27.8.2019

Vaikutusvaltaisia naisia ~ osa 1


Tervetuloa lukemaan kolmesta vaikutusvaltaisesta naisesta, joista kerrotaan Vanhan Testamentin Esterin kirjassa! Linkki seuraavaan postaukseen löytyy jokaisen jutun lopusta.  

Esterin kirja on kiehtova monella tapaa:

Ester ja Ruut ovat ainoat Raamatun kirjat, jotka on nimetty naisen mukaan.

Esterin kirjan sivuilla ei mainita Jumalan nimeä yhtään kertaa.

Uuden Testamentin sivuilta ei löydy yhtään viittausta Esterin kirjaan (tässä kategoriassa ovat myös Korkea Veisu, Obadja sekä Naahum).


Esterin kirjan kuuluisat tapahtumat alkavat vuonna 483 eKr Persian valtakunnassa.  Ennenkuin syvennymme opiskelemaan kirjalle nimensä antanutta Esteriä, kirjan ensimmäisessä luvussa esiintyy eräs toinen, hyvin vaikutusvaltainen nainen.

Kuningatar Vasti


Kuningatar Vasti on jumalaisen kaunis.  Hänen miehensä, kuningas Kserkses I eli Ahasveros, hallitsee suunnattoman suurta valtakuntaa Intiasta Etiopiaan, sataa kahtakymmentä seitsemää maakuntaa. Hän on todellakin kuningasten kuningas.

Tällaisen kuninkaan vaimoksi ei valita ihan ketä tahansa nättiä tyttöä.  Vasti on todennäköisesti arvokkaasta, mahtavasta suvusta, jossa häntä on valmisteltu korkea-arvoiseen avioliittoon pienestä saakka.  Joidenkin lähteiden mukaan Vasti on Babylonian Kuninkaan Nebukadnessar II:n lapsenlapsenlapsi. Niinpä Vasti on kasvanut oman arvonsa tuntien ja asemastaan varmana.

   
Luku yksi alkaa kuvailemalla, kuinka kolme vuotta hallinnut ja muutamia kapinoita kukistanut kuningas Ahasveros kestitsee arvovieraita talvipalatsissaan Suusanissa kuuden kuukauden ajan.

Kuningas Ahasveros esittelee rikkauksiaan ja mahtiaan, valmistellen isänsä kuningas Darius I:n aloittamaa Kreikan valloitusta mahtavan armeijansa voimalla (Darius I hävisi ratkaisevasti Marathonin taistelun, josta jäi kuuluisa juoksumatka meillekin muistoksi).

Kestityksen huipennukseksi palatsissa järjestetään kaikille seitsemän päivää kestävä juhla.  Esterin kirjassa kuvaillaan sisäpihan marmorilattioita, kultaisia ja hopeisia lepotuoleja, upeita verhoja ja kultaisia juomapikareita. Samaan aikaan kuningatar Vasti laittaa pidot naisille palatsissa.

Ulkoapäin Ahasveros ja Vasti näyttävät julkisuuden kultaparilta: mies on mittaamattoman rikas ja nainen mittaamattoman kaunis.  Nämä ovat aina olleet maailman arvoja, niitä avuja, joita yhteiskunta ihailee ja juhlii.  Rahalla, vallalla ja ulkonäöllä pääsee pitkälle, ja tämä kuninkaallinen pari on sen aikaisen maailman huipulla.

Mutta kun opimme tuntemaan heitä, kultaisuus karisee.

Ahasveros on julma, äkkipikainen ja itsekäs.  Vasti ei varmastikaan jää kauas miehensä jälkeen, sillä sen ajan vallan huipulla on juonitteluita, kaappausyrityksiä ja murhanhimoista kilpailua, jopa perheenjäsenten kesken.  Sen lisäksi kuninkaalla on useita sivuvaimoja, joten Vastin asema ei ole turvattu, hän ei ole ainoa rakastettu.  Kuningattaren asemassa olevan naisen pitää olla piinkova, juonikas ja aina selustaansa tarkkaileva. 

Eräässä artikkelissa sanotaankin, että Vasti järjesti pidot ylhäisille naisille samaan aikaan, kun kuningas kestitsi miehiä, jotta hänellä olisi nopeasti arvovaltainen panttivankijoukko, jos kuninkaan juhlissa jokin menisi pieleen.   

Juhlien lopulla kuningas Ahasveros on humalassa ja silloin hän keksii mielestään hyvän idean: Vasti pitää kutsuttaman miesten eteen kultainen kruunu päässään, jotta kaikki vieraat saisivat nähdä, miten kaunis hän on (eräässä lähteessä sanotaan, että ylhäiset olivat kiistelleet siitä, kenellä on kaunein vaimo).

Mutta eunukit, jotka lähetetään hakemaan kuningatar Vastia, saavat palata tyhjin käsin takaisin.  Vasti kieltäytyy tulemasta kuninkaan luo.

“10 Seitsemäntenä päivänä, kun kuninkaan sydän oli viinistä iloinen, käski hän Mehumanin, Bistan, Harbonan, Bigtan, Abagtan, Seetarin ja Karkaan, niiden seitsemän hoviherran, jotka toimittivat palvelusta kuningas Ahasveroksen luona, 11 tuoda kuningatar Vastin, kuninkaallinen kruunu päässä, kuninkaan eteen, että hän saisi näyttää kansoille ja ruhtinaille hänen kauneutensa, sillä hän oli näöltään ihana. 12 Mutta kuningatar Vasti kieltäytyi tulemasta, vaikka kuningas hoviherrojen kautta oli käskenyt. Silloin kuningas suuttui kovin, ja hänessä syttyi viha.”

Vasti ei loukkaa kuningasta vain henkilökohtaisesti, vaan häpäisee hänet kaikkien ylhäisten vieraiden silmien edessä.  On ennen kuulumatonta, että joku ei tottelisi kuninkaan käskyä, varsinkaan nainen.  Niinpä Ahasveroksen pitää kysyä viisailta miehiltään mitä tehdä tässä tilanteessa.

Kiireesti he laativat suunnitelman, koska

“17 Kun kuningattaren teko tulee kaikkien vaimojen tietoon, saattaa se heidät halveksimaan aviomiehiänsä, he kun voivat sanoa: 'Kuningas Ahasveros käski tuoda kuningatar Vastin eteensä, mutta tämä ei tullut'. 18 Jo tänä päivänä voivat Persian ja Meedian ruhtinattaret, jotka kuulevat kuningattaren teon, puhua siitä kaikille kuninkaan ruhtinaille, ja siitä tulee halveksimista ja suuttumusta riittämään asti.”

Seuraamuksista kaksi tulee heti voimaan.

Vasti ei enää koskaan saa tulla kuninkaan silmien eteen.  Hän menettää asemansa kuningattarena, mutta jää luultavasti asumaan palatsin haaremin takahuoneisiin.  Todennäköisesti hän on nyt sivuvaimojakin alempana, koska nämä ainakin silloin tällöin kutsutaan viettämään yötä kuninkaan kanssa.  Vasti on hylätty yksinäisyyteen.

Toinen seuraamus on, että koko valtavan suuren valtakunnan alueella annetaan seuraava määräys:

“20 Kuninkaan antama säädös tulee tunnetuksi koko hänen valtakunnassansa, vaikka se onkin suuri, ja kaikki vaimot, niin suuret kuin pienetkin, antavat kunnian aviomiehillensä."

Tämä säädös miellyttää kuningasta ja ruhtinaita.  Mies saa lain mukaan olla herra talossaan ja puhua omaa kieltään.  Tämä säädös koskettaa nykyisen Turkin, Irakin, Iranin, Pakistanin, Jordanin, Lebanonin, Israelin sekä Egyptin, Sudanin, Libyan ja Arabian alueita.

Tästä lähtien miljoonilla naisilla ei ole mitään turvaa, jos he uskaltautuvat vastustamaan miehensä tahtoa ja käskyjä.  Laki sallii heidän rankaisemisensa, jopa hylkäämisensä.

Juhlat on nyt juhlittu.  Palvelijat siivoavat hovia, Vasti on poistettu kuninkaallisista kammioista, ja kuningas Ahasveros lähtee valloittamaan Kreikkaa.

Kolmas seuraamus Vastin tottelemattomuudesta ei ole vielä paljastunut.  Mutta se selviää, kun kuningas palaa sodastaan neljä vuotta myöhemmin.

Mitä voimme oppia Vastilta?


Vasti on saavuttanut jännän aseman raamatullista naiskuvaa pohtivien parissa.  Feministiset kristityt (sekä feministiset juutalaiset) juhlivat Vastin omapäisyyttä, sitä, että hän kieltäytyy menemästä humalaisten miesten tuijotettavaksi vain, koska hänen miehensä (kuningas) käskee.  Feministit juhlivat Vastia ensimmäisenä naisena, joka uskaltaa puolustaa naisten oikeuksia.

Osa tulkitsee kertomusta jopa niin, että kuningas olisi käskenyt Vastin esittäytyä vierailleen ilkialasti, vain kruunu päässään.  En itse löydä tekstistä mitään tähän viittaavaa.

Konservatiivien puheissa korostuu Vastin tottelemattomuuden seuraamukset: Näin käy naisille, jotka eivät kunnioita miehiään.  He sitovat ensimmäisen luvun opetukset Uuden Testamentin käskyyn, jossa vaimon tulee alistua omalle miehelleen.  Vasti on varoittava esimerkki epäkunnioittavan käytöksen seuraamuksista.

Me emme tietenkään voi tietää todellista syytä sille, miksi kuningatar Vasti kieltäytyy tulemasta kuninkaan ja hänen vieraidensa silmien eteen.  Moninaisia syitä arvuutellaan eri lähteissä.  

Halusiko hän varjella siveyttään, kuten Midrash:ssa ehdotetaan.  Vai oliko hän tyytymätön ulkonäköönsä juuri sinä päivänä, kuten Babylonian Talmud kirjoittaa (Pitaali? Taianomaisesti ilmestynyt häntä? Molempia versioita spekuloidaan em. kirjassa).  Oliko hän oikukas, kapinallinen, väsynyt? Oliko hän feministisen liikkeen ensimmäisiä edustajia, taistellen itsenäisyytensä ja arvokkuutensa puolesta?

Oli miten oli, Vastin tottelemattomuus tuhoaa silmänräpäyksessä hänen uransa kuningattarena ja hänen kohtalonsa on tarkoituksella annettu oppitunniksi kaikille naisille.  Hänen vaikutusvaltansa loppui tähän yhteen tapahtumaan.

Vastia ei mainita enää ensimmäisen luvun jälkeen, mutta hänen varjonsa lankeaa myös Esterin ylle, kuten seuraavassa postauksessa tulen pohtimaan. 

Mutta ennen selvitämme  Kuka on Esterin kirjan todellinen päähenkilö?

Millaista opetusta sinä olet kuullut kuningatar Vastista?  




8 kommenttia:

  1. Minä en itse asiassa ole kuullut Vastista minkäänlaista opetusta, vaan aina on puhuttu vain Esteristä, jos tätä kirjaa on käsitelty. Enkä itsekään ole tullut ajatelleeksi häntä sen enempää. Vaikka Vasti esiintyy tässä kirjan alussa, hän jää heti sen jälkeen jotenkin historian hämäriin. Monenlaista hänestä on näköjään spekuloitu.

    Nämä Esterin ja Ruutin kirjat ovat kyllä aina olleet lempikirjojani Vanhassa testamentissa! Osittain tietysti siksi, että kerrankin kerrotaan naistenkin elämästä, mutta myös muuten ne molemmat ovat tosi puhuttelevia kirjoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä taida minäkään muistaa opetusta Vastista, muuta kuin mitä olen pari artikkelia nähnyt netissä. Sen takiakin sitä oli hyvin mielenkintoista opiskella! On kyllä todella koukuttavia kertomuksia sekä Esterin että Ruutin kirja.

      Poista
  2. Hei! Kiitos mielenkiintoisesta blogista. Tapasi kirjoittaa ja jäsennellä asioita on selkeä ja mielenkiintoinen ja argumentoit mielestäni hyvin. 50 50 suhteella luen blogiasi vuoron perään liikuttuen ja provosoituen. Tämä kerta kuuluu jälkimmäiseen. "hänen kohtalonsa on annettu oppitunniksi kaikille naisille" tarkoitatko siis, että naisen tulisi alistua miehelleen tilanteessa kuin tilanteessa, riippumatta miehen pyynnöstä ja motiiveista? Sanoit, ettemme tiedä Vastin motiiveja kieltäytyä, mutta emme myöskään tiedä miesten motiiveja. Jospa heillä oli humalapäissään irstailut mielessä kuten itsekin pohdit. Lisäksi, oletko todella sitä mieltä, että Vastin olisi tullut suostua mukisematta esineellistettäväksi? Mielelläni kuulisin sinulta tarkennuksia. En haastaa riitaa, mutta tekstisi jätti tällä kertaa tympeän olon enkä usko sen rohkaisevan montaakaan naista alamaisuuteen miestään kohtaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei vain! Hyvä kommentti, kiitos siitä. Tarkoitan tuolla lauseella sitä, että kun tutkimme Vastin elämää ja päätöksiä, voimme oppia siitä. Koska emme voi tietää hänen motiiveitaan, voimme vain tarkastella millaisia seuraamuksia hänen päätöksillään oli. Tämä on hyvä tapa tutkia Raamatun henkilöiden elämää ja ottaa niistä oppia (koska emme tiedä heidän ajatuksiaan ja motiiveitaan). Tätä mallia käytetään useissa Raamatunopiskelumalleissa (valinnat ja seuraamukset). Koska Vasti kieltäytyi miehensä käskystä, hän menetti asemansa kuningattarena ja niin miehet saivat koko valtakunnan alueelle uuden lain, jossa miehille annettiin valta olla herra talossaan. Se ei ehkä hänelle ollut henkilökohtaisesti upein mahdollinen lopputulos, mutta Jumalan kansalle, juutalaisille, sillä oli suuri merkitys (kts. seuraava luku).

      Huomasin myös itse heti kun olin postauksen julkaissut, että olisi pitänyt sanoa yksi tärkeä asia: Vasti ja Ahasveros eivät uskoneet Luoja-Jumalaan, he seurasivat todennäköisesti sen ajan Persian valtakunnassa vallalla olevaa Zarathustralaisuutta eili tulenpalvontaa (jota on vielä alueella tänäkin päivänä). Emme siis tutki heidän elämäänsä yrittäen noudattaa heidän esimerkkiään tai tehden samoja päätöksiä tai ihaillen heidän ratkaisujaan - vaan itse asiassa Vastin valinnat ovat tärkeänä pohjana seuraavien lukujen tapahtumalle. Jumala oli järjestämässä kansansa pelastumista, ja Esterin nousu kuningattareksi oli siinä ratkaiseva askel.

      Toivottavasti tämä selvensi asiaa.

      Toivon, että sinä, ihan kuin jokainen tarkkaavainen Raamatun lukija, tutkit huolellisesti mitä Jumala käskee, ja noudatat sitä omassa elämässäsi ja avioliitossasi. Vasti on yksi esimerkki, ja voit oppia hänestäkin...mutta ne oppitunnit ovat niin kovin yksilöllisiä meidän jokaisen elämässä.

      Ja huom. en halua asettautua kumpaankaan ryhmään (feminismi vs. konservatiiviset), kun pohdin Vastin elämää. Halusin vain kertoa, miten molemmat ryhmät löytävät siitä pontta omille arvoilleen.

      Voisin tätä asiaa ehkä selventää seuraavassa postauksessa.

      Poista
    2. Ja hyvä kysymys myös alamaisuudesta! Olen kirjoittanut siitä seuraavissa postauksissa:

      https://annaminunollanainen.blogspot.com/search/label/Alamaisuus

      Poista
    3. Hei taas ja kiitos asiallisesta ja kattavasta vastauksestasi! Vielä lisäyksenä, että itse vierastan konservatiivien ja feministien vastakkainasettelua, mutta taitaa kyllä olla niin että udeat kristityt profiloituvat jompaan kumpaan porukkaan.

      Tekstisi antavat paljon ajateltavaa ja pidän blogistasi sillä et kirjoita kädenlämpöistä tekstiä joka yrittäisi miellyttää kaikkia. Siitä iso hatunnosto!

      Poista
  3. Samanlainen kuin Vastille esitetty pyyntö oli tapaus VTssa kun Abrahamin Saara joutui tai meni faaraon hoviin, vaikka oli naimisissa. Hän totteli miestään ja sanoi tätä herraksi. Tätä pidetään täydellisenä alistumisena miehelle ja rakkauden osoituksena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Tämäkin on yksi niistä Raamatunkohdista, joissa saa ihmetellä ihmisten toimintaa (miksi Aabraham pyysi Saaraa olemaan paljastamatta heidän olevan aviopari, eikö hän uskonut Jumalan kykyyn suojella?), mutta Saara oli kyllä ihailtavan rohkea noudattaessaan miehensä suunnitelmaa! Myöhemmin Jumala käskee Aabrahamia tottelemaan Saaraa, kun kyseessä on Ismael ja Iisak...

      UT:ssahan on sitten surullisenkuuluisa Ananias ja Safiira (Apostolien Teot), jossa miehen suunnitelman noudattaminen oli hyvin kohtalokasta vaimolle.

      Viisautta saa käyttää, kun lukee Raamatun henkilöiden valinnoista ja niiden seuraamuksista!

      Poista

Tervetuloa keskustelemaan!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...