Äitiydestä

Syksyn lehtien rapisevat kuiskaukset todistavat jälleen siitä, että aikamme on rajoitettu.  Uuden kevään lupaukset olivat juuri äsken tässä, nautimme kesän kukkien tuoksusta eilen. 

Tuulen maahan heittämät lehdet kuvaavat rajallisuutta.  Sinulla on tänään vähemmän aikaa kuin eilen. Vuodenajat haihtuvat pois.  Millaista satoa tulet korjaamaan?    

Kohtaan saman totuuden aina uudelleen, kun vähän isompi lapsi lähtee syksyllä kouluun.  Kun on tarve lähteä taas vaateostoksille, vaikka juuri keväällä täydennettiin kaappeja.  Kun lasten kengät ovat kohta omiani suuremmat. 

Aika ei anna armoa.  

- Millaisen suhteen haluat olevan sinun ja lastesi välillä, kun he ovat aikuisia?  kysyn ystävältäni.  

Hän vetää nopeasti henkeä - Miten haastava kysymys!

Rukoilemme yhdessä ja suhde lasten kanssa on noussut esiin.  Esikoistytärten ja äitien välillä voi olla tahtojen taistelua.  Joskus tytär on kuin vieraalta maalta, omena kierinyt kauas puun luota. Äiti etsii epätoivoisena yhteyttä, jonka teini torjuu.  

Opin hiljattain mielenkiintoisen strategia-visio-kuvion.  Kun tutkitaan, millaisia valintoja on tehty menneisyydessä, voidaan päätellä, minne tulevaisuudessa päädytään.  Valinnat ovat kuin puroja, joista kasvaa voimakas virta. Vaikka kuviolla ei ollutkaan mitään tekemistä lastenkasvatuksen kanssa, sen avulla voi paljastua monta asiaa myös vanhemmuudesta.  

Jokainen päivä valitsen kymmeniä, jopa satoja asioita.  Ehtoon tullessa päivää ei saa takaisin.  Lukemattomat päivittäiset valintani luovat suuntaa tuleville viikoille, kuukausille, vuosille.  Sanat, ilmeet, äänensävyt, kosketus muovaavat lapseni kokemuksia kanssani.  

Äidin arki on lasten lapsuus, ainutlaatuinen, ohikiitävä, peruuttamaton.  Aikuisuuteen on vain 6570 päivää. Miten vietämme ne? 

Lapset kaipaavat huomiota ja rakkautta.  He haluavat olla tärkein ihminen äidin elämässä.  Joku on sanonut, että lapset tavaavat sanan rakkaus neljällä kirjaimella: a-i-k-a.  Minä tavaisin sen myös näillä kirjaimilla: h-u-o-m-i-o.  

Istuin lukemassa kirjaa 5-vuotiaalle.  Puhelin piippasi tärkeitä viestejä eteisessä.  Nousin hakemaan sitä ja lapsi huolestui: Äiti, älä katso puhelinta!  Onneksi olin noussut hakemaan puhelimen lähelleni vain, että päiväunilla oleva ei heräisi kilistykseen.  Jätin puhelimen viereeni pöydälle, lukematta viestejä.  Luimme kirjan rauhassa loppuun, katsoimme kuvat tarkasti läpi ja keskustelimme kiireettä aiheesta.  Lapsi on tärkeämpi.

Lapset rakastavat myös sitä, kun äiti tekee heille asioita.  Laittaa hyvää ruokaa, leipoo herkkuja, vie vaateostoksille, auttaa huoneen järjestämisessä, istuu ihailemassa esityksiä.  Teot kertovat ajatuksista ja asenteista.  Olet minulle tärkeä, haluan ilahduttaa sinua. Tunnen sinut, tiedän, mistä pidät. Rakastan sinua juuri sinuna, yksilönä.  

On vielä niin paljon asioita, joita haluan lapsilleni opettaa.  Haluan valmistaa heitä maailmaan, löytämään oman polkunsa.  Haluan opettaa heitä arvostamaan hyvyyttä, totuutta ja kauneutta.  Haluan varustaa heidät kohtaamaan vastustusta, haasteita, vihamielisyyttä.    

Esimerkkini on kovaäänisin opettaja.  Pystyykö päivääni seuraamalla kertomaan sen, että lapseni on etusijalla?  Jos nauhoitan päivän aikaiset sanani, millaisen teologian tallennus välittää lapsilleni?  Jos kuvaan kotini nurkkauksia ja tiloja, mitä se kommunikoi maailmankuvastani?  Entäpä jos päivääni seuraisi tunnemittari?  Paljastaisiko se kärttyisyyttä vai rauhaa, iloa vai masennusta, ankaruutta vai lempeyttä, kun puhun lapsilleni?   

Lapseni ovat nauhureita, jotka tallentavat päivän kokemukset sisimpäänsä.  Kokemukset tulevat ohjaamaan heitä pitkälle aikuisuuteen, haluanpa sitä tai en. Sanani tulevat soimaan heidän mielessään. Lapsuuden lyhyet päivät heijastuvat heidän aikuiselämän ihmissuhteissaan ja arvojärjestyksessään.  

Äitiys on suuri vastuu, jota en voi sysätä kenenkään muun harteille.  Se on myös suuri etuoikeus, lahja.  Minulle on uskottu pienten ihmisten alkujen kasvattaminen.  Se vie aikaa, tarkkailen heitä, käytän tilaisuuksia hyväksi, aina voimme oppia totuuksia Jumalasta, maailmasta, ihmisistä.  

Annan heille tilaa ihmetellä, seikkailla, haaveilla.  Yhdessä koetut hetket jäävät tunnemuistiin vahvistamaan tunnetta, että heillä on maailmassa koti, perhe, jonka yhteydestä ei koskaan jätetä. 

Muistan Äiti Teresan sanat.

Haluan muuttaa maailmaa.

Haluan muuttaa maailmaa, mutta en pysty muuttamaan maailmaa. Ainoa asia, jonka voin maailmassa muuttaa, olen minä itse.

Haluan vaikuttaa asioihin, mutta ainoa vaikutusvaltani alla oleva asia on lähipiirini, perheeni. Mutta kun hoidan nämä kaksi asiaa hyvin, vaikutusvaltani pinta-ala kasvaa. Hyvin voivat yksilöt ja hyvin voivat perheet ovat puoleensavetäviä. Kun osoitamme kykeneväisyyttä pienemmissä asioissa, meille uskotaan suurempia vastuita.

Äitiys on maailman tärkeintä työtä. Lapsuuden vuodenaika on pian ohi ja maailmaan pyrähtää innokas parvi nuoria aikuisia. Meidän käsissämme on tulevaisuus. Siksi panostan lapsiini ja haluan rohkaista jokaista äitiä tekemään samoin.
 

  

Minä ja kuopus

Oletko syönyt jo Strombolia?

Pari viikkoa sitten päätin lisätä uusia ruokia perheen ruokalistalle.  Selasin respetejä, joita olen tallentanut Pinterestiin ja valitsin neljä uutta ruokaa, joiden ajattelin toimivan lapsiperheessä.  

Teriyaki-kana-laatikko oli kiva uusi maku, mutta se ei tule jäämään säännölliselle listalle.  En ollut aikaisemmin tehnyt itse Teriyaki-kastiketta, enkä vakuuttunut, kuten ei muukaan perhe.  Kanan, riisin ja vihannesten sekoitus uunivuoassa tulee ehkä toimimaan jollain toisella kastikkeella.    

Seuraavaksi kokeilin Stromboli-nimistä ruokaa.  En ollut tästä kuullutkaan, mutta se näytti juuri sellaiselta ruoalta, josta lapset tykkäisivät.  Italialais-amerikkalainen Stromboli on käärittyä pizzaa, mikä kuulostaa lupaavalta - kuka nyt pizzasta ei tykkäisi?  

Pizzasta tulee mieleeni eräs ystäväni, joka harrastaa leipien ja pizzojen leipomista.  Hänellä on vahvoja mielipiteitä siitä, millainen on oikea pizza (tomaattikastiketta, mozzarellaa ja basilikaa, ei muuta) ja irvisteli kun mainitsin rakastavani tonnikalaa pizzassa.  

En ole samanlainen puristi, ja Strombolikin toimii erilaisilla täytteillä.  

Takinan kannattaa olla hieman jämäkkä, jotta rulla pysyy paistuessa kasassa.  Löysin hyvä reseptin, josta riitti meidän 6-henkiselle perheelle juuri ja juuri.  Ensi kerralla teen kaksinkertaisena. 

Stromboli-taikina

n. 8-10 dl jauhoja

2 1/4 tl kuivahiivaa 

1½ tl sokeria

1½ til suolaa

2½ dl hyvin lämmintä vettä

3 rkl ruokaöljyä

Sekoita 6 dl jauhoja, kuivahiiva, sokeri ja suola.  Lisää hyvin lämmin vesi ja sekoita.  Taikina on vielä tahmeaa, lisää jauhoja kunnes taikina irtoaa vaivatessa kulhosta ja käsistä.  Vaivaa muutaman minuutin ajan, kunnes taikina on kimmoisaa.  Lisää ruokaöljy ja muotoile palloksi.  Laita liinan alle lämpimään paikkaan kohoamaan.  Valmistele täyteainekset odotellessasi.  

Kauli taikina suorakaiteen muotoisiksi levyiksi (tein kaksi, mutta alkuperäisessä respetissä taikinasta riittää neljään kääröön).  

Levitin taikinakäärölle ohuelti ketsuppia, koska kotona ei ollut tomaattia missään muussa muodossa.  Muita täytteitä oli paistettu jauheliha, pepperoni, paprika sekä juustoraaste.  Lisäsin ne taikinalevyn keskelle ja taitoin reunat päällä.  Stromboli paistetaan saumakohta alaspäin 200 asteessa kunnes taikina on kypsynyt.  

Ensi kerralla voisin kääriä taikinaa täytteineen enemmänkin, mutta se on onnistunee paremmin, jos täytteenä on vain leikkeleitä, koska muruinen jauheliha liikkuu sinne tänne kääriessä.   

Stromboli saa meiltä täydet suositukset!  Taikinan sisällä täytteet pysyvät mehevinä ja sitä on kiva syödä käsin.  Tästä tulee erinomainen ruoka tarjolle vieraspöytäänkin ja se maistuu sekä lämpimänä että viileänä.  Lapset haluavat sitä nyt joka keskiviikko (satuin tarjoamaan sitä keskiviikkona) ja mikä ettei, se oli helppo ja nopea tehdä!   

Seuraavalla testiruoalla on mielenkiintoinen nimi: muurahaiset kiipeävät puuhun.  Kiinalaista.  Kerron, jos onnistuu.  

Lisäys: 

Syksyisiä keittoideoita sekä leipäreseptejä löytyy täältä. 

Maistuvaa syksyä! 

Jumalan kasvojen näkeminen

Raamatussa puhutaan usein Jumalan kasvoista.  Ehkä tunnetuimmat jakeet ovat Herran Siunauksesta:

»Herra siunatkoon teitä ja varjelkoon teitä. Herra kirkastakoon kasvonsa teille ja olkoon teille armollinen. Herra kääntäköön kasvonsa teidän puoleenne ja antakoon teille rauhan.» (4. Moos.6:24–26)

Jumalan kasvojen edessä oleminen koetaan siunaavaksi tilanteeksi.  Mutta mitä tarkoittaa, kun Herra kääntää kasvonsa puoleemme?

Vanhassa Testamentissa Jumalan kasvojen kirkkaus oli niin suurta, että sitä ei ihminen voinut nähdä. Jumala itse sanoi Moosekselle, että kukaan ei voi nähdä Hänen kasvojaan:

Ja hän sanoi vielä: "Sinä et voi nähdä minun kasvojani; sillä ei kukaan, joka näkee minut, jää eloon". Sitten Herra sanoi: "Katso, tässä on paikka minun läheisyydessäni; astu tuohon kalliolle.  Ja kun minun kirkkauteni kulkee ohitse, asetan minä sinut kallion rotkoon ja peitän sinut kädelläni, kunnes olen kulkenut ohi.  Kun minä sitten siirrän pois käteni, näet sinä minun selkäpuoleni; mutta minun kasvojani ei voi kenkään katsoa. 2 Moos 33:20-23.

Vanhassa Testamentissa Jaakob väitti nähneensä Jumalan kasvoista kasvoihin:

Ja Jaakob antoi sille paikalle nimen Penuel, "sillä", sanoi hän, "minä olen nähnyt Jumalan kasvoista kasvoihin, ja kuitenkin on minun henkeni pelastunut". 1 Moos 32:30. 

Mutta Johanneksen evankeliumissa sanotaan:

Ei kukaan ole Jumalaa milloinkaan nähnyt; ainokainen Poika, joka on Isän helmassa, on hänet ilmoittanut. Joh 1:18.

 Myöhemmin Jeesus sanoo:

Jos te olisitte tunteneet minut, niin te tuntisitte myös minun Isäni; tästälähin te tunnette hänet, ja te olette nähneet hänet. Joh 14:7.

Mitä voimme uskoa Jumalan kasvojen näkemisestä?  Raamatussahan mainitaan muitakin henkilöitä, jotka näkivät Jumalan kasvot.

Silloin tarkoitetaan sitä, että henkilö näkee hengellisesti Jumalan kasvot, mutta ei kaikessa Hänen kirkkaudessaan.  Kun Mooses puhui Jumalan kanssa kasvoista kasvoihin, vaikka juuri oli sanottu, että Jumalan kasvoja ei voi nähdä ja jäädä eloon, hän näki Jumalan hengellisessä mielessä, ei fyysisesti.

No, tällaiset teologiset kysymykset ovat mielenkiintoista pohdittavaa.  Minut ajoi miettimään Jumalan kasvoja Seurakuntalaisessa ilmestynyt artikkeli Tornion käärinliinan mysteeri syvenee, jossa oli kuva Jeesuksen kasvoista.  Ihan oikea kuva, ihan oikeasta miehestä, jonka vuosikymmenten tutkimusten perusteella ajatellaan olevan Jeesus. 

"Onko Torinon käärinliina todiste ylösnousemuksesta? Tutkija Juha Hiltusen mukaan saattaa olla. Kukaan ei ole voinut selittää, miten tämän historian tutkituimman menneisyyden esineeseen muodostunut kuva on syntynyt.

– On kiistatonta, että käärinliinaa ei ole avattu, vaan ruumis on poistunut sieltä, ikään kuin haihtunut ilmaan. Mätänemisprosessi ei ole koskaan alkanut

Juha Hiltunen on Oulun yliopiston eläkkeellä oleva dosentti, kulttuuriantropologi ja historioitsija. Hän on suomalaisista ehkä parhaiten perillä tutkimuksen käänteistä. Hiltunen julkaisi aihetta koskevan teoksensa Valokuva Jeesuksesta? vuonna 2009. Ensi vuonna ilmestyvässä uudistetussa painoksessa otsikon kysymysmerkki on jätetty pois. Hiltunen sanoo, että käärinliinatutkimus on tehnyt hänestä kristityn.

– Kuuluin ennen Skepsis-järjestöön, ja kun aloin 30 vuotta sitten tutkia käärinliinaa, lähtökohtani oli sen mukainen. Minua kiinnosti, kuka on tällaisen voinut väärentää ja millä tekniikalla."

Tutkimusissa voi tulla uusia käänteitä ja niitä on kiehtovaa seurata.  Mutta olen viime päivinä katsellut ja tutkinut valokuvaa, joka on ehkä Herrani kasvot.  Se hiljentää.

Tulen kerran kohtaamaan Jumalan kasvoista kasvoihin, niin kuin sinäkin.  Tulen seisomaan Jeesuksen edessä ja näen silloin Hänet niin kuin Hän todella on.  Kohtaanko silloin Torinon käärinliinoihin tallentuneet piirteet?

Mitä tunteita sinulla herää Jeesuksen kasvoista, jotka tuossa valokuvassa voimme nähdä?


kuva: Wikimedia Commons