Joulu on lapsellisten juhla.
Jos perhepiiristä ei löydy pieniä lapsia, eikä joulun sanoma ole henkilökohtainen vakaumus sydämessä, moni ei oikein osaa aikuisena alkaa joulunviettoon. Joku pakenee kaukomaille, toinen ottaa ylimääräisiä työvuoroja. Joulua ei omillaan jaksa hössöttää, mutta kun juhlaan liittyy lapset - omat tai muiden - "pitää" laittaa kuusta, kinkkua, tonttuaskartelua ja joululauluja. Muistoissa on oman lapsuuden joulut ja sen kaltaista tunnelmaa halutaan välittää seuraavalle sukupolvelle tekemällä niitä perinteisiä jouluisia juttuja.
Tämä voinee olla totta myös niiden lapsettomien elämässä, jotka kipeästi kaipaavat omaa lasta jouluunsa. Joulukoti tuntuu tyhjältä ilman pikku jalkojen tepsutusta ja lapsen naurua. Lasten juhla, eikö sitä ole myöskin näin mainostettu? Aikuinen ei aina osaa heittäytyä joulun lapsellisuuteen ilman ihan oikeaa lasta. Tuntuu, että me tarvitsemme lapsia, jotta osaisimme ihmetellä joulun taikaa.
Eivät kaikki kristitytkään juhli joulua - tai omi sen kaikkia kultturellisia perinteitä itselleen. Meillä tämän joulun viettänyt sinkku ystävä kertoi, ettei heillä ollut koskaan kotona joulukuusta. Vanhemmat kokivat sen viittaavan pakanallisiin perinteisiin eivätkä laittaneet puuta koreaksi. Joulua kyllä muuten vietettiin. Häpeilemättä me silti koristelimme kuusemme ja nautimme sen värikkäistä valoista ja kimmeltävistä koristeista eikä ystävämmekään kuusta kaihtanut. Jouluna on mukava olla lähellä muita, lähellä perheitä, lähellä lapsia.
Lapset ovat aidosti riemuissaan kaikesta jouluun liittyvästä. Lapsenkaltaisuus on heille uskomista, vastaanottamista, ihmettelemistä, kiitollisuutta. He eivät yritä selittää kaikkea jouluun liittyvää loogisesti ja todistaa joulunkertomusta tieteellisesti. En toki estele, jos joku kokee haluavansa tähtitieteellisen selityksen Beetlehemiin johdattaneen tähden käyttäytymisestä, mutta en halua takertua siihen, en laittaa sitä uskoni esteeksi tai lähteeksi. Tähti oli, se liikkui, se johdatti. Laitan joulukuusen latvaan tähden siitä muistuttamaan.
Uskon samalla tavoin sen, että Jumala voi puhua unissa ihmisille ja että enkelikuoro täyttää taivaan upealla laulullaan, yleisönään likaiset ja hämillään olevat lammaspaimenet. Laulamme joululauluja, ylistystä Jumalalle Hänen pelastusuunnitelmansa täytäntöönpanosta ja askartelemme valkoisesta ja kultaisesta paperista enkeleitä. Olivatkohan kuorolaiset miesenkeleitä vai naisenkeleitä? Onko naisenkeleitä olemassa? Nautin joulujuhlassa mies-ja naisäänten harmoniasta. Yhdessä laulaminen on kaunista, miesten basson luomalla perustalla leijuvat kauniisti naisten heleämmät ja korkeammat äänet. Kuusenkoristeena roikkuvat enkelit muistuttavat minua monista Joulukertomuksen vierailuista - enkelit toivat sanoman Jumalalta ja kukin kertomuksen henkilö vastaanotti sanoman omalla tavallaan.
Nappasin Facebookista Tommy Hellstenin Ihminen tavattavissa-sivulta ajatuksen "Mitä pienempi olet, sitä suuremmaksi joulu tulee." Mieleeni tulee Johannes Kastajan sanat Jeesuksesta: "Hänen tulee kasvaa ja minun vähetä" (Joh 3:30). Onkohan niin, että mitä pienemmäksi minä uskallaudun, sitä suuremmaksi Jeesus kasvaa? Ja Joulu, Jeesuksen syntymäjuhla, kasvaa merkityksessään, kun tajuan, että olen täysin avuton, täysin kykenemätön pelastamaan itseni. Tarvin apua itseni ulkopuolelta, tarvitsen elämääni itseäni suuremman.
Tim Kellerin sanoin evankeliumin ihmeellinen sanoma on se, että olen syntisempi ja virheellisempi kuin uskallan uskoa, mutta hyväksytympi ja rakastetumpi kuin koskaan uskallan toivoa.
Suuregon omaavan elämässä ei ole tilaa Kaikkivaltiaalle Vapahtajalle. Jeesuslapsi jätetään seimeen Joulun saduksi, eikä koskaan kohdata käärmeen voittanutta Leijonaa, vihollisensa lyönyttä kuningasta.
Oman pienuuden tunnustaminen on kasvun tulosta. Kaksivuotiaan usko omiin kykyihin aiheuttaa vanhemmille monia huvituksen hetkiä. "Minä itte"- mentaliteetillä pääsee aika pitkälle, mutta viisauden kasvaessa ihminen osaa myös myöntää tarvitsevansa apua.
Joulunsanoma on ihmeellinen: uskaltautuessani myöntämään, että olen väärässä, olen syntinen, ei putoakaan lattia jalkojen alta pois, vaan sinne nousee peruskallio kannattamaan heikkoudesta tärisevää. Minun ei tarvitsekaan olla vahva, tietävä, pystyvä ja kykenevä. On itse asiassa parempi, kun myönnän vajavaisuuteni, tarpeeni, epäonnistumiseni ja virheeni. Kuka jaksaa elää täydellisen, vahvan tammen varjossa? Ei sieltä löydy kuin kitukasvuisia yrityksiä, muut siirtyvät paremmille maille, jossa maaperää ja valoa riittää muillekin kasvamaan.
Joulu muistuttaa, että Jumalan mielettömän suuri suunnitelma alkoi hyvin haavoittuvasti. Mikä on avuttomampaa kuin vastasyntynyt lapsi? Ja tässä pienuudessa ja heikkoudessa kytee jumalisuuden suuret ihmeet. Maailman Pelastaja - joka väitti, ettei ilman lapsenkaltaiseksi tulemista ole toivoakaan paremmasta.
Joulu on todellakin lapsellisten juhla.
Sanan kaikissa merkityksissä.
Kuvat:
FreeDigitalPhotos.net
David Castillo Dominici
Stuart Miles
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tervetuloa keskustelemaan!