Äitienpäivän ajatuksia rypyistä

Äitienpäivän ryppyisiä ajatuksia vähän jälkikäteen.

Tänä vuonna äitienpäivänä mies oli työmatkalla ja olin lasten kanssa yksin kotona.  Heräsin aamulla paljon ennen lapsia.  Mietin hiljaisena aamuhetkenä, että monien äitien elämässä yksinäinen äitienpäivä on todellisuutta vuosi vuoden jälkeen.  Lasten isä ei ole kotona, syystä tai toisesta.  Leipooko äiti itselleen kakun?  Ostaako maljakkoon lempikukkiaan?  Antaako lasten nyrkkiin kauppareissulla rahan ja katsoo kun hyllyltä tarkasti valittu pieni lahja pääsee ostokoriin?  Jättääkö askartelutarvikkeita lasten ulottuville, jos ne vaikka tekisivät kortin?  Kiittääkö mielessään opettajaa, kerhotätiä, pyhäkoulunopettajaa, joka on jaksanut ohjata pienet kädet muistamaan äitiä.

Yhtenä kevätpäivänä kiitos koko elämästä.    

Aamupesuilla peilistä katsoo 10 vuotta äitikokemuksia.  Elävänä on mielessä se aamu kahden lapsen äitinä, kun vauva heräsi tapansa mukaan klo 5 aamulla ja oli jaksettava lähteä luennoille ja katsoin vessan armottoman kelmeässä valossa itseäni silmiin tajuten: "Minusta on tullut vanha!"

Silmien ympärillä ryppyjä, mustat renkaat, pussit, kaikkea ylimääräistä.  Äiti-silmät.  

Olen ottanut toukokuiseksi tavaksi käydä lukemassa Mannerheimin Lastensuojeluliiton sivuilta äitienpäivänä palkittujen äitien pienoiselämänkerrat.  Kultaristimitalin saajia kuvataan näin:

Valkoisen Ruusun Ritarikunnan I luokan mitali kultaristein voidaan myöntää äidille, joka on ansioitunut lasten ja nuorten esimerkillisenä kasvattajana, kantanut yhteisvastuuta sekä tukenut perhe-elämää ja vanhemmuutta. Kunniamerkkejä pyritään myöntämään niin ansiotyössä käyville, yksinhuoltajille kuin maaseudun emännille. Lisäksi huomioidaan eri vähemmistöryhmien, kuten romanien ja saamelaisten edustajia.

Joka kerran koskettaa tavallisten äitien tarinat.  Vaikka mukana onkin pari yhteiskunnallisesti merkittävää tekoa tehneitä äitejä, useimmat heistä ovat "vain" hoitaneet lapsiaan ja perhettään.  Äidin sydän voi toivoa tekevänsä jotain hienoa elämänsä aikana, jotain josta hänet tullaan muistamaan.  Uutiskynnyksen ylittävä teko, jotain erilaista, harvinaista, ihmeellistä.  Katsoessani omia lapsiani tiedän millaiset teot heidän mielestään ovat merkittäviä.

He nauttivat hyvästä, ihan tavallisesta kotiruoasta.  Kun he hiljentyvät pistelemään ruokaa lautaselta suuhun, mielihyvän maiskautukset kertovat illan tulleen kruunatuksi.  Yksivuotias lappaa ruokaa suuhun kaksin käsin ja katsoo välillä tyytyväisesti ynähtäen äitiä silmiin.

He haluavat käpertyä äidin tai isin kainaloon, siinä sängyn päällä tai sohvan nurkassa on monet mieltä painaneet ja ihmetyttäneet asiat purettu ulos.  Ajan antaminen ja kiireetön läsnäolo on tärkeää.  Joskus otetaan äidin kasvot pienten käsien väliin: "Katso minua silmiin!" Äidin mahan päällä pompitaan, siihen lasketaan pää, sitä painellaan ja julistetaan että se on nii-iin pehmeä.  Äiti-maha.  

"Kun minä olen meidän perheen kanssa, tuntuu ihan kuin olisin taivaassa!" oli ekaluokkalaisen kokemus yhteisestä päivähetkestä pihalla.  

"Minä tykkään meidän perheestä!" julistaa leikki-ikäinen usein ruokapöydän ääressä tai kun luemme yhdessä kirjoja.  Perhe on myös aina kiitosaihe leikki-ikäisen rukouksissa.

Lapsista on riemastuttavaa, kun äiti pelaa pöytäpelejä yhdessä heidän kanssaan ja nauraa ääneen niin, että näkyy liikaa hampaita, joita sitten yritetään kädellä peitellä.  Yksi lapsista kerran ehdotti erästä tiettyä lasten elokuvaa, koska siinä on kohtia, jotka saavat äidin nauramaan.  Iloinen äiti on lapselle tärkeä asia.

Äidin kotona oleminen on lapsille merkittävää.  Muistan itsekin lapsuudesta, kuinka tyhjältä talo tuntui jos äiti ei ollut kotona.  Tänään kuopus itki isompia harrastukseen vievän äidin perään.  Olen tärkeä.    

Valkoisen Ruusun Ritarikunnan mitalin saaneet äidit ovat kaikki vanhempia äitejä.  Muistan aina kun vastasyntynyttä esikoistamme saapui katsomaan eräs ystäväpariskunta.  Heillä on kolme lasta, joista nuorimmainen taisi olla jo kouluiässä.  Tämä äiti ihaili ja silitteli meidän siloposkista ruusunnuppua ja katsellessani vanhemman naisen ryppyisiä käsiä mieleni täytti syvä kunnioitus hänen kokemuksiaan kohtaan.  Nämä kädet ovat palvelleet paljon.  Ne ovat hoitaneet ja kasvattaneet jo kolme vauvaa.  Rypyt ovat tulleet eletystä elämästä.  Ahkerat, alttiit kädet.  Niitä ei ole säilytetty voiteiden suojissa, vältellen käyttöä.

Nämä kädet ovat äitikädet.    

Ahkerat, osaavat, alttiit vanhemmat naiset, äidit, tuovat mieleeni Timoteuskirjeen kohdan, jossa puhutaan arvon ansaitsevista leskivaimoista:

...joka on ollut yhden miehen vaimo, josta on todistettu, että hän on tehnyt hyviä töitä, on lapsia kasvattanut, vieraita holhonnut, pyhien jalkoja pessyt, ahdistettuja auttanut ja kaiken hyvän tekemistä harrastanut (1 Tim 5:9-10).  

Ihan niitä tavallisia äitihommia, kädet ja sydän alttiina ja avoinna.  Mitalin arvoista elämää!



Kuvat:
Free Digital Photos:
Photokanok
imagerymajestic
Photokanok