Oletko sinä elämäsi tärkein ihminen?

Ennenkuin hyppään pikku profeettojen kyytiin, on aika tuoda päätökseen eräs toinen kirja.  Olen kirjoittanut Nancy Leigh DeMossin kirjaan perustuen valheista, joita naiset uskovat Jumalasta, itsestään, synnistä, tärkeysjärjestyksestä, avioliitosta, lapsista ja tunteista. Viimeinen valherypäs on jäljellä: mitä valheita me uskomme olosuhteistamme?

Maailmamme luotiin täydelliseksi ja hyväksi.  Ensimmäiseltä ihmisparilta ei puuttunut mitään.  Mutta kaikki muuttui sillä hetkellä kun Eeva uskoi saatanan valheita ja oli tottelematon Jumalaa kohtaan.  Sydänsurut, vaikeudet, ahdistukset, luonnonkatastrofit, rikokset ja sairaudet tulvivat maailmaan ja sillä on ollut kauaskantoiset seuraukset ihmiskunnan ja luomakunnan keskellä.

Kukaan meistä ei voi välttyä vaikeuksilta ja kärsimyksiltä.  Nancy väittää, että monet meistä elävät tarpeettomien pettymysten, vihan ja epätoivon riivaamina, koska kuvittelemme, että olosuhteidemme tulisi olla erilaisia ja että meidän ei pitäisi joutua kärsimään.

Valheet, jotka Nancyn mukaan uskomme olosuhteista ovat seuraavat:

• Jos olosuhteeni olisivat erilaiset, minä olisin erilainen.
• Minun ei pitäisi joutua kärsimään. 
• Olosuhteeni eivät tule ikinä muuttumaan.  Tämä tulee jatkumaan ikuisesti. 
• Minä en enää kestä.
• It's all about me.  (en keksinyt jouhevaa suomennusta :) 

Lueskelin hetken uudelleen näitä lukuja miettien, mistä kirjoittaisin.  Loppujen lopuksi päätös oli kristallinkirkas ja helppo.  Täytyy siis keksiä jouheva suomennos tuohon viimeiseen pointtiin! 

Olosuhteet, olosuhteet.  Miten huikean erilaisissa olosuhteissa ihmiset elävät tämän päivän maailmassa.  Etelästä pohjoiseen, idästä länteen, maailmamme on erittäin monimuotoinen ja silti ihmiset elävät hyvin samankaltaisesti elämäänsä; syntyvät, kasvavat, menevät naimisiin, saavat lapsia, tekevät työtä, vanhenevat, kuolevat.  Jokaisella on vain yksi elämä ja sen käyttämisestä vastuu. 

Elämänsä ainutlaatuisuuden tiedostamana moni hyppää siihen kelkkaan, joka väittää, että sinun pitää varmistaa, että elämäsi sujuu juuri niinkuin haluat sen sujuvan.  He uskovat sen valheen, että he ovat oman maailmansa tärkein ihminen ja kaiken mitä he tekevät, pitäisi tukea tätä.  He taistelevat kaikin tavoin kyynärpäitäkään unohtamatta täyttääkseen suunnitelmansa ja unelmansa, jotka tulevat tekemään heidät onnellisiksi.  He kääntävät itsensä vaikka solmuun, jos se saa maailman VIPien huomion kohdistumaan heihin - edes hetkeksi.  Jos jokin tai joku vihjaa, että he voisivat joskus odottaa oman itsensä toteuttamista tai jopa kieltää itsensä, he sättivät tämän pahanilman linnun alimpaan piip:iin.  

He.  

Olisin ihan hyvin voinut kirjoittaa me.  

Me ihmiset, joille ei riitä, että olemme oman maailmankaikkeutemme keskus.  Haluamme olla kaikkien muidenkin maailmankaikkeuksien keskuksena.  Myös Jumalan.  Myös seurakunnassa.  

Itse asiassa tämä itsekeskeisyys on meissä niin vaistonvaraista, että emme edes huomaa elävämme itsellemme elleivät evankeliumin kirkastamat silmälasit näytä sitä meille.  Nancy kirjoittaa juuri tästä lumeesta, jossa kristitytkin voivat elää: seurakunnan/Jumalan on täytettävä minun tarpeeni ja poistettava minun ongelmani ja varmistettava sen, etten ikinä kärsi.  Nancy lainaa katkelman Larry Crabbin kirjasta Finding God:

 "Kirkon keskeiseksi tehtäväksi on muodostunut ihmisten auttaminen tuntemaan itsensä rakastetuksi ja arvokkaaksi.  Emme opi palvelemaan Jumalaa itsemme kieltäen ja hinnan maksaen, vaan opimme hyväksymään sisäisen lapsemme, pääsemään riippuvuuksista, nousemaan masennuksesta, parantamaan minä-kuvaamme, rakentamaan itseä suojelevia rajoja, vaihtamaan itse-vihan itse-rakkauteen ja korvaamaan häpeän itsehyväksynnän vakuuttelulla.
Seurakunnat käyttävät kasvavasti energiaansa kivusta toipumiseen.  Ja se on hälyttävää...  Olemme sitoutuneet ongelmiemme taustalla olevan kivun lievittämiseen sen sijaan, että käyttäisimme kipuamme yhä intohimoisemmin Jumalan luonteen ja tarkoituksen kanssa painimiseen.  Se, että tunnemme olomme paremmaksi on tullut meille tärkeämmäksi kuin Jumalan löytäminen..." 

Tämä pakottava tarve poistaa kaikki kipu ja epämukavuus elämästämme saa meidät hyppäämään haastavien Raamatunpaikkojen yli.  Jotenkin epämääräisesti selitämme itsellemme, että Jumala haluaa siunata minua ja siihen kuuluu se, että minulla on mukava elämä, mukava työ ja mukavat olosuhteet.  Kyllä tottakai kilautan joskus vähän enemmän sinne uhrikoppaan ja olen vapaaehtoisena ainakin kerran lukukaudessa jossain seurakunnan toiminnassa.  Mutta eihän Jumala voi oikeasti vaatia minua kieltämään itseäni ja uhraamaan - siis oikeasti uhraamaan- ajatuksiani, aikaani, itseäni, elämääni? 

Paavali ymmärsi, että Jumala ei ole olemassa meitä varten, vaan me olemme olemassa Jumalaa varten:

"Hänen välityksellään luotiin kaikki,
kaikki mitä on taivaissa ja maan päällä,
näkyvä ja näkymätön,
valtaistuimet, herruudet,
kaikki vallat ja voimat.
Kaikki on luotu hänen kauttaan
ja häntä varten.
Hän on ollut olemassa ennen kaikkea muuta,
ja hän pitää kaiken koossa.
Hän on myös ruumiin pää, ja ruumis on seurakunta. Hän on alku. Hän nousi esikoisena kuolleista, jotta hän olisi kaikessa ensimmäinen." (Kol 1:16-18) 

Paavali oli ottanut elämänsä tavoitteeksi elää Jumalan kunniaksi, Häntä miellyttäen.  Hän sanoi: "Eloon jäämiseni ei minulle kuitenkaan merkitse mitään sen rinnalla, että pääsen matkani päähän ja saatan loppuun Herralta Jeesukselta saamani palvelutehtävän: julistaa evankeliumia Jumalan armosta." (Ap.t. 20:24). 

Yksi syy siihen, miksi en tilaa mitään naistenlehtiä on se vääristynyt maailmankuva, jota monesti niiden sivuilta tarjoillaan.  Kaikkea voi tehdä, jos tavoitteena on oman itsensä löytäminen ja toteuttaminen.  Jos avioliitto tuntuu liian sitovalta, sen voi jättää.  Lasten ei anneta hidastaa menoa vaan omia unelmia tavoitellaan kaikista tärkeimpien ihmissuhteiden hinnalla.  Vaimot ja äidit eivät edes ajattele uhraavansa mitään perheensä hyväksi, vaan syömme innoissamme tätä pajunköyttä, että naisena sinä voit tehdä ihan mitä haluat, milloin haluat.  Elä itsellesi!  

Raamatun sivuilta voit kuitenkin löytää ihan eri arvoille rakennetun maailman: 

Sillä Kristuksen rakkaus vaatii meitä, jotka olemme tulleet tähän päätökseen: yksi on kuollut kaikkien edestä, siis myös kaikki ovat kuolleet; ja hän on kuollut kaikkien edestä, että ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen, vaan hänelle, joka heidän edestään on kuollut ja ylösnoussut (2 Kor 5:14-15). 

Milloin viimeksi olet tehnyt jotain, koska rakastat Jeesusta?  Milloin viimeksi olet jättänyt jotain tekemättä, koska et halua elää itsellesi, vaan Hänelle, joka on vuodattanut verensä sinun edestäsi?  Sinut on ostettu kalliilla hinnalla ja olet todella arvokas Jumalan silmissä.  Mutta sinut on luotu tekemään Jeesusta tunnetuksi läheistesi elämässä.  Ei itseäsi.  

"... minun hartaan odotukseni ja toivoni mukaan, etten ole missään häpeään joutuva, vaan että Kristus nytkin, niinkuin aina, on tuleva ylistetyksi minun ruumiissani kaikella rohkeudella, joko elämän tai kuoleman kautta. Sillä elämä on minulle Kristus, ja kuolema on voitto."  (Fil. 1:19-20)   

Olosuhteesi voivat olla todella vaikeat.  Kärsimyksiä sairauden kourissa.  Koettelevat ihmissuhteet.  Taloudelliset ongelmat.  Mutta Jumala näkee suuren kokonaisuuden, joka meillä rajallisilla jää näkemättä.  Hän on Valtias, Kuningas ja Hänen kertomuksessa on hyvä loppu.  Sitä voi olla vaikea nähdä juuri tällä hetkellä, mutta me, sinä ja minä, emme ole tämän kertomuksen päähenkilöitä.  Jumalan armosta voimme olla siinä osallisena omalla paikallamme ja olen varma siitä, että tämä pieni osa Jumalan suuressa suunnitelmassa on paljon täydellisempi ja tyydyttävämpi kuin pääosan nappaaminen omassa ohjauksessa.  Olosuhteet eivät ehkä muutu, mutta sinä voit muuttua.  Voit tyytyä siihen osaan, jonka Jumala sinulle antaa ja elää elämääsi kiitollisena ja Hänelle alistuen.  Tämä näkyvä maailma ei ole kaiken mitta.   

"Sinä, meidän Herramme ja meidän Jumalamme, olet arvollinen saamaan ylistyksen ja kunnian ja voiman, sillä sinä olet luonut kaikki, ja sinun tahdostasi ne ovat olemassa ja ovat luodut". (Ilm. 4:11)

Elämässäsi ei ole kyse sinusta.  On kyse Jumalasta, on aina ollut.  Miten elämäsi muuttuisi, jos kristittynä naisena eläisit täydellisesti Jumalan kunniaksi ja mielihyväksi ja Hänen valtakuntansa eteenpäinmenemisen hyväksi?


Kuva: Free Digital Photos/ marin

Elämäsi hallitsija - tunteet vai totuus?

Tunteet...nuo tärkeät värit, joita ilman elämä olisi hyvin tasapaksuharmaata.

Viime postauksessa pohdin tunteisiin suhtautumista ja kirjoitin, että tunteet itsessään eivät ole väärin eivätkä syntiä.  Jumala on luonut meihin kyvyn kokea tunteita. Ne ovat lahja!  Raamatussa kerrotaan useassa paikassa Jumalan ilmaisemista erilaisista tunteista.  Olemme Jumalan kuva, myös tunteiden kokemisen suhteen.  

Jo ihan pienet vauvat ilmaisevat tunteita ja lapsiltahan saa tunnetusti näkyviin aidot tunteet; ilo tahi pettymys, he osaavat ilmaista sen äänekkäästi ja nopeasti.  Vanhempana koenkin haasteena sen, että osaisin antaa lasteni ilmaista erilaisia tunteita.  He saavat olla iloisia, tyytyväisiä, mutta myös pettyneitä, vihaisia.  Jos he kokevat tulleensa torjutuiksi kavereiden taholta, haluan, että heillä on mahdollisuus käydä läpi tätä hylkäämisen kokemusta ja ilmaista haavoittuneisuuttaan.  Jos he ovat onnellisia hyvästä menestyksestä koulussa tai harrastuksessa, haluan että he saavat vapaasti ilmaista iloa, tyytyväisyyttä, ylpeyttä ja kaikkea sitä positiivista mitä heidän sydämessään sillä hetkellä on.  Jos he pettyvät kun eivät saa tahtoaan läpi, senkin saa ilmaista.  

 Image courtesy of David Castillo Dominici/FreeDigitalPhotos.net

En siis aio tukahduttaa tunteita.  Monen elämässä tunteiden tukahduttamista on vaadittu lapsuudessa - ehkä tunteellisuus on nähty heikkoutena tai tunteiden ilmaiseminen on häirinnyt aikuista niin, että tunteet on pitänyt piilottaa.  Leena muistutti minua kommentissaan Anna-Liisa Valtavaaran kirjasta Kiltteydestä kipeät, jossa käydään läpi kiltin ihmisen "kipeää, kapeaa ja kireää" elämää.  Kiltti on oppinut peittämään omat tarpeensa ja tunteensa...huonoin tuloksin.  Vaikka tunteet olisivatkin syvälle haudatut, ne on haudattu elävinä - siitä ei hyvää seuraa, niinkuin jokainen jännityselokuvia seurannut tietää!  Suosittelen kirjaa niille, jotka kokevat olevansa vihaisia, pettyneitä ja surullisia siitä, että omia tunteita ei ole saanut ilmaista eikä omaa elämää elää muiden vaatimusten vuoksi.  Että on aina pitänyt olla Kiltti.  Ei ole myöhäistä päästää tunteitaan näkyville, elämään. 

Tunteet siis tuovat väriä elämään.  Niitä ei saa väärällä tavalla tukahduttaa.  Silti haluan olla opastamassa lapsiani totuudellisuuteen myös tunteiden käytössä ja näytössä.  Ja tottakai haluan itsekin elää tunteiden kanssa totuudellisesti, Jumalan tahdon mukaan.  Kuten kaikessa muussakin elämään ja ihmisyyteen liittyvässä, myös tunteiden ilmaisemisessa voimme tuoda kunniaa Jumalalle.

Tuo ensimmäinen valhe, jonka Nancy Leigh DeMoss tuo esiin kirjassaan, on yllättävän yleinen.  "Jos jokin asia tuntuu joltakin, sen täytyy olla totta."  Uskon, että vihollinen valehtelee meille naisille käyttäen hyväksi tunteitamme, jotka ovat meille niin kovin tärkeitä.  

"Kukaan ei rakasta minua, ei minulla ole mitään merkitystä".  Voinko sanoa, että moni nainen käy läpi tätä tunnetta ainakin kerran kuukaudessa?  Huono itsetunto, oman huonouden kokeminen ja oman itsensä mollaaminen on yllättävän yleistä naisten keskuudessa.  Elämässä ei tarvitse edes tapahtua mitään järisyttävää.  Ehkä housut ovat aamulla tiukemmat kuin olisimme toivoneet.  Ehkä nukuimme huonosti.  Ehkä takana on rankka työpäivä.  Ehkä toivomamme asia ei toteudukaan.  Tunteet alkavat liukua alamäkeä ja pian kyseenalaistamme koko elämämme mielekkyyden! 

Tunteet eivät ole kuitenkaan luotettava mittari todellisuudelle.  Ne eivät ole totuus.  Sinusta voi tuntua, että kukaan ei rakasta sinua.  Tai että et selviä jostain tilanteesta, paine on liikaa.  Voi tuntua, että tilanne on toivoton, Jumala on liian kaukana tai toimii epäoikeudenmukaisesti.  

Nämä ovat tunteita.  Älä kiellä niitä, älä piilota niitä, älä hautaa niitä elävältä.  Mutta älä anna niiden hallita sinua.  Älä annan niiden sanella miten elämäsi tulee sujumaan.         

Tietäisitpä miten suuria vaikeita tapahtumia käyn läpi tällä hetkellä, voit sanoa.  Avioliitossa ahdistaa.  Lapsettomuus.  Tai suuren perheen haasteet.  Sinkkuelämä, jota en toivonut.  Työttömyys.  Liikaa työtä.  Vanhempien menetys.  Sairaudet, onnettomuudet.  Tunteet tuntuvat hallitsemattomilta. 

 "Me...vangitsemme jokaisen ajatuksen kuuliaiseksi Kristukselle." 2 Kor 10:5

Kypsään kristillisyyteen kuuluu, että sinä olet aikuinen myös tunteittesi kanssa.  Sinä päätät kuka elämääsi vie ja ohjaa: tunteet vai Totuus.  Vain sinä voit "vangita" omat villinä laukkaavat tunteesi Jumalan Sanalle kuuliaisiksi.  Sinun on muistutettava itseäsi Totuudesta.  Jumala on hyvä, tuntuipa siltä tai ei.  Jumala rakastaa minua,  tuntuipa siltä tai ei.  Jumala ei hylkää minua, tuntuipa siltä tai ei. 

Yksi lapsistani tuli pettyneenä koulusta kotiin ystävänpäivän jälkeen.  Eräs luokkatoveri oli antanut ystävänpäiväkortit kolmelle kaverille, mutta hän ei ollut näiden valittujen joukossa.  Pettymys.  Äidin sydäntäni puristi.  Ajatuksiani: "Lapseni on jätetty joukon ulkopuolelle!  Selviääkö hän?!"  Teki mieli lailla kieltää koko ystävänpäiväkortit, ettei vain lapseni kokisi ikinä enää tällaisia pettymyksiä (heh)!  Sain kuitenkin selville, että hän oli kyllä saanut muilta kavereilta kortteja, mutta ei tältä yhdeltä tietyltä.  Pettymys oli kuitenkin todellinen ja onneksi hän uskalsi sen jakaa minulle.    

Muistin siinä tilanteessa Jeesuksen sanat, jotka hän puhui opetuslapsilleen jäähyväispuheessaan:  

13. Sen suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään, kuin että hän antaa henkensä ystäväinsä edestä. 
14. Te olette minun ystäväni, jos teette, mitä minä käsken teidän tehdä. 
15. En minä enää sano teitä palvelijoiksi, sillä palvelija ei tiedä, mitä hänen herransa tekee; vaan ystäviksi minä sanon teitä, sillä minä olen ilmoittanut teille kaikki, mitä minä olen kuullut Isältäni. 
16. Te ette valinneet minua, vaan minä valitsin teidät ja asetin teidät, että te menisitte ja kantaisitte hedelmää ja että teidän hedelmänne pysyisi: että mitä ikinä te anotte Isältä minun nimessäni, hän sen teille antaisi. (Joh 15)

Miten lohduttavia Totuuksia:  Jeesus on minun ystäväni.  Hän on valmis jopa luopumaan hengestään, koska rakastaa minua, ystäväänsä, niin paljon.  Hän valitsi minut ystäväkseen!  Jeesus jakaa kaiken minun kanssani, niinkuin tosi ystävä.  Minun elämälläni on suuri merkitys, kun Jeesus on asettanut minut oikealle paikalle.  Minulla on Taivaan Isä, joka antaa sen, mitä anon ystäväni Jeesuksen nimessä.  

Lapsikin voi ymmärtää näitä Totuuksia.  

On varmasti olemassa ihmisiä, joilla ei ole yhtään ystävää.  Yksinäisyys voi olla kiduttavan todellista.  Voit kokea itsesi hyljätyksi ystäviksi luulemiesi taholta.  Mutta Jumalan Sana on ihmeellinen; se puhuu suoraan meidän tarpeisiimme.  Pystyn kertomaan Maailman Parhaasta Ystävästä lapsilleni ja vakuuttamaan, että heillä on aina ainakin yksi ystävä, joka ei koskaan petä eikä jätä.  Joka lähettää aina helmikuun 14. päivä ystävänpäiväkortin, jossa ei ole siirappisia mairitteluja tai koristeellisia runoja, vaan Totuuksia:  

facebookista napattu

        
Jumala ilmoitti nimekseen "Minä Olen".  Pari viikkoa sitten istuin Jumalanpalveluksessa ja kuulin, kuinka puhuja toi tämän Totuuden hyvin konkreettisesti käytännön tasolle.  

Jumala on.  

Ja mitä tarpeita sinun elämässäsi onkaan, Hänellä on siihen vastaus.  Hän on siihen vastaus.  

Oletko yksinäinen?

Minä olen aina sinun kanssasi.   

Suretko?

Minä olen sinun lohduttajasi.

Pelottaako?

Minä olen sinun turvasi.

Ahdistaako?

Minä olen sinun Vapahtajasi.

Syyllinen?

Minä olen ottanut vastaan rangaistuksen.

Häpeää?

Minä olen kantanut kaiken häpeän ristin puulle.  

Epäiletkö elämäsi tarkoituksellisuutta?

Minä olen luonut sinut tekemään hyviä tekoja, jotka olen etukäteen valmistanut.  

Minä olen.

Jos luet Raamattuasi etsien vastauksia myllertäviin tunteisiin, voit löytää sieltä satoja, ellei tuhansia tapoja, joilla Jumala vastaa meidän tarpeisiimme.    Hän on.  Hän riittää.  Hän tietää.  Hän vastaa.  

Luvussa Nancy Leigh DeMoss muistuttaa Raamatunpaikasta, jota hän kutsuu mielenterveyden ja tunteiden tasapainon reseptiksi:

Iloitkaa aina Herrassa! Vieläkin minä sanon: iloitkaa! Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi,  Ja vielä, veljet, kaikki, mikä on totta...sitä ajatelkaa.

Ja siitä seuraa:  

 ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa.

 (Fil 4:4, 6-9) 

Sinulla on valinta.  Voit antaa tunteiden kontrolloida elämääsi - tai voit keskittyä Totuuteen ja antaa sen kontrolloida elämääsi.  

Tunteiden viemää

Tunteet ovat naisten hommaa.  Me osaamme nimetä tunteitamme ja päivän aikana voimme käydä läpi monia eri tunteita - jopa ääripäästä toiseen.  Me myös analysoimme mielellämme tunteita, "vatvomme" ihmissuhteita ja kokemiamme tunnereaktioita.  

Image courtesy of mikumistock /FreeDigitalPhotos.net

Joskus tunteiden voimakkuus yllättää, toiset tukahduttavat tunteita.  Toiset antavat kaiken tulla ulos, ovat temperamenttisia ja ylpeitä siitä.  Toiset luottavat tunteisiinsa ja fiiliksiin, toiset torjuvat tunteet minkään päätöksen perusteena.  

Mikä olisi oikea tapa suhtautua tunteisiin?  Pitääkö niitä yrittää kontrolloida?  Voiko tunteisiin luottaa?  Puhutaanko Raamatussa tunteista? 

Olen käynyt blogissani läpi Nancy Leigh DeMossin kirjaa "Lies Women Believe and the Truth That Sets Them Free".  Kirja käy läpi eri elämänalueita, joilla naiset voivat uskoa valheita.  Olemme puhuneet valheista, joita naiset uskovat Jumalasta, itsestään, synnistä, prioriteeteistä, avioliitosta ja lapsista.  Jäljellä on vielä kaksi aihetta: tunteet ja olosuhteet.  

Nancy aloittaa tunteista puhumisen sanomalla, että joskus me ajattelemme, että koska tunteet voivat olla kontrolloimattomia ja hankalia käsitellä, ne ovat syntiä tai väärin.  Voimme myös kokea, että tunteita pitäisi tukahduttaa, että niiden ilmaiseminen ainakin mitenkään voimakkaasti olisi väärin.  Mutta meidän tulisi muistaa, että Jumalan kuvana meillä on kyky kokea ja ilmaista erilaisia tunteita; ilmaiseehan Jumalakin Sanassaan iloa, mielihyvää, vihaa, mustasukkaisuutta ja murhetta.  Jumala on asettanut meihin kyvyn kokea tunteita ja ilmaista niitä tavalla, jotka kuvastavat Hänen sydäntään ja tuovat kunniaa Hänelle.  

Tunteet itsessään eivät siis ole ongelma.  Ei ole väärin kokea erilaisia tunteita!  Nehän rikastavat elämää aivan mahtavalla tavalla! Mutta syntiinlankeemus on myös vaikuttanut meidän tunteisiimme.  Haasteenamme on oppia ilmaisemaan tunteita niin, että ne ovat sopusoinnussa Jumalan meille antamien ohjeiden kanssa.  

Nancy sanoo, että vihollinen käyttää erityisesti tunteita saadakseen naiset vangittua valheisiin.  Nämä ovat valheita, joita uskomme tunteista Nancyn mukaan:

• Jos tunnen jotain, sen täytyy olla totta (esim. "Kukaan ei rakasta minua").
• En voi kontrolloida tunteitani.
• En voi auttaa sitä, miten reagoin kun hormonit jylläävät (on ymmärrettävää käyttäytyä kuin äkäpussi tiettyinä aikoina).
• Masennukseen on ensin haettava apua lääkkeistä ja/tai psykoterapiasta. 

 Image courtesy of Stuart Miles /FreeDigitalPhotos.net

Kirjoitan ensi enemmän kerralla yhdestä näistä valheista.  Mikä yllä olevista kiinnostaisi sinua eniten? 


p.s. kyllä miehetkin kokevat tunteita, vaikka se on joskus tasolla "tuntuu hyvältä tai tuntuu pahalta".  Näin mainoksen tästä kirjasta ja olisi mielenkiintoista lukea se ja ymmärtää miten miehet ja naiset kokevat ja ilmaisevat tunteita eri tavalla.  

Suojele lastasi pahalta

Free Digital Photos

Jatkan sarjan Totuus vs. Valhe kirjoittamista.  Uusille lukijoille tervetuloa mukaan ja tiedoksi:  olen lukenut Nancy Leigh DeMossin kirjoittaman kirjan ”Valheita, joita naiset uskovat – Totuus,joka vapauttaa heidät”.  Kirjailija käy läpi laajan kirjon valheita, joita hän on työssään huomannut kristittyjen naisten uskovan.  Valheet ovat usein totuuden hienoisia muunnoksia, ja meidän voi olla vaikea erottaa mikä on Jumalan Sanaa, mikä omia ajatuksiamme ja mikä maailman arvoja ja vihollisen syöttämää valhetta.  Kirjassa hän paljastaa valheet ja nostaa esiin mitä Jumalan Sanassa on niistä sanottu.  Olen nauttinut kirjasta todella paljon ja palaan siihen usein!   Ostin sen alunperin Kindle-versiona, mutta nyt minulla on sekä kirja että siihen kuuluva opiskeluopas. 

Aiemmin läpikäymäni aiheet löytyvät täältä:  Valheet, joita uskomme Jumalasta, itsestämme, synnistä, tärkeysjärjestyksistä ja avioliitosta. 

Seuraava luku kirjassa käsittelee valheita, joita olemme uskoneet lapsista.  Tässä ovat valheet, jotka Nancy Leigh DeMoss käsittelee luvussa:

·         On meistä kiinni päättää perheemme lapsiluku.

·         Lapset täytyy altistaa ”tosielämälle”, jotta he oppivat toimimaan ”oikeassa maailmassa”.

·         Kaikki lapset käyvät läpi kapinavaiheen.

·         Tiedän, että lapseni on kristitty, koska hän vastaanotti Kristuksen varhaisella iällä.

·         Me emme ole vastuussa siitä, millaisia lapsistamme kasvaa. 

Eikö ole mielenkiintoinen lista! Tunnistatko kaikki nämä väitteet valheeksi?  Useat näistä aiheista on kiihkeiden väittelyjen kohde ja moni ei halua ”sekaantua” toisten perheiden päätöksiin ja valintoihin, ei  edes uskomuksiin.  Mutta jos nämä väitteet todella ovat kaikki valhetta, eikö olisi hyvä tietää ennenkuin on liian myöhäistä?   

Valitsen tapani mukaan väitteistä yhden ja pohdiskelen sitä täällä blogissani.  Koska meidän lapset on vielä nuoria, en aio kirjoittaa kapinavaiheista ja teinien kasvatuksesta.  Ehkä sitten kymmenen vuoden päästä olisi jo jotain painoarvoa sanoillani!  Päätin kirjoittaa ensimmäisestä valheesta;  siitä kuka päättää perheen lapsiluvun.  Olin jo aloittanut kirjoittamisen, kun tuli vahvasti mieleen, että vaihdankin aiheen tuohon lasten suojelemiseen tosielämältä ja mihin kaikkeen lasta voi altistaa.  Olen kirjoittanut aiemmin perheen lapsiluvusta ja kuka siitä päättää, voit lukea ajatuksiani aiheesta täällä!

Lasten pääasiallinen kasvatus kuuluu vanhemmille.  Kun katselet omia lapsiasi, muista, että sinä ja lastesi isä olette vastuussa kaikesta; siitä mitä he syövät, milloin he menevät nukkumaan, katsovatko he televisiota ja mitä he sieltä katsovat, kenen kanssa he leikkivät ja miten he pukeutuvat.  Vanhempien vastuu ja rooli on ainutlaatuinen.  Opetat lapsillesi asioita, joita et opeta muille ihmisille.  Neuvot, käsket, ohjaat ja kiellät. 

Nancy aloittaa luvun muistuttamalla, että aivan niinkuin Saatana petti Eevan ja houkutteli hänet syömään kielletystä hedelmästä, se houkuttelee sinua  äitinä antamaan lastesi kokeilla ns. kiellettyjä asioita.  ”Kun maistat tätä hedelmää, opit jotain, jota sinun tulee tietää!” (1 Moos 3:5).  Ja kyllähän Eevan silmät aukenivatkin ja hän oppi jotain, jota ei ollut aikaisemmin tiennyt – pahan läsnäolon.  Tuloksena Eevan elämään astui häpeä, syyllisyys, ero Jumalasta ja miehestään.     

Jumala ei tarkoittanut, että me tuntisimme pahan kokemalla sen henkilökohtaisesti.  ”...minä tahtoisin teidän olevan viisaita hyvään, mutta taitamattomia pahaan.” (Paavali Roomalaisille 16:19).  Mutta kukapa ei ole törmännyt seuraavanlaisiin ajatuksiin: ”Sinun lastesi täytyy maistaa sitä itse.  Et voi suojella heitä tosi elämältä.  Jos et anna heidän kokea asioita, heistä tulee naiiveja, he eivät selviä elämässä eivätkä sulaudu joukkoon.”

Ja eikö vain kummitelekin tietty omituisuuden pelko mielessä kun mietit omaa elämääsi tai lastesi elämää.  Ei ole helppoa olla erilainen.  Ei ole hauskaa olla tietämätön.  Suuri pelko on naurunalaiseksi joutuminen.  Kun olin viidennellä luokalla tuli jollain tunnilla sivupuheeksi huumeet, ja nolona seurasin kuinka joillakin luokkakavereilla oli oikeaa tietoa huumeista...minulla ei ollut aiheesta harmaata hajuakaan.  Tämä tilanne on jäänyt mieleeni, ja kaksikymmentä vuotta myöhemminkin pystyn sen muistamaan.  Olin naiivi, tietämätön. 

Meidän tehtävämme ei ole kuitenkaan kasvattaa lapsia, jotka sopeutuvat joukkoon ja jotka ”selviävät” maailmassa.  Haasteenamme on kasvattaa lapsia, jotka rakastavat Jumalaa täydestä sydämestään, sielustaan, mielestään ja voimastaan; joilla on elävä, henkilökohtainen Jumalasuhde kunnossa.  Nancy sanoo, että kristittyjen vanhempien ei pitäisi tyytyä kasvattamaan vain ”hyviä” lapsia, vaan lapsia, jotka innokkaasti ottavat Totuuden vastaan; lapsia, jotka rakastavat vanhurskautta ja vihaavat pahaa; lapsia, joita Jumala voi käyttää muuttamaan tätä maailmaa.   

Se voi tarkoittaa sitä, että suojelet lapsiasi asioilta, jotka tuntuvat ”normaalilta” tänä päivänä.  Mutta tiesitkö, että jokaisen sukupolven on täytynyt tehdä ratkaisunsa kun he ovat kasvattaneet lapsiaan.  Tätä aihetta pohdiskellessani löysin lainauksen John Charles Rylen kirjasta ”The Duties of Parents”.   Suomennan sen tähän:

”Arvokkaita, tietenkin, ovat nämä pienokaiset silmissäsi; mutta jos todella rakastat heitä, ajattele usein heidän sielujaan.  Minkään ei tulisi huolettaa sinua niin paljoin kuin heidän iankaikkinen kohtalonsa.  Ei mikään osa lapsissasi tulisi olla sinulle niin rakas kuin se osa, joka ei koskaan kuole.

Tämän ajatuksen tulisi olla ylimpänä kaikessa mitä teet lastesi hyväksi.  Joka askeleen, jonka otat, jokaisessa suunnitelmassa ja tilanteessa ja järjestelyssä mikä liittyy lapsiisi, älä jätä tätä suurta kysymystä pois: Miten tämä vaikuttaa heidän sieluihinsa?

Todellisen kristityn ei pidä olla nykyajan ”muotien” orja, jos hän haluaa kasvattaa lapsensa taivasta varten.  Hänen ei pitä tyytyä opettamaan ja neuvomaan heitä tietyillä tavoilla, vain koska niin on tapana, tai sallia heidän lukea kyseenalaisia kirjoja vain siksi, koska kaikki lukevat niitä, tai antaa heidän muodostaa pahoja tapoja, vain koska ne ovat tämän päivän tapoja.  Hänen täytyy kasvattaa pitäen silmällä lastensa sieluja.  Hänen ei pidä olla häpeissään kun toiset kutsuvat hänen lastenkasvatustaan oudoksi ja kummalliseksi.  Entä jos se onkin?  Aika on lyhyt – maailman tavat tulevat ja menevät.  Se, joka on kasvattanut lapsensa taivasta varten, maailman sijasta – Jumalaa varten, ei ihmisiä varten – hän on se vanhempi, joka on loppujen lopuksi viisas.”

J.C.Ryle kasvatti viisi lastaan 1800-luvulla, mutta hänen neuvonsa ovat ajankohtaisia kaksisataa vuotta myöhemminkin.  Nancy vertaa lasten suojelemista herkkien taimien kasvattamiseen.  Kukaan ei laita kasvien taimia ulos helmikuun pakkasilla, jotta ne karaistuisivat ja oppisivat selviämään kylmässä.  Meillä  on kasvihuoneet taimien kasvattamista varten – jotta voisimme taata optimaaliset olosuhteet kasvamiseen.  Sitten kun kasvi on vahva ja sen juuret ovat kehittyneet, ne voidaan istuttaa ulos. 

”Älkääkä mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä.” (Roomalaisille 12:2).   

Nancy ei tapansa mukaan anna mitään suosituksia eikä ohjeita mitä välttää lasten kasvatuksessa.  Hän rohkaisee äitejä rukoillen tarkkailemaan elämäänsä ja ympäristöään ja sitten tekemään päätökset Jumalan Sanan ohjeiden mukaan.  Itse koen, että yksinkertainen, hiljainen elämä, jossa pääpaino on rakastamisella, on lapsille hyvää ja riittävää.  Rakkauden oppiminen alkaa siitä, että vanhemmat rakastavat lasta ja opettavat hänelle, että Jeesus rakastaa häntä.  Sitten opitaan rakastamaan Jumalaa ja lähimmäisiä.  Kaikki tämä on vuosien työtä, mutta jokaisen pienen ja suuren päätöksen pitäisi olla J.C. Rylen ohjeiden mukaan tähtäämässä samaan päämäärään: lapsen sielun pelastukseen. 

Opiskeluoppaassa on kaksi kysymystä, joiden avulla voimme pohdiskella asiaa.  Laitan ne tähän:

1.       Vaikka Jumala ei tarkoita, että opimme tuntemaan pahan kokemalla sen omassa elämässämme, lapsiemme tulee ymmärtää, että paha on olemassa ja oppia erottamaan hyvä pahasta.  Kuinka vanhemmat voivat kehittää tämän kaltaista arvostelukykyä ilman, että lapset altistetaan sellaisten vaikutusten alaiseksi, joista heitä pitäisi suojella?

2.        Lue Matteus 5:13-16.  Mitkä ovat joitain käytännön tapoja, joilla voit antaa lapsillesi näyn olla vanhurskaita vaikuttajia epävanhurskaassa maailmassa?

Olisi mukava kuulla myös teiltä, lukijat, kokemuksia!  Mitä sinun vanhempasi tekivät oikein tai väärin kun kasvattivat sinua?  Millaisia päätöksiä sinä teet lastesi elämän suhteen, jotka voivat olla erilaisia tai radikaaleja tässä ajassa? 

”Vanhurskas viheriöitsee kuin palmupuu, hän kasvaa kuin Libanonin setri.  He ovat istutetut Herran huoneeseen, he viheriöitsevät meidän Jumalamme kartanoissa.  Vielä vanhuudessaan he tekevät hedelmää, ovat mehevät ja vihannat.” Psalmi 92:13-15

Onni ei löydy puolisosta

Muutaman kerran tämän kesän aikana olen huomannut artikkelin eri sanomalehdissä, joissa todetaan avioerojen hakemisessa piikki kesäloman ja joululoman jälkeen.  Niinpä ajattelin tänä elokuisena päivänä kirjoittaa avioliitosta.  Olen pikkuhiljaa kirjoittanut Nancy Leigh DeMossin kirjaan perustuen valheista, joita kristityt naiset uskovat.  Kirjassa on niin paljon hyviä silmiäaukaisevia oivalluksia, että halusin kirjoittaa siitä täällä blogissakin.  Aiemmat postaukset aiheesta löytyvät täältä, klik.

Kuten joka aiheessa, aloitan tässäkin valheilla, joita naiset uskovat avioliitosta:

• Minulla täytyy olla aviomies, jotta olisin onnellinen.
• Minulla on vastuu muuttaa puolisoani.
• Aviomieheni pitäisi palvella minua.
• Jos alistun miehelleni, tulen olemaan onneton.
• Jos mieheni on passiivinen, minun täytyy tehdä aloite tai mitään ei tule tehtyä. 
• Joskus ero on parempi vaihtoehto kuin huonossa avioliitossa pysyminen.  

Minusta jokaisen näiden väitteen läpikäyminen Jumalan Sanan, Raamatun kanssa, on elintärkeää, jos haluat onnistua avioliitossasi.  Kaikki eivät ole pelkkiä valheita, esimerkiksi ensimmäinen väite on osittain totta siinä mielessä, että avioliitto voi tuoda paljon onnea ja tyytyväisyyttä elämään.  Jumalan siunaama hyvä avioliitto voi olla kuin taivas maan päällä.  Mies ja avioliitto ei kuitenkaan voi ainoana olla onnellisuuden lähde.  

Minun mielestäni me olemme menettäneet kyvyn nähdä avioliitto pyhänä ja elinikäisenä sitoumuksena, jolla on muukin tarkoitus kuin tuottaa ihmisille onnea.  Jopa kristityt voivat astella alttarille hyvin kevein perustein ja täysin valmistautumattomana olemaan aviovaimo ja aviomies.  Harva seurakunta järjestää “avioliittokurssin”, jonka suorittaminen on vaatimuksena ennenkuin luvataan ikuista yhteiselämää.  Ja kuinka moni on tarpeeksi kypsä kysymään kokeneiden kristittyjen mielipidettä omasta seurustelustaan ja mahdollisesta avioliitosta?  Ihastumiset, rakastumiset ja seurustelut koetaan yksityisasioina, joihin ei haluta muiden mielipiteitä, varsinkaan jos ne poikkeavat omasta.  

Alunperin päätin kirjoittaa ensimmäisestä valheesta; mutta haluan myös käsitellä avioeroa.  Niinpä taidan jakaa postauksen kahteen osaan ja aloitan kertomalla totuuden:  Sinulla ei tarvitse olla aviomiestä ollaksesi onnellinen ja löytääksesi oman paikkasi maailmassa.  Vaikka Raamatun aikoina avioliitto oli normaali tila aikuisen ihmisen elämässä, sitä ei missään tapauksessa nosteta päämääräksi, jonne pitäisi päästä hinnalla millä hyvänsä.  Naisen arvo ei määrity aviosuhteen mukaan.  Et ole yhtään vähempi ihmisenä, naisena ja kristittynä, vaikka olisitkin sinkku vielä nelikymppisenä.  Myöskään elämän onnellisuus ei riipu kenestäkään ihmisestä, edes aviopuolisosta.  

On kuitenkin totta, että mielekkäiden ihmissuhteiden olemassaolo on tärkeää.  Kukapa ei tarvitse ystäviä, perhettä, seurakuntaa?  Harva on oikeasti yksinäinen erakkoluonne, joka tyytyväisenä asustaa metsämökissään susirajalla.  Meidän tulee kuitenkin havahtua siihen, että parhainkaan ihmissuhde ei kykene täyttämään kaikkia sinun sisäisiä kaipauksiasi.  Ne voi täyttää vain Jumala.    

“Odota yksin Jumalaa hiljaisuudessa, minun sieluni, sillä häneltä tulee minun toivoni.  Hän yksin on minun kallioni, minun apuni ja turvani: en minä horju.  Jumalassa on minun apuni ja kunniani. Minun väkevyyteni kallio, minun turvani on Jumala.  Turvatkaa häneen joka aika, te kansa; vuodattakaa hänen eteensä sydämenne. Jumala on meidän turvamme. Sela.”  (Psalmi 62:6-9)

Olen parin viime vuoden aikana lukenut paljon siitä, miten me voimme löytää ja miten meidän pitäisi löytää todellinen ilo vain Jumalassa.  Monet sekoittavat Jumalan ja Hänen antamansa siunaukset keskenään ja kokevat iloa ja kiitollisuutta kaikesta siitä, mitä Hän on antanut.  Onhan toki hyvä olla kiitollinen, ja se on Raamatun kehoituskin.  Syvin tyytyväisyys löytyy kuitenkin vain jumaluuden persoonassa, siinä ikuisessa rakkaudessa, joka Jumala itsessään on.  Kun usko, toivo ja rakkaus on ankkuroitunut Jumalaan itseensä, ei ole väliä sillä mitä siunauksia saat tai menetät.  Jos onnesi perustuu johonkin Jumalan antamaan siunaukseen (aviomies, lapset, työpaikka, terveys), mitä tapahtuu jos ne otetaan pois?  Romahtaako elämäsi? Vaivutko masennukseen ja epätoivoon?  Oletko vihainen, mentätkö uskosi?  

Jos uskot onnesi perustan olevan avioliitossa, ja avioliiton tarkoituksen olevan henkilökohtainen onnellisuus, mitä tapahtuu kun olet naimisissa?  Nancy kirjoittaa, että silloin on vaarana, että odotat miehesi tekevän sinut onnelliseksi.  Alat odottamaan häneltä asioita, joita hän ihmisenä, miehenä, ei ole kykeneväinen tuottamaan.  Elisabeth Elliot kirjoitti kihloissa olevalle tyttärelleen mainion ohjenuoran odotusten suhteen:  

“Ensinnäkin, kenen kanssa sinä menet naimisiin? Sinä menet naimisiin syntisen kanssa.  Ei ole muita, joiden kanssa voisit mennä naimisiin.  Tämän pitäisi olla itsestäänselvää, mutta kun olet rakastunut mieheen niinkuin sinä olet rakastunut, se on helppo unohtaa.  Unohdat sen joksikin aikaa ja sitten kun tapahtuu jotain, jonka pitäisi muistuttaa sinua, löydät itsesi ihmettelemässä mikä meni vikaan.  Asiat menivät vikaan Eedenin Puutarhassa.  Selvitä tämä kerralla itsellesi, aviomiehesi on Aadamin poika.  Hänen hyväksymiseensä - kokonaisvaltaiseen hyväksymiseen- kuuluu hänen syntisyytensä hyväksyminen.  Hän on langennut olento, samanlaisen lunastuksen tarpeessa kuin me kaikki muutkin olemme, ja altis kaikille kiusauksille jotka ovat "yleisiä ihmisille"." kirjasta Let Me Be a Woman, s. 78

Armahda siis miestäsi äläkä odota hänen täyttävän kaikkia tarpeitasi, olemaan sinun vapahtajasi.  Ripustamalla koko elämäsi hänen valtaan tukahdutat hänet - ja hän voi alkaa pyrkiä pois tästä liian ahtaaksi käyneestä suhteesta.  Sen sijaan kun ripustat elämäsi Jumalan varaan,  löydät todellisen ilon, mutta pystyt myös suomaan miehellesi vapauden kasvaa ja kehittyä siihen suuntaan, mihin Jumala hänen haluaa menevän.  

Avioliiton perimmäinen tarkoitus ei ole tehdä meitä onnelliseksi, vaan tuoda kunniaa Jumalalle.  Tämä valhe, tarvitsen miehen ollakseni onnellinen, asettaa sinut paikkaan, jossa et jaksa odottaa Jumalan aikataulua ja Hänen suunnitelmaansa, joka on paras.  Ei; sinä kiirehdit, huolehdit ja hätäilet, ja voi olla, että menet naimisiin miehen kanssa, joka ei ollut Jumalan tahto sinun elämällesi.  Nancyn kirjassa on monia esimerkkejä tästä:

"Lukiovuosien aikana poikaystävän, sulhasen ja viimein ei-uskovaisen aviomiehen saaminen oli minulle tärkeämpää kuin odottaa Jumalaa tuomaan vahvan uskovan miehen elämääni, jonka kanssa voisin mennä naimisiin.  Tämän seurauksena me emme ole kyenneet kasvamaan Kristuksessa yhdessä.  28n avioliittovuoden jälkeen me emme tee montakaan asiaa yhdessä.  Minun ystäväni ovat kristittyjä, hänen ystävänä ovat oluenjuojia.  Minulle ovat tärkeitä lapsemme, hänelle on tärkeää työ."  

Tämä nainen uskoi valheen ja sen seurauksena hän sai kyllä mitä halusi (miehen), mutta jäi sielussaan nälkäiseksi (Psalmi 106:15).  Jumalan Sana opettaa hyvin selvästi, että uskovien tulee valita puolisokseen uskova. 

Jumala on luvannut antaa meille kaiken mitä me tarvitsemme.  Uskotko sinä sen?  Jos olet vielä sinkku, pystytkö luottamaan, että Jumala johdattaa elämääsi Hänen tahtonsa mukaisen miehen, jos se on Hänen suunnitelmansa?    Totuus on, että voit valita tyytyväisyyden juuri siinä elämäntilanteessa missä olet ja mitä Jumala on sinulle antanut.  Et tarvitse kaikkea sitä, mitä haluat.   Totuus on myöskin se, että ne, jotka itsepintaisesti pitävät kiinni omasta tahdostaan usein löytävät itsensä tarpeettomasti sydänsurujen vallasta, kun taas ne, jotka odottavat Herraa, saavat aina parasta.


 Free image courtesy of FreeDigitalPhotos.net

Älä tuhlaa elämääsi

Havahduin kerran siihen, kuinka kuulumisten kyselemiseen on muodostunut vakiovastaus:


kiire on.  

Sillä voi summata kaikenlaiset kuulumiset.  Opiskelu, työssäkäynti, kotiäitinä oleminen, vauvat,  koululaiset, teinit, seurakunnassa aktiivisesti osallistuminen.  Mikään elämäntilanne ei sulje pois kiirettä.

Ja jotta kiire riittäisi loppuun saakka, harrastetaan ja huvitellaan niin, ettei viikkokalenteriin jää montakaan hiljaista hetkeä.  Kiirettä pitää! Kiireestä on tehty muodikasta. Ja monta kertaa tuntuu hyvälle olla niin kiireinen: olen tärkeä. Saan aikaan. Minua tarvitaan. Eikö se niin pidä ollakin? 

Illalla, jo pitkään lasten (ja puolison) nukkumaanmenon jälkeen, kun televisio tai tietokone on napsautettu kiinni ja harjataan hampaita, mielessä käy syyllisyyden siivittämä ajatuksia.  Milloin olen viimeksi lukenut lapsille kirjan?  Emme ole viettäneet puolison kanssa laatuaikaa yhdessä moneen viikkoon.  Halusin käydä sen tietyn ystävän tai sukulaisen luona, mutta kun aika ei riitä.  Eräs työkaveri tuntuu mukavalta, jos vain olisi aikaa tutustua paremmin vapaa-ajalla.  Voisin olla seurakunnan työssä mukana, mutta taas se jäi tältä lukuvuodelta.  Päivän ainut rukous huokaistaan hammastahnan mukana pesualtaaseen ja sitten nukkumaan.  


Kiireen läheinen kumppani on väsymys. Kiireinen tahti väsyttää, mutta ei voi levätä kun on niin paljon tekemistä. Noidankehä kietoutuu pikkuhiljaa ja siitä on vaikea kiemurrella ulos.


Tärkeysjärjestyksien laittaminen omaan elämään voi olla käytännössä todella vaikeaa.  En nyt puhu niistä avioliittoleirin listoista, joihin kirjoitetaan elämän tärkeimmät asiat järjestykseen.  Tottakai minä kristitty listaan ensimmäiseksi Jumalan/uskon, sitten puolison, lapset, kodin ja työn.  Tarkoitan nyt tätä käytännön arkielämän viikkokalenteria:  näkyykö siinä sinun tärkeysjärjestyksesi?  Tiedätkö edes mikä on sinulle kaikkein tärkeintä elämässä? Ovatko prioriteetit selvillä?  

“Opeta meitä laskemaan päivämme oikein, että me saisimme viisaan sydämen.”  Psalmi 90:12

Olen kirjoittanut tämän kirjan mukaan eri aiheista, joissa kristityt naiset uskovat valheita. Kirjailija Nancy Leigh DeMoss paljastaa, että monet naisista uskovat, ihme kyllä, valheita myös tällä elämänalueella. Tärkeysjärjestyksiin liittyvät valheet ovat hänen mukaansa seuraavat:  

• Minulla ei ole aikaa tehdä kaikkea sitä, mitä minun pitäisi tehdä.  
• Pärjään ilman säännöllistä aikaa rukouksessa ja Raamatun luvussa.  
• Kodin ulkopuolinen ura on arvokkaampaa ja tyydyttävämpää kuin vaimona ja äitinä oleminen.

Mitä sinun pitäisi tehdä?

Kyseletkö sinä päivittäin Jumalalta mitä sinun tehtäviisi kuuluu?  Se on vaikeaa ilman säännöllistä rukoilemista ja Raamatun lukua.  Jokaisella ihmisellä on samat 24 tuntia vuorokaudessa...jopa Jeesus oli tämän maallisen aikarajoituksen alaisena maapäällisen elämänsä aikana.  Silti Jeesus pystyi sanomaan: “Minä olen kirkastanut sinut maan päällä: minä olen täyttänyt sen työn, jonka sinä annoit minun tehtäväkseni.” (Johanneksen evankeliumi 17:4).  Nancy huomautti, että Jeesus ei tehnyt kaikkea sitä, mitä opetuslapset häneltä odottivat (Rooman valtakunnan kukistaminen) tai mitä muut ihmiset häneltä odottivat (vielä oli paljon sairaita, yksinäisiä ja kuolevia)...Hän keskittyi Jumalan tahdon tekemiseen.  Hän käytti aikaa yksin olemiseen, rukoilemiseen, Jumalan äänen kuulemiseen. 


Monta kertaa kuulemani “good thing vs. God thing”- vastakkainasetelma on muistutus siitä, että asiat voivat olla hyviä (good), mutta ovatko ne siltikään Jumalalta sinulle annettu (God)?  Monet naiset ovat päätyneet sanomaan ei todella hyviltä kuulostaville projekteille, työtehtäville tai vastuualueille, koska sillä hetkellä se olisi ollut huonompi valinta perheen kannalta.  Vaimona ja äitinä perhe ja koti ovat sinun ensimmäiset velvollisuutesi.  

Tämä asioiden tärkeysjärjestykseen laittaminen on hyvin vapauttavaa.  Enää ei tarvi käyttä aikaa toisarvoisiin asioihin, vaan saat paneutua sydämesi kyllyydestä hoitamaan asioita, joihin Jumala on sinut kutsunut.  Joskus täytyy opetella sanan ei käyttöä ja olla valmiina siihen, että joku pettyy, kun kieltäydyn ehdotuksista.  Mutta me emme voi miellyttää kaikkia...ensisijaisesti kristittynä haluan miellyttää Jumalaa ajankäytöllänikin.    

“En minä kuitenkaan pidä henkeäni itselleni minkään arvoisena, kunhan vain täytän juoksuni ja sen viran, jonka minä Herralta Jeesukselta olen saanut: Jumalan armon evankeliumin todistamisen.”  Apostolien teot 20:24.

Nancy antoi pohdittavaksi kysymyksen: Miksi nainen luotiin? Mitä tehtäviä Jumala hänelle antoi? Genesiksestä löytyy vastaus: “Ja Herra Jumala sanoi: "Ei ole ihmisen hyvä olla yksinänsä, minä teen hänelle avun, joka on hänelle sopiva". (1 Moos 2:18).  Siinä on vastaus: Jumala loi naisen olemaan avuksi miehelle, täydentämään häntä, olemaan sopiva apu miehen tarpeita varten.  Avioliitossa nainen on luotu miestä varten; miestä ei ole luotu naista varten.  Miehen vastuulla on perheen toimeentulo, nainen on perheen sydän, palvellen, luoden ja hoitaen uutta elämää.  

Kun Kirjoituksissa kuvaillaan naisen tehtäviä ja roolia, käy selvästi ilmi, että kodin ja perheen hoitaminen on tärkeää.  Esimerkiksi Paavali kirjoittaa Timoteukselle:
 
“Luetteloon otettakoon ainoastaan semmoinen leski, joka ei ole kuuttakymmentä vuotta nuorempi ja joka on ollut yhden miehen vaimo,  josta on todistettu, että hän on tehnyt hyviä töitä, on lapsia kasvattanut, vieraita holhonnut, pyhien jalkoja pessyt, ahdistettuja auttanut ja kaiken hyvän tekemistä harrastanut.” 1 Tim 5:9-10


Tässä kuten monissa muissakin naisista puhuvissa Raamatunpaikoissa käy ilmi se, että raamatullisesti on normaalia, että nainen on naimisissa.  Mutta myös sinkkunaisille on annettu tehtävä:  



“Toivoisin, ettei teillä olisi huolia. Naimaton mies kantaa huolta siitä, mikä koskee Herraa, siitä, miten olisi Herralle mieliksi. Naimisissa oleva taas huolehtii maallisista asioista, siitä, miten olisi vaimolleen mieliksi.  Näin hän on jakautunut kahtaalle. Samoin naimaton nainen ja nuori neito kantavat huolta siitä, mikä koskee Herraa, jotta olisivat niin ruumiiltaan kuin hengeltäänkin pyhiä. Naimisissa oleva nainen taas huolehtii maallisista asioista, siitä, miten olisi miehelleen mieliksi. Tämän sanon teidän parastanne ajatellen, en sitoakseni teitä vaan auttaakseni teitä elämään kunniallisesti ja pysymään lujasti ja häiriintymättä Herran yhteydessä.” 1 Kor 7:32-35



Olin kiitollinen ohjeista, joita Nancy antaa naimattomille naisille.  Hän on itsekin naimaton, joten hänen antamanaan niissä tuntuu olevan erityistä painoarvoa.  Tottakai Jumalan Sanalla on aina painoarvoa, mutta Nancyn esimerkki on innoittava: hän on naimaton, mutta “kantaa huolta siitä, mikä koskee Herraa”, eli hän palvelee Jeesusta palvelemalla seurakuntaa...meitä muita.  Miten siunattuja ovatkaan tällaiset naiset, jotka eivät käytä aikaansa ja energiaansa vain oman itsensä ja elämänsä rakentamiseen, vaan laittavat lahjansa käyttöön seurakunnan ja evankeliumin hyväksi.  


Nuorena ja naimattomana minulla oli paljon aikaa; rukouksessa vierähti helposti tunti ja seurakunnassa palvelin kaikenlaisissa mahdollisissa tehtävissä. Naimisiin mentyä ja opiskelujen alkaessa aika tuntui häviävän...hyvä kun lenkille ehti. Joskus koin syyllisyyttäkin siitä, että en ollut enää yhtä "hengellinen" kuin ennen avioliittoa. Nyt ymmärrän sen, että ei hengellisyyttä mitata tekemisellä ja tuottamisella. Kun Jeesus kutsui opetuslapset, Hän "asetti heidät olemaan kanssansa..." (Markuksen evankelimi 3:14). Se oli ensimmäinen velvollisuus: viettää aikaa Jeesuksen kanssa. Vasta kakkosensa tuli "...ja lähettääksensä heidät saarnaamaan". Tässäkin tehtävässä Jeesus on se, joka lähettää.


Äidiksi tultuani olen pikkuhiljaa ymmärtänyt sen, että vaimona ja äitinä oleminen on minun tärkein tehtäväni. Ei se tarkoita sitä, ettenkö tekisi mitään muuta työtä. Mutta perhe ja koti tulee tärkeysjärjestyksessä ensimmäisenä, koska se on Jumalan antama prioriteetti vaimoille ja äideille. Tämä asia voi aiheuttaa syyllisyyttä...myönnän sen itsekin kokeneeni monta kertaa. Miksi minun pitäisi pyöriä vain perheeni ja heidän tarpeidensa ympärillä!? Mutta kristityn ei pitäisi pyöriä minkään muun asian ympärillä kuin Jumalan ja Hänen tahtonsa. Sen pitäisi olla meidän elämässämme keskipisteenä.

Kun siis mietit elämäsi tärkeysjärjestyksiä, pidä Raamattu auki ja rukoile paljon.  Jumalalla on sinua varten ainutlaatuinen, juuri sinulle räätälöity suunnitelma.  Onko se sitä, mitä teet jo nyt?  Ehkä se on jotain uutta tai erilaista?  Elämässämme on erilaisia kausia ja on ihan normaalia, että teet nuorena eri asioita kuin nelikymppisenä ja jälleen vanhempana.  Mutta älä anna pelon ja arkailun ottaa valtaa Jumalan kutsuun vastatessasi. Älä tuhlaa elämääsi asioihin, jotka eivät ole Jumalan sinulle antamia ja jotka eivät tuo Jumalalle kunniaa!  

“Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme.” Efesolaiskirje 2:10.  

(Kuvat)

Totuus synnistä

Mitä on synti?


Kirjassaan ’Valheita, jotka naiset uskovat – Totuus, joka vapauttaa heidät’ Nancy Leigh DeMoss kirjoittaa valheista,  joita me kristityt naiset uskomme  Jumalasta, itsestämme, synnistä, tärkeysjärjestyksistä, avioliitosta, lapsista, tunteista ja olosuhteista.   Minusta kirja oli mielenkiintoinen ja sen jälkeen olenkin pohdiskellut näitä valheita tässä blogissani.  Valheita, joita naiset uskovat Jumalasta, löytyy täältä, ja valheita, joita uskomme itsestämme löytyy täältä.  Tämän postauksen aiheena on synti ja mitkä ovat ne valheet, joita uskomme synnistä.  


Aloin miettimään synnin määritelmää.  Tiedostan myös, että on olemassa ihmisiä, jotka väittävät, että Raamatun synniksi väittämä asia X ei ole hänelle synti.  Tai ehkäpä on joku, joka ei usko synnin olemassaoloon laisinkaan.   Mutta mikä on totuus?  Kristittynä toki tiedämme, että on olemassa synti ja olemme syntisiä.  Mutta uskomme todella kaiken, mitä Raamattu opettaa synnistä? 


Kun käyn läpi tiettyä teemaa, yritän lukea aiheesta useasta lähteestä ja muodostella siitä sopivan kokonaisuuden yhteen blogipostaukseen.  Olen itse määritellyt sopivaksi pituudeksi kaksi-kolme aanelosta, mutta siskoni sanoi, että kirjoitan pitkästi :)  Usein käyn lukemassa saarnoja ja artikkeleita Desiring God-järjestön sivuilta, ja sieltä löytyi myös tähän aiheeseen erinomaisia näkökulmia pastori John Piperin saarnoista.   


Tässä on lista valheista, joita Nancyn mukaan uskomme synnistä: 
•         Voin tehdä syntiä ja päästä kuin koira veräjästä.
•         Ei minun syntini ole niin paha.
•         Jumala ei voi antaa anteeksi sitä mitä olen tehnyt.
•         En ole täysin vastuussa tekemisistäni ja reaktioistani.
•         En pysty kulkemaan jatkuvassa voitossa synnistä. 


Aikaisemmasta tyylistä poiketen en aio käsitellä vain yhtä näistä valheista.  Synti ja sen ymmärtäminen on kriittisen tärkeää kristityn kasvulle ja pyhittymiselle.  Ihminen, joka ei ymmärrä syntiään ja sen vakavuutta, ei arvosta Jeesuksen syntiemme vuoksi tekemää pelastustyötä...eihän hyvä ihminen tarvitse pelastajaa.  


Apostoli Paavali kirjoitti kolme kuvausta siitä, miten hän näki itsensä ja syntisyytensä.  Paavali kääntyi kristittyjen vainoajasta Jeesuksen Kristuksen uskolliseksi palvelijaksi noin vuonna 34 ad.  Kestää yli 16 vuotta ennen kuin Paavali aloittaa kirjoittamaan kirjeitä, jotka löytyvät tänäkin päivänä Uudesta Testamentista.   Eräässä ensimmäisistä kirjeistään hän kuvailee itseään näin: "Sillä minä olen apostoleista halvin..." (1 Kor 15:9). Viiden vuoden kuluttua: "Minulle, kaikista pyhistä halvimmalle..." (Ef 3:8).  Yli kymmenen vuotta myöhemmin, viimeisinä elinvuosinaan Paavali julistaa: "Varma on se sana ja kaikin puolin vastaanottamisen arvoinen, että Kristus Jeesus on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan, joista minä olen suurin." (1 Tim 1:15).  


Huomaatko, että kun Paavali kasvaa Jeesuksen tuntemisessa, hän myös kasvaa oman syntisyytensä tuntemisessa? Alussa hän on halvin apostoleista, mutta silti osa kristittyjen 'kermaa' harvojen ja valittujen joukossa.  Sitten status laskee, hän on kaikista kristityistä halvin.  Ja viimein Paavali huudahtaa, vuosia Jumalaa palvelleena ja monia kokeneena apostolina: olen maailmaan suurin syntinen!  


Miksi?  Koska mitä enemmän Paavali ymmärsi evankeliumia ja Jumalan tahtoa ja Jeesuksen Kristuksen uhria (ja usko minua, hän on ymmärtänyt sen paremmin kuin suurin osa koko kahden tuhannen vuoden aikana Jeesusta seuranneista ihmisistä), sitä syvemmin hän ymmärsi oman epätoivoisen asemansa.  Mitä useammin hän joutui tekemään parannusta ja katumaan ja pyytämään anteeksi, sitä selkeämmäksi kävi se tosiasia, että hän ei koskaan parane synneistänsä.  Hän tulee aina tarvitsemaan Jeesusta.  Myös monen pitkään uskossa olleen kristityn elämässä näkyy tämä syvä nöyryys ja murtuneisuus, joka on Jumalalle mieluinen asenne.  


Valitettavasti moni pitkään uskossa ollut turtuu omaan syntisyyteensä ja alkaa nähdä itsensä ihan hyvänä ihmisenä.  Eihän hän tee mitään kauheuksia; murhia, varkauksia, aviorikoksia.  Väärin tekeminen laitetaan luonteen, heikkouksien tai vaikeuksien piikkiin.   Siksi haluan kirjoittaa synnistä, jotta kristityt pelastautuisivat tältä oman erinomaisuuden heikolta jäältä Kristus-kalliolle.  


Ensimmäisen kerran synti astui näyttämölle Aadamin ja Eevan kautta.  Olen aikaisemminkin kirjoittanut, että rakastan Genesistä (Ensimmäistä Mooseksen Kirjaa) ja erityisesti luomis-ja syntiinlankeemuskertomusta, koska niistä selviää niin moni meitä ihmiskuntaa tänäkin päivänä vaivaava asia.  Niinpä haluan aloittaa sieltä.   
   
Saarnassaan nimeltä The Emergence of Sin and Misery (suom. Synnin ja kurjuuden esiinnouseminen) pastori Piper puhuu kahdesta opista, joita ilman on mahdotonta ymmärtää raamatullista historiaa; luomisoppi ja oppi alkusynnistä (original sin).  Tässä tiivistelmä alkusyntiopista: 

"Oppi on tämä: kaikilla ihmisillä, kaikkialla ja kaikkina aikoina, siitä lähtien kun ensimmäiset vanhempamme lankesivat syntiin, on synnynnäisesti turmeltunut sydän, joka johtaa meidät tekemään syntiä heti kun olemme kykeneväisiä tekemään syntiä; Aadamin tottelemattomuuden ja Jumalan tuomitessa tämän tottelemattomuuden vuoksi tämä on universaali ihmiskunnan tila."   (John Piper, suomennos oma)

Olemme siis kaikki syntisiä.  Mutta Saatana tekee kaikkensa, että me emme näkisi todellista tilaamme.  Vihollinen on ollut hyvin taitava ujuttamaan valheita ihmiskunnan korvaan sekä Jumalasta että synnistä....Jumala ei ole niin hyvä kuin Hän sanoo eikä synti ole niin paha kuin Hän sanoo. Muista kuitenkin, että sielujemme vihollinen ei ole vain valehtelija, vaan hän on valheen isä, alkulähde (Johanneksen evankeliumi 8:44 ).  Hän ei kerro sinulle röyhkeitä valheita, jotka osaisit tyrmätä heti ensikuulemalta.  Ei, hän taitavasti laittaa sinut epäilemään ja ihmettelemään Jumalan Sanaa...onko se todellakin näin?  Voisiko tässä olla jokin toinenkin merkitys? Koskeeko tämä todellakin minua? 


Voimme oppia Jumalan Sanasta, että me olemme kaikki syntisiä.  Vielä enemmän: me teemme syntiä, koska olemme synnin voiman alaiset (Roomalaiskirje 3:9).  Luonteemme on korruptoitunut, sydämemme on turmeltunut. Ihmisluonteessa on tappava virhe.  Olemme ”kuolleita rikoksiimme ja synteihimme” ja ”luonnostamme vihan lapsia” (Efesolaiskirje 2:1-3) Meillä ei ole voimaa olla tekemättä syntiä.  Mitä paremmin ymmärrät tämän ihmisen tilan, sitä epätoivoisempi sinun tulisi olla.  Olet parantumattomasti syntinen, sydänjuuriasi myöten, etkä voi sille mitään.  Tämän tosiasian tiedostamisen pitäisi yksin murskata kaiken ylpeytesi! 

Saarnassan Piper kirjoittaa siitä, miten synnin alkuperää ei voida selittää perinjuurin, mutta se voidaan selittää.  Jumala loi ihmisparin ja he olivat hyviä, tosi hyviä (Genesis 1).  Mutta kun he söivät puusta, josta ei olisi saanut syödä, nämä ensimmäiset vanhemmat toivat synnin maailmaan.  Tämän jälkeen jokainen tähän maailmaan syntynyt ihminen on syntinen  (Roomalaiskirje 5:12-21). 


Syy miksi synnin alkuperää ei voi selittää perinjuurin, on siinä, että meille ei kerrota mitään siitä, mistä käärme tuli.  Käärme tunnistetaan Uudessa Testamentissa Perkeleeksi (Ilmestyskirja 12:9), ja viitataan enkeleihin, jotka jättivät asemansa (Juudaan kirje 1:6)  ja ovat Jumalan tuomitsemia (2 Pietarin kirje 2:4), mutta meille ei kerrota yksityiskohtaisesti siitä, miten universumin ensimmäinen synti tapahtui. Toisekseen Raamattu ei selitä sitä, miten Aadamin synti siirtyy hänen jälkeläisiinsä.  Meille vain kerrotaan, että näin on.  Jumala ei lisännyt ihmiseen mitään pahaa syntiinlankeemuksen seurauksena.  Todennäköisemmin Hän poisti ihmiseltä kyvyn nähdä Jumala kaikkea muuta haluttavampana olentona.  Niinpä tämän kyvyn poistuttua halumme kohdistuvat Jumalan sijasta luonnollisiin asioihin...nautintoihin, valtaan, kunniaan, statukseen.  


Piper kiinnittää huomion siihen, että ensimmäinen synti ei ollut perusolemukseltaan vain tottelemattomuutta.  Kielletyn puun nimi ”Hyvän ja Pahan Tiedon Puu” viittaa kykyyn määritellä itse mitä on hyvä ja mitä on paha; mikä on hyödyllistä ja mikä on harmillista.  Jumalla on tämä kyky ja oikeus.  Lapsilla ei ole sitä vielä.  Salomo rukoili sitä itselleen, jotta voisi kuninkaana hallita hyvin.  Seniilit vanhukset ovat menettäneet tämän kyvyn (2 Samuel 19:35).  Ottaessaan ja syödessään tämän puun hedelmää ihminen hylkäsi Jumalan kaikkitietävänä, välittävänä Isänä, joka tietää mikä on meille hyväksi...Ja laittoi tälle paikalle itsensä.  Piper sanoo: 

”Siksi asia, jonka Jumala kielsi, oli roolien vaihtaminen Hänen kanssaan.  Hän yksinkertaisesti sanoi: Älä yritä syöstä minua valtaistuimelta.  Älä yritä ottaa minun paikkaani.  Luota siihen, että minä voin täyttää sinun elämäsi täydellisellä ilolla ja tarkoituksella.” 

Älä syö hyvän ja pahan tiedon puusta.  


Syntiinlankeemuksen ja tumeltuneen sydämemme ja sen kaikkien syntien perusolemus on halu olla riippumaton Jumalasta.  Sanat kuten itse-riittoinen, itse-keskeinen, itse-luottamus ja itse-varma kuvaavat ihmisen tilaa kun hän päättää hylätä Jumalan ja alkaa itse oman elämänsä jumalaksi.  Poissa on lapsenomainen luottamus taivaalliseen Isään ja tilalla on lapsellinen usko omaan kykyyn määritellä hyvä ja paha.  Tämä on sisäsyntyinen käyttäytymistapa, ja jotkut ovat uskoontulonkin jälkeen taipuvaisia tähän.  


Synnillä on myös aina seuraus.  Joskus seuraukset näkyvät pian, joskus ne näkyvät seuraavan sukupolven elämässä; ja toiset paljastuvat vasta kun seisomme Jumalan tuomioistuimen edessä.  Synnin palkka on kuolema, eikä tätä pääse pakoon vahvinkaan itsensä luottava ihminen.  Piper myös listaa synnin pilaavan suhteemme kolmeen suuntaan; itseämme kohtaan; Jumalaa kohtaan; ja toisia ihmisiä kohtaan.   Ei meidän tarvitse kuin miettiä omaa perhettämme ja ystävyyssuhteitamme ja huomamme mitä surkeutta synti saa aikaan ihmissuhteissa.  Raamatussa kerrotaan useassa kohdassa synnin seuraamuksia, tässä se viimeisin seuraus:

”...Herra Jeesus ilmestyy taivaasta voimansa enkelien kanssa tulen liekissä ja kostaa niille, jotka eivät tunne Jumalaa eivätkä ole kuuliaisia meidän Herramme Jeesuksen evankeliumille.  Heitä kohtaa silloin rangaistukseksi iankaikkinen kadotus Herran kasvoista ja hänen voimansa kirkkaudesta, kun hän sinä päivänä tulee, että hän kirkastuisi pyhissänsä ja olisi ihmeteltävä kaikissa uskovissa, sillä te olette uskoneet meidän todistuksemme.”  2 Tess 1:7-10

Tämä postaus ei ole mitenkään kepeä ja iloinen, mutta asia on sanottava niinkuin se on.  Ja se on hyvä kuulla.  Piper sanoi, että jos emme tiedä, että diagnoosimme on parantumaton, emme todennäköisesti ota vastaan lääkärin lääkettä.  Jeesus sanoi itsekin, että eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat (Markuksen evankeliumi 2:17).  Hyvä uutinen kuitenkin on, että Jumala lähetti Jeesuksen Kristuksen maailmaan kuolemaan syntiemme edestä.  Vietimme pääsiäistä, jonka sanoma Jeesuksen ylösnousemuksesta voi muuttaa elämämme! Uskon kautta kuuliaiset saavat rauhan omalletunnolleen, tarkoituksen elämälleen, toivon tulevaisuudelleen...ikuisuuteen saakka.  

Totuudellinen vastaus valheisiin, joita uskomme synnistä on se, että kaikki synti on aina pahaa, sillä on aina tuhoisia ja vakavia seurauksia ja olet henkilökohtaisesti vastuussa jokaisesta tekemästäsi synnistä.  Mutta totuus on myöskin se, että uskomalla Jeesukseen sinut on vapautettu synnin ja kuoleman laista (Roomalaiskirje 8:2)!  Tämä on se kohta, jossa toivon, että olet lainrikkojan puolella...vapaa!