31.1.2014

Lapset tarvitsevat paljon vapaata leikkiaikaa

Lupaamani tutkimusartikkeli tammikuun viimeiselle päivälle.  Aiempien vuosien aiheet ovat lapselle lukeminen ja lapsen kanssa laulaminen ja musisointi

”Vuosia sitten lapsilla oli aikaa kouluajan ulkopuolella tavoitella kiinnostuksen kohteitaan, mutta tänään he ovat niin kiireisiä läksyjen ja muiden aikuisten ohjaamien toimintojen parissa, että heillä on harvoin aikaa ja mahdollisuutta löytää ja uppoutua syvästi toimintaan, josta he todella nauttivat.”

The Kids Of My Dream by YokeYao
Leikki on lasten työtä ja on olemassa ihmisiä, jotka työkseen tutkivat leikkiä.  Eräs heistä, Peter Grey, evoluutio-psykologi,  kirjoitti kiehtovan artikkelin, jossa hän väitti että vapaan leikkiajan vähentyminen on aiheuttanut lapsille monimuotoisia ongelmia.  Artikkeli  ”The play deficit”, yli 5000 sanaa pitkä ja englanninkielinen, löytyy täältä.  Suosittelen sen lukemista.  Siitä sain paljon hienoja ajatuksia ja oivalluksia lastenkasvatukseen.  

Lapset ja leikki kuuluvat yhteen.  Ostelemme lapsille leluja, että he saavat leikkiä.  Viemme heitä leikkikentälle leikkimään.  Kutsumme kotiin kavereita leikkimään.  Millainen leikki on kaikista paras?  Kuinka paljon aikaa lapsi tarvitsee leikkiä varten?  Erityisesti nyt, kun minulla on omia lapsia, olen joutunut miettimään meidän perheen leikki-filosofiaa.  Niinpä tämä artikkeli toi tervetullutta näkökulmaa leikin ymmärtämiseen.  Tähän poimin muutamia ajatuksia teillekin. 

Vähemmän leikkiaikaa ja mitä siitä seuraa

Artikkelissa oli huoli siitä, että leikkiaika vähenee koko ajan ja sen sijaan lapset viettävät aikaansa koulussa tai vanhempien ohjaamissa aktiviteeteissa.  Aikaa vapaaseen, sosiaaliseen leikkiin ei enää ole.  Sillä on kuitenkin seurauksensa.   Leikin väheneminen vaikuttaa lasten mielenterveyteen.  Alkaen narsismin kasvusta ja empatiakyvyn puutteesta, leikin loppuminen aiheuttaa luovuuden vähentymistä ja ahdistusta, masennusta ja itsetuhoisuuden kasvamista.  Ei siis mitään pieniä väitteitä.  Tämä oli yksi syy, miksi kiinnostuin kovasti artikkelista. 

Grey vertaa neljän vuosikymmenen ajalta tutkimustuloksia, joissa huomattiin edellämainittuja tuloksia.  Empatia vähenee.  Empatia viittaa kykyyn ja taipumukseen nähdä asia toisen ihmisen näkökulmasta sekä kykyyn kokea se, mitä toinen ihminen kokee.  Narsismi kasvaa.  Narsismi viittaa suurentuneeseen  itse-arvoon, johon liittyy toisten huomioonottamisen puute ja kyvyttömyys luoda tunneyhteyksiä toisiin.  Tulokset liittyvät tutkijoiden mukaan lasten sosiaalisen leikin vähentymiseen, koska juuri tällaisessa sosiaalisessa, vapaassa leikissä lapset oppivat ottamaan toiset lapset ja heidän näkökulmansa huomioon.    

Grey väittää, että koulumaailmassa ei voida oppia sosiaalisia taitoja ja arvoja, koska koulu on autoritaarinen, ei-demokraattinen, ympäristö.  Koulu vaalii kilpailuhenkeä, ei yhteistyötä ja lapsi ei pysty lopettamaan silloin kuin toiset eivät kunnioita hänen tarpeitaan ja toiveitaan.  Koulussa myös noudatetaan minuuttiaikataulua ja harva opettaja pystyy antamaan lasten jatkaa luovuuttaan kellon soitua, oli se sitten välitunti tai oppitunti.  Grey on tutkimustensa pohjalta vahvasti sitä mieltä, että jos me vanhemmat todella rakastamme lapsiamme, meidän tulee antaa heille enemmän aikaa ja mahdollisuuksia vapaaseen leikkiin.   Lapset eivät tarvitse lisää koulua, lisää testejä, lisää ohjausta.  He tarvitsevat lisää leikkiaikaa.

Tähän kohtaan oma huomio: kun poikamme aloitti koulunkäynnin, yksi hänen valituksensa oli se, että nyt ei ole aikaa leikkiä niin paljon kuin ennen!   

Miksi leikki on tärkeää?

Leikkiminen laitetaan usein vastakkain oppimisen kanssa:  ”Pitäisiko lasten opiskella vai leikkiä?”. Grey vastaa tähän, että leikkiminen on oppimista.  Oppimista ei ole vain se, mikä tapahtuu koulupöydän äärellä, aikuisen silmän alla.  Ihmiset, jotka viettävät aikaa tarkkailen alkuperäiskansoja tai eläinperheitä, kertovat, että viidakkolapset ja eläinten pennut oppivat kaikki elämässään tarvittavat taidot leikin kautta.  No, en yritä kasvattaa viidakkolapsia enkä leijonanpentuja, vaan länsimaisia lapsia, joiden tulee pärjätä modernissa yhteiskunnassa.  Onko siis leikki vielä heillekin tärkeää?

Greyn mielestä on.  Kun lasten annetaan leikkiä vapaasti useiden muiden, eri-ikäisten lasten kanssa, he käyvät leikkissä läpi vanhemmiltaan ja yhteisöltään tarkkaamia tapoja, arvoja ja käytäntöjä.  He voivat leikin kautta kokeilla erilaisia rooleja, käydä läpi voimakkaitakin tunteita ja sisäistää leikin kautta yhteisönsä kulttuurin.  Lapset tarkkailevat ympäristöään ja opettelevat siinä tarvittavia taitoja leikin lomassa.  Lapsia useissa erilaisissa kulttuureissa tarkkailleet totesivat, että lapset kaikkialla opettelevat universaalisia ihmistaitoja kuten käveleminen kahdella jalalla ja juokseminen, mutta myös taitoja, joita heidän kulttuurissaan erityisesti tarvitaan (jousipyssyllä ampuminen, karjan paimentaminen jne.). 

Leikkivät lapset oppivat vuorovaikutustaitoja eli miten tullaan ihmisten kanssa toimeen.  Määräilevä lapsi huomaa, että jos hän jatkaa käytöstään, hän jää pian yksin.  Jos et ota huomioon muiden tarpeita ja tunteita, leikki loppuu.  Saadaksesi onnellisen avioliiton,  hyviä ystäviä tai auttavaisia työtovereita sinun tulee osata tulla toimeen ihmisten kanssa.  Ihmissuhdetaidot ovat ehkä meidän koko elämämme tärkein oppiaihe.  Kaveriporukassa leikkiminen on mainio tapa opetella näitä taitoja; sosiaalinen leikki on sosiaalisten taitojen yliopisto.  Siksi lasten tulee antaa leikkiä ilman, että aikuiset puuttuvat leikinkulkuun ja ongelmien ratkaisuun.  Lapset oppivat keskustelmaan, neuvottelemaan, kompromissien tekoon.  Ujompi oppii tuomaan asiansa määrätietoisemmin esiin.  Pomotteleva oppii ottamaan toiset paremmin huomioon.   

"Uhmakohtaukset voivat toimia vanhempien kanssa, mutta eivät koskaan ystävien kanssa"

Tämän huomaa kun seuraa yhdessä leikkivien lasten toimintaa.  Suuri osa ajasta menee leikin kulun määrittelemiseen.  Jouluna meillä oli ystäväperheitä kylässä.  Eräs äiti tuli myhäillen kertomaan, mitä oli kuullut meidän 4- ja 3-vuotiaiden lasten keskustelevan: ensin sovittiin, kumpi on isä ja kumpi äiti (poika aikoi olla isä ja tyttö aikoi olla äiti).  Sitten mietittiin kumman masusta vauva tulee (äidin).  Tällainen neuvottelu on tärkeä osa leikkiä. 


Young Children Running In Nature by chrisroll

Luovuuden nautinto

Leikki-artikkelissa käsiteltiin myös luovuutta, joka aiheena kiehtoo minua suunnattomasti.  Rakastan luomista eli luovaa toimintaa, jossa voin vain antautua tekemään jotain, josta nautin.  Tällainen antautuminen itseä kiinnostavaan toimintaan on tärkeää myös lapsille.  Lapsi tarvitsee aikaa ollakseen luova, eikä luovuus puhkea esiin vain koulun kuvaamataidon tunneilla.

Grey siteeraa kasvatuspsykologi Kyung-Hee Kimiä, joka on tutkimuksissa huomannut luovuuden kaikkien osa-alueiden vähentyneen vuoden 1984 jälkeen.  
”Lapset ilmaisevat vähemmän tunteitaan, heillä on vähemmän energiaa, he puhuvat ja ilmaisevat itseään verbaalisesti vähemmän, heillä on vähemmän huumorintajua, vähemmän mielikuvitusta, he ovat tasapäistyneet, he ovat vähemmän eloisia ja intohimoisia, heillä on vähemmän perspektiiviä, he kykenevät huonommin yhdistämään näellisesti epäoleellisia asioita,  yhdistelevät vähemmän ja he entistä huonommin kykeneviä näkemään asioita toisesta näkökulmasta.”  

Suurimman iskun luovuudessa on kuitenkin saanut luova kehittely, jossa henkilö on kykenee ottamaan tavallisen idean ja laajentamaan sitä mielenkiintoisella ja ennen näkemättömällä tavalla.  Keksijä-henkeä ei enää vaalita, kun kaikki tarjoillaan tasapäistettynä ja valmiina pakettina eikä ole aikaa kokeilla ja tutkia. 

Ihmiset ovat luovimpia kun he leikkivät tai toimivat leikkimielisessä ympäristössä, jossa tekemisessä ollaan mukana vain koska se on hauskaa.  Ja luovuuteen tulee äkkistoppi kun ihmiset laitetaan ympäristöön, jossa heidän tekemistään arvioidaan ja jossa sitä vertaillaan toisten tekemiseen.  Juuri niin kuin koulussa tehdään. 

”Luovuutta ei voi opettaa; voit vain antaa sen kukkia ja se kukoistaa leikissä.”

Sain artikkelista paljon hyvää pureskeltavaa arkipäivän vanhemmuuteen.  Aiemmin mieleeni on jäänyt lastenpsykiatri Jari Sinkkosen sanat, joilla hän sanoi jotenkin näin, että lapsen täytyy antaa juosta pitkin metsiä räkä poskella ja pitää antaa tehdä asioita, joissa ei ole mitään järkeä. Otammeko me vanhemmat huomioon tätä?  Leikki on lapselle ihmisoikeus.  

Tein kyselyn Facebook-ystävien joukossa.  Mikä oli lempileikkisi lapsena, millaisia leikkejä omat lapsesi mieluiten leikkivät?  Jokaisella vastaajalla oli sama vastaus, vähän eri sanoilla: roolileikit  (hyvänä kakkosena olivat Legot).   Me esitämme leikissä vapaasti eri rooleja ja sieltä löydämme itsemme ja meille sopivan paikan.

Tällaisia asioita jäin mietiskelemään artikkelin lukemisen jäljeen:

  •          Haluan antaa lapsille paljon vapaata leikki-aikaa.  Haluan myös opettaa heidät nauttimaan työnteosta.  Miten yhdistellä nämä arjessa?
  •          Haluan antaa lasteni ilmaista luovuuttaan tarjoamalla heille paljon erilaista tekemistä ja kokemista.  Mattojen kutominen, maalaaminen, nikkarointi, runojen kirjoittaminen, valokuvaus, lemmikkien hankkiminen ja hoitaminen, musiikkiharrastukset, puutarhanhoito, rakentelu, leipominen, jalkapallo, kodin koristeleminen... Miten mahdollistaa se, että jokainen saa löytää yksilölliset luovuuskanavansa?
  •           Miten rohkaista ja vaalia keksijä-henkeä ja halua kehitellä ideoita eteenpäin ilman aikuisen suoraa ohjausta?
  •          Haluan antaa heidän leikkiä paljon muiden lasten kanssa.  Milloin ja miten vetää rajoja leikki-aikaan tai johonkin tiettyyn ystävään, jolla on huono vaikutus lapseeni?
  •          Entä lapsi, joka viettää paljon aikaa yksin leikkien?  Entä lapsi, joka ei halua ikinä leikkiä yksin?  Minulla on molempia!
  •           Miten vahvistaa aidon hengellisen perinnön siirtymisen lasteni arvomaailmaan maailmassa/yhteisössä, jossa hengellisille asioille ei anneta arvoa tai ne ovat harhautuneet? Leikitäänkö vain samanlaisen arvomaailman omaavien lasten kanssa?  Vietetäänkö aikaa vain uskovien omassa alakulttuurissa?
Kuten sanonta kuuluu, kaiken elämässä tarvittavan tiedon ja taidon opimme jo hiekkalaatikolla. Yhdessä leikkimisellä on suuri merkitys koko ihmiselämään.  Me emme ole kaikki yhtä vahvoja, yhtä nopeaälyisiä, yhtä terveitä, mutta me kaikki olemme samalla lailla kunnioituksen arvoisia, me kaikki ansaitsemme sen, että meidän tarpeemme täytetään.  Sen lapsi oppii yhdessä toisten kanssa leikiessään. 

Millaisia leikkejä sinä tykkäsit leikkiä lapsena?  Kuinka paljon vapaata leikkiaikaa teidän perheessä lapsille annetaan?  Toivoisitko, että teillä olisi enemmän mahdollisuuksia luovaan toimintaan? 


Kuvat:  Free Digital Photos

24.1.2014

Vihainen ja vastahakoinen profeetta sekä inspiroivia ihmisiä

Tarvitsen inspiraatiota, me kaikki tarvitsemme.  Kertomuksia ihmisistä, jotka vastustuksesta tai vaikeuksista huolimatta saavuttivat uskomattomia.  Miehistä ja naisista, jotka muuttivat maailmaa paremmaksi.  Jotka jäivät mieleen, koska he saavuttivat mahdottomina pidettyjä.  Jotka eivät välitä naurunalaisena olemisesta, koska heillä on uskoa  päämääränsä saavuttamiseen.  Ihmisiä, jotka eivät tee vaikutusta ensitapaamisella, mutta joiden teot vaikuttavat vuosienkin jälkeen. 

Eilen luin Ann Voskampin erinomaisesta blogista inspiroivan postauksen iäkkäästä maanviljelijästä, joka saapui maailman pisimmän maratonin lähtöviivoille työhaalarit ja työsaappaat yllään.  Hän poistaa tekohampaansa, jotteivat ne tärisisi juoksun aikana.  Kun lähtölaukaus kajahtaa, hän jää nuorten ja treenattujen juoksijoiden pölypilveen.  Moni huolehtii haparoivasti juoksevan 61-vuotiaan miehen terveydestä.  Eihän hän  voi jaksaa seitsemän päivän juoksukilpailua.


Cliff Young waving during ultra marathon
Juoksija Cliff Young

875 km myöhemmin maaliviivan ylittävä maanviljelijä on koko kansakunnan tuntema julkkis; hän rikkoi maratonennätyksen Sydneysta Melbourneen kahdella kokonaisella päivällä.  Hän juoksi nukkumatta  5 päivää, 15 tuntia ja neljä minuuttia, pysähtyen vain syömään, juomaan ja vessatauoille.  Kun muut juoksijat noudattivat 18 tuntia juoksua- 6 tuntia unta - aikataulua, suunnitelmista tietämätön tervaskanto juoksi kuten hän oli maatilallaan oppinut; kunnes saapui tavoitteeseensa. Toisena maaliin tullut treenattu, sponsoroitu ja uskottu juoksija saapuu perille 9 tuntia Cliff Youngin jälkeen.

Kun Cliff Youngille annettiin ensimmäinen palkinto, $ 10 000, hän jakeli sen muille juoksuun osallistuneille.  "En tiennyt, että kilpailussa oli rahapalkinto.  En tullut juoksemaan rahan tähden." hän sanoi yksinkertaisesti.  

Kertomuksessa ei tarvita hengellisiä elementtejä, jotta se voisi olla hengellisesti rikas.  Jumalan koulua ei käydä muistikirja kädessä, vaan elävässä elämässä, jossa suurimmat opetukset opitaan mahdottomien tapahtumien kautta.  

Raamatussa on monia sankareita, jotka uskoivat ja tottelivat ja joiden kautta Jumala toimi.  Mutta Joona?  Jolle tuli Jumalan sana ja joka kieltäytyi tekemästä sen mukaan?  Jonka pakomatka on jäänyt kansakuntien legendoihin uskomattomien käänteidensä vuoksi?

Ei tämän tarinan sankari.

Joona, vihainen ja vastahakoinen profeetta. 

Minä en halua.  En halua kertoa evankeliumia näille ihmisille.  En halua heidän saavan kaikkia syntejä anteeksi (sillä niitä on liikaa).  He eivät ansaitse kutsua Jumalaa Isäksi.  He eivät kuulu valittujen joukkoon.  On ihan oikein, että heidän tuomitaan.  Heidän kuuluu saada tekojensa mukaan. 

Mietiskelen Joonan nurinkurista asennetta ja kuvittelen itseni hänen asemaansa. 

Kuka on minun elämäni niiniveläinen?  Kuka ansaitsee minun mielestäni tuhoutumisen tulessa? Kenen luokse menemistä minä välttelen?  Lähetä joku muu.  Minä menen mahdollisimman kauas. 

Olen ollut tilanteessa, jossa olen kuullut niin uskomattomia kertomuksia vääryydenteoista, että muutuin Joonaksi.  Tämä ihminen ei ansaitse rakkautta.  En halua olla missään tekemisissä näiden kanssa.  Miten voi toisen elämän rikkoa ja saada sen sitten anteeksi?  Miten välit voivat jälleen eheytyä?  Minä en pysty tähän.  Kovetan sydämeni. 

Hinta on liian kova. 

Hinta on todellakin liian kova.

Mutta minä en joudu sitä maksamaan.

Kyllä, maksan siitä osan, sillä anteeksiantamisella on hinta.  Se sattuu.  Se haavoittaa.  Mutta viimeisen, katkerimman hinnan maksaa joku muu, kun velkakirja naulataan julkisesti näytille.  Se on täytetty. 

Joonan kirjan inspiroiva sankari ei ole profeetta itse.   Niiniven kaupungin pelastussuunnitelma on Jumalan aikaansaannosta.  Hän haluaa, että Niiniven julkijumalaton kansa saa kuulla tuomion (1:2), Jumalan puheen (3:2, 4).  Kansalle, joka on väkivaltainen, vihaa Jumalaa, nauttii julmuudesta ja sodasta, joka on täynnä prostituutiota ja noituutta ja joka riistää ja käyttää hyväksi muita, pitää julistaa Jumalan Sana. 

Jotta he saisivat kuulla.  Jotta he saisivat mahdollisuuden.  Jotta he saisivat elää.
 
Joonan kirjan inspiroivin sanoma on sen viimeisimmässä jakeessa. 

”Enkö siis minä armahtaisi Niiniveä, sitä suurta kaupunkia, jossa on enemmän kuin sata kaksikymmentä tuhatta ihmistä, jotka eivät vielä tiedä, kumpi käsi on oikea, kumpi vasen, niin myös paljon eläimiä?”

Jumala halusi pelastaa niiniveläiset.  Joonan kirja on suuri rakkauskertomus.  Jumalan rakkaus ulottuu kaikenlaisiin ihmisryhmiin.  Kun Joonan kömpelöt yritykset unohtaa Jumalan käsky saa minut löytämään kiusallisia yhtymäkohtia omaan vastahakoiseen mieleeni, tuo Jumalan armon syvyys todellista inspiraatiota sydämeeni.   


”He 
eivät 
tiedä 
mitä 
he 
tekevät”.

Voinko löytää armon silmälasit, joiden läpi katsottuna me olemme kaikki eksyksissä ja emme tiedä mitä me teemme, ellemme kuule Jumalan Sanoja?  Ellemme kohtaa Sanaa itseään?  Voinko nähdä pahantekijät tekojensa orjina, jotka eivät ole vapaita valitsemaan hyvää?  Joilla ei ole voimaa tehdä hyvää? 

Jumalan hyvyys vetää minuakin parannukseen.  "Enkö minä armahtaisi...?".  Muistan Jeesuksen sanat Getsemanessa: "Enkö minä joisi sitä maljaa, jonka Isä on minulle antanut?".  Pietari ei ymmärrä.  Joona ei ymmärrä.  Ansioton rakkaus ja armahdus, pystynkö koskaan ymmärtämään niiden syvyyksiä?  Taivunko nöyrtymään Isän suunnitelmiin ilman että ymmärtäisin?  

Corrie Ten Boom oli yksi näistä inspiroivista uskon sankareista, joka oli löytänyt Jumalan mielenlaadun.  Ten Boomin perhe pelasti satoja juutalaisia joutumasta keskitysleirille, mutta joutui sinne lopulta itse.  Corrie pelastui "sattuman" kaupalla keskitysleiriltä, jonne hänen siskonsa oli juuri menehtynyt.  Sodan jälkeen Corrie saa mahdollisuuden kertoa uskon ja anteeksiantamuksen sanomaa sadoille ja tuhansille ihmisille.  Erään tilaisuuden jälkeen Corrie kohtaa uskoon tulleen keskitysleirin vanginvartijan.  Veri jähmettyy Corrien suonissa, kun tämä hirvittävän julmalla tavalla Corrieta ja hänen siskoaan kohdellut vanhentunut mies tulee pyytämään häneltä anteeksi.  "Minä en pysty tähän", Corrien mielessä välähtää.  Vaikka hän puhui muille anteeksiantamuksesta ja tiesi, että se ei ole tunne vaan teko.  Mikä taistelu käytiinkään Corrien sydämessä.  Ikuisuudelta tuntuvan hetken jälkeen Corrie ojentaa mekaanisesti miehelle kätensä ja samassa tapahtuu jotain, jota hän kuvailee myöhemmin näin:

"Kun tein niin, uskomaton asia tapahtui.  Virtaus alkoi olkapäästäni, juoksi käsivarttani pitkin, hyppäsi yhteenliitettyihin käsiimme.  Ja sitten parantava lämpö näytti tulvivan koko olemukseeni, tuoden kyyneleet silmiini.  "Minä annan sinulle anteeksi, veli!"  Itkin. "Koko sydämestäni!" Pitkän aikaa pitelimme toisiamme kädestä, entinen vartija ja entinen vanki. En ollut koskaan ennen tuntenut Jumalan rakkautta niin intensiivisesti kuin silloin sen koin. " 

Anteeksiantamus on Jumalan teko.

Eivät kaikki Jumalan miehet ja naiset ole ensitapaamisella esimerkillisiä tai inspiroivia henkilöitä.  He eivät aloittaneet elämäänsä tuhansien ihailevien silmäparien seuraamana.  Mutta kohtaamiset Jumalan kanssa muuttivat heitä.  Ja heidän kauttaan ne muuttivat muitakin.  Joona sai kohdata Jumalan ja ymmärtää, kuinka suuri Jumalan armo on muitakin kuin valittua kansaa kohtaan.  Joonan jälkeen tuhannet ja sadattuhannet ihmiset ovat saaneet olla inspiroimassa meitä parempiin tekoihin, uskon tekoihin, Jumalan tekoihin.  Näissä teoissa ihmisen maine kalpenee Jumalan suuruuden rinnalla.

Soli Deo Gloria!


Innostuin Vanhan Testamentin ns. pienistä profeetoista luettuani Juhani Kuosmasen kirjan “Pienten profeettojen suuri sanoma” (Aikamedia Oy).  Vaikka nämä 12 profeettaa julistivat sanomaansa yli tuhat vuotta sitten sen ajan ihmisille ja sen ajan ongelmiin, löytyy sieltä ajankohtaisuutta vielä tämänkin päivän ihmiselle.  Käytän kirjoituksissani lähteenä pikku profeettoja, Kuosmasen kirjaa, NIV Study Bible:a ja Eugene Petersonin Message-Raamatunkäännöstä sekä netistä löytyviä kommentaareja, artikkeleita ja kirjoituksia, mm. Bible.org.  

10.1.2014

Pieni ja pippurinen

Oletko ollut tilanteessa, jossa sinun epäonnistumisestasi on iloinnut henkilö, jonka luulit olevan läheinen, jonka olit kuvitellut tulevan apuun?  Onko sinut pettänyt oman perheen jäsen?  Tällaisen petoksen tai ilkkumisen kohteena oleminen on raskas paikka.  Profeetta Obadja toi viestin tällaiselle pettäjäveljelle ja vieressä ilkkujalle.  Jumala ei ollut kääntänyt katsettaan pois.  Hän ei ollut unohtanut.  Hän oli nähnyt kaiken ja nyt oli tuomion aika.   

Obadjan kirja on pieni mutta pippurinen.  Siinä on vain 21 jaetta.  Kuten muidenkin profeettojen kirjoja, Kuosmanen valaisee Obadjan kirjan profetaalis-kirjaimellista sanomaa sekä historiallisen toteutumisen että eskatologisen toteutumisen kannalta.   Vaikka sekin on mielenkiintoista, sain kaikista eniten ajateltavaa Obadjan sanoman symbolis-hengellisestä tulkinnasta. 


OBADIAH-ILLUSTRATION
Obadja
Ennen siihen siirtymistä haluan viivähtää hetken profeetaalisen sanoman kirjallisessa toteutumisessa.  Jokainen Raamatun profetia toteutuu.   Tässä vaiheessa muistutan itseäni, että profeetat antoivat tuomionsa kansalle, koska he epäonnistuivat Jumalan Mooseksen kautta selkeästi antamien käskyjen ja säädösten noudattamisessa.  Tuomio tuli siis aina väärän tekemisen seurauksena ja se oli usein ns. välitön tuomio, joka toteutui lähitulevaisuudessa.  Valitun kansan olisi pitänyt pystyä noudattamaan Jumalan heille antamia ohjeita ja olemaan esimerkkinä muille kansoille. 

Edom ja Israel.

Esau ja Jaakob.  

Nämä viholliskansat, jotka taistelivat keskenään, olivat kaksoispoikien Jaakobin ja Esaun jälkeläiset (lue kaksosten syntymästä 1 Moos 25).  Hehän riitelivät aikoinaan jo esikoisoikeudestaan, mutta erään lähteen mukaan Obadjan ajan ongelmat koskivat kauppareittejä.  Edomin virhe ja raskauttava rikos oli veljeskansan jättäminen vihollisten hyökkäyksen kohteeksi ilman avun tarjontaa, ja pariin kertaan kansa jopa liittyi vihollisten puolelle Israelia ja Jerusalemia vastaan.  Edom oli iloinnut vierestä katsoen kun Jerusalemia valloitettiin ja luovuttanut jopa pakoonpäässeitä juutalaisia vihollisen käsiin.  Jumala ilmoitti Obadjan kautta, että Hän aikoi tuomita Edomin tämän veljesvihan perusteella; kansa ei rakastanut lähimmäistään. 

Obadja aloittaa sanomansa maalaamalla Edomin kansan asuinpaikan ja mielenlaadun näkyville.  He asuvat korkealla vuorella katsellen Israelin suuntaan yli 1,5 kilometrin korkeudesta ja myös mieleltään he ovat ylpeää kansaa.  Kansan sydän oli Jumalaa kohtaan piittaamattoman uhmakas, ihmisiin nähden ylpeä, ylhäältä katseleva.  He kuvittelivat asuinpaikkansa olevan saavuttamaton. 

Profeetta Obadja ennustaa heille maahansyöksemistä; ja viidenkymmenen vuoden kuluttua Amasja valloittaa ja syöksee kallion laelta 10 000 miestä alas (2 Kun 14:7).  Myös Assur ja Uusbabylonia valloittivat Edomin vuosien aikana, joten se tuli todellakin Obadjan sanojen mukaan läpikotaisin etsityksi ja tyhjennetyksi (1:5-7). 

Edomilaiset jatkoivat Israelin vastustamista historian aikana ja valloittavat Juudan eteläosan.   Julius Caesar nosti edomilaisen Antipaterin koko Juudean maaherraksi.  Hänen poikansa, Herodes Suuri, nimitettiin vuonna 40 eKr. koko Juudan kuninkaaksi.  Muistatte varmaan, miten Herodes Suuri halusi tappaa vastasyntyneen Jeesuksen ja murhautti koko kaupungin poikalapset tässä murhanhimossaan.   Herodeksen poika  surmautti  Johannes Kastajan (Mark 6:14-16).  Herodeksen pojanpoika Herodes Agrippa mestautti Jaakobin miekalla; edomilaiset olivat juutalaisia vastaan ja vainosivat kristittyjä alusta loppuun saakka.   Vuoden 70 jälkeen idumealaiset eli edomilaiset katoavat historiasta ikään kuin heitä ei olisi koskaan ollut (vrt. Ob 16).

Herran päivänä Edomin osa on kova.  Se johtuu tästä veljesvihasta, josta he eivät luopuneet koskaan (Obadja 1:15, Matteus 25:31-46).  Ylpeä, uhmakas kansa kukistuu ja häviää. 

Sitten tähän symbolis-hengelliseen tulkintaan, joista taitavien opettajien selittämänä nautin kovasti!  
Obadja kuvailee kirjassaan kahta vuorta, joista löytyy vertauskuvallinen hengellinen sovellus. 

 Tähän pitäisi melkein vetää kaksiosainen taulukko, jossa voitaisiin verrata Eesaun vuoren ja Siionin vuoren edustamia taustavoimia, mielenlaatua ja hengellistä ilmapiiriä.  Kuosmanen perustelee symbolisen tulkinnan käyttöä Raamatulla:  mm. Hebrealaiskirje puhuu Siinain vuoresta hengellisessä mielessä.  Mooses ja Daavid molemmat puhuvat kukkuloista hengellisen siunauksen lähteinä ja vapauden paikkoina (5. Moos 33:15; 2. Sam 22:34). 


Eesaun vuori

Luonteenpiirre, josta Eedom oli tunnettu, koitui lopulta hänen kohtalokseen.  Ylpeys.  Ylpeä ei kiinnitä huomiota Kaikkivaltiaan kohtaloita ohjaavaan sormeen eikä ymmärrä ympärillä olevia vaaroja.  Eedom kysyi ylpeänä ”Kuka voi syöstä minut maahan?”.  Saman kysymyksen oli aikoinaan esittänyt Faarao ja hän sai kokea totaalisen maahansyöksymisen (2 Moos 5:2).  Kuka muka?   Israel esitti kysymyksen ja sai 40 vuotta lisäaikaa erämaassa (Ap.t. 7:35).  Kuka?   Ylpeä elää itsepetoksessa, väärän varmuuden tunnossa ja syyttää huonosta menestyksestään toisia. 

Eesaun jälkeläiset eivät olleet tyhmiä.  He olivat maallisesti viisaita ja taitavia, tunnettujakin siitä (Jer 49:7).  Jobin ystävistä Elifas oli edomilainen.  Mutta Edom käytti viisauttaan rikastumiseen toisen ihmisen kustannuksella.  Viisautta käytettiin väärin.  Ilman lähimmäisenrakkautta viisas on vain älykäs peto, jolle omat päämäärät ovat kaikkein tärkeimpiä.  Suurinkin viisaus päättyy aikanaan, taito katoaa, jos Jumala sen päättää poistaa (jae 8).

Eesaun jälkeläiset olivat rohkeita sankareita, mutta siihen liittyi väkivalta.  Urheutta käytettiin veljen sortamiseen, koska taustalla oli anteeksiantamattomuutta ja ikuinen vihanpito.  Eesaun vuorella vanhat asiat kaivettiin jatkuvasti esiin ja pyrittiin niillä sitomaan veli.  He ilkkuivat veljeään hänen hätäpäivänään.  

Tällaisessa ilmapiirissä elivät edomilaiset.  Ylpeys ja mahtailu.  Viisaus ja tieto.  Sankaruus ja väkivalta.  Pilkkaaminen ja kovasydämisyys.  


Siionin vuori

”Siionin vuorella saavat olla pelastuneet, ja se on oleva pyhä” (jae 17). 

Siionin vuorella asuvia kuvastaa sana pelastuneet.  Ylpeä ei ”tarvitse” pelastamista, koska hän ylimielisesti ajatelee olevansa minkäänlaisen avuntarpeen yläpuolella.  Mutta pelastuneet ovat myöntäneet tarvitsevansa apua, tarvitsevansa Pelastajaa.  He ovat heikkoja, Pelastaja on vahva.   He olivat avuttomia, Pelastaja antoi avun.  Ylpeyden vastakohtana on Herran edessä murtunut, särjetty ja nöyrä sydän. 

Siionin vuorella on pyhyys, taivaallisen armon suoma turva.  Pyhyys tarkoittaa ”Jumalalle erotettu”.  Pyhä ei ole itsessään pyhä, arvonimeä ei anneta maallisten suoritusten ja meriittien ansiosta, ei erinomaisen ja esimerkillisen elämän seurauksena.  Pyhä on pyhä, koska Jumala on erottanut Hänet itselleen, elämään Hänen yhteydessään, elämään erilaista elämää. 

Kuosmanen sanoo, että armo ei ole pahuuden verho, vaan voima pahuutta vastaan.  Siionin vuorella Jumalaa palvellaan pyhällä arkuudella ja pelolla (Hebr 12:28).  Pyhää kunnioitusta, ei kauhua, ei ahdistusta.  Kaikkivaltiaalle annetaan Hänelle kuuluva arvostus, ylistys ja kunnia.  Tunnustetaan, että Pelastus hädän päivään tulee yksin Herralta. 

Siionin vuorella koroitetaan Herraa.  Omasta mielestään viisaat ja taitavat eivät kunnioita ketään, koska he ajattelevat olevansa muita älykkäämpiä.  Mutta pelastuneet ymmärtävät, että kaikki kunnia kuuluu Jumalalle.  Se on edelleenkin Jumalan kansan päämäärä.  Kaikki kunnia Jumalalle.  Heille on annettu lupaus: joka kunnioittaa Herraa nyt, se koroitetaan kerran kirkkaudessa. 

Siionin vuoren pelastuneet voivat pelastaa muita.  Joka tunnustaa Herran kuninkuuden, se pystyy palvelemaan toisten pelastajana.  Se, joka tuo toisia Jumalan yhteyteen, on itse kokenut pelastuksen ja tunnustaa suullaan ja elämällään Herran kuninkuuden ja käytännön johtajuuden.   Pelastuksen itse kokenut ymmärtää toisia, kun he käyvät hädän päiviänsä läpi; sairautta, menetystä, työttömyyttä, köyhyyttä, kuolemaa.  Herran antama armo tulvii yli muidenkin elämiä koskettaen.  Ei katsota sivusta ja ajatella salaa, että saivatpahan ansionsa mukaan.  Siionin pelastuneet ovat antaneet tuomiovallan Hänelle, jolle se kuuluu, Jeesukselle Kristukselle.   Obadjan julistama kuninkuus kuuluu tälle juutalaiselle puusepälle.  Pelastus on yksin Hänessä.  

Symbolisesti mekin voimme mietiskellä millaisella vuorella asumme.  

Missä hengessä vaellamme? 

Anteeksiantamattomuus ja ylpeys ihmissuhteissa, väkivalta perheessä, alistaminen seurakunnassa, kiusaaminen työpaikalla?  

Vai nöyryys, armo, pelastuksen avun tarjoaminen lähimäisillemme,  Pelastajan tunnetuksi tekeminen elämämme kautta?  



Innostuin Vanhan Testamentin ns. pienistä profeetoista luettuani Juhani Kuosmasen kirjan “Pienten profeettojen suuri sanoma” (Aikamedia Oy).  Vaikka nämä 12 profeettaa julistivat sanomaansa yli tuhat vuotta sitten sen ajan ihmisille ja sen ajan ongelmiin, löytyy sieltä ajankohtaisuutta vielä tämänkin päivän ihmiselle.  Käytän kirjoituksissani lähteenä pikku profeettoja, Kuosmasen kirjaa, NIV Study Bible:a ja Message-Raamatunkäännöstä sekä netistä löytyviä kommentaareja, artikkeleita ja kirjoituksia, mm. Bible.org.  

7.1.2014

Blogin uusi ulkonäkö

Alkuperäinen blogitausta bannerikuvineen alkoi jo maistua niin 80-luvulle, että päätin raikastaa sen uuden vuoden kunniaksi.  Violetti on lempivärini ja uudessa mallissa tekstien ympärillä on laatikot pyöreillä kulmilla, me like!   Enkä parempaa kuvaa keksinut naiseutta kuvaamaan kuin ruusun, tuon kukkien kuningattaren. 


Ensimmäiseksi silmiin sattuvaan banneriin halusin laittaa inspiroivia sanoja, inspiroivan lauseen tai Raamatunpaikan.  

Olen aina tykännyt Sananlaskujen luvun 31 naiskuvauksesta.  Raamattukoulussa nauroimme kämppisten kanssa jaetta "Hän puuhaa villat ja pellavat ja halullisin käsin askartelee" koska yksi kämppis tartutti sukankutomisvillityksen meihin muihinkin.  Silloin taisinkin viimeisen sukkaparini kutoa...  Askartelee oli myös mukavan mielleyhtymän tuova sana, vaikka se alkuperäistekstissä tarkoittaa työntekoa, tuli siitä mieleen paperin, liiman ja saksien kera vietetyt hetket.  Taisin silloin tehdä käsin joulukortitkin.  En ole kokenut ahdistusta tämän työteliään naisen kuvausta lukiessani, vaan ajattelen, että kyllä yhteen elämään mahtuu monenlaisia jaksoja, joissa kerkeää kaikkeen mihin Sananlaskujen nainenkin, jos Herra suo.  

Lempijakeeni tuosta kelpo naisen kuvauksesta on 25: Vallalla ja kunnialla hän on vaatetettu ja hän nauraa tulevalle päivälle.  

Millainen nainen pystyy ottaamaan tulevaisuuden vastaan nauraen?  
Luvun kontekstista näemme, että hän ei kikata päiväperhosen tai nykyajan bilehileen tavoin, vaan hän on ahkerasti palvellut perhettään ja työntekijöitään.  Mutta ei hän vain omiin töihinsä luottaen ota tulevaisuutta vastaan.  Luvun lopussa löytyvä huudahdus: "Pettävä on sulous, kauneus katoavainen; ylistetty se vaimo, joka Herraa pelkää!" paljastaa huolettoman elämänasenteen perustan: Jumalanpelko, luottamus ja usko.   

Koska olen naimisissa ja pohdin avioliittoa, aviomiehen ja -vaimon suhdetta, halusin siitäkin jonkin kuvaavan lauseen esille.  Samaisesta Kelpo Vaimon ylistyslaulusta löytyy jae 11: Hänen miehensä sydän häneen luottaa, eikä siltä mieheltä riistaa puutu. 

Haluan edelleenkin olla luotettava vaimo mieheni silmissä.  Ihan kaikilla elämänalueilla; lasten kasvatuksessa (johdonmukaisuus), rahankäytössä, siitä miten puhun miehestäni muille (kunnioitus), miten osaltani luon luottamuksen ja avoimuuden ilmapiiriä välillemme.  Niin, että mieheni voi sydämensä pohjasta sanoa luottavansa minuun.  

Äitiys on rooli, elämäntehtävä, joka kasvaa ja muotoutuu joka hetki.  Haluan tottakai olla rakastava ja turvallinen äiti lapsilleni, mutta jotenkin Psalmin 113 jae 9 osuu maaliin:  [Hän] joka antaa hedelmättömän asua kodissa, iloisena lasten äitinä! Halleluja! 

En ole aina iloinen äiti.  Valitan, kiukustun, väsyn.  Mutta ilo, yksi Hengen hedelmistä, on se, jonka haluan kasvavan sukupuussamme aina.  Haluan, että lapset muistavat minut iloisena ihmisenä.  Niinpä laitoin sen tuonne otsikkoonkin, muistuttamaan itseäni.

Nämä mainitsemani asiat ovat siis asioita, joissa kasvan ja vahvistun.  Ihan niinkuin uskoni kasvaa ja vahvistuu.  Minä muutun, ja rukoukseni on, että muutos on enemmän ja enemmän Kristuksen kaltaisuuteen. 

Et siis tässä blogissa löydä naista, jolla on kaikki vastaukset, vaan naisen, joka enemmän ja kiihkeämmin kaipaa ja etsiytyy Jeesuksen läheisyyteen ja joka rakastaa kirjoittamista.  Eikun uuden vuoden kimppuun! :) 


2.1.2014

Vuosi 2013

Viime vuosi oli yksi elämämme täysimmistä vuosista.  Sehän alkoi ihanasti, kun neljäs lapsemme, pieni poika syntyi kymmenen päivää etuajassa.  Neljän pienen lapsen kanssa on kuitenkin niin paljon aktiviteetteja, etten ole ehtinyt kirjoittamaan blogiin niin usein kuin olisin halunnut.  Tässä katsaus menneen vuoden postauksiin.  Lisää lukijoita on tihkunut tänne nais-blogiin ja ehkä jokin postaus on jäänyt lukematta vanhoilta lukijoilta.  Siispä muistelemaan!

Täältä tuli poika! 
Tammikuu
Aloitin kevyesti aiheella naisen asema seurakunnassa, joka oli erään lukijan kysymys.  Tämä on aihe, jota mietiskelen usein ja siitä tulee varmasti täälläkin vielä pohdintoja näkymään.  Kävin myös lukemassa blogin tilastoja ja kerroin blogin suosituimmista postauksista.  Sitten syntyikin jo mainio poikamme ja laitoin kuvankin vauvasta, vaikka yleensä en täällä julkaisekaan kuvia kuin ehkä itsestäni.  Saara on annettu meille kristityille naisille esimerkiksi ja se miksi näin on, tuli puheeksi joulunviettoon tulleiden ystävien kanssa.  Eli edelleen ajankohtainen aihe!  Jaoin tammikuun viimeisenä päivänä kotona musiikin harrastamisen hyödyistä lapsille.  Ihan sattumalta olin edellisenä vuonna kertonut jostain toisesta tutkimustuloksesta juuri samana päivänä, joten eiköhän tänäkin vuonna voisi jokin hyvä tutkimustulos löytyä tammikuun lopuksi!

Helmikuu
Sain blogihaasteen ja vastasin kysymyksiin.  Haaste on edelleen voimassa kaikille naisbloggaajille! Sitten kirjoitin äitiydestä ja siitä, miten olen opetellut äitiyttä ja sitä, etten voi enää mennä ja tulla niinkuin ennen pystyin.  Evankelista ja runoilija Hilja Aaltonen sai kutsun taivaan kotiin helmikuussa ystävänpäivän aattona.  Kirjoitin tunteista Lies Women Believe-kirjan pohjalta.  Vaikka tunteet ovat hyvin tärkeä osa tervettä ihmisyyttä, kypsää kristillisyyttä ohjaa totuus, ei tunteet.  Viimeiseksi esittelin Itu-projektin, jonka kautta tarjotaan tukea yllätysraskauden tai abortin kokeneille naisille.    

Maaliskuu
Aloitin kuukauden kertomalla, miten jouduin itse päättämään viekö elämääni nyt tunteet vai totuus ja miten tunnemyrskyn voi antaa Jeesuksen rauhoitettavaksi.  Sitten esittelin kolme hyvää kirjaa.  Palmusunnuntaista alkaa hiljainen viikko ja sen aioin käyttää Jeesuksen viimeisten päivien muistelemiseen.

Huhtikuu
Aioin kertoa pikaisen päivityksen vauva-arjesta mutta siitä tulikin mittava vuodatus :) Sitten kerroin, mikä minun mielestäni on vaimoin tärkein tehtävä.  Jatkoin aiheesta seuraavassa postauksessa testikysymyksillä: kunnioitatko miestäsi.

Toukokuu
Olen oppinut, että avioliitossa naisella ja miehellä on erilaiset tarpeet.  Kirjoitin rakkaudesta ja kunnioituksesta avioliitossa.  Toukokuun toinen postaus on oikeastaan ei-postaus; jaoin siinä viisi omasta mielestäni lukemisen arvoista juttua.

Kesäkuu
Olin saanut lukijalta kysymyksen, että pitääkö kristityn pariskunnan aina haluta lapsia.  Mietin miten vastata puolen vuoden ajan ja päätin viimein kirjoittaa ajatuksiani blogiin.  Käy lukemassa ja kommentoimassa; oletko samaa mieltä?  Jatkoin aiheesta kirjoittamalla lasten merkityksestä. Jokainen meistä tarvitsee lapsia ja lastenkaltaisuutta.  Kesäkuussa julkaisin myös blogissa sadannen kerran ja kirjoitin itselleni tärkeästä asiasta: Jumalan Sanasta.  

Heinäkuu
Kerron Raamattumaratonista, lasten Raamatunlukuohjelmasta.  Noudatamme yhä sitä lasten kanssa ja voin edelleenkin suositella tätä ohjelmaa.  Sitten muistutin itseäni siitä, miten säilyttää (tai menettää) rauha, jonka Jumala on omilleen luvannut antaa.  Me emme opeta lapsiamme pyytämään anteeksi, tai emme ainakaan perinteisellä tavalla.  Riitojen sopiminen ja anteeksianto on kuitenkin tärkeää ja jatkaan aiheesta seuraavassa postauksessa.

Elokuu
Päätän hypätä Vanhan testamentin pienten profeettojen jännittävään maailmaan.  Sitä ennen tuon päätökseen Lies Women Believe-kirjan läpikäymisen viimeisellä valheella: "Minä olen elämäni tärkein ihminen".  Aloitan pikku profettojen tutkimisen pohtimalla, ovatko heidän kirjansa enää ajankohtaisia tämän päivän maailmassa eläville.

Syyskuu
Ensimmäinen pikku profeetan kirja on Hoosea.  Rakastuin itse pienten profeettojen sanomiin, koska löysin joka kirjasta jotain rikasta ja puhuttelevaa.  Väliin kuitenkin mahtui vielä muutama uusi blogimaailman löytö ja lukusuositus.  Jooelin kirjan sanomasta löysin kehoituksen itselleni vanhempana.  Aamos nuhtelee suorin sanoin valittua kansaa ja mitä se meille merkitsee?  Löysin Aamoksen kirjasta hauskan jakeen (naiset ja lehmät), jolla on kuitenkin vakava sanoma.

Lokakuu
Kiireisen syksyn keskeltä kirjoitan, että en halua olla kiireinen ja kireä ihminen.  Levollisuus ja rauha on tavoitteeni!  Kirjoitan lasten tottelevaisuudesta, koska löysin asiaa selkeyttäviä kohtia eräästä blogipostauksesta.  Tämä on aihe, jota meillä edelleen opetellaan päivittäin.

Marraskuu
Blogi täytti vuosia ja julkaisin uudelleen yhden ensimmäisistä postauksistani käsitellen aviomiehen rakastamista.  Äitiyden yhdistäminen työhön ja hengelliseen työhön aiheuttaa varmasti kysymyksiä usean äidin mielessä ja vastasin erään lukijan kysymykseen.  Koen aina haastavana antaa "neuvoja", sillä jokainen tilanne on ainutlaatuinen.  Ehkä kuitenkin jokin vinkki sieltä on avuksi.  Marraskuussa on lasten oikeuksien päivä ja julkaisin kaikki lasten oikeudet tässä blogikirjoituksessa sekä olen sitä mieltä, että ne eivät riitä.  Sitten alkaakin jo Adventtiaikaan astuminen.

Joulukuu
Kirjoitin joulukuussa ensimmäisenä Adventtina, toisena Adventtina, kolmantena Adventtina ja Joulupostauksen.  Ymmärrän jos joku on väsynyt jouluhössötykseen eikä halua tehdä siitä vuosittaista suurta numeroa.  Olen kuitenkin itse rakastunut Adventtiaikaan ja mahdollisuuteen mietiskellä Jumalan Suuren Suunnitelman käytäntöönlaittamista sen kaikessa rikkaudessa ja kauneudessa.  Joulun tapahtumissa riittää kirjoitettavaa ja löytämistä vuosien ja vuosikymmenten ajaksi.  Perheenä, lasten kanssa, siihen liittyy monia mahdollisuuksia oppia kristityn luonteenlaatua ja ominaisuuksia.  Joulukuu taitaa siis aina olla jouluasiaa blogissani :)

Uusi vuosi 2014 jatkuu pikku profeettojen parissa!
Jumalan siunaamaa armon vuotta ihan jokaiselle lukijalle!


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...