14.5.2018

Vaikeat tunteet: Pelko

In God, whose word I praise— in God I trust and am not afraid. What can mere mortals do to me?  Psalm 56:4 NIV  http://bible.com/111/psa.56.4.NIV

Vaikeat tunteet: viha (osa 1), suru (osa 2) ja pelko (osa 3).

Kun Pete Scazzeron ystävä kertoi sukulaiselleen pastorin kirjoittavan kirjaa tunne-elämän tasapainosta ja hengellisyydestä, sukulainen nauroi ääneen: ”Eivätkö nämä kaksi ole toisiaan poissulkevia asioita?!”

Jumala on luonut meidät kokonaisuudeksi, ja ihmisyyden pakettiin kuuluu erottamattomana osana myös tunteet.  Kun haluamme kasvaa ihmisenä, kasvun tulee tapahtua myös tunnetaidoissa. 

Harmillisesti osa kristityistä luulee, että viha, suru tai pelko ovat syntiä ja siten vältettäviä asioita.  He uskovat, että nämä vaikeat tunteet ovat merkkejä siitä, että jotain on vialla heidän hengellisessä elämässään.  

Kristillisissä yhteisöissä ei välttämättä ole turvallista paikkaa puhua vaikeista tunteista.  Tilan puute pitää esillä myyttiä, että näitä tunteita ei pitäisi olla kristityn elämässä.   

Raamatussa kaikista useimmiten esiintyvä käsky on ”Älä pelkää”.  Ei siis ole ihmekään, että pelkäävä voi luulla olevansa epähengellinen tai heikko uskossaan.  Ehkä jos hän tekisi kaiken oikein, hän ei pelkäisi mitään?  On siis aika tutkia pelkoa ja sen juuria sekä mitä tarkoittaa Raamatun kehoitus olla pelkäämättä. 

Pelkäätkö pelkoa?


Uskallatko myöntää virheesi tai vikasi?  Pelkäätkö haavoittuneisuutta? 

On inhimillistä pelätä oman itsensä paljastamista.  Jos ihmiset näkevät todellisen minuuteni, he huomaavat, että en ole täydellinen.  He voivat hylätä minut tai nauraa minulle. 

Pelkojen juurien etsiminen on tärkeää hengellistä työstä.  Haluamme olla toisten silmissä arvokkaita ja rakastettavia.  Mutta on tärkeää ymmärtää, että kun joku osoittaa sinussa jonkin virheen, tai synnin, tai asian, joka on epämiellyttävää, he tekevät sinulle palveluksen.  Kun sinua haastetaan, ota se vastaan lahjana. 

Ystävän lyönnit ovat luotettavat, mutta vihamiehen suutelot ylenpalttiset.
Sananlaskut 27:6

Sinä et ”kuole” tai ”hajoa”, jos joku tuo esille epätäydellisyyttäsi.  Päinvastoin, ole helpottunut! Nyt ei tarvitse esittää täydellistä, mikä on liian vaikea rooli ihmiselle. 

Jumala haluaa antaa sinulle vapauden.  Kun käsittelet pelkojasi, jotka ovat kietoutuneita arvoosi ja rakastettavuuteesi, sallit Jumalan muuttavan voiman astua sisimpääsi. Ilman tätä muutosta et pysty rakastamaan itseäsi tai muita ihmisiä.

Pelkojen kohtaaminen


Raamatun käsky ”Älä pelkää” ei tarkoita sitä, että meidän tulee tukahduttaa tai kieltää pelkomme.  Aivan kuten muidenkin tunteiden kanssa, pelko kieltäytyy kuolemasta vain siksi, että emme halua sitä elämäämme.  Se tulee kolkuttamaan ovella niin kauan, kunnes avaamme sen ja päästämme sen sisään. 

Tunteet pitää hyväksyä ja tunnustaa.  ”Minä pelkään” on rehellinen, Raamatunmukainen lause silloin kun pelkää.  Meidän tulee tuntea sydämemme ja tutkia pelon ja ahdistuksen juuria.

Tutki minua, Jumala, ja tunne minun sydämeni, koettele minua ja tunne minun ajatukseni.  Ja katso: jos minun tieni on vaivaan vievä, niin johdata minut iankaikkiselle tielle. 
Psalmi 139:23-24

Pelolla on aina jokin viesti mukanaan.  Millaisia asioita löydät pelkosi juuresta?  Jumalalla on voima ja halu koskettaa pelkojesi lähteitä ja auttaa sinua ymmärtämään itseäsi paremmin.  


Mitä pelko on


Pelko on luonnollinen reaktio uhkaan ja vaaraan.  On hyvä pelätä tulta tai vihaista koiraa tai nopeasti ajavaa autoa.  On myös aika luonnollista pelätä uusia tilanteita, ihmisten edessä puhumista, uuden ihmissuhteen aloittamista. Pelko valmistaa meitä fyysisesti uhkaavalta tuntuvaan tilanteeseen.

Normaalisti, kun huomaamme, että tilanne ei olekaan niin uhkaava kuin luulimme ja selvisimme hengissä esitelmästä tai ensitreffeiltä, opimme kohtaamaan jännittäviä tilanteita paremmin. 

Pelon kategoriat


Pohjimmiltaan pelot voidaan jakaa kolmeen eri kategoriaan.  Mistä sinä löydät itsesi? 

Virheiden tekemisen pelko.  Tämä perustuu täydellisyyden tavoittelemiseen.  Pelkona on kritisoinnin kohteena oleminen, ja tämä pelko voi ajaa laittamaan itselle epätodellisia tavoitteita.

Hylkäämisen kohteena olemisen pelko. Tämä estää meitä liittymästä ryhmiin, aloittamasta keskusteluita, viittaamasta ja kysymästä kysymyksiä, jotta emme paljastuisi riittämättömiksi ja vaillinaisiksi.  Ihmisten mielipiteet ohjaavat päätösten tekoa.

Rentoutumisen seurauksien pelko. Tällaiset ihmiset ovat jatkuvasti varuillaan ja puolustuskannalla.  He eivät pysty rentoutumaan.  He pelkäävät, että joku tai jokin tulee satuttamaan heitä tai heidän perhettään.  He pitävät varansa kaikenlaisia mahdollisia tilanteita varten.


Eteenpäin


Kun pelot on tunnistettu, on aika liikkua niitä kohti.  Tätä ei tarvitse tehdä yksin.  Ystävän läsnäolo tuo rohkeutta ja tukea.  

Pohjimmiltaan kyseessä on usko.  Uskonko minä olevani rakastettu, vaikka teen virheitä?  Uskonko, että Jumala ei koskaan hylkää minua, vaikka en pääse sisään uuteen ryhmään?  Uskonko, että Jumala sallii asioiden tapahtua tai olla tapahtumatta, kun minä päästän irti ohjaksista?  

Raamatussa on useita henkilöitä, jotka päättivät tehdä pelkäämänsä asian.  Mooses saapui faaraon valtaistuimen eteen haastamaan häntä, Daavid kävi taistelemaan Goljatia vastaan,  Ester lähestyi kuolemanrangaistuksen uhalla miestään kuningasta, Joosef sanoi "kyllä" raskaana olevalle Marialle... 


Kuvittele elämäsi mahdollisuuksia, jos tietäisit, että voit tehdä virheitä, olla epätäydellinen ja silti rakastettu.  

Millaisia asioita yrittäisit tehdä, jos rakastettuna oleminen ei olisi kytkettynä suorituksiisi?  

Miten käyttäisit lahjojasi ja kykyjäsi Jumalalle, jos tietäsit, että epäonnistuminenkin on hyväksyttyä?

Mitä tekisit, jos olisit niin turvassa Jumalan rakkaudessa, että olisit vapaa muiden hyväksynnästä ja mielipiteistä?  

Mitä tekisit, jos olisit vapaa puhumaan totuutta läheistesi kanssa?

Pelot ovat mahdollisuuksia kasvuun.  Kun uskomme tämän, pääsemme liikkumaan eteenpäin ja saamme huomata, että pelkojen kohtaaminen ei tuhoakaan meitä.  Päinvastoin, ne avaavat mahdollisuuksia entistä tasapainoisempaan elämään.  
  
Oletko sinä kohdannut pelkojasi?  Miten kävi? 



13.5.2018

Hyvää äitienpäivää

Tänä äitienpäivänä julkaisen viiden vuoden takaisia kuulumisia, jossa uuden vauvan kanssa muistelin äitiyteni alkutaipaleita...

--- --- ---


Viime aikoina äitiys on ollut kovasti mielessäni.  Luonnollisestikin, koska uuden vauvan kanssa äidin tehtävät korostuvat.  Raskaus, synnytys, imetys; kaikki tehtäviä, jotka kuuluvat yksinomaan äidille.  Sitten kaikki muu pikkulapsen kanssa tehtävä...suuri osa tästä työstä on äidin harteilla.  

Äitiys on hiljaista ja tavallaan näkymätöntä työtä.  Se tapahtuu kodin seinien sisäpuolella.  Mutta sen vaikutukset ulottuvat syvälle yhteiskuntaan.

Kun istuin synnytyssairaalassa valmistautumassa kotiinlähtöön, mieleni valtasi epätoivo.  Mieheni huomasi sen:  "Mikä hätänä?".  En osannut selittää asiaa paremmin kuin näillä sanoilla: "Minulla ei ole kontrollia elämäni suhteen."  Sylissäni vastasyntynyt, sairaalahuoneessa pomppiva leikki-ikäinen ja koulussa olevat isommat lapset - miten minusta on tähän?  Elämäni ei ole enää minun! 

“Mother and Child” by Charles James Lewis
Ja todellakin, äidin elämä on monella tapaa uhraamista ja uhrautumista.  Huomaa:  en halua olla mikään äiti-marttyyri, enkä mitenkään kaipaa sääliä tai sympatiaa lasteni hoitamisen vuoksi.  En puhu uhraamisesta koska hampaat irvessä hoidan perhettäni.  Rakastan äitinä olemista ja hoidan mielelläni siihen liittyviä käytännön asioita.  Mutta elämäni on muuttunut.
  
täältä
Minulle on uskottu näiden pienten ihmisten elämän alku, heidän huolenpitonsa ja opettamisensa ja tämä on kokopäivätyötä.  Kun lapsi on saanut alkunsa, kasvua ei voi pysäyttää.  Kun lapsi on tullut maailmaan, hänellä on jatkuvasti tarpeita, joita hän ei voi itse tyydyttää.  Äidin vastuu on suuri.  

Katselen vastasyntynyttä silmiin.  Pieni ihminen, joka tarvii minun apuani tullakseen ihmiseksi.  Ei ainoastaan hengissä pysymiseen ja fyysiseen kehitykseen.  Vauva tarvitsee minun läheisyyttäni, kosketustani, katsettani.  Hän tarvii minulta vastauksia elämän suuriin kysymyksiin: kuka minä olen? kelpaanko minä? rakastetaanko minua? huolehditaanko minusta? olenko minä tärkeä?  Ja näitä vastauksia ei anneta yhden kerran, sanallisesti: "Joo, joo, tottakai".  Ne löytyvät viikkojen ja vuosien kuluessa äidin olemuksesta, äänensävystä, toimista ja sanoista kun hän viettää aikaa lapsensa kanssa. 

Joskus tämä äidin tärkeys tuntuu niin hirvittävän suurelta vastuulta.  Mutta samalla rakastan sitä tunnetta, joka tästä vastuusta tulee...olen tärkeä, elintärkeä.  Kerron pienelle ihmisalulle kuinka ihana hän on, ja kuinka iloinen olen, että saan olla hänen äitinsä!  Pienet sormet puristuvat etusormeni ympärille ja olen niin onnellinen.  Kun silmät menevät kiinni ja maitotipat jäävät suun ympärille todisteeksi makeaa mahan täydeltä-olotilasta, tekee mieli nauraa ääneen.  Ihana vauva! 

Täältä
Entä se uhrautuminen?  Mielessäni on pyörinyt pitkään eräs esimerkki, jonka huomasin kun esikoiseni oli vauva.  Olimme jossain konferenssissa tai tapahtumassa kolmikuukautisen vauvan kanssa.  Vauvahan ei odota äidille sopivia hetkiä tarpeidensa esilletuomiseen, ja jouduin tuon tuostakin häipymään takavasemmalle ruokkimaan tai vaippaa vaihtamaan tai muuten vaan hytkyttämään aktiivista lasta.  Ja tiedätkö mikä oli päällimmäinen tunteeni kun istuin käytävälle raahaamassani tuolissa kurotellen, että edes jotakin kuulisin salin tapahtumista?  Itsesääli! 

Olen aina rakastanut tällaisia suurempia kokoontumisia, opetusta, ihmisten parissa olemista, mukana olemista.  Ja nyt minulla oli este: pikkuvauva.  En voikaan olla ja nauttia konferenssin annista samoin kuin muut.  En voinut jäädä juttelemaan ihmisten kanssa, en kirjoittaa muistiinpanoja, en nauttia häiriintymättä musiikista.  Minun elämääni määräsi tämä pikkuinen.  

Tuoreena äitinä en ollut ehkä vielä "hyväksynyt" tätä tosiasiaa, että en voikaan välttämättä jatkaa elämääni niin kuin ennen.  En ole enää tapahtumien keskipisteessä...olen siellä takavasemmalla, parrasvalojen ulottumattomissa, olen äiti. Lapsi oli muuttanut elämäni...ja äidiksi kasvamisen prosessi ei kuulostakaan enää miltään kliseeltä.  

Ihan äskettäin törmäsin termiin fomo.  The Fear Of Missing Out.  

the fear of missing out on something or someone more interesting, exciting or better than what we’re currently doing. (lähde)
Pelkäämme, että jossain tapahtuu jotain kiinnostavamapaa, jännitävämpää tai parempaa kuin mitä olemme itse juuri nyt tekemässä.  Tämä ajaa monia ihmisiä tänä päivänä tarkistamaan facebookin, twitterin, kännykän, blogin, sähköpostin, younameit:in kymmeniä kertoja päivässä.  

Fomo ajaa monia juhliin, tapahtumiin ja tilaisuuksiin, vaikka oikeasti ei jaksaisi tai edes todella haluaisi.  Se aiheuttaa epävarmuutta, ahdistusta, katkeruutta.  Mitä jos muualla tapahtuu jotain ihmeellistä - ja minä jään siitä paitsi

Diagnosoin itseni nuorempana esikoistyttären äitinä: täysi fomo päällä.  Pelkäsin, että jään paitsi jostain hauskasta ja hyvästä, muiden yhteisestä kokemuksesta.  Pelkäsin, että muualla on kiinnostavampaa kuin minulla tässä kolmekuukautisen vaippoja vaihtaessa on.  Pelkäsin olevani ulkopuolinen kun muut saavat nauraa hyville jutuille tai itkeä koskettavien kertomuksien ääressä.     

Oi, miten tyhmä voikaan olla ihminen.  

:)

Jos saan rohkaista sinua äiti tänään:  älä välitä siitä mitä muussa maailmassa juuri tällä hetkellä tapahtuu.  Tämä hetki lastesi kanssa on tärkeämpää kuin mikään muu.  Lapsesi kasvavat nopeasti ja pian he ovat lennähtäneet kuka minnekin, omaan elämään.  Vietä aikaa heidän kanssaan juuri tänään.  Kysele ja juttele, lue ja leiki, pidä hauskaa ja hulluttele.  Tai käy se vaikea keskustelu, kohtaa se hankala asenne.  Et tule katumaan lastesi kanssa vietettyä aikaa!  Ihastele häntä, nauti hänestä, kerro hänelle miten tärkeä hän on!  Opeta hänelle tämä totuus:  

"Minä olen ihme, suuri ihme!" Psalmi 139:14
Kyllä, äitinä jäät paitsi monesta tapahtumasta ja aktiviteetista.  Mutta tilalle saat pienet käsivarret kaulasi ympärille ja kuiskauksen: "Minä rakastan sinua äiti!".  Silloin tietää, että ei tässä elämässä muuta tunnustusta kaipaakaan.  Olen tärkeä, elintärkeä, vaikka sitä ei kukaan muu huomaisikaan.  

" Hänen poikansa kiittävät häntä,hänen miehensä puhkeaa ylistämään:Monet naiset ovat uutteria ja taitavia,mutta sinä olet ylitse kaikkien muiden."  Sananlaskut 31:28-29

12.5.2018

Vaikeat tunteet: Suru



Vaikeat tunteet: viha (osa 1), suru (osa 2) ja pelko (osa 3).

Oletko koskaan kieltänyt itseäsi tuntemasta surua?

Image result for Grief william shakespeare

  
Suru on yksinäisyyden, kivun, lannistumisen, masennuksen ja apeuden lähisukulainen.  

Suru on kimppu ristiriitaisia tunteita, jota koemme menetettyämme jotain meille tärkeää ja tuttua.  

Suremme läheisen kuolemaa, terveyden menettämistä, ystävän pettämistä, seurustelusuhteen loppumista, erilaisia lähtöjä, unelmien särkymistä ja pettymyksiä.  

Sureminen on osa tasapainoista tunnemaailmaa.  Ihan niin kuin vihankin kanssa, suru pitää myöntää ja hyväksyä, mutta sen ei tule antaa hallita elämää.  


Suru opitaan kotona


Opimme ilmaisemaan ja käsittelemään tunteita lapsuudenkodissamme.  Jokaisessa perheessä on sääntöjä, joita noudatamme myös surun suhteen.  Onko sinulla ääneen lausumattomia sääntöjä surusta?

Jotkut oppivat, että surun kokeminen on heikkoutta ja heikkous on pahaa.  Toiset oppivat tsemppaamaan itseänsä Raamatunlauseilla, koska onnellisuus tarkoittaa vahvaa uskoa ja siten hyväksyntää ja ihailua.  Joku ei opi puhumaan surusta, vaan pitää itsensä kiireisenä eri tavoin.  


Suru on osa elämää


Elämme langenneessa maailmassa ja siis koemme monenlaisia menetyksiä ja suruja.  Raskaiden asioiden kieltäminen ei auta, kukaan ei voi olla onnellinen koko ajan.  Jokainen suree ja kärsii eri asioiden vuoksi.  Tämä rikkinäisyytemme sitoo meidät yhteen.  Ihminen, joka kieltää surunsa, ei pysty kokemaan yhteyttä muiden kanssa.  

Suru pyytää sinua kiinnittämään huomiota sisäiseen kipuusi.  Raamatussa on esimerkkejä ihmisistä, jotka surivat.  He eivät kieltäneet pettymystään tai kyyneleitään, vaan elivät läpi menetyksiään.  Menetysten sureminen on keskeinen osa hengellistä kasvua. 

Jeesusta kuvailtiin sanoilla ”ylenkatsottu, ihmisten hylkäämä, kipujen mies ja sairauden tuttava”.  Hebreankielen sana mak'ob tarkoittaa fyysistä tai henkistä kipua, surua ja murhetta.  (Jesaja 53:3).  Jeesus itki ystävänsä haudalla.  Hän suri kovasydämistä kansaansa.  Surut ovat osa myös meidän elämäämme eri aikoina.   


Suru yhdistää


Osamme surusta ja murheesta tekee meistä ihmisiä, jotka voivat lohduttaa ja ymmärtää niitä, jotka kärsivät.  Oman kivun kokeminen tuo meidät sisälle toisen ihmisten kipuun.  Kipu on lahja, jonka kautta koemme yhteyttä syvemmin kuin ilon ja onnen kautta. 

Kun käymme läpi omia menetyksiämme ja surujamme ja puhumme niistä avoimesti, avaamme ovet niille, jotka ovat keskellä suurta kipua ja murhetta.  He uskaltavat avautua läsnäolossamme, koska kieltäydymme elämästä pinnallisen kepeää elämää.  

Jeesus toi esille surunsa ja antoi muiden nähdä hänen kyyneleensä.  Sureminen ei ole häpeällistä eikä heikkouden merkki.  


Salli suru


Jos et ole täysin rehellinen todellisista tunteistasi, et tule kasvamaan hengellisesti ja rajoitat suhteitasi muiden ihmisten kanssa.  Tunteiden hyväksyminen tuo rauhan, kun et joudu sisäiseen kamppailuun todellisten tunteiden ja erilaisten sääntöjen välillä. "Minun ei pitäisi tuntea näitä tunteita!" on liian raskas taakka kannettavaksi.  

Salli itsesi kokea myös surua.  Älä hätistele sitä pois, vaan pysähdy kokemaan se.  Sinulla on lupa kokea surua ja murheita, kun olet menettänyt itsellesi jotain tärkeää.  Sinulla on myös lupa surra asioita, joita et koskaan saanut, kuten vanhemman läsnäolo, hyväksyntä tai rakkaus.  

”Suru on se tunne, kun ojennat kätesi kohti ihmistä, joka on aina ollut siellä, vain huomataksesi, että kun tarvitset häntä vielä yhden kerran, häntä ei enää ole.” 


Suru vs. itsesääli


Suru on eri asia kuin itsesääli. Itsesäälissä kieriskelevä ajattelee, että voi minua raukkaa, kun elämä on näin kohdellut.  Itsesääliin valtaan antautunut luulee tietävänsä, miten asioiden olisi pitänyt mennä.  Itseään säälivä ei hyväksy, että Jumala salli tämän vaikean asian tapahtuvan.

Itsesääliin voi jumittua.  Aikuinen ihminen hyväksyy, että elämä on epäoikeudenmukaista ja ottaa vastuun elämästään.  Uhriutuminen voi tuntua mukavalta sen hetken ajan, kun toiset tulevat säälimään, mutta se ei tule viemään surutyössä eteenpäin.  

Lapsille on luonnollista syytellä toisia, syyttää tilannetta, syyttää olosuhteita, tai syyttää itseään.  Vaatii tunne-elämässä kasvamista, että syyttäminen loppuu ja hyväksyminen saapuu tilalle.  



Kirjoita surusi


Löysin sivun nimeltä http://www.griefinsixwords.com. Sinne on koottu kuuden sanan surukertomuksia eri ihmisiltä.  


gisw-1

Kirjoittaminen voi auttaa käsittelemään surua silloin, kun sanoja ei löydy ääneen sanottavaksi.  Daavid kirjoitti suruistaan, pettymyksistään ja menetyksistään Psalmeja, jotka koskettavat ihmisiä vielä satojenkin vuosien jälkeen.  Myös muut taiteen muodot voivat auttaa surua purkautumaan.  

                                                               *** *** ***

Olemme kokeneet perheenä menetyksen tänä keväänä.  Anoppini siirtyi ajasta ikuisuuteen.  Vaikka lohtua tuo se tietoisuus, että hän on nyt rakastamansa Jeesuksen käsivarsilla, me suremme eroa rakkaastamme.  

Olen miettinyt myös sitä, että tämä murhe, jota tunnemme kuoleman jälkeen, ei ole sitä, mitä Jumala meille loi.  Hän halusi ikuista yhteyttä keskenämme ja Hänen kanssaan. Kuolema on vihollinen.  

Samalla kun suren anoppiani, suren myös ihmiskunnan tilaa, joka vie meitä pois Jumalan luota.  

Mutta mikä toivo meille onkaan tarjolla Jeesuksen tähden.  Jälleennäkeminen, kaiken täydelliseksi tekeminen, uusi maailma.  Vihollinen on voitettu!  

10.5.2018

Vaikeat tunteet: Viha

Vaikeat tunteet: viha (osa 1), suru (osa 2) ja pelko (osa 3).


Anybody can become angry - that is easy, but to be angry with the right person and to the right degree and at the right time and for the right purpose, and in the right way - that is not within everybody's power and is not easy. - Aristotle

Yksi merkki tasapainoisesta tunne-elämästä on kyky käsitellä kaikenlaisia tunteita.  Monesti viha, suru tai pelko on nimetty negatiivisiksi tunteiksi, aivan kuin ne olisivat jotain väärää ja kiellettävää.  Mutta tunteita ei voi määritellä hyviksi tai pahoiksi.  Ne ovat osa ihmisyyttämme, ja sellaisenaan hyväksyttäviä. 

Sanon tämän uudelleen, koska voi olla, että olet oppinut jostain kieltämään osan tunteistasi: Tunteet ovat normaali osa ihmisyyttäsi eikä niitä pidä kieltää tai piilotella, vaikka ne olisivatkin vaikeita.  

Jos olet oppinut hautaamaan tunteitasi, haluan kertoa sinulle jotain tärkeää.  Joka hautaa tunteensa, hautaa ne elävältä.  Tunteet eivät kuole tai muutu mullaksi vain koska et halua niitä.  Ne nousevat kummittelemaan kuin zombiet, jotka vahingoittavat sinua ja läheisiäsi.  On siis elintärkeää ottaa tunteet vastaan sen sijaan, että yrittäisi haudata ne elävältä. 

Harmittavan moni kristitty uskoo vihan, surun tai pelon olevan merkkejä hengellisen elämän heikkoudesta.  Mutta päinvastoin: näiden vaikeiden tunteiden kieltäminen tekee yhteistöistämme heikkoja ja pinnallisia.  Tunteista puhumisen välttäminen rohkaisee ihmisiä valehtelemaan.  Tuloksena on muurit välillämme ja hengellisen elämän kitukasvuisuus, jopa tuhoutuminen. 

Tunteiden hyväksymistä seuraa niiden kypsä käsitteleminen.  Tässä on usein heikko lenkki naisen elämässä.  Tunteet ovat hyväksyttyjä, ne ovat esillä ja niitä jaetaan ystävien kanssa, mutta niitä ei osata käsitellä hengellisesti ja emotionaalisesti kypsällä tavalla.  Tunteiden vietävänä oleminen ei ole merkki tunne-elämän kypsyydestä. Tämä on yhtä vahingollista ihmissuhteillesi kuin tunteiden totaalinen kieltäminenkin.  

Miten siis ottaa vastaan vaikeat tunteet nimeltä viha, suru ja pelko, ja käsitellä niitä niin, että ne parantavat tunne-elämämme ja hengellisen elämämme laatua?  Tässä ensimmäisessä osassa kirjoitan vihasta.  


Viha


Pystytkö uskomaan, että sinulla on oikeus olla vihainen?  

Jos et usko tähän ja kiellät vihasi, tunnet olosi voimattomaksi.  Sen lisäksi viha, jonka olemassaolon kiellät, alkaa ilmetä elämässäsi eri tavoin.  Valittaminen, syytteleminen, kritisointi, sarkasmi ja puolustelu ovat osa päivittäisitä kielenkäyttöäsi.  Tämä antaa sinulle voimantuntoa, ilman, että tunnustat olevasi vihainen. 

Tapasi käsitellä vihaa juontaa juurensa lapsuudenkodistasi.  Vanhempiesi tai huoltajasi tapa käsitellä vihaa on tullut osaksi sinun selviytymistäsi tämän tunteen kanssa.  Miltä vihainen ihminen näytti lapsuudenkodissasi?  Mitä hän teki?  Mitä hän sanoi?  Mitä tapahtui kuin vanhempasi vihastuivat?  Miten sinä ilmaisit vihaa vanhempiasi tai sisaruksiasi kohtaan?

Oliko lapsuudenkodissasi alkoholin tai huumeiden väärinkäyttöä, pahoinpitelyä tai ilkeyttä toisia ihmisiä tai elämiä kohtaan?  Oliko siellä huutoa, uhkailua tai toisten ihmisten välttelyä?  Kaikki nämä ovat tapoja käsitellä vihaa. 

Miltä sinusta tuntuu, kun olet vihaisen ihmisen seurassa?

Vaikka lapsuuden kokemuksillasi on merkittävä vaikutus tunteiden käsittelyyn, olet nyt aikuinen.  Sinulla on vastuu Jumalan edessä hyväksyä vihasi ja oppia prosessoimaan sitä terveellä tavalla.  

Jotta voit oppia tunnistamaan vihan (erityisesti jos olet kieltänyt sen olemassaolon vuosien ajan), vietä aikaa tarkkaillen ruumiillisia ja emotionaalisia reaktioitasi.

Joitain fyysisiä vihan merkkejä:

Nopeutunut sydämensyke
Leukojen yhteen pureminen, hampaiden kiristely
Päänsärky
Vatsakipu
Hikoilu, erityisesti kämmenissä
Niskan ja kasvojen kuumentuminen
Tärinä, vapina
Huimaus
Halu iskeä fyysisesti tai sanallisesti
Pään hierominen
Nyrkin puristelu toisella kädellä
Äänen korottaminen, huutaminen, kiljuminen tai itkeminen.

  

Joitain emotionaalisia vihan merkkejä: 

Haluat päästä tilanteesta pois
Ärsyyntyneisyys
Suru tai masennus
Syyllisyys
Katkeruus
Ahdistuneisuus
Halu iskeä fyysisesti tai sanallisesti
Sarkasmi
Huumorintajun menettäminen
Halua juoda, polttaa tai käyttää muita aineita, jotka rentouttavat
Itkeminen


Viha on voimaa, ehkä sen vuoksi se on helpompi kieltää kuin ottaa käsittelyyn.  Mutta viha on tärkeä tunne ja sen avulla saat selville tärkeitä asioita itsestäsi.  Se voi olla myös katalyysinä palvella muita ihmisiä.  


Viha selkeyttää arvoja


Viha voi auttaa sinua selkeyttämään arvojasi.  Olet vihainen, kun sinulle tärkeitä asioita vähätellään tai ne jätetään huomiotta.  Viha nousee esiin, kun sinun henkilökohtaisia rajojasi rikotaan.    

Viha kertoo, että et halua joitain asioita elämääsi; et halua tällaista avioliittoa, perhe-elämää tai palvelutyötä.  Ja päinvastoin, tällaisen avioliiton, perhe-elämän tai palvelutyön haluat, ja joku tai jokin estää sinua. 


Viha on merkki syvemmistä tunteista


Viha on usein sekundäärinen tunne loukkaantumiselle, surulle, pelolle, pettymykselle ja häpeälle.  Nämä tunteet paljastavat haavoittuvaisuutesi ja moni ihminen tekee mitä vain piilottaakseen heikot kohtansa.  Viha on helppo tapa peittää herkkiä tunteita.  Se pitää ihmiset etäällä.

Kun tunnet vihaa, pysähdy tutkimaan mitä sen alta voi paljastua.  Löytyykö syvempiä, herkempiä tunteita.  Kysy itseltäsi: ”Mitä minä pelkään?  Olenko loukkaantunut jostain?  Tai surullinen?  Mitä oikeasti on meneillään?”  

Esim. Kun joku kritisoi minua, tulen vihaiseksi. Vaistonvarainen reaktioni on puolustautua.  Mutta kun pysähdyn miettimään mitä vihani takana piileskelee, löydän sieltä pelon siitä, että en ole riittävä.  En ole tarpeeksi hyvä.   


Viha paljastaa täyttymättömät odotukset


Viha toimii indikaattorina siitä, että odotuksiasi ei ole täytetty.  Seuraavan kerran kun vihastut, kysy itseltäsi: ”Mitä minä odotin?”.  Odotukset, joita ei ole täytetty, tai jotka ovat epäselviä, aiheuttavat paljon vihaa.  

Ongelma on se, että usein emme ole tietoisia odotuksistamme.  Emme siis ole pystyneet kertomaan niistä muille.  Odotukset voivat myös olla täysin epärealistisia tai toinen ihminen ei ole sitoutunut täyttämään niitä.  

Esim. Vihastut lapsille, jotka jättävät kenkänsä lojumaan keskelle eteisen lattiaa, kun he saapuvat kotiin.  Huudat ja valitat, kuinka sinun täytyy aina tehdä kaikki.  Tosiasiassa et ole koskaan kertonut lapsille, mitä odotat heidän tekevän kenkiensä kanssa.  Heillä ei ollut aavistustakaan odotuksistasi kenkien suhteen.  

Opettele siis kertomaan omista odotuksistasi ja toiveistasi muille ja sopimaan siitä, miten niitä voidaan kohdata.  Joskus muut suostuvat täyttämään niitä, joskus he eivät halua.  Mutta nyt on olemassa realistisia odotuksia, joiden voit odottaa täyttyvän. 


Viha voi olla syntiä


Viha paljastaa pikkumaisuuden, ylimielisyyden, inhon, kateuden ja halun loukata toista ihmistä.  Monta kertaa vihamme on yksinkertaisesti osoitus syntisestä sydämestämme, ja silloin se on väärin.  

Kiinnitä huomiota sarkastisiin tai ivallisiin sanoihisi.  Kiinnitä myös huomiota tunteisiisi, jos huomaat vältteleväsi jotakuta.  Voit olla kateellinen työkaverisi ylennykselle.  Voit tuntea vihaa jostakin asiasta, mutta tuot sen esiin loukkaamalla läheistäsi, jolla ei ole asian kanssa mitään tekemistä.  



3 tapaa käsitellä vihaa


1. Älä hautaa tunteitasi, mutta älä myöskään ole niiden vietävänä.  Vältä äärimmäisyyksiä ja opettele hyväksymään vihan tunne ilman itsesi tuomitsemista. Vietä aikaa rukouksessa ja hiljaisuudessa, Jumalan läsnäolossa.  Tunteistasi kirjoittaminen voi auttaa paljastamaan vihasi juuria.   Tuo vihasi Jumalalle, sitten…

2. Mieti syitä vihallesi.  Arvosta itseäsi, tarpeitasi ja halujasi.  Kirjaa ylös odotuksesi, jotka eivät täyttyneet.  Tunne tunteesi, mutta älä aina seuraa niitä.  Opettele paljastamaan syitä vihallesi, sitten…

3. Toimi asiaankuuluvasti.  Lopeta muiden syytteleminen.  Ole rehellinen, lopeta valehteleminen.  Joskus ei ole selvää, mikä olisi seuraava askel.  On viisasta pyytää neuvoja ja keskustella kypsien kristittyjen kanssa.  Opettele kommunikoimaan ja kuuntelemaan ja anna itsellesi armoa, kun opettelet ymmärtämään itseäsi ja muita.  Tunteiden omistaminen auttaa sinua kasvamaan.  Voit lopettaa myrkyllisen vihan salavihkaisen heijastamisen ihmissuhteisiisi. 


Kuka vain voi olla vihainen, kuten Aristoteles sanoi.  Mutta viisaassa vihan esiin tuomisessa tarvitaan oikeat syyt, oikeat ihmiset, oikea taso, oikea aika ja oikea päämäärä.  Se ei ole helppoa, mutta mahdollista niille, jotka sitoutuvat emotionaaliseen ja hengelliseen kasvuun.  


Opitko jotain uutta vihasta ja vihan käsittelemisestä?  Itse olen oppinut sen, miten harvoin vihani on ns. vanhurskasta vihaa, jota näemme Jeesuksen elämässä. Muistan itse asiassa elämässäni vain yhden kerran, jolloin olen tuntenut vanhurskasta vihaa.  Yleensä taustalla on nämä tässä postauksessa esiin tulevat syyt.   




Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...