Yllätän itseni inspiroitumalla aiheista, joista en olisi arvannut riittävän lisää mielipiteitä blogiin asti! Ihmeekseni löydän taas itseni kirjoittamasta vaatteista. Luulin, että olen käsitellyt asiaa tarpeeksi täällä naisblogissani, mutta milloinkas naisblogit voivat väittää puhuneensa tarpeeksi vaatteista ja pukeutumisesta?
Olin tyytyväinen ja iloinen siitä, että olen saanut pudotettua painoa ja että voin taas hyvillä mielin katsella itseäni peilistä. Itsetyytyväisenä huomioin harrastuspaikalla, että vain yksi toinen äiti oli laittanut mekon päällle, muut naiset olivat pukeutuneet kuumana päivänä shortseihin ja t-paitoihin. Nautin mekon tuomasta naisellisuuden julistamisesta. Onhan sentään raamatullista pukeutua niinkuin nainen.
Sitten luin tämän blogipostauksen.
Ja tunnistin itseni.
Olin langennut.
Kaduin, tunnustin ja tein parannusta.
Miten huomaamatta se taas tapahtui, salakavalasti sai sijaa sydämessäni.
Kun haluamme ulkonaisen olemuksemme olevan samalla linjalla sisäisen uskomme kanssa, ei vaatteiden siveellisyys ja peittävyys ole ainoa kysymys, johon kristityn naisen pitää vastata. Usein kuitenkin hameenhelmaa mitatessa unohtuu vaikeiden kysymysten esittäminen.
Yksi tärkeimmistä kysymyksistä joita voit esittää itsellesi kun seisot alusvaatteisillasi kaivamassa vaatekaappiasi ja hylättyjen asukokonaisuuksien pino sängyllä kasvaa on tämä:
Mikä minun motiivini on?
Miksi minä haluan laittaa nämä tietyt vaatteet päälle?
Olen kunnon kristitty. En halua vetää miesten huomiota itseeni pukeutumalla viettelevästi tai houkuttelevasti. Tiedän tarpeeksi ollakseni julkisesti, näkyvästi väärässä. Mutta kunnon kristitty nainen voi helposti langeta pukeutumaan tavalla, joka saa huomiota toisilta naisilta. "Miltä minä näytän?" kaipaa vastauksekseen vertauskohteen. "Keneen verrattuna?" Keneen minä vertaan itseäni? Halu näyttää paremmalta kuin muut oman verrokkiryhmän ihmiset on voimakkaampi kuin halu näyttää houkuttelevalta miehen silmissä. Haluan olla ihailtu - jopa kadehdittu- toisten naisten silmissä. Tämä halu nostaa päätään aikaisin, jo ennen kuin tytöt alkavat haaveilla ensimmäisestä poikaystävästä. Paineet näyttää ainakin yhtä hyvältä, ellei paremmalta kuin toiset tytöt, ovat todellisia.
Liian paljastavasti pukeutuneet kanssasisaret on helppo tuomita.
Mutta entäs tummansininen mekkoni ja kultaiset kiilakorkosandaalini? Olin järjestänyt pukukilpailun, jossa sain tuoda itseäni esille. Kenen kanssa minä kilpailin? Keneen minä halusin tehdä vaikutuksen? Olen ihan rehellinen ja sanon, että halusin näyttää yhtä hyvältä - tai paremmalta - kuin toiset äidit. Halusin, että he huomaavat miten olin panostanut enemmän kuin vain onnistumalla saamaan kaikki neljä lasta hengissä ja ajoissa harrastuspaikkaan. En ollut niinkään halukas tutustumaan heihin ja huomioimaan heitä henkilökohtaisesti ja välittämään Kristuksen rakkautta lähimmäisilleni...halusin olla joku. Vaikkakin vain se äiti, joka jää mieleen, koska näytti hyvältä mekossaan.
Tätä ei kuitenkaan olisi voinut nähdä ulospäin. Tiukanpinkeät minihameet ja navan paljastavat t-paidat julistavat jo kaukaa mitä haluan saavuttaa. Mutta viime maanantain asukokonaisuus ei paljastanut muille äideille millaisia haluja ja motivaatioita sydämessäni pesi.
Jen kysyy postauksessaan hyviä kysymyksiä niiltä, jotka kilpailevat pukeutumisellaan toisten kanssa. Mitä minä haluan? Haluanko olla trendikkäin? Varakkain? Laihin? Hyväkuntoisin? Omituisin? Entäpä puhtain? Sillä voimme kilpailla joissakin piireissä jopa sillä, kuka on kaikkein vaatimattomin ja siveellisin pukeutuja.
Eivät ylös asti napitetut kauluspaidat ole automaattisesti pyhyyden merkki, ihan niinkuin piikkikorkkaritkaan eivät ole itsessään synnilliset jalkineet.
Kyseessä ei siis ole helman pituus, kaula-aukkojen ahtaus tai mikään muukaan istuvuus-kysymys. Kyseessä on haluni olla "kaikkein ______in". Millä vaate- tai tyylivalinnalla yritän olla jotain parempaa tai enemmän kuin mitä muut naiset ovat? Miten pukeutumiseni tuo esiin sydämessäni pesivää halua olla toisten yläpuolella?
Nämä ovat paljastavia kysymyksiä (heh)! Mutta eikö olekin joskus helpompaa paljastaa vähän reittä ihmisten edessä kuin olla sisimmältään täysin alasti Jumalan röngtenkatseen alla?
Jumalallinen naisellisuus tarkoittaa sitä, että en halua olla toisten yläpuolella tai ihailun kohteena pukeutumiseni vuoksi. Jumalallinen nainen ei provosoi miesten himoa mutta ei myöskään naisten kateutta. Jumalallinen nainen pitää huomion pois itsestään - vaatimaton pukeutuminen ei tarkoita sitä, että päällä on harmaa puuvillamekko ja tukka on vedettu nutturalle. Vaatimattomuus on sydämen asenne, jossa itsestä ei ajatella liikoja. Vaatimaton nainen on nöyrä ja nöyrä ihminen tietää miten paljon hän tarvitsee Jumalaa ja hän myös tietää miten paljon Jumalalla on annettavaa. Vaatimattomuus auttaa lähimmäisiäni kääntämään katseensa Jeesukseen, koska jättimäinen tarpeeni olla "kaikkein _____in" ei haittaa näkyvyttä.
Kolossalaiskirjeessä luvussa 3 puhutaan kristityn pukeutumisesta:
Pukeutukaa siis te, jotka olette Jumalan valituita, pyhiä ja rakkaita, sydämelliseen armahtavaisuuteen, ystävällisyyteen, nöyryyteen, sävyisyyteen, pitkämielisyyteen,
kärsikää toinen toistanne ja antakaa toisillenne anteeksi, jos kenellä on moitetta toista vastaan. Niinkuin Herrakin on antanut teille anteeksi, niin myös te antakaa.
Mutta kaiken tämän lisäksi pukeutukaa rakkauteen, mikä on täydellisyyden side.
Sen sijaan, että pukukoodinani on olla muita parempi, minua haastetaan pukemaan ylleni armoa, ystävällisyyttä, nöyryyttä, hyväntahtoisuutta, anteeksiantoa ja rakkautta. Voin kuvastaa Jumalan rikkauksia pukeutumisellani, elämälläni. Miten voin kiinnittää kanssasisarten mielenkiinnon Jumalaan, jota palvon sen sijaan että houkuttelisin heitä palvomaan minua? Kun valmistaudun kohtaamaan muita ihmisiä, on tärkeämpää tarkistaa, että sydämestä löytyvät nämä Hengen antamat hedelmät, kasvuni näkyvät tulokset, kuin että ulkonainen olemukseni olisi moitteeton ja "kaikkein ____in".
Näin pukeutuneen naisen vieressä istuisin minäkin mielelläni kun seuraan lasten harrastuksia.
kuva
FreeDigitalPhotos.net
photostock
