Olen aiemmin kirjoittanut Pietarin kirjeen kohtaa läpikäyden siitä, mitä alamaisuus avioliitossa EI ole, mitä alamaisuus voi olla ja miten tulkita jaetta 3, jossa puhutaan vaatteista ja korujen käytöstä. Tällä kertaa nostan Genesiksestä esille Saaran, joka annetaan esimerkiksi vaimoille jakeessa 6.
1. Pietari 3:1. Samoin te, vaimot, olkaa alamaiset miehillenne, että nekin, jotka ehkä eivät ole sanalle kuuliaisia, vaimojen vaelluksen kautta sanoittakin voitettaisiin, 2. kun he katselevat, kuinka te vaellatte puhtaina ja pelossa. 3. Älköön teidän kaunistuksenne olko ulkonaista, ei hiusten palmikoimista eikä kultien ympärillenne ripustamista eikä koreihin vaatteisiin pukeutumista, 4. vaan se olkoon salassa oleva sydämen ihminen, hiljaisen ja rauhaisan hengen katoamattomuudessa; tämä on Jumalan silmissä kallis. 5. Sillä näin myös muinoin pyhät vaimot, jotka panivat toivonsa Jumalaan, kaunistivat itsensä ja olivat miehillensä alamaiset; 6. niin oli Saara kuuliainen Aabrahamille, kutsuen häntä herraksi; ja hänen lapsikseen te olette tulleet, kun teette sitä, mikä hyvää on, ettekä anna minkään itseänne peljättää. 7. Samoin te, miehet, eläkää taidollisesti kukin vaimonne kanssa, niinkuin heikomman astian kanssa, ja osoittakaa heille kunnioitusta, koska he ovat elämän armon perillisiä niinkuin tekin; etteivät teidän rukouksenne estyisi. 8. Ja lopuksi: olkaa kaikki yksimielisiä, helläsydämisiä, veljiä kohtaan rakkaita, armahtavaisia, nöyriä.
Pietari mainitsee jakeessa 5 pyhät vaimot. Nämä vaimot kaunistivat itsensä hiljaisella
ja rauhaisalla hengellä ja salassa olevalla sydämen ihmisellä. He olivat
alamaiset miehilleen. Heidän toivonsa
oli Jumalassa. He olivat kuuliaiset
miehilleen. Mikään ei pelottanut
heitä. Pietari ottaa tässä erityiseksi
esimerkiksi Saaran, Aabrahamin vaimon.
Haluan keskittyä tässä postauksessa muutamaan kohtaan Saaran
elämässä. Aabraham on mainittu uskomme isäksi, ja heidän elämänvaiheitaan on
kuvattu tarkasti Genesiksessä, ensimmäisessä Mooseksen kirjassa. Joskus on ehkä vaikeaa muistaa, että Raamatun
henkilöt olivat ihan oikeita ihmisiä, joilla oli todellisten ihmisten ongelmat,
ilot ja haasteet. Heillä oli epäilyksiä,
heitä väsytti, he riitelivät, he sopivat. He eivät olleet täydellisiä...ja usein heidän
virheensä ovatkin kuvailtu hyvin tarkasti meidänkin luettavaksemme. Kun luet Genesistä, huomaat sekä Aabrahamin että Saaran tekevän virheitä,
mutta silti he ovat uskonsa vuoksi
esimerkillisiä... ”esivanhempiamme”.
Tapaamme pariskunnan kun he asuivat Harranissa, jonne he
olivat saapuneet Abramin (Aabrahamin nimi ennenkuin Jumala antoi hänelle uuden
nimen) isän Terahin kanssa. Terahin
kuoltua Jumala kutsui Abramin jättämään kotinsa ja kulkemaan ”siihen maahan,
jonka minä sinulle osoitan” (Gen 12:1).
Huomiota kiinnittää tässä se, että Jumala puhui Abramille ja antoi
käskyn Abramille. Voin kuvitella millaisia keskusteluja käytiin miehen ja
vaimon välillä kun päätöstä matkaan lähtemisestä tehdään (kuvitella, koska
meille ei kerrota miten he tekivät lopullisen päätöksen). Matkaan he kuitenkin
lähtivät. Saaran puolelta tarvittiin suurta uskoa, koska hänhän ei
ollut itse henkilökohtaisesti kuullut Jumalalta mitään; kaikki mitä hän tiesi
tulevasta elämänmuutoksesta hän kuuli aviomiehensä kautta. Heillä molemmilla oli varmasti pelkoja ja
epävarmuutta tulevaisuuden suhteen, koska muutenhan ei olisi uskoakaan
tarvittu. Mutta uskossa he
lähtivät liikkeelle yhdessä. Saara luotti Jumalaan, joka oli puhunut hänen miehelleen
ja seurasi Abramia Kanaanin maahan.
Tässä on ensimmäinen kuvaus tämän patriarkka-parin
elämästä. Sitten tapahtuu jotain, ei
vain kerran, vaan kaksi kertaa, joka minusta on ihan käsittämätöntä tämän
päivän näkökulmasta käsin. Aabrahamin ja
Saaran on mentävä Egyptiin nälänhädän vuoksi (luku 12). Aabrahamilla oli suunnitelma; hän tiesi vaimonsa olevan hyvin kaunis ja hän
pelkäsi saavansa surmansa vaimoaan havittelevien egyptiläisten kädestä. Niinpä hän ehdottaa, että Saara kertoo
kaikille olevansa Aabrahamin sisko, jotta ”veli” saisi jäädä henkiin. Ja tottakai näin käy; kun faaraon korviin
kantautuu miten kaunis nainen Saara on (65-vuotiaana!), hänet viedään faaraon
hoviin. Aabraham saa ”sisarestaan” palkkioksi karjaa, palvelijoita, aaseja ja
kameleita.
En voi kuvitella mitä Saaran mielessä liikkuu, kun hänet
kiikutetaan pois Aabrahamin luota kohti faaraon haaremia. Eikö hänen mielessään käynyt mainita, että
itse asiassa hän on naimisissa ja että häntähän ei mihinkään hovihaaremiin
viedä? Suuttuttikohan häntä Aabrahamin itsekkyys ja se miten mies ei toiminut rakastavan aviomiehen tavoin? Saara oli kaikesta päätellen ihan hiljaa
asian suhteen. Hänen luottamuksensa
Jumalaan on aivan ihmeellistä ja käsittämätöntä!
Kertomuksessa on onnellinen loppu: faaraolle paljastuu
asian todellinen laita, hän palauttaa Saaran Aabrahamille ja he poistuvat
Egyptistä. Sama tapahtuu vielä
myöhemminkin: luvussa 20 kerrotaan kuinka Gerarin kuningas otti Saaran
luoksensa ja jälleen Saara on ihan hiljaa aviosuhteestaan. Jumala itse ilmestyy kuninkaalle unessa ja
kertoo asian todellisen laidan, ja taas saa kertomus onnellisen lopun. Mutta olikohan Saaralle vaikeaa olla hiljaa
totuuden suhteen, alistua miehensä tahtoon ja vain odottaa Jumalan väliintuloa? Luku 21 yksi alkaa lohduttavilla sanoilla: ”Ja
Herra piti Saarasta huolen, niinkuin oli luvannut, ja Herra teki Saaralle
niinkuin oli puhunut.” Tässä viitataan
lupaukseen jälkeläisestä, jota ei ollut vielä vuosikymmenten jälkeenkään kuulunut. Mutta siinä on myös yksi Raamatun suurista
totuuksista: mitä Jumala lupaa, sen Hän tekee.
Hän piti huolen Saarasta. Vaikka
Saara otti välillä ohjakset käsiinsä (Haagar ja Ismael), Jumala oli antanut
hänelle lupauksen ja Hän toteutti sen, pitäen Saarasta huolen kaikkien niiden vuosien ajan, jotka kuluivat ennen sen täyttymistä.
Saara oli kuuliainen miehellensä ja hänen hiljainen,
mutta kallionvahva luottamuksensa Jumalaan oli Jumalan silmissä kallista. Se myös vapautti hänet pelosta. Se vapautti hänet tarpeesta yrittää
kontrolloida ja manipuloida miestänsä toisenlaiseen päätökseen. Saara tiesi, että Jumala pystyy muuttamaan Aabrahamin
sydämen ja mielen paremmin ja vakuuttavammin kuin hän koskaan vaimona
pystyisi. Jumala on kaikkivaltias ja Hän
tekee mitä haluaa, miten haluaa ja milloin haluaa. Tämä vaatii uhrausta,
antautumista ja uskoa. Kaikkea tätä
Saaralla oli. Saaralla oli myös syvä kunnioitus miestänsä kohtaan. Tiedämme tämä esimerkistä, jonka Pietarikin mainitsee tässä Raamatunkohdassa: kun Saara luuli olevansa yksin, niin ettei kukaan häntä kuule, hän puhui itsekseen kutsuen aviomiestään herraksi (Gen 18:12) "Heräisikö minussa, näin kuihduttuani, vielä halu? Ja myös minun herrani on vanha."
Saara ei vain herroitellut miestään kun muut olivat kuulemassa, eikä edes vain miehensä kuullen. Hän kunnioitti miestään tavalla, jolla on eniten merkitystä; silloin kun kukaan ei ollut näkemässä tai kuulemassa. Tässä näemme harvinaisen vilahduksen Saaran sydämeen; hänen kunnioituksensa aviomiestään kohtaan oli todellista ja aitoa, miehen virheistä huolimatta. Ehkäpä sen vuoksi Pietari mainitsee sen tässä Raamatunpaikassa esimerkkinä meille naisille. Se mitä sydämessä on, on tärkeämpää kuin mitä ulospäin näkyy. Saaran elämän todellinen Herra (isolla alkukirjaimella) oli elävä, voimallinen, välittävä Jumala. Sen vuoksi hän pystyi vapaasti kunnioittamaan ja tottelemaan aviomiestäänkin.
Saara ei vain herroitellut miestään kun muut olivat kuulemassa, eikä edes vain miehensä kuullen. Hän kunnioitti miestään tavalla, jolla on eniten merkitystä; silloin kun kukaan ei ollut näkemässä tai kuulemassa. Tässä näemme harvinaisen vilahduksen Saaran sydämeen; hänen kunnioituksensa aviomiestään kohtaan oli todellista ja aitoa, miehen virheistä huolimatta. Ehkäpä sen vuoksi Pietari mainitsee sen tässä Raamatunpaikassa esimerkkinä meille naisille. Se mitä sydämessä on, on tärkeämpää kuin mitä ulospäin näkyy. Saaran elämän todellinen Herra (isolla alkukirjaimella) oli elävä, voimallinen, välittävä Jumala. Sen vuoksi hän pystyi vapaasti kunnioittamaan ja tottelemaan aviomiestäänkin.
Facebookista napattua... |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tervetuloa keskustelemaan!