Lepo on enemmän - ja miksi se on niin vaikeaa?

Oletko yksi niistä, jotka kokevat outoa mielihyvää kiireisenä ollessaan?  Kun kalenteri on täynnä ja on vastuita ja pyydetään auttamaan ja pitää tehdä monia asioita?  Adrenaliinihöyryssä moni paahtaa sankarina menemään – kunnes innostus haihtuu ja stressihormonit tekevät olosta tukalan.  Täysi kalenteri, vastuut ja odotukset ahdistavat, eikä enää jaksaisi olla muiden sankari.  

- Asuimme pienessä mökissä.  Kapeasta eteisestä astuttiin laajaan tupaan, jonne mahduimme hyvin kahdestaan.  Piha oli avara.  Kylvimme kasvimaalle pitkän rivin tomaatteja, jotka pullistuivat omenien kokoisiksi.  

Ystäväni naurahtaa muistolleen.

- Poimimme niitä pitkälle syksyyn.  Naapurit tulivat kyselemään mitä ihmeaineita me niille oikein annoimme.  Mutta emme me laittaneet sinne multaan mitään muuta kuin siemenet.  

Ystäväni katsoo minuun kullanruskeilla silmillään.  

- Mökin omistaja ei ollut asunut siellä vähään aikaan.  Kukaan ei ollut kylvänyt kasvimaalle mitään.  Maa oli levännyt ja nyt me nautimme uskomattomasta sadosta.  

Levännyt maa, joka tuottaa uskomattoman sadon.

Viime syksynä kamppailin lepäämisen kanssa.  Kuuntelin erään tuttavan kertovan vakavasta sairaudesta, paniikkikohtauksista, masennuksesta ja loppuun palamisesta.  Rehellinen, kipeä kertomus, jonka ravistelemana jouduin tarkastamaan omaa elämääni.

On niin vaikeaa antaa itselleen lupa levätä.  Jotkut työt eivät tule koskaan valmiiksi.  Ruokaa on laitettava pöytään, pyykkejä pestävä, velvollisuuksista huolehdittava.  Keskeneräisyys kutsuu jatkuvasti touhuamaan.

En osaa levätä hyvin, joten en tee työtäkään hyvin.

Kynäni liikkuu hitaasti rastista toiseen.  Kysymykset ovat helppoja, mutta aavistelen vastausten kertovan minulle jotain vaikeaa.  Katsahdan miestäni, joka täyttää omaa lomakettaan.  Vertailemme numeroita.  ”Minun täytyy muuttaa jotain”, sanon.

Ennen kuin on liian myöhäistä.

Olen huomannut, että kun elämässäni on stressiä ja liikaa kiirettä, en jaksa luoda, en nauti kauneudesta, en pysty rauhalliseen rentoutumiseen.  Kun kadotan kykyni nauttia asioista, joista yleensä nautin, tiedän, että jaksamisen äärirajat lähestyvät.

Merenrannalla aaltojen rytmi on loppumaton.  Meri tuntuu itsevaltiaalta, joka tekee mitä haluaa.  Mutta sillä on rajat.  Vuorovesi nousee ja laskee vuoden jokaisena päivänä, muttei koskaan rajojensa yli.  Joskus myrsky nostaa sen ylemmäksi kuin tavallista, mutta tyynellä säällä se asettuu taas aloilleen.

 "Ja kuka sulki ovilla meren, kun se puhkesi ja kohdusta lähti,
kun minä panin sille pilven vaatteeksi ja synkeyden kapaloksi,
kun minä rakensin sille rajani, asetin sille teljet ja ovet
 ja sanoin: 'Tähän asti saat tulla, mutta edemmäksi et; tässä täytyy sinun ylväiden aaltojesi asettua'?"  Job 38:8-11.

Luomakunnassa on rajat, joita ei ylitetä.  Aurinko laskee, aurinko nousee.  Vuodenajat vaihtelevat kasvun ja levon välillä.

Missä sinun rajasi ovat?

Kunnioitatko niitä?

Luonnollinen rytmi työn ja levon välillä himmenee jatkuvasti.  Kuka osaa laittaa meille rajat, jotka toimivat?

Kristittyinä me tiedämme jo, kuka osaa.  Muistatko mistä löytyy käsky levätä?  Se on yksi kymmenestä käskystä.  Tee työtä kuutena päivänä ja lepää seitsemäntenä.  Joka viikko.  Kuusi päivää työtä ja touhua, yksi päivä, yksi kahdenkymmenen neljän tunnin jakso lepoa ja rentoutumista.  Työn ja levon säännöllinen rytmi.

Sapatinlepo on annettu meille pysähtymistä ja nautintoa varten.  Jumala haluaa meidän virkistäytyvän asioiden äärellä, jotka tuovat meille mielihyvää.  Meitä käsketään lepoon.

”Niin tulivat valmiiksi taivas ja maa kaikkine joukkoinensa.  Ja Jumala päätti seitsemäntenä päivänä työnsä, jonka hän oli tehnyt, ja lepäsi seitsemäntenä päivänä kaikesta työstänsä, jonka hän oli tehnyt.  Ja Jumala siunasi seitsemännen päivän ja pyhitti sen, koska hän sinä päivänä lepäsi kaikesta luomistyöstänsä, jonka hän oli tehnyt.”  1 Moos 2:1-3.    

Jumala ei levännyt, koska väsyi.  Raamatussa sanotaan, että hän ei koskaan väsy eikä uuvu (Jesaja 40:28).  Jumala lepäsi työstään, otti askeleen taaksepäin ja nautti tekemästään.  Luomakunta oli hyvä.  Se oli todella hyvä.

Jos identiteettisi rakentuu sille, mitä teet, voi ajatus pysähtymisestä kauhistuttaa sinua.  On ihmisiä, jotka eivät kykene lopettamaan.  He ovat oppineet, että koskaan ei istuta jouten, aina löytyy tekemistä.  Ehkä lapsuudenkodissa arvostettiin tuotteliaisuutta.  Ehkä oma arvo on löytynyt työstä ja toisten ihailusta, kun saan niin paljon aikaan.  Pysähtyminen paljastaisi kauhistuttavalla tavalla sisäisen tyhjyyden.

Sapatinvietossa kamppailen itse sen kanssa, että asiat, joista nautin, tuntuvat niin – turhilta.  Valokuvien ottaminen.  Ryömiä nyt pihamaalla tähtäilemässä makrolinssillä jotain kuivunutta lehteä.  Tai kodin sisustaminen, miksi sen nyt pitää olla niin justiinsa?  Kirjaan käpertyminen.  Onko minulla lupa nauttia asioista, jotka eivät hyödytä ketään?

Tottakai on.  Nämä asiat ovat elintärkeitä oman hyvinvointini kannalta.  Kävelyreissu ei ole vain kävelyä: saan nauttia luomakunnasta ja toimivasta kropasta.  Pitkä kahvihetki miehen kanssa ei ole vain kahvin juomista: koen yhteyttä ja läheisyyttä, joka viikon kiireissä jää helposti väliin.  Kun syömme ystävien kanssa pitemmän kaavan kautta, nautimme toisistamme, kauniista kattauksesta, hyvästä ruoasta.  Meillä on lupa olla hyvien asioiden vastaanottaja.  

Luoja tietää rajamme, ymmärtää meidän tarvitsevan lepopäivän.  Hän rakastaa meitä.  Vain orjat tekevät työtä aamusta iltaan, ilman vapaapäiviä.  Me emme ole orjia: Jumala on adoptoinut meidät omaan perheeseensä ja nautimme lapsen oikeuksista.

”Mutta kun aika oli täyttynyt, Jumala lähetti tänne Poikansa. Naisesta hän syntyi ja tuli lain alaiseksi lunastaakseen lain alaisina elävät vapaiksi, että me pääsisimme lapsen asemaan. Ja koska tekin olette Jumalan lapsia, hän on lähettänyt meidän kaikkien sydämiin Poikansa Hengen, joka huutaa: "Abba! Isä!"  Sinä et siis enää ole orja vaan lapsi. Ja jos kerran olet lapsi, olet myös perillinen, Jumalan tahdosta.” Gal 4:4-7.

Jeesus Kristus tuli vapauttamaan meidät orjuudesta lapseuteen.  Lapsena luotamme siihen, että viikoittainen lepopäivä on meille hyväksi.  Sen sijaan, että puurtaisimme Isälle jotain, voimme keskittyä suhteeseen Isän kanssa.  Saamme viettää aikaa Isän kanssa, keskittyä ajattelemaan häntä.

Levännyt maa tuottaa kaunista satoa.



On hyväksi itsetunnolle tajuta, että maailma pyörii, vaikka minä en olekaan sitä pyörittämässä.  Että kaikki ei päätykään kaaokseen kun laitan puhelimen ja tietokoneen kiinni ja vaellan metsässä päivän.  Jumala istuu valtaistuimellaan, hänellä on kaikki langat käsissään ja hän lähettää minut lepolomalle.  Joka viikko.

Tänä vuonna haluan olla entistäkin tietoisempi lepopäivän vietosta.  Haluaisitko lukea blogissa lisää sapatinvietosta?  Vietätkö jo lepopäivää säännöllisesti?