Äitiydestä

Syksyn lehtien rapisevat kuiskaukset todistavat jälleen siitä, että aikamme on rajoitettu.  Uuden kevään lupaukset olivat juuri äsken tässä, nautimme kesän kukkien tuoksusta eilen. 

Tuulen maahan heittämät lehdet kuvaavat rajallisuutta.  Sinulla on tänään vähemmän aikaa kuin eilen. Vuodenajat haihtuvat pois.  Millaista satoa tulet korjaamaan?    

Kohtaan saman totuuden aina uudelleen, kun vähän isompi lapsi lähtee syksyllä kouluun.  Kun on tarve lähteä taas vaateostoksille, vaikka juuri keväällä täydennettiin kaappeja.  Kun lasten kengät ovat kohta omiani suuremmat. 

Aika ei anna armoa.  

- Millaisen suhteen haluat olevan sinun ja lastesi välillä, kun he ovat aikuisia?  kysyn ystävältäni.  

Hän vetää nopeasti henkeä - Miten haastava kysymys!

Rukoilemme yhdessä ja suhde lasten kanssa on noussut esiin.  Esikoistytärten ja äitien välillä voi olla tahtojen taistelua.  Joskus tytär on kuin vieraalta maalta, omena kierinyt kauas puun luota. Äiti etsii epätoivoisena yhteyttä, jonka teini torjuu.  

Opin hiljattain mielenkiintoisen strategia-visio-kuvion.  Kun tutkitaan, millaisia valintoja on tehty menneisyydessä, voidaan päätellä, minne tulevaisuudessa päädytään.  Valinnat ovat kuin puroja, joista kasvaa voimakas virta. Vaikka kuviolla ei ollutkaan mitään tekemistä lastenkasvatuksen kanssa, sen avulla voi paljastua monta asiaa myös vanhemmuudesta.  

Jokainen päivä valitsen kymmeniä, jopa satoja asioita.  Ehtoon tullessa päivää ei saa takaisin.  Lukemattomat päivittäiset valintani luovat suuntaa tuleville viikoille, kuukausille, vuosille.  Sanat, ilmeet, äänensävyt, kosketus muovaavat lapseni kokemuksia kanssani.  

Äidin arki on lasten lapsuus, ainutlaatuinen, ohikiitävä, peruuttamaton.  Aikuisuuteen on vain 6570 päivää. Miten vietämme ne? 

Lapset kaipaavat huomiota ja rakkautta.  He haluavat olla tärkein ihminen äidin elämässä.  Joku on sanonut, että lapset tavaavat sanan rakkaus neljällä kirjaimella: a-i-k-a.  Minä tavaisin sen myös näillä kirjaimilla: h-u-o-m-i-o.  

Istuin lukemassa kirjaa 5-vuotiaalle.  Puhelin piippasi tärkeitä viestejä eteisessä.  Nousin hakemaan sitä ja lapsi huolestui: Äiti, älä katso puhelinta!  Onneksi olin noussut hakemaan puhelimen lähelleni vain, että päiväunilla oleva ei heräisi kilistykseen.  Jätin puhelimen viereeni pöydälle, lukematta viestejä.  Luimme kirjan rauhassa loppuun, katsoimme kuvat tarkasti läpi ja keskustelimme kiireettä aiheesta.  Lapsi on tärkeämpi.

Lapset rakastavat myös sitä, kun äiti tekee heille asioita.  Laittaa hyvää ruokaa, leipoo herkkuja, vie vaateostoksille, auttaa huoneen järjestämisessä, istuu ihailemassa esityksiä.  Teot kertovat ajatuksista ja asenteista.  Olet minulle tärkeä, haluan ilahduttaa sinua. Tunnen sinut, tiedän, mistä pidät. Rakastan sinua juuri sinuna, yksilönä.  

On vielä niin paljon asioita, joita haluan lapsilleni opettaa.  Haluan valmistaa heitä maailmaan, löytämään oman polkunsa.  Haluan opettaa heitä arvostamaan hyvyyttä, totuutta ja kauneutta.  Haluan varustaa heidät kohtaamaan vastustusta, haasteita, vihamielisyyttä.    

Esimerkkini on kovaäänisin opettaja.  Pystyykö päivääni seuraamalla kertomaan sen, että lapseni on etusijalla?  Jos nauhoitan päivän aikaiset sanani, millaisen teologian tallennus välittää lapsilleni?  Jos kuvaan kotini nurkkauksia ja tiloja, mitä se kommunikoi maailmankuvastani?  Entäpä jos päivääni seuraisi tunnemittari?  Paljastaisiko se kärttyisyyttä vai rauhaa, iloa vai masennusta, ankaruutta vai lempeyttä, kun puhun lapsilleni?   

Lapseni ovat nauhureita, jotka tallentavat päivän kokemukset sisimpäänsä.  Kokemukset tulevat ohjaamaan heitä pitkälle aikuisuuteen, haluanpa sitä tai en. Sanani tulevat soimaan heidän mielessään. Lapsuuden lyhyet päivät heijastuvat heidän aikuiselämän ihmissuhteissaan ja arvojärjestyksessään.  

Äitiys on suuri vastuu, jota en voi sysätä kenenkään muun harteille.  Se on myös suuri etuoikeus, lahja.  Minulle on uskottu pienten ihmisten alkujen kasvattaminen.  Se vie aikaa, tarkkailen heitä, käytän tilaisuuksia hyväksi, aina voimme oppia totuuksia Jumalasta, maailmasta, ihmisistä.  

Annan heille tilaa ihmetellä, seikkailla, haaveilla.  Yhdessä koetut hetket jäävät tunnemuistiin vahvistamaan tunnetta, että heillä on maailmassa koti, perhe, jonka yhteydestä ei koskaan jätetä. 

Muistan Äiti Teresan sanat.

Haluan muuttaa maailmaa.

Haluan muuttaa maailmaa, mutta en pysty muuttamaan maailmaa. Ainoa asia, jonka voin maailmassa muuttaa, olen minä itse.

Haluan vaikuttaa asioihin, mutta ainoa vaikutusvaltani alla oleva asia on lähipiirini, perheeni. Mutta kun hoidan nämä kaksi asiaa hyvin, vaikutusvaltani pinta-ala kasvaa. Hyvin voivat yksilöt ja hyvin voivat perheet ovat puoleensavetäviä. Kun osoitamme kykeneväisyyttä pienemmissä asioissa, meille uskotaan suurempia vastuita.

Äitiys on maailman tärkeintä työtä. Lapsuuden vuodenaika on pian ohi ja maailmaan pyrähtää innokas parvi nuoria aikuisia. Meidän käsissämme on tulevaisuus. Siksi panostan lapsiini ja haluan rohkaista jokaista äitiä tekemään samoin.
 

  

Minä ja kuopus