesi?
Olen kehitysyhteistyöntekijä.


...Halusin vastata haasteeseen, mutta en ole ehtinyt kirjoittaa omia kysymyksiäni enkä valita blogeja, joille lähettää haastetta eteenpäin.  Niinpä täytyy jatkaa seuraavassa numerossa!  


EDIT:

Nyt olen kirjoittanut omat kysymykset, joten haastettavat, vastatkaa näihin:


1.     Mitä uutislähteitä seuraat? 
2.    Juoksulenkki vai kävelylenkki? Miksi?
3.    Lahjoitatko rahaa hyväntekeväisyyteen?
4.    Harrastus tai tekeminen, josta erityisesti nautit?
5.    Jos voisit hankkia ihan mitä vain, hintaa katsomatta, mitä valitsisit (yksi asia)?
6.    Mikä on asia, jonka vanhempasi tekivät oikein?
7.    Mikä saa sinut suuttumaan?
8.    Lempivärisi pukeutumisessa?
9.    Mitä ostit viimeksi?
10.  Jos voisit valita ammattisi tai koulutuksesi uudelleen, pysyisitkö nykyisessä valinnassasi vai menisikö uusiksi?
11.  Missä haluat olla viiden vuoden päästä?


Valitsin kymmenen blogia, joille lähetän haasteen.  Halusin valita kristittyjen naisten pitämiä blogeja.  Viittä ensimmäistä olen seurannut ahkerammin, viisi muuta ovat uusia tuttavuuksia, jotka löysin kun aloin vähän kaivelemaan nettiä.  



Yhdestoista blogi voikin sitten olla sinun blogisi!  Eli jos olet kristitty nainen ja sinulla on blogi, ota haaste vastaan ja jätä kommentissa tänne linkki blogiisi.  
Olkaapa hyvät! 
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...