31.8.2019

Kuka on Esterin kirjan todellinen päähenkilö?


Sarjassa  "Vaikutusvaltaisia naisia" kirjoitan Esterin kirjassa esiintyvistä naisista.  Ensimmäisessä osassa päähenkilönä on Persian valtakunnan kuningatar Vasti.

Kirjoitus loppui siihen, että kuningatar Vasti kieltäytyi tottelemasta kuningasta ja menetti asemansa kuningattarena.  Huomasin pian postauksen julkaistuani, että unohdin painottaa erästä asiaa, joten viivytään vielä hetki pohtimassa kuningatar Vastin kohtaloa.

Kuningas Ahasveros ja kuningatar Vasti eivät olleet Luoja-Jumalan seuraajia, vaan he noudattivat Persian valtakunnassa siihen aikaan vallalla ollutta  Zarathustralaisuutta (zoroastrialaisuutta) eli tulen palvontaa.

Emme siis tutki heidän elämäänsä yrittäen noudattaa heidän esimerkkiään tai tehden samoja päätöksiä tai ihaillen heidän ratkaisujaan. He eivät tunteneet Jumalaa, eivätkä yrittäneet miellyttää Häntä elämällään.  Voimme lukea mitä he sanovat ja tekevät, ja niiden perusteella tiedämme, mikä on heille tärkeää ja millaisia ihmisiä he ovat.

Esitin myös kahden ääripään tulkinnat Vastin tottelemattomuudesta: Feministit ilahtuvat naisten oikeuksien puolustajasta, konservatiivit varoittavat tottelemattomuuden seuraamuksista.

En halua asettautua kumpaankaan joukkoon.  Voin nähdä molempien argumenteissa jotain järkeenkäypää, mutta jumalattomana hallitsijana Vasti ei kelpaa suoraan esimerkiksemme, vaikka onkin kaunis, ylhäinen ja rikas.

Voimme silti ottaa hänestä opiksi.  Tiedämme hänen valintansa seuraukset.  Kuningatar Vasti teki päätöksen kieltäytyä noudattamasta miehensä humalassa tekemää (huonoa?) päätöstä.  Sillä oli rankkoja seurauksia sekä hänelle että kaikille Persian valtakunnan naisille.

Oliko hänen päätöksensä väärä? Oliko kuninkaan käsky kohtuuton?

Tässä tulee esiin hyvin mielenkiintoinen periaate.

Jumala istuu yhä valtaistuimellaan, ja tämä Sananlasku sopii tähän tilanteeseen hyvin:

“Kuninkaan sydän on Herran kädessä kuin vesiojat: hän taivuttaa sen, kunne tahtoo.” San 21:1

Vaikka Esterin kirjassa ei mainita Jumalaa nimeltä, Hän on silti erittäin läsnä.  Hän huolehtii juutalaisista, ja on jo valmistelemassa heille pelastusta kansanmurhaa suunnittelevan miehen käsistä.

Vastin tottelemattomuus ja sen seuraukset on tärkeänä pohjana seuraavien lukujen tapahtumalle. Jumala aikoo pelastaa kansansa, ja juutalaisen Esterin nousu kuningattareksi on siinä ratkaiseva askel.  Se tarkoittaa sitä, että Esterin edeltäjän on poistuttava tieltä...

Tällä kertaa Jumala ei toimi ihmeiden ja merkkien kautta, vaan pelastus seuraa merkillistä ketjureaktiota:

Humalainen, kerskaileva kuningas.
Itseään kunnioittava, tottelematon kuningatar.
Kauneuskilpailu.
Taustansa salaava tyttö.
Paljastunut murhasuunnitelma.
Oikea-aikainen unettomuus.

Esterin kirjassa Jumala ei näytä välittävän siitä, että ihmiset näkisivät vaikuttavia voimanosoituksia, kymmentä vitsausta, tulta ja tulikiveä.  Kyseessä on Hänen kaikkivaltiutensa.  Asiat tulevat sujumaan Hänen suunnitelmiensa mukaan, kaikki yksityiskohdat suuntaavat suurta suunnitelmaa kohti.

Esterin kirjassa on vaikutusvaltaisia naisia.  Mutta todellinen päähenkilö on Hän, jota ei koskaan edes mainita nimeltä koko kirjassa.  Hän on todellinen kuningas, ja kun Hän pitää huolta kansansa turvallisuudesta, ihmisistä mahtavinkin on vain pelinappula Hänen pelilaudallaan.


Kertomus jatkuu Esterin vaikutusvaltaa pohtiessa...


27.8.2019

Vaikutusvaltaisia naisia ~ osa 1


Tervetuloa lukemaan kolmesta vaikutusvaltaisesta naisesta, joista kerrotaan Vanhan Testamentin Esterin kirjassa! Linkki seuraavaan postaukseen löytyy jokaisen jutun lopusta.  

Esterin kirja on kiehtova monella tapaa:

Ester ja Ruut ovat ainoat Raamatun kirjat, jotka on nimetty naisen mukaan.

Esterin kirjan sivuilla ei mainita Jumalan nimeä yhtään kertaa.

Uuden Testamentin sivuilta ei löydy yhtään viittausta Esterin kirjaan (tässä kategoriassa ovat myös Korkea Veisu, Obadja sekä Naahum).


Esterin kirjan kuuluisat tapahtumat alkavat vuonna 483 eKr Persian valtakunnassa.  Ennenkuin syvennymme opiskelemaan kirjalle nimensä antanutta Esteriä, kirjan ensimmäisessä luvussa esiintyy eräs toinen, hyvin vaikutusvaltainen nainen.

Kuningatar Vasti


Kuningatar Vasti on jumalaisen kaunis.  Hänen miehensä, kuningas Kserkses I eli Ahasveros, hallitsee suunnattoman suurta valtakuntaa Intiasta Etiopiaan, sataa kahtakymmentä seitsemää maakuntaa. Hän on todellakin kuningasten kuningas.

Tällaisen kuninkaan vaimoksi ei valita ihan ketä tahansa nättiä tyttöä.  Vasti on todennäköisesti arvokkaasta, mahtavasta suvusta, jossa häntä on valmisteltu korkea-arvoiseen avioliittoon pienestä saakka.  Joidenkin lähteiden mukaan Vasti on Babylonian Kuninkaan Nebukadnessar II:n lapsenlapsenlapsi. Niinpä Vasti on kasvanut oman arvonsa tuntien ja asemastaan varmana.

   
Luku yksi alkaa kuvailemalla, kuinka kolme vuotta hallinnut ja muutamia kapinoita kukistanut kuningas Ahasveros kestitsee arvovieraita talvipalatsissaan Suusanissa kuuden kuukauden ajan.

Kuningas Ahasveros esittelee rikkauksiaan ja mahtiaan, valmistellen isänsä kuningas Darius I:n aloittamaa Kreikan valloitusta mahtavan armeijansa voimalla (Darius I hävisi ratkaisevasti Marathonin taistelun, josta jäi kuuluisa juoksumatka meillekin muistoksi).

Kestityksen huipennukseksi palatsissa järjestetään kaikille seitsemän päivää kestävä juhla.  Esterin kirjassa kuvaillaan sisäpihan marmorilattioita, kultaisia ja hopeisia lepotuoleja, upeita verhoja ja kultaisia juomapikareita. Samaan aikaan kuningatar Vasti laittaa pidot naisille palatsissa.

Ulkoapäin Ahasveros ja Vasti näyttävät julkisuuden kultaparilta: mies on mittaamattoman rikas ja nainen mittaamattoman kaunis.  Nämä ovat aina olleet maailman arvoja, niitä avuja, joita yhteiskunta ihailee ja juhlii.  Rahalla, vallalla ja ulkonäöllä pääsee pitkälle, ja tämä kuninkaallinen pari on sen aikaisen maailman huipulla.

Mutta kun opimme tuntemaan heitä, kultaisuus karisee.

Ahasveros on julma, äkkipikainen ja itsekäs.  Vasti ei varmastikaan jää kauas miehensä jälkeen, sillä sen ajan vallan huipulla on juonitteluita, kaappausyrityksiä ja murhanhimoista kilpailua, jopa perheenjäsenten kesken.  Sen lisäksi kuninkaalla on useita sivuvaimoja, joten Vastin asema ei ole turvattu, hän ei ole ainoa rakastettu.  Kuningattaren asemassa olevan naisen pitää olla piinkova, juonikas ja aina selustaansa tarkkaileva. 

Eräässä artikkelissa sanotaankin, että Vasti järjesti pidot ylhäisille naisille samaan aikaan, kun kuningas kestitsi miehiä, jotta hänellä olisi nopeasti arvovaltainen panttivankijoukko, jos kuninkaan juhlissa jokin menisi pieleen.   

Juhlien lopulla kuningas Ahasveros on humalassa ja silloin hän keksii mielestään hyvän idean: Vasti pitää kutsuttaman miesten eteen kultainen kruunu päässään, jotta kaikki vieraat saisivat nähdä, miten kaunis hän on (eräässä lähteessä sanotaan, että ylhäiset olivat kiistelleet siitä, kenellä on kaunein vaimo).

Mutta eunukit, jotka lähetetään hakemaan kuningatar Vastia, saavat palata tyhjin käsin takaisin.  Vasti kieltäytyy tulemasta kuninkaan luo.

“10 Seitsemäntenä päivänä, kun kuninkaan sydän oli viinistä iloinen, käski hän Mehumanin, Bistan, Harbonan, Bigtan, Abagtan, Seetarin ja Karkaan, niiden seitsemän hoviherran, jotka toimittivat palvelusta kuningas Ahasveroksen luona, 11 tuoda kuningatar Vastin, kuninkaallinen kruunu päässä, kuninkaan eteen, että hän saisi näyttää kansoille ja ruhtinaille hänen kauneutensa, sillä hän oli näöltään ihana. 12 Mutta kuningatar Vasti kieltäytyi tulemasta, vaikka kuningas hoviherrojen kautta oli käskenyt. Silloin kuningas suuttui kovin, ja hänessä syttyi viha.”

Vasti ei loukkaa kuningasta vain henkilökohtaisesti, vaan häpäisee hänet kaikkien ylhäisten vieraiden silmien edessä.  On ennen kuulumatonta, että joku ei tottelisi kuninkaan käskyä, varsinkaan nainen.  Niinpä Ahasveroksen pitää kysyä viisailta miehiltään mitä tehdä tässä tilanteessa.

Kiireesti he laativat suunnitelman, koska

“17 Kun kuningattaren teko tulee kaikkien vaimojen tietoon, saattaa se heidät halveksimaan aviomiehiänsä, he kun voivat sanoa: 'Kuningas Ahasveros käski tuoda kuningatar Vastin eteensä, mutta tämä ei tullut'. 18 Jo tänä päivänä voivat Persian ja Meedian ruhtinattaret, jotka kuulevat kuningattaren teon, puhua siitä kaikille kuninkaan ruhtinaille, ja siitä tulee halveksimista ja suuttumusta riittämään asti.”

Seuraamuksista kaksi tulee heti voimaan.

Vasti ei enää koskaan saa tulla kuninkaan silmien eteen.  Hän menettää asemansa kuningattarena, mutta jää luultavasti asumaan palatsin haaremin takahuoneisiin.  Todennäköisesti hän on nyt sivuvaimojakin alempana, koska nämä ainakin silloin tällöin kutsutaan viettämään yötä kuninkaan kanssa.  Vasti on hylätty yksinäisyyteen.

Toinen seuraamus on, että koko valtavan suuren valtakunnan alueella annetaan seuraava määräys:

“20 Kuninkaan antama säädös tulee tunnetuksi koko hänen valtakunnassansa, vaikka se onkin suuri, ja kaikki vaimot, niin suuret kuin pienetkin, antavat kunnian aviomiehillensä."

Tämä säädös miellyttää kuningasta ja ruhtinaita.  Mies saa lain mukaan olla herra talossaan ja puhua omaa kieltään.  Tämä säädös koskettaa nykyisen Turkin, Irakin, Iranin, Pakistanin, Jordanin, Lebanonin, Israelin sekä Egyptin, Sudanin, Libyan ja Arabian alueita.

Tästä lähtien miljoonilla naisilla ei ole mitään turvaa, jos he uskaltautuvat vastustamaan miehensä tahtoa ja käskyjä.  Laki sallii heidän rankaisemisensa, jopa hylkäämisensä.

Juhlat on nyt juhlittu.  Palvelijat siivoavat hovia, Vasti on poistettu kuninkaallisista kammioista, ja kuningas Ahasveros lähtee valloittamaan Kreikkaa.

Kolmas seuraamus Vastin tottelemattomuudesta ei ole vielä paljastunut.  Mutta se selviää, kun kuningas palaa sodastaan neljä vuotta myöhemmin.

Mitä voimme oppia Vastilta?


Vasti on saavuttanut jännän aseman raamatullista naiskuvaa pohtivien parissa.  Feministiset kristityt (sekä feministiset juutalaiset) juhlivat Vastin omapäisyyttä, sitä, että hän kieltäytyy menemästä humalaisten miesten tuijotettavaksi vain, koska hänen miehensä (kuningas) käskee.  Feministit juhlivat Vastia ensimmäisenä naisena, joka uskaltaa puolustaa naisten oikeuksia.

Osa tulkitsee kertomusta jopa niin, että kuningas olisi käskenyt Vastin esittäytyä vierailleen ilkialasti, vain kruunu päässään.  En itse löydä tekstistä mitään tähän viittaavaa.

Konservatiivien puheissa korostuu Vastin tottelemattomuuden seuraamukset: Näin käy naisille, jotka eivät kunnioita miehiään.  He sitovat ensimmäisen luvun opetukset Uuden Testamentin käskyyn, jossa vaimon tulee alistua omalle miehelleen.  Vasti on varoittava esimerkki epäkunnioittavan käytöksen seuraamuksista.

Me emme tietenkään voi tietää todellista syytä sille, miksi kuningatar Vasti kieltäytyy tulemasta kuninkaan ja hänen vieraidensa silmien eteen.  Moninaisia syitä arvuutellaan eri lähteissä.  

Halusiko hän varjella siveyttään, kuten Midrash:ssa ehdotetaan.  Vai oliko hän tyytymätön ulkonäköönsä juuri sinä päivänä, kuten Babylonian Talmud kirjoittaa (Pitaali? Taianomaisesti ilmestynyt häntä? Molempia versioita spekuloidaan em. kirjassa).  Oliko hän oikukas, kapinallinen, väsynyt? Oliko hän feministisen liikkeen ensimmäisiä edustajia, taistellen itsenäisyytensä ja arvokkuutensa puolesta?

Oli miten oli, Vastin tottelemattomuus tuhoaa silmänräpäyksessä hänen uransa kuningattarena ja hänen kohtalonsa on tarkoituksella annettu oppitunniksi kaikille naisille.  Hänen vaikutusvaltansa loppui tähän yhteen tapahtumaan.

Vastia ei mainita enää ensimmäisen luvun jälkeen, mutta hänen varjonsa lankeaa myös Esterin ylle, kuten seuraavassa postauksessa tulen pohtimaan. 

Mutta ennen selvitämme  Kuka on Esterin kirjan todellinen päähenkilö?

Millaista opetusta sinä olet kuullut kuningatar Vastista?  




11.8.2019

Isät ovat tärkeitä


Kirjoitan paljon naiseudesta ja äitiydestä.  Maailmassa, jossa moni nainen saa kokea väheksyntää ja halveksuntaa vain sen vuoksi, että on nainen, Raamattu julistaa naiseuden osaksi Jumalan hyvää suunnitelmaa. “Ja Jumala katsoi kaikkea, mitä hän tehnyt oli, ja katso, se oli sangen hyvää”, kertoo Raamattu, kun nainen oli luotu uunituoreen maailman kruunuksi. 

Ja yhteiskunnassa, jossa naisia painostetaan etsimään itselleen täyttymystä työstä ja urasta, Raamattu luo inspiroivan kuvan äitiyden ja kodin merkityksestä ja antaa naisille mahdollisuuden olla muuttamassa maailmaa ilman, että heidän täytyy muuttua miehiksi.

Naiseus ja äitiys ovat hyviä asioita, eikä kenenkään tytön pitäisi kokea häpeää ja alemmuutta sen vuoksi, että haaveilee olevansa joku päivä vahva nainen, vaimo ja äiti.

Mutta nyt haluan siirtää painopistettä ja huomioida miehet.  Vaikka pääasiassa inspiroin naisia etsimään vahvistusta identiteetilleen ja luomistarkoitukselleen Raamatusta, en halua luoda tilannetta, jossa naiseudesta ja naisen oman itsensä etsimisestä tulee kaikkein tärkein asia. 

Ihmisiä kun ollaan, niin ajatusmaailma kääntyy helposti pyörimään oman todellisuuden ympärille.  Usein naiskeskutelussa korotetaan naisia, mikä voi olla joissain tilanteissa oikein, mutta miesten kustannuksella, mikä ei ole oikein.

Halusin pysähtyä miettimään erityisesti isän merkitystä lapsen elämässä.  Jokainen meistä on oman isäsuhteensa muovaama.

Olen joskus lukenut, että suurin osa maailman ongelmista juontaa juurensa isän puutteesta ihmiselämässä.  Tämä on huikea väite.

Isän ikävä on usein syy moneen ahdistukseen, pelkoon tai aggressiivisuuteen.  Kiireinen isä, poissaoleva isä, etäinen isä, väkivaltainen isä, tunnekylmä isä, kritisoiva isä...miten monia ongelmia puutteet isäsuhteessa ovatkin saaneet maailmassa aikaan! 

Isä voi myös olla ihan hyvä ja tavallinen isä, mutta äidin negatiivinen suhtautuminen lapsen isään voi syödä maata alta lapsen turvallisuudentunteelta.  Tai isä voi olla kiltti ja hankkia ahkerasti perheelle toimeentuloa, mutta ei osoita kiinnostusta lastaan kohtaan.  Tämä on kipeä asia kasvavalle lapselle. 

Miten siis voin naisena olla vahvistamassa perheessäni tätä toista sukupuolta?  Miten opettaa poikiani kasvamaan hyviksi miehiksi?  Miten opettaa tytöille, millaisia ominaisuuksia arvostaa ja hakea nuorissa miehissä, mahdollisissa tulevissa puolisoissa?  Suuria kysymyksiä, joiden parissa voi viettää paljon aikaa, mutta tässä muutamia perusajatuksia.


Kunnioitus


Kunnioitus omaa isää ja isoisiä kohtaan sekä kunnioitus omaa miestä kohtaan - tästä se alkaa.  Perheen naisen kunnioittava käytös perheen miehiä kohtaan on huikea esimerkki siitä, että nainen on sinut oman identiteettinsä kanssa. 

Hänen ei tarvitse mollata miehiä, jotta voisi tuntea olonsa paremmaksi.  Hän ei heitä katkeria kommentteja miehistä, vaan on pystynyt käsittelemään pettymyksensä tunneterveellä tavalla.  Hän ei vihaa miehiä, vaikka olisi kokenut hylkäämistä, pettämistä tai halveksuntaa, koska Taivaan Isän arvostus ja mieltymys ja rakkaus on parantanut ihmisten aiheuttamat puutteet.

Kristittynä naisena meidän ei tarvitse odottaa kunnioitusta muilta, jotta voisimme kunnioittaa heitä. Tätä tarkoittaa raamatullinen identiteetti.  Olen uskonut omakseni sen, että Jumala, oikea Isäni, on halunnut minut tähän maailmaan.  Hän kunnioittaa minua, ja käskee minua kunnioittamaan muita ihmisiä.  Olen vapaa tottelemaan, koska sisimpäni on vapaa ihmisten tekojen ja sanojen vaikutuksista (vaikka väliaikaista kipua ne toki voivat aiheuttaa).   

Lapsi imee itseensä äidin käytöksen ytimen ja aistii, millainen asenne äidillä on perheen miehiä kohtaan.  Kunnioitus on vahvaa puhetta.  Yksi äidin tehtävistä on opettaa lapsia kunnioittamaan muita ihmisiä, erityisesti isää, onhan se osana kymmentä käskyä.  Tässäkin oma käytös on paras esimerkki.

Lapsi automaattisesti haluaa ihailla omaa isäänsä: Meidän isi on vahvin ja nopein ja paras.  Tällaiset kokemukset ovat lapselle tärkeitä.  Äitinä haluan olla tukemassa lapsen tarvetta isän ihailuun, ja vaikka tiedänkin “meidän isin” puutteet ja heikkoudet paremmin kuin kukaan muu, ei tehtäväni ole kiinnittää lapsen huomiota niihin.  Aikuisten suhteet kuuluu aikuisten välille. 

(Jos perheessä on miehiä, jotka vahingoittavat muita sanoillaan tai teoillaan, silloin voi ainoa oikea ratkaisu olla etäisyyden ottaminen.  Mutta senkin voi tehdä kunnioittavalla tavalla.) 

(Kirjoitin täällä kunnioituksesta lisää.  Ja täällä siitä, miten kulttuurinvastaista se on)

Arvostaminen


Lapsen oman sukupuolen vahvistaminen ja arvostaminen on todella tärkeää.  Miten surullista onkaan kuulla perheistä, joissa ääneen voivotellaan tyttöjen syntymää, tai jossa poikalapsi saa tiettyjä etuja, joita ei tytöille anneta. 

Vaikka tämä kuulostaisi korvissasi todella oudolta, saat olla varma siitä, että maailmassa on kymmeniä kokonaisia maita ja satoja kansanryhmiä, joissa tyttölapsia halveksitaan ja alennetaan sukupuolensa vuoksi. 

Tätä asennetta esiintyy myös Suomessa, ja voin uskoa sen leviävän enemmänkin lähiaikoina tulleiden maahanmuuttajakulttuurien kautta.  Sen vuoksi meidän pitää kristittyinä pitää selkeästi esillä sitä, että tytöt ja pojat ovat molemmat lahjoja Jumalalta ja arvokkaita juuri sellaisena, kuin Jumala on heidät luonut.  Molemmilla sukupuolilla on tarkoituksensa ja tehtävänsä maailmassa. 

Pidä huoli siitä, että sanot ääneen, miten ihana tyttö tai hieno poika lapsesi onkaan.  Tämä vahvistaa lapsen identiteettiä; on hyvä, että olen tyttö.  On hyvä, että olen poika.  Vanhempani ei toivo minun olevan jotain muuta.   

Kiinnitä huomiota siihen, että et sido ihastelua tiettyihin stereotypioihin.  Jos tyttö ei pidä rimpsuista ja röyhelöistä (en minäkään lapsena pitänyt), ei se tee hänestä vähempää tyttöä.  Mutta voit äitinä silti vahvistaa hänen sukupuoltaan ja antaa hänen olla villi ja vaaroja rakastava, ei-niin-stereotyyppinen tyttö.  Ihana puissa kiipeilevä tyttöni.  Mahtava kotileikeistä pitävä poikani.


Vastakkaisen sukupuolen kehuminen


Lapsen omaa sukupuolta huomioidessa pidä esillä myös sitä, että vastakkainenkin sukupuoli on hyvä juttu.  Pikku pojat yleensä rakastavat äitiä, mutta eivät ajattele äidin olevan tyttö.  Samoin pienet tytöt palvovat isää, mutta eivät ehkä huomaa isän olevan poika.

Ja tietyssä vaiheessa lapset ovat hyvin jumiutuneita oman sukupuolensa kanssa leikkimiseen.  Surin sitä, kun ekaluokan alkaessa leikit loppuivat tyttäreni ja hänen parhaan ystävänsä, hiljaisen naapurin pojan, välillä.  Nyt pitää odotella niitä teinivuosia, että alkaa taas pojat kiinnostamaan.  :) 

Sillä aikaa puutun lasten sanomisiin, jos siellä alkaa esiintyä yleistystä “Tytöt aina…” ja “Pojat vain…” 

- Kyllä, voit huomata eroja tyttöjen ja poikien välillä, mutta tytöt ovat silti tosi hyvä juttu - äitikin on tyttö! 

Ja tytöille:
-  Et aina tykkää siitä, miten pojat käyttäytyvät, mutta he ovat silti tosi mahtava juttu - onhan isikin poika! 

Yritän muistaa myös kehua molempien sukupuolten ominaisuuksia ääneen.  Pojat ovat vahvoja, ja nopeita auttamaan.  Tytöt huomioivat toisten tunteita ja osaavat ilahduttaa toisia eri tavoin.  Haluan lasteni huomaavan, että sekä tytöissä että pojissa on paljon hienoa ja kehuttavaa, vaikka eroja onkin.

Tähän liittyy seuraava ajatus: Hyvien ominaisuuksien huomaaminen ja niiden ääneen arvostaminen.  Haluan liittää miesten hyviä ominaisuuksia kehuihin ja ääneen sanomiseen.  Ja samoin löytää naisista hyviä ominaisuuksia ja nostaa ne esiin lastenkin silmissä. 

Ei ole tasapainoista antaa lapselle vain “Sankarinaisia”-tyyppistä maailmankuvaa, ja väittää, että kyllä me naiset tämän maailman laittaisimme kuntoon, jos vain annettaisiin, katso nyt miten miehet ovat maailman pilanneet.  Tai uhitella, että kuka sitä miehiä tarvitsee, kyllä naiset pärjäävät ilmankin, ja paremmin!

Molempia sukupuolia tarvitaan, ja molemmilla on paljon annettavaa.  Me tarvitsemme toinen toisiamme kotona ja työpaikoilla, kouluissa ja kulttuurissa ja politiikassa.  Maailma ei tule kuntoon pelkästään miesten yrittämisellä, eikä se tule kuntoon naisvoimallakaan.  Maailma tarvitsee sekä tunneterveitä, kypsiä miehiä että naisia, jotta se olisi mahdollisimman tasapainoinen ja hyvä paikka elää. 

Siispä panostan kasvatuksessa tunneterveiden ja kypsien pikku miesten ja naisten kasvattamiseen.  Haluan tästä maailmasta paremman paikan, vaikka tämä väliaikainen kotimme vain onkin.  Ja siinä isällä on erityisen suuri merkitys. 



 

6.8.2019

3 kesäistä salaattia

Kesäisin ei aina jaksa laittaa tai syödä kuumaa ruokaa.  Salaattikin voi olla ruokaisa, tässä kolme meidän perheen suosikkisalaattia kesäpöytään.  Ja käyhän nämä myös koulunalun kiireisiin iltoihin, sillä osan voi valmistaa jo edellisenä päivänä!  Olen myös tänä vuonna vähentänyt reippaasti hiilihydraatteja omasta ruokavaliostani, joten ruokaisat salaatit ovat hyvä vaihtoehto makaronilaatikolle.

Kanasalaatti


Photo of Summer Chicken Salad

Kypsennettyä kanaa
Maissia
Feta-juustoa
Tomaattia
Pieni punasipuli
Salaatinlehtiä tai kaalinsuikaleita
(Selleriä)
(Haluamiasi yrttejä)

Kanasalaatin kastike:

0,5 dl majoneesia
0,5 dl kermaviiliä
(0,5 dl kevytkermaa)
1 tl sokeria
Yhden sitruunan mehu
Suolaa
Pippuria

Kanasalaatin helppous on siinä, että sen voi tehdä täysin oman maun mukaan, käyttämällä omia suosikkiaineksia.  Kehittelin tämän reseptin hiljattain, ja koko perhe rakastaa sitä!

Kypsentämällä kanan pannulla tai grillissä saat siihen kivan paistetun pinnan.  Keitettykin kana käy.

Pilko kypsennetty kana sopivan kokoisiksi paloiksi.  Lisää feta-juusto ja kasvikset, sekoita kevyesti.  Maissi voi olla ihan purkkimaissia, tai voit kypsentää maissinkorvia grillissä.  En laita tarkkoja määriä salaattiaineksille, koska jokainen tyylillään ja perheen koon mukaan.

Valmista kastike ja sekoita salaattiin.  Salaatinkastikkeeseen voi ripauttaa joko currya tai tacomaustetta vaihtelun vuoksi. Valmis! Tarjoile halutessasi salaatinlehden päällä.

(Kuva ja kastikeresepti: Food Network, Ree Drummond: Summer Chicken Salad)

Kylmä pastasalaatti



Keitettyä makaronia (1 pss), valitse simpukka- tai kierremakaroni
Kermajuustokuutioita
Kinkkukuutioita
Tomaattia
Kurkkua
Paprikaa
Oliiveja
(Suolakurkkua)
(Haluamiasi yrttejä esim. ruohosipulia tai persiljaa)

Kastike:
Italialainen salaattikastike, osta valmispullo tai valmista itse.


Tämä salaatti maistuu miehillekin, koska siinä on lihaa!  Voit käyttää kinkun sijasta teidän perheen suosikkimakkaraa tai -leikkelettä.  Pekoni ja katkarapukin käy hyvin. 

Keitä makaroneja n. 6-7 minuuttia, kunnes napakan kypsää (al dente).  Valuta vesi pois, anna jäähtyä.  Valmista italialainen salaatinkastike ja lisää makaronin joukkoon.

Pilko juusto, kinkku ja vihannekset.  Lisää salaattiin.  Anna maustua jääkaapissa 1 tunti ennen tarjoilua. Tämän salaatin voi valmistaa myös päivää etukäteen jääkaappiin. Tarkista suolan määrä ennen tarjoilua.

Pastasalaattia voi muunnella makujen tai jääkaapin sisällön mukaan.  Herne-maissi-paprika tai jopa hedelmät kuten viinirypäleet tai meloni ovat suosittuja aineksia. 


Tsatsiki

(Kreikkalainen kurkkusalaatti)



Kurkkua
Valkosipulia
Tilliä
Smetanaa tai paksua luonnonjugurttia
Suolaa
Mustapippuria
(Oliiviöljyä)

Raikas Tsatsiki sopii grilliruoan seuraksi tai leivän päälle.

Pilko tai raasta 1 kurkku.  Kurkkuraasteessa voi olla paljon nestettä, joten ripottele sen päälle suolaa, odota muutama minuutti ja kaada ylimääräinen neste pois.

Kuori ja pilko valkosipulinkynnet (2-4), lisää kurkun sekaan.  Pilko tai saksi tilli sekaan.  Lisää luonnonjugurtti tai smetana, sekoita kevyesti.  Mausta suolalla ja mustapippurilla.  Lisää halutettasi hiukan oliiviöljyä.


(Kuva: FreeDigitalPhotos.net “Arab Middle East Goat Yogurt And Cucumber Salad” by KEKO64)



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...