Filosofian ja kirkkohistorian kautta naisten asemasta keskustelemaan

Platon, 427–347 eKr. 

Mainitsin kesälomapostauksessa, että odottelin kirjaa postissa. Nyt se on saapunut ja luettukin jo. Kyllä kesälomalla kelpaa.

Kirja on Soili Haverisen ja Mailis Janatuisen Paimenuus, ihmisarvo ja sukupuoli.  Kirjassa pohditaan vastauksia seuraavin kysymyksiin: ”Mitä Raamattu opettaa naisen arvosta, asemasta ja seurakunnan paimenen tehtävästä? Mitkä ovat naisen pastoriviran ideologiset juuret?”  

Molemmat kirjailijat ovat teologian maistereita. Mailis Janatuinen on tunnettu lähetystyöntekijä ja Raamattupiirien perustaja. Mailis on taitava Raamatun opettaja, jonka opetuksia löytyy netistä ja toivon, että saan joskus mahdollisuuden kuulla häntä livenä.  Soili Haverinen on opiskelijatyöntekijä, raamattuopettaja ja poliittisesti aktiivinen Kristillisdemokraattien riveissä. 

Blogissani kirjoittamien pohdiskelujen valossa on ihme, etten ole törmännyt tähän kirjaan aiemmin. Se on nimittäin julkaistu jo vuonna 2009, jolloin Suomen evankelis-luterilaisen kirkon naispappeuden hyväksymisestä oli kulunut jo 20 vuotta. Kirjailijat ovat siis molemmat luterilaisen kirkon piiristä, joten siinäkin mielessä oli mielenkiintoista lukea heidän ajatuksistaan ja opistaan.

Kirja on jaettu kahteen osaan. Mailis Janatuinen käy läpi naisen asemaa, tehtävää ja arvoa Genesiksestä Uuteen Testamenttiin.  Soili Haverinen kirjoittaa ideologioista, jotka löytyvät naispappeuden takaa.

Paimenuus, ihmisarvo ja sukupuoli käy läpi juuri niitä asioita ja Raamatun jakeita, joita itsekin täällä blogissani olen pohtinut. Se pohtii erityisesti kiihkeää keskustelua, jota evankelis-luterialisessa kirkossa yhä käydään naispappeudesta.  Miksi niin moni vieläkin vastustaa paimenviran avaamista naisille?   

Kirja aloittaa alusta, ensimmäisestä Mooseksen kirjasta. Heti Raamatun alkulehdiltä käy selväksi, että mies ja nainen ovat molemmat luotu yhtä arvokkaiksi ihmisyytensä suhteen ja yhtä taidollisiksi huolehtimaan Jumalan luomakunnasta. Syntiin langenneessa maailmassa tämä totuus kuitenkin unohtui.

Jeesuksen saapuessa kaikkein koskettavinta on ehkä naisten mielestä se, miten Jeesus jatkuvasti kohteli naisia juutalaisen kulttuurin vastaisesti antamalle heille mahdollisuuden kuunnella Hänen opetuksiaan, kysyä ja keskustella sekä palvella Häntä miesten joukossa. Jeesus kohteli naisia ihmisinä, joilla on hengellisiä, henkisiä ja fyysisiä tarpeita.  Postaukseni "Jeesus ja naiset" onkin yksi suosikkitekstini. Uuden Testamentin sivuilla tuleekin ilmi, miten naisten asema parani huomattavasti kristillisen seurakunnan piirissä, sen vaikutuksia saamme Suomessakin naisena nauttia. 

Soili Haverisen kirjoittamassa osassa itselleni uusi mutta ajankohtainen kysymys on, miksi monet ajavat naispappeutta/naisvanhemmuutta seurakunnissa.  Mitkä ovat ne ideologiset taustat tälle liikkeelle? Tämä on aihe, johon en ole itse vielä tutustunut, joten keskityn kirjoittamaan siitä. 

Kirjoitan aiheesta kaksi postausta. Tässä käyn läpi kristillisen naiskäsityksen historiaa ja filosofian vaikutuksia varhaiseen kirkko-oppiin ja seuraavassa kirjoitan feministiteologiasta ja siitä, millaista ideologiaa seurakunnalle syötetään naisten oikeuksien varjolla.  (Nojaan asiaa opiskelleen Haverisen tekstiin, suorat lainaukset ovat lainausmerkeissä.)

Kristillisen naiskäsityksen historiaa

Alkuseurakunnassa naisten osallisuus oli itsestäänselvyys. Jeesuksen antama esimerkki siitä, miten miehen tulee kohdella naista nosti naiset arvoon, jota senaikainen kulttuuri ei olisi heille antanut.  Mailis Janatuinen kirjoittaa kirjan ensimmäisessä osassa yksityiskohtaisesti Uudessa Testamentissa mainituista seurakunnan aktiivinaisista.  

  

Kun apostolien sukupolvi oli kuollut, kirjoitusten painoarvo alkoi kasvaa ja oikean opin siirtäminen tuleville sukupolville tuli yhä keskeisemmäksi. Harhaoppeja on ollut aina seuraamassa apostolien oppia ja niiden torjumiseksi seurakunnalla piti olla yhtenäinen käsitys siitä, mikä on Jumalan sanaa ja apostolien opetusta.  

Kirkkoisät loivat pohjan kristilliselle teologialle 100-500-luvulla nopeasti muuttuvassa yhteiskunnassa kun kristittyjen ja kristinuskon asema nousi vainotusta ryhmästä valtionuskonnoksi. Keskiaika olikin jo synkempää naisnäkökulmasta katsottuna.  Kristillinen oppi itsessään ei sisällä sorron aineksia, mutta tästä huolimatta kirkkohistoria on myös naisten sorron historiaa.  

Naisen aseman historiallinen tutkiminen objektiivisesti on vaikeaa. Asioiden todellisen tilan selvittämistä vaikeuttaa se, että naisista on kirjoitettu hyvin vähän. Suuri osa teksteistä on selibaattiin sitoutuneiden kirkonmiesten kynästä ja siksi naisten arkielämästä vieraantunutta.  Moni teksti onkin vihamielistä tai halveksiva naisia kohtaan.  

Naisten omaa ääntä ei kuule, sillä he eivät ole olleet yhteiskunnallisesti eivätkä kirkollisesti näkyvissä asemissa. Emme siis tiedä kokivatko he itsenä alistetuiksi. On toisaalta hyvin mahdollista, että he kokivat roolinsa perheyhteisöissä vaimoina ja äiteinä mielekkäinä ja merkityksellisinä. Objektiivista näkökulmaa, kuten kaikessa historiantutkimuksessa ymmärretään, ei ole.

Kun kristinusko muuttui valtionuskonnoksi, kirkon jäsenmäärä kasvoi. Kirkon johtomiehet halusivat turvata kirkon valta-aseman ja kohentaa sen yhteiskunnallista uskottavuutta. Uusilla jäsenillä ei ollut välttämättä tietoa kristinuskon keskeisestä sanomasta, joten tarvittiin enemmän pappeja. Alkuseurakunnassa yleinen maallikkovastuu väistyi ja papisto hengellisinä virkamiehinä nousi keskeiselle sijalle.  Yhteiskuntakelpoisuuden paine vaikutti kirkkoon, ihan niin kuin se vaikuttaa tänäkin päivänä. Oppiin on aina tullut vaikutteita kunkin ajan ajatusvirtauksista, kun kirkko on hakenut uskottavuutta yhteiskunnassa. 

Filosofian vaikutukset ja ihmiskuva

Rooman valtakunnassa vaikutti kaksi meillekin tuttua filosofiaa: Kreikkalaisen hellennistisen kulttuurin perintö, Platon (427-347 eKr) ja uusplatonismi sekä Aristoteles (384-322 eKr). Platonismi (uusplatonismi) vaikutti kristilliseen kirkkoon 200-luvulta lähtien Augustinuksen kautta ja Aristoteles tuli tunnetuksi vasta 1200-luvulla Tuomas Akvinolaisen vaikutuksesta.

Koska halusin ymmärtää Haverisen tekstiä syvemmin, kävin lukemassa Platonin elämästä ja filosofiasta. Tässä Wikipedia kertoo sen vaikutuksista kristinuskoon: 

”Keski- ja uusplatonismi vaikuttivat edelleen varhaisten kirkkoisien, kuten Justinos Marttyyrin ja Augustinuksen, ajatteluun ja sitä kautta kristinuskon teologiaan ja skolastiseen filosofiaan koko varhaiskeskiajaksi. Erityisesti Augustinuksen kautta Platonin ajattelu vaikutti läntisen kirkon käsityksiin ajasta ja ikuisuudesta, ja hänet voidaan nähdä platonilaisen perinteen vakiinnuttajana lännen filosofiassa ja teologiassa. 500-luvulla eläneen Pseudo-Dionysios Areopagitan teoksia voidaan pitää ensimmäisenä varsinaisena yrityksenä muodostaa synteesi platonismista ja kristinuskosta.”

Molempien filosofien naiskäsitys edusti sen ajan kreikkalaista sukupuolikäsitystä, joka laittoi naisen aseman miehen alapuolelle. Nainen oli miehen omaisuutta, eikä tasavertoinen kumppani, siksi miesten välinen homoseksuaalisuus nähtiin henkisempänä parisuhteen muotona. 

Kristilliseen teologiaan vaikutti merkittäväksi Platonin dualistinen ihmiskuva, ei niinkään hänen naiskuvansa. Dualismi kuvaa, miten ruumiillisina olentoina olemme sidottuja näkyväiseen, mutta sielumme kautta olemme tekemisissä ideatodellisuuden kanssa.  Tässä ihmiskuvassa sielu henkimaailmaan kuuluvana on ikuisesti hyvä ja ruumis maailmaan kuuluvana paha ja saastainen. Teologit tulkitsivat sukupuolisuuden niin, että nainen edustaa ruumista, koska hän herättää miehessä seksuaalisia haluja ja synnyttää lapsia ja mies puolestaan edustaa henkeä. 

Platonin oppilaan Aristoteleen filosofiassa todellisuus on myös kahdessa osassa, vaikka hän ei irrottanutkaan ideamaailmaa materiaalisesta maailmasta.  ”Hänen mukaansa maailma muodostuu muodosta eli formasta (vrt. Platonin ideat) ja aineesta eli materiasta, joista edellinen on ensisijaista ja korkeampaa. Aristoteleen mukaan lapsen syntymässä miehen osuus on tärkeämpi, koska ihmisen forma tulee lapseen miehen siemennesteestä, joka antaa muodon naiselta tulevalle materialle. Jos tässä yhdistymisessä kaikki onnistuu, ja forma hallitsee materiaa asiaan kuuluvalla tavalla, syntyy poikalapsi. Jos jokin menee pieleen, syntyy tyttö, vajaamielinen tai epämuodostunut lapsi. Nainen on Aristoteleen mukaan lähtökohtaisesti epäonnistumisen tuotos eikä Jumalan ainutlaatuista ja hyvää luomistyötä ja suunnitelmaa. Hänessä ihmisyys toteutuu vajaasti, ja feminiinisyys nähdään pelkkänä maskuliinisuuden puutteena, eikä minään itsessään hyvänä.”

Aristoteleen naiskuva on siis ajautunut hyvin kauas siitä ihastuneesta huudahduksesta, kun Adam näki naisen ensimmäistä kertaa: ”Tämä se on! Tämä on luu minun luustani ja liha minun lihastani. Naiseksi häntä sanottakoon: miehestä hänet on otettu” (1 Moos 2:23).  Aristoteleen näkemykset kuitenkin kummittelevat tänäkin päivänä ja ovat vaikuttaneet kristillisyydessäkin pitkään.

Kun kirkon elämässä korostui papiston asema ja uusplatoniset käsitykset yleistyivät, naiset joutuivat syrjään seurakuntaelämässä.  Myös platoninen ruumiillisuudenhalveksunta siirtyi ihanteeksi kristittyjen parissa, ja koska naista pidettiin ruumiillisempana kuin miestä, häntä pidettiin alempiarvoisena. 

Haverinen kirjoittaa, että usein kuuluu väitteitä, että kristillisessä kirkossa nainen sai sielun vasta 300-luvulla. Hän väittää vastaan ja sanoo, että vasta 300-luvulla naisen sielu haluttiin kiistää. Emme voi sivuuttaa Raamatun todistusaineistoa siitä, että naisella on sielu ja että hän on myös Jumalan kuva. Raamatun ja kristillisen opin ansiosta nainen sai siis pitää edes sielunsa. 

Augustinus, 354-430

Haverinen käy läpi myös kirkkoisien omaksumaa platonista ruumiinvieroksuntaa, asketismin ihannoimista ja selibaattia. Merkittävin näistä oli kirkkoisä Augustinus (354-430), jonka kautta Jumala on myös siunannut kirkkoa.  Augustinuksen ihannoiman uusplatonismin kautta kuitenkin naiskäsitys muuttui kirkossa ikävään suuntaan.  Ruumiillisuus oli pahasta, seksuaalisuus oli ruumiillista ja siten pahaa, naiset synnyttävät miehissä seksuaalista halua, joten naiset ovat pahoja.  Ideaaliksi nousi seksitön, haluton avioliitto.

Keskiajalla alamäkeen, reformaatio pelastaa

Keskiajalla (500-1500-l.) naiskäsitys oli kaksijakoinen. Toisaalta naisia halveksittiin (koska seksuaalisten halujen herättäminen miehissä), mutta toisaalta palvottiin Neitsyt Mariaa Ikuisena Neitsyenä.  Monet nykyajan feministiteologit innostuvat Neitsyt Marian palvonnasta patriarkaalisen uskonnon keskuudessa, huomaamatta, että tavallinen juutalaistyttö muutettiin ikuisesti viattomana pysyväksi neitsyeksi ja jumalalliseksi Äidiksi, jolla ei ole enää mitään yhteistä meidän tavallisten naisten kanssa. Tästä näkökulmasta katsottuna Neitsyt Marian palvonta on tavallisten naisten halveksuntaa.

Marian palvonta loppui reformaation vaikutusalueilla 1500-luvun jälkeen. Reformaatiossa myös naiskäsitys ja avioliittokuva palasi raamatullisiin juuriinsa ja naisten asema parani Sola Scriptura eli Yksin Raamattu-periaatteella. 

Haverinen kirjoittaa, että on totta, että kirkon historiassa monet miehet ovat halveksineet naisia ja kohdelleet heitä väärin. Monia epäkohtia on korjattu viimeisen kahdensadan vuoden aikana. 

Feministiteologia on toisaalta aktiivisesti tutkinut kirkkohistoriaa varustettuna selkeällä missiolla: nostaa esiin naissorto ja naisten kärsimys. ”Näiden historiassa eläneiden ja kauan sitten kuolleiden naisten kärsimyksellä yritetään oikeuttaa tietyt länsimaisten nykynaisten valtapyrkimykset, vaikka nämä eivät ole sitä sortoa koskaan itse kokeneetkaan.” Keinotekoisesti luodaan myös asetelma, jossa nykymiehet laitetaan katumaan asioita, joita he eivät ole koskaan tehneet eivätkä koskaan tekisi. Nykynaisen säälipisteiden keruu historian tapahtumien vuoksi on osa samaa asetelmaa. 

Naistutkimuksessa on myös ohitettu jatkuvasti se merkitys, joka naisilla on ollut historian äiteinä, lasten kasvattajina ja vaimoina. ”Jokaisella merkittävällä kirkonmiehellä on ollut äiti, joka on vaikuttanut merkittävästi siihen, millainen aikuinen hänestä on tullut. Äiteinä naisilla on ollut suuri vaikutus kristilliseen kirkkoon, vaikka heidän nimensä ei olekaan tallentunut historiankirjoihin. Tätä vaikutusta ei ole syytä väheksyä.”

Haverinen sanoo myös, että historian väärintekoihin keskittyminen kiinnittää ihmisten huomion pois nykyajan epäkohdista, kuten yksinhuoltajaäitien taakat, vastuuttomat ja poissaolevat isät, pornografia ja prostituutio naisen alistajina ja syntymättömien lasten surmaaminen abortissa, jotka kaikki ovat feminismin hedelmää.  On helppoa kauhistella historian vääryyksiä ja unohtaa oman aikakauden vääryyksiin puuttuminen. 

Historian ja filosofian opiskelu avartaa

Naiskuvan historiasta lukeminen avasi itselleni sitä taustaa, josta moni feministiteologi ponnistaa. Ei ole kauankaan siitä, kun näin Facebookissa linkin, jossa ”paljastettiin” yksikin historiassa tapahtunut miesten salaliitto, kun naisia yritettiin ja yritetään alistaa kristinuskossa toisen luokan kansalaiseksi. 

En kiellä, etteikö historiassa olisi surkeita esimerkkejä halveksuvasta suhtautumisesta naisiin ja naisten aseman irvikuvasta, kun Jeesus teki niin paljon naisten aseman parantamiseksi. Mutta se, että historiasta etsimällä etsitään kauhutarinoita ja tehdään nykyajan seurakunnan miehistä sovinistihirviöitä ei kuulosta oikein vakuuttavalta historiantutkimukselta.

Törmäsin myös ensimmäistä kertaa kreikkalaisten filosofioiden vaikutukseen kristinuskossa. Onkin hyvä pitää silmät auki ja ymmärtää, että yhteiskunnassa osallisena oleva kirkko imee omiin oppeihinsa ylimääräistä, jopa vaarallista. Asiasta lukiessani löysin artikkeliin, josta otettuun lainaukseen on hyvä lopettaa tämä postaus:

 “The Galilean Gospel, as it proceeded from the lips of Jesus, was doubtless unaffected by Greek philosophy . . . . But [early Christianity] from its very beginning was formed by a confluence of Jewish and Hellenic religious ideas.” Dean Inge, Professor of Divinity

Jeesuksen sanoihin ei koskaan vaikuttaneet mitkään filosofiat. Ne olivat ja ovat yhä puhdasta Jumalan sanaa, korruptoimatonta ja täysin luotettavaa, joiden varaan voi rakentaa sekä oman elämänsä että nykyajan seurakuntaelämän.  

Kirkkohistoriasta voi oppia, mutta eikö olisikin ihmeellistä, jos ottaisimme oppimme vain Jeesukselta itseltään?   

Miten kirkkohistoriaan ja filosofiaan tutustuminen on muuttanut tai avartanut käsityksiäsi naisten asemasta seurakunnassa? 

Kenen sanoja kuuntelet?

Sanat ovat väkeviä. Oikeat sanat herättävät vastakaikua ja saavat meitä muuttamaan maailmaa. Taitava puhuja valaa rohkeutta ja saa meidät puuttumaan elämän epäkohtiin toiveikkaina.

Arkuuden kokeminen blogia kirjoittaessa ei ole outo tunne.  Joskus ajattelen: "Jos blogini lukija kysyisi minulta, mitä tehdä tässä tilanteessa, noudattaisinko omia neuvojani?".  On yksinkertaista kertoa toisille, mitä tehdä. Oma elämä on paljon monimutkaisempaa. Mutta vastaus on yksinkertainen: en voisi katsoa peiliin, jos kirjoittaisin toista ja tekisin toista. Joskus vuosia sitten kirjoittamani ohje tulee itselleni ajankohtaiseksi eikä minulla ole tekosyitä synnille.

Kay Bruner kirjoitti blogissaan, että Raamatun jakeet ovat paras tapa alistaa ihmisiä.

Fariseukset, kietoutuneina lakiin, tietävät sen. Uskonnolliset rakennelmat tietävät sen. Se toimii. Voit ahtaa ihmiset sisäiseen vankilaan ja hallita heitä sanoilla.
  
Siksi on elintärkeää ymmärtää Raamatun punainen lanka: Jeesus tarjoaa meille yltäkylläisen elämän.

Oletko sinä vapaa? Vai huolehditko siitä, mitä muut ajattelevat?

Onko sinulla rauha? Vai oletko ahdistunut?

Pystytkö lepäämään?  Onko loppuunpalaminen lähellä?

Miten erotat fariseusten sanat Jeesuksen sanoista?

Jeesus itse kertoo, että Hänen seuraajansa tuntevat Hänen äänensä. Hyvä paimen on valmis antamaan henkensä lampaidensa edestä. Hyvä paimen palvelee ja huolehtii toisten hyvinvoinnista.

Älä seuraa viestintuojaa

• Jolla on paljon sääntöjä siitä, kuka saa olla sisäpiirissä ja kuka on ulkopuolinen
• Joka aiheuttaa näillä säännöillä kipua toisille 
• Jonka säännöt tekevät hänen oman elämänsä helpommaksi, ja toisten elämän vaikeammaksi
• Joka sanoo, että hänen sääntönsä ovat tärkeämpiä kuin rakkaus ja vapaus ja rauha koko maailmalle
• Joka kertoo, että hänen sääntöjensä ulkopuolelle menevän pitää pelätä. 

Kesälomalla minun on aina vaikea pitää kiinni rutiineista. En ole aukaissut Raamattua viikkoon. Olen lukenut opetuksia Raamatusta, olen seurannut hartauksia ja mietiskellyt eri jakeita, mutta en ole itse lukenut Raamatustani Jeesuksen sanoja. Siksi aukaisin Uuden Testamentin tänään ja luin Johanneksen evankeliumin kolmannen luvun.

Tässä luvussa on maailman kuuluisin Raamatunjae.  Jeesuksen luo tuli yöllä oppinut mies, jonka ihmispelostaan huolimatta oli saatava Jeesukselta vastauksia.  Mies halusi kuulla Jeesuksen sanovan, että Hän oli oikeasti Jumalan lähettämä. Vastaamatta miehen kysymykseen Jeesus täräyttää: ”Sinä et pääse taivaaseen, ellet synny uudesti ylhäältä.” Nikodeemus hämmentyi. Lainopettajana hän ajatteli olevansa jo toinen jalka taivaassa. Pelastuskysymys ei ollut hänellä edes asialistalla.

Jeesus tiesi Nikodeemuksen suurimman tarpeen.  Ja Nikodeemus huomasi, että hänellä ei ollut aavistustakaan miten uudestisyntyminen tapahtuu. Jeesus on suorapuheinen: ”Etkö sinä, joka olet Israelin opettaja, ymmärrä tätä?”  

Jos et tee niin kuin minä sanon, sinulla ei ole asiaa taivaaseen, sanoi Jeesus.

Ja Hän selittää Nikodeemukselle, että sitä, joka uskoo Jeesukseen, ei tuomita.

Koetko olosi tuomituksi? Se on helppoa. Minä tuomitsin itseni, koska en ollut lukenut Raamattuani viikkoon. Minkälainen kristitty sinä oikein olet? moitin itseäni mielessäni.  Tuomiota saa helposti osakseen myös muilta, ei tarvitse kuin aukaista suunsa ja kertoa mitä oikeasti ajattelee. Onko elämässäsi joku, joka kontrolloi tuomitsemalla?

Jeesus ei tullut maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan pelastamaan sen. Jos muserrut tuomion alla, ala kuuntelemaan Jeesuksen sanoja. Usko pelastaa. Se riittää. Jeesus on täyttänyt kaiken vaatimuksen ja kutsuu sinua istumaan aterialle Hänen kanssaan, nauttimaan yhdessäolosta.

Sanoilla on voimaa. Kenen sanoja uskot?  Miten se näkyy elämässäsi?
 


Kuva
FreeDigitalPhotos.net
“Running Children” by chrisroll

Kesäkuulumisia

Olet varmasti kuullut sanonnan: "Mitä enemmän tiedän, sitä vähemmän tiedän"? Viime talvena ostin jäsenyyden erääseen kirjoittajakiltaan ja olen ahminut opetuksia. Ja olen aloittanut kirjan, tai kaksi, tai kolme. Aloittaminen ei ole vaikeaa, mutta sitten alan miettimään, että tuleekohan tästä tarinaa vai olisiko parempi haudata se sinne kuuluisaan pöytälaatikkoon.

Rima on myös noussut kirjoittamisen suhteen. Olen sen itse nostanut, mutta osaankohan sen taas laskea sille tasolle, että kirjoittaminen sujuu yhtä hyvin kuin ennen? Olen myös ollut kuivilla aiheiden suhteen. Olen pohdiskellut näitä naisjuttuja jo vuosia, enkä koe niin polttavana niiden ääneen pohtimista täällä blogissa niin kuin ennen. 

En lopeta blogini kirjoittamista, mutta jos huomaat, että aiheet vaihtuvat, se johtuu tästä. Sain toisaalta kivan kommentin edelliseen postaukseen, jossa kysytään miten vaimo voi osoittaa alamaisuutta miehelle.  Vastasin sinne nyt niin pitkästi kuin kommenttilaatikkoon kehtaa kirjoittaa, mutta se sai minuakin miettimään, miten tämä tosiaan käytännössä toimii. Vaimoillehan on selkeä käsky Raamatussa alistua miehelleen kaikessa, mutta siellä ei ole esimerkkejä. Mitä sinä vastaisit tähän?

Odottelen myös postissa tulevaa kirjaa, jossa käsitellään naisasiaa seurakuntarooleissa. Ehkä sen luettua tulee pakottava tarve taas tännekin julkaista. Kerron ainakin kirjan nimen ja mitä siitä tykkäsin, kunhan olen sen lukenut.

Olemme lähdössä kesälomareissulle ja sen valmisteluissa on kauhea homma :) Minusta on kiva mennä reissuun niin, että koti jää siistiksi ja ylimääräinen roina siirtyy jonnekin muualle pölyttymään, varsinkin kun siellä asuu joku muu sillä aikaa kun olemme poissa. Monta pussia lasten pieniä vaatteita odottelee uutta kotia ja nakkelin vanhaa kosmetiikkaa roskin eräs ilta. Kerroin ystävilleni, että siellä oli mm. huulipuna, jonka olin ostanut sinkkuna Lontoosta ja nauroimme makeasti. En ole ollenkaan huulipunatyyppiä, ja ajattelin aina että kyllähän tätä vielä joskus sivelee, väri kun oli mieluisa. 

Olen myös ahminut kirjoja viikonloppuisin. Menin aloittamaan Hunger Games-kirjat (kirj. Suzanne Collins) enkä pystynyt lopettamaan ennenkuin kaikki kolme kirjaa oli luettu. Sitten muistin, että olin tykännyt Tessa Afsharin Pearl in the Sand-kirjasta, ja luin kaikki muutkin hänen kirjansa. Kirjahyllystä löytyi muutama muu novelli. Vähän mietin, että jääkö nyt kesälomalle mitään luettavaa.  Onneksi ei maailmasta kirjat lopu!

Oikein mukavaa juhannusta kaikille lukijoilleni!

Kuvat:
FreeDigitalPhotos.net
“One Strawberry” by Paul
“Caracol” by Gualberto107

Mitä ruokalistalta puuttuu?

Teetkö yksilölliset valintasi todella vapaasti vai onko sinut laitettu tietämättäsi samalle dieetille muiden kanssa?

Luin ajatuksia herättävän artikkelin yksilön valinnan vapauden harhakuvasta. Vaikka artikkelin aiheena on teknologia ja tuotekehittely, välittömästi ajattelin muitakin elämänvalintoja, joita kohtaamme.

Artikkelissa puhutaan siitä, miten länsimainen kulttuuri on rakennettu yksilöiden valinnan ja vapauden ideaalin ympärille. Me uskomme vilpittömästi, että tutkiessamme meille tarjottua ruokalistaa teemme vapaita valintoja.  Taistelemme näiden yksilöllisten valintojemme puolesta pysähtymättä miettimään, että on asioita, jotka eivät koskaan edes päässeet listalle.

Valintojen vertailun sijaan olisi tärkeämpää selvittää niiden tarjoajat. Mitkä ovat heidän motiivinsa? Miksi juuri nämä asiat ovat tarjolla? Entä listalta puuttuvat asiat? Miksi ne jäivät pois?

Taikurit osaavat käyttää ihmisten huomiokyvyn sokeita pisteitä, haavoituvaisuuksia ja rajoituksia. Kun tiedät mitä nappuloita painella, saat ihmiset tekemään juuri niitä valintoja, joita haluat heidän tekevän. Eivät taikurit ole ainoita, jotka osaavat pelata ihmismielellä.

Epäluuloinen luonteeni innostuu tällaisista ajatuksista.

Opiskeluiden rahoittamisen vaihtoeto on opintolaina. Autoa varten otetaan autolaina. Talolaina on nyt itsestään selvyys. Harva osaa tehdä valintansa velkaantumatta. Uskoisitko, jos kertoisin, että on olemassa valtioita, jotka maksavat lainansa takaisin? Mikä ja kuka hyötyy lainayhteiskunnasta?  Suomi oli ennen esimerkillinen ja ainutlaatuinen.

Suomessa ollaan valtavan keskittyneitä koulutukseen ja oppimiseen. Eräät ystäväni sanoivat, että kohta on ihan turhaa hakea mitään työpaikkaa, jollei ole maisterin papereita edes joltain alalta hankittuna.  Yhteiskunta kumartaa professoreille ja tohtoreille ja mielipiteitänsä ei pitäisi tuoda esiin ellei ole usean vuoden koulutusta alalta. Toisaalta ymmärrän. Toisaalta on olemassa todella fiksuja ihmisiä, joiden taidot eivät liity kirjoihin ja papereihin. Tieto ei tarkoita viisautta, paperit eivät takaa kykyjä.

Miksi maksaa satoja euroja tiettyjen vaatemerkkien käyttämisestä? Niitä mainostetaan laatuna ja parhaana, mutta kenen paras on tärkein? Merkkiyhtiöiden miljonäärijohtajien, jotka ostavat voitoilla neljännen ulkomaantalonsa? Vai hikipajoilla raatavien lapsien paras? Saavat ainakin tehdä työtä itsensä myymisen sijaan.  Kipaisepa kaatopaikan vaatevuorilla. Käyn mielelläni kirpputoreilla ja käytän vaatteitani vuosikymmenien ajan (olen siinä iässä, että voin todella sana käyttäneeni joitain vaatteita yli kymmenen vuotta).  Niin ja kuka päättää, mikä on muodikasta eli hyväksyttävää?

Miksi ruokasuositukset muuttuvat vuosikymmenistä toisiin? Huomasitko, miten sokeritehtaiden sponsoroimat tiedemiehet ja tutkijat haukkuivat rasvan maan rakoon? Sokerin vaarat salattiin ja sitä lisättiin huolettomasti vähärasvaisten tuotteiden makua parantamaan. Makunystyrämme ovat turtuneet luonnollisille mauille. Muoviin pakatut välipalat valtaavat perunasäiliöiden paikan keittiössä.

Miksi naiset muokkaavat kirurgin veitseäkin apuna käyttäen itsensä tietyn muotoiseksi ja kokoiseksi? Mietipä vähän mistä lähteistä tulee ihannevartalon myytti.

Missä vaiheessa kauniista kasvoista tuli valttikortti, ja ystävällisyys, nöyryys ja rehellisyys naurettiin katuojaan?  Milloin viimeksi joku kehui luonnettasi vartalosi sijaan?  Pitäisikö huolestua, jos saan kehuja ulkoisista avuista, mutten koskaan sisäisestä kauneudesta? Ei näköjään.

Naiset haluavat kokea itsensä tarpeellisiksi. Hienoa, laitetaan heidät luomaan uraa, ja nautitaan verokassan kilahtelusta, naisten vapausliikkeen nimessä tottakai. Ja lasten tai vanhusten ei nyt pitäisi olla kenenkään arvojärjestyksessä etusijalla.  

On olemassa valintoja, joita meille ei tarjota. Ehkä tuskailet ruokalistan kanssa ihmetellen, miksi mikään ei tunnu sopivan. Johtuisiko se siitä, että kaipaat asioita, joista ei puhuta, haluat valita jotain, jota ei ole tarjolla?

Raha ja valta ovat ihan valtavan suuri motivoija. Se on perusteena kaikelle päätöksenteolle. Uskallatko kyseenalaistaa, uskallatko valita toisin?

En osaa sanoa, millaisia valintoja tekisin, jos en olisi kristitty. Mutta kristittynä olen omaksunut toisenlaiset arvot ja en pelkää olla erilainen.

Raamattu varoittaa rikkauksien tavoittelemisesta. Rikkaus ei ole väärin, mutta jos se on elämäsi ainoa päämäärä, olet vaarallinen. Raamattu varoittaa vallasta. Valta itsessään ei ole väärin, mutta sen janoaminen kaiken muun kustannuksella on hirviömäistä. Raamattu varoittaa avioliiton ulkopuolisesta seksistä. Seksi ei ole väärin, mutta jos sitä käytetään Jumalan asettamien rajojen ulkopuolella, se repii sinut rikki.

Vanhempana nautin ajatuksesta, että saan kasvattaa lapseni ajattelemaan kriittisesti. Jumalattomasta kulutusyhteiskunnasta ei esimerkkejä puutu.  Päämääränäni on opettaa heidät tekemään hyviä valintoja ja arvostamaan Jumalan mielipidettä enemmän kuin ihmisten. Toivon, että heidän elämässään ihmiset olisivat etusijalla, aina, joka tapauksessa.  Haluan heidän valitsevan elämäänsä jotain kestävää ja muuttumatonta, joka kantaa heitä kehdosta hautaan. Tässäpä tekemistä seuraaville vuosille!
  

Mestaripyyhkijä-äiti

Odota vaan! 

Neljän lapsen äitinä elän luutu kädessä.  Pyyhin aina jotain. Jos aamupalalle on selvitty ilman vessan pesua, pyyhin sitten kaatuneita maitolaseja ja pöytään takertuvia puuronrippeitä.  Välipalalla joku ehtii puristella mandariinit mehuiksi ja sitten lattialle sattuu taas kuivaksi opettelevan vahingot. Talviaikaan on nuhanenät ja kesäaikaan jäätelönaamat.  Pyyhin ikkunoista piirrosjälkiä, kirjahyllyistä pölyjä ja eteisen lattialta kurakelien jäänteitä.  Joku kaatuu ja pyyhin housuista hiekat tai naarmuuntuneesta polvesta veret. Pyyhin pikku kasvoilta kyyneleet, kuolat ja maitopuklut.  

Eräällä matkalla pyyhin taksin lattialta oksennuksia ja nyrkkipyykkäsin pikkuhousuista ripulia lentokentän lähtöaulan vessassa ennen kuin ensimmäinen lento oli edes lähtenyt.  Ja kyllä, se oli juuri se matka, jolloin olin ajatellut, että eihän niitä ylimääräisiä alushousuja enää tarvita lasten käsimatkatavaroihin. 

Kerran jotain pyyhkiessäni nimesin itseni mestaripyyhkijäksi – ja sitten aloin muistella Raamatusta kohtia, joissa Jumalakin pyyhkii.  Kirjoitin aiheesta kolumnin Ruut-lehteen. 

Myöhästyneet äitienpäiväonnittelut muillekin mestaripyyhkijöille!


kuva: FreeDigitalPhotos.net/imagerymajestic