Hyvää uutta vuotta rakkaat lukijat!
Miten kuvailisit mennyttä vuottasi? Osaisitko tiivistää 365 päivää yhteen tunnelmaan? Minä en osaa, ja siinä on elämän kauneus.
Kävin lukemassa vuoden takaisia suunnitelmiani vuodelle 2018. Päätin silloin jättää tulevan vuoden tyhjäksi sivuksi ja keskittyä kuuntelemaan. Kirjoitin mm. näin
Haluan olla parempi kuuntelija.
Se sopii hyvin yhteen tyhjän paperin kanssa. Haluan kuunnella Jumalaa. Hänen äänensä kuuleminen on elintärkeää minulle. Osaanko rauhoittua tarpeeksi kuullakseni Häntä? Osaanko luoda tilaa vain ollakseni Jumalan läsnäolossa, Hänen Sanaansa tutkien, Hänen ääntänsä kuunnellen?
En tiedä kuinka hyvin onnistuin tässä, mutta se oli todella tarpeen tuleva neuvo kuluneelle vuodelle.
Mitä tulen muistamaan vuodesta 2018?
Viime vuosi oli upea, vauhdikas ja mielenkiintoinen vuosi.
Viime vuosi oli stressaava, vaikea ja sisäisen myllerryksen vuosi.
Tapasin uusia ihmisiä ja vanhoja tuttavia, matkustin kauas ja lähelle, mutta ennen kaikkea jouduin kohtaamaan itseni. Ymmärsin elämänhistoriaani, itseäni ja haasteitani uudella tavalla. Ja näiden kokemusten kautta ymmärrän myös muitakin ihmisiä paremmin. Olemme heikkoja ja rikkinäisiä, satutamme ja haavoitamme itseämme ja toisiamme, mutta osaamme myös rakastaa ja parantaa ja kasvaa ja iloita.
Minun piti oppia kuuntelemaan itseäni.
Kun jotain suurta tapahtuu, se on kutsu kuuntelemaan. Mitä nämä tunteet ja reaktiot oikein haluavat kertoa minulle?
Kasvun, rakkauden ja parantumisen prosessi tekee kipeää. Se vaatii rehellisyyttä ja paljastumista, joten se on epämukavaa, jopa raastavaa. Mutta olen löytänyt armoa ja rohkaisua. Oppinut uusia näkökulmia.
Yllättävintä itselleni oli kuulla sanat "Ole kiitollinen". Ne eivät ole outo käsky. Olen pyrkinyt noudattamaan sitä vuosien ajan. Mutta tänä vuonna ne kolahtivat ihan eri tavalla.
Ole kiitollinen siitä, että tapasit tämän ihmisen. Kiitollinen siitä, että sinulla on tämä kokemus. Kiitollinen siitä, että Jumala salli sinun käydä tämän läpi - koska Hän aina varustaa meidät selviytymään voitokkaasti... vaikka voitokkuus ei tarkoitakaan haavoittumattomuutta ja sitä, ettemme menettäisi jotain.
Voitokkuus on sisäistä kasvua. Sisäinen vahvistuminen on todellista, se voi tapahtua. Voimme oikeasti tulla vahvemmaksi mieleltämme, tasapainoisemmiksi tunnemaailmassamme, uskomme voi kasvaa. Voimme löytää rauhan, ilon, toiveikkuuden, jota vuoden alussa ei löytynyt.
Miten?
Vahvuus ei löydy Instagramin kauniisti kirjoitetuista tsemppilauseista ja oman sydämen seuraamisesta. Ei ihminen vahvistu keskittymällä itseensä ja tyydyttämällä halujansa. Vahvuus ei tule elämään siitä, että seurataan unelmia ja uskalletaan shokeerata ja uhmataan perinteitä ja etsitään huomiota.
Vahvuus seuraa sitä, joka valitsee Jumalan, vaikka se merkitsisi kuolemaa omalle itselle. Vahvuus tulee tilanteissa, joissa unohtaa itsensä ja keskittyy Jeesukseen. Vahvuus kasvaa silloin, kun päättää kuolettaa maalliset halut ja tavoitteet ja alkaa kaipaamaan Pyhän Hengen hedelmää elämään. Vahva heittäytyy, jättää unelmansa alttarille ja antautuu Jumalan käsiin, Jumalan käytettäväksi, olemaan ihan mitä vain, missä vain, milloin vain.
Vahva uskaltaa olla nöyrä, heikko ja avuton. Unohdettu, jopa halveksittu.
Ihminen, joka pystyy nöyrästi tunnustamaan heikkoutensa ja avuttomuutensa saa elämäänsä voiman ylhäältä. Saa apua ja turvaa. Löytää pelastuksen itselleen ja perheelleen. Voi omistaa itselleen Jumalan lupaukset.
Uskon paradoksit ovat totta.
Mitä pienemmäksi tulen, sitä suurempi saa Jeesus olla. Mitä alemmaksi nöyrryn, sitä korkeammalle sydämeni siivet kantavat. Mitä heikompana pyydän apua, sitä ihmeellisempi on Jumalan voima.
Avasin tänä aamuna neljä hartauskirjaa ja uuden päiväkirjan (olisin kyllä halunnut jatkaa edellisenä päivänä kesken jäänyttä novellia, mutta sitäkin enemmän halusin suunnata ajatukseni hengellisesti oikeaan suuntaan heti vuoden alusta).
Alleviivasin eräästä hartauskirjasta tämän lauseen: Miksi elän niin kuin orja, vaikka Sinä olet vapauttanut minut? Osa päivittäistä kamppailuani.
Toisesta kirjasta löysin vanhan alleviivauksen: To give thanks when you don't feel like it is not hypocrisy; it's obedience. Kiittäminen silloin, kun minusta ei tunnu siltä, ei ole tekopyhää; se on tottelevaisuutta.
Kolmas kirja muistutti: "Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon." Jer 29:11
Ja neljännessä Annie Kearyn sanoja Elisabeth Elliotin tulkitsemana: Do not rush. Trust. And keep a quiet heart. Älä kiirehdi. Luota. Pidä sydämesi rauhaisana.
Viime vuoden viimeisinä päivinä löysin itselleni uuden sanan vuodelle 2019.
Hymyile.
Haluan hymyillä, haluan kokea sisäistä iloa ja tyytyväisyyttä, joka näkyy fyysisesti kasvoiltani. Lapset haluavat äidin, joka hymyilee. Mies haluaa tyytyväisen vaimon. Mutta ennen kaikkea minä itse haluan löytää sen vanhan viisauden arvoituksen, jossa:
Ja suuri voitto onkin jumalisuus yhdessä tyytyväisyyden kanssa. 1 Tim 5:6.Kirjoitan tämän ylös ennenkaikkea itselleni, koska haluan nähdä 365 päivän päästä, miten nämä ajatukset muuttivat vuoteni kulkua. Löydänkö itselleni suuren voiton: Tyytyväisyyden? Jumalisuuden? Hymyilenkö vai puserranko kulmakarvoja yhteen? Näissä haluan kasvaa.
Viime vuoden kolme suosituinta postausta olivat:
Tehokas rakkaus? Oppitunteja hidastamisesta
Vaikeat tunteet: Pelko
Miksi Sapatti on välttämätöntä nykyaikana
Mikä oli sinun suosikkisi?
....Ja sain luettua sen novellinkin loppuun. Käy katsomassa vuoden 2019 kirjalistasta, mikä se on!
Kuva: FreeDigitalPhoto.net
“Lamp On Hand In Sunbeam Over Sunset With 2019 . Power And Idea C…” by Kitsada
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tervetuloa keskustelemaan!