Tunnustuksia

Eräs bloggaaja kirjoitti: “Ei minulla ole kiusausta ryöstää pankkia, murhata ketään tai edes tehdä aviorikosta.  Mutta nämä (kielenkäytön) synnit ovat todistettavasti uskomattoman juurtuneita ja kauhistuttavan yleisiä puheessani.”  

Tervetuloa todellisuuteen.  En pysty hillitsemään kieltäni.  Eikä kyseessä ole yrittämisen puute, ei se, että huolettomasti vapauttaisin kieleni kannat.  Haluan puhua vain sitä, mikä on Jumalan tahdon mukaista.  Oikeasti kaipaan olevani puheessani puhdas ja pyhä...en halua satuttaa ketään enkä tehdä syntiä kielelläni.  Mutta epäonnistun, voi miten helposti epäonnistunkaan!  Olen voimaton tätä pientä lihanpalaa hallitsemaan.

Kerron kohta esimerkin, mutta haluan sanoa tässä välissä sen, että tämän harjoituksen tehtävä ei ole jotenkin ahdistaa ihmisiä lain alle ja saada meitä tuntemaan olonsa huonoksi ja syntiseksi.  Tämän harjoituksen tehtävä on näyttää meille, että me olemme lihamme vallassa...mitä sydämemme motiivit ovat ja miten meidän tulee nopeasti tehdä parannus kielen synneistä ja vastaanottaa anteeksiantamus Jumalalta.   Syntiinlankeamisen ainoa ihana puoli on se, että anteeksiantamus ja armo on aina runsaasti ja ilman ehtoja tarjolla niille, jotka syntinsä tunnustavat.  Jos et “koskaan” lankea syntiin (siis et koskaan myönnä sitä) etkä siis koskaan pyydä anteeksi keneltäkään, et saa kokea anteeksiantamisen ja anteeksisaamisen riemastuttavaa vapautusta ja iloa.  Joten iloitse: olet paljon pahempi kuin ajattelet olevasi!  Mutta muista: evankeliumi on paljon suurempi kuin ajattelet sen olevan!  (Nämä kaksi viimeistä lausetta ovat Sonship-kurssin sloganeita :)

Mitä tapahtui?  Ensimmäinen päivä meni suhteellisen hyvin: eihän ole mitään motivoivampaa kuin kertoa kaikille, että pyrit hillitsemään kielesi viikon ajan!  Päivä kakkonen.  Olimme ihanan aurinkoisella ilmalla huvipuistossa ja festivaaleilla.  Kolme lasta mukana.  Kuopus on alle kolmevuotias ja meillä ei ole rattaita...olemme miettineet rattaiden ostoa (olemme anoppilassa emmekä ottaneet mitään mukaan), mutta se vaan aina jää.  

Aamupäivä meni hyvin, söimme makeanpuoleisen lounaan ja nautimme kaikesta ympärillämme olevasta kivasta.  Mutta kuopuksen päiväuniaika tuli ja meni, ja alkoi jaloissa roikkuminen ja “Äiti ota syliin!”-kinuaminen.  Vaikka kuopus onkin keveä ja mukava kantaa ei tee nyt yhtään mieli kuljettaa häntä iltapäiväauringossa itseä kuumentamassa.   

Ja niin sorrun sitten valittamiseen.  Ironista kyllä olin ajatellut lankeavani vaikka mihinkä muuhun kielen syntiin vain.  Valittamisen lopettamista olen harjoitellut jo niin pitkään.  Mutta nyt kuulen itseni valittavan miehelleni:  “No nyt ei ole sitten niitä rattaita.  Olen niistä sanonut jo monta kertaa.  Ostetaan rattaat.  Meidän pitäisi ostaa rattaat.  Eikö olisi aika jo ostaa rattaat?  Mutta tässä sitä ollaan ilman rattaita.”

Ja omituisinta oli se, että samalla kun kuulin itseni valittavan ja heittävän syytä mieheni niskoille, tiesin, että se on väärin, mutta en vain pystynyt lopettamaan.  Jatkoin ärsyttävää yksinpuheluani, jossa taitavasti viestitin miten MINÄ olin yrittänyt saada ostettua rattaita ja kuinka niitä oikeasti tarvitaan, mutta niitä ei nyt vain ole vielä ostettu.  Enkä pystynyt olemaan hiljaa.  

Mitä tämä paljastaa sydämestäni?  

Jokainen (kielen) synti kasvaa jostain syvemmästä juuresta.  Näitä juuria ei ole helppo tunnistaa varsinkaan omasta puheesta.  Sen vuoksi samaan syntiin langetaan uudestaan ja uudestaan: käytöstä on vaikea muuttaa ymmärtämättä ja paljastamatta sen taustalla vaikuttavaa uskoa tai motiivia, juurta.  Mutta jos juuren saa paljastettua, siihen voi soveltaa evankeliumin sanoman.

“Tämä kieli-harjoitus auttaa meitä näkemään henkilökohtaisesti, että me tarvitsemme evankeliumia joka päivä.  Se myös havainnollistaa kuinka nopeasti me oikeutamme käytöksemme ja kuinka kovasti me haluamme näyttää hyvältä ja olla oikeassa.  Kielemme paljastavat paljon syvemmän todellisuuden.  Ne näyttävät meille, että jotain paljon isompaa on pinnan alla.  “Sillä sydämen kyllyydestä suu puhuu.  Hyvä ihminen tuo hyvän runsaudesta esille hyvää, ja paha ihminen tuo pahan runsaudesta esille pahaa.” (Matteuksen evankeliumi 12:34b-35).  Kieli on sydämen pienenpieni uloke, joten se paljastaa mihin me uskomme ja keneen olemme sitoutuneita.  

Kielemme myös näyttävät meille miten hengellisesti ylpeitä ja oma-vanhurskaita me olemme.  Esimerkiksi kriittinen kieleni usein paljastaa sydämen, joka on surullisesti menettänyt kosketuksen siihen, miten paljon olen saanut vastaanottaa armoa, rakkautta ja anteeksiantamusta.  Tiedän sen, koska kieleltäni ei virtaa rakkaudellisia asioita, vaan asenne, joka pitää itseään parempana ja tietää paremmin kuin muut.  Olen oikeassa ja he ovat väärässä, ja minun pitää osoittaa se kaikille, jotta se on heillekin selvää.  Valitan, koska tiedän, että olen oikeassa ja kaikki muut ovat väärässä.  Samalla tavalla vaistomainen puolustautumiseni ja kykenemättömyyteni pyytää anteeksi rehellisesti ja nopeasti osoittaa sen, että en todella luota Kristuksen olevan minun maineeni ja vanhurskauteni.  Minun täytyy ylläpitää hyvää suoriutumis-ja esiintymislistaa toisten silmissä.  Tarvitsen sitä, että ihmiset ajattelevat minun olevan parempi kuin he tietävätkään (kun itse asiassa voin turvallisesti sanoa, että olen oikeasti pahempi kuin mitä he ajattelevat).  Nämä ja muut epäonnistumiset todistavat sen, miten helposti liun evankeliumiin perustuvasta elämästä pois.”  (Sonship-kurssin käsikirjasta, oma suomennos).

Diagnoosi: aina oikeassa - Oireet: valittaminen. 


Valittaminen kertoo sydämestä, joka on mielestään oikeassa ja joka haluaa osoittaa toisille miten he ovat väärässä.  Minä tiedän paremmin, niin, paremmin kuin mieheni, paremmin kuin jopa itse Jumala! Sillä jos uskon, että Jumala sallii kaikki tilanteet ja hetket elämässäni tapahtuvan, niistä valittaminen kertoo sen että olisin itse tehnyt paremmat päätökset.  



Kun diagnoosi on selkeä, on helppo ottaa nöyrtymisen lääke vastaan:  minä en ole aina oikeassa.  Mutta Jumala on.  Jumala ei tee virheitä.  Jumala ei erehdy.  Jumala ei ole väärässä.  Mutta minä teen virheitä, erehdyn ja olen väärässä.  



Lähipiirissämme on yksi ihminen, joka on aina oikeassa.  On todella rasittavaa käydä keskustelua ihmisen kanssa, joka ei voi koskaan myöntää, että erehtyi tai oli väärässä.  Aina osaa selittää ja puolustaa sanojaan ja tekojaan, aina oli oikeassa ja oikeilla motiiveilla liikenteessä.  

En halua olla valittaja, en halua yrittää pitää yllä kuvaa, että olen aina oikeassa.  Saan vapautua täydellisyyden tavoittelusta, koska uskon Jeesukseen, joka on tehnyt jo kaiken täydellisesti.  Saan vain luottaa. 


Ainakin tämä puoli minusta ja kielenkäytöstäni on nyt paljastunut. Ja kumma kyllä ei tämä ollut ainoa tapa millä lankesin käyttämään kieltäni väärin...Mutta kuten eräs evankelista sanoi: “Minkä valo paljastaa, sen veri puhdistaa”.    


Tässä aivan ihana laulu:

San&Säv. Lasse Heikkilä

Haluan vielä sanoa uudelleen, että kun kiinnität huomiota kielenkäyttöösi ja kun lankeat tekemään syntiä puheellasi, älä vaivu epätoivoon, masennukseen ja itsesi syyttelyyn.  Käänny nopeasti Jeesuksen ristin puoleen, tunnusta syntisi ja saat kokea anteeksiantamuksen.  Et koe vapautusta jos keskityt itsesi paranteluun tai jos yrität kovemmin.  Et pysty siihen.  Mutta saat vapauden kun luotat siihen, että Jeesus on jo täyttänyt kaiken sinun puolestasi: sinun tehtäväsi on vain uskoa!  

C

Siunattua päivänjatkoa!


P.s. Täältä löytyy hyvä artikkeli kielenkäytöstä sekä postitiivisessa että negatiivisessa mielessä!