24.6.2016

Kesäkuulumisia



Olet varmasti kuullut sanonnan: "Mitä enemmän tiedän, sitä vähemmän tiedän"? Viime talvena ostin jäsenyyden erääseen kirjoittajakiltaan ja olen ahminut opetuksia. Ja olen aloittanut kirjan, tai kaksi, tai kolme. Aloittaminen ei ole vaikeaa, mutta sitten alan miettimään, että tuleekohan tästä tarinaa vai olisiko parempi haudata se sinne kuuluisaan pöytälaatikkoon.

Rima on myös noussut kirjoittamisen suhteen. Olen sen itse nostanut, mutta osaankohan sen taas laskea sille tasolle, että kirjoittaminen sujuu yhtä hyvin kuin ennen? Olen myös ollut kuivilla aiheiden suhteen. Olen pohdiskellut näitä naisjuttuja jo vuosia, enkä koe niin polttavana niiden ääneen pohtimista täällä blogissa niin kuin ennen. 

En lopeta blogini kirjoittamista, mutta jos huomaat, että aiheet vaihtuvat, se johtuu tästä. Sain toisaalta kivan kommentin edelliseen postaukseen, jossa kysytään miten vaimo voi osoittaa alamaisuutta miehelle.  Vastasin sinne nyt niin pitkästi kuin kommenttilaatikkoon kehtaa kirjoittaa, mutta se sai minuakin miettimään, miten tämä tosiaan käytännössä toimii. Vaimoillehan on selkeä käsky Raamatussa alistua miehelleen kaikessa, mutta siellä ei ole esimerkkejä. Mitä sinä vastaisit tähän?

Odottelen myös postissa tulevaa kirjaa, jossa käsitellään naisasiaa seurakuntarooleissa. Ehkä sen luettua tulee pakottava tarve taas tännekin julkaista. Kerron ainakin kirjan nimen ja mitä siitä tykkäsin, kunhan olen sen lukenut.



Olemme lähdössä kesälomareissulle ja sen valmisteluissa on kauhea homma :) Minusta on kiva mennä reissuun niin, että koti jää siistiksi ja ylimääräinen roina siirtyy jonnekin muualle pölyttymään, varsinkin kun siellä asuu joku muu sillä aikaa kun olemme poissa. Monta pussia lasten pieniä vaatteita odottelee uutta kotia ja nakkelin vanhaa kosmetiikkaa roskin eräs ilta. Kerroin ystävilleni, että siellä oli mm. huulipuna, jonka olin ostanut sinkkuna Lontoosta ja nauroimme makeasti. En ole ollenkaan huulipunatyyppiä, ja ajattelin aina että kyllähän tätä vielä joskus sivelee, väri kun oli mieluisa. 

Olen myös ahminut kirjoja viikonloppuisin. Menin aloittamaan Hunger Games-kirjat (kirj. Suzanne Collins) enkä pystynyt lopettamaan ennenkuin kaikki kolme kirjaa oli luettu. Sitten muistin, että olin tykännyt Tessa Afsharin Pearl in the Sand-kirjasta, ja luin kaikki muutkin hänen kirjansa. Kirjahyllystä löytyi muutama muu novelli. Vähän mietin, että jääkö nyt kesälomalle mitään luettavaa.  Onneksi ei maailmasta kirjat lopu!

Oikein mukavaa juhannusta kaikille lukijoilleni!


Kuvat:
FreeDigitalPhotos.net
“One Strawberry” by Paul
“Caracol” by Gualberto107

29.5.2016

Mitä ruokalistalta puuttuu?


Teetkö yksilölliset valintasi todella vapaasti vai onko sinut laitettu tietämättäsi samalle dieetille muiden kanssa?


Luin ajatuksia herättävän artikkelin yksilön valinnan vapauden harhakuvasta. Vaikka artikkelin aiheena on teknologia ja tuotekehittely, välittömästi ajattelin muitakin elämänvalintoja, joita kohtaamme.

Artikkelissa puhutaan siitä, miten länsimainen kulttuuri on rakennettu yksilöiden valinnan ja vapauden ideaalin ympärille. Me uskomme vilpittömästi, että tutkiessamme meille tarjottua ruokalistaa teemme vapaita valintoja.  Taistelemme näiden yksilöllisten valintojemme puolesta pysähtymättä miettimään, että on asioita, jotka eivät koskaan edes päässeet listalle.

Valintojen vertailun sijaan olisi tärkeämpää selvittää niiden tarjoajat. Mitkä ovat heidän motiivinsa? Miksi juuri nämä asiat ovat tarjolla? Entä listalta puuttuvat asiat? Miksi ne jäivät pois?

Taikurit osaavat käyttää ihmisten huomiokyvyn sokeita pisteitä, haavoituvaisuuksia ja rajoituksia. Kun tiedät mitä nappuloita painella, saat ihmiset tekemään juuri niitä valintoja, joita haluat heidän tekevän. Eivät taikurit ole ainoita, jotka osaavat pelata ihmismielellä.

Epäluuloinen luonteeni innostuu tällaisista ajatuksista.

Opiskeluiden rahoittamisen vaihtoeto on opintolaina. Autoa varten otetaan autolaina. Talolaina on nyt itsestään selvyys. Harva osaa tehdä valintansa velkaantumatta. Uskoisitko, jos kertoisin, että on olemassa valtioita, jotka maksavat lainansa takaisin? Mikä ja kuka hyötyy lainayhteiskunnasta?  Suomi oli ennen esimerkillinen ja ainutlaatuinen.

Suomessa ollaan valtavan keskittyneitä koulutukseen ja oppimiseen. Eräät ystäväni sanoivat, että kohta on ihan turhaa hakea mitään työpaikkaa, jollei ole maisterin papereita edes joltain alalta hankittuna.  Yhteiskunta kumartaa professoreille ja tohtoreille ja mielipiteitänsä ei pitäisi tuoda esiin ellei ole usean vuoden koulutusta alalta. Toisaalta ymmärrän. Toisaalta on olemassa todella fiksuja ihmisiä, joiden taidot eivät liity kirjoihin ja papereihin. Tieto ei tarkoita viisautta, paperit eivät takaa kykyjä.

Miksi maksaa satoja euroja tiettyjen vaatemerkkien käyttämisestä? Niitä mainostetaan laatuna ja parhaana, mutta kenen paras on tärkein? Merkkiyhtiöiden miljonäärijohtajien, jotka ostavat voitoilla neljännen ulkomaantalonsa? Vai hikipajoilla raatavien lapsien paras? Saavat ainakin tehdä työtä itsensä myymisen sijaan.  Kipaisepa kaatopaikan vaatevuorilla. Käyn mielelläni kirpputoreilla ja käytän vaatteitani vuosikymmenien ajan (olen siinä iässä, että voin todella sana käyttäneeni joitain vaatteita yli kymmenen vuotta).  Niin ja kuka päättää, mikä on muodikasta eli hyväksyttävää?

Miksi ruokasuositukset muuttuvat vuosikymmenistä toisiin? Huomasitko, miten sokeritehtaiden sponsoroimat tiedemiehet ja tutkijat haukkuivat rasvan maan rakoon? Sokerin vaarat salattiin ja sitä lisättiin huolettomasti vähärasvaisten tuotteiden makua parantamaan. Makunystyrämme ovat turtuneet luonnollisille mauille. Muoviin pakatut välipalat valtaavat perunasäiliöiden paikan keittiössä.

Miksi naiset muokkaavat kirurgin veitseäkin apuna käyttäen itsensä tietyn muotoiseksi ja kokoiseksi? Mietipä vähän mistä lähteistä tulee ihannevartalon myytti.

Missä vaiheessa kauniista kasvoista tuli valttikortti, ja ystävällisyys, nöyryys ja rehellisyys naurettiin katuojaan?  Milloin viimeksi joku kehui luonnettasi vartalosi sijaan?  Pitäisikö huolestua, jos saan kehuja ulkoisista avuista, mutten koskaan sisäisestä kauneudesta? Ei näköjään.

Naiset haluavat kokea itsensä tarpeellisiksi. Hienoa, laitetaan heidät luomaan uraa, ja nautitaan verokassan kilahtelusta, naisten vapausliikkeen nimessä tottakai. Ja lasten tai vanhusten ei nyt pitäisi olla kenenkään arvojärjestyksessä etusijalla.  

On olemassa valintoja, joita meille ei tarjota. Ehkä tuskailet ruokalistan kanssa ihmetellen, miksi mikään ei tunnu sopivan. Johtuisiko se siitä, että kaipaat asioita, joista ei puhuta, haluat valita jotain, jota ei ole tarjolla?

Raha ja valta ovat ihan valtavan suuri motivoija. Se on perusteena kaikelle päätöksenteolle. Uskallatko kyseenalaistaa, uskallatko valita toisin?

En osaa sanoa, millaisia valintoja tekisin, jos en olisi kristitty. Mutta kristittynä olen omaksunut toisenlaiset arvot ja en pelkää olla erilainen.

Raamattu varoittaa rikkauksien tavoittelemisesta. Rikkaus ei ole väärin, mutta jos se on elämäsi ainoa päämäärä, olet vaarallinen. Raamattu varoittaa vallasta. Valta itsessään ei ole väärin, mutta sen janoaminen kaiken muun kustannuksella on hirviömäistä. Raamattu varoittaa avioliiton ulkopuolisesta seksistä. Seksi ei ole väärin, mutta jos sitä käytetään Jumalan asettamien rajojen ulkopuolella, se repii sinut rikki.

Vanhempana nautin ajatuksesta, että saan kasvattaa lapseni ajattelemaan kriittisesti. Jumalattomasta kulutusyhteiskunnasta ei esimerkkejä puutu.  Päämääränäni on opettaa heidät tekemään hyviä valintoja ja arvostamaan Jumalan mielipidettä enemmän kuin ihmisten. Toivon, että heidän elämässään ihmiset olisivat etusijalla, aina, joka tapauksessa.  Haluan heidän valitsevan elämäänsä jotain kestävää ja muuttumatonta, joka kantaa heitä kehdosta hautaan. Tässäpä tekemistä seuraaville vuosille!
  

14.5.2016

Mestaripyyhkijä-äiti

Odota vaan! 

Neljän lapsen äitinä elän luutu kädessä.  Pyyhin aina jotain. Jos aamupalalle on selvitty ilman vessan pesua, pyyhin sitten kaatuneita maitolaseja ja pöytään takertuvia puuronrippeitä.  Välipalalla joku ehtii puristella mandariinit mehuiksi ja sitten lattialle sattuu taas kuivaksi opettelevan vahingot. Talviaikaan on nuhanenät ja kesäaikaan jäätelönaamat.  Pyyhin ikkunoista piirrosjälkiä, kirjahyllyistä pölyjä ja eteisen lattialta kurakelien jäänteitä.  Joku kaatuu ja pyyhin housuista hiekat tai naarmuuntuneesta polvesta veret. Pyyhin pikku kasvoilta kyyneleet, kuolat ja maitopuklut.  


Eräällä matkalla pyyhin taksin lattialta oksennuksia ja nyrkkipyykkäsin pikkuhousuista ripulia lentokentän lähtöaulan vessassa ennen kuin ensimmäinen lento oli edes lähtenyt.  Ja kyllä, se oli juuri se matka, jolloin olin ajatellut, että eihän niitä ylimääräisiä alushousuja enää tarvita lasten käsimatkatavaroihin. 

Kerran jotain pyyhkiessäni nimesin itseni mestaripyyhkijäksi – ja sitten aloin muistella Raamatusta kohtia, joissa Jumalakin pyyhkii.  Kirjoitin aiheesta kolumnin Ruut-lehteen. 


Myöhästyneet äitienpäiväonnittelut muillekin mestaripyyhkijöille!


kuva: FreeDigitalPhotos.net/imagerymajestic

26.4.2016

5 askelta terveeseen sinkkuelämään

Breakfast for One

Avioliitto kuvaa Kristusta ja seurakuntaa.  Raamatussa arvostetaan äitien tekemää työtä.   Lapset ovat siunaus ja Jumalan lahja.  Seurakunnan perinteisessä perhekuvassa voi sinkku kokea itsensä toisen luokan kristityksi. Kun vuodet vierivät ja haaveet puolisosta ja lapsista näyttävät haihtuvan ilmaan, kipeät kysymykset nousevat esiin: 

Eikö Jumala välitä minusta? 
Miksi niin moni muu löytää puolison, mutta en minä? 
Miksi minut unohdettiin?

Äitiydestä kirjoittaminen on minulle helppoa, koska se on tällä hetkellä yksi suurista asioista elämässäni. Mutta sinkkuelämä?  Koen itseni hyvin arvottomaksi kirjoittamaan siitä. Elin sinkkuelämää 23-vuotiaaksi ja olisi hullua väittää, että ymmärrän täysin miltä tuntuu olla naimaton kristitty, koska se on hyvin erilaista kolmi-, neli- ja viisikymppisenä kuin kaksikymppisenä. En siis kirjoita asiantuntijana aiheesta.   

Koen puutteita myös seurakuntataustani teologiasta asian suhteen. Protestanttisessa liikkeessä ei ole selkeää oppia siitä, miten sinkkuihmiset palvelevat seurakunnassa erityisesti johtoasemissa, verrattuna erityisesti katoliseen ja ortodoksisuuntiin.  Esim. naimaton miespastori voi herättää kummastusta ja moni kokee asiakseen mainita siitä. ”Eikä palvelustehtäväsi olisikin vain parempi, kun sinulla olisi vaimo siinä auttamassa?”  Kohteliaat vain ajattelevat: ”Mikä sinussa on oikein vialla?!”

Olen kuitenkin vastuuasemassa, jossa minun täytyy ymmärtää ja tukea naimattomia henkilöitä, joten olen viime aikoina pohtinut paljon hengellistä elämää ja palvelutehtäviä sinkun näkökannalta.  Tässä siis joitain ajatuksia kristityille sinkuille.


1. Millainen sinkku olet?


Sinkkuja on nykyään monenlaisia.  Jotkut ovat eronneita tai leskiä. Toiset eivät ole olleet koskaan naimisissa. Osa siirtää avioliittoa eri syistä. 

Jeesuksen syntymän aikoihin hebrean kielessä ei edes ollut sanaa poikamies.  Sanottiin, että on synti, jos mies on naimaton vielä 20-vuotiaana. Suvun nimen jatkuminen poikalapsen kautta oli jokaisen juutalaisen miehen kunniatehtävä, elämän ja kuoleman asia.  Tällaiseen tilanteeseen Jeesus julisti: 

”Se ratkaisu ei sovellu kaikille, ainoastaan niille, joille se osa on annettu. On sellaisia, jotka äitinsä kohdusta saakka ovat avioliittoon kelpaamattomia, on toisia, joista ihmiset ovat tehneet sellaisia, ja on niitä, jotka itse, taivasten valtakunnan tähden, ovat ottaneet osakseen naimattomuuden. Joka voi valita tämän ratkaisun, valitkoon.” (Matt 19:11-12).

Uudessa Testamentissa puhutaan kahdenlaisista sinkuista.  ”Munkki/nunnalupauksen” tehneet eli ne, jotka ovat sitoutuneet naimattomuuteen koko elämänsä ajaksi taivasten valtakunnan tähden.  He ovat vapaasti valinneet naimattomuuden täydellisenä ja elämänpituisena lahjana Kristukselle ja seurakunnalle.  Hyvin harva on tässä joukossa. 

On ilmiselvää, että Jeesus oli valinnut taivasten valtakunnan tähden naimattomuuden.  Johannes Kastaja oli toinen ja Paavali kolmas esimerkki naimattomista Jumalan valtakunnan työntekijöistä.  Daniel, Jeremias, Elia ja Elisa ovat muita Raamatun henkilöitä, jotka palvelivat Jumalaa sinkkuina.   

Toisessa ryhmässä ovat ne, jotka sitoutuvat selibaattiin niin kauan, kuin ovat naimattomia.  Suurin osa kristityistä sinkuista on tässä ryhmässä.  He eivät valitse elämänpituista naimattomuutta, mutta he ovat päättäneet odottaa seksiä avioliittoon - jos se on osa heidän tulevaisuuttaan - saakka.  

Millainen sinkku sinä olet? Jos olet lupautunut naimattomaksi lopunelämääsi, puhu siitä ystäviesi ja pastorisi kanssa.  Tähän päätökseen tuleminen vie yleensä vuosia.  Jos toiveissasi on tavata se oikea, hakeudu tilanteisiin, joissa on mahdollista tavata muita kristittyjä sinkkuja.  Rukoile Jumalan johdatusta ja pysy avoimena. Avioliittoon ei ole yläikärajaa!  

2. Tyytyväisyys


Kun luin aiheeseen liittyvää materiaalia sekä naimisissa olevien että sinkkujen näkökulmasta, yksi asia nousi ykkösenä esiin: Ota lahjana vastaan se elämäntilanne, jossa nyt olet.  Opi olemaan siinä tyytyväinen. Avioliitto ei ole tae onneen ja autuuteen. Jos olet tällä hetkellä sinkku, se on sinulle lahja. Jos olet tällä hetkellä naimisissa, se on lahja. Vastaanota ja löydä ne siunaukset ja vaikeudetkin, jotka tämän lahjan myötä elämääsi on tullut. 

Jumala päättää kaikkivaltiaasti kuka on naimisissa ja kuka on naimaton. Herra antaa ja Herra ottaa (Job 1:21). Olet onnellisempi kun luotat Hänen täyttävän kaikki tarpeesi ja turvaudut Häneen vaikeina hetkinä. Moni sinkkuystäväni voi todistaa siitä, että elämä voi olla kaikin puolin tyydyttävää ilman aviopuolisoakin. He ovat oppineet Paavalin tavoin "tulemaan toimeen sillä, mitä minulla on" ja ovat "tottuneet kaikkeen ja kaikenlaiseen" ja huomanneet, että he kestävät "kaiken hänen avullaan, joka antaa minulle voimaa". (Fil 4:11-13).     

Suurin käsky Raamatussa on rakastaa Jumalaa täydellisesti. Rakasta ja palvele Häntä siviilisäädystä riippumatta, täydestä sydämestäsi. Et ole naimattomana missannut Jumalan siunauksia. Elämäsi voi olla hyvää ja jännittävää ja iloista ja tyydyttävää  Jumalan hyvyyttä on niin monenlaista muutakin kuin vain avioliittoa ja lapsia.
…ei hän kiellä hyvää niiltä, jotka nuhteettomasti vaeltavat.” Psalmi 84:12
Haku päällä on hankala rentoutua nauttimaan tästä päivästä ja tästä elämäntilanteesta. Vaikka pitäisitkin silmät auki vastakkaisen sukupuolen suhteen, älä odottele elämän alkamista papin aamenen jälkeen. Elät jo nyt, nauti siitä!  


3. Vapaus palvella


Paavali sanoo, että sinkut voivat palvella Jumalaa suuremmalla vapaudella ja sitoumuksella: 

”Soisin, ettei teillä olisi huolia. Naimaton mies huolehtii siitä, mikä on Herran, kuinka olisi Herralle mieliksi; mutta nainut huolehtii maailmallisista, kuinka olisi vaimolleen mieliksi, ja hänen harrastuksensa käy kahtaanne. Samoin vaimo, jolla ei enää ole miestä, ja neitsyt huolehtivat siitä, mikä on Herran, että olisivat pyhät sekä ruumiin että hengen puolesta; mutta naimisissa oleva huolehtii maailmallisista, kuinka olisi mieliksi miehellensä. Tämän minä sanon teidän omaksi hyödyksenne, en pannakseni kytkyttä kaulaanne, vaan sitä varten, että eläisitte säädyllisesti ja häiriytymättä pysyisitte Herrassa.” (1 Kor 7:32-35).
Sinulla on upea mahdollisuus antautua palvelustyöhön täysillä. Olet vapaa matkustelemaan, valvomaan myöhään ja tekemään spontaaneja päätöksiä. Sinun ei tarvitse ottaa huomioon puolison ja lasten tarpeita eikä odotuksia. 

Palvelustyön lisäksi myös sinkkuutesi on todistus Jumalan hyvyydestä. Jumala haluaa naimattomuutesi olevan merkki ja todistus siitä, miten suuresti ja laajasti Hän rakastaa seurakuntaa ja maailmaa. Et jaa ruumistasi toisten kanssa. Olet kihlattu Jeesukselle ja ruumiisi kuuluu Hänelle. Joka päiväinen elämäsi on profeetallinen merkki Jumalan valtakunnasta. Jeesus riittää. 

4. Ihmiset ensin


Moni erehtyy ajattelemaan, että sinkun elämässä työ on tärkeimmällä sijalla, Jumalan jälkeen tottakai. On totta, että naimattomilla on enemmän aikaa ja mahdollisuuksia paneutua työhön ja palvelemaan muita kuin avioliitossa olevilla.  On kuitenkin erittäin tärkeää, että sinkun elämän tärkeysjärjestykset ovat terveellä pohjalla, ihan niin kuin naimisissa olevillakin.  

Ihmissuhteet ovat aina ykkössijalla.  Tarvitset muita ihmisiä ja yhteisöä. Suku, ystävät, seurakuntaperhe ja muut yhteisöt ovat tehokkuutta ja työsaavutuksia tärkeämpiä asioita. Panosta yhteyteen ja ainakin yhteen tai kahteen läheiseen ystävyyssuhteeseen.  Jeesuksella oli 12 opetuslasta, ja hän vietti aikaa myös Marian, Martan ja Lasaruksen kanssa.  Anna lähimmäistesi tietää, että he tulevat elämässäsi ennen työtä.

Opettele terveesti sitoutumaan toisiin ihmisiin. Kukaan meistä ei pärjää koko ajan ihan yksin.  Sitoutumista voi joutua opettelemaan, mutta se on osa emotionaalisesti tervettä ihmisyyttä. 

Ole vieraanvarainen. Jos koet vaikeaksi harrastaa esim. vieraanvaraisuutta yksin, pyydä ystäviä tai ystäväperhettä apuun. Ehkä heillä on isompi koti tai he laittavat mielellään ruokaa. Ole luova, äläkä pelkää pyytää apua! 

5. Pidä huolta itsestäsi


Sitoudu pitämään itsestäsi erinomaista huolta. Laita elämääsi rajoja ja luo rytmejä ja aikoja levon ja työn välille. Tee asioita joista nautit, harrasta ja haaveile.  Paavali sanoi Timoteukselle, sinkkupastorille: ”Valvo itseäsi ja opetustasi, ole siinä kestävä…” 1 Tim 4:16.

Et ole kone, sinullakin on tarpeita ja toiveita, joiden täyttäminen on tärkeää. Ellet täytä elämääsi sinua siunaavilla asioilla, ei siitä riitä jaettavaa muillekaan kovinkaan kauan. Joskus voi olla vaikeaa laittaa rajoja työpaikalla tai seurakunnassa. "Eihän sinulla ole siellä kotona ketään, joka odottaa" tai "Sinullahan on aikaa auttaa tässä työssä kun ei ole perhettä".

Moni ei ajattele, että sinkkujen pitää tehdä enemmän työtä ihmissuhteidensa suhteen: kukaan ei odottele valmiiksi kotona seuraasi. Tuo kohteliaasti esille, että tarvitset aikaa ihmissuhteiden hoitoon ihan samalla lailla kuin naimissa olevat ja laita rajat työnteolle.

Kaikkein tärkein asia kristityn elämässä on suhde Jeesuksen kanssa. Tämä koskee sekä naimattomia että naimisissa olevia.  Kuten minkä tahansa muunkin suhteen kanssa, se vie aikaa ja suunnitelmallisuutta.  Jotkut osallistuvat hiljaisuuden retriitteihin.  Osa käy konferensseissa ja seminaareissa, joissa opetetaan aiheesta.  Jotkut vetäytyvät työstä ja ihmisseurasta viikottain tai kuukausittain Jumalan läheisyyteen. Löydä sinulle sopiva tapa vaalia tätä yhteyttä.  



Ehkä tärkein asia, jonka sinkuille haluan sanoa on:
Et ole toisen luokan kansalainen.
Et ole toisen luokan kristitty.
Älä anna muiden ajatella, että olet toista luokkaa!

En ymmärrä, miksi avioon kaipaavat eivät aina saa haluamaansa, niin kun en sitäkään, miksi jotkut ovat tahtomattaan jääneet lapsettomiksi.  Anna Jumalan ottaa elämäntilanteesi ja anna sen muovata sinua enemmän Kristuksen kaltaisuuteen ja Jumalan läheisyyteen. Sinulla on annettavaa, olet lahjakas, kyvykäs ja arvokas ihan sellaisena kuin olet.


Miten olet pitänyt huolta itsestäsi sinkkuelämässä? Millaisia haasteita olet kohdannut? Mitä haluaisit kertoa naimisissa oleville ystävillesi? 


20.4.2016

50 shades of happiness



Sain haasteen laatia lista onnellisista asioista Kotipoluilta-blogista.

Sieluni hymyt -haasteen on laatinut nuori Iltatähdensyttyessä-blogia kirjoittava Pearl Clover.  

"Listaa ne pienet ja miksei suuretkin asiat, jotka tekevät juuri sinut onnelliseksi, jaa blogissasi tai muualla somessa ja lähde jakamaan hyvää mieltä eteenpäin haastamalla muutkin miettimään syitä olla onnellinen. Kirjoita siis niin viisi kuin sataviisi asiaa – ainahan näitä voi lisäillä jälkikäteen – ja laita vaikka huoneesi seinälle. :)"

  


Onnea on…

  1. Taivaan Isä, joka suunnitteli minut henkilökohtaisesti ja on tyytyväinen työhönsä kun näkee minut.  
  2. Jeesus Kristus, kutsuu minua ystäväkseen eikä epäröi antaa henkeään minun puolestani
  3. Pyhä Henki, joka kärsivällisesti kutsuu minua kuuntelemaan ja oppimaan, muuttumaan ja kypsymään
  4. Anteeksianto
  5. Aviomies, uskollinen, luotettava, kiihkeä, taitava
  6. Lapset ja hassuttelu ja vaikeat kysymykset
  7. Sanaleikit ja älykkäät vitsit
  8. Suklaa ja juustot
  9. Illanvietot ystävien parissa
  10. Se tunne, kun olen oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Johdatuksessa. 
  11. Kirjoittaminen
  12. Kauneus
  13. Yksinäisyys ja oma rauha
  14. Puutarhassa möyriminen, odottamisen ilo, hedelmistä nauttiminen
  15. Kirjat, kirjat, kirjat!
  16. Kirje (sähköposti) ystävältä
  17. Uudet haasteet ja sen huomaaminen, että osaan.
  18. Siivoaminen ja järjestely 
  19. Näyteikkunoiden suunnittelu
  20. Pörröiset koirat
  21. Vauvat! 
  22. Vapaat viikonloput
  23. Perhejuhlat
  24. Kävelylenkki
  25. Kauniit vanhat rakennukset
  26. Perheillat
  27. Jumalanpalvelukset
  28. Kun ihmiset ovat löytäneet oman paikkansa ja lahjansa ja nauttivat tekemisestään
  29. Täysi kalenteri
  30. Tyhjä kalenteri
  31. Kukkivat hedelmäpuut
  32. Kirjakaupat ja kirjastot
  33. Kirpputorit ja aarteet
  34. Hitaat aamut
  35. Tv-sarjat
  36. Se tunne, että minulla on niin paljon
  37. Se tunne, että en tarvitse mitään
  38. Iankaikkinen elämä
  39. Joulu, glögi ja adventinvietto
  40. Narskuva lumi ja pikkupakkanen
  41. Sateinen ilta, takkatuli ja mukava nojatuoli
  42. Aurinkoinen päivä ulkona reippaillen
  43. Vaahtokarkit ja suklaamousse
  44. Salmiakki
  45. Tulevaisuus ja odotuksen tunne
  46. Luominen ja vapaus 
  47. Hirsiseinät, lautalattiat ja puuhellat
  48. Laittautuminen juhliin
  49. Jeesuksen läsnäolo 
  50. Totuus


Entä sinä? 



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...