Voiko naisen kutsua pastoriksi haastaa?

Yksi suuri argumentti naispappeuden ja naispastoriuden puolesta on: ”Minulla on kutsu Jumalalta olla pappi/seurakunnan vanhin/yhteisömme hengellinen johtaja”.  

Tätä vastaan on vaikea sanoa mitään. Mikä minä olen toisen kutsua epäilemään? Jumalahan on vuosisatoja kutsunut erilaisia ihmisiä hyvin yllättäviin paikkoihin, asemiin, jonne muut ihmiset eivät olisi heitä suositelleet.  

Voiko toisen ihmisen kutsua asettaa kyseenalaiseksi?

Väitän, että tässä tapauksessa, kun nainen kokee kutsun seurakunnan hengellisen isän ja johtajan virkaan, voi. Perustelen väitteeni Raamatulla.   

Peruste 1: Henkilökohtainen kutsu ei ole henkilökohtainen

Jumalan kutsu koetaan hyvin henkilökohtaisesti.  Kutsuprosessi seurakunnassa ei kuitenkaan ole henkilökohtainen. Hengellistä lahjaa ei voi käyttää seurakunnassa miten itse haluaa, vaan se alistetaan Jumalan Sanan alle (vrt. kielilläpuhumisen ja profetoimisen lahja, 1 Kor 14:28-30). Osa raamatullista kutsun vahvistamisprosessia on, että kutsuttu kysyy neuvoa ja ohjeita muilta kristityiltä. ”Hankkeet sortuvat, missä neuvonpito puuttuu; mutta ne toteutuvat, missä on runsaasti neuvonantajia.” (San 15:22).  Oma puoliso, seurakunnan johto ja lopulta seurakunta ovat yhdessä vahvistamassa sisäistä kutsua ulkoisesti. 

Seurakunnan kaitsijan virkaan ei riitä se, että on sisäinen kutsu.  Asema on julkinen ja siinä olevia sekä arvostetaan korkealle että arvostellaan ankarasti. ”Veljeni, älkööt aivan monet teistä pyrkikö opettajiksi, sillä te tiedätte, että me saamme sitä kovemman tuomion.” Jaak 3:1. Sen vuoksi kutsun on myös oltava julkinen. Hengellisessä johtajuudessa palvelevalta vaaditaan paljon, koska he johdattavat muita. 

Seurakunnan kaitsijan ja vanhimman yksi tehtävistä on seurakuntalaisten uskonelämän arvioiminen ja heidän hengellisen kasvunsa tukeminen.  Samalla pastori on koko yhteisön hengellinen johtaja.  Hänen elämänsä tulee olla niin esimerkillistä, että ulkopuolisetkin antavat hänestä hyvän todistuksen (1 Tim 3:7).  Kukaan ei pysty tähän yksin, kaitsijoilla tulee aina olla elämässään ihmisiä, joilla on oikeus kysyä häneltä suoria kysymyksiä, ja joiden kanssa hän on täysin rehellinen elämänsä asioista. 

Toisilla on oikeus, ei, vaan velvollisuus haastaa saamaasi kutsua ja kysyä sinulta tiukkoja kysymyksiä.

Toinen perusteeni liittyy suoraan tähän. Sinun pitää kestää se, että kutsusi koetellaan Raamatun opetuksella. Mikään kutsu, joka ei ole yhteneväinen Jumalan Sanan mukaan, ei ole Jumalalta.

Peruste 2: Avioliittojärjestys ja seurakuntajärjestys liittyvät yhteen

Raamatussa avioliitolla ja seurakunnalla on yhteys. Paavali kirjoittaa ohjeita vaimoille ja miehille Efesolaiskirjeessä luvussa 5 ja vertaa avioliittojärjestystä seurakuntajärjestykseen.

Vaimo on miehelleen alamainen, niin kuin seurakunta on Kristukselle alamainen.  

Mies rakastaa vaimoaan, niin kuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi itsensä sen puolesta.

Mies on vaimon pää, niin kuin Kristus on seurakunnan pää ja ruumiin vapahtaja.

Mies rakastaa vaimoaan kuin omaa ruumistaan, vaalii ja ravitsee, niin kuin Kristus vaalii ja ravitsee seurakuntaa. 

Paavali myöntää, että tämä on salaisuus. Mysteeri, arvoitus. Hän tarkoittaa Kristusta ja seurakuntaa. 

Ja samalla hän vahvistaa avioliittoa, tätä pyhää suhdetta, jossa mies jättää vanhempansa, liittyy vaimoonsa ja he tulevat yhdeksi lihaksi. Paavali sanoo vielä kerran, aivan kuin se ei olisi jo selvää, että miehen tulee rakastaa vaimoaan niin kuin itseään, vaimon tulee kunnioittaa miestään. 

Aivan niin kuin avioliitossa on järjestys, myös seurakunnassa on järjestys. Kun vaimo alistuu miehelleen, hän tukee miehensä asemaa, roolia, jonka Jumala on hänelle antanut perheen johtajana. Tässä ei ole kysymys ihmisarvosta, ihmisoikeuksista tai ihmisviisaudesta. Kyseessä on Jumalan asettama järjestys, asema, rooli, hierarkia. 

Mies todistaa kotielämällään kykenevänsä olemaan seurakunnan vanhin. ”Hänen tulee hallita hyvin oma kotinsa ja kaikella arvokkuudella pitää lapsensa kuuliaisena. Jos joku ei pysty hallitsemaan omaa kotiaan, kuinka hän voi pitää huolta Jumalan seurakunnasta?” (1 Tim 3:4-5). Totuus tulee esiin kotielämässä läheisimmissä ihmissuhteissa: oletko kykeneväinen johtamaan perhettäsi? Rakastatko vaimoasi? Miten kasvatat lapsiasi?

Vanhassa Testamentissa Ylipappia kutsuttiin Jumalan temppelin esimieheksi (1 Aikak. 9:11, Neh 11:11). Kreikan kielen verbi ”hallita” tarkoittaa johtaa, hallita, opastaa, neuvoa, ylläpitää, pitää yllä järjestystä, huoltaa, pysyttää, kiinnittää huomiota ja harjoittaa ahkerasti, tunnollisesti ja huolellisesti.  Seurakunnan johtaminen ei ole keveä tehtävä, eikä se ole ura, jonne valitaan papereiden perusteella koulutetuin hakija. Seurakunnan kaitsijan kotielämä, moraali ja henkilökohtaiset ominaisuudet kertovat, onko hän kykenevä pitämään huolta Jumalan seurakunnasta.   

Jumala on asettanut miehen johtamaan avioliitossa, ja Hän on asettanut miehet johtamaan seurakunnassa. Vaimo, joka johtaa avioliitossa ja nainen, joka johtaa seurakunnassa, toimii vastoin Jumalan Sanaa. 

En ole tavannut yhtäkään vaimoa, joka toivoisi, että hänen miehensä olisi enemmän tossun alla, vähemmän aktiivinen ja vähemmän kiinnostunut avioliittonsa hyvinvoinnista ja lastensa kasvatuksesta.  Perheet ja avioliitot voivat hyvin, kun mies ottaa vastuuta ja pitää huolta vaimostaan ja lapsistaan.

Samalla tavalla koko Raamatun sanoma huomioiden, Jumala uskoo, että on seurakunnalle on hyväksi, jos miehet ottavat asemansa Kristuksen kaltaisina, nöyrinä, huolehtivina palvelijoina ja naiset tukevat heidän johtajuuttaan omilla lahjoillaan.  Raamatussa ei ole yhtään historianjaksoa, jossa naisille olisi annettu asema seurakunnan hengellisinä johtajina.  Jumala valitsi ylipapiksi Aaronin, vaikka Mirjam oli veljiensä kanssa Israelin kansan johtaja (Miika 6:4) ja leeviläisten joukosta vain miehet hoitivat temppelipalveluksia. 

Paavali myös selvästi kieltää naisen opettavan ja hallitsevan seurakunnassa, eli hän kieltää juuri ne tehtävät, jotka ovat seurakunnan kaitsijoiden ja vanhinten tehtävät. ”Minä en salli, että nainen opettaa ja hallitsee miestä…” (1 Tim 2:12).  

(Paavali ei kiellä kaikkea opettamista naisilta, esim. Tiitus 2:3-4 hän käskee vanhempia naisia opettamaan nuorempia naisia. Naisten ei kuitenkaan tule opettaa auktoriteettiasemassa seurakunnassa eli pastorina tai vanhimpana.)

Lue tästä erään naispapin kutsuprosessi: Miksi jätin pappisviran? Kirjoittanut Ulla Hindbeck

Kolmas peruste: Jumala on kutsunut sinut, mutta olet erehtynyt siitä, miten kutsu toimii käytännössä

Tein hiljattain hengellisten lahjojen testin, ja tuloksissa kolmen vahvimman lahjan joukossa oli paimenuus.  Testin tulosanalyysissa näytettiin kaikkien testiin osallistuneiden prosenttiosuudet ja mainittiin, että naiset yleensä saavat paljon paimenuuspisteitä, koska paimenen lahja on hyvin lähellä Jumalan naisille antamia äidillisiä vaistoja, jotka useimmilla naisilla ovat luonnollisia. 

Kutsun testaamisessa tärkeää on tutkiskella omaa sydäntään ja motivaatiota. ”Petollinen on sydän ylitse kaiken ja pahanilkinen; kuka taitaa sen tuntea?” (Jer 17:9).  Onko kutsu todella Jumalalta, vai onko se oma toivetta?  Yritätkö täyttää toisten ihmisten odotuksia? Onko motivaationa ylpeys tai ihmisten miellyttäminen? Tunnetko olosi ”kutsutuksi”, koska mielestäsi kaikista kristityimmät kristityt valitsevat kokopäiväsen palvelustehtävän? Hakeudutko johtamaan seurakuntaa naisena, jotta voisit todistaa jotain?

Mailis Janatuinen ja Soili Haverinen kirjoittavat kirjassaan tutkimuksesta, jossa selvisi, että suurin osa teologianopiskelijanaisista ei koe pappeutta houkuttelevana. Vain joka neljäs tähtäsi opintojensa alussa papiksi seurakuntaan, ja vain 10% naispuolisista teologian opiskelijoista koki seurakuntapapin työn erittäin kiinnostavana. Naisia kiinnosti enemmän lukion uskonnonopettajan, tutkijan, perheneuvojan, sairaalateologin, toimittajan ja lähetystyöntekijän ammatti sekä järjestöjen ei-papilliset tehtävät.   

Voiko olla niin, että seurakunnassa ei ole tarjolla palvelutehtäviä, joissa Raamatun opiskelua rakastava, paimenen ja evankelistan lahjoilla varustettu nainen voisi toteuttaa kutsuaan?  Onko seurakuntatilanteemme se, että tällainen nainen ei löydä muuta paikkaa lahjoilleen kuin pyrkiä vanhimman tai kaitsijan virkaan? 

Jumala kutsuu naisia työhönsä!  Hän sanoo: seuraa minua, palvele minua, anna itsesi kokonaan minulle. Tulen käyttämään sinua voimallisesti maan päällä tuomaan minulle kunniaa, pelastamaan syntisiä ja rakentamaan pyhiä. Tulen käyttämään sinua!

Ja naiset, jotka kuulevat tämän kutsun ja vilpittömästi etsivät paikkaansa seurakunnassa ajattelevat, että tämähän tarkoittaa pastorin paikkaa. Ehkä he toteavat, että ei ole muuta mahdollista virkaa käyttää lahjojani kuin olla auktoriteettiasemassa.  

Jos olet kamppaillut näiden asioiden kanssa, voi olla, että et erehtynyt Jumalan kutsusta, vaan erehdyit sen käytäntöön laittamisessa.  Seurakunnassasi on paljon tarpeita. Kotikaupungissasi on suuria tarpeita naisille, jotka rakastavat Jumalaa, tuntevat teologiansa ja haluavat palvella.  On saavuttamattomia kaupunginosia, kansanryhmiä, läänejä ja kaupunkeja, joissa kukaan ei ole todistamassa Jeesuksesta, puhumattakaan lähetystyön tarpeista.  Suomeen on tulvinut tuhansia pakolaisia, joilla on loputtomasti tarpeita. Suomessa on tuhansia lapsia, jotka ovat vanhempiensa laiminlyömiä. On tuhansia yksinäisiä vanhuksia. On erityislasten perheitä, jotka kaipaavat arjen apua. On kodittomia, alkoholisteja, yksinhuoltajia, narkomaaneja, vankeja, sairaita ja köyhiä. Maailmassa on yli 7,4 miljardia ihmistä.  Näistä 4,5 miljardia on alle 15-vuotiaita ja naisia. Voit tehdä mitä vain kohdataksesi heidän loputtomat tarpeensa. 

Miljoonat kristityt palvelevat Jumalaa ja ovat todistuksena työpaikoillaan ja ammateissaan. Ehkä meillä on jonkinlainen vääristynyt ajatus siitä, että ollakseni todella Jumalan käytössä, minun pitää olla kokoaikaisessa Jumalan valtakunnan työssä.  Ei ole väärin eikä maailmallista hankkia ammatti, josta nauttii ja tehdä työtä, jossa saa laittaa lahjansa likoon ja olla samalla tuomassa toivoa hukkuvalle maailmalle. 

Ja vielä viimeiseksi haluan kannustaa naisia ottamaan Jumalallisen palvelustehtävän olemalla vaimoja ja äitejä. Se on paikka, jota yksikään mies ei voi täyttää sinun puolestasi.  Maailma tarvitsee nähdä kristityn perheen esimerkin kaikkien hajonneiden avioliittojen ja rikkirevittyjen perheiden keskellä.  Maailma kaipaa nähdä vanhempia, jotka rakastavat lapsiaan ja panostavat kasvatustyöhön. Maailma kaipaa nähdä avioliittoja, jossa puolisot ovat uskollisesti sitoutuneita toisiinsa ja Jumalan Sanaan.  Ehkä perheesi voi tulla uudeksi perheeksi kodittomille, yksinäisille, orvoille ja hyljätyille.

Perhe on yhä se ydinyksikkö, johon Jumalakin vertaa seurakuntaansa. 

Lisäluettavaa ja lähteet:

Naispappeus ja uuden liiton seurakunta, Mikko Satama

Naispappeus ja kristillinen perhekäsitys, Mikko Satama

Should Women Become Pastors? Interview by John Piper

Leadership Qualifications, 1 Tim 3, Bible Gateway

Paimenuus, ihmisarvo ja sukupuoli, Mailis Janatuinen ja Soili Haverinen

http://biblehub.com/greek/4291.htm

Feministiteologian harha

(Tämä teksti  käsittelee feministiteologiaa ja seurakuntajärjestystä. Jos sinua kiinnostaa, mitä mieltä olen sekuläärifeminismistä ja miten tulkitsen feminismin kolmea aaltoa, klikkaa tänne.)

Viimeksi totesin,että tutkin historiassa vaikuttaneita filosofioita ja naisten asemaa ymmärtääkseni seurakunnissa käytävää naiskeskustelua. Seurakunta ei elä umpiossa ja se kohtaa aina ajatusvirtauksia, jotka imeytyvät sen oppiin. Kreikkalaisten filosofien Platonin ja Aristoteleen ihmiskuva on vaikuttanut suuresti sekä maailmanhistoriassa että kirkkohistoriassa.  Historiasta ymmärrän sen, että kukin seurakunta on tehnyt ratkaisujaan sen ajan yhteiskunnan paineiden vaikutuksesta. Onko olemassa seurakuntaa, joka pitäytyy täysin Jeesuksen ja apostolien opille ja osaa vastustaa kunkin yhteiskuntakauden ideologisia painotuksia?

Itselleni on toki tärkeää, että evankeliumi on ymmärrettävä jokaisessa kulttuurissa ja siksi sen esilletuominen on erilaista eri aikakausilla. On kuitenkin olemassa ikuiset totuudet, joiden ei tarvitse olla ajankohtaisia, suosittuja tai ymmärrettäviä. Ne ovat Jumalan aina kestäviä säädöksiä ja toimivat jokaisessa kulttuurissa ja historiankohdassa.     

Nykyajassa meidän on ymmärrettävä feministiteologiaa. Feministiteologia on yhteinen nimitys hyvin laajalle joukolle ideologioita ja tutkimusmetodeja.  Määritelmä Soili Haverisen artikkelista Feminismi, ihminen ja Jumala:  

”Feministiteologian nousukausi alkoi 1960-luvulla jolloin Yhdysvalloissa jalansijaa saanut naisliike kohdisti kritiikkinsä kirkossa ja sen traditiossa näkemäänsä patriarkaalisuutta vastaan. Feministiteologia on alkuperältään lähempänä feminismiä kuin teologiaa, koska sen tavoitteena on yhteiskunnallisen muutoksen aikaansaaminen teologian ja kirkollisen vaikuttamisen kautta. Suppeasti määriteltynä feministiteologia on yhteiskunnallisista ja kirkkopoliittisista syistä ja naisnäkökulmasta tehtävää kristillisen perinteen kritiikkiä ja uudelleentulkintaa, jonka tavoitteena on muuttaa uskon sisältöä ja kirkollisia valtarakenteita naisnäkökulmasta käsin.”

”Feministiteologialla on monia suuntauksia. Kirkon sisällä vaikuttavaa feministiteologiaa kutsutaan reformismiksi, joka jakautuu maltilliseen ja radikaaliin suuntaukseen.  Feministiteologian vanhin muoto, maltillinen reformismi, pyrkii korjaamaan naisvihamielisiä väärintulkintoja teologiassa ja kirkon rakenteissa, tunnustaen kuitenkin Raamatun ja kirkon opin auktoriteetin. Radikaalireformismi ei pidä Raamatun auktoriteettia koskemattomana, vaan ulottaa uudistushalunsa myös siihen ja kirkon oppiin. Raamattu ja oppi nähdään tiettyjen ihmisten jumalakokemuksen tuotteena ja tulkintana Jumalasta, ei Jumalan ilmoituksena itsestään. Suuntaus nostaa feministisen ideologian auktoriteetiksi, jonka valossa Raamattua ja kirkon oppia ja valtarakenteita arvioidaan. Radikaalireformismi on feministiteologian valtavirta ja siksi viittaan käsitteellä feministiteologia tässä artikkelissa aina siihen, ellen toisin mainitse.”

Muistan tervetulosanat Raamattukoulussa: meitä kehotettiin nöyrästi hyväksymään se, että todennäköisesti emme keksi mitään suurta totuutta ja seurakuntaa muuttavaa oppia, jos sitä ei meitä kokeneemmat ja viisaammat kirkkoisät ja uskonsankarit ole edeltävinä 1900 vuotena vielä keksineet.  Moni innokas uskoo löytävänsä jotain aivan uutta ja ihmeellistä Raamatusta ja kokee pystyvänsä muuttamaan satojen vuosien opin muutaman vuoden Raamatunopiskelullaan.

Soili Haverinen kirjoittaa kirjassa Paimenuus, ihmisarvo ja sukupuoli, että suomalaisessa pastorinvirkakeskustelussa on jätetty yksi aivan oleellisimmista kysymyksistä kysymättä. Tämä kysymys olisi paljastanut, millaista ideologiaa kirkkoon ollaan syöttämässä naisten oikeuksien varjolla. Se on yksinkertainen ja perustavanlaatuinen kysymys.  

Onko kukaan kysynyt: Miksi?

Miksi seurakuntien pitäisi avata paimenen ja vanhinten virka naisille? Jos tätä vaatimusta ei ole esitetty kristillisen uskon 1900 vuoden historian aikana, miksi se nousee esiin nyt? Mihin epäkohtaan vaaditaan korjauksia? Mikä on sen taustaideologia? Miten muuten epäkohtaa voisi korjata?

Feministiteologian keskustelu on täysin keskittynyt siihen, miten Raamattua voitaisiin tulkita niin, että naispappeus/paimenvirka voitaisiin hyväksyä. Se avaa Raamatun varustettuina omalla agendallaan: naiset pastoriksi. Jakeen merkitys on jo päätetty, etsinnässä ovat tavat, joilla näihin merkityksiin voidaan päätyä.

Ja feministiteologian kanssa keskusteluun alkaneet ovat unohtaneet kyseenalaistaa näiden vaatimusten taustahengen ja seuraamukset kristilliselle kirkolle. 

Kristillinen arvomaailma ei ole feministiteologiassa enää tärkeää. Tärkeää on oman agendan esiintuominen. Länsimainen ajattelu on ollut feministisesti värittynyttä jo yli 50 vuotta. Sen vaikutuksia teologiseen ajatteluun ja seurakuntien elämään ei tule vähätellä.  Haverinen sanoo, että feministinen teologia esittää useimmiten edustavansa aitoa ja väärentämätöntä kristinuskoa, jollaiseksi Jeesus sen alun perin tarkoitti. Se mieltää itsensä vapautusliikkeeksi, jossa se vapauttaa todellisen uskonnollisuuden ja naiset patriarkaalisuuden kahleista.

Kannattaa muistaa, miten uusplatoninen ajattelu vaikutti kristilliseen kirkkoon ja kirkon naiskuvaan voimakkaasti 200-luvulla ja uudelleen 1200-luvulla. Samoin feministinen ajattelu vaikuttaa tänä päivänä seurakuntien elämässä ja ajattelussa. Miten muuten voisi ollakaan, kun sen vapautussanomaa julistetaan joka tuutista  Seurakunnan jäsenet voivat alkaa sydämestään uskoa, että näinhän Raamattua tuleekin tulkita, huomaamatta itsessään ristiriitaisen feministiteologian ideologian vaikutuksia.  

Uskottavuutta nykyajassa haetaan uskon tulevaisuuden kustannuksella. 

Feministiteologia on esittänyt useita syytöksiä kristillistä uskoa, kirkkoa tai Raamattua vastaan, jotka Haverinen käy läpi kirjassa Paimenuus, ihmisarvo ja sukupuoli:

Syytös 1: Raamattu on miesten kirja miehille.

Syytös 2: Kristinusko on dualistinen ja asettaa naisen siksi miestä alempaan asemaan

Syytös 3: Kristillinen usko mies-Jumalaan tekee naisista vähemmän arvokkaita.

Syytös 4: Kristinusko on myöntänyt naiselle saman arvon kuin miehelle vasta sitten, kun naiset saavat toimia pappeina ja heidän pappeutensa hyväksytään kiistatta.

Syytös 5: Kaikki hierarkiat ovat alistavia ja kristinusko on hierarkkinen, joten kristinusko alistaa.

Keskityn syytökseen 4, feministiteologian ihmiskuvaan pohtimalla, miksi naisen ihmisarvo on riippuvainen hänen asemastaan seurakunnassa.  Tällä syytöksellään feministiteologit nimittäin paljastavat, että heidän maailmassaan kristinusko määrittelee ihmisen arvon sen mukaan, missä tehtävissä tämä toimii seurakunnassa.  Niiden, jotka kannattavat perinteistä paimenuutta, nähdään olevan uhka naisen ihmisarvolle.

Väite on ristiriidassa raamatullisen ihmiskäsityksen kanssa, jossa jokainen ihminen on Jumalan luomana arvokas, riippumatta tehtävistään ja töistään. Ne, jotka ajattelevat tehtävän seurakunnassa olevan sidoksissa ihmisarvoon kannattavat hyvin korkeakirkollista näkemystä, jossa pastori on välittäjä ihmisen ja Jumalan välillä ja lähempänä Jumalaa kuin muut ihmiset. Feministiteologian näkemys ei ota huomioon kristittyjen yhteistä pappeutta ja jokaisen ihmisen mahdollisuutta lähestyä Jumalaa Jeesuksen Kristuksen kautta.  

Feministiteologiassa ihmisarvon määrittelee ihminen itse.  Se ei enää usko siihen, että ihmisen arvon voi määrittää jokin hänen ulkopuolellaan oleva.  Niinpä feministinen teologia ei voi uskoa siihen, että kaikki ihmiset ovat yhtä arvokkaita ominaisuuksistaan riippumatta.  Feminismissä on paine todeta kaikki ihmiset pohjimmiltaan samanlaisiksi ja antaa kaikille yhtä suuri valta, jos ne haluavat pitää kiinni ihmisten yhtäläisestä arvosta.  Haverinen kirjoittaa, että kristinuskossa tätä painetta ei ole, koska ihmisten yhtäläinen arvo ei perustu ihmisten samanlaisuuteen tai yhtä suureen valtaan, vaan Jumalan tahtoon. 

Feminismissä suuri uhka tasa-arvolle on sukupuolten erilaisuus. Sillä ei ole ideologista pohjaa, joka kestäisi ihmisten erilaisuuden ja pystyisi silti pitämään kiinni yhtäläisestä arvosta. Se ei voi yhdistää sitä, että miehellä ja naisella on erilaiset roolit ja tehtävät ja silti he olisivat tasa-arvoisia. Siksi kritiikki, jota feministiteologia nostaa kristillistä ihmisarvoa kohtaan nouseekin sen omista ideologisesta heikkoudesta. 

Jos kuulet seurakuntaa kritisoitavan siitä, että sen paimenina ja vanhimpina on vain miehiä, on hyvä kysyä kritisoijalta, onko kyse ihmisarvokysymyksestä. Jos on, puhuu toinen aidasta ja toinen aidanseipäistä.  Kristillisen seurakunnan päätös noudattaa raamatullista johtamismallia ei ole ihmisarvokysymys eikä kyse ole naisten halventamisesta tai naissorrosta. Päätöksen perusteena on alistuminen Jumalan luomisessa asettamaan järjestykseen ja sen hyväksyminen, että naisella ja miehellä voi olla erilaiset roolit ja tehtävät elämässä ja seurakunnassa, ilman että kenenkään ihmisarvoa poljetaan.   

Ehkä asia ei ole vielä selvä kaikille. Feminismin vaikutus ihmiskäsitykseen sivuutetaan helposti, koska sillä ei nähdä olevan kosketusta asioiden todelliseen laitaan.  Tai ehkä annetaan femismin jyllätä, koska muuten naisten asioita ei saataisi kuntoon.  Haverinen huomauttaa, että kristittyjen olisi syytä kiinnittää huomiota feminismiin ja sen ajamiin asioihin. Vaikka se esiintyy mielellään ihmisoikeuksien esitaistelijana, on yksi sen suurimpia saavutuksia tuhansien syntymättömien lasten surmaaminen.  Suomessa on tapettu jo yli puoli miljoonaa vauvaa äitinsä kohtuun, kaikki naisten oikeuksien varjolla.  Kiinnostaako sinua millainen ideologia sallii äidille oikeuden tappaa oman lapsensa? Antaisitko sille vallan johtaa seurakuntaasi tai yhteiskuntaa?

Yksi feminismin silmiinpistävä piirre on, että se ei aja kaikkien naisten asemaa. Se keskittyy niihin, jotka haluavat päästä naiseudestaan eroon ja tulla kohdelluiksi samalla tavoin kuin miehet. Feministiteologiassa ei arvosteta naisen tehtävää äitinä ja uuden sukupolven kasvattajana, vaan avioliittoon ja äitiyteen suhtaudutaan halveksivasti, jopa vihamielisesti. Martti Nissinen kirjoittaa artikkelissaan ”Oliko kaikki Eevan syytä”, että synnyttäjänä eli äitinä toimiminen oli Jumalan rangaistus syntiinlankeemuksesta naiselle.  Raamatusta voi lukea, että todellisuudessa rangaistus oli vaivat ja kivut, jotka liittyvät raskauteen ja synnytykseen.

Feministiteologit holhoavat naisia kertomalla heille, että todellista täyttymystä voi nainen kokea vain ollessaan miehen paikalla ja isänä – kuten seurakunnan isänä.  Naisen oikeuksia ajaessaan feminismi hyökkää naiseuden ytimen, äitiyteen ja kasvattajana toimimiseen.  Se jättää huomiotta monen naisen toiveen saada olla vaimo ja äiti ja vähättelee heidän kokemuksiaan olla onnellinen näissä rooleissaan.

Haverinen kirjoittaa, että feminismin suurin ongelma onkin naiset, jotka eivät halua noudattaa feminismin ihannoimaa sukupuoletonta elämää, vaan arvostavat itseänsä ja tehtäväänsä naisena.   

Raamattu pitää avata nöyrästi. Se on Jumalan Sana, Pyhä ja jokainen jae on Pyhän Hengen innoittamaa. En voi etsiä sieltä perusteluja omalle mielipiteelleni tai todisteita rakastamalleni ideologialle.  On inhimillistä nousta puolustuskannalle kun koen identiteettiäni tai vakaumustani kritisoitavan. Mutta Kristuksessa Jeesuksessa meitä kutsutaan nousemaan korottamaan vain Häntä ja hänen sanaansa.  On nöyrästi todettava, että mieltäni korruptoi tämä maailma ja tämän maailman hallitsija. Sanan opiskelun prosessissa rukoilen, että mieleni saa uudistua tutkiessani ”mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä.” (Room 12:1).

Naiselle Raamatussa annettu arvo on ollut jatkuvasti hyökkäyksen kohteena. Tänä päivänä hyökkäys on naamioitunut lupaavalta ja vapauttavalta kuulostavaan valheeseen: sinun ei tarvitse alistua olemaan nainen. Voit olla niinkuin mies ja tehdä kaikkea mitä miehetkin. Onhan sinulla oikeus toteuttaa itseäsi! Naisten rynnätessä innoissaan kuulemaan tällaista vapautussanomaa jalkoihin jää heidän ainutlaatuinen tehtävänsä olla vaimo ja äiti, uuden sukupolven kasvattaja ja monen hyvän työn tekijä kodeissa, kouluissa ja yhteiskunnassa.

Raamatun todellinen vapautussanoma on vapaus synnistä, häpeästä ja iankaikkisesta kadotuksesta. Se on vapaus olla juuri sitä, miksi Jumala on sinut luonut: mies tai nainen, Jumalan kuva, ainutlaatuisen arvokas ja tärkeä ja hyväksytty omana itsenään. Tarve tällaiselle ilosanomalle ei koskaan lopu, ja me tarvitsemme sitä tänä päivänä enemmän kuin koskaan.


Lisätty: lisäsin postauksen alkuun linkin, jossa käsittelen feminismiä. Lue se, jos sinua askarruttaa naisten äänioikeus ja mahdollisuus kouluttautua ammattiin. 

Filosofian ja kirkkohistorian kautta naisten asemasta keskustelemaan

Platon, 427–347 eKr. 

Mainitsin kesälomapostauksessa, että odottelin kirjaa postissa. Nyt se on saapunut ja luettukin jo. Kyllä kesälomalla kelpaa.

Kirja on Soili Haverisen ja Mailis Janatuisen Paimenuus, ihmisarvo ja sukupuoli.  Kirjassa pohditaan vastauksia seuraavin kysymyksiin: ”Mitä Raamattu opettaa naisen arvosta, asemasta ja seurakunnan paimenen tehtävästä? Mitkä ovat naisen pastoriviran ideologiset juuret?”  

Molemmat kirjailijat ovat teologian maistereita. Mailis Janatuinen on tunnettu lähetystyöntekijä ja Raamattupiirien perustaja. Mailis on taitava Raamatun opettaja, jonka opetuksia löytyy netistä ja toivon, että saan joskus mahdollisuuden kuulla häntä livenä.  Soili Haverinen on opiskelijatyöntekijä, raamattuopettaja ja poliittisesti aktiivinen Kristillisdemokraattien riveissä. 

Blogissani kirjoittamien pohdiskelujen valossa on ihme, etten ole törmännyt tähän kirjaan aiemmin. Se on nimittäin julkaistu jo vuonna 2009, jolloin Suomen evankelis-luterilaisen kirkon naispappeuden hyväksymisestä oli kulunut jo 20 vuotta. Kirjailijat ovat siis molemmat luterilaisen kirkon piiristä, joten siinäkin mielessä oli mielenkiintoista lukea heidän ajatuksistaan ja opistaan.

Kirja on jaettu kahteen osaan. Mailis Janatuinen käy läpi naisen asemaa, tehtävää ja arvoa Genesiksestä Uuteen Testamenttiin.  Soili Haverinen kirjoittaa ideologioista, jotka löytyvät naispappeuden takaa.

Paimenuus, ihmisarvo ja sukupuoli käy läpi juuri niitä asioita ja Raamatun jakeita, joita itsekin täällä blogissani olen pohtinut. Se pohtii erityisesti kiihkeää keskustelua, jota evankelis-luterialisessa kirkossa yhä käydään naispappeudesta.  Miksi niin moni vieläkin vastustaa paimenviran avaamista naisille?   

Kirja aloittaa alusta, ensimmäisestä Mooseksen kirjasta. Heti Raamatun alkulehdiltä käy selväksi, että mies ja nainen ovat molemmat luotu yhtä arvokkaiksi ihmisyytensä suhteen ja yhtä taidollisiksi huolehtimaan Jumalan luomakunnasta. Syntiin langenneessa maailmassa tämä totuus kuitenkin unohtui.

Jeesuksen saapuessa kaikkein koskettavinta on ehkä naisten mielestä se, miten Jeesus jatkuvasti kohteli naisia juutalaisen kulttuurin vastaisesti antamalle heille mahdollisuuden kuunnella Hänen opetuksiaan, kysyä ja keskustella sekä palvella Häntä miesten joukossa. Jeesus kohteli naisia ihmisinä, joilla on hengellisiä, henkisiä ja fyysisiä tarpeita.  Postaukseni "Jeesus ja naiset" onkin yksi suosikkitekstini. Uuden Testamentin sivuilla tuleekin ilmi, miten naisten asema parani huomattavasti kristillisen seurakunnan piirissä, sen vaikutuksia saamme Suomessakin naisena nauttia. 

Soili Haverisen kirjoittamassa osassa itselleni uusi mutta ajankohtainen kysymys on, miksi monet ajavat naispappeutta/naisvanhemmuutta seurakunnissa.  Mitkä ovat ne ideologiset taustat tälle liikkeelle? Tämä on aihe, johon en ole itse vielä tutustunut, joten keskityn kirjoittamaan siitä. 

Kirjoitan aiheesta kaksi postausta. Tässä käyn läpi kristillisen naiskäsityksen historiaa ja filosofian vaikutuksia varhaiseen kirkko-oppiin ja seuraavassa kirjoitan feministiteologiasta ja siitä, millaista ideologiaa seurakunnalle syötetään naisten oikeuksien varjolla.  (Nojaan asiaa opiskelleen Haverisen tekstiin, suorat lainaukset ovat lainausmerkeissä.)

Kristillisen naiskäsityksen historiaa

Alkuseurakunnassa naisten osallisuus oli itsestäänselvyys. Jeesuksen antama esimerkki siitä, miten miehen tulee kohdella naista nosti naiset arvoon, jota senaikainen kulttuuri ei olisi heille antanut.  Mailis Janatuinen kirjoittaa kirjan ensimmäisessä osassa yksityiskohtaisesti Uudessa Testamentissa mainituista seurakunnan aktiivinaisista.  

  

Kun apostolien sukupolvi oli kuollut, kirjoitusten painoarvo alkoi kasvaa ja oikean opin siirtäminen tuleville sukupolville tuli yhä keskeisemmäksi. Harhaoppeja on ollut aina seuraamassa apostolien oppia ja niiden torjumiseksi seurakunnalla piti olla yhtenäinen käsitys siitä, mikä on Jumalan sanaa ja apostolien opetusta.  

Kirkkoisät loivat pohjan kristilliselle teologialle 100-500-luvulla nopeasti muuttuvassa yhteiskunnassa kun kristittyjen ja kristinuskon asema nousi vainotusta ryhmästä valtionuskonnoksi. Keskiaika olikin jo synkempää naisnäkökulmasta katsottuna.  Kristillinen oppi itsessään ei sisällä sorron aineksia, mutta tästä huolimatta kirkkohistoria on myös naisten sorron historiaa.  

Naisen aseman historiallinen tutkiminen objektiivisesti on vaikeaa. Asioiden todellisen tilan selvittämistä vaikeuttaa se, että naisista on kirjoitettu hyvin vähän. Suuri osa teksteistä on selibaattiin sitoutuneiden kirkonmiesten kynästä ja siksi naisten arkielämästä vieraantunutta.  Moni teksti onkin vihamielistä tai halveksiva naisia kohtaan.  

Naisten omaa ääntä ei kuule, sillä he eivät ole olleet yhteiskunnallisesti eivätkä kirkollisesti näkyvissä asemissa. Emme siis tiedä kokivatko he itsenä alistetuiksi. On toisaalta hyvin mahdollista, että he kokivat roolinsa perheyhteisöissä vaimoina ja äiteinä mielekkäinä ja merkityksellisinä. Objektiivista näkökulmaa, kuten kaikessa historiantutkimuksessa ymmärretään, ei ole.

Kun kristinusko muuttui valtionuskonnoksi, kirkon jäsenmäärä kasvoi. Kirkon johtomiehet halusivat turvata kirkon valta-aseman ja kohentaa sen yhteiskunnallista uskottavuutta. Uusilla jäsenillä ei ollut välttämättä tietoa kristinuskon keskeisestä sanomasta, joten tarvittiin enemmän pappeja. Alkuseurakunnassa yleinen maallikkovastuu väistyi ja papisto hengellisinä virkamiehinä nousi keskeiselle sijalle.  Yhteiskuntakelpoisuuden paine vaikutti kirkkoon, ihan niin kuin se vaikuttaa tänäkin päivänä. Oppiin on aina tullut vaikutteita kunkin ajan ajatusvirtauksista, kun kirkko on hakenut uskottavuutta yhteiskunnassa. 

Filosofian vaikutukset ja ihmiskuva

Rooman valtakunnassa vaikutti kaksi meillekin tuttua filosofiaa: Kreikkalaisen hellennistisen kulttuurin perintö, Platon (427-347 eKr) ja uusplatonismi sekä Aristoteles (384-322 eKr). Platonismi (uusplatonismi) vaikutti kristilliseen kirkkoon 200-luvulta lähtien Augustinuksen kautta ja Aristoteles tuli tunnetuksi vasta 1200-luvulla Tuomas Akvinolaisen vaikutuksesta.

Koska halusin ymmärtää Haverisen tekstiä syvemmin, kävin lukemassa Platonin elämästä ja filosofiasta. Tässä Wikipedia kertoo sen vaikutuksista kristinuskoon: 

”Keski- ja uusplatonismi vaikuttivat edelleen varhaisten kirkkoisien, kuten Justinos Marttyyrin ja Augustinuksen, ajatteluun ja sitä kautta kristinuskon teologiaan ja skolastiseen filosofiaan koko varhaiskeskiajaksi. Erityisesti Augustinuksen kautta Platonin ajattelu vaikutti läntisen kirkon käsityksiin ajasta ja ikuisuudesta, ja hänet voidaan nähdä platonilaisen perinteen vakiinnuttajana lännen filosofiassa ja teologiassa. 500-luvulla eläneen Pseudo-Dionysios Areopagitan teoksia voidaan pitää ensimmäisenä varsinaisena yrityksenä muodostaa synteesi platonismista ja kristinuskosta.”

Molempien filosofien naiskäsitys edusti sen ajan kreikkalaista sukupuolikäsitystä, joka laittoi naisen aseman miehen alapuolelle. Nainen oli miehen omaisuutta, eikä tasavertoinen kumppani, siksi miesten välinen homoseksuaalisuus nähtiin henkisempänä parisuhteen muotona. 

Kristilliseen teologiaan vaikutti merkittäväksi Platonin dualistinen ihmiskuva, ei niinkään hänen naiskuvansa. Dualismi kuvaa, miten ruumiillisina olentoina olemme sidottuja näkyväiseen, mutta sielumme kautta olemme tekemisissä ideatodellisuuden kanssa.  Tässä ihmiskuvassa sielu henkimaailmaan kuuluvana on ikuisesti hyvä ja ruumis maailmaan kuuluvana paha ja saastainen. Teologit tulkitsivat sukupuolisuuden niin, että nainen edustaa ruumista, koska hän herättää miehessä seksuaalisia haluja ja synnyttää lapsia ja mies puolestaan edustaa henkeä. 

Platonin oppilaan Aristoteleen filosofiassa todellisuus on myös kahdessa osassa, vaikka hän ei irrottanutkaan ideamaailmaa materiaalisesta maailmasta.  ”Hänen mukaansa maailma muodostuu muodosta eli formasta (vrt. Platonin ideat) ja aineesta eli materiasta, joista edellinen on ensisijaista ja korkeampaa. Aristoteleen mukaan lapsen syntymässä miehen osuus on tärkeämpi, koska ihmisen forma tulee lapseen miehen siemennesteestä, joka antaa muodon naiselta tulevalle materialle. Jos tässä yhdistymisessä kaikki onnistuu, ja forma hallitsee materiaa asiaan kuuluvalla tavalla, syntyy poikalapsi. Jos jokin menee pieleen, syntyy tyttö, vajaamielinen tai epämuodostunut lapsi. Nainen on Aristoteleen mukaan lähtökohtaisesti epäonnistumisen tuotos eikä Jumalan ainutlaatuista ja hyvää luomistyötä ja suunnitelmaa. Hänessä ihmisyys toteutuu vajaasti, ja feminiinisyys nähdään pelkkänä maskuliinisuuden puutteena, eikä minään itsessään hyvänä.”

Aristoteleen naiskuva on siis ajautunut hyvin kauas siitä ihastuneesta huudahduksesta, kun Adam näki naisen ensimmäistä kertaa: ”Tämä se on! Tämä on luu minun luustani ja liha minun lihastani. Naiseksi häntä sanottakoon: miehestä hänet on otettu” (1 Moos 2:23).  Aristoteleen näkemykset kuitenkin kummittelevat tänäkin päivänä ja ovat vaikuttaneet kristillisyydessäkin pitkään.

Kun kirkon elämässä korostui papiston asema ja uusplatoniset käsitykset yleistyivät, naiset joutuivat syrjään seurakuntaelämässä.  Myös platoninen ruumiillisuudenhalveksunta siirtyi ihanteeksi kristittyjen parissa, ja koska naista pidettiin ruumiillisempana kuin miestä, häntä pidettiin alempiarvoisena. 

Haverinen kirjoittaa, että usein kuuluu väitteitä, että kristillisessä kirkossa nainen sai sielun vasta 300-luvulla. Hän väittää vastaan ja sanoo, että vasta 300-luvulla naisen sielu haluttiin kiistää. Emme voi sivuuttaa Raamatun todistusaineistoa siitä, että naisella on sielu ja että hän on myös Jumalan kuva. Raamatun ja kristillisen opin ansiosta nainen sai siis pitää edes sielunsa. 

Augustinus, 354-430

Haverinen käy läpi myös kirkkoisien omaksumaa platonista ruumiinvieroksuntaa, asketismin ihannoimista ja selibaattia. Merkittävin näistä oli kirkkoisä Augustinus (354-430), jonka kautta Jumala on myös siunannut kirkkoa.  Augustinuksen ihannoiman uusplatonismin kautta kuitenkin naiskäsitys muuttui kirkossa ikävään suuntaan.  Ruumiillisuus oli pahasta, seksuaalisuus oli ruumiillista ja siten pahaa, naiset synnyttävät miehissä seksuaalista halua, joten naiset ovat pahoja.  Ideaaliksi nousi seksitön, haluton avioliitto.

Keskiajalla alamäkeen, reformaatio pelastaa

Keskiajalla (500-1500-l.) naiskäsitys oli kaksijakoinen. Toisaalta naisia halveksittiin (koska seksuaalisten halujen herättäminen miehissä), mutta toisaalta palvottiin Neitsyt Mariaa Ikuisena Neitsyenä.  Monet nykyajan feministiteologit innostuvat Neitsyt Marian palvonnasta patriarkaalisen uskonnon keskuudessa, huomaamatta, että tavallinen juutalaistyttö muutettiin ikuisesti viattomana pysyväksi neitsyeksi ja jumalalliseksi Äidiksi, jolla ei ole enää mitään yhteistä meidän tavallisten naisten kanssa. Tästä näkökulmasta katsottuna Neitsyt Marian palvonta on tavallisten naisten halveksuntaa.

Marian palvonta loppui reformaation vaikutusalueilla 1500-luvun jälkeen. Reformaatiossa myös naiskäsitys ja avioliittokuva palasi raamatullisiin juuriinsa ja naisten asema parani Sola Scriptura eli Yksin Raamattu-periaatteella. 

Haverinen kirjoittaa, että on totta, että kirkon historiassa monet miehet ovat halveksineet naisia ja kohdelleet heitä väärin. Monia epäkohtia on korjattu viimeisen kahdensadan vuoden aikana. 

Feministiteologia on toisaalta aktiivisesti tutkinut kirkkohistoriaa varustettuna selkeällä missiolla: nostaa esiin naissorto ja naisten kärsimys. ”Näiden historiassa eläneiden ja kauan sitten kuolleiden naisten kärsimyksellä yritetään oikeuttaa tietyt länsimaisten nykynaisten valtapyrkimykset, vaikka nämä eivät ole sitä sortoa koskaan itse kokeneetkaan.” Keinotekoisesti luodaan myös asetelma, jossa nykymiehet laitetaan katumaan asioita, joita he eivät ole koskaan tehneet eivätkä koskaan tekisi. Nykynaisen säälipisteiden keruu historian tapahtumien vuoksi on osa samaa asetelmaa. 

Naistutkimuksessa on myös ohitettu jatkuvasti se merkitys, joka naisilla on ollut historian äiteinä, lasten kasvattajina ja vaimoina. ”Jokaisella merkittävällä kirkonmiehellä on ollut äiti, joka on vaikuttanut merkittävästi siihen, millainen aikuinen hänestä on tullut. Äiteinä naisilla on ollut suuri vaikutus kristilliseen kirkkoon, vaikka heidän nimensä ei olekaan tallentunut historiankirjoihin. Tätä vaikutusta ei ole syytä väheksyä.”

Haverinen sanoo myös, että historian väärintekoihin keskittyminen kiinnittää ihmisten huomion pois nykyajan epäkohdista, kuten yksinhuoltajaäitien taakat, vastuuttomat ja poissaolevat isät, pornografia ja prostituutio naisen alistajina ja syntymättömien lasten surmaaminen abortissa, jotka kaikki ovat feminismin hedelmää.  On helppoa kauhistella historian vääryyksiä ja unohtaa oman aikakauden vääryyksiin puuttuminen. 

Historian ja filosofian opiskelu avartaa

Naiskuvan historiasta lukeminen avasi itselleni sitä taustaa, josta moni feministiteologi ponnistaa. Ei ole kauankaan siitä, kun näin Facebookissa linkin, jossa ”paljastettiin” yksikin historiassa tapahtunut miesten salaliitto, kun naisia yritettiin ja yritetään alistaa kristinuskossa toisen luokan kansalaiseksi. 

En kiellä, etteikö historiassa olisi surkeita esimerkkejä halveksuvasta suhtautumisesta naisiin ja naisten aseman irvikuvasta, kun Jeesus teki niin paljon naisten aseman parantamiseksi. Mutta se, että historiasta etsimällä etsitään kauhutarinoita ja tehdään nykyajan seurakunnan miehistä sovinistihirviöitä ei kuulosta oikein vakuuttavalta historiantutkimukselta.

Törmäsin myös ensimmäistä kertaa kreikkalaisten filosofioiden vaikutukseen kristinuskossa. Onkin hyvä pitää silmät auki ja ymmärtää, että yhteiskunnassa osallisena oleva kirkko imee omiin oppeihinsa ylimääräistä, jopa vaarallista. Asiasta lukiessani löysin artikkeliin, josta otettuun lainaukseen on hyvä lopettaa tämä postaus:

 “The Galilean Gospel, as it proceeded from the lips of Jesus, was doubtless unaffected by Greek philosophy . . . . But [early Christianity] from its very beginning was formed by a confluence of Jewish and Hellenic religious ideas.” Dean Inge, Professor of Divinity

Jeesuksen sanoihin ei koskaan vaikuttaneet mitkään filosofiat. Ne olivat ja ovat yhä puhdasta Jumalan sanaa, korruptoimatonta ja täysin luotettavaa, joiden varaan voi rakentaa sekä oman elämänsä että nykyajan seurakuntaelämän.  

Kirkkohistoriasta voi oppia, mutta eikö olisikin ihmeellistä, jos ottaisimme oppimme vain Jeesukselta itseltään?   

Miten kirkkohistoriaan ja filosofiaan tutustuminen on muuttanut tai avartanut käsityksiäsi naisten asemasta seurakunnassa? 

Kenen sanoja kuuntelet?

Sanat ovat väkeviä. Oikeat sanat herättävät vastakaikua ja saavat meitä muuttamaan maailmaa. Taitava puhuja valaa rohkeutta ja saa meidät puuttumaan elämän epäkohtiin toiveikkaina.

Arkuuden kokeminen blogia kirjoittaessa ei ole outo tunne.  Joskus ajattelen: "Jos blogini lukija kysyisi minulta, mitä tehdä tässä tilanteessa, noudattaisinko omia neuvojani?".  On yksinkertaista kertoa toisille, mitä tehdä. Oma elämä on paljon monimutkaisempaa. Mutta vastaus on yksinkertainen: en voisi katsoa peiliin, jos kirjoittaisin toista ja tekisin toista. Joskus vuosia sitten kirjoittamani ohje tulee itselleni ajankohtaiseksi eikä minulla ole tekosyitä synnille.

Kay Bruner kirjoitti blogissaan, että Raamatun jakeet ovat paras tapa alistaa ihmisiä.

Fariseukset, kietoutuneina lakiin, tietävät sen. Uskonnolliset rakennelmat tietävät sen. Se toimii. Voit ahtaa ihmiset sisäiseen vankilaan ja hallita heitä sanoilla.
  
Siksi on elintärkeää ymmärtää Raamatun punainen lanka: Jeesus tarjoaa meille yltäkylläisen elämän.

Oletko sinä vapaa? Vai huolehditko siitä, mitä muut ajattelevat?

Onko sinulla rauha? Vai oletko ahdistunut?

Pystytkö lepäämään?  Onko loppuunpalaminen lähellä?

Miten erotat fariseusten sanat Jeesuksen sanoista?

Jeesus itse kertoo, että Hänen seuraajansa tuntevat Hänen äänensä. Hyvä paimen on valmis antamaan henkensä lampaidensa edestä. Hyvä paimen palvelee ja huolehtii toisten hyvinvoinnista.

Älä seuraa viestintuojaa

• Jolla on paljon sääntöjä siitä, kuka saa olla sisäpiirissä ja kuka on ulkopuolinen
• Joka aiheuttaa näillä säännöillä kipua toisille 
• Jonka säännöt tekevät hänen oman elämänsä helpommaksi, ja toisten elämän vaikeammaksi
• Joka sanoo, että hänen sääntönsä ovat tärkeämpiä kuin rakkaus ja vapaus ja rauha koko maailmalle
• Joka kertoo, että hänen sääntöjensä ulkopuolelle menevän pitää pelätä. 

Kesälomalla minun on aina vaikea pitää kiinni rutiineista. En ole aukaissut Raamattua viikkoon. Olen lukenut opetuksia Raamatusta, olen seurannut hartauksia ja mietiskellyt eri jakeita, mutta en ole itse lukenut Raamatustani Jeesuksen sanoja. Siksi aukaisin Uuden Testamentin tänään ja luin Johanneksen evankeliumin kolmannen luvun.

Tässä luvussa on maailman kuuluisin Raamatunjae.  Jeesuksen luo tuli yöllä oppinut mies, jonka ihmispelostaan huolimatta oli saatava Jeesukselta vastauksia.  Mies halusi kuulla Jeesuksen sanovan, että Hän oli oikeasti Jumalan lähettämä. Vastaamatta miehen kysymykseen Jeesus täräyttää: ”Sinä et pääse taivaaseen, ellet synny uudesti ylhäältä.” Nikodeemus hämmentyi. Lainopettajana hän ajatteli olevansa jo toinen jalka taivaassa. Pelastuskysymys ei ollut hänellä edes asialistalla.

Jeesus tiesi Nikodeemuksen suurimman tarpeen.  Ja Nikodeemus huomasi, että hänellä ei ollut aavistustakaan miten uudestisyntyminen tapahtuu. Jeesus on suorapuheinen: ”Etkö sinä, joka olet Israelin opettaja, ymmärrä tätä?”  

Jos et tee niin kuin minä sanon, sinulla ei ole asiaa taivaaseen, sanoi Jeesus.

Ja Hän selittää Nikodeemukselle, että sitä, joka uskoo Jeesukseen, ei tuomita.

Koetko olosi tuomituksi? Se on helppoa. Minä tuomitsin itseni, koska en ollut lukenut Raamattuani viikkoon. Minkälainen kristitty sinä oikein olet? moitin itseäni mielessäni.  Tuomiota saa helposti osakseen myös muilta, ei tarvitse kuin aukaista suunsa ja kertoa mitä oikeasti ajattelee. Onko elämässäsi joku, joka kontrolloi tuomitsemalla?

Jeesus ei tullut maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan pelastamaan sen. Jos muserrut tuomion alla, ala kuuntelemaan Jeesuksen sanoja. Usko pelastaa. Se riittää. Jeesus on täyttänyt kaiken vaatimuksen ja kutsuu sinua istumaan aterialle Hänen kanssaan, nauttimaan yhdessäolosta.

Sanoilla on voimaa. Kenen sanoja uskot?  Miten se näkyy elämässäsi?
 


Kuva
FreeDigitalPhotos.net
“Running Children” by chrisroll

Kesäkuulumisia

Olet varmasti kuullut sanonnan: "Mitä enemmän tiedän, sitä vähemmän tiedän"? Viime talvena ostin jäsenyyden erääseen kirjoittajakiltaan ja olen ahminut opetuksia. Ja olen aloittanut kirjan, tai kaksi, tai kolme. Aloittaminen ei ole vaikeaa, mutta sitten alan miettimään, että tuleekohan tästä tarinaa vai olisiko parempi haudata se sinne kuuluisaan pöytälaatikkoon.

Rima on myös noussut kirjoittamisen suhteen. Olen sen itse nostanut, mutta osaankohan sen taas laskea sille tasolle, että kirjoittaminen sujuu yhtä hyvin kuin ennen? Olen myös ollut kuivilla aiheiden suhteen. Olen pohdiskellut näitä naisjuttuja jo vuosia, enkä koe niin polttavana niiden ääneen pohtimista täällä blogissa niin kuin ennen. 

En lopeta blogini kirjoittamista, mutta jos huomaat, että aiheet vaihtuvat, se johtuu tästä. Sain toisaalta kivan kommentin edelliseen postaukseen, jossa kysytään miten vaimo voi osoittaa alamaisuutta miehelle.  Vastasin sinne nyt niin pitkästi kuin kommenttilaatikkoon kehtaa kirjoittaa, mutta se sai minuakin miettimään, miten tämä tosiaan käytännössä toimii. Vaimoillehan on selkeä käsky Raamatussa alistua miehelleen kaikessa, mutta siellä ei ole esimerkkejä. Mitä sinä vastaisit tähän?

Odottelen myös postissa tulevaa kirjaa, jossa käsitellään naisasiaa seurakuntarooleissa. Ehkä sen luettua tulee pakottava tarve taas tännekin julkaista. Kerron ainakin kirjan nimen ja mitä siitä tykkäsin, kunhan olen sen lukenut.

Olemme lähdössä kesälomareissulle ja sen valmisteluissa on kauhea homma :) Minusta on kiva mennä reissuun niin, että koti jää siistiksi ja ylimääräinen roina siirtyy jonnekin muualle pölyttymään, varsinkin kun siellä asuu joku muu sillä aikaa kun olemme poissa. Monta pussia lasten pieniä vaatteita odottelee uutta kotia ja nakkelin vanhaa kosmetiikkaa roskin eräs ilta. Kerroin ystävilleni, että siellä oli mm. huulipuna, jonka olin ostanut sinkkuna Lontoosta ja nauroimme makeasti. En ole ollenkaan huulipunatyyppiä, ja ajattelin aina että kyllähän tätä vielä joskus sivelee, väri kun oli mieluisa. 

Olen myös ahminut kirjoja viikonloppuisin. Menin aloittamaan Hunger Games-kirjat (kirj. Suzanne Collins) enkä pystynyt lopettamaan ennenkuin kaikki kolme kirjaa oli luettu. Sitten muistin, että olin tykännyt Tessa Afsharin Pearl in the Sand-kirjasta, ja luin kaikki muutkin hänen kirjansa. Kirjahyllystä löytyi muutama muu novelli. Vähän mietin, että jääkö nyt kesälomalle mitään luettavaa.  Onneksi ei maailmasta kirjat lopu!

Oikein mukavaa juhannusta kaikille lukijoilleni!

Kuvat:
FreeDigitalPhotos.net
“One Strawberry” by Paul
“Caracol” by Gualberto107