27.12.2013

Arkihuolesi kaikki heitä eli Me käymme joulun viettohon eli Sydämeeni joulun teen

Hyvää Joulua teille kaikille! 

Kuten otsikosta käy ilmi, kuuluu ihanat, kauneimmat ja rakkaimmat joululaulut minun "Täydellinen Joulu"-listallani hyvin korkealle.  Heti sinne samoille sijoille rauhaisan ja siistin kodin, pestyjen ja kammattujen lasten ja lemmikkien sekä valmiiksi paketoitujen, omin käsin askarreltujen lahjojen kanssa.  Hah!  Ei siis tänä(kään) vuonna ylletty sinne Avotakan kansikuvakotien ylhäiseen joukkoon :)  

Kodin koristelun lomassa aloin ajatella, että tämä on vain näyttämön valmistelua sille kaikkein tärkeimmälle.  Oma perhe ja tänä vuonna jouluvieraat, nämä rakkaat ihmiset ovat tärkeämpiä kuin se, että lattialla ei vyöry muoviastioita, Polly Pocketteja, nukenvaatteita, lelusotilaita ja hiuspampuloita.  Kun niitä vyöryy kuitenkin.  Joulukuusenkoristelu oli niin vilkasta touhua että kuusikin kaatui kunnes mies huomasi, että olin unohtanut kiinnittää muovikuusen tukijalat.  Ja kuopus on koko joulun käynyt kiskomassa pöydän päälle turvaan laitetun kuusen alimmilta oksilta koristeita ja neulasia irti ja roikkunut heiluttamassa kaikkien mahdollisten jouluvalojen johtoja.
   
Mehuja kaatuu, perunamuusia lentää seinälle, pipareita murskaantuu lattialle ja jalkapohjista raavitaan irti rusinoita.  Tositapauksia kaikki.  Meidän Joulu.  

Pipareita koristelemassa - kyllä, lattialla.
Nämä asiat, jotka estävät minun "täydellisen" Joulutunnelman tavoittelua ovatkin se tärkein asia joulunvietossa.  Joulukoristeita villinä ympäri taloa kuljettavat lapset ja unohtuneet lahjaostokset ja juuri ja juuri palamiselta pelastetut joulukakut ja glögin kesken loppuminen ja sairastuneet jouluvieraat ja kaikki muut hulluudet ovat juuri niitä asioita, joiden vuoksi juhlin Joulua.  Maailman Vapahtaja saapuu juuri tähän keskeneräisyyteen ja riittämättömyyden tunteeseen ja pettymyksiin ja haasteisiin.   

Tätä hurjaa ilon kokemista oman ja muidenkin keskeneräisyyden keskellä ei olisi ilman Joulua.  Olisi vain kireää yrittämistä ja ahdistava näyttelemistä ja masentavaa vertailemista.  Mutta Joulu.  Se taika, se tunnelma.  Ei se tule virheettömästä elämästä ja kodista, vaan siitä, että virheetön lapsi syntyi meidän keskellemme.  Immanuel, Jumala kanssamme, on totta. 

Kaikki se, mikä elämässä on kaunista ja hyvää, alkoi Jouluna.  Pyhyys, armo, ilo, rakkaus, anteeksianto.  Kaikki se, mitä minä tarvitsen arkielämässä, on tarjolla Joulun sanomassa.  Minä unohdan paketoida sen liian hyvin piilotetun viimeisen lahjan ja Maria käärii vastasyntyneen poikansa kapaloon.  Talliin tupsahtaa hikisiä paimenia ihmettelemään Maailman Vapahtajaa ja minä otan vastaan yllätysvieraan, jolle Joulunvietto on ihan uusi asia.  Emme laula joululauluja, mutta taivaan täyttää enkelit, jotka laulavat sydämensä pohjasta ylistystä Jumalalle.  

Arkihuolet ovat osa tätä elämää, tätä ihanaa, täyttä elämää.  Sen vuoksi Joulunlapsen saapuminen sydämeen onkin suloista; kun siellä on rauha niin maassa on rauha.  Kun on otettu vastaan Suuri Ilo, ei muuta tarvita.   

Iloista ja Armorikasta Joulunaikaa!  
   

p.s. Sillä eihän tämäkään postaus ole myöhässä, eihän? 


15.12.2013

Toivo ~ kolmas adventti

Pikkujoulujuhlien jälkimainingeissa, suussa maistuu herkut ja hymyilyttää hyvien ystävien kanssa vietetyn päivän muisto. Mikä ihana siunaus yhteys onkaan; että on ihmisiä, joihin voi luottaa täydellisesti ja joiden edessä voi avautua ja olla omana itsenään, jakaa iloja ja suruja, rukoilla yhdessä.

Ja hiljentyä yhdessä adventtiajan hartaaseen tunnelmaan.  Sillä onhan joulun alla monenmoista puuhaa ja tehtävää ja jos niistä ei osaa ottaa aikaa hiljentymiseen, jää tekeminen tyhjäksi.  Kolmen kynttilän äärellä vietetty hetki oli minusta juhlan paras hetki.  Ei vain kolmen lapsen keskittyneiden kynttilänsytytyksien seuraaminen, vaikka olihan sekin hellyyttävää, vaan niiden hentojen liekkien tuoma sanoma: meillä on toivo.

Muutamilla lauseilla saimme jakaa, mitä toivo meille merkitsee, millaista toivoa meillä on.  Minulla on mahdollisuus olla vapaa synnin siteistä ja kahleista.  Jos olet ollut pitkään uskossa, ehkä tämän lauseen kuvaama suunnaton vapaus on elämässäsi niin läsnä, että olet unohtanut sen ahtauden, jonka synti tuo.  Kuten Raamattu kuvaa, synti kietoo ja kahlitsee.  Joulunsanomassa saa vanki kuulla aivan mahtavia uutisia: sinulle on syntynyt Vapahtaja, isolla veellä!   Jos ennen näkymättömät kahleet estivät vapautta olla, tehdä, rakastaa ja kokea, nyt Vapahtajan seurassa saa mahdollisuuden elää kokonaisvaltaisessa hyvinvoinnissa ja vapaudessa.

Eräs ystävä mainitsi, että meillä on iankaikkisen elämän toivo.  Kun jaoin innolla odottaville lapsille pienet lahjat, mainitsin suurimmasta lahjasta, jonka Jumala on meille antanut.  Usein puhumme Jeesuksesta lahjana, mutta olen tämän vuoden aikana pysähtynyt usein tämän jakeen äärelle: Sillä synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme (Roomalaiskirje 6:23).  Meillä on ikuisen elämän toivo.  Kun olemme Kristuksessa Jeesuksessa, emme ikinä kuole.  -Uskotko sen? kysyi Jeesus Martalta.

Koen tämän jakeen erittäin vahvana juuri sen ystävän vuoksi, joka mainitsi iankaikkisen elämän toivon.  Kun hän tuli nuorena tuntemaan Jeesuksen ja halusi seurata Vapahtajaa koko sydämestään, nousi vastustus niin kovana, että siirto ikuiseen elämään ei ollut vain jokin kaukainen tulevaisuudessa odottava asia.  Hänen piti valita elämän ja kuoleman välillä...ja valitessaan elämän Herran, Jeesuksen, hän valitsi fyysisen kuoleman.  Mitä tapahtuu ihmissydämessä, kun suurin toivo onkin olla yhdessä Jeesuksen kanssa, nähdä kasvoista kasvoihin?  Maalliset haasteet ja vaikeudet haalistuvat ja jäävät taka-alalle ja näkymättömät vahvistuvat näkyväksi todellisuudeksi.  

Jim Elliot, joka sai kohdata marttyyrikuoleman nuorena lähetystyöntekijänä, aviomiehenä ja isänä, sanoi:
   He is no fool who gives what he cannot keep to gain that which he cannot lose.    

Ei se, joka valitsee pysyvän, ole hullu. Ei tämä ystäväni, joka valitsi Jeesuksen kaiken uhkailun kohdatessaankin, ollut hullu.  Hän oli saanut vapauden; hän oli löytänyt todellisen, ikuisen elämän! Hulluutta on takertua tämän maailmaan tarjoamiin, näkyviin lahjoihin, jotka kuitenkin yksi toisensa jälkeen katoavat kuin savu ilmaan.  Suurin lahja on iankaikkinen elämä, jonka Jeesus tarjoaa.  Sen antamaa toivoa ei voi kukaan sinulta viedä.  Sen mukana tulevaa elämää ei voi ymmärtää se, joka jää kiinni näkyväisiin, maanpäällisiin.

Joulunaikana on erityisen ihanaa muistuttaa itseä tästä iankaikkisen elämän toivosta.  Ilman Jeesusta ei meillä sitä olisi.  Jeesus tuo toivon, ja kolmannen adventin kynttilän lepatus muistuttaa tästä ikuisesta toivosta.

8.12.2013

Toinen adventti - synnytysmietiskelyä

Ensimmäisenä adventtina kirjoitin siitä, että haluan valmistautua Joulun juhlimiseen hengellisesti.  Olen lukenut Desiring God-sivustolta löytyvää Adventti-ajan hartauskirjasta ja nauttinut sen Joulukeskeisistä ajatuksista.  Viimeksi kirjoitin, että kehittelin jo paineita siitä, miten luoda lapsille muistorikasta joulua.  Mutta onkin ollut yllättävän helppoa puhua lasten kanssa eri teemoista, joita Joulukertomuksista löytyy.  Yhden lapsen kanssa olen lukenut lasten adventtikalenteria, jossa on 25 pikku kirjasta, jotka kertovat Jouluevankeliumin.  Toisten kanssa olen jakanut ajatuksia, jotka nousevat hyvin luonnollisesti jokapäiväisestä elämästä. 

Tänä aamuna eräs lapsista halusi juuri samanlaisen lelun kuin eräällä ystävällä on.  Siitä nousi hienot mahdollisuudet puhua halusta (esikoinen muisti, miten kymmenessä käskyssä kielletään himoitsemasta toisen omaa), löysimme monta esimerkkiä Raamatusta, jossa jonkin asian haluaminen ei ollutkaan lopussa hyvä asia.  Lopuksi muistelimme Jeesuksen syntymää; taivaan rikkauksien joukosta Hän suostui syntymään köyhään talliin, ensimmäisenä kehtonaan eläinten kuolaama ruokakaukalo, jota heinät pehmustivat.   Jeesus valitsi köyhyyden meidän takiamme.  Se ei ollut sattumaa, niinkuin ei mikään muukaan yksityiskohta Jumalan orkestroimassa synnytyskertomuksessa.   

Olen muutenkin mietiskellyt Mariaa ja sitä, miten ensisynnyttäjän kokemus oli hyvin erilainen tämän päivän länsimaalaisten naisten synnytyssuunnitelmista.  Ensinnäkin Marian piti matkustaa hyvin kauas kotikaupungistaan, koska keisari päätti pitää väenlaskennan juuri ennen vauvan syntymän laskettua aikaa.  Ahdistikohan Mariaa ajatus siitä, että nyt hän ei voisikaan synnyttää oman äitinsä, anoppinsa tai suvun muiden naisten ollessa apuna?  Mukana ei ollut muita tuttuja kuin oma mies, Joosef.  Mitä apua Maria pystyi suunnittelmaan esikoisensa syntymää varten, vieraassa kaupungissa?

Eikö majatalon isäntä, joka Beetlehemissä antoi tallistaan yöpaikan nuorelle pariskunnalle, huomannut Marian olevan viimeisillään raskaana?  Eikö majatalon työntekijöillä käynyt mielessä käydä katsomassa, kuinka Maria voi?  Kaikki kiireissään palvelemassa majatalon täyttäneitä asiakkaita. Eikö ollut ketään naista, joka olisi voinut olla lähellä kun synnytyspoltot kävivät vaativiksi ja päättäväisiksi; kun tajuttiin, että tositoimissa oltiin?  Kyllä kai Beetlemehissäkin olisi löytynyt kotisynnyttäjiä avustava kätilö? 

Maria ja Joosef selvisivät Jeesuksen syntymästä keskenään, vain taivaan joukkojen ja ehkä tallin eläinten todistaessa Pelastajan saapumista maailmaan.  

Jouluevankeliumissa toistuu uudelleen ja uudelleen sanat ”Älä pelkää”.  Jumala tietää miten me helposti pelkäämme.  Mutta kun Immanuel, Jumala meidän keskuudessamme, on saapumassa maailmaan, tapahtumaa ympäröi rauhoittavat sanat: ”Älä pelkää”.  Se oli varmasti tärkeä muistutus Marialle, kun hän tajuaa tallissa ollessaan, että tähän on syntymässä hänen esikoisensa, Jumalan lupaama maailman Vapahtaja.  Jumalan oli kohdannut myös Joosef, joka rohkeasti valitsi osansa Marian rinnalla...ennen häitä raskaaksi tulleen tytön kanssa avioitumisen ja isänä oleminen pojalle, joka ei ollut hänen.  Mikä vastuu olla isänä Jumalan Pojalle!  Siinä varmasti tarvittiin sanoja "Älä pelkää". 

Monesti meidän valintamme eivät ole yhtä monimutkaisia, mutta tarvitsemme silti rohkeutta.  Tällä hetkellä tiedän erään naisen ja hänen poikansa, jotka ovat sairaina tuossa ihan meidän lähellä.  Aion käydä heitä tervehtimässä ja kysymässä mitä apua he tarvitsevat.  Ehkä he eivät tarvitse mitään.  Haluan olla kuitenkin valmis auttamaan ja olemaan läsnä, tarvittaessa.  Onhan niitä omiakin kiireitä, mutta muistan kultaisen käskyn, joka käskee tekemään muille niinkuin haluaisin heidän tekevän minulle.  Eihän mikään ole tärkeämpää kuin ihmisen kohtaaminen, huomaaminen.  Adventtiajan hengellisen valmistautumisen lisäksi käytännöllinen luonteeni haluaa olla arjessa avuksi, tuomassa Immanuelia kohtaamisiini.  Tule, Herra Jeesus!    



1.12.2013

Ensimmäinen Adventti

Joulun odotusta.
Monia valmisteluja.
Kun tänään sytytimme ensimmäisen Adventtikynttilän ystävien seurassa, esille nousi ajatus valmistautumisesta.  Joulua varten on monia valmisteluja; siivotaan, koristellaan, leivotaan, laitetaan ruokaa, ostetaan lahjoja, lähetetään joulukortteja.

Mutta voimme myös valmistautua Joulunviettoon hengellisesti.
Jouluna meille syntyi Vapahtaja.
Minä tarvitsen Vapahtajaa.
Siksi Joulu on minulle tärkeä juhla.

Olen tänä vuonna opiskellut läpi pikku profeettoja.  Jokainen profeetta toi esiin jonkin näkökulman tulevasta Messiaasta.  Syntymäpaikasta lähtien Messiaasta on ennustettu useita asioita.  Sen ajan ihmiset valmistautuivat Hänen tuloonsa omilla tavoillaan.

Messiaan tuloa odotettiin, ja Hän saapui, mutta ihan odottamattomalla tavalla.  Jopa niin käsittämättömällä, että monet Häntä odottavat eivät voi uskoa sen jo tapahtuneen.  Jeesus syntyi köyhänä talliin ja kuoli rikollisen kuoleman ristillä.  Messiaan piti tulla loistossa ja kunniassa ja vapauttaa kansa Rooman vallasta.

Koen monia paineita Jouluun valmistautumisen kanssa.  Hullua, eikö?  Juuri päinvastaista, mitä Jumala meille haluaa antaa; levon. Mutta nämä paineet tulevat ehkä siitä, että haluan lasteni kokevan Joulun ihanana juhlana ja iloisena yhdessäolona.  Vaikka aion itse painottaa hengellistä valmistautumista, Jouluun liittyy monia muitakin ihania valmisteluja...tunnelmanluomista koristeluin, pikku salaisuuksia paketoiden, kutisevaa mielihyvää kun saa ostaa sopivan lahjan läheiselle, herkkuja, joita nautimme vain Jouluisin...

Naimisiinmenon jälkeen vietimme muutaman Joulun yhdessä vanhempien kanssa.  Mutta kun ensimmäinen oma perhejoulu oli tulossa, valkeni se tosiasia, että Joulutunnelman luominen on nyt minun käsissäni.  Minä olen nyt äiti, joka laittaa kystä kyllä ja osaa piparit, tortut, kinkut ja rosollit.  Se Jouluaatto olikin kiireinen; tein sinappia vielä iltapäivällä kattiloiden puhistessa ja uunin käydessä kuumana, jotta illalla olisi Jouluateria valmiina.  Onneksi lapsi oli niin pieni, ettei olisi huomannut mitään "puutteita"...

Nyt me luomme omia Jouluperinteitä; sekoittelemme perheidemme, sukujemme ja kulttuuriemme mausteista meille sopivanmakuisen Joulun.  Erityisesti toiveissani on, että voimme joka päivä lukea osia Joulun tapahtumista Raamatusta ja puhua lapsille Jeesuksen syntymän todellisesta merkityksestä.  Että kun Adventtiajan odotus ja valmistautuminen ja tuleminen vihdoin on täytetty, me saamme kaikki iloita Vapahtajan syntymisestä maailmaan.

Ihanaa valmistautumisaikaa ja hyvää ensimmäistä Adventtia!

Täältä voit lukea, mitä kirjoitin viime vuonna ensimmäisestä Adventista.
  




27.11.2013

Ajatuksia syksyisenä iltana - Adventtiaika lähestyy

Päätin aloittaa joulukoristelun ensimmäiseltä adventilta.  Päivän aikana olohuone sai pölytyksen katosta lattiaan ja pari joulukoristelaatikkoakin on jo tuotu esille (käytin tarkoituksella epäselviä tekijöitä; sain apua molemmissa hommissa!).  Huomenna on toivottavasti aikaa aloittaa koristelu, jota rakastan.  Juhliin valmistautuessa käytän mielummin aikaani huoneen ja pöydän koristeluun kuin ruoan laittamiseen.  Visuaalisen kauneuden luominen ympärilleni saa minun luovuuteni kukkimaan.  Koskaan ei tiedä mihin päätyy kun aloittaa puhtaassa, tyhjennetyssä huoneessa :)

Viime vuoden koristelua
Tänä jouluna meinasin käyttää punaisia perinteisiä joululiinoja, ja pysytellä muutenkin perinteisissä koristeissa, mutta näinkin myynnissä ihanan kultaiset liinat.  Olisikohan tämä joulu kultainen väriltään?  Kransseihin ihastuin viime vuonna ja niitä varmaan askarrellaan lastenkin kanssa. Ehtisiköhän tänä vuonna toteuttaa niitä muitakin askarteluideoita, joita netin ihmemaassa näkyy? Meillä on myös aika vilkas sosiaalinen elämä tälle joulukuulle kehittymässä...

Aion postata Adventtijutun joka Adventille.  Vuosi vuodelta haluan käyttää enemmän aikaa joulun hiljaiseen odotukseen ja sen sanoman mietiskelyyn.  Toivon, että lastenkin kanssa voimme nauttia juhlasta ja sen tunnelmasta aidossa mielessä, ei vain lahjapaketit silmissä kiiltäen (vaikka lahjojakin jouluumme kuuluu).

Elisabeth Elliotin kirjoista löysin seuraavan ajatuksen: "Se tosiasia, että olen nainen, ei tee minusta toisenlaista kristittyä.  Mutta se tosiasia, että olen kristitty, tekee minusta toisenlaisen naisen."  Toivon olevani toisenlainen nöyrällä mielellä; Elisabeth ei sano parempi, vaan toisenlainen.  Haluan olla erilainen.  Erottua joukosta tavalla, jolla Jumalaa pelkäävä nainen erottuu muiden naisten joukosta.  Enkä edes tiedä miten se onnistuu, eihän sitä eroa itse voi huomata.

Olen saanut joskus palautetta asioista, joita en ollut edes ajatellutkaan esimerkiksi.  Eräs perhe-elämäämme läheltä seurannut ihminen muuttui.  Hän sai kuulla omalta perheeltään: "Sen jälkeen kuin olet tutustunut tuohon perheeseen, et enää huuda lapsillesi niin kuin ennen."  Vau, ajattelin minä.  Elämämme on todistus, haluammepa tai emme.  

Löysin taas uuden, hyvän blogin ja sieltä tämän:

“Waste no more time arguing about what a good man should be. Be one.”
Marcus Aurelius
Ja ajattelin heti tätä naisena.  Ei meitä hyödytä pilkkujen viilaus ja listojen kirjoittamiset.  Älä tuhlaa aikaasi riitelemään siitä, millainen hyvän naisen pitäisi olla.  Ole yksi.  Niinhän se on, että elävän elämän todistus on voittamaton.  Jos haluat olla hyvä nainen, ota esimerkiksesi hyviä naisia. Ja ala elämään niinkuin hyvä, jumalaapelkäävä nainen.



20.11.2013

Lapsen Oikeuksien Päivä ja miksi ne eivät riitä

Piti laittaa ihan suurilla kirjaimilla tuo juhlapäivä!  Huomasin pari päivää sitten kalenterista, että lasten oikeuksien päivä on tulossa.  Silloin ajattelin, että voisin etsiä netistä lasten oikeudet ja laittaa ne tännekin esille.



Lapsen oikeuksien päivänä pidetään esillä sopimusta, jossa on sovittu kaikille lapsille kuuluvat oikeudet. YK:n lapsen oikeuksien sopimus (LOS) on lapsia koskeva ihmisoikeussopimus. Sopimuksen tärkein tavoite on perusoikeuksien: terveyden, koulutuksen, tasa-arvon ja turvan takaaminen kaikille lapsille.  Se on valtioita sitova ihmisoikeussopimus.  Vain kolme maata maailmassa ei ole allekirjoittanut sitä.

Luin tämän sopimuksen läpi.  Siinä on 45 erityistä kohtaa, määritellen kaikki oikeudet, jotka lapsilla tulisi olla.  Sopimuksen kirjoittamisessa oli mukana valtioita, kansalaisjärjestöjä, sosiaalityöntekijöitä,  lakimiehiä, ihmisoikeusasiantuntijoita, hengellisiä johtajia, kasvatustieteilijöitä ja muita asiantuntijoita.  Heillä meni noin 10 vuotta sopimuksen kirjoittamiseen ja se on hyvin perusteellinen.

Jotenkin minua kosketti erityisesti artikla nro 6:

6. Jokaisella lapsella on oikeus elämään. Valtion on taattava mahdollisimman hyvät edellytykset lapsen henkiinjäämiselle ja kehitykselle. 

Oikeus elämään.  Lapsella on oikeus jäädä henkiin ja kehittyä.

Silti hälyttävän suuri osa maailman lapsista kuolee ennen viidettä ikävuottaan.  Kaksi vuotta sitten 6,9 miljoonaa alle 5-vuotiasta lasta kuoli.  Kaksi kolmasosaa näistä kuolemista olisi voitu estää (Wikipedia).  Voi miten paljon maailmassa onkaan tarpeita!  Vuonna 2009 maailmassa oli 31 maata, joiden alle 5-vuotiaista 10% kuoli.  Kuvittele tätä Suomessa; että jokaista tuntemaasi yhdeksää lasta kohti olisi yksi, joka ei selvinnyt viidennelle ikävuodelle.

Lapsella on siis oikeus elämään.  Mutta ei vain elämään sen alkuperäisessä määritelmässä; henkiinjäämistä ja kehittymistä.  Lapsella on oikeus yltäkylläiseen elämään. Jokaisella lapsella on oikeus ikuiseen elämään.  Siksi Lapsen Oikeuksien Sopimuksen artikla numero kuusi jää vajaaksi.

Lapsilla on oikeus kuulla, että heillä on mahdollisuus yltäkylläiseen elämään.  Mahdollisuus runsaaseen elämään, jossa runsaus ei tarkoita pursuilevia ruokakaappeja tai vaatekaappeja tai lelukaappeja.  Mahdollisuus elämän täyteyteen, jossa sydän voi olla täynnä iloa ja rauhaa ja voimaa huolimatta siitä kärsiikö henkilö sairaudesta, köyhyydestä tai koettelemuksista.  Yltäkylläinen elämä on vastakohta tyhjyydelle, tyytymättömyydelle ja tarkoituksettomuudelle.  Yltäkylläistä elämää elävältä ei puutu mitään.  

Jokaisella maailman lapsella on oikeus kuulla, että hän voi saada ikuisen elämän.  Että hän voi oppia tuntemaan ikuisen Jumalan, elämän antajan, henkilökohtaisesti.  Että hän voi paeta kuoleman valtaa, elää pelotonta elämää pelottavassa maailmassa.  Että tämä näkyvä ei ole kaikki mitä on, vaan on tulossa on parempaa.  On toivo.  Millaisen muutoksen ikuisen elämän lupaus saakaan aikaan ihmiselämässä!

"Lapsen oikeus on aikuisen velvollisuus"-  tämä osui silmiini kun luin aiheesta (mutta hukkasin lähteen).  Sinulla, aikuisella, on velvollisuus, että maailman lasten oikeudet toteutuvat.  Lapsella on oikeus kuulla evankeliumi omalla kielellään, kultturellisesti ymmärrettävällä tavalla.  Meillä on velvollisuus siihen, että se toteutuu.

Voimme lukea tämän sopimuksen artiklat ja lisätä sinne paljon muutakin rikkautta, jota meille on suotu Jumalan Sanassa.  Meillä kristityillä on oikeasti hyviä uutisia tämän päivän lapsille.  Meidän ei pidä piileskellä ja hiippailla mumisten jotain pyhäkoulutunneista ja kivoista iltapäiväkerhoista.  Meillä on sanoma, joka muuttaa maailmaa...ja sinä voit aloittaa sen sieltä oman lähiympäristösi lapsista.  Yhden lapsen maailma voi muuttua sinun välitykselläsi...ja hän saa omakseen Jumalan lapsen oikeudet.

Siunattua Lapsen Oikeuksien Päivää!




Lapsen oikeuksien sopimus lyhennettynä (Unisefin sivuilta):

1. Jokainen alle 18-vuotias on lapsi.

2. Lapsen oikeudet kuuluvat jokaiselle lapselle. Lasta ei saa syrjiä hänen tai hänen vanhempiensa ulkonäön, alkuperän, mielipiteiden tai muiden ominaisuuksien vuoksi.

3. Lasta koskevia päätöksiä tehtäessä on aina ensimmäiseksi otettava huomioon lapsen etu.

4. Valtion on toteutettava Lapsen oikeuksien sopimuksen määräämät oikeudet.

5. Valtion on kunnioitettava vanhempien tai muiden lapsen huoltajien vastuuta, oikeuksia ja velvollisuuksia lapsen kasvatuksessa.

6. Jokaisella lapsella on oikeus elämään. Valtion on taattava mahdollisimman hyvät edellytykset lapsen henkiinjäämiselle ja kehitykselle.

7. Jokainen lapsi on rekisteröitävä heti syntymän jälkeen. Syntyneellä lapsella on oikeus nimeen ja kansalaisuuteen sekä, mikäli mahdollista, oikeus tuntea vanhempansa ja olla heidän hoidettavanaan.

8. Lapsella on oikeus säilyttää henkilöllisyytensä, kansalaisuutensa, nimensä ja sukulaissuhteensa.

9. Lapsella on lähtökohtaisesti oikeus elää vanhempiensa kanssa, jos hänellä on hyvä ja turvallista olla heidän kanssaan. Vanhemmistaan erossa asuvalla lapsella on oikeus tavata ja pitää säännöllisesti yhteyttä kumpaankin vanhempaansa. Tapaaminen voidaan estää, jos se on lapsen edun vastaista.

10. Jos lapsi ja hänen vanhempansa joutuvat eri valtioihin, on valtion velvollisuus käsitellä hakemus perheen jälleenyhdistämiseksi myönteisesti ja viivyttelemättä.

11. Valtioiden on estettävä lasten laittomat kuljetukset maasta.

12. Lapsella on oikeus ilmaista omat mielipiteensä kaikissa itseään koskevissa asioissa ja ne on otettava huomioon lapsen iän ja kehitystason mukaisesti.

13. Lapsella on oikeus ilmaista mielipiteensä, kunhan ne eivät loukkaa muiden oikeuksia. Lapsella on oikeus saada tietoa.

14. Lapsella on oikeus ajatuksen-, omantunnon- ja uskonnonvapauteen. Valtion tulee kunnioittaa vanhempien lapselle antamaa ohjausta tämän oikeuden käyttämisessä.

15. Lapsilla on oikeus järjestäytyä ja toimia yhdistyksissä.

16. Lapsella on oikeus yksityisyyteen, kotirauhaan ja kirjesalaisuuteen. Hänen kunniaansa tai mainettaan ei saa halventaa.

17. Lapsella on oikeus saada tietoa esim. television, radion ja lehtien välityksellä. Valtiolla on velvollisuus rohkaista tiedotusvälineitä tuottamaan lapsen hyvinvointia ja kehitystä tukevaa aineistoa. Lasta tulee suojella hänen hyvinvointinsa kannalta vahingolliselta aineistolta.

18. Vanhemmilla on ensisijainen ja yhteinen vastuu lapsen kasvatuksesta ja kehityksestä lapsen edun mukaisesti. Valtion on tuettava vanhempia lasten kasvatuksessa.

19. Lasta on suojeltava kaikelta väkivallalta, välinpitämättömältä kohtelulta ja hyväksikäytöltä.

20. Lapsella, joka ei voi elää perheensä kanssa, on oikeus saada valtiolta erityistä suojelua ja tukea. Tällöin on kiinnitettävä huomiota lapsen kasvatuksen jatkuvuuteen sekä lapsen etniseen, uskonnolliseen ja kielelliseen taustaan.

21. Lapsi voidaan adoptoida, jos se on lapsen kannalta paras vaihtoehto.

22. Valtion tulee suojella pakolaislapsia ja huolehtia heidän tässä sopimuksessakin lueteltujen oikeuksiensa toteutumisesta.

23. Vammaisen lapsen erityistarpeet tulee huomioida ja hänen tulee saada nauttia täysipainoisesta ja hyvästä elämästä.

24. Lapsella on oikeus elää mahdollisimman terveenä ja saada tarvittaessa hoitoa.

25. Kodin ulkopuolelle sijoitetun lapsen hoito ja sijoituksen perusteet tulee tarkistaa ajoittain.

26. Lapsella on oikeus sosiaaliturvaan.

27. Lapsella on oikeus hänen ruumiillisen, henkisen, hengellisen, moraalisen ja sosiaalisen kehityksensä kannalta riittävään elintasoon.

28. Lapsella on oikeus käydä ilmaiseksi peruskoulua. Valtion on edistettävä toisen asteen koulutusta ja opinto-ohjausta sekä ehkäistävä koulunkäynnin keskeyttämistä.

29. Koulutuksen tulee kehittää lapsen kykyjä, ihmisoikeuksien, lapsen vanhempien sekä oman ja muiden kulttuurien kunnioittamista sekä suvaitsevaisuutta.

30. Vähemmistöryhmään tai alkuperäiskansaan kuuluvalla lapsella on oikeus ryhmänsä kulttuuriin, uskontoon ja kieleen.

31. Lapsella on oikeus lepoon, leikkiin ja vapaa-aikaan sekä taide- ja kulttuurielämään.

32. Lapsella ei saa teettää työtä, joka haittaa hänen opintojaan tai vahingoittaa hänen terveyttään tai kehitystään.

33. Lasta on suojeltava huumeidenkäytöltä.

34. Lasta on suojeltava kaikenlaiselta seksuaaliselta hyväksikäytöltä.

35. Valtioiden on estettävä lapsikauppa.

Artiklat 34. ja 35.: kts. lisäpöytäkirja koskien lapsikauppaa ja lasten hyväksikäyttöä prostituutiossa ja pornografiassa

36. Lasta on suojeltava kaikelta hyväksikäytöltä.

37. Lasta ei saa kiduttaa. Lasta ei saa rankaista julmalla tai halventavalla tavalla. Lapsen vangitsemista on käytettävä vasta viimeisenä keinona ja tällöin lasta on kohdeltava inhimillisesti ja hänen ikänsä huomioiden.

38. Alle 18-vuotiasta ei saa värvätä armeijaan eikä hän saa osallistua sodankäyntiin. Aseellisissa selkkauksissa on suojeltava lapsia. (Ikäraja nostettu lisäpöytäkirjassa viidestätoista kahdeksaantoista vuoteen.)

Artikla 38: kts. lisäpöytäkirja lasten osallistumisesta aseellisiin konflikteihin

39. Väärinkäytösten uhriksi joutunutta lasta on autettava toipumaan ja hänen sopeutumistaan yhteiskuntaan on edistettävä.

40. Lakia rikkonutta tai siitä epäiltyä lasta on kohdeltava hänen ihmisarvoaan kunnioittaen ja hänen ikänsä huomioon ottaen.

41. Jos valtion kansallinen lainsäädäntö turvaa lapselle paremmat oikeudet kuin tämä sopimus, sitä on noudatettava.

42. Valtion tulee huolehtia, että kaikki kansalaiset tuntevat lapsen oikeudet.

43. Tämän sopimuksen noudattamista valvoo YK:n lapsen oikeuksien komitea.

44. Valtioilla on velvollisuus raportoida säännöllisesti lapsen oikeuksien toteutumisesta.

45. Erityisjärjestöillä, UNICEF:illa ja muilla YK:n elimillä on oikeus ja velvollisuus arvioida ja edistää sopimuksen täytäntöönpanoa.

46. – 54. Nämä artiklat koskevat sopimukseen liittymistä, sen voimaantuloa ja muutoksia.


Kuvat: Free Digital Photos / Stuart Miles/ Vlado

17.11.2013

Miten yhdistää äitiys ja hengellinen työ


Kiire-postaukseen sain tämän kommentin ja sen vastaamiseen menee yhden postauksen verran tilaa:

Ihana ja ajankohtainen aihe, jota mietin itsekin paljon. Kiitos!  Tulikin mieleeni, että kirjoittaistko siitä, kuinka naisina voisimme Raamatun mukaan yhdistää hengellisen työn ja lapsiperheen arjen. Jos ottaa pyhäkouluvastuita, niin siihen tulee lisänä pyhäkoulupalavereita, koulutuksia... Ja taas olen hyvän asian vuoksi enemmän pois lasteni luota. Toisaalta lapset käyvät mielummin pyhäkoulussa kun äiti on siellä ja voin olla myös hetken muille lapsille läsnäoleva aikuinen. Varsinaista arjen tasapainottelua!

Et varmasti ole ainoa äiti, joka miettii lapsiperheen arjen ja hengellisen työn yhdistämistä. Meillä ei yksinkertaisesti riitä aika ja voimat tekemään kaikkea sitä hyvää, mitä haluaisimme.  Jos valinta olisikin hyvän ja huonon välillä, ei tarvitsisi miettiä hetkeäkään kumman valitsee.  Mutta usein valinnat ovat hyvän ja paremman välillä...ja aina se ”parempi” ei ole selvästi nähtävillä.  Varsinkin kun kyseessä on seurakuntaperheen palveleminen.  Tässä asiassa ei ole yhtä ainoaa vastausta, koska jokainen perhe on ainutlaatuinen ja kaikkien perheenjäsenten hyvinvointi on tärkeää. Mikä toimii yhdellä perheellä ei välttämättä toimi ollenkaan toisessa perheessä.

Kun puntaroin mielessäni tätä kysymystä, kiinnitin huomiota hengellisen työn ja perhe-elämän vastakkain asetteluun.  Olen nimittäin sitä mieltä, että kotiäitinä oleminen/perheen ykkössijalle asettaminen on hengellistä työtä.  Se, että haluat hoitaa lapsiasi ja kotiasi hyvin on hengellistä työtä! Kristityn perhe-elämä on hengellistä työtä. Se tuo kunniaa Jumalalle ja sen erilaisuus on todistus maailmalle.  Uudessa Testamentissa on useita kohtia, joissa naisten kotona tekemää työtä arvostetaan ja kohtia, joissa naisia käsketään rakastamaan lapsiaan ja pitämään huolta kodistaan (Tiitus 2 esimerkiksi).  Oman miehen ja lasten palveleminen ja kodin hoitaminen voi olla varteenotettava ura kristityn naisen elämässä.  Millainen siunaus onkaan koti, jossa äidillä on aikaa miehelleen ja lapsilleen ja myös muille ihmisille!  Mieti esimerkiksi käskyjä olla vieraanvarainen ja harjoittaa vieraanvaraisuutta ja käydä vieraisilla leskien ja orpojen luona!  Sen vuoksi ei pitäisi kokea, että olet kunnon kristitty vain, jos olet virallisessa toiminnassa mukana.  Jos sydämellä on oman kaupungin lasten tavoittaminen evankeliumilla, ensimmäisenä listalla pitäisi olla omat lapset.  Voit olla hengellisen työn tekijä, vaikka palvelemistasi ei näe kuin muutama harva.

Mutta en halua väheksyä halua olla mukana seurakunnan toiminnassa.  Meillehän on annettu lahjoja ja talentteja, joita voi nimenomaan käyttää muiden uskovien palvelemiseen ja rakentamiseen.  Vaikka muita voi siunata lahjoillaan ilman, että se on virallista seurakunnan työtä, käytännössä näemme muita seurakuntalaisia vain virallisissa kokoontumisissa.  Moni kokee oman tehtävänsä seurakuntaperheen keskellä itselle voimaa antavana ja oman luovuuden esilletuomisena.  Jumalan antamien kykyjen käyttäminen on siunaus ja rikkaus muillekin.

Mutta vaatii viisautta päättää milloin on aika keskittyä enemmän omiin lapsiin ja milloin aikaa riittää myös säännölliseen osallistumiseen erilaisissa palvelutehtävissä.  Mitä siis tehdä, jos sinulla on pieniä lapsia ja sinua kysytään johonkin vastuutehtävään?  Tässä muutamia ajatuksiani.


Juttele asiasta ensin aviomiehesi kanssa.  Hän tuntee sinut paremmin kuin kukaan muu ja hän on kanssasi teidän perheen asiantuntija.  Monesti olen huomannut, että miehelläni on hyviä näkökulmia ja hän osaa esittää minulle hyviä kysymyksiä.  Hän myös tuntee ja tietää mitä meidän lapset tarvitsevat.  Arvostan hänen mielipidettään, enkä halua sitoutua vastuisiin, jotka vaativat isompia panoksia ja poissaoloa perheen luota, ilman hänen suostumustaan.  Tämä ei tarkoita sitä, että en ”saa” tehdä mitään ilman mieheni lupaa, vaan yksinkertaisesti haluan olla hänen kanssaan samaa mieltä perheen arkea koskevissa asioissa.  Samaahan toivon, kun mieheni miettii isompia, elämäämme vaikuttavia juttuja, kuten hänen työhönsä liittyviä asioita tms.  Päätösten yhdessä tekeminen on tärkeää.  

(Uskon myös, että lasten kasvaessa heidän mukaanottaminen päätöstentekoon on hirmu tärkeää.  Pienten lasten kohdalla se ei kuitenkaan ole vielä mahdollista, koska heillä ei ymmärrys riitä kokonaisuuksien arviointiin.  Teinien kanssa asia on ihan toinen, vai mitä teinien vanhemmat?)

Samoin, jos sinulla on luotettavia ja viisaita ystäviä, jotka tuntevat sinut hyvin, voit kysyä heidän  mielipidettään.  He voivat nähdä elämästäsi asioita, joille olet itse sokea.  Varsinkin jos he ovat itse mukana tai ovat olleet mukana vastuunkantamisessa, heillä on viisautta ja tietoa, josta sinäkin hyödyt.  On vaikea päättää mukanaolosta tehtävään, jossa et ole vielä ollut.  Nöyrä ihminen pystyy ottamaan vastaan palautetta ja ohjeita oman elämänsä suhteen.


Käytännön vinkkejä

Miten sitten toimia käytännössä vastuualueeseen liittyvien palaverien ja koulutusten suhteen?  Jos palavereja on todellakin joka viikko, kysyisin työn vetäjältä onko tämä varmasti tarpeen.  Riittäisikö harvemmin?  Varsinkin jos vetäjällä ei ole itsellään pieniä lapsia, hän voi olla tietämätön perhe-elämän haasteista ja lasten tarpeesta viettää kiireetöntä aikaa äidin kanssa.  Muistan itse kun olin nuorena seurakuntaharjoittelussa ja pyytelimme ihmisiä mukaan viikottaiseen kuoroiltaan.  Eräs äiti kertoi, että ei voi jättää lapsia yksin kotiin iltaisin.  En ollut hetkeksikään ajatellut tämän naisen lapsia, vaan olin olettanut, että hän voi tehdä vapaa-ajallaan ihan mitä haluaa, koska minäkin pystyin.  Voi olla ihan tarpeellista muidenkin kuulla, että tuot esille omien lasten tarpeet kun mietitään syksyn ja kevään palavereja.  Voit ehkä ehdottaa, että tavataan harvemmin, mutta käydään kerralla läpi useampi asia.  Usein infoa voi jakaa myös sähköpostin kautta; kaikkeen ei tarvita kohtaamisia.  


Palaverien järjestäminen

Palavereja voi myös järjestää kotona, jolloin on helpompi ottaa lapsia mukaan vieraisille tai kutsua muut teille. Tottakai lapsista syntyy taustamelua ja hälyääniä, mutta uskon, että pyhäkoulunvetäjille tämä on tuttua ja normaalia!  Jos kokoonnutte teillä kotona, olet kiinni palaverissa vain sen kokoontumisajan ja säästät matkoihin kuluvan, kalliin ajan.  Lapsille voi selittää, että äiti haluaa jutella muiden aikuisten kanssa nyt, jos haluat olla meidän kanssa, pitää ollaa hiljaa tai voit leikkiä omassa huoneessa.  Monesti joku meidän lapsista hiippailee palaverin aikana vähän syliin, mutta liukenee sitten taas omiin leikkeihin aika pian.  Jos muut tuovat omia lapsia mukanaan, lapsista voi olla kivaa leikkiä uusien ystävien kanssa silläaikaa kun pidätte palaveria.

Entä jos tarvitsette rauhallista palaveriaikaa eikä lapsien läsnäolo ole mahdollista?  Jos palaverit järjestetään aikana, jolloin miehesi on kotona, voisiko hän sitoutua viettämään laatuaikaa lasten kanssa tuona aikana?  Miehet monesti pitävät erilaisesta tekemisestä ja puuhaamisesta lasten kanssa.  Uimahalliretket, pyöräily, hiihto, luistelu, puutyöt, legorakennelmat tai muu reipas touhuaminen voi olla lapsista huippumukavaa kun isä on matkassa.  Siinä menossa ei huomaakaan, että äiti on käynyt palaveeraamassa.  Isäkin saa olla ihan rauhassa isä ilman, että äiti on varoittelemassa ja neuvomassa siinä vieressä miten lasten kanssa pitäisi olla. :)


Apulaisena oleminen

Joskus on myös mahdollista sopia, että et käy palavereissa perheen tarpeiden takia, mutta tulet mukaan pyhäkouluun ja autat kaikessa missä voit.  Usein pyhäkouluissa on tarvetta ylimääräisille käsipareille, jotka pystyvät auttamaan eikä siihen tarvita etukäteisvalmisteluja. Silloin lapset saavat äidin mukaan pyhäkouluun ja voit antaa huomiota muillekin lapsille. Opetusvastuussa oleva saa keskittyä opettamiseen, jos sinä autat lapsia keskittymään tai käymään vessassa ja ohjaat heitä askartelussa ja laululeikeissä tms. Pyhäkoulunvetäjillä voi olla pätevyysvaatimukset ja seurakunnista riippuen koulutusvaatimukset, mutta pääasiahan on, että lapsia rakastetaan ja he oppivat tuntemaan Jumalan ja saavat mahdollisuuden rakastua Jeesukseen.  Jos olet mukana näin vapaaehtoisena apulaisena, aikaa ei kulu valmistautumiseen etkä joudu käyttämänä aivokapasiteettiasi vastuutyön miettimiseen.  Oletko koskaan kuunnellut lapsesi kertovan jotain asiaa ja huomaat, että mietit koko ajan vain projektiasti tai muita asioita, joita sinun pitäisi tehdä?   Kun sinulla on liian monta mietittävää asiaa, puheluita tai vastausta vaativia sähköposteja, et pysty olemaan todella läsnä perheellesi.  Mutta jos olet mukana työssä auttavana käsiparina, et joudu käyttämään siihen muuta aikaa.


Lasten kanssa Jumalanpalveluksessa

Jos päätät sanoa ei pyhäkouluvastuulle, ja lapset eivät mene mielellään pyhäkouluun ilman sinua, voit istua Jumalanpalveluksessa lastesi kanssa.  Minusta ei Jumalanpalveluksissa pitäisi olla mitään lapsikieltoa.  Toisaalta lapsille pitää opettaa, että kunnioituksesta toisia kohtaan salissa istutaan metelöimättä ja huutelematta.  Tämä vaatii paljon kärsivällisyyttä ja opettamista vanhemmilta, mutta on ihan hyvä tapa oppia istumaan tietyissä tilanteissa rauhassa.  Lapsille voi ottaa mukaan piirrustusvihkon ja kyniä tai muuta hiljaista puuhaa.  Ajan kanssa he ehkä haluavatkin mennä pyhäkouluun ilman äitiäkin.  Lasten mukana oleminen Jumalanpalveluksissa on siunattua myös muille seurakunnan jäsenille!

Me olemme yhteiskuntana menneet ehkä ihan liikaakiin lasten eristämiseen joka tilanteessa omiin tiloihinsa, jossa he eivät ”häiritse”.  Pienellä vaivannäöllä voi kuitenkin opettaa lapsille, että kirkkosali on paikka, jossa jaksamme istua hiljaa ja kuunnella.  Seurakunta on perhe ja perheessä on kaikenikäisiä jäseniä, jotka kaikki opettelevat kunnioittamaan muiden perheenjäsenten tarpeita. On olemassa myös kirkkokuntia, jotka eivät edes järjestä lapsille mitään erillistä pyhäkoulua. Vanhemmat pitävät heidät mukana Jumalanpalveluksissa ja opettavat heitä istumaan paikoillaan ja kuuntelemaan.  Joskus pieniä lapsia pitää viedä ulos kirkkosalista, mutta periaate on, että perheet voivat osallistua yhdessä kokouksiin.   Tällaista voi olla käytäntö myös pienissä seurakunnissa, jossa ei ole pyhäkoulujen vetäjiä tai vain vähän lapsiperheitä.

  
Pyhäkoulutyön tukeminen

Vaikka et olisi mukana pyhäkoulussa, voit silti olla palvelemassa pyhäkoulutyötä monin tavoin.  Esimerkiksi voit ottaa muiden työntekijöiden lapsia hoitoon palavereiden ajaksi.  Me olemme perheenä olleet monta kertaa lastenhoitajana, kun ystävillä on ollut menoja tai koulutuksia tai tehtäviä.  Joskus meillä on ollut lapset yötäkin, jos vanhemmilla on ollut koulutusta kauempana.  Monen lapsen ensimmäinen yökyläily on ollut meidän kotona.  Minusta ei ole ollut ylimääräistä vaivaa pitää muiden lapsia omassa kodissa kylässä.  Samalla tavalla hoituu lapsiperheen arki, oli siinä vain omat tai muutama vieraskin lapsi mukana temmeltämässä.  Ja omat lapset nauttivat vieraiden kanssa leikkimisestä niin, että on jopa helpompaa kun heillä on mukavaa touhuseuraa pari päivää.  Yhdessä vaiheessa seurakuntamme lauluryhmän vetäjät toivat lapsensa meille hoitoon musiikkiharjoitusten ajaksi.  Tämä musiikkiryhmä on taitava ja heillä on usein esiintymisiä.  Olimme mukana työssä taustahenkilöinä, vaikkemme olleetkaan parrasvaloissa.  Olimme ”vain” lastenhoitoapuna.

Jo sekin, että rukoilee pyhäkoulutyön puolesta, kyselee vastuunkantajien kuulumisia ja jaksamisia, voi olla todella rohkaisevaa.  Jos muistat heitä rukouksin ja kysyt erityisiä rukousaiheita pyhäkoulun puolesta, voit olla tekemässä tätä työtä ilman että olet fyysisesti läsnä.  Unohdamme joskus, että tärkein osa mitään hengellistä työtä on rukous ja siinä voi olla mukana kuka vain.  Myös muunlainen muistaminen on ihanaa; lapsille voi leipoa välipalaa tai syntymäpäiväyllätyksiä, ohjaajia voi kutsua vierailuille kotiin jne.


Perheessä aika, jolloin lapset ovat pieniä, on ohikiitävää.  Joskus lasten kanssa vietety hetket ja päivät tuntuvat ikuisuudelta, mutta jälkeenpäin katsottuna lapset kasvavat hyvin nopeasti.  En usko, että kukaan katuu lastensa kanssa vietettyä aikaa...vaan pikemminkin liiallista puuhaamista muissa töissä.  

Tuliko teille lukijoille mieleen mitään muuta käytännön vinkkiä?  Miten olette yhdistäneet perhe-elämää ja muita vastuutehtäviä?

kuva: Free Digital Photos

13.11.2013

Rakastaa, vai rakastaa (uusinta)

~~~ Tässä uusintana eräs ensimmäisistä blogiteksteistäni.  Julkaisin sen melkein kaksi vuotta sitten, kun olin juuri aloittanut blogini. Aloitin silloin sarjan, jossa käydään läpi Tiituksen kirjeen toisessa luvussa esiintyviä ohjeita nuorille naisille. ~~~


Käyn tässä postauksessa läpi Tiituksen kirjeen ensimmäistä ohjetta nuorille vaimoille.  Sarjan ensimmäinen postaus aiheesta on täällä.

"Niin myös vanhat naiset olkoot käytöksessään niinkuin pyhien sopii, ei panettelijoita, ei paljon viinin orjia, vaan hyvään neuvojia, voidakseen ohjata nuoria vaimoja rakastamaan miehiänsä ja lapsiansa, olemaan siveitä, puhtaita, kotinsa hoitajia, hyviä, miehilleen alamaisia, ettei Jumalan sana pilkatuksi tulisi."  Tiitus 2:3-5

Rakasta miestäsi.

Raamatussa on useita listoja.  Uskon, että se, missä järjestyksessä asiat ovat listattu, ei ole sattumaa.  Kuten se kuuluisa rakkausruno 1. Korinttolaiskirjeen  luvussa 13.  Ensimmäisenä sanotaan, että 'Rakkaus on pitkämielinen'- eli rakkaus on kärsivällinen.  Miksi pitkämielinen, kärsivällinen?  Ehkäpä tämä näyttää meille hyvin nopeasti sen, että rakastammeko me todella toista ihmistä.  Olemmeko kärsivällisiä, jaksammeko odottaa, jaksammeko toistaa?  Onko tämä ihminen minulle todella tärkeä?  Jos joku on minua kohtaan kärsivällinen, huomaan sen, ja koen itseni rakastetuksi.

Kun näissä ohjeissa ensimmäisenä on miehiemme rakastaminen, sen täytyy olla tärkeää.  Kristillinen avioliitto perustuu miehen ja naisen väliseen liittoon...niinpä heidän välinen suhteensa on perheen perusta.  Miehillekin on Uudessa Testamentissa käskyjä rakastaa vaimojaan,  mutta keskityn tässä nyt Tiituksen kirjeen toisen luvun ohjeisiin naisille.  Miehen rakastaminen on siis hyvä asia.  Uskon, että avioliiton alussa siitä ei tarvitsekaan ketään muistutella.

Kun luin Carolyn Mahaneyn ajatuksia tästä aiheesta, mieleeni jäi erityisesti sanan 'rakastaa' alkutekstin mukainen merkitys.  Uusi Testamenttihan on kirjoitettu alunperin kreikan kielellä, ja alkutekstin sanoilla on monta kertaa laajempi ja syvempi merkitys kuin se, mitä suomen kielelle ollaan onnistuttu kääntämään.  Niinpä oppineen ja lukeneen Raamatunopettajan opetuksia on ilo kuunnella; tutuista Raamatunpaikoista löytyy lisää syvyyttä ja vahvempaa merkitystä.

Sanalle 'rakkaus' on kreikan kielellä useita sanoja, joilla kaikilla on oma vivahteensa ja merkityksensä. Uudessa Testamentissa näistä käytetään kolmea: agapan, philein ja stergein (huom. kirjoitusasu voi vaihdella).

Tiitus 2:4 käyttää sanaa 'philein'.  Tämä sana kuvastaa läheisten ystävien välistä rakkautta.  Se on hellä, rakastava, palava rakkaus.  Sitä käytetään kuvaamaan ihmissuhdetta, jossa toinen henkilö miellyttää minua, nautin hänestä ja kunnioitan suhdettamme.  Sanaa kuvaavat parhaiten mieltymys, kiintymys, pitäminen.

Carolyn Mahaney puntaroi Paavalin sanavalintaa ihmettelemällä miksi Paavali ei käyttänyt sanaa agapan, joka on yleisesti käytetty sana Uudessa Testamentissa, kun puhutaan rakkaudesta.  Agapan on sana, jota käytetään kun puhutaan Jumalan rakkaudesta, itsenä uhraavasta rakkaudesta; rakkaudesta, jonka kohteena voi olla jopa vihollinen.  Siinä rakkauden kohteessa nähdään jotain arvokasta.  Tuo mainitsemani Korinttolaiskirjeen rakkauslukukin käyttää juuri tätä agapan-sanaa.  Mutta Uuden Testamenti kirjoittajat eivät käytä näitä eri sanoja rakkaudesta sattumanvaraisesti, vaihdellen niiden paikkaa huolimattomasti.  Jokaisella sanalla todellakin on tietty merkitys juuri siinä kohdassa missä sitä käytetään.

Meillä toki on yhteinen käsky rakastaa lähimmäistämme juuri tällä itsensä uhraavalla rakkaudella, ja koska miehemme on meidän lähimmäisemme, emme saa unohtaa tätäkään osaa rakkaudesta.  Mutta kun katsomme käskyjä vaimoille rakastaa miehiään, Raamatussa käytetään johdonmukaisesti sanaa philein, ei koskaan sanaa agapan!  Miehille, toisaalta, käytetään aina käskysanaa agapan, kun heitä ohjataan rakastamaan vaimojaan.

Uskon, että Carolyn Mahaney osui naulan kantaan pohdinnoissaan:  Hän on sitä mieltä, että käskyt, joita aviopuolisoille annetaan, todistavat heidän erilaisista heikkouksistaan puolisoina.  Ehkä miehet ovat huonompia osoittamaan itsensä uhraavaa rakkautta, ja siksi he tarvitsevat muistutusta siinä.  Ja usein naiset ovat huonompia näyttämään kiintymys-rakkautta - siksi sanavalinta Tiituksen kirjeen toisessa luvussa.

Meidän tulee muistaa rakastaa aviomiehiämme hellällä, kiintymystä osoittavalla tavalla.  Tiedän, että naisille voi olla paljon helpompaa uhrautua.  Laitan ruokaa, siivoan, hoidan lapset, teen yhtä ja toista uhrautuvaista mieheni eteen.

Mutta entä ystävyyden vaaliminen, toisen arvostaminen, hellien ja intohimoisten tunteiden ylläpitäminen.  Miten on? Onko se sinulle helppoa? Tuleeko se luonnostaan?

Meidän täytyy opetella rakastamaan miehiämme tällä hellällä, palavalla rakkaudella.  Vanhempia naisia käsketään opettamaan nuorempia naisia rakastamaan miehiään näin.  Niinpä voimme päätellä, että se ei ole automaattista.  Me tarvitsemme siihen apua!

Uskon siihen, että kun koemme Jumalan armahtavaa rakkautta itseämme kohtaan, aviomiestemme rakastaminenkin tulee suoraan sydämestä.  Niinpä paistattele Jumalan rakkaudessa sinua kohtaan, ja opetellaan yhdessä rakastamaan miehiämme Jumalan tahtomalla tavalla.

 ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

(Löysin tältä sivulta pitkän artikkelin kreikankielen rakkaus-sanoista.  Minulla on artikkelin kirjoittajan kirjoittama kirjasarja Uuden Testamentin kreikasta, jota olen juuri alkanut lukea. Mielenkiintoista!)      

30.10.2013

Vanhempi, vaadi tottelevaisuutta lapseltasi - linkki

Tiesimme jo nuorina vanhempina, että yksi suurimmista tehtävistämme on opettaa lapsille tottelevaisuutta.  Lasten tulee Raamatun mukaan totella vanhempiaan ja siispä vanhempien tehtävä on sitä opettaa.  Aihetta olemme opetelleet jo kohta kymmenen vuotta ja oppijan paikalla ovat olleet sekä lapset että vanhemmat.

Löysin eilen hyvän artikkelin tottelevaisuudesta ja laitan tuonne loppuun siihen linkin.  Artikkeli on kirjoitettu kristityille vanhemmille.  Tämä oli hyvä muistutus minulle siitä, että ei pidä ihmetellä ei-kristittyjen vanhempien oppeja ja lastenkasvatuksen periaatteita.  Onhan jopa vanhempia, jotka eivät vaadi lapsiltaan tottelevaisuutta.  Heidän mielestään lapset voivat itse valita tottelevatko ja ketä tottelevat.  Meillä kristityillä ei kuitenkaan ole tätä mahdollisuutta.  Tottelevaisuus on jokaisen opetuslapsen, Jeesuksen seuraajan, tunnusmerkki.  Nöyrryn itse tottelemaan Jumalan Sanaa ja haluan opettaa lapsillenikin tämän siunatun asenteen, tottelevaisuuden.

Artikkelissa pohditaan miksi kuitenkin jotkut kristityt vanhemmat näyttävät laiminlyövän tätä vanhempien vastuullista tehtävää:
Voin ymmärtää ei-uskovien vanhempien uhmakkuuden ja laiskuuden.  Minulla on raamatullisia kategorioita hengellisesti sokeiden käytökselle.  Mutta kristittyjen vanhempien välinpitämätön suhtautuminen askarruttaa minua.  Mitä on tämän epäonnistumisen taustalla, että ei vaadita eikä vastaanoteta tottelevaisuutta?  En ole varma.  Mutta voi olla, että nämä yhdeksän havainnointia auttavat pelastamaan joitain vanhempia laissez-faire-tyyliseltä vanhemmuudelta.  

Kirjoittaja jatkaa sitten yhdeksän kohdan avulla vanhemmuuden ja tottelevaisuuden selittämistä. Hän selventää myös sen, että tottelevaisuus ei ole vain Vanhan Testamentin lakitalouskautena vaadittua käytöstä.  Uuden testamentin keskeisiä opetuksia on tottelevaisuus evankeliumille.  Jos ei 2-vuotiaana opi tottelemaan, on melko varmaa, että 12- tai 20-vuotiaana on suuria vaikeuksia hyväksyä auktoriteetteja (Jumalaa, opettajia, työnantajia, poliisia) ja totella heitä.  Tiedän, että joku lapsistani voi aikuisena valita tottelemattomuuden tien (ei halua uskoa), mutta en jätä sen vuoksi tätä tärkeää elämän oppituntia heille opettamatta.

Artikkeli oli rohkaiseva ja tuli oikeaan aikaan.  Tuntuu, että lasten kanssa on kausia, ylä-ja alamäkiä.  Tällä hetkellä taitaa olla menossa kausi, jossa täytyy muistuttaa itseä olemaan johdonmukainen, luja ja rakastava vanhempi.  Se on nimittäin juuri nyt tarpeen.  Joskus on helpompaa ja lapset tottelevat iloisesti ja kyseenalaistamatta jokaista sanaa.  Mutta ehkä sekin kausi taas pian koittaa!

Linkki artikkeliin löytyy täältä.



11.10.2013

Kireä, kirottu kiire

Yhden erään erityisen haastavan päivän päätteeksi istun sohvalle Raamatun, hartauskirjan ja päiväkirjan kanssa.  Mies on työmatkalla.  Kaikki neljä lasta sängyissään, toivottavasti unessa.  Kurotan käteni kohti teekuppia ja nautin hiljaisesta hetkestä.  No, pieni syyllisyys nakuttaa siellä takaraivossa eikä anna minun olla täysin tyytyväinen päivän päätteeksi.  Kun ei vaan ehdi tekemään kaikkea mitä pitäisi.  Jotenkin tämä on tosi kiireistä aikaa, syksy.  Ja minä en halua olla kiireinen.


Olen ottanut yhdeksi hengelliseksi kurinalaisuushaasteekseni, että kamppaan kiireen ja tyrkkään sen ulos elämästäni.  Uskon että kiireisyys ja touhuaminen on meidän naisten yksi suurimmista heikkouksista.  Koska me kykenemme tekemään montaa asiaa tehokkaasti yhtä aikaa, on helppoa täyttää lautanen ja samantien koko tarjotin asioilla, jotka pitäisi saada tehtyä.  Me olemme siinä hyviä!  Siis oikeasti hyviä; ei varmasti ole tehokkaampaa työntekijää kuin nainen, joka haluaa todistaa arvonsa muille.  Mutta samalla se on heikkous, tämä jatkuva tekeminen.  Vahvuudet voivat nimittäin olla heikkouksia.

Miten voin valita olevani kiireetön?  Joka päivälle on tekemistä.  On asioita, joita ei voi jättää myöhemmäksi.  Nälkäinen vauva, raapiutunut polvi, hellalla kiehuva kattila, sovittu työ.  Sitten niitä häiriöitä, jotka oikeastaan ovat siunauksia, odottamattomia kohtaamisia ja hetkiä, jotka kuitenkin vaativat välitöntä vastausta.  Todellinen kiireettömyys, että ei koskaan pitäisi tehdä työtään joutuisammin onnistuu varmaan vain erakkona, yksinään jossain kuusikossa, jossa voi rauhassa veistellä sytykkeitä kun ei ole väliä sillä mitä tapahtuu ja milloin.

Mutta olen pohtinut tätä naisten kiirettä.  Satuin nimittäin törmäämään ajatukseen, että naisellisuuden vastakohta on kiire, kiirehtiminen.  Kykenemättömyys ottaa vastaan. (Suosittelen tämän lyhyen postauksen lukemista.) Osaan kyllä olla kiireinen, oi kyllä.  Touhuan, puuhaan, häärään, askaroin.  Ja varsinkin, jos koen jotenkin olevani syynin alla... Olenko tarpeeksi tehokas?  Teenkö tarpeeksi?  Voisinko vielä jotenkin todistaa, että käytän aikani ja täytän päiväni?  Jääkö tästä nyt näytettävää?

Mutta se rauha.  Kun haluan tuntea sisälläni rauhaa ja haluan luoda kotiimme rauhan ilmapiirin.  Sellaisen levollisen olotilan, jossa kiristys ja puristus hellittää ja saa vain olla ja hengittää ja nauttia ja   vastaanottaa.  Muistan aina kun Tommy Hellsten jossain kolumnissaan puhui mummostaan, jolla oli aikaa.  Kun hän kuori perunoita, hän kuori perunoita.  Kun hän perkasi kaloja, hän perkasi kaloja.  Ei ollut koko ajan hätäilemässä seuraavaan tehtävään, vaan oli läsnä siinä hetkessä.  Sellaisen ihmisen läsnäolossa on varmasti hyvä olla.  Joka askareissaankin huokuu läsnäoloa ja rauhaa muille.

Kiireellisyys rakentaa esteitä.  Älä tule.  Naisellisuus vastaanottaa.  Tule.
Kiireellisyys hallitsee.  Minä päätän.  Naisellisuus kunnioittaa.  Mielipiteesi on tärkeä.
Kiireellisyys vähentää.  Luovuus kuihtuu, elämä kapenee.  Naisellisuus kasvattaa.  Kukkimaan, leviämään.

Olen ihmetellyt näitä vastakohtia.  Olen kuvitellut itseni tuollaisena vastaanottavana, kunnioittavana, kasvattavana naisena.  Kesken päivän pysäytän itseni ja kysyn, miltä tämä tilanne näyttäisi, jos en kiirehtisi.  Huomaan kiireeni luovan esteitä.  Ei, rakas, en ehdi nyt juttelemaan.  Ei nyt muru lueta kirjaa, äidillä on nyt vähän kiire.  En ehdi kohtaamaan ystäviä, naapureita, ihmisiä kun häsyän ja touhuan.  En ehdi panostamaan läsnäoloani ihmisuhteisiin.  Entä jos osaisin olla vain läsnä, ottaa vastaan, kuolla omille kiireilleni ja antaa elämä toisen tarpeille?

Meille on annettu evankeliumeissa Martan ja Marian esimerkki (Luuk 10: 38-42) ja en usko että ote näiden sisarusten elämästä on sattumalta Raamatussa.  Martta otti Jeesuksen kotiinsa.  Hän oli vieraanvarainen ja avasi kotinsa ovet tuntemattomalle.  Halutessaan palvella vierasta hyvin hänen aikomuksensa olivat varmasti hyvät.  Mutta Jeesuspa ei ollut mikään tavallinen vieras, joka soppalautasen saatuaan juttelee niitä näitä isäntäväen kanssa.  Jeesus näki suoraan Martan heikkoon kohtaan ja hän uskalsi pukea sanoiksi, tuoda todeksi tämän heikkouden, taluttaa sen Martan silmien eteen: tässä näin.  Tämä sinun puuhastelusi ja palvelemisesi.  Olen otettu siitä, olet osoittanut minulle kunnioitusta muiden silmissä, olet kohdellut minua kulttuurin mukaan hyvin.  Mutta elämässä on vain vähän tarpeellista. Itse asiassa, elämässä on vain yksi ainoa asia, jota tarvitset.  Tämä tekeminen, tämä oman arvon hakeminen suorituksista ei tyydytä sinun nälkääsi.  Se lähtee vain todellisella ruoalla, sillä, jota ei voida sinulta ottaa pois.  Minun läsnäolollani.  Kaikki muu; tekeminen, yrittäminen, vaikutuksen tekeminen muihin nostaa ehkä verensokeriasi hetken ajaksi, mutta siitä seuraa romahdus.  Tarvitset todellista leipää, elämän leipää, tarvitset minua.

Jeesuksen läsnäolo.  Kun Jeesus kutsui opetuslapset, hän kutsui heidän olemaan kanssansa (Mark 3:14).

Martta ei ymmärtänyt Marian halua olla Jeesuksen seurassa, kuunnella, ottaa vastaan.  Mariaa piti hätistellä työhön, tekemään jotain tarpeellista.  Kiireinen ei kestä nähdä kenenkään vain istuvan paikallaan.  Eikö sillä oikeasti ole mitään tekemistä?

Mikä on minun todellista työtäni?  Opetuslapset kyselivät tätä Jeesukselta ja sama kysymys vaivaa minuakin.  Mitä meidän pitää tekemän, että me Jumalan tekoja tekisimme?  Me haluamme listan, me haluamme kääriä hihat ja alkaa työhön, olemaan tarpeellisia ja hyödyllisiä.  Jeesuksen vastaus on haaste.  Sinun tärkein työsi on uskoa minuun.  Usko.  (Joh 6:28-29).

Vietän aikaa Jeesuksen kanssa, enkä koe, että olen kiireessä vastaanotettu.  Saan olla, todistelematta ja ottaa vastaan.  Tämä on kiireettömyyshaasteeni päämäärä.  Haluan olla ja hengittää Jeesuksen läsnäolossa.  Istua Herran jalkojen juuressa.  Se on hyvä osa.

Ja kun kiireisen päivän päätteeksi avaan Raamattuni, löydän sieltä helmen, jonka omin heti ja nimeän "äidin muistolauseeksi".  Kirjoitan sen ylös ja laitan näkyvälle paikalle.

Nuhdelkaa kurittomia,
rohkaiskaa alakuloisia,
holhotkaa heikkoja,
olkaa pitkämieliset kaikkia kohtaan.
Katsokaa, ettei kukaan kosta kenellekään pahaa pahalla,
vaan pyrkikää aina tekemään hyvää toinen toisellenne
ja kaikille.
1 Tess 5:14-15 

Kun aamulla mies oli kysynyt tekstiviestillä, että miten menee, olin epätoivoisella hetkellä yllätettynä vastannut "Haasteita runsaasti, mutta toivoa näkyvissä".  Nyt sain lähettää hyvänyöntoivotukset tällä jakella höystettynä, Sana osui ihan napakymppiin, rohkaisi ja toi levon.

Kiireettömyyshaaste jatkuu ja tietoisesti tainnutan tarvetta olla tehokas.  Haluan mielummin olla nainen, jolla on hiljainen ja rauhaisa henki.  Armollista läsnäoloa kurittomien, alakuloisten, heikkojen parissa.  Heitä nuhdellen, rohkaisten holhoten, ollen kärsivällinen kaikkia kohtaan.  Nopeasti palaten Jeesuksen läsnäoloon, rauhan ja armon yhteyteen.  Lepoon.


kuva: Free Digital Photos/num_skyman

30.9.2013

Kuinka naisia verrataan lehmiin ja muita hauskoja hetkiä Sanan äärellä

Lukiessani Aamoksen kirjaa löysin jakeen luvusta neljä, joka aiheutti pientä hilpeyttä mielessäni.



Aamos puhuu Israelin kansalle epäkohdista, jotka ovat jääneet ylenkatsotuiksi liian kauan.  Kansan olisi pitänyt tietää paremmin ja nyt heitä odottaa tuomio. Erityisen kovaa puhuttelua saavat rikkaat, jotka eivät huolineet rahantavoittelussaan pitää laista kiinni.  Rahalla on usein sellainen voima.

Nyt tulevat suomituiksi rikkaat, ylhäiset naiset.

Kuulkaa tämä sana, te Baasanin lehmät, jotka olette Samarian vuorella, jotka sorratte vaivaisia ja runtelette köyhiä, jotka sanotte herroillenne: "Tuokaa meille juomista". 

Kuosmanen osasi kirjassaan kertoa, että Baasanin lehmät olivat hyvin ruokittua ja syötettyä karjaa, hyvinvoivia nautaeläimiä siis.  Kansan yläluokan hyvinvointi, syömingit ja juomingit, perustuivat toisaalta riistoon, väkivaltaan ja epäoikeudenmukaisuuteen.  Ylhäiset hemmotellut naiset ylellisine elämäntapoineen ja musiikkijuhlineen vaativat luksusta miehiltään eivätkä välittäneet, jos muutamaa köyhää sorrettiin siinä sivussa.

Minun piti ihan pyrskähtää tuon viimeisen lauseen kohdalla "Tuokaa meille juomista".  Nimittäin avioliittomme alusta asti mieheni on tuonut minulle aamuisin juotavaa, usein kun vielä makoilen sängyssä (aamuisin sängystä nouseminen on minulle aina hankalaa).  Yleensä teetä...en osaa päivää aloittaakaan, jos en juo kupillista teetä.  Ja kyllä, olen joskus huudellut teen perään, jos sitä ei ole kuulunut.  Nauratti siis tuo juomien huutelu, osui lähelle :)

Mutta sitten mietin tuota kuvaa, jonka Aamos tässä antaa meille naisista, joka ei selvästikään ole mitenkään imarteleva.  Lehmät, laiskurit, vaativat mieheltään rikkauksia ja odottavat heiltä myös kotona palveluksia.  Tässä on kaksi asiaa, joita olen "märehtinyt" (hih hih) siitä asti.

Onko minulla asenne, että mieheni pitäisi pitää yllä tietynlaista elintasoa?  Vaadinko häntä tekemään työssään päätöksiä, jotka perustuvat rahanhimoon vs. rohkaisenko häntä aina ottamaan huomioon huonommassa asemassa olevat?  Annanko vihjeitä, että voihan sitä vähän oikaista siellä täällä, jotta palkkapussi olisi vähän painavampi? Tai ajaako tarpeeni ylellisyyksiin häntä ylitöihin ja stressiin työn kanssa?  Painostanko häntä toisenlaiseen, paremmin palkattuun työhön?

Itselläni vastaus on tähän ei, en usko, että olen koskaan tällaista viestiä miehelleni lähettänyt.  En ole kasvanut ylellisyyden keskellä enkä koe jääväni mistään paitsi jos minulla ei ole tiettyjä merkkivaatteita, kallista kosmetiikkaa tai sisäfilepihvejä illalliseksi.  Päinvastoin rakastan kirpputorilöytöjä ja hyviä tarjouksia.  En tarvitse ravintolailtoja, viikonloppumatkoja Eurooppaan tai design-laukkuja ollakseni elämään tyytyväinen.

Mutta uskon, että meillä vaimoilla on suuri vaikutus miestemme työmoraaliin.  Vaikutuksemme voi olla hyvä tai huono, mutta miehemme kuuntelevat meitä.  Toivon, että oma mieheni voisi tiukassa työtilanteessa muistaa, että tuen ja toivon häntä aina tekemään Jumalalle kunniaa tuovia päätöksiä, vaikka se merkitsisi niukempaa toimeentuloa omalle perheelle. Samoin kuin mielummin elän vähemmällä rahalla, jos me perheenä ja avioparina voimme viettää enemmän aikaa yhdessä.  Ylitöitä ehtii tehdä sittenkin kun lapset ovat kasvaneet aikuisiksi.

Toinen asia, joka jakeessa kiinnitti huomiotani, oli se, että nämä "lehmät" olivat tehneet miehistään pieniä palvelupoikia.  He kyllä kutsuivat heitä herroiksi, mutta se oli sarkastinen kutsumanimi.  En voinut olla vertaamatta tätä kohtaa Genesiksen paikkaan, jossa Herra Jumala sanoo: "Ei ole ihmisen hyvä olla yksinänsä, minä teen hänelle avun, joka on hänelle sopiva."  (2:18).

Olen miettinyt paljon tätä asiaa siitä lähtien kuin luin Aamoksen kirjan.  Minut on luotu olemaan avuksi miehelleni.  Vaikka tämä ei tarkoita sitä, etteikö mieheni ikinä auttaisi minua missään, on kuitenkin avioliiton asetelma se, että vaimo on apuna miehelleen.  Tämä lause voi kuulostaa huutavalta vääryydeltä joidenkin korvissa, mutta itse otan sen etuoikeutena ja vastuuna.  Minua tarvitaan.  Teenkö parhaani, että mieheni voi toteuttaa Jumalan hänelle antamaa kutsua ja tehtävää?  Tuenko häntä hänen työssään ja unelmissaan?

Olen huomannut, että omat lahjani ja kykyni ovat usein ne, joita hän kipeästi tarvitsee voidakseen tehdä työnsä hyvin.  Me täydennämme toisiamme mahtavasti ja olen iloinen, että voin auttaa häntä monissa asioissa.  Teen sen hyvin ja se tuo minulle tyydytystä; olemme tosiaankin toisillemme luodut!  Aamoksen varoittava esimerkki hemmotellusta ylhäisnaisesta on hyvä muistutus siitä, että ei jokainen vaimo näe tehtäväänsä Jumalan antamaksi siunaukseksi, vaan kääntää sen päälaelleen ja alkaa väärinkäyttää avioliittoaan.  Mutta tällainen lehmä joutuukin seuraavassa jakeessa lihakoukkuun roikkumaan...  

Vielä yksi huomio tästä apuna olemisesta: jokainen aviopari ja avioliitto on ainutlaatuinen.  Tavat, joilla minä autan miestäni ovat hyvin erilaisia niistä tavoista, joilla joku muu auttaa miestään.  En halua edes listata mitään, mitä teen, koska nämä ovat hyvin henkilökohtaisia asioita.  Mutta haluan rohkaista jokaista vaimoa löytämään ne tavat, joilla he voivat auttaa omaa miestään hänen omassa työssään ja palvelutehtävässään.  Ei kai kukaan halua vaimoa, joka vastustaa jokaista päätöstä ja vaikeuttaa elämää joka käänteessä?

Tällaisia ajatuksia vielä Aamoksen kirjasta, jotka eivät mahtuneet edelliseen tekstiin.  Sitten seuraavan kirjan kimppuun!

                                                                  ****
Innostuin Vanhan Testamentin ns. pienistä profeetoista luettuani Juhani Kuosmasen kirjan “Pienten profeettojen suuri sanoma” (Aikamedia Oy).  Vaikka nämä 12 profeettaa julistivat sanomaansa yli tuhat vuotta sitten sen ajan ihmisille ja sen ajan ongelmiin, löytyy sieltä ajankohtaisuutta vielä tämänkin päivän ihmiselle.  Käytän kirjoituksissani lähteenä pikku profeettoja, Kuosmasen kirjaa, NIV Study Bible:a ja Message-Raamatunkäännöstä sekä netistä löytyviä artikkeleita ja kirjoituksia.  


kuva: Free Digital Photos/ Tina Phillips

25.9.2013

Aamos ei silittele päätä


Aamos on kiehtova kirja lukea, kirjalliselta tyyliltään, mutta myös sanomaltaan.  Aamoksen kirjaa opiskellessa mieleen on tullut parikin teemaa, jotka toistuvat usein Raamatussa.  Ensinnäkin on olemassa kylvön ja niiton laki.  Jos kylvät pellollesi mansikkaa, et voi odottaa niittäväsi sieltä vehnää.  Sama periaate toimii myös ihmissuhteissa ja elämässä yleensäkin.  Jos avioliitossasi kylvät itsekeskeisyyttä, manipulointia ja armottomuutta, et tule niittämään rakkaudellista, anteeksiantavaa ja molempia tyydyttävää ystävyys-ja rakkaussuhdetta.   Jos lapsia kasvattaessasi  kylvät lempeitä sanoja, ymmärtämistä ja johdonmukaisuutta, niin niität empaattisia ja rajoja kunnioittavia nuoria ja aikuisia.  Aamoksen aikaan Israelin kansa joutui kohtaamaan tämän luonnonlain jälleen kerran. He olivat eläneet itsekästä, synnillistä elämää ja olivat nyt kasvokkain seuraamuksien kanssa.  Huono kylvö tuottaa huonon sadon.

Toinen teema on ”Sille jolle on paljon annettu, siltä paljon vaaditaan”.  Suomalaisittain: Jos on lusikalla annettu, ei voi kauhalla vaatia.  Mutta jos sinulle on annettu kauhoittain, niin sinulta vaaditaan myös paljon.  Kolmas toistuva aihe on oikeudenmukaisuus.  

Aamoksen ensimmäisen ja toisen luvun kuvaamat rangaistukset ympäröiviä kansoja, Juudaa ja Israelia varten ovat väkivaltaisia: tulta, hävitystä, pakkosiirtolaisuutta, tappamista.  Nämä kai ovat niitä raamatunpaikkoja, jotka ovat saanet monet skeptisesti kyselemään, miten kristityt voivat väittää Jumalansa olevan rakkaus (1 Joh 4:8).  Vanhan testamentin kirjoja lukiessa Jumala näytää olevan sodan Jumala.

Aamosta lukiessa tulee kuitenkin selväksi, että rangaistukset eivät ole vain jotain kosmisia uhmakohtauksia, jossa heitellään kiukkupäissä mitä sattuu, minne sattuu.  Jumala ei yhtäkkiä suutu ja pudota yllättäen rangaistusta viattoman sivullisen päälle.  Ei, päinvastoin.  Jumala on erittäin kärsivällinen eli pitkämielinen (2 Moos 34:6,  4 Moos 14:18, Nehemia 9:17, Psalmi 86:15, Psalmi 103:8, Psalmi 145:8, Jooel 2:13, Joona 4:2.).  Raamatussa puhutaan syntivelan kasvamisesta tuomioiden mittaan.  On siis olemassa Jumalan mitta, joka täyttyessään saa aikaan tuomion, ja sen täyttymiseen menee kymmeniä, jopa satoja vuosia (1 Moos 15:16). Tänäkin päivänä ihminen voi kartuttaa päällensä Jumalan tuomion kovuudella ja katumattomalla sydämellä (Room 2:5).

Jumala oli tuonut hyvin selväksi odotuksensa ja lakinsa kansalleen.  Useat profeetat olivat nousseet historian aikana muistuttamaan kansaa Jumalan laista ja seuraamuksista, jotka tulisivat kansan osaksi jos he unohtaisivat ne.  Oli kulunut vain 100 vuotta siitä, kun tuli oli langennut profeetta Elian rakentamalla alttarille Karmelin vuorella.  Kansa oli saanut nähdä ja kokea hyvin dramaattisesti sen, miten Luoja Jumala oli elävä ja todellinen ja että Hän vastasi Elian rukoukseen.  Ja Israelissa olikin parantunut paljon sekä uskonnollisesti että moraalisesti.

Mutta Jumalan täytyi kutsua Israelia (taas) parannuksen paikalle.  Kansalaiset olivat vaipuneet syvälle epäjumalanpalvelukseen, tuhlailevaan ja mahtailevaan ylenpalttisuudessa elämiseen, moraalittomuuteen, korruptioon ja köyhien sortamiseen.  Tuomioita synneistä ei kuitenkaan lähetetty ilmoittamatta siitä ensin kansalle: ”Sillä ei Herra, Herra, tee mitään ilmoittamatta salaisuuttaan palvelijoillensa profeetoille” (Aamos 3:7).  Tätä tuomiota ilmoittamaan Jumala  oli kutsunut paimenen ja puutarhurin:  Aamos Juudan Tekoasta.

Vaikka Aamos ei ollutkaan saanut virallista profeetankoulutusta, hän osasi puhua erittäin taitavasti saaden vihamielisen kansan kuuntelemaan puhettaan (sillä kuka nyt haluaisi kuulla tuomiopäivän saarnaajaa?).  Luin erään artikkelin, jossa analysoitiin Aamoksen kirjan ensimmäisissä luvuissa olevia tuomiopuheita.  Kirjoittaja osoittaa Aamoksen käyttävän puheessaan juutalaisille tuttua kaavaa, jonka käyttö julkisessa puheessa oli yleistä.  Aamos kuitenkin käyttää kaavaa ”väärin” eli odottamattomalla tavalla hätkäyttääkseen Israelin tajuamaan, että tuomion lopullisena kohteena eivät ole Israelin naapurikansat tai Juuda (kuten Aamoksen kirjan alusta voisi päätellä), vaan Israel itse.

Tuomiota kyllä  julistetaan myös muille kansoille.  Vaikka juutalaiset olivat Jumalan valittu kansa, Jumala ei ollut vain heidän Jumalansa.  Hän hallitsee kaikkia kansoja, on mukana kansakuntien synnyssä ja vaatii niitä tilille teoistaan.  Hän käytää kansoja tahtonsa toteutumisen välikappaleena.  Jumala on koko universumin Kuningas.  Koska Hän on kaikkivaltias, Israelin Jumalan käsissä on kaikkien kansojen sekä koko maailman historia ja kohtalo.  Israelin tulee ymmärtää, että Herra ei ole vain heidän Herransa, vaan että Herra Jumalalla on tarkoituksensa myös Israelin rajojen ulkopuolella.  Israelilla on ainutlaatuinen, mutta ei yksinomainen suhde Jumalaan.  Sen vuoksi Jumalalla oli oikeus vaatia lakinsa noudattamista myös muilta kansoilta.

Mitkä olivat tuomion kohteena olevien kansojen synnit, joista sai näin vakavat seuraukset?  Damasko: julmuus taisteluissa Gileadia vastaan.  Gassa: Laajamittainen orjakauppa.  Tyyro: veljeskansan myyminen orjuuteen.  Edom: veljesvaino miekalla.  Ammon: kansan sotaisat laajenemispyrkimykset erittäin julmin keinoin (esimerkkinä raskaana olevien naisten halkaiseminen).  Mooab: kuninkaan haudan häpäiseminen.  Juuda: epäjumalanpalvelus korvasi elävän Jumalan lakien noudattamisen.

Ja viimeisenä huipentuma: Israel.

Aamoksen viesti on, että Israel on pahempi kuin mikään muu maa.  Pahempi kuin vanhat vihollisensa aramealaiset tai filistealaiset.  Pahempi kuin Eesaun jälkeläiset edomilaiset.  Pahempi kuin Lootin tyttäristä polveutuvat kansat, sukulaiskansat, Ammon ja Moab. Pahempi kuin sisarkansa Juuda.  Israelin kansan synnit ovat moninaiset, mutta niitä lukiessa mikään niistä ei tunnu yhtä julmalta ja ihmisyyttä rikkovalta kuin edellä mainitut teurastamiset ja orjuuttamiset.  Miksi sitten Jumala väitti Israelin syntien olevan muiden kansojen syntejä pahempia?  Tässä tullaan Aamoksen kirjan pääsanomaan.

PÄÄSISÄLTÖ: Jumala vaatii enemmän niiltä, joille Hän on antanut enemmän.  Luuk. 12:48.

Juutalaisilla oli Jumalan laki.  He tiesivät paremmin.  Juuda oli myös hylännyt lain.  Mutta Aamos korostaa Israelin syntejä, koska Israel on tuomion kohteena ja Jumala haluaa heidän todella ymmärtävän syntiensä vakavuuden.  Raha oli korvannut Jumalan palvelemisen ja ihmisten rakastamisen.  Rikastuminen oli tärkeämpää kuin rakastaminen.  Vaikka he eivät murhanneet toisia, repineet auki raskaana olevia naisia tai aloittaneet sotia, heidän syntinsä oli pahempi Jumalan silmissä koska he tiesivät paremmin. He olivat tekopyhiä.  He palvelivat Jumalaa rituaalein, mutta heidän sydämensä oli rahan ja vallan pauloissa.  Rahalla sai ostaa oikeutta, rikkaan väärintekoja katsottiin läpi sormien.  Jos oli kahisevaa ei tarvinnut enää noudattaa sääntöjä, olihan yleinen ymmärrys se, että Jumala hyväksyi  heidän tekonsa ja oli sen vuoksi siunannut heitä mammonalla.

Israelin syntejä lukiessa ei tarvitse kovin kaukaa hakea yhtymäkohtia tämän päivän maailmaan.  Köyhien sortaminen, ihmiskauppa, korruptio, epäoikeudenmukaisuus  ja rahan valta ovat jokapäiväisiä uutisia.  Minua puhututtaakin sen vuoksi tämä Aamoksen kirjan pääviesti: jolle on paljon annettu, siltä paljon vaaditaan.  Suomalaisena kristittynä en voi edes teeskennellä, etteikö minulle olisi annettu ylenpalttisesti mahdollisuuksia tuntea Jumala,  ymmärtää Hänen tahtonsa, lukea Hänen sanaansa.  Olen saanut elää hämmästyttävän hyvinvoinnin maassa.  Huippuhyvät koulut, ilmaiset rokotukset, turvallinen juomavesi, aina sähköä, tietotaitoa vaikka muille jakaa.  Käytänkö minä näitä mahdollisuuksiani tuomaan oikeutta ja hyvyyttä maailmaan?  Vai kiemurtelenko epämukavasti kun näen naapuruston juopot, yksinäiset lapset, väsyneet yksinhuoltajat ja unohdetut vanhukset?  Kaikuuko ajatuksissani puolusteleva miten minä...miksi minä...en minä... ja muu minä-keskeinen soopa?

Jumala, joka välittää koko maailmasta, kaikista kansoista, on antanut aika selvät käskyt Jeesuksen seuraajille.  On silkkaa tekopyhyyttä väittää olevansa Kristuksen seuraaja, jos ei kiinnosta ollenkaan yhteiskunnan epäkohdat ja oman elinyhteisön tarpeet.  Seurakunnilla ei ole varaa hymistellä saleissaan Jumalan rakkaudesta ihmisiä kohtaan, jos se rakkaus ei näy käytännön tasolla seurakunnan, kristittyjen elämän kautta.   Silloin se on pelkkää ulkokultaisuutta, valkoiseksi kalkittua hautakumpua, joka on sisältä täynnä kuolleita luita.

Verrattuna Aamoksen ajan Israeliin meille on annettu itse asiassa paljon enemmän.  Meillä on ylösnoussut Kristus ja Pyhä Henki.  Sillä Jumala ei ole antanut meille pelkuruuden henkeä, vaan voiman ja rakkauden ja raittiuden hengen. (1 Tim 2:7).  Meillä on Isä, joka on siunannut meitä taivaallisissa kaikella hengellisellä siunauksella Kristuksessa (Ef 1:3).  Me emme tarvitse yhtään enempää pumppausta tai tsemppausta vaan uskon todeksinäyttämistä teoillamme.  Joka siis ymmärtää tehdä sitä, mikä on hyvää, mutta ei tee, hänelle se on synniksi (Jaak. 4:17).  Minun haaveenani on, että Jeesuksen seuraajat muuttavat yhteiskuntaa oikeudenmukaiseksi ja tarttuvat epäkohtiin pelkäämättä ja epäröimättä.  Se alkaa ihan sieltä kotoa, ja kotioven ulkopuolelta.  Jotkut vaikuttavat yhteiskunnan korkeimmilla paikoilla.  Mutta joka tasolla on tarpeita.  Maailman muuttamiseen tarvitaan vain altis sydän ja ahkerat kädet.

Aamoksen kirjan lopussa puhutaan Herran sanojen kuulemisen nälästä.  Kuinka nuoret hoippuvat kuolemaisillaan etsimässä Herran sanaa.  Löytävätkö sinun elämässäsi olevat lapset ja nuoret todellista ruokaa, elämän leipää, vai hoipertelevatko he sitä etsimässä kaduilta ja vieraista sängyistä?  Sinulle on annettu Kristuksessa niin paljon.  Älä luule, etteikö Jumala tule vaatimaan sinulta myös paljon.

Mutta oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus niinkuin ehtymätön puro. 
(Aamos 5:24)

Saakoon meidän elämämme ja tekomme olla kuin raikasta vettä janoiselle tämän päivän yhteiskunnassa.



Innostuin Vanhan Testamentin ns. pienistä profeetoista luettuani Juhani Kuosmasen kirjan “Pienten profeettojen suuri sanoma” (Aikamedia Oy).  Vaikka nämä 12 profeettaa julistivat sanomaansa yli tuhat vuotta sitten sen ajan ihmisille ja sen ajan ongelmiin, löytyy sieltä ajankohtaisuutta vielä tämänkin päivän ihmiselle.  Käytän kirjoituksissani lähteenä pikku profeettoja, Kuosmasen kirjaa, NIV Study Bible:a ja Message-Raamatunkäännöstä sekä netistä löytyviä artikkeleita ja kirjoituksia.  

17.9.2013

Jooelin kehoitus vanhemmille


Valtava katastrofi oli iskenyt maahan.  Kaikki oli tuhoutunut.  Maa oli raastettu putipuhtaaksi.  Ei ollut ruokaa.  Ihmisten kohtalo oli epätoivoinen.  Tällaisissa tilanteissa ihmiset, jotka eivät ole uhranneet ajatustakaan Jumalalle vuosikymmeniin löytävät yhtäkkiä itsestään tarpeen selittää Jumalaa ja Hänen tekojaan.  Miksi tämä tapahtui?  Millainen Jumala oikein on?!  Olisimmeko voineet estää tämän jotenkin?  Eräässä tällaisessa tilanteessa Israelin kansan historiassa nousi puhumaan Jooel, profeetta.  Hän ilmoitti,  että Jumala ei ole irrallinen meidän päivittäisestä elämästämme.  Hän on aina läsnä ja olemme aina tekemisissä Hänen kanssaan.  Mutta huomaammeko päivittäisen kiiruhtamisen keskeltä Häntä?  

 Kun onnettomuus, tässä tapauksessa kuivuus ja kaiken kasvavan tuhonnut heinäsirkkavitsaus,  järistyttää ennen niin vakaalta vaikuttavaa elämää, paljastuu totuus ihmisen moraalisesta ja hengellisestä tilasta.   Ihmiset olivat nyt kasvokkain päätöstensä, valintojensa, sanojensa ja ajatustensa kanssa, kun ne aiemmin olivat peittyneet päivittäisten rutiinien, kiireen ja touhuamisen alle.  Ne olivat Jumalan tuomion paljastavan valon alla.  Jooel tulkitsi katastrofia oikein.  Hän ymmärsi vitsauksen olevan Jumalan lähettämä.  Juhani Kuosmanen selventää kirjassaan Pienten profeettojen suuri sanoma, että  tavallisesti heinäsirkat saapuivat etelästä tai kaakosta.  Jooel kertoo tämän lauman tulleen epätavallisesta ilmansuunnasta, pohjoisesta (2:20), Jumalan käden ohjaamana.  Profeetta tiesi, että katastrofi voi auttaa Israelin kansaa tutkimaan sydäntään, huomaamaan syntinsä ja katumaan niitä. 

Jooel sai kutsua kansaa parannuksen tekoon.  Nämä seuraavat jakeet Jooelin kirjasta ovat aina koskettaneet minua:   ”Mutta vielä nytkin, sanoo Herra, kääntykää minun tyköni kaikesta sydämestänne, paastoten, itkien ja valittaen.  Reväiskää rikki sydämenne, älkää vaatteitanne, ja kääntykää Herran, teidän Jumalanne, tykö; sillä hän on armahtavainen ja laupias, pitkämielinen ja armosta rikas, ja hän katuu pahaa.” (2:12-13).  Tässä on pureskeltavaa niille, jotka letkauttavat kristinuskon olevan nii-iin helppo uskonto; tee syntiä ja sitten vaan kirkonpenkissa kadut ja saat anteeksi kertaa ääretön.  Vai että helppoa?  Kristillinen katuminenko helppoa? Millaista on todellinen parannuksen teko?  Paastoamista.  Itkemistä. Valittamista.  Sydämen rikki repimistä.  Jumalan puoleen kääntymistä.  Omien syntiensä tunnustamista, joskus julkisestikin?  No, jotkut voivat kokea sen helpoksi mutta minulle ei katumuksen teko tule niin luontevasti, lonkalta heittäen ...vaikka sitä usein toivonkin. 

Mutta jakeen loppuosa on huikea muistutus siitä, millainen Jumala meillä on: armahtavainen ja laupias, pitkämielinen ja armosta rikas, ja hän katuu pahaa.  Ja Hän antoi anteeksi katuvan kansan synnit ja ajoi heinäsirkkalauman eri tuulien mukana pois.  Viime talvena omin oikein omakseni Jooelin kirjan jakeen ”Ja minä korvaan teille ne vuodentulot, jotka heinäsirkka, syöjäsirkka, tuhosirkka ja kalvajasirkka söivät, minun suuri sotajoukkoni, jonka minä lähetin teitä vastaan.” (2:25).   Minä KORVAAN.  Jumala antaa takaisin ne menetykset, jotka sirkkalauman ahdistaessa tapahtui.  Hän hyvittää, Hän maksaa takaisin.  Jumalan ei tarvitsisi niin tehdä.  Loppujen lopuksi sirkat tulivat tuhojansa tekemään kansan väärien valintojen, kapinallisen sydämen ja synninteon tuloksena.  Ei kuuliaista kansaa olisi tarvinnut ravistella nälkäkuoleman uhalla.  Mutta Jumala, armosta rikas, haluaa korvata ne menetykset, jotka meidän väärien tekojen seurauksena olemme kokeneet.  Eikö ole aika hieno lupaus, ihan ansaitsematonta rakkautta ja hyvyyttä!  Ja jotenkin uskoni yltää näkemään sen, että Jumalan antama korvaus on paljon hienompaa kuin mitä sirkkojen suihin joutui...eikö se olisi ihan Jumalan kaltaista?

Äitinä korviini jäi kuitenkin Jooelin kirjasta kaikumaan ensimmäisen luvun jakeet 2-3. Meillä kotona kuuluu usein pyyntö: "Kerro tarinoita siitä kun sinä olit pieni!”.  Tarinoita meidän lapsuudesta.  Mitä me teimme, mitä tapahtui, missä me olimme, miltä meistä tuntui.  He ovat kuulleet kymmenen kertaa ”en halunnut syödä vihreitä papuja ja mitä sitten tapahtuikaan” ja ”olisin halunnut katsoa sen tv-sarjan loppuun, mutta äiti kutsui ja en halunnut totella...” ja muita kertomuksia meidän elämästämme.  Usein kerromme heille hauskoja tapahtumia, on niin mukava saada lapset nauramaan.  Mutta kun aika on sopiva, haluan olla kertomassa lapsillemme todellisista kamppailuista ja todellisista valinnoista, joita olen kokenut.  Virheistä, vääristä valinnoista, syntiinlankeamisesta.  Ja mitä sitten tapahtuikaan?  Miten elin uskoani todeksi kouluiässä, murrosiässä, nuorena aikuisena?  Mitä vaikeuksia koin?  Miten Jumala tuli avuksi?  Miten uskoni sai kasvaa?  Juuri tätä Jooel haluaa vanhemmille kertoa: älkää antako lastenne unohtaa näitä tapahtumia, näitä muistomerkkejä.  




On helppoa kertoa hauskoja kokemuksia lapsuudesta ja nuoruudesta.  Uskon kuitenkin, että rehelliset kertomukset kamppailuista, jopa ”katastrofeista” ja miten niihin reagoimme auttavat lapsiamme ymmärtämään uskoa ja hengellisiä totuuksia paremmin kuin ajan kultaamat muistot, joissa kaikki on vain koko ajan ihanaa ja vaivatonta.  Olen kasvattaja, ja ymmärrän sanan niin, että minun tehtäväni on auttaa lapsiani kasvamaan.  Ei vain fyysisesti ja henkisesti aikuiseksi, vaan myöskin hengellisesti kypsäksi.  Sellaiseksi, jolla on tarkkaa hengellistä näkö-ja arvostelukykyä.  Jooelin kirjassa tämä perimätieto kuivuudesta ja heinäsirkoista sai olla varoituksena ja muistutuksena tuleville sukupolville.  Valinnoillamme on aina seuraamuksia.  Raamatulliset periaatteet ja lainalaisuudet ovat todellisia.  Lastemme tulee oppia erottamaan hyvä ja paha ja synnin seuraukset.  Tämä auttaa heitä olemaan viisaita tulevaisuuden vaikeinakin päivinä. 

Kuulkaa tämä, te vanhimmat, ja ottakaa korviinne, kaikki maan asukkaat. Onko tällaista tapahtunut teidän päivinänne taikka teidän isienne päivinä?  Kertokaa tämä lapsillenne, ja teidän lapsenne kertokoot sen lapsillensa ja heidän lapsensa tulevalle polvelle... Jooel 1:2-3 

Meillä on koko Raamatun rikkaat kertomukset ja sen ajan ihmisten elämän esimerkit käsissämme ja väsymättä me kerrommekin näiden uskon esi-isien kokemuksista jälkeläisillemme.  Mutta uskon, että meidänkin stoorit, kertomukset omasta kokemuksestamme voivat olla herättelemässä heitä ikuisen Jumalan olemassaoloon ja henkilökohtaiseen läsnäoloon ihan tässä meidän ajassamme.  Ja se, samoin kuin Raamatun uskon isien ja äitien esimerkit, on osa heidän omaa historiaansa, heidän sukuaan, heidän kertomustaan.  Olemme ihmisiä, eri aikakausilla, mutta tarinamme on samaa jatkumoa Jumalan suuressa rakkaustarinassa.   



Innostuin Vanhan Testamentin ns. pienistä profeetoista luettuani Juhani Kuosmasen kirjan “Pienten profeettojen suuri sanoma” (Aikamedia Oy).  Vaikka nämä 12 profeettaa julistivat sanomaansa yli tuhat vuotta sitten sen ajan ihmisille ja sen ajan ongelmiin, löytyy sieltä ajankohtaisuutta vielä tämänkin päivän ihmiselle.  Käytän kirjoituksissani lähteenä pikku profeettoja, Kuosmasen kirjaa, NIV Study Bible:a ja Message-Raamatunkäännöstä sekä netistä löytyviä artikkeleita ja kirjoituksia.  

 Kuva: Free Digital Photos/Ambro

14.9.2013

Viikonlopun lukemista

Tervetuloa uudet lukijat!  

Kirjoitan tällä hetkellä pienistä profeetoista ja olen yrittänyt tänään saada Jooelin kirjasta nousseita ajatuksia naputeltua koneelle.  Sain kaksi ensimmäistä kappaletta valmiiksi, mutta kirjoittaminen on todella hidasta neljän pienen ihmisen vaatiessa hoivaa ja huomiota.  Ja ne vielä haluavat syödäkin, jopa monta kertaa päivässä!  :D 

Jossain näin ajatuksen "täydennä seuraava lause"-leikistä ja olen huvitellut sen parissa. "Tiedät olevasi äiti, kun...

  • toivot saavasi nukkua aamulla pitkään, ainakin kello 7 saakka!
  • vaatteista löytyy jauhelihakastiketta selkäpuolelta, jonka huomaat tottakai vasta kun olet jo asioilla ihmisten ilmoilla.  Tai itseasiassa ystäväsi huomaa.  Eikä puhuta nyt ollenkaan nuha-aikaan löytyvistä kiiltävistä raidoista.
  • pilkot oman ruokasi pikku palasiksi ennenkuin alat syödä ja havahdut tähän vasta kun toiset seurassasi istuvat naiset vilkuilevat lautastasi ihmettelevä ilme kasvoillaan.
  • värikkäät Ikean muovimukit ovat osa normaalia pöytäkattausta.
  • haaveilet, että voisit joskus lähteä matkalle vain yhden pienen matkalaukun kanssa. 
  • haaveilet, että voisit joskus lähteä kauppaan yksin.  Yksin! :D
  • jatka kommenteissa! 

Mutta olen ehtinyt kuitenkin lukemaan...lempiharrastukseni!

Tässä on muutama linkki ajatuksia herättäviin, ihastuttaviin tai vihastuttaviin artikkeleihin.  Laitoin jokaiseen pikku palasen tekstiä maistiaisiksi, enkä jaksanut alkaa suomentamaan... :) 

Uusin blogi-ihastukseni on The Matt Walsh Blog.  Matt kirjoittaa rohkeasti ja erinomaisen sujuvasti tämän päivän kuumista aiheista.  Tässä esimerkkipostaus pojasta, jonka vanhemmat kohtelevat häntä tyttönä, koska heidän mielestään silloin 3-vuotias poikansa sai valita sukupuolensa ja hän valitsi tyttönä olemisen.  ??? !!! Sitä minäkin! 


The Colorado civil rights division has ruled that a school district in the state discriminated against a first grade boy when they refused to let him use the girl’s bathroom. The news reports refer to him as a “her” because, according to his parents, he is “transgendered.” I, on the other hand, call him a “boy” only because he is scientifically, biologically, physically, genetically, chromosomally, actually, really, indivisibly, indisputably male. He is a boy. 

Pyromaniacs, setting the world on fire kirjoitti naisen siveästä pukeutumisesta miehen näkökulmasta.  


Consider the questions again. "Is it pretty?" Fine question, no evil in it. "Is it comfortable, is it complimentary, is it fun?" No problem. I'd just suggest you add one more question"Is it helpful, or is it hurtful, to my brothers in Christ? Will this unintentionally contribute to their having a focus that is harmful to their holy walk?"

Jonathan Last on kirjoittanut kirjan "What to Expect When No One’s Expecting", jossa käsitellään lapsettomuutta.  Ei siitä näkökulmasta, että pariskunta kärsisi lapsettomuudesta, vaan siitä miten yhteiskunnan laskeva syntyvyys monien pariskuntien valitessa lapsettomuuden on tulevaisuuden suuri ongelma.     


"A powerful argument that the only thing worse than having children is not having them." —P.J. O'Rourke  For years, we have been warned about the looming danger of overpopulation: people jostling for space on a planet that’s busting at the seams and running out of oil and food and land and everything else. It’s all bunk. The "population bomb" never exploded. What to Expect When No One’s Expecting explains why the population implosion happened and how it is remaking culture, the economy, and politics both at home and around the world.
Päivi Räsänen jakoi Helsingin Sanomien sivuilla minun mielestäni aika yllättäen, että on luonnotonta kökkiä pienen lapsen kanssa yksin kotona.  Koska en ole lukenut koko haastattelua Iiris-lehdestä, voi olla, että lause on asiayhteydestään irroitettu niinkuin kävi viimeksi Räsäs-kohun kanssa.  Vastalauseena sanon, että koti on se luonnollisin ja monelle pienelle lapselle rakkain paikka. Minä olen ainakin mielummin kotona pienen lapsen kanssa kuin a) raahaan pientä lasta paikasta toiseen, jotta voisin itse virkistäytyä b) laitan pienen lapsen päiväkotitätien hoitoon ja lähden töihin.  Lapsen kannalta koti on jees ja siellä on luonnollista kökkiä!

Ja lopuksi hauska sarjakuva, löytyy täältä. Kaikkia ei voi miellyttää!  Tai voi yrittää :)

Hyvää viikonloppua!


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...