Hyvin laskeutuva verho, kokoelma kauniita esineitä, kynttilänvalo ja kirjat saavat sieluni kehräämään.
Astuminen kauniiseen huoneeseen on kuin laskeutuminen lämpöiseen kylpyyn. Jokainen solu nauttii.
Kodin sisustaminen on luomistyötä. Se on luovaa työtä. Se vie minut mennessään. Ja valmis kohde, olkoon se sitten kirjahylly, lipaston päällinen tai kokonainen huone on hyvin tyydyttävä prosessi.
Vuodenaikojen vaihtuminen ja juhlien lähestyminen antaa tilaisuuden aloittaa alusta; miten voimme nauttia tästä hetkestä kaikeilla aisteillamme?

Vieraita odottaessa parasta on vierashuoneen laittaminen valmiiksi ja pöydän kattauksen suunnitteleminen. Teen sen heitä varten, mutta myös itseäni varten. Kauneus kuuluu jokaiselle. Lapsille, aikuisille, naisille, miehille.
Pari vuotta sitten meille tuli vieraita, ja nautin laittaessa paikkoja kuntoon. Vaikka tiesin, että ajatuksella valmistetut vierashuoneet toivottavaat vieraat tervetulleeksi, en ollut ajatellut sen parantavaa vaikutusta, ennekuin ystäväni kertoi minulle lisää. Eräs vieraista oli keskellä erittäin kipeää perhetragediaa. Kun hän astui huoneeseensa, hän ihasteli sitä ääneen. Kuulin, että pesuhuoneeseen asetetut tavarat saivat hänet nimeämään sen Betsedan lammikoksi - parannuspaikaksi. Huoneemme olivat hänelle sielua hoitava kokemus.
Ympäristöllä on meihin vaikutus. Sinullakin on varmasti mielessä paikka, jossa on hyvä olla. Huone tai nurkkaus, josta nautit. Lenkkipolku, joka aina vetää puoleensa. Rakennukset, jotka saavat sinut ottamaan kameran esiin. Julkiset tilat, joihin astut niska kenossa arkkitehtuuria ihaillen. Kauneus saa aikaan hyvinvointia.
Löysin yrityksen, jonka idea on sisustaa elämän murjomille naisille koti, jossa on hyvä olla. Heidän elämänsä on tuhoutunut huumeilla, alkoholilla, väärillä ihmissuhteilla, orjakaupalla, hyväksikäytöillä, kodittomuudella. Nyt he ovat vapaita. Homes & Havens- järjestön tavoite on auttaa heitä eteenpäin:
"We celebrate women overcoming a life crisis by creating a haven in her own home that will inspire her to rebuild, heal, and find joy in new beginnings."
Ja siinä tärkein aloituspaikka on koti. He sisustavat naisille kodin, joka on turvapaikka, jossa he voivat parantua, vahvistua ja löytää ilon.
Kuka olisi uskonut, että pelkkä sisustaminen saa aikaan jotain tällaista?
Naiset kuvailivat rauhaa, iloa ja ylpeyttä, jota he kokivat ensimmäistä kertaa omassa kodissaan. He nauttivat arkielämän hetkistä kuten sohvalla istumisesta, kahvikupillisen juomisesta ja heräämisestä ihanassa vuoteessa. He eivät enää häpeilleet kutsua ystäviä kylään. Naiset, jotka menettivät kaiken ovat nyt kauniiden esineiden ja huonekalujen ympäröimänä. He ovat sen arvoisia.
Jumala välittää yksityiskohdista. Koti on Hänen lahjansa meille. Kun Raamatussa kuvaillaan taivasta, siitä puhutaan kotina, jossa jokaiselle on varattu on paikka. Koti on osa Jumalan suunnitelmaa, tapa, jolla Hän kommunikoi meille rakkautta.
Onko koti sinulle paikka, jossa viihdyt? Onko kotisi paikka, jossa perheelläsi on hyvä olla?
Ei ole väärin haluta luoda perheelle kaunista kotia. Se ei ole turhamaisuutta, syntiä eikä ajanhukkaa. Päinvastoin, se on hoitavaa, rauhoittavaa ja iloa tuovaa terapiaa! Viihtyisä koti on enemmän kuin osiensa summa.
Moni kokee, ettei osaa sisustaa kotiaan. Tai ehkä vuokra-asunto ei saa luovuuttaa kukkimaan. Tai rahanpuute estää hankkimasta kotiin kauneutta. Sisustaminen voi myös nostaa esiin monimutkaisia tunteita: ansaitsenko minä kaunista kotia? Haluan kirjoittaa tästä lisää, mutta seuraavasta listasta on ensiapua.
Ihan pienilläkin muutoksilla voi vaikuttaa kodin ilmapiiriin. Suurin stressinaihe kodissa on näkyvillä oleva liika tavaramäärä. Sillä on ihan tutkitusti vaikutus sinun hyvinvointiisi. Voit vähentää tätä visuaalista stressoria helposti:
- Laita mainokset ja vanhat lehdet paperinkeräykseen.
- Laita säilytettävät paperit, kirjeet yms. kaappiin tai laatikkoon.
- Pyyhi pölyt. Samalla arvioi, kuinka montaa koriste-esinettä oikeasti haluat pitää esillä.
- Laita puhtaat vaatteet kaappiin, likaiset pyykkikoriin. Laita pesukone pyörimään.
- Petaa sängyt.
- Lelut paikoilleen (lapset voivat auttaa). Onko teillä liikaa leluja?
- Kerää kaikki astiat keittiöön, tiskaa tai laita astianpesukoneeseen. Älä jätä niitä tiskipöydälle tai altaaseen.
- Mieti harrastevälineille oma paikka, jossa ne eivät ole näkyvissä.
- Ripusta se taulu, jonka ripustamista olet miettinyt jo kuukausia.
- Tyhjennä pöytätasoja ja pintoja.
- Tyhjälle pöydälle voi laittaa kynttilän, kukkakimpun tai luonnosta poimittuja oksia.
- Laita rauhallista musiikkia soimaan.
- Laita takkaan tuli.
Sitten onkin ihanaa nauttia viikonlopusta!
Postauksia kodista ja sen merkityksestä:
10 tapaa luoda rauhallinen ja rentouttava koti
Sisustaminen osana itsetuntemusta
Miten luoda kutsuva vierashuone
Kodin suojaisa satama ~ syyskuu
Vieraanvaraisuus ~ Lokakuu
Onko sinulla vinkkejä, kysymyksiä, kommentteja?
Ja olisitko kiva ja käyttäisit pari minuuttia seuraavien kysymyksien vastaamiseen, saan niistä materiaalia seuraavaa postausta varten: Millainen koti sinusta on viihtyisä? Onko kotisi juuri nyt sellainen, kuin haluat sen olevan? Mitä pitäisi muuttaa?
Kuvat:
FreeDigitalPhotos.net
“Typical House Detail In Local Village” by artur84
“Bedside Table With Lamp, And Picture Frame” by WorldWideStock
“Picture Frame On Wall” by BrianHolm
“Vase Of Plant On Glass Table In Living Room” by khongkitwiriyachan
“Bubble Chair In Blue Living Room Modern Interior Design” by blackzheep







