Oivallinen emäntä

Blogissa on ollut hiljaiseloa hetken aikaa.  Pitkästä aikaa sairastuin ja olin vuoteenomana heti päiväkausia.  Olen todella kiitollinen antibiooteista ja toipuminen on hyvällä mallilla.  Ja tautihan ei ollut mikään eksoottinen tai hengenvaarallinen: ihan perus-kamala-nielurisantulehdus jälkitauteineen.  Ainoa hyvä puoli tästäkin raastinrautakurkusta oli, että ruoka ei maistunut eikä mennyt alas, joten housut ovat vähän löysemmät nyt jonkun aikaa. 

Kaappeja kaivellessa löysin Aleksis Kiven kirjan Seitsemän veljestä ja tartuin siihen innokkaasti, mitenkä muuten sitä toipilasaikaa viettämään kuin lukemalla!  En muista milloin viimeksi olen lukenut tämän klassikon. 

Heti kirjan alussa oli hauska kohta, joka sopi aika mukavasti tämän blogin teemaan.  Jukolan veljekset istuvat kotonaan miettimässä isännän vastuita ja Aapo vihjaa: “Huomaa siis mitä sanon: Emännätön isännyys on puoletonta ja ontuvaa; talo ilman aitan polulla astelevaa emäntää…” kesken jääneen lauseen täydentää Timo: ”On niin kuin suden pesä ilman naarassutta, tai niin kuin saapas ilman toista saapasta; totisesti ontuupa se, niin kuin Aapo sanoi.”  Sitten Aapo runoilee hyvän emännän ominaisuuksista:

”Talo ilman aitan polulla astelevata emäntää on niin kuin pilvinen päivä, ja sen perheenpöydän päässä asuu ikävyys kuin riutuva syksy-ilta.  Mutta hyvä emäntä on talon kirkas aurinko, joka valaisee ja lämmittää 

– Katso; ensimmäisenä jättää hän aamulla vuoteen, sotkee taikinansa, rakentaa miehellensä suurusta pöytään, evästää heidät metsään ja siitä kiirehtii hän kiulu kourassa tarhaan, lypsämään kirjavan karjansa.  Nyt hän leipoo, hyörii ja pyörii; nyt on hän pöydän ääressä, nyt keikahtaa hän tuolla peräpenkin päässä leipä kämmenillä, ja nyt hän pyrynä kohentelee uunia, joka ammentaa hohtavasta kidastansa tulta ja savua.  Nyt hän, leipäin noustessa, viimein itsekin, lapsi rinnoilla, einehtii, syö kimpaleen leipää, paistetun silakan ja ryyppää haarikosta piimää päälle.  Mutta eipä unohda hän halliakaan, talon uskollista vartijaa portaalla, eikä kissaa, joka unisena uuninpäältä killistellen katsahtelee.  

– Ja nyt hän taasen hyörii ja pyörii, kääntyy ja keikkuu, sotkee vielä toisen taikinan kaukaloonsa nousemaan, leipoo sen leiväksi ja paistaa, ja virtana juoksee hiki hänen otsaltansa.  Mutta katso: päivän laskiessa on hänellä leivät katossa, varras lahdottuna vartaaseen, joista raitis elämä liehahtaa alas.  Ja silloinpa, miesten tullessa metsästä, vartoo heitä höyryävä illallinen pestyllä pöydällä.  Mutta missä on emäntä itse?  Tuolla hän pihalla taasen lypsää vääräsarvisia nautojansa, ja kiulussa helluu rieskan sohiseva, vaahtoinen harja.  

– Niin hän hyörii ja pyörii, niin hän kääntyy ja keikkuu; ja vasta, koska toiset jyräävät jo sikeimmässä unessa, kallistuu hän siunaten vuoteellensa.  Mutta eihän vieläkään ole työnsä ja toimensa kaikki.  Tuskittelematta hän yön kuluessa nousee sijaltansa hetkettäisin, tunnittaisin, nousee viihdyttämään pienoista lastaan, joka tuossa itkee hyyryttelee kehdossansa.  – Tämä, veljet, on oivallinen emäntä.”

(Ehtiiköhän oivallinen emäntä lukemaan askareidensa lomassa?) 

Tuliko teillekin tämän kuvauksen jälkeen mieleen tietty luku Raamatussa?  Itse en voinut olla huomaamatta yhteyttä Jukolan oivallisen emännän ja Sananlaskujen kirjan luvun 31 kelpo vaimonvälillä.  Molemmat ovat ahkeria palvelemaan perhettään ja hoitamaan kotiaan ja saavat siitä kiitosta mieheltään.  Tsemppiä leidit kaikkeen siihen arvokkaaseen työhön, jota teette päivästä toiseen usein kenenkään sitä mitenkään erityisemmin huomioimatta!