Aamos puhuu Israelin kansalle epäkohdista, jotka ovat jääneet ylenkatsotuiksi liian kauan. Kansan olisi pitänyt tietää paremmin ja nyt heitä odottaa tuomio. Erityisen kovaa puhuttelua saavat rikkaat, jotka eivät huolineet rahantavoittelussaan pitää laista kiinni. Rahalla on usein sellainen voima.
Nyt tulevat suomituiksi rikkaat, ylhäiset naiset.
Kuulkaa tämä sana, te Baasanin lehmät, jotka olette Samarian vuorella, jotka sorratte vaivaisia ja runtelette köyhiä, jotka sanotte herroillenne: "Tuokaa meille juomista".
Kuosmanen osasi kirjassaan kertoa, että Baasanin lehmät olivat hyvin ruokittua ja syötettyä karjaa, hyvinvoivia nautaeläimiä siis. Kansan yläluokan hyvinvointi, syömingit ja juomingit, perustuivat toisaalta riistoon, väkivaltaan ja epäoikeudenmukaisuuteen. Ylhäiset hemmotellut naiset ylellisine elämäntapoineen ja musiikkijuhlineen vaativat luksusta miehiltään eivätkä välittäneet, jos muutamaa köyhää sorrettiin siinä sivussa.
Minun piti ihan pyrskähtää tuon viimeisen lauseen kohdalla "Tuokaa meille juomista". Nimittäin avioliittomme alusta asti mieheni on tuonut minulle aamuisin juotavaa, usein kun vielä makoilen sängyssä (aamuisin sängystä nouseminen on minulle aina hankalaa). Yleensä teetä...en osaa päivää aloittaakaan, jos en juo kupillista teetä. Ja kyllä, olen joskus huudellut teen perään, jos sitä ei ole kuulunut. Nauratti siis tuo juomien huutelu, osui lähelle :)
Mutta sitten mietin tuota kuvaa, jonka Aamos tässä antaa meille naisista, joka ei selvästikään ole mitenkään imarteleva. Lehmät, laiskurit, vaativat mieheltään rikkauksia ja odottavat heiltä myös kotona palveluksia. Tässä on kaksi asiaa, joita olen "märehtinyt" (hih hih) siitä asti.
Onko minulla asenne, että mieheni pitäisi pitää yllä tietynlaista elintasoa? Vaadinko häntä tekemään työssään päätöksiä, jotka perustuvat rahanhimoon vs. rohkaisenko häntä aina ottamaan huomioon huonommassa asemassa olevat? Annanko vihjeitä, että voihan sitä vähän oikaista siellä täällä, jotta palkkapussi olisi vähän painavampi? Tai ajaako tarpeeni ylellisyyksiin häntä ylitöihin ja stressiin työn kanssa? Painostanko häntä toisenlaiseen, paremmin palkattuun työhön?
Itselläni vastaus on tähän ei, en usko, että olen koskaan tällaista viestiä miehelleni lähettänyt. En ole kasvanut ylellisyyden keskellä enkä koe jääväni mistään paitsi jos minulla ei ole tiettyjä merkkivaatteita, kallista kosmetiikkaa tai sisäfilepihvejä illalliseksi. Päinvastoin rakastan kirpputorilöytöjä ja hyviä tarjouksia. En tarvitse ravintolailtoja, viikonloppumatkoja Eurooppaan tai design-laukkuja ollakseni elämään tyytyväinen.
Mutta uskon, että meillä vaimoilla on suuri vaikutus miestemme työmoraaliin. Vaikutuksemme voi olla hyvä tai huono, mutta miehemme kuuntelevat meitä. Toivon, että oma mieheni voisi tiukassa työtilanteessa muistaa, että tuen ja toivon häntä aina tekemään Jumalalle kunniaa tuovia päätöksiä, vaikka se merkitsisi niukempaa toimeentuloa omalle perheelle. Samoin kuin mielummin elän vähemmällä rahalla, jos me perheenä ja avioparina voimme viettää enemmän aikaa yhdessä. Ylitöitä ehtii tehdä sittenkin kun lapset ovat kasvaneet aikuisiksi.
Toinen asia, joka jakeessa kiinnitti huomiotani, oli se, että nämä "lehmät" olivat tehneet miehistään pieniä palvelupoikia. He kyllä kutsuivat heitä herroiksi, mutta se oli sarkastinen kutsumanimi. En voinut olla vertaamatta tätä kohtaa Genesiksen paikkaan, jossa Herra Jumala sanoo: "Ei ole ihmisen hyvä olla yksinänsä, minä teen hänelle avun, joka on hänelle sopiva." (2:18).
Olen miettinyt paljon tätä asiaa siitä lähtien kuin luin Aamoksen kirjan. Minut on luotu olemaan avuksi miehelleni. Vaikka tämä ei tarkoita sitä, etteikö mieheni ikinä auttaisi minua missään, on kuitenkin avioliiton asetelma se, että vaimo on apuna miehelleen. Tämä lause voi kuulostaa huutavalta vääryydeltä joidenkin korvissa, mutta itse otan sen etuoikeutena ja vastuuna. Minua tarvitaan. Teenkö parhaani, että mieheni voi toteuttaa Jumalan hänelle antamaa kutsua ja tehtävää? Tuenko häntä hänen työssään ja unelmissaan?
Olen huomannut, että omat lahjani ja kykyni ovat usein ne, joita hän kipeästi tarvitsee voidakseen tehdä työnsä hyvin. Me täydennämme toisiamme mahtavasti ja olen iloinen, että voin auttaa häntä monissa asioissa. Teen sen hyvin ja se tuo minulle tyydytystä; olemme tosiaankin toisillemme luodut! Aamoksen varoittava esimerkki hemmotellusta ylhäisnaisesta on hyvä muistutus siitä, että ei jokainen vaimo näe tehtäväänsä Jumalan antamaksi siunaukseksi, vaan kääntää sen päälaelleen ja alkaa väärinkäyttää avioliittoaan. Mutta tällainen lehmä joutuukin seuraavassa jakeessa lihakoukkuun roikkumaan...
Vielä yksi huomio tästä apuna olemisesta: jokainen aviopari ja avioliitto on ainutlaatuinen. Tavat, joilla minä autan miestäni ovat hyvin erilaisia niistä tavoista, joilla joku muu auttaa miestään. En halua edes listata mitään, mitä teen, koska nämä ovat hyvin henkilökohtaisia asioita. Mutta haluan rohkaista jokaista vaimoa löytämään ne tavat, joilla he voivat auttaa omaa miestään hänen omassa työssään ja palvelutehtävässään. Ei kai kukaan halua vaimoa, joka vastustaa jokaista päätöstä ja vaikeuttaa elämää joka käänteessä?
Tällaisia ajatuksia vielä Aamoksen kirjasta, jotka eivät mahtuneet edelliseen tekstiin. Sitten seuraavan kirjan kimppuun!
****
Innostuin Vanhan Testamentin ns. pienistä profeetoista luettuani Juhani Kuosmasen kirjan “Pienten profeettojen suuri sanoma” (Aikamedia Oy). Vaikka nämä 12 profeettaa julistivat sanomaansa yli tuhat vuotta sitten sen ajan ihmisille ja sen ajan ongelmiin, löytyy sieltä ajankohtaisuutta vielä tämänkin päivän ihmiselle. Käytän kirjoituksissani lähteenä pikku profeettoja, Kuosmasen kirjaa, NIV Study Bible:a ja Message-Raamatunkäännöstä sekä netistä löytyviä artikkeleita ja kirjoituksia.
kuva: Free Digital Photos/ Tina Phillips
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tervetuloa keskustelemaan!