Inspiroiva muutos - uskaltaudutko pyhiinvaellukselle?

 

Muutoksen seuraaminen on jännittävää. Vanhempana olen ihastuksissani kun vastasyntynyt hymyilee ensimmäisen kerran, vauva oppii ryömimään, kävelemään, syömään. Vaikka välillä kaihoan avuttoman vauvan nuuskuttamista, on upeaa nähdä muutos, jonka kasvu tuo. 

Muutos on innostavaa nuorella iällä, moni odottaa lapsuudenkodin jättämistä, uusia opiskeluja ja ystäviä toiveikkaasti. Kasvu tuo myös realiteettia. Muistelin 21-vuotiaana, kuinka lapsellinen olinkaan ollut vielä vuosi tai kaksi sitten. Hyvä etten tiennyt, että tämä tunne voi jatkua aika pitkään.

Aikuisiällä helposti jumittuu. Rutiinit pelastavat arjen ja käytännöt tulevat jäädäkseen. Jo kesälomamatka voi sekoittaa tottumukset. Unohdan ottaa vitamiinit, en käy kävelyllä ja juon liian vähän vettä. Loman lopussa kaipaan oman kodin järjestyksen uomaa, jossa voi kulkea tarvitsematta miettiä jokaista hommaa ja päivää erikseen.   

Rutinoituneena käytän aikaa muiden muutostarinoiden seuraamiseen somessa: kapinen katukoira muuttuu rakastavaksi lemmikiksi, sohvaperunasta kuoriutuu triathlonharrastaja, köyhyysrajalla elänyt sijoittaa nyt tuhansia. Oma suosikkini muutostarinoissa on autiotalon palauttaminen entiseen loistoonsa, kodiksi. 

Kyynisellä hetkellä epäilen muutosten pysyvyyttä, olenhan itsekin aloittanut muutoksia jotka ovat jääneet kesken. Silti jokainen muutostarina inspiroi ja jättää jotain jälkeensä. Muutoksessa ahdistava, rajoittava kotelo murtuu, vapaus tuo kyyneleet silmiin. Voisinkohan minäkin?

Ulkoinen muutos on toteutettavissa. Voit jopa palkata valmentajan ohjaaman sinut muutoksen läpi. Vertaistukiryhmät tarjoavat apua, neuvoa ja inspiraatiota. Muutos on näkyvää ja se antaa motivaatiota uudella polulla jatkamisessa. 

Sisäinen muutos on paljon, paljon vaikeampaa. Se on taistelu, jonka rankkuus ei näy aina päällepäin, ja jonka valtavuus voi masentaa ensimmäisten takapakkien äärellä. Muutostarpeen on oltava kristallinkirkas ennen kuin prosessiin ryhtyy, koska muuten se jää.   

Raamatussa puhutaan paljon muutoksesta. Ihmiselämän suurin muutos on muutos suhteessa Jumalaan. Kun ennen tärkeintä oli oma tahto, nyt etsitään Jumalan tahtoa. Oman valtakunnan rakentamisen sijaan keskitytään Jumalan valtakuntaan. Tämä muutos järisyttää entisen maailman murskaksi. Uudelle perustukselle rakennetaan erilaisista materiaaleista.

Kyynelehdin usein uskoontulokertomusten äärellä. Miten hyvä Jumalan onkaan! Mahdollisuus muutokseen on lahja, koska siihen ei kukaan pysty yksin. Tässä kohtaa nostan kädet ylös ja kuoppaan kyynisyyteni. Muutos on mahdollista, se on ihme, se voi olla totta. 

Jumalasuhteen muutos saa lumipalloefektin aikaan koko elämässä. Rahankäyttö, ajankäyttö, se miten kohtelen ihmisiä, se miten kohtelen itseäni - kaikki muuttuu kun elämän Herrana on Jeesus. Uskoontulo ei ole vain yksi hetki elämässä, vaan päivittäin tulee tilanteita, joissa uusi kansalaisuus ohjaa valintoja. 

Pyhiinvaeltaja

Kristitty on vieras ja muukalainen maailmassa, omituinen tämän päivän yhteiskunnassa. Hän vaeltaa eri polulla, hänen päämääränsä ovat erit. Hän on pyhiinvaeltaja. Henkinen ja hengellinen on tärkeää, ajaton ja ikuinen todellista. 

Fyysinen pyhiinvaellus on matka, usein tuntemattoman paikkaan, jossa pyhiinvaeltaja etsii kokemuksen kautta merkitystä itselleen ja toisia ihmisiä kohtaa. Se eroaa matkustelusta, koska sillä on sisäinen merkitys, sisäinen suunta. Pyhiinvaelluksella ihminen etsii Jumalaa hengen, sielun ja ruumiin yhteistyössä. 

Eräs ystäväni teki Camino de Santiagon pyhiinvaellusmatkan Espanjassa. Kokemus oli upea ja hän teki muutoksia elämäänsä sen jälkeen. Uskon, että jokaiselle tekee hyvää välillä jättää tuttu arki, koti ja ihmiset, jotta saa kokea Jumalan puhuvan eri tavoin. Näen omassa elämässäni eri maiden ja kaupunkien annin tärkeänä osana uskossa kasvamisessani. 

Pyhiinvaellukseen ei kuitenkaan tarvita fyysistä matkaa (joka näinä korona-aikoina on erityisen haasteellista). Sisäinen pyhiinvaellus on mahdollista omassa kodissa. Voimme ottaa harteillemme pyhiinvaeltajan viitan, ja kulkea hitaasti katsellen ja elämäämme arvioiden.  

Joskus pyhiinvaellusmatka on hiljainen rukoushetki, jossa kuuntelemme enemmän kuin puhumme. Minulle tärkeitä hetkiä ovat syvällisten kirjojen lukeminen ja niiden rauhaisasta hengestä nauttiminen. Raamatun Sanan äärellä vietetty aika muuttaa meitä sisäisesti, kun omaksumme sen opetuksia. Käsin kirjoittaminen tai luonnossa vietetty aika voi antaa mahdollisuuksia sisäiseen uudelleen orientoitumiseen. 

Pyhiinvallellus on henkilökohtainen matka, mutta monet opetukset kirkastuvat, kun polut risteävät muiden pyhiinvaeltajien kanssa. Haasteellisissa elämäntilanteissa erityisen tärkeää on toisten tuki; pastori, terapeutti tai mentori osoittaa polkua kun juutun rämeikköön. Edesmenneiden pyhien uskon esimerkki antaa voimaa olla luovuttamatta.

Pyhiinvaeltajuuden fyysiset haasteet voi ottaa omaksi hengellisessä mielessä. Yksinkertaiset, mutta kestävät varustelut ovat tärkeämpiä kuin muoti ja trendit. Kaikki ylimääräinen pitää jättää pois, jotta jaksaa kulkea eteenpäin. Lepo ja ruoka on tärkeää. Muiden apu ja tuki on olennainen osa matkaa. Hitauden ei pidä antaa hermostuttaa, ja kaikki näyttämisen halu karisee kun matkakilometrejä kertyy. Oma haavoittuvuus, kipeytyvät jäsenet, menetykset, hiki ja kyyneleet ovat uskollisia seuralaisia. Sitkeys, kärsivällisyys ja nöyryys ovat hyviä asenteita pyhiinvaellusmatkalla.

Matkan päättänyt pyhiinvaeltaja on helpottunut, mutta voin kuvitella miten hän pehmeässä vuoteessa maatessaan voi kaivata tähtikirkkaan yön ja hiljaisuuden seuraa. Ehkäpä hän suunnittelee jo uutta matkaa. 

Pyhiinvaellushetket omassa arjessa voivat tuntua haasteellisilta juuri siinä hetkessä, mutta niiden arvon huomaa jälkeenpäin, kun peilistä katsoo muuttunut mies (nainen). Tiedän, että nämä sydämen hiljaiset vaellushetket muuttavat meitä, ja läheiset ihmiset huomaavat sen. Pyhiinvaeltaja näkee asioita, joita muut eivät huomaa, pysähtyy sellaisten asioiden äärelle, jotka muut ohittavat. 

Uskallatko alkaa pyhiinvaeltajaksi? 

kuva: pixabay

   

Tärkein lahjasi lapselle: aika

 Aika on lahja lapselle, mutta yllätin itseni kirjoittaessani miten. 

Vanhemmuus muuttaa elämää.  Siitä ei pääse mihinkään.  Suurimmalta osin muutokset ovat toivottuja ja hienoja.  

Minusta on hauskaa, että meillä on neljä lasta.  Jokainen tuo perheeseen oman persoonansa, heillä on hassuja mieltymyksiä ja erikoisia lahjoja.  Odotamme mieheni kanssa, millaisia polkuja he lähtevät kukin kulkemaan.  Odotamme innokkaasti ja samalla vähän pala kurkussa.   

Aika kuluu nopeasti.  

Vasta pari vuottahan sitten meillä oli imetettäviä, vaippaikäisiä, kannettavia.  Ihan äskenhän valmistauduimme ensimmäistä ekaluokkaa varten.  Ihan hiljattain kirjoitin, että ei minulla ole vielä kokemusta kirjoittaa teini-ikäisen vanhemmille.   

Ajan kulku muuttuu kun olen äiti.  

Myös ajankäyttö muuttuu, kun tulee vanhemmaksi.   

Vanhemmuus vaatii paljon aikaa.  Vauvan odotusaika tuntuu pitkältä, mutta se on vain esimakua siitä, miten täysivaltaisesti äitiys vaatii aikaa.  Jos siis mietit, kuinka suunnitella arkea tai lomaa, tai millaisia menoja ja harrastuksia perheellä pitäisi olla, ota huomioon ajan merkitys. Sitä ei ole liikaa.  

Lapsi tarvitsee jokaisessa ikävaiheessaan vanhemman aikaa.  Syksyllä meillä on jo neljä koululaista, mutta lapset tarvitsevat edelleen minun läsnäoloani.  Pysähdyn usein miettimään mitä tämä merkitsee käytännössä.  Yritän suunnitella arkea niin, että minulla on lapsille paljon aikaa.  

Mutta ajan lahja liittyy myös itseeni!

Olen vuosien varrella oppinut tuntemaan itseäni.  Tarvitsen paljon aikaa yksin.  Viime vuonna vietin viikon miltei kokonaan yksin ja nautin siitä täysin siemauksin!  Minun pitää oppia suunnittelemaan yksinoloa kalenteriin.  Miten tämä tulee onnistumaan jää nähtäväksi.  Onko muita äitejä, jotka kaipaavat aikaa olla yksin?   

Avioliitto tarvitsee myös aikaa.  

Olemme mieheni kanssa tilanteessa, jossa koemme voivamme panostaa entistä enemmän yhteiseen aikaan.  Joskus on helppo jumiutua samaan vanhaan, mutta tuoreus ja yllättävyyskin pitävät suhteen terveenä.  Vähän niinkuin raikkaan veden virtaus paikalleen pysähtymisen sijaan. Sen suunnittelemiseen ja toteuttamiseen tarvitaan - aikaa.  

Miksi kutsun tätä kirjoitusta tärkeimmäksi lahjaksi lapselle?  Myönnän, että ensin ajattelin kirjoittaa ajan antamisesta lapselle.  Läsnäolosta, kuuntelemisesta, opettamisesta, auttamisesta. Stressittömän yhdessäolon merkityksestä. 

Mutta ajan ottaminen myös itselle, omien lahjojen käyttäminen, omien mielenkiinnon kohteisiin panostaminen antaa lapselle tärkeän lahjan.  Äidin, joka voi hyvin.  Äidin, joka on mielenkiintoinen.  Äidin, joka on haastanut itseään kasvamaan ihmisenä.  

Vanhempien yhteinen aika on lahja, koska se vahvistaa lapsen tärkeintä suhdetta: isän ja äidin välistä suhdetta.  Vanhempien yhteiset harrastukset, ulkona käyminen ja hauskanpito vaikkakin vievät heitä pois lasten luota, rakentaa perheelle turvalliset seinät, joiden sisällä on hyvä kasvaa.  Lapset kaipaavat vanhempia, joilla on hyvä olla yhdessä.  

Nämä ajankäyttöön liittyvät asiat antavat lapselle terveen aikuisen mallin.  Ihmisestä, joka voi hyvin yksilönä, ja ihmisestä, joka voi hyvin puolisona. Se, miten vietän aikaa, on tärkeä mittapuu siitä, elänkö elämää, jota haluan elää.   

Kaikkein tärkein ajanotto liittyy hengelliseen yhteyteen Luojamme kanssa.  En tiedä onko tämä kuoppa, johon naiset erityisen herkästi putoavat, mutta meillä näyttää olevan kyky tai tarve panostaa ihmissuhteisiin.  Huolehdimme elämämme ihmisistä.  Joskus niinkin paljon, että aikaa “ei riitä” viettämään Jeesuksen seurassa.  

Voi, miten väärässä olemmekaan, jos meillä ei riitä aikaa istua ja nauttia kaikkein tärkeimmästä suhteestamme!  Lapsemme tarvitsevat äidin, joka viettää aikaa kuunnellen ja oppien Jeesuksen jalkojen juuressa.  Hetket Jumalan läsnäolossa ovat lahja lapsille yhtä paljon kuin meille itsellemmekin.  

Ajan lahjaan liittyy vielä sen ymmärtäminen, että elämän vuodenajat vaihtuvat.  Pikkulapsiaika kestää määrätyn hetkensä verran.  Koululaishetki on tiettyjen vuosien mittainen.  Nuoren aikuisen kanssa on vain pieni hetki aikaa.  Elämä vierii aikakaudesta toiseen, me muutumme, tilanteet vaihtuvat, on alkuja ja loppuja.    

Saarnaaja kirjoittaa aiheesta kauniisti: 

Kaikella on määrähetkensä,

aikansa joka asialla taivaan alla.

Aika on syntyä

ja aika kuolla,

aika on istuttaa

ja aika repiä maasta,

aika surmata

ja aika parantaa,

aika on purkaa

ja aika rakentaa,

aika itkeä

ja aika nauraa,

aika on valittaa

ja aika tanssia,

aika heitellä kiviä

ja aika ne kerätä,

aika on syleillä

ja aika olla erossa,

aika etsiä

ja aika kadottaa,

aika on säilyttää

ja aika viskata menemään,

aika repäistä rikki

ja aika ommella yhteen,

aika olla vaiti

ja aika puhua,

aika rakastaa

ja aika vihata,

aika on sodalla

ja aikansa rauhalla.

En tiedä millainen sinun hetkesi on juuri nyt.  En näe millaisia aikoja elät.  Etsitkö, tanssitko, rakennatko, vihaatko.  Mutta nämä kaikki hetket tulevat loppumaan, niillä on määräaikansa.  Tämä ajatus voi lohduttaa, se voi kauhistuttaa, hetkestä riippuen.  Mutta Jumala tietää.  

Hän antaa viisautta jokaista hetkeä varten.  Hän säätää ajan kulun, eikä se ole liian vähän tai liian paljon Hänen näkökulmastaan.  Elä viisaasti juuri tämä hetki.  Anna aikaa itsellesi, läheisillesi, Jumalalle.  

Aiheeseen sopiva laulu on nimeltään “Paljon ois aihetta lapsella kiittää” 

San: Oke Peltonen 1969

Säv: Väinö Viitasalo

Tärkein tavoite uudelle vuodelle - painonkasvu

Maailman surullisin näky on ihminen, joka elää puoliunessa.  Hänellä ei ole tavoitteita, ei intohimoa, ei vakavuutta.  Ei mitään, minkä puolesta elää - tai kuolla.  Väsynyt elämä, joka liukuu pois jälkiä jättämättä.

Erityisesti sydäntä särkevää se on, jos tällainen ihminen sanoo olevansa kristitty.

Miten selittyy Jeesuksen seuraaja, jonka elämä on kuin meren vaahto rantahiekalla?  Nätti katsella, hetkessä poissa.  Ei painavuutta, ei vakavuutta, ei syvyyttä.  Hän on tuulten ja aaltojen kuljetettava, auringon paahteessa haihtuva.  Helppo unohtaa.

Eikö hän ole kohdannut elämän syvyyden poimuja, tuskaillut vakavien kysymysten äärellä? Eikö hän ole ymmärtänyt ikuisuuden rannikolla, että olemme kuolemattomia sieluja? Eikä hän tiedä, että on olemassa vain kaksi polkua ja loppu voi olla mutkan takana?   

Rakastan innostavia elokuvia tai kirjoja.  Kuinka monta hienoa seikkailua onkaan maailmassa saatu kokea, kun puoliunessa oleva herää taistelemaan jonkin hänelle tärkeän asian puolesta.  Ennen hän ei välittänyt, nyt kaikki muu saa jäädä.  Ennen hän ei viitsinyt, nyt mikään ei pysäytä häntä.

Köykäinen kissimirri muuttuu pelottavaksi leijonaksi.

Usein heräämisen saa aikaan jokin väkevä kokemus, sellainen, joka ravistelee väkisin hereille ja vaatii katsomaan tosiasioita silmiin.  Uhka, jota ei voi paeta, ei vältellä, ei siirtää.  Sairaus, onnettomuus, kuolema, epäoikeudenmukaisuus.

Viime vuoden aikana lähipiirimme nuori joutui vakavaan onnettomuuteen.  Kolmen päivän ajan ei tiedetty, millainen hänen tulevaisuutensa tulee olemaan.  Tai onko tulevaisuutta.

Tuhannet tunteet ja ajatukset syöksyivät mieleeni.  Epätietoisuutta, surua ja huolta.  Ja kaiken sen epätietoisuuden ja surun keskellä kirkastui ydinajatus, jonka varaan ripustin kaiken, millä on väliä.  Olisi ehkä modernimpikin ilmaisutapa, mutta selvempää en löydä:  Mikä on hänen sielunsa tila?

Vakavat tilanteet kirkastavat arvoja ja selkeyttävät maailmaa.

Tajusin tuossa tilanteessa, että tämän nuoren elämässä on vain yksi tärkeä kysymys.  Ja taas vakuutuin siitä, että ei ole tärkeämpää tehtävää, kuin taata jokaiselle mahdollisuus kohdata tämä kysymys ennen kuin on liian myöhäistä.

Millään muulla ei ole väliä.  Mihinkään turhanpäiväiseen en halua aikaani tuhlata.  Haluan antaa taitoni ja osaamiseni Jumalan käyttöön, että jokaisella olisi mahdollisuus kuulla hyviä uutisia.

Kirjoitin viime keväänä tekstin Uskaltaudu seikkailuun.  Väitän, että jokainen ihminen tarvitsee seikkailua, jolla on merkitystä, ja joka vaatii kaikki hänen lahjansa, taitonsa ja älynsä, joka venyttää häntä uskomattomiin suorituksiin.

Tekstin kommenteissa kysyttiin, että miltä tämä näyttäisi konkreettisesti.  Se oli hyvä kysymys, ja olen varma, että moni muukin miettii, miten voisi olla osa mielekästä seikkailua, tekemässä maailmaa paremmaksi paikaksi, tuomassa ihmisiä Jeesuksen yhteyteen.

Muistan, kun nuorena lähetyskonferensseissa puhujat haastoivat kuulijoita olemaan osana Lähetyskäskyn toteuttamista.  Muutaman kerran kun kuuntelimme haasteita, aloimme ystävien kanssa kritisoida jatkuvaa "haastamista".  Me olimme jo ottaneet haasteen vastaan! Mitä nyt?

Millaisia ohjeita antaa niille, jotka ovat valmiita astumaan seikkailuun?  Nille, jotka haluavat kasvattaa painoaan ja jättää jälkensä maailmaan?  En tiedä sinun lopullista paikkaasi, mutta tässä muutamia oppimiani asioita.


~ Jos harmittelet oikeiden suhteiden puutetta, vaali ja kultivoi lapsenkaltaista suhdetta Taivaan Isään.  Hän avaa kaikki oikeat ovet omilleen. 

~ Opettele tunnistamaan neuvovien äänten joukosta Hyvän Paimenen ääni ja seuraa sitä.

~ Silloin kun et osaa vielä mitään, ole valmis tekemään kaikkea.

~ Täytä mielesi Jumalan Sanalla, niin sinulla on aina jotain painavaa sanottavaa.

~ Silloin, kun et ole vielä valmis johtamaan muita, ole lojaali seuraaja.

~ Tee mitä lupaat viimeisen päälle hienosti.

~ Sinulla on lahjakkuutta ja kykyjä.  Kun löydät ne, käytä niitä muiden hyväksi.

~ Lähellä olevat ihmiset ovat kaikkein tärkeimpiä.  He eivät ole siinä sattumalta, vaan sinut on kutsuttu palvelemaan heitä, antamaan elämäsi heidän hyväkseen.

~ Vietä aikaa sellaisten ihmisten kanssa, jotka ovat seuranneet Jeesusta pidemmälle kuin sinä.

~ Älä seuraa sydäntäsi, vaan julista sille evankeliumia, pidä sille saarnoja ja taivuta se alistumaan Jumalan Sanan alle.

~ Opettele kysymään kysymyksiä, ja kuuntelemaan vastauksia.

~ Älä pakene vaikeita hetkiä, tunteita, ajatuksia, tehtäviä, ihmisiä.  Käy kohti ja huomaa kasvavasi.

~ Et voi palvella Jumalaa ja rahaa.  Sinun täytyy valita. 

~ Ennen kaikkea:  All you need is love.  Rakkaus voittaa ja rakkaus kestää.


Painava elämä näyttää aina erilaiselta, henkilöstä riippuen.  Mutta ihminen, joka on löytänyt tarkoituksensa, oman paikkansa seikkailussa, on erilainen. Hän kiinnittää huomiota.   

Hän voi olla liikuntarajoitteinen eläkeläinen, pienten lasten äiti, työtä tekevä, vapaaehtoinen, lapseton tai pitkäaikaistyötön... mutta hänen sanansa, ryhtinsä ja tekonsa muistuttavat enemmän leijonaa kuin kissanpentua. 

Hän ei tuhlaa aikaansa, vaan ahkeroi saamansa kutsumuksen parissa.  Hän rakastaa elämäänsä, hän rakastaa Jumalaa, hän rakastaa ihmisiä. Hänen viereellään on lämmin, koska hän on täynnä tulta. Häneen voi nojata, koska hänellä on selkärankaa.  Hänen kanssaan virkistyy, koska hän ammentaa loputtomasta lähteestä itselleen ja muille jaettavaksi. 

Hän jättää hyvän jälkensä ihmisiin ja maailma on hänen vuokseen parempi paikka. 

Minä haluan tänä vuonna kerätä painoa.  Haluan ottaa elämäni vakavasti ja haluan nauttia siitä.  Haluan viettää aikaa läheisteni kanssa ja olla yksin.  Haluan täyttää itseäni Jumalan Sanalla ja läsnäololla ja käyttää uutta massaani tuomaan hyvyyttä, kauneutta ja luovuutta maailmaan. 

Tämän vuoden sanani on Rohkeus.  Rohkea kuin leijona.  :) 

Katsaus menneeseen vuoteen ja mietteitä uudelle vuodelle

Hyvää uutta vuotta rakkaat lukijat!

Miten kuvailisit mennyttä vuottasi?  Osaisitko tiivistää 365 päivää yhteen tunnelmaan?  Minä en osaa, ja siinä on elämän kauneus.

Kävin lukemassa vuoden takaisia suunnitelmiani vuodelle 2018.  Päätin silloin jättää tulevan vuoden tyhjäksi sivuksi ja keskittyä kuuntelemaan.  Kirjoitin mm. näin

Haluan olla parempi kuuntelija. 
Se sopii hyvin yhteen tyhjän paperin kanssa.  Haluan kuunnella Jumalaa.  Hänen äänensä kuuleminen on elintärkeää minulle.  Osaanko rauhoittua tarpeeksi kuullakseni Häntä?  Osaanko luoda tilaa vain ollakseni Jumalan läsnäolossa, Hänen Sanaansa tutkien, Hänen ääntänsä kuunnellen? 

En tiedä kuinka hyvin onnistuin tässä, mutta se oli todella tarpeen tuleva neuvo kuluneelle vuodelle. 

Mitä tulen muistamaan vuodesta 2018? 

Viime vuosi oli upea, vauhdikas ja mielenkiintoinen vuosi.

Viime vuosi oli stressaava, vaikea ja sisäisen myllerryksen vuosi.

Tapasin uusia ihmisiä ja vanhoja tuttavia, matkustin kauas ja lähelle, mutta ennen kaikkea jouduin kohtaamaan itseni.  Ymmärsin elämänhistoriaani, itseäni ja haasteitani uudella tavalla.  Ja näiden kokemusten kautta ymmärrän myös muitakin ihmisiä paremmin.  Olemme heikkoja ja rikkinäisiä, satutamme ja haavoitamme itseämme ja toisiamme, mutta osaamme myös rakastaa ja parantaa ja kasvaa ja iloita.

Minun piti oppia kuuntelemaan itseäni. 

Kun jotain suurta tapahtuu, se on kutsu kuuntelemaan.  Mitä nämä tunteet ja reaktiot oikein haluavat kertoa minulle? 

Kasvun, rakkauden ja parantumisen prosessi tekee kipeää.  Se vaatii rehellisyyttä ja paljastumista, joten se on epämukavaa, jopa raastavaa.  Mutta olen löytänyt armoa ja rohkaisua.  Oppinut uusia näkökulmia.

Yllättävintä itselleni oli kuulla sanat "Ole kiitollinen".  Ne eivät ole outo käsky.  Olen pyrkinyt noudattamaan sitä vuosien ajan.  Mutta tänä vuonna ne kolahtivat ihan eri tavalla.

Ole kiitollinen siitä, että tapasit tämän ihmisen.  Kiitollinen siitä, että sinulla on tämä kokemus.  Kiitollinen siitä, että Jumala salli sinun käydä tämän läpi - koska Hän aina varustaa meidät selviytymään voitokkaasti... vaikka voitokkuus ei tarkoitakaan haavoittumattomuutta ja sitä, ettemme menettäisi jotain.

Voitokkuus on sisäistä kasvua.  Sisäinen vahvistuminen on todellista, se voi tapahtua.  Voimme oikeasti tulla vahvemmaksi mieleltämme, tasapainoisemmiksi tunnemaailmassamme, uskomme voi kasvaa. Voimme löytää rauhan, ilon, toiveikkuuden, jota vuoden alussa ei löytynyt. 

Miten?

Vahvuus ei löydy Instagramin kauniisti kirjoitetuista tsemppilauseista ja oman sydämen seuraamisesta.  Ei ihminen vahvistu keskittymällä itseensä ja tyydyttämällä halujansa.  Vahvuus ei tule elämään siitä, että seurataan unelmia ja uskalletaan shokeerata ja uhmataan perinteitä ja etsitään huomiota.

Vahvuus seuraa sitä, joka valitsee Jumalan, vaikka se merkitsisi kuolemaa omalle itselle.  Vahvuus tulee tilanteissa, joissa unohtaa itsensä ja keskittyy Jeesukseen.  Vahvuus kasvaa silloin, kun päättää kuolettaa maalliset halut ja tavoitteet ja alkaa kaipaamaan Pyhän Hengen hedelmää elämään.  Vahva heittäytyy, jättää unelmansa alttarille ja antautuu Jumalan käsiin, Jumalan käytettäväksi, olemaan ihan mitä vain, missä vain, milloin vain.   

Vahva uskaltaa olla nöyrä, heikko ja avuton.  Unohdettu, jopa halveksittu.

Ihminen, joka pystyy nöyrästi tunnustamaan heikkoutensa ja avuttomuutensa saa elämäänsä voiman ylhäältä.  Saa apua ja turvaa.  Löytää pelastuksen itselleen ja perheelleen.  Voi omistaa itselleen Jumalan lupaukset.

Uskon paradoksit ovat totta.

Mitä pienemmäksi tulen, sitä suurempi saa Jeesus olla.  Mitä alemmaksi nöyrryn, sitä korkeammalle sydämeni siivet kantavat.  Mitä heikompana pyydän apua, sitä ihmeellisempi on Jumalan voima.

Avasin tänä aamuna neljä hartauskirjaa ja uuden päiväkirjan (olisin kyllä halunnut jatkaa edellisenä päivänä kesken jäänyttä novellia, mutta sitäkin enemmän halusin suunnata ajatukseni hengellisesti oikeaan suuntaan heti vuoden alusta).

Alleviivasin eräästä hartauskirjasta tämän lauseen: Miksi elän niin kuin orja, vaikka Sinä olet vapauttanut minut?  Osa päivittäistä kamppailuani. 

Toisesta kirjasta löysin vanhan alleviivauksen: To give thanks when you don't feel like it is not hypocrisy; it's obedience. Kiittäminen silloin, kun minusta ei tunnu siltä, ei ole tekopyhää; se on tottelevaisuutta. 

Kolmas kirja muistutti: "Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon." Jer 29:11

Ja neljännessä Annie Kearyn sanoja Elisabeth Elliotin tulkitsemana: Do not rush. Trust. And keep a quiet heart.  Älä kiirehdi.  Luota.  Pidä sydämesi rauhaisana.  

Viime vuoden viimeisinä päivinä löysin itselleni uuden sanan vuodelle 2019. 

Hymyile. 

Haluan hymyillä, haluan kokea sisäistä iloa ja tyytyväisyyttä, joka näkyy fyysisesti kasvoiltani.  Lapset haluavat äidin, joka hymyilee.  Mies haluaa tyytyväisen vaimon.  Mutta ennen kaikkea minä itse haluan löytää sen vanhan viisauden arvoituksen, jossa:

Ja suuri voitto onkin jumalisuus yhdessä tyytyväisyyden kanssa. 1 Tim 5:6. 

Kirjoitan tämän ylös ennenkaikkea itselleni, koska haluan nähdä 365 päivän päästä, miten nämä ajatukset muuttivat vuoteni kulkua.  Löydänkö itselleni suuren voiton: Tyytyväisyyden? Jumalisuuden?  Hymyilenkö vai puserranko kulmakarvoja yhteen?  Näissä haluan kasvaa. 

Viime vuoden kolme suosituinta postausta olivat:

Tehokas rakkaus? Oppitunteja hidastamisesta

Vaikeat tunteet: Pelko

Miksi Sapatti on välttämätöntä nykyaikana

Mikä oli sinun suosikkisi?


....Ja sain luettua sen novellinkin loppuun.  Käy katsomassa vuoden 2019 kirjalistasta, mikä se on! 



Kuva: FreeDigitalPhoto.net 
“Lamp On Hand In Sunbeam Over Sunset With 2019 . Power And Idea C…” by Kitsada

Miksi Sapatti on välttämätöntä nykyaikana

- Mitkä ovat tunne-elämältään tasapainoisen henkilön tuntomerkkejä? kysyin kerran eräässä koulutuksessa. 

Henkilö ottaa vastuuta omista tunteistaan ja teoistaan.  Ei syytä toisia omista ongelmistaan.  Kestää pettymyksiä ja vastoinkäymisiä.    

Vastauksia oli varmasti muitakin.  Itselleni tuli kuitenkin mieleen eräs tärkeä asia, jota ei niin helposti yhdistetä emotionaaliseen terveyteen. 

Tunne-elämältään tasapainoinen ihminen osaa pysähtyä ja viettää lepopäivää. 

Kristityt kutsuvat viikottaista vapaapäivää Sapatiksi.  Sana tulee Vanhasta Testamentista ja se tarkoittaa lepoa.  Sapattipäivä eli lepopäivä on siis tuhansia vuosia vanha perinne.  

Raamatun ensimmäisissä luvuissa kerrotaan, kuinka Jumala luo maailman kuudessa päivässä, ja lepää seitsemäntenä päivänä. 

"Ja Jumala päätti seitsemäntenä päivänä työnsä, jonka hän oli tehnyt, ja lepäsi seitsemäntenä päivänä kaikesta työstänsä, jonka hän oli tehnyt. Ja Jumala siunasi seitsemännen päivän ja pyhitti sen, koska hän sinä päivänä lepäsi kaikesta luomistyöstänsä, jonka hän oli tehnyt." 1 Moos 2:2,3.

Moni muistaa, että Sapatinvietto on osa kymmentä käskyä. 

"Muista pyhittää lepopäivä. Kuusi päivää tee työtä ja toimita kaikki askareesi; mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti; silloin älä mitään askaretta toimita, älä sinä älköönkä sinun poikasi tai tyttäresi, sinun palvelijasi tai palvelijattaresi tai juhtasi älköönkä muukalaisesi,  joka sinun porteissasi on. Sillä kuutena päivänä Herra teki taivaan ja maan ja meren ja kaikki, mitä niissä on, mutta seitsemäntenä päivänä hän lepäsi; sentähden Herra siunasi lepopäivän ja pyhitti sen." 2 Moos 20:1-17.

On huomionarvoista, että Jumala asetti lepopäivän satoja vuosia ennen kymmenen käskyn antamista.  Lepopäivä on olennainen osa Jumalan luomistyötä, asetettu rytmittämään viikkoamme ja työntekoamme.  

Sapatti on Vanhan Testamentin tarkimmin määritelty käsky.  Israelin kansalla oli kymmeniä sääntöjä siitä, mitä sapattina sai tehdä, tai pikemminkin mitä sapattina ei saa tehdä.  Sen tuli olla päivä, jolloin ihmiset jättivät normaalit arkipäivän askareet tekemättä 24 tunnin ajaksi. 

Emme noudata juutalaisten sapatinkäskyjä, joissa on useita perinnäissääntöjä mukana, mutta on selvää, että Sapattina levätään työnteosta.    

En yritä tehdä perinpohjaista selvitystä Sapatista ja sen merkityksestä.  Sapatin vietosta on kirjoitettu kirjoja ja pidetty seminaareja.  Osallistuin kerran retriittiin, jonka aiheena oli Sapatti.  Siitä riitti asiaa koko viikonlopuksi.  Haluan vain nostaa esille perusteluja sille, miksi Sapattipäivä on tärkeä edelleenkin kristittyjen keskuudessa, vaikka moni mieltääkin sen Vanhan Testamentin eli siten vanhentuneeksi käskyksi.  

Miksi vietämme Sapattia? 

Tärkein peruste Sapatille on se, että Jumala vietti lepopäivää.  Hän ei tarvinnut sitä, koska väsyi tai tuli rajojensa loppuun.  Uskon, että Jumala lepäsi työstänsä, koska Hän halusi nauttia luomastaan maailmasta.  Meille ei kerrota mitä Jumala teki seitsemäntenä päivänä luomisen jälkeen, mutta voin kuvitella Hänen viettäneen aikaa Aadamin ja Eevan kanssa, kun he ihastelivat paratiisia, jonne Jumala oli heidät asettanut. 

Jumala tuntee luomansa ihmisen rajoitukset ja tietää meidän tarvitsevan lepoa.  Niinpä Hän hyvyydessään antoi meille luvan levätä joka viikko.  Sapattina on tärkeää pysähtyä arjesta.  Me tarvitsemme sitä, fyysisesti, henkisesti, hengellisesti.  

Sapatti ei ole pelastuskysymys.  Mutta vaikka sen vietto ei pelastakaan sieluasi, se voi pelastaa henkesi.  Ihminen, joka osaa levätä, pysyy paremmassa kunnossa kuin jatkuvasti työtä tekevä.

Viisas osaa tiedostaa oman rajoittuneisuutensa ja oppii nauttimaan tarpeesta levätä. 

Sapattina levätään sekä palkatusta että palkattomasta työstä.  Vaatii luottamusta pystyä unohtamaan tekeminen yhden päivän ajaksi. Se on terveellinen muistutus siitä, että maailma jatkaa pyörimistään, vaikken olisikaan sitä pyörittämässä.  Jumala pitää ohjakset käsissään, vaikka viettäisin päivän leväten ja nauttien. 

On pysähdyttävää ajatella, että työpaikalla meidät korvataan viikon sisällä, kun kuolemme.  Emme ole kukaan niin ainutlaatuisia, etteikö työtämme pystyisi kukaan muu tekemään.  Työ voi toki tuoda sisältöä elämään, mutta meitä ei ole luotu vain työntekoa varten. 

Moni liittää ihmisarvonsa suorittamiseen.  Sapatinvietto katkaisee tehokkaasti riippuvaisuudet tekemiseen ja aikaansaamiseen.  Viikottainen pysähtyminen tehokkuudesta muistuttaa siitä, että Jumala hyväksyy meidät silloinkin kun lepäämme ja nautimme elämästä, silloinkin kun emme ole hyödyllisiä.

Jotta voimme todella levätä työnteosta kerran viikossa, meidän tulee suunnitella se hyvin.  Huolehdi kaikki mahdollinen kuutena muuna päivänä.  Laske laskut, siivoa, pese pyykkiä, käy kaupassa, ja tee vaikka ruoka valmiiksi, jotta voit todella levätä vapaapäivänä. 

Lupa nauttia

Sapattina voi nauttia elämästä.  Itse nautin siitä, että saan vain ihailla jotain kaunista.  Maisemaa, musiikkia, ihmisiä, Jumalaa.  Se ei ole hyödytöntä ajanhukkaa, vaan se ruokkii sieluani ja mieltäni tavalla, jota tarvitsen voidakseni kaikin puolin hyvin.  Jumalan maailma on todella hyvä ja Hän kutsuu meitä nauttimaan siitä.  Maailman kauneus on esimakua tulevasta, jonka ihmeellisyyttä voimme täällä vain kuvitella.  

Kun valmistut Sapattiin, mieti millaiset asiat tuovat sinulle iloa.  Ota nämä asiat osaksi Sapatinviettoasi.  Joku haluaa laitaa erityisen hienoa ruokaa.  Toinen haluaa mennä kirjakauppaan.  Joku muu taas lähtee vaeltamaan metsään.  Saamme iloita elämästä kaikilla aisteillamme. 

Nautinnosta on lyhyt matka ylistämiseen.  Kiitollisuus hyvästä Jumalasta, joka antaa runsaasti, ilman taka-ajatuksia.  Kiitollisuus rakkaudesta.  Kiitollisuus mahdollisuudesta levätä.  Sapatti on pyhä ja sen aikana voimme keskittää ajatuksiamme Jumalan pyhyyteen ja viettää aikaa Hänen läsnäolossaan.  Emme lepää Sapattina Jumalasta, vaan keskitymme Häneen. 

Vietä aikaa rukouksessa, kuunnelleen ylistysmusiikkia, laulaen, tai lukien kirjoja, jotka tuovat sinua lähemmäksi Jumalaa.  Koko Sapattia ei tarvitse viettää polvirukouksessa, mutta ota hengellinen ravinto osaksi Sapatinviettoasi. 

Todistus maailmalle

Lepopäivän vietto on ihme ja merkki maailmalle, joka saa heidän huomionsa kiinnittymään Jeesukseen.  Kun kieltäydymme menoista ja työtehtävistä, koska pyhitämme lepopäivän, julistamme evankeliumia, olemme esimerkkinä toisenlaisesta elämäntavasta.  

Maailma ei voi hyväksyä levollista ajatusmallia.  Se yrittää pitää meidät kiireisenä joka päivä, aina olisi jotain tärkeää hoidettavaa, jos vielä tämän tekisin alta pois.  Jatkuva oranvanpyörässä juokseminen on saatanallinen juoni rääkätä meidät näännyksiin saakka.  

Vaatii koko arvojärjestyksen uudeksi oppimista, että osaa pyhittää viikostaan yhden päivän lepoon.  Että osaa sanoa ei ihmisille, hyvillekin tarjouksille.  Voin aiheuttaa pettymyksiä jonkun toisen odotuksille.  Sen kanssa on opittava elämään. 

Israelin kansa oli elänyt 400 vuotta orjuudessa, jossa he tekivät työtä aamusta iltaan, 7 päivää viikossa.  Vaati ihan uudenlaista opettelua olla paikoillaan ja hiljaa yhden päivän ajan joka viikko.  Lepopäivä oli käsky, koska muuten he eivät olisi levänneet.  On aina joku, joka itsepäisesti ajattelee, että vielä tämä yksi juttu, ja eihän tämän nyt niin vakavaa ole, jos vähän tässä näin...  Lepopäivän rikkomisen rangaistus oli kova: kuolemantuomio.  

Nykyaikana emme tuomitse lepopäivän rikkomisesta, mutta sillä on edelleenkin seurauksensa.  Ruumiimme kärsii, ihmissuhteet kärsivät, jopa suuresti rakastamamme työnteon taso alkaa laskea, kun ei koskaan lepää.  Rauhaton ihminen on emotionaalisesti epätasapainossa ja se vaikuttaa negatiivisesti moniin elämänalueisiin.     

Omien rajojen tunnistaminen tuo tasapainoa elämän kaikille osa-alueille.  Raamatun lupaus lepoon on kutsu olla Jumalan lapsi.  Moni kokee olevansa Jumalan työntekijä, palvelija, jopa orja.  Mutta meitä kutsutaan perhesuhteeseen Isän kanssa, luottamaan Hänen huolenpitoonsa ja kykyihinsä kantaa koko elämäämme Hänen käsissään.  

Tehokas rakkaus? Oppitunteja hidastamisesta

Kuulin hiljattain, että nunnat, jotka työskentelevät Äiti Teresan järjestössä, viettävät päivittäin kolme tuntia rukouksessa ja Jumalan läsnäolossa.  Tämä on se aika, jonka he tarvitsevat henkilökohtaisesti pystyäkseen rakastamaan köyhiä ja sairaita ihmisiä, joiden parissa he tekevät työtään.  Jos he eivät täytä itseään Jumalan rakkaudella, heiltä ei riitä sitä jaettavaksi niille, joiden palvelemiseen he ovat elämänsä omistaneet. 

Tämä oli haastavaa kuultavaa.  Rukous on toki osa elämääni.  Joskus rukoilen kotona omassa rauhassa, joskus autolla ajaessa, joskus kaupungilla kävellessäni, tai muiden kanssa.  Mutta en ole kiinnittänyt huomiota siihen, kuinka syvällisesti tarvitsen kokemusta Jumalan rakkaudesta, ennen kuin pystyn rakastamaan muita. 

Kykeneekö tämän päivän ihminen varaamaan useita tunteja hiljaiselle olemiselle jaksaakseen arjen haasteissa?  Aika harvassa ovat ne ihmiset, joiden voin ajatella käyttävän aikaansa näin.  

Me kristityt emme ole immuuneja kulttuurimme rauhattomuudelle.  Tarve tehdä ja suorittaa on niin läpitunkeutunut elämäämme, että hengellisessä elämässäkin keskitymme seuraamaan tekemisiämme.  Luenko Raamattua, rukoilenko, käynkö Jumalanpalveluksissa, osallistunko pienryhmiin, autanko lahjoillani seurakunnassa?  

Aktiivisuus hengellisessä elämässä ei ole väärin, onhan usko ilman tekoja kuollutta uskoa.  Hengelliset harjoitukset ovat osa kristityn elämää ja kasvua.  Niiden heikkous on vain siinä, että ne eivät riitä pitämään meitä sisäisesti elossa. 

Syvään juurtuneet käytöstavat tai opitut tunnereaktiot eivät tule muuttumaan ilman syvällistä muutosta, jonka vain Kristus saa aikaan sisimmässämme.  Jos yritämme saada muutosta aikaan olemalla reippaita uskovia, jotka tekevät kaiken oikein, päädymme ajautumaan kauemmaksi Kristuksesta.   Voimme jopa syyllistää itseämme, jos epäonnistumme uskonelämän vaatimuksissa.
 

Kristillisen elämän päämäärä on rakkaus.  Vastaanotan Jumalan rakkauden, jotta voin rakastaa Jumalaa, muita ihmisiä, itseäni.  Rakkaus vastaanotetaan yksityisesti, olemalla kahden kesken rakastetun kanssa.  Osaanko olla hiljaa, keskittyä kuuntelemaan Jumalaa?  

Raamatussa kerrotaan kahdesta sisaruksesta, joiden kotiin Jeesus tuli vieraisille.  Jeesuksen seurassa olivat opetuslapset ja muitakin kiinnostuneita oli liittynyt seurueeseen.  Toinen sisarista huolehti tarjoilusta ja vieraiden hyvinvoinnista.  Toinen sisar sen sijaan istui Jeesuksen jalkojen juuressa kuuntelemassa Hänen sanojaan. 

”Ja heidän vaeltaessaan hän meni muutamaan kylään. Niin eräs nainen, nimeltä Martta, otti hänet kotiinsa.  Ja hänellä oli sisar, Maria niminen, joka asettui istumaan Herran jalkojen juureen ja kuunteli hänen puhettansa.  Mutta Martta puuhasi monissa palvelustoimissa; ja hän tuli ja sanoi: "Herra, etkö sinä välitä mitään siitä, että sisareni on jättänyt minut yksinäni palvelemaan? Sano siis hänelle, että hän minua auttaisi."  Herra vastasi ja sanoi hänelle: "Martta, Martta, moninaisista sinä huolehdit ja hätäilet,  mutta tarpeellisia on vähän, tahi yksi ainoa. Maria on valinnut hyvän osan, jota ei häneltä oteta pois." Luukas 10.

Martta ja Maria kuvaavat kristityn elämän kahta lähestymistapaa.  Martta palvelee aktiivisesti Jeesusta, mutta menettää suhteensa Jeesuksen kanssa.  Hän on kiireinen elämän suorittamisessa.  Martan elämä on täynnä ”pitäisi” ja ”täytyy”-alkuisia lauseita.  Sen lisäksi hänen elämänsä on pirstaloitunut, täynnä paineita ja häiriöitä.  Hänen velvollisuutensa ovat erottaneet hänet Jeesuksen rakkaudesta. 

”Martan ongelmat eivät liity vain kiireeseen.  Hänen elämänsä keskuspiste on väärässä paikassa ja hän elää jakautunutta elämää. Epäilen, että vaikka Martta istuisi Jeesuksen jalkojen juuressa, hänen mielessään olevat asiat häiritsisivät yhä hänen keskittymistään.  Hänen sisäinen persoonansa on arkatunteinen, ärtyisä ja ahdistunut.  Yksi hänen elämänsä epäjärjestyksen varmimmista merkeistä on se, että hän kertoo Jumalalle, mitä tehdä!

Maria, toisaalta, istuu Jeesuksen jalkojen juuressa kuunnellen häntä.  Hän ”on” Jeesuksen kanssa, nauttii läheisyydestä hänen kanssaan, rakastaa häntä, kiinnittää huomiota, on avoin, hiljaa ja nauttii Jeesuksen läsnäolosta.  Hän harjoittaa ns. kontemplaatista (mietiskelevää) hengellisyyttä.

Maria ei yritä hallita Jumalaa.  Hänen elämässään on yksi keskuspiste – Jeesus.  Epäilen, että jos Maria auttaisi kotitöissä, hän ei olisi huolissaan ja hermostunut.  Miksi?  Hänen sisäinen persoonansa on hidastanut vauhtia keskittyäkseen Jeesukseen ja keskittääkseen elämänsä hänen ympärilleen.”

Pete Scazzero: Emotionally Healthy Spirituality.  (Käännös minun).  

Intian köyhien parissa työskentelevät nunnat, jotka imevät Jumalan läsnäoloa ja rakkautta sisimpäänsä, ovat työssään ”tehokkaampia” kuin ne, jotka käyttävät kaiken aikansa kokouksiin, käytännön työhön tai muiden opettamiseen.  Heidän palveltavanaan olevat ihmiset huomaavat eron.  

Tarvitsen elämääni tasapainoa: aikaa mietiskelevään oleskeluun Jeesuksen läsnäolossa ja aikaa aktiiviseen toimintaan.  Maria-tehtäviä ja Martta-tehtäviä.  Tälle tasapainolle ei ole kaavaa, olemme kaikki erilaisia.  Mutta kolme tuntia päivässä?  En tiedä mitä sanoa.

Haluanko elämäni huokuvan rauhaa, iloa, rakkautta ja toivoa?  Näitä saa täydennettyä vain Jumalan läsnäolossa.  Eikö tämän pitäisi olla suurimpia päämääriäni?  Olenko valmis tekemään muutoksia elämässäni, jotta voin sanoa olevani syvästi juurtuneena Jumalaan?

Hidastaminen Jumalan läsnäoloon on osa emotionaalisesti tervettä hengellisyyttä.  Sen seurauksena prioriteeteissa tapahtuu radikaali muutos.  Kotona keskityn olemaan läsnä miehen ja lasten kanssa.  Työpaikalla on aikaa kuunnella, tehdä hyviä päätöksiä ja pitää huoli siitä, että kaikilla on hyvä olla.  

Ja henkilökohtaisessa elämässä? 

Uskallanko tunnistaa ja hyväksyä vaikeatkin tunteet, jotka ovat arjessa helppo piilottaa tekemisen alle? 

Olen opetellut kiinnittämään tunteisiini suurempaa huomiota.  Jos olen vihainen, surullinen tai pelkään, pysähdyn pohtimaan tunteen juurta ja syitä.  En halua vältellä sisäisen elämän kipujen ja pettymyksien kohtaamista.  Kirjoitan joskus ylös tunteitani ja vietän aikaa selvittäen, mikä olisi Jumalan tahto kussakin tilanteessa.  Opettelen omien rajoitusteni tunnistamista ja olen sanonut rohkeasti ei asioille, joista olisin ehkä ennen tuntenut, että minun ”pitäisi” tehdä niitä.    

En ehkä näytä tehokkaalta, mutta tiedän kokemuksesta, miten hidastaminen kirkastaa näkökykyä tarttua juuri oikeisiin tehtäviin.   Ja rakkauden kohteena oleminen on hyvin hoitavaa sielulle.  Se on vaikeaa, mutta se on elämäni suurimpia oppitunteja.  Kolme tuntia alkaa kuulostaa ihan tarpeelliselta tätä varten.  

Onko sinulla kokemuksia hidastamisesta ja Jumalan läsnäolossa olemisesta?  
    

  

Tyhjä sivu uudelle vuodelle

En tiedä teistä lukijoista, mutta aika moni yleensä tekee uuden vuoden lupauksia.  On kiva suunnitella uudelle vuodelle hyviä ja hyödyllisiä asioita ja luvata jättää huonommat harrastukset vähemmälle.  Kuinka moni sitten jatkaa lupaustensa parissa helmikuun jälkeen onkin sitten toinen aihe.

Olen miettinyt uuden vuoden lupauksia ja vuoden sanan valintoja luettuani tämän postauksen.  Kirjoittaja ehdottaa, että jättäisit uuden vuoden suunnitelmat tyhjäksi. 

Ajatus muistutti minua eräästä nuorena kuulemastani puheesta.  Puhuja kuvaili, miten meillä on usein suunnitelma omaa elämäämme varten.  Haluamme tiettyyn ammattiin.  Haluamme mennä naimisiin.  Haluamme asua tietynlaisessa talossa ja ajaa tietynlaista autoa.  Lapsien lukumäärä on suunniteltu ja harrastukset valittu.  Päätämme asuinpaikkamme ja valitsemme seurakunnan.  Olemme ikään kuin kirjoittaneet oman elämämme päämäärät ja luoneet sopimuksen, jonne on alle jätetty tyhjä viiva.  Sitä tarjoamme Jumalalle allekirjoitettavaksi. 

Puhuja rohkaisi meitä tekemään toisenlaisen sopimuksen.  Siinä jättäisimme paperin tyhjäksi ja alle laittaisimme oman allekirjoituksemme.  Sitten tarjoaisimme tyhjän paperin Jumalalle, ja Hän saa suunnitella elämämme yksityiskohtia myöten.  Kaiken vakuutena on Hänen allekirjoituksensa, jolla Hän lupaa pitää huolen, että Hänen suunnitelmansa toteutuu. 

Uuden vuoden aloittaminen tyhjällä paperilla kuulosta juuri nyt hyvältä.  Luonteelleni on tyypillistä elää tulevaisuudessa.  Minusta on ihanaa suunnitella asioita ja luonnostella tulevia juttuja.  Mietin usein ”Miten tämä asia toimisi paremmin”. 

Mutta en halua olla esteenä Jumalan suunnitelmille.  En halua kiirehtiä omien suunnitelmieni kanssa niin, että en kuule Hänen ääntään. 

Tyhjä paperi antaa tilaa ottaa vastaan Jumalan suunnitelmat.  Se on luottamuslause ja uskon osoitus Jumalaa kohtaan.  Siihen, että Jumala välittää minusta ja pienestä elämästäni. Ja siihen, että Hänellä on suunnitelma minua kohtaan. 

Se vaatii myös omien suunnitelmien luovuttamista.  Tämä on vaikeaa.   Monet suunnittelemani asiat ovat hyviä ja hyödyllisiä.  Haluan silti oppia vastaanottamaan parempia asioita.  Ja täytyy myöntää, että kontrollointi on väsyttävää.  Päivä kerrallaan eläminen antaa toivoa: tänäänkin Hän on auttanut, yhäkin Hän tulee auttaman. 

Osaanko elää juuri tässä päivässä ja kuunnella, mitä Jumala haluaa sanoa minulle hetki hetkeltä?

Vuoden sanaa miettiessäni mieleeni tuli sana ”Kuuntele”. 

Haluan olla parempi kuuntelija. 

Se sopii hyvin yhteen tyhjän paperin kanssa.  Haluan kuunnella Jumalaa.  Hänen äänensä kuuleminen on elintärkeää minulle.  Osaanko rauhoittua tarpeeksi kuullakseni Häntä?  Osaanko luoda tilaa vain ollakseni Jumalan läsnäolossa, Hänen Sanaansa tutkien, Hänen ääntänsä kuunnellen? 

Kuunteleminen on myös muiden ihmissuhteiden perusta.  Haluan kuunnella miestäni ja lapsiani paremmin kuin tähän asti.  Olen herännyt viime aikoina huomaamaan, miten kärsimätön ja itsekäs olen.  Suojelen itseäni muiden tarpeilta, koska minusta ei nyt riitä jaettavaksi.  Mutta en halua olla kärsimätön ja itsekäs.  Toiveenani on olla kärsivällinen ja antelias oman itseni, ajankäytön ja läsnäolon suhteen. 

Kuunteleminen on myös iso osa työtäni.  Olen ihmiskeskeisessä työssä ja jos en kuuntele, en tee työtäni hyvin.  Vaikka minulla olisikin jo vastaus, on kuunteleminen ensimmäinen askel.  Kuunteleminen on kunnioitusta. 

Haluan myös kuunnella nauttiakseni.  Tänä vuonna lapset ovat opiskelleet lintuja, ja olen herännyt huomaamaan lintujen positiiviset puolet.  Aiemmin toivoin, että pulut menisivät muualle sotkemaan.  Nyt houkuttelemme pihallemme lintuja (kissat ja koirat eivät auta).  Haluan ottaa aikaa linnunlaulun kuunteluun.  Haluan kuunnella tuulen huminaa, aaltojen loisketta, puiden suhinaa, hiljaisuutta.  Hyvää musiikkia.  Lasten naurua.  

Haluan kuunnella myös kehoani.  Mikä olisi juuri nyt minulle hyväksi?  Liikunta vai lepo?  Juusto vai porkkana?  Uni vai tsemppaus?

Niinpä kun alan kirjoittaa ensi vuodelle suunnitelmia, aloitan tyhjällä paperilla.  

Sitten kuuntelen. 

Kuvat
FreeDigitalPhotos.net
“Old Notebook With Pencil” by Nuttapong
“Blank Paper With Pencil And A Cup Of Coffee On Wood Table” by J.Chaikom

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty ~ Tammikuu

Uuden alkaminen on aina kutkuttavaa.  Uutuudenviehätyksellä jaksaa, olkoon se uusi lukukausi koulussa, uusi ystävyys, uusi harrastus tai vaikkapa uusi koti.  Samalla tavalla kun rakastamme uusia alkuja omassa elämässämme, meillä on kodissa monia mahdollisuuksia aloittaa alusta, joka päivä.  Tämä on itse asiassa yksi Jumalan lahjoista: joka aamu meille on tarjolla uusi armo ja uudet mahdollisuudet.

Kirjassaan Life-Giving Home Sally ja Sarah Clarkson tammikuun puheenaihe on kodin rytmien ja rutiinien luominen.  

Miksi suunnitella?

Sally rohkaisee aloittamaan uuden vuoden puhtaalta pöydältä ja käyttämään aikaa sen suunnitteluun.  Uusi vuosi on lahja ja erinomainen aika suunnitella tulevan vuoden perhe-elämää.  Koti on tavallaan elämän puutarha, hän sanoo, ja voit järjestää sen oman mielesi mukaan ja kylvää sinne mitä haluat.  Mutta ennen kuin elämän suuremmat alueet kukoistavat ja tuottavat hedelmää, niiden pitää olla hyvin suunniteltu.  Samoin kuin puutarha, joka tuottaa vain kylvetyillä alueilla, vain suunnitellut päivät ja vuodet tuottavat hedelmää. 

Vaikka elämässä on odottamattomia käänteitä ja yllätyksiä, suunnitelmat silti auttavat kaikkea sujumaan helpommin.  Kotona erityisesti törmäämme  tahtojen taisteluihin tai itsekkyyteen tai päivittäisiin sotkuihin.  Myönnän Sallyn tavoin, että mietin joskus tekemisieni mielekkyyttä, koska en näe eroa eiliseen.  Vuosien päästä vasta huomaa, miten suunnitelmat ja niiden noudattaminen tai noudattamatta jättäminen, päivittäiset rytmit ja rutiinit ovat muokanneet meitä tiettyyn suuntaan.  Niistä tulee perheen arvoja. 

On ihmisiä, jotka vierastavat minkäänlaisia suunnitelmia ja päämärien asettamisia perhe-elämän suhteen.  Toisaalta ymmärrän, että tuloksiin keskittyminen voi stressata, tässähän ollaan vain perhe!  Rutiinit ja rytmit ovat apuvälineitä, eivät itsessään kenenkään elämää pelastavia. Omien päämäärien ääneen artikuloiminen ja muille ääneen kertominen antaa heille mahdollisuuden auttaa sinua pääsemään tavoitteisiisi.  Kotona erityisesti yhdessä tehdyt päätökset innostavat kaikkia olemaan mukana ja kannustamaan toinen toisiaan.

Jokainen perhe luo rytmit omien tarpeidensa mukaan.  Joku perhe tarvitsee paljon rauhaa ja hiljaisuuttaa ja oman tilan kunnioitusta.  Toisessa perheessä on vilinä päällä, tullaan ja mennään ja puuhaillaan.  Yksi perhe elää pikkulapsivaiheen kotipainotteista ja päiväunien rytmittämää arkea, toisessa viedään teini-ikäisiä vaellusreisuille, kolmas on sinkkueloa.   Joskus perheenjäsenten tarpeet menevät vastakkain: miten voin varmistaa, että saan tarpeeksi omaa aikaa, kun olen neljän vilkkaan lapsen äiti?  Miten saamme puolisoina yhteistä aikaa töiden, harrastusten ja vanhemmuuden haasteissa?

Mistä aloittaa? 

Sally ehdottaa löytämään vastauksia seuraaviin kysymyksiin.  Yhdessäelämistä helpottaa, kun jokainen tietää mitä häneltä odotetaan ja miten hänestä pidetään huolta:

Millaiset päivittäiset rutiinit auttavat minua tekemään työni hyvin ja vahvistavat perheenjäsenten välisiä suhteita?  

Tähän liittyy mm. odotuksia kotitöistä ja yhteisen ajan vietosta.  Ateriat, hartaushetket, siivous, nukkumaanmenorituaalit - kaikkien suunnitelmien pitää ottaa huomioon perheenjäsenten kyvyt ja persoonallisuudet. 

Huomasin taas tämän ajatuksen viisauden tänä viikonloppuna.  Totesin miehelleni, että meidän pitää suunnitella viikonloput paremmin, muuten menee ihan sekametelisopaksi.  Toisaalta meillä on jo parin kuukauden ajan ollut useita yökylävieraita ja viikonlopulle paljon ohjelmaa, mikä tekee viikonlopuista rauhattomia.  Meidän unelmamme on kunnon lepopäivä, mutta aina tuntuu olevan jotain, jota on pakko tehdä.  Esim. lauantai-aamuna piti unohtaa kaikki muut ja alkaa täijahtiin.   Se tiesi myös pyykinpesua, josta  olin ajatellut pitäväni taukoa viikonlopun ajan.  Mies joutui yllättäen käymään töissä.  Mutta jos olisin suunnitellut esim. ateriat valmiiksi, se olisi tuonut järjestystä kaaoksen keskelle.

Lasten kanssa tulee miltei itsestään luotua tiettyjä rutiineita.  Mutta nämä hetket voi luoda vielä merkityksellisimmiksi. Olen yleensä se, joka herättää lapset ja ottaa heidät vastaan uuteen aamuun.  Tervehdin heitä lempinimillä ja kyselen miten yö meni. "Oi, täältä peiton alta löytyi tämmöinen ihana toukka!" Yleensä vastassa on levänneitä ja iloisia lapsia, mutta joskus löytyy peiton alle kaivautuva mörökölli, joka tarvitsee apua vauhtiin pääsemisessä.

Aamun ensimmäisistä yhteisistä hetkistä voi tehdä erityisiä läheisyyden hetkiä, joissa annan jokaiselle huomiota ja aikaa.  Jakamatonta huomiota saanut lapsi on usein tyytyväisenä jatkamassa uuden päivän haasteisiin.  Minun sanani muodostuvat lapsen sisäiseksi puheeksi, ja haluan olla mahdollisimman positiivinen aamulla, jotta päivä pääsee hyvin käyntiin.  Samalla lujitan suhdetta minun ja lasten välillä: olen läsnä, otan huomioon, kyselen.   

Toinen tärkeä kysymys: teenkö jotain nyt, jonka ei tarvitse tulla tehdyksi?

Miten voisin yksinkertaistaa elämääni, jotta aikaa jää asioille, joita todella haluan tehdä?  Tähän liittyy omien arvojen tunnistaminen.  Arvojen selkeytyminen auttaa arvioimaan jokaista sitoutumista. Jos arvonani on perheen sisäisten suhteiden vahvistaminen, asiat, jotka eivät edistä tätä arvoa, voi jättää listalta pois.  Tämä vaatii myös rohkeutta sanoa ei ihan kivoille jutuille, mutta jotka vievät sitten ajan tai energian pois tärkeämmiltä asioilta.  

Kolmantena esimerkkinä on Sallyn kysymys siitä, mitkä päivittäiset ja viikottaiset perinteet tuovat minulle mielihyvää ja jotka merkkaavat elämäni osa-alueet, joihin haluan panostaa.  

Sally mainitsi lauantain pizzaillat ja elokuvat.  Meilläkin on ollut tapana katsoa yhdessä perhe-elokuva perjantai-iltaisin popcornin kera.  Suunnitelmani on, että  lasten kasvaessa voimme valita elokuvia, joiden teemat antavat meille keskustelunaiheita ja esimerkkejä hyvästä ja pahasta.  Mutta tässä elämänvaiheessa katsomme vain perheen pienimillekin sopivia elokuvia.  Isommat opettelevat uhrautumisesta, miksei myös äiti ja isäkin - vaikka joskus järjestämme isojen lasten ja vanhempien omat elokuvaillat pienten mentyä jo nukkumaan.  Odotamme jokainen näitä erityisiä iltoja.

Sallyn perheessä vietetään sunnuntai-iltapäivisin teehetkiä.  Se tarkoittaa, että kun sunnuntain lounas on syöty ehkä vähän myöhemmin kuin tavallista, riittää illan ateriaksi brittityylinen teehetki voileipineen ja kakkuineen.  Se on mielestäni aivan ihastuttava idea!  Elämäni isompia rytmejä on aika varmasti aterioiden järjestäminen, koska lapset.  Itse söisin miten sattuu ja milloin sattuu.  Mutta onkin hieno ajatus tehdä isompi sunnuntailounas, ja täyttää pöytä kivoilla suolaisilla ja vähän makeillakin jutuilla helpomman iltaruoan nimessä.  Megailtapala vähän aiemmin. 

Viimeisenä tärkeä huomio siitä, että omasta hyvinvoinnista huolehtiminen pitää olla osana perheen rytmien suunnittelua.  

Jos en ole tyytyväinen ja tuottelias omissa henkilökohtaisissa tavoitteissani, ei minulta riitä mitään annettavaa perheelleni, ystävilleni ja vieraille. Tähän kuuluvat ne iänikuiset terveellinen ruokarytmi ja liikunta sekä riittävä uni.  

Näiden lisäksi olen viime aikoina erityisesti pohtinut ystävyyssuhteita ja niiden tärkeyttä.  Haluan olla parempi ystävä ja haluan panostaa ystävyyksien vaalimiseen.  Helmikuulle onkin jo yksi tyttöjen viikonloppu varattuna.  Olen miettinyt myös sitä, että elämässäni tällä hetkellä olevat ihmiset ovat jo siinä, ja voin rakentaa ystävyyttä syvemmälle heidän kanssaan - vaikka ihan jokainen ei tunnukaan bestismateriaalilta.  Haluan oppia tuntemaan monenlaisia ihmisiä ja ymmärtää heidän näkökulmaansa.  

Hyvinvointia minulle on myös kirjoittaminen ja sille ajan ottaminen.  Mies rohkaisee minua usein lähtemään kotoa rauhaisampaan paikkaan, jossa saan kirjoittaa.  Usein en vain saa sitä tehtyä, ehkä laiskottaa...kotona kun on niin mukava olla.  Mutta nyt voisinkin ottaa miehen ohjeesta vaarin ja varmistaa, että saan viikottain omaa kirjoitusaikaa.  

Talven huvituksia

Tammikuulle voi suunnitella elämyksiä ulkona tai sisällä.  Joulukuun juhlat on juhlittu ja ulkona ei kukaan viitsi huvikseen oleskella.  Mutta suunnitellut retket ovat mainio tapa luoda muistoja ja viettää aikaa yhdessä.   Muistan omasta lapsuudestani elävästi metsän pikkulammelle tehdyt luisteluretket tai pulkkamäkipäivät soramontulla tai makkaranpaistoretket lintutornille.

Järjestämme usein ulkoiluja ystäväperheiden kanssa, jolloin ystävyyssuhteetkin lujittuvat.  Kuuma kaakao ja kahvi, pulla tai voileivät maistuvat erityisen hyvältä ulkona ja kaikki jaksavat paremmin kun välillä syödään.

Retkien jälkeen voi kokoontua kotiin lämpimän keittoaterian ääreen tai laittaa saunan päälle.  Yhdessä pelaaminen ja leipominen on kiva tapa viettää pitkät talvi-illat.  Vuosien päästä nämä ovat niitä hetkiä, joita isoiksi kasvaneet lapset kaipaavat.  Näissä hetkissä tiivistyvät perheen parhaat palat: perheenjäsenet yhdessä, nauttimassa kivasta tekemisestä ja ilahduttamassa toisiaan.

Jos ulkoilu ei kiinnosta tai ei ole mahdollista, järjestä kirjastoreissu eväiden kera tai suunnittele vierailu johonkin "tietomaa"-tyyppiseen paikkaan.  Sisäleikkipaikat ja elämyspuistot ovat myös mukava tapa viettää talven pitkiä hetkiä.  Ota selvää myös erilaisista tapahtumista lähiseuduilla.  Vein lapset kerran koiranäyttelyyn, kun se järjestettiin ihan isovanhempien naapurissa, jossa olimme vierailemassa.  Kokemuksesta jokainen perheenjäsen sai paljon uutta ja valikoimme kilvan kauneimpia koiria.  

Päivittäiset ja viikottaiset rutiinit voivat tuntua pieniltä, mutta vuosien vieriessä ne kuljettavat meitä omaan suuntaansa.  Missä haluan olla viiden tai kymmenen vuoden päästä? Tai ehkä jo ensi vuonna?  Suunnittelen elämäni arvojeni ja päämäärieni mukaan ja aloitan yhdellä askeleella.

 Kuva:
FreeDigitalPhotos.net

jk1991

Hyvää uutta vuotta San31 naiselta!

Hän näkee työnsä tulokset,hän ei sammuta lamppua yölläkään. (1992) - Hankkeensa hän huomaa käyvän hyvin, ei sammu hänen lamppunsa yöllä. (1933)

Vuoden vaihtuminen on perinteistä aikaa tutkailla miten mennyt vuosi  on sujunut ja suunnitella tulevaa vuotta.  Se, miten käytän aikani, on Raamatussa usein mainittu aihe, ja suunnitteleminen ja tavoitteiden asettaminen on viisasta. 

Sananlaskujen luvun 31 naisen ei tarvitse hävetä tehdessään vuosikatsausta. 

·         Mieheni palvoo minua. Check.

·         Positiivinen asenne töitä kohtaan. Check.

·         Perheellä on vaatteet ja ruokaa, edullisesti jaeettisesti hankittua. Check.

·         Aamun tehotunnit käytetty hyväksi. Check.

·         Kunnon aamupala on koko perheen hyvän päivän perusta. Check.

·         Sijoitukset laitettu tuottamaan. Check.

·         Huolehdittu omasta fyysisestä hyvinvoinnista.Check.

Seuraavassa jakeessa San31 nainen huomaa hankkeidensa käyneen hyvin.  Hän on ollut ahkera, nähnyt vaivaa, sijoittanut ja huolehtinut, ja se näkyy.  Hän tiedostaa elämässään niiton ja kylvön lain; tekemisilläni on merkitystä.  Sitkeä jaksaminen tuo tulosta (Gal 6:7-9).

Mutta mitä tarkoittaa jakeen toinen osa, hänen lamppunsa on päällä yötä päivää?

Koska tiedämme San31 naisen olevan ahkera, se voi tarkoittaa sitä, että hän valvoo myöhään lampun valossa saadakseen kaiken tehtyä.  

Toinen selitys on, että siihen aikaan kodeissa jätettiin yksi öljylamppu palamaan yöksi.  Hyvin taloutensa hoitava nainen huolehti siitä, että perheellä oli aina öljyä kotona yölamppua varten ja rahaa öljyn ostamiseen.  Palava lamppu symbolisoi valmistautumista.

Lamppu liitetään valmiina olemiseen myös Matteuksen evankeliumissa.  Jakeissa kerrotaan kymmenestä tytöstä, jotka odottivat lamppuineen sulhasen saapumista ja hääjuhlan alkamista.  Viisi heistä on viisasti varannut mukaan ylimääräistä öljyä.  Viisi on tyhmää ja heidän piti lähteä ostamaan lisää öljyä.  Tottakai sulhanen saapuu juuri silloin, kun he ovat poissa, ja he jäävät hääjuhlan ulkopuolelle. 

Oletko valmistautunut?

Menneen vuoden jättäminen

On rohkaisevaa olla tilanteessa, jossa huomaa asioiden sujuvan hyvin.  Vaikka viime vuosi on tuonut haasteitakin, päällimmäinen ajatus on kiitollisuus.  Jumala on osoittanut uskollisuutensa ja luotettavuutensa.  Jumala on antanut sen mitä tarvitsen.  Jumala on rohkaissut ja vahvistanut.  Jumala on todellakin kallio, muuttumaton, luotettava, erinomainen perustus elämälle.

En halua vähätellä asioita, jotka eivät sujuneet niin kuin olisi pitänyt.  Jos ne ovat oman laiskuuteni, haluttomuuteni tai pelkoni takia jääneet tekemättä, tunnustan syntini ja pyydän Jumalaa auttamaan minua tekemään oikein tulevaisuudessa.  Jos ne ovat minusta riippumattomista syistä epäonnistuneet, voin tuoda pettymykseni ja suruni Jeesukselle: “heittäkää kaikki murheenne hänen päällensä, sillä hän pitää teistä huolen” (1 Pietari 5:7).  Hänen huolenpitonsa on kokonaisvaltaista. 

Äitinä on monia asioita, joiden menestyksestä en vielä tiedä.  Tämä on sitä aikaa, jolloin kylvetään, kitketään ja kastellaan.  En näe vielä tuloksia, ja joskus se aiheuttaa paniikkia.  Mutta en voi tehdä muuta kuin jatkaa opetusten kylvämistä.  Olen kasvattaja, mutta Jumala on se, joka antaa todellisen kasvun. 

Viime vuoden kohdalta on myös jätettävä ne asiat, joille Jumala on sanonut ei tai ei vielä.  Näissä tilanteissa vaaditaan uskoa ja luottamusta Jumalan antamiin rajoituksiin.  Joskus on luovuttava unelmista ja suunnitelmista, ihmisistä tai työpaikoista.  Miten otan vastaan kieltävän päätöksen?

Uuden vuoden vastaanottaminen

Viisas elää valmistautuneena. Meillä on henki, sielu ja ruumis, ja valmiutta tarvitaan jokaisella osa-alueella.  Uuden vuoden lupauksia tehdessä oman valmiustilan tarkastaminen voi olla paikallaan.  Mitkä asiat ovat jääneet liian vähälle huomiolle? Miten voin tehdä viisaita päätöksiä elämäni ja perheeni suhteen?   

Olen kuullut tavasta, jolloin tulevalle vuodelle valitaan yksi sana symbolisoimaan vuoden päämäärää tai tavoitetta.  En ole aiemmin valinnut sanaa, mutta ehkäpä ensi vuoden sana voisi olla viisaus.  Siinä kiteytyy aika hyvin kaikki se, minkä perusteella haluan päätöksiäni tehdä.  Onko sinulla tapana valita teemasanaa uudelle vuodelle? 

Toivon jokaiselle lukijalle menestystä vuodelle 2017!

Kuva:

Wisdom's Posts

Lepo on enemmän - ja miksi se on niin vaikeaa?

Oletko yksi niistä, jotka kokevat outoa mielihyvää kiireisenä ollessaan?  Kun kalenteri on täynnä ja on vastuita ja pyydetään auttamaan ja pitää tehdä monia asioita?  Adrenaliinihöyryssä moni paahtaa sankarina menemään – kunnes innostus haihtuu ja stressihormonit tekevät olosta tukalan.  Täysi kalenteri, vastuut ja odotukset ahdistavat, eikä enää jaksaisi olla muiden sankari.  

- Asuimme pienessä mökissä.  Kapeasta eteisestä astuttiin laajaan tupaan, jonne mahduimme hyvin kahdestaan.  Piha oli avara.  Kylvimme kasvimaalle pitkän rivin tomaatteja, jotka pullistuivat omenien kokoisiksi.  

Ystäväni naurahtaa muistolleen.

- Poimimme niitä pitkälle syksyyn.  Naapurit tulivat kyselemään mitä ihmeaineita me niille oikein annoimme.  Mutta emme me laittaneet sinne multaan mitään muuta kuin siemenet.  

Ystäväni katsoo minuun kullanruskeilla silmillään.  

- Mökin omistaja ei ollut asunut siellä vähään aikaan.  Kukaan ei ollut kylvänyt kasvimaalle mitään.  Maa oli levännyt ja nyt me nautimme uskomattomasta sadosta.  

Levännyt maa, joka tuottaa uskomattoman sadon.

Viime syksynä kamppailin lepäämisen kanssa.  Kuuntelin erään tuttavan kertovan vakavasta sairaudesta, paniikkikohtauksista, masennuksesta ja loppuun palamisesta.  Rehellinen, kipeä kertomus, jonka ravistelemana jouduin tarkastamaan omaa elämääni.

On niin vaikeaa antaa itselleen lupa levätä.  Jotkut työt eivät tule koskaan valmiiksi.  Ruokaa on laitettava pöytään, pyykkejä pestävä, velvollisuuksista huolehdittava.  Keskeneräisyys kutsuu jatkuvasti touhuamaan.

En osaa levätä hyvin, joten en tee työtäkään hyvin.

Kynäni liikkuu hitaasti rastista toiseen.  Kysymykset ovat helppoja, mutta aavistelen vastausten kertovan minulle jotain vaikeaa.  Katsahdan miestäni, joka täyttää omaa lomakettaan.  Vertailemme numeroita.  ”Minun täytyy muuttaa jotain”, sanon.

Ennen kuin on liian myöhäistä.

Olen huomannut, että kun elämässäni on stressiä ja liikaa kiirettä, en jaksa luoda, en nauti kauneudesta, en pysty rauhalliseen rentoutumiseen.  Kun kadotan kykyni nauttia asioista, joista yleensä nautin, tiedän, että jaksamisen äärirajat lähestyvät.

Merenrannalla aaltojen rytmi on loppumaton.  Meri tuntuu itsevaltiaalta, joka tekee mitä haluaa.  Mutta sillä on rajat.  Vuorovesi nousee ja laskee vuoden jokaisena päivänä, muttei koskaan rajojensa yli.  Joskus myrsky nostaa sen ylemmäksi kuin tavallista, mutta tyynellä säällä se asettuu taas aloilleen.

 "Ja kuka sulki ovilla meren, kun se puhkesi ja kohdusta lähti,
kun minä panin sille pilven vaatteeksi ja synkeyden kapaloksi,
kun minä rakensin sille rajani, asetin sille teljet ja ovet
 ja sanoin: 'Tähän asti saat tulla, mutta edemmäksi et; tässä täytyy sinun ylväiden aaltojesi asettua'?"  Job 38:8-11.

Luomakunnassa on rajat, joita ei ylitetä.  Aurinko laskee, aurinko nousee.  Vuodenajat vaihtelevat kasvun ja levon välillä.

Missä sinun rajasi ovat?

Kunnioitatko niitä?

Luonnollinen rytmi työn ja levon välillä himmenee jatkuvasti.  Kuka osaa laittaa meille rajat, jotka toimivat?

Kristittyinä me tiedämme jo, kuka osaa.  Muistatko mistä löytyy käsky levätä?  Se on yksi kymmenestä käskystä.  Tee työtä kuutena päivänä ja lepää seitsemäntenä.  Joka viikko.  Kuusi päivää työtä ja touhua, yksi päivä, yksi kahdenkymmenen neljän tunnin jakso lepoa ja rentoutumista.  Työn ja levon säännöllinen rytmi.

Sapatinlepo on annettu meille pysähtymistä ja nautintoa varten.  Jumala haluaa meidän virkistäytyvän asioiden äärellä, jotka tuovat meille mielihyvää.  Meitä käsketään lepoon.

”Niin tulivat valmiiksi taivas ja maa kaikkine joukkoinensa.  Ja Jumala päätti seitsemäntenä päivänä työnsä, jonka hän oli tehnyt, ja lepäsi seitsemäntenä päivänä kaikesta työstänsä, jonka hän oli tehnyt.  Ja Jumala siunasi seitsemännen päivän ja pyhitti sen, koska hän sinä päivänä lepäsi kaikesta luomistyöstänsä, jonka hän oli tehnyt.”  1 Moos 2:1-3.    

Jumala ei levännyt, koska väsyi.  Raamatussa sanotaan, että hän ei koskaan väsy eikä uuvu (Jesaja 40:28).  Jumala lepäsi työstään, otti askeleen taaksepäin ja nautti tekemästään.  Luomakunta oli hyvä.  Se oli todella hyvä.

Jos identiteettisi rakentuu sille, mitä teet, voi ajatus pysähtymisestä kauhistuttaa sinua.  On ihmisiä, jotka eivät kykene lopettamaan.  He ovat oppineet, että koskaan ei istuta jouten, aina löytyy tekemistä.  Ehkä lapsuudenkodissa arvostettiin tuotteliaisuutta.  Ehkä oma arvo on löytynyt työstä ja toisten ihailusta, kun saan niin paljon aikaan.  Pysähtyminen paljastaisi kauhistuttavalla tavalla sisäisen tyhjyyden.

Sapatinvietossa kamppailen itse sen kanssa, että asiat, joista nautin, tuntuvat niin – turhilta.  Valokuvien ottaminen.  Ryömiä nyt pihamaalla tähtäilemässä makrolinssillä jotain kuivunutta lehteä.  Tai kodin sisustaminen, miksi sen nyt pitää olla niin justiinsa?  Kirjaan käpertyminen.  Onko minulla lupa nauttia asioista, jotka eivät hyödytä ketään?

Tottakai on.  Nämä asiat ovat elintärkeitä oman hyvinvointini kannalta.  Kävelyreissu ei ole vain kävelyä: saan nauttia luomakunnasta ja toimivasta kropasta.  Pitkä kahvihetki miehen kanssa ei ole vain kahvin juomista: koen yhteyttä ja läheisyyttä, joka viikon kiireissä jää helposti väliin.  Kun syömme ystävien kanssa pitemmän kaavan kautta, nautimme toisistamme, kauniista kattauksesta, hyvästä ruoasta.  Meillä on lupa olla hyvien asioiden vastaanottaja.  

Luoja tietää rajamme, ymmärtää meidän tarvitsevan lepopäivän.  Hän rakastaa meitä.  Vain orjat tekevät työtä aamusta iltaan, ilman vapaapäiviä.  Me emme ole orjia: Jumala on adoptoinut meidät omaan perheeseensä ja nautimme lapsen oikeuksista.

”Mutta kun aika oli täyttynyt, Jumala lähetti tänne Poikansa. Naisesta hän syntyi ja tuli lain alaiseksi lunastaakseen lain alaisina elävät vapaiksi, että me pääsisimme lapsen asemaan. Ja koska tekin olette Jumalan lapsia, hän on lähettänyt meidän kaikkien sydämiin Poikansa Hengen, joka huutaa: "Abba! Isä!"  Sinä et siis enää ole orja vaan lapsi. Ja jos kerran olet lapsi, olet myös perillinen, Jumalan tahdosta.” Gal 4:4-7.

Jeesus Kristus tuli vapauttamaan meidät orjuudesta lapseuteen.  Lapsena luotamme siihen, että viikoittainen lepopäivä on meille hyväksi.  Sen sijaan, että puurtaisimme Isälle jotain, voimme keskittyä suhteeseen Isän kanssa.  Saamme viettää aikaa Isän kanssa, keskittyä ajattelemaan häntä.

Levännyt maa tuottaa kaunista satoa.



On hyväksi itsetunnolle tajuta, että maailma pyörii, vaikka minä en olekaan sitä pyörittämässä.  Että kaikki ei päätykään kaaokseen kun laitan puhelimen ja tietokoneen kiinni ja vaellan metsässä päivän.  Jumala istuu valtaistuimellaan, hänellä on kaikki langat käsissään ja hän lähettää minut lepolomalle.  Joka viikko.

Tänä vuonna haluan olla entistäkin tietoisempi lepopäivän vietosta.  Haluaisitko lukea blogissa lisää sapatinvietosta?  Vietätkö jo lepopäivää säännöllisesti?