Kun keskeneräinen saa kutsun

Tämän kirjoituksen aloitin alunperin pääsiäissunnuntaina.  Saanen sen valmiiksi nyt vappuviikonloppuna.  

Tykkään tehdä asiat hyvin.  Haluan valmistautua, en esimerkiksi pidä spontaaneista puheiden pitämisestä tai muista ex tempore-esiintymisjutuista.  Ehkäpä tämän vuoksi suosin ajatusten esille tuomista kirjoittamalla, mutta takaisin aiheeseen.  

Ensimmäinen pääsiäinen.  Yhdeksän vitsausta nähnyt Egyptin faarao ei suostu päästämään orjakansaansa vapauteen.  Mutta nyt on tullut lähdön hetki.  Ei faaraon päätöksen perusteella, ei kansan toiveiden mukaan, vaan Jumalan aikataulun mukaan.  

Jumala ilmoittaa aikeensa Moosekselle, ja kansa osaa varustautua loppuhuipennukseen, viimeisimpään vitsaukseen.  Israelin kansassa jokainen perhe uhraa karitsan, ja sen veri sivellään huolellisesti ovenpieliin suojelemaan esikoisia kuoleman enkelin vierailulta. Israelilaiset valmistautuvat viettämään ensimmäistä pääsiäisjuhlaa syöden ateriansa kengät jalassa ja matkavaatteet yllä.   

Sinä yönä faarao, jonka sydän oli kovettunut kerta toisensa jälkeen vitsausten runnellessa hänen maataan ja kansaansa, nöyrtyy viimeinkin.  Faarao käskee orjakansaa poistumaan välittömästi maastaan. 

Kansa lähtee pitkälle vaellukselleen taikinakulhot kainalossa, nyytit olalla ja karjaa edellään ajaen. On keskiyö.  

Minua koskettaa taikinakulhojen symboloima keskeneräisyys.  He eivät ehtineet paistaa happamatonta leipäänsä matkaevääksi.  Lähtö tuli keskellä yötä, kukaan ei saanut nukkua täysiä yöunia.  

Jos minä olisin suunnitellut matkan, täydellisesti, olisi leivät ollut paistettuina, kansa hyvin levänneenä pitkää matkaa varten, ja lähtö erämaahan tapahtuisi päivänvalon aikaan. Parhaat mahdolliset olosuhteet, jotta voimat säästyisivät niitä todellisia koitoksia varten.  

Keskeneräisyys on minulle hankalaa, se etten ole ihan valmis.  

Pitää osata oppia sietämään keskeneräisyyttä, luen remonttiblogeista. Siitä, että asiat valmistuvat hitaammin kuin suunnittelee ja paikat repsottavat pidempään kuin oma kärsivällisyys kestäisi.  

Aika suuri osa vauvoista ilmoittaa tulostaa yllättäen, suunnittelematta, kertoi eräs terapeutti.  Jopa avioliitoissa, onnellisen perhe-elämän keskellä.  

Uusi elämä ei saavu vasta sitten, kun olosuhteet ovat optimaaliset.  Kristittynä pitää muotoilla tämä lause uudelleen.  Jumala ei luo uutta elämää vasta sitten, kun vanhempien elinolot ovat täydellisen järjestyksessä. 

Jumala, joka päättää ja joka säätää.  

Tuhannet asiat saapuvat elämäämme yllättäen, kutsumatta, ilman ennakkovaroitusta. Se ei tarkoita sitä, etteikö ne olisi Jumalan aikataulussa.

Tuhannet asiat saapuvat elämäämme yllättäen, kutsumatta, ilman ennakkovaroitusta.  Se ei tarkoita sitä, etteikö olisi oikea hetki.  Etteikö olisi hyvä aika.  Etteikö asiat olisi Jumalan aikatauluttama.  

Mutta se voi silti olla vaikeaa.  Ehkä se riippuu luonteesta, kokemuksista, kypsyydestä, että pystyy toimimaan silloinkin, kun asiat eivät mene suunnitelmien mukaan.  Ja tämä on toisille vaikeaa, ja joillekin tosi vaikeaa.  

Raamattussa on useita kertomuksia, joissa tapahtumat eivät etene täydellisesti.  Itse asiassa Jumala näyttää nauttivan mahdottomien, keskeneräisten, heikkojen ja osaamattomien asioiden keskellä toimimisesta.  

Pääsiäinen on äärimmäinen esimerkki siitä, miten meidän ajatuksemme eroavat Jumalan suunnitelmista.  Ihmismielen täydellisessä suunnitelmassa Jeesuksen olisi pitänyt jatkaa työtänsä maan päällä, nousta hallitsemaan juutalaisia ja tuoda oikeus ja rauha maan kansoille.  Jumalan olisi pitänyt säästää hänen henkensä!  Eihän Jeesus tehnyt kenellekään pahaa, ja ne, jotka häntä siitä syyttivät, olivat itse joutuneet nolosti paljastetuksi ahneudestaan, vallanhimostaan, ylpeydestään. 

Opetuslapset, joita Jeesus oli valmistanut kolmen tiiviin vuoden ajan, eivät olleet valmiita.  Pääsiäisen jälkeen he istuivat peloissaan lukittujen ovien takana. Kun asiat eivät sujuneet niinkuin he olivat visioineet, he lamautuivat. 

Tässä opetuslasten reaktiossa tiivistyykin se stressi, joka nostaa päätään kun menetämme kontrollin, suunnitelmat muuttuvat tai estyvät, kun menetämme jotain meille tärkeää.  

Silloin kun emme koe olevamme valmiita, silloin kun hidastelemme, kiertelemme ja mietimme miten sanoa nätisti “ei!” siihen, mihin Jumala meitä kutsuu, voi olla tervettä myöntää, että optimaalista tilannetta odotellessa sydämessä vallitsee vahva tunne.  Meitä pelottaa. 

Muutokset ovat vaikeita.  Uuteen astumisen innostus pitää sisällään myös luopumisen vanhasta, se tuo surua ja menetyksen tunteita.  Muutoksessa on astuttava tuntemattomaan, valmistautua odottamattomiin tapahtumiin ja tunteisiin.  Se haastaa vanhaan tottunutta sydäntä ja sielua.

Usein Jumala kutsuu meitä muutokseen “taikinakulhot kainalossa”, ilman, että koemme olevamme täysin valmiita uuteen.  Se on pelottavaa.  Mutta mitä enemmän opimme tuntemaan Jumalaa, sitä suuremmaksi voi luottamuksemmekin kasvaa.  

Israelin kansan vapautuminen neljänsadan vuoden orjuudesta ja Jumalan huolenpito neljänkymmenen vuoden ajan erämaassa on yksi esimerkki siitä, että Jumalaan voi luottaa.  Jeesuksen kuolema näytti opetuslasten silmin suurelta epäonnistumiselta, mutta sitä seurasikin historiamme vaikutusvaltaisin tapahtuma.  Jeesus voitti kuoleman vallan. Opetuslapset astuivat rohkeasti ulos lukitusta huoneestaan ja muuttivat maailman.      

Jos olet uuden edessä, jos kyseenalaistat Jumalan aikataulua, jos mentät yöuniasi muutosten keskellä, et ole yksin.  Halusi paistaa taikinat leiväksi ennen matkaanlähtöä voi olla täysin looginen ja ymmärrettävä osa valmistautumista.  Mutta muista, että Jumala on jo valmis näyttämään voimansa.  Hänen aikatauluunsa voi luottaa.  Hänellä on sinulle jo eväät valmistettuna.  Ei kun matkaan!