Lyhyt vastaus: se
ei ole raamatullista.
Mutta ollakseni
reilu lukijaa kohtaan, minun täytyy selittää tämä väite ja perustella se
Raamatulla itsellään.
Pitkä vastaus
siis tässä.
Anteeksianto on keskeinen teema kristinuskossa. Koko uusi elämä Kristuksessa perustuu siihen, että olen
saanut armosta anteeksi kaiken tekemäni pahan, väärän, synnin. Jumalan luonteenlaatu, koko olemus on
anteeksiantava. Raamattu on täynnä
lupauksia Jumalan täydellisestä anteeksiannosta, kun ihmiset kääntyvät
Hänen puoleensa tunnustaen syntinsä ja parannusta tehden.
Miika 7: 18. Kuka on Jumala, niinkuin sinä olet, joka annat pahat teot anteeksi ja käyt ohitse perintösi jäännöksen rikosten? Ei hän pidä vihaa iäti, sillä hänellä on halu laupeuteen. 19. Hän armahtaa meitä jälleen, polkee maahan meidän pahat tekomme. Kaikki heidän syntinsä sinä heität meren syvyyteen.
Psalmi 103 (kokonaisuudessaan, mutta erityisesti jae 12) Niin kaukana kuin itä on lännestä, niin kauas hän siirtää meistä rikkomuksemme.
Kolossalaisille 1:13 (Kiittäen) häntä, joka on pelastanut meidät pimeyden vallasta ja siirtänyt meidät rakkaan Poikansa valtakuntaan. 14. Hänessä meillä on lunastus, syntien anteeksisaaminen,
Useissa paikoissa Raamatussa puhutaan anteeksiannosta. Monia niistä osaamme ulkoa kuten Jeesuksen opettaman Isä meidän-rukouksen ”Anna meille meidän syntimme anteeksi niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet.” Jeesuksen kertomus kuninkaasta ja kahdesta velallisesta on erinomainen vertaus siitä, kuinka Jumalalta saadun anteeksiantamuksen pitäisi ulottua koskettamaan lähimmäisiämme; kenellä meistä on varaa olla antamatta anteeksi muille? Se kuinka Joosef antoi anteeksi veljilleen, jotka olivat myyneet hänet orjaksi Egyptiin, on miltei skandaalinomaista!
Raamatussa
kehoitetaan meitä antamaan anteeksi, kaikille, teosta huolimatta. Se on ehtona sille, että Jumala antaa meille anteeksi omat pahat tekomme.
Matteus 6:14-15 Sillä jos te annatte anteeksi ihmisille heidän rikkomuksensa, niin teidän taivaallinen Isänne myös antaa teille anteeksi; mutta jos te ette anna ihmisille anteeksi, niin ei myöskään teidän Isänne anna anteeksi teidän rikkomuksianne.
Mutta kuinka monta kertaa Raamatussa
käsketään meitä pyytämään anteeksi?
Löydän Raamatusta
yhden kohdan, jossa henkilö pyytää anteeksi: kuningas Saul.
Jumala oli antanut hänelle selvät käskyt miten toimia voitetuilta
vihollisilta jääneen karjan suhteen; kaikki piti tappaa. Saul kuitenkin säästi parhaimmat eläimet ja
aikoi uhrata ne Jumalalle. Tämä oli
suora tottelemattomuus Jumalan antamaa käskyä vastaan. Profeetta Samuel tuo Saulille kohtalokkaan
viestin. Jumala ei halua uhreja, vaan
kuuliaisuutta Hänen käskyilleen. Sen
vuoksi kuninkuus otettaisiin Saulilta pois (1. Samuelin kirja luku 15). Saul vastaa Samuelille: "Minä olen tehnyt
syntiä, kun olen rikkonut Herran käskyn ja sinun sanasi; sillä minä pelkäsin
kansaa ja kuulin heidän ääntänsä. 25. Anna
nyt minulle syntini anteeksi ja palaja minun kanssani, niin minä kumartaen
rukoilen Herraa."
Mitä vastaa profeetta Samuel
kuningas Saulin anteeksipyyntöön?
26. Samuel sanoi Saulille: "Minä en palaja sinun kanssasi; sillä sinä olet hyljännyt Herran sanan, ja Herra on myös hyljännyt sinut, niin että et enää saa olla Israelin kuninkaana".
27. Kun sitten Samuel kääntyi menemään pois, tarttui Saul hänen viittansa liepeeseen, niin että se repesi. 28. Ja Samuel sanoi hänelle: "Herra on tänä päivänä reväissyt Israelin kuninkuuden sinulta ja antanut sen toiselle, joka on sinua parempi. 29. Ja hän, joka on Israelin kunnia, ei valhettele eikä kadu; sillä hän ei ole ihminen, että hän katuisi."
Saul pyytää
anteeksi, Samuel sanoo ei. Hän näki, että Saulin sydämessä ei ollut todellista katumusta ja nöyrää syntien tunnustamista (päinvastoin kuin myöhemmin kuningas Daavidilla, joka teki myös vakavia syntejä, mutta joka osoitti todellista katumusta esimerkiksi Psalmissa 51). Tämä on viimeinen kerta, kun epäsuosioon joutunut kuningas Saul näkee Herran uskollisen profeetan elävänä.
Ei varmasti ole
vanhempaa, joka ei olisi käskenyt lastaan pyytämään anteeksi toiselta. Hiekkalaatikolla tunteet kuohuu ja lapio
paukauttaa toista päähän. Kädestä
siepataan leluja. Sanotaan toiselle
ilkeästi. Viedään vuoro
liukumäessä. Ei oteta mukaan
leikkeihin. Loukatun osapuolen
kovaääninen protesti ja loukkaajan uhmakas tuijotus. ”Pyydät nyt anteeksi!” vaatii moni
vanhempi. Tällä korjataan rikkoutunut
tilanne. Tästä ei liikuta mihinkään
ennenkuin kuullaan tuo taikasana loukkaajan suusta. Anteeksi.
Ja loukatun vanhempi kannustaa lastaan antamaan anteeksi ja jatkamaan
leikkejä. Nythän on rauha maassa, ollaan sovittu ja pyydetty anteeksi.
Mitä itse asiassa
opetat lapsellesi, kun käsket häntä pyytämään anteeksi? Muistan itse tilanteen, jossa äitini vaati
minua pyytämään anteeksi toiselta lapselta.
Se oli todella vaikeaa, koska muistan ajatelleeni, että en kyllä
rehellisesti voi sitä sanaa sanoa. Mutta
kun tilanteesta ei päässyt kuin sanomalla anteeksi, niin sen sanoin, vaikkei
oikeaa sopua sydämen tasolla syntynytkään.
Opetatko lapsellesi oman väärän teon
tunnustamista ja todellista katumusta vai pinnallista asioiden siloittelua, jotta leikit voisivat
jatkua?
Mitä lapsille sitten pitäisi opettaa anteeksi pyytämisen sijasta kun riitaa ja epäsopua nousee?
Me opetamme heitä kertomaan eli tunnustamaan mitä he tekivät väärin. ”Minä löin sinua, se on väärin tehty”. ”Minä söin sinun karkkisi, se on väärin
tehty”. ”Minä tein väärin kun kiusasin sinua”.
Ei ole parempaa tapaa oppia tunnustamaan syntejään
kuin....tunnustamalla.
Haluamme opettaa
lapsillemme, että he tekevät syntiä. He ovat joskus väärässä. Se on (surullisen) normaalia ihmiselossa ja sitä on turha peitellä ja selitellä ja piilotella. Haluan, että he ymmärtävät sydämensä olevan kapinoivia, täynnä vihaa, ylimielisiä, kontrolloivia ja itsepäisiä. Toinen asia, jonka haluan lasteni oppivan on se, kun he tekevät syntiä, heidän tulee tunnustaa se. Ääneen, toiselle ihmiselle. Minusta on parempi oppia sanomaan, että tein väärin tässä ja tässä asiassa kuin oppia se, että toisen pitää antaa sinulle anteeksi heti kun vain pyydät, ilman että mitenkään nimeät syntiäsi. Minusta on tärkeää, että lapseni oppii huomaamaan, että on vääriä ja oikeita asioita nimeämällä ne.
Kolmas asia, jonka haluan lasteni oppivan, mutta jota en heille voi käskemällä opettaa, on todellinen katuminen. Sellainen, jota Daavid osoitti Psalmissa 51. Sellaista, jossa hän näkee oman epätoivoisen tilansa ja huutaa Jumalan puoleen armoa anoen, anteeksiantamusta pyytäen. Sellaista asennetta toista ihmistä kohtaan, joka on pahoillaan siitä, miten minun syntini loukkasi ja haavoitti. Voin demonstroida tällaista käytöstä ja sydämen asennetta, kun Jumala antaa minulle mahdollisuuksia katua ja tunnustaa syntejäni, mutta en voi saada todellista katumusta aikaan lasteni sydämessä. Voin rukoilla heidän puolestaan, että he saisivat nöyrän sydämen ja huomaisivat kuinka paljon he itse ovat saaneet anteeksi Jumalalta. Että he oppisivat tuntemaan evankeliumin voiman jokapäiväisessä elämässään.
Mutta tätä he eivät opi, jos anteeksiantamus merkitsee heille vain sanoja anna anteeksi, jotta leikit voivat jatkua.
Kuva: Free Digital Photos/ marin
Kolmas asia, jonka haluan lasteni oppivan, mutta jota en heille voi käskemällä opettaa, on todellinen katuminen. Sellainen, jota Daavid osoitti Psalmissa 51. Sellaista, jossa hän näkee oman epätoivoisen tilansa ja huutaa Jumalan puoleen armoa anoen, anteeksiantamusta pyytäen. Sellaista asennetta toista ihmistä kohtaan, joka on pahoillaan siitä, miten minun syntini loukkasi ja haavoitti. Voin demonstroida tällaista käytöstä ja sydämen asennetta, kun Jumala antaa minulle mahdollisuuksia katua ja tunnustaa syntejäni, mutta en voi saada todellista katumusta aikaan lasteni sydämessä. Voin rukoilla heidän puolestaan, että he saisivat nöyrän sydämen ja huomaisivat kuinka paljon he itse ovat saaneet anteeksi Jumalalta. Että he oppisivat tuntemaan evankeliumin voiman jokapäiväisessä elämässään.
Mutta tätä he eivät opi, jos anteeksiantamus merkitsee heille vain sanoja anna anteeksi, jotta leikit voivat jatkua.
Kuva: Free Digital Photos/ marin
Lämmin kiitos ajatuksia herättävästä kirjoituksesta. Moni aikuinen ei ole oppinut tunnusta vaan loukkaukset kuitataan anteeksi! huikkasulla eiä todellista sovintoaa synny. Yksi avioerojen syy. Luen mielellään blogiasi. Erinomaista pohdiskelua.rlk
VastaaPoistaKiitos kommentista rkl! Aionkin seuraavaksi kirjoittaa siitä, miten me aikuset monesti sovimme riitojamme...ja miten se voisi olla paljon parempaa.
PoistaAamen! Jälleen puhuu "sisar vähän ja epäselvästi" (lainaus sarkastiselta mieheltäni). Kun aloitin lukemisen kasvatuksen ammattilainen oli kuin olisi silittänyt kissaa vastakarvaan. Kun ymmärsin pointin tuntui kuin joku olisi osannut selittää omat ajatukseni ääneen kun itse vasta ajattelen niin. Peukut tälle kommentille. En tiedä kuinka tarpeeksi tätä voisin hehkuttaa. Niin hieno on ajatus ja hienosti kirjoitettu. Kiitos!
VastaaPoistaHei sisar :) Tuo otsikko olikin sellainen provosoiva lause; kuka nyt ei lapsiansa opettaisi pyytämään anteeksi? Kunnes vähän raapaistaan pintaa syvemmältä. Ihanaa, että löysit vastakaikuja ajatuksillesi!
Poista