Halaus maailmanparantajana

Luin erään mielenkiintoisen kolumnin New York Timesin nettisivulta.  Tiedemiehet ovat todenneet, että lapsuuden ensi vuosina ja jo ihan sikiöaikana koettu "toksinen stressi" vaikuttaa lapsen kehitykseen ja tulevaisuuteen harmillisesti.  


Toksinen stressi voi saada alkunsa uhkaavassa tai välinpitämättömässä ympäristössä, kuten vanhempien alkoholin tai huumeiden väärinkäytön tapauksissa.  Sitä voi ilmetä kodeissa, joissa lapsia uhkaillaan tai lyödään.  Se voi ilmetä kroonisesta laiminlyönnistä – siitä kun lapsi joutuu itkemään ilman, että kukaan lohduttaa.  Myötätunto näyttää vähentävän toksista stressiä, joten vaikuttaa siltä, että stressitaso nousee kun lapsi kokee jatkuvaa uhkaa, mutta hänellä ei ole suojelijaa. 


Stressihormonit (kuten kortisoli) tulvivat elimistöön ja voivat häiritä aineenvaihduntaa ja jopa aivojen kehitystä.  Nämä lapset elävät seuraamuksien kanssa koko elämänsä.  Sydänvaivoja, liikalihavuutta, diabetesta,  muita fyysisiä vaivoja.  Kouluongelmia, äkkipikaisuutta ja ongelmia lain noudattamisen kanssa.
  
Ja mikä onkaan se kriittinen aika, jolloin tätä toksista stressiä ei saisi esiintyä? Aina hedelmöittymisestä lapsuuden ensivuosiin saakka, jolloin aivot ovat vielä muotoutumisvaiheessa.  Sen jälkeen käytökseen voi puuttua, mutta aivojen toimintakykyyn ei voi enää vaikuttaa.   


Tästä voidaan todeta, että varhainen vanhemmuuden tukeminen ei auta vain vanhempia, vaan sillä voi olla kauaskantoiset vaikutukset myös lapsen elämään.  Kolumnissa kerrottiin ohjelmasta, jossa sairaanhoitajat vierailivat riskiryhmässä olevien ensi kertaa raskaana olevien naisten luona.  Vanhemmille opetettiin alkoholin ja huumeiden vaaroista ja synnytyksen jälkeen rohkaistiin imetyksessä ja opetettiin lapsen ravinnontarpeesta.  Vanhempia myös opetettiin halaamaan ja sylittelemään lapsiaan ja lukemaan heille kirjoja.  Ohjelma jatkui kunnes lapsi täytti kaksi vuotta.  


Kun vanhemmat olivat saaneet mainitunlaista tukea, 6-vuotiaina näillä lapsilla oli vähemmän käytös- ja älykkyysongelmia kuin verrokkiryhmän lapsilla.  Myös teini-iässä erot olivat huomattavia; yli puolet vähemmän pidätyksiä kuin 15-vuotiailla verrokeilla. 


Kolumnissa mainittiin myös sota-aikana, nälkävuosien aikana syntyneiden parissa tehdystä tutkimuksesta ja Romanian orpokodeissa asuvien lasten tuloksista.  Tutkimukset näyttävät, että jos haluamme estää köyhyyden lisääntymistä ja ehkäistä lasten ongelmia, meidän täytyy aloittaa ennen kouluikää.  


Tämä on myös hyvä uutinen meille äideille: me voimme vaikuttaa lastemme elämään suurella tavalla!  

Lapsesi syliin ottaminen ja halailu edistää lapsen hyvinvointia.  Yhdessä sohvannurkassa istuminen ja kirjan lukeminen ei ole vain äidinkieltä kehittävää, vaan voi ehkäistä terveys- ja oppimisongelmia.  Itkevän vauvan lohduttaminen, tuo äidin perustehtävä, takaa sen, että suojaat lapsesi kehittyviä aivoja stressihormonien haitallisilta  vaikutuksilta ja vakuutat hänelle, että hän ei ole yksin ongelmineen isossa maailmassa.  Näyttää siltä, että lapsi tarvitsee fyysistä, lempeää kosketusta ihmiseltä, johon hän luottaa.  Lapsi tarvii vanhemman, jolla on hänelle aikaa.  


Joskus vanhemmuuden haasteet ja tehtäväkirjo voi tuntua suurelta taakalta, mutta loppujen lopuksi lapsen tarpeet eivät ole niin monimutkaisia.  Rakkautta ja haleja, sillä maailman muuttaminen alkaa!  


Muistan lukeneeni jostain, että kun Äiti Teresalle annettiin Nobelin rauhanpalkinto vuonna 1979, häneltä kysyttiin mitä voitaisiin tehdä maailman rauhan edistämiseksi.   Äiti Teresan vastaus: ”Go home and love your family”.


Siinäpä se tämän päivän maailmanparannustyö.  Mene kotiin ja rakasta perhettäsi.  




photo credit David Castillo Dominici / FreeDigitalPhotos.net