Varsinkaan uskonelämässä se ei onnistu. Mutta ei evankeliumin todeksi eläminen arkipäivässä ole automaattista. On ihan eri asia lukea Raamatusta "Älkää mistään murehtiko..." ja sitten toteuttaa sitä käytännössä. Minusta tuntuu, että huolehtiminen eri asioiden suhteen on todella helppoa. Toimeentulo. Ihmissuhteet. Yhteiskunta. Seurakunta(!). Terveys. Ympäristökysymykset. Joka asiasta löytyy ihan varmasti "hyviä" syitä huolehtimiseen ja hermoiluun.
Kun kirjoitin tunteista ja siitä, miten niiden ei voi antaa ohjata meidän elämäämme, sain sitten harjoitella tätä ihan käytännössä. Yksi puhelinsoitto, muutama sana.
Saan kokea miten huoli, pelko ja suru todella tuntuu fyysisenä kipuna. Ahdistava möykky sydämen tilalla saa käpristymään kokoon. Pettymyksen kyyneleitä...vuolaana virtana, ääneen itkemistä. Nyrkki paukahtaa pöytään, koska fyysinen kipu tuntuu helpommalta kuin sisäinen särkyminen; tämä ei ole oikein! Ja nopeasti joka paikkaan lennähtäviä ajatuksia, joissa huolehdin jo vuosien päähän. Entä jos...? Miten sitten...? Miksi...?
Minä, joka haluan korjata asioita ja ihmissuhteita ja ongelmia, en voi. En pysty. Vaikka kuinka haluaisin kaiken olevan onnellista, helppoa ja ongelmatonta, minulla ei ole siihen valtaa.
Avaan joululahjaksi saamani hartauskirjan. Aivan ihana kirja, jonka kautta Jeesus puhuu rauhoittavia sanoja. Totuutta.
Luen sanoja ääneen, annan totuuden upota sydämeen. "Minä johdatan sinua, askel askeleelta, elämäsi läpi..."
Huomaan, että Jumalan antaman lohduttavan totuuden kautta saapuu rauha. Toivo! Tunteiden ääneen lausuminen auttaa. Käyn kokemusta läpi Jeesuksen kanssa. Kerron Hänelle miltä tuntuu. Voihan tätä sanoa myös rukoilemiseksi.
Suru-kipu voi parantua Jeesuksen läsnäolossa. Ahdistuksen möykky alkaa sulaa ja kutistua.
Ilo tulee vieraaksi.
Jumalan sanasta löytyy lohdutus. Sieltä löytyy myös lupaukset. Sieltä löytyy voima ja päämäärä. Jumalan antama lohdutus tulee samalla tavoin kun miten itse lohdutan hätääntynyttä lastani: läsnäolo, läheisyys ja rauhoittavat sanat. "Kaikki on hyvin, äiti on tässä..."
Kun en pysty inhimillisin silmin näkemään, silloin täytyy avata sydämen silmät. Jumala hallitsee maailmaa ja myös minun elämääni. Kun palaan huolen ja hermoilun harhapoluilta takaisin Jeesuksen viitoittamalle tielle, tiedän, että en joudu kulkemaan yksin enkä selviytymään yksin. Sen tietoisuuden alla tunteetkin ovat helpompia kantaa...ja ahdistavat tunteet väistyvät Jumalan antaman rauhan tieltä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tervetuloa keskustelemaan!